BioSystem-syväkeräyssäiliön toimivuus ja tyhjennysvälin optimointi

Samankaltaiset tiedostot
JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2015

JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2007

INNOVATIIVISESTA AJATUKSESTA

ja määrältään siihen rinnastettavaa Keskeytyksen tulee kestää vähintään neljä (4) viikkoa, jotta jätemaksu voidaan jättää perimättä keskeytysajalta.

painon ja kyseisen jätelaadun käsittelymaksun

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Äänekoski. Hyväksytty jätelautakunnassa SISÄLTÖ

Kuljetus alv. 0 % Ylimääräinen jäte on jätettä, joka on sijoitettu jäteastian ulkopuolelle. Ylimääräisestä jätteestä veloitetaan seuraavasti:

JÄTEHUOLTO MUUTTUU POLVIJÄRVELLÄ ALKAEN

Kouvolan ja Iitin uudet jätteenkuljetusurakat alkavat

Vapaa-ajan kiinteistön jätehuolto Nastolassa. Tiia Yrjölä Päijät-Hämeen jätelautakunta

TSV-JÄTETAKSA 2019 Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa Jyväskylä Muurame

TSV-JÄTETAKSA LUONNOS

Kunnan vastuulla oleva jätehuolto 2019

LUONNOS TSV-JÄTETAKSA Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluva jätetaksa. Jyväskylä Laukaa Muurame

Julkaisun laji Opinnäytetyö. Sivumäärä 43

Pirkanmaan Jätehuolto Oy

Jätemäärien laskenta yrityksessä ja yhteisössä

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Keravan kaupunki

Isännöitsijän jäteopas

HUOM! Kohdat, joita on muutettu, on esitetty harmaalla pohjalla.

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA LÄHTIEN

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

Jätehuoltomääräykset Esittäjän nimi 1

LUONNOS JYVÄSKYLÄN KAUPUNGIN JÄTETAKSA 2018 Hyväksytty jätelautakunnassa xx.xx.2017 X

Taloyhtiöiden jätehuoltopäivä

Mukautuvaksi suunniteltu

Mukautuvaksi suunniteltu

/tyhjennys. /tyhjennys

Miehikkälän jätetaksa 2013

Jussi Klemola 3D- KEITTIÖSUUNNITTELUOHJELMAN KÄYTTÖÖNOTTO

KEMIÖNSAAREN KUNNAN JÄTETAKSA ALKAEN

Ajankohtaisia asioita kiinteistöjen jätehuollosta. Isännöitsijöiden aamiaistilaisuus Käyttöpäällikkö Johanna Rusanen

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

Jätemaksun perusteista määrätään jätetaksassa. Yksittäisten kiinteistöjen jätemaksut määrätään taksan perusteella.

Limingan kunta Muhoksen kunta Tyrnävän kunta Utajärven kunta

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Hyvinkään kaupunki

Mikkelin kaupunki Esitys jätehuoltotaksaksi v JÄTEMAKSUTAKSA V Tämä jätemaksutaksa on voimassa alkaen.

Retki Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskukseen to

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

Yhdyskuntajätteen käsittelytaksan ja järjestetyn jätteenkuljetuksen kuljetustaksan muutos

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Iida Miettinen

Kiertokapulan alueen kuntien jätelautakunta Kolmenkierto hyväksynyt Voimaantulo

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa 1 (22) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

Kiertokapulan alueen kuntien yhteinen jätelautakunta hyväksynyt Voimaantulo

TSV-JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen, Äänekoski SISÄLTÖ

PERÄMEREN JÄTELAUTAKUNNAN JÄTETAKSA

kilpailutus Tuija Klaus

KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki

Sako- ja umpikaivolietteiden hallinta jätehuoltoviranomaisen näkökulmasta. Länsi-Uudenmaan jätelautakunta, Jäteasiamies Christine Perjala 15.3.

JÄTEMAKSUTAKSA. Hyväksytty Ylä-Savon Jätehuoltolautakunnan kokouksessa Voimassa alkaen

JÄTELAUTAKUNTA JÄTETAKSA. Oy Botniarosk Ab:n toimialueella

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä, Minna Ruusuvaara & Sari Mäisti

Kiinteistöhoidon ympäristöpäivä Tommi Kukkonen Jäteneuvoja. Taloyhtiön jätehuolto

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Valkeakosken kaupunki

Jätelautakunnan tavoittaa tarvittaessa myös sähköpostitse:

Jätehuolto Etelä-Karjalassa

Jätetaksa, osa 1/3 - järjestetty jätteenkuljetus

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2014

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS. Riihimäen kaupunki

JÄTETAKSA ALKAEN SYDÄN-SUOMEN JÄTELAUTAKUNTA. Kannonkoski, Karstula, Kinnula, Kivijärvi, Saarijärvi, Uurainen

Mikkelin kaupunki Jätetaksa 2015

PALVELUHINNASTO. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi Omakukkoverkkopalvelussa jatekukko.

STHS 40. koulutuspäivät Pentti Rantala Ex-tj, eläkkeellä

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA. J u l k a i s s u t Tornion hallintopalvelut Nro 2

Kunnan toissijaiselle vastuulle kuuluvan jätteen jätetaksa alkaen Savo- Pielisen jätelautakunnan toiminta-alueella

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

Savonlinnan Seudun Jätehuolto Oy SELVITYS JÄTELAUTAKUNNAN PYYNTÖ TOIMITTAA HINTOJEN VERTAILUTIETOJA

Jätemaksut. Jätekukko Siistiä! Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Keskitetysti kilpailutettuja jätehuollon kuljetuspalveluita.

Ympäristöasiat taloyhtiössä

Askelmerkit jätelain ja asetusten toimeenpanoon

Jätemaksut. Kotitaloudet ja julkinen hallinto alkaen. Asioi kätevästi verkossa Omakukko omakukko. Hinnat sis. alv.

1.2 Jätemaksua on velvollinen maksamaan sellaisen kiinteistön haltija, jonka kiinteistöllä syntyvien jätteiden käsittelyn kunta on järjestänyt.

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa (24) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

JÄTEMAKSUTAKSA ALKAEN

XI JÄTEMAKSUTAULUKKO 18 Maksut alkaen

Euran, Huittisten, Köyliön ja Säkylän jätteenkuljetusjärjestelmästä päättäminen. Tausta-aineisto

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

Maksuluokkaan III kuuluvat asunnot taloyhtiössä, joissa on järjestetty hyötyjätteiden erilliskeräys tai joissa on vähintään 10 asuntoa.

1 Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

Jätteenkuljetukset. Virpi Leppälä & Ilkka Töyrylä

TORNION KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄNTÖKOKOELMA Tornion hallintopalvelut Nro 1

HINNASTO KOTITALOUKSILLE 4/

Ympäristöasiat taloyhtiössä

PAIMION, SALON JA SAUVON JÄTETAKSA VOIMASSA LÄHTIEN. Hyväksytty Kemiönsaaren, Paimion, Salon ja Sauvon jätelautakunta

Jätetaksa - järjestetty jätteenkuljetus

1 Tässä taksassa käytetään samoja määritelmiä kuin Pohjanmaan jätelautakunnan vahvistamissa jätehuoltomääräyksissä.

PelloMMMRanuaMMMRovaniemi

Kiinteistön jätemaksut määräytyvät tyhjennettävän jäteastian tilavuuden ja tyhjennysten lukumäärän perus-

Biomassan hyötykäytön lisääminen Suomessa. Mika Laine

HIRVENSALMEN KUNTA JÄTEMAKSUTAKSA Tekninen lautakunta lþ S 52. Kunnanhallitus hyväksynyt _l _2017 S. Tekninen ltk

Ympäristöasiat taloyhtiössä

JÄTEMAKSUTAKSA KUNNAN JÄRJESTÄMÄ JÄTTEENKULJETUS

Ajankohtaisia asioita kiinteistöjen jätehuollosta. Johanna Rusanen, käyttöpäällikkö kuljetuspalvelut Isännöitsijäseminaari

PIRKANMAAN JÄTEHUOLTO OY Taksa (25) Jätetaksan perusteet, kohdentaminen ja velvoite jätemaksun suorittamiseen

Jätehuollon varaukset kaavoituksessa

JÄTEHUOLLON PALVELUTASO VESTIA OY:N ALUEELLA

JÄTEMAKSUTAKSA Jätetaksan perusteet. 2 Soveltamisalueet. 3 Jätemaksujen maksuunpano. 4 Jätemaksun suorittamisvelvollisuus

Jätelain täytäntöönpanosta kuntien kannalta. Leena Eränkö

Transkriptio:

Tampereen ammattikorkeakoulu Kemiantekniikan koulutusohjelma Kemiantekniikka ja ympäristötekniikka Mira Lehtimäki Opinnäytetyö BioSystem-syväkeräyssäiliön toimivuus ja tyhjennysvälin optimointi Työn ohjaaja Työn tilaaja FM Mika Nieminen Molok Oy, Sarita Koivula Tampere 05/2010

Tampereen ammattikorkeakoulu Kemiantekniikka Kemiantekniikka ja ympäristötekniikka Työn tekijä Mira Lehtimäki Työn nimi BioSystem-syväkeräyssäiliön toimivuus ja tyhjennysvälin optimointi Sivumäärä 42 + 13 liitesivua Valmistumisaika 05/2010 Työn ohjaaja FM Mika Nieminen Työn tilaaja Molok Oy Tiivistelmä Työssä käsitellään Molok BioSystem-säiliön toimintaperiaatetta ja sen toimintaa käytännössä. Se sisältää kuvauksen tyhjennystapahtumasta ja arvion sen suorittamisesta. Työtä varten kerättiin tietoa kentältä, kiertämällä kuljetusauton mukana tyhjennyksiä suorittamassa, ja haastateltiin jätehuollon edustajaa sekä tutkimuskohteiden taloyhtiöiden isännöitsijöitä. Tutkimuksella selvitettiin BioSystem-säiliön toimivuus ja maissisäkin tarpeellisuus. Lisäksi pohdittiin tyhjennystapahtuman suoritusta ja miellyttävyyttä asiakkaalle. Työ tehtiin, koska Molokin edustajat kaipasivat tutkimusta säiliön toimivuudesta ja he halusivat tietoa kentältä. Aikaisempiin tutkimuksiin pohjautuen työssä haluttiin keskittyä BioSystem-kovasäiliöön ja maissisäkkiin. Niiden toimivuus ja hajuhaitat sekä tyhjennysroiskeet otettiin tutkimuskohteiksi ja arvioitiin optimaaliset tyhjennysvälit. Tuloksista kävi ilmi, että Molok BioSystem toimii jätteenkeräilyssä ja tyhjennyksessä hyvin. Kilpailijoihin verrattuna se on ylivoimainen tuotekehittelyn ansiosta. Molokille suunniteltu maissisäkki pysyi paikallaan 98/100 ja näin suojaa kovasäiliötä likaantumiselta. Se on hygieeninen tyhjentää, sillä kotitalousjätteen todettiin sisältävät vain hyvin vähän nestettä eikä roiskeita näin syntynyt. Tutkimusta voitaisiin jatkaa, jotta tyhjennysvälit saataisiin optimaaliseksi jokaiselle taloyhtiölle ja näin kuljetuskustannuksia pienennettyä. Tutkimuksessa todettiin neljän viikon tyhjennysvälin sopivan talvikaudelle. Osa opinnäytetyöstä on luottamuksellista. Nämä osiot on poistettu työn julkisesta versiosta. Avainsanat biojäte, biosyväkeräysmenetelmä, biojätekertymän vaihtelut

TAMK University of Applied Sciences Chemical Engineering Degree Program Chemical and Environmental Engineering Writer Mira Lehtimäki Thesis BioSystem-deep collection system functioning and how to optimize emptying Pages 42 + 13 appendices Graduation time 5/2010 Thesis Supervisor FM Mika Nieminen Made for Molok Oy ABSTRACT This thesis deals with Molok BioSystem-container. It includes presentation of the emptying process and the estimation about its functioning. For this investigation the data was collected from the field and the house managers of chosen targets were interviewed. The aim of the work was to investigate the functioning of the new Molok BioSystem and to find out the necessity of cornstarch bag. The work was done because employees needed an investigation about the functioning of the new system and they wanted more information from the field. Based on earlier investigations this thesis focused on BioSystem-collector and a bag which was installed in every emptying process. From the results we can dedure that the Molok BioSystem- collector functions very well especially when compared to its competitors. The unique bag stayed 98 % of the time in its position and it kept the collector clean. It was discovered that household waste contains only a bit of fluid. For this reason the collector is good to empty and waste is not splashed around. Part of the material in this thesis is confidential. These sections are removed from the public version of the thesis. Key words biowaste, bio deep collector, biowaste accumultion

Alkusanat Erityisesti haluan osoittaa kiitokset ystävälleni Emma Murtoolle aiheen ehdottamisesta. Ohjaava opettaja Mika Nieminen auttoi työssäni ja osoitti kiinnostusta työn onnistumiselle, joten kiitos kuuluu suuresti myös hänelle. Kiitän ohjaani Sarita Koivulaa ystävällisestä vastaanotosta ja luottamuksesta. Aluepäällikkö Katri Savijärvi otti minut myös ystävällisesti vastaan ja auttoi työssäni eteenpäin. Haluaisin kiittää myös muita Molokin työntekijöitä miellyttävästä työilmapiiristä ja avuliaisuudesta sekä ymmärryksestä. Kuljetusliike Törmän omistaja ansaitsee erityiskiitokset auttavaisuudesta ja ystävällisyydestä. Lisäksi kiitän kaikkia kuljetusliikkeen työntekijöitä, joiden kanssa sain kiertää bioauton mukana Tampereen katuja. Kiitän myös perhettäni tuesta ja kannustuksesta, jota olen saanut neljän vuoden ajan. Lisäksi kiitos kuuluu kaikille läheisilleni. Tampereella toukokuussa 2010 Mira Lehtimäki

Sisällysluettelo 1 Johdanto... 9 1.1 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet... 9 1.2 Aikaisemmat tutkimukset... 9 2 Molok Oy... 10 2.1 Yritysesittely... 10 2.2 Syväkeräysmenetelmä... 11 2.3 BioSystem... 12 3 Muut toimijat... 13 3.1 Jätehuolto... 14 3.1.1 Jätteenkäsittely... 14 3.1.2 Jätemaksut... 15 3.2 Kuljetus ja tyhjennys... 17 4 Lainsäädännöt ja sopimukset... 18 4.1 Jätelaki... 18 4.2 Jätteen kuljetus ja tyhjennys... 19 4.3 Kuntaliitto... 20 5 Tutkimus... 20 5.1 Tutkimuskohde... 20 5.2 Tutkimusalue... 20 5.3 Tutkimusajankohta... 21 5.4 Menetelmät... 21 5.5 Mittaustarkkuus... 21 6 Tutkimustulokset... 21 6.1 Kenttäkokeet... 21 6.2 Kertymävaihtelu aikaisempana ajanjaksona... 21 7 Tulosten käsittely... 21

7.1 Kovasäiliön toimivuus... 21 7.1.1 Nestesäiliö... 21 7.1.2 Maissisäkki... 21 7.1.3 Tyhjennyksen toimivuus ja siisteys... 21 7.1.4 Haju... 22 7.1.5 Paino... 22 7.1.6 Laskutus... 22 7.1.6 Huoltotarve... 22 7.2 Kertymävaihtelu... 22 8 Virhearviointi... 22 9 Kehitysehdotuksia ja jatkotutkimuksia... 22 Lähteet... 23 Liitteet... 25 Liite 1: Mittauspöytäkirja... 25 Liite 2: Päiväkirja... 25 Liite 3: Mittaustulokset... 25 Liite 4: Tutkimusalueen aikaisemmat täyttöasteet ja tyhjennysvälit taulukoituna.. 25 Liite 5: Täyttöaste kuvaajat 06/2009-12/2009 viikoittain... 25

Lyhenteet ja merkinnät BioSystem Syväkeräysmenetelmä, jossa on runkokaivo ja kovasäiliö, mukana myös nestesäiliö. Se on suunniteltu erityisesti biojätteen keräykseen. VTT Moniteknologinen valtion tieteellinen tutkimuskeskus, joka tuottaa asiakkailleen teknologia- ja tutkimuspalveluja. ISO Kansainvälinen standardointiorganisaatio. JLY Jätelaitosyhdistys. ph Kuvaa vetyionien aktiivisuutta. Logaritminen asteikko, ja kansankielellä puhutaan happamuudesta. ph 7 on neutraali. TNT Trinitrotolueeni, joka on räjähdysaineena käytetty kemiallinen yhdiste.

1 Johdanto 1.1 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Biojäte on kaikkein hankalin jätteenmuoto sen aiheuttamien hygieenisyys- ja hajuhaittojen takia. Tyhjennysväliä mitoitettaessa on otettava moni tekijä huomioon, jotta saadaan optimaaliset olosuhteet. Biojätteen tyhjennys Suomessa käsittää kaksi kautta, kesä- ja talvikauden. Maksimaaliset tyhjennysvälit on määritetty näille kausille erikseen keräysmenetelmä huomioiden. Molokin edustajat kaipasivat uudempaa ja laajempaa tutkimusraporttia biojätteen syväkeräysastiasta myynnin ja tuotekehityksen edistämiseksi. Aikaisempia tutkimuksia on tehty, mutta niistä on kulunut vuosia aikaa ja tuotekehitystä on tapahtunut. Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia biosyväkeräysastian tyhjennystä ja toimivuutta sekä tyhjennysvälin optimointia ja miettiä siihen vaikuttavien tekijöiden merkitystä. Haluttiin myös todentaa BioSystem-syväkeräysastian toimivuus käytännössä ja selvittää tarvetta pienemmälle astiakoolle. Biojätteen syntyyn vaikuttavat monet asiat kuten vuodenaika, elämäntilanne ja elämäntavat. Vuodenaikavaihtelut ovat nähtävissä erityisesti kesä- ja syyskaudella, hedelmien ja kasvisten käytön lisääntyessä sekä vuodenvaihteessa, jolloin joulukuusia yritetään virheellisesti sijoittaa biojäteastiaan. Jätteen lajittelun tehokkuuteen vaikuttaa jäteastioiden sijoittelun lisäksi asuinmuoto, siviilisääty ja asunnon omistussuhde. Lajittelun parantamista on pyritty tehostamaan erilaisilla lainsäädännöillä ja direktiiveillä.

9(55) Työssä keskityttiin kenttämittauksissa tehtyihin havaintoihin ja mittauksiin. Havaintoja tehtiin astian puhtaudesta, hajusta, täyttöasteesta ja tyhjennystapahtumasta. Astian sisälle sijoitettavan biopussin eheyttä ja paikallaan pysyvyyttä arvioitiin, jotta saatiin todettua pussin tarpeellisuus ja tehokkuus. Kevätkauteen sijoittuvalla tutkimuksella saatiin tietoa myös syväkeräysastian vaikutuksesta painaumaan, mittaamalla biojätteen paino ja arvioimalla täyttöaste, kun tiedossa on kotitalousjätteen keskimääräinen tiheys. 1.2 Aikaisemmat tutkimukset Valtion tieteellinen tutkimuskeskus (VTT) on tehnyt tutkimuksen syväkeräysastioiden lämpötilojen seurantamenetelmästä 6/2002-12/2002 aikana. Tutkimuksessa tutkittiin pinta- ja syväkeräysastioita ja niistä jätteen biohajoavuutta, mikrobiologiaa, lämpötiloja ja ph:ta. Tutkimus osoitti, että pinta- ja syväkeräysmenetelmillä ei ollut eroa mikrobiologiselta kannalta. Sen sijaan pintakeräysastioista mitattiin alhaisempia pharvoja kuin Molokeista, mikä indikoi anaerobisesta hajoamisesta eli mätänemisestä. Ajanjakso oli poikkeuksellisen lämmin, jolloin ei voida tehdä luotettavia johtopäätöksiä lämpötiloista (VTT Projektiraportti, 2003.) Tykistöprikaatilta tilattu koeräjäytys Molok-jätesäiliölle vuonna 1997. Räjäytyksessä käytettiin 200 g TNT:tä ja toisessa kokeessa 400 g TNT:tä ja 400 g hexogeniä. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan todeta syväkeräysastian olevan todella turvallinen verrattuna pintakeräysastioihin (LAUSUNTO, Tykistöprikaati.) Työsuojeluhallitus on myöntänyt todistuskirjan irtaimien nostoapuvälineiden koetuksesta ja perusteellisesta tutkimisesta 26.1.1996. Valmistaja on HAKATEK OY (Todistuskirja 1001/96.)

10(55) Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT) on testannut Molokia vuodesta 1992. Lausunto on jätetty Jyväskylässä 2001. Tutkimuksissa todettiin seuraavia asioita: Molokin tilavuus on selkeästi suurempi verrattuna pinta-astiaan. Suomessa jätteen lämpötilat pysyvät alle 10 asteen 10-11 kuukautta vuodessa. Kun jätemäärä pysyy maanpinnan alapuolella, hajuhaittaa ei esiintynyt. Metaanipäästöjä ei havaittu. Molok tarvitsee vähemmän tilaa ja näin mahdollistaa useimpien keräilyastioiden asennuksen (VTT Energia, 2001.) 2 Molok Oy 2.1 Yritysesittely Yritys on perustettu vuonna 1991 ja perustajana on toiminut suomalainen insinööri Veikko Salli. Innovatiivisesta ajatuksesta sai alkunsa jätteiden syväkeräysjärjestelmä. Toimitilat sijaitsevat Nokialla noin 10 000 neliön tuotanto- ja toimistotiloissa. Työntekijöitä on yli 50 ja liikevaihto vuonna 2009 oli 12,6 miljoonaa euroa. Aluksi yritys keskittyi vain kotimaan markkinointiin, mutta se on laajentunut nopeasti ulkomaanmarkkinoille. Pohjoismaiden lisäksi Molokilla on vahva asema Portugalissa, Baltian-maissa, Keski-Euroopassa, Kanadassa ja Aasiassa. Vuodesta 2002 lähtien Molok on ollut merkittävä järjestelmätoimittaja Lähi-idässä. Suuri osa ensimmäisenä asennetuista Molok-säiliöistä on edelleen käytössä (Molok.) Molok on syväkeräyksen markkinajohtaja, mutta kilpailutilanteita markkinoilla esiintyy. Vahvuuksia markkinoilla parantavat alkuperäisyys, laadukkuus ja tuotekehitys. Kestävänkehityksen periaatteita noudattaen valmistetulle tuotteelle on myönnetty ympäristösertifikaatti (ISO 14001) ja työterveys ja työturvallisuus sertifikaatti (OHSAS 18001) (Molok.) Molokin laatujohtamisjärjestelmä on sertifioitu parhaiden standardien

11(55) ja käytäntöjen mukaisesti ja tämän todistaa kolmannen osapuolen myöntämä ISO 9001-sertifikaatti (Dnv). 2.2 Syväkeräysmenetelmä Jätteiden Molok -syväkeräysmenetelmä käsittää syväsäiliön, josta näkyy maan pinnalle vain 40 prosenttia. Molokin kapasiteetti muodostuu pystysuoraan, ja näin poiketen perinteisistä pintasäiliöistä. Molokin toimivuus perustuu painovoiman ja astian korkeuden aikaansaamaan jätteen tiivistymiseen ja maaperän viileyden bakteeritoiminnan hidastamiseen. Molokia mainostetaan sen esteettisyyden, hajuttomuuden, metelittömyyden ja kansien keveyden perusteella. Syväkeräysastioilla on saavutettavissa suurempi kapasiteetti samalla alueella koska suurin osa Molokista on maan alla. Toimintaperiaate on esitetty kuviossa 1 (Molok.) Kuvio 1: Syväkeräysmenetelmän toimintaperiaate (Molok)

12(55) Molokiin on mahdollista valita useita verhousvaihtoehtoja, jotta se sopisi mahdollisimman hyvin ympäröivään ympäristöön. Kuviossa 2 on erikokoisia säiliöitä maan päältä kuvattuna (Molok.) Kuvio 2: Syväkeräysjärjestelmä alumiiniverhouksella (Molok Oy) Astia on yhtenäinen ja valmistetaan kokonaisuudessaan rotaatiovalulla. Maahan ei pääse valumia, joten syväkeräysmenetelmä on turvallinen ympäristölle. Molokin sijoituspaikan määrittävät asentaja, Molokin edustaja ja taloyhtiön edustaja. Yhdessä he miettivät oikeanlaisen sijoituspaikan (Savijärvi 2010.) 2.3 BioSystem BioSystem-kovasäiliö sisältää 750 litran kovasäiliön ja 50 litran nestesäiliön, joka asetetaan 1300 litran runkokaivoon. Biojätteestä syntyvän nesteen on tarkoitus valua rei itetyn pohjan läpi nestesäiliöön. Järjestelmä pidetään siistinä sille kehitetyllä kompostoituvalla maissitärkkelyksestä valmistetulla sisäsäkillä. Maissisäkkiä pitää paikallaan irrotettava sisärengas. Astian kokonaiskorkeus on 2,7 m, josta 1,5 m sijaitsee maan alla. Yritys tarjoaa runkokaivolle 10 vuoden takuun ja muille osille kahden vuoden takuun (Molok.)

13(55) Kuviossa 3 on esitettynä kovasäiliö poikkileikatun runkokaivon sisällä, jossa näkyy myös maissisäkiä paikallaan pitävä musta sisärengas. Sen vieressä on pelkkä kovasäiliö ja auki oleva nestesäiliö. Kuvio 3: Biosystem-kovasäiliö (Molok Oy, BioSystem) 3 Muut toimijat Molok myy asiakkaalle syväkeräysjärjestelmän ja vastaa sen toiminnasta. Jätteenkeräyksen ja kuljetuksen hoitavat muut toimijat. Pirkanmaan jätehuolto hoitaa Tampereen alueen jätehuollon. Tällä hetkellä Molok BioSystem-syväkeräysastiat tyhjentää ja kuljettaa Kuljetusliike Törmä Oy.

14(55) 3.1 Jätehuolto Pirkanmaan jätehuolto on perustettu 1994, ja se on 17 kunnan omistuksessa ja toimittaa jätteiden kuljetuksen, keräyksen, käsittelyn sekä loppusijoituksen. Pirkanmaan jätehuollolla ei ole omaa kuljetuskalustoa, vaan se on kilpailuttanut jätteenkuljetukset yksityisten kuljetusliikkeiden kesken. Jätteenkäsittelykeskukset sijaitsevat Tampereen Tarastenjärvellä ja Nokialla Koukkujärvellä (Pirkanmaan Jätehuolto.) Biojätteen kuljetuksen ja tyhjennyksen hoitaa tällä hetkellä Hämeen kuljetus Oy konserniin kuuluva Kuljetusliike Törmä Oy. Sekajätteen tyhjennys kilpailutettiin vuonna 2009 ja sen voitti Kuljetusliike Hiitelä. Koska kuljetusliikkeet ovat eri yritysten omistuksessa, biosyväkeräysastiat tyhjennetään, vaikka ne sisältäisivätkin sekajätettä. Jätteen laatu määritellään vasta jätteenkäsittelykeskuksessa. 3.1.1 Jätteenkäsittely Jätteenkäsittelykeskuksessa Tampereen Tarastenjärvellä käsitellään alueelta kerätty biojäte. Kompostointilaitos on mitoitettu 20 000 tonnille jätettä. Laitoksella on 10 kompostointimoduulia, joista jokaiseen mahtuu noin kolmen päivän biojäte. Yhdyskuntajätteen moduulin täyttökapasiteetti on 270 m 3. Kauppaliikkeiltä kerätty biojäte käsitellään erikseen ulkona sijaitsevassa aumakompostorissa (Piippo 2010.) Saapuva jäte punnitaan, minkä jälkeen keräysauto ohjataan oikeaan tyhjennyspaikkaan. Biojätteeseen sekoitetaan 50 % tukimateriaalia (kuorta ja risua) ilmavuuden lisäämiseksi, ja kokonaisuus ajetaan silppurin läpi. Tämän jälkeen homogenisoitu biojätehake yhdistelmä siirretään moduuliin. Laitoskompostointi kestää kolme viikkoa, jonka jälkeen jälkikypsytys vuodesta puoleentoista vuoteen (Piippo.) Kuviossa 4 on esitettynä havainnollistava kuva koneesta, jonka läpi biojäte ajetaan.

15(55) Kuvio 4: Biojätteet ja hakkeen pienentävä kone 3.1.2 Jätemaksut Maksu muodostuu palvelumaksusta, kuljetuksesta, käsittelystä, jäteverosta ja arvonlisäverosta (Pirkanmaan jätehuolto, Jätetaksa 1.1.2010). Pirkanmaan jätehuollon jätemaksu määräytyy momentin 4 mukaisesti keräilyvälinetyypin, jätelajin, tyhjennyskertojen ja muun tehdyn työn mukaan. Käsittelymaksuosuus riippuu jätteen todellisesta painosta, vain jos se erikseen punnitaan. Muuten maksu otetaan astian tilavuuden perusteella. Mikäli astia on tyhjä tai siellä on niin vähän jätettä, ettei sitä tyhjennetä, peritään siitä tyhjennysmaksu, josta vähennetään laskennallinen jätteenkäsittelymaksu (Jätemaksutaksa, 4.) Pirkanmaan jätehuollon jätemaksutaksan momentin 5 mukaisesti, erikseen tilatusta keräilyvälineen tyhjennyksestä peritään normaalimaksun lisäksi erillismaksu, jos noudosta aiheutuu yli kahden kilometrin matkalisäys jäteautolle. Mikäli jäteastia

16(55) sisältää oleellisesti muuta kuin siihen tarkoitettua jätettä, voidaan jätemaksua korottaa tai periä aiheutuvat lisäkustannukset. Jätemaksutaulukon mukaisesti peritään kalenterivuodessa kiinteistökohtaisen astian tyhjennyksestä vähintään vakinaisen asuinhuoneiston palvelumaksu (Jätemaksutaksa 5.) Punnitsemattoman jätteen käsittelymaksuosuutta laskettaessa käytetään biojätteen keskimääräisenä painona 150 kg/astia -m 3, ja biojätteen käsittelymaksuna 35 /tonni (Jätemaksutaksa, 6 ). Tämä tarkoittaa Molok Biosystem 0,8m 3 -astialle 120 kiloa astiaa kohden, jonka biojätteen käsittely maksaa asiakkaalle 4,2 (Jätemaksutaksa 15 ). Jätemaksut syväkeräyssäiliölle Tampereen alueella on esitetty taulukossa 1. Eriteltynä on veroton ja arvonlisäverollinen hinta. Vertailun vuoksi taulukossa on myös yleisimmän 240 litraisen pinta-astian tyhjennysmaksu ja biojätesäkin hinta. Taulukko 1: Tampereen syväkeräyssäiliöiden ja pinta-astian maksut 1.1.2010 alkaen (Jätemaksutaksa 15, 16, 17 ) Biojäte 800 l /tyhjennys Biojäte 300 l /tyhjennys Pinta-astia 240 l /tyhjennys Biojätesäkki 240 l astiaan Alv 0% 20,00 17,00 3,35 1,50 Alv 22% 24,40 20,74 4,09 1,83 Tampereen alueen jätemaksu kuivajätteelle 0,8m 3 säiliölle on 25,62 tyhjennystä kohden (Jätemaksutaksa 16 ). Tämä on enemmän kuin vastaavan kokoisen biojätteen tyhjennysmaksu. Tällä pyritään osaltaan edistämään lajittelua.

17(55) Syväkeräyssäiliöllä on pidempi tyhjennysväli kuin pinta-astialla. Tästä syystä syväkeräyksen tyhjennyshinta on suurempi. Mikäli syväkeräysastioita olisi enemmän ja tyhjennysvälejä saataisiin pidemmäksi, vaikuttaisi se jätemaksuihin alentavasti (Piippo.) 3.2 Kuljetus ja tyhjennys Kuljetusliike saa aamulla ajolistan, jonka Pirkanmaan jätehuolto on määrittänyt. Ajolistasta selviävät tyhjennettävät paikat, osoitteet ja tyhjennysvälit. Biojäteauton kuljetuskalustona ovat lava ja nosturi, jonka avulla säiliö tyhjennetään. Esimerkki kuljetusautosta on esitettynä kuviossa 5. Kuvio 5: Biojätteen kuljetusauto

18(55) 4 Lainsäädännöt ja sopimukset Laki määrää milloin biojäte on kerättävä. Erilliskeräys on riippuvainen monesta asiasta ja nämä seikat on tarkoin määritelty Suomen jätelaissa. Jätelain lisäksi jokaisella kunnalla on omat säädökset. 4.1 Jätelaki Suomen jätelaissa on määrätty, että jätteen tuottajan on huolehdittava jätteen keräyksen järjestämisestä. Kiinteistön haltija huolehtii järjestettyyn jätteenkuljetukseen kuuluvan jätteen keräyksen järjestämisestä. Tuottajan on toimitettava jäte kiinteistön haltijan keräyspaikkaan. Toiminnan järjestäjän on määrä huolehtia reitillään tai alueellaan syntyvän jätteen keräyksen järjestämisestä. Suomen jätelainsäädännön lisäksi voimassa ovat myös kuntakohtaiset säädökset, joiden mukaan jätehuoltoa toteutetaan (1072/1993.) Biojätteen määritys Biojätteeksi luokitellaan kaikki orgaaninen aines, joka hajoaa biologisesti. Siihen kuuluu ruuan tähteiden lisäksi muun muassa vihanneksien ja hedelmien kuoret, kahvinporot, teepussit, puutarhajätteet paperiset nenäliinat, pahviset munakennot ja lemmikkien kuivikkeet (Pirkanmaan jätehuolto, Kodin jäteopas 2008, 8.) Muusta yhdyskuntajätteestä tulee erottaa biojäte, jos asuinkiinteistöllä on vähintään viisi huoneistoa ja kiinteistö sijaitsee asemakaava- tai kiinteistökohtaisen keräyksen piirissä olevalla alueella. Biojäte on toimitettava jatkokäsittelyyn, ellei sitä asianmukaisesti kompostoida. Muilla kuin asuinkiinteistöillä biojätteen keräys on järjestettävä, mikäli

19(55) sitä syntyy yli 20 kg viikossa. Yleisötilaisuuksissa biojäte on erotettava, jos sitä syntyy tapahtumaa kohden yli 50 kg (Tampereen kaupunki, jätehuoltomääräykset.) 4.2 Jätteen kuljetus ja tyhjennys Kunnan on järjestettävä asumisesta syntyvän jätteen kuljetus. Jätteenkeräyskalustosta ja välineistä on myös ohjeet jätehuoltomääräyksessä. Kunnan päätöksellä ja sen tarkemmin määräämillä ehdoilla voidaan kuljetus järjestää myös siten, että jätteen haltija sopii kuljetuksen suorittajan kanssa. Tällöin puhutaan sopimusperusteisesta jätteenkuljetuksesta (1072/1993.) Syväkeräyssäiliöt ovat sijoitettava siten, että kuljetuskaluston on mahdollista päästä esteettömästi niiden välittömään läheisyyteen. Astiat voidaan suojata myös näköesteellä tai aitauksella siten, että se ei vaikeuta tyhjennystä eikä aiheuta työturvallisuuden heikentymistä (Tampere, jätehuoltomääräykset.) Tyhjennysvälit on määrätty kunnan jätehuoltomääräyksissä. Syväkeräysastialle, joka sisältää biojätettä, ne ovat enimmillään kaksi (2) viikkoa ja ajalle 1.10. - 31.3. neljä (4) viikkoa. Pintakeräysastioille tyhjennysajat ovat puolet pienempiä. Erityisestä syystä voidaan yksittäistapauksissa näistä määräyksistä poiketa kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen päätöksellä (Tampere, jätehuoltomääräykset.)

20(55) 4.3 Kuntaliitto Suomen kuntaliitto muodostuu maamme kunnista ja kaupungeista. Kuntaliitto antaa ehdotuksia kunnille, jonka mukaan kunnat pyrkivät toimimaan. Liitto tekee myös hintavertailuja kuntien kesken (Kuntaliitto.) Tietoa syväkeräysjärjestelmän toimivuudesta ei kuntaliitolla Molokin edustajien mukaan ole tarpeeksi ja tätä pitäisi lisätä, jotta saataisiin menetelmä käyttöön koko Suomen kattavasti. 5 Tutkimus 5.1 Tutkimuskohde Tutkimuskohteiksi valittiin vain asuinkiinteistöjen BioSystem-säiliöt, sillä yksityisten henkilöiden jätemäärävaihtelut ovat pienemmät kuin julkisen hallinnon. Lisäksi ne ovat paremmin ennakoitavissa. Säiliöiden kannet, lukot ja nostolenkit vaihtelivat, ja niiden toimivuudesta tehtiin päätelmiä havaintojen perusteella. 5.2 Tutkimusalue

21(55) 5.3 Tutkimusajankohta 5.4 Menetelmät 5.5 Mittaustarkkuus 6 Tutkimustulokset 6.1 Kenttäkokeet 6.2 Kertymävaihtelu aikaisempana ajanjaksona 7 Tulosten käsittely 7.1 Kovasäiliön toimivuus 7.1.1 Nestesäiliö 7.1.2 Maissisäkki 7.1.3 Tyhjennyksen toimivuus ja siisteys

22(55) 7.1.4 Haju 7.1.5 Paino 7.1.6 Laskutus 7.1.6 Huoltotarve 7.2 Kertymävaihtelu BioSystem-säiliö on suunniteltu biojätteen pitkäaikaiseen säilytykseen. Tämäkin tutkimus osoitti, että tyhjennysvälit voidaan pitää pitkinä ilman, että haittoja esiintyy. Pitkä tyhjennysväli ei synnyttänyt hajuhaittoja eikä aiheuttanut roiskeita tyhjennettäessä. Pidemmällä tyhjennysvälillä jätehuoltokustannukset pienenevät, ja näin jäteauton liiallisesta käynnistä ei aiheudu ympäristörasitusta. 8 Virhearviointi 9 Kehitysehdotuksia ja jatkotutkimuksia

23(55) Lähteet Dnv, ISO 9001. [online] [17.3.2010] http://www.dnv.fi/palvelut/sertifiointi/hallinta_ja_johtamisjarjestelmat/laat u/iso9001/ Finlex, Suomen jätelaki. [online] [17.3.2010] http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931072 Google. Maps. [online] [7.4.2010] http://maps.google.fi/maps Kuntaliitto, Suomen kuntaliitto. [online] [19.3.2010] http://www.kunnat.net/k_kuntaliitto_peruslistasivu.asp?path=1;184;276;8 30 LAUSUNTO, Tykistöprikaati, Ampumakentänhoitaja, S-ylik Pekka Puolakka, 12.3.1997, Tilaaja Molok Oy Toimitusjohtaja Veikko Salli. [12.3.2010] Molok Oy. BioSystem. [online] [5.2.2010] http://www.molok.fi/fin/main.php?loc_id=10 Molok Oy. Molok-syväkeräysmenetelmä. [online] [5.2.2010] http://www.molok.fi/fin/main.php?loc_id=38 Molok Oy. Referenssiasiakkaan esittely, Johanna Saksala, Visma. [17.3.2010] Molok Oy. Toimintaperiaatteet. [online] [5.2.2010] http://www.molok.fi/fin/main.php?loc_id=2 Piippo, Erkki, neuvoja. Haastattelu 30.3.2010. Pirkanmaan jätehuolto. Pirkanmaan jätehuolto Oy. Kodin jäteopas 2008, 8. [7.4.2010.] Pirkanmaan jätehuolto Oy. Jätemaksutaksa 1.1.2010. [online] [19.3.2010] [24.3.2010] http://www.pirkanmaanjatehuolto.fi/dev/akpmedia.nsf/resources/jatemaksutaksa_2010/$file/jat emaksutaksa_2010.pdf Pirkanmaan Jätehuolto Oy. Yhtiö. Yleiskuvaus. [online] [5.2.2010] http://www.pirkanmaan-jatehuolto.fi/ Savijärvi, Katri, kotimaan myynti- ja markkinointipäällikkö. Keskustelu. [12.3.2010] Molok Oy.

24(55) Tampereen kaupungin ympäristövalvonta, Jätehuoltomääräykset, painettu 2/2006. [online] [17.3.2010] http://www.tampere.fi/tiedostot/5dq0qfaih/jhuoltomaaraykset.pdf Työsuojeluhallitus, Todistuskirjan nro 1001/96, Aluksen nimi Molok Oy, Päiväys 26.1.1996, Paikka Kaarina, Todistaja Kari Hautakangas [12.3.2010] VTT Energia, Jyväskylä 20.12.2001, Regards Lassi Hietanen, Product Manager, VTT Energy [12.3.2010] VTT Projektiraportti, Molok-syväkeräysastioiden turvallisen ja hygieenisen tyhjennysvälin optimointi, Espoo, 28.4.2010 [17.3.2010]

25(55) Liitteet Liite 1: Mittauspöytäkirja Liite 2: Päiväkirja Liite 3: Mittaustulokset Liite 4: Tutkimusalueen aikaisemmat täyttöasteet ja tyhjennysvälit taulukoituna Liite 5: Täyttöaste kuvaajat 06/2009-12/2009 viikoittain