KOEVIIKKO 23.9. 1.10.2015 - koeviikko alkaa ke 23.9. viimeisellä tunnilla (koodi 1), eli klo 14:45. Ryhmänohjaus ti 2.9.2015 - koeaika on 3 tuntia, ellei opettaja ole opetusryhmänsä kanssa muuta sopinut. - muina päivinä kokeet alkavat klo 9.00 ja päättyvät klo 12.00. - jos kokeentekijällä on erityisen tuen suunnitelman perusteella oikeus pidempään koeaikaan, hän voi sopia opettajan kanssa aloitusajaksi klo 8.30 ja hän voi tarvittaessa tehdä koetta klo 12.30 saakka. - koetta edeltävänä päivänä on kokeeseen valmistava tunti, joka on yksi kurssin oppitunneista. Se ei siis ole vapaaehtoinen tai valinnainen tunti, vaan jokainen kurssin opiskelija osallistuu sen kurssin valmistelevalle tunnille, jota on opiskellut. Valmisteleva tunti pidetään siinä luokassa, jossa kurssia normaalisti opetetaan klo 13-14. - koe pidetään siinä luokassa, jossa kurssia on opetettu (HUOM! poikkeuksista sovitaan etukäteen). - kokeesta saa poistua aikaisintaan klo 10.00. Opettaja voi kuitenkin määritellä sallitun kokeesta poistumisajan myöhäisemmäksikin, jos koe sitä vaatii. - ruokailemaan saa mennä aikaisintaan klo 11.45. Minkäänlaisia poikkeuksia tähän ei sallita! - koepäivien koodit löytyvät opinto-oppaan kalenterista. Ensimmäisen jakson kokeiden etenemisjärjestys on 1, 8, 2, 3, 5, 6, 7, 4. - HUOM! Ensimmäisessä jaksossa lauantai 26.9. on koodin 3 koepäivä. Tämän koodin valmistava tunti on perjantaina. Lauantaina pidetään maanantain koodin 5 valmistavat tunnit. Osa lauantain kokeista pidetään B-salissa ja myös ti 29.9. käytämme B-salia (opettajat tiedottavat tarkemmin).
YO-KOKEET 7.9. 28.9. Yo-kuuntelut ma 7.9. ruotsi - paikalle klo 8.00 (pääosin B-salissa, myös kielten luokissa) ti 8.9. pitkä englanti paikalle klo 8.00 (B-salissa ja kielten luokissa) ti 8.9. pitkä ranska - paikalle klo 12.30 (neuvottelutilassa) Jokaisen kokelaan tulee todistaa henkilöllisyytensä kokeesta poistuessaan! Kuvallinen henkilöllisyystodistus on siis otettava mukaan kaikkiin yo-kokeisiin, myös kuunteluihin. Kokelas löytää tiedon koetilastaan kuunteluaamuna koulun ala-auloista ja 2. kerroksesta. HUOM! Kuuntelukokeet aiheuttavat luokkatilamuutoksia muille ryhmille 2. kerroksessa. Jokaisen kokelaan tulee olla kuuntelutilansa luona 30 min. ennen kokeen alkua. B-saliin kuljetaan pukuhuonekäytävän kautta. Ulkovaatteet ja muut tavarat, joita kokeessa ei tarvita tai sallita, jätetään omaan kaappiin ennen koetilaan menemistä. Mukaan tarvitaan vain lyijykynä ja pyyhekumi (teroitin). Kuuntelujen aikana 2. kerroksessa on liikuttava rauhallisesti ja noudatettava hiljaisuutta. Lokerikoille ei voi mennä, jos reitti on suljettu. Kuuntelukoe käynnistyy klo 8.30 ja päättyy noin klo 9.40, pitkäkestoinen koe hieman myöhemmin. Kirjalliset kokeet pidetään 11. 28.9. B-salissa. Kokeet käynnistyvät klo 9. Paikalle on saavuttava VIIMEISTÄÄN 8.30.
TARKAT OHJEET KIRJOITUKSIIN TULEVILLE JULKAISTAAN KOTISIVUILLA JA LÄHETETÄÄN MYÖS WILMAN KAUTTA. SEURAA SIIS VIESTINTÄKANAVIA! LYHYET OHJEET KIRJALLISIIN KOKEISIIN TULEVILLE: Kokeet alkavat B-salissa aina klo 9.00. Paikalla oltava viimeistään 8.30. Ota mukaan kokeeseen henkilöllisyystodistus ja hyvät kirjoitusvälineet. Ota mukaan eväät. Pakkaa ne läpinäkyviin pakkauksiin, joissa ei ole mitään tekstejä. Ohjeiden vastaisia pakkauksia ei saa viedä saliin. Jätä kännykät ja muut arvotavarat kotiin. Vie laukkusi ja päällysvaatteesi lokerikkoosi. Kokelaat ohjataan C-salin kautta koetilaan. Saat C-salista tarjottimen eväitä varten. Erillistilojen tarvitsijat ohjataan omiin tiloihinsa. Henkilöllisyys on todistettava kokeesta poistuttaessa! Jos tulee kysyttävää, laita viestiä Eija Pasolle.
Kuuntelukokeista johtuvat LUOKKAMUUTOKSET Ma 7.9. Luokasta ryhmä (koodi 4) Luokkaan RU klo 8.30-9.30 42084 rub4.1/ko itsenäistä 42049 ena4.2/hea 42091 42074 äi4.3/kgr 42046 42053 rub3.3/rek itsenäistä 42066 äi6.1/kmä 41040 42052 ena8.1/vk (11) 41042 42091 rub9.2 ok 42061 saa3.1/mpu (6) 42045 HUOM! Kaikki 2. kerroksen kielten luokat rauhoitetaan kuuntelujen ajaksi Ti 8.9. ENA klo 8.30-9.30 Luokasta ryhmä Luokkaan HUOM! Koko 2. kerroksen kielisiipi kuuntelujen käytössä 42053 op3/rek atk:ssa 42046 op3/pj0 42046 voivat olla omassa tilassa 42066 op3/svu atk:ssa 42074 äi6.4/kgr 42045 ope antaa ohjeet 42061 raa7.1/mpu ei tuntia 42049 ena9.1/hea kuuntelussa
RUOKAILU Ratkaisuja ruokailun jonotusongelmiin: Hyppytunnilta saa mennä ruokailemaan jo klo 11.45 (aikaisintaan!) Toimi jakelulinjastolla ripeästi. TORSTAIN 3.9. RUOKAILUSSA POIKKEUS PORRASTUKSESSA JA LISÄLINJASTON KOKEILU: Kolmas linjasto, joka palvelee pääasiassa pikkuoppilaita ja päiväkotilaisia, avataan lukiolaisille torstaina klo 12.15. Linjasto suljetaan klo 12.45, jonka jälkeen jonottajien on siirryttävä toiseen jonoon. Käytännössä kolmas linjasto palvelee tehokkaimmin ensimmäistä ruokailuvuoroa. Ykkösten toimintapäivän vuoksi ruokailu etenee poikkeuksellisesti: klo 12.15 kaikki ykköset kolmen linjaston kautta klo 12.25 humanistisiipi (ei siis ekavuorossa!) ja kielet klo 12.35 luma-siipi YKKÖSILLE INFOA TOIMINTAPÄIVÄSTÄ to 3.9. klo 9-15 Toimintapäivä kuuluu OP3 kurssin suorittamiseen, se ei ole vapaapäivä. Päivän tarkoitus on tutustuttaa ykkösiä toisiinsa ja luoda mukava, tuttavallinen ilmapiiri, joka lisää koulussa viihtymistä ja turvallisuutta. Ryhmä kokoontuu kotiluokassaan klo 9. RO:ssa opiskelijoille annetaan tuutoreiden tekemät ryhmät(1-5), jonka mukana toimitaan päivän aikana. Auditoriossa mennään istumaan penkkiriveille annetun ryhmän mukaisesti, jotta ryhmät pääsevät toimintapisteille joustavasti. Ruokailun jälkeen RO:t tapaavat oman valvontaryhmänsä opiskelijat ja ohjaavat heidät A-saliin seminaariin yläkäytävän kautta. Seminaarin ohjelma on osa ryhmäytymisteemaa, jolla pyritään herättämään ajatuksia kiusaamisesta, seksuaalirikoksista ja -häirinnästä.
WILMA AVATAAN KURSSIVALINTOJA TEKEVILLE pe 4.9. klo 6.00. KASTELLIN TULEVIA KURSSEJA: Kastellin Osukki-lehden toimituskurssi (Äi11) Tule tekemään koulun lehteä, jos haluat saada tuntumaan toimittajan työhön ja kirjoittaa vapaasti aiheista, jotka sinua kiinnostavat, kuohuttavat, mietityttävät tai ärsyttävät. Lehti tehdään 2. ja 3. jakson aikana ennen joulua. Kurssi on sijoitettu koodille 7, mutta jos koodi ei sovi, opiskelija voi käyttää joustavasti muitakin aikoja lehden tekoon. Jos haluat osallistua tai kaipaat lisätietoja, laita heti wilmassa viestiä Eija Pasolle. Oulun kaupungin lukioiden kirjallisuusdiplomin suorittaminen Kastellin lukiossa Kirjallisuusdiplomi suoritetaan tutustumalla syvästi kirjalistasta ohjaajan kanssa sovittuihin 18 teokseen. Suoritusaikana on koko lukioaika. Diplomin suoritukseen liittyy 4 tapaamista lukuvuoden aikana. Diplomista saa kurssin. KAIKKI diplomia aloittavat ja jatkavat kokoontuvat järjestäytymiskokoukseen ke 16.9. klo 16.05 luokkaan 42074. Lisätietoja Kalle Grünniltä.
Kursseja abeille: ABILAULUJEN KURSSI Koulussa on ikiaikaisesti laulettu opettajista viimeisenä koulupäivänä eli penkinpainajaisissa helmikuun puolivälissä. Laulujen tekoa varten on koulussa kurssi (MU 12) vai olikohan se MU 13..., josta saa asiallisesti suoritusmerkinnän. Kurssi ajoittuu 3. jaksoon, mutta jos intoa on, voi sen aloittaa aikaisemminkin. Sitten ei ainakaan tule kiire. Tunnit pidetään yhteisesti sovittavina aikoina. Tervetuloa keksimään ja riimittelemään tuttujen sävelmien pohjalle sanoja jotka aina olisit halunnut sanoa! Terv. Aila Knihtilä ATK5/DV.1 Digivideokurssi Kurssilla tehdään taas ainutlaatuinen ja ratkiriemukas abivideo penkkareita varten. Mitään teknistä perusosaamista et tartte, kuhan oot innolla mukana ideoimassa ja osallistumassa videontekoon. Tunnit sovitetaan tekijöiden toiveiden mukaan. Lisätiedot ja huonot leffatoiveet: Arto Rimpiläinen
Ykkösille: kuvataiteen maksu RO tsekkaa, onko kukin ykkönen maksanut kuvataiteeseen kuuluvan maksun 10 euroa. Ne, jotka eivät ole maksaneet, suorittakoot summan tilille S-Pankki FI40393900 52974987 koeviikon alkuun mennessä. LOPS-kysely Wilmassa on avattu lukion opetussuunnitelmatyöhön liittyvä kysely. Opiskelijoita ja heidän huoltajiaan pyydetään vastaamaan kyselyyn 15.9. mennessä. Vastaamiseen menee 5-10 minuuttia. Pyörät ja mopot omille paikoilleen Älä tuki pelastusväyliä parkkeeraa pyöräsi ja moposi asiallisesti! Wanhojen tanssien ryhmät Vanhojentanssien ohjeet tulevat wilman kautta. Ilmoittautuminen wilmassa on johtanut ylisuuriin ryhmiin. Ryhmä 4.5 + 4.6 pitäisi saada pienemmäksi. Muuta ryhmää, jos suinkin mahdollista. Ryhmään 4.3 + 4.4 mahtuu porukkaa. Ryhmää voi vaihtaa wilmassa pe 4.9. alkaen. Opiskelijat, joille ei ole vielä paria, saavat lisätietoa wilman kautta. Lisätietoja saa liikunnan opettajilta.