Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnat 2014 Yleiset ohjeet hakijalle Taideyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2013 alussa, kun Kuvataideakatemia, Sibelius-Akatemia ja Teatterikorkeakoulu yhdistyvät. Perustettu vapaan taiteen yliopisto vahvistaa toiminnallaan taiteen koulutusta, asemaa ja autonomiaa yhteiskunnassa sekä koko Suomen taide- ja kulttuurielämää. Taideyliopisto koostuu kolmesta akatemiasta, jotka ovat koulutukselliselta sisällöltään ja kulttuuriselta painoarvoltaan yhdenvertaisia. Uudet opiskelijat Vuonna 2014 uusia opiskelijoita otetaan Teatterikorkeakoulun näyttelijäntyön, ohjauksen, dramaturgian, tanssin, valosuunnittelun ja äänisuunnittelun koulutusohjelmiin sekä teatteriopettajan, tanssinopettajan, valosuunnittelun ja äänisuunnittelun maisteriohjelmiin. Opinnot alkavat elokuussa 2014. Hyväksyttävien uusien opiskelijoiden määrät Kolmivuotiset kandidaatin koulutusohjelmat tanssin koulutusohjelma 12 16 valosuunnittelun koulutusohjelma 4 äänisuunnittelun koulutusohjelma 4 Viisivuotiset kandidaatin ja maisterin koulutusohjelmat näyttelijäntyön koulutusohjelma (suomenkielinen) 12 14 ohjauksen koulutusohjelma 2 4 dramaturgian koulutusohjelma 2 4 Kaksivuotiset maisteriohjelmat tanssinopettajan maisteriohjelma 8 10 teatteriopettajan maisteriohjelma 8 10 valosuunnittelun maisteriohjelma 4 6 äänisuunnittelun maisteriohjelma 4 6
Edellä mainittuihin lukuihin sisältyvät myös viisivuotisten koulutusohjelmien maisteriopintoja (koulutusohjelman syventävät opinnot) suorittamaan mahdollisesti valittavat opiskelijat sekä mahdolliset siirto-opiskelijat. Näyttelijätyön koulutusohjelmaan voidaan valita enintään 2 henkilöä maisteriopintoihin tai siirto-opiskelijaksi. Mikäli koulutusohjelmiin ei ole riittävästi valintakriteerit täyttäviä hakijoita, voidaan dekaanin päätöksellä ottaa vähemmän opiskelijoita kuin tässä esitetty hyväksyttävien opiskelijoiden määrä. HUOM! Hakija ei voi hakea samana vuonna saman koulutusohjelman sekä viisivuotiseen koulutukseen että kaksivuotisiin maisteriopintoihin (näyttelijäntyö, ohjaus, dramaturgia). Jos hakija palauttaa hakemuksen saman koulutusohjelman sekä viisivuotiseen koulutukseen että kaksivuotisiin maisteriopintoihin, otetaan huomioon vain hakemus viisivuotiseen koulutukseen. Seuraaviin hakukohteisiin ei ole valintoja vuonna 2014: Ruotsinkielinen näyttelijäntyön koulutusohjelma (skådespelarkonst) Tanssijan maisteriohjelma Koreografin maisteriohjelma Master s Degree Programme in Live Art and Performance Studies Erilliset opettajan pedagogiset opinnot (60op) Edellä mainittuihin hakukohteisiin otetaan uusia opiskelijoita seuraavan kerran todennäköisesti vuonna 2015. Opiskelijavalintoja tanssinopettajan ja teatteriopettajan maisteriohjelmiin ei järjestetä vuonna 2015, vaan seuraavat valinnat ovat vuonna 2016. Valintakiintiöt ja valintaperusteet päätetään vuosittain, joten tarkista tiedot aina Valintaoppaasta. Kielitaito ja opetuskieli Tutkintoihin johtava koulutus Teatterikorkeakoulussa edellyttää riittäviä suomen, ruotsin ja/tai englannin kielen taitoja. Hakijan kielitaito arvioidaan lähtökohtaisesti valintakokeissa. Maisteriohjelmissa, joissa opiskellaan englanniksi, on hakijan todistettava englannin kielen taitonsa todistuksin hakuvaiheessa, jos hakija haluaa suorittaa opintonsa englannin kielellä. Live Art and Performance Studies -maisteriohjelmassa kaikkien hakijoiden on todistettava englannin kielen taitonsa. Pääosa opetuksesta Teatterikorkeakoulussa tapahtuu suomen kielellä. Opiskelijalla on oikeus opetuksen yhteydessä ja opintosuorituksissa käyttää suomen ja ruotsin kieltä sekä suullisesti että kirjallisesti ellei opetussuunnitelmassa toisin määrätä tai opetuksen luonteesta niin johdu. Suurin osa ryhmäopetuksesta on kuitenkin suomen kielellä, joten suomen kielen taito on välttämätön lukuun ottamatta alla mainittua ruotsinkielistä koulutusohjelmaa tai englanninkielistä tai kahdella kielellä opetettavia maisteriohjelmia. Suomi opetus- ja tutkintokielenä: näyttelijäntyön koulutusohjelma ohjauksen koulutusohjelma dramaturgian koulutusohjelma tanssin koulutusohjelma valosuunnittelun koulutusohjelma äänisuunnittelun koulutusohjelma valosuunnittelun maisteriohjelma äänisuunnittelun maisteriohjelma 1
Ruotsi opetus- ja tutkintokielenä: ruotsinkielinen näyttelijätyön koulutusohjelma (skådespelarkonst) Englanti opetus- ja tutkintokielenä: Live Art and Performance Studies -maisteriohjelma (Hakijan on todistettava englannin kielen taitonsa todistuksin hakuvaiheessa.) Kahdella kielellä (suomi ja englanti) tapahtuva opetus: Seuraaviin maisteriohjelmiin voidaan tiettyinä vuosina valita sekä suomen kielellä että englannin kielellä opiskelevia opiskelijoita. Keväällä 2014 ei ole englanninkielistä hakua. Jos ohjelmaan valitaan englannin kielellä opiskelevia uusia opiskelijoita, on osa opetuksesta englanninkielistä myös suomenkielellä tutkintoa suorittaville. Hakijan on todistettava englannin kielen taitonsa todistuksin hakuvaiheessa, ainoastaan jos hän haluaa suorittaa opintonsa kokonaan englannin kielellä. teatteriopettajan maisteriohjelma tanssinopettajan maisteriohjelma koreografin maisteriohjelma tanssijan maisteriohjelma Valintakokeet Teatterikorkeakoulun valintakokeet järjestetään Helsingissä Teatterikorkeakoulun tiloissa osoitteessa Haapaniemenkatu 6 ja Lintulahdenkatu 3 (valo- ja äänisuunnittelu). Hakijoita voidaan karsia valintakokeiden kaikkien vaiheiden ja tehtävänantojen aikana. Hakijoita karsitaan myös ennakkotehtävien perusteella. Hakijoiden hakukelpoisuus ja ennakkotehtävät arvioidaan, ja jatkoon päässeet saavat toiseen vaiheeseen kutsun sähköpostitse. Valintakokeiden välikarsintojen tulokset ilmoitetaan ilmoitustauluilla sekä hakijoiden käyttöön perustetulla suljetulla www-sivulla, johon hakijoille annetaan tunnus ja salasana kutsun mukana. Annettuja valintakoeaikoja ei vaihdeta. Eri koulutusohjelmien valinnat järjestetään osin samanaikaisesti ja jos haet useampaan hakukohteeseen, sinun on valittava, minkä koulutusohjelman valintakokeisiin osallistut. Sinun tulee pyydettäessä todistaa henkilöllisyytesi valintakokeissa. Hakijamääristä riippuen valintoja ei välttämättä järjestetä kaikkina mainittuina päivinä. Hakulomaketta, ennakkotehtäviä ja liitteitä ei palauteta. Sinun on itse käännätettävä hakemuksen liitteet virallisella kielenkääntäjällä, mikäli ne eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Päihteiden vaikutuksen alaisena oleva voidaan poistaa valintakokeesta. Valintakoesuorituksia voidaan videokuvata arviointiraadin työn helpottamiseksi. Tallenteet voidaan säilyttää Teatterikorkeakoulussa valintakokeeseen liittyvien hallinnollisten tehtävien suorittamista varten. Osallistumalla valintakokeeseen osallistuja antaa luvan tallenteen käyttämiseen valintakokeen arvioinnissa ja kehittämisessä. 2
Erityisjärjestelyt valintakokeissa Valintakokeeseen osallistuja voi saada vammansa tai sairautensa perusteella tarvitsemansa erikoisjärjestelyt (esim. lisäaikaa kirjallisiin tehtäviin lukihäiriötodistuksella), mikäli hän ottaa yhteyttä Hakijapalveluihin (hakijapalvelut@teak.fi). Hakijapalveluihin tulee olla yhteydessä mieluiten jo hakuvaiheessa, mutta kuitenkin viimeistään kuukautta ennen valintakoetta. Hakijan tulee toimittaa Hakijapalveluihin lääkärintodistus sairaudestaan tai pääsykokeisiin lisäaikaa lukihäiriön perusteella anottaessa (esim. Ylioppilaslautakunnan myöntämä lupa lisäaikaan ylioppilaskirjoituksia varten). Tulokset ja opiskelupaikan vastaanottaminen Opiskelijavalintojen tulokset julkistetaan Teatterikorkeakoulun ulkoisilla verkkosivuilla sekä Teatterikorkeakoulun Sörnäisten rantatien puoleisella ovella. Hakija voi ilmoittaa hakulomakkeessa, jos ei hyväksytyksi tullessaan halua nimeään julkaistavan Teatterikorkeakoulun ulkoisilla verkkosivuilla (www.teak.fi). Tällöin hän voi tiedustella omaa valintatulostaan esim. puhelimitse tai sähköpostitse. Hyväksytyille lähetetään myös kirjeitse tieto hyväksymisestä tulosten julkistamisen jälkeen sekä ohjeet opiskelupaikan vastaanottamisesta. Opiskelupaikka otetaan vastaan joko Opetushallituksen hakujärjestelmän Oma Haku -palvelussa tai toimittamalla hakijapalveluihin kirjallinen ilmoituslomake ja mahdolliset muut hyväksymiskirjeessä ohjeistetut dokumentit 29.7.2014 klo 16.15 mennessä. Päätös varasijoille valituista tehdään tämän jälkeen, mikäli opiskelupaikkoja on vapautunut ja mikäli valinnoissa on valittu hakijoita varasijoille. Vastaanottamisilmoituksen on oltava perillä Teatterikorkeakoulussa määräaikana, muuten menetät opiskelupaikkasi. Opiskelupaikan vastaanottamisilmoitus on sitova eikä sitä voi muuttaa tai peruuttaa. Tulosten julkaisupäivät: - 16.4.2014 klo 9.00 (tanssinopettajan ja teatteriopettajan maisteriohjelmat) - 4.6.2014 klo 9.00 (näyttelijäntyön, dramaturgian, ohjauksen, tanssin, valosuunnittelun ja äänisuunnittelun koulutusohjelmat sekä valosuunnittelun ja äänisuunnittelun maisteriohjelmat) Ensimmäisenä opiskeluvuonna opiskelija voi ilmoittautua poissa olevaksi vain, mikäli dekaani on antanut hänelle luvan siirtää opintojen aloittamista vuodella. Siirtäminen on mahdollista vain erityisestä syystä, joka voi olla vapaaehtoiseen asepalveluksen tai asevelvollisuuden suorittaminen taikka äitiys-, isyys-, tai vanhempainvapaan pitäminen, sairaus tai muu erityisen painava syy (ei esim. työ tai opiskelu toisessa oppilaitoksessa tai ulkomailla). Opintojen aloittamisen siirtämistä on haettava kirjallisesti hakijapalveluista samaan päivämäärään mennessä kuin on ilmoitettava opiskelupaikan vastaanottamisesta. Oikaisumenettely Yliopiston opiskelijavalintaan tyytymätön voi pyytää siihen oikaisua kirjallisesti dekaanilta 14 päivän kuluessa valinnan tuloksen julkistamisesta. Oikaisupyyntö toimitetaan osoitteeseen Teatterikorkeakoulu, Hakijapalvelut, PL 29, 00097 Taideyliopisto. Dekaanin päätökseen tyytymätön voi hakea oikaisua päätökseen 30 päivän kuluessa toimivaltaiselta hallinto-oikeudelta. Yhden korkeakoulupaikan säännös lukuvuonna 2014 2015 alkavissa koulutuksissa Yhden paikan säännös on lukukausikohtainen: opiskelijaksi hyväksytty voi ottaa vastaan vain yhden korkeakoulututkintoon johtavan opiskelupaikan saman lukukauden aikana alkavista 3
opinnoista. Lisäksi säännös koskee ainoastaan valtakunnallisessa yhteishaussa mukana olevia koulutuksia (mukaan lukien Maanpuolustuskorkeakoulu). Yliopistojen erillisvalinnat ja ammattikorkeakoulujen vieraskielinen aikuiskoulutus ja vieraskieliset ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot jäävät säännöksen ulkopuolelle. Säännös ei estä ottamasta vastaan toista korkeakoulututkintoon johtavaa opiskelupaikkaa jonain muuna lukukautena alkavasta koulutuksesta. Vaikka siirtäisit opintojen aloittamista tai keskeyttäisit opintosi, et voi silti vastaanottaa toista opiskelupaikkaa samana lukukautena alkaviin korkeakouluopintoihin. Säännös ei koske Poliisiammattikorkeakoulua, Högskolan på Ålandia eikä ulkomaisia korkeakouluja. Yhden tutkintoon johtavan opiskeluoikeuden sääntö Taideyliopistossa Hakijan tulee huomioida että opiskelijalla voi olla samanaikaisesti vain yksi tutkintoon johtava opiskeluoikeus Taideyliopistossa. Opiskelijan ottaessa vastaan uuden tutkintoon johtavan opiskeluoikeuden Taideyliopistossa hän menettää aiemman opiskeluoikeutensa Taideyliopistossa. Rehtori voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen yhden opiskeluoikeuden säännöstä Taideyliopistossa. Poikkeusta anotaan hakemuksen jättämisen yhteydessä. Ota tarvittaessa yhteyttä akatemian opintopäällikköön. Lisätietoja opiskelijavalinnoista Lisätietoja Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnoista (huom! ennakkotehtäviä ei tarkenneta eikä selitetä) ja koulutuksesta saa hakijapalveluista (Haapaniemenkatu 6, Helsinki), puh. 040 661 4662 (puhelinaika ma-pe klo 9-15), sähköposti: hakijapalvelut@teak.fi. Valintaopas julkaistaan vain sähköisessä muodossa Teatterikorkeakoulun www-sivuilla. KOLMIVUOTISET KANDIDAATIN KOULUTUSOHJELMAT (180 op) (hakuaika 3. 14.3.2014) tanssin koulutusohjelma valosuunnittelun koulutusohjelma äänisuunnittelun koulutusohjelma Yleiset valintaperusteet Opiskelijaksi voidaan hyväksyä henkilö, joka valintakokeissa on osoittanut taiteellisen lahjakkuutensa ja soveltuvuutensa alalle ja joka on suorittanut joko ylioppilastutkinnon ammattikorkeakoulututkinnon ammatillisen opistoasteen tai ammatillisen korkea-asteen tutkinnon vähintään kolmivuotisen ammatillisen tutkinnon tai vastaavan ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Jos hakija kuitenkin on valintakokeissa osoittanut erityistä lahjakkuutta ja soveltuvuutta alalle, voidaan hänet hyväksyä ilman edellä mainitun tutkinnon suorittamista. 4
Hakeminen Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnoissa käytetään valtakunnallista sähköistä hakulomaketta. Opetushallituksen sähköinen hakujärjestelmä avautuu 3.3.2014 ja sulkeutuu 14.3.2014 klo 16.15. Mahdolliset yhteishaun paperiset hakulomakkeet toimitetaan Opetushallitukseen 14.3.2014 klo 16.15 mennessä. Opetushallitus merkitsee tämän jälkeen saapuneet paperiset hakemukset myöhästyneiksi. Huom. Kaikki ennakkotehtävät ja liitteet sekä tuloste tai kopio nettihakemuksesta lähetetään Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin osoitteeseen: Teatterikorkeakoulu, Hakijapalvelut, PL 29, 00097 Taideyliopisto. Niiden tulee olla perillä Teatterikorkeakoulussa viimeistään 14.3.2014 klo 16.15. Ennakkotehtävät ja liitteet sekä tulosteen tai kopion nettihakemuksesta voi myös palauttaa tuomalla ne suoraan Teatterikorkeakoulun Info-pisteeseen (Haapaniemenkatu 6) maanantaista perjantaihin klo 8-16.15 välisenä aikana. Huom. viimeisenä hakupäivänä (14.3.2014) myös tuomalla palautettujen hakemusten tulee olla perillä Teatterikorkeakoulun Infossa klo 16.15 mennessä. Sähköpostilla, sähköpostin liitteenä tai faksilla toimitettuja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Hakemuksen (hakulomake, ennakkotehtävät, liitteet) lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Hakijan kannattaa lähettää hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä, sillä Teatterikorkeakoulu ja Opetushallitus eivät vastaa postinkulussa tapahtuneista virheistä, joiden takia hakulomake tai ennakkotehtävät saapuvat vasta hakuajan päätyttyä. Myöhästyneitä hakulomakkeita ja ennakkotehtäviä ei käsitellä eikä huomioida. Myöskään hakemuksia, joista puuttuu ennakkotehtävät, ei käsitellä. Teatterikorkeakoulu ei lunasta riittämättömin postimerkein varustettuja hakemuksia. Hakemusta tai sen mukana toimitettavia liitteitä ei tule nitoa. Vältä myös paperiliitinten käyttöä, riittää että paperit ovat tehtäväjärjestyksessä. Liitteiden tulee olla suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Sinun on itse käännätettävä hakemuksen liitteet virallisella kielenkääntäjällä, mikäli ne eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Hakemusasiakirjoja tai liitteitä ei palauteta hakijalle. Annettuja valintakoeaikoja ei vaihdeta. Eri koulutus- ja maisteriohjelmien valinnat järjestetään osin samanaikaisesti. Mikäli haet useammassa valinnassa ja valintakokeet osuvat samaan aikaan, sinun on valittava, mihin valintaan osallistut. Sinun tulee pyydettäessä todistaa henkilöllisyytesi valinnoissa. Hakijoiden hakukelpoisuus ja ennakkotehtävät arvioidaan ja jatkoon päässeet saavat toiseen vaiheeseen kutsun sähköpostitse. Valintakokeiden välikarsintojen tulokset ilmoitetaan hakijoiden käytössä olevalla sisäisellä verkkoalueella sekä ilmoitustauluilla. VIISIVUOTISET MAISTERIN KOULUTUSOHJELMAT (300 op) (hakuaika 3. 14.3.2014) näyttelijäntyön koulutusohjelma (suomenkielinen) ohjauksen koulutusohjelma dramaturgian koulutusohjelma Yleiset valintaperusteet Opiskelijaksi voidaan hyväksyä henkilö, joka valintakokeissa on osoittanut taiteellisen lahjakkuutensa ja soveltuvuutensa alalle ja joka on suorittanut joko 5
ylioppilastutkinnon ammattikorkeakoulututkinnon ammatillisen opistoasteen tai ammatillisen korkea-asteen tutkinnon vähintään kolmivuotisen ammatillisen tutkinnon tai vastaavan ulkomaisen koulutuksen, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin. Jos hakija kuitenkin on valintakokeissa osoittanut erityistä lahjakkuutta ja soveltuvuutta alalle, voidaan hänet hyväksyä ilman edellä mainitun tutkinnon suorittamista. Hakeminen Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnoissa käytetään valtakunnallista sähköistä hakulomaketta. Opetushallituksen sähköinen hakujärjestelmä avautuu 3.3.2014 ja sulkeutuu 14.3.2014 klo 16.15. Mahdolliset paperiset hakulomakkeet toimitetaan Opetushallitukseen 14.3.2014 klo 16.15 mennessä. Opetushallitus merkitsee tämän jälkeen saapuneet paperiset hakemukset myöhästyneiksi. Huom. Kaikki ennakkotehtävät ja liitteet sekä tuloste tai kopio nettihakemuksesta lähetetään Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin osoitteeseen: Teatterikorkeakoulu, Hakijapalvelut, PL 29, 00097 Taideyliopisto. Niiden tulee olla perillä Teatterikorkeakoulussa viimeistään 14.3.2014 klo 16.15. Ennakkotehtävät ja liitteet sekä tulosteen tai kopion nettihakemuksesta voi myös palauttaa tuomalla ne suoraan Teatterikorkeakoulun Info-pisteeseen (Haapaniemenkatu 6) maanantaista perjantaihin klo 8-16.15 välisenä aikana. Huom. viimeisenä hakupäivänä (14.3.2014) myös tuomalla palautettujen hakemusten tulee olla perillä Teatterikorkeakoulun Infossa klo 16.15 mennessä. Sähköpostilla, sähköpostin liitteenä tai faksilla toimitettuja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Hakemuksen (hakulomake, ennakkotehtävät, liitteet) lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Hakijan kannattaa lähettää hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä, sillä Teatterikorkeakoulu ja Opetushallitus eivät vastaa postinkulussa tapahtuneista virheistä, joiden takia hakulomake tai ennakkotehtävät saapuvat vasta hakuajan päätyttyä. Myöhästyneitä hakulomakkeita ja ennakkotehtäviä ei käsitellä eikä huomioida. Myöskään hakemuksia, joista puuttuu ennakkotehtävät, ei käsitellä. Teatterikorkeakoulu ei lunasta riittämättömin postimerkein varustettuja hakemuksia. Hakemusta tai sen mukana toimitettavia liitteitä ei tule nitoa. Vältä myös paperiliitinten käyttöä, riittää että paperit ovat tehtäväjärjestyksessä. Liitteiden tulee olla suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Sinun on itse käännätettävä hakemuksen liitteet virallisella kielenkääntäjällä, mikäli ne eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Hakemusasiakirjoja tai liitteitä ei palauteta hakijalle. Annettuja valintakoeaikoja ei vaihdeta. Eri koulutus- ja maisteriohjelmien valinnat järjestetään osin samanaikaisesti. Mikäli haet useammassa valinnassa ja valintakokeet osuvat samaan aikaan, sinun on valittava, mihin valintaan osallistut. Sinun tulee pyydettäessä todistaa henkilöllisyytesi valinnoissa. Hakijoiden hakukelpoisuus ja ennakkotehtävät arvioidaan ja jatkoon päässeet saavat toiseen vaiheeseen kutsun sähköpostitse. Valintakokeiden välikarsintojen tulokset ilmoitetaan hakijoiden käytössä olevalla sisäisellä verkkoalueella sekä ilmoitustauluilla. 6
KAKSIVUOTISET MAISTERIOHJELMAT JA MAISTERIOPINNOT (120 op) (hakuaika 3. 14.2.2014) Maisteriohjelmat: tanssinopettajan maisteriohjelma teatteriopettajan maisteriohjelma valosuunnittelun maisteriohjelma äänisuunnittelun maisteriohjelma Seuraavien viisivuotisten maisterin koulutusohjelmien maisteriopintoja (syventävät opinnot) suorittamaan voi pyrkiä valintakokeiden kautta: näyttelijäntyön koulutusohjelma (suomenkielinen) ohjauksen koulutusohjelma dramaturgian koulutusohjelma Yleiset valintaperusteet Teatteri- ja tanssitaiteen maisterin tutkintoon johtavaan kaksivuotiseen maisteriohjelmaan ja viisivuotisen koulutusohjelman maisteriopintoihin (syventävät opinnot) voidaan hyväksyä henkilö, joka on suorittanut tai teatteri- tai tanssitaiteen alemman korkeakoulututkinnon tai muun soveltuvan alemman korkeakoulututkinnon soveltuvan ammattikorkeakoulututkinnon BA- (Bachelor of Arts) tasoisen soveltuvan ulkomaisen tutkinnon, joka asianomaisessa maassa antaa kelpoisuuden vastaaviin korkeakouluopintoihin jolla on opintojen, taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen perusteella hankitut korkeakoulun toteamat riittävät tiedot ja valmiudet. Jos opiskelija valitaan viimeisen kohdan perusteella (opintojen, taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen perusteella hankitut, korkeakoulun toteamat riittävät tiedot ja valmiudet), hänellä tulee olla vähintään 60 opintopistettä/40 opintoviikkoa korkeakouluopintoja, joiden soveltuvuus harkitaan tapauskohtaisesti. Opinnot on oltava suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Opinnot voivat sisältää oman taiteenalan tai sitä tukevia korkeakouluopintoja. Jos nämä opinnot eivät kokonaisuudessaan muodostu oman taiteenalan korkeakouluopinnoista, hakijalla tulee olla vahva näyttö taiteellisesta toiminnastaan omalla taiteenalallaan. Ammattilaiskursseja ei lasketa mukaan em. 60 opintopisteeseen/40 opintoviikkoon. Esimerkiksi Teatterikorkeakoulun avoimessa yliopistossa voi suorittaa opintoja, jotka voidaan lukea hyväksi hakukelpoisuutta todettaessa; taiteellista toimintaa, joka edellyttää päätoimista oman taiteenalan ammatissa toimimista; työkokemusta taidealalta. Tanssinopettajan tai teatteriopettajan maisteriohjelmiin pyrittäessä työkokemus voi olla myös oman taiteenalan opetuskokemusta. Taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen riittävyys arvioidaan hakijan hakemuksen ja todistusten perusteella. 7
Koulutus- ja maisteriohjelmat voivat tarkentaa em. valintaperusteita omissa hakuoppaissaan. Hakijan hakukelpoisuudesta tehdään päätös ennen kutsujen lähettämistä valintakokeisiin. Kielteiset hakukelpoisuuspäätökset lähetetään hakijalle tiedoksi. Myös myönteisistä maisterivaiheen hakukelpoisuuspäätöksistä tiedotetaan sähköpostitse maisterivaiheen hakijoille viimeistään viikolla 11. Huom. valintakokeisiin kutsutaan kuitenkin ainoastaan ne, jotka on ennakkotehtävien perusteella hyväksytty jatkoon. Valintapäätös tehdään ehdollisena sellaisten maisteriopintoihin tai -ohjelmiin valinnan kautta hyväksyttyjen hakijoiden osalta, joiden kandidaatin tutkinto tai muu soveltuva alempi korkeakoulututkinto on vielä hakuvaiheessa kesken. Kyseisten hakijoiden on toimitettava todistus suoritetusta kandidaatin tutkinnosta tai muusta soveltuvasta alemmasta korkeakoulututkinnosta Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin 29.7.2014 klo 16.15, muuten heidän osaltaan tehty ehdollinen valintapäätös raukeaa. Ehdollinen päätös ei koske hakijoita, jotka tulevat hyväksytyiksi opintojen, taiteellisen toiminnan ja työkokemuksen perusteella. Korkeakouluun hyväksytyltä maisteriopiskelijalta voidaan vaatia 120 opintopisteen opintojen lisäksi täydentäviä opintoja koulutuksessa tarvittavien valmiuksien saavuttamiseksi. Lähtökohtana on soveltuva alempi korkeakoulututkinto, ja täydentävien opintojen määrä voi olla enintään 30 opintopistettä. Mahdollisesti vaaditut täydentävät opinnot ilmoitetaan hyväksytylle hyväksymiskirjeessä ja tulosten ilmoittamisen yhteydessä. Hyväksytyksi tulleiden hakijoiden tulee toimittaa opiskelupaikkaa vastaanottaessaan oikeaksi todistettu kopio tutkintotodistuksestaan sekä virallinen opintosuoritusote. Hakeminen Teatterikorkeakoulun opiskelijavalinnoissa käytetään valtakunnallista sähköistä hakulomaketta. Opetushallituksen sähköinen hakujärjestelmä avautuu 3.2.2014 ja sulkeutuu 14.2.2014 klo 16.15. Mahdolliset paperiset hakulomakkeet toimitetaan Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin 14.2.2014 klo 16.15 mennessä. Tämän jälkeen saapuneet paperiset hakemukset merkitään myöhästyneiksi. Huom. Kaikki ennakkotehtävät ja liitteet sekä tuloste tai kopio nettihakemuksesta lähetetään Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin osoitteeseen: Teatterikorkeakoulu, Hakijapalvelut, PL 29, 00097 Taideyliopisto. Niiden tulee olla perillä Teatterikorkeakoulussa viimeistään 14.2.2014 klo 16.15. Ennakkotehtävät ja liitteet sekä tulosteen tai kopion nettihakemuksesta voi myös palauttaa tuomalla ne suoraan Teatterikorkeakoulun Info-pisteeseen (Haapaniemenkatu 6) maanantaista perjantaihin klo 8-16.15 välisenä aikana. Huom. viimeisenä hakupäivänä (14.2.2014) myös tuomalla palautettujen hakemusten tulee olla perillä Teatterikorkeakoulun Infossa klo 16.15 mennessä. Sähköpostilla, sähköpostin liitteenä tai faksilla toimitettuja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Maisteriohjelmiin tai maisteriopintoihin hakevien tulee liittää hakemukseensa kopio suorittamastaan aiemmasta ammattikorkeakoulu- tai yliopistotutkinnosta sekä opintosuoritusote. Liitteiden tulee olla suomen, ruotsin tai englannin kielellä. Sinun on itse käännätettävä hakemuksen liitteet virallisella kielenkääntäjällä, mikäli ne eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Maisteriohjelmiin tai maisteriopintoihin hakevan tulee toimittaa seuraavat liitteet: kopio kotimaisesta tai ulkomaisesta kandidaatin tai BA-tutkinnon tutkintotodistuksesta opintosuoritusote valinnassa huomioitavaksi halutuista opinnoista Diploma Supplement, jos DS on käytössä kyseisessä ulkomaisessa korkeakoulussa selvitys ulkomaisten opintojen laajuudesta ECTS-järjestelmässä ja arvostelusta 5- portaisella asteikolla, jos Diploma Supplementia ei ole saatavilla 8
Teatterikorkeakoulun hakijapalveluissa ei oteta alkuperäisistä todistuksista tai hakulomakkeesta kopioita. Hakemusta tai sen mukana toimitettavia liitteitä ei tule nitoa. Vältä myös paperiliitinten käyttöä, riittää että paperit ovat tehtäväjärjestyksessä. Hakemusasiakirjoja tai liitteitä ei palauteta hakijalle. Hakemuksen (hakulomake, ennakkotehtävät, liitteet) lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Hakijan kannattaa lähettää hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä, sillä Teatterikorkeakoulu ja Opetushallitus eivät vastaa postinkulussa tapahtuneista virheistä, joiden takia hakulomake tai ennakkotehtävät saapuvat vasta hakuajan päätyttyä. Myöhästyneitä hakulomakkeita ja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Myöskään hakemuksia, joista puuttuu ennakkotehtävät, ei käsitellä. Teatterikorkeakoulu ei lunasta riittämättömin postimerkein varustettuja hakemuksia. Annettua valintakoeaikaa ei vaihdeta. Eri koulutus- ja maisteriohjelmien valinnat järjestetään osin samanaikaisesti. Mikäli haet useammassa valinnassa ja valintakokeet osuvat samaan aikaan, sinun on valittava, mihin valintaan osallistut. Sinun tulee pyydettäessä todistaa henkilöllisyytesi valinnoissa. Hakijoiden hakukelpoisuus ja ennakkotehtävät arvioidaan ja jatkoon päässeet saavat toiseen vaiheeseen kutsun sähköpostitse. Valintakokeiden välikarsintojen tulokset ilmoitetaan hakijoiden käytössä olevalla sisäisellä verkkoalueella sekä ilmoitustauluilla. SIIRTO-OPISKELIJAT (hakuaika 3. 14.2.2014) Teatterikorkeakoulua vastaavassa kotimaisessa tai ulkomaisessa yliopistossa parhaillaan tutkintoa suorittava opiskelija voi tehdä opiskeluoikeutensa siirtoa koskevan hakemuksen Teatterikorkeakouluun. Huom! Näyttelijätyön koulutusohjelmaan voi jättää siirtohakemuksen ainoastaan kaksivuotisiin maisteriopintoihin. Siirto-opiskelijahaun kautta hakevien hakulomake. Hakemukseen liitetään mukaan: tulostettu hakulomake vapaamuotoinen motivaatiokirje ansioluettelo opintorekisteriote ko. koulutus- tai maisteriohjelmaan vaadittavat ennakkotehtävät koulutus- tai maisteriohjelman määrittelemät muut mahdolliset liitteet. Hakemuksen perusteella koulutus- tai maisteriohjelman professori päättää, kutsutaanko hakija antamaan erillinen näyttö osaamisestaan paikan päällä. Lopullisen päätöksen siirtohakemuksen hyväksymisestä tai hylkäämisestä tekee opetusneuvosto. Lähetä hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet Teatterikorkeakoulun hakijapalveluihin joko postitse tai toimittamalla ne Teatterikorkeakoulun Info-pisteeseen (Haapaniemenkatu 6, Helsinki). Niiden tulee olla perillä Teatterikorkeakoulussa viimeistään 14.2.2014 klo 16.15. Sähköpostilla, sähköpostin liitteenä tai faksilla toimitettuja ennakkotehtäviä ei käsitellä. 9
Ennakkotehtävien palautusosoite: Teatterikorkeakoulu, Hakijapalvelut, PL 29, 00097 Taideyliopisto. Hakemuksen (hakulomake, ennakkotehtävät, liitteet) lähettäminen tapahtuu lähettäjän vastuulla. Hakijan kannattaa lähettää hakulomake, ennakkotehtävät ja liitteet hyvissä ajoin ennen hakuajan päättymistä, sillä Teatterikorkeakoulu ei vastaa postinkulussa tapahtuneista virheistä, joiden takia hakulomake tai ennakkotehtävät saapuvat vasta hakuajan päätyttyä. Myöhästyneitä hakulomakkeita ja ennakkotehtäviä ei käsitellä. Myöskään hakemuksia, joista puuttuu ennakkotehtävät, ei käsitellä. Teatterikorkeakoulu ei lunasta riittämättömin postimerkein varustettuja hakemuksia. Hakulomaketta, ennakkotehtäviä ja liitteitä ei palauteta hakijalle. Sinun on itse käännätettävä hakemuksen liitteet virallisella kielenkääntäjällä, mikäli ne eivät ole suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi. Eri koulutusohjelmien valinnat järjestetään osin samanaikaisesti, ja silloin Sinun on valittava, minkä koulutusohjelman valintakokeeseen osallistut. Sinun tulee pyydettäessä todistaa henkilöllisyytesi valinnoissa. Siirto-opiskelijahakijan tulee noudattaa näiden siirtohakuohjeiden lisäksi kyseisen koulutusohjelman tai maisteriohjelman omia tarkempia ohjeita esim. ennakkotehtävistä ja hakemukseen mahdollisesti tarvittavista liitteistä. Siirto-opiskeluhaussa noudatetaan kyseisen koulutus-/maisteriohjelman valintaperusteita ja -kriteerejä. Hakija ei voi hakea samaan ohjelmaan sekä siirto-opiskelijahakijana että tavallisena hakijana (hakija voi jättää samaan koulutusohjelmaan vain yhden hakemuksen). Jos toivottuun ohjelmaan ei ole hakukeväänä valintakokeita, siirtoa hakevan tulee jättää siirtohakemus määräaikaan mennessä ja ottaa erikseen yhteyttä hakijapalveluihin. Hakemuksen perusteella koulutus- tai maisteriohjelman professori päättää, kutsutaanko hakija antamaan erillinen näyttö osaamisestaan paikan päällä. Kyseinen ohjelma voi tarvittaessa räätälöidä professorin johdolla hakijalle ennakkotehtävät ja erillisen näyttökokeen. Lisätietoa hakumenettelystä saa Teatterikorkeakoulun hakijapalveluista, hakijapalvelut@teak.fi. 10