Taidekehä 20 vuotta Kulttuurimatkailuseminaari 27.8.2016 Maija Anttila Kankaanpään Taideyhdistys ry, puheenjohtaja Tekniikan tohtori, arkkitehti SAFA, Emerita kaupunginarkkitehti Kankaanpää Taide-elämä virisi Kankaanpäässä 1950-60-luvuilla. Syntyivät Kankaanpään kolonia ja taidekoulu. Taideopiskelijoita kylänraitilla syksyllä 1965 1
Maalaispitäjästä taidekaupungiksi Koulun ja taide-elämän historia nivoutuu kaupungin kehitysvaiheisiin Taidekehän aihio 1995 kivikuvanveistosymposiumissa 2
Katseet Kankaanpäähän projekti 1995-1999 Suomi liittyi Euroopan Unioniin 1995 uudet rahoitusmahdollisuudet Ydinkeskustan kehittämisprojektin tavoitteena kaupungin vetovoiman vahvistaminen taiteen ja kulttuurin keinoin. Syntyi uusia tapahtumia... 3
syntyi Taidekehän idea 1996 Taidekehä on ydinkeskustaa kiertävä jalankulkuraitti, jolla pyritään korkeatasoiseen ympäristö-rakentamiseen ja luomaan puitteet erilaisille taideteoksille. Taidepolku lävistää keskustan. (A-konsultit 1996.) Taidekehän ja polun reitit Kankaanpään keskustassa, ilmakuva vuodelta 2008. 4
Kaupunkiympäristöä on parannettutaidekehällä Taidekoulun aukio Tori Leijonapuisto Taidekehä täydentyi 2006-07 Valaistut pollarit, noppakiviraidat, nimikyltit, opastaulut Taidekehä ylittää pääkadun 5
Taidekehän tunnuslaatat Paikalliset yritykset ja yhteisöt ovat voineet hankkia Taidekehälle nimikkolaatan. Laattoja on Taidekehällä 70 kpl Logon ovat suunnitelleet kuvanveistäjät Pertti Mäkinen ja Reijo Paavilainen Pysyviä teoksia on nyt kaupunkiympäristössä 114 Kokoelman pohjana ovat kivikuvanveistosymposiumien 1995 ja 1997 teokset, n. 50 kpl Marianne Laiti: Hyppy 6
puistoissa Pertti Mäkinen & Reijo Paavilainen: Memoria Einar Mar Gudvardarson: Family 7
Antti Immonen: Naisen torso Liv Due: Kolme kuningasta rannalla Pauls Jaunzems: Nimetön Timo Hannunen: Nimetön Gunn Harbitz: Beach Stone in Level 8
teoksia arkiympäristössä... Sakari Peltola: Perhonen Ilpo Heinänen: Lovely Place Karlis Ile: Kotka Villu Jaanisoo: Maaemon rakastaja 9
...lasten paikoissa Mari Luukko: Susi Matti Kalkamo, Heli Ryhänen: Pelle Tommi Sarkapalo: Orwell...sakraalissa ympäristössä Matti Varik: Rakkauden hiljaisuus Valts Barkans: Enkeli 10
Taidekehä on saanut lisää teoksia eri tavoin Eri yhteisöt ja yksityiset ovat tulleet mukaan taidekaupungin luomiseen. Tämä teos SataEDUn edustalla perustuu taidekoululaisille järjestettyyn kilpailuun. Teos on toteutettu ammatti-instituutin oppilastyönä 2006. Hanna Luukkonen: Työ tekijäänsä kiittää Kankaanpään virastokeskuksen edustalla on Valtion taideteostoimikunnan hankkima teos, Kari Tykkyläisen Ajatus. 11
Rauhankyyhky Suomalaisen rauhanturvatyön 50 vuotismuistomerkki paljastettiin 24.10.2006 Kankaanpään ydinkeskustassa Puolustusvoimien Kansainvälisen Keskuksen aloite ja yhteishanke Kankaanpään kaupungin kanssa Kuvanveistäjät Pertti Mäkinen ja Reijo Paavilainen Tapio Kettunen: Kaipaus Kotirintamamuistomerkki - Sotaveteraanien keräys Emil Cedercreutz: Ensi kertaa mallina - E.C. säätiön lahjoitus 12
Ensio Härkönen: April Yksityisinä hankintoina Taidekehä kiinnostaa - omaa väkeä ja vieraita Arkkitehtuurikilpailun tulos Kankaanpään virastokeskus, Arkkitehtuuritoimisto Kouvo & Partanen 13
Taidepyöräilyt 2010 ja 2011 Kevyen liikenteen kehät, yleiskaavatyön ideointia Jalankulun Taidekehä KEHÄ 1 Pyöräilyn keskustakehä KEHÄ 2 Pyöräilykehä, kehä II Ulkoilun kehä KEHÄ Ulkoilukehä, 3 kehä III 14
Kesänäyttelyitä Taidekehällä - projektein, apurahoin, yhteistyöllä Kankaan päät 2002 tekstiilitaiteen näyttelysarja Helena Hyyryläinen. Aurinko 15
Hehku 2003 tiili ja keramiikka kaupunkitaiteessa Pekka Paikkari: Tiiliuuni Tao Huang, Anni Paunila, Heini Riitahuhta: Taru Pekka Paikkari. Uuniveistos Taidekehä elää 2009 Lumibuddha Taidekoulun lumenveistokurssin teos Kankaanpään torilla talvella 2010 Mikko Myöhänen: Night n Day 16
Kankaanpään Galleria Kehän varrella kuten myös taidekoulun galleria Kankaanpään Taideyhdistys ry 50v Taidekoulu 50 v Musiikkiopisto 50 v 17
TAITEEN JUHLAVUOSI 2015 JUURET 1965-2015 Taide 5/2015 18
Taidekehä 20 vuotta Ideoita tulevaisuuteen Yhteisöllisen tiilimuurin jatkaminen Torikaivo, suihkukaivooleskeluveistos Tapahtumat, näyttelyt Taidetorit Tuotteistaminen Informaatio nykyaikaan jne Pertti Mäkinen & Reijo Paavilainen: Torikaivo (luonnos) 19
Taidekaupungin mahdollisuuksia Taidekehä sisältää merkittävän imagopotentiaalin Ketjuajattelu toteutuu; taide on aina läsnä Suuri suhteellinen merkitys pikkukaupungissa Herkullinen, kiehtova tarina KIITOS! Pertti Mäkinen & Reijo Paavilainen: Hyrrä 20