Tapahtumia & toimintaa

Samankaltaiset tiedostot
Riihimäen seurakunta. Kevät Tapahtumakalenteri

Tapahtumakalenteri. Syksy Riihimäen seurakunta. Tapahtumia & toimintaa: LAPSILLE, PERHEILLE, KOULUIKÄISILLE, NUORILLE, AIKUISILLE, SENIOREILLE.

Joulun aika Riihimäen seurakunnassa vuonna 2015

Tapahtumakalenteri kevät 2017

oulun aika Riihimäen seurakunnassa vuonna 2014

Riihimäen seurakunnassa vuonna 2016

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

lapset - nuoret perheet

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Kev ä t Tapahtuma- kalenteri

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapahtumakalenteri. evät 2014 Riihimäen seurakunta

lapset - nuoret - perheet

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

Kaavi JOULUNAIKA 2015

lapset - nuoret perheet

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

Adventin- ja joulunaika

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Tikkurilan seurakunnassa

Jumalanpalvelukset. Oriveden seurakunta - Juupajoen kappeliseurakunta Joulunajan tapahtumat 2017

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

Tikkakosken. alueseurakunnan

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Toimintaa toukokuussa 2019

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

lapset - nuoret perheet

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Su klo 10 ENSIMMÄISEN ADVENTIN MESSU, PYHÄKOULU JA LÄHETYSKAHVIT

Joulun aika Rekolan seurakunnassa

su klo adventtisunnuntain messu. ma klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

Näkövammaistyö Kevät

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Lapset ja perheet Syksy 2018

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Syyskauden 2015 toimintaa

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta.

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

lapset - nuoret perheet

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

TIEDOTUSLEHTI ILMESTYSMAJANÄYTTELY

Pyhämaan Kappeliseurakunta Kappelityöryhmä Muistio 1/2017. kappelineuvoston jäsen

Sinä voit vaikuttaa. Jumalan siunausta syksyysi, Tuomas Hynynen Kirkkoherra

-Heinolassa 50 vuotta-

lapset - nuoret perheet

KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

Lapset ja perheet Syksy 2019

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

ALLE KOULUIKÄISET LAPSET MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI

Riistaveden alueseurakunta

lapset - nuoret perheet

toimisto gsm gsm

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Kuva Hannu Jukola MESSUKYLÄN SEURAKUNTA. Joulun aika Tamperelain siltalehti.fi

lapset - nuoret perheet

Joulu 2015 adventista loppiaiseen

Lapsi- ja perhetyö SYKSY Seurakunta pyrkii tukemaan vanhempia heidän kasvatustehtävässään kristillisen arvomaailmaan pohjalta.

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Siunattua joulun aikaa!

SYKSY Pienikin apu arjessa voi helpottaa päivääsi!

Transkriptio:

Tapahtumakalenteri Tapahtumia & toimintaa h LAPSILLE 6 PERHEILLE, hkouluikäisille, hnuorille, haikuisille, hsenioreille Syksy 2016 Riihimäen seurakunta

Syyskuu Sunnuntai 11.9. Klo 10 Messu, Keskuskirkko. Perjantai 16.9. Klo 18 Iloinen ehtoollinen, Keskuskirkko. Lyhyt, raikas ja musiikkipitoinen mahdollisuus Jumalan kohtaamiseen viikonlopun kynnyksellä. Sunnuntai 18.9. Klo 10 Messu, Keskuskirkko. Klo 18 Taize-messu, Keskuskirkko. Keskiviikko 21.9. Klo 18.30 Naisten kahvikutsut, Kirkkopuiston seurakuntakoti, Hämeenkatu 5. Aiheena: Miten tuemme lapsia ja nuoria tämän päivän maailmassa? Mukana MLL:n pääsihteeri Milla Kalliomaa. Kahvi/tee, suolainen ja makea kahvileipä 7 e. Torstai 22.9. Klo 18 Äijäparkki - miesten saunailta Hirvijärven leirikeskuksessa. Saunat ja iltapala klo 18, alustus ja keskustelut klo 19, mukana pastori Timo Lankinen: Mitä meillä on Kristuksessa. Yhteislähdöt omilla autoilla Temppelikatu 9, klo 17.45. Paluu 20.30. Iltapala 5. Tule ja tuo ystäväsikin. Lisätietoja: Kari Kauppinen, 050 362 7330. Perjantai 23.9. Klo 18 Hiljaisen rukouksen ilta, Kappelikirkko. Raamatun tekstien mietiskelyä, hiljaisuutta, laulua ja rukousta, n. 40 min. Kappeliin saa jäädä hiljentymään vielä rukoushetken jälkeen klo 19 asti. Tule ja aloita viikonloppu hiljentymällä Jumalan kasvojen edessä. Sunnuntai 25.9. Klo 10 Messu, Keskuskirkko. Klo 18 Konsertti, Seeli Toivio, Keskuskirkko. Sellisti-sopraano Seeli Toivio esitää miehensä Heikki Sassin kanssa noin tunnin mittaisen konsertin. Ooppera-aarioita, kotimaisia lauluja ja kaunista sellomusiikkia: mm. aarioita Mozartin Taikahuilusta, Wagnerin Lentävästä Hollantilaisesta, Puccinin Toscasta ja La Bohèmesta, sekä lauluja O. Merikannolta, Sibeliukselta ja Kuulalta. Vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa. Sunnuntai 2.10. Klo 10 Mikkelinpäivän perhemessu, Keskuskirkko, mukana Lapsikuoro Singeli. Messuavustajat: MLL:n väki. Messun jälkeen lounas Kirkkopuiston srk-kodissa, järjestää MLL Riihimäen yhdistys. Klo 17.30 Iltamat By Riihimäen seurakunta, -ohjelma alkaa klo 18, Vihreä talo, Pohjoinen asemakatu 1. Risto Vuorensola kertoo Nenäpäivästä ja työstään Nenäpäätuottajana Ylellä. Klo 18 Surumusiikki-ilta Enkeleitä matkallesi, Kappelikirkko, Erkki Hannonen ja Kaisa Kautto. Avoin saunailta jatkuu 28.9. saakka Saunaillat keskiviikkoisin Hirvijärven leirikeskuksessa klo 17-20. Iltahartaus klo 19.45. Kahvio. Riihimäen seurakunnan jäsenille sauna maksuton, muille 5 e. Lähde mukaan Luther -matkalle Saksan Wittenbergiin 25.-28.5.2017 (helatorstai-su) Tiedossa on ainutlaatuinen kokemus luterilaisen reformaation keskukseen. Koe idyllinen Wittenbergin kaupunki, jonka linnankirkon oveen Martti Luther naulasi 95 teesiään vuonna 1517. Matkan budjetti on pääosin omakustanteinen (n. 650-750 e sis. suorat lennot, hotellimajoituksen, junamatkat Saksassa). Lennot Hki- Berlin-Hki. Hotellimajoitus (3 yötä) aamiaisineen Berliinissä. (muutokset mahdollisia) Matkaohjelma pe26.5. : kokopäivän retki Wittenbergiin (matka Berliinistä kestää alle tunnin junalla). la 27.5. : mahdollisuus viettää päivä omatoimisesti Berliinissä tai lähteä kokopäivän retkelle Leipzigiin. su 28.5.: osallistumme luterilaiseen messuun Berliinissä, paluu Suomeen. Riihimäen seurakunta tukee taloudellisesti osan kustannuksista. Matka on avoin kaikille, mutta taloudellinen tuki on vain Riihimäen seurakunnan jäsenille. Lisäksi on mahdollisuus varainkeruuseen omien kustannusten pienentämiseksi, mikäli osa tai koko porukka haluaa ja päättää niin tehdä. Varainkeruusta saadut tulot hyödyttävät niitä, jotka siihen ovat osallistuneet (riippumatta kotiseurakunnasta). Ilmoittautumiset ja lisätietoja: Pastori Kalle Leppälä, 050-465 0663, kalle.leppala@helsinki.fi

Perjantai 7.10. Klo 18 Hiljaisen rukouksen ilta, Kappelikirkko. Sunnuntai 9.10. Klo 10 Messu, Keskuskirkko, Vanhustenviikon päätösmessu, mukana Laulunystävät kuoro. Messun jälkeen kirkkokahvit. Klo 18 Perhekirkko, Jukolan monitoimitalo, Palojoentie 2. Maksuton iltapala. Diakoniatyön talkooretkipäivä ke 12.10. klo 8.30 16, Hirvijärven leirikeskus. Ilm. 4.10. mennessä kirkkoherranvirastoon, p. (019) 7481 (ma-pe klo 9-14), Diakoniakahveilla, Temppelikatu 11 (ti klo 9-11) tai Heinille 050 3237 963, heini.syrja@evl.fi Perjantai 14.10. Klo 18 Iloinen ehtoollinen, Keskuskirkko. Lyhyt, raikas ja musiikkipitoinen mahdollisuus Jumalan kohtaamiseen viikonlopun kynnyksellä. Klo 19 Musiikkihartaus, Kappelikirkko, mukana Bad Segebergin mieskuoro. Kahvitarjoilu. Vapaaehtoinen kahviraha. Sunnuntai 16.10. Klo 10 Messu, Keskuskirkko, Klo 13.30 Enkelipiiri, kehitysvammaisten hengellinen piiri, Inkilänhovi. Klo 18 Taize-messu, Keskuskirkko. Klo 19 Iltamusiikkia, Kappelikirkko. Torstai 20.10. Klo 18 Kirkkovaltuuston kokous, Temppelikatu 9 A, 3.krs. Perjantai 21.10. Klo 18 Hiljaisen rukouksen ilta, Kappelikirkko. Sunnuntai 23.10. Klo 10 Messu, Keskuskirkko, Raamattuopiston kirkkopyhä, saarna pastori Arto Kaarma. Kirkkokahvit ja seurat, aiheena Anteeksiantamisen siunaus, Kirkkopuiston srk-koti. Sunnuntai 30.10. Klo 10 Messu, Keskuskirkko, Elyn kirkkopyhä, saarna Tuula Sääksi, Erkki Hannonen, Kirkkokuoro. Messun jälkeen kirkkokahvit ja Elyn lähetysjuhla, mukana Tuula Sääksi, Pertti Ruponen. Klo 18 Kultaista valoa - konsertti, Varuskuntakirkko. Vivaldi - Whitacre. Kamarikuoro Gaudete! Annamaria Hannonen, sopraano, Kaisa Kautto, altto Charlotta Kivistö, viulu, Irina Kim, viulu, Ella Kautto, alttoviulu, Seppo Blom, trumpetti, Riku Numminen, sello, Erkki Hannonen, urut. Johtaa Anneli Julen. Vapaa pääsy, ohjelma 10 Perjantai 4.11. Klo 18 Hiljaisen rukouksen ilta, Kappelikirkko. MIKÄ ON ELÄMÄN TARKOITUS? Kun mediajätti BBC kysyi netin käyttäjiltä heidän kymmentä piinallisinta kysymystään, vastasi yli miljardi ihmistä, että piinallisin kysymys on: Mikä on elämän tarkoitus? Riihimäen seurakunta tarjoaa mahdollisuutta etsiä elämän tarkoitusta ja pohtia muitakin vaikeita kysymyksiä yhdessä toisten etsijöiden, kyselijöiden ja polunpään löytäneiden kanssa. Alfakurssi 20.10.2016-26.1.2017 (torstai-iltaisin) Alfa on yhteistä ateriointia, musiikkia, alustuksen kuuntelua ja pienryhmissä keskustelua. Aloitamme aina yhdessä aterialla. Syödessä on mukava vaihtaa kuulumisia kurssin aikana tutuksi tulevien alfalaisten kanssa. Ja jos tulet suoraan työstä, niin sinun ei tarvitse nälkäisenä olla. Ruokailun jälkeen lauletaan hetki yhdessä ja sitten on alustus illan aiheesta. Loppuilta kuluu aiheesta keskustellen pienryhmissä. Ilta alkaa klo 18 ja päättyy klo 20.30. Alfaan kuuluu myös viikonloppu Hirvijärven leirikeskuksessa, jolloin perehdytään tarkemmin aiheeseen Pyhä Henki. Alfa on avara Jokaisella on oikeus esittää vapaasti omia mielipiteitään. Keskustelut voivat parhaimmillaan olla hyvinkin syvällisiä. Keskustelut ovat myös luottamuksellisia. Alfa on edullinen Tapaamiskertoja on 9 ja viikonloppu Hirvijärven leirikeskuksessa. Kurssimaksu on 65 e, joka kattaa kustannuksista (materiaalit, opetus, ruokailut, leiri) noin neljäsosan. Ilmoittaudu 12.10. mennessä Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon 12.10.2016 mennessä puh. 019 7481 (ma-pe klo 9-14). Lisätietoja: Vesa Kunnas puh. 0400 589 270.

Lauantai 5.11. Pyhäinpäivä Klo 10 Pyhäinpäivän messu, Keskuskirkko. Klo 14 Pyhäinpäivän hartaus, Kappelikirkko. Klo 18 Pyhäinpäivän kirkkoilta, Keskuskirkko, Kirkkokuoro. Kirkkohetkessä luetaan viimeksi kuluneen vuoden aikana kuolleitten seurakuntalaisten nimet ja sytytetään muistokynttilät. Sunnuntai 6.11. Klo 10 Messu, Keskuskirkko, Maatalousväen kirkkopyhä, Kirkkokahvit messun jälkeen, järj. Maataloustuottajat. Klo 18 Taize-messu, Keskuskirkko. Tiistai 8.11. Klo 18 KymppiSynttärit, Keskuskirkko. Keskiviikko 9.11. Klo 18.30 Naisten kahvikutsut, Kirkkopuiston seurakuntakoti, vieraana Virpi Vartiainen, joka puhuu aivojen terveydestä. Kahvi/tee, suolainen ja makea kahvileipä 7 e. Perjantai 11.11. Klo 18 Iloinen ehtoollinen, Keskuskirkko. Lyhyt, raikas ja musiikkipitoinen mahdollisuus Jumalan kohtaamiseen viikonlopun kynnyksellä. Sunnuntai 13.11. Klo 10 Messu, Keskuskirkko. Klo 14 Punainen sulka keräyksen tukikonsertti, Keskuskirkko. Klo 17.30 Iltamat By Riihimäen seurakunta, klo 17.30 (ovet auki) - ohjelma alkaa klo 18. Vihreä talo, Pohjoinen asemakatu 1. Perjantai 18.11. Klo 17.30 Riihimäen seurakunnan päiväkerhotyön 50-vuotisjuhlakonsertti sekä Lapsenpäivän juhlakonsertti, Keskuskirkko. Pekka Laukkarinen & Matti Laitinen. Vapaa pääsy. Sunnuntai 20.11. Klo 10 Äijämessu, Keskuskirkko. Miestapahtuma Miehen tie messu, saarna Olli Valtonen, Kari Kauppinen, Jukka Vänskä, Erkki Hannonen. Messun jälkeen Lohisoppalounas, teatteri Viitta, - Raamattuhetki past. Olli Valtonen: Adamkin selvisi Iltapäiväkahvit ja klo 15: oma emäntä kainaloon ja Jukka Salmisen Sinun kanssasi huomiseen -konserttiin, Keskuskirkko. Lauluja ja tarinoita parisuhteesta. Jukka Salminen. Tervetuloa! Klo 13.30 Enkelipiiri, kehitysvammaisten hengellinen kerho, Inkilänhovi, vetäjä Katriina Jormanainen, tiedustelut Tiina Heiskanen, p.050-3237 964 Klo 15 Konsertti Sinun kanssasi huomiseen -konserttiin, Keskuskirkko. Lauluja ja tarinoita parisuhteesta. Jukka Salminen. Klo 18 Valtakunnallinen kynttilätapahtuma itsemurhan tehneiden muistolle, Keskuskirkon piha. Tilaisuuden jälkeen kahvitilaisuus mt-kahvilassa, Öllerinkatu 5. Keskiviikko 23.11. Klo 18 Kauneimmat saksalaiset joululaulut, Keskuskirkko. Hiljaisuuden retriitti Valmista meissä tilaa Hirvijärven leirikeskuksessa pe 2.-su 4.12.2016. Yhteistä hiljentymistä ja sanatonta yhdessäoloa. Mahdollisuus sielunhoitoon. Majoittuminen klo 17 alkaen perjantaina. Päätämme sunnuntaina yhteiseen kahvihetkeen sunnuntaina n. klo 14.30. Riihimäen seurakunnan jäseniltä 50 euroa, muilta 75 euroa. Täyshoito. Mukana seurakuntapastori Merja Olin ja retriittiohjaajat Jaana Hiltunen ja Liisa Miettinen. Ilm. kirkkoherranvirastoon 18.11. mennessä. 019-7481 (ma-pe klo 9-14 ja to myös klo 16-17). Lisätietoja antaa pastori Merja Olinilta, 050 323 7961 Kutsu yhteiseen rukoukseen Avoin rukoushetki sinulle, joka toivot esirukousta tai haluat tulla yhdessä hiljentymään. Kokoonnumme diakoniatoimiston neuvottelutilassa, Temppelikatu 9 C 1 krs. seuraavat perjantait kello 10-11: 12.8., 2.9., 23.9., 14.10., 28.10., 18.11., 9.12. ja 13.1.2017 Tervetuloa! Riihimäen seurakunnan diakoniatyö

Perjantai 25.11. Klo 18 Hiljaisen rukouksen ilta, Kappelikirkko. Raamatun tekstien mietiskelyä, hiljaisuutta, laulua ja rukousta, n. 40 min. Kappeliin saa jäädä hiljentymään vielä rukoushetken jälkeen klo 19 asti. Tule ja aloita viikonloppu hiljentymällä Jumalan kasvojen edessä. Sunnuntai 27.11. 1. Adventti Klo 10 Messu, Keskuskirkko, Kirkkokuoro. Messun jälkeen riisipuuro, sekahedelmäkiisseli ja torttukahvit lähetyksen hyväksi. Klo 13 Adventin ehtoolliskirkko omaishoitajaviikon päätteeksi, Kappelikirkko. Erityisesti kutsumme mukaan omaishoitajia heidän läheisiään laulamaan yhdessä Hoosiannaa ja nauttimaan messun jälkeen kirkkokahvit lämpiössä. Ehtoollinen on mahdollista saada myös eturiviin. Klo 16 ja klo 17.30 Lasten kauneimmat joululaulut, Keskuskirkko. Tiistai 29.11. Klo 18 Joulugospelit, Go!Vocalsin ja Musiikkiopiston laulajien yhteinen Joulukonsertti, Keskuskirkko. Torstai 1.12. Klo 18 Kirkkovaltuuston kokous, Temppelikatu 9 A, 3.krs. Lauantai 3.12. Klo 16 Kamarikuoro Gaudete!n joulukonsertti, Keskuskirkko. Sunnuntai 4.12. Klo 10 Messu, Keskuskirkko, Sansan kirkkopyhä, saarna Marko Pihlajamaa. Messun jälkeen kahvit ja Sansan tilaisuus. Klo 14 Kauneimmat Joululaulut, Sipusaaren seurakuntakoti. Klo 18 Riihimäen Rautatieläisten Soittokunnan joulukonsertti, Keskuskirkko. Tiistai 6.12. itsenäisyyspäivä Klo 11 Itsenäisyyspäivän sanajumalanpalvelus, Keskuskirkko. Klo 12 Seppeleenlasku, Sankarihautausmaa. Klo 13.30 Itsenäisyyspäivän juhla, Kirkkopuiston seurakuntakoti, kahvitarjoilu alkaa klo 12.45. Klo 15.30 Partiokirkko, Keskuskirkko. Keskiviikko 7.12. Klo 19 Matti Eskon Joulukonsertti, Keskuskirkko (maksullinen). Torstai 8.12. Klo 9.15 ja klo 10.00 Päivähoidon avoimet Joulukirkot, Keskuskirkko. Kaikille avoin. Klo 17 Vapaaehtoisten adventtijuhla, Kirkkopuiston srk-koti. Perjantai 9.12. Klo 9.15 ja klo 10.00 Lapsi- ja perhetyön avoimet Joulukirkot, Keskuskirkko. Kaikille avoin. Klo 18 Hiljaisen rukouksen ilta, Kappelikirkko. Iloinen ehtoollinen on lyhyt, raikas ja musiikkipitoinen mahdollisuus Jumalan kohtaamiseen viikonlopun kynnyksellä. Puolituntisen aikana tarjoutuu mahdollisuus niin hiljentymiseen, iloitsemiseen kuin ehtoollisen nauttimiseenkin. Messu suunnitellaan ja toteutetaan nuoret ja nuoret aikuiset silmällä pitäen, mutta kaikki ovat tervetulleita tule tutustumaan! Iloiset ehtoolliset Keskuskirkossa perjantaisin klo 18: pe 16.9., pe 14.10., ja pe 11.11. 2016. Iloisia ehtoollisia on toteuttamassa monia avustajia ja vapaaehtoisia, olet lämpimästi tervetullut mukaan! Haluatko soittaa bändissä, toimia esilaulajana tai olla apuna miksauksessa/ roudauksessa/sanamonisteiden tekijänä? ota yhteyttä: Ilona Kaikko, ilona.kaikko@evl.fi / 040-770 5994. Haluatko olla mukana messun toteuttamisessa (esim. tekstinlukijana, saarnan toteutuksessa tai juontamassa)? ota yhteyttä: Sari Salmi, sari.salmi@evl.fi, 050-3644 190 Vapaaehtoisten adventtijuhla to 8.12. klo 17 Kirkkopuiston seurakuntakoti. Ilmoittautuminen 1.12. mennessä kirkkoherranvirastoon 019-7481. Lisätietoja Eero Haltia, eero. haltia@evl.fi, 040 576 6051

Lauantai 10.12. Klo 11-13 Joulumyyjäiset, Kirkkopuiston srk-koti. Sunnuntai 11.12. Klo 10 Messu, Keskuskirkko. Klo 16 Kauneimmat Joululaulut, Keskuskirkko. Klo 18 Kauneimmat Joululaulut, Keskuskirkko. Klo 18 Kauneimmat Joululaulut, Kappelikirkko. Tiistai 13.12. Klo 9.00 Päivähoidon Joulukirkko, Kappelikirkko. Kaikille avoin. Klo 12 Diakoniatyön jouluateria vähävaraisille. Ilmoittautuminen 2.12. mennessä kirkkoherranvirastoon, ma-pe klo 9-14, puh. 019-7481. Keskiviikko 14.12. Klo 19 Riihimäen Naislaulajien Joulukonsertti, Kappelikirkko. Sunnuntai 18.12. Klo 10 Messu, Keskuskirkko. Klo 14 Kauneimmat Joululaulut, Peltosaaren seurakuntakoti. Klo 13.30 Enkelipiiri, Inkilänhovi. Klo 16 Perheiden kauneimmat Joululaulut, Jukolan monitoimitalo. Klo 18 Tunnelmallinen joulukonsertti Kun joulu on, Keskuskirkko. Upea laulajakolmikko Operamigos eli Sopraano Helena Suominen, Tenori Marko Kostiainen ja Baritoni Teijo Lindström rakkaimpien joululaulujen tunnelmissa. Liput: 27, tuntia ennen ovelta. Keskiviikko 21.12. Klo 17.30 ja 18.30 Lapsi- ja perhetyön kirkko, Keskuskirkko. Kaikille avoin. Perjantai 23.12. Klo 22 Aatonaaton yömessu, Keskuskirkko. Lauantai 24.12. Jouluaatto Klo 12, 13, 14, 15 Jouluaaton hartaus, Kappelikirkko, Klo 16 Jouluaaton hartaus, Keskuskirkko. Klo 17 Jouluaaton hartaus, Varuskuntakirkko. Klo 22 Jouluyön messu, Keskuskirkko, Kirkkokuoro. Sunnuntai 25.12. Joulupäivä Klo 7 Wanhan ajan joulukirkko, Keskuskirkko. Klo 10 Messu, Keskuskirkko, Riihimäen Mieslaulajat. Maanantai 26.12. Tapaninpäivä Klo 10 Jumalanpalvelus, Keskuskirkko. Perjantai 30.12. Klo 18 Miesten saunailta, seurakunnan sauna, Temppelikatu 9 A, 4.krs. takkahuone, aiheena: Piditkö mitä lupasit, Vesa Kunnas. Lauantai 31.12. Uudenvuodenaatto Klo 19 Uudenvuodenaaton ehtoollinen, Keskuskirkko. MIESTEN AAMUKAHVIT Cafe Laurellissa, Hämeenkatu 30, Kuukauden eka tiistai klo 7.30: 6.9., 4.10., 1.11. ja ma 5.12.2016. Tosikertomuksia miesten elämästä, siitä kun elämä koetteli ja kuinka he selvisi eteenpäin Jumalan avulla. Aamupala 3. ÄIJÄPARKKI MIESTEN SAUNAILLAT HIRVIJÄRVELLÄ, Saunat ja iltapala klo 18, alustus ja keskustelut klo 19. Tosipuhetta tosielämästä tosimiehille Raamatun valossa. to 22.9. pastori Timo Lankinen: Mitä meillä on Kristuksessa to 27.10. dosentti Arto Luukkanen: Kirkko karhun syleilyssä Venäjällä to 24.11. emerituspiispa Juha Pihkala: Nurkkaan ahdettu Jumala to 15.12. pastori Sauli Rautiainen: Metsä kirkkoni olla saa Yhteislähdöt omilla autoilla Temppelikatu 9, klo 17.45. Paluu 20.30. Iltapala 5. Lisätietoja: Kari Kauppinen, 050 362 7330. MIESTEN SAUNAILLAT Sauna klo 18, alustus, keskustelut klo 19 Tiistait/ Sleyn sauna, Hämeenkatu 14, 4.krs. 6.9. Markku Niemelä: Salattu Jumala 11.10. Marko Pasma: Lutherin jalanjäljet 8.11. Lauri Parvio: Hengellisestä valvomisesta väsymisestä ja välinpitämättömyydestä Perjantait/ srk:n sauna, Temppelik. 9, 4.krs, takkahuone 30.9. Raimo Virekunnas: Hyvä kuolema 30.12. Vesa Kunnas: Piditkö, mitä lupasit? MIESTAPAHTUMA su 20.11.2016 Miehen tie Klo 10 Äijämessu, Keskuskirkko, saarna Olli Valtonen. Lohisoppalounas, teatteri Viitta, Raamattuhetki: Adamkin selvisi Kaffet, ja klo 15 - oma emäntä kainaloon ja Jukka Salmisen Sinun kanssasi huomiseen -konserttiin.

Riihimäen Seudun Kristilliset Eläkeläiset r y (Krell) Kokoonnumme Kirkkopuiston seurakuntakodissa kuukauden ensimmäisenä perjantaina kello 13.30. Aloitamme tilaisuudet kahvittelulla. 7. 10. Ikäihmisen parempi elintaso, Raimo Virekunnas 4. 11. Jalkojen hoidosta, Jonna Mäkelä (Syyskokous klo 13.) 2.12. Runoja ja muisteluita, Anita Pihkamäki Tervetuloa tilaisuuksiin, ota naapurisikin mukaan! Lisätiedot: Pertti Pohjanvuori, 040 727 0120, Sinikka Salonen, 040-550 4734 Siionin kanteleen lauluseurat (Ely) 4.10. klo 18.00 Kirkkopuiston srk-koti, Siionin Kanteleen lauluseurat Pekka Kiviranta 30.10. klo 10.00 Elyn kirkkopyhä, messu Keskuskirkko, Tuula Sääksi, messun jälkeen Kirkkokahvit ja Elyn lähetysjuhla Tuula Sääksi, Pertti Ruponen. 1.11. klo 18.00 Siionin Kanteleen ja Siionin virsien yhteislaulutilaisuus, Kirkkopuiston srk-koti, mukana Raimo Virekunnas, Mikko Vuolle ja Pertti Ruponen. 13.12. klo 18.00 Siionin Kanteleen lauluseurat, Kirkkopuiston srk-koti, mukana Eero Junkkaala Sleyn lähetysillat, Hämeenkatu 14, 4.krs. Ke 21.9. klo 18 Lähetysilta, aiheena Luther. Kalervo Huttunen, Liisa Valkonen. Ke 5.10. klo 18 Lähetysilta, aiheena Venäjä. Pasi Hujanen, Teemu Tuominen. Ke 19.10. klo 18 Lähetysilta. Tanja Koskela, Tuomo Tonteri. Ke 2.11. klo 18 Siionin kanteleen lauluilta. Jutta Sinisalo, Jyrki Leppänen, Marko Pasma. Ke 16.11. klo 18 Lähetysilta, aiheena Lopun alkua. Ari Norro, Tuomo Tonteri. Ke 30.11. klo 18 Lähetysilta. Virpi Kurvinen, Anu Tuominen. Ke 14.12. klo 18 Lähetysilta, joulujuhla. Timo Korpinen, Sami Paajanen. Lähetysillat, Kirkkopuiston seurakuntakoti Ke 12.10. klo 18 Lähetysilta, Kirkkopuiston srk-koti, Ryijysali Ke 26.10. klo 18 Lähetysilta, Temppelikatu 9 A 3.krs Ke 7.12. klo 18 Lähetysilta, Kirkkopuiston srk-koti, Ryijysali Sanan ja rukouksen illat syksy 2016 12.9. Lahjat käyttöön. Voiko taide palvella evankeliumia? 19.9. Yhteys elävään Jumalaan 26.9. rovasti Heikki Hilvo:Rakkauden väkevä voima 3.10. Riihimäki rukoilee, Helluntaiseurakunta 10.10. säveltäjä-laulaja Hannu Huhtala 17.10. Israel-ilta: messiaaninen juutalainen Willem Kuipers: Psalmit 24.10. Usko - asettuminen suuremman auktoriteetin alle 31.10. rovasti Kalervo Huttunen: Lutherin perintö 7.11. Kristittyjen yhteinen rukousilta, Hyvä uutinen kaikille TV7-ilta, Keskuskirkko 14.11. pastori Riikka Pajunen 21.11. pastori Marko Huhtala: Seurakunnan tulevaisuus 28.11. Jeesus-lapsi aikojen alussa ja nyt 5.12. Riihimäki rukoilee, Vapaaseurakunta 12.12. Jumalan suuria tekoja 19.12. Kutsuttu lähtemään, kutsuttu jäämään 2.1. Riihimäki rukoilee, Uskonyhteysseurakunta 9.1. rovasti Kalervo Huttunen: Lutherin perintö nykyaikana Naisia koolla - Yhteisestä jakamisesta voimaa Pysähdy ja hiljenny hetkeksi arjen kiireiden keskellä. Kokoonnumme kolme kertaa syyskauden aikana torstaisin klo 19 Kirkkopuiston seurakuntakodissa, Hämeenkatu 5. 8.9. Miesten väheksyntää En kai minä? 6.10. Raamatun naisia Eeva 10.11. Ihana minä hyväksynkö muutokset elämässäni?, osa 2. Yhteistä hiljaisuutta, naiseuden kokemusten jakamista ja tutustumista Raamatun naisiin. Tarjolla on myös kahvia suklaan ja hedelmien kera. Tervetuloa!

Älä jää yksi - tule mukaan! Älä jää yksi - tule mukaan! Diakoniatyö Diakoniatyön vastaanotoille ajanvaraus puhelimitse maanantaisin ja keskiviikkoisin klo 12-13 puh. 050 592 3553. Diakoniakahvit Päihteetön kohtaamispaikka aamukahvin merkeissä tiistaisin klo 9 11 Temppelikatu 11, Liiteri. Lisätietoja Heini Syrjä 050 323 7963. Soppakirkot - Kirkkopuiston seurakuntakodissa, Hämeenkatu 5, klo 13 Soppakirkko on Riihimäellä toimivien kristillisten seurakuntien järjestämä tilaisuus. Alussa hengellistä ohjelmaa, jonka jälkeen tarjolla on yhteinen soppa-ateria. Soppakirkot: ti 20.9., 18.10., 15.11.2016. Kehitysvammaisten nuortenillat Nuortenillat on tarkoitettu kaikille riihimäkeläisille n.15-20 v. nuorille kehitysvammaisille. Kirkkopuiston seurakuntakoti, rippikoululuokka (Hämeenkatu 5, käynti alaovesta). Nuortenillat ovat avoimia, mutta uusilta toivotaan ilmoittautumista, jotta osaamme huomioida kunkin nuoren tarpeet mahdollisimman hyvin, diakoni Tiina Heiskanen, 050 323 7964. Hyvän mielen kerho sinulle, joka elät jonkun sairauden, vamman tai rajoitteen kanssa ja haluat tavata muita. Iltamme koostuu hartaudesta, yhteisestä ohjelmasta ja keskustelusta. Kokoonnumme Peltosaaren srk-kodissa (Jupiterinkatu 5) joka toinen maanantai klo 14: 19.9., 3.10., 17.10., 31.10., 14.11., 28.11., 12.12.2016. Lisätietoja Liisa Saarikallio, puh. 019 722 594, (050 439 5895) ja Riitta Saarikallio, puh. 040 518 4621. Diakoniatyön avoimet rukoushetket Syksy päivät on: 23.9., 14.10., 28.10., 18.11., 9.12., 13.1.2017 Lähimmäiskävijät syksy 2016-kevät 2017 26.09., 24.10., 21.11., 30.01.2017, 20.02., 27.03. ja 24.04. Kokoontumispaikkana Diakoniatyön neuvottelutila, Temppelikatu 9 C 1. kerros, klo 15-18. Lisätietoja Eero Haltia, eero.haltia@evl.fi, 040 576 6051. Vapaaehtoistyön peruskoulutus syksy 2016 koulutuspäivät: 11.10., 18.10., 25.10. ja 1.11. 2016 klo 17-19.30, tilaisuudet alkavat kahvilla klo 16:30. Paikka: Öllerinkatu 7. Lisätietoja Eero Haltia, eero.haltia@evl.fi, 040 576 6051. Vaatekierrätys tiistaisin klo 9-11 sekä ke 13-16 ja pe 9-12. Temppelikatu 11 sisäpihalla. Otamme vastaan käytettyjä, ehjiä ja puhtaita vaatteita ja annamme niitä tarvitseville. Tule rohkeasti hakemaan ja tuomaan. Lisätietoja Heini Syrjä 050 323 7963. Taloudenhallintaryhmä tiistaisin klo 10:30-11:30 Temppelikatu 9 C, 1.krs, diakoniatyön neuvottelutila. Lisätietoja: Petja Heiskanen, petja.heiskanen@evl.fi, 050 323 7965. Teatteri Viitta kaipaa lisää jäseniä toteuttamaan pienimuotoisia esityksiä seurakunnan eri tilaisuuksiin. Jos olet kiinnostunut näyttelemisestä, laulamisesta, tanssimisesta tai muusta esiintymisestä, tule rohkeasti mukaan! Teatteri Viitan toiminnassa ei ole ikärajaa, mukaan tarvitaan niin lapsia, nuoria kuin aikuisiakin. Lisätietoja antaa Timo Sinivuori, puh. 0400 511 534.

Lapsi- ja perhetyö Päiväkerhot: Riihimäen seurakunnan päiväkerhoihin otetaan 2-5 -vuotiaita lapsia. Päiväkerhojen vapaita paikkoja voi tiedustella sähköpostilla lapsityo.riihimaenseurakunta@evl.fi tai puhelimitse p. 044 736 9174. Vapaita paikkoja täydennetään myös kesken kerhokauden. Perhekerhot kokoontuvat -maanantaisin klo 9.30-11: Peltosaaren seurakuntakoti, Jupiterinakatu 5, -maanantaisin klo 14-15.30: Sipusaaren seurakuntakoti, Sipusaarentie 31, -keskiviikkoisin klo 9.30-11: Jukolan kerhohuone, Palojoentie 2 Touhu-tiistai tiistaisin klo 17.30-19.00, Peltosaaren seurakuntakoti Ovet avautuvat klo 17.00. Tervetuloa koko perhe askartelemme, syömme yhdessä. Ei ilmoittautumista - tervetuloa! Lisätietoja antaa lapsityönohjaaja Kirsi Väliheikki, puh. 044 736 9174. Vauvakerho Kerho on tarkoitettu alle 1-vuotiaalle lapselle ja hänen vanhemmilleen/huoltajalle, Sipusaaren seurakuntakodissa joka torstai klo 13.30. Äitien raamattupiiri kokoontuu viikoittain Kirkkopuiston seurakuntakodissa torstaisin klo 9.30-11.30. Lastenhoito. Lisätietoja antaa lapsityönohjaa Kirsi Väliheikki, 044 736 9174. Pyhäkoulu Keskuskirkossa joka sunnuntai Keskuskirkossa messun yhteydessä (paitsi ei perhemessujen yhteydessä) Nettipyhäkoulu: www.riihimaenseurakunta.fi/pyhäkoulu Sisältö vaihtuu muutaman viikon välein. Kässäkerho! Lasten ja vanhempien yhteinen käsityö-askarteluryhmä kokoontuu tiistai-iltapäivisin klo 14-15:30 Temppelikatu 9C päiväkerho-tiloissa 27.9., 11.10., 1.11., 15.11.,29.11., 13.12. ja 20.12.2016. Syksyn aikana valmistetaan mm. maalauksia, käsinukkeja, mobileja ja tekstiilimaalausta/ painantaa. Hinta 30 /perhe. Riihimäen seurakuntaan kuulumattomilta +50%. Ilmoittautuminen sähköpostilla sirpa.nieminen@evl.fi tai tekstiviestillä 050 524 1733. Kerrothan ilmoittautuessasi lapsen nimen ja syntymäajan sekä oman nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi sekä kuulutteko Riihimäen seurakuntaan. 15-29 -vuotias, tule mukaan toimintaan! Lisää seurakunnan nuorten toiminnasta: www.narnianuoret.fi & seuraa meitä somessa: Snapchat, Instagram: Narnianuoret, Facebook: Narnianuoret, Riihimäen seurakunta. Yksin- ja yhteishuoltajien Olkkari klo 18-19.30 seurakunnan päiväkerhotiloissa, Temppelikatu 9 C. Syksyn kerrat ma 22.8., tiistai 20.9., ma 24.10., ma 21.11. ja ma 19.12.2016. Keskustelua ja mukavaa yhdessäoloa. Iltapalaa ja/tai lastenhoitoa varten ilmoittaudu aina muutamaa päivää ennen Tiina Heiskanen, tiina.heiskanen@evl.fi, 050 323 7964. Tervetuloa! 10-16 -vuotiaiden ADHD-lasten vanhempien vertaistukiryhmä kokoontuu lokakuun lopusta alkaen kerran kuussa tiistaisin klo 18-20. Paikkana Riihimäen seurakunnan takkahuone, Temppelikatu 9A, 4.krs. Syksyn kerrat: 25.10., 15.11. ja 13.12. Jatkuu kevätkaudella 10.1.2017. Ilmoittautumista toivotaan pe 14.10. mennessä. Vertais-ohjaajana Tiina Halmetoja. Lisätiedot ja ilm. diakoni Tiina Heiskanen, p.050-3237 964 tai tiina.heiskanen@evl.fi.

Säännöllisesti kokoontuvat piirit/ryhmät Maanantaisin: Klo 9.30 Perhekerho, Peltosaaren srk-koti. Klo 13 Puikkopiiri, Sipusaaren srk-koti, joka toinen viikko Klo 14-15.30 Perhekerho, Sipusaaren srk-koti. Klo 18.30 Sanan ja rukouksen ilta, Keskuskirkko. Tiistaisin: Klo 9-11 Diakoniakahvit, Liiteri, Temppelikatu 11. Klo 13 Idäntyön ompeluseura, Kirkkopuiston srk-koti. Klo 14 Hyvän mielen kerho, Peltosaaren seurakuntakoti, joka toinen viikko. Klo 13 Eläkeläisten kerhot, Temppelikatu 9 A, 3.krs (hissi), ja Peltosaaren srk-koti (joka toinen viikko, parillisilla viikoilla). Kahviraha 2. Klo 14 Eläkeläisten kerho, Sipusaaren srk-koti (joka toinen viikko,parillisilla viikoilla). Kahviraha 2. Klo 17 Miestenpiiri, Kirkkopuiston seurakuntakoti. Klo 17.30 Touhutiistai - iltaperhekerho, Koivukatu 21. Klo 18.15-20 Gospelkuoro Go!Vocalsin treenit, Kirkkopuiston srk-koti. Keskiviikkoisin: Klo 7.30 8.00 Kristittyjen yhteinen aamurukous Viialan leipomossa, Hämeenkatu 14. Klo 9 Kohtauspaikka senioreille - hyvä aamiainen ja monipuolista ohjelmaa, Kirkkopuiston srk-koti. Aamupala 5,50. Klo 9-16 Keskiviikko lähetykselle -ompeluseura, Kirkkopuiston srk-koti, joka toinen viikko. Klo 9.30 Perhekerhot, Jukolan kerhohuone, Palojoentie 2. Tervetuloa niin äidit kuin isätkin, mummot kuin vaaritkin. Maksuton. Klo 17.15 Lapsikuoro Singeli harjoittelee, Kirkkopuiston srk-koti, lisätietoja kanttori Kaisa Kautto. Klo 18 Alfa-raamis, Kirkkopuiston srk-koti. Klo 18.30 Yhteiskristillinen Healing Rooms rukousklinikka, Palstakatu 7-9., 3.krs. (parittomat viikot) Torstaisin: Klo 9.30 Äitien raamattupiiri, Kirkkopuiston seurakuntakoti. Lastenhoito. Klo 12 Tunti Sanan äärellä, Kirkkopuiston seurakuntakoti. Klo 12 Diakoniatyön kädentaidot kerho, Peltosaaren srk-koti (joka toinen torstai, parilliset viikot) Klo 13 Laulun ystävät kuoro harjoittelee, Kirkkopuiston seurakuntakoti klo 13.30 Vauvakerho, Sipusaaren seurakuntakoti. Klo 18 Kirkkokuoro, Kirkkopuiston seurakuntakoti. Klo 18.30 Miesten raamis, Kirkkopuiston srk-koti. Raamattupiirit Alfa-raamis, keskiviikkoisin klo 18, Kirkkopuiston srk-koti. Lisätietoja Ulla Kuisma, 0400 810 188. Ilosanoma-piiri, perjantaisin klo 18, Temppelikatu 9, 4.krs. Lisätietoja: Tuula Savander, 050 5335670. Sanan seurakuntapiiri, kerran kuukaudessa, klo 18.30 Seurakunnan virastotalossa, Temppelikatu 9 A, 3 krs. Lisätietoja: Vesa Kunnas, vkunnas@kolumbus.fi, 0400 589270. Tunti sanan ääressä, torstaisin klo 12-13, Kirkkopuiston srk-koti, Lisätietoja: Ulla Kuisma, 0400 810 188. Rukiista Raamatusta-miestenpiiri: jatkuu tiistaisin klo 17-19, Kirkkopuiston srk-koti. Lisätietoja antaa: Raine Selin, 040 8315514. Miesten raamattupiiri, torstaisin klo 18.30-20.30, Kirkkopuiston srk-koti, Lisätietoja: Ulla Kuisma, 0400 810 188. Kotiäitien raamattupiiri, torstaisin klo 9.30-11.30, Kirkkopuiston srk-koti, Lisätietoja: Ulla Kuisma, 0400 810 188. Elämää sanasta-kotipiiri maanantaisin klo 16, Petsamonkatu 56. Lisätietoja: pertti.pohjanvuori@luukku. com, 040 7270120. Kotiraamattupiiri, noin joka toinen viikko. Lisätietoja: Outi Luoma, luoma.outi@koulumbus.fi, 050 5456357. Mikko-kotipiiri, kerran kuukaudessa sunnuntaisin. Lisätietoja: Tuula Savander, 050 5335670. Israel-rukouspiiri (yhteiskristillinen) tiistaisin klo 15.30-17. Uskonyhteyssrk, Valtakatu 5. Lisätietoja: Vesa Kunnas, vkunnas@kolumbus.fi, 0400 589270. Perjantaisin: Klo 18 Ilosanomapiiri, Temppelik. 9 A, 4.krs. takkahuone. Klo 18.30 Sanan seurakuntapiiri kerran kuukaudessa, Temppelik. 9 A, 3 krs. (16.9., 7.10, 11.11. ja 9.12.) Aamurukouspiiri (yhteiskristillinen) keskiviikkoisin klo 7.30 8.00. Viialan leipomossa, Hämeenkatu 14. Lisätietoja: Vesa Kunnas, vkunnas@kolumbus.fi, 0400 589270.

Mikä on Taizemessu? Taize-messu on meditativiinen, rauhoittumiseen ja hiljaisuuteen rohkaiseva musiikkipitoinen messu. Messulle tyypillistä ovat Taize-laulut, joita toistetaan useita kertoja. Messussa ei myöskään ole saarnaa, vaan saarnan tilalla on hiljaista mietiskelyä. Messu soveltuu kaikille hijaisuutta, pyhän kohtaamista sekä pysähtymistä kaipaaville. Taize-messu on peräisin Taizen yhteiskristillisestä yhteisöstä Ranskasta. Riksun Taize-messu noudattaa luterilaisen kirkon perinnettä. Teejatkot. Taize-messut Riihimäen Keskuskirkossa (Kirkkopolku 2) sunnuntaisin klo 18: su 18.9., su 16.10. ja su 6.11.2016. Tule mukaan! Taize-messua on toteuttamassa monia avustajia ja vapaaehtoisia, olet lämpimästi tervetullut mukaan! Haluatko tulla mukaan esilauluryhmään tai säestää messussa omalla instrumentillasi? (Harjoitus messupäivänä klo 16 alkaen). Ilona Kaikko, ilona. kaikko@evl.fi / 040-770 5994. Haluatko toimia tekstinlukijana tai onko sinulla ehtoollisavustajan oikeudet? - ota yhteyttä: Tanja Koskela, 040 359 2541, tanja.koskela@evl.fi Kouluikäisten syksy Lisätiedot kerhoista ja leireistä/ ilmoittautuminen: www.riihimaenseurakunta.fi >toiminta >kouluikäiset> leirit ja tapahtumat JunnuJuttu -toimintaillat tytöille ja pojille (eskari 6lk) Illoissa raamattuopetusta, toimintapisteitä ja iltapala ym. Maksuton. 12.9. klo 18-20 Sipusaaren seurakuntakoti 24.10. klo 18-20 Sipusaaren seurakuntakoti 28.11. klo 18-20 Peltosaaren seurakuntakoti i Varhaisnuorisotyöstä vastaavat: Kati Lehmuskanta 050 524 1732 Jenni Sten 050 570 9063 Kari Laurila 050 524 1731 sähköposti: etunimi.sukunimi@evl.fi Lapsikuoro Singeli Harjoitukset keskiviikkoisin klo 17.15 Kirkkopuiston seurakuntakodissa. Harrastus sopii sinulle, jos olet noin 6-10 -vuotias ja haluat saada uusia kavereita ja kokemuksia musiikin parissa. Pääsykoetta ei ole, tervetuloa vain mukaan! Ilmoittautumiset ja lisätiedot kaisa.kautto@evl.fi p. 050 3669470. Gospelkuoro Go!Vocals Nuorille ja nuorille aikuisille suunnattu gospelkuoro Go!Vocals laulaa niin mustaa gospelia kuin suomalaistakin gospelia räväkällä ja raikkaalla otteella. Tule tutustumaan! Treenit tiistaisin klo 18.15-20 Kirkkopuiston seurakuntakodissa. Lisätiedot ja ilmoittautumiset: Nuorisomuusikko Ilona Kaikko, ilona.kaikko@evl.fi / 040 770 5994. Kirkkokuoro harjoitukset joka torstai klo 18, Kirkkopuiston seurakuntakoti. Lisätietoja: johtava kanttori Erkki Hannonen, erkki.hannonen@evl.fi, p. 041 461 7914. Laulunystävät harjoittelee torstaisin klo 13 Kirkkopuiston seurakuntakodissa. Laulamme kauniita hengellisiä lauluja yksiäänisesti pianon säestyksellä. Esiinnymme silloin tällöin seurakunnan tilaisuuksissa ja käymme laulamassa laitoksissa. Uudet laulajat tervetulleita mukaan! Ei pääsykoetta. Lisätietoja kanttori Kaisa Kautto, kaisa.kautto@evl.fi, 050 366 9470. Syksyn aloitus: to 15.9. klo 13-14 Kirkkopuiston seurakuntakoti.

Keskuskirkko, Hämeenkatu 5. Vuonna 1905 valmistunut Keskuskirkko sijaitsee keskellä kaupunkia. Kappelikirkko, Kolehmaisenkatu 26. Hautausmaan yhteydessä sijaitseva Kappelikirkko valmistui vuonna 1956. Hirvijärven leirikeskus Riihimäen seurakunnan leirikeskus sijaitsee 13 kilometriä keskustasta lounaaseen puhdasvetisen Hirvijärven rannalla. Kirkkopuiston seurakuntakoti, Hämeenk. 5 Keskuskirkon välittömässä läheisyydessä. Seurakuntakodissa on kaksi salia, kerhohuoneita sekä erillisessä rakennuksessa nuorisotila NARNIA (Kirkkopolku 2 a). Puhelin Kirkkopuiston seurakuntakotiin: 040 576 6029. Peltosaaren seurakuntakoti: Peltosaaren asuma-alueella, Jupiterinkatu 5, sijaitsevassa seurakuntakodissa pidetään erilaisia kerhoja niin lapsille kuin aikuisille. Sipusaaren seurakuntakoti: Sipusaaren seurakuntakoti, Sipusaarentie 31, on myös monen kerhon kokoontumispaikka, puh. 040 576 6033. Jukolan kerhohuone, Palojoentie 2, sijaitsee Patastenmäen alueella. Kirkkoherranvirasto: Riihimäen seurakunnan virastotalossa, Temppelikatu 9, sijaitsee kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto, diakoniatoimisto, erilaisia kerhotiloja sekä seurakunnan työntekijöiden toimistotiloja. Puhelin: 019 7481. Hautausmaa: Riihimäen seurakunnan hautausmaa sijaitsee Koivukatu 21:ssä; sankarihautausmaa puolestaan Temppelikadulla, seurakunnan virastotalon läheisyydessä. Varuskuntakirkko, varuskunnan alueella, Paljaskalliontie, rakennus 61. Varuskuntakirkko valmistui vuonna 1913 venäläisen varuskunnan ortodoksiseksi sotilaskirkoksi. Elokuun alusta 2009 Varuskuntakirkko siirtyi seurakunnan hoidosta varuskunnan vastuulle. Kirkko säilyy siirron jälkeenkin, ja sen pääkäyttäjä on varuskunta. Seurakunta järjestää edelleen muutamia tilaisuuksia mm. jouluaikana. Mistä tietoa? Seurakunnan toiminnasta ja tapahtumista voit kysellä kirkkoherranvirastosta, puh. 019 7481 tai seurakunnan tiedottajalta, Riitta Hyövältiltä p. 050 591 7092. Seurakunnan toiminnasta ilmoitetaan myös paikallislehdissä, seurakunnan kotisivuilla ja ilmoitustauluilla. Kotisivut Riihimäen seurakunnan omilla kotisivuilla on myös ajankohtaista tietoa tapahtumista ja toiminnasta, yhteystiedot ja palautesivu, jonne voi jättää viestisi seurakunnalle. Nettiosoite: www.riihimaenseurakunta.fi