Tilanne näyttää erittäin haastavalta Nexstimin H-raportti jäi ennusteidemme alapuolelle sekä liikevaihdon että tuloksen osalta. Raportoidut luvut jäivät kuitenkin sivurooliin, kun sunnuntaina tiedotettu uutinen monikeskustutkimuksen lopettamiskriteerien täyttymisestä käänsi sijoittajatarinan päälaelleen. Tilanteessa on nyt kyse enemmänkin selviytymistaistelusta, kun vielä viikko sitten kyse oli potentiaalisen läpimurtotuote NBT:n kaupallistamisesta. Laskemme tavoitehinnan,0 euroon (aik.,0 euroa) ja toistamme myy-suosituksen. Ilman NBT:n potentiaalia ei yhtiölle voida perustella nykyistä 6 MEUR markkina-arvoa. Tilinpäätösraportti jäi ennusteidemme alapuolelle H-liikevaihto kasvoi 5 % vertailukaudesta,9 MEUR:oon. Luku jäi selvästi meidän (,6 MEUR) ja konsensuksen (,4 MEUR) ennusteista. Yhtiön mukaan NBS-järjestelmiä myytiin Yhdysvalloissa odotettua vähemmän, mikä heijastui negatiivisesti liikevaihtoon. Liiketappio kasvoi 5,4 MEUR:oon (H 4: -4,7 MEUR), mikä oli meidän ja konsensuksen, MEUR:n ennustetta heikompi. Liiketappioon vaikutti kasvaneet Vaiheen IIImonikeskustutkimuksen kulut ja dollarin vahvistuminen. Koko vuoden 05 liikevaihto oli,5 MEUR (04:, MEUR) ja liiketulos -0,4 MEUR (04: -7,8 MEUR). Ilman NBT-tuotteen potentiaalia ei Nexstimille voida perustella nykyistä arvostusta Yhtiö arvioi liikevaihdon kasvavan vuonna 06 ja tuloksen olevan tappiollinen. Laskimme heikon H-raportin ja vaisujen näkymien takia 06 liikevaihtoennusteen,0 MEUR:oon (aik. 4, MEUR) ja liiketulosennusteen -7,5 MEUR:oon (aik. -6,5 MEUR). Liiketoiminnan ennustaminen on tällä hetkellä erittäin vaikeaa, sillä yhtiö joutuu sunnuntaina julkaistun asiantuntijaryhmän lausunnon jälkeen arvioimaan NBTstrategian uudelleen osana laajempaa strategiamuutosta. Johto ei osannut sanoa, tullaanko Vaiheen III-monikeskustutkimus keskeyttämään vai viemään loppuun. Tällä on merkittävä vaikutus vuoden 06 kulurakenteeseen ja toiminnan jatkuvuuteen. Johdolla ei siis ollut eilisen tulosjulkistuksen yhteydessä esitellä Plan B:tä ja lopettamiskriteerien täyttyminen vaikutti tulevan yhtiölle suurena yllätyksenä. Johto lupasi tiedottaa lähiviikkoina strategiapäivityksestä ja mielestämme tilanne näyttää nyt erittäin vaikealta. Ilman NBT-tuotteen potentiaalia ei yhtiölle voida perustella nykyistä arvostusta ja suosittelemme sijoittajia pelastamaan sen, mitä vielä on pelastettavissa. Kassa palaa nopeasti ja NBT-laitteiston tulevaisuus on hämärän peitossa Kassa oli 05 lopussa 6,9 MEUR (0,9 euroa per osake). Oma pääoma oli,5 MEUR (eli 0,4 euroa per osake). Korostamme, että liiketoiminta on tällä hetkellä raskaasti tappiollista ja polttaa kassaa noin 0,7 MEUR/kk. Nykyisellä tappiotahdilla kassa kestää syksyyn asti ja oma pääoma putoaa negatiiviseksi ennen H-raporttia. Yhtiö tulee tarvitsemaan lisärahoitusta viimeistään syksyllä ja rahoituskierroksen järjestämisen nykytilanteessa tulee olemaan hankalaa. Jos anti saadaan järjestettyä, tulee se tapahtumaan erittäin matalalla valuaatiolla ja dilutoimaan vanhojen omistajien osuutta selvästi. Emme näe lyhyen aikavälin skenaariona, että liiketoiminta kääntyisi tekemään positiivista kassavirtaa ja NBT-laitteiston tulevaisuus on nyt täysin hämärän peitossa. Johdon tulisi nopealla aikataululla keksiä uusia mahdollisuuksia, joissa Nexstimin kehittämää ja patentoimaa teknologia-alustaa voidaan hyödyntää kaupallisesti tai muuten liiketoiminnan jatkuvuus on uhattuna. Yhtiön arvo muodostuu tällä hetkellä sen kassasta, sekä mahdollisesta hinnasta, jolla se voisi teknologia-alustansa myydä. Ottaen huomioon kassan palamisen nopeus ja mahdollisessa pakkomyynnissä tapahtuva kauppahinta, emme pidä tätä arvoa kovinkaan korkeana. Avainluvut Analyytikko Petri Kajaani +58 50 57 8680 petri.kajaani@inderes.fi Suositus Myy Edellinen: Myy Tavoitehinta Edellinen:,00 9,0 8,0 7,0 6,0 5,0 4,0 Eilisen päätös NEXSTIM Yhtiöpäivitys,00 EUR,0 /4 5/5 /5 Nexstim Lähde: Bloomberg,99 EUR kk vaihteluväli,5-7,7 EUR Potentiaali -49,7 % Ohjeistus Yhtiö odottaa liikevaihdon vuonna 06 kasvavan ja tuloksen olevan tappiollinen. Ohjeistusmuutos: OMXHCAP Uusi ohjeistus Liikevaihto Liikevoitto Liikevoittomarginaali Tulos ennen Tulos/ Osinko/ EV/ EV/ EV/ P/E Osinko- (EBIT) veroja (PTP) osake osake Liikevaihto EBITDA EBIT tuotto MEUR MEUR % MEUR EUR EUR (x) (x) (x) (x) % 04, -7,8-5,9 % -0,4 -,46 0,00 6, -4,8-4,6-4, 0,0 % 05,5-0,4-40, % -9,8 -, 0,00 9,0-4,8-4,6-5, 0,0 % 06e,0-7,5-47, % -7,6-0,95 0,00 6,6 -,8 -,7 -, 0,0 % 07e,6-4,6-7, % -5, -0,64 0,00 7, -5,7-5,6 -, 0,0 % 08e 4,4-4, -96, % -5,0-0,6 0,00 7, -8, -7,5 -, 0,0 % Markkina-arvo, MEUR 6 OPO / osake 06e, EUR -0,5 CAGR EPS, 05-08, % -0 % Nettovelka 06e, MEUR 4 P/B 06e -,9 CAGR kasvu, 05-08, % 0 % Yritysarvo (EV), MEUR 0 Nettovelkaisuusaste 06e, % -98,6 % ROE 06e, % 7 % Taseen koko 06e, MEUR 4 Omavaraisuusaste 06e, % -95,5 % ROCE 06e, % -8 %
Toteuma vrt. Ennusteet H-raportti oli selvästi ennusteitamme heikompi H-liikevaihto kasvoi 5 % vertailukaudesta,9 MEUR:oon. Luku jäi selvästi meidän (,6 MEUR) ja konsensuksen (,4 MEUR) ennusteista. Yhtiön mukaan NBS-järjestelmiä myytiin Yhdysvalloissa odotettua vähemmän, mikä heijastui negatiivisesti liikevaihtoon. Liiketappio kasvoi 5,4 MEUR:oon (H 4: -4,7 MEUR), mikä oli meidän ja konsensuksen, MEUR:n ennustetta heikompi. Liiketappioon vaikutti kasvaneet Vaiheen III-monikeskustutkimuksen kulut ja dollarin vahvistuminen. Koko vuoden 05 liikevaihto oli,5 MEUR (04:, MEUR) ja liiketulos -0,4 MEUR (04: -7,8 MEUR). Ennustetaulukko H'4 H'5 H'5e H'5e Konsensus Erotus (%) 05 MEUR / EUR Vertailu Toteutunut Inderes Konsensus Alin Ylin Tot. vs. Inderes Toteutunut Liikevaihto,8,9,6,4,8 -,7-8 %,5 Liikevoitto -4,7-5,4 -, -, -4,9 - -, 76 % -0,4 Tulos ennen veroja -5, -5, -, -, -5, - -,0 68 % -9,8 EPS (oikaistu) -0,9-0,66-0,9-0,50-0,78 - -0, 68 % -,4 Osinko/osake 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00-0,00 0,00 Liikevaihdon kasvu-%,0 % 4,9 % 45,0 %, % -0,5 % - 49,0 % -40, %-yks. 4,4 % Liikevoitto-% (oikaistu) -6,4 % -88,8 % -8,6 % -0,4 % -7,7 % - -47,6 % -70, %-yks. -40, % & Bloomberg (konsensus) Ennustemuutokset Laskimme lähivuosien ennusteita selvästi Yhtiö arvioi liikevaihdon kasvavan vuonna 06 ja tuloksen olevan tappiollinen. Laskimme heikon H-raportin ja vaisujen näkymien takia 06 liikevaihtoennusteen,0 MEUR:oon (aik. 4, MEUR) ja liiketulosennusteen -7,5 MEUR:oon (aik. -6,5 MEUR). Yhtiön bruttomarginaali oli myös laskenut H 5 64%:iin vertailukauden H 4 7%:sta, joka selittyy osaksi tuotannonsiirrolla uudelle alihankkijalle vuoden 05 toisella puoliskolla. Tämän voi tulkita olevan väliaikainen pudotus yhtiön marginaalissa, mutta otimme varovaisuuden periaatteen vuoksi alas ennusteitamme kuluvan vuoden bruttomarginaalista 70 %:iin (aik. 74 %). Liiketoiminnan ennustaminen on tällä hetkellä erittäin vaikeaa, sillä yhtiö joutuu sunnuntaina julkaistun asiantuntijaryhmän lausunnon jälkeen arvioimaan NBT-strategian uudelleen osana laajempaa strategiamuutosta. Johto ei osannut sanoa, tullaanko Vaiheen III-monikeskustutkimus keskeyttämään vai viemään loppuun. Tällä on merkittävä vaikutus vuoden 06 kulurakenteeseen ja toiminnan jatkuvuuteen. Ennustemuutokset 05e 05e Muutos 06e 06e Muutos 07e 07e Muutos MEUR / EUR Vanha Uusi % Vanha Uusi % Vanha Uusi % Liikevaihto,,5 - % 4,,0-8 % 5,7,6-6 % Käyttökate -7,7-0,0 0 % -6, -7, 5 % -,8-4,5 58 % Liikevoitto ilman kertaeriä -8,0-0,4 9 % -6,5-7,5 6 % -, -4,6 5 % Liikevoitto -8,0-0,4 9 % -6,5-7,5 6 % -, -4,6 5 % Tulos ennen veroja -7,7-9,8 8 % -6,9-7,6 % -,7-5, 7 % EPS (ilman kertaeriä) -0,96 -, 8 % -0,86-0,95 % -0,47-0,64 7 % Osakekohtainen osinko 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00
Tuloslaskelma ja ennusteet puolivuosittain Tuloskehitys kvartaalitasolla 04 H'5 H'5 05 H'6 H'6 06e 07e 08e Liikevaihto, 0,6,9,5 0,8,,0,6 4,4 Division, 0,6,9,5 0,8,,0,6 4,4 Käyttökate -7,4-4,8-5, -0,0-4, -, -7, -4,5 -,9 Poistot ja arvonalennukset -0,4-0, -0, -0,4-0, -0, -0, -0, -0, Liikevoitto ilman kertaeriä -7,8-4,9-5,4-0,4-4, -, -7,5-4,6-4, Liikevoitto -7,8-4,9-5,4-0,4-4, -, -7,5-4,6-4, Division -7,8-4,9-5,4-0,4-4, -, -7,5-4,6-4, Nettorahoituskulut -,6 0,4 0, 0,5-0, -0, -0, -0,5-0,8 Tulos ennen veroja -0,4-4,6-5, -9,8-4, -,4-7,6-5, -5,0 Verot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Vähemmistöosuudet 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Nettotulos -0,4-4,6-5, -9,8-4, -,4-7,6-5, -5,0 EPS (oikaistu) -,46-0,57-0,66 -, -0,54-0,4-0,95-0,64-0,6 EPS (raportoitu) -,8-0,64-0,74 -, -0,54-0,4-0,95-0,64-0,6 Tunnusluvut 04 H'5 H'5 05 H'6 H'6 06e 07e 08e Liikevaihdon kasvu-% 8, % 55,4 % 4,9 % 4,4 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % Oikaistun liikevoiton kasvu-% 75,9 % 58,7 % 5,9 %,0 % -4,5 % -9,7 % -7,7 % -8, % -9, % Käyttökate-% -5,8 % -79,7 % -77, % -95,0 % -55, % -8, % -6,6 % -, % -89, % Oikaistu liikevoitto-% -5,9 % -766,0 % -88,8 % -40, % -546,0 % -45, % -47, % -7, % -96, % Nettotulos-% -47,6 % -708, % -80,4 % -89, % -555,7 % -48,5 % -5, % -40,8 % -5,4 % Liikevaihto ja liikevoitto-% Liikevoiton kehitys kvartaaleittain 0% 0,0-00% -00% -,0-00% -400% -500% -600% -,0 -,0-4,0-700% -800% -5,0 0 H'5 H'5 H'6 H'6-900% -6,0 H H Liikevaihto Oikaistu liikevoitto-% 05 06e
Arvostus Arvostustaso 0 0 0 04 05 06e 07e 08e Osakekurssi 6,5 6,46,99,99,99 Markkina-arvo 44 5 6 6 6 Yritysarvo (EV) 6 48 0 6 P/E (oik.) 0,0 neg. neg. neg. neg. neg. P/E 0,0 neg. neg. neg. neg. neg. P/Kassavirta 0,0 0,0-5,7 -,0 -, -, -, P/B 0,0 0,0 5, 4,6 -,9 -,7 -, P/S 0,0 0,0 9,8 0,5 5, 4,4,6 EV/Liikevaihto 0,,7 6, 9,0 6,6 7, 7, EV/EBITDA neg. neg. neg. neg. neg. neg. neg. EV/EBIT neg. neg. neg. neg. neg. neg. neg. Osinko/tulos (%) 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % Osinkotuotto-% 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % 0,0 % P/B EV/Liikevaihto 0,0 5,0 0,0 5,0 0,0-5,0 0 0 0 04 05 06e 07e 08e 0,0 8,0 6,0 4,0,0 0,0 8,0 6,0 4,0,0 0,0 0 0 0 04 05 06e 07e 08e P/B Mediaani 0-05 EV/Liikevaihto Mediaani 0-05 Tulostrendi (rullaava kk) Liikevaihdon ja kannattavuuden kehitys Liikevoiton ja liikevoitto-%:n kehitys 4 0,0 % 0 0,0 % 4-50,0 % -00,0 % -50,0 % -00,0 % -50,0 % - -4-6 -8-50,0 % -00,0 % -50,0 % -00,0 % 0-00,0 % -0-50,0 % - -00,0 % Liikevaihto (rullaava kk) Liiketulos-% (rullaava kk) Liiketulos (rullaava kk) Liiketulos-% (rullaava kk) 4
Tase ja kassavirtalaskelma Tase Vastaavaa (MEUR) 0 04 05 06e 07e Vastattavaa (MEUR) 0 04 05 06e 07e Pysyvät vastaavat 0,5,0,0,0,5 Oma pääoma -,4 8,6,5-4, -9, Liikearvo 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Osakepääoma 8,6 0, 0, 0, 0, Aineettomat oikeudet 0,4 0,5 0,6 0,6 0,6 Kertyneet voittovarat -,8-9,8-0, -7,8 -,9 Käyttöomaisuus 0, 0,4 0, 0,4 0,9 Omat osakkeet 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Sijoitukset osakkuusyrityksiin 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Uudelleenarvostusrahasto 0, 0,0 0,0 0,0 0,0 Muut sijoitukset 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Muu oma pääoma,8 8,,6,6,6 Muut pitkäaikaiset varat 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Vähemmistöosuus 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Laskennalliset verosaamiset 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Pitkäaikaiset velat 4,,5, 4,6 0,6 Vaihtuvat vastaavat,6,0 8,,,7 Laskennalliset verovelat 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Varastot 0, 0, 0,4 0,5 0,6 Varaukset 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Muut lyhytaikaiset varat 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Lainat rahoituslaitoksilta,6,9,7 4, 0, Myyntisaamiset,, 0,9,, Vaihtovelkakirjalainat,5 0,5 0,5 0,5 0,5 Likvidit varat,0,5 6,9,5,8 Muut pitkäaikaiset velat 0, 0, 0,0 0,0 0,0 Taseen loppusumma,0 4,0 9, 4, 5, Lyhytaikaiset velat,,9,4,8,8 Lainat rahoituslaitoksilta 0,0 0,0 0,0,0,0 Lyhytaikaiset korottomat velat 0,7,4,,5,5 Muut lyhytaikaiset velat 0,5 0,5,,, Taseen loppusumma,0 4,0 9, 4, 5, 00% 50% 0% -50% -00% -50% -00% -50% -00% Taseen avainlukujen kehitys 0 0 04 05 06e 07e 08e 50% 00% 50% 00% 50% 0% -50% -00% -50% Omavaraisuusaste (vas.) Nettovelkaantumisaste (oik.) DCF-laskelma Kassavirtalaskelma (MEUR) 05 06e 07e 08e 09e 00e 0e 0e 0e 04e 05e 06e Liikevoitto -0,4-7,5-4,6-4, -,6 -, -,9-0,9 0,8 0,9,0 + Kokonaispoistot 0,4 0, 0, 0, 0,5 0,7 0,8,0,,,4 - Maksetut verot 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 - verot rahoituskuluista 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 + verot rahoitustuotoista 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 - Käyttöpääoman muutos 0,7-0, -0, -0, -0, -0,5-0, -0, -0, -0, -0, Operatiivinen kassavirta -9, -7, -4,6-4,0 -, -,0 -, 0,0,9,0, + Korottomien pitkä aik. velk. lis. 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 - Bruttoninvestoinnit -0,4-0, -0,6-0,8 -,0 -, -,4 -,4 -,6 -,6 -,6 Vapaa operatiivinen kassavirta -9,7-7,6-5, -4,8-4,4-4, -,6 -,4 0,4 0,5 0,6 +/- Muut 5,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Vapaa kassavirta -4,7-7,6-5, -4,8-4,4-4, -,6 -,4 0,4 0,5 0,6 0,0 Diskontattu vapaa kassavirta -6,7 -,9 -, -,4 -,0 -,0-0,5 0, 0, 0, 0,8 Diskontattu kumulatiiv. vapaakassavirta -7, -0,4-6,5 -,4-0,9,,,6,5,4, Velaton arvo DCF -7, - Korolliset velat -, + Rahavarat 6,9 Rahavirran jakauma jaksoittain -Vähemmistöosuus 0,0 -Osinko/pääomapalautus 0,0 Oman pääoman arvo DCF -,4 06e-00e 98% Oman pääoman arvo DCF per osake -,67 Pääoman kustannus (WACC) Vero-% (WACC) 0,0 % Tavoiteltu velkaantumisaste D/(D+E) 5,0 % Vieraan pääoman kustannus 5,5 % Yrityksen Beta,00 Markkinoiden riski-preemio 4,75 % Likviditeettipreemio,00 % Riskitön korko,0 % Oman pääoman kustannus 8,8 % Pääoman keskim. kustannus (WACC) 6,6 % 0e-05e 06e -4% 6% 06e-00e 0e-05e 06e 5
Tiivistelmä Tuloslaskelma 0 04 05 06e 07e Osakekohtaiset luvut 0 04 05 06e 07e Liikevaihto,9,,5,0,6 EPS -,4 -,46 -, -0,95-0,64 EBITDA -4, -7,4-0,0-7, -4,5 EPS oikaistu -,4 -,46 -, -0,95-0,64 EBITDA-marginaali (%) -4,4-5,8-95,0-6,6 -, Operat. kassavirta per osake -,4-0,95 -,6-0,90-0,57 EBIT -4,4-7,8-0,4-7,5-4,6 Tasearvo per osake -0,75,0 0,44-0,5 -,5 Voitto ennen veroja -4,5-0,4-9,8-7,6-5, Osinko per osake 0,00 0,00 0,00 0,00 0,00 Nettovoitto -4,5-0,4-9,8-7,6-5, Voitonjako, % 0 0 0 0 0 Kertaluontoiset erät 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 Osinkotuotto, % 0,0 0,0 0,0 0,0 Tase 0 04 05 06e 07e Tunnusluvut 0 04 05 06e 07e Taseen loppusumma,0 4,0 9, 4, 5, P/E 0,0 neg. neg. neg. neg. Oma pääoma -,4 8,6,5-4, -9, P/B 0,0 5, 4,6 neg. neg. Liikearvo 0,0 0,0 0,0 0,0 0,0 P/Liikevaihto 0,0 9,8 0,5 5, 4,4 Korolliset velat,6,9,7 5,, P/CF 0,0 neg. neg. neg. neg. EV/Liikevaihto,7 6, 9,0 6,6 7, Kassavirta 0 04 05 06e 07e EV/EBITDA neg. neg. neg. neg. neg. EBITDA -4, -7,4-0,0-7, -4,5 EV/EBIT neg. neg. neg. neg. neg. Nettokäyttöpääoman muutos 0, 0,7 0,7-0, -0, Operatiivinen kassavirta -4,0-6,8-9, -7, -4,6 Vapaa kassavirta -4, -7,6-4,7-7,6-5, Yhtiökuvaus Suurimmat omistajat %-osakkeista Nexstim on lääkintälaitteita kehittävä yhtiö, joka pyrkii parantamaan Svenska Handelsbanken AB (julk), Suomen sivukont 6,9 % aivohalvauspotilaiden kuntoutusta kallon ulkopuolisella aivostimulaatiolla. Yhtiön Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra 0,0 % liikevaihto vuonna 05 oli,5 MEUR ja liiketulos -0,4 MEUR. Konsernissa työskentelee Nordea Pankki Suomi Oyj 4,0 % noin 0 henkilöä. Clearstream Banking S.A. 8,5 % Skandinaviska Enskilda Banken AB 4,7 % Lundbeckfond Invest A/S 4, % Suositushistoria, viimeiset kk Päivämäärä Suositus Tavoite Osakekurssi 4.5.05 Lisää 5,80 5, 5.8.05 Lisää 7,00 6,48 8.9.05 Osta 8,00 6,50..05 Osta 7,70 6,50 8..06 Myy,00 5,69 Myy,00,99 6
Vastuuvapauslauseke Raporteilla esitettävä informaatio on hankittu useista eri julkisista lähteistä, joita Inderes pitää luotettavana. Inderesin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta Inderes ei takaa esitettyjen tietojen virheettömyyttä. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa raporttien perusteella tehtyjen sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Mahdolliset kannanotot, arviot ja ennusteet ovat esittäjiensä näkemyksiä. Inderes ei vastaa esitettyjen tietojen sisällöstä tai paikkansapitävyydestä. Inderes tai sen työntekijät eivät myöskään vastaa tämän raportin perusteella tehtyjen päätösten taloudellisesta tuloksesta tai muista vahingoista (välittömät ja välilliset vahingot), joita tietojen käytöstä voi aiheutua. Raportilla esitettyjen tietojen perustana oleva informaatio voi muuttua nopeastikin. Inderes ei sitoudu ilmoittamaan esitettyjen tietojen/kannanottojen mahdollisista muutoksista. Tuotetut raportit on tarkoitettu informatiiviseen käyttöön, joten raportteja ei tule käsittää tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa, myydä tai merkitä sijoitustuotteita. Asiakkaan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta. Tehdessään päätöksiä sijoitustoimenpiteistä, asiakkaan tulee perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, sekä arvioonsa sijoituskohteen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia. Asiakas vastaa sijoituspäätöstensä tekemisestä ja niiden taloudellisesta tuloksesta. Inderesin tuottamia raportteja ei saa muokata, kopioida tai saattaa toisten saataville kokonaisuudessaan tai osissa ilman Inderesin kirjallista suostumusta. Mitään tämän raportin osaa tai raporttia kokonaisuudessaan ei saa missään muodossa luovuttaa, siirtää tai jakaa Yhdysvaltoihin, Kanadaan tai Japaniin tai mainittujen valtioiden kansalaisille. Myös muiden valtioiden lainsäädännössä voi olla tämän raportin tietojen jakeluun liittyviä rajoituksia ja henkilöiden, joita mainitut rajoitukset voivat koskea, tulee ottaa huomioon mainitut rajoitukset. Käytettävät arvonmääritysmenetelmät ja tavoitehinnan perusteet ovat aina yhtiökohtaisia ja voivat vaihdella merkittävästi riippuen yhtiöstä ja (tai) toimialasta. Inderesin suosituspolitiikka perustuu seuraavaan jakaumaan suhteessa osakkeen nousuvaraan -kk tavoitehintaan: Suositus Nousuvara -kk tavoitehintaan Osta >5 % Lisää 5-5 % Vähennä - 5-5 % Myy < -5 % Inderesin tutkimusta laatineilla analyytikoilla tai Inderesin työntekijöillä ei voi olla ) merkittävän taloudellisen edun ylittäviä omistuksia tai ) yli %:n omistusosuuksia missään tutkimuksen kohteena olevissa yhtiössä. Inderes Oy:llä ei ole omistuksia kohdeyhtiöissä. Analyysin laatineen analyytikon palkitsemista ei ole suoralla tai epäsuoralla tavalla sidottu annettuun suositukseen tai näkemykseen. Inderes Oy:llä ei ole investointipankkiliiketoimintaa. Inderes tai sen yhteistyökumppanit, joiden asiakkuuksilla voi olla taloudellinen vaikutus Inderesiin, voivat liiketoiminnassaan pyrkiä toimeksiantosuhteisiin eri liikkeeseenlaskijoiden kanssa Inderesin tai sen yhteistyökumppanien tarjoamien palveluiden osalta. Inderes voi siten olla suorassa tai epäsuorassa sopimussuhteessa tutkimuksen kohteena olevaan liikkeeseenlaskijaan. Inderes voi yhdessä yhteistyökumppaneineen tarjota liikkeeseen laskijoille Corporate Broking -palveluita, joiden tavoitteena on parantaa yhtiön ja pääomamarkkinoiden välistä kommunikaatiota. Näitä palveluita ovat sijoittajatilaisuuksien ja -tapahtumien järjestäminen, sijoittajaviestinnän liittyvä neuvonanto, sijoitustutkimusraporttien laatiminen. Inderes on tehnyt tässä raportissa suosituksen kohteena olevan liikkeeseen laskijan kanssa sopimuksen, jonka osana on tutkimusraporttien laatiminen. Lisätietoa Inderesin tutkimuksesta: http://www.inderes.fi/research-disclaimer/ Inderes antaa seuraamilleen osakkeille tavoitehinnan. Inderesin käyttämä suositusmetodologia perustuu osakkeen tämänhetkisen hinnan ja kuuden kuukauden tavoitehintamme väliseen prosenttieroon. Suosituspolitiikka on neliportainen suosituksin myy, vähennä, lisää ja osta. Inderesin sijoitussuosituksia ja tavoitehintoja tarkastellaan pääsääntöisesti vähintään neljä kertaa vuodessa yhtiöiden osavuosikatsausten yhteydessä, mutta suosituksia ja tavoitehintoja voidaan muuttaa myös muina aikoina markkinatilanteen mukaisesti. Annetut suositukset tai tavoitehinnat eivät takaa, että osakkeen kurssi kehittyisi tehdyn arvion mukaisesti. Inderes käyttää tavoitehintojen ja suositusten laadinnassa pääsääntöisesti seuraavia arvonmääritysmenetelmiä: Kassavirta-analyysi (DCF) ja lisäarvomalli (EVA), arvostuskertoimet, vertailuryhmäanalyysi ja osien summa -analyysi.