rippikouluun - Juodaan viiniä ja syödään



Samankaltaiset tiedostot
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

Tämän leirivihon omistaa:

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

toimisto gsm gsm

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2015

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Kouluun lähtevien siunaaminen

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Me lähdemme Herran huoneeseen

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Löydätkö tien. taivaaseen?

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Laukaan. seurakunta. tervetuloa 2017!

SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI

Toimintaa toukokuussa 2019

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu LAHJAKSI

Omatoiminen tehtävävihko

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki,

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Ristiäiset. Lapsen kaste

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu LAHJAKSI

lapset - nuoret perheet

Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina klo 18

Riistaveden alueseurakunta

Kaapo Mäki-Runsas Visa Eero Kotaniemi AlPi Nooa Kaunisto Visa 50 50

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

HERTTONIEMEN SEURAKUNTA

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

MESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.

Jakkara ja neljä jalkaa

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

SUVISEUROJEN OHJELMA RADIOSSA

lapset - nuoret perheet

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Surun kohdatessa. - Ohjeita hautaukseen - Kangasalan seurakunta

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

Armolahjat ja luonnonlahjat

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie Tornio. puh

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Isokääntä Arto Kaukoniemi Paula Kestilä Kalevi Leinonen-Simoska Johanna. Pirneskoski Toivo Simoska Kyllikki

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

Palat esitellään kinkeritilanteessa, tämän voi tehdä opettaja tai etukäteen valittu oppilas. Kullekin palalle on aikaa muutama minuutti.

epostia Jyväskylän Versojen koteihin

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

KOUVOLAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 1(6) Seurakuntaneuvosto. Seurakuntakeskus, Savonkatu 40, kirkkoneuvoston sali

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen,

Tikkurilan seurakunnassa

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

VERTAUKSIA KADONNEEN ETSIMISESTÄ

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.

Akaan srk:n riparivuosi 2017

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Apologia-forum

PERIKOOPPIKALENTERI

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p

Transkriptio:

Kirkkolaivaa ei jaeta automaattisesti jos postiluukussa on ilmaisjakelulehtien kielto. Lehden saa silloin osoitteellisena ilmoittamalla osoitteensa oman seurakunnan kirkkoherranvirastoon. K e m i -To r n i o n r o v a s t i k u n n a n s e u r a k u n t a l e h t i N o 1 2 1 7. 6. 2 0 1 0 www.kirkkolaiva-lehti.fi Isoselta tulee löytyä pokkaa, vastuuntunnetta ja heittäytymistä - Monissa seurakunnissa on puutetta isosista mutta Kemissä on ylitarjontaa. Tänä vuonna oli ollut ennätysmäärä hakijoita näille leireille, vakuutteli isosten ryhmä neuvonpitonsa lomassa. Kaikilla oli vankka ja vaativa näkemys hyvästä isosesta tai hyvän isosen vaatimuksista. - Kun on isosena, pitää olla sitä pokkaa olla aito. Jos isoset ovat tosissaan, ottavat leiriläisetkin asiat täysillä. Leiriläisille tulee sellainen aito fiilis olla mukana. - Kun tehdään touhusta mielenkiintoista, ollaan innoissaan ja pelleillään, saavutetaan luottamus, tykittää Roosa-Maria Tukia ajatuksiaan sellaisella palolla, ettei ole epäilyille sijaa. Isoskoulutus on reitti Heme Vakkala, on kolmatta kertaa jo isosena ja arvelee, että leiri jää hänen kohdallaan viimeiseksi. Hän tukee Roosan tulkintaa ja korostaa, että isosen tulee olla aktiivinen ja asiaansa sitoutunut. Itse hän kokee saaneensa isostoiminnasta paljon. - Kun tulin mukaan, ei minulla ollut yhtään oikeaa kaveria. Nyt on vaikka kuinka paljon. Uskon, että saamani koulutus ja kokemus auttavat minua mukaan muuhun nuorisotyöhön. Samalla linjalla on Petteri Laitila. Hän sanoo, että isoskoulutus on reitti seurakunnan toimintaan. - Voi osallistua varhaisnuorten ja monien muiden leireille. Itse olen saanut tosi paljon tietoa ja kokemusta tapahtumien järjestämisestä. Krista Hendriksson kertoi saaneensa omalta rippileiriltään hyviä kokemuksia. - Minä ihailin omia isoisia, ne olivat tosi mukavia ja päätin, että minäkin haluan olla tuommoinen. Essi Kuuselan mukaan isosen päivään kuuluu monenlaista toimintaa. Käydään omassa ryhmässä läpi Raamatun tekstejä, kuulustellaan ulkoläksyjä, keksitään ajanvietettä ja ennen kaikkea luodaan ryhmähenkeä. Oppimispäiväkirjalla seurataan edistymistä ja toisinaan rauhoitellaan kinastelua. Kaiken kaikkiaan isoset ovat aistijoita, tilanteen ja ilmapiirin välittäjiä leirin aikuisille, jotta nämä voivat tehdä mahdollisesti tarvittavia ratkaisuja. Ykkösleirin parhaaksi saavutuksekseen isoset ottivat laulun houkuttelun. - Olemme saaneet leiriläiset laulamaan ryhmänä ääneen ja kovaa. (PV) Isosten kantti kestää vaikka poseeraamisen, osoittivat Essi Kuusela, Petteri Laitila, Krista Hendriksson, Heme Vakkala ja Roosa-Maria Tukia. Leirikeskuksen pihaalueella oli leppoisaa ryhmissä pohtia isosiin ja heidän pieniin salaisuuksiin liittyvää tietoa. Kaverin hyvät kokemukset ovat tärkein kutsu rippikouluun n Kesän ensimmäiset rippikoululaiset konfirmoitiin viime sunnuntaina Kemin kirkossa. Muutamaa päivää aiemmin he loikoilivat lempeän kesäauringon paisteessa Saarenottan leirikeskuksen pihanurmella ja pohdiskelivat isosten asettamia viihteellisiä, kepeitä, esittäjälleen lähes henkilökohtaisia kysymyksiä. Tuntia myöhemmin pastori Tuomas Töllin oppitunnin aiheena oli ehtoollinen. - Mitä ehtoollisella tehdään? - Juodaan viiniä ja syödään leipää, kajahtaa kokeileva vastaus luokasta. - Tunnustaudutaan kristityiksi, kiitetään Jumalaa ja koetaan yhteyttä muihin ihmisiin, korjaa Tuomas Tölli vastauksen ja vie kuulijansa sakramentin pohdintaan. - Sakramentti, sacramentum - salaisuus Opetus jatkuu keskusteluna. Ei ole vääriä vastauksia, on vain mielipiteitä ja tokaisuja, jotka Tuomaan johdolla muuttuvat ehtoollista valottavaksi tiedoksi. Rankkojakin heittoja sallitaan, sillä oppitunnin vetäjällä on valmiudet vastata niihin. - Tilanne ehtoollisella ei todellakaan ole sellainen, että siinä elvistellään kaverille ja kysellään oliks hyvää, meniks päähän, toppuuttelee Tuomas Tölli ryhmää ylilyönneistä. On oltava valmiuksia uudistaa itseämme - Rippikoulu on Suomessa, toisin kuin muissa Pohjoismaissa, uudistunut ja siten säilyttänyt vetovoimaisuutensa, vastaa nuorisotyönohjaaja Kari Rimpiläinen kysymykseen rippikoulujen jatkuvasta suosiosta. Hän on vuodesta 1981 osallistunut rippikouluihin ja pystyy arvioimaan kehitystä omakohtaisin huomioin. - Kyllä seurakunta edellyttää, että nuori kohdataan kokonaisvaltaisesti, ja yhdessä pohditaan kysymyksiä. On tärkeää, että osaamme myös tehdä oikeita kysymyksiä, eikä vain antaa vastauksia tehtyihin. - Meidän on itse oltava valmiita uudistuksiin ja uudistaa itseämme, nuorethan tulevat kyllä mukaan. Meidän tulee huomioida ja käyttää nuorten ajatuksia. Meidän tulee liikkua medioissa, jotta pysymme samoilla kanavilla. Rippikoulun sisältö tulee pysymään samana, mutta välineet muuttuvat. - Jos uudistuksia ja tarkistuksia ei tehdä suunnitelmallisesti, tai emme toimijoina heittäydytä itsekin tähän mukaan, ei rippikoulun suosion jatkuvuus ole itsestään selvää. Positiivisella ja iloisella asenteella Oppitunnilta pöllähti kolmen tytön ryhmä. Mirka Suomäki, Sandra Eskola ja Henna-Riikka Mäntynen kiirehtivät tauolle. - Rippikoulu vastasi hyvin odotuksiani, en edes odottanut, että se on näin kivaa. Ei täällä juuri muu ärsytä kuin nuo sääsket, naurahti Mirka. Sandra puolestaan vakuutti mukavaa olleen, mutta moitti oppitunteja tylsiksi. Ei niillä aina jaksa tsempata. - Tulin leirille iloisella ja positiivisella asenteella. Odotin, että tämä on kivaa. Kaikki kaverit ja isosisko ovat kertoneet, että ripari on tosi mukava kokemus, ja niin on ollut. Vapaa-aikaa saisi vaan olla enemmän, tunnusti Henna-Riikka Sen jälkeen mielipiteitä sinkoili ristiin rastiin. Rippikouluun lähtöä perusteltiin kulttuuriin kuuluvana tapana. Toisaalta rippikoulu on hyvä olla suoritettuna, jos haluaa aikuisena naimisiin. Ei pidä kuitenkaan kysellä haluaako? Ei vielä. Kesän ensimmäistä rippikoulua perusteltiin valintana siksi, ettei tarvitse odotella sen alkamista koko kesää. Voi rauhassa suunnitella omia reissujaan kesälle. Konfirmaatioon kolmikko aikoi osallistua hyvillä mielin. Voi pukeutua juhlallisesti ja kotiin tulee sukulaisia. Kakku ja kukatkin ovat valmiina. Paavo Vänninen Kemi Kuuletko Paimenen äänen, hartaus SIVU 2 Keminmaa Vanhan kirkon hartaus keskiv. SIVU 6 SIMO Varttuneiden yhteissynttärit SIVU 3 tervola Tarja Volotinen: Aurinko paistaa... SIVU 7 tornio Kevään kylvö siunattiin SIVU 2 Sivulla 2 seurakuntavaalien ensimmäinen kuulutus ehdokaslistojen jättämisestä 15.9. mennessä. YLItornio Ripittäytyvä sitoutuu parannukseen SIVU 3

Sana sunnuntaiksi 20.6. 4. sunnuntai helluntaista Kadonnut ja jälleen löytynyt Jumala on armollinen Isä. Hän etsii eksyneitä, kutsuu syntisiä ja antaa synnit anteeksi. Taivaassa iloitaan jokaisesta kadonneesta, joka on löytynyt. Liturginen väri: Vihreä Alkuvirsiä: 285 Voi, mihin raukka juoksisin, 284 Ah autuas, ken armosta, 502 Jeesus, meitä kosketa nyt. Päivän virsiä: 312 Muistan päivää autuasta, 269 Älä sure, sielu parka, 392 Oi, miksi tiellä Herrani, 270 Enkö Herraa Jumalaani Päivän psalmi: Ps. 32:1-2, 5-8 1. lukukappale: Jes. 57:15-19 (20-21) 2. lukukappale: 1. Piet. 5:5-11 Evankeliumi: Luuk. 15:1-10 26.6. Juhannuspäivä (Johannes Kastajan päivä) Tien raivaaja Johannes Kastajalle omistetuista juhlista säilyi meillä uskonpuhdistuksen jälkeen erillisenä pyhäpäivänä vain hänen syntymäpäivänsä eli juhannus 24. kesäkuuta. Juhlaa on vietetty 400-luvun alkupuolelta lähtien. Sen ajankohta perustuu käsitykseen, että Johannes syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta. Juhlan raamatullinen lähtökohta on Luuk. 1: 26, 36. Pelastushistoriallisesti juhannus viittaa seuraavaan jouluun. Nykyisin juhannusta vietetään kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina. Saamansa nimen (Johannes = Jumala on armollinen) mukaisesti Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamista. Kirkko on viettänyt vanhastaan myös Johannes Kastajan mestauspäivää (29.8.). Sen evankeliumiteksti (Mark. 6:14-29) on otettu vaihtoehtoiseksi saarnatekstiksi. Hartaus Kuuletko Paimenen äänen? n Olet varmaan leikkinyt lapsena esineen piilottamisleikkiä. Yksi leikkijöistä piilottaa esineen ja toiset etsivät sitä. Etsiminen on ollut jännittävää ja on kilpailtu, kuka löytää piilotetun esineen ensimmäisenä. Löytäminen on suuri ilon aihe. Oletko huomannut, että etsiminen jatkuu yhä, mutta tällä kertaa sekä piilottajana että etsijänä olet sinä itse. Etsimistä riittää päivittäin, sillä aina on jotain hukassa. Ensi sunnuntain Raamatun tekstissä etsitään ja löydetään. Sunnuntain Raamatun kohdassa puhutaan sadasta lampaasta, joista yksi katoaa. 99 lammasta jätetään ja lähdetään etsimään tätä yhtä kadonnutta lammasta. Yksikin lammas on etsimisen arvoinen ja hän saa osakseen kaiken huomion. Meille ei kerrota, oliko kysymyksessä karitsa, joka uteliaisuuttaan oli lähtenyt katselemaan ympäristöä, vai oliko kadonnut vanha ja sairas lammas, joka etsi lepopaikkaa. Kadonnut lammas kannetaan hartioilla kotiin, sitä ei ajeta edessä tai vedetä perässä, vaan se kannetaan kotiin. Kadonneen löydöstä iloitaan ja siitä kerrotaan naapureilleenkin. Meidän Vapahtajamme on hyvä paimen, joka etsii kadonnutta. Hän näkee vaivaa meidän tähtemme. Suurin uhraus meidän eteemme hän teki Golgatan keskimmäisellä ristillä, kun hän siellä sovitti syntimme ja teki rauhan Jumalan kanssa. Jeesus kuoli meidän syntiemme tähden, hän kärsi sen rangaistuksen, joka kuuluisi meille. Kun katsomme ristinpuuhun, näemme Jumalan rakkauden: meidän tähtemme. Meidät on kastettu Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen. Kastettuina meillä on oikeus lähestyä hyvää paimentamme. Kastettuina meidän olisi hyvä pysyä koko ajan lähellä Paimentamme ja kuulla hänen ääntään. Emme kuitenkaan aina pysy Paimenemme läheisyydessä, vaan ajaudumme kauemmas hänestä ja helposti eksymme. Kun Paimenemme huomaa meidän eksyneen, hän lähtee etsimään meitä. Hän kutsuu meitä nimeltä: missä olet? Onkohan meidän käynyt niin, että olemme joutuneet Paimenäänen ulottumattomiin? Olemme ehkä lähteneet etsimään parempaa laidunta ja lopulta huomanneet eksyneemme. Voimme luottaa siihen, että Vapahtajamme on lähtenyt etsimään meitä. Ehkä jalkamme on tarttunut kiinni oksaan tai mutaan, mutta kun huudamme avuksi häntä, hän kiirehtii auttamaan meitä. Tai ehkä olemme joutuneet pimeään laaksoon, emmekä näe tietä eteenpäin. Pimeässä elämänlaaksossa muistuu mieleemme Hyvä Paimen. Jeesus Kristus on yhä se Hyvä Paimen, joka on antanut henkensä meidän puolestamme. Hän on lähtenyt etsimään meitä ja kutsuu meitä lempeästi nimeltä. Hänen paimenäänensä kuuluu, kun jäämme sitä kuuntelemaan Sanan ääreen. Hänellä on paljon asiaa meille. Hänen äänensä kutsuu meistä seuraansa ja elämään hänen lähellään. Emme löydä onnea muualta, kuin Jeesuksen yhteydestä Usein juoksemme turhien lupausten perässä, kun todellinen ilo ja onni ovat löydettävissä Vapahtajamme yhteydessä. Suurin löytö elämässämme on se, kun löydämme Jeesuksen Kristuksen elämäämme. Hän on parasta mitä meille voi tapahtua. Oili Tuovinen seurakuntapastori, Kemin Liturginen väri: Valkoinen Alkuvirsiä: 571 Jo joutui armas aika. Päivän virsiä: 258 Kiitetty olkoon Jumala, 259 Kiitetty Herra, joka kansallensa, 572 Taas kukkasilla kukkulat, 574 On kaunis synnyinmaamme Päivän psalmi: Ps. 92:2-6 1. lukukappale: Jes. 40:1-8 2. lukukappale: Ap.t. 13:23-26 Evankeliumi: Luuk. 1:57-66 27.6. 5. sunnuntai helluntaista Armahtakaa! Ihmisen asia ei ole tuomita lähimmäistään, sillä tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle. Meitä kehotetaan armahtamaan toisiamme ja edistämään oikeuden ja hyvyyden toteutumista. Kuulumme syntisten seurakuntaan, joka elää Jumalan anteeksiantamuksesta. Liturginen väri: Vihreä Alkuvirsiä: 450 Maa kaikki vaikka Herran on, 445 Oi Pyhä Henki, riennä, 536 Kristus, valo valkeuden. Päivän virsiä: 438 Oi armahda, Kristus, 453 Kivi onko kourassani, 589 Rauhan Herra, siunaa meitä Päivän psalmi: Ps. 13:2-6 1. lukukappale: Joona 3:1-5, 10-4:11 tai Sak. 8:16-17 2. lukukappale: Room. 14:7-12 Evankeliumi: Luuk. 6:36-42 4.7. 6. sunnuntai helluntaista Apostolien päivä Herran palveluksessa Jo varhain keskiajalla on vietetty apostolien Pietarin ja Paavalin päivää heidän marttyyrikuolemansa muistoksi (29.6.). Heidät surmattiin perimätiedon mukaan Roomassa keisari Neron toimeenpanemissa vainoissa vuonna 67. Kun apostolien päivät Ruotsi-Suomessa poistettiin vuonna 1772, myös Pietarin ja Paavalin päivä erillisenä pyhänä lakkasi. Sittemmin sen tekstit on sijoitettu tähän sunnuntaihin. Liturginen väri: Punainen Alkuvirsiä: 168 Suo, Herra, sama Henki meille, 360 Suo, Herra, mun sinuhun uskaltaa, 404 Voittaja, suo voitto meille. Päivän virsiä: 418 Apostolinsa maailmaan, 164 On Kristus kirkon Herra, 420 Nyt soikoon taivas kiitostaan, 178 Myös isämme uskoivat ennen Päivän psalmi: Ps. 145:3-7 1. lukukappale: 1. Moos. 12:1-4 2. lukukappale: Room. 1:1-7 tai 1. Tim. 1:12-17 Evankeliumi: Luuk. 5:1-11 Ari Juntunen puhui ja Risto Kasala suoritti kylvön. Ei lakkaa kylvö eikä korjuu Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö eikä korjuu, ei vilu eikä helle, ei kesä eikä talvi, ei päivä eikä yö. (1. Moos. 8: 13-22) n Torniossa perinteinen vuoden kylvöjen siunaaminen tehtiin Raumolla Risto Kasalan pellolla. Ilma tyyntyi ja sade taukosi silloin, kun Risto Kasala kylvi käsin siemeniä pellolla ja lääninrovasti kirkkoherra Ari Juntunen piti puheen. Kylvönsiunauspuheessa verrattiin ohran siemenen kylvämistä ja Jumalan sanan kylvöä. Kun siemen pääsee hyvään maahan, se ei voi olla kasvamatta. Siemenessä on niin valtava voima, että se ei voi olla tulematta esiin. Herran sana on kuin siemen, joka kylvetään peltoon. Peltoon kylvetty siemen tuottaa aikanaan sadon, joka sitten sadon kypsyessä korjataan talteen. Joka keväisen kylvöjen siunauksen järjestävät MTK -Tornio ja Tornion seurakunta. Tänä vuonna mukana järjestelyssä oli myös Tornion Eläkeliitto, joka tarjosi kahvit ja pullat. (MTK- Tornio) KIRKKOLAIVA Ryhmätilaus joka kotiin 16. vuosikerta Julkaisija: Kemi-Tornion rovastikunnan seurakunnat Päätoimittaja Markku Korpela 0400 184 292, markku.korpela@evl.fi Netissä: www.kirkkolaiva-lehti.fi Kaikki aineisto lehteen sähköpostilla: soile.koivisto@tornionlaakso.net Puh. 040 762 7271 Fax. 0207 433 218 Alkkulanraitti 48, 95600 Ylitornio Toimittajat: Paavo Vänninen Kemi 040 5636 222, paavo.vanninen@pp.inet.fi Tarja Tervahauta Tornio 040 5360 655, tarja.tervahauta@evl.fi Kustantaja: Privat-Medi Oy Painatus: Suomalainen Kirjapaino Oy, Kajaani Jakelu: Uusi Torniolainen ja Itella Ilmestyy torstaisin joka toinen viikko Seuraava numero torstaina 8.7.2010

ääkirjoitus 17.6.2010 Samuel-piispa ohjeisti hiippakuntaa ajankohtaisissa kysymyksissä n Hiippakuntavaltuusto piti kokouksen Oulussa 12.6. Juoksevien asioiden lisäksi piispa ohjeisti valtuutettuja ajankohtaisissa kysymyksissä ja kokousväki keskusteli median ja kirkon suhteista. Avauspuheenvuorossaan piispa Samuel Salmi otti kantaa kevään aikana julkisuudessa olleisiin kysymyksiin. Tärkeimmät kannanotot liittyivät rekisteröityjen parisuhteiden siunaamiseen sekä rippiin ja vaitiolovelvollisuuteen. Rekisteröityjen parisuhteiden siunaamiseen liittyvät kysymykset ovat olleet vahvasti esillä sekä arkkipiispan vaalissa että Helsingin piispan vaalissa. Molemmissa vaaleissa valittu piispa on ilmaissut toivovansa kirkon käytännön muuttuvan. Samuel-piispa painotti, että toistaiseksi Oulun hiippakunnassa noudatetaan kirkkolakia ja voimassa olevaa piispainkokouksen ohjetta vuodelta 2003. Nykyisen lainsäädännön mukaan kirkolliseen avioliittoon ei voida vihkiä samaa sukupuolta olevia henkilöitä eikä heidän liittoaan myöskään voi siunata. Myöskään rukoushetken kaavaa ei ole toistaiseksi hyväksytty. Piispan selkeä ohje oli, että Oulun hiippakunnassa käytäntö ei toistaiseksi muutu. Rippi ja vaitiolovelvollisuus ovat olleet esillä julkisuudessa koko kevätkauden ajan. Kärjekkäimmissä lausunnoissa on jopa epäilty rippikäytännön suojelevan pedofiilejä ja hyväksikäyttäjiä. Kaikki käytännön sielunhoitotyössä toimivat ovat kokoajan tienneet, että rippi ei ole pedofilian syy eikä seuraus. Luterilainen rippi- ja sielunhoitokäytäntö eivät myöskään suojele vääryydentekijää eivätkä vaikeuta uhrin mahdollisuutta saada apua. Jo nyt rippisalaisuuteen liittyy velvoite varoittaa viranomaisia, jos ripissä on tullut tietoon yksilöä tai yhteiskuntaa vakavasti uhkaava vaara. Tosin tämä on tehtävä niin, että ripittäytyjän henkilöllisyys ei paljastu. Piispa painotti, että rippiin liittyy ulottuvuus, josta julkisuudessa ei ole puhuttu juuri lainkaan. Ripissä ripittäytyvälle avautuu mahdollisuus uuteen alkuun. Sen vuoksi rippisalaisuuden täytyy olla ehdoton. Tunnustaessaan syntinsä ja vastaanottaessaan Jumalan anteeksiantamuksen ripittäytyvä sitoutuu todelliseen parannukseen, joka merkitsee elämänmuutosta ja myös halua korjata tehtyjä virheitä. Jos ripittäytyvä jatkaa vääryyden tekemistä ja synnin harjoittamista, on kyse ripin väärinkäytöstä. Mikäli pappi havaitsee tällaisen, hänellä on tunnustuskirjojen mukaan velvollisuus ryhtyä toimenpiteisiin, joilla synnintekijä suljetaan ehtoollisyhteydestä. Piispa muistutti, että tämä julkinen toimenpide vastaa rikostutkinnan käynnistämistä eli nykyään poliisille tehtävää ilmiantoa. Ainakin läsnä olleet papit saivat kaipaamansa kannanoton rippiin ja sen mahdolliseen väärinkäyttöön liittyvään rajankäyntiin. Ripin varjolla ei voi jatkaa väärin tekemistä. Syntien anteeksianto ei merkitse lupaa harjoittaa syntiä. Näiden itsestään selvien totuuksien kuuleminen oli tervetullut linjaus hiippakuntamme esipaimenelta. Kalevan pääkirjoitustoimittaja Pekka Mikkola alusti keskustelua median ja kirkon suhteista. Mikkola esitteli tutkimuksia, joiden mukaan viestinten suhtautuminen kirkkoon on pääosin neutraalia tai positiivista, vaikka kirkon edustajista saattaa joskus tuntua, että vaikeiden ja negatiivisten asioiden esille nostaminen on kirkon tai seurakunnan vastaisuutta. Hän painotti sitä, että lehdistön velvollisuus on kertoa lukijoita kiinnostavista asioista. Mikkolan mukaan on selvästi havaittavissa, että valtakunnan kärkimedia käsittelee kirkkoa koskevia kysymyksiä vähemmän kuin maakunta- tai paikallislehdet. Siihen on selvä syy. Seurakuntien ruohonjuuritason toiminta ei ole valtakunnallisesti kiinnostavaa, mutta sillä on suuri merkitys paikallisella tasolla. Hän myös rohkaisi seurakuntia ottamaan enemmän yhteyksiä toimittajiin ja kertomaan tulevista kiinnostavista tapahtumista. Mikkola myös opasti uutisoinnin lainalaisuuksista. Ei pidä hämmästyä, jos kirkkoherran saarnan referaatissa ei mainita sitä, että Jeesus on sovittanut kaikkien synnit. Se on vanha juttu ja jo kaikkien tiedossa. Uutinen on sen sijaan se sivulauseessa oleva kannanotto johonkin paikallisesti tai valtakunnallisesti kiinnostavaan konkreettiseen asiaan tai seurakunnan diakoniatyössä mukana olevien maallikoiden näyttävä tempaus vähäosaisten hyväksi. Mikkola myös kaipasi kirkolta ja seurakunnan työntekijöiltä linjauksia yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti polttaviin kysymyksiin. Esimerkkinä hän mainitsi hälyttäviin mittasuhteisiin nousseen alkoholin käytön, josta kirkon työntekijät ovat lähes hiljaa. Mikkolan mukaan vaikeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin liittyvät keskustelunavaukset ovat kirkolle tuhannen taalan paikkoja. Hän mukaansa kirkon sanomalla ja eettisillä kannanotoilla on tilausta tässä ajassa. Hiippakuntavaltuusto on tuomiokapitulin työntekijöiden tukena heidän työnsä suunnittelussa ja arvioinnissa. Kokouksissa olemme myös saaneet tärkeää informaatiota kirkkoa koskevista ajankohtaisista asioista ja tällä kertaa erityisen tärkeän kannanoton julkisuudessa velloneeseen keskusteluun. Matti Salminen Ylitornion kirkkoherra Simon varttuneille yhteissynttäreillä ruusuja ja leppoisia toivotuksia - Monia vuosia, armorikkaita vuosia, toivotti Simon kirkkokuoro varttuneiden ikäluokkien yhteisillä syntymäpäivillä seurakuntakeskuksessa. Juhlat alkoivat jumalanpalveluksella, jossa kirkkoherra Seppo Lohi tarkasteli saarnassaan kutsua Jumalan valtakuntaan. Hän ilmensi huolestuneisuutensa nykyajassa, sillä kutsuja on kyllä maailmaan lähtenyt, mutta vastanneita on vähän? - Mitä pitäisi tehdä, jotta kaikki kutsuun vastaisivat? hän kysyi. Kysymys jäi avoimeksi. Vähänlaisesti oli seurakunnan syntymäpäiväkutsuunkin vastanneita. Syntymäpäiväänsä juhlistamaan oli kutsuttu noin 40 seurakuntalaista iältään 70, 75 ja 80 vuotta. Paikalle saapuneet kukitettiin ja kukin sai mukaansa puisen seurakuntakuvan. Karkkia, siirappia ja räjäytetty silta Yhtenä päivänsankareista oli paikalla Aino Petäjäsuvanto miehensä Heinon kanssa. Aino ehätti hetkeksi 75-vuotista elämäntaivaltaankin muistelemaan. - Rikas elämä, kun muistaa sota-ajan. Meilläkin oli saksalaisia pihapiirissä, ja niille Simossa vietettiin varttuneiden yhteistä syntymäpäivää asiaan kuuluvine kukituksineen. Heino ja Aino Petäjäsuvanto viettivät leppoisan kahvituokion. piti antaa pirtti. Itse mentiin kamariin. Meillä oli kaikki pakattuna Ruotsiin lähtöä varten, muistelee Aino lapsuuttaan Alaniemen kylällä. Evakkoon ei tarvinnut kuitenkaan lähteä, sillä majoittuneet saksalaiset osoittautuivat leppoisiksi sotatoimista huolimatta. - Kävivät jopa varoittamassa, kun räjäyttivät lähellä olevan sillan. Ei tullut pihapiiriin kuin yksi jonkinlainen hirrenpätkä. Isä oli rukoillut, etteivät panisi niin paljon panoksia. Eivät vissiin panneet. Viikon toista majailivat meidän pihapiirissä. Meille lapsille antoivat karkkia ja siirappia, tykkäsivät lapsista. - Meidän koululla oli ilmavartiointi. Täti oli koululla opettajana, joten olin pikkulottana vartiossa. Pientila ja kauppa täyttivät osan Aino Petäjäsuvannon vuosista. Emännäntaitoja hän kartutti käymällä emäntäkoulun Kemijärvellä. - Olen tyytyväinen että sain lähteä. Kun palasin, olin kauppiaana ja välillä kokkasin, koska meillä oli muonitusta savotoille. Aino arvosti suuresti seurakunnan kutsua yhteisille syntymäpäiville. Itse hän arveli saavansa vierailla useammankin kerran, sillä äiti ylsi 96 vuoden ikään ja setä eli 100-vuotiaaksi. - Muistaminen on mukava tapa. Olen harmistunut niiden puolesta, jotka eivät olleet mukana. Kannattaisi sen verran kunnioittaa niin seurakuntaa kuin itseäänkin. (PV) Torniosta lukutaitoa Nepaliin 3375 eurolla n Tornion seurakunnasta kerättiin 3 375 eurolla lukutaitoa Nepaliin. Läskejä kertyi yhteensä 225 kg. Tempaukseen osallistui yhteensä 64 henkilöä, 50 naista ja 14 miestä. Miehet pudottivat painoansa suhteessa naisia enemmän. - Yleensä oltiin tyytyväisiä painon putoamiseen. Hiukan oltiin yllättyneitä, ettei paino pudonnutkaan niin kuin oli tarkoitus. Puntarilla käyvistä yli 90% oli kuitenkin tyytyväisiä, diakonissa Riikka Tapojärvi vakuuttaa. - Monet saivat tästä hyvän kannustimen toimimaan jatkossakin niin että lisäävät liikuntaa ja katsovat mitä suuhunsa pistää. Puntarilla käyvistä ei kukaan ollut alipainoinen. Olo oli keventynyt ja siitä oltiin iloisia. Tällaiselle tapahtumalle toivottiin jatkoa. Olisi ikään kuin jokin hyvä syy, joka laittaa tarkkailemaan omaa painoa ja ruokailutottumuksia, diakoni Ritva Eskola jatkaa. - Tästä tempauksesta olemme saaneet hyvää palautetta ja nyt mietitäänkin miten voisimme jatkaa, naiset tuumaavat. TARJA TERVAHAUTA

Kemi Kemin seurakunta www.keminseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto puh. 040-8489347 Taloustoimisto puh. 040-8313159, 040-5590350 Torstaina 17.6. Klo 13 kesähartaus Juntonkankaan seurakuntakodilla, Jani Koivusalo. Tiistaina 29.6. Klo 13 kesähartaus Syväkankaan palvelutalolla, Markku Korpela. Arkisin Maanantaisin klo 8 aamurukoushetki seurakuntakeskuksessa Marian kappelissa. Tiistaisin klo 17 naisten saunailta Saarenottassa. Hartaus klo 18.30. Keskiviikkoisin klo 17-20 miesten saunailta Saarenottassa. Torstaisin klo 10 hartaushetki vainajien omaisille JUMALAN- PALVELUKSET Sunnuntaina 20.6. Klo 10 leiririppikoulu 2 konfirmaatio Kemin kirkossa, saarna Tuomas Tölli, liturgia Oili Tuovinen. Juhannuspäivänä 26.6. Klo 10 sanajumalanpalvelus Kemin kirkossa, saarna Jani Koivusalo, liturgia Oili Tuovinen. Sunnuntaina 27.6. Klo 10 messu Kemin kirkossa, saarna Oili Tuovinen, liturgia Jani Koivusalo. Sunnuntaina 4.7. Klo 10 leiririppikoulu 3 konfirmaatio Kemin kirkossa, saarna Anna Mäkituomas, liturgia Jani Koivusalo. ja sanomakellojen soitto Kemin kirkossa. Diakoniatyö Ajanvaraukset keskiviikkona 23.6. klo 13.30-15, keskiviikkona 30.6. klo 9.30-11 ja keskiviikkona 7.7. klo 9.30-11 seurakuntakeskuksessa, Kirkkopuistokatu 11, puh 040-8312379. LAPSET Nuorisotyö Seurakunnan nuorten illat jatkuvat heinäkuussa pe 23.7. Seuraa tiedotusta myös Kemin seurakunnan nuoret - Facebook-yhteisöstä. Nuorten leiri Lapiosalmella 2.-6.8. Leiri on samaan aikaan varhaisnuorten telttaleirin kanssa, mutta nuorille omaa ohjelmaa. Ilmoittautumiset ja lisätietoja juha. taanila@evl.fi Nuorten Meri-survival 10.- 12.8. Telttailuleiri Laitakarissa, kaikki mukkaan! Ilmoittautumiset sähköpostitse juha.taanila@evl.fi tai tiina. vakevainen@evl.fi. Päivä- ja perhekerhotyö Syksyn päiväkerhoryhmiin 4 v-6 v lapsille ilmoittautuminen kesäkuussa keskiviikkoisin klo 13-15. Vapaita paikkoja voi kysyä lastenohjaajilta: Juntonkangas 040 8309893, 040 5667252, Takajärvi 040 5421319, Hepolahti/ Peurasaari 040 5667252, 040 5055241 tai 040 5272153. PÄIVÄKESKUS PYSÄKKI Oklaholmankatu 20 O 53, puh. 040-561 5794. Avoinna ma-pe klo 7-14. Ruokailu ti ja to. Päiväkeskuksen toiminta perustuu asiakkaiden päihteettömyyteen ja vapaaehtoisuuteen. Päiväkeskuksessa on mahdollista syödä aamupala, lukea lehtiä, pestä pyykkiä, käydä suihkussa sekä saada ohjausta asioiden hoitamiseen. Tarkempi ohjelma päiväkeskuksen ilmoitustaululla. Tervetuloa! RAUHANYHDISTYS su 20.6. klo 17 seurat pe 25.6. Rautiosaaren juhannus su 27.6. klo 17 seurat Keminmaassa Kuollut: Laila Annikki Ranta 85 v, Olavi Laitinen 90 v, Aira Margit Heikkilä 88 v, Paavo Johannes Puumala 85 v, Onni Järnfors 81 v, Juho Heikki Pesälä 78 v, Pertti Olavi Adolfsén 74 v. Vihitty: Janne Petteri Pesonen ja Anniina Helena Matinlompolo, Markku Tapani Koivisto ja Ann-Marie Koivurova, Kimmo Juhani Vallo ja Hanna-Maria Annukka Vahlroos. Kastettu: Matilda Anja Kristiina Kaarlenkaski, Roope Santeri Ollikainen, Lotta Kaarina Räsänen, Inka Elviira Korkiakoski, Nelly Lotta Anneli Rajala, Niia Margareta Lammassaari, Iida-Maija Koistila. Hopealyhdyn ruokalista ma 21.6. makkarakastike ti 22.6. riistakiusaus ke 23.6. kaalikääryle to 24.6. lohikeitto pe 25.6. suljettu Hopealyhty suljettu ajalla 25.6.-1.8. Hyvää juhannusta ja hyvää kesää! Päivittäin myös kasvisvaihtoehto. Joka päivä salaattia, leivät, juomat sekä jälkiruoka. Hinnat eläkeläisille 5 euroa, muille 7 euroa, kotiannos eläkeläiset 3,80 euroa (jälkiruoka ei kuulu 3,80 euron kotiannoshintoihin, jälkiruoka maksaa 1 euron). Muistutus kotiannosten hakijoille: omat astiat mukaan. Hopealyhty avoinna arkisin klo 11-12.30 Kemin seurakuntakeskuksessa, Kirkkopuistokatu 11, puh. 040-808 5655. Ylitornion urut vihitään 29.8. Ylitornion kirkkoneuvosto on kokouksessaan 31.5. mm. päättänyt kieltää suojakannen käytön hautauksissa. Suojakansi hidastaa haudan tiivistymistä ja aiheuttaa myöhemmin hautakummun pinnan painumista ja myöhemmin muistokivien ja reunakivien kallistumisia, kaatumisia ja rikkoutumisia. Meltosjärven kirkolla järjestettävissä hautaansiunausten muistotilaisuuksissa siirrytään Ylitornion seurakuntakodilla hyväksi havaittuun käytäntöön eli niiden pitovastuu annetaan vain pitopalveluyrityksille. Kesän jumalanpalvelussuunnitelman hyväksymisen yhteydessä päätettiin järjestää urkujen vihkiminen 29.8. pidettävän messun yhteyteen. Urkujen rakentaminen on kevään ja kesän aikana edennyt nopeasti. Tällä hetkellä urkujen näkyvästä rakentamisesta puuttuu enää viimeisten pillien asentaminen ja viimeistelytyöt. Urkujen äänittäminen ja virittäminen jatkunevat vielä vihkimisjuhlan jälkeenkin, koska urut ovat lopullisessa soittokunnossaan vasta muutaman kuukauden kestävän sisäänsoittovaiheen jälkeen. Neuvosto kutsui lähetyssihteeriksi Iita Materon ja esittää tuomiokapitulille srk-pastori Tuomo Silvastin työrupeaman jatkamista vuoden loppuun. Syksyn aikana selvitetään tarve ja mahdollisuudet toisen papin viran hoitamisesta yhteistyössä naapuriseurakuntien kanssa. Todettiin, että uurnalehtoalueen suunnittelun toimikunta on tutustunut Oulun, Kemin ja Rovaniemen hautausmaiden ratkaisuihin. Ylitorniolla uurnalehto otettaneen käyttöön alkusyksystä. Markus Pietilä Tornion kesäpappina Tuomo Silvast jatkaa Ylitornion seurakuntapastorina vuoden loppuun. Markus Pietilä toimii Tornion vs. kappalaisena kesä-heinäkuun ajan 3.8. saakka. Hanna Hägele jatkaa Lapin seurakuntien vt. kehitysvammaistyön pastorina ajalle vuoden loppuun. Tumiokapituli totesi Kalajoen seurakuntapastori Suvi Lehtimäen ja seurakuntapastori Sanna Komulaisen Oulusta kelpoisiksi hakijoiksi Kalajoen kappalaiseksi. Heini Kestille myönnettiin virkavapautta Rovaniemen oppilaitospastorin virasta 30.4.2011saakka. Ja Kälviän kappalainen Pasi Palmulle toisen tehtävän hoitamista varten 15.9.2010 14.9.2011. Tiekirkko on ikkuna kulttuuriin n Tiekirkkojen ketjuun kuuluu tänä kesänä ennätykselliset 284 kirkkoa eri puolilla Suomea. Kirkkolaivan alueella tiekirkkoja on avoinna Kemissä, Keminmaassa ja Tervolassa. Lisäksi Tornion kirkko kuuluu ketjuun, mutta se ei ole nyt remontin takia avoinna. Tiekirkoissa avautuu ikkuna paikalliseen historiaan, arkkitehtuuriin ja kulttuuriin. Kirkot ja niiden huolella hoidetut ympäristöt kilpailevat muiden taukopaikkojen rinnalla tarjoten toisenlaisen vaihtoehdon. Tiekirkkojen aukioloajat, osoitteet ja ajo-ohjeet ovat osoitteessa www.tiekirkot.fi. Kemin kirkko Avoinna 28.6.-30.7. ma-pe klo 11-16 Kirkkopuistokatu 9, Kemi www.keminseurakunta.fi Josef Stenbäckin suunnittelema kirkko 1900-luvun alusta. Mannermaista uusgotiikkaa. Kirkko on peruskorjattu v. 2003. Keminmaa, Pyhän Mikaelin kirkko Avoinna 31.7. saakka klo 11-16 Rantatie 63, Keminmaa keminmaa.seurakunta.net Suomen pohjoisin keskiaikainen harmaakivikirkko Kemijoen tormällä. Kirkkosalissa keskiaikaisia veistoksia ja lautaholvissa 1650-luvun maalauskoristelu. Hartaus ke klo 19.30 juhannuksesta alkaen. Tervola, Iso kirkko Avoinna 28.8. saakka ma-to klo 8-16, pe klo 8-14 Kirkkokuja 4, Tervola www.tervolanseurakunta.fi Kirkon suuri koko ja karuus puhuttelevat. Tervola, Seurakuntakeskuksen kirkko Avoinna 28.8. saakka ma-to klo 8-16, pe klo 8-14 Lasimaalaus "Kyynelten portti". Tervola, Vanha kirkko Avoinna 28.8. saakka ma-to klo 8-16, pe klo 8-14 Kirkkokuja 4, Tervola. Sisäänajo nelostieltä. V. 1689 valmistunut pieni tukipilarikirkko, kirkkosalin hirsiseinät ja lautaholvi maalaamattomat. Tornion kirkko Ei avoinna - remontissa 2010 Kirkkokatu 13, Tornio www.tornio.seurakunta.net Länsitornillinen tukipilarikirkko on karoliinisen barokin loistokkain esimerkki Suomessa. Holvien maalaukset, saarnastuoli ja kuoriaita vuodelta 1686. Kellotapuli on kirkon ikäinen. Tiekirkoissa on paljon nähtävää. Tiekirkot ovat avoinna kesäkuusta elokuuhun. Kuva: Katja Tähjä. Kesällä 2010 Tiekirkoissa jaetaan enkelten suojelusta. Kuva: Christel Rönns/ Tiekirkot

Tornio Tornion seurakunta Kirkkoherranvirasto Parasniementie 115, 95450 Tornio Puh. 040 556 8676 Avoinna ma-pe klo 9-15 www.tornio.seurakunta.net JUMALANPALVELUKSET Sunnuntaina 20.6. klo 10 Konfirmaatiomessu Alatornion kirkossa; saarna Ari Juntunen, lit. Markku Hulkko. Jumalanpalveluksen yhteydessä siunataan käyttöön kirkollista esineistöä. klo 11 Sanajumalanpalvelus Karungin kirkossa; Markus Pietilä. klo 12 Konfirmaatiomessu Tornion kirkossa; saarna Raimo Kittilä, lit. Mauri Laakso. KESÄILLAN MUSIIKKIA pe 18.6. klo 19 Alatornion kirkossa Jaana Korpela, sopraano. Roger Wanamo, piano. - Runon aurinko ei sammu ARJEN SYLEILYSSÄ runokooste la 19.6. klo 20 Parasniemen pappilassa. Lausunta Marja-Liisa Korhonen. Musiikki Tarleena ja Timo Perkkiö. Vapaa pääsy. KONSERTTI la 3.7. klo 21 Alatornion kirkossa Johanna ja Mikko Iivanainen. Ohjelma 10. LÄHETYS Lauluillat keskiviikkoisin klo 19 Parasniemen lähetysaitalla. Ke 16.6. mukana Ari Juntunen. Ke 23.6. mukana Raimo Kittilä. Ke 30.6. mukana Martti Puontila. Ke 7.7. mukana Heikki Turunen. Kirkkokahvit Parasniemen lähetysaitalla sunnuntaisin Alatornion kirkossa toimitettavan jumalanpalveluksen jälkeen. Arpajaisten voitot: 1. Matto M-carpet: Maiju Mäkelä. 2. Lahjakortti Puukeskus: Hilkka Eronen. 3. Täytekakku Eija Nevalainen: Seppo Parkkonen. 4. Täytekakku Eija Nevalainen: Antti Mäkelä. 5. Lahjakortti Puukeskus: Aili Turunen. 6. Miesten sukat: Hannu Happonen. 7. Kynsikkäät: Riitta Kasala. Voitot saa noutaa Parasniemen kirkkoherranvirastosta. Lämmin kiitos kaikille osanottajille. Juhannuspäivänä 26.6. klo 10 Messu Alatornion kirkossa; saarna Ville Väkeväinen, lit. Markus Pietilä. klo 11 Sanajumalanpalvelus Karungin kirkossa; Alex Ylinärä. HUOM! Tornion kirkossa EI jumalanpalvelusta. Sunnuntaina 27.6. klo 10 Konfirmaatiomessu Alatornion kirkossa; saarna Markus Pietilä, lit. Jarkko Kuusisto. klo 12 Messu Suensaaren srk-talolla; Ville Väkeväinen. HUOM! Karungin kirkossa EI jumalanpalvelusta. Sunnuntaina 4.7. klo 10 Konfirmaatiomessu Alatornion kirkossa; Raimo Kittilä. klo 11 Sanajumalanpalvelus Karungin kirkossa; Martti Puontila. klo 12 Messu Suensaaren srk-talolla; Ville Väkeväinen. Kolehdit 20.6. Nuorten lähimmäisvastuuhankkeen kehittämiseen. 26.6. Oman srk:n diakoniatyölle. 27.6. Raamattulähetystyöhön. 4.7. Ahdingossa olevien henkilöiden taloudelliseen avustamiseen Suomessa. Radiointi Jumalanpalvelukset radioidaan sunnuntaisin klo 10 Alatornion kirkosta Radio Pron kanavalla. Myös internetin välityksellä lähetystä on mahdollisuus kuunnella osoitteessa: www.radiopro.fi Lähetyksen lauluilta ti 22.6. klo 18 Tuula ja Arto Liisanantilla, Pihlajasaarentie 87, mukana Raimo Kittilä. DIAKONIA Seurakuntaretki Vadstenan luostariin ja Tukholmaan 2.-5.9. Mukana kirkkoherra Kimmo Sulila ja diakoni Eila Kastu Haaparannasta sekä diakonissa Aila Ylinärä Torniosta. Ilm. 5.7. mennessä kirkkoherranvirastoon 040 556 8676. Syysretki 14.-15.9. Yöpyminen Rokuan kuntokeskuksessa. Retken hinta 80. Mukana Aila ja Suvi. Ilm. 16.8. mennessä kirkkoherranvirastoon p. 040 556 8676. Tulossa Avustusmatka Tallinnaan marraskuussa. Seuraa Kirkkolaiva-lehteä. HAUDATTU: Hannu Vilho Alamäki 87 v. Pauli Olavi Sadinmaa 87 v. Tauno Olavi Hiltunen 84 v. Esko Jalmari Jussila 82 v. Erkki Anselmi Pannimaa81 v. Hilkka Annikki Tikkala 81 v. Paula Irmeli Vierelä 58 v. Merja Hannele Kirjava 44 v. Ossi Markus Allan Alatalo 27 v. KUULUTETTU: Jaakko Martti Tapani Martikainen ja Elisa Hannele Riihiniemi, Tuomas Juhani Lassheikki ja Henna Marika Pudas, Veli Jussi Antero Rahkonen ja Anita Hannele Stark, Jaakko Tuomas Oskari Heikkinen ja Maria Pauliina Niska, Sakari Johannes Pörhölä ja Leena Elina Huhta, Markku Tapio Puikko ja Tuula Anneli Satokangas. VIHITTY: Marko Juhani Ylimartimo ja Suvi Krista Matinlassi, Antti Kristian Kotvio ja Maria Elina Häkkinen, Jaakko Martti Tapani Martikainen ja Elisa Hannele Riihiniemi, Tero Kalervo Arpi ja Satu-Kaarina Niska. KASTETTU: Antto Armas Kalliosalo, Anette Maria Eveliina Oinas, Matias Sulo Ilmari Juuso, Sara-Selina Makslahti, Lotta Josefina Marjatta Kulju, Aleksi Daniel Lindholm, Santeri Timo Tapio Hyttinen, Alvin Antti Hermanni Kotvio, Ida Helmi Sofia Erkheikki, Riku Iisakki Saukkoriipi, Aapo Veikko Iisakki Käsmä, Vili Martti Olavi Anunti. VAMMAISTYÖ Rippikoululeiri II 5.-10.7. Karemajoilla. Konfirmaatio 10.7. klo 13 Ylitornion kirkossa. RAAMATTUPIIRI Miesten Raamattuopintopiirin kokoontumisia Pukulmissa klo 13.00 perjantai 18.6.; torstai 24.6.; perjantai 2.7.; perjantai 9.7. RAUHANYHDISTYS Tornion Ry, Kemintie 17: La 19.6. klo 19 Pihaseurat Riitta ja Pekka Rainiolla; Kari Sutinen. Su 20.6. klo 18 Kaksikieliset seurat (suomi/ruotsi, tulkkaus) ry:llä; Alpo Isotalus, Eero Kinnunen. Su 27.6. klo 18 Seurat ry:llä; Aimo Mikkonen, Aarne Ronkainen. Parasniemen lähetysaitalta kajahtivat Siionin matkalaulut n Ei tarvinnut kanttori Timo Perkkiön paljoa laulua maanitella. Tuskin matkalaulun sävel oli uruista ilmoille ehättänyt ja rippikoululaisia herätellen aitan julkipäätyyn saapunut, kun se palaavan laulun saattelemana valtasi jo koko lähetysaitan vintin. Taustalla kaikui vielä: hän antoi meille, kauniin maan. Parasniemen vanhan aitan lauluillassa osattiin ja haluttiin laulaa. Eikä ihme, onhan kesäistä tapahtumaa toistettu jo kymmenisen vuoden ajan, kuten lähetyssihteeri Anneli Rytisalo muisteli. - Sinä aikana, kun itse olen ollut tässä mukana, on tapahtuma järjestetty joka ikinen keskiviikko. Sunnuntaisin tarjoamme kirkkokahvit täällä aitalla. - Tämä antaa hyvän ja iloisen mielen. On sellainen laulamisen meininki, ettei voi oikein todeksi uskoa. Anneli tähdentää, että ihmiset ovat halunneet laulaa Siionin matkalauluja koko ajan. - Olen yrittänyt, että laulettaisiin lähetyssuuntien tai lähetysseuran lauluja, mutta ne eivät tahdo mennä läpi. Nämä ovat tuttuja lauluja. Monissa kirjoissa on näitä lauluja, mutta sanoja on osin muunnettu, ja silloin ne ovat hankalampia laulaa. Anneli Rytisalo ei myyntituotoista huolestu. - Pienistä puroista kertyy iso virta. Joskus markkinoilla oltaessa oikein ihmettelee kuinka euron kahveista ja 8 euron kakuista saattaa kertyä tuhansien eurojen tulos. Siunauksellista työtä. Ensi viikolla Parasniemen lähetysaitan vintillä lauletaan jälleen. Joka keskiviikko, läpi kesän, satoi tai paistoi. (PV) Seurakuntapastori Mauri Laakso liittyy kanttori Timo Perkkiön säestämään matkalauluun, joka näyttää sopivan rippikoululaistenkin valikoimaan. Jykevät hirret antavat oman sävynsä sointiin.

Keminmaa www.keminmaa.seurakunta.net Kirkkoherranvirasto puh. 0400 226 845 JUMALAN- PALVELUKSET Su 20.6. Konfirmaatiomessu kirkossa klo 10.00, toimittaa Johan Helkkula, avustaa Yrjö Haapala. Juhannuspv 26.6. Konfirmaatiomessu kirkossa klo 10.00 toimittaa Yrjö Haapala. Su 27.6. Messu kirkossa klo 10.00, toimittaa Yrjö Haapala. Kirkkoherranvirasto on avoinna 14.6. - 25.6. ja 12.7-23.7. klo 8-11, pe 18.6. Rukouspiiri Lautiosaaren seurakuntatalolla klo 18.30 ti 22.6. Päihdekuntoutujien raamattu- ja rukouspiiri Kyläpaikassa klo12.00 ke 23.6. Kyläpaikka eläkeläisille, Laurilassa Kunnantie 5 klo 11 14 Hartaus terveyskeskuksen vuodeosastolla klo 13.45 pe 25.6. Juhannusjuhla vanhan kirkon kentällä klo 20.00 ke 30.6. Hartaus Kallinrannassa klo 13.00 Hartaus terveyskeskuksen vuodeosastolla klo 13.45 Hartaus vanhassa kirkossa klo 19.30, hartauden jälkeen kahvi/teehetki väentuvalla lähetyksen hyväksi. pe 2.7. Rukouspiiri Lautiosaaren seurakuntatalolla Ke 7.7. Hartaus terveyskeskuksen vuodeosastolla klo 13.45 Hartaus vanhassa kirkossa klo 19.30, hartauden jälkeen kahvi/teehetki väentuvalla lähetyksen hyväksi. DIAKONIA Diakoniatoimistossa päivystys maanantaisin ja torstaisin klo 9.00-11.00 LÄHETYS Lähetyssoppi avoinna lauantaisin klo 11.00-14.00. Tarjouskassi kirpputorilta 10. Toistaiseksi ei oteta vaatetta vastaan. Lähetyssoppi avoinna viimeisen kerran tälle keväälle 19.6. LAPSET JA NUORET PÄIVÄKERHOT SYKSYN 2010 KERHOIHIN ILMOITTAUTUMINEN Kerhoihin otetaan -05, -06 ja -07 syntyneitä lapsia. Kerhopaikat ovat: Laurilassa 4-5 -vuotiaiden aamu- ja iltapäiväryhmät ja 3-4 -vuotiaiden aamuryhmä Lassilassa 4-5 -vuotiaiden aamu- ja iltapäiväryhmät ja 3-4 -vuotiaiden aamuryhmä Lautiosaaressa 3-5 -vuotiaiden iltapäiväryhmä. Ilmoittautumiset ja lisätietoja lastenohjaajilta Taina Väkeväinen 0400 226 837, Raila Haapala 0400 992 610, Tuula Rytky 040 848 5453, Marika Alajärvi 0400 278259. Lastenohjaajat ovat lomalla 28.6. 22.8. Kesäperhekerho perjantaina 18.6. Vanhassa pappilassa klo 9.30-11.00 Myötävirran kerhotiloissa klo 9.30-11.00 VARHAISNUORISOTYÖ KESÄLEIRIT 1-3 LK LASTENKESÄLEIRI 21.-22.6. Honkamaassa. Leirin hinta on 6,50 euroa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset nuorisotyönohjaaja Virpi Huttuselle 040 766 6713 NUORISOTYÖ NUORTEN LAPIN VAELLUS KALDOAIVIN erämaassa 31.7.-7.8. Vaellukselle otetaan 20 ensin ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen p. 0400 343 452/Hannu Huttunen. Vaelluksen hinta on 45 euroa. Vaelluksen järjestää Keminmaan kunnan ja seurakunnan nuorisotyöt. Vaellusalue sijaitsee Utsjoen kunnan alueella. Maisemat ovat komeat ja vesissä ui harrit ja taimenet odottaen kalastajien vieheitä. Lisää tietoa vaelluksesta saat Hannulta. Ei muuta kuin rinkka selkään ja tunturiin RAUHANYHDISTYS www.keminmaanrauhanyhdistys.fi Su 20.6. klo 17.00 Seurat Kemissä Pe 25.6. Rautiosaaren Juhannusaattoseurat Su 27.6. klo 17.00 Juhannnusseurat 2. 5.7. Suviseurat Liperissä muulloin normaalisti. TAPAHTUMIA KEMINMAASSA Pe 25.6. Klo 9.15 13 rippikoululaisten valokuvaus ja konfirmaatioharjoitus kirkossa. Ma 28.6. Klo18 kesäinen lähetysilta Eila ja Antti Ylimartimolla Viantienjoella. Lättykahvit ja arvontaa lähetyksen hyväksi. Laulua Merja ja Ilkka Simojoki. Tervetuloa! Lähetyksen kesäiset kirkkokahvit järjestetään tänä kesänä tapulin sijasta Simoniemen srk-kodilla (Mäkimattilassa) jumalanpalveluksen jälkeen sunnuntaina 27.6., 11.7. ja 18.7. Yhdessäoloa, kahvittelua ja arvontaa lähetyksen hyväksi. Mahdollisuus ostaa leivonnaisia kotiin. Jos Kuollut: Elsa Maria Hildén 83 v Siiri Matilda Veittikoski 80 v Pekka Sakari Posti 68 v Jouko Juhani Alitalo 59 v Kastettu: Jesse Matias Mentilä, Aada Emilia Matilda Kantomaa, Arttu Juhani Papunen, Jiska Hannu Tapani Knuuti, Noa Henrik Mustonen, Janne Armas Niemi Avioliittoon kuulutettu: Harri Kalevi Kinnunen ja Saija-Maaria Hast, Ville-Veikko Kuha ja Reetta Judia Hautakoski, Sami Anttoni Poutanen ja Hannamari Kaarina Martikainen Simo www.simo.seurakunta.net Kirkkoherranvirasto puh. 040 351 1990 VIIKKOTAPAHTUMAT To 17.6. Klo 12 diakoniapiiri kokoontuu Sankalassa Juntusen pihapiirissä. Kahvitellaan, makkaraa paistetaan ja arpoja myydään. Tervetuloa joukolla mukaan! TERVETULOA JUMALANPALVELUKSIIN! Su 20.6. klo 11 messu srk-keskuksessa, Seppo Lohi. Ry:n kesäseurat. Muina puhujina Erkki Tölli ja Tapani Tölli. Jp:n jälkeen tarjolla kahvia ja ruokaa. Tervetuloa! La 26.6. juhannuksena klo 11 konfirmaatiomessu kirkossa, saarnaa Tuuli Kapraali, liturgina Seppo Lohi. Su 27.6. klo 11 messu kirkossa, Tuuli Kapraali. Su 4.7. klo 11 jumalanpalvelus kirkossa, Tuuli Kapraali. Lähetyksen vuosijuhlat 2010 Ev.lut. Lähetysyhdistys Kylväjä, Lähetyksen kesäpäivät Kauniaisissa 18.-20.6. Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen evankeliumijuhla 2.-4.7. Kälviän seurakunta, Kokkola, teemalla Risti näkyy Kansanlähetyspäivät 2.- 4.7. Lahti, teemalla Suoralähetys Sanansaattajien radiolähetystyön kesäpäivät 2.-4.7. Jyväskylä Oulun hiippakunnan lähetysjuhlat 20.-22.8. Kokkola Tiedusteluihin vastaa lähetyssihteeri Liisa Turtinen puh. 040 591 7479 * * * Oulun hiippakunnan lähetysjuhlille Kokkolaan 21.-22.8. Kemi-Tornion Rovastikunnasta yhteinen bussikuljetus lähetysjuhlille. Lähtö lauantai-aamuna aikaisin ja paluu sunnuntai-iltana. Matkat keminmaalaisille ilmaiset. Majoitus Hotelli-Kokkolassa la/su välinen yö 2 hh 70 (yksi henkilö 35 ). Keminmaalaisten kyyti- ja majoitusvaraukset otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä viimeistään 12.7. mennessä. Tiedustelut ja ilmoittautumiset lähetyssihteeri Liisa Turtiselle p 040 591 7479. * * * LÄHETYSTYÖ JUHANNUSJUHLA 25.6. klo 20.00 vanhan kirkon kentällä VANHAN KIRKON HARTAUDET Vanhan kirkon iltahartaudet 30.6. - 25.8. keskiviikkoisin klo 19.30. Hartauden jälkeen kahvi/teehetki väentuvassa lähetyksen hyväksi. Hyvä vapaaehtoistyöntekijä ota yhteys kirkkoherranvirastoon p 0400 226845 ja varaa kahvitusaika. olet halukas antamaan lahjoituksia tai tulemaan avuksi kanttiiniin, ota yhteyttä Tuuli-pappiin. Montajan kesäleirit lähestyvät! Ilmoita lapsesi mukaan seurakunnan kesäleireille Montajan saareen! Ilmoittautumiset ja tiedustelut nuorisotyönohjaaja Virpi Rajaniemi 040 358 0690. Ilmoittautuminen 21.6.-24.6. 7 10-vuotiaiden leiri 5. 7.7. 11 14-vuotiaiden leiri 12. 14.7. Kastettu: Topi Olavi Kristian Rajaniemi ja Leevi Alfred Aukusti Rajaniemi Kesäillan musiikkia Alatornion kirkossa 18.6. n Alatornion kirkossa kuullaan huomenna perjantaina 18.6. kesäillan musiikkia, jossa esiintyvät Jaana Korpela, sopraano ja Roger Wanamo, piano. Konsertin alkupuolella kuullaan Ave Maria -lauluja, joista tutuimpia Schubertin, Gounodin sekä C. Frankin Panis Angelicus (Enkelten leipä). Ave Maria on rukous, jonka alkuosa muodostuu enkelin tervehdyksestä Neitsyt Marialle. Jälkimmäisellä puoliskolla kuullaan suomalaisen hengellisen musiikin parhaimmistoa mm. Merikannolta. Jaana Korpela on diplomi-insinööri ja musiikkipedagogi ja opiskelee laulua Tampereen AMK:ssa esittävän säveltaiteen linjalla. Roger Wanamo on koulutukseltaan muusikko (AMK) pääaineenaan sävellys. Yömusiikkia Alatornion kirkossa Suviseurat radiossa ja internetissä n Kalottjazz & Blues tapahtuman perinteinen kirkkokonsertti Night Music/Yömusiikkia järjestetään tänä vuonna Alatornion kirkossa la 3.7.2010 klo 21.00. Esiintyjinä ovat Johanna ja Mikko Iivanainen Duo. Konsertissa kuullaan pääasiassa Johannan omia sävellyksiä, joissa pohditaan elämän ja luonnon ihmeellisyyttä. Luvassa on herkkää, kaunista ja maalailevaa laulun ja kitaran yhteissointia. Oulusta kotoisin olevalla Johanna Iivanaisella on varmasti Suomen kaunein ääni. Sen herkkää voimaa ja uskomatonta sävykkyyttä ovat hyödyntäneet monet säveltäjät. Luvassa on jälleen kerran tunnelmallisista tunnelmallisin kesäillan musiikkihetki. Illan ohjelmalehtistä 10 e saa tuntia ennen ovelta. Järjestäjinä Tornion seurakunta ja Kalottjazz Blues Festival. n Liperissä 2.-5. heinäkuuta järjestettäviä SRK:n suviseuroja voi kuunnella myös radion ja internetin (www.suviseurat.fi) välityksellä. Suviseurat välittää Meri-Lapin alueella Radio Pro taajuudella 92 MHz. Seuraradion lähetysajat: To 1.7. klo 12-24 Pe 2.7. su 4.7. klo 6-24 Ma 5.7. klo 6-20 Tervetuloa suviseuroihin!

Tervola www.tervolanseurakunta.fi Kirkkoherranvirasto puh. 050 4370 000 VIIKKOTOIMINTA Ke 16.6. Hartaus Palvelutalolla klo 13. Sairaalahartaus klo 14. Su 20.6. Kirkkokonsettti Isossa kirkossa klo 18. Aki Alamikkotervo laulaa, säestäjänä Sari Pylkkö. Vapaa pääsy, ohjelma 5 euroa. Ke 23.6. Sairaalahartaus klo 14. LÄHETYSTYÖ Kirppis (Keskustie 89) avoinna arkisin 28.6. -13.7. klo 10-17. Otamme vastaan lahjoituksia: astioita, leluja, vaatetta yms. (ei talvivaatteita, koska säilytystiloja ei ole), Vaatteiden tulee olla puhtaita ja ehjiä!). Tule käymään, poikkea vaikka kahville! JUMALANPALVELUKSET Su 20.6. Sanajumalanpalvelus Vanhassa kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Pylkkö. Kolehti: Nuorten lähimmäisvastuuhankkeen kehittämiseen, Kirkkopalvelut ry:n kautta. To 24.6. Viikkomessu Vanhassa kirkossa klo11, johtaa Aku Kähärä, kanttori Sari Pylkkö. Juhannuspäivänä 26.6. konfirmaatiomessu Isossa kirkossa klo 10, johtaa Heikki Holma, kanttori Sari Pylkkö. Avustajina Aku Kähärä Tarja Volotinen ja Elina Tepsa. Kolehti: Oman seurakunnan nuorisotyölle. Maakirkko Ryynäsenniemellä Suukoskella klo 13, johtaa Aku Kähärä, kanttori Sari Pylkkö. Maakirkon jälkeen Karavaanareiden tarjoamat kirkkokahvit. Su 27.6. Sanajumalanpalvelus Vanhassa kirkossa klo 10, johtaa Aku Kähärä, kanttori Sari Pylkkö. Kolehti: oman seurakunnan diakoniatyölle. Kirppikseltä mahdollisuus vuokrata pöytä tai tanko, tiedustelut ja varaukset Arja p. 050 437 0011. NUORISOTYÖN VIRANSIJAISUUS Tervolan seurakunnassa on haettavana nuorisotyönviran sijaisuus 1.8.2010 31.7.2011 väliseksi ajaksi. Katso tarkemmin seurakunnan kotisivulta: www.tervolanseurakunta.fi. Su 27.6. klo 17 juhannusseurat ry:llä, Alpo Isotalus, Jouko Okkonen Kastettu: Jarkko Viljami Ylimaunu, Otso Henrik Oja, Iitamaria Amalia Ylitalo Ylitornio www.evl.fi/srk/ylitornio Kirkkoherranvirasto puh. 040 521 9384 La 19.6. Rauhan Sanan seurat srk-kodilla alkavat klo 12 Su 20.6. Rauhan Sanan seurat srk-kodilla alkavat klo 10 Su 27.6. Kirkkokonsertti klo 18, Masa Juusola Pe 9.7. Lähetysilta srkkodilla Annina Korvan atkiomatkan tukemiseksi klo 19 Su 11.7. Seurat Ojalanpäässä Anitta Kolehmaisen pihalla klo 13 LÄHETYSTYÖ Kirkkoneuvosto on kutsunut uudeksi lähetyssihteeriksi Iita Materon p. 040 70 67 849 e. iita.matero@evl.fi Perjantaina 9.7. klo 19 srk-kodilla ilta musiikin, sanan ja ystävien seurassa. Ohjelmassa Isä missä sie olet? -monologi, musiikkiesityksiä ja yhteislaulua. Väliajalla kahvitarjoilua ja arvontaa. Illan tuotolla tuetaan Anniina Korvan aktiomatkaa Kreikkaan. Lämpimästi tervetuloa! Kemi-Tornion rovastikunnasta on tarkoitus tehdä retki Kokkolaan hiippakunnan lähetysjuhlille ja sen ajankohta olisi la-su 21.-22.8. eli olisimme yötä Kokkolassa. Matka tehdään Torniolaisten kydillä. Lopullinen hinta riippuu lähtijöiden määrästä. Ylitorniolaisten ennakkoilmoittautumiset sähköpostilla ylitornio@evl.fi 21.6. mennessä, sitova ilmoittautuminen viimeistään 21.7. KOTIKIRKKO KUTSUU La 19.6. Messu Ylitornion kirkossa klo 18 Su 20.6. Sanan jumalanpalvelus srk-kodilla klo 10 Konfirmaatiomessu Ylitornion kirkossa klo 12 La 26.6. Juhannuskirkko Aavasaksan vaaralla klo 11 Su 27.6. Konfirmaatiomessu Ylitornion kirkossa klo 12 Su 4.7. Messu Meltosjärven kirkossa klo 11 Messu Ylitornion kirkossa klo 18 Su 11.7. Messu Ylitornion kirkossa klo 10.30 Su 18.7. Messu Ylitornion kirkossa klo 10.30 Su 25.7. Messu Ylitornion kirkossa klo 10.30 NUORET Varhaisnuorten leirit Kesän varkkarileiri 23.-25.6. Törmäsjärvellä, leirimaksu 10. Ilmoittautumiset pe 18.6. klo 12 mennessä Hillelle p. 040 521 94 27. Leirillä on vielä tilaa. Kiitos yhteisvastuukeräyksestä Yhteisvastuukeräys täytti tänä vuonna 60 vuotta. Keräsimme varoja Haitiin, jota maanjäristys koetteli vuoden alussa sekä köyhien lapsiperheiden ruokahuollon tukemiseksi. Lisäksi tuloista 10 % jää oman seurakunnan diakoniatyön käyttöön. Tämän vuoden keräys on nyt päättynyt ja tulos oli 12793. Lämpimät kiitokset kaikille keräykseen osallistuneille: lahjoittajille, kerääjille, talkoolaisille! Olemme yhdessä olleet toivon luojia ja arkienkeleitä! "Mekin olemme Jumalan tekoa, luotuja Kristuksen Jeesuksen yhteyteen toteuttamaan niitä hyviä tekoja, joita tekemään Jumala on meidät tarkoittanut". ( Ef. 2:10) RAUHANYHDISTYS nuorisotyönohjaajan viransijaisuus ajalle 1.8.2010 16.7.2011. Kirjallisten hakemusten ansioluetteloineen on oltava perillä 30.06.2010 mennessä. Tarkemmat tiedot ja hakuohjeet www.tervolanseurakunta.fi KIRKKO- KONSERTTI Tervolan Isossa kirkossa su 20.6. klo18 Aki Alamikkotervo, tenori Sari Pylkkö, piano Vapaa pääsy, ohjelma 5 Tervolan seurakunnassa on haettavana Läskeillä lukutaitoa kampanjan tulos Ylitorniolla: 30 naista 98 kg 10 miestä 26 kg Yht. 40 henkeä 124 kg. Tuntematon lahjoittaja on nostanut laihdutuskilosta maksettava korvauksen kaksinkertaiseksi. Eli ylitorniolaisten osuus Nepalin lukutaitotyöstä on 3712. Seurakunta kiittää kaikkia kampanjaan osallistuneita. Sunnuntaina 6.6. Ylitorniolla jumalanpalveluksessa ehtoolliselta jakoi Sambian luterilaisen kirkon pastori Robert Kaumba Kalunjele. Jumalanpalveluksen jälkeen hän kertoi seurakuntakodilla Sambian luterilaisen kirkon elämästä. Tulkkina ja suomalaisen lähetystyön esittelijänä toimi Martti Arkkila. KESÄSEURAT Ylitornion Kesäseurat 19.-20.6. Seurakuntakodilla ja kirkossa Seurat alkavat Seurakuntakodilla lauantaina 19.6. klo 12. Ehtoolliskirkko alkaa seurapuheella kirkossa klo 17. HPE klo 18 ja matkalauluilta klo 21 Sunnuntaina 20.6. klo 10 jumalanpalvelus seurakuntakodilla klo 10. Seurat jatkuvat klo 12 pienin väliajoin iltaan saakka. Seurapuhujina Ari Juntunen, Timo Kontio, K-G Välivaara, Lars Semperg, Timo Orre sekä seurakunnan omat papit. Ylitornion urut vihitään 29.8. Lisää sivulla 4. Työaloilta Aurinko paistaa onko pakko? Aurinko paistaa täydeltä terältä onko pakko herätä näin aikaisin? Niin kovin monessa seurakunnassa Suomen niemimaalla heräillään tänäkin aamuna liian aikaisin. Olisi niin ihana jatkaa unta, varsinkin kun on kesäloma. Rippikoulu verottaa nuorisomme pitkiä aamuunen mahdollisuuksia. On vain karistettava unet silmistä ja kömmittävä toisten joukossa aamupuuhiin. Kesä on rippikoulun sesonkiaikaa. Aurinko paistaa täydeltä terältä onko pakko istua oppitunnilla? Rippikoulu on kastekoulua. Meidät on kastettu kristityiksi, Jeesuksen seuraajiksi, mutta mitä tämä merkitsee? Rippikoulussa on tarkoitus mietiskellä kristillisyyden syviä(kin) kysymyksiä. Rippikoulussa on mahdollisuus löytää vastauksia elämän keskeisimpiin ja ehkä kipeimpiinkin kysymyksiin. Riparilla on mahdollisuus vahvistua uskossa yhdessä toisten kristittyjen kanssa. Rippikoulumme on kokenut erilaisia uudistuksia viimeisen vuosikymmenen aikana. Olemme pyrkineet löytämään keinot kohdata kristillisyys nuorten elämässä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Rippikoulu on kokonaisuus, joka parhaimmillaan kannustaa nuorta kohtaamaan elämän ilot ja surut rohkeasti, Jumalaan turvautuen. Viime vuoden lopussa kirkkoon kuului 79,7 prosenttia suomalaisista, mutta rippikoulun kävi lähes 90 prosenttia 15-vuotiaista! Osallistumisprosentista päätellen rippikoulu kuuluu nuorten elämään kiistattomasti. Toivottavasti seurakunnan työntekijöinä pystymme edelleen vastaamaan nuorten tarpeisiin ja odotuksiin. Aurinko paistaa täydeltä terältä onko pakko? Rippikouluun kuuluu olennaisena osana myös opettelu yhteiseloa varten. Kuinka huomioidaan lähimmäinen, mitä tarkoittaa Rakkauden kaksoiskäsky; Rakasta Jumalaasi yli kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Vapaa-aika peleineen, leikkeineen ja lauluineen täydentää rippikoulun kokonaisuutta, jota tältä osin voisikin kutsua elämänkoulun pikakurssiksi. Löytyykö rippikoulun ohjelmasta siis himpun verran rakkautta tähän itsekkyyden maailmaan? Aurinko paistaa täydeltä terältä onko pakko mennä nukkumaan niin aikaisin? Kun aurinko todellakin paistaa täysillä vielä yömyöhäisellä ja takana on toimelias päivä rippikoulussa, ei uni aina meinaa tulla silmään ensi yrittämällä. Mielessä risteilee paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Rippikoulu on todellinen kasvunpaikka, niin kristittynä kuin ihmisenäkin. On ilahduttavaa, että rippikoulu tavoittaa edelleen niin suuren joukon nuoria. Vaikka joskus joutuu kuulemaan useitakin onko pakko kysymyksiä päivässä, voitaneen kuitenkin todeta: Aurinko paistaa täydeltä terältä rippikoulu on ihana mahdollisuus! Tarja Volotinen Tervolan seurakunnan nuorisotyönohjaaja

Raili Rautio eläkkeelle On aika hiljaa kiittää ja kättä puristaa n Vietimme Raili Raution viimeistä työpäivää juhlien merkeissä toukokuun viimeisenä sunnuntaina. Aloitimme kirkossa kevätjuhlalla, jonka jälkeen herkuteltiin kakkukahveilla seurakuntatalolla yhdessä kerholaisten ja perheiden kanssa. Loppuiltaa vietettiin pappilassa työkavereiden seurassa. Raili on ollut Kivirannan päiväkerhotyön kehittäjä yli 30 vuoden ajan. Hän on aloittanut toiminnan kerrostalon kellarissa 1970-luvulla ja siitä pikku hiljaa hän sai idean Sisko Tallgrenin kanssa, että Kiviranta tarvitsee oman kerhotilan. Pankin suunniteltua omaa tilaa siihen yhteyteen syntyi myös Kivirannan seurakuntakoti, joka on nykyisin eniten käytetty seurakuntatalo koko Tornion seurakunnan alueella. Raili on tullut tutuksi lastenohjaajana monelle sukupolvelle. Monet isät ja äidit ovat tuoneet lapsia kerhoon, ja ovat iloinneet jo lapsuuden ajoista tutusta lastenohjaajasta. Perhekerhotyö ja perhepäivähoitajien ryhmät ovat myös olleet Railille todella tärkeä työmuoto uransa aikana. Perhepäivähoitajien ja lasten ryhmä perustettiin Railin toimesta Kivirannan seurakuntakodille - ensimmäisten joukossa koko Suomessa! Railin taiteellisuus on näkynyt räiskyvänä persoonana, ja myös lapset ovat saaneet häneltä suurta kannustusta luovaan työhön. Railin syli on ollut myös aina avoin lapsille. Vuosikymmenten aikana suuri määrä lapsia on saanut kuulla Jeesuksesta Railin kertomana ja monen Työtoverit ja lapset saattelivat Railin eläkkeelle. monet lapset ovat taatusti oppineet ainakin kaksi virttä kerhonsa aikana. Nyt sytytämme kynttilän ja Jumalan kämmenellä ovat Railin suosikkeja. Me lastenohjaajat olimme saattamassa Railia eläkkeelle ja toivottamassa hänen vapaa-aikaansa Jumalan siunausta. Nyt on aika lastenlasten ja ystävien, sekä rakkaan harrastuksen maalaamiseen. Sari Oja, Sirkka Nuutinen ja Mareena Saarenpää Rakas Jeesus on aika taas kiittää, kun muistoihin jää hetki tää. Kulje vierellä ja siunaa, se riittää. Käsi hellä, ohjaa elämää Vapaaehtoistyöntekijöitä kirkkopyhässään. Vapaaehtoisten kirkkopyhä n Maallikkovastuunkantajien kirkkopyhää vietettiin Torniossa. Paikalla oli satakunta vapaaehtoistyöntekijää, jotka ovat antaneet talenttinsa käyttöön toisten hyväksi toimiessaan vapaaehtoisina seurakunnassa tehtävissä. Kirkkopyhä alkoi messulla ja jatkui juhlana Alatornion seurakuntatalolla. Tilaisuudessa Ari Juntunen, Aila Ylinärä, Ritva Eskola, Anneli ja Jaakko Rytisalo, Sointu Mikkola ja Anssi Grekula kertoivat vapaaehtoistyöstä sekä kiittivät siihen osallistuvia. Kodeissa tarvitaan ihmistä Lahja Tynninen ja Leena Jokinen olivat vapaaehtoisia emäntiä vapaaehtoisten juhlassa. Kirkkoherra Ari Juntusta huolestutti perheiden moninainen pahoinvointi ja erityisesti naisten lisääntynyt alkoholin käyttö. Sairaita ja yksinäisiä löytyy kodeista ja hoitolaitoksista. Nuoret etsivät itseään. Esimerkiksi näihin vapaaehtoistyöllä on riittämiin sarkaa. Diakoniaviranhaltioille ja kirkkoherran virastoon voi ilmoittautua vapaaehtoistyöhön, kun tuntee toimintaan kutsumusta. - Me edustamme seurakunnassa ylösnoussutta ja läsnä olevaa Kristusta armolahjoilla ja palvelevan rakkauden kautta. Tunnustamalla Raili Isometsä tuntee olevansa hyödyksi tekemällä vapaaehtoistyötä seurakunnassa. uskomme julkisesti sanoin ja kätten töin. Usko ilman tekoja on kuollut. Jos emme ole liikkeellä, Kristus on tälle maailmalle kuollut. - Seurakunnille on suuri haaste jäsenten menettäminen. Moni kokee syyksi, ettei saa mitään omassa elämäntilanteessaan. Seurakunnan jäsenenä mahdollistan Kristuksen työn jatkamista omassa kaupungissa, maassa ja aina maan ääriin saakka. - Saamme kiittää Jumalaa, että meillä on runsaasti niitä jotka antavat elämänsä Kristuksen palvelukseen. Armolahjoja on vielä enempi kätkössä kuin käytössä. Meillä on yllättävän paljon sairaita ja yksinäisiä. Kodissa tarvitaan vain ihmistä, joka kuuntelee ja juttelee, lukee vaikkapa sanomalehteä. Tämä on sellaista toimintaa, jota kukaan ei jaksa tehdä, jos siihen ei ole Jumalan kutsumusta. Ari Juntunen korosti myös, että puolisoiden tuki ja rukous on tärkeää. Ilman niitä voi olla mahdotonta toimia. Vapaaehtoistyö on kutsumus Vapaaehtoiset ovat lähetystyön kantava voima. Noin 20 000 euroa tulee vuosittain vapaaehtoista avustusrahaa lipaskeräyksillä ja erilaisilla tempauksilla. - Markkinat ovat olleet ohjelmassa 25 vuotta. Viikon mittainen leivontaputki alkaa korppujen tekemisellä ja päättyy teltan pakkaamiseen. Tekemisen meininki löytyy ja kuuluu. Kaikille löytyy jotain tekemistä. Lahjakkuus ja kädentyöt tulevat esille. Lähetysilloille on avattu kotien ovet, lähetyssihteeri Anneli Rytisalo kiittelee. - Vapaaehtoistyö on kutsumus. Siitä tulee myös tunne, että on hyödyksi. Osallistun esimerkiksi leivontaan, ystäväpirtin toimintaan, lähetysaitan päivystykseen ja varttuneiden kerhon kahvitukseen. Olemme neuloneet myös peittoja Äiti Theresalle, Raili Isometsä kertoo. TARJA TERVAHAUTA