laitos, p. (09) 181 46 442



Samankaltaiset tiedostot
Schrödingerin kissan arvoitus

25.9. klo Suomen Biologian Seura Vanamon kuukausikokous: Tutustuminen

klo 18 prof. Jaakko Frösén kertoo tutkimushankkeistaan. otsikolla Ajankohtaista Petrasta. vuoren kaivauksiin.

Generalia luentosarjassa Myyttien ja uskomusten semiotiikkaa. jumala, askeesi ja mystiikka yhteinen pohja?. Paikkana Helsingin yliopiston Porthania,

1 of :06

SUNNUNTAI sunnuntai TÄhTiTaiVas planetaariossa MiKÄ on TalousKriisi ja KuinKa se VaiKuTTaa?

LAUANTAI Päivän tiedepostimerkki Luentosali 5 Akateemikko Olli Lehto: Kylmän sodan matemaatikkokongressi

TERVETULOA PÄIVITTÄMÄÄN TIETOSI KORKEAKOULUOPINNOISTA! HUMANISTINEN, VALTIOTIETEELLINEN JA KÄYTTÄYTYMISTITEELLIEN

Yleisen kielitieteen opetus

Inhimillisesti vaikuttava hoitotyö kenen käsissä tulevaisuudessa?

Maankäyttötieteiden päivä 2014

SUOMALAISEN TIEDEAKATEMIAN VÄISÄLÄN RAHASTON PALKINNOT JA APURAHAT JAETTU

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 1/09 PÖYTÄKIRJA. vararehtori Johanna Björkroth johtaja Dan-Olof Riska hallintopäällikkö Mikko Sainio

ILOMANTSIN KOULULAITOKSEN VIRAT

Myönnetyt Fellowship-apurahat Ensimmäinen vuosi:

Myönnetyt Fellowship- apurahat Toinen vuosi: Myönnetyt Fellowship- apurahat Toinen vuosi: Myönnetyt Fellowship- apurahat 27.6.

MONINAISUUS -SEMINAARISARJA, 4 6 op Jyväskylän yliopiston opiskelijoille

Pedagogisten opintojen infotilaisuus ke 9.1. klo n salissa L5. Läsnäolo välttämätön!

SM-maantiejuoksu. SAUL SM puolimaraton Joukkuetulokset. 3 jäsenten määrä joita käytetään tuloksissa. Joukkue: Aika: 04:03:18 Joukkue sija: 1

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Oppikirjat oman aikansa ilmentyminä

Vakanssi Nimi Nykyinen nimike Uusi nimike Hyttinen Jouni rehtori virka rehtori Kazera Maija luokanopettaja virka Luokanopettaja

AINEENOPETTAJANKOULUTUS. historia ja yhteiskuntaoppi äidinkieli ja kirjallisuus englanti, saksa, ruotsi

vieras kieli, pitkä oppimäärä 8:45 englanti 11 saksa 13 ranska 15 venäjä / espanja toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä 8:45

MAISTERIN TUTKINNON PEDAGOGISET OPINNOT (35 OP)

Kieli- ja kansainvälisyyspolku Schildtin lukiossa

Kotimaisten kielten ja kirjallisuuksien kandiohjelma (180 op) Suomen kielen ja kulttuurin opintosuunta lukuvuosi

Opiskelu, työ ja toimeentulo ENA6 ENA3 Opiskelu ja työ. Kulttuuri-ilmiöitä ENA3 ENA5 Kulttuuri

Kotimaisten kielten kandidaattiohjelma Kandidatprogrammet för de inhemska språken Filosofinen tiedekunta Hanna Snellman

TOIMISTO: HALLITUS: JÄSENMAKSU:

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 2/14 PÖYTÄKIRJA. dekaani Jouko Väänänen johtaja Juha Äystö hallintopäällikkö Mikko Sainio

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

PROFESSORILUENTO. Professori Leila Koivunen. Humanistinen tiedekunta. Yleinen historia

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

Kevään 2013 alustava opetusohjelma

Opettaja yhteiskunnallisena ja kulttuurivaikuttajana

Beviljade Fellowship understöd

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Vapaaehtoistoiminnan viikko Kumppanuuskeskuksessa

TU-C3010 Projektien suunnittelu ja ohjaus (5 op.)

Sivistyslautakunta Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

IKÄÄNTYVIEN YLIOPISTO JA SENIORITOIMINTA kevät 2018

HELSINGIN YLIOPISTO. HISTORIAA 1640 Kuninkaallinen Turun Akatemia 250 opiskelijaa, 11 professuuria

Suomen eläin- ja kasvitieteen julkaisutoimikunta ry.

Beviljade Fellowship understöd Första året: Andra året: Med. Dr. Maria Hurskainen Totalt

Oppilas- ja opiskelijahuoltolain sekä koulurauhapaketin toimeenpanoon liittyvä seminaari

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Ylioppilastutkinto, Minna Canthin lukio Kuopio

PROFESSORILUENTO. Professori Johanna Niemi. Oikeustieteellinen tiedekunta. Prosessioikeus

FYSIIKAN TUTKIMUSLAITOKSEN JOHTOKUNNAN KOKOUS 3/15 PÖYTÄKIRJA

elokuu joulukuu 2014 Musiikkiopiston konsertteihin on pääsääntöisesti vapaa pääsy

Kirjallisuus 2 op Suoritus: Tentti (luennot ja kirjallisuus) ke klo salissa HU207.

Suomalainen Klubi Jukka Heikkilä

Beviljade Fellowship understöd Andra året: Doc. Liisa Kanninen MKD Pirkka-Pekka Laurila Totalt

Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?

Kaupunkien keskustat Maakuntamuseoiden ja Museoviraston kulttuuriympäristön neuvottelupäivät

Ajankohtaista. TAKO-verkoston kevätseminaari / Johanna Jakomaa

Tervetuloa Partneripäiville! Hallituspartnereiden Partneripäivät Oulussa

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 2 Opetusneuvos Mirja Vihma

Humanistiset tieteet

Koulutoimen henkilöstörakenne

HAVAINNOT JA MAAILMANKUVA Päärakennus, sali 1 (2. krs), Fabianinkatu 33 Puheenjohtaja: Professori Göte Nyman (Helsingin yliopisto)

Ajankohtaista 5. jaksossa

K.V. Laurikainen. The Finnish Society for Natural Philosophy 25 Years Luonnofilosofian seura 25 vuotta

Opetusohjelma FOR-, Y- ja muut kurssit

Suomen Traumatologiyhdistys ry - Vuosikertomus 2006

XX Pohjois-Suomen työmarkkinaseminaari Pohjoisen Forum

RAUTJÄRVEN LUKION OPPIKIRJALISTA LUKUVUONNA L1-L3

Pedapäivä- tapahtuma

Vaihtokumppani SKS Tuntematon Molemmat. SMY Vaihtokumppani Tuntematon Välittäjä Molemmat

Lauri Hellsten, Espoon yhteislyseon lukio Mika Setälä, Lempäälän lukio

Toisen vuosiluokan uuden opetussuunnitelman kaikkien kurssien oppikirjat eivät ole vielä välttämättä valmiina. Opettaja tiedottaa asiasta.

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

Tervetuloa Geriatripäiville Kuopioon !

esityslista Turunen Hannele professori, jäsen Laukkanen Tommi professori, varajäsen Laitinen Mikko professori, varapuheenjohtaja

Ranskalainen filologia

Tieteen päivät Suhteellista?

LABORATORIOALAN LUENTOPÄIVÄT 2014

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

YO-info K Rehtori Mika Strömberg

Lempäälän lukion oppikirjat KURSSI ISBN-koodi 1

KIRURGIAN KOULUTUSPÄIVÄ Biomedicum Helsinki 1 ja Meilahden sairaala

Viestinnän, nykysuomen ja englannin kandidaattiohjelma. - tutkinnon sisältö ja rakenne Hanna Korpela

HISTORIAN OPPIAINE KEVÄTLUKUKAUSI Historian perusopinnot

YO-info K rehtori Mika Strömberg

Pohjois-Karjalan museo

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

lokakuu tiedote Laita viesti osoitteeseen kuukauden viimeisenä perjantaina.

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

VALTIO-OPPI PERUSOPINNOT 25 OP

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea :24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1. luokka Karapalo ym. Insights 1 OTAVA Insights 2 Insights luokka: Karapalo ym. Open Road 4 OTAVA Open Road 5 Open Road 6

Opioidiriippuvuuden korvaushoito

KJY:n Työssäoppimisen verkosto: Laatua yhdessä tehden

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY

Hyvä Klubin jäsen, Ensi viikolla

DYSLEKSIAVIIKKO

KEVÄTLUKUKAUSI 2014, ALUSTAVA OPETUSOHJELMA

Transkriptio:

Ä ieteessä tapahtuu Det händer i vetenskapen 78 sitelmiä, kuukausikokouksia 20.10. klo 17.00 uomalaisen Lakimiesyhdistyksen kokouksessa teemana on rikoslain yleiset opit. Lainsäädäntöneuvos Jukka Lindstedt alustaa, professori Raimo Lahti elsingin yliopistosta ja professori ri-matti Nuutila urun yliopistosta esittävät kommenttipuheenvuorot. ieteiden talossa, sali 505 (Kirkkokatu 6, elsinki). Lisätietoja: Lakimiesyhdistys, p. (09) 603 567, sly@lakimies.org 20.10. klo 17 akatemiaprof. Leena alotie esitelmöi uomen iedeseuran kokouksessa aiheesta uomalaisväestön erityispiirteiden hyödyntäminen yleisten tautien geenitaustan selvittämisessä. Ohjelmassa lisäksi kansleri Bertil Roslinin muistopuhe professori Gösta Mickwitzistä. aikkana äätytalo, sali 15 (nellmanink. 9-11, elsinki). Lisätietoja: iedeseuran kanslia (klo 9-13), p. (09) 633 005 22.10. klo 16.00 ja 18.00 FL Matti Kosonen esitelmöi aiheesta Vakoilutorjunta uomessa. otamuseo, Liisankatu 1 (2. krs), elsinki. otahistorian laitoksen ja otamuseon yleisöluentosarjaa Jatkosodan salainen Lisätietoja: MpKK/otahistorian 23.10. klo 18.00 tutkija Jukka alo esitelmöi ocietas pro Fauna et Flora Fennican ja uomen Biologian eura Vanamon yhteisessä kokouksessa aiheesta Jääkauden jäljet perimässä - mitä DNmerkkigeenit kertovat Fennoskandian eliömaantieteestä? Lisätietoja: Roland kytén, p. (09) 191 24 465, roland.skyten@helsinki.fi 23.10. klo 18-20 dos. annu Kurki-uonio esitelmöi Luonnonfilosofian seuran kokouksessa aiheena Kosmologia tänään. ieteiden talon sali 104, Kirkkokatu 6, elsinki. Lisätietoja: eppo Laurema, lfs@csc.fi 23.10. Klo 19 prof. Jaakko uominen esitelmöi uomen Kielen euran kokouksessa aiheesta KO, nsi, Äly-lo ja ukkela. Varhaisten tietokonenimien kulttuurihistoriallinen tutkimus. urun yliopiston Fennicum, seminaarisali (enrikink. 3, 1. krs.). Lisätietoja: aula jöblom, p. (02) 333 52 93 23.10. klo 18 uomen asuttaminen 1 2003 jkr. utkijat nte ja slak ikio: uomalaiset ja saamelaiset rautakaudella kateemikko ino Jutikkala: Varhaiskeskiajasta nykypäivään elsingin yliopiston vapaan sivistystyön toimikunnan tudia Generalia sarjaa uomen kansa mistä ja mikä? orthania, Yliopistonkatu 3., sali. Lisätietoja: professori arri Westermarck, p. (09) 191 58 055 25.10. klo 10.00 ino Jutikkala -luento. Dos. lla-maija eltonen: Muistaa vai unohtaa? Vuoden 1918 vaikea historia. elsingin Yliopiston juhlasali. Vapaa pääsy. Osa istorian päivien istorian valta vallaton historia muutoin maksullista tapahtumaa. Järjestää uomen istoriallinen eura yhteistyössä istorian laitoksen ja YOL:n kanssa. Lisätietoja: Julia Burman, p. (09) 228 69 351, www.histseura.fi 27.10. klo 18.00 lämänkaaren historia esitelmäsarjassa V inikka apola kertoo nuoruudesta. ieteiden talo, Kirkkokatu 6. Järjestää uomen istoriallinen eura Lisätietoja: Julia Burman, p. (09) 228 69 351, www.histseura.fi 29.10. klo 16.00 ja 18.00 Dos. Kimmo Rentola esitelmöi aiheesta Jartsevista Raziniin - Neuvostotiedustelu uomessa 1838-1947. otamuseo, Liisankatu 1 (2. krs), elsinki. otahistorian laitoksen ja otamuseon yleisöluentosarjaa Jatkosodan salainen

Ä Lisätietoja: MpKK/otahistorian 29.10. klo 18 rof. ero aajanen ja ma. prof. Matti Kuiri esitelmöivät teemasta Jalo puu. eknillisen korkeakoulun yleisöluentosarjaa KK.NY KK:n päärakennus, C-sali (Otakaari 1, spoo). Lisätietoja: KK viestintä, p. (09) 451 5494 30.10. klo 18 fil. maist. rkki artikainen esitelmöi Luonnonfilosofian seuran kokouksessa aiheena teismi. ieteiden talon sali 505, Kirkkokatu 6, elsinki. Lisätietoja: eppo Laurema, lfs@csc.fi 30.10. klo 18 Fil. tri eli issari (elsingin yliopisto) esitelmöi usfilologisen yhdistyksen kokouksessa aiheesta arteita, säiliöitä ja aurinko: rakkauden metaforia ja kohteita englannin kielessä. aikkana elsingin yliopisto, Metsätalo (3.krs, sali 8). Lisätietoja: Katriina Kurki, p. (09) 191 23 433, akkurki@mappi.helsinki.fi 30.10. klo 18 uomen kulttuurin historiaa rofessori Lauri arvilahti: Kalevala suomalaisuuden sampo? rofessori äiviö ommila: Mitä suomalaisuudelle tapahtuu? elsingin yliopiston vapaan sivistystyön toimikunnan tudia Generalia sarjaa uomen kansa mistä ja mikä? orthania, Yliopistonkatu 3., sali. Lisätietoja: professori arri Westermarck, p. (09) 191 58 055 5.11. klo 16.00 ja 18.00 FL Matti Kosonen esitelmöi aiheesta uomalainen salainen tiedustelu Neuvostoliitossa ennen jatkosotaa. otamuseo, Liisankatu 1 (2. krs), elsinki. otahistorian laitoksen ja otamuseon yleisöluentosarjaa Jatkosodan salainen Lisätietoja: MpKK/otahistorian 5.11. klo 18.00 Yli-intendentti Jyrki Muona (läinmuseo) esitelmöi aiheesta Miksi uomessa ei ole kenguruita? elsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon yleisöluentosarjaa Kivikunta? Kasvikunta, läinkunta? Lisätietoja: aula Kivipensas, p. (09) 191 28 804, www.fmnh.helsinki.fi/ ajankohtaista 5.11. Klo 18 M Jussi ohlberg esitelmöi kepsiksen tilaisuudessa aiheesta Modernin maagisen maailmankuvan historiaa ja peruspiirteitä. Luennon jälkeen yhdistyksen syyskokous. ieteiden talo (Kirkkokatu 6, elsinki) Lisätietoja: Otto J. Mäkelä, p. 040-765 5772, 5.11. Klo 19.00 Fil. lis. Jarkko inisalo esitelmöi uomen Muinaismuistoyhdistyksen kokouksessa aiheesta enaatintorin syntyvaiheet. Kansallismuseon auditorio (Mannerheimintie 34, sisäänkäynti pääovesta). Lisätietoja: anna Forssell, p. (09) 405 09 552, hanna.forssell@nba.fi 6.11. klo 18 Filosofian tohtori annu hokas esitelmöi Luonnonfilosofian seuran kokouksessa aiheena Constantin Boije ja suomalaisen kasvinjalostuksen alkuvaiheet. ieteiden talon sali 505, Kirkkokatu 6, elsinki. Lisätietoja: eppo Laurema, lfs@csc.fi 12.11. klo 16 dos. sko Kuusisto esitelmöi Geofysiikan euran kuukausikokouksessa aiheesta Kuivuus uusi vitsaus uomessa? ieteiden talo, sali 309, Kirkkokatu 6, elsinki. Lisätietoja: äivi Mäntyniemi, p. (09)191 44 447, 12.11. klo 16.00 ja 18.00 prof. Ohto Manninen esitelmöi aiheesta Länsivaltain otamuseo, Liisankatu 1 (2. krs), elsinki. otahistorian laitoksen ja otamuseon yleisöluentosarjaa Jatkosodan salainen Lisätietoja: MpKK/otahistorian 13.11. klo 18 h.d. nga R. Gammel esitelmöi Luonnonfilosofian seuran kokouksessa otsikolla Matter and myths of the soul: lato, C. G. Jung, and Wolfgang auli ieteiden talo, sali 505 (Kirkkokatu 6, elsinki). Lisätietoja: eppo Laurema, lfs@csc.fi 18.11. klo 18.00 Merja ornikoski esitelmöi ähtitieteellinen yhdistys rsan kokouksessa aiheesta varuus-vlb ieteiden talo, Kirkkokatu 6, elsinki. Lisätietoja: rsa, p. (09) 684 0400, www.ursa.fi 19.11. klo 16.00 ja 18.00 v. rkki Laukkanen esitelmöi 79

Ä 80 aiheesta aksan tiedustelu uomessa. otamuseo, Liisankatu 1 (2. krs), elsinki. otahistorian laitoksen ja otamuseon yleisöluentosarjaa Jatkosodan salainen Lisätietoja: MpKK/otahistorian 19.11. klo 18 dos. ri ino esitelmöi Oulun istoriaseuran kokouksessa aiheesta rho kekkosen jatkosota. aikkana Oulu-opisto. Lisätietoja: etri Granberg, p. (08) 51 45 823 20.11. klo 18 Luonnonfilosofian seuran järjestämässä seminaarissa on aiheena David Bohm ja Krishnamurti. ieteiden talo, sali 312 (Kirkkokatu 6, elsinki). Lisätietoja: eppo Laurema, lfs@csc.fi 20.11. klo 18.15 Kotikielen euran kokouksessa nykysuomen kehitystä ja vakiinnuttamista tutkinut monitieteinen ryhmä kertoo hankkeensa tuloksista otsikkonaan uomen kirjakielen nousu ja tuho? ieteiden talon salissa 505 (Kirkkokatu 6, elsinki.). Lisätietoja: www.kotikielenseura.fi 20.11. klo 18 prof. Krister undblad (urun yliopisto) esitelmöi uomen Geologisen euran kokouksessa. elsingin yliopiston Kumpulan hysicum (Gustaf ällströminkatu 2) Lisätietoja: asi ilu, p. 020 550 2565, pasi.eilu@gsf.fi 20.11. klo 19 opetusneuvos annu-ekka Lappalainen esitelmöi uomen Kielen euran kokouksessa aiheesta Osaat lukea miten osaat kirjoittaa? eruskoululaisten äidinkielen taidot 7. Luokan alussa. urun yliopiston Fennicum, seminaarisali (enrikink. 3, 1. krs.). Lisätietoja: aula jöblom, p. (02) 333 52 93 21.11. klo 19.00 fil. lis. Riho Grünthal esitelmöi uomalaisugrilaisen seuran kokouksessa aiheesta Miksi itämerensuomessa on prepositioita? ieteiden talo (Kirkkokatu 6), sali 104. Lisätietoja: Riho Grünthal, p. (09) 1911, www.helsinki.fi/ jarj/sus 24.11. klo 18.00 lämänkaaren historia esitelmäsarjassa dos. anu ulma kertoo lapsuudenhistoriasta. ieteiden talo, Kirkkokatu 6. Vapaa pääsy. Järjestää uomen istoriallinen eura. Lisätietoja: Julia Burman, p. (09) 228 69 351, www.histseura.fi 24.11. klo 18.00 uomen Merihistoriallisen euran syyskokous ieteiden talolla (Kirkkokatu 6, sali 505). Ohjelma vahvistuu myöhemmin. Lisätietoja: nne la-öllänen, p. (09) 191 23 784 26.11. klo 16.00 ja 18.00 Dos. Jukka Kulomaa esitelmöi aiheesta uomen vastarintaliike. otamuseo, Liisankatu 1 (2. krs), elsinki. otahistorian laitoksen ja otamuseon yleisöluentosarjaa Jatkosodan salainen Lisätietoja: MpKK/otahistorian 26.11. klo 18 rof. Raimo epponen ja prof. Jukka ulkki esitelmöivät teemasta Langaton sairaala. eknillisen korkeakoulun yleisöluentosarjaa KK.NY - Materiaalien maailma KK:n päärakennus, C-sali (Otakaari 1, spoo). Lisätietoja: KK viestintä, p. (09) 451 5494 27.11. klo 18 Fil. tri Kirsi akkanen-kilpiä (Jyväskylän yliopisto) esitelmöi usfilologisen yhdistyksen kokouksessa aiheesta Katse periferiaan: tarkastelun kohteena saksan gerundiivi. aikkana elsingin yliopisto, Metsätalo (3.krs, sali 8). Lisätietoja: Katriina Kurki, p. (09) (09) 191 23 433, akkurki@mappi.helsinki.fi 2.12. klo 17.30 prof. lla-maija Kulonen esitelmöi uomalaisugrilaisen seuran vuosikokouksessa aiheesta tämansin morfologian kysymyksiä. Vuosikokouspäivänä seura järjestää myös Matti Liimolan 100-vuotisseminaarin Vogulin kenttämuistiinpanoista mansintutkimukseksi ieteiden talo (Kirkkokatu 6), sali 104. Lisätietoja: Riho Grünthal, p. (09) 1911, www.helsinki.fi/ jarj/sus 3.12. klo 18.00 intendentti lmari Valovirta (läinmuseo) esitelmöi aiheesta Jokihelmisimpukka jokiemme katoava aarre elsingin yliopiston Luonnontieteellisen keskusmuseon yleisöluentosarjaa Kivikunta? Kasvikunta, läinkunta? Lisätietoja: aula Kivipensas, p. (09) 191 28 804, www.fmnh.helsinki.fi/

Ä ajankohtaista 3.12. klo 18 F anu Raatikainen puhuu kepsiksen tilaisuudessa tietoisuuden evoluutiosta. Vuosittaisten okrates- ja uuhaa-palkintojen jako ieteiden talo (Kirkkokatu 6, elsinki). Lisätietoja: Otto J. Mäkelä, p. 040-765 5772, 3.12. klo 19.00 FM Nina uurunen esitelmöi uomen Muinaismuistoyhdistyksen kokouksessa aiheesta Kolttain mailla.. tkonen Kansallismuseon saamelaiskokoelmien kartuttajana. Kansallismuseon auditorio (Mannerheimintie 34, sisäänkäynti pääovesta). Lisätietoja: anna Forssell, p. (09) 405 09 552, hanna.forssell@nba.fi 8.12. klo 17.00 uomalaisen Lakimiesyhdistyksen sääntömääräinen vaalikokous pidetään ieteiden talossa, sali 505, Kirkkokatu 6. Lisätietoja: Lakimiesyhdistys, p. (09) 603 567, sly@lakimies.org 8.12. klo 18.00 lämänkaaren historia esitelmäsarjassa on teemana elämäkerrat. ieteiden talo, Kirkkokatu 6. Järjestää uomen istoriallinen eura. Lisätietoja: Julia Burman, p. (09) 228 69 351, www.histseura.fi 9.12. klo 16-18 Geofysiikan euran kuukausikokouksessa keskustellaan euran julkaisutoiminnan tulevaisuudesta. ieteiden talo, sali 505, Kirkkokatu 6, elsinki. Lisätietoja: äivi Mäntyniemi, p. (09)191 44 447, paivi.mantyniemi@seismo. helsinki.fi eminaareja, tapahtumia 22.10. klo 9-16 MÄ- N ÄVÄ Joensuun yliopiston Naturarakennus (Yliopistonk. 7). uomen Metsätieteellinen eura eemat: amupäivällä: Metsät ja alueiden hyvinvointi laajentuvassa :ssa ltapäivällä: uunhankinta ja muuttuva yhteiskunta, Kannattaako metsää omista tulevaisuudessa?, Metsäekologisen tutkimuksen uudet tuulet Nuorten tutkijoiden posterinäyttely koko päivän. Lisätietoja: auline tenberg, p. 010 211 2144, www.metla.fi/org/sms/ 24. 25.10. OLOL- KN ÄVÄ Joensuun yliopisto. iheina mm. oiva suomalaisessa sosiaalipolitiikan tutkimuksessa, osiaalipolitiikka ja teknologiapolitiikka, y-liike sosiaalipolitiikan edistäjänä, rofessoripaneeli: osiaalipolitiikan uudet vai vanhat kysymykset? Lisätietoja: iina ilvasti, p. (09) 19124585, tiina.silvasti@helsinki.fi 25. 26.10. ORN VL VLLON O- R: ORN ÄVÄ 2003 elsingin yliopisto, päärakennus ja orthania Vallasta ja vallankäytön eri muodoista historiassa sekä niiden vaikutuksesta ihmisten elämään: mm. eliitit ja valta, rahvas vallankäytön kohteena, myytit ja valta, tieto ja valta, globalisaatio ja vallan näkökulmasta. Lisäksi mahdollisuus tutustua elävään historiaan! Järjestäjinä uomen istoriallinen eura sekä istorian ja Yhteiskuntaopin Opettajien Liitto. Osallistumismaksu 40 euroa. (opisk. 20 euroa) arkka ohjelma, ilmoittautuminen ja lisätietoja: Julia Burman, p. (09) 228 69 351, 25.10. klo 10.00 NO JK- KL -LNO Dos. lla-maija eltonen: Muistaa vai unohtaa? Vuoden 1918 vaikea historia. elsingin Yliopiston juhlasali. Vapaa pääsy. Osa istorian päivien istorian valta vallaton historia muutoin maksullista tapahtumaa. Järjestää uomen istoriallinen eura yhteistyössä istorian laitoksen ja YOL:n kanssa. Lisätietoja: Julia Burman, p. (09) 228 69 351 27. 28.10. RVY, D J LV -seminaari Biomedicum, elsinki. Järjestäjinä uomalainen Lääkäriseura Duodecim, uomen katemia ja elsingin yliopisto. i pääsymaksua, tilaisuuteen mahtuu 300 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: www.duodecim.fi 3. 4.11. LM N OL- CL CONX ieteiden talo, Kirkkok.6, elsinki. uomen Lähi-idän instituutin järjestämä seminaari eemoina 3.11. klo 9-20 mm.: tate and slam in the Middle ast / slamic tate: Concepts and theories / slamic economic tools for peace and development / he concept of Jihad / olitical slam / 81

Ä 82 slamic aradigm on uman Rights Yleisötilaisuus 3.11. Klo 17-20: olitical islam - future perspectives, alustajana prof. Mohammed el-ayed (Cairo niversity), paneelikeskustelu eemoina 4.11. Klo 9-18 mm.: lgeria: securitisation, violence and slam / alestinian amas: idelogy vs. ragmatism / slam and the West / he art of being a moral person. Lisätietoja: usanna Voutilainen, p. (09) 694 4020, www.fime.info 4. 5.11. OVLLN GOFYKN XV N- VOLÄVÄ Rovaniemi, otelli ohjanhovi. voin kaikille, osallistumismaksu 100 (sis. kokousmaksun, abstraktikirjan, ruokailut. i sis. majoitusta). Lisätietoja: ero andgren, p. 020 550 4353, eero.sandgren@gsf.fi 7.11. klo 10-16 KLM- N LVDN op ten futures -seminaari ieteiden talo, Kirkkokatu 6, elsinki eminaarin tarkoituksena on tarkastella kulutuksen keskeisiä ilmiöitä ja niiden kehityssuuntia perinteiseen tapaan kiteyttämällä esitykset noin kymmeneksi tulevaisuusteesiksi. lustava ohjelma 10.00 Kuluttaminen haasteena tulevaisuudentutkimukselle, Osmo Kuusi * 10.30 Ruuan kulutuksen arvot ja niiden kehityssuunnat, Johanna Mäkelä * 11.00 suminen, Kirsi aarikangas * 11.30 Liikenne *12.00 ietotekniikan kulutus, Juha Nurmela *12-13 Lounastauko * 13.00 Kulttuurin kulutus, Liisa usitalo * 13.30 jan ja joutilaisuuden kulutus, imo Knuuttila * 14.00 enkisten voimavarojen kulutus, Jaakko lenius * 14.30-15.00 Kahvitauko * 15.00 ulevaisuuksien kulutus, sekä reaalisten että tulevaisuudentutkimusten, entti Malaska * 16.00 äätöspuheenvuoro, irjo Laaksonen Järjestäjinä ulevaisuudentutkimuksen seura ja Kulutustutkimuksen seura. arkentuneet seminaari/ ohjelmatiedot: www.futurasociety.fi, ohjelman voi tilata osoitteesta toimisto@futurasociety.fi tai p. 09 6231236. Maksullinen kokopäiväseminaari. Lisätietoja: Osmo Kuusi, osmo.kuusi@vatt.fi 7.11. klo 13 V. OKKL- RN ÄVÄÄ: Oikeus ja kieli, äätytalo, nellmaninkatu 9-11. uhujina professori eikki.. Mattila, erikoistutkija, F Vesa eikkinen, professori erttu triainen sekä kirjailija arri Nykänen. ilaisuudessa jaetaan Vuoden oikeustieteilijän ja Vuoden väittelijän palkinnot sekä uomalaisen Lakimiesyhdistyksen sekä Laitisen äätiön ja Oikeustieteen tutkimussäätiön apurahat. Mukaan mahtuu 150 henkilöä, joten pyydämme ennakkoilmoittautumista yhdistyksen toimistoon viim. 24.10.2003. ilaisuus on tarkoitettu Lakimiesyhdistyksen jäsenille ja muille lakimiehille, muille 10 euron osallistumismaksu. Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Lakimiesyhdistys, p. (09) 603 567, sly@lakimies.org 7. 8.11. MNN ÄVÄ Lisätietoja: irjo ellemaa, p. (09) 191 50763 pirjo.hellemaa@helsinki.fi 13.11. klo 14.30-19.30 RKO J RNG VÄK- VLLN JR J OO Valkoinen sali, leksanterinkatu 16, elsinki uomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin vuosipäiväsymposiumin. Luennoitsijoina professorit eikki Ylikangas, uula amminen, annu Lauerma, ri-matti Nuutinen ja projektipäällikkö Leena Ruusuvuori. ilaisuudessa jaetaan myös Duodecimin kulttuuripalkinto ja kuullaan palkinnon saajan luento. Lisätietoja: uula eppälä- Koski, p. (09) 6188 5232, tuula.seppalakoski@duodecim.fi www.duodecim.fi 13.11. OMN OR- OKMRN 30- VOJL Finlandia-talo eminaariin ja iltajuhlaan ovat tervetulleita kaikki operaatiotutkimuksesta ja sen soveltamisesta kiinnostuneet. äivän ohjelmassa on useita esityksiä operaatiotutkimuksen roolista ja hyödyntämisestä mm. energiasektorilla, logistiikassa, ympäristön mallintamisessa sekä telecom- ja tietoliikennesektoreilla. 30-vuotisjuhla huipentuu juhlaillalliseen. Lisätietoja ja ilmoittautuminen: http://www.hkkk.fi/ ~fors tai Johanna Lammi, johannalammi80@hotmail.com, 050-3822620 14. 15.11. YNCC FNCON FOC ON RRY. Kansainvälinen symposiumi lauseenjäsenistä.

Ä ieteiden talo, elsinki (Kirkkokatu 6). Järjestäjänä uomen kielitieteellinen yhdistys r.y. Christian Lehmann (rfurtin yliopisto): Cognitive roles, participant roles and syntactic relations Maria Vilkuna (Kotimaisten kielten tutkimuskeskus): On expletive subjects and topics in Finnish. Lisäksi kuullaan yli neljäkymmentä muuta esitelmää, mukana on myös posterisektio. Osallistumismaksut: 25 e (KY:n jäsenet), 50 e (muut), perustutkinto-opiskelijat ilmaiseksi. ymposiumin ohjelma ja esitelmien abstraktit löytyvät internetistä: www.ling.helsinki.fi/sky/ tapahtumat/synfunct/ synfunct.shtml lmoittautumiset viimeistään 30.10.2003 osoitteeseen synfunctorganizers@ling.helsinki.fi. 18.11. klo 17.00-20 N J FRKN KLR K asian ja frikan kielten ja kulttuurien laitoksen sekä elsingin yliopiston alumnien yhteistyössä uomen Lähiidän nstituutin Ystävät ry:n sekä uomen tämaisen euran kanssa järjestämä yleisötilaisuus Yliopiston päärakennus, pieni juhlasali. OJLM: 17.00 Kahvitarjoilu 17.30 ervetuliaissanat (KKL:n johtaja, prof. apani arviainen sekä alumnitoiminnan edustaja)17.45 Kylmän, nahistuneen ja lakastuneen kauneudesta japanilaisessa teetaiteessa (Minna orniainen, F, Japanin-tutkimus) 18.30 Mahdollisuus kysymyksiin ja keskusteluun 18.45 ran ja rak shiialaisuuden uusia näkymiä (Jaakko ämeen-nttila, F, rabian kielen ja islamin tutkimuksen professori) 19.30 Mahdollisuus kysymyksiin ja keskusteluun Lisätietoja: apani arviainen, p. (09) 1911 21.11. klo 9.00-17.00 LÄ- OMN VN MÄ: RVO V ONGLM? ieteiden talo (sali 104), Kirkkokatu 6, elsinki. Järjestäjä ocietas pro Fauna et Flora Fennica. Ohjelmasta tarkemmin: ks. s. 69. Lisätietoja: Roland kytén, p. (09) 191 24 465, roland.skyten@helsinki.fi 21.11. klo 18.30 250 VO OML YÖN- DÄ uomen yönteistieteellisen euran juhlakokous. elsingin yliopiston läinmuseo,. Rautatiekatu 13. Ohjelmassa: rof. Kauri Mikkola: Onko saac ddmanin ja hänen aikalaistensa keräämiä perhosia jäljellä? F Lena uldén: yönteistieteen opiskeleminen uomessa C. R. ahlbergin aikana Dos. Jyrki Muona: C. G. Mannerheimin asema uomen hyönteistieteessä Lisätietoja: Lena uldén, p. (09) 191 58 662 28.11. klo 12-16 BOLOGNN VOLO J KL- RVOLO urun läin- ja Kasvitieteellisen euran 80-vuotisjuhlasymposium. harmacityn auditorio, täinen itkäkatu 4, urku. Ohjelmasta tarkemmin: ks. s. 76. Lisätietoja: etter ortin, p. (02) 333 51 28.-29.11. N OJO- OMN OR OLN ORR 70 VO erjantaina 28.11. klo 16.30-19: juhlaseminaari (Oulu-opisto) (klo 16.00 Vaalikokous) Lauantaina 29.11. klo 10.00-14.00 seminaari jatkuu Klo 16.00-17.30 ääjuhla (Oulun kaupungintalon juhlasali) Näyttelyjä 8.10. 17.1.2004 YÄ BRG- J OM Birgitta 700 vuotta. Näyttely Kansalliskirjaston Galleriassa nioninkatu 36, elsinki. voinna ma-pe 9-20, la 9-16. Vapaa pääsy. Näyttelystä ja siihen liittyvistä luennoista ja muusta ohjelmasta: ks. s. x. Lisätietoja: nkeri itkäranta, p. (09) 191 22 738, inkeri.pitkaranta@helsinki.fi 21.3.2003 7.3.2004 VOM KYYMYK MÄ D VLÄ DÄ? eureka Näyttely kuvaa tieteellisen perustutkimuksen nykyvaihetta esittelemällä joukon eri tieteenalojen avoimia kysymyksiä, jotka ovat intensiivisen tutkimuksen kohteina ja joiden vastausta ei vielä tiedetä, mutta joiden uskotaan selviävän. Näyttelyssä esitellään lisäksi eräitä historiallisia, pitkään ratkaisemattomina säilyneitä ongelmia ja kerrotaan, miten niihin aikanaan löydettiin ratkaisu ja mitä löydöstä seurasi. Näyttelyllä on kolme pääteemaa: 1) Maailmankaikkeus, 2) lämä ja 3) jattelu. 83

Ä voimet kysymykset - näyttelyn nettisivusto: www.heureka.fi Lisätietoja: Kaisa Vähähyyppä, p. 040 901 5397, kaisa.vahahyyppa@heureka.fi, 14.9.2002 6.1.2004 LNOON iedekeskus eureka, avoinna päivittäin klo 10-18, torstaisin 10-20. Näyttely ihmisen ikuisesta unelmasta osata lentää, fysiikan laeista, jotka sekä rajoittavat että tukevat tätä haavetta, lentämisen historiasta ja nykypäivän saavutuksista lentämisen alalla. Näyttely havainnollistaa ilmailun tiedettä ja teknologiaa, niitä voimia, jotka ohjaavat ja kannattelevat ilmaa raskaampia lentoaluksia. Näyttelyssä voi nähdä, miten höyhen putoaa kuin kivi ja kokeilla, miten helikopteri pysyy kurssissaan. Lippujen hinnat ja lisätietoja: eureka, puh. (09) 85799, www.heureka.fi 13.2. 2.11. LKKÄ J O, LLJN K- MLM Näyttely Kansallismuseossa, Mannerheimintie 34, elsinki. ikuiset 5 eur/3,5 eur, alle 18- vuotiaat ilmaiseksi. lmainen sisäänpääsy tiistaisin klo 17.30-20.00. 84 JORNY OWRD FR: CNC ND LOOY eminaari elsingin yliopiston päärakennuksessa 14.11. & 18.11.2003 (Runeberg-sali, Fabianink. 33, 2. krs.) eemoina: Our Origins / he Creation of Consciousness / New Model of ducation / he Recovery of the nner elf / he Great Challenges. Järjestäjänä World Cultural Council, suomalaisina isäntinä elsingin yliopisto ja uomen iedeseura. eminaariin liittyen jaetaan 17.11. 2003 LBR NN -palkinto huomattavalle tutkijalle ja LONRDO D VNC -palkinto merkittävistä taideansioista. aikkana äätytalo, nellmanink. 9-11, elsinki. alkinnon jakajina ovat prof. ja rehtori lkka Niiniluoto, kansleri ja uomen iedeseuran puheenjohtaja Bertil Roslin, prof. ja uomen iedeseuran pysyvä sihteeri Carl G. Gahmberg sekä Maailman kulttuurineuvoston presidentti José Rafael strada ja varapresidentti hillip obias. Lisätietoja: Lillyan ernández, p. 041-58 94 143, (09) 698 1134, wcc@axtel.net, www.consejoculturalmundial.org 6. Kehitysvammatutkimuksen konferenssi Onnellisena asumispalveluissa? 19. 20.11.2003 Mediakeskus Lume, aideteollinen korkeakoulu, elsinki Kehitysvammaliiton ja aideteollisen korkeakoulun Future ome nstituten yhdessä järjestämä konferenssi Ohjelmasta tarkemmin: www.kehitysvammaliitto.fi/kotu/konferenssi. Lisätietoja: projektipäällikkö usanna intsala, Kehitysvammaliitto, puh. (09) 3480 9254 tai 040 741 6179 tai konsultti irkka Ruikkala, puh. (09) 3480 9260. 2. Nuorisotutkimuksen päivä: Nuorison perheet? -seminaari Järjestää Nuorisotutkimusseura, äätytalossa (nellmaninkatu 9 11, 00170 elsinki) torstaina 6.11.2003 klo 9.00 17.00 Vapaa pääsy lmoittautumiset 31.10. mennessä: Minna Laasala, minna.laasala@alli.fi tai puh. 09-348 24 326, fax 09-454 4837.

Ä 03 syksy Lisää Vastapainon syksyn 2003 uutuuksia www.vastapaino.fi Yliopistonkatu 60 33100 ampere (03) 214 6246 www.vastapaino.fi 85 N-GORG GDMR RMNKK Ymmärtäminen filosofiassa ja tieteessä oim. ja suom. smo Nikander 240 s. 29,50 e joulukuu RJ JLKNN, JOKO NÄ & MO NL KNYRJÄDY Keskiluokka työn puristuksessa 208 s. 26,50 e marraskuu VVN BRR OL- YKOLOG MKÄYKÄ uom. Jyrki Vainonen 176 s. 28,80 e marraskuu MKKO LONN & OLL LÖYY (OM.) RL Kirjoittajat: ara hmed, ans Magnus nzensberger, John Fiske, tuart all, lf annerz, Doreen Massey ja David Morley 304 s. 28,80 e marraskuu MRJ LKNN RJN LM omalinaisten elämää uomessa 321 s. 28,80 e MRJO VORKOK, R ÖRMÄ & NKK VKR OJN V VL 192 s. 28,00 e JO MKKONN (OM.) KNN- OMJN KRJ Kirjankustantamisen ja toimittamisen käsikirja alalla oleville ja alalle tuleville. 272 s. 34,00 e marraskuu M YVÄRNN, J KRNMÄK, KR LONN, J LKKNN & NRK N (OM.) KÄ LKKÄ uomen poliittisen kulttuurin käsitehistoria Kirjoittajat: Matti yvärinen, Kari aastamoinen, uija ulkkinen, lkka Liikanen, Kyösti ekonen, Risto lapuro, Kari alonen, eva arnio, smo ohjantammi, auli Kettunen, enrik tenius. 688 s. 34,00 e joulukuu

Ä GDMKN KRJYKY 2003 Jacques Derrida LONN KK J M KRJOK Klassikoiksi kohonneissa kirjoituksissaan Derrida esittää tunnetut, filosofisen ajattelun lähtökohtia kyseenalaistavat käsityksensä merkistä, kirjoituksesta, tekstistä ja lukemisesta. 33. uomas Forsberg, Christer ursiainen, Raimo Lintonen & ekka Visuri (toim.) OM J KR uomi ja kriisi tarkastelee suomalaista kriisipäätöksentekoa vaaran vuosista terrori-iskuihin: ulko- ja turvallisuuspoliittisia uhkia, talouspoliittisia kriisejä sekä suuronnettomuuksia. 29. eta Gylling (toim.) KYKN KK J FLOOF eos tarkastelee kehitysmaiden ja länsimaiden yhteistyön synnyttämiä filosofisia kysymyksiä. Marraskuu. 28. Keijo Rahkonen (toim.) OOLOG NYKYKKLJ Millaista sosiologiaa ja sosiologisia käsitteitä tarvitaan tavoittamaan ja kuvaamaan yhteiskunnallista muutosta 2000- luvulla? 26. 86 Nando Malmelin MNONNN LKO Miksi mainonnan lukutaito on tärkeää, ja miksi ja millaisilla välineillä mainontaa on syytä tutkia? 28. ara einämaa, Martina Reuter & Mikko Yrjönsuuri (toim.) R NML Kirjoitukset filosofian historiasta pohtivat filosofian itseymmärrystä ja järjen rajoja. Lokakuu. 28. René Descartes OK : FLOOFN R Filosofian periaatteet sisältää esityksen Descartesin koko luonnontieteellisestä järjestelmästä. Lokakuu. 28. Veikko Launis GNKNOLOG, RVO J V Voidaanko geenietiikan kysymyksiä lähestyä järkiperäisesti ja arvojen moninaisuutta kunnioittaen? Marraskuu. 26. Niklas Luhmann KOLOGNN KOMMNKO Johdatus Luhmannin systeemiteoreettiseen ajatteluun, joka kyseenalaistaa oletuksiamme modernista ja rationaalisuudesta. Marraskuu. 27. ri Lehtinen & ertti Rannikko (toim.) OKDNMK J YMÄRÖ Ympäristöhaaste yhteiskunta- ja oikeustieteiden kysymyksenä sekä oikeudenmukaisuuden filosofiassa. Lokakuu. 28. nthony olden WLLM KR nsimmäinen suomeksi julkaistu hakespeare-elämäkerta lähes 40 vuoteen. Faktatieto ja yksityiskohdat, kirjallisuudenhistoria sekä ajankuva lomittuvat bardin omiin teksteihin elävällä tavalla. 33. Meri einonen & Janne unturi (toim.) N DON Kirja väärästä tiedosta ja väärin tietämisestä keskiajan ja uuden ajan alun uroopassa. Lokakuu. 27. eija Kaarakainen & Jari Kaukua (toim.) OL eos esittelee tiedon, tunteiden ja hyvän elämän filosofiaa suomennosten ja asiantuntijoiden kirjoitusten avulla. Marras joulukuu. 33. anu Raatikainen M J FLOOF Mikä on humanististen ja yhteiskuntatieteiden asema tieteiden joukossa? eos soveltuu metodologiseksi oppikirjaksi kaikille ihmistieteellisille aloille. Marraskuu. 27. Lisää uutuuskirjoja kotisivuillamme www.gaudeamuskirja.fi GDM KRJ Kirjat saatavilla hyvinvarustetuista kirjakaupoista. uoratilaukset gaudeamuskirja@hyy.fi tai (09) 650175

Ä DN LO Kaipaatko kokoustilaa, seminaarija ryhmätyöskentelytiloja, juhlasalia tai vaikkapa vastaanottotiloja? 87 ilavaraukset ja hintatiedot: irjo Mäenpää, puh. (09) 228 69 221, sähköposti: pirjo.maenpaa@tsv.fi (ma pe klo 8.30 15.30) ilaesittelyt, laitevaraukset: ntonio Rodriguez, puh. (09) 228 69 265, (09) 4114 3642 www.tsv.fi KYY DN LO Kirkkokatu 6, 00170 elsinki

OMLN DKMN OMK ÄV MONN: Obscure Language, nclear Literature MNOR 320. 228 sivua. 30 euroa. BN 951-41-0911-2 VO LL: he Finnish Guard in the Balkans MNOR 324. 451 sivua. 35 euroa. BN 951-41-0923-6 O LLLKK: From Fugitive easants to Diaspora MNOR 328. 473 sivua. 30 euroa. BN 951-41-0941-4 Kuinka ilmaistaan asioita, jotka tunnustetaan hämäriksi, sanoin kuvaamattomiksi ja vaikeiksi? Mehtosen tutkimus tarttuu kirjallisuuden- ja kielentutkimuksen ikuiskysymykseen hämäryyden ja selkeyden puolustajien välillä. eos ei tyydy vallitseviin selityksiin hämäryydestä nimenomaan modernin ja postmodernin kirjoituksen tunnuspiirteenä, vaan jäljittää kiistojen jatkumoita poetiikassa, retoriikassa, grammatiikassa ja dialektiikassa modernia edeltävänä aikana. Obscure Language, nclear Literature avaa haastavia näkökulmia kirjallisuusteorian, aate- ja käsitehistorian sekä 1800-lukua edeltävän kielitieteen tutkimukseen. eos tarkastelee uomen kaartin osuutta Venäjän ja urkin vuosien 1877 1878 sodassa. Näkökulma on historiallinen ja antropologinen. Lähteinä ovat sodassa olleiden muistelmat. Vaikka kyse on sotamuistelmista, painopiste ei kuitenkaan ole taisteluissa. Keskeiseksi nousee sotilaiden arki, aika taistelujen välillä, erilaiset tavat tappaa aikaa ja sietää vaikeuksia ja arkielämän yksitoikkoisuutta sekä tähän liittyen kokemukset Balkanista ja sen siviiliväestöstä. DKRJ tämarien esi-isien muuttoliike Keski- Volgan etniseltä kotialueelta alkoi 16. vuosisadalla. Marilaisia uudisasukkaita päätyi niin ralin kuin myös turkinsukuisten heimojen hallitsemien arojen tuntumaan, ortodoksisen ja islamilaisen kulttuurin rajamaastoon. utkimus paneutuu myös 1900-luvun alku- ja loppuvaiheisiin, ajanjaksoihin joita luonnehtii tietty etninen herääminen sekä myös itämarien ja Marin tasavallan keskinäisten siteiden hahmottuminen diasporan ja kotimaan välisten suhteiden suuntaan. Kirkkokatu 14 00170 LNK puh. (09) 635 177 fax (09) 635 017 tiedekirja@tsv.fi www.tsv.fi