Talentum-konsernin liikevaihto oli 114,6 miljoonaa euroa (106,7 miljoonaa euroa). Liikevaihto nousi 7 %.

Samankaltaiset tiedostot
- Talentum-konsernin liikevoitto parani 1,4 milj. euroa vuoden takaisesta, vaikka liikevaihto pieneni 4 % verrattuna viime vuoteen.

TALENTUMIN KANNATTAVUUS PARANTUI TAMMI-SYYSKUUSSA, KASVU 5 %

Hallitus ehdottaa pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa maksetaan 0,30 euroa osakkeelta.

Panostaja Oyj Pörssitiedote klo PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO (5) TALENTUMIN VUODEN 2008 VERTAILULUVUT TALOUDELLISESSA RAPORTOINNISSA

P-K:N KIRJAPAINO -KONSERNI PÖRSSITIEDOTE klo (5)

Global Reports LLC. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.15

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

TALENTUMIN KASVU 5 % KANNATTAVUUDEN PARANEMINEN JATKUI TALENTUM- KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2004

- Talentum-konsernin liikevoitto (ennen kertaluonteisia eriä) parani edellisestä vuodesta selvästi. Liikevaihto pieneni 5 %.

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Suominen Yhtymä Oyj:n voitto ennen veroja vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana oli 3,6 miljoonaa euroa (2,7).

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS , KLO KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN

Uusi liikemerkki kuvastaa Talentumin toiminnan luonnetta ja tavoitteita, joissa korostuu erikoistuminen.

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS Solteq Oyj Pörssitiedote klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

1/8. Suomen Posti -konsernin tunnusluvut

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q2/2008

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4)

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

FINNLINES OYJ

IT-Kanava-lehden julkaiseminen lopetettiin kesäkuussa, ja it-kaupan asioiden seuranta jatkuu Tietoviikossa ilmestyvässä erillisessä osiossa.

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

L ä n n e n Te h t a a t O s a v u o s i k a t s a u s

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2006

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo 9.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Norvestia Oyj PÖRSSITIEDOTE klo (5) ENNAKKOTIETO NORVESTIAN OSAVUOSIKATSAUKSESTA

Konsernin koko vuoden tulosta rasittivat mainoselokuvatuotannon sekä premedian noin 1,0 milj. euron kertaluonteiset rationointikulut.

OLVI OYJ PÖRSSITIEDOTE klo (4)

Suomen Helasto Oyj Pörssitiedote klo SUOMEN HELASTO -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 7-9/ / / /

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q3/2008

TALENTUM-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU Liikevaihto viime vuoden tasoa: 28,7 milj. euroa (1-3/2002: 29,5 milj. euroa).

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (7)

FINAVIA KONSERNI TASEKIRJA VÄLITILINPÄÄTÖS

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

1/8. Itella-konserni Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2008

SUOMINEN YHTYMÄ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Osavuosikatsaus Q1/2009

1/8. Tunnusluvut. Itella Oyj Tilinpäätös 2008

TALENTUMIN IFRS-STANDARDIEN MUKAINEN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI- MAALISKUU 2005

LÄNNEN TEHTAAT OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.00

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KELLO 14.00

Konsernin liikevaihto oli 55,4 miljoonaa euroa - lähes 6,0 miljoonaa euroa (9,7%) pienempi kuin vastaavana ajanjaksona edellisenä vuonna.

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

Yleisen talouden kasvun viivästyminen on lykännyt siirrettävien rakennusten hankintapäätöksiä niin kuntasektorilla kuin muun teollisuudenkin taholla.

Kiteen kalustetehdas yhtiöitettiin kuluvan vuoden alusta ja yhtiö on ryhtynyt sopimusvalmistajaksi myös konsernin ulkopuolisille asiakkaille.

TIEDOTE Operatiivinen tulos parani Laajennutaan mobiilimaksamiseen Uphill Oy:n osake-enemmistön ostolla

OSAVUOSIKATSAUS LIIKETOIMINTARYHMÄT

Premedian liikevaihto kasvoi varsin nopeasti (23 %) ja kannattavuus oli hyvällä tasolla, liikevoittoprosentti oli 10 %.

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

Vertailulukujen oikaisu vuodelle 2013

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

Osavuosikatsaus on laadittu EU:ssa sovellettavaksi hyväksyttyjä kansainvälisiä tilinpäätösstandardeja (IFRS) noudattaen.

Panostaja Oyj Pörssitiedote PANOSTAJA-KONSERNIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 10-12/ /

OIKAISU PROHA OYJ:N ALUSTAVIIN IFRS-VERTAILUTIETOIHIN VUODELTA 2004 SEKÄ OIKAISU OSAVUOSIKATSAUKSEN TIETOIHIN

KONSERNIN TUNNUSLUVUT

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.30

Täytetty kl 9.30 JV. TULOSLASKELMA Milj.e 1-3/ /

TIEDOTE (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2012

Korottomat velat (sis. lask.verovelat) milj. euroa 217,2 222,3 225,6 Sijoitettu pääoma milj. euroa 284,2 355,2 368,6

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (8) MARTELAN OSAVUOSIKATSAUS AJALTA

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 7-9/ / / /

Arvo EUR /2005 Syyskuu Varastomyynti Yhteensä

Henkilöstö, keskimäärin Tulos/osake euroa 0,58 0,59 0,71 Oma pääoma/osake " 5,81 5,29 4,77 Osinko/osake " 0,20 *) 0,20 -

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

Keskisuomalainen Oyj Pörssitiedote klo (6)

Yhtiön taloudelliset tiedot päättyneeltä yhdeksän kuukauden jaksolta LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot 0 0

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj.e 4-6/ / / /

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

KEMIRA-KONSERNI. Luvut ovat tilintarkastamattomia. TULOSLASKELMA Milj. e 4-6/ / / /

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

FINNLINES OYJ

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE klo 9.00

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo (6) YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

Osakekohtainen tulos oli 0,25 (0,20) euroa. Veroina on otettu huomioon konserniyhtiöiden katsauskauden tulosta vastaavat verot.

Suomen Posti konsernin tunnusluvut

Uskomme, että emoyhtiön liikevaihto nousee lähelle edellisen vuoden tasoa, todennäköisesti jääden siitä lievästi. 2 (6)

Itella Informaatio Liikevaihto 54,1 46,6 201,1 171,3 Liikevoitto/tappio 0,3-3,6 5,4-5,3 Liikevoitto-% 0,6 % -7,7 % 2,7 % -3,1 %

MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO (6)

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2007

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Informaatiologistiikka Liikevaihto 53,7 49,4 197,5 186,0 Liikevoitto/tappio -2,0-33,7 1,2-26,7 Liikevoitto-% -3,7 % -68,2 % 0,6 % -14,4 %

OSAVUOSIKATSAUS

Konsernin katsauskauden investoinnit olivat yhteensä 13 tuhatta euroa (518 tuhatta euroa). Investoinnit ovat käyttöomaisuuden korvausinvestointeja.

TURKISTUOTTAJAT OYJ OSAVUOSIKATSAUS KAUDELTA Konsernin kehitys

KONSERNITULOSLASKELMA

2 (8) Kauppa nostaa Rakentajain Konevuokraamo -konsernin markkinaosuuden yli 30 prosenttiin eli johtavaksi kotimaassa.

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE kello 9.00 TALENTUM-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-SYYSKUU 2001

Venäjällä presidentin vaalit hidastanevat valtion rahoittamien hankkeiden investointeja.

RAMIRENT OYJ PÖRSSITIEDOTE OSAVUOSIKATSAUS

Transkriptio:

TALENTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.2.2003 KELLO 9.50 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE - TALENTUM-KONSERNI - Liikevaihto: 114,6 milj. euroa (2001: 106,7 milj. euroa) - Liiketappio: -0,3 milj. euroa (-6,4 milj. euroa) - Liiketoiminnan kassavirta: 10,1 milj. euroa (3,9 milj. euroa) - Tilikauden tappio: -7,6 milj. euroa (-2,2 milj. euroa) - Omavaraisuusaste: 55,5 % (66,8 %) - Osinkoehdotus: 0,10 euroa TOIMINTAYMPÄRISTÖ Jo edellisenä vuonna alkanut epävarmuus ja odottava ilmapiiri maailman taloudessa jatkui koko vuoden 2002. Heikon talouskehityksen seurauksena työvoiman kysyntä vaimeni ja investointiaste supistui. Suomessa kuluttajien luottamus omaan talouteensa ja ostovoimaansa pysyi hyvänä, mutta yritysten odotukset heikkenivät. Kululeikkaukset, rakennejärjestelyt ja henkilöstövähennyksiin tähtäävät yt-neuvottelut olivat yleisiä yritysuutisia vuoden aikana. Näiltä ei vältytty myöskään mainostoimistoissa ja media-alalla. Mainonnan määrä supistui jo toista vuotta peräkkäin. Mainonnan volyymikehitys oli epätasaista eri toimialojen kesken. Voimakkainta mainonnan lasku oli työpaikkailmoittelussa, it-sektorilla ja yrityksiltä yrityksille suunnatussa mainonnassa. LIIKEVAIHTO JA TULOS Talentumin muut toimialat menestyivät tyydyttävästi, mutta verkkoliiketoiminnat olivat vielä tappiollisia. Konsernin liiketappio oli -0,3 miljoonaa euroa sisältäen sopeuttamistoimiin liittyviä kertaluontoisia kuluja noin 0,8 miljoonaa euroa. Satama Interactiven tekemät alaskirjaukset tytäryhtiöiden konserniliikearvoista (9,5 miljoonaa euroa) veivät Talentum-konsernin tuloksen selvästi tappiolliseksi. Talentum-konsernin liikevaihto oli 114,6 miljoonaa euroa (106,7 miljoonaa euroa). Liikevaihto nousi 7 %. Varesvuo Partners Oy:n tulo konserniyhtiöksi kasvatti Talentum-konsernin liikevaihtoa 23,7 milj. eurolla. Konsernin liiketappio oli -0,3 miljoonaa euroa (- 6,4 miljoonaa euroa). Tilikauden tappio oli -7,6 miljoonaa euroa (-2,2 miljoonaa euroa). Konsernin sijoitetun pääoman tuotto oli -0,0 % (-5,7 %) ja oman pääoman tuotto oli -3,2 % (-9,3 %). RAHOITUS JA VAKAVARAISUUS Talentum-konsernin rahoitustilanne oli hyvä ja omavaraisuusaste oli 55,5 % (66,8%). Liiketoiminnan kassavirta oli 10,1 miljoonaa euroa (3,9 miljoonaa euroa). Konsernin likvidit varat on sijoitettu lyhytaikaisiin rahoitusinstrumentteihin ja osakkeisiin. Emoyhtiö hoiti keskitetysti konserniyhtiöiden rahoitusjärjestelyt Satama Interactive Oyj:tä lukuun ottamatta. LIIKETOIMINTA-ALUEET

Kustannustoiminta Kustannustoiminnan osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 38 %. Kustannustoiminnan liikevaihto pieneni 12 % ja oli 43,9 miljoonaa euroa (49,7 miljoonaa euroa). Liikevoitto oli 4,5 miljoonaa euroa (5,8 miljoonaa euroa). Kustannustoiminnassa päästiin tavoiteltuun 10 % liikevoittotasoon. Lehdenkustantamisen liikevaihto oli 31,5 miljoonaa euroa (37,2 miljoonaa euroa), kirjankustantamisen liikevaihto oli 10,7 miljoonaa euroa (10,6 miljoonaa euroa) ja koulutustoiminnan liikevaihto oli 1,7 miljoonaa euroa (1,9 miljoonaa euroa). Ilmoitustuottojen osuus lehtien kaikista tuotoista oli 61 % (63 %). Talentumin lehtien ilmoitustuotot vähenivät 18 %. Edelliseen vuoteen verrattuna julkaisuohjelmassa on kaksi lehteä (Bisnes.fi ja IT-Kanava) vähemmän. Talentumin lehdissä toimipaikkailmoittelu painottuu teknisiin ammatteihin ja tehtäviin, ja väheni siksi enemmän kuin markkina yleensä. Talentumin lehtien levikit ja levikkituotot ovat vakaat ja kehittyneet myönteisesti. Talentumin lehtien yhteistyö ammatillisten järjestöjen kanssa on hyvä. Talentum ja insinööri- ja ekonomijärjestöt ovat jatkaneet ryhmätilaussopimuksia Tekniikka & Talous- sekä Talouselämälehdestä, Suomen Markkinointiliiton kanssa Markkinointi & Mainonta -lehdestä ja Tradenomiliiton kanssa Talouselämä-lehdestä. Kirjankustannustoiminta ei ole niin suhdanneherkkää kuin lehtien kustantaminen. Erityisesti juridinen kustantaminen on pitkäjänteistä kustannustoimintaa. Verkkopalvelut Verkkopalveluiden osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 1 %. Verkkopalveluiden liikevaihto oli 1,2 miljoonaa euroa (1,6 miljoonaa euroa). Liiketappio oli -2,1 miljoonaa euroa (-3,0 miljoonaa euroa). Verkkopalvelut-liiketoiminnassa toteutettiin syksyllä laaja sopeuttamisohjelma, joka pienentää kustannustasoa noin 1,2 miljoona euroa/vuosi. Palvelun tuottamisessa ja myynnissä on rakennettu toimiva yhteistyömalli Talentumin kustantamien lehtien kanssa. Verkkomainonnan asiakkuuksien ja volyymin määrä kasvoi hyvin, mutta volyymi ja hintataso ovat vielä alhaiset. Toimipaikkailmoittelu väheni edellisestä vuodesta merkittävästi. Suoramarkkinointi Suoramarkkinoinnin osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 6 %. Suoramarkkinoinnin liikevaihto laski 5 % ja oli 6,4 miljoonaa euroa (6,7 miljoonaa euroa). Liikevaihtolukuihin sisältyy konsernin sisäistä myyntiä 2,3 miljoonaa euroa (2,5 miljoonaa euroa). Liikevoitto oli 0,5 miljoonaa euroa (1,4 miljoonaa euroa). Suoramarkkinointi Mega Oy laajensi toimintaansa Baltiassa, ja sen sekä sisäisten muutosten seurauksena ensimmäinen vuosipuoli oli aikaisempaan menestykseen verrattuna heikko. Toisella vuosipuoliskolla Megan suorituskyky palasi hyvälle tasolle. Premedia Premedian osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 18 %. Premedia-toimialaan sisältyvät Reprostudio & Heku Oy:n, Oy Lito-Scan Ab:n ja Offset-Kopio Oy:n liiketoiminta.

Premedia-toimialan liikevaihto kasvoi 14 % ja oli 20,5 miljoonaa euroa (17,9 miljoonaa euroa). Liikevoitto ilman konserniliikearvon poistoja oli 1,0 miljoonaa euroa (1,1 miljoonaa euroa). Premediatoimialan kasvu tapahtui sekä orgaanisesti että yritysostoin. Toimialalle ostettiin Gummeruksen Kirjapainot Oy:n painopinnanvalmistuksen liiketoiminta sekä enemmistö Marvaco Oy:stä, joka on erikoistunut pakkauspainopinnan valmistukseen. Tv-sisällöntuotanto Tv-sisällöntuotannon osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 21 %. Tv-sisällöntuotantoon keskittyvän Varesvuo Partners Oy:n liikevaihto kasvoi 10,0 % ja oli 23,7 miljoonaa euroa (21,4 miljoonaa euroa). Liikevoitto ilman konserniliikearvon poistoja oli 1,3 miljoonaa euroa (0,1 miljoonaa euroa). Tv-sisällöntuotannon kasvu tapahtui yritysostojen kautta. Mainoselokuvatuotannon markkinan ollessa heikko on toimialalla investoitu jälkikäsittelytuotannon ja tv-ohjelmatuotannon kasvattamiseen. Verkkoliiketoiminnan konsultointi Verkkoliiketoiminnan konsultoinnin osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 19 %. Verkkoliiketoiminnan konsultoinnin liikevaihto oli 22,2 miljoonaa euroa (28,8 miljoonaa euroa), joka on 23 % edellisvuotta pienempi. Lukuihin sisältyy konsernin sisäistä myyntiä 0,2 miljoonaa euroa (0,9 miljoonaa euroa). Liiketappio oli -1,6 miljoonaa euroa (-9,7 miljoonaa euroa). Liiketappio ilman Satama Interactiven konserniliikearvon poistoja oli -0,3 miljoonaa euroa ja liiketoiminnan kassavirta positiivinen. Satama Interactive Oyj:n tytäryhtiöiden hankinnasta aiheutuneet liikearvot on poistettu kerralla tilinpäätöksessä. Poisto, 9,5 miljoonaa euroa, on esitetty satunnaisissa kuluissa. Satama Interactiven oma pääoma on vahva eikä alaskirjauksella ole suurta vaikutusta taseen tunnuslukuihin. Kassavirtaan kirjauksella ei ole vaikutusta. Satama Interactive Oyj julkistaa oman erillisen tilinpäätöstiedotteen ja vuosikertomuksen toiminnastaan. INVESTOINNIT Talentum-konsernin bruttoinvestoinnit olivat 17,6 miljoonaa euroa, joista aineellisiin hyödykkeisiin käytettiin 6,1 miljoonaa euroa, aineettomiin hyödykkeisiin 1,6 miljoonaa euroa ja osakkeiden ja osuuksien hankintaan 9,9 miljoonaa euroa. Investoinnit olivat 15,4 % (7,6 %) liikevaihdosta. Tärkeimmät investoinnit liittyivät yritysostoihin. KONSERNIRAKENTEEN MUUTOKSET Talentum Oyj lisäsi tammikuussa omistustaan Varesvuo Partners Oy:ssä 47,5 prosentista 90 prosenttiin. Talentum osti vuonna 1997 Varesvuo Partners Oy:stä 47,5 %:n osuuden, ja samassa yhteydessä solmitun osakassopimuksen mukaisesti Talentum osti enemmistöosuuden yhtiöstä. Talentum Oyj:n tytäryhtiö Talentum Premedia Oy merkittiin kaupparekisteriin 30.6. Talentum Premediaan siirtyi Talentum Media Oy:n aiemmin omistamat premediatoimialan yritykset. Siirto toteutettiin Talentum Media Oy:n jakautumisella. HENKILÖSTÖ

Konsernin palveluksessa oli vuoden aikana keskimäärin 1.222 henkilöä (1 197) henkilöä. Ulkomailla työskenteli 209 henkilöä (251). Toimialakohtaisesti henkilökunnan määrä keskimäärin jakaantui seuraavasti: Kustannustoiminta 246 Verkkopalvelut 20 Suoramarkkinointi 298 Premedia 213 Tv-sisällöntuotanto 126 Verkkoliiketoiminnan konsultointi 279 Emoyhtiö 40 HALLITUS JA TILINTARKASTAJA Varsinaisessa yhtiökokouksessa 25.3.2002 valittiin Talentum Oyj:n hallituksen puheenjohtajaksi Jukka Ant-Wuorinen ja varapuheenjohtajaksi valittiin Seppo Kemppinen. Hallitus ei ollut erovuorossa. Toimitusjohtaja Johannes Koroma erosi hallituksesta 21.3.2002. Yhtiön tilintarkastajaksi valittiin edelleen KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, jonka asettamana vastuunalaisena tilintarkastajana toimi KHT-tilintarkastaja Kari Miettinen. OSAKKEET, OSAKEPÄÄOMA JA YHTIÖN HALLUSSA OLEVAT OMAT OSAKKEET Tilikauden päättyessä Talentum Oyj:llä oli 20 118 215 osaketta, jotka noteerataan Helsingin Pörssin päälistalla. Tilikauden päättyessä yhtiöllä oli omia osakkeita 92 300 kpl. Osakkeiden määrä on 0,5 % Talentumin osakekannasta ja äänimäärästä. Osakkeen kirjanpidollinen vasta-arvo on noin 0,42 euroa. Tilikauden päättyessä liikkeeseenlaskettujen osakkeiden kirjanpidollinen vasta-arvo oli yhteensä 8 459 102,16 euroa. Tilikauden aikana vaihdettujen osakkeiden lukumäärä on 4 364 202 kpl, mikä on 21,8 % kaikkien osakkeiden keskimääräisestä lukumäärästä tilikauden aikana. Arvopaperimarkkinalain 2 luvun 10 pykälän mukainen ilmoitus Osuuspankkikeskus-OPK osuuskunta ilmoitti, että OPK:n, sen tytäryritysten sekä sen määräysvallassa olevien lähiyritysten yhteenlaskettu omistus 6.8.2002 ylitti 5 prosentin omistus- ja äänivaltaosuuden. Omistettujen osakkeiden määrä oli 1 065 700 kpl, joka oli 5,3 % osakkeista ja äänimäärästä. Hallituksen valtuutukset Varsinainen yhtiökokous 29.3.2001 valtuutti hallituksen päättämään yhden tai useamman vaihtovelkakirjalainan ottamisesta ja/tai optio-oikeuksien antamisesta ja/tai päättämään osakepääoman korottamisesta uusmerkinnällä. Valtuutus oli voimassa 28.3.2002 asti. Hallitus ei käyttänyt valtuutusta. Varsinainen yhtiökokous 29.3.2001 valtuutti hallituksen päättämään yhtiölle hankittujen osakkeiden luovuttamisesta. Valtuutus oli voimassa 28.3.2002 asti. Hallitus ei käyttänyt valtuutusta. Tilikauden päättyessä hallituksella ei ollut valtuutusta omien osakkeiden hankintaan ja luovutukseen, osakeantiin eikä vaihtovelkakirjalainojen tai optiolainojen liikkeeseen laskemiseen.

Hallituksen ja toimitusjohtajan osakeomistus Hallituksen jäsenten sekä toimitusjohtajan henkilökohtaisesti ja määräysvaltayhtiöidensä kautta omistamien Talentum Oyj:n osakkeiden ja optioiden lukumäärä 31.12.2002 oli 258.488 kappaletta, joka edustaa yhtiön koko osake- ja äänimäärästä 1,3 %. Talentum Oyj:n vuonna 1996, 1999 ja 2000 liikkeeseen laskemien optio-oikeuksien tultua kokonaan käytetyiksi olisi konsernin johdon omistus 267.988 osaketta, jotka edustavat 1,3 % yhtiön osakekannasta ja äänimäärästä. Yhtiökokouksessa äänestäminen Talentum Oyj:n yhtiöjärjestys määrää, että osakkeenomistaja saa äänestää yhtiökokouksessa enintään 1/6 yhtiön osakkeiden tuottamasta kokonaisäänimäärästä. Mikäli samaan konserniin kuuluvat tytäryhtiöt, yritykset ja/tai tällaisten yhtiöiden tai yritysten eläkesäätiö tai eläkekassa omistavat yhdessä yhtiön osakkeita enemmän kuin 1/6 kokonaisäänimäärästä, saa yhtiökokouksessa näiden osakkeiden nojalla äänestää kuitenkin vain osakkeilla, joiden yhteinen äänimäärä on enintään 1/6 kokonaisäänimäärästä. Osakassopimukset Yhtiön tiedossa ei ole, että osakkailla olisi keskinäisiä yhtiön toimintaan tai omistukseen liittyviä osakassopimuksia. Osakkeen verotusarvo Vuoden 2002 verotuksessa Talentum Oyj:n osakkeelle vahvistettu verotusarvo on 2,07 euroa. Satama Interactive Oyj:n vahvistettu verotusarvo on 0,36 euroa. VIRANOMAISTUTKINTA Talentum Oyj:n vuonna 1999 toteuttama yhtiön omien osakkeiden hankinta oli viranomaisten tutkittavana ja syyteharkinnassa mahdollisen sisäpiiritiedon väärinkäytön vuoksi. Valtionsyyttäjä ilmoitti 15.1.2003 yhtiölle, että asiassa ei ole aihetta syytetoimiin. NÄKYMÄT Talentum-konsernin toimintaa tehostettiin vuonna 2002. Edellytykset hyvälle tuloskehitykselle ovat olemassa. Myönteinen kehitys edellyttää kuitenkin, että mainontaan ja markkinointiin kohdistuva kysyntä ei heikkene entisestään. - Tässä esitetyt ennusteet ja arviot perustuvat johdon tämänhetkiseen näkemykseen talouden kehityksestä, ja todelliset tulokset voivat huomattavasti poiketa siitä mitä yhtiöltä nyt odotetaan. - Tämä tilinpäätöstiedote perustuu hallituksen toimintakertomukseen vuodelta 2002. KONSERNIN TULOSLASKELMA (1000 euroa) 10-12/ 2002 10-12/ 2001 1-12/ 2002 1-12/ 2001

Liikevaihto 31130 24759 114616 106708 Varaston muutos 287-488 193-126 Liiketoiminnan muut tuotot 340 387 1135 2571 Kulut -28397-26610 -105877-105043 Poistot Aineettomista ja aineellisista hyödykkeistä -1761-1730 -6873-7203 Konserniliikearvosta -999-629 -3844-2463 Poistot yhteensä -2760-2359 -10717-9666 Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksesta 119-68 387-851 Liikevoitto/tappio 719-4379 -263-6407 Rahoitustuotot ja -kulut 470 1414-541 1660 Voitto ennen satunnaisia eriä ja veroja 1189-2965 -804-4747 Satunnaiset tuotot 0 6 0 414 Satunnaiset kulut*) -9491-2126 -9491-2126 Tuloverot **) -10-320 -850-917 Voitto ennen vähemmistön osuutta -8312-5405 -11145-7376 Vähemmistön osuus 3629 3001 3525 5147 TILIKAUDEN VOITTO -4683-2404 -7620-2229 * ) Ylimääräinen konserniliikearvon poisto **) Katsauskauden ja vertailukauden veroina on esitetty tulosta vastaavat verot. KONSERNIN TASE (1000 euroa) 31.12.2002 31.12.2001 VASTAAVAA Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet 22011 21753 Aineelliset hyödykkeet 10179 7412 Sijoitukset 2228 8598 Vaihtuvat vastaavat Vaihto-omaisuus 1837 1253 Saamiset 16627 15714 Rahoitusarvopaperit 28444 29692 Rahat ja pankkisaamiset 3061 2564 84386 86986 VASTATTAVAA Oma pääoma 41490 51431 Vähemmistöosuus 5148 6693 Vieras pääoma Laskennallinen verovelka 277 293 Pitkäaikainen vieras pääoma 16542 8382 Lyhytaikainen vieras pääoma 20929 20187 84386 86986 Korollinen vieras pääoma 19029 10033 KONSERNIN RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) 10-12/

2002 10-12/ 2001 1-12/ 2002 1-12/ 2001 Liikevoitto 719-4379 -263-6407 Oikaisut liikevoittoon 4151 4661 10330 11616 Käyttöpääoman muutos 2451 3436-555 -2836 Rahoituserät ja verot 1144 3645 622 1522 Liiketoiminnan rahavirta 8465 7363 10134 3895 Ostetut konserni- ja osakkuusyritykset -271-50 -11477-8052 Muun käyttöomaisuuden ostot/myynnit -274-1049 -5183-4428 Muiden sijoitusten ostot/myynnit 449 0 338 0 Myydyt konserni- ja osakkuusyritykset 220-3 228 2915 Investointien rahavirta 124-1102 -16094-9565 Pitkäaikaisten lainojen muutos -948-431 8274-1537 Maksetut osingot 0 0-2191 0 Muut rahoituserät 365-103 -874 169 Rahoituksen rahavirta -583-534 5209-1368 Rahavarojen muutos 8006 5727-751 -7038 Rahavarat kauden alussa 23499 26529 32256 39294 Rahavarat kauden lopussa 31505 32256 31505 32256 INVESTOINNIT (1000 euroa) 1-12/2002 1-12/2001 Bruttoinvestoinnit taseen pysyviin vastaaviin 17645 8065 % liikevaihdosta 15,4 7,6 HENKILÖSTÖ (keskimäärin raportointikaudella) Talentum-konserni 969 978 Lisäksi osa-aikaisia puhelinmyyjiä 253 219 Yhteensä 1222 1197 KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET (1000 euroa) Annetut vakuudet 17102 14867 vakuuksia vastaavat velat 6279 3801 Vuokratakuut ja muut vastuusitoumukset 11862 19155 Leasingvastuut 1465 1403 OSAKKEIDEN LUKUMÄÄRÄ Osakeantioikaistu, keskimäärin 20016698 19951436 Katsauskauden lopussa 20025915 20009015 Omia osakkeita katsauskauden alussa 90500 90500 lisäys (Varesvuo Partners Oy:n hallussa) 1800

Omia osakkeita katsauskauden lopussa 92300 90500 TUNNUSLUVUT Tulos/osake, osakeantioikaistu (euroa) -0,09-0,06 Oma pääoma/osake (euroa) 2,06 2,55 Omavaraisuusaste, % 55,5 66,8 TALENTUM-KONSERNI TOIMIALOITTAIN (1000 euroa) Liikevaihto 10-12/ 2002 10-12/ 2001 1-12/ 2002 1-12/ 2001 Kustannustoiminta 12699 12685 43915 49721 Verkkoliiketoiminnan konsultointi 5698 5906 22195 28845 Verkkopalvelut 343 292 1236 1634 Tv-sisällöntuotanto 6802 23675 - Suoramarkkinointi 1506 1700 6403 6708 Premedia 4833 4926 20461 17870 Muu liiketoiminta - 0-6541 Konsernipalvelut ja toimialojen välinen myynti -751-750 -3269-4611 Yhteensä 31130 24759 114616 106708 Tv-sisällöntuotanto (osakkuusyhtiö Varesvuo Partners Oy) - 5615-21428 Liikevoitto Kustannustoiminta 2255 2327 4454 5783 ilman konserniliikearvon poistoja 2255 2347 4487 5866 Verkkoliiketoiminnan konsultointi -860-5820 -1589-9717 ilman konserniliikearvon poistoja -538-5480 -298-8361 Verkkopalvelut -411-1022 -2066-2998 ilman konserniliikearvon poistoja -363-1011 -1872-2952 Tv-sisällöntuotanto 636 - -79 - ilman konserniliikearvon poistoja 987-1310 - Suoramarkkinointi 112 390 532 1428 ilman konserniliikearvon poistoja 144 427 661 1576 Premedia -374-242 378 507 ilman konserniliikearvon poistoja -214-78 1006 1117 Muu liiketoiminta - - - 720 Emoyhtiö -460 39-1712 -1288 Tv-sisällöntuotanto, vaikutus konsernin tulokseen - -51 - -842 Konsernierät -180 - -180 - Yhteensä 718-4379 -263-6407 Henkilöstö keskimäärin 1-12/2002 1-12/2001 Kustannustoiminta 246 269 Verkkoliiketoiminnan konsultointi 279 388 Verkkopalvelut 20 33 Tv-sisällöntuotanto 126 -

Suoramarkkinointi 298 248 Premedia 213 184 Muu liiketoiminta - 34 Emoyhtiö 40 41 Yhteensä 1222 1197 Tiedotteen luvut eivät ole tilintarkastettuja. LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN 2002 Vuoden 2002 viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 31,1 miljoonaa euroa ja liikevoitto 0,7 miljoonaa euroa. Näin viimeinen neljännes oli vuoden paras sekä liikevaihdolla että liikevoitolla mitattuna. Markkinatilanne ei kuitenkaan parantunut viimeisellä neljänneksellä ja Talentumissa käynnistettiin yt-neuvottelut, joissa päädyttiin yhteensä 45 henkilötyövuoden vähennyksiin kustannustoiminnassa ja emoyhtiössä. Myös premedia-toimialalla jouduttiin vähentämään henkilöstöä. Tv-sisällöntuotanto ja erityisesti ohjelmatuotanto paransi suoritustaan viimeisellä neljänneksellä. Premedia-toimiala kärsi mainonnan vähenemisestä eivätkä toteutetut rakennejärjestelyt tuoneet korjausta kyllin nopeasti. Toimialajohtaja erosi tehtävästään vuoden vaihteessa. Kustannustoiminnassa viimeinen vuosineljännes oli vuoden paras. TALENTUM-KONSERNI Liikevaihto ja liikevoitto vuosineljänneksittäin Q1 Q2 Q3 Q4 Yhteensä 2002 Liikevaihto Kustannustoiminta 10939 11556 8722 12699 43915 Verkkoliiketoiminnan konsultointi 6185 5246 5067 5698 22195 Verkkopalvelut 335 359 199 343 1236 Tv-sisällöntuotanto 5676 6778 4418 6802 23675 Suoramarkkinointi 1778 1570 1550 1506 6404 Premedia 5521 5917 4190 4833 20461 Konsernipalvelut ja toimialojen välinen myynti -889-850 -780-751 -3269 Yhteensä 29544 30576 23366 31130 114616 Liikevoitto Kustannustoiminta 791 772 635 2255 4454 ilman konserniliikearvon poistoja 802 784 646 2255 4487 Verkkoliiketoiminnan konsultointi -140-379 -210-860 -1589 ilman konserniliikearvon poistoja 183-56 114-538 -297 Verkkopalvelut -551-551 -553-411 -2066 ilman konserniliikearvon poistoja -503-502 -505-363 -1872 Tv-sisällöntuotanto -61-148 -506 636-79 ilman konserniliikearvon poistoja 255 224-156 987 1310 Suoramarkkinointi 253-48 215 112 532 ilman konserniliikearvon poistoja 290-20 248 144 662 Premedia 783 280-312 -374 378

ilman konserniliikearvon poistoja 939 437-156 -214 1006 Emoyhtiö -643-443 -166-460 -1712 Konsernierät - - - -180-180 Yhteensä 432-518 -897 719-263 Tässä tiedotteessa esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia. OSINKO Hallitus esittää 25.3.2003 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle, että osinkoa maksetaan 0,10 euroa/osake. SEURAAVAT TIEDOTTEET Talentum julkistaa vuonna 2003 tulostiedotteet vuosineljänneksittäin. Osavuosikatsaukset julkistetaan 25.4., 7.8., ja 24.10. TALENTUM OYJ Harri Roschier toimitusjohtaja JAKELU HEX Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet LISÄTIEDOT Toimitusjohtaja Harri Roschier, puhelin 020 442 4220 Talousjohtaja Heikki Tarkka, puhelin 020 442 4211