Pudasjärven Osuuspankin TASEKIRJA 2015
TASEKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO sivu 1-19 Toimintakertomus 20-21 Osuuspankin tuloslaskelma ja tase 22-23 Rahoituslaskelma Osuuspankin tuloslaskelman ja taseen liitteenä annettavat tiedot 24-35 Osuuspankin tilinpäätöksen merkittävimmät laatimisperiaatteet 36-57 Liitetiedot 58-66 Luettelo kirjanpitokirjoista, tositteiden lajeista sekä selvitys niiden säilytystavoista 67 Hallituksen allekirjoitus 67 Hallintoneuvoston lausunto 67 Tilintarkastajien merkintä suoritetusta tilintarkastuksesta
1 PUDASJÄRVEN OSUUSPANKIN HALLITUKSEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Pudasjärven Osuuspankin korkokate supistui ja pankin liikevoitto oli pienempi kuin edellisvuonna. Liikevoittoa kerryttivät kertaluontoisesti OVY Vakuutus Oy:ltä saatu lisäosinko sekä OP-Henkivakuutus Oy:n ja OP Korttiyhtiö Oyj:n osakkeiden myynti OP Osuuskunnalle. Vertailukaudella tuottoja kasvatti Pohjola Pankki Oyj:n osakkeiden myynti OP Osuuskunnalle. Palkkiotuotot kasvoivat edellisvuoteen nähden tuntuvasti, ja kulujen kasvu oli maltillista. Tilikaudella kirjattiin vertailukautta vähemmän arvonalentumistappioita luotoista ja muista sitoumuksista. Arvonalentumisten määrä suhteutettuna luottoja takauskantaan pysyi alhaisella tasolla. Luotto- ja talletuskanta kasvoivat edellisvuotta hieman voimakkaammin. CET 1 -vakavaraisuussuhde oli edellisvuotta parempi. Avainlukuja Avainlukuja 2015 2014 Muutos Liikevoitto, 1000 euroa 3 284 4 165-21,1 % Kulujen suhde tuottoihin, % 40,3 33,8 6,5 Oman pääoman tuotto (ROE), % 7,2 9,6-2,3 Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde 78,9 77,1 1,7 Henkilöstö keskimäärin 20 19 1 Jäsenet 6 367 6 168 199 OP Ryhmä Pudasjärven Osuuspankki on jäsentensä omistama osuuskuntamuotoinen talletuspankki, joka harjoittaa toimialueellaan paikallista vähittäispankkitoimintaa. Pudasjärven Osuuspankki kuuluu OP Ryhmään, joka on johtava suomalainen finanssiryhmä. Se koostuu itsenäisistä osuuspankeista ja niiden keskusyhteisöstä OP Osuuskunnasta (aik. OP- Pohjola osk) tytäryhtiöineen. OP Ryhmän ja sen jäsenpankkien keskitettyjen palveluiden kehittämisestä ja tuottamisesta vastaavat OP Osuuskunta sekä sen tytäryhtiöt OP-Palvelut Oy ja OP-Prosessipalvelut Oy. OP Osuuskunta toimii koko OP Ryhmän strategisena omistusyhteisönä ja ryhmäohjauksesta ja valvonnasta vastaavana keskusyhteisönä. Pudasjärven Osuuspankki on OP Osuuskunnan jäsenluottolaitos. OP Osuuskunta ja sen jäsenluottolaitokset yhdessä niiden konsolidointiryhmiin kuuluvien yhteisöjen kanssa muodostavat osuuspankkien yhteenliittymän, josta säädetään laissa osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista ja laissa talletuspankkien yhteenliittymästä. Lakien mukaan keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat toistensa veloista ja sitoumuksista ja niiden vakavaraisuutta, maksuvalmiutta ja asiakasriskejä valvotaan yhteenliittymän tasolla. OP Ryhmän vakuutusyhtiöt eivät kuulu keskinäisen vastuun piiriin.
2 Toimintaympäristö Maailmantalouden kasvu jäi vaisuksi vuonna 2015, kun kehittyvien markkinoiden kasvu kangerteli. Raaka-aineiden hinnat laskivat ja inflaatio hidastui maailmanlaajuisesti. Euroalueella kasvu piristyi kohtuulliseen vauhtiin. Neuvottelut Kreikan uudesta tukipaketista olivat vaikeita ja maa oli lähellä erota eurosta kesällä. EKP lisäsi rahapoliittista elvytystä inflaation hidastuttua. Keskuspankki aloitti valtionlainojen ostot maaliskuussa, minkä seurauksena lyhyimmät markkinakorot painuivat negatiivisiksi. EKP kertoi joulukuussa uusista toimista. Talletuskorkoa laskettiin ja arvopaperien osto-ohjelmaa pidennettiin maaliskuuhun 2017 asti. Markkinakorot alenivat edelleen hieman. Suomen talouskuva pysyi heikkona. Kokonaistuotanto polki paikallaan ja työttömyys nousi. Investoinnit laskivat ja vienti väheni edelleen. Myönteistä oli kotitalouksien kulutuksen kasvu. Vuoden loppua kohden rakentamisen aktiviteetti piristyi. Asuntokauppa vilkastui hieman, mutta asuntojen hinnat laskivat vajaan prosentin. Kotitalousluottokannan kasvu vahvistui viime vuoden aikana runsaaseen kahteen prosenttiin. Yritys- ja asuntoyhteisöluottokanta kasvoi noin seitsemän prosenttia. Luotonkysynnän hienoisen positiivisen vireen odotetaan jatkuvan. Talletuskannan myönteinen kehitys jatkui läpi vuoden yritys- ja julkisyhteisöjen talletusten kasvun siivittämänä. Rahasto- ja vakuutussäästöt nousivat viime vuonna selvästi hyvän markkinakehityksen sekä nettomerkintöjen lisääntymisen ansiosta. Pudasjärvellä yritysrahoituksen kehitys jäi heikoksi. Muuten noudateltiin toimialan virtauksia. Pudasjärvellä väestökehitys jatkui lievästi negatiivisena, ja tilastokeskuksen ennakkotilaston mukaan joulukuussa 2015 Pudasjärvellä oli 8.258 (-143) asukasta. Työvoiman määrä vuoden lopussa oli 3.245 henkilöä (-1). Työttömyysaste nousi ja oli vuoden lopussa 19,8 % (+1,4 %- yksikköä). Olennaiset tapahtumat tilikaudella Pudasjärven osuuspankki myi Tuotto-osuuksia vuoden aikana 1.515 tuhannella eurolla (5.901). Tuotto-osuus on omistajajäsenen vapaaehtoinen sijoitus osuuspankin omaan pääomaan. Tuottoosuudet voidaan lukea pankin ydinvakavaraisuuteen. Tuotto-osuuden tuottotavoite vuodelle 2015 oli 3,25 prosenttia. OP Ryhmän hallintoneuvosto on vahvistanut myös vuodelle 2016 tuottotavoitteeksi 3,25 prosenttia. Osuuspankki on sijoittanut osan Tuotto-osuuksista saamastaan pääomasta OP Osuuskunnan osuuspääomaan. Syyskuussa osuuspankki sai OP Ryhmän sisäiseltä vakuutusyhtiöltä OVY Vakuutus Oy:ltä 636 tuhatta euroa lisäosinkoa. Kesäkuussa osuuspankki myi osuutensa OP Ryhmään kuuluvista OP-Henkivakuutus Oy:n ja OP Korttiyhtiö Oyj:n osakkeista OP Osuuskunnalle. Kauppahinnat perustuivat ulkopuolisen tekemiin arvioihin. Myynneistä pankki sai yhteensä 654 tuhannen euron suuruisen myyntivoiton. Tilikauden aikana peruskorjattiin ja uudistettiin pankin toimitiloja. Konsernirakenne ja siinä tapahtuneet muutokset tilikauden aikana Pudasjärven Osuuspankin konserniin kuuluu pankin lisäksi Kiinteistö Oy Pudasjärven Torikeskus. Pankki ei laadi konsernitilinpäätöstä. Olennaiset tapahtumat tilikauden päättymisen jälkeen Pudasjärven Osuuspankilla ei ole ollut olennaisia tapahtumia tilikauden päättymisen jälkeen.
3 Osuuspankin tulos Liikevoittoon vaikuttaneiden keskeisimpien tuotto- ja kuluerien kehitys kolmelta viimeiseltä vuodelta sekä vuoden 2015 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa. Tulosanalyysi 1000 euroa 2015 2014 Muutos, % 2013 Tuotot Korkokate 2 570 2 741-6,2 2 574 Muut tuotot Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista 1 356 539 151,4 412 Palkkiotuotot, netto 1 068 930 14,9 1 016 Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot 2 6-75,0 42 Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot 654 2 377-72,5 10 Suojauslaskennan nettotulos - - - Sijoituskiinteistöjen nettotuotot -8-3 126,9 6 Liiketoiminnan muut tuotot 17 19-9,9 30 Yhteensä 3 089 3 869-20,1 1 516 Tuotot yhteensä 5 659 6 609-14,4 4 090 Kulut Henkilöstökulut 1 039 938 10,8 989 Muut hallintokulut 898 871 3,2 824 Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä 47 44 6,3 75 Liiketoiminnan muut kulut 296 384-22,9 389 Kulut yhteensä 2 281 2 237 2,0 2 277 Arvonalentumiset luotoista ja muista sitoumuksista 94 208-54,8 18 Muiden rahoitusvarojen arvonalentumistappiot - - - Liikevoitto (-tappio) 3 284 4 165-21,1 1 795 Liikevoitto pieneni vertailukaudesta. Korkokate supistui korkotason laskun ja luottokannan korkosidonnaisuuksien muutosten johdosta. Henkilöstökulut kasvoivat palkkioiden ja niiden jaksotuksen vuoksi ja muut hallintokulut kasvoivat konttorin remonttikulujen myötä. Arvonalentumiset saamisista laskivat vertailukaudesta ja suhteutettuna luotto- ja takauskantaan pysyivät matalalla tasolla. Tyhjillään olevat tilat rasittivat sijoituskiinteistöjen nettotuottoja. Tuottoja oman pääoman ehtoisista sijoituksista kasvatti OVY Vakuutus Oy:ltä saatu lisäosinko (636 te). Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuottoja kerrytti OP-Henkivakuutus Oy:n ja OP Korttiyhtiö Oyj:n osakkeiden myynti OP Osuuskunnalle (654 te). Vertailukaudella myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuottoja kasvatti Pohjola Pankki Oyj:n osakkeiden myynti OP Osuuskunnalle. Liiketoiminnan muut kulut laskivat lähinnä viranomaismaksujen vähennyksen johdosta. Osuuspankin palkkiotuotot kasvoivat tuntuvasti vertailuvuodesta, ja voimakkainta kasvu oli vakuutusten välityksestä. Palkkiotuottoihin sisältyy vähennyksenä omistajajäsenille myönnetyt OPbonukset.
4 Palkkiotuottoja kertyi seuraavasti: Palkkiotuotot 1000 euroa 2015 2014 Muutos, % Talletuksista 14 15-7,2 Luotonannosta 307 301 1,9 Maksuliikkeestä 613 596 2,8 Arvopapereiden välityksestä ja liikkeeseen laskusta 53 49 8,2 Omaisuudenhoidosta ja lainopillisista tehtävistä 131 136-3,9 Takauksista 44 53-18,1 Vakuutusten välityksestä 392 268 46,3 Muut 164 161 1,8 Yhteensä 1 716 1 579 8,7 OP-bonukset -472-479 -1,4 Palkkiotuotot yhteensä 1 244 1 101 13,0 Palkkiokulut 176 170 3,2 Palkkiotuotot, netto 1 068 930 14,9 Luottojen nettomääräiset arvonalentumistappiot supistuivat edellisvuodesta. Luotoista ja takaussaamisista kirjattiin arvonalentumistappioita seuraavasti: Luottojen ja takaussaamisten arvonalentumistappiot 1000 euroa 2015 2014 Muutos, % Arvonalentumisten bruttomäärä 261 271-4,0 Vähennykset -167-64 162,5 Arvonalentumisten nettomäärä 94 208-54,8 Arvonalentumiset luotto- ja takauskannasta % 0,1 0,2-0,1 Tase ja taseen ulkopuoliset sitoumukset Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä Keskeisimpien tase- ja sitoumuserien kehitys kolmelta vuodelta ja vuoden 2015 muutos on kuvattu alla olevassa taulukossa. Keskeisiä tase- ja sitoumuseriä 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Muutos, % 31.12.2013 Tase 174 173 168 279 3,5 162 673 Luotot 136 194 133 709 1,9 132 482 Saamistodistukset 2 369 3 535-33,0 4 411 Osakkeet ja osuudet 20 331 17 287 17,6 10 536 Talletukset 129 708 126 774 2,3 125 687 Oma pääoma 38 190 34 406 11,0 30 384 Taseen ulkopuoliset sitoumukset 4 581 5 367-14,6 5 971 Talouden epävarmuus heijastui luottokannan kehitykseen, vaikka kasvu olikin edellisvuotta hieman voimakkaampi. Talletuskannan kasvu oli myös hieman edellisvuotta kovempaa, vaikka merkittävä määrä asiakasvaroja ohjautuikin omiin pääomiin Tuotto-osuuksiin sekä rahasto- ja vakuutussäästämiseen. Kokonaisuutena niin luotto- kuin talletuskantakin kehittyi ennustetulla tavalla. Sijoituksia OP Osuuskunnan lisäosuuspääomaan lisättiin edelleen. Tuotto-osuusmerkinnät ja tilikauden voitto kasvattivat omaa pääomaa.
5 Antolainauksen kehitys Uusia luottoja myönnettiin vuoden aikana 23.377 tuhatta euroa eli 377 tuhatta euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Luottokanta yhteensä vuoden lopussa oli 136.194 tuhatta euroa (133.709 1 ). Luottokannan kasvu voimistui hieman. Asuntoluottojen kysyntä oli verraten hyvä, ja asuntoluottokanta kasvoikin olosuhteisiin nähden hyvin. Heikon kysynnän myötä yritysrahoituksen kehitys oli heikkoa. Yli 90 pv erääntyneet saamiset tilikauden aikana kehittyivät seuraavasti: Yli 90 pv erääntyneet saamiset 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Muutos, % Yli 90 pv erääntyneet saamiset 785 1 149-31,6 3 3 1,9 789 1 152-31,6 Prosenttia luotto- ja takauskannasta 0,57 0,85-0,28 Yli 90 päivää erääntyneisiin saamisiin on luettu kaikki sellaiset antolainaussaamiset, joiden pääoma tai korko on ollut kokonaan tai osittain erääntyneenä ja maksamattomana yli 90 päivää. Kiinteistöomistukset Osuuspankin kiinteistöomistukset muodostuvat omassa käytössä olevista kiinteistöistä ja sijoituskiinteistöistä. Kiinteistöomistukset 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Omassa käytössä olevat kiinteistöt Sitoutunut pääoma 490 441 Prosenttia taseesta 0,3 0,3 Sijoituskiinteistöt Sitoutunut pääoma 178 192 Prosenttia taseesta 0,1 0,1 Käypä arvo 416 431 Nettotuotto, % -2,5-1,8 Kiinteistöihin sitoutunut pääoma yhteensä 668 633 Prosenttia taseesta 0,4 0,4 Kiinteistöyhteisöjen sitoutunut pääoma muodostuu osakehuoneiston kirjanpitoarvosta ja osakehuoneistoon kohdistuvasta lainaosuudesta. Omassa käytössä olevat kiinteistöt Omassa käytössä oleviksi kiinteistöiksi on luettu kiinteistöt, jotka ovat pankin omassa käytössä konttori-, varasto- tai muina sellaisina tiloina taikka henkilökunnan asumis-, virkistys- tai muussa sellaisessa käytössä, sekä kiinteistöyhteisöjen osakkeet, jotka oikeuttavat tällaisten tilojen hallintaan. Omassa käytössä olevien kiinteistöjen ja kiinteistöyhteisöjen osakkeiden tasearvoa määritettäessä on otettu lähtökohdaksi hyödykkeen arvo suhteessa liiketoiminnan tulonodotuksiin. Tilikauden aikana ei myyty omassa käytössä olevia kiinteistöjä, eikä oman käytön kiinteistöhankintoja tehty. 1 Suluissa vertailuluku 31.12.2014.
6 Sijoituskiinteistöt Sijoituskiinteistöjä omistetaan vuokratuottojen ja omaisuuden arvonnousujen hankkimiseksi. Tilikauden aikana myytiin sijoituskiinteistöjä kirjanpitoarvoltaan 14 tuhatta euroa. Sijoituskiinteistöhankintoja ei tehty. Muun sijoitustoiminnan kehitys Saamiset luottolaitoksilta, joista valtaosan muodostavat saamiset Pohjola Pankki Oyj:ltä, olivat 13.264 tuhatta euroa (11.886). Lisäksi osuuspankki on tehnyt sijoituksia OP Osuuskunnan liikkeeseen laskemaan joukkovelkakirjalainaan yhteensä 1.999 tuhatta euroa (1.999). Sijoitus sisältyy tase-erään saamiset yleisöltä. Vuoden lopussa osuuspankilla oli sijoituksia keskusyhteisön osuuspääomaan yhteensä 20.256 tuhatta euroa (16.628). Muiden aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden kuin kiinteistöjen ja kiinteistöosakkeiden kirjanpitoarvo 158 tuhatta euroa oli 60 tuhatta euroa suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Pääosa lisäyksestä johtui asiakaspalvelutilojen kalustojen uusimisesta. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille Yleisön talletusten ja muiden velkojen kehitys on kuvattu alla olevassa taulukossa. Muut velat muodostuvat markkinarahaveloista ja valtion varoista välitetyistä lainoista. Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Muutos, % Talletukset Maksuliiketilit 64 787 60 182 7,7 Säästämistilit 21 659 21 503 0,7 Sijoittamistilit 43 261 45 062-4,0 Valuuttatalletukset 1 27-98,0 Yhteensä 129 708 126 774 2,3 Muut velat 224 193 16,3 Velat yleisölle ja julkisyhteisöille yhteensä 129 932 126 966 2,3 Muun vieraan pääoman ja sitoumusten kehitys Osuuspankilla ei ole liikkeeseen laskettuja joukkovelkakirjalainoja eikä pääomalainoja. Muihin velkoihin on kirjattu tilikaudella 2015 irtisanotut lisäosuudet 160 tuhatta euroa. Muut vieraan pääoman erät muodostuvat lähinnä lyhytaikaisista maksujenvälityseristä sekä tuottojen ja kulujen jaksotuksiin liittyvistä tilinpäätösvaiheen siirtyvistä eristä. Oma pääoma ja varaukset Osuuspääoma Pudasjärven Osuuspankin koko oman pääoman määrä kasvoi 11,0 prosenttia 38.190 tuhanteen euroon (34.406). Osuuspääoma kasvoi 15,5 prosenttia 8.655 tuhanteen euroon (7.491). Omistajajäsenillä oli vuoden lopussa sijoituksia jäsenosuuksiin 658 tuhatta euroa (637), lisäosuuksiin 582 tuhatta euroa (953) ja Tuotto-osuuksiin 7.415 tuhatta euroa (5.901). Tuotto-osuuksien liikkeeseen laskuista uusien merkintöjen osuus oli 4.176 tuhatta euroa. Vanhoja lisäosuuksia muunnettiin Tuottoosuuksiksi 3.239 tuhatta euroa. Irtisanotut lisäosuudet 160 tuhatta euroa (620) esitetään taseessa velkana.
7 Vapaaehtoiset varaukset Osuuspankki maksoi korkoja jäsen- ja lisäosuuspääomalle vuodelta 2014 yhteensä 128.974,35 euroa. Osuuspankilla voi osuuskuntalain ja osuuspankin sääntöjensä mukaan olla jäsenen oikeudet tuottavia jäsenosuuksia ja vapaaehtoisina osuuksina Tuotto-osuuksia sekä lisäosuuksia. Osuuspankin osuuspääomassa on jäsenosuuksia 6.577 kpl. Jokaisella jäsenellä on velvollisuus ottaa yksi osuuspankin jäsenosuus ja maksaa siitä merkintähintana 100,00 euron suuruinen jäsenosuusmaksu. Tuotto-osuuksia on osuuspankin osuuspääomassa 74.154 kpl. Tuotto-osuuksia voivat merkitä vain osuuspankin jäsenet ja niiden antamisesta päättää osuuspankin hallitus. Tuotto-osuuden nimellisarvo ja siitä osuuspankille merkintähintana maksettava tuotto-osuusmaksu on 100,00 euroa. Jäsenosuudet ja Tuotto-osuudet ovat osuuspankin purkautuessa huonommalla etusijalla kuin lisäosuudet. Osuuspankin osuuspääomassa on lisäosuuksia 58.227 kpl. Lisäosuuksia koskevat määräykset sisältyvät nykyistä edeltävän osuuskuntalain (1488/2001) 11 lukuun sekä soveltuvin osin voimassa olevaan osuuskuntalakiin. Osuuspankki ei voi enää antaa uusia lisäosuuksia. Olemassa olevat lisäosuudet voidaan omistajan hakemuksesta muuntaa Tuotto-osuuksiksi. Osuusmaksut, tuotto-osuusmaksut ja lisäosuusmaksut palautetaan osuuspankin sääntöjen, osuuskuntalain ja osuuspankeista ja muista osuuskuntamuotoisista luottolaitoksista annetun lain mukaisesti ja sanotuissa laeissa mainituin edellytyksin jäsenyyden päätyttyä tai irtisanottaessa lisäosuus tai Tuotto-osuus. Jäsenosuusmaksu ja tuotto-osuusmaksu voidaan palauttaa 12 kuukauden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka aikana jäsenyys on päättynyt tai Tuottoosuuden omistaja on irtisanonut osuuden. Osuuspankilla on kuitenkin oikeus kieltäytyä jäsenosuusmaksujen ja tuotto-osuusmaksujen palauttamisesta osuuspankin toiminnan aikana. Osuuspankki voi myöhemmin päättää edellä mainitun kiellon kumoamisesta. Palauttamista koskevasta kiellosta ja sen kumoamisesta päättää tarvittaessa pankin hallitus. Ellei palautusta voida jonakin vuonna maksaa täysimääräisesti, maksamatta jäänyt osa maksetaan seuraavien tilinpäätösten perusteella käytettävissä olevista omista pääomista. Edellä määrätty oikeus maksamatta jääneen osan jälkipalautukseen päättyy kuitenkin viidennen seuraavan tilinpäätöksen jälkeen. Maksamatta jääneelle osalle ei makseta korkoa. Lisäosuusmaksut palautetaan kuuden kuukauden kuluttua sen tilikauden päättymisestä, jonka perusteella palautus ensimmäisen kerran voidaan suorittaa. Jos irtisanottua lisäosuusmaksua ei ole voitu palauttaa kokonaisuudessaan, voi palautus tapahtua jälkipalautuksena, jos se on kolmen seuraavan tilinpäätöksen perusteella mahdollista. Lisäosuudelle maksetaan korkoa siihen asti, kun se on osuuskuntalain mukaan nostettavissa. Osuuspankilla on oikeus lunastaa kaikki Tuotto-osuudet. Lunastusoikeuden käyttämisestä päättää osuuspankin hallitus. Lunastukseen vaaditaan keskusyhteisön lupa sekä valvovan viranomaisen lupa, mikäli sääntely sitä edellyttää. Luottotappiovarausta kasvatettiin 161 tuhatta euroa. Omat varat ja vakavaraisuus Osuuspankin vakavaraisuus lasketaan Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 575/2013 mukaisesti. Osuuspankin luottoriskin pääomavaateen laskennassa käytetään sisäisten luokitusten menetelmää. Markkinariskien pääomavaatimus lasketaan standardimenetelmällä. Myös operatiivisten riskien pääomavaatimus lasketaan standardimenetelmällä. OP Ryhmä julkistaa ns. Pilari III:n mukaiset tarkemmat vakavaraisuustiedot tilinpäätöksessään. OP Ryhmän tilinpäätös on luettavissa www.op.fi verkkopalvelussa.
8 Osuuspankin omat varat muodostuivat seuraavasti: Omat varat 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Ydinpääoma (CET1) Oma pääoma* 37 607 33 453 Lisäosuuspääoman omiin varoihin luettava määrä 743 1 573 Tilinpäätössiirrot vähennettynä laskennallisella verovelalla 3 714 3 586 Osuus tuloksesta, jota ei ole tarkastettu -2 770 - Suunniteltu voitonjako - -129 Käyvän arvon rahasto rahavirran suojauksesta - - Aineettomat hyödykkeet - - Laskennalliset verosaamiset, jotka ylittävät 10 % ydinpääomasta - - Käyvän arvon arvostusten siirtymäsäännös - -38 Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen alijäämä -368-549 Ydinpääoma (CET1) yhteensä 38 927 37 896 Ensisijainen lisäpääoma (AT1) Pääomalainoista omiin varoihin luettava määrä - - Ensisijainen pääoma (T1) yhteensä 38 927 37 896 Toissijainen pääoma (T2) Perpetuaalilainat - - Debentuurilainat - - Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen ylijäämä - - Käyvän arvon arvostusten siirtymäsäännös - 38 Omat varat yhteensä 38 927 37 934 * pl. lisäosuuspääoma ja arvonkorotusrahastoon liittyvä laskennallinen verovelka Osuuspankin lisäosuuspääomasta on luettavissa ydinpääomiin korkeintaan 70 prosenttia 31.12.2012 liikkeeseen lasketusta määrästä siirtymäsäännöksen puitteissa. Realisoitumattomat arvostukset on luettu ydinpääomaan. Vertailuvuonna negatiiviset realisoitumattomat arvostukset luettiin ydinpääomaan (CET1) ja positiiviset toissijaiseen pääomaan (T2). Arvonalentumisten ja odotettujen tappioiden erotuksen alijäämä vähennetään kokonaisuudessaan ydinpääomasta (CET1). Riskipainotetut erät 1000 euroa 31.12.2015 31.12.2014 Luottoriski Standardimenetelmä (SA) Yritysvastuut 112 118 Vähittäisvastuut - - Luottolaitos- ja sijoituspalveluvastuut - - Muut vastuut 57 71 Sisäisten luottoluokitusten menetelmä (IRB) Yritysvastuut 1) 10 277 12 939 Yritysvastuut pk-yritykset 8 482 11 005 Yritysvastuut - Muut 1 794 1 934 Vähittäisvastuut 2) 11 414 10 863 Kiinteistövakuudelliset 9 136 8 318 Muut vähittäisvastuut 2 278 2 545
9 Luottolaitos- ja sijoituspalveluyritysvastuut 1) - - Oman pääoman ehtoiset sijoitukset 19 945 17 433 Muut erät 825 908 Luottoriski yhteensä 42 631 42 331 Selvitysriski - - Markkinariski 3) - - Operatiivinen riski 6 736 6 797 Yhteensä 49 367 49 127 1) Luottolaitos- ja sijoituspalveluyritysvastuisiin sekä yritysvastuisiin sovelletaan nk. IRBAn perusmenetelmää (FIRB), eli pankki soveltaa näiden vastuiden riskipainojen laskennassa omia maksukyvyttömyyden todennäköisyyden (PD) estimaatteja. 2) Vähittäisvastuiden riskipainoja laskettaessa pankki soveltaa omia estimaatteja maksukyvyttömyyden todennäköisyydelle (PD), tappio-osuudelle (LGD) ja luottovasta-arvokertoimelle (CF). 3) Valuuttakurssiriski Vakavaraisuussuhdeluvut (%) 31.12.2015 31.12.2014 Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde 78,85 77,14 Ensisijaisen pääoman (T1) vakavaraisuussuhde 78,85 77,14 Vakavaraisuussuhde 78,85 77,21 Osuuspankkien yhteenliittymän ydinpääoman *18,6 15,1 vakavaraisuussuhde (CET1) *syyskuussa 2015 Omien varojen vähimmäismäärä yhteensä oli 3.949 tuhatta euroa (3.930). Omien varojen vähimmäismäärä on 8 prosenttia riskipainotetuista eristä. Lakisääteinen alaraja vakavaraisuussuhteelle on 8 prosenttia ja ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhteelle 4,5 prosenttia. Luottolaitoslain mukainen 2,5 prosentin kiinteä lisäpääomavaatimus nostaa käytännössä alarajan ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhteelle 7 prosenttiin ja vakavaraisuussuhteelle 10,5 prosenttiin, jolloin omien varojen vähimmäismäärä oli 5.184 tuhatta euroa. Tilikauden tulosta ei ole luettu omiin varoihin. Tunnuslukujen laskentakaavat: Ydinpääoman (CET1) vakavaraisuussuhde, % Ydinpääoma (CET1) yhteensä x 100 Riskipainotetut erät yhteensä Ensisijaisen pääoman (T1) vakavaraisuussuhde, % Ensisijainen pääoma (T1) yhteensä x 100 Riskipainotetut erät yhteensä Vakavaraisuussuhde, % Omat varat yhteensä x 100 Riskipainotetut erät yhteensä
10 Keskinäinen vastuu Yhteenliittymälainsäädännön mukaisesti osuuspankkien yhteenliittymän muodostavat yhteenliittymän keskusyhteisö OP Osuuskunta, osuuspankkien keskusrahalaitoksena toimiva liikepankki Pohjola Pankki Oyj, keskusyhteisön muut jäsenluottolaitokset, keskusyhteisön ja jäsenluottolaitoksen konsolidointiryhmiin kuuluvat yhteisöt sekä sellaiset luottolaitokset, rahoituslaitokset ja palveluyritykset, joista edellä mainitut yhteisöt yksin tai yhdessä omistavat yli puolet. OP Osuuskunnan jäseniä olivat vuoden lopussa 180 osuuspankkia sekä Pohjola Pankki Oyj, Helsingin OP Pankki Oy, OP-Asuntoluottopankki Oyj, OP-Korttiyhtiö Oyj ja OP- Prosessipalvelut Oy. Talletuspankkien yhteenliittymää valvotaan konsolidoidusti, ja keskusyhteisö ja sen jäsenluottolaitokset vastaavat viime kädessä toistensa veloista ja sitoumuksista. Keskusyhteisö on velvollinen antamaan jäsenluottolaitoksilleen ohjeita niiden sisäisestä valvonnasta sekä riskienhallinnasta, niiden toiminnasta maksuvalmiuden ja vakavaraisuuden turvaamiseksi sekä yhtenäisten tilinpäätösperiaatteiden noudattamisesta yhteenliittymän yhdistellyn tilinpäätöksen laatimisessa. Keskusyhteisö ja jäsenluottolaitokset ovat keskinäisessä vastuussa niistä selvitystilassa tai konkurssissa olevan keskusyhteisön tai jäsenluottolaitoksen veloista, joita ei saada suoritetuksi sen varoista. Vastuu jakautuu keskusyhteisön ja jäsenluottolaitosten kesken viimeksi vahvistettujen taseiden loppusumman mukaisessa suhteessa. Jos jäsenluottolaitoksen omat varat vähenevät tappioiden vuoksi niin alhaisiksi, että yhteenliittymälaissa säädetyn selvitystilan edellytykset täyttyvät, keskusyhteisöllä on oikeus periä jäsenluottolaitoksiltaan keskusyhteisön säännöissä mainituin perustein ylimääräisiä maksuja tilikauden aikana enintään viisi tuhannesosaa jäsenluottolaitosten viimeksi vahvistettujen taseiden yhteenlasketusta loppusummasta käytettäväksi jäsenluottolaitoksen selvitystilan ehkäisemiseksi tarvittaviin tukitoimiin. Talletussuoja ja sijoittajien turva Rahoitusvakausviranomaisesta annetun lain mukaan talletuspankin on kuuluttava talletussuojarahastoon. OP Ryhmään kuuluvia talletuspankkeja pidetään talletussuojan osalta yhtenä pankkina. Talletussuojarahastosta korvataan tallettajien saamiset OP Ryhmän talletuspankeilta enintään 100 tuhanteen euroon asti. OP Ryhmässä talletuspankkeja ovat osuuspankit, Pohjola Pankki Oyj ja Helsingin OP Pankki Oy. Suomen talletussuojajärjestelmää ja sitä koskevaa lainsäädäntöä on muutettu 1.1.2015 alkaen. OP Ryhmälle tulevia uuden järjestelmän mukaisia maksuja on kuvattu tilinpäätöksen laatimisperiaatteissa kohdassa 1.18 Viranomaismaksut. Sijoittajien korvausrahasto maksaa korvauksia ei-ammattimaisille sijoittajille silloin, kun sijoituspalveluyritys tai luottolaitos ei pysty suorittamaan muun kuin tilapäisen maksukyvyttömyyden vuoksi suojan piirissä olevia sijoittajien selviä ja riidattomia saamisia sopimuksen mukaisesti. Korvauksen määrä on 90 prosenttia saamisen määrästä, enintään 20 tuhatta euroa. Sijoittajien korvausrahastoa koskevan lainsäädännön mukaan OP Ryhmään kuuluvia pankkeja pidetään korvaussuojan osalta yhtenä pankkina. Taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut Tunnusluku 2015 2014 2013 Oman pääoman tuotto (ROE), % 7,2 9,6 4,3 Koko pääoman tuotto (ROA), % 1,7 2,1 0,9 Omavaraisuusaste, % 24,1 22,6 20,8 Kulu-tuotto-suhde, % 40,3 33,8 55,7
11 Tunnuslukujen laskukaavat Oman pääoman tuotto (ROE), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Koko pääoman tuotto (ROA), % Liikevoitto (-tappio) Tuloverot * x 100 Taseen loppusumma keskimäärin (vuoden alun ja lopun keskiarvo) Omavaraisuusaste, % Oma pääoma ja vähemmistön osuus + Tilinpäätössiirtojen kertymä laskennallisella verolla vähennettynä x 100 Taseen loppusumma Kulu-tuotto suhde, % Hallintokulut + Poistot ja arvonalentumiset aineellisista ja aineettomista hyödykkeistä + Liiketoiminnan muut kulut x 100 Korkokate + Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista + Nettopalkkiotuotot + Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot + Myytävissä olevien rahoitusvarojen nettotuotot + Suojauslaskennan nettotulos + Sijoituskiinteistöjen nettotuotot + Liiketoiminnan muut tuotot + Osuus osakkuusyritysten tuloksista (netto) * Tilinpäätössiirtoihin sisältyvä verovaikutus huomioitu Riskienhallinta Riskienhallinnan periaatteet ja organisointi sekä pankin riskiasema Riskienhallinta perustuu liiketoimintapäätöksiä tekevien henkilöiden ammattitaitoon ja varovaisuuteen sekä systemaattiseen riskien mittaamiseen, arviointiin ja rajoittamiseen. Riskienhallinnan tärkein tavoite on turvata pankin riskinkantokyky ja varmistaa, ettei toiminnassa oteta niin suurta riskiä, että se vaarantaisi pankin kannattavuuden, vakavaraisuuden, maksuvalmiuden tai toiminnan jatkuvuuden. Riskinkantokyky muodostuu toiminnan laajuuteen ja vaativuuteen suhteutetusta laadukkaasta riskienhallinnasta sekä kannattavaan liiketoimintaan perustuvasta riittävästä vakavaraisuudesta. Pudasjärven Osuuspankin riskienhallinta on järjestetty OP Osuuskunnan jäsenpankeilleen antamien yleisten ohjeiden mukaisesti. Osuuspankin hallintoneuvosto vahvistaa ryhmätasoiset sisäisen valvonnan sekä riskien- ja vakavaraisuuden hallinnan periaatteet sekä valvoo niiden toteuttamista. Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta avustaa hallintoneuvostoa sen valvontavelvollisuuden toteuttamisessa. Lisäksi se arvioi osaltaan pankin riskiasemaa ja riskienhallinnan riittävyyttä. Hallitus vahvistaa riskienhallintaa koskevat sisäiset menettelytavat ja toimintaohjeet sekä vastaa riskienhallintajärjestelmien riittävyydestä. Lisäksi hallitus vahvistaa liiketoiminnan tavoitteet sekä vakavaraisuutta ja eri riskilajeja koskevat limiitit sekä valvoo ja seuraa säännöllisesti pankin liiketoimintaa, riskinkantokykyä ja riskiasemaa.
12 Toimitusjohtaja vastaa riskien- ja vakavaraisuuden hallinnan toteutuksesta ja siihen liittyvien tehtävien organisoinnista. Toimitusjohtaja raportoi säännöllisesti hallitukselle, hallintoneuvostolle ja OP Osuuskunnalle pankin liiketoiminnasta, riskinkantokyvystä ja riskiasemasta. Osuuspankin suhtautuminen riskinottoon on maltillinen. Riskinkantokyvyn riittävyyttä suhteessa pankin riskeihin arvioidaan riskimittareiden ja taloudellisen pääomavaateen avulla. Pääomasuunnittelulla varmistetaan, että pankilla on riittävä riskiperusteinen vakavaraisuus nykyisiin ja ennakoituihin riskeihin nähden. Lisäksi sen avulla varmistetaan, että pankin kasvu-, kannattavuus- ja vakavaraisuustavoitteet ovat tarkoituksenmukaisia ja keskenään johdonmukaisesti asetettu. Pääomasuunnitelma sisältää mm. tavoitteet pääomatasolle sekä varautumissuunnitelman vakavaraisuuteen vaikuttavien odottamattomien tilanteiden varalle. Omien varojen riittävyys turvataan ensisijaisesti pitämällä pankin kannattavuus kohtuullisella tasolla. Lisäksi pankki tarjoaa omistaja-asiakkaille merkittäväksi tuotto-osuuksia, jotka luetaan ydinpääomaan. Pankin riskinkantokyky on hyvin riittävä ja riskiasema on vakaa. Luottoriskit Luottoriskillä tarkoitetaan sitä, että asiakas ei mahdollisesti täytä luottosuhteesta syntyviä velvoitteitaan eikä asetettu vakuus ole riittävä kattamaan pankin saamista. Luottoriskien hallinnan tarkoituksena on vähentää luottotappioiden todennäköisyyttä jo ennen luottopäätöstä sekä toisaalta rajoittaa ja estää jo tehtyihin luottopäätöksiin liittyvien riskien toteutuminen. Luottoriskiä hallitaan asiakassuhteen aktiivisella hoidolla, asiakasvalinnalla ja vakuuksin. Likviditeettiriski Markkinariskit Osuuspankin luottoriskejä limitoidaan ja rahoitusprosessia valvotaan OP Ryhmän riskienhallintajärjestelmän puitteissa. Luotonanto tapahtuu ensisijaisesti asiakkaan riittävän ja todennetun velanhoitokyvyn perusteella. Luottopäätökset perustuvat päätöksenteko-ohjeisiin, asiakkaan luottokelpoisuusluokkaan, maksukykyyn ja vakuuksiin, joiden tulee yleensä olla turvaavat. Vakuudeton luotonanto on mahdollista vain poikkeustapauksissa riskienhallintaa koskevien ohjeiden määrittelemällä tavalla. Seurannassa kiinnitetään huomiota erityisesti luottosalkun laatuun sekä asiakas- ja toimialakohtaisiin keskittymiin. Pankin asiakasriskejä kattavat omat varat olivat joulukuussa 2015 yhteensä 41.696 tuhatta euroa. Pankilla ei ole asiakaskokonaisuuksia, joiden asiakasriski (asiakasvastuut vähennyserät huomioiden) ylittäisi EU:n vakavaraisuusasetuksessa säädetyn 25 prosentin rajan asiakasriskejä kattavista omista varoista eikä sellaisiakaan asiakaskokonaisuuksia, joiden asiakasriskien yhteismäärä ylittäisi 10 prosenttia asiakasriskejä kattavista omista varoista. Viiden suurimman asiakaskokonaisuuden asiakasriskien (asiakasvastuut vähennyserät huomioiden) yhteismäärä oli 13,0 prosenttia asiakasriskejä kattavista omista varoista. Pankkitoiminnan likviditeettiriski koostuu rakenteellisesta rahoitusriskistä ja maksuvalmiusriskistä. Rakenteellisella rahoitusriskillä tarkoitetaan pitkän aikavälin luotonantoon liittyvää epävarmuutta, joka johtuu rahoituksen rakenteesta aiheutuvasta jälleenrahoitusriskistä. Maksuvalmiusriski on riski siitä, että pankki ei suoriudu odotetuista ja odottamattomista, olemassa olevista ja tulevista maksuista ilman vaikutusta liiketoiminnan jatkuvuuteen, kannattavuuteen tai vakavaraisuuteen. Rakenteellista rahoitusriskiä seurataan sijoitusten ja luotonannon sekä niiden rahoituksen maturiteettirakenteen erolla. Maksuvalmiusriskiä seurataan pankin tulo- ja menokassavirtojen erona ja maksuvalmius hoidetaan Pohjola Pankki Oyj:n sekkitilin kautta. Rakenteellista rahoitusriskiä hallitaan OP Ryhmän likviditeetin hallintaa koskevien linjausten ja ohjeiden sekä OP Osuuskunnan johtokunnan osuuspankeille vahvistamien valvontarajojen avulla. Pankin rahoitusvarojen ja -velkojen jakauma on kuvattu liitetiedoissa. Markkinariskillä tarkoitetaan riskiä tappiosta tai tuoton menetyksestä, kun markkinahinta tai markkinahinnan volatiliteetti muuttuvat epäedulliseen suuntaan. Markkinariskeihin sisällytetään kaikkien taseen ja taseen ulkopuolisten erien korkoriskit, hintariskit ja kiinteistöriskit sekä sijoitustoiminnan luottosprediriski ja markkinoiden likviditeettiriski.
13 Operatiiviset riskit Strategiset riskit Markkinariskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa, mitata, rajoittaa, seurata ja valvoa pankin markkinariskejä siten, että pankin kannattavuus tai vakavaraisuus ei vaarannu. Pankkitoiminnan merkittävin markkinariski on korkotason muutoksen vaikutus korkokatteeseen. Korkoriski aiheutuu luotonannon ja talletusvarainhankinnan toisistaan poikkeavista korkosidonnaisuuksista tai korontarkistusajankohdista, joten korkotason muutokset realisoituvat korkokatteeseen. Osuuspankin korkoriskiä hallitaan ensisijaisesti otto- ja antolainauksen tuotevalikoimalla ja -ehdoilla. Toissijaisesti pankki voi suojata taseensa korkoriskiä korkojohdannaisilla OP Ryhmässä käytössä olevien suojauksen toimintamallien mukaisesti. Johdannaissuojaus voidaan toteuttaa joko nimettyihin sopimuksiin kohdistettuna, rahavirran suojauksena tai ns. taloudellisena suojauksena. Pankkiliiketoiminnassa valuuttariskillä tarkoitetaan valuuttakurssimuutosten pankille aiheuttamaa tulosriskiä tai markkina-arvon muutosriskiä. Avoin valuuttapositio syntyy, kun samassa valuutassa olevien saamisten ja velkojen määrät poikkeavat toisistaan. OP Ryhmässä valuuttariski keskitetään Pohjola Pankkiin, ja yksittäisen osuuspankin valuuttapositio rajoittuu käytännössä matkavaluuttakassaan. Osakeriskillä tarkoitetaan osakkeiden ja muiden vastaavien instrumenttien markkinakurssimuutosten aiheuttamaa tulosriskiä ja markkina-arvojen muutosriskiä. Osakesijoitukset ovat pääosin OP Ryhmän sisäisiä sijoituksia. Muu osakesijoitustoiminta on vähäistä. Kiinteistöriskillä tarkoitetaan osuuspankin ja sen konserniyhtiöiden omistuksessa oleviin kiinteistöihin tai kiinteistöyhteisöjen osakkeisiin ja osuuksiin kohdistuvaa arvonalenemis-, tuotto- ja vahingoittumisriskiä. Kiinteistöt on vakuutettu käyvästä arvostaan. Pankin hallitus käsittelee kiinteistöomistukset ja niihin liittyvät riskit sekä investointi-, korjaus- ja muut toimenpiteet säännöllisesti. Seurannassa kiinnitetään huomiota muun muassa kiinteistöihin sitoutuneen pääoman määrään suhteessa pankin taseeseen ja sijoituskiinteistöjen sitoutuneelle pääomalle saatavaan nettotuottoon sekä käypiin arvoihin. Osuuspankki ei harjoita varsinaista kiinteistöliiketoimintaa, vaan kiinteistöomistukset muodostuvat pääasiallisesti omassa käytössä olevista toimitilakiinteistöistä. Vuoden 2015 lopussa kiinteistösijoituksiin sitoutuneen pääoman määrä oli 0,4 prosenttia taseen loppusummasta. Vuokrattavissa olevista tiloista oli 59,0 prosenttia vuokrattuna. Sijoituskiinteistöihin sitoutuneen pääoman tuotto oli -2,5 prosenttia eli hieman edellisvuotista matalampi. Operatiivisella riskillä tarkoitetaan riskiä siitä, että riittämättömistä tai epäonnistuneista prosesseista tai virheellisistä menettelytavoista, järjestelmistä tai ulkoisista tekijöistä aiheutuu taloudellista tappiota tai muita haitallisia seuraamuksia. Compliance-riski on osa operatiivista riskiä. Compliance-riskillä tarkoitetaan ulkoisen sääntelyn, sisäisten menettelytapojen ja asiakassuhteessa asianmukaisten menettelytapojen ja eettisten periaatteiden noudattamatta jättämisestä aiheutuvaa riskiä. Sekä operatiivinen että compliance riski voi ilmetä myös maineen tai luottamuksen heikkenemisenä tai menettämisenä. Operatiivisten riskien hallinnan tavoitteena on tunnistaa ja arvioida mahdollisia ja toteutuneita operatiivisia riskejä sekä kehittää riskejä ennaltaehkäiseviä toimintatapoja ja yrityskulttuuria. Operatiiviset riskit arvioidaan ja riskitilanne raportoidaan säännöllisesti hallitukselle. Complianceriskiä hallitaan mm. seuraamalla lainsäädännön muutoksia sekä ohjeistamalla ja kouluttamalla organisaatiota. Vuonna 2015 operatiivisista riskeistä osuuspankille aiheutuneet tappiot olivat vähäisiä. Strateginen riski syntyy väärän strategian valinnasta tai siitä, että valitulla strategialla ei saavuteta asetettuja tavoitteita. Strategista riskiä vähennetään jatkuvalla suunnittelulla, joka perustuu analyyseihin ja ennusteisiin asiakkaiden tulevista tarpeista, eri toimialojen ja markkina-alueiden kehityksestä sekä kilpailutilanteesta.
14 Palveluverkko OP Ryhmän palveluverkosto koostuu monikanavaisesti verkko- ja mobiilipalveluista, puhelinpalveluista sekä maan kattavimmasta konttoriverkostosta. Pudasjärven Osuuspankki toimii yhdessä konttorissa. Pääkonttori sijaitsee Pudasjärven keskustassa, ja konttorin yhteydessä on rahan nostoon tarkoitettu Otto. -käteisautomaatti. Asiakkaiden käyttöön konttorissa on varattu kaksi mobiililaitetta. Pankkipalveluiden lisäksi osuuspankki tarjoaa Pohjola Vakuutuksen vakuutuspalveluita asiamiesten kautta. OP Ryhmä on investoinut mobiili- ja verkkopalveluiden kehittämiseen merkittävästi. Erityisesti mobiilipalveluiden merkitys kasvaa niin henkilö- kuin yritysasiakkaidenkin asioinnissa. Jäsenistö Pankin jäsenmäärä kasvoi vuoden aikana 199 jäsenellä ja oli vuoden lopussa 6.367. Jäsenmäärän lisäys johtui toteutetusta ja aktiivisesta jäsenhankinnasta. Henkilöstön palkitsemisjärjestelmät OP Ryhmän muuttuva palkitseminen jakautuu yrityskohtaiseen lyhyen aikavälin palkitsemiseen sekä ryhmätasoiseen pitkän aikavälin palkitsemiseen. Osuuspankin palkka- ja palkkiopolitiikasta sekä palkkioiden maksamisesta päättää hallitus. OP Ryhmän ryhmätasoinen pitkän aikavälin palkitsemisjärjestelmä muodostuu johdolle tarkoitetusta kannustinjärjestelmästä sekä muulle henkilöstölle tarkoitetusta henkilöstörahastosta. Palkitsemisjärjestelmiä on selostettu tilinpäätöksen liitetiedossa 42. Vuoden 2015 aikana Pudasjärven Osuuspankissa kehitettiin ja otettiin käyttöön koko henkilöstön hyvinvointikannustejärjestelmä, jolla pyritään ylläpitämään ja edistämään työssä jaksamista ja työhyvinvointia kannustamalla terveellisiin elämäntapoihin ja kuntoliikunnan harrastamiseen. Henkilöstö Pudasjärven Osuuspankin vakituisessa työsuhteessa olevan henkilöstön määrä oli vuoden 2015 alussa 17 ja lopussa 16. Lisäksi vuoden lopussa oli kolme määräaikaista sijaista, ja töissä oli 16 henkilöä. Vuoden aikana kahden toimihenkilön, rahoitusneuvoja ja sijoitusneuvoja, siirryttyä OP Ryhmässä muihin tehtäviin palkattiin yksi uusi toimihenkilö sijoitusneuvojaksi. Osuuspankin hallinnointijärjestelmä Edustajisto Pudasjärven Osuuspankin omistajajäsenten päätösvaltaa käyttää jäsenten keskuudesta valittu edustajisto, johon kuuluu vähintään 20 ja enintään 40 edustajaa sen mukaan kuin hallintoneuvosto päättää. Nykyisen edustajiston jäsenmäärä on 25. Edustajat valitaan osuuspankin vaalijärjestyksessä määrätyllä tavalla suhteellista vaalitapaa noudattaen joka neljäs vuosi hallintoneuvoston päättämänä ajankohtana. Vaalikelpoinen edustajistoon on henkilö, joka on hyväksytty jäseneksi viimeistään 4 kalenterikuukautta ennen äänestyksen alkamista ja joka vaalin alkaessa on täysivaltainen ja joka ei ole osuuspankin tai sen konserniin kuuluvan yhteisön palveluksessa oleva eikä osuuspankin tai sen konserniin kuuluvan
15 yhteisön toimitusjohtaja taikka niiden hallintoneuvoston tai hallituksen jäsen tehtävässä oloaikanaan ja tehtävän päättymisestä lukien seuraavan viiden vuoden aikana. Vuosittain ennen toukokuun loppua pidettävä varsinainen edustajiston kokous käsittelee muun muassa seuraavat asiat: osuuspankin tuloslaskelman ja taseen vahvistaminen vastuuvapauden myöntäminen hallintoneuvoston ja hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle, ylijäämän käytöstä päättäminen, hallintoneuvoston jäsenten lukumäärästä, valinnasta ja palkkioista päättäminen tilintarkastajien valinnasta ja palkkioista päättäminen. Hallintoneuvosto Lisäksi edustajiston kokous päättää tarvittaessa kaikista osuuspankin sääntöjen muutoksista. Varsinaisen edustajiston kokouksen lisäksi voidaan pitää asioiden niin vaatiessa ylimääräisiä kokouksia. Edustajiston kokouksen koollekutsumisesta päättää pankin hallitus. Jokaisella jäsenellä on edustajiston vaalissa yksi ääni ja jokaisella edustajiston jäsenellä on edustajiston kokouksessa yksi ääni. Edustajiston kokous pidettiin 19.3.2015. Osuuspankilla on hallintoneuvosto, jonka tehtävänä on valvoa hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa pankin hallintoa. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen jäsenet ja toimitusjohtajan ja toimitusjohtajan sijaisen. Lisäksi se vahvistaa osuuspankin ohjesäännön ja pankin riskienhallintaa koskevat periaatteet. Hallintoneuvosto antaa varsinaiselle edustajiston kokoukselle lausunnon edellisen vuoden tilinpäätöksestä. Se voi myös antaa hallitukselle ohjeita asioissa, jotka ovat laajakantoisia tai periaatteellisesti tärkeitä. Vaalivuonna hallintoneuvosto määrää edustajiston lukumäärän osuuspankin säännöissä mainituissa rajoissa ja nimeää keskusvaalilautakunnan. Hallintoneuvostoon kuuluu pankin sääntöjen mukaan vähintään 12 ja enintään 18 jäsentä. Jäsenmäärän vahvistaa edustajisto ja se on tällä hetkellä 15. Jäsenet valitaan osuuspankin jäsenistä ja heidän tulee edustaa monipuolisesti jäsenkuntaa. Kunkin jäsenen toimikausi kestää kolme vuotta. Vuosittain jäsenistä on erovuorossa kolmannes. Hallintoneuvoston jäsenen eroamisikä on 68 vuotta, kuitenkin siten että tämän iän täyttänyt henkilö saa toimia tehtävässään seuraavan valintakokouksen päättymiseen saakka. Hallintoneuvosto kokoontui vuonna 2015 yhteensä kolme (3) kertaa. Hallintoneuvoston tarkastusvaliokunta Hallintoneuvostoa avustaa sen valvontatehtävässä hallintoneuvoston keskuudestaan valitsema 3 - jäseninen tarkastusvaliokunta. Tarkastusvaliokunnan on kiinnitettävä huomiota erityisesti siihen, että osuuspankkia ja sen konsernia johdetaan ammattitaitoisesti terveitä ja varovaisia liikeperiaatteita noudattaen lain, sääntöjen, viranomaismääräysten ja annettujen ohjeiden sekä hallintoneuvoston vahvistamien vakavaraisuuden hallinnan periaatteiden mukaisesti. Tarkastusvaliokunnalle on toimitettava viranomaisten, keskusyhteisön ja tilintarkastajan laatimat pankkia koskevat tarkastuskertomukset. Tarkastusvaliokunnan on esitettävä havaintonsa tarkastuskertomuksista ja muusta pankin hallinnosta ainakin kerran vuodessa hallintoneuvostolle.
16 Hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva toimikunta Hallitus Toimitusjohtaja Osuuspankilla on hallinnon jäsenten nimityksiä valmisteleva toimikunta, johon kuuluu 7 jäsentä. Toimikunnan tarkoituksena on avustaa osuuspankin eri toimielimiä henkilövalintojen tekemisessä ja varmistaa valintaprosessin tehokas valmistelu. Toimikunta tekee edustajistolle sekä hallintoneuvostolle esitykset niiden päätösvaltaan kuuluvista asioista. Valmisteleva toimikunta voi myös tehdä esitykset muista kokouksissa esille tulevista asioista, joita hallintoneuvosto tai hallitus on esittänyt sen valmisteltaviksi. Lisäksi toimikunta valmistelee esitykset eri hallintoelinten jäsenten vuosi-, kuukausi- ja kokouspalkkioista sekä kulukorvausten perusteista. Hallitus johtaa osuuspankin toimintaa. Pankin sääntöjen mukaan hallituksen on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava sen asioita lakien ja pankin sääntöjen sekä hallintoneuvoston vahvistaman ohjesäännön mukaan. Hallituksella on yleinen toimivalta päättää kaikista pankin hallintoon ja muihin asioihin liittyvistä kysymyksistä, jotka lain tai sääntöjen mukaan eivät kuulu edustajistolle, hallintoneuvostolle tai toimitusjohtajalle. Hallitus vastaa pankin strategisesta johtamisesta sekä ohjaa ja valvoo pankin toimivaa johtoa. Hallituksen lakimääräisenä tehtävänä on huolehtia siitä, että osuuspankin kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty. Osuuspankin sääntöjen mukaan hallituksen muodostavat toimitusjohtaja toimiaikanaan sekä hallintoneuvoston valitsemat 3 6 muuta jäsentä, joiden tulee olla osuuspankin jäseniä. Hallituksen jäsenmäärä on tällä hetkellä 6. Hallituksen jäsenen toimikausi on yksi vuosi. Hallituksen jäsenen yläikäraja on 68 vuotta, kuitenkin siten, että tämän iän täyttänyt jäsen saa toimia tehtävässään uuden jäsenen valinnasta päättävän hallintoneuvoston kokouksen loppuun. Hallituksen jäsenenä olevan toimitusjohtajan osalta yläikäraja määräytyy osuuspankin ja toimitusjohtajan välisen toimisopimuksen mukaisesti. Vuosittain ensimmäisessä jäsentensä valintaa seuraavassa kokouksessaan hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen puheenjohtajaksi tai varapuheenjohtajaksi ei saa valita osuuspankin toimitusjohtajaa tai toimihenkilöä. Hallitus on päätösvaltainen, kun paikalla on puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja ja saapuvilla on enemmän kuin puolet sen jäsenistä. Kertomusvuonna hallituksen kokouksia oli 17. Pankin toimitusjohtajan on edistettävä osuuspankin etua huolellisesti ja hoidettava pankin päivittäistä hallintoa lakien ja hallituksen antamien ohjeiden ja määräysten mukaisesti. Toimiin, jotka pankin toiminnan laajuus ja laatu huomioon ottaen ovat epätavallisia tai laajakantoisia, toimitusjohtaja saa ryhtyä vain, jos hallitus on hänet siihen valtuuttanut tai hallituksen päätöstä ei voida odottaa aiheuttamatta pankin toiminnalle olennaista haittaa. Toimitusjohtajan lakisääteisenä tehtävänä on huolehtia, että pankin kirjanpito on lain mukainen ja että pankin varainhoito on järjestetty luotettavalla tavalla.
17 Hallinnointielinten jäsenet Edustajisto Osuuspankin edustajisto valittiin 4.-17.11.2013 järjestetyillä vaaleilla äänestysprosentin ollessa 41,1. Edustajiston jäsenten toimikausi alkoi valinnan päättyessä 25.11.2013 ja päättyy seuraavana vaalivuonna 2017 uuden edustajiston valinnan päättyessä. Edustajiston jäsenet Matti Alatalo Aune Ekdahl Heikki Erkkilä Ulla-Maija Holappa Antti Holmström Eero Honkanen Merja Jumisko-Putula Reijo Kenttälä Paavo Kurttila Mari-Hannele Kälkäjä Juhani Mattila Jaana Mourujärvi Mika Pesonen Esko Piipponen Paavo Pikkuaho Lasse Puhakka Jari Ranua Marko Rautio Seppo Sankala Harri Taipale Reijo Talala Mika Timonen Auvo Turpeinen Kalevi Turves Pekka Törmänen maatilayrittäjä yrittäjä laitosmies, asentaja lähihoitaja lampuri metsuriyrittäjä maatilanemäntä, kotiäiti poromies FM, toimitusjohtaja, eläkkeellä maatalousyrittäjä myymäläpäällikkö yrittäjä rakennusmestari, aluepäällikkö yrittäjä, eläkeläinen kunnallisneuvos maatalousyrittäjä yrittäjä yrittäjä puutavaramyyjä maanviljelijä, koneyrittäjä insinööri työnjohtaja palvelupäällikkö metsäkoneyrittäjä maatalousyrittäjä Hallintoneuvosto Edustajiston kokouksen päätöksellä hallintoneuvoston jäsenmäärää alennettiin vuonna 2015 yhdellä. Lisäksi Sirpa Jurmun jäsenyys hallintoneuvostossa päättyi hallitukseen valinnan johdosta. Hallintoneuvoston jäsenet Jari Jussila tekninen johtaja, puheenjohtaja Juha Ylitalo koneyrittäjä, varapuheenjohtaja Timo Ahonen myyjä Raimo Hepola maatalousyrittäjä Sirpa Jurmu maatalousyrittäjä, tarkastusvaliokunnan jäsen, jäsen 9.12.2015 saakka Sirpa Kivilahti maatalousyrittäjä Hilkka Kokko työterveyssihteeri Timo Kosamo maatalousyrittäjä Hannu Nissi maaseutuasiamies, tarkastusvaliokunnan jäsen Sirkka Pankinaho merkonomi, tarkastusvaliokunnan jäsen 9.12.2015 lukien Urpo Puolakanaho maatalousyrittäjä Raija Rinne farmanomi Anja Salminen apteekkari, jäsen 19.3.2015 saakka Jari Tyni alueneuvoja Lea Törrö toimistovirkailija Heikki Vesteri metsäpalvelupäällikkö, tarkastusvaliokunnan jäsen
18 Hallitus Jukka Lehdon jäsenyys hallituksessa päättyi, ja uutena hallituksen jäsenenä aloitti Sirpa Jurmu. Hallituksen jäsenet Hannu Honkanen s. 1958, johtava lääkäri, lääketieteen lisensiaatti, erikoislääkäri, hallituksen puheenjohtaja, jäsen 1.1.1993 alkaen, keskeinen työkokemus: Taivalkosken terveyskeskus 1.9.2015 alkaen, Oulunkaaren kuntayhtymä, Pudasjärven terveysasema, vastaava lääkäri 2011-2015, Pudasjärven kaupunki, terveyskeskuslääkäri 1992-2011, Jukka Lehto s. 1963, koulunjohtaja, kasvatustieteen maisteri, hallituksen varapuheenjohtaja, jäsen 19.12.2007 9.12.2015, keskeinen työkokemus: luokanopettaja 1989 lukien ja koulunjohtaja 1994 lukien, Eeva Harju s. 1967, rehtori, filosofian maisteri, hallituksen varapuheenjohtaja 17.12.2015 alkaen, jäsen 17.12.2008 alkaen, keskeinen työkokemus: lehtori 1993 lukien, apulaisrehtori (va.) 2007-2008, rehtori 2008 lukien, Timo Holmström s. 1957, autokouluyrittäjä, liikenneopettaja, hallituksen jäsen 22.12.2010 alkaen, keskeinen työkokemus: liikenneopettaja 9 vuotta, ja autokouluyrittäjä 1994 lukien, Sirpa Jurmu s. 1974, maatalousyrittäjä, artesaani, kutoja, hallituksen jäsen 9.12.2015 alkaen, keskeinen työkokemus: maatalousyrittäjä 1999 lukien, Teuvo Perätalo s. 1963, oikeustieteen kandidaatti, varatuomari, toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen 21.10.2005 alkaen, keskeinen työkokemus: pankin palvelukseen pankkilakimieheksi 1988, pankinjohtaja 2000 ja toimitusjohtaja 2005 lukien Sampo Puurunen s. 1964, yrittäjä, hallituksen jäsen 12.12.2012 alkaen, keskeinen työkokemus: autonkuljettaja 1983 lukien ja yrittäjä 1993 lukien, Pudasjärven Kuorma-autoilijat ry:n hallituksen jäsen
19 Toimitusjohtaja Johtoryhmän kokoonpano Tilintarkastaja Teuvo Perätalo s. 1963, 53 v., oikeustieteen kandidaatti, varatuomari, pankin palvelukseen pankkilakimieheksi 1988, pankinjohtaja 2000 ja toimitusjohtaja 2005 lukien Teuvo Perätalo s. 1963, 53 v., toimitusjohtaja, oikeustieteen kandidaatti, varatuomari, pankin palvelukseen 1988 ja toimitusjohtaja 2005 lukien Mikko Kähkönen s. 1985, 31 v., myyntipäällikkö, tradenomi, pankin palvelukseen 2013 Elias Rask s. 1982, 33 v., yritysrahoituspäällikkö, kauppatieteiden maisteri, pankin palvelukseen 2012 Edustajiston kokouksen valitsemana vuoden 2015 tilintarkastajana on toiminut KPMG Oy Ab, KHT-yhteisö, vastaavana tarkastajanaan Tapio Raappana, KHT, JHTT. Tulevaisuuden näkymät Maailmantalous kasvaa edelleen pitkäaikaista keskiarvoa hitaammin. Euroalueella talouden kohtuullinen kasvu jatkuu. Euribor-korot jäävät hieman vuoden 2015 loppua matalammiksi. Kotitalouksien kulutus ja investointien piristyminen pitävät yllä pientä talouskasvua Suomessa. Pudasjärven Osuuspankin toimialueella ei ole odotettavissa merkittäviä käänteitä, ja talouskehityksen ennakoidaan seuraavan yleistä talouskehitystä. Hallituksen ehdotus ylijäämän käyttämisestä Pudasjärven Osuuspankin jakokelpoinen ylijäämä oli 17.380.382,14 euroa, josta tilikauden ylijäämä oli 2.769.613,67 euroa. Taseen osoittama ylijäämä ehdotetaan käytettäväksi siten, että lisäosuusmaksulle maksetaan korkoa 1,50 prosenttia ja Tuotto-osuudelle 3,25 prosenttia, eli yhteensä 233.622,94 euroa. Tilikauden ylijäämästä jää 2.535.990,73 euroa edellisten tilikausien voittovarojen tilille. Aikaisempien tilikausien käyttämättömät voittovarat 3.438.566,79 euroa ehdotetaan siirrettäväksi käyttörahastoon. Osuuspankin taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Pankin maksukyky on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako vaaranna hallituksen näkemyksen mukaan pankin maksukykyä.