Puunkuormauksen Suomen Kari Heinonen Kari Heinonen Savonlinnasta on puunkuormauksen Suomen mestari vuosimallia 2006. Viime vuoden pronssimitalisti voitti nyt Helsingin Rautatientorilla käydyn SM -finaalin seitsemän sekunnin erolla ennen viime vuoden ykköstä ja kaksinkertaista Suomen mestaria Pornaisten Kaj Siréniä. Pronssille kuormasi vuosi sitten hopealle yltänyt vuoden 2004 mestari Pekka Villman Viitasaarelta. Villman jäi Sirénistä kaksi sekuntia. Tiukasti mitaleista taisteli myös Saarijärven Markku Hänninen. Hän hävisi pronssin neljällä sekunnilla. Jo alkukilpailujen nopeimman ajan tehnyt Heinonen lähti finaaliin pie- Kari Heinosen tukijoukoissa repesi riemu kun viimeiset kilpailijat ol saivat suorituksensa valmiiksi. Metsruus irtosi seitsemän sekunnin erolla. 40
mestaruus ratkaisiin keskellä Helsinkiä tiukan sekuntitaistelun ykkönen vain 30 sekuntia, ja näin kokonaisaika riitti kuin riittikin tasaisessa kisassa ykköspaikkaan. - En tosiaankaan uskonut, että aika riittää, sillä viimeisen nipun kanssa tuntui aikaa kuluvan tosi paljon, tuumiskeli Kari kisan ratkettua äänekkään kannattajajoukon keskellä. Kari Heinonen kuuluu nuoren polven puu- nenä ennakkosuosikkina. Oman loppukilpailusuorituksensa jälkeen Heinonen oli vahvasti sitä mieltä, että mestaruus karkasi viimeisen nipun ylimääräisiin tasausjunttauksiin. Ne kuitenkin kannattivat. Heinosen ajoaika oli vasta kisan kuudenneksi nopein, mutta virheistä kertyi lisäaikaa vähemmän kuin kenelläkään muulla, Kansallisteatterin seinällä pyörivä näytäntölista epäili, että kyseessä ovat kutsumattomat vieraat. Puunkuormauskisan finaalipaikka poikkesikin toki paljon normaalista työympäristöstä. 41
Tiukan kisan käänteet ja iso katsojajoukko saivat MKY:n johtomiesten, toiminnanjohtaja Heikki Parkkosen ja puheenjohtaja Ari Hämäläisen suut hymyyn. Loglift Jonseredin toimitusjohtaja Osmo Tyystjärvi onnittelee pronssimitalisti Pekka Villmania, hopealle sijoittunut Kaj Sirén katsoo kun mestari Kari Heinonen tuulettaa. Mestaruuspyttyjen lisäksi voittaja sai alumiiniveneen. Palkintojenjaossa siitä kertoo perinteisesti mela. Kaj Sirén kaksinkertainen mestari menneiltä vuosilta sai nyt tyytyä hopeaa. Se tyydytti myös manageri Jussi Pietikäistä. automiehiin, ikää on vasta 25 vuotta, mutta kokemusta alalta on sitäkin enemmän. Kyllähän minä olen kasvanut isän kanssa kiinni puunajoon pienestä lähtien, ja täyspäiväisesti olen ollut hommissa mukana jo kuusi vuotta, kertoo tuore kuormaajamestari. Loglift Jonseredin, Sisun ja SKAL:n puunkuormaajakisan alkukilpailuun Heinonen on Puunkuormauksen SM 2006 lopputulokset Pertti Lähivaara Kuopiosta pokkasi ensimmäistä kertaa jo alkukilpailukierroksella ratkaistun yli 60 -vuotiaiden Suomen mestaruuspytyn. 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 10. 11. 12 Kari Heinonen Kai Sirén Pekka Villman Markku Hänninen Timo Korhonen Kari Mursu Esa Partanen Sami Lahtinen Eino Junttila Jukka Taskinen Juha Tauriainen Hannu Koskimies Kotipaikka Savonlinna Pornainen Viitasaari Saarijärvi Lieksa Kruunupyy Nurmes Ruokolahti Sodankylä Tuusniemi Taivalkoski Lieksa Ajoaika 5,01 4.48 4.35 4.39 5.04 3.41 5.06 3.59 5.24 5.20 5.26 5.30 Lisäaika 0.30 0.50 1.05 1.05 0.55 2.35 1.15 2.35 1.35 1.40 1.35 2.00 Loppuaika 5.31 5.38 5.40 5.44 5.59 6.16 6.21 6.34 6.59 7.00 7.01 7.30 Vanhoja mestareita oli luonnollisesti seuraamassa kisatapahtumaa Helsingissä. Petri Varkoi (vas.)on mestari mallia 2001. Kari Malmstedt puolestaan on yksi kisan menstyneimmistä. Enonkoskelainen on ollut mukana finaalissa peräti 9 kertaa. Mestaruus tuli vuonna 1990 Kilpailu töydessä vauhdissa ja kuormaajat hämmentävät lähes tasatahtiin. Arvokkaalla kisapaikalla huolehdittiin ympäristöstä; kisa-autojen alla oli kaiken varalta öljynimeytysmatot. 42
Kari Mursu Kruunupyystä oli nopein kuormaaja. Hän käytti kuorman purkuun ja lastaukseen aikaa vain 3.41. Virheistä kertynyt lisäaika pudotti miehen kuudenneksi. Aleksis Kivikin (vas.) ihmetteli työnteon vauhtia... Esa Partanen Nurmeksesta kisasi normaalisuorituksella seitsemänneksi. Eino Junttilan mahdollisuudet kisan kärkeen menivät tässä. Yksi tukki putosi. Kohtalotovereita oli muitakin, Jukka Taskisen mnettei pelin samanlaiseen vahinkoon ja Hannu Koskimieheltä tippui kaksikin tukkia. osallistunut kahdeksan kertaa. Viime vuonna hän ylsi ensimmäistä kertaa finaaliin ja tuloksena oli kolmostila. Tänä vuonna oli jo täysosuman aika. Kyllä kiertue on aina jonkinlainen Lieksan Timo Korhonen kuormasi viidenneksi. Markku Hänninen ylsi aivan mitalin tuntumaan. Neljäse kuntia erotti saarijärveläisen prossilta. JYKI OY Jykintie 35400 Längelmäki Puh. 020 761 9100 Faksi 020 761 9107 www.jyki.fi 43
Loppukilpailun sijoille 4-12 sijoittuivat tänä vuonna Markku Hänninen, Timo Korhonen, Kari Mursu, Esa Partanen, Sami Lahtinen, Eino Junttila, Jukka Taskinen, Juha Tauriainen ja, Hannu Koskimies. kevään kohokohta, sanoo Kari, vaikka ei kovin kilpailuhenkiseksi itseään määrittelekään. Niin tai näin menestystä on tullut kilpailevankin nosturimerkin kisoissa. - Se, että kuormaus sujuu sutjakkaasti, on työn tuomaa rutiinia, arvelee mestari itse. Ajamme paljon puuta junaan. Ajomatkat ovat lyhyitä, mutta lastausta on sitten sitäkin enemmän. Heinosen palkintoveneelle löytyy paikka mökkijärveltä - Menestyäkseen kisassa homma on tehtävä pienellä riskillä, se onnistuu tai sitten ei, tuumi Kari Heinonen Timo Pulkkisen haastattelussa. Pielavedeltä. Minä en ole mikään himokalastaja, mutta pitäähän kesämökillä vene olla. Tämän vuoden puunkuormaajakisan alkukilpailuihin osallistui kaikkiaan 955 kilpailijaa 27 paikkakunnalla. Kilpailukorttiin merkitään tarkasti kaikki. Kaj Sirénin korttiin virhepisteitä kertyi 50 sekunnin verran. Puunkuormaajakisa oli yksi SKAL:n juhlavuoden tapahtumista. Loppukilpailu keräsi tuhatpäisen katsojajoukon Helsingin Rautatientorille. 44
Pasi Perkola hoiti finaalin tulospalvelussa it-vastaavan hommia. Kari Temisevä ja Kauko Tulonen valmiina päivittämään manuaalisen tulostaulun. Kari Heinonen ja Pekka Villman oikeaoppisessa samppanjasodassa palkintojenjaossa. Simo Hakasuo etsii mallikkaasti tasatusta kuormasta lähes turhaan kauimmaista pöllin päätä. Pekka Lääkkö ja Hannu Heikkilä kirjaavat. 45