Leppävaaran seurakunta Syksy 2016

Samankaltaiset tiedostot
Leppävaaran seurakunta Syksy 2019

Kuva Laura Vähäsarja.

su klo Leppävaaran kirkossa.

KIRKKO ESPOOSSA Leppävaaran seurakunta

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Hetki aikaa kevätesite 2013

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

lapset - nuoret perheet

Hetki aikaa SYYSeSite 2013

lapset - nuoret perheet

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret - perheet

Tikkurilan seurakunnassa

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA

Riistaveden alueseurakunta

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

lapset - nuoret perheet

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

Toimintaa elo syyskuussa 2018

lapset - nuoret perheet

Toimintaa toukokuussa 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

lapset - nuoret perheet

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

lapset - nuoret perheet

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

lapset - nuoret perheet

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Lapset ja perheet Syksy 2019

lapset - nuoret perheet

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

Adventin- ja joulunaika

Syntynyt - ei luotu. - Minä riitän ja olen saanut Vapahtajan - lahjana. Armollista Kristuksen syntymäjuhlaa, kun aika on.

lapset - nuoret perheet

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

lapset - nuoret perheet

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta.

Espoon seurakunnat AVIOLIITTOON VIHKIMINEN

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo ja klo seurakuntatalossa.

Kallion musiikkikoulu

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

SISÄLLYSLUETTELO SANAT JA TEOT

syksy 2017 kevät 2018 Olarin seurakunta

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

DIAKONIA kuuluu kirkon perustehtäviin. Se perustuu kristinuskon ajatukseen, että jokainen ihminen on lähimmäisemme ja lähimmäistä tulee auttaa.

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

Adventin- ja joulunaika

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Menovinkkilista Naarila 4

Nimeltä kutsuttu. seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen asiakirja

Lapset ja perheet Syksy 2018

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Näkövammaistyö Kevät

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarila 2

Ilmoittaudu riparille

MUSIIKKITYÖN TOIMINTAKERTOMUS 2011 SEURAKUNNAN PAINOPISTEET UUSI SÄÄKSMÄEN ROVASTIKUNTA

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

RIPPIKOULUN OPETUSPÄIVIIN LIITTYVÄT SEKÄ YLEISET RIPPIKOULUN ASIAT:

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

-Heinolassa 50 vuotta-

Transkriptio:

1 Leppävaaran seurakunta Syksy 2016

Terveisiä seurakunnasta Tervehdys kotiseurakunnasta 3 Sinua palvellaan 4 Tapahtumakalenteri 6 Lapset ja perheet 12 Tytöt ja pojat 14 Nuoret 16 Jumalanpalvelus 19 ENSIVAIKUTELMIA Kuva Elina Orpana. Aikuisten pienryhmät 20 Kansainvälisyys 25 Musiikkiryhmät 28 Apua ja tukea 31 Vapaaehtoiset 32 Yhteystiedot 34 Ensivaikutelma muodostuu nopeasti ja muuttuu hitaasti. Kun näet toisen ensi kertaa, muodostat hänestä käsityksen ennen kuin sanaakaan on sanottu. Samoin muodostamme käsityksen kaikesta ympärillämme. Mietipä, millaisia ajatuksia sinulle syntyi, kun näit tämän Leppävaaran seurakunnan esitteen. Millainen oli ensivaikutelmasi? Tässä esitteessä on tietoa siitä, mitä seurakunnassamme tapahtuu syksyllä 2016. Tule mukaan, tutustu, yllätykin ehkä ensivaikutelmasi muuttuu. Varmaa ainakin on, että paras tapa tehdä seurakunnasta myös sinun näköisesi on olla mukana, vierekkäin ja verkossa. Kohtaamalla ja kokemalla käsityksemme muokkautuvat ja saamme yhdessä elää Jumalan rakastavan katseen alla. Jumalan, jolla on psalmin sanoin meistä kaikista myönteinen käsitys: Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani, sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu. Minä olen ihme, suuri ihme ja kiitän sinua siitä! Kaisa Yletyinen, seurakuntapastori 2 WWW.LIITYKIRKKOON.FI 3

Sinua palvellaan Leppävaaran seurakunta ma pe klo 9 15 (09) 8050 5000 leppavaaranseurakunta@evl.fi www.espoonseurakunnat.fi Espoon seurakuntien palvelukeskus ma pe klo 9 15 Kirkkokatu 1, 02770 Espoo PL 200, 02771 Espoo 4 Leppävaaran kirkko Veräjäkallionkatu 2 02650 Espoo ma ke ja pe klo 10 16, to klo 10 18 (syys toukokuu) (09) 8050 5531 Papin puhelin Kun haluat keskustella papin kanssa, ota rohkeasti yhteyttä. Jos pappi ei heti vastaa, jätä soittopyyntö. ma pe klo 12 21, (09) 8050 5562 Diakonian palveluaika Ma klo 10 12 diakoniatoimisto Alberganesplanadi 1, (09) 8050 5522 ja 050 432 9318. Varauspalvelut kaste, vihkiminen ja hautaan siunaaminen (09) 8050 2601 varauspalvelut.espoo@evl.fi Hautauspalvelut (09) 8050 2200, fax 09 256 7212, hautatoimisto.espoo@evl.fi Päivystävä pappi (09) 8050 2602 Rekisteripalvelut virkatodistukset, sukuselvitykset, kirkollisten toimitusten rekisteröinti ja avioliiton esteiden tutkinta (09) 8050 2600 palvelukeskus.espoo@evl.fi Kastepäivä Kaikki on valmista kastemekosta kakkukahveihin! La 8.10. klo 12 21 Karakappeli. Ilm. 26.8. 24.9. www.kastepaiva.fi. 5

Tapahtumakalenteri, Syksy 2016 6 ELOKUU raittikset to 1.9. klo 13-20 kisailua ja kohtaamista Ekaluokkalaisten siunaus ma 15.8. klo 18 kirkko. Tervetuloa vanhemmat, isovanhemmat ja kummit yhdessä siunaamaan lasta koulutielle. Kirkkokahvit ja jäätelöt. SYYSKUU Lounassoitto (syys lokakuussa) Soiva jälkiruoka diakonialounaan päätteeksi joka to klo 12.30 kirkko. Kanttorit ystävineen musisoivat. Kesto 15 30 min. (8.9. 27.10) Raittikarnevaalit to 1.9. klo 13 20 Leppävaaranraitilla. Pysähdy rupattelemaan ja tutustu seurakunnan toimintaan. Työntekijät tavattavissa ja lapsille ongintaa. Messu ja kirkkokahvit su 4.9. klo 13 Karakappeli. Karakappelissa vietetään jumalanpalvelusta aina parittomien viikkojen su klo 13. Siioninvirsiseurat ma 5.9. klo 19 kirkko. Anna siioninvirsien ja Sanan hoitaa! Anssi Siukosaari isännöi seuroja joka kuukauden 1. ma. Kahvi/tee klo 18.30. Arjen messu ti 6.9. klo 12.30 kirkko. Arjen messu käynnistää diakonialounaat ja diakonian ryhmätoiminnan. Diakonialounas (3 ) tarjolla joka ti ja to klo 11.30 kirkolla. KOSKETA MINUA VIRSI SU 2.10 klo 13 KIRKKO Syyskauden avausmessu ja sadonkorjuujuhla su 11.9. klo 11 kirkko. Tuo porkkanoita, marjoja, herneitä ja muuta satoa maisteltavaksi. Vapaaehtoiset siunataan tehtävään. Laulamassa työntekijöistä koottu kuoro. Ilosanomailtapäivä evankelista Pirkko Vesavaaran kanssa su 18.9. klo 15.30 19 Karakappeli. Musiikkia, yhteislaulua, puhe sekä mahdollisuus henkilökohtaiseen esirukoukseen. Perhemessu ja kirkkokahvit su 25.9. klo 11 kirkko. Seurakunnan Muskarikuoro Huiske ja Lapsikuoro Havina esiintyvät Essi Nyyssösen ja Outi Noposen johdolla. LOKAKUU Mikkelinpäivän messu ja kirkkokahvit Enkeleitä toisillemme su 2.10. klo 11 kirkko. Työttömille ja kaikille, jotka tarvitsevat enkeliä elämän kolhuissa. Kosketa minua virsi -konsertti su 2.10. klo 13 kirkko. Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro ja Lauluyhtye Kuiske esittävät virsiä sekä vuosisatojen takaa että uuden uutukaisina sovituksina. Kuoroja johtavat Kullervo Latvanen ja Outi Noponen, uruissa Pauliina Hyry. Vapaa pääsy. Siioninvirsiseurat ma 3.10. klo 19 kirkko. Kahvi/tee klo 18.30. Huom! Tapahtumatiedoissa kirkolla tarkoitetaan aina Leppävaaran kirkkoa. 7

harhaoppisia ja opettajia jaakko heinimäki su 16.10. klo 15 kirkko Rikasta minua -parisuhdekurssi la 1.10 ja la 8.10. kilonristi 8 Vanhojen virsien ilta to 6.10. klo 18 Uuttu. Tervetuloa laulamaan vanhoja virsiä ja lauluja. Kahvitarjoilu. Jaakko Heinimäen luento: Kerettiläisiä ja kirkonopettajia su 16.10. klo 15 kirkko. Luento keskeisistä kristillisistä opinkohdista häviäjien näkökulmasta. Miten uskontunnustukset ovat syntyneet? Onko Raamattua sensuroitu? Onko kristinusko vääristynyt alkuperäisestä muodostaan? Pastori ja tietokirjailija Jaakko Heinimäki selvittää, millaisia ajatuksia kristinuskon sisällä on vuosisatojen varrella esiintynyt, ja millä perusteilla on ratkottu, mikä kuuluu oikeaan ja mikä väärään oppiin. Klo 14.30 15 kahvia/teetä. Syyshavinaa -lastenkonsertti la 29.10. klo 16 kirkko. Konsertissa istutaan mukavasti tyynyillä ja aikuiset laulavat lapsille ja lapset aikuisille. Seurakunnan Lapsikuoro Havina ja muskarikuoro Huiske Outi Noposen ja Essi Nyyssösen johdolla. Soittajia monin soittimin. ILMOITTAUDU ENNAKKOON: Rikasta minua -parisuhdekurssi 50+-vuotiaille la 1.10. ja la 8.10. klo 9 16 KilonRisti. Mitä meille kuuluu? Varaa kaksi kiireetöntä lauantaipäivää parisuhteelle. Kurssi on tarkoitettu 50+-vuotiaille pariskunnille. Kurssilla vahvistetaan parisuhdetta toiminnallisesti ja keskustellen: työskentelyä ohjatusti oman puolison kanssa ja lisäksi mahdollisuus yhteiseen jakamiseen. Mukaan mahtuu 8 paria. Kurssi edellyttää osallistumista molempiin päiviin. Kurssia ohjaavat kokeneet vapaaehtoiset Sirpa ja Reijo Tuori Kataja ry:stä. Tied. ja ilm. viim. 28.9. diakonissa Sari Aroheikki, 040 539 7191 tai sari.aroheikki@evl.fi. MARRASKUU Pyhäinpäivä la 5.11. Messu ja kirkkokahvit klo 11 kirkko. Pyhäinpäivän kynttiläkirkko klo 18 kirkko. Kynttilät syttyvät vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten muistoksi. Siioninvirsiseurat ma 7.11. klo 19 kirkko. Kahvi/tee klo 18.30. Musisoinnin ilo -orkesterin konsertti pe 18.11. klo 19 kirkko. Joht. Janne Hanhijärvi. Vapaa pääsy. Ensimmäinen adventti su 27.11. Perhemessu ja kirkkokahvit klo 11 kirkko. Muskarikuoro Huiske ja Lapsikuoro Havina sekä Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro. Adventtibarokki -konsertti klo 15 kirkko. Adventin riemua Candomino-kuoron ja Musisoinnin ilo -orkesterin kanssa. Ohjelmassa Bachin kantaatti nro 6 Nun komm, der heiden Heiland kuorolle, solisteille ja jousikvartetille sekä muuta kuoromusiikkia, joht. Esko Kallio, Pauliina Hyry, urut. 9

Joulupäivä sellossa ke 7.12. klo 10-19 Dramatiikkaa uruilla jan lehtola ti 8.11. klo 19 kirkko 10 MUSIIKKIA KYNTTILÄN VALOSSA Marraskuu musiikkia täynnä! Klassisen musiikin konserttisarja marraskuussa joka ti klo 19 kirkossa. Vapaa pääsy. Käsiohjelma 10. Vater unser- Isä meidän -draamallinen konsertti ti 1.11. klo 19 kirkko. Rukousta maailman rauhan puolesta Mendelssohnin urkusonaatin ja tanssikoreografian sekä kuoro- ja laulumusiikin muodossa. Pauliina Hyry, urut, Minna Saarnivaara, tanssi, Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro (LKK), joht. Kullervo Latvanen sekä Outi Noponen, laulu. Valosuunnittelu ja kuvat, Elina Orpana. Vapaaehtoinen kolehti Suomen Lähetysseuran rauhantyölle. Pelle`as et Me`lisande - dramatiikkaa uruilla ja pianolla ti 8.11. klo 19 kirkko. Huippu-urkuri Jan Lehtola ja pianisti Annikka Konttori-Gustafsson taituroivat harvinaisten sovitusten parissa. Requiem ti 15.11. klo 19 kirkko. Surullisen kauniin Mozartin Requiemin esittävät LKK, Kamarikuoro Cantabile, solistit Tiia Saari, Sari Anetjärvi, Arttu Hartikainen ja Kullervo Latvanen, Pauliina Hyry, urut, joht. Juha Kuivanen. Musiikkia kynttilän valossa ti 22.11. klo 19 kirkko. Pia Freund, sopraano, Ismo Eskelinen, kitara. Panhuilulla joulua kohti ti 29.11. klo 19 kirkko. Jouluista barokki-iloittelua huilulla ja kitaralla. Stefan Stanciu, panhuilu, Patrick Vena, kitara. JOULUKUU Joulun ajan esite jaetaan koteihin adventin alla. Tässä vain poimintoja. Hiljaisuuden iltapäivä la 3.12. klo 14 19 Karakappeli. Kaipaatko lepoa ja hiljaisuutta? Mahdollisuus iltapäivän pituiseen retriittiin. Päivä päättyy Ehtookellot-messuun. Kauneimmat kansainväliset joululaulut la 3.12. klo 18 kirkko. Tervetuloa laulamaan joululauluja englanniksi, arabiaksi, venäjäksi ja kiinaksi. Messu, joulupuuro ja adventtimyyjäiset su 4.12. klo 11 kirkko. Messun jälkeen tarjolla joulupuuroa ja lähetysmyyjäiset. Siioninvirsiseurat ma 5.12. klo 19 kirkko. Kahvi/tee klo 18.30. Itsenäisyyspäivä ti 6.12. Sanajumalanpalvelus klo 11 kirkko. Sinivalkoinen kahvikonsertti klo 16 kirkko. Suomalaista musiikkia, Maamme-laulu ja lopuksi Sibeliuksen Finlandia uruilla. Kanttorit esiintyvät. Vapaa pääsy ja kahvimaksu. Joulupäivä kauppakeskus Sellossa ke 7.12. klo 10 19 (1.kerros, aukio). Jouluista musiikkia, askartelua ja jotakin yllättävää. Arjen messu ti 20.12. klo 12.30 kirkko. Diakonian ryhmät ja lounaat jäävät tauolle. Toiminta jatkuu jälleen 10.1.2017. 11

12 Lapset ja perheet vauvakerhon Minä varjelen sinut rytmeistä. kaikelta pahalta, suojelen koko elämäsi. Ps. 121:7 keskusteluapua perheeseen tai parisuhteeseen liittyen? Hertta, 5 kk, innostui Kirkon perheneuvonta on ilmaista ammatillista keskusteluapua. Ajanvaraaminen vastaanotolle ma, ti, to ja pe klo 9 11. (09) 8050 2420. Kuva Laura Vähäsarja. Vauvakerho Tilaisuus tutustua muihin äiteihin ja jakaa kokemuksia vauvanhoitoon liittyvistä asioista ja perheen uudesta tilanteesta. Hartaus ja laulutuokio. Suolainen välipala. Ma klo 13 15 Lasten kappeli Arkki. Ti klo 13.30 15.30 kirkko. 22.8. 13.12., 9.1. 16.5. Perhekerho Aikuisille omaa ohjelmaa ja mahdollisuus jutella vanhemmuuden iloista ja haasteista. Lapset leikkivät ohjaajien kanssa. Yhteinen hartaus ja leikkilaulutuokio. Kahvia ja pullaa. Ti klo 9 11 kirkko, takkahuone. Ke klo 9 11 Karakappeli. 23.8. 13.12., 10.1. 17.5. Arkin Paja Arkin Paja sopii niin perheen pienille kuin isoille. Pajassa voi luovasti leikata, liimata ja nakuttaa kahvittelun ja juttelun lomassa. Toiminnallinen kirkkohetki klo 11.30. La klo 10 13 Lasten kappeli Arkki. 17.9. 10.12. ja 14.1. 6.5. Hertta, 5 kk, kävi äitinsä Tian kanssa keväällä ensimmäistä kertaa Lasten kappeli Arkin vauvakerhossa. Lasten ja nuorten musiikkiryhmät ks. s. 28. Perhekahvila Tapaa muita alueen äitejä ja isiä lapsineen vapaan yhdessäolon merkeissä. Kahvittelua ja leikkiä. Laulutuokio ja hartaus noin klo 10. Kahvia ja pullaa. Ma klo 9 11.30 Lasten kappeli Arkki. To klo 9 11.30 KilonRisti. To ja pe klo 9-11.30 Uuttu. Kaksi samansisältöistä ryhmää Uutussa. 22.8. 12.12., 9.1. 19.5. Pyhäkoulu Pyhäkoulussa lapsi saa tutustua Raamatun kertomuksiin, laulaa ja askarrella. Ke klo 18 18.45 Perkkaan kappeli. Anni Katajisto, 040 566 0963. 7.9. 7.12. Vauvakirkko Vauvojen oma kirkkohetki yhdessä vanhempien, isovanhempien ja kummien kanssa. Laulua ja leikkiä. Kirkkokahvit ja -soseet. Su 9.10. klo 14 Lasten kappeli Arkki. Taaperokirkko Taaperokirkossa lapsi saa näkyä, kuulua, liikkua ja eläytyä. Kirkkokahvit ja -mehut. Joka kuukauden 1. pe klo 10 Lasten kappeli Arkki. 2.9., 7.10., 4.11. ja 2.12. 13

14 Tytöt ja pojat Kivointa kerhossa on se, kun kokataan yhdessä! - Nanna ja Joel Kukkonen Kuva Laura Vähäsarja. Parkit Leikkiä, läksyjä, pelejä, askartelua...mitä keksitkin! Iltapäiväparkki on 2. 6. -luokkalaisten oma paikka. Parkkiin voit tulla suoraan koulusta tai viimeistään klo 14.30 hartauden alkuun mennessä. Välipala tarjolla. Parkkiin mahtuu kerralla 20 lasta. Parkkeja vetävät tyttöjen ja poikien työntekijät. Ti klo 13 16 Siipi. Ke klo 13 16 KilonRisti. To klo 13 16 Uuttu. Syksy 2016: 30.8. 15.12. Huom. KilonRistin parkki alkaa vkoa myöhemmin 7.9. Kevät 2017: 17.1. 11.5. Sisarukset Nanna Kukkonen, 11, ja Joel Kukkonen, 9, ovat kokkailleet pari vuotta seurakunnan harrastekerhossa. Harrastekerhot Monenlaisia kerhoja koululaisille. Tarjonnassa on ollut mm. näytelmä-, kokki-, kuvis-, pienoismalli-, tanssi-, liikuntaja sählykerhoa. Kerhoja ohjaavat vapaaehtoiset nuoret ja aikuiset. Katso tarkemmat kerhotiedot ja ilmoittaudu mukaan 24.8. alkaen www.nuortensiipi.fi. Syksy 2016: 5.9. 16.12. Kevät 2017: 16.1. 12.5. Leirit ja retket Seurakunnan leireillä lauletaan, liikutaan, ulkoillaan, hassutellaan ja hartaillaan. Mukana menossa uusia ja vanhoja kavereita, isosia ja työntekijöitä. Leirien hinta 35 sisältää kuljetuksen, täysihoidon, ohjelman ja tapaturmavakuutuksen. Maksuun voi hakea vapautusta. Lasten ja nuorten musiikkiryhmät ks. s. 28. Syysleirit: 4 6.-luokkalaisten leiri 4. 6.11. Hila Ilm. viim. 16.10. nuortensiipi.fi. 1. 3. -luokkalaisten leiri 18. 20.11. Väentupa Ilm. viim. 30.10. nuortensiipi.fi Lisäksi hiihtolomaviikolla luvassa päiväretkiä kivoihin kohteisiin. Tied. Tyttöjen ja poikien työntekijät Daniela Saba-Myers daniela.saba-myers@evl.fi 040 532 6770 Maria Tapionlinna maria.tapionlinna@evl.fi 050 432 7504 Kaikki ilmoittautumiset www.nuortensiipi.fi. 15

16 Nuoret Siiven avoimet ovet Tule viettämään iltaa muiden nuorten kanssa! Pelailua, oleilua ja kavereiden tapaamista. Ti klo 17 21 Siipi. Pe klo 17 23 Siipi. 2.8. 16.12. Seurakunnan nuortentila Siipi sijaitsee Sellon kupeessa, Alberganesplanadi 1. Isoskoulutus Isoskoulutus on nuorisotyön järjestämä parivuotinen pienryhmänohjaajan koulutus. Koulutuksessa olevat voivat hakea riparille isosiksi. Ilm. nuortensiipi.fi. Riparille 2017! Rippikoulukutsu vuonna 2002 syntyneille lähetetään koteihin syksyllä 2016. Rippikouluun ilmoittaudutaan www.espoonriparit.fi. www.nuortensiipi.fi Iida Loukimo, 17, jäi koukkuun seurakunnan nuorten toimintaan heti riparin jälkeen. Hän on ehtinyt toimia isosena, kerhonohjaajana ja keittiöavustajna. Nyt hän laulaa nuorten Liekki-bändissä. Nuortensiipi @nuortensiipi #nuortensiipi Kuva Mikko Helminen. Maten mer än vårt dagliga bröd. Haluaisitko sinä vetää kerhoa? Alakoululaisten kerhojen ohjaajaksi pääsee ilmoittautumalla koulutusleirille (14.-16.8.) viim. 12.8. lenu.fi apuohjaajien abc-kurssi Kerhoikä ohi, mutta ripari odottaa vielä..? ABC-kurssi on sinulle 7. 8. -luokkalainen! Kerhoapuohjaajien kurssi antaa valmiuksia kerhon ohjaamiseen. Kevätkaudella pääset kerhoharjoitteluun seurakunnan kerhoihin. Pe klo 15.30 17.30 Siipi. Alk. 11.9. Kaverit pitävät mut mukana seurakunnassa. 7. 8. -luokkalaisten ja kerhonohjaajien oma leiri luvassa hiihtolomaviikolla! Unelmapantterit - kehitysvammaisten kerho Kerran kuukaudessa to klo 17.30 19.30 Siipi. 12 16-vuotiaiden kehitysvammaisten nuorten kerhossa teemme nuorten toivomia asioita, vaihdamme kuulumisia, leikimme, pelaamme, keskustelemme, ulkoilemme, kuuntelemme musiikkia, pidämme iltahartauden ja syömme pientä välipalaa. 25.8., 22.9., 13.10., 10.11. ja 15.12. Nippanappa - autististen lasten kerho Joka kolmas su klo 13.30 15.30 kko. Kerho on tarkoitettu alakouluikäisille asperger- ja autismin kirjon lapsille. Teemme yhdessä erilaisia asioita: askartelemme, leikimme, laulamme ja käymme retkillä. Mehua, keksiä ja loppuhartaus. Kerho maksaa 15 /kausi. Kerho toteutetaan yhteistyössä Espoon Autismi- ja Aspergeryhdistyksen kanssa. 11.9. xx.x., xx.x. xx.x. Tied. ja ilm. molempiin kerhoihin erityisnuorisotyönohjaaja Meri Saloila 040 7241120, meri.saloila@evl.fi www.lenu.fi 17

Kuva Elina Orpana. Fastiden otsikko tähän ja lirum larum lopsum. Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag för att det sammanlagt skall bli 40 dagar till påsk, då söndagarna inte räknas med som egentliga fastedagar. Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag. minä annan teille levon. Långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag för att det sammanlagt Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför påskens stora fest. Matt. 11:28 Yökirkko on meidän juttu! - Heidi Backman ja Juha Jutila Fastan börjar således på en onsdag. Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag. Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag. Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag. Långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag för att det sammanlagt Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför påskens stora fest. Fastan börjar således på en onsdag. Askonsdagen inleder den 6 veckor långa fastetiden inför Kuva Jani Laukkanen. Heidi Backmanin ja Juha Jutilan perheelle jouluyön kirkko on jokavuotinen perinne. Messut eli ehtoollisjumalanpalvelukset kutsuvat Pyhän ääreen. Tule kirkkoon levähtämään ja anna rukousten, virsien ja Raamatun sanan koskettaa. Messu ja kirkkokahvit su klo 11 Leppävaaran kirkko. Messu ja kirkkokahvit parittomien viikkojen su klo 13 Karakappeli, alk 4.9. Iltajumalanpalvelus ja tee kuukauden viimeinen su klo 17 Perkkaan kappeli. 25.9., 30.10. ja 27.11. Ehtookellot-messu kerran kuussa la klo 18 Karakappeli. Rauhallinen iltaehtoolllinen, jossa lauletaan virsiä ja taize-lauluja. Tilaa hiljaisuudelle. Kappeli varattu hiljentymiseen ja pappi paikalla klo 17 alkaen., Jumalanpalvelus Viikkomessu ke 14.9. klo 13 Leppävaaran kirkko ke 12.10. klo 13 Leppävaaran kirkko ke 16.11. klo 13 Leppävaaran kirkko Arjen messu Arjen messut aloittavat ja päättävät varttuneen väen ja diakonian toiminnan kuten erilaiset pienryhmät ja lounaat. Messua ennen klo 11.30 diakonialounas. ti 6.9. klo 12.30 Leppävaaran kirkko ti 20.12. klo 12.30 Leppävaaran kirkko Hartaudet Hengähdä hetki ti klo 12.30 Leppävaaran kirkko. Noin 30 min ohjattu rukoushetki, joka sisältää hiljaisuutta, raamatuntekstejä, laulua ja rukousta. Hiljainen rukousaamu pe klo 7.45-8.45 KilonRisti. Joka kuukauden ensimmäinen pe vietämme myös ehtoollista. 26.8.-30.12. 18 19

Aikuisten pienryhmät Muut ryhmät Varttunut väki Harrasteryhmät Runoryhmä joka toinen ti klo 18 Karakappeli. Runo tuo elämään iloa! Tule virkistymään runsaaseen runopöytään yhdessä toisten kanssa. Lahjamarjatta Korhonen, 044 523 6574. 6.9. 13.12., 29.11. retki Suvelan marttojen luo. Olotilan käsityöpiiri joka toinen to klo 14 16 kirkko, Olotila. Tervetuloa iloiseen seuraan tekemään yhdessä käsitöitä. Käsityöt menevät lahjoituksena eteenpäin tai myyjäisiin. Voit tehdä myös omia käsitöitä. Tänne tuomme uudet ideat jakoon ja saamme yhtä paljon takaisin. Diakoni Riitta Türkmen, 040 546 5198. 1.9. 18.5. Vasemman (tai oikean) käden maalarit la 24.9., 15.10. ja 12.11. klo 12 17 KilonRisti. Ryhmässä työskennellään varta vasten väärällä kädellä. Maalaustaitoja ei tarvita, vaan kukin voi rohkeasti antaa tilaa luovuudelle. Ekspressiivisen ryhmän tavoitteena on ilmaista maalaamisen erilaisia tunteita ja ajatuksia. Ohjaajana Nina Purtonen. Hinta on 15 / kerta sis. materiaalit ja välineet. Ilmoittautuminen joka maalauskertaan erikseen viikkoa ennen pastori Inkeri Juvelalle, 040 531 1059, inkeri.juvela@evl.fi. Heprealaiset tanssit to klo 18 19.30 Perkkaan kappeli. Tule pyörähtelemään herkkien ja vauhdikkaiden heprealaisten sävelten tahdissa! Uudet vasta-alkajat ovat tervetulleita mukaan alkusyksystä. Kokeneemmat voivat tulla myöhemminkin! Ohjaajana Joel Yliluoma. Osallistumismaksu 3 / kerta. Ilm. Marja-Terttu Dubrovin, mtdubrovin@gmail.com, 050 368 0863. 15.9. 8.12., 12.1. 18.5. Naisten kesken kuukauden 1. ke klo 18 Uuttu. Kokoontumisiin sisältyy pieni alustus tai valmiin tekstin lukeminen ja sen pohdinta. Suuri merkitys on oman elämän kuulumisten kertomisella ja rukousaiheiden jakamisella - piiri on sielunhoidollinen. Eija Ala-Venna, 045 675 532. 7.9., 5.10., 2.11., 7.12., 11.1., 1.2., 1.3., 5.4. ja 3.5. Suomen Sairaanhoitajain Kristillinen Seura (SKKS), Espoon alaosasto kerran kuukaudessa ti klo 18 Karakappeli. Terveydenhuoltoväen pyörittämä, kaikille kiinnostuneille avoin piiri, jossa keskustellaan hoitotyöhön ja hengellisyyteen liittyvistä aiheista. LahjaMarjatta Korhonen, 044 523 6574. 13.9., 11.10., 8.11. vieraana sairaalapastori Terhi Muilu-Teinonen, 29.11. retki Suvelaan marttojen luo. Varttuneen väen kerhot Avoin ryhmä varttuneelle väelle. Vierailijoina seurakunnan työntekijöitä ja muita asiantuntijoita. Hartaus ja kahvitarjoilu. Tied. diakonissa Eveliina Kauppila, 040 518 1387. ma klo 13 14.30 kirkko ti klo 12 13.30 Karakappeli to klo 13 14.30 Perkkaan kappeli 12.9 15.12., 16.1. 18.5. Tervetuloa mukaan ryhmiin missä vaiheessa vain kautta. Ryhmiin ei tarvitse ilmoittautua, ellei sitä ole erikseen mainittu. 20 21

Raamattu- ja rukousryhmät Raamatturyhmissä tutustutaan Raamattuun lukien, mietiskellen, keskustellen ja rukoillen kahvikupposen äärellä. Ryhmiä ohjaavat seurakunnan vapaaehtoiset. Lectio Divina -mietiskelyssä mukana pastori Merja Alanne. Uutun raamattupiirit ma klo 18.15 Uuttu. Löytöretki Raamatun ihmeelliseen maailmaan. Aloitamme yhteisellä laulu- ja teehetkellä, jonka jälkeen jakaannumme ryhmiin. Tuomas Valmari, 040 547 2016. 12.9. 12.12., 9.1. 22.5. Raamattupiiri ma klo 18.15 kirkko. Tule mukaan, vaikka Raamattu olisi sinulle vieras kirja. Täällä saa kysellä ja keskustella. Simo Salminen, 040 8612808. 5.9. 12.12., 9.1. 22.5. Rukous- ja keskustelupiiri ti klo 18 Perkkaan kappeli. Luemme yhdessä Raamattua ja rukoilemme kulloinkin ajankohtaisten asioiden puolesta. Anni Katajisto, 040 566 0963. 30.8. 13.12., 10.1. 30.5. Raamattu-, rukous- ja ylistyspiiri ke klo 18.30 Karakappeli. Piirissä lauletaan, luetaan Raamattua ja lopuksi rukoillaan. Piiri on tankkauspaikka, sillä Jumalan sana on meille lääkettä. Irmeli Vaittinen, 040 828 5898. 7.9. 30.11., 4.1. 10.5. Päiväraamattupiiri to klo 14 15.30 Karakappeli. Tänä syksynä tutustumme Roomalaiskirjeeseen! Karita Salminen, 040 536 7066. 15.9. 15.12., 12.1. 18.5. Lectio Divina -mietiskely joka toinen to klo 10 11.30 Karakappeli. Aamupäivän hetki Raamatun äärellä: Sanalle avautumista, hiljaista rukousta ja jakamista. Klo 11.30 kahvi/tee ja voileipätarjoilu. Pastori Merja Alanne, 050 347 2548. 15.9. 8.12., 19.1. 11.5. Lähetyspiirit Lähetyspiireissä nautitaan yhdessäolosta, jaetaan uusimpia kuulumisia lähetyskentiltä, lauletaan, rukoillaan ja luetaan Raamattua. Ryhmiä ohjaavat vapaaehtoiset ja kansainvälisen työn sihteeri Martta Nurmi. Kirkon lähetyspiiri joka toinen ti klo 13 14.30 kirkko. Yhteyttä, laulua ja rukousta Raamatun ja kahvikupin äärellä. Aili Tyrylahti, 041 503 5085. 6.9. 13.12., 10.1. 16.5. KilonRistin lähetyspiiri ti klo 13 14.30 KilonRisti. Lähetyksen kuulumisia Venäjän Karjalasta. Hillevi Byman, 045 119 0515. 6.9. 13.12., 10.1. 16.5. Mattanja -lauluryhmä joka toinen ma klo 18.30 20 Lasten kappeli Arkki. Gospelia, messulauluja, etnisiä lauluja, ylistystä! Ritva Oksanen-Antin, 040 556 2826, ritu.oksanen@gmail.com. 19.9. 28.11., 16.1. 8.5. Sley:n Japani-Kenia -lähetyspiiri kerran kuukaudessa ke klo 13 14.30 kirkko. Lähetyselämää rukoillen ja lahjoittaen, Siionin kanteleen lauluja sekä vierailija SLEY:stä. Lisäksi kuulemme nimikkolähettien Markkuloiden kuulumisia. 14.9. piirivastaava, pastori Tapio Kiviranta 5.10. Sanansaattajan päätoimittaja Hannu Kippo 2.11. lähettikoulutus- ja aluekoordinaattori Sirkka-Liisa Huhtinen 7.12. alukordinaattori, pastori Teemu Haataja Tied. kansainvälisen työn sihteeri Martta Nurmi, 040 559 1487. Äiti Teresa -piiri to klo 11 13 Karakappeli. Avoimessa ryhmässä valmistetaan villalangoista peittoja Teresa-sisarten työhön Intiaan. Klo 12 kahvi- ja rukoushetki. Eeva Saarinen. 25.8. 15.12., 12.1. 1.6. 22 23

Kuva Laura Vähäsarja. For Humera Javed church is the place to spend time with God and also practice her Finnish with other multicultural people. International, kansainvälisyys International Groups/ Kansainväliset ryhmät Let s Read Together - Finnish language course On Mon at 10 12 at Leppävaara Church. Do you want to learn Finnish for free? Join us! We learn Finnish together with other immigrants. Teachers are volunteers from Finnish Federation of University Women in partnership with Zonta International District 20 and UN Women Finland. Marja Paukku, mpaukku@hotmail.com, 045 206 7045. 5.9. 5.12., 9.1. 15.5. Let`s Be Inspired and Learn Together - Multicultural Group for Women On Tue at 10 12 at Siipi. Welcome to learn Finnish language and culture with other women together with Arja-Liisa Vuorinen, immigrant counsellor in Espoo, 050 525 0511 and diaconal worker Heli Taina-Rantakaulio, 040 513 0867. Alk. 23.8. International Prayer Meeting Every Thursday morning at 7 am at Siipi. You are welcome to join others for prayer. Stein Rudvin, rudvin_s@hotmail.com. 13.8. 17.12., 7.1. 23.6. Maten mer än vårt Church dagliga is bröd. the place ps 1:2 where we have fellowship with God. - Humera Javed 24 Let`s Bake Together Once a month Mon at 10 12 at Leppävaara Church. Let s get familiar with Christian faith by baking, tasting and discussing. Open group for those who love baking and religion dialogy. Discussion in Finnish and English. Martta Nurmi and Heli Taina-Rantakaulio from Leppävaara Parish. 12.9., 10.10., 7.11., 5.12, 16.1., 13.2., 13.3., 10.4. and 15.5. 25

Chinese Family Fellowship Once a month Fri at 6 pm at Uuttu. Evening tea and Bible study with Chinese families. Kenny Ding, kenny.ding@gmail.com, 050 387 5192. 26.8., 23.9., 28.10., 25.11., 23.12., 27.1., 24.2., 24.3., 28.4. and 26.5. Arabic Worship and Eucharist Every second Fri at 5 pm at Perkkaa Chapel. Pastor of the Arabic Congregation in Helsinki, Ramez Ansara, 050 325 4073. 19.8. 23.12. and 6.1. 9.6. Venäjänkielinen ylistysbändi harjoittelee noin joka toinen pe klo 15 18 Leppävaaran kirkon bändihuoneessa. Eveliina ja Vadim Roznovski, 041 518 1244. Alk. 30.9. More information: www.espoonseurakunnat.fi/web/ maailmanlaaja-kirkko/monikulttuurinen-tyo Kuva Laura Vähäsarja. TÄHÄN TULEE VALOKUVA KESKI-IKÄISISTÄ BASEN SUVEN SULOISIMMISTA Arabic Family Fellowship Every second Fri at 5 pm at Perkkaa Chapel. Pastor of the Arabic Congregation in Helsinki, Ramez Ansara, 050 325 4073. 12.8. 16.12. and 13.1. 16.6. 26 Espoon Venäjäklubi Kerran kuukaudessa pe klo 17 20.30 Leppävaaran kirkon takkahuone. Venäjänkielinen ilta kaikenikäisille. Tuo mukaan nyyttärieväitä. Eveliina ja Vadim Roznovski, 041 518 1244. 23.9., 21.10., 18.11., 16.12. 20.1., 17.2., 17.3., 21.4. ja 19.5. Pariskunta Pekka Lähteenoja ja Iisa Aaltonen osallistuivat keväällä seurakunnan ravintola Basessa järjestämään lauluiltaan. Illassa laulettiin hengellisen ja iskelmämusiikin helmiä. Sellainen seurakunnan toiminta kiinnostaa, jossa yhdistyvät eri elämän alueet. usteluapua eeseen tai - Iisa Aaltonen uhteeseen liittyen? inen vastaanotolle e klo 9 11. 0. rheneuvonta on ilmaista sta keskusteluapua. 27

Kuoroja aikuisille Musiikkiryhmät Muskarit (0 5-vuotiaat) Muskareissa liikutaan, soitetaan, lauletaan ja loruillaan monipuolisesti. Niin vauva- kuin sisarusryhmiä! Muskareihin ilmoittaudutaan keväällä www.espoonseurakunnat.fi. Kysy vapaita paikkoja kesken kauden suoraan muskariope Eeva-Maria Essi Nyyssöseltä, 040 559 1489. Lapsikuoro Havina (2. 6.-luokkalaiset) to klo 16 16.45 Uuttu, alk. 25.8. Monenlaiset laulut, mukava meno ja kivat kaverit odottavat! esiintymisiä messuissa ja erilaisissa konserteissa Kanttori Outi Noponen, 040 513 0869. Muskarikuoro Huiske (5 7.-vuotiaat) to klo 16.50 17.30 Uuttu, alk.25.8. Tykkäätkö laulaa? Tule kokeilemaan kuoroharrastusta! Muskariope Essi Nyyssönen, 040 559 1489. Mukaan vaan, laulamaan! Maten mer än vårt dagliga bröd. Kuoro Kaikille joka toinen ke klo 18.30 19.45 kirkko, alk. 31.8. Kaikenikäisten kuoro, jossa ei laulutaitovaatimuksia, ei sitoutumis- tai esiintymispakkoa! Tule kokeilemaan, kun sinulle sopii! Kanttori Outi Noponen, 040 513 0869. Leppävaaran seurakunnan kirkkokuoro G. F. Händel, Messias to ti 7.1. klo kl. 10 12 19 i Esbo kirkko, domkyrka alk. 1.9. Tervetuloa Eric-Olof Söderström, uudet laulajat! dirigent Kirkkokuoro Fritt inträde, program harjoittelee 10 joka viikko ja esiintyy Helsingfors erilaisissa Barockorkester messuissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa. G. F. Händel, Messias Kanttori Kullervo Latvanen, 040 571 5568. 28 Huomaa lasten kuorojen uudet nimet ja paikat. Lisäksi Leppävaaran seurakunnassa toimii: Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro Lauluyhtye Kuiske naisten lauluyhtye Musaryhmä nuorten kuoro ja nuorten bändi Liekki Tutustu niihin www.espoonseurakunnat.fi/ web/musiikki/kuorot/leppavaara 29

Tukea ja apua 30 Arjessa ei tarvitse pärjätä yksin! Kaipaatko tukea tai neuvontaa vaikeassa elämäntilanteessa? Diakoniatyöntekijät antavat keskusteluapua erilaisissa haastavissa elämäntilanteissa, tukevat taloudenhoidossa ja neuvovat virkamiesten kanssa asioimisessa. Sinun henkilökohtaisissa asioissasi kirkon työntekijöitä sitoo ehdoton vaitiolovelvollisuus. Ota rohkeasti yhteyttä ja varaa keskusteluaika. Diakonian palveluaika Ma klo 10 12 diakoniatoimisto Alberganesplanadi 1, (09) 8050 5522 ja 050 432 9318. Muina aikoina ota suoraan yhteyttä diakoniatyöntekijöihin. Diakonialounaat Ti ja to klo 11.30 Leppävaaran kirkko. Maukasta kotiruokaa edullisesti 3 euron hintaan. Lounaat alkavat hartaudella tai ruokarukouksella. Syys-lokakuussa lounaan jälkeen Lounassoitto to klo 12.30 kirkkosalissa. 6.9. 20.12., 10.1. 23.5. Olotilan kirpputori ti ja to klo 11 14 kirkko, Olotila. Tule tekemään edullisia löytöjä, kahvittelemaan ja jakamaan kuulumisia. Jos vapaaehtoistyö Olotilan emäntänä/isäntänä tai myyjänä kiinnostaa, ota yhteys diakoni Riitta Türkmeniin, 040 546 5198. 6.9. 15.12., 10.1. 23.5. Virkistyspäivä leskille to 20.10. klo 10 16 Villa Hvittorp. Retkipäivä sinulle, joka olet menettänyt puolisosi ja olet ehtinyt surra tapahtumaa jo jonkin aikaa. Tarjolla vertaistukea ja virkistystä. Hinta 15. Bussikuljetus. Ilm. ruokavalioineen viim. 3.10. diakoni Riitta Türkmen, 040 546 5198. Toimintaa kuuroille, näkö- ja kehitysvammaisille: www.espoonseurakunnat.fi/ tukea/vammaisuus 31

Mielekästä tekemistä vapaaehtoisena Vapaaehtoiset Leppävaaran seurakunnassa tehdään monenlaista vapaaehtoistyötä. Vapaaehtoisena et ole yksin, vaan osa suurta joukkoa. Voit auttaa juuri sellaisena kuin olet, mitään erityistaitoja ei tarvita. Monessa tehtävässä arvokkainta on toiselle antamasi aika, läsnäolo ja kuuntelu. Erilaisille taidoille ja erityisosaamiselle on myös käyttöä. Voit tehdä satunnaisia vapaaehtoiskeikkoja tai sitoutua säännöllisempään ryhmään tai tehtävään. Tärkeää ei ole työn määrä, vaan tekemisen ilo. Vapaaehtoistyöhön sisältyy takuu siitä, että maailmankuvasi laajenee tutustuessasi erilaisiin ihmisiin ja asioihin. Kokeile! Se kannattaa. Mari xxx, musiikki toi seurakuntaan. IIda loukimo Lepuskibändi Tehtäviä moneen lähtöön! arkiystävä kädentaitaja kuorolainen/musiikkiavustaja messuryhmäläinen ryhmänohjaaja parisuhdetyön vapaaehtoinen parkkimummi tai -vaari kahvinkeittäjä Saapas-päivystäjä erityisnuorten kerhoavustaja valokuvaaja blogisti graafikko 32 Sinun ideasi? Heli Siltakorpi vapaaehtoistyönohjaaja 040 537 6876 heli.siltakorpi@evl.fi Täältä voit suoraan ilmoittautua eri tehtäviin: www.vapaaehtoistyo.fi/espoo www. espoonseurakunnat.fi/ vapaaehtoiset Vapaaehtoisena Vapaaehtoistoiminnassa eri ikäisiä! kohtaa kohtaavat eri ikäiset. Mukana myyjäisissä isonen. Tule mukaan messuryhmiin! Tehtäviä on monenlaisia. Suunnittelemme ja toteutamme yhdessä jumalanpalveluksia. 33 Kuva Mikko Helminen.

TYÖNTEKIJÄT Kirkkoherra Pastori Pastori Pastori Kappalainen Kalervo Salo Inkeri Juvela Aija Pöyri Hanni Raiskio Kaisa Yletyinen 050 594 1712 040 531 1059 050 438 0162 040 563 2322 050 434 1085 Johtava diakoni Diakonissa Diakonissa Diakoni Diakoni Petri Lehtisalo Sari Aroheikki Eveliina Kauppila Harriet Lohikari Heli Taina-Rantakaulio 040 546 5191 040 539 7191 040 518 1387 040 531 1057 040 513 0867 Kappalainen Kappalainen Pastori Pastori Kappalainen Juha-Pekka Rissanen Timo Salo Merja Alanne Arto Vallivirta Jukka Raunu 040 531 1055 040 576 0181 050 347 2548 040 760 6898 040 524 3057 Diakoni Kanttori Kanttori Kanttori Musiikkileikkikoulun ope Riitta Türkmen Pauliina Hyry Kullervo Latvanen Outi Noponen Eeva-Maria Nyyssönen 040 546 5198 040 513 0866 040 571 5568 040 513 0869 040 559 1489 Tiedottaja (1.9. 30.12.) Tiedottaja (pe) Hallintoassistentti Toimistosihteeri Milla Valento Elina Orpana Tiina Jurvanen Tarja Iisaho 040 733 9878 044 283 7165 040 724 4968 (09) 8050 5000 34 etunimi.sukunimi@evl.fi Vapaaehtoistyön ohjaaja Kansainvälisen työn siht. Lastenohjaaja Lastenohjaaja Heli Siltakorpi Martta Nurmi Seija Hatakka Tiina Hänninen 040 537 6876 040 559 1487 050 434 1066 050 598 4396 35

TYÖNTEKIJÄT LEPPÄVAARAN SEURAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖT Lastenohjaaja Lastenohjaaja Lastenohjaaja Lastenohjaaja Lastenohjaaja Eira Salakka Sari Mustonen Krista Untinen Marika Laakkonen Marja-Leena Pesonen 041 518 7920 050 569 0289 050 596 7104 041 518 1268 050 432 7506 maanviljelijä, teol. yo nuorisotyön johtaja pastori opiskelija, PsK lehtori opettaja Topi Haarlaa Leevi Helo Jyrki Kaukanen Susanna Keinänen Päivi Käri-Zein Hannu Laaksonen 040 5501 021 leevi.helo@sana.fi 050 564 4678 050 493 1573 050 516 5755 044 030 8610 Johtava nuorisotyönohj. Nuorisotyönohjaaja Tyttöjen ja poikien työntekijä Tyttöjen ja poikien työntek. Erityisnuorisotyön ohj. Pasi Härkönen Elina Törrönen Maria Tapionlinna Daniela Saba-Myers Meri Saloila 040 742 8119 040 835 1615 050 432 7504 040 532 6770 040 724 1120 lukion lehtori nuorisotyönohjaaja MMM, kotiäiti pastori, eläkkeellä erityisopettaja pth, eläkkeellä Ulla-Maija Mannisenmäki Eila Musikka Kirsi Nummi Olli Nuosmaa Salla Nurkkala Eeva Saarinen 041 460 9795 040 096 8487 kirsi.s.nummi@gmail.com 045 651 2248 050 366 7390 040 086 0538 Päivystävän vahtimestarin saat kiinni ma su klo 9 18 (09) 8050 5531. Erityisnuorisotyönohj. Ylivahtimestari Vahtimestari Vahtimestari Toni Majola Timo Korhonen Maarit Vesterinen Helena Frangen 040 559 1736 040 547 1853 36 etunimi.sukunimi@evl.fi TM eläkeläinen erityisopettaja toiminnanjohtaja tekniikan tohtori kätilö-terveydenhoitaja Antero Salminen Eija Varja Teresia Volotinen Päivi Vuorimaa Ville Lehtola Rauni Kortesalmi 041 505 8321 050 582 4379 050 341 3784 040 725 5562 040 569 2583 050 3810 265 37

TOIMITILAT LEPPÄVAARAN KIRKK0 Veräjäkallionkatu 2, 02650 Espoo. Avoinna ma ke ja pe klo 10 16, to klo 10 18 (syys toukokuu). Viikonloppuisin tilaisuuksien yhteydessä. KARAKAPPELI Karakalliontie 12, 02620 Espoo. NUORTENTILA SIIPI/SEURAKUNTATOIMISTO LEPPÄSIIPI Alberganesplanadi 1, 02600 Espoo. LASTEN KAPPELI ARKKI Leppävaarankatu 7 B 3. krs, 02600 Espoo. Päivystävä vahtimestari: ma su klo 9 18, (09) 8050 5531. Papin ja tilan varaaminen (kaste, häät, hautajaiset): ma pe klo 9 15, (09) 8050 2601 UUTTU Lintukulma 2, 02660 Espoo. KILONRISTI Vanharaide 1, 02610 Espoo. PERKKAAN KAPPELI Upseerinkatu 5, 02600 Espoo. Muut tilan varaukset (konsertit, ryhmät, kokoukset): ma pe klo 9 15, (09) 8050 5000. 38 39

Täältäkin löydät kotiseurakuntasi kirkkoespoossa Nuortensiipi Leppävaaran seurakunnan kotisivut: www.espoonseurakunnat.fi/seurakunnat/ leppavaara Esse-lehti, kaikille seurakuntalaisille torstaisin joka toinen viikko, Huom. Tammikuusta alkaen uusi julkaisu nimellä Kirkko & Kaupunki. Leppävaaran seurakunta Leppävaaran seurakunnan lapset ja perheet @Espoonsrk Esitteet postitse kolme kertaa vuodessa. Huom. lähetetään vain ilmaisjakelun salliviin kotitalouksiin. Noudettavissa myös toimipisteistämme. Taitto ja tekstit Laura Vähäsarja. Kuvat Laura Vähäsarja, Mikko Heliminen, Elina Orpana ja kirkon ja seurakunnnan arkisto. 40 WWW.ESPOONSEURAKUNNAT.FI