Yhdistyslain tarkoittama toimintakertomus 2015 Piirin 10:n toimintavuoden toimintaa/a. Turunen Tilikauden aikana ovat toimineet seuraavat toimikunnat: Kotitarvekalastustoimikunta Kilpailutoimikunta - Pilkkijaos - Onkijaos - Perhojaos - Uistelujaos Nuoriso- ja perhetoimikunta Messutoimikunta Hallitus kokoontui 7 kertaa, joissa mukana kevät- ja syyskokoukset Tapahtumia vuoden 2015 varrelta/a. Turunen Vuosi oli hyvin tavanomainen, jopa seesteinen, piirin toiminnan kannalta. Jäsen määrät ovat tasaantuneet edellisvuosien jyrkän pudotuksen jälkeen 2014, 4255 jäsentä 50 seurassa ja 2015 4202 jäsentä 50 seurassa ja ennuste vuodelle 2016 on hiukan laskeva, 3968 jäsentä. Nettisivut ovat olleet kovassa käytössä ja ovat nyt pääinfokanava seuroihin päin. Lukemattomia päivityksiä on vuoden aikana voitu hoitaa pikaisesti tätä kautta mm. kilpailutapahtumiin tulleet muutokset päivittyvät välittömästi. Tätähän paperiset toiminnot eivät mahdollista. Toivotaan että yhteydenpitoa myös piiriin päin tapahtuisi tämän kanavan kautta. Myös linkit piirin sivuilta seurojen omille nettisivuille ovat lisääntyneet. Kesäkuussa, 4-7.6, osallistuimme Korian Erämessuille. Osastollamme esiteltiin hyvin laajasti kalastukseen ja kalankäsittelyyn liittyviä asioita. Mainittakoon; nuorten onkikisan järjestäminen, nuorten oma myyntipiste sekä kalan käsittelypuolella kirjolohen fileointia, graavisuolausta, savustusta. Näytöspuolella oli perhonsidontaa.
Messujen yhteydessä järjestettiin SVK;n toimesta jäsenhankintaisku ja jaettiin tietoa miten jäseneksi voi liittyä. Syyskuun 19-20.9 osallistuttiin Lahden Kalamarkkinoille Lahdessa järjestettäviin Katujen Kalastajat tapahtumanimikkeellä. Tapahtumassa oli; perhonsidontaa, onkinäytös, verkonlaskunäytös ja vetouisteluvenenäytös. Joulukuussa13.12, olivat perinteiset Erätulet Kouvolan raviradalla, osallistuimme tapahtumaan teemalla kylmäsavukirjolohi. Yleisölle järjestimme maistiaiset sekä edellisvuosien tapaan myös mahdollisuuden ostaa pienimäärä kylmäsavukirjolohta. Kalat vietiin lähes käsistä pienen mainostamisen jälkeen ja jäipä joukko halukkaita ilman joulukalaa. Tässä on vain osa siitä talkootyöstä, jota piirimme jäsenet ovat vuoden aikana tehneet. Kun vielä muistamme, että edellä mainituista tapahtumista ei piirille synny omia kuluja vaan pääsääntöisesti saamme kulut ELY-keskuksien tukina. Tällä tavoin, myymällä jotain tuotetta, kuten Erätulet tapahtumassa kylmäsavukirjolohta, esitysten lisäksi, kasvatamme myös omaa rahapottiamme jäsenvarojen tueksi. Invapasseja myönnettiin vuonna 2015 1 kpl, yhteensä niitä on nyt myönnetty vuoden 2015 loppuun mennessä 12 kpl. Kevätkokouksessa 2015 esiteltiin silloin vielä luonnosasteella ollutta kalastuslaki ja asetus uudistusta. Laki tuli voimaan 2016 lähes siinä muodossa kun se luonnoksena esiteltiin. Toimintaa on tapahtunut myös toimikuntien ja niiden alaisten jaostojen kautta. sekä hallituksen yksittäisten henkilöiden kautta. Kokoustila ja varasto olivat vuoden vaihteeseen asti osoitteessa Vessarinmäentie, Voikkaa. Vuoden 2016 alusta saimme tarjouksen liittyä Metsästäjäliiton Kymenpiirin ideoimaan Luonto-ja Eräkeskukseen yhtenä osakkaana. Tiloiksi vuokrattiin Voikkaalla vapautuneet kirjaston tilat. Siellä meillä on yhteistä tilaa noin 350m2 sisältäen kokoustilaa sekä omaa varastotilaa, joista löytyy piirin tarvikkeita erilaisiin tapahtumiin lainattavaksi, tietenkin palautusvelvollisuudella. Tilat ovat sekä piirin että jäsen seurojen käytössä. Yhteisen tilan myötä täytyy jokaisen käyttäjän muistaa yhteiset käyttösäännöt ja noudattaa niitä.
Erilaista materiaalia ja tarvikkeita löytyy myös nuorisotoimikunnan vetäjiltä, mm soutuvene trailerilla. Toimistolta löytyy myös lukematon määrä onki-ja pilkkilaitteita sekä akkukairat nuorisotoimintaan. Piirin tilikauden tulos oli ylijäämäinen 4908,33. Jäsenmäärät 31.12.2015/A. Turunen Piiri Piiri_nimi seura Seura_nimi koko jäsenm aktiivit maksaneet ero.pv uudet 2015 2015 4 Kaakkois-Suomi 277 ELIMÄEN KALAMIEHET RY 62 57 58 5 3 4 Kaakkois-Suomi 276 HAMINAN KALAVEIKOT RY 143 137 140 6 2 4 Kaakkois-Suomi 538 HEINOLAN ENSON KALAKERHO RY 59 52 53 7 0 4 Kaakkois-Suomi 758 HEINOLAN KALASTAJAT RY 72 70 70 2 1 4 Kaakkois-Suomi 294 HEINOLAN VETOUISTELIJAT RY 54 52 53 2 52 4 Kaakkois-Suomi 572 HOLLOLAN PILKKI RY 46 45 45 1 0 4 Kaakkois-Suomi 278 IITIN KALAMIEHET RY 229 219 222 10 18 4 Kaakkois-Suomi 576 ISKUN KALASTAJAT -77 34 31 31 3 0 4 Kaakkois-Suomi 291 KAAKON KOUKKU RY 83 73 75 10 0 4 Kaakkois-Suomi 541 KEMPIN KALAKERHO 27 26 26 1 0 4 Kaakkois-Suomi 822 KIVIJÄRVEN KALAVEIKOT RY 203 187 188 16 10 4 Kaakkois-Suomi 292 KOTKAN KALAMIEHET RY 187 176 176 11 5 4 Kaakkois-Suomi 281 KOUVOLAN KALAMIEHET RY 164 151 152 13 3 4 Kaakkois-Suomi 282 KOUVOLAN KALASÄÄSKET RY 19 16 18 3 0 4 Kaakkois-Suomi 283 KOUVOLAN VARUSK.METSÄSTÄJÄT RY 134 127 134 7 0 4 Kaakkois-Suomi 284 KUUSANKOSKEN KALASTUSSEURA RY 183 167 168 16 12 4 Kaakkois-Suomi 285 KYMENLAAKSON KALA-KOTKAT RY 51 49 50 2 1 4 Kaakkois-Suomi 567 KÄRKÖLÄN KALAKERHO RY 171 156 157 15 8 4 Kaakkois-Suomi 568 LAHDEN KALAVEIKOT RY 181 169 171 12 15 4 Kaakkois-Suomi 720 LAHDEN KAUPUNGIN KALAKERHO 28 28 28 0 0 4 Kaakkois-Suomi 759 LAHDEN ONKI TEAM RY 18 16 16 2 0 4 Kaakkois-Suomi 931 LAHDEN PERHOKALASTAJAT RY 74 71 72 3 6 4 Kaakkois-Suomi 287 LAHDEN SEUDUN NUORET PYYTÄJÄT RY 35 31 31 4 5 4 Kaakkois-Suomi 932 LAHDEN URHEILUKALASTAJAT RY 35 35 35 0 1 4 Kaakkois-Suomi 545 LAKSILAISET RY KALAKERHO 13 10 9 3 1 4 Kaakkois-Suomi 585 L-PILKKI 49 46 46 3 3 4 Kaakkois-Suomi 293 METSONUORET RY 9 9 9 0 0 4 Kaakkois-Suomi 549 MUOVIJALOSTEEN KALAKERHO 33 29 30 4 1 4 Kaakkois-Suomi 286 MYLLYKOSKEN JOKAMIESKALASTAJAT RY 101 95 95 6 0 4 Kaakkois-Suomi 819 MYRSKYLÄN KALAKERHO RY 28 28 28 0 3 4 Kaakkois-Suomi 574 NASTOLAN PILKKI RY 172 155 158 17 7
4 Kaakkois-Suomi 745 NYKYMIEHET RY 48 44 45 4 0 4 Kaakkois-Suomi 551 ORIMATTILAN KALAKERHO RY 156 149 147 7 7 4 Kaakkois-Suomi 560 OULULAISEN KALAKERHO 21 17 17 4 0 4 Kaakkois-Suomi 584 PADASJOEN KALAKERHO 97 92 92 5 4 4 Kaakkois-Suomi 552 PAKAAN URHEILUKALASTAJAT RY 43 41 43 2 0 4 Kaakkois-Suomi 573 PIENEN PYYTÄJÄT RY 117 101 102 16 8 4 Kaakkois-Suomi 648 PORVOON TALVIONKIJAT RY 116 95 116 21 4 4 Kaakkois-Suomi 561 RAUTEN KALAKERHO RY 27 24 24 3 2 4 Kaakkois-Suomi 633 RUOTSINPYHTÄÄN KALA-VEIKOT RY 152 147 147 5 1 4 Kaakkois-Suomi 562 SALPAUSSELÄN PILKKI -73 RY 72 70 70 2 2 4 Kaakkois-Suomi 555 SALPKON KALAKERHO 15 15 15 0 0 4 Kaakkois-Suomi 557 SYSMÄN URHEILUKALASTAJAT RY 71 63 68 8 1 4 Kaakkois-Suomi 288 TAMPELLAN KALAKERHO RY 168 159 159 9 3 4 Kaakkois-Suomi 554 TEAM SENSAS FINLAND RY 20 18 18 2 1 4 Kaakkois-Suomi 558 TORNATORIN KALAKERHO 26 24 24 2 0 4 Kaakkois-Suomi 559 UPON PILKKIVEIKOT RY 56 56 56 0 0 4 Kaakkois-Suomi 550 UPONOR KALASEURA 62 55 55 7 10 4 Kaakkois-Suomi 571 VAAJAN ERÄ RY 6 5 5 1 0 4 Kaakkois-Suomi 289 VALKEALAN KALAKERHO 76 74 74 2 5 4 Kaakkois-Suomi 290 VOIKKAAN KALASTUSKERHO RY 156 146 147 10 0 4202 3908 3968 294 205 Hallitus 2015, varsinaiset jäsenet Mäntynen Timo Puheenjohtaja Iitin Kalamiehet Kainulainen Martti Varapuh.joh. Lahden Onki Team Turunen Arvo Sihteeri, Ruotsinpyhtään Kalaveikot Töyrylä Tuula Taloudenhoitaja Orimattilan Kalakerho Ellonen Timo Nuoriso-ja perhetoimi, Hollolan Pilkki Järvinen Jari, Kilpailitoimi, Haminan Kalaveikot Jäntti Jarmo, Messutoiminta, Tampellan Kalakerho Niinijärvi Tapio, Kotitarvekalastus, Kivijärven Kalaveikot Saari Olli, SVK
Hallitus 2015, varajäsenet Kainulainen Sami, Kilpailutoimi Lampila Ari Kotiranta Erkki Haaraoja Jyrki Miromäki Tuomas Huomo Teemu Lilja Petri Virkistyskalastusalue-edustajat / A.Turunen Piiri on nimennyt toimialueensa vesialueille virkistyskalastusalueedustajat toistaiseksi voimassa olevalla valtakirjalla. Huomionosoitukset Vuoden kalastaja Nuoret: Eemeli Ylinen, Lahden Seudun Nuoret Pyytäjät Aikuinen; Erkki Huopainen, Kivijärven Kalaveikot Toimikuntien toimintakertomukset Kotitarvekalastus toimikunta/ Tapio Niinijärvi 15.2.2014 Iitin Vuolenkoskella käsityö-ja ruokakulttuuritapahtuma, järjestäjänä Koskenniskan martat; verkonpauloitusnäytös yleisölle. 9-10.8.2014 Kouvola Maaseutufestivaali; verkonpauloitusta 13.09.2014 Iitti, Kausala Kalatori; verkonpauloitusta, järjestäjänä Iitin kalamiehet ry. 25.09.2014 Iitti, Vuolenkoski, Kalastuspäivä kuudesluokkalaisille; kalastuksen ohjausta nuorille, järjestäjänä Iitin kunta, koulutoimi.
Nuoriso- ja perhetoimikunta/ Timo Ellonen Toimikunnan jäsenet osallistuivat kesäkuun alussa Korian Erämessuille, jossa toimikuntalaiset ongittivat nuorisoa. Vapa-päivään 6.6. Evon Niemisjärville osallistuimme myös. Elokuussa järjestimme Nastolan arrajoella nuorten PM-ongen. Elokuun viimeisenä viikonloppuna osallistui yksi joukkue nuorten SMtoimintakisaan Etelä-Suomen alueella. Kesän aikana toimikuntalaiset osallistuivat, myös Lahden nuoriso leireillä oppaina. Kilpailutoimikunta/ J.Jäntti, S.Kainulainen KSVAKAPI järjesti vuoden 2015 aikana useita kilpailu tapahtumia. Osallistuttiin useisiin SM kilpailuihin hyvällä menestyksellä. Myös maajoukkue-edustuksia oli muutamia. Kauden toiminta alkoi syksyllä 2014 pidetyllä kalenterikokouksella, jonka jälkeen laadittiin vuoden 2015 kilpailukalenteri. PM pilkkikilpailut pidettiin Urajärvellä 1.3.2015. Kilpailu järjestettiin yhdessä Iitin Kalamiesten kanssa. Mukana oli n 220 pilkkijää Mestareita olivat: Naiset Katri Niemi Iitin Kalamiehet 3674 g NV55 Anneli Pieniniemi Nastolan Pilkki 2240 g NV65 Ritva Kaakko Lahden Kalaveikot 4144 g M Harri Nikula Lahden Onki Team 7900 g MV55 Kauko Mattila Kouvolan Kalamiehet 6890 g MV65 Jaakko Villanen Kivijärven Kalaveikot 5696 g NU15 Roni Kuusela Kuusankosken Kalastusseura 1026 g NJ Maija Grén Myllykosken Jokamieskalastajat 1570 g Anneli Lindsten Sisko Rockas NVJ Aila Heininen Lahden Kalaveikot 5668 g Ritva Kaakko Laila Tamminen MJ Harri Nikula Lahden Onki Team 25284 g Harri Halttunen Janne Saarinen Sami Kainulainen
MVJ Eino Peltonen Lahden Kalaveikot 14580 g Pentti Korhonen Markku Uusi-Piuhari Kauko Jääskeläinen PM Kilpaonkimestaruuskilpailut pidettiin Korian penkalla 23.5. Mukana 29 kisaajaa. Mestarit: N Anneli Haaraoja Myllykosken Jokamieskalastajat 2 p MV Eino Pussinen Elimäen Kalamiehet 4 p M Marko Ekroth Myllykosken Jokamieskalastajat 2 p MJ Ville Rämä, Marko Ekroth, Jouni Lillman Team Sensas Finland 2 22 p MVJ Pekka Lillman, Sakari Röpelinen, Väinö Kurvinen Myllykosken Jokamieskalastajat 30 p Piirin kesäonkikilpailut pidettiin 14.6. Kimolan Kanavalla, mukana oli n.180 onkijaa Mestarit: N Mari Virtanen Haminan Kalaveikot 3106 g NV60 Noomi Walander Porvoon Talvionkijat 1905 g M Jari Järvinen Haminan Kalaveikot 3046 g MV60 Rauno Mäkelä Myllykosken Jokamieskalastajat 4945 g Perhe Jääskeläinen Kauko, Jani, Juuso Lahden Kalaveikot 1920 g NJ Anneli Haaraoja, Maija Grén, Erja Väkevä Myllykosken Jokamieskalastajat 4464 g NVJ Saila Juopperi, Pirkko Lonka, Sirpa Piilola Haminan Kalaveikot 3310 g MJ Jari Järvinen, Jari Uusikangas, Jouni Kuokka, Taisto Partanen Haminan Kalaveikot 2 6060 g MVJ Juhani Pasanen, Erkki Ovaska, Taisto Kääriä, Tauno Hostikka Kymenlaakso Kala-Kotkat 6800 g Nuorten PM onkikilpailu pidettiin Nastolan Arrajoella 22.8.mukana 9 onkijaa Mestarit: P12 Juuso Pirttikoski Padasjoen Kalakerho 309 g T12 DanielaLuntta Naspi 327 g T15 Larissa Luntta Naspi 454 g P15 Einari Laukas Tampellan Kalakerho 296 g Joukkue 1. Naspi Daniela, Alexandra, Larissa Luntta 1009 g
Piirin Laituripilkin mestaruudet ratkottiin Loviisassa 27.9.2015 Mukana oli n.114 onkijaa. Mestarit: Nu Atro Kuusela Kuusankosken Kalastusseura 1530 g N Maija Gren Myllykosken Jokamieskalastajat 2970 g NV Seija Orpana Iitin Kalamiehet 3755 g M Vesa Kuusela Kuusankosken Kalastusseura 3030 g MV Arvo Oinonen Porvoon Talvionkijat 1540 g SM PILKKI Hauholla 7.3.2015 N65 2. Laila Tamminen Lahden Kalaveikot 1957 g N 1. Tuija Airaksinen Lahden Kalaveikot 2178 g M 1. Harri Nikula Lahden Onki Team 3409 g M55 3. Jyrki Haaraoja Myllykosken Jokamieskalastajat 2737 g M75 1. Kalevi Saastamoinen SSP-73 2931 g M85 1. Esko Vuorinen Lahden Kalaveikot 781 g NJ 1. Jenni Pussinen, Enna Walin, Katri Niemi Iitin Kalamiehet 3050 g 3. Tuija Airaksinen, Päivi Pietilä, Miia Mäenpää Lahden Kalaveikot 2214 g MVJ 1. Keijo Pokki, Pentti Pöysti, Kalevi Saastamoinen, Kalevi Rantala Salpausselän Pilkki-73 7147 g MJ 1. Harri Nikula, Harri Halttunen, Janne Saarinen, 10616 g Sami Kainulainen Lahden Onki Team PE 2. Neuvonen Keijo, Seppo, Petteri Orimattilan Kalakerho 2482 g SM MORRI 15.3.2015 Varkaudessa NU15 1. Roni Kuusela Kuusankosken KS 183 g N60 1. Kaarina Peltola Iitin Kalamiehet 1114 g MM MORRI Kuopiossa 29.3.2015 Suomenjoukkue sijoittui toiseksi, joukkueessa mukana Toni Stenberg, Harri Nikula ja Vesa Kuusela
SM- KILPAONKI 11-12.7 Joukkuekilpailu 2. Team Sensas3 Sami Kainulainen, Marko Ekroth, Jouni Lillman Tero Isokorpi, Esa Kervinen 3. Team Sensas2 Jarkko Nikkilä, Henri Lillman, Ville Rämä, Timo Ylitalo Samppa Ylämaa Henkilökohtainen sarja 1. Jouni Lillman Team Sensas 2 2. Sami Kainulainen Team Sensas 2 SM- ONKI 2.8.2015 Lappeenrannassa Saimaan kanavalla NU12 1. Jonna Huopainen Kivijärven Kalaveikot 316 g NU15 3. Miki Toikander Tampellan Kalakerho 202 g MV 1. Pentti Lindqvist Elimäen Kalamiehet 1026 g 2. Erkki Kotiranta Kymenlaakson Kalakotkat 858 g 3. Eero Markkanen Iitin Kalamiehet 778 g NVJ 2. Iitin Kalamiehet 1 Onerva Kauppila, Kaarina Peltola, 983 g Seija Orpana MVJ 1. Iitin Kalamiehet 1 Eero Markkanen, Raimo 1555 g Kammonen, Raimo Tarkkonen, Kari Töyrylä 3. Elimäen Kalamiehet 1 Pentti Lindqvist, Risto Laurila 1472 g Eino Pussinen, Eino Marttila SM-LAITURIPILKKI 2015 20.9.2015 Vääksyssä Nu12 2.. Jasmo Kuusela Kuusankosken Kalastusseura 95 g NU15 2. Einari Laukas Tampellan Kalakerho 145 g 3. Ilja Inberg Porvoon Talvionkijat 45 g NU19 2. Atro Kuusela Kuusankosken Kalastusseura 830 g N 2. Anneli Haaraoja Myllykosken Jokamieskalastajat 445 g M 2. Jarmo Jäntti Tampellan Kalakerho 1040 g MV 2. Kauko Kemppainen Haminan Kalaveikot 1085 g ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------- Messutoimikunnan toiminta kertomus 2015/ J.Jäntti Piirin messutoimikunta osallistui kesäkuussa Korian Erämessujen järjestelyihin ja piirin seurat olivat mukana itse tapahtumassa; Messutalkoissa. Piirin messuosastolla oli; Kalankäsittelyä, - savustusta, -tarjoilua, kalastustiedon jakoa, ongintaa nuorille, uisteluvene-esittelyä, perhon sidontaa,
verkkojen pauloitusta ja kilpaonginta esityksiä Messutapahtumaan osallistui n. 50 piirin jäsen seurojen jäsentä. Messujen talkoisiin osallistuneet seurat olivat: Iitin Kalamiehet, Ruotsinpyhtään Kalaveikot, Kivijärven Kalaveikot, Kouvolan Kalamiehet/Vetouistelijat, Lahdenseudun nuoret pyytäjät, Team Sensas, Tampellan Kalakerho, Lahden Onkiteam, SVK Joulukuussa Kouvolan Raviradalla Erätulet tapahtumassa oli kylmäsavukalan esittelyä ja maistatusta kahden piirin seuran edustajien toimesta Talkoissa olivat mukana Jarmo Kuntonen ja Arvo Turunen. Tänäkin, edellisvuoden tapaan, vuonna kysyntä ylitti reippaasti tarjonnan. Piirin päätavoitteet 2016/ A Turunen Piirin päätavoite on tukea erilaista kalastusaiheista toimintaa piirin alueella sekä vahvistaa piirin jäsen kanta. Nuorisotoiminnalle rahoitusta on haettu myös vuodelle 2016 ELYkeskuksilta. Rahaa haettiin myös luonto- ja eräliikuntapaikan perustamiseen Iittiin. Vuoden 2016 päätapahtumat ovat: Saada Luonto ja Eräkeskuksen toiminta rullaamaan myös kalastajia palvelevana paikkana sekä kilpailupuolella SM-onkikisojen järjestelyt Kimolan kanavalla. SM-onki on 7.8.2016 ja tuohon päivään tarvitaan huomattavaa talkooapua piirin seuroilta. Piiri osallistuu edellisvuosien tapaan elokuussa, 13-14.8, Maaseutufestivaaleille ja joulukuussa perinteiseen Erätulet tapahtumaan sekä Lahden Kalamarkkinoille Myös nämä tapahtumat tarvitsevat talkooapua. Toimikuntien ja niiden alaisten jaosten toiminta Piirin perustoiminta tapahtuu toimikuntien ja jaosten kautta Piirin toimikunnat tällä hetkellä Nuoriso ja perhetoimikunta Kotitarvekalastustoimikunta Kilpailutoimikunta, jonka alla seuraavat jaokset - Pilkkijaos - Onkijaos
- Perhojaos - Uistelujaos Messutoimikunta Kouvolassa 12. 04.2016 Mäntynen Timo Jäntti Jarmo Turunen Arvo Töyrylä Tuula Karinkanta Veikko Ellonen Timo ( Kainulaisen Samin vara) Niinijärvi Tapio Kuittinen Veijo (Haaraoja Jyrkin vara)