Liikenne ja matkailu 2013 Majoitustilasto 2013, elokuu Kotimaisten matkailijoiden vähenivät 2,1 prosenttia elokuussa 2013 Kotimaisten matkailijoiden yöpymisiä kirjattiin Suomen majoitusliikkeissä lähes 1,5 miljoonaa yöpymisvuorokautta elokuussa 2013, mikä oli 2,1 prosenttia vähemmän kuin elokuussa 2012. Ulkomaiset matkailijat yöpyivät vajaat 701 000 vuorokautta. Määrä oli lähes sama kuin vuotta aiemmin, kun vähennystä oli ainoastaan 0,3 prosenttia viime vuoden elokuuhun verrattuna. Yöpymisten kokonaismäärä väheni 1,5 prosenttia viime vuodesta ja majoitusliikkeissä tilastoitiin kaikkiaan lähes 2,2 miljoonaa yöpymisvuorokautta elokuussa 2013. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa sekä retkeilymajoilta. Yöpymisten elokuussa 2013/2012, % Venäläisten Suomen majoitusliikkeissä lisääntyivät 13,2 prosenttia elokuussa 2013, ja he olivatkin suurin ulkomaisten matkailijoiden ryhmä 10 000 yöpymisvuorokaudellaan. Ruotsalaiset ja saksalaiset olivat seuraavina. Molemmille kirjattiin majoitusliikkeissä yli 70 000 yöpymisvuorokautta, Helsinki 24.10.2013 Tietoja lainattaessa lähteenä mainittava Tilastokeskus.
vaikka kummankin vähenivät viime vuoden elokuuhun verrattuna. Saksalaisten vähenivät 4,4 prosenttia ja ruotsalaisten 1,4 prosenttia. Sitä vastoin brittien lisääntyivät 11,0 prosenttia ja heille kirjattiin majoitusliikkeissä lähes 31 000 yöpymistä. Matkailu Aasian maista kasvoi edelleen voimakkaasti. Kiinalaisten lisääntyivät eniten, 43,2 prosenttia ja he yöpyivät majoitusliikkeissä 20 000 kertaa. Japanilaisille kirjattiin vajaat 2 000 yöpymistä, mikä oli neljänneksen enemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkien muiden tärkeimpien Suomeen suuntautuvien matkailijamaiden vähenivät elokuussa 2013. Hollantilaisten ja italialaisten vähenivät vajaat 1 prosenttia kumpikin. Myös yhdysvaltalaisten ja virolaisten vähenivät voimakkaasti, 13 15 prosenttia viime vuodesta. Maakunnittain kokonaismäärä kasvoi elokuussa eniten Etelä-Karjalassa, 16,5 prosenttia. Kymenlaakson, Pohjois-Karjalan sekä Ahvenanmaan maakunnissa kirjattiin kaikissa 6 prosenttia enemmän yöpymisiä kuin elokuussa 2012. Sitä vastoin Keski-Suomessa vähenivät 16, prosenttia ja Kanta-Hämeessä 11,1 prosenttia. Muissa maakunnissa muutokset jäivät viiteen prosenttiin tai sen alle. Koko maan osalta majoitusliikkeissä kirjattiin elokuussa 1,5 prosenttia vähemmän yöpymisiä kuin vuotta aiemmin. Yöpymisten maakunnittain elokuussa 2013/2012, % Yöpymiset hotelleissa vähenivät 2,4 prosenttia elokuussa 2013 Hotelli kokonaismäärä oli lähes 1,6 miljoonaa yöpymisvuorokautta elokuussa 2013, mikä oli 2,4 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kotimaisille matkailijoille tilastoitiin runsas miljoona yöpymisvuorokautta, mikä oli myös 2,4 prosenttia vähemmän kuin elokuussa 2012. Ulkomaisten matkailijoiden vähenivät 2,5 prosenttia ja heille kirjattiin hotelleissa vajaat 524 000 yöpymisvuorokautta. Hotellihuoneiden käyttöaste oli elokuussa 56,2 prosenttia. Vuotta aiemmin se oli 57,9 prosenttia. Maakunnista korkeimmat hotellihuoneiden käyttöasteet mitattiin Etelä-Karjalassa, 72,2 prosenttia ja Uudellamaalla, 72,0 prosenttia. Lappeenrannassa hotellihuoneiden käyttöaste oli 1,4 prosenttia ja Helsingissä, 0,2 prosenttia. Hotellihuoneen toteutunut keskihinta elokuussa 2013 oli koko maan osalta,04 euroa vuorokaudelta. Vuotta aiemmin se oli 9,0 euroa. 2
Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta Yöpymisten kokonaismäärä kaikissa majoitusliikkeissä väheni 0,5 prosenttia tammi-elokuussa 2013 Tammi-elokuussa 2013 Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin runsaat 14,6 miljoonaa kertaa, mikä oli 0,5 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Kotimaisten matkailijoiden vähenivät 0, prosenttia ja niitä kirjattiin majoitusliikkeissä 10,4 miljoonaa yöpymisvuorokautta. Ulkomaiset matkailijat yöpyivät 4,2 miljoonaa kertaa, mikä oli lähes saman verran kuin tammi-elokuussa 2012. Venäläisille tilastoitiin Suomen majoitusliikkeissä lähes 1,2 miljoonaa yöpymisvuorokautta ja he olivatkin ylivoimaisesti suurin matkailijaryhmä tammi-elokuussa 2013. Venäläisten määrä kasvoi 7,6 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Seuraavana olivat ruotsalaiset. Heille kirjattiin vajaat 410 000 yöpymisvuorokautta, mikä oli lähes saman verran kuin vuoden 2012 tammi-elokuussa. Kolmantena olivat saksalaiset runsaalla 396 000 yöpymisellä. Myös saksalaisten yöpymisvuorokaudet ovat vähentyneet ja heille tilastoitiin majoitusliikkeissä 6,2 prosenttia vähemmän yöpymisiä kuin tammi-elokuussa 2012. Sen sijaan brittien ovat lisääntyneet voimakkaasti koko kuluvan vuoden ja tammi-elokuussa heidän yöpymisiään kirjattiin majoitusliikkeissä 12,1 prosenttia enemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. Heidän määrä kohosi 260 000 vuorokauteen. Tärkeimmistä Suomeen suuntautuvista matkailijamaista kiinalaisten ja japanilaisten lisääntyivät eniten. Kiinalaisten lisääntyivät 2,0 prosenttia ja japanilaisten 21,5 prosenttia. Sitä vastoin virolaisten vähenivät edelleen voimakkaasti ja heille kirjattiin majoitusliikkeissä 127 000 yöpymisvuorokautta tammi-elokuussa 2013, mikä oli 23,1 prosenttia vähemmän kuin vastaavana ajanjaksona vuotta aiemmin. 3
Yöpymisten tammi-elokuu 2013/2012, % 4
Sisällys Taulukot Liitetaulukot Liitetaulukko 1.1. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö, elokuu 20136 Liitetaulukko 1.2. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö, tammi-elokuu 20137 Liitetaulukko 2.1. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä, elokuu 2013. Liitetaulukko 2.2. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä, tammi-elokuu 2013.9 Liitetaulukko 3.1. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö, elokuu 2013.10 Liitetaulukko 3.2. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö, tammi-elokuu 201311 Liitetaulukko 4.1. Yöpymiset hotelleissa, elokuu 201312 Liitetaulukko 4.2. Yöpymiset hotelleissa, tammi-elokuu 2013.13 Liitetaulukko 5.1. Saapuneet vieraat ja asuinmaan mukaan, elokuu 201314 Liitetaulukko 5.2. Saapuneet vieraat ja asuinmaan mukaan, tammi-elokuu 2013.14 Liitetaulukko 6. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä kuukausittain, 2013.15 Majoitustilaston laatuseloste16 5
Liitetaulukot Liitetaulukko 1.1. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö, elokuu 2013 Maakunta Koko maa Manner-Suomi Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Ahvenanmaa Liikkeiden lukumäärä 1 407 1 335 155 91 4 32 2 40 34 46 103 5 6 6 62 42 23 117 5 20 72 lukumäärä 66 336 64 702 15 11 4 216 1 790 1 52 4 941 2 170 1 272 2 065 3 39 2 6 1 936 3 551 2 240 1 576 65 4 61 2 377 12 1 634 käyttöaste, % 51,7 51,6 70, 57,1 42,4 44,4 51,7 46,2 56,3 65,2 45,5 50,6 49,1 44,6 43,3 47,3 40,7 42,7 42,7 31, 53,9 käyttöasteen vuodesta, %-yksikköä -1,6-4,1 0,7-3,4-0,6-4,5 3,2-1,2 2,3 4,3-5,9-2,5 1, -3,9-0,9 3,2 Yöpymisen vuorokausihinta, euroa (sisältää alv. 10 %) 44,4 44,51 5,10 42,76 40,45 42,75 46,7 39,19 3,50 3,23 32,35 42,40 37,32 45,70 36,59 3,96 39,62 31,34 37,1 32,56 6
Liitetaulukko 1.2. Kaikkien majoitusliikkeiden kapasiteetti ja sen käyttö, tammi-elokuu 2013 Maakunta Koko maa Manner-Suomi Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Ahvenanmaa Liikkeiden lukumäärä 1 215 1 165 146 74 42 31 75 36 29 40 3 52 59 56 55 34 1 105 49 14 50 lukumäärä 61 597 60 337 14 735 3 91 1 605 1 470 4 611 2 029 1 11 1 929 2 600 2 695 1 724 3 247 1 942 1 392 602 4 563 2 241 7 1 1 260 käyttöaste, % 4, 49,0 61,7 49,7 42,4 36,7 47,9 42,1 43,0 53,3 42,2 4,5 42,4 46,3 43,0 46,9 41, 43,4 45,9 41, 40,6 käyttöasteen vuodesta, %-yksikköä -1,6-2,3 0,4-0,7-4,2-4,0-3,2 0,2-2,0 1,3-2,5 1, -3,0-0,7-1,0 1,1-1,3-1,7-0,2 1,2 Yöpymisen vuorokausihinta, euroa (sisältää alv. 10 %) 47,59 47,65 62,55 45,14 46,0 43,94 47,69 41,7 42,37 43,1 34,09 44,26 40,94 41,97 37,05 41,21 44,23 37,53 36,47 43,19 7
Liitetaulukko 2.1. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä, elokuu 2013 Maakunta Koko maa Manner-Suomi Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Ahvenanmaa Yöpymiset 2 12 636 2 106 355 571 351 149 267 50 512 41 32 157 379 66 74 50 463 9 077 111 47 9 10 62 967 95 2 1 72 46 534 1 556 164 062 79 700 170 64 76 21 Yöpymisten -3,7-4,0-11,1-3,6 6,0 16,5 3,6 2,5 5,9-16, -1,3-3,3 1,4 3,3-0,3-4,6 6,0 Kotimaiset 1 41 696 1 455 306 269 709 116 020 45 020 35 991 129 111 53 04 31 233 43 64 72 172 72 041 50 17 75 451 7 324 3 75 16 241 140 040 6 072 119 493 26 390 Kotimaisten -2,4-4,7 1,6-0, -12,4-4, 11,1-1,4-0,4 9,4-1,5-2,0-1,1-3,3 1, 4,6-4,2 15,3 Ulkomaiset 700 940 651 049 301 642 33 247 5 492 5 391 2 26 12 944 19 230 54 429 39 675 17 769 12 79 19 37 3 404 7 776 2 315 24 022 11 62 51 191 49 91 Ulkomaisten -0,3-0,5-2,9-11,0-24,3-0, -9,5-3,9 30,0 21,3 14,1 16,5-6,0-9,3 1,1-13,0 53,9 13,0-21,9-5,6 1,6
Liitetaulukko 2.2. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä, tammi-elokuu 2013 Maakunta Koko maa Manner-Suomi Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Ahvenanmaa Yöpymiset 14 636 236 14 274 96 3 531 112 0 964 324 399 262 200 1 04 960 435 730 263 17 541 109 631 51 627 69 37 979 29 70 522 350 324 99 119 077 1 177 901 695 42 1 679 560 361 250 Yöpymisten -0,5-0,6 1,9-9,0-4,2-3,3,1 6,2 16,3-2, 5,0-3, 2,4 0,2 0,3 2, 0,6-0,5 4,5 Kotimaiset 10 433 3 10 292 4 1 7 262 722 69 21 119 231 01 92 623 367 42 172 594 25 523 46 17 530 00 30 269 709 79 502 62 272 729 106 91 974 674 61 555 96 440 140 900 Kotimaisten -0, -0,9-3,9-2,9 3,3-7,1-4,6-0,9-1,9-4,0 13,2-2,7 7,5 2,3 2,4-1,3 1,7 2,2 5,5 Ulkomaiset 4 202 4 3 92 49 1 643 50 15 095 43 20 31 119 156 337 6 302 90 593 22 56 162 701 97 609 70 710 119 991 19 722 52 170 12 159 203 227 76 927 693 120 220 350 Ulkomaisten 0,2 0,0-3,1-5,7-5,9-20,9-14,5 34,1 17,5 26,2-3,0-4,5-15,6 7,2-10,2 15,,4-10,2 1,9 3,9 9
Liitetaulukko 3.1. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö, elokuu 2013 Maakunta / kunta Koko maa Manner-Suomi Uusimaa Espoo Helsinki Vantaa Varsinais-Suomi Turku Satakunta Pori Kanta-Häme Hämeenlinna Pirkanmaa Tampere Päijät-Häme Lahti Kymenlaakso Kouvola Etelä-Karjala Lappeenranta Etelä-Savo Mikkeli Pohjois-Savo Kuopio Pohjois-Karjala Joensuu Keski-Suomi Jyväskylä Etelä-Pohjanmaa Seinäjoki Pohjanmaa Vaasa Keski-Pohjanmaa Kokkola Pohjois-Pohjanmaa Kuusamo Oulu Kainuu Kajaani Sotkamo Lappi Rovaniemi Ahvenanmaa Maarianhamina Liikkeiden lukumäärä 664 647 117 12 54 11 41 1 27 10 17 44 24 17 7 19 7 21 3 10 2 14 23 31 12 2 22 10 5 49 10 12 22 6 7 93 11 17 lukumäärä 52 19 51 96 14 455 1 223 637 2 161 3 263 2 05 1 360 71 1 220 73 3 93 2 2 1 55 740 1 016 447 1 436 669 2 300 662 2 320 1 394 1 291 61 2 903 1 575 1 632 622 1 216 09 502 35 3 51 739 1 54 1 771 40 1 07 5 927 1 171 51 52 käyttöaste, % 56,2 56,1 72,0 67,5 0,2 6,0 63,1 70,1 43, 49,0 46,9 4,9 54,7 59,4 4,0 46, 59,0 52,2 72,2 1,4 4, 54,6 53,7 59,6 57,7 64, 49,1 50, 51,5 54,4 53,7 57,7 44,9 Käyttöasteen ed. vuodesta, %-yksikköä -1,7-4,1-5,4-5,0-2,6 0,5 1,2-3,2-4, 0,3 0,7-2,2-2,3-3,9-4,3-4,2-7, 2,5 4,9 1,0 3,0 2,4 5,7 9,4 12, -6,0-6,9-4,0-4,7 keskihinta, euroa (sisältää alv. 10 %),04 7,94 97,45 75,27 104,31 91,15 4,50 5,22 3,5 4,34 6,93 90,3 92,56 96,40 76,90 3,52 7,29 79,96 92,70 7,25 77,15 6,69 3,9 5,6 0,10 0,59 9,75 106,09 76,5 77,53 2,1 5,11 75,24 1) RevPAR, euroa (sisältää alv. 10 %) 1) RevPar = Majoituksen keskimääräinen myyntitulo käytettävissä olevaa huonetta kohden. Laskentakaava: RevPar = keskihinta* huoneiden käyttöaste. 51,9 46,9 26,4 60,4 49,2 43, 55,2 33,2 4,2 66,7 76,7 -,2 0,1-5,1-0, -4,3-1,9-7,5-0,1 4,3 5,1 2,6 77,40 7,19 66,41 2,96 1,34 2,42 5,22 67,59 65,0 49,51 49,30 70,15 50,7 3,69 62,00 53,33 59,74 36,61 41,35 40,0 44,41 50,59 57,29 36,95 39,05 46,17 41,74 66,90 71,01 37,64 47,34 45,09 51,03 46,26 52,1 44,02 53,92 39,43 42,20 44,46 49,14 33,76 40,19 36,64 17,53 50,13 40,01 36,09 47,07 22,41 31,37 10
Liitetaulukko 3.2. Hotellikapasiteetti ja sen käyttö, tammi-elokuu 2013 Maakunta / kunta Koko maa Manner-Suomi Uusimaa Espoo Helsinki Vantaa Varsinais-Suomi Turku Satakunta Pori Kanta-Häme Hämeenlinna Pirkanmaa Tampere Päijät-Häme Lahti Kymenlaakso Kouvola Etelä-Karjala Lappeenranta Etelä-Savo Mikkeli Pohjois-Savo Kuopio Pohjois-Karjala Joensuu Keski-Suomi Jyväskylä Etelä-Pohjanmaa Seinäjoki Pohjanmaa Vaasa Keski-Pohjanmaa Kokkola Pohjois-Pohjanmaa Kuusamo Oulu Kainuu Kajaani Sotkamo Lappi Rovaniemi Ahvenanmaa Maarianhamina Liikkeiden lukumäärä 642 62 116 12 53 11 37 1 25 9 1 43 24 17 7 17 6 20 7 31 9 2 14 24 9 29 11 2 21 10 5 49 10 12 22 6 7 93 11 14 7 lukumäärä 51 359 50 613 14 249 1 217 417 2 159 3 162 2 064 1 252 65 1 245 735 3 62 2 769 1 799 670 957 436 1 445 747 1 21 600 2 305 1 390 1 299 704 2 757 1 446 1 529 55 1 20 03 511 370 3 474 744 1 54 1 763 410 1 02 5 976 1 192 746 470 käyttöaste, % 52,2 52,3 62,4 56,7 6,0 66, 54,2 5,2 46,0 49,3 3,9 39,0 49,5 54,0 43,7 47,6 45,5 43,6 57,4 63,6 45,7 51, 50, 57,0 47,4 53,6 50,0 51,5 49,6 52,7 50,5 55,4 43,9 Käyttöasteen ed. vuodesta, %-yksikköä -1,7-1,7-2,2-2,0 0,1 0,9-1,0-0,3-4,6-6,6-4,7-5,9-1,7 0,3-4,5-5,2 1,0 0,9-2,2 2,9 3,7-3,7-6, 0,0 1,3-0,7 0,5 keskihinta, euroa (sisältää alv. 10 %) 90,62 90,56 9,45 79,71 104,29 96,74 3,95 5,14 6,91 6,17 5,79 91,90 91,61 94,49 79,25 4,46 2,97 1,42 95,01 9,47 1,02 3,75 6,93 91,61 3,15 2,06 92,37 93,46 75,91 2,03 5,11,34 76,07 1) RevPAR, euroa (sisältää alv. 10 %) 1) RevPar = Majoituksen keskimääräinen myyntitulo käytettävissä olevaa huonetta kohden. Laskentakaava: RevPar = keskihinta* huoneiden käyttöaste. 49,9 46,6 36,6 56, 50,6 40,0 59,7 45,5 54,9 46,3 56, 0,6-1,6-3,4-3,3-2,3-2,7-0,1 0,5 2,6 5,1 77,97 4,30 94,55 4,37 0,46 79,59 2,99,1 2,5 47,30 47,35 61,45 45,19 70, 64,67 45,54 49,53 39,94 42,52 33,35 35,6 45,32 50,9 34,65 40,24 37,75 35,51 54,50 56,9 37,00 43,34 44,16 52,23 39,3 43,95 46,14 4,11 37,62 43,23 42,99 4,95 33,41 3,94 39,29 34,59 47,92 40,72 31,4 49,55 40,16 45,35 11
Liitetaulukko 4.1. Yöpymiset hotelleissa, elokuu 2013 Maakunta / kunta Koko maa Manner-Suomi Uusimaa Espoo Helsinki Vantaa Varsinais-Suomi Turku Satakunta Pori Kanta-Häme Hämeenlinna Pirkanmaa Tampere Päijät-Häme Lahti Kymenlaakso Kouvola Etelä-Karjala Lappeenranta Etelä-Savo Mikkeli Pohjois-Savo Kuopio Pohjois-Karjala Joensuu Keski-Suomi Jyväskylä Etelä-Pohjanmaa Seinäjoki Pohjanmaa Vaasa Keski-Pohjanmaa Kokkola Pohjois-Pohjanmaa Kuusamo Oulu Kainuu Kajaani Sotkamo Lappi Rovaniemi Ahvenanmaa Maarianhamina Yöpymiset 1 590 197 1 557 062 524 00 41 679 350 03 72 123 107 62 74 75 2 27 17 627 31 991 19 91 117 556 7 73 49 363 16 37 31 017 12 399 74 114 3 93 57 477 20 441 66 642 43 574 39 479 20 097 73 674 36 70 52 327 16 306 31 00 23 111 10 430 456 90 943 12 496 53 203 62 512 557 4 75 107 940 29 362 33 135 21 569 Yöpymisten -2,4-2,6-4,1-5,6-4,2-2,6-2,9-3, -6,5-9,0-7,6-1,9-5,5-6,2-6,2-12,7 5,0-5,4 14,9 14,3 6, 12,3 3,9 7,5 6,5 2,4-22,0-11,9-0,1-6,2-10,1-9,3-10,2-13,9,6-0,9 10,5 2,3-5,9 2,2-3,1 0,6 4,6 0,2 Kotimaiset 1 066 640 1 052 0 242 419 21 706 134 714 3 319 5 64 5 395 24 727 15 36 27 573 17 032 97 911 70 914 41 049 13 14 1 505 906 34 212 23 45 45 006 15 274 55 319 35 495 33 167 15 954 57 376 2 46 50 67 15 693 24 465 1 012 9 66 7 7 77 206 10 934 43 220 53 99 7 729 42 402 73 719 17 740 13 760 10 637 Kotimaisten -2,4-2,6-5,1-14,2-2,3 -,1 3,0 3,0-2,2-5,1 -,6-2,9-4,1-5,2-3,9 -,2-4, -11,9 11,2,3 6,1 11,2 0, 3, 6,6 0,7-24,4-11,4-0,1-5,7 -,6-7,4-10,1-13,2 10,3 2,1 14,7 6,3-5,2,0-5,7 5,7 14,4 12, Ulkomaiset 523 557 504 12 21 661 19 973 215 369 33 04 21 99 16 40 4 100 1 791 4 41 2 949 19 645 16 959 314 3 194 12 512 3 493 39 902 15 40 12 471 5 167 11 323 079 6 312 4 143 16 29 402 1 460 613 6 543 5 099 744 57 13 737 1 562 9 93 523 2 6 356 34 221 11 622 19 375 10 932 Ulkomaisten -2,5-2,5-3,2 6,0-5,3 4,6-20,5-22,0-26,3-33,3-1,1 4,4-11, -9,9-16,3-27,3 23, 16,2 1,3 24, 9,2 15, 21,7 27,4 6,0 9,6-11, -13,7-1,6-17,1-15,1-15,6-12,0-22,4 0,2-17,7-4,7-17,6-11,2-24,9 3,1-6,4-1,4-9,6 12
Liitetaulukko 4.2. Yöpymiset hotelleissa, tammi-elokuu 2013 Maakunta / kunta Koko maa Manner-Suomi Uusimaa Espoo Helsinki Vantaa Varsinais-Suomi Turku Satakunta Pori Kanta-Häme Hämeenlinna Pirkanmaa Tampere Päijät-Häme Lahti Kymenlaakso Kouvola Etelä-Karjala Lappeenranta Etelä-Savo Mikkeli Pohjois-Savo Kuopio Pohjois-Karjala Joensuu Keski-Suomi Jyväskylä Etelä-Pohjanmaa Seinäjoki Pohjanmaa Vaasa Keski-Pohjanmaa Kokkola Pohjois-Pohjanmaa Kuusamo Oulu Kainuu Kajaani Sotkamo Lappi Rovaniemi Ahvenanmaa Maarianhamina Yöpymiset 11 203 722 11 040 350 3 293 91 250 672 2 125 002 526 34 691 700 44 049 209 49 124 295 207 52 121 373 10 4 597 39 339 799 114 596 169 19 73 2 42 099 234 5 346 760 130 442 499 32 332 7 261 35 137 557 64 467 27 219 357 399 111 059 22 746 172 73 0 467 63 35 711 074 164 39 359 095 532 1 60 456 436 519 1 17 201 274 343 163 372 116 25 Yöpymisten -1,9-6,1-3,4-3,6-2,7-2,4 2,1 6,0 -,3-11,9-4,2-4,6-7,0-11, 2, -6,7 3,4 2,4 2, 6,1-2,7 0,2 0,4-4,5-5,1 4,4-3,4-3,6-0,5-1,1 2,1 0,7 1,6 3,1-1,1 5,0-1,9-3,1 7,0 5,3 Kotimaiset 7 797 99 7 721 63 1 725 17 139 006 949 163 324 100 570 566 395 06 174 433 10 50 179 0 103 702 694 040 495 597 2 990 6 564 106 0 55 461 19 79 13 267 20 362 97 735 432 029 2 363 214 546 10 612 577 166 23 65 344 066 103 26 16 120 139 19 73 676 57 716 575 521 127 292 27 2 471 962 53 01 390 43 626 40 115 910 76 216 63 051 Kotimaisten -1,9-4,0-7,4-2, -7,0-1,4-0, 4,5,2-5,2-6,2-3, -4,5-3,1-7,3-6,5-12,1-6,1-7, 2,6 4,1 1,7 2,7 1,0-2,2 0,3 4,7-3,4 0,5-0,1 0,7 0, 1,0 0,1 0,9 4,7 0,3 6,4-7,0-7,6 10,4 12,1 Ulkomaiset 3 405 23 3 31 667 1 56 164 111 666 1 175 39 202 734 121 134 963 35 416 15 77 27 972 17 671 116 44 101 792 50 09 2 032 62 31 17 27 229 310 96 61 66 39 32 707 67 299 44 524 46 12 2 945 107 301 4 534 13 333 7 233 42 626 33 054 6 791 5 642 135 553 37 106 71 267 60 226 6 655 46 036 560 361 15 433 7 156 53 207 Ulkomaisten -1,7-1,9-2, -4,5-4,0 2,5 -,5-9,0 -,5-7,4-24,3-35,0-6,3-5,0-24,4-23,5 23, 15,2 13,3 21,5 3,6 12,6-6,5 -,5 -,9-12,3-15,3-25,2-2, -5,3-17,4-15, -11,9-17,2 7,3 2,9 4,4 -,3-11,2-5,2 4,5 0,4 4,2-1,7 13
Liitetaulukko 5.1. Saapuneet vieraat ja asuinmaan mukaan, elokuu 2013 Asuinmaa Kaikki Suomi Ulkomaat Ruotsi Saksa Venäjä Britannia Yhdysvallat Norja Alankomaat Italia Ranska Japani Viro Sveitsi Espanja Kiina Saapuneet vieraat kaikissa majoitusliikkeissä 1 200 754 50 505 350 249 37 639 40 963 3 74 13 450 13 04 10 122 7 412 13 153 10 077 13 797 9 921 7 22 460 13 901 Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä 2 12 636 1 41 696 700 940 74 171 71 647 10 13 30 79 26 229 19 455 14 04 25 139 20 045 27 54 19 977 14 340 16 315 20 057 Yöpymisten, %, kaikki majoitusliikkeet -0,3-1,4-4,4 13,2 11,0-12, -,6-17,7-17,7-12,1 25,4-15,0-0, -4,1 43,2 Yöpymiset hotelleissa 1 590 197 1 066 640 523 557 47 521 49 019 124 797 27 172 25 300 13 46 9 393 19 967 13 766 26 31 12 445 10 27 13 292 19 270 Yöpymisten, %, hotellit -2,4-2,4-2,5-4,9-5,5 5,5 7,4-13,5-12,6-20,7-1, -1,2 24, -19,7-2,9-4,3 43,5 Liitetaulukko 5.2. Saapuneet vieraat ja asuinmaan mukaan, tammi-elokuu 2013 Asuinmaa Kaikki Suomi Ulkomaat Ruotsi Saksa Venäjä Britannia Yhdysvallat Norja Alankomaat Italia Ranska Japani Viro Sveitsi Espanja Kiina Saapuneet vieraat kaikissa majoitusliikkeissä 7 776 130 5 777 095 1 999 035 216 29 196 9 542 71 101 606 65 905 6 107 53 632 40 456 61 092 73 001 56 623 46 103 30 057 55 296 Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä 14 636 236 10 433 3 4 202 4 409 667 396 20 1 172 251 260 017 137 642 132 45 125 542 3 336 166 299 140 32 127 143 103 062 6 765 5 73 Yöpymisten, %, kaikki majoitusliikkeet -0,5-0, 0,2 0,1-6,2 7,6 12,1-5,7-3,7-6,4-10, -0,7 21,5-23,1-4,2-0,5 2,0 Yöpymiset hotelleissa Yöpymisten, %, hotellit 11 203 722 7 797 99 3 405 23 22 255 311 72 909 54 225 400 132 327 96 44 96 00 71 777 142 90 136 191 9 450 75 21 56 265 2 970-1,7-2,2 -,3 2,2 9,6-6,3-5,3-5,3-11,4-1,0 21,2-22,6-6,7-5,0 2, 14
Liitetaulukko 6. Yöpymiset kaikissa majoitusliikkeissä kuukausittain, 2013 Kuukausi Yhteensä Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Yöpymiset 14 636 236 1 361 50 1 442 793 1 737 643 1 344 542 1 355 100 2 159 933 3 051 739 2 12 636 Yöpymisten -0,5-2,9-1,1-0,1-3,6 1,1 1,4 0,9 Kotimaiset 10 433 3 753 267 1 021 194 1 269 732 1 049 449 939 690 1 615 26 2 303 092 1 41 696 Kotimaisten -0, -4,2-0,7-2,5-1,3 2,5 0,4 Ulkomaiset 4 202 4 60 53 421 599 467 911 295 093 415 410 544 665 74 647 700 940 Ulkomaisten 0,2-1,3-2,0 3,9-7,4 7,0 2,2-0,3 15
Majoitustilaston laatuseloste 1. Tilastotietojen relevanssi Majoitustilasto on Tilastokeskuksen kuukausittain tuottama tilasto, joka kuvaa majoituspalvelujen tarjontaa ja käyttöä sekä majoituspalvelujen hintatasoa Suomessa. Majoituspalvelujen tarjontaa kuvataan majoitusliikkeiden kapasiteettitiedoilla eli liikkeiden (toimipaikkojen), huoneiden ja vuodepaikkojen lukumäärillä. Majoituspalvelujen käyttöä kuvataan majoitusliikkeiden kapasiteetin käytöllä, jota mitataan huoneiden ja vuodepaikkojen käyttöasteella. Lisäksi majoituspalvelujen käyttöä mitataan asiakkaiden eli liikkeeseen saapuneiden henkilöiden ja määrillä, jotka on eritelty asiakkaan asuinmaan mukaan. Majoituspalvelujen hintatasoa kuvataan huoneen (tai mökin) keskihinnalla (=keskimääräinen huoneesta maksettu hinta) ja yöpymisen keskihinnalla. Tiedot kerätään kuukausittain majoituspalveluja tarjoavilta majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunu/-autopaikkaa sekä retkeilymajoilta. Luokitukset Tilastoinnissa käytetyt toimiala- ja alueluokitukset ovat nähtävissä Tilastokeskuksen luokituspalvelussa. Majoituspalveluja tarjoavat liikkeet on pääsääntöisesti luokiteltu toimialaluokituksen (TOL 200) mukaan, jota käytetään majoitustilastossa joiltakin osin soveltaen niin, että hotelleihin kuuluvat kaikki hotellitasoiset liikkeet (esim. hotellitasoiset retkeilymajat sekä hotellitasoiset koulutus- ja kurssikeskukset). Majoitustilastossa käytössä oleva ISO 3166-1 standardin mukainen maanosaluokitus ei täysin vastaa Eurostatin käyttämää luokitusta, jossa mm. Turkki ja Kypros kuuluvat Eurooppaan, kun taas ISO 3166-1 luokituksessa ne kuuluvat Aasiaan. Alueluokituksessa käytetään Tilastokeskuksen kuntapohjaista alueluokitusta tilastovuodelta. Tilastokeskus kerää tiedot Manner-Suomen liikkeiltä. Ahvenanmaalta tiedot saadaan maakunnan tilastoviraston Ålands statistik- och utredningsbyrån (ÅSUB) välityksellä. Erilaisista tilastointimenetelmistä johtuen Ahvenanmaan tiedot saattavat poiketa ÅSUB:n julkaisemista tiedoista. Tilaston tietoja tarvitaan kotimaanmatkailun ja ulkomailta Suomeen suuntautuvan matkailun seurantaan ja edistämiseen sekä matkailuinvestointien suunnitteluun valtakunnallisella ja alueellisella tasolla. Tietoja käytetään valtionhallinnossa, kunnissa, matkailualan yrityksissä ja järjestöissä sekä tutkimuslaitoksissa. Suomen lisäksi majoitustilaston tietoja julkaisevat EU ja maailman matkailujärjestö (World Tourism Organization, WTO). Majoitustilaston ennakkotietoja julkaistaan kuukausittain Majoitustilasto -kuukausijulkaisussa. Lopulliset tiedot julkaistaan Majoitustilasto -vuosijulkaisussa. Tietoja julkaistaan kunta- ja maakuntatasoilla. Majoitustilasto tuotetaan Euroopan parlamentin ja neuvoston uuden matkailutilastoasetuksen (692/2011) velvoittamana. Asetus astui voimaan vuoden 2012 alussa ja sen edellyttämät tilastotiedot toimitetaan Eurostatin käyttöön. Tilaston laatimista ohjaa tilastolaki. Majoitusliikkeiden velvollisuus asuinmaakohtaisen tiedon keräämiseen asiakkaista perustuu majoitus- ja ravitsemistoimintaa koskevaan lainsäädäntöön. 2. Tilastotutkimuksen menetelmäkuvaus Majoitusliikerekisteriä ylläpidetään Innovaatiot, liikenne ja matkailu -vastuualueella ja sitä päivitetään jatkuvasti liikkeiltä saaduilla tiedoilla. Perusteellisempi päivitys tehdään vuosittain liikkeille lähetetyllä kyselyllä ja muiden lähteiden avulla. Ahvenanmaan majoitusliikkeet sisältyvät rekisteriin. Tilastointimenetelmänä on rekisterissä olevien liikkeiden kokonaistilastointi, kun perusjoukosta on rajattu pois pienet alle 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunu/-autopaikkaa sisältävät liikkeet. Tilastoinnin piirissä on noin 1400 liikettä (toimipaikkaa). Laajimmillaan tilastointi on kesällä, kun leirintäalueet, kesähotellit ja muut kesäaikaiset liikkeet ovat toiminnassa. Tilaston tiedot kerätään majoitusliikkeiltä kuukausittain sähköisesti (web-lomakkeella tai suoraan liikkeen asiakashallintajärjestelmästä), paperilomakkeella tai atk-listoilla. Kysyttäviä tietoja ovat: liikkeen aukiolopäivien lukumäärä, käytettävissä oleva majoituskapasiteetti (huoneet ja vuodepaikat), kuukauden 16
aikana päivittäin käytössä olleiden huoneiden summa sekä majoituksen myyntitulo arvonlisävero mukaan lukien. Lisäksi pyydetään tiedot palvelujen käyttäjistä (liikkeeseen saapuneet) ja määrästä asuinmaan mukaan eriteltyinä. Vuoden 2004 tammikuusta alkaen kuukausikyselyyn vastaamattomien liikkeiden tiedot on estimoitu tilastollisin menetelmin (puuttuvan tiedon imputointi). Korvaavina tietoina käytetään liikkeen omia vuodentakaisia tietoja samalta tilastointikuukaudelta, jos nämä tiedot on käytettävissä. Muussa tapauksessa käytetään mahdollisimman samanlaisen (toimiala, kapasiteetti, sijaintimaakunta) luovuttajaliikkeen tietoja. Vastauskadon korvausmenetelmä parantaa tilaston ajallista ja alueellista vertailtavuutta. 3. Tietojen oikeellisuus ja tarkkuus Tilaston tiedot perustuvat tietyn kokokriteerin täyttäviltä majoitusliikkeiltä kerättyyn kokonaisaineistoon. Puuttuvien liikkeiden tiedot korvataan tilastollisin menetelmin. Kyselyn kato vaihtelee liikkeen toimialan ja koon mukaan. Kato on keskitasoa suurempi pienillä liikkeillä sekä leirintäalueilla ja lomakylillä. Suurimmillaan kato on kesällä, jolloin leirintäalueet, lomakylät ja muut kesäaikaiset liikkeet ovat kyselyssä mukana. Vuositasolla mitattuna kato on n. 20 prosenttia. Liikkeiltä saadut tiedot tarkistetaan ennen tallennusta tietokantaan. Aineistoon tehdään ennen tulosten tuottamista loogisuustarkastukset, joiden perusteella virheelliset tapaukset korjataan. 4. Julkaistujen tietojen ajantasaisuus ja oikea-aikaisuus Majoitustilaston kuukausittaiset ennakkotiedot julkaistaan noin 6 viikkoa tilastointikuukauden päättymisen jälkeen. Koko vuoden ennakkotiedot julkaistaan joulukuun tietojen yhteydessä seuraavan vuoden helmikuussa. Kaikki julkaistut ennakkotiedot tarkentuvat myöhässä tulleiden liikkeiden tiedoilla ja puuttuvien tietojen uudelleen imputoinnilla. Lopulliset tiedot julkaistaan Majoitustilasto -vuosijulkaisussa. 5. Tietojen saatavuus ja läpinäkyvyys/selkeys Uusimmat kuukausittaiset ennakkotiedot ovat nähtävissä julkistamispäivänä Tilastokeskuksen kotisivuilla. Majoitusliikkeitä koskevia tilastoja on saatavilla myös Tilastokeskuksen PX-Web-tietokantapalvelussa. Keskeiset ennakkotiedot julkaistaan lisäksi Majoitustilasto -kuukausijulkaisussa (pdf-julkaisu). Vuositason ennakkotiedot julkaistaan joulukuun Majoitustilasto -kuukausijulkaisussa ja Tilastokeskuksen kotisivuilla. Lopulliset tiedot julkaistaan Majoitustilasto -vuosijulkaisussa (pdf -julkaisu). Keskeiset vuositason lopulliset tiedot julkaistaan Tilastokeskuksen kotisivuilla. Kuukausiaineistoista tuotetaan maksullista asiakaspalvelua varten Excel-tiedostona erillinen taulukkopaketti, jossa on kattavampaa alueellista ja toimialoittaista tietoa. Tilastoaineistosta voidaan toimeksiannosta tehdä erillisselvityksiä. 6. Tilastojen vertailukelpoisuus Tilastokeskus on tuottanut majoitustilastoa vuodesta 1971 lähtien. Tilastoa on uudistettu perusjoukon ja tilastointitavan osalta useita kertoja. Viimeisin perusjoukkoa koskeva uudistus toteutettiin vuoden 2012 alussa, jolloin Euroopan parlamentin ja neuvoston matkailutilastoasetus (692/2011) astui voimaan. Uusi liikkeiden vähimmäiskoko on 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunu/-autopaikkaa sekä retkeilymajat. Ennen vuotta 2012 tilastoon sisältyivät majoitusliikkeet, joissa oli vähintään 10 huonetta, mökkiä tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa sekä retkeilymajat. Kohdejoukon laajennus kasvatti yöpymisvuorokausien määrää vuositasolla noin prosentilla. Majoitusliikkeiden kuukausittaiset tiedot julkaistaan Tilastokeskuksen PX-Webtietokantataulukkopalvelussa alkaen vuodesta 1995. Lopulliset tiedot päivitetään vuosijulkaisun yhteydessä. Ennakkotietojen vertailussa on otettava huomioon, että ensimmäiset julkaistut ennakkotiedot voivat muuttua saman kalenterivuoden aineiston kuukausittaisissa revisoinneissa. 17
EU:ssa matkailutilastoja oli vuoden 2011 loppuun saakka harmonisoitu matkailutilastodirektiivin (95/57/EY) nojalla ja vuoden 2012 alusta matkailutilastoasetuksen (692/2011) nojalla. Majoitustilaston tiedot ovat vertailukelpoisia muiden EU-maiden vastaaviin tilastoihin. 7. Selkeys ja eheys/yhtenäisyys Tilastokeskuksen majoitustilasto on ainoa säännöllisesti tehtävä majoitusliikkeiden palvelujen tarjontaa ja käyttöä fyysisillä mittareilla kuvaava tilasto. Majoitusliikkeiden liikevaihdon ja palkkasumman suuruudesta saadaan kuukausitason tietoa Tilastokeskuksen palvelujen kuukausikuvaajissa ('Muut palvelut'), jossa majoitustoiminta kuuluu toimialaluokituksen pääluokkaan H yhdessä ravitsemistoiminnan kanssa. Toimialaluokituksen 2-numerotasolla majoitustoiminta voidaan erottaa omaksi toimialakseen. Majoitustilastosta saatavat hotellien kuukausittaiset yöpymistiedot ja hotellihuoneiden käyttöastetiedot korreloivat voimakkaasti majoitustoiminnan liikevaihtotietojen kanssa. Tilastokeskuksessa tuotetaan myös säännöllisesti otospohjaista Suomalaisten matkailututkimusta, jossa on tietoa kotimaisten matkailijoiden palvelujen käytöstä. Majoituspalvelujen käytössä on pyritty mahdollisimman yhdenmukaiseen luokitteluun majoitustilaston kanssa. Erilaisesta tutkimusmenetelmästä ja perusjoukosta sekä palvelujen kattavuudesta johtuen täysin yhdenmukaiseen tulokseen ei majoituspalvelujen käyttöön nähden ole kuitenkaan mahdollista päästä. Rekisteripohjaisena tilastona majoitustilasto tarjoaa hyvän vertailuaineiston tälle otospohjaiselle haastattelututkimukselle. Majoitustilastoa käytetään myös matkustustaseen laadinnassa viiteaineistona. 1
Liikenne ja matkailu 2013 Lisätietoja Marjut Tuominen 09 1734 3556 Merja Rönkä 09 1734 3209 Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi www.tilastokeskus.fi Lähde: Majoitustilasto. Tilastokeskus Asiakaspalaute: www.tilastokeskus.fi/palaute Tietopalvelu, Tilastokeskus puh. 09 1734 2220 www.tilastokeskus.fi ISSN 1796-0479 = Suomen virallinen tilasto ISSN 1799 6309 (pdf) Julkaisutilaukset, Edita Publishing Oy puh. 020 450 05 asiakaspalvelu.publishing@edita.fi www.editapublishing.fi