Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2013. 534/2013 Oikeusministeriön asetus



Samankaltaiset tiedostot
Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

Kouluterveyskyselyn perusopetuksen 4.-5 luokkien ja luokkien vastaajamäärä ja aineiston kattavuus kunnittain 2017.

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

Naapurit-pelin voittokooste

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, aakkosjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

RAY:n rahapeleihin käytetyt rahat, tammi-joulukuu 2014, suuruusjärjestys Kunta Maakunta / aikuinen Sijoitus Sijoitus Sijoitus

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

Manner-Suomi

Toimeentulotuen menot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Kelan korvaamien taksimatkojen suorakorvausalueet kunnittain

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

Päätukihaun sähköisten hakemusten osuus 455-lomakkeen jättäneistä tiloista

KUNNAT 2017 MAAKUNNAT 2017

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

Kunnat ja suuralueet. 020 Akaa 3 Länsi-Suomi. 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi. 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi. 010 Alavus 3 Länsi-Suomi

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta /2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

RAY:n rahapelien pelaaminen: Kunnat suuruusjärjestyksessä pelaamismäärän mukaan

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Kunnat 2015 Maakunnat 2015

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10)

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 %

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10)

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta /2011 Oikeusministeriön asetus

Two-person household, EUR per month

KUNNAT 2016 MAAKUNNAT 2016

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

Luonnos oikeusministeriön asetukseksi

Summaarisessa riita-asiassa toimivaltainen käräjäoikeus kunnittain

Koko maa ,74 0,36 0,94 0,02 0,43 0,02 1,05 0,02 Manner-Suomi ,75 0,36 0,94 0,02 0,44 0,02 1,05 0,02

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä Maakunnittain

Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

Valtionosuusuudistus: Esityksen vaikutus kuntien valtionosuuteen vuoden 2014 tasossa sekä vuosien siirtymätasaus Lähde: VM/KAO 9.4.

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Henkilöasiakkaiden lainat paikkakunnittain 2018

METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2015 kunnittain. Syntymävuosi X X

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2014 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa

Transkriptio:

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2013 534/2013 Oikeusministeriön asetus oikeusapupiireistä sekä oikeusaputoimistojen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista Annettu Helsingissä 2 päivänä heinäkuuta 2013 Oikeusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion oikeusaputoimistoista annetun lain (258/2002) 2 :n ja holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetun lain (575/2008) 1 :n 2 momentin sekä 7 :n 2 momentin nojalla, sellaisena kuin niistä on ensin mainittu laissa 929/2008: 1 Oikeusapupiirit Oikeusapupiirit ovat Turun, Vaasan, Itä- Suomen, Helsingin, Kouvolan ja Rovaniemen oikeusapupiiri. 2 Oikeusaputoimistojen toimipaikat Oikeusaputoimistot ottavat oikeusavun ja edunvalvonnan asiakkaita vastaan toimipaikoissa, jotka sijaitsevat oikeusapupiireittäin seuraavasti: Turun oikeusapupiiri Ahvenanmaan oikeusaputoimisto Maarianhamina Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Forssa Hämeenlinna Pirkanmaan oikeusaputoimisto Akaa Ikaalinen Kangasala Lempäälä Mänttä-Vilppula Nokia Orivesi Parkano Ruovesi Sastamala Tampere Valkeakoski Rauman oikeusaputoimisto Eura Laitila Rauma Uusikaupunki Tampereen oikeusaputoimisto Tampere Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto Loimaa Mynämäki Salo Somero Turku Vaasan oikeusapupiiri Etelä-Pohjanmaan oikeusaputoimisto Alajärvi Alavus Jalasjärvi Kauhajoki Kauhava

2 534/2013 Kurikka Lappajärvi Lapua Seinäjoki Teuva Virrat Ähtäri Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oikeusaputoimisto Isokyrö Kannus Kaustinen Kokkola Laihia Maalahti Närpiö Pietarsaari Vaasa Keski-Suomen oikeusaputoimisto Joutsa Jyväskylä Jämsä Keuruu Konnevesi Pihtipudas Saarijärvi Viitasaari Äänekoski Satakunnan oikeusaputoimisto Harjavalta Huittinen Kankaanpää Kokemäki Merikarvia Pori Säkylä Itä-Suomen oikeusapupiiri Etelä-Savon oikeusaputoimisto Juva Kangasniemi Mikkeli Mäntyharju Puumala Rantasalmi Savonlinna Sulkava Kainuun oikeusaputoimisto Hyrynsalmi Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Sotkamo Suomussalmi Keski-Savon oikeusaputoimisto Hankasalmi Heinävesi Leppävirta Pieksämäki Varkaus Pohjois-Karjalan oikeusaputoimisto Ilomantsi Joensuu Joensuu (Eno) Joensuu (Tuupovaara) Juuka Kitee Kitee (Kesälahti) Lieksa Nurmes Outokumpu Polvijärvi Rääkkylä Tohmajärvi Pohjois-Savon oikeusaputoimisto Iisalmi Juankoski Kaavi Kiuruvesi Kuopio Kuopio (Nilsiä) Maaninka Pielavesi Rautalampi Rautavaara Siilinjärvi Suonenjoki Tervo Tuusniemi Helsingin oikeusapupiiri Helsingin oikeusaputoimisto Helsinki

534/2013 3 Itä-Uudenmaan oikeusaputoimisto Loviisa Porvoo Vantaa Keski-Uudenmaan oikeusaputoimisto Hyvinkää Järvenpää Länsi-Uudenmaan oikeusaputoimisto Espoo Hanko Inkoo Kirkkonummi Lohja Raasepori Vihti Kouvolan oikeusapupiiri Kymenlaakson oikeusaputoimisto Hamina Kotka Kouvola Lappeenrannan oikeusaputoimisto Imatra Lappeenranta Päijät-Hämeen oikeusaputoimisto Heinola Lahti Rovaniemen oikeusapupiiri Kemi-Tornion oikeusaputoimisto Kemi Tervola Tornio Ylitornio Lapin oikeusaputoimisto Enontekiö Inari (Ivalo) Kittilä Kolari Muonio Pello Sodankylä Utsjoki Oulun oikeusaputoimisto Ii Muhos Oulu Oulu (Haukipudas) Pudasjärvi Raahe Siikalatva Utajärvi Rovaniemen oikeusaputoimisto Hyrynsalmi Kemijärvi Kuusamo Rovaniemi Suomussalmi Taivalkoski Ylivieskan oikeusaputoimisto Alavieska Haapajärvi Haapavesi Kalajoki Nivala Oulainen Pyhäjärvi Ylivieska Asiakkaita voidaan ottaa vastaan myös muualla kuin tässä asetuksessa mainituissa toimipaikoissa. 3 Toimipaikoissa annettavat palvelut Oikeusaputoimisto määrää työjärjestyksessään, miten usein ja millä tavoin toimipaikassa otetaan vastaan asiakkaita. Harkinnassa on otettava huomioon alueen asiakas- ja asukasmäärä, aikaisempien vuosien kysyntä sekä vastaanotosta aiheutuvat kustannukset. 4 Edunvalvonta-alueet Holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetun lain (575/2008) 1 :n 2 momentissa tarkoitettuihin edunvalvontaalueisiin kuuluu yksi tai useampi kunta siten kuin 2 momentissa säädetään.

4 534/2013 Kunnat jakautuvat oikeusaputoimistoittain edunvalvonta-alueisiin seuraavasti: Turun oikeusapupiiri Ahvenanmaan oikeusaputoimisto Brändö Eckerö Finström Föglö Geta Hammarland Jomala Kumlinge Kökar Lemland Lumparland Maarianhamina Saltvik Sottunga Sund Vårdö Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Forssa Hattula Humppila Hämeenlinna Janakkala Jokioinen Tammela Ypäjä Pirkanmaan oikeusaputoimisto Akaa Hämeenkyrö Ikaalinen Juupajoki Kangasala Kihniö Lempäälä Mänttä-Vilppula Nokia Orivesi Parkano Pirkkala Punkalaidun Pälkäne Ruovesi Sastamala Urjala Valkeakoski Vesilahti Virrat Ylöjärvi Rauman oikeusaputoimisto Eura Eurajoki Kustavi Köyliö Laitila Pyhäranta Rauma Säkylä Taivassalo Uusikaupunki Vehmaa Tampereen oikeusaputoimisto Tampere Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto Aura Kaarina Kemiönsaari Koski TL Lieto Loimaa Marttila Masku Mynämäki Naantali Nousiainen Oripää Paimio Parainen Pöytyä Raisio Rusko Salo Sauvo Somero Tarvasjoki Turku Vaasan oikeusapupiiri Etelä-Pohjanmaan oikeusaputoimisto Alajärvi Alavus Evijärvi Ilmajoki Isojoki

Jalasjärvi Karijoki Kauhajoki Kauhava Kuortane Kurikka Lappajärvi Lapua Seinäjoki Soini Teuva Vimpeli Ähtäri Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oikeusaputoimisto Halsua Isokyrö Kannus Kaskinen Kaustinen Kokkola Korsnäs Kristiinankaupunki Kruunupyy Laihia Lestijärvi Luoto Maalahti Mustasaari Närpiö Pedersöre Perho Pietarsaari Toholampi Uusikaarlepyy Vaasa Veteli Vöyri Keski-Suomen oikeusaputoimisto Hankasalmi Joutsa Jyväskylä Jämsä Kannonkoski Karstula Keuruu Kinnula Kivijärvi Konnevesi Kuhmoinen Kyyjärvi Laukaa Luhanka Multia Muurame Petäjävesi Pihtipudas Saarijärvi Toivakka Uurainen Viitasaari Äänekoski Satakunnan oikeusaputoimisto Harjavalta Honkajoki Huittinen Jämijärvi Kankaanpää Karvia Kokemäki Lavia Luvia Merikarvia Nakkila Pomarkku Pori Siikainen Ulvila Itä-Suomen oikeusapupiiri Etelä-Savon oikeusaputoimisto Enonkoski Hirvensalmi Juva Kangasniemi Mikkeli Mäntyharju Pertunmaa Puumala Rantasalmi Savonlinna Sulkava Kainuun oikeusaputoimisto Hyrynsalmi Kajaani Kuhmo Paltamo Puolanka Ristijärvi 5 534/2013

6 534/2013 Sotkamo Suomussalmi Keski-Savon oikeusaputoimisto Heinävesi Joroinen Leppävirta Pieksämäki Varkaus Pohjois-Karjalan oikeusaputoimisto Ilomantsi Joensuu Juuka Kitee Kontiolahti Lieksa Liperi Nurmes Outokumpu Polvijärvi Rääkkylä Tohmajärvi Valtimo Pohjois-Savon oikeusaputoimisto Iisalmi Juankoski Kaavi Keitele Kiuruvesi Kuopio Lapinlahti Maaninka Pielavesi Rautalampi Rautavaara Siilinjärvi Sonkajärvi Suonenjoki Tervo Tuusniemi Vesanto Vieremä Helsingin oikeusapupiiri Helsingin oikeusaputoimisto Helsinki Itä-Uudenmaan oikeusaputoimisto Askola Lapinjärvi Loviisa Myrskylä Porvoo Pukkila Sipoo Vantaa Keski-Uudenmaan oikeusaputoimisto Hausjärvi Hyvinkää Järvenpää Kerava Loppi Mäntsälä Nurmijärvi Pornainen Riihimäki Tuusula Länsi-Uudenmaan oikeusaputoimisto Espoo Hanko Inkoo Karkkila Kauniainen Kirkkonummi Lohja Raasepori Siuntio Vihti Kouvolan oikeusapupiiri Kymenlaakson oikeusaputoimisto Hamina Iitti Kotka Kouvola Miehikkälä Pyhtää Virolahti Lappeenrannan oikeusaputoimisto Imatra Lappeenranta Lemi Luumäki Parikkala Rautjärvi Ruokolahti Savitaipale Taipalsaari

534/2013 7 Päijät-Hämeen oikeusaputoimisto Asikkala Hartola Heinola Hollola Hämeenkoski Kärkölä Lahti Nastola Orimattila Padasjoki Sysmä Rovaniemen oikeusapupiiri Kemi-Tornion oikeusaputoimisto Kemi Keminmaa Simo Tervola Tornio Ylitornio Lapin oikeusaputoimisto Enontekiö Inari Kittilä Kolari Muonio Pello Sodankylä Utsjoki Oulun oikeusaputoimisto Hailuoto Ii Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu Pudasjärvi Pyhäjoki Pyhäntä Raahe Siikajoki Siikalatva Taivalkoski Tyrnävä Utajärvi Vaala Rovaniemen oikeusaputoimisto Kemijärvi Kuusamo Pelkosenniemi Posio Ranua Rovaniemi Salla Savukoski Ylivieskan oikeusaputoimisto Alavieska Haapajärvi Haapavesi Kalajoki Kärsämäki Merijärvi Nivala Oulainen Pyhäjärvi Reisjärvi Sievi Ylivieska 5 Esteellisyystilanteet Jos 4 :n 2 momentissa tarkoitettu oikeusaputoimisto ei voi edunvalvonta-alueellaan osoittaa toimistostaan esteetöntä edunvalvojaa eikä sillä ole ostopalvelusopimusta tätä tarkoitusta varten holhoustoimen edunvalvontapalveluiden järjestämisestä annetun lain 2 :n 3 momentissa tarkoitetun palveluntuottajan kanssa, edunvalvojan on velvollinen järjestämään toinen oikeusaputoimisto siten kuin 2 momentissa säädetään. Esteellisyystilanteissa edunvalvonta tulee järjestää seuraavista oikeusaputoimistoista ensisijaisesti siinä oikeusaputoimistossa, jonne päämiehen asuinpaikasta on lyhin välimatka tai jossa edunvalvonta on muusta syystä tarkoituksenmukaisinta järjestää: Turun oikeusapupiiri Ahvenanmaan oikeusaputoimisto Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto Kanta-Hämeen oikeusaputoimisto Keski-Uudenmaan, Pirkanmaan, Päijät- Hämeen tai Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto

8 534/2013 Pirkanmaan oikeusaputoimisto Etelä-Pohjanmaan, Kanta-Hämeen, Keski- Suomen, Satakunnan tai Tampereen oikeusaputoimisto Rauman oikeusaputoimisto Satakunnan tai Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto Tampereen oikeusaputoimisto Pirkanmaan tai Satakunnan oikeusaputoimisto Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto Kanta-Hämeen, Länsi-Uudenmaan, Rauman tai Satakunnan oikeusaputoimisto Vaasan oikeusapupiiri Etelä-Pohjanmaan oikeusaputoimisto Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan, Keski- Suomen, Pirkanmaan tai Satakunnan oikeusaputoimisto Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan oikeusaputoimisto Etelä-Pohjanmaan, Keski-Suomen tai Ylivieskan oikeusaputoimisto Keski-Suomen oikeusaputoimisto Etelä-Pohjanmaan, Etelä-Savon, Keski- Pohjanmaan ja Pohjanmaan, Keski-Savon, Pirkanmaan, Pohjois-Savon, Päijät-Hämeen tai Ylivieskan oikeusaputoimisto Satakunnan oikeusaputoimisto Etelä-Pohjanmaan, Pirkanmaan, Rauman tai Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto Itä-Suomen oikeusapupiiri Etelä-Savon oikeusaputoimisto Keski-Savon, Keski-Suomen, Lappeenrannan, Pohjois-Karjalan tai Päijät-Hämeen oikeusaputoimisto Kainuun oikeusaputoimisto Oulun, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Savon tai Rovaniemen oikeusaputoimisto Keski-Savon oikeusaputoimisto Etelä-Savon, Keski-Suomen tai Pohjois- Savon oikeusaputoimisto Pohjois-Karjalan oikeusaputoimisto Etelä-Savon, Kainuun tai Pohjois-Savon oikeusaputoimisto Pohjois-Savon oikeusaputoimisto Kainuun, Keski-Savon, Keski-Suomen, Pohjois-Karjalan tai Ylivieskan oikeusaputoimisto Helsingin oikeusapupiiri Helsingin oikeusaputoimisto Itä-Uudenmaan tai Länsi-Uudenmaan oikeusaputoimisto Itä-Uudenmaan oikeusaputoimisto Helsingin, Keski-Uudenmaan, Länsi-Uudenmaan tai Kymenlaakson oikeusaputoimisto Keski-Uudenmaan oikeusaputoimisto Itä-Uudenmaan, Kanta-Hämeen tai Länsi- Uudenmaan oikeusaputoimisto Länsi-Uudenmaan oikeusaputoimisto Helsingin, Itä-Uudenmaan, Keski-Uudenmaan tai Varsinais-Suomen oikeusaputoimisto Kouvolan oikeusapupiiri Kymenlaakson oikeusaputoimisto Itä-Uudenmaan, Lappeenrannan tai Päijät- Hämeen oikeusaputoimisto Lappeenrannan oikeusaputoimisto Etelä-Savon tai Kymenlaakson oikeusaputoimisto Päijät-Hämeen oikeusaputoimisto Etelä-Savon, Kanta-Hämeen, Keski-Suomen tai Kymenlaakson oikeusaputoimisto Rovaniemen oikeusapupiiri Kemi-Tornion oikeusaputoimisto Lapin, Oulun tai Rovaniemen oikeusaputoimisto Lapin oikeusaputoimisto Kemi-Tornion tai Rovaniemen oikeusaputoimisto

534/2013 9 Oulun oikeusaputoimisto Kainuun, Kemi-Tornion, Rovaniemen tai Ylivieskan oikeusaputoimisto Rovaniemen oikeusaputoimisto Kainuun, Kemi-Tornion, Lapin tai Oulun oikeusaputoimisto Ylivieskan oikeusaputoimisto Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan, Keski- Suomen, Oulun tai Pohjois-Savon oikeusaputoimisto 6 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014. Tällä asetuksella kumotaan oikeusapupiireistä sekä oikeusaputoimistojen toimipaikoista ja edunvalvonta-alueista annettu oikeusministeriön asetus (581/2012). Sen estämättä, mitä tässä asetuksessa säädetään, on 31 päivään joulukuuta 2014 saakka Turun oikeusapupiirissä Kankaanpään oikeusaputoimisto, jonka toimipaikat sijaitsevat Ikaalisissa, Kankaanpäässä ja Parkanossa ja Turun oikeusaputoimisto, jonka toimipaikka sijaitsee Turussa sekä Vaasan oikeusapupiirissä Porin oikeusaputoimisto, jonka toimipaikat sijaitsevat Harjavallassa, Huittisissa, Kokemäellä, Merikarvialla, Porissa ja Säkylässä. Kankaanpään oikeusaputoimiston edunvalvonta-alueeseen kuuluvat Honkajoki, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kihniö, Lavia, Parkano ja Siikainen. Kankaanpään oikeusaputoimiston tämän asetuksen 5 :n 2 momentin tarkoittamat oikeusaputoimistot ovat Pirkanmaan, Porin ja Etelä- Pohjanmaan oikeusaputoimistot. Pirkanmaan, Tampereen, Etelä-Pohjanmaan ja Porin oikeusaputoimiston 5 :n 2 momentin tarkoittamana oikeusaputoimistona on lisäksi Kankaanpään oikeusaputoimisto. Turun oikeusaputoimiston edunvalvontaalueeseen kuuluvat Kemiönsaari, Parainen ja Turku. Turun oikeusaputoimiston tämän asetuksen 5 :n 2 momentin tarkoittamat oikeusaputoimistot ovat Länsi-Uudenmaan ja Varsinais-Suomen oikeusaputoimistot. Ahvenanmaan ja Varsinais-Suomen oikeusaputoimiston 5 :n 2 momentin tarkoittamana oikeusaputoimistona on lisäksi Turun oikeusaputoimisto. Porin oikeusaputoimiston edunvalvontaalueeseen kuuluvat Harjavalta, Huittinen, Kokemäki, Luvia, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Pori ja Ulvila. Porin oikeusaputoimiston tämän asetuksen 5 :n 2 momentin tarkoittamat oikeusaputoimistot ovat Kankaanpään, Rauman, Pirkanmaan ja Varsinais- Suomen oikeusaputoimistot. Kankaanpään ja Rauman oikeusaputoimiston 5 :n 2 momentin tarkoittamana oikeusaputoimistona on lisäksi Porin oikeusaputoimisto. Asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimiin voidaan ryhtyä ennen asetuksen voimaantuloa. Helsingissä 2 päivänä heinäkuuta 2013 Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson Hallitussihteeri Kirta Heine JULKAISIJA: OIKEUSMINISTERIÖ EDITA PRIMA OY / EDITA PUBLISHING OY ISSN 1455-8904 / 1237-3419 (painettu)