Romuvarastosta tuli Autuaaksijulistamisen huone. Naisten juttuja ja nuttuja Launeella. Taize-messut alkavat Joutjärvellä. Itämaan tietäjät ja tähti



Samankaltaiset tiedostot
LEIRIHAKEMUKSEN voi tehdä netissä;

Taikinan kylän asukkaat

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tämän leirivihon omistaa:

kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014


Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Kouluun lähtevien siunaaminen

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Tikkurilan seurakunnassa

Gumeruksen koulun urheilukilpailujen tulokset

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Pääsiäisajan tilaisuuksia

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

lapset - nuoret perheet

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/

Liturgiset värit. Vihreä on kesän ja kasvun väri. Valkoinen merkitsee iloa ja puhtautta. Punainen kuvaa tulta ja verta. Violetti kuvaa katumusta.

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

Sarjahiihto , vapaa, Hollolan Urheilijat -46, Hollolan Nasta, Lahden Hiihtoseura

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen syntymä

Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -

Story 36 of 60.

Näkövammaistyö Kevät

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Toimintaa toukokuussa 2019

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

Kokemäen Hippo-kisat kisailtiin sunnuntaina Ohessa kaikkien lajien tulokset.

LHS - Piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 19 18:39:30, :45:30, :44:30, :31:34 1

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

toimisto gsm gsm

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

Satakunnan pm-viestit, HS-alueviestit, , Noormarkku

Seuraottelun tulokset

Satakunnan Kansan Junior- ja seuracup 2/4 Vapaa

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu LAHJAKSI

Lista 1 ( 10 ) Oulu toimitukset

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

MLL:N JA PEIKKOJEN YLEISURHEILUKISAT KAJALASSA

Kolehtisuunnitelma

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

JUMALAN VALTAKUNTA ALKAA MURTAUTUA ESIIN Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. Saarna Ari Puonti

LHS:n piirikunnalliset LPH Urheilukeskus, Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET

Usko. Elämä. Yhteys.

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

Jeesus parantaa sokean

Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä:

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

LHS - Piirikunnalliset Lahti klo 18:30 LOPPUTULOKSET

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero :33:52 1

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Kirkolliskokous maallikot 2016

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

200m tytöt 5-v 200m pojat 5-v Tytöt 5-v keihäs Pojat 5-v keihäs

Pojat 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Tytöt 1.lk 1 km V. Sarjaluettelo. Sija Nimi Seura Tulos Ero

Silja Line Seurakisojen tulokset: ke

POJAT 5 40 m 40 m pallonheitto pallonheitto pisteet nimi aika pisteet m pisteet yhteensä 1 Viljanen Tomi 8, , Rintala Lari-Antton

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

Halli Toimintakalenteri Helmikuu 2014

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla

Tieyksikkölaskelma Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro

Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.

Löydätkö tien. taivaaseen?

Tanelinrannan Hiihdot PK (V) Järj: Seinäjoen HIihtoseura

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

Omatoiminen tehtävävihko

LNM Sarjahiihdot 2014

Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Transkriptio:

K Seurakuntalehti jokaiseen kotiin 1/2011 5.1.2010 Asikkalan, Heinolan, Hollolan, Kärkölän, Lahden, Nastolan ja Padasjoen seurakunnat Naisten juttuja ja nuttuja Launeella Sivu 6 Taize-messut alkavat Joutjärvellä Sivu 6 Itämaan tietäjät ja tähti Sivu 9 Romuvarastosta tuli Autuaaksijulistamisen huone Anna Savolainen ja Aino-Maria Vuoti rakensivat muiden graafisen suunnittelun opiskelijoiden kanssa huoneen Vuorisaarnan pohjalta. Sivu 3

Pyhänseutu Pääkirjoitus 5.1.2011 Kevätlukukausi Loppiainen (Epifania) 6.1. Jeesus, maailman valo Loppiaisen evankeliumi kertoo idän tietäjistä, jotka tulivat osoittamaan kunnioitustaan juuri syntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Tietäjät olivat vieraiden kansojen edustajia. Tämä osoittaa, että Kristus on valo kaikille maailman kansoille. Loppiainen muistuttaa kirkon lähetystehtävästä. Joulun sanoma kuuluu kaikille. Liturginen väri: Valkoinen Raamatuntekstit: Ps. 72:1-3,8-12, Jes. 49:5-7, Kol. 1:24-27, Matt. 2:1-12 Rukous Rakas Jeesus, kiitos että sinä tiedät, mitä me tarvitsemme. Me emme aina tiedä, miten meidän tulisi rukoilla. 1. sunnuntai loppiaisesta 9.1. Kasteen lahja Sunnuntain aiheena on Jeesuksen kaste, loppiaisen vanhakirkollinen aihe. Jeesuksen kasteesta näkökulma laajenee kristilliseen kasteeseen yleensä. Kaikki Uuden testamentin tekstit keskittyvät tänä sunnuntaina kasteeseen ja sen merkitykseen kristityn elämässä. Jeesuksen kaste hänen kärsimystiensä alkuna on meidän kasteemme perusta. Kasteessa meidät on liitetty Kristukseen ja hänen kirkkoonsa. Liturginen väri: Valkoinen Raamatuntekstit: Ps. 89:19 22, 27 30, Jes. 61:1 3, Ap. t. 8:26 40, Joh. 1:29 34 Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleitten kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan kaikkia murheellisia, antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan ylistyksen Kuitenkin sinä annat meille paljon enemmän kuin osaamme edes pyytää. Auta meitä näkemään suuria ja pieniä ihmeitä, viitan. Heitä kutsutaan Vanhurskauden tammiksi, Herran tarhaksi, jonka hän itse on istuttanut osoittaakseen kirkkautensa. Jes. 61: 1 3 2. sunnuntai loppiaisesta 16.1. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa Kaanan häitä kuvaava teksti oli aikoinaan yksi loppiaisen aiheista. Kun kertomus tietäjistä liitettiin keskiajalla loppiaiseen, evankeliumiteksti Kaanan häistä sijoitettiin toiseen loppiaisen jälkeiseen sunnuntaihin. Näin kirkkovuodessa siirrytään Jeesuksen lapsuudesta hänen julkisen toimintansa alkuun. Jeesus kutsuu ihmisiä näkemään Jumalan suuria tekoja. Liturginen väri: Vihreä Raamatuntekstit: Ps. 105:2 5, 39 42, 2. Moos. 17:1 6, Ilm. 22:16 17, Joh. 4:5 26 joita elämässämme tapahtuu jatkuvasti. Opeta meitä jättämään kaikki asiamme sinun hoitoosi ja luottamaan kaikessa sinuun. Kiitos, rakas Jeesus. Joulun alla siunattiin haudan lepoon vanha mies, jonka rippikouluvirsikirjassa oli etulehdelle kirjoitettu hänen omalla käsialallaan raamatunlause Uuden testamentin Kolossalaiskirjeestä: Kaikki, mitä teette, se tehkää sydämestänne, niin kuin Herralle eikä ihmisille. Edessämme ovat uuden vuoden työtehtävät ja arjen askareet. Kevätlukukausi tarjoaa mahdollisuuden uudistumiseen. Se minkä tekee, kannattaa tehdä hyvin ja kokeilla vaikkapa jotain uutta. Joskus askeltaessaan vähän oudommalle maaperälle pelkää, että astunko tyhjän päälle? Sitten huomaa, että sielläkin oli askeleen kantava pohja vastassa. Ilman noita rohkeita askeleita ei koskaan löydä mitään uutta. Jaakko Heinimäki ja Hilkka Olkinuora vertaavat kirjassaan Puhetta pyhästä elämää vuorelle kiipeämiseen. He kirjoittavat, että jotkut vuorista jäävät ikuisesti siniseen horisonttiin. Niille et koskaan pääse. Niille pyhimmille. Juuri sellaisina ne saattavat vaikuttaa elämääsi eniten. Tapania vietettiin kuoliaaksi kivitetyn Stefanuksen ja muiden marttyyrien muistoksi. Meidän aikamme uutiset kertovat joka päivä samanlaisista teoista. Tapaninpäivän kirkossa pappi muistutti saarnassaan, että kiviä eivät heitä vain muut, vaan meistä itse kukin. Hän esitti mahdollisuutta laskea kivet maahan ja olla heittämättä. Olla heittämättä kiveä on rohkea teko, joita maailma kaipaisi enemmän. Kirkkoon kohdistuu paljon odotuksia ja vaatimuksia. Joulun alla kirkon tilaa pohtineessa seminaarissa todettiin ihmisen kasvot kirkon vahvuudeksi. Seurakuntalainen kohtaa kirkon ihmisissä ja toisissaan, ei rakenteissa tai opissa. Noissa kasvoissa toivotaan nähtävän iloa, toivoa ja palvelua. Tehtäväksi annettiin lisätä avointa vuorovaikutusta työntekijöiden ja seurakuntalaisten kesken. Meidän on kuunneltava toisiamme. Yhteiskunnallisesti kevään merkittävin tapahtuma on eduskuntavaalit, kirkollisesti ainakin täällä Päijät-Hämeessä toivottavasti koko maassa Kirkkopäivät. Osallistutaan niihin! Olla heittämättä kiveä on rohkea teko, joita maailma kaipaisi enemmän. Markku Jalava Hyvä paimen Siis kumartamaan tulkaa! Täällä kylmässä Pohjolassa ei turhia kumarrella. Kättely on tapa tervehtiä niin presidentit kuin muutkin kansalaiset. Sitten on toisenlaisia kulttuureja, kuten Japani. Siellä kuulemma ei voi koskaan kumartaa liikaa. Kumartaminen on heille kunnioituksen osoitus, jota ei yleisen käsityksen vastaisesti voi verrata pelkästään länsimaiseen tapaan kätellä. Se viestittää enemmän. Ex-vanki kertoi radio-ohjelmassa, ettei voi tuntea itseään pienemmäksi kuin asioidessaan toimeentuloon liittyvissä kysymyksissä viranomaisten kanssa. Asetelma on kouriintuntuva: elämässään epäonnistunut (-onnekas?) kohtaa elämässään onnistuneen (onnekkaan?) ammatin harjoittajan. Vaikka muodolliset tavat ovat kadonneet kulttuuristamme, kuten kumartaminen, niin asetelmat eivät. Ne ovat vain piilossa ja piiloviestinnän takana. Joskus voisi olla selkeämpää vaikka kumartaa ja sitten mennä asiaan toista arvostavasti. Loppiaisena muistelemme miten itämaan tietäjät kumarsivat seimen äärellä. Heille ei tehnyt tiukkaa asemastaan huolimatta kumartaa pientä vastasyntynyttä. Tämä vastasyntynyt opetti vartuttuaan, ettei hänen omiensa joukossa ole tapana asettua toisen yläpuolelle, vaan toisen rinnalle ja jopa alemmaksi: olla itse valmiina kumartamaan. Sillä syvimmältään vain Vapahtajan edessä tulee kumartaa ja heikoissa lähimmäisissään hän muistutti löytävän itsensä. Kun muistamme elämän karikoissa ajelehtivia, palvelemme itse kaiken Luojaa ja ylläpitäjää. Ehkä meidän kirkonkin kiusaus voi joskus olla vääränlaisen ammattimaisuuden alleviivaaminen. Saatamme tehdä itsestämme ja asiastamme väärällä tavalla tärkeän, ohi ihmisen ja evankeliumin todellisen sanoman. Tietysti taidot ja koulutus ovat tärkeitä, mutta jos tästä tulee kuin läpinäkymätön lasiseinä minun ja lähimmäiseni välille, emme ole Vapahtajan asialla. Ehkä olemme silloin pikemminkin tuon kuuluisan erilleen heittäjän asialla (sana paholainen tulee kreikan sanasta diabolos - erilleen heittäjä). Oikeassa paikassa kumartaminen on silti vapauttavaa. Kun kumaramme Jumalan edessä, hyväksymme kaksi asiaa: 1) Jumala on jotain paljon enemmän kuin minä ja 2) Jumala on luotujaan rakastava kuningas, joka antoi jouluna seimen lapsen syntyä minun puolestani maailmaan, jotta löytäisin yhteyden Luojaani. Silloin kun nämä kaksi asiaa ovat kohdallaan, olen löytänyt oikean paikkani elämän antajan ja toisten luotujen keskuudessa. Ja hänen edessään en ole enemmän kuin toiset, mutta en myöskään vähemmän kuin toiset - olin sitten niin sanottu epäonnistunut (-onnekas!) tai onnistunut (onnekas!). Tehkäämme siis kuten virressä 27 lauletaan: Siis kumartamaan tulkaa Herraamme! Jukka Immeli seurakuntapastori Keski-Lahti

Autuaaksijulistamisen huoneen tekijät: ylärivissä Emmi Vartiainen, Lauri Ryynänen, Kanerva Karpo, Sini Nihtilä, keskellä Anna Savolainen, Aino-Maria Vuoti, Jenni Virtanen ja edessä Jenna Tähtinen, Henna Havukainen ja Sanna Koivumäki. Romuvarasto muuttui Autuaaksijulistamisen huoneeksi Yleisölle avoimet ovet 10.1. kello 12-18 Autuaita ovat hengessään köyhät, sillä heidän on taivasten valtakunta. Autuaita murheelliset: he saavat lohdutuksen. Autuaita kärsivälliset: he perivät maan. Näin kerrotaan Jeesuksen vuorisaarnassa autuaista. Autuaaksijulistus on Matteuksen evankeliumin luvuissa 5-7, ja se on Jeesuksen tunnetuin saarna. Vuorisaarnan autuaaksijulistus on ollut pohjana Autuaaksijulistamisen huoneelle, joka sijaitsee Kirkkokatu 7:ssä. Entinen pieni romuvarasto on nyt tyyni ja levollinen keidas kiireisen kaupungin keskellä. Huoneen vanha patinoinut puulattia kertoo menneistä sukupolvista, jotka hekin löysivät lepoa vuorisaarnasta. Nykyisin Kirkkokatu 7:ssä kotipaikkaa pitää muun muassa Lahden seurakuntayhtymän oppilaitostyö. Tämä tila oli ennen meidän romuvarastomme, sanoo oppilaitospastori Kaarina Koho-Leppänen ja avaa oven Autuaaksijulistamisen huoneeseen. Huoneen ovat rakentaneet Muotoiluinstituutin graafisen suunnittelun opiskelijat yhteistyössä seurakunnan oppilaitostyön kanssa. Opiskelijoita on ohjannut lehtori Leena Pohjansalo. Huoneeseen on tarvittu paljon luovuutta, pohdintaa, viitseliäisyyttä ja lukemattomia työtunteja, kiittää Koho-Leppänen opiskelijoita. Autuaassa huoneessa värit ovat pehmeitä harmaan ja luonnonvärin sävyjä. Takaseinän kankaalle on painettu luistimen piirtoja, joiden päälle opiskelijat ovat kirjoittaneet vuorisaarnan määritelmiä autuaista. Lattiaa reunustavat matot ja tyynyt kutsuvat istahtamaan. Huoneen keskeinen elementti on interaktiivinen tilateos. Katosta riippuu mobile, jonka pisaroihin voi kukin kirjoittaa arkisia asioitaan. Pisarat kantavat niin ilot kuin surutkin. Lattialla on iso kirja, johon myös voi kirjoittaa ajatuksiaan. Kirjoituksillaan jokainen voi jättää omat jälkensä huoneeseen ja osallistua suurempaan kokonaisuuteen, sanovat opiskelijat Aino-Maria Vuoti ja Anna Savolainen, jotka ovat olleet rakentamassa huonetta. Kävimme ryhmässä pitkään vuorisaarnaa läpi. Päädyimme tiivisiin Raamatun teksteihin, joiden keskelle arki tulee mobileen kirjoitettuina ajatuksina. Autuaaksijulistamisen huone on valoisa ja levollinen. Täällä voi pysähtyä kiireen keskellä. Musiikin huoneeseen on luonut Emmi Vartiainen. Halusin antaa huoneella oman äänen. Englantilaisesta musiikkivideosta jäi mieleen taustan pieni ääniefekti, jonka ympärille rakensin koko kappaleen. Sen eteerinen ja syvälle menevä tunnelma luo huoneelle oman universumin. Huone on pääasiassa opiskelijoiden ja nuorisoryhmien käytössä. Yleisölle Autuaaksijulistamisen huone on avoinna 10.1 kello 12-18. Laura Visapää Autuaita ne, joilla on vanhurskauden nälkä ja jano: heidät ravitaan. Autuaita ne, jotka toisia armahtavat: heidät armahdetaan. Autuaita puhdassydämiset: he saavat nähdä Jumalan. Autuaita rauhantekijät: he saavat Jumalan lapsen nimen. Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden vuoksi vainotaan: heidän on taivasten valtakunta. Autuaita olette te, kun teitä minun tähteni herjataan ja vainotaan ja kun teistä valheellisesti puhutaan kaikkea pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä palkka, jonka te taivaissa saatte, on suuri. Niinhän vainottiin profeettojakin, jotka elivät ennen teitä. Kirkonkirjat l Asikkala Kastettu: Juuso Veikka Oskari Oksanen, Niilo Johannes Rajaviita, Vincent Augustinus Ristola, Juho Markku Henrik Vuorio ja Iida Irene Wilhelmiina Vuorio, Ainosofia Elisabet Heikkinen. Siiri Saana Emeliina Skantz. Ella Sara Emilia Hotti. Hautaan siunattu: Anna Vilhelmiina Sorjanen 90 v, Martta Annikki Vainio 80 v, Kalevi Juhani Virtanen 73 v, Timo Tapani Halinen 80 v, Impi Kaarin Kiuru 96 v, Yrjö Antero Kiuru 74 v. l Heinola Kastettu: Aada Ilona Pajunen, Lyydia Saara Kaarina Vähälummukka, Joonas Matti Elmeri Kytö, Kiti Justina Lehtinen, Veikko Matias Ensio Orpana, Venla-Emilia Anniina Pyykkinen, Nyyti Hilla Inkeri Saarelainen, Jade Eevi Aurora Savirinne Hautaan siunattu: Jussi Erkki Kullervo Ranta 93 v, Martti Eino Mikael Viita 92 v, Bertta Virtanen 92 v, Tyyne Helena Hovi 90 v, Airi Lampila 87 v, Veikko Jalmari Väistö 79 v, Alpo Ilmari Hietamäki 78 v, Rauni Soile Iivonen 74 v, Pertti Olavi Hoffren 72 v, Erkki Kalevi Sovasto 72 v, Tuomo Pellervo Pärssinen 70 v, Samuli Laakso 17 v l Hollola Kastettu: Nuuti Verneri Jäämaa, Iitu Odette Kallioniemi, Janne Samuel Mönkkönen, Vilma Emilia Oksanen, Natalie Ida-Sofia Vartiainen, Jade Elisa Nylund, Olivia Rantakömi, Joni Juuso Eemeli Rautjärvi. Avioliittoon vihitty: Jarkko Juhani Koivunen ja Niina Maria Leskinen, Sami Tapani Oksanen ja Tiina Satu Anita Itkonen, Juha Antero Arvola ja Krista Josefina Heikkilä, Ari Tapio Ojansivu ja Tiina Maija Lumio. Hautaan siunattu: Eila Else Eräranta 86 v, Vuokko Tellervo Porri 73 v, Kauko Arvo Einari Ahonen 62 v, Anna Marjatta Räihä 92 v, Hellevi Marita Närvänen 79 v, Eila Hillevi Ollinkangas 78 v, Anja Kaarina Toivonen 69 v. l Kärkölä Kastettu: Siiri Adalmiina Ahonen. Hautaan siunattu: Aili Sirkka Harjula 92 v. l Nastola Kastettu: Urho Armas Huumonen, Miro Petteri Siponen, Sisu Eemeli Hakkarainen, Jadessa Irina Olivia Huttunen Hautaan siunattu: Aija Irmeli Mäkinen 51 v., Kari Uolevi Lehto 60 v. l Padasjoki Kastettu: Matilda Adalmiina Sarkala Hautaan siunattu: Riitta Kristiina Paronen 58 v. l Keski-Lahti Kastettu: Paavo Eerikki Kinnunen, Oliver Aaro Eeliel Rantala, Nooa Niila Nicolas Niemi, Eveliina Anette Veijalainen, Eerik Oskari Palmu, Lauri Juhani Albus Ahosmäki, Albert Emil Stenbäck, Valtteri Topias Toivonen, Joona Oiva Samuel Marttinen, Jalo Jan Rikhard Oikarinen, Ilmari Tuomo Filemon Jokela, Aaro Henri Petteri Cederqvist Avioliittoon vihitty: Janne Tapani Veijalainen ja Tiina Anette Huhtakangas, Arno Martti Tapani Forsius ja Päivi Marketta Ronkainen, Teuvo Viljo Juhani Sirén ja Marjut Hannele Arar Hautaan siunattu: Väinö Erik Alm 88 v, Thorolf Johannes Nordström 86 v, Pirkko Lempi Hurskainen 82 v, Mauri Ferdinand Nikkanen 87 v, Helvi Dagmar Utter 87 v, Eila Maria Tarkiainen 84 v, Arvo Vihtori Takala 87 v, Väinö Martti Räsänen 83 v, Silja Unelma Launonen 81 v, Pirkko Maija- Liisa Ansas 79 v, Oiva Ilmari Koivisto 87 v, Linda Helena Suuronen 87 v, Kerttu Sylvia Heinonen 90 v, Kauko Kalevi Pajunen 85 v, Kaarlo Emil Forsström 80 v, Elsa Maria Sarlin 95 v, Elma Punkanen 80 v, Elina Junkkari 94 v, Berta Alina Kuivanen 84 v, Arvi Alvar Kosonen 90 v, Antti Johannes Raappana 77 v, Sirkka Anna-Liisa Keskitalo 86 v, Lahja Taimi Törhönen 86 v, Asta Elsa Orvokki Mantere 91 v l Laune Kastettu: Nella Serafina Alander, Luca Topias Kallio, Klaus Gunnar Bäckman, Hilma Emilia Iso-Kuusela, Heikki Ville Oskari Eskelinen, Eevert Olavi Koljonen, Eero Toivo Tuutijärvi, Aino Maija Alexandra Palkio, Moona Maija Katariina Vuorimaa, Laura Maria Hasari, Aava Lumina Ollikainen, Eikka Jaakko Juhani Kiljunen, Jimi Aarre Eemeli Partanen, Matias Konstantin Merikari, Saga Lumi Aurora Lahtinen, Santtu Olavi Kyllinen, Sofia Ella Laakso Hautaan siunattu: Ylermi Uolevi Aaltonen 89 v, Seija Eliisa Koli 80 v, Elvi Annikki Hyppönen 89 v, Reino Juhani Suhonen 70 v, Reino Juhani Suhonen 70 v, Leo Ilmari Loponen 76 v, Kari Veikko Kuusela 64 v, Aarre Johannes Niippa 85 v, Irmeli Ferrandis 65 v Avioliittoon vihitty: Antti Juhani Lonka ja Elina Eva Kristiina Ihalainen l Joutjärvi Kastettu: Santeri Aatu Matias Backman, Elaisa Ana Sofia Braz, Eino Luukas Hakala, Jooa Samuel Korhonen, Lukas Gabriel Lohtander, Romeo Leonardo Nuñez, Samu Matias Puuska, Oona Amanda Elisabet Turunen, Santtu Oskari Viita, Sanni Frida Ilona Ahonen, Netta Emilia Alexandra Tuohimaa, Joonas Eemil Olavi Lindqvist, Elias Oskari Lehtola, Elaisa Ana Sofia Braz, Samuel Benjamin Salmi, Saana Emilia Mäkitalo, Helene Mari Ireene Oikari, Onni Armas Tuominen, Mia Sofia Lommi, Jose Tapio Kivelä Avioliittoon vihitty: Joni Henri Lommi ja Hanna Meeri Tuulia Rusi, Eino Ilmari Johansson ja Maarit Emilia Kauppinen, Simo Veikko Kalevi Backman ja Anne-Marja Houni Hautaan siunattu: Eedla Maria Multanen 97 v, Marjatta Jantunen 75 v, Laila Marjatta Ristkari 86 v, Eero Olavi Hyötyläinen 85 v, Jasmin Johanna Hakkarainen 22 v l Salpausselkä Kastettu: Vilmo Allan Armando Haukkajärvi, Luca Elias Benjamin Ikonen, Jose Kristian Vilponen, Elmeri Juuso Olavi Haapsaari, Venla Aada Emilia Halme, Leevi Eemeli Heponiemi, Maisa Emilia Iso-Kuusela, Niilo Valtteri Niemi, Ahti Ilari Norrbacka, Olivia Anastasia Semeri, Tia Elina Ulamo, Liine Maria Heikkinen Hautaan siunattu: Eeva Marjatta Pöyhönen 79 v, Terttu Kaarina Asikainen 66 v, Markku Juhani Smått 58 v, Mikko Tapani Rantala 42 v Kirkonseutu n:o 1 5.1.2010 3

Hei eläkeläinen - kevään 2011 toimintaa sinulle! Päivätoimintaryhmät alkavat viikoilla 2 ja 3. Ryhmissä sinulla on mahdollisuus tutustua alueesi muihin eläkeläisiin ja viettää päivä erilaisen ohjelman ja toiminnan parissa. Tarjoamme lounaan ja kahvin 4,50 eurolla. Ikäihmisten liikuntaryhmät alkavat myös tammikuussa yhteistyössä Harjulan kanssa. Ryhmissä harjoitellaan tasapainoa, lihasvoimaa ja nivelten liikkuvuutta. Harjoituksia tehdään sekä seisten että istuen. Erityistä vaatetusta ei tarvita, vaan arkiset vaatteet soveltuvat hyvin. Osallistumismaksu on 3 e / kerta, joka maksetaan ohjaajalle tunnin alussa. Päivätoimintaryhmät alkavat tammikuussa ja kokoontuvat joka toinen viikko klo 11-13.15 seuraavasti: Joutjärven seurakunta - Joutjärven kirkko, Ilmarisentie 1, ke Pajunkissat 19.1., 2.2., 16.2., 2.3., 16.3., 30.3.,13.4., 27.4. Lisätietoja Pajunkissat -ryhmästä antaa diakoniatyöntekijä Liisa Malin puh. 044 719 1449. - Kunnaksen srk-koti, Opintie 2, to Iltatähdet 20.1., 3.2., 17.2., 3.3., 17.3., 31.3., 14.4., 28.4. Tied. Iltatähdet -ryhmästä antaa diakoniatyöntekijä Vaula Vesenterä, puh. 044 719 1480. Keski-Lahden seurakunta - Kirkkokatu 5, juhlasali maanantaisin Sinivuokot 10.1., 24.1., 7.2., 21.2., 7.3., 21.3., 4.4., 2.5. - Kirkkokatu 5, juhlasali maanantaisin Kangasvuokot 17.1., 31.1., 14.2., 28.2.,14.3., 28.3.,11.4., 2.5. Tied. Sinivuokot ja Kangasvuokot -ryhmistä antaa diakoniatyöntekijä Helena Palminen, puh. 044 719 1258. - Mukkulan kirkko, Kilpiäistentie 1, ti Tiistaikerho 11.1., 25.1., 8.2., 22.2., 8.3.,22.3.,5.4., 3.5. - Metsäpellon srk-koti, Mäntyrinteenkatu 3, ti Kanervat 18.1., 1.2., 15.2., 1.3., 15.3., 29.3.,12.4., 26.4. Tied. Tiistaikerho ja Kanervat -ryhmistä antaa diakoniatyöntekijä Rauni Pekkala, puh. 044 719 1459. Launeen seurakunta - Launeen kirkko, Tapparakatu 22, ke Valkovuokot 12.1., 26.1, 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 6.4., 4.5. - Liipolan srk-keskus, Ostoskatu 7, to Torstaikerho 13.1., 27.1., 10.2., 24.2., 10.3., 24.3.,7.4.,5.5. Tied. Valkovuokot ja Torstaikerho -ryhmistä antaa diakoniatyöntekijä Eija Paulamäki puh. 044 719 1471. Salpausselän seurakunta - Salpausselän kirkko, Petsamonkatu 10, pe Metsäkukat 14.1., 28.1., 11.2., 25.2., 11.3., 25.3., 8.4., 6.5. - Jalkarannan srk-koti, Sarvikatu 9, pe Ruskakerho 21.1., 4.2., 18.2., 4.3.., 18.3., 1.4., 15.4., 29.4. Tied. Metsäkukat ja Ruskakerho -ryhmistä antaa diakoniatyöntekijä Helena Tiensuu puh. 044 719 1474 Liikuntaryhmät kokoontuvat seuraavasti: Joutjärvi - torstaisin klo 11-11.45 Kunnaksen srk-koti, Opintie 2 13.1., 27.1., 10.2., 24.2., 10.3., 24.3., 7.4. Tied. diakoniatyöntekijä Vaula Vesenterä puh. 044 719 1480. Keski-Lahti - maanantaisin klo 10-10.45 Kirkkokatu 5, juhlasali: 10.1., 17.1., 24.1., 31.1., 7.2., 14.2., 21.2., 7.3., 14.3., 21.3., 28.3., 4.4., 11.4. - tiistaisin klo 10-10.45 Mukkulan kirkko, Kilpiäistentie 1: 11.1., 18.1., 25.1., 1.2., 8.2., 15.2., 22.2., 8.3., 15.3., 22.3., 29.3., 5.4.,12.4. - torstaisin klo 10 10.45 Ankkurin srk-koti, Laiturikatu 1: 13.1., 20.1., 27.1., 3.2., 10.2., 17.2., 24.2., 10.3., 17.3., 24.3., 31.3., 7.4., 14.4. Tied. diakoniatyöntekijä Seija Avikainen puh. 044 719 1421. Salpausselkä - perjantaisin klo 10-10.45 Jalkarannan srk-koti, Sarvikatu 9: 14.1., 21.1., 28.1., 4.2., 11.2., 18.2., 25.2., 11.3., 18.3., 25.3., 1.4., 8.4., 15.4. - perjantaisin klo 10-10.45 Salpausselän kirkko, Petsamonkatu 10: 14.1., 21.1., 28.1., 4.2., 11.2., 18.2., 25.2., 11.3., 18.3., 25.3., 1.4., 8.4., 15.4. Tied. diakoniatyöntekijä Helena Tiensuu, puh. 044 719 1474. Ennakkoilmoittautumista ei tarvita, ryhmiin ilmoittaudutaan tunnin alussa ohjaajalle. Lämpimästi tervetuloa uudet ja entiset kerholaiset liikkumaan ja kerhoilemaan! YHTEINEN VAMMAISTYÖ Kevät 2011 Lahden seurakuntayhtymässä toimii neljä vammaistyötä tekevää diakoniatyöntekijää. Ota yhteyttä kun tarvitset tukea elämäntilanteen selvittelyyn tai kaipaat henkistä ja sielunhoidollista keskustelua. Työntekijöitä voit tavata vastaanotolla, puhelimitse ja pyydettäessä teemme kotikäyntejä. Olet lämpimästi tervetullut myös vertaisryhmätoimintoihin. Lisätietoja työntekijöiltä tai Lahden seurakuntayhtymän kotisivuilta www.lahdenseurakuntayhtyma.fi / Tukea ja apua / Vammaisuudessa. LIIKUNTAVAMMAISTYÖ Liikuntavammaistyöntekijä, diakonissa Riitta Aaltonen riitta.aaltonen@evl.fi. Vastaanotto ti klo 9-12 ja puhelinpäivystys pe klo 9-12 Palvelukeskuksessa Mariankatu 16, Lahti, puh. 891 259 tai 044 719 1259. Pyydettäessä koti- ja laitoskäyntejä. Invapiiri Invapiiri kokoontuu joka toinen torstai klo 10.30-13.30 Kirkkokatu 5:n juhlasalissa. Esteetön sisäänkäynti vasemman porttikäytävän ovesta. Piiri tarjoaa mukavaa yhdessäoloa vertaisryhmässä. Ohjelmaan sisältyy mm. hartaus, vierailijoita, arpajaiset ym. vaihtelevaa ohjelmaa. Lounas ja kahvi 4,50 e. Mukana kaksi vammaistyöntekijää ja vapaaehtoisia avustajia. Kevään Invapiirit seuraavasti: 20.1., 3.2., 17.2., 3.3., 17.3., 31.3., 14.4. ja 28.4. Liikuntavammaisten retkipäivät Siikaniemen kurssikeskuksessa to klo 10.30-15 seuraavasti: 27.1., 24.2., 24.3. ja 5.5. Retkipäivät on suunnattu yksinäisille ja omaishoidettaville liikuntavammaisille, jotka asuvat kodeissa ja palvelutaloissa. Mukana retkellä liikuntavammaistyöntekijä, aluediakoniatyöntekijä ja vapaaehtoisia avustajia. Lounas ja kahvi 5,50 e. Ilm. viim. viikkoa ennen retkipäivää liikuntavammaistyöntekijälle. Jos tarvitset yhteistä invataksikuljetusta (omakustanteinen), ota yhteyttä työntekijään. Liikuntavammaistyö etsii uusia vapaaehtoisia avustajia invapiiriin ja/tai retkipäiviin! Jos olet kiinnostunut vapaaehtoistyöstä liikuntarajoitteisten parissa, ota yhteys liikuntavammaistyöntekijä Riitta Aaltoseen puh. 891 259 tai 044 719 1259. KEHITYSVAMMAISTYÖ Kehitysvammaistyöntekijä Tarja Kallio tarja.kallio@ evl.fi.. Vastaanotto ke klo 9-12 Palvelukeskuksessa, Mariankatu 16, Lahti puh. 03 891 297 tai 044 7191 297. Pyydettäessä kotikäyntejä. Musiikkikerho kaikenikäisille tiistaisin klo 17-18.30 Kirkkokatu 5:n juhlasalissa. Esteetön sisäänkäynti vasemman porttikäytävän sivuovesta. Kerhossa musiikkiohjaajat, avustaja ja diakoniatyöntekijä. Kerhossa käy myös vierailijoita. Kerhokerrat keväällä seuraavasti: 25.1., 1.2., 8.2., 15.2., 22.2., 1.3., 8.3., 15.3., 22.3., 29.3., 5.4., 12.4., 19.4., 26.4., 3.5., 10.5., 17.5. Tervetuloa laulamaan, soittamaan ja nauttimaan musiikin riemusta! Idiootti Helsingin Kansallisteatterissa la 26.2. Näytös klo 13. Lähtö klo 11 Marolank. Hinta 60 e, sis. väliaikatarjoilun. Ilm. 21.1. mennessä. * * * Baletti Pähkinänsärkijä 6.1. Lähtö klo 12 Marolank. * * * Niskavuori Hämeenlinnan teatterissa ke 16.3. Näytös klo 19. Pääosassa Ritva Oksanen. Lähtö klo 17.30 Marolank. Hinta 50 e sis. väliaikatarjoilun. Ilm. 11.2. mennessä. Maria Helin puh. 050 380 3970. Jos olet kiinnostunut toimimaan vapaaehtoisena vammaisten parissa, ota yhteys vammaistyöntekijöihin tai ilmoittaudu Suurella Sydämellä sivustojen kautta http://www.lahdenseurakuntayhtyma.fi / Tule mukaan / Vapaaehtoisena / Suurella Sydämellä Kehitysvammaisten vanhempainryhmä kokoontuu klo 13-14.30 Marian Kammarissa, kokoushuone Martta, Mariankatu 16. Lisätietoja työntekijältä. Kokoontumiskerrat tiistaisin seuraavasti: 25.1., 15.2., 2.3., 5.4., 3.5. KUULOVAMMAISTYÖ Kuulovammaistyöntekijä Päivi Rask, puh. 044 719 1264, paivi.rask@evl.fi. Vastaanotto ke klo 9-12 Palvelukeskuksessa, Mariankatu 16, Lahti, puh. 03 891 264. Pyydettäessä kotikäyntejä. Viittomakieliset jumalanpalvelukset 13.2. klo 14 Kirkkokatu 5, 20.4. klo 15 Kirkkokatu 5, 15.5. klo 10 (Kirkkopäivien viittomakielelle tulkattu messu, paikka tiedotetaan lähempänä ajankohtaa) Viittomakielinen lähetyspiiri torstaisin klo 15-16.30 Palvelukeskuksessa, kokoushuone Foibe, Mariankatu 16, Lahti. 13.1., 3.2., 7.4. Retki Joensuuhun 4-6.3. Ilo elää Kuurojen Lähetys ry:n vuosikokoukseen ja juhlille. Ilm. 13.2 mennessä. Tarkemmat tiedot kuulovammaistyöntekijältä. NÄKÖVAMMAISTYÖ Näkövammaistyöntekijä Helena Palminen, helena. palminen@evl.fi. Vastaanotto ti klo 9-12 ja puhelinpäivystys pe klo 9-12 Palvelukeskus, Mariankatu 16, Lahti, puh. 03 891 258 tai 044 719 1258,. Pyydettäessä koti- ja laitoskäyntejä. Näköpiiri kokoontuu klo 11-13.30 joka toinen torstai (parilliset viikot) Kirkkokatu 5:n juhlasalissa. Esteetön sisäänkäynti vasemman porttikäytävän ovesta, jossa on opas käytettävissä. Näköpiirissä on hartaus- ja muuta ohjelmaa sekä vertaisseuraa. Ruokailu ja kahvi klo 12-12.45 maksavat 4,50 e. Kevään näköpiirit: 13.1., 27.1., 10.2., 24.2., 10.3., 24.3., 7.4. ma 2.5. kevätmessu yhdessä eläkeläispiirien kanssa. Kirkkopäivät Lahdessa 13-15.5.2011. Ohjelmasta tarkempia tietoja kevään aikana, sisältää myös viittomakielelle tulkattuja tapahtumia. Tervetuloa mukaan valtakunnalliseen tapahtumaan! Eläkeläisten päivätoimintaryhmät Kanervat kokoontuu Metsäpellon seurakuntakodilla joka toinen tiistai klo 11.00 13.15 seuraavasti: 18.1., 1.2., 15.2., 1.3., 15.3., 29.3., 12.4., 26.4. Ohjelmassa on hartaus, pienimuotoista tuolijumppaa, keskustelua erilaisista aiheista, joitakin vierailijoita, ruokailu ja kahvi. Ruoka + kahvi 4.50 e. Ohjelmaa saa jokainen itsekin esittää sekä tuoda ohjelmatoivomuksia. Tavoitteena on mukavan rentoa yhdessäoloa. Tiistaikerho kokoontuu Mukkulan kirkolla joka toinen tiistai klo 11.00 13.15 seuraavasti: 11.1., 25.1., 8.2., 22.2., 8.3., 22.3., 5.4. Pääsiäisviikolla ei kerhoa. Kevään viimeinen kerho tiistaina 3.5. klo 11.00 13.15. Ohjelmassa hartaus, yhteislaulua, pienimuotoista tuolijumppaa, keskustelua erilaisista aiheista, joillakin kerroilla vierailijoita sekä ruokailu ja kahvi. Ruoka ja kahvi maksaa 4.50 e. Lämpimästi tervetuloa! Rauni Pekkala, Keski-Lahden diakonissa, puh. 044 719 1459. 4 Kirkonseutu n:o 1 5.1.2011

Nainen, tule piiriin Launeen kirkon Laune-saliin to 13.1.2011 klo 18-20! Alustus ja keskustelu aiheesta Naisen elämänkaari ja aikuinen nainen, pastori Leena Kukkonen. Uusi työikäisten naisten piiri kokoontuu joka toinen torstai parillisilla viikoilla. Piirin tarkoituksena on koota naisia yhteen virkistymään ja rakentumaan sekä levosta käsin jakamaan yhteistä hyvää lähelle ja kauas. Uudet tulijat ja tuoreet ideat ovat tervetulleita! Tiedustelut pastori Leena Kukkonen 044 719 1407, leena.kukkonen@evl.fi. Järj. Launeen seurakunta/naistyö Tervetuloa! Sanan ja rukouksen ilta ke 12.1. klo 18 Launeen kirkossa. Raamattuopetus, Heikki Pelkonen Usko Jeesukseen!?, Kari Eskelinen, Johanna Huovinen. Esirukousta ja laulua. KRITO (= kristillinen toipumistyö) Ryhmätyö alkaa sunnuntaina 23.1. klo 18-20 Kirkkokatu 5, 2. krs. Krito on työkalu, joka pyrkii vastaamaan tämän päivän ihmisen kipuun ja hätään. Ryhmä on sielunhoidollinen tukiryhmä, vertaisryhmä ja jakamisen paikka, jossa opetellaan puhumaan totta omista kokemuksista ja tunteista. Ryhmä kokoontuu 12 kertaa ja se on: - vertaisryhmä, jossa toimitaan sääntöjen puitteissa (kuten ehdoton luottamuksellisuus), - ryhmä tukee, kun elämä ahdistaa (ongelmia ihmissuhteissa, työelämässä, taloudessa, terveydessä ja ym. asioissa), - ryhmässä on vapaus käsitellä tai olla käsittelemättä hengellisiä asioita, - ryhmässä käytetään kirjaa Mirja Sinkkonen - Paula Tähtinen: Toiveena sisäinen paraneminen - kirjat hankitaan yhteistilauksena. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Raili Salmela puh. 044 016 2503. Tervetuloa laulamaan! Keski-Lahti * Mukkulan kirkon kuorot kaipaavat lisää laulajia. Et tarvitse aikaisempaa kokemusta kuorolaulusta tai nuotinlukutaitoa, vain iloista laulumieltä. Mukula -kuoro harjoittelee Mukkulan kirkolla (Kilpiäistentie 1) keskiviikkoisin alkaen 12.1.: -A-ryhmä (7-10 v.) klo 15.30-16.15 -B-ryhmä (10 v.- ylöspäin) klo 16.30-17.30 Kirkkokuoron harjoitukset torstaisin alkaen 27.1. klo 17-18.30 Tied. kanttori Marjukka Liimatainen puh. 044 719 1490. * Ristinkirkon kuoro harjoittelee maanantaisin klo 16.30-18 Kirkkokatu 5:n juhlasalissa. Pieni laulukoe. Tervetuloa 10.1. alkaen. Tied. Aurora Ikävalko puh. 044 719 1477 tai aurora.ikavalko@evl.fi. Laune * Launeen koraalikuoro on yksiäänisesti laulava kuoro, joka harjoittelee Launeen kirkolla, Laune-salissa torstaisin klo 14-15. Kevään kuorokausi alkaa 13.1. Kuoroon ei ole laulukoetta ja sitä johtaa Johanna Huovinen puh. 044 719 1443 tai johanna.k.huovinen@evl.fi. * Launeen kirkkokuoro on sekakuoro, joka harjoittelee Launeen kirkolla, kirkkosalissa torstaisin klo 17.30-19.30. Kevään kuorokausi alkaa 13.1. Kuoroon on laulukoe. Tied. kuoron puh.joht. Päivi Heikkilä puh. 040 753 2454, phheikkila@hotmail.com tai kuoron johtaja Johanna Huoviselta puh. 044 719 1443, johanna.k.huovinen@evl.fi. Uusien laulajien koelaulu on Launeen kirkolla 13.1. klo 16.30-17.30. * Launeen lapsikuoro jatkaa harjoituksiaan ke 12.1 alkaen tuttuihin aikoihin: klo 15-15.45 Liipolan srk-keskuksessa (Ostoskatu 7) klo 16.15-17 Launeen kirkolla (Tapparakatu 22) Tied. kuoron johtaja Pia Ylitalo-Maunulalta puh. 044 719 1524. * Lauluryhmä Säkeet harjoittelevat ke 12.1 alkaen Launeen kirkolla viikottain klo 17.30-19, Tied. kuoron johtaja Pia Ylitalo-Maunulalta puh. 044 719 1524. Joutjärvi * Joutjärven kirkkokuoron harjoitukset alkavat 19.1. klo 18 Joutjärven kirkossa. Tied. kuoron johtaja Lauri Töldsepp puh. 044 719 1418. Salpausselkä * Salpausselän Kirkon kuoro. Harjoitukset keskiviikkoisin klo 18-20 Salpausselän kirkolla, alk. 19.1. Kuoron johtajana Johanna Torikka puh. 044 719 1435. * Lahden Gospelkuoro. Koelaulu yli 18 v. ke 12.1. klo 17, Kirkkokatu 5. Kuoron johtajana Marjaana Turunen puh. 044 719 1461 tai marjaana.turunen@evl.fi * PreGo-naiskuoro. Harjoitukset alkavat keskiviikkona 19.1. klo 17-18, Kirkkokatu 5. Lastenhoito järjestetty. Kuoron johtajana Marjaana Turunen puh. 044 719 1461 tai marjaana turunen@evl.fi * Lahden Laulamattomien kuoro. Harjoitukset torstaisin klo 18 Jalkarannan seurakuntakoti, alk. 20.1. Kuoron johtajana Marjaana Turunen puh. 044 719 1461 tai marjaana.turunen@evl.fi Lahden seurakuntayhtymän seurakuntien yhteiset leirit ja retket tytöille, pojille ja perheille kevätkaudella 2011 Hakeminen näille leireille/retkille tapahtuu Lahden seurakuntayhtymän verkkosivuilla osoitteessa: www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/varhaisnuorena_7-14_v/leirit_ja_retket Täytä leiri-/retkikohtainen hakemus/ilmoittautuminen 18. 20.1.2011 välisenä aikana. Hakulinkki avautuu tiistaina 18.1. klo 8.00 ja sulkeutuu torstaina 20.1. klo 22.00. Leiripaikat arvotaan, mikäli hakijoita tulee enemmän kuin leirille voidaan ottaa. Tieto leireille pääsystä ilmoitetaan 2.2.2011 mennessä. Retkipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksen mukaan. Lisätietoja leireille/retkille hakemisen osalta voi tiedustella numerosta (03) 891 277. Mahdollisia vapaaksi jääneitä paikkoja voi tiedustella 2.2.2011 jälkeen puh. (03) 891 277. Leirit ja retket on tarkoitettu lahtelaisille tytöille, pojille ja perheille. KEVÄÄN LEIRIT 2011 Voik sä olla - kaverileiri 3. 6. -luokkalaisille 11. 13.2.2011 Leirillä askarrellaan ystävänpäivän hengessä, leivotaan, vietetään leffailtaa, ulkoillaan, hiljennytään ja tutustutaan uusiin kavereihin. Leirille mahtuu 30 leiriläistä. Leirille lähtö pe 11.2. klo 18.00 ja paluu su 13.2. noin klo 13.00. Leirille osallistuvat saavat leirikirjeessä tarkemmat tiedot. Leirin hinta 39. Lisätietoja leiristä voi tiedustella leirinjohtajalta: Merja Forstedt, puh. 044 719 1425 tai merja.forstedt@evl.fi Pikku pääsiäinen -leiri 1. 6. -luokkalaisille 8. 9.4.2011 Lensi maahan enkeli, joutuisampi tuulta. Suuren kiven vieritti hän syrjään haudan suulta. Pääsiäisen makuja ja askarteluja on tarjolla tällä leirillä. Leirille mahtuu 30 leiriläistä. Leirille lähtö pe 8.4. klo 17.30 ja paluu la 9.4. noin klo 17.00. Leirille osallistuvat saavat leirikirjeessä tarkemmat tiedot. Leirin hinta 29. Lisätietoja leiristä voi tiedustella leirinjohtajalta: Anne Granlund, puh. 044 719 1275 tai anne.granlund@evl.fi TALVILOMAN LEIRIT 2011 Hankiralli 1 -leiri 1. 6. -luokkalaisille 28.2. 1.3.2011 Tule Upilaan kokemaan talven ihmeitä ja viettämään mukavaa talvilomaa kavereiden kanssa. Luvassa ulkoilua, askartelua, leikkejä, laulua, hiljentymistä ja muuta talviseen teemaan liittyvää kivaa tekemistä. Leirille mahtuu 30 leiriläistä. Leirille lähtö ma 28.2. klo 8.30 ja paluu ti 1.3. noin klo 18.00. Leirille osallistuvat saavat leirikirjeessä tarkemmat tiedot. Leirin hinta 29. Lisätietoja leiristä voi tiedustella leirinjohtajalta: Tero Löfberg, puh. 044 719 1278 tai tero.lofberg@evl.fi Hankiralli 2 -leiri 1. 6. -luokkalaisille 2. 3.3.2011 Leirin sisältö on sama kuin Hankiralli 1 -leirin. Leirille mahtuu 30 leiriläistä. Leirille lähtö ke 2.3. klo 8.30 ja paluu to 3.3. noin klo 18.00. Leirille osallistuvat saavat leirikirjeessä tarkemmat tiedot. Leirin hinta 29. Lisätietoja leiristä voi tiedustella leirinjohtajalta: Tero Löfberg, puh. 044 719 1278 tai tero.lofberg@evl.fi KEVÄÄN RETKET 2011 Talvilomalla perheiden retki Heurekaan pe 4.3.2011 Heurekassa näyttelyinä Kolikon tie ja Bon appétit Syödään yhdessä. Kolikon tie -näyttelyssä kerrotaan rahan valmistuksesta ja ominaisuuksista. Näyttely on toteutettu yhteistyössä 150. juhlavuottaan viettävän Suomen Rahapajan kanssa. Kävijä voi valmistaa oman kolikon ja ikuistaa siihen omat kasvonsa. Bon appétit - näyttelyssä on esillä viisi teemaa: Miksi syöt?, Mielihyvää ruoasta, Ruokatutkimusta, Se on makuasia ja Vastuuntuntoinen syöjä. Käymme myös katsomassa planetaarioelokuvan TIE TÄHTIIN. Lisätietoa netissä www.heureka.fi. Ruokailu tapahtuu omatoimisesti omin eväin tai Heurekan ravintolaa hyödyntäen. Lähtö pe 4.3. klo 9.30 Ristinkirkon edestä (Kirkkokatu 4) ja paluu samaan paikkaan noin klo 17.00. Retken hinta: aik. 30, 6 15 v 24 ja alle 6 v 10. Hintaan sisältyy edestakainen matka sekä pääsymaksut näyttelyihin ja elokuvaan. Retkelle mahtuu 50 osallistujaa. Alle 11 vuotiaat aikuisen kanssa. Sitova ilmoittautuminen. Lisätietoja: Tytti Jäppinen, puh. 044 719 1463 tai tytti.jappinen@evl.fi Kolme iloista rosvoa seikkailumusikaali su 20.3.2011 klo 15 Helsingin kaupunginteatterissa Veijaritarina kolmesta rosvoveljeksestä on aikamme lastenkirjallisuuden suuria klassikkoteoksia. Laeista ja säännöistä piittaamattomat veljekset Kasper, Jesper ja Joonatan seikkailevat vauhdikkaassa laulunäytelmässä, joka panee koko perheen sukat pyörimään Kardemumman yössä. Koko perheen teatteriretki, näytelmän suositusikä on 5 vuodesta ylöspäin, alle 12-vuotiaat voivat lähteä vain täysi-ikäisen seurassa. Retken hinta: aik. 40, lapset 20 (5 16 v). Hintaan sisältyy bussimatkat ja teatterilippu (ei aterioita tai tarjoiluja). Lähtö su 20.3. klo 13.00 Ristinkirkon edestä (Kirkkokatu 4), paluu samaan paikkaan noin klo 19.00. Sitova ilmoittautuminen. Lisätietoja: Merja Forstedt, puh. 044 719 1425 tai merja.forstedt@evl.fi ja Sirpa-Liisa Saaristo, puh 044 719 1353 tai sirpa-liisa.saaristo@evl.fi Tervetuloa mukaan! www.lahdenseurakuntayhtyma.fi/tule_mukaan/varhaisnuorena_7-14_v/leirit_ja_retket Kirkonseutu n:o 1 5.1.2011 5

Lavrenchukien perhe konsertoi ensi sunnuntaina Nastolan kirkossa. Lavrenchukien perhe esittää monipuolista musiikkia Ensi sunnuntaina Nastolan kirkossa Lavrenchukien perheen konsertissa kuulaan monipuolisesti tuttuja klassisia sävelmiä sekä heprealaisia lauluja. Ohjelmasta löytyy Bachin, Händelin, Rahmaninovin ja muidenkin tunnettujen säveltäjien kappaleita. Igor Lavrenchuk kertoo, että perheen konsertit perustuvat Raamatun sanomaan: Mutta minä ja minun perheeni palvelemme Herraa. (Joosua 24:15) Meidän ohjelmamme on aina monipuolinen. Jokaisessa konsertissa yleisö saa kuulla myös heprealaisia lauluja, joita laulavat tyttäreni Anastasia ja Alona. He laulavat myös minun itse säveltämiäni kappaleita, joiden suomennosten tekemisessä on auttanut perheemme ystävä Marko Sallinen, Igor Lavrenchuk jatkaa. Lavrenchukin perhe asuu ja työskentelee Suomessa. Perheeseen kuuluu viisi lasta, kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Kolme vanhinta lasta ovat mukana esiintymässä eri tilaisuuksissa ja konserteissa. Lavrenchukin perhe uudistaa kaiken aikaa ohjelmistoaan, mutta teema pysyy aina samana, hengellisenä. Duetoissa Nastja ja Alona ja triossa Seva, Svetlana ja Igor esittävät suomalaisia, heprealaisia ja venäläisiä lauluja sekä instrumentaalimusiikkia. Laaja ohjelmisto antaa perheelle mahdollisuuden valita konsertteihin erilaisia kokoonpanoja sekä soolokappaleita. Konsertti nastolan kirkossa su 9.1. klo 18, ohjelma ovelta 5 Mika Falk Nuottalehden päätoimittajaksi KansanlähEtyKsEn nuorisotyön johtaja Mika Falk on valittu Nuotta-lehden päätoimittajaksi vuoden 2011 alusta lähtien. Suomen suurimman kristillisen nuortenlehden päätoimittajana Falk haluaa pitää esillä erityisesti kolmea asiaa. Ensinnäkin toivon, että pystymme kirkkaasti viestimään sen tosiasian, että Jeesus pelastaa. Haluan myös rohkaista nuoria siihen, että Raamattu on luotettava. Keskeistä on lisäksi, että pystyisimme tekemään aidosti nuorten näköistä lehteä niistä aihealueista käsin, jotka ovat nuoria lähellä, Falk summaa. Mika Falk iloitsee siitä, että Nuottaa on laajennettu rohkeasti myös verkkoon ja radioaalloille. Tällä hetkellä nuoret kommunikoivat hyvin paljon juuri internetissä, joten se on tärkeä kanava myös meille. Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley), Kansanlähetyksen ja Ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksen kustantamaa Nuottaa on julkaistu vuodesta 1979 lähtien. Kanttori Lauri Töldsepp ja pastori Kia Sammalkorpi aloittavat taizé-messut Joutjärvellä 16.1. Joutjärvellä viljellään hiljaisuutta Taizé-messuissa Joutjärven seurakunnassa on kevään aikana viisi Taizémessua: kolme Ahtialan seurakuntakeskuksessa ja kaksi Joutjärven kirkossa. ovat kello 18 sunnuntaisin, paitsi hiljaisella viikolla keskiviikkona 20.4. Taizé-messu on selkeästi vaihtoehto perinteiselle aamunjumalanpalvelukselle sekä kellonajaltaan että sisällöltään, sanoo pastori Kia Sammalkorpi. Hän kuvaa messua sanoilla koruton ja puhutteleva. Messu koostuu lauluista, rukouksesta ja raamatunteksteistä. Laulut ovat yksinkertaisia, lyhyitä ja toistuvia. Mukaan pääsee helposti, kun tukena on lauluryhmä sekä heijastetut sanat. Messussa ei käytetä urkuja, vaan esimerkiksi kitaralla ja puupuhaltimilla tuodaan säestykseen uusia sävyjä, kuvaa Launeen seurakunnassa alkaa keväällä 2011 kaksi uutta piiriä naisille. Syksyllä pastori Leena Kukkonen kutsui työikäisiä naisia suunnittelemaan itsensä näköistä toimintaa. Kutsuun vastasi joukko innokkaita naisia, joiden ikäjakauma oli vähän päälle parikymppisestä vähän yli kuusikymppiseen. Ideariiheen kokoonnuttiin kaksi kertaa. kanttori Lauri Töldsepp. Taize-messussa on lähes sama rakenne kuin perinteisessä jumalanpalveluksessa. Messun osat ovat avautuminen, kuunteleminen, yhteys ja luottamus. Lauluilla on suurempi osuus kuin aamumessussa, ja myöskään saarnaa ei ole, vaan raamatuntekstin jälkeisessä hiljaisuudessa jokainen saa miettiä, miten Sana puhuu. Taizé-messua kutsutaan myös hiljaisuuden messuksi ja hiljaisuuden viljelyksi. Ihmiset kaipaavat elämyksellisyyttä, jota nykyajan kiireen keskellä on hiljaisuus. Kun ulkopuolinen häly on suljettu pois, ihminen pystyy erottamaan mielessään epäolennaisen olennaisesti, pohtii Töldsepp. Joutjärven seurakunnan lisäksi taizémessuja Lahdessa on myös Launeella. Taize-messut Joutjärvellä: 16.1. kello 18 Ahtialan seurakuntakeskus 27.2. kello 18 Joutjärven kirkko 27.3. kello 18 Ahtialan seurakuntakeskus 20.4. kello 18 Joutjärven kirkko 22.5. kello 18 Ahtialan seurakuntakeskus Taizé-messut Launeella 20.2. kello 10 Liipolan seurakuntakeskus 27.3. kello 10 Liipolan seurakuntakeskus 1.5. kello 10 Liipolan seurakuntakeskus 15.5. kello 10 Launeen kirkko Naisten juttuja ja nuttuja Launeella kaksi uutta naistenpiiria Naistenpiiri Suuresta ideoiden joukosta jalostettiin toteutettavaksi naistenpiiri, joka toimii naistyön ydinryhmänä. Vastuu kahden viikon välein kokoontuvista naistenilloista on hajautettu kahden hengen tiimeille, jotka huolehtivat kahvinkeitosta ja toimivat illan emäntinä. Ohjelmassa on alustuksia naisen elämästä ja ajankohtaisista aiheista painopisteenä mahdollisuuksien etsiminen jakaa yhteistä hyvää lähelle ja kauas. Käsiteltäviksi toivottuja aiheita ovat mm. naisen elämänkaari ja elämänmakuinen elämä, pyhiinvaellus, jaksaminen, hyvinvointi, taide ja luovuuden vapauttaminen, sukusalaisuudet, elämäkerrat, unet, liikunta sekä erilaiset auttamismahdollisuudet kuten Naistenpankki ja kummilapsitoiminta. Avustusvarojen keräämiseksi kehitettiin monenlaisia ideoita perinteisten käsitöiden tekemisestä aina kynttilöiden valamiseen ja saippuoiden tekemiseen. Marianpäivänä 27.3. on päätetty järjestää naistenpäivä, joka alkaa Taizémessulla kello 10 ja jatkuu lounaalla/ kirkkokahveilla sekä päivätilaisuudella. Uusi naistenpiiri käynnistyy torstaina 13.1. kello 18-20 kirkon Launesalissa. Piiri kokoontuu joka toinen torstai parillisilla viikoilla. Sen tarkoituksena on koota naisia yhteen virkistymään ja rakentumaan sekä levosta käsin jakamaan yhteistä hyvää lähelle ja kauas. Ensimmäisellä kerralla aiheena on Naisen elämänkaari ja aikuinen nainen, josta alustaa pastori Leena Kukkonen. Piiriin ovat tervetulleita kaikki naiset. Nuttujuttu Toinen ideariihestä poikinut piiri on käsityö- ja keskustelupiiri kaikenikäisille naisille. Piiri kokoontuu joka toinen sunnuntai kello 16-18 kirkon Hennalakokoushuoneessa alkaen 9.1. Piirissä kudotaan vauvannuttuja lahjoitettaviksi Etiopian äideille, jotta he tulisivat sairaalaan synnyttämään tai toisivat vauvansa neuvolaan. Tarvikkeita saa maksutta paikan päältä, mutta omia lankoja ja langantähteitä sekä omat puikot voi ottaa mukaan. Myös muita käsitöitä on tarkoitus tehdä lahjoitettaviksi tai myytäviksi myyjäisissä erilaisten avustuskeräysten hyväksi. Ryhmään ovat tervetulleita niin osaajat kuin vasta-alkajatkin. Piiriä luotsaa opettaja Tiina Wilkman. Leena KuKKonen 6 Kirkonseutu n:o 1 5.1.2010

Sanni ja Emmi, Hollolan laulavat sisarukset Sisarukset Sanni ja Emmi Uusitalo ovat valmiita esiintymisiin valmiita aina kun pyydetään. Hollolalaissisarukset Sanni (24) ja Emmi (21) Uusitalo ovat silloin tällöin ilahduttaneet Hollolan kirkoissa laulullaan. Ensimmäinen esiintulo oli vuonna 2004, viimeksi heitä kuultiin syksyllä Sovituksenkirkon Sana soi -illassa. Keitä he oikein ovat, moni on kysellyt. Tytöt ovat itsekin huomanneet yleisön innostuneen vastaanoton. On jopa kysytty, että onko heillä omaa levyä, tai jos ei, milloin se ilmestyy. Ei ole levyä, eikä ole tiedossa, ei me pidetä itseämme niin hyvinä, tytöt sanovat hieman yllättyneinä. Sanni tuumii, että he eivät ole ollenkaan osanneet markkinoida itseään. Laulaminen on heille vain harrastus, joka kuuluu molempien jokaiseen päivään. Hoilataan kaiken aikaa, Sanni sanoo ja Emmi myötäilee, että niin hänkin tekee, se on vaan niin luonnollista. Tyttöjen äänialue on laaja. Ei me kyllä taideta ihan sopraanoon asti päästä, tummaääniset tytöt arvioivat. Päivittäistä yhteistä treeniä rajoittaa, että toinen asuu Forssassa, toinen Turussa. Hollolan Korpikylässä sijaitsevassa lapsuudenkodissa he käyvät kuitenkin tiuhaan. Esiintymisiin he ovat valmiita aina kun vain pyydetään. Me tykätään esiintymisestä, ja kun me lauletaan aina, on tosi kiva, jos joku haluaa sitä kuunnella Esiintymiset kirkoissa Emmi esiintyi joulun alla Tammelan kirkossa perinteisessä joululaulutapahtumassa yhdessä opiskelukaverinsa kanssa. Hollolan kirkoissa esiintyminen tapahtuu kanttori Vesa Koskimaan aloitteesta ja pyynnöstä. Hän on toiminut myös tyttöjen säestäjänä. Sanni ja Emmi kiittävät Vesa Koskimaan kannustusta ja ammatillista apua. Yhdessä hänen kanssaan valitaan esitettävät kappaleet sen mukaan, mikä on tilaisuuden henki tai teema, he sanovat. Paljon ohjelmistoa on ollut Tuomasmessulaulukirjasta, jonka laulujen sanat selvästi koskettavat kuulijoita. Palautteen näkee heti, kun yleisö on niin lähellä. Näissä lauluissa itsekin keskittyy ajattelemaan laulujen sanoja. Ne eivät ole merkityksettömiä, tytöt tilittävät tuntojaan. Heidän mielestään kirkoissa on upeaa laulaa, niissä on hyvä akustiikka. Molemmat tuumivat nykyiseen kirkosta eroamisaaltoon, ettei ole käynyt mielessä. Kirkkoon sisältyy paljon sukupolvien arvoja ja merkitystä. Mistä kaikki alkoi Olin lukiossa, kun kanttori Sinikka Pitkänen tarvitsi johonkin esitykseen stemmoja ja pyysi musiikinopettajaltani vahvistusta. Lähdin siihen ja otin Emmin mukaani, siitä nämä kirkossa esiintymiset alkoivat, Sanni kertoo. Tyttöjen mielestä laulun lahja ja musikaalisuus tulee heidän Tuula-äidiltään, jolla on hyvä laulunääni. Jo ihan pieninä lauloimme kotona paljon yhdessä. Meitä sisaruksia on kaikkiaan neljä. Toiset eivät ole olleet näissä esiintymisissä mukana, perhejuhlissa kyllä, esimerkiksi mummon hautajaisissa laulettiin kirkossa yhdessä. Sanni ja Emmi arvelevat saaneensa esiintymisintoa Hollolan musiikkiluokilta, jossa olivat kumpikin kolmannesta luokasta alkaen. Me tykätään esiintymisestä, ja kun me lauletaan aina, on tosi kiva, jos joku haluaa sitä kuunnella, he sanovat kuin yhdestä suusta. Ammattiin Musiikkiala ei kuitenkaan ole voittanut tyttöjen ammatinvalinnoissa. Emmi sanoo hetken miettineensä sitä, mutta maatalousala voitti. Hän valmistuu ensi vuonna agrologiksi HAMK:n Mustilan yksiköstä. Sanni puolestaan valmistuu keväällä lähihoitajaksi Turun ammatti-instituutista. Laulu pitää Sannia otteessaan myös siten, että hän aikoo aloittaa tänä vuonna lauluopinnot, mutta ihan vain harrastusmielessä. Se on varmaan lähinnä tekniikkaharjoittelua, en edes tarkkaan edes vielä tiedä mitä, Sanni kertoo. HeLvi Santio Jumalanpalveluksia kehitetään elämänläheisiksi Keski-Lahti mukana kehittämishankkeessa. suomessa jumalanpalveluksiin osallistutaan eniten jouluna. Kirkoissa käy jouluaattona ja joulupäivänä noin puoli miljoonaa suomalaista. Seurakuntien joulunajan ohjelma näyttää jumalanpalvelusten koko kirjon. Jumalanpalvelusten monipuolisuutta ja koskettavuutta halutaan nyt laajentaa adventin- ja joulunaikaa laajemmalle. Kirkkohallituksen tavoitteena on vuoteen 2013 mennessä kehittää seurakuntien jumalanpalveluselämää ja koota tietoa myönteisistä jumalanpalveluskäytännöistä. Monet kokevat, että joulunajan jumalanpalveluksissa ovat vahvasti läsnä lämpö ja tuttuus. Olisi merkittävää, että jumalanpalveluksesta saataisiin läheinen kokemus myös muulloin, kertoo hankekoordinaattori Ulla Tuovinen. Jumalanpalvelusten kehittäminen merkitsee nykyisen jumalanpalveluselämän eri toimintamuotojen monipuolista ja luovaa käyttöönottamista. Kyseessä ei ole jumalanpalvelusuudistus. Kehittämisessä halutaan nostaa esille nykyisin käytössä olevan jumalanpalveluskaavan tarjoamia mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja. Monipuolinen jumalanpalveluselämä on seurakuntalaiselle etu ja hengellisen elämän lähde, hankekoordinaattori Mika Pajunen painottaa. Kirkkohallitus aloittaa vuonna 2011 jumalanpalveluselämän kehittämishankkeen, joka toteutetaan yhteistyössä seurakuntien kanssa. Kehittämisseurakuntien jumalanpalveluksista kerätään esimerkkejä muun muassa rukouksista ja eri musiikkityylien käytöstä. Kehittämisseurakuntia on yli 40, joista yksi on Keski- Lahden seurakunta. Keski-Lahden seurakunta on yksi 40:stä jumalanpalveluselämän kehittämiseurakunnasta. Kirkonseutu n:o 1 5.1.2010 7

Diakoniatyön yhteinen joulujuhla Sibeliustalossa päätti juhlavuoden Kymmenvuotiaassa Sibeliustalossa vietettiin joulun alusviikolla Lahden diakoniatyön yhteistä joulujuhlaa, joka oli samalla lahtelaisen diakoniatyön 100-vuotisjuhlavuoden päätöstilaisuus. Sibeliustalon arvion mukaan juhlaan osallistui 850 900 henkilöä. Diakonian yhteinen joulujuhla järjestettiin tänä vuonna lähes 20 erilaisen pienemmän joulujuhlan sijaan. Diakonian joulujuhlilla on Lahdessa pitkät perinteet. Lahden Diakonissan Kannatusyhdistys järjesti Lahden seurakunnan kanssa ensimmäisen joulujuhlan vuonna 1929. Juhla oli tarkoitettu vähävaraisille ja huono-osasille vanhuksille. Mukana oli silloin 40 vanhusta. Suuri yhteinen vanhusten joulujuhla järjestettiin Urheilutalolla vuonna 1970. Juhlaan osallistui silloin noin 1000 vanhusta. Diakoniatyön monipuolistuessa on vuosikymmenten aikana järjestetty joulujuhlia eri kohderyhmille ja seurakuntajaon myötä kukin seurakunta on järjestänyt vanhusten joulujuhlan, kertoo diakoniajohtaja Teuvo Siivonen. Hyvät kahvit maistuivat juhlan jälkeen; se on yhdessäoloa ja kuulumisten vaihtoa. Juhlaan kutsuttiin henkilökohtaisesti Juhlaan oli kutsuttu henkilökohtaisella kutsukortilla 1050 lahtelaista. Kutsuja annettiin seurakuntiemme diakoniatyön kautta tukea saaneille lahtelaisille sekä diakonian vapaaehtoistyöntekijöille, kuten Marian kammarilaisille, Palvelevan puhelimen päivystäjille, maahanmuuttajatyön tukihenkilöille ja yhteisvastuukerääjille. Hyvin erilaiset lahtelaiset ihmiset kohtasivat upeassa Sibeliustalossa. Osallistujista jotkut kertoivat olevansa ensimmäistä kertaa Sibeliustalossa, sanoo Teuvo Siivonen. Paikalla oli liikuntavammaisia, kuuroja, näkövammaisia, kehitysvammaisia, vanhuksia, eläkeläisiä, työttömiä Takataskun kautta, romaneja ja maahanmuuttajia. Arvokas ohjelma viritti jouluun Arvokas, draamapedagogi Lasse Kantolan juontama ohjelma viritti väen mukavasti joulutunnelmaan. Yhdessä laulettiin En etsi valtaa loistoa ja muita tuttuja joulun lauluja. Sonja Pällin tanssi, Aurora Ikävalkon laulu ja Lauri Ojasen lausunta jousikvartetin soiton kera kuuluivat niin ikään juhlaohjelmaan. Kanttori Henri Hersta soitti talon upeita ranskalaisromanttisia urkuja. - Kanttorin joulu on kiireinen, totesi Henri Hersta. Laulujen sanoja ja juhlan kulkua saattoi seurata suurelta näyttötaululta tai viittomalla tulkittuna. Diakoniajohtaja Teuvo Siivonen kertoi diakonian vaiheista Lahdessa ja kirkkoherra Heikki Pelkonen piti joulupuheen. Tarvitsemme hiljentymistä joulun sanoman äärellä, että kuulemme, mitä Jumalalla on meille sanottavaa. Saamme uskoen ottaa vastaan joulun lahjan, sanoi Pelkonen. Ohjelmaosuuden jälkeen nautittiin Metsähallissa joulukahvit. MarKKu JaLava Loppiaiskolehti Etiopiaan Jouko Marttinen Loppiaisena 6. tammikuuta luterilaisissa jumalanpalveluksissa kerätään valtakunnallinen kolehti tavoittavaan evankelioimistyöhön Etiopiaan Suomen Lähetysseuran kautta. Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon tavoittavassa evankelioimistyössä on vuodesta 2006 tuettu hiippa- ja seurakuntia aloittamaan seurakuntatyötä uusien ihmisryhmien parissa. Tuki on lyhytaikaista, enintään kaksi vuotta kestävää. Etiopiassa elää täysin erilaisia kansanryhmiä, jotka pukeutuvat, asuvat, käyttäytyvät ja syövät eri tavoin. Heidän on usein vaikea hyväksyä toistensa tapoja. Maan sisällä puhutaan myös 80 eri kieltä, kertovat Lähetysseuran työntekijät Risto ja Kirsi Leikola. Evankeliumi menee nopeasti eteenpäin, koska Mekane Yesus -kirkossa ihmiset julistavat sitä aktiivisesti. Mutta usein tulee raja, kun mennään oman etnisen ryhmän ulkopuolelle ja kieli tai kulttuuri vaihtuvat. Tai kun pitäisi mennä jotenkin alempiarvoisena pidetyn ihmisryhmän pariin. Risto Leikola toimii Mekane Evankeliumi menee nopeasti eteenpäin, koska Mekane Yesus -kirkossa ihmiset julistavat sitä aktiivisesti. Yesus -kirkon tavoittavan evankelioimistyön neuvonantajana. Kirsi Leikolan vastuualueina ovat mm. kulttuuriin liittyvät kysymykset ja syrjäytyneet ihmisryhmät. Pappeja ja evankelistoja kouluttaen he ovat onnistuneet motivoimaan seurakuntia ylittämään kulttuurirajoja ja levittämään sanomaa kaikkien ihmisten samanarvoisuudesta. Hiippakunnat tekevät yhdessä seurakuntien kanssa toimintasuunnitelman, jossa on huomioitu paikallinen kulttuuri ja se, miten ihmiset saadaan ottamaan työ omakseen ja kantamaan siitä vastuu tuen loputtua. Mekane Yesus -kirkko on maailman nopeimmin kasvavia kirkkoja. Kirkossa on yli 5 miljoonaa jäsentä ja yli 6 600 seurakuntaa. Kirkon kasvu perustuu mm. voimakkaaseen tavoittavaan evankelioimistyöhön, josta suuren osan tekevät vapaaehtoiset maallikot ja evankelistat. Suomen Lähetysseura on toiminut yhteistyössä Etiopian evankelisen Mekane Yesus -kirkon kanssa vuodesta 1968. Kolehdin voi maksaa myös kännykällä. Tekstiviestiin kirjoitetaan joko KOLEHTI5 tai KOLEHTI10 (5/10 euroa). Viesti lähetetään numeroon 16160. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Saunalahden, Kolumbuksen, TeliaSoneran, ZeroFortyn ja Tele Finlandin liittymissä. (SLS) Monet Mekane Yesus -kirkon kohtaamat uudet ihmisryhmät ovat sellaisia, joita valtaväestö halveksii ja jotka ovat alistetussa asemassa. 8 Kirkonseutu n:o 1 5.1.2010

Itämaan tietäjät ja tähti Jeesuksen syntymä kuvataan Matteuksen ja Luukkaan evankeliumeissa. Tutumpi niistä on Luukkaan kertomus, joka kuullaan jouluaamuna: Jeesus syntyy siinä Betlehemin talliin. Maria kapaloi hänet seimeen ja paimenet kertovat mitä enkeli ilmoitti heille: Teille on tänään syntynyt Vapahtaja. sojen Vapahtaja, Jumalan lupaama valo, jonka luo kaikki kansat tulevat lahjoineen. Betlehemin tähti M atteuksen jouluevankeliumi katsoo laajemmin Jeesuksen syntymän vaikutuksia koko maailmaan. Tämä kertomus Betlehemin tähdestä ja itämaan tietäjistä kuullaan loppiaisena. He kysyivät: Missä se juutalaisten kuningas on, joka nyt on syntynyt? Me näimme hänen tähtensä nousevan taivaalle ja tulimme osoittamaan hänelle kunnioitustamme. ja tähti, jonka he olivat nähneet nousevan taivaalle, kulki heidän edellään. Kun tähti tuli sen paikan yläpuolelle, missä lapsi oli, se pysähtyi siihen. Miehet näkivät tähden, ja heidät valtasi suuri ilo. He menivät taloon ja näkivät lapsen ja hänen äitinsä Marian. Silloin he maahan heittäytyen kumarsivat lasta, avasivat arkkunsa ja antoivat hänelle kalliita lahjoja: kultaa, suitsuketta ja mirhaa (Matt 2). Kertomuksesta käy ilmi, että tähtitaivaan ilmiö on tuonut tietäjät kunnioittamaan vastasyntynyttä kuningasta. Herodes yrittää käyttää Kirkonseutu n:o 1 5.1.2010 tietäjiä hyväkseen ja tuhota vastustajansa, joka on vasta lapsi. Paha tarkoitus ei kuitenkaan onnistu. Taustaa Vanhassa testamentissa Nouseva tähti oli VT:ssa tulevan juutalaisten kuninkaan merkkinä. Bileam ennusti, että Tähti nousee Jaakobin keskeltä, valtiaan sauva Israelista (4. Moos 24:17). Tähti voitiin nähdä merkkinä kuningas Salomosta, johon liitetään kuusisakarainen tähti. Viime aikoina on esitetty teoria (Othmar Keel), että Salomo sai nimensä Jerusalemin vanhasta kanaanilaisesta nimestä Salemin perustus. Salem oli aamuruskon jumala, joka näyttäytyi ennen auringon nousua aamutähtenä, Venus-planeettana. Matteus ei kerro itämaan tietäjien lukumäärää, mutta heidän lahjansa - kulta, suitusuke ja mirha ovat antaneet olettaa, että tietäjiä oli kolme. Heidän esikuvansa on kertomuksessa kuningas Salomosta, josta kerrotaan, että Salomon viisaus oli suurempi kuin kaikkien idän miesten viisaus ja että Salomon viisaita sanoja tultiin kuulemaan kai- kista maista, kaikkien kuninkaiden luota, jotka olivat kuulleet hänen viisaudestaan (1 Kun 5:10.14). Kuuluisin yksittäinen vierailija oli Saban kuningatar, joka Raamatun kertomuksessa lahjoitti Salomolle suuret määrät kultaa, hajusteita ja jalokiviä. Kertomus kuninkaiden lahjoista on vaikuttanut edelleen Salomon nimellä kulkevaan Psalmiin, jossa sanotaan: Saakoon hän Tarsisin ja meren saarten lahjat, Saban ja Seban kuninkaitten verot. Kaikki kuninkaat kumartakoot häntä, ja palvelkoot häntä kaikki kansat. (Ps 72). Israelin uskonnossa eli ajatus kerran saapuvasta Jumalan valitusta kuninkaasta, joka on kuin aamunkoitto. Profeetta Jesaja ennustaa seuraavasti (Jes 60): Nouse, loista kirkkaana, Jerusalem, sillä sinun valosi saapuu ja Herran kirkkaus koittaa sinun yllesi. Katso, pimeys peittää maan, yön synkkyys kansat. Mutta sinun taivaallesi kohoaa aamunkoi, Herran kirkkaus hohtaa sinun ylläsi. Niin kansat tulevat sinun valosi luo ja kuninkaat sinun aamunkoittoosi... Koko Saban väki saapuu, kultaa ja suitsuketta Meillä ei ole historiallisia todisteita itämaan tietäjistä. Onko kyseessä lähinnä teologinen silta Vanhan ja Uuden testamentin välillä, vai onko kyse historiallisesta tapahtumasta? kantaen, ja kaikki he ylistävät Herraa. Tässä ennustuksessa kansojen lahjat kulta ja suitsuke yhdistyvät Jumalan kirkkauteen, joka koittaa pimeyteen kun Messiaan tulee maailmaan. Nämä edelliset raamatunkohdat ovat taustana Matteuksen kertomukselle. Sen tarkoituksena on osoittaa, että Jeesus on Salomoa suurempi kuningas, kaikkien kan- Voidaanko tähti-ilmiölle löytää historiallista vastinetta? Johannes Kepler esitti Betlehemin tähdelle selitykseksi planeettojen kohtaamista eli konjunktiota. Voidaan laskea, että Jupiter ja Saturnus kohtasivat toisensa kolmesti kalojen tähdistössä vuosina 7 6 ekr. Todennäköisemmän selityksen tarjoaa tähtitieteilijä ja pappi Risto Heikkilä. Hän ehdottaa Jupiterin ja Venuksen kohtaamista vuosien 3-2 ekr. aikana. Tietokonemallien mukaan kuninkaan tähti Jupiter ja Venus olivat elokuussa 3 ekr. samalla suunnalla Leijonan tähdistössä. Seuraavana vuonna 2 ekr, 17. kesäkuuta ne kohtasivat uudestaan niin lähellä toisiaan, että ne näyttivät yhdeltä kirkkaalta tähdeltä. Ehkä tietäjät lähtivät liikkeelle kohti Jerusalemia planeettojen ensimmäisen kohtaamisen aikaan ja näkivät seuraavana vuonna niiden sulautumisen yhdeksi tähdeksi merkkinä kuninkaan syntymästä. Meillä ei ole historiallisia todisteita itämaan tietäjistä. Onko kyseessä lähinnä teologinen silta Vanhan ja Uuden testamentin välillä, vai onko kyse historiallisesta tapahtumasta, sitä on vaikea todentaa. Matteuksen evankeliumi tuo tietäjien ja tähden kautta esille totuuden Jeesuksen merkityksestä. Hän on Vanhassa testamentissa ennustettu kansojen valo, maailman Vapahtaja. Katolisessa kirkossa kolmella kuninkaalla on tärkeä asema. Heidän pyhäinjäännöksensä ovat olleet Kölnin tuomiokirkossa vuodesta 1164. Loppiaisena kolmeksi kuninkaaksi pukeutuneet nuoret käyvät kirjoittamassa liidulla ovien yläpuolelle tekstin C M B ja vuosiluvun, jonka annetaan olla koko vuoden. Kirjaimissa on nähty itämaan tietäjien nimikirjaimet Caspar, Melchior ja Balthasar. Yhtä hyvin kirjaimet voivat tulla sanoista Christus Mansionem Benedicat Kristus siunatkoon tämän talon. Kolmen kuninkaan juhlan kulkueilla on vastineensa myös suomalaisessa kansanperinteessä Nuutin kulkueissa, jotka voivat olla vanhempaa perua. Suomessakin on kirjoitettu seinään liidulla, ei kuitenkaan siunauslukuja. Kun talosta oli saatu viimeiset jouluoluet, kirjoitti kirjuri seinään: Nuutti on saatu. Jos tarjoilu oli ollut runsasta, piirrettiin seinään niin monta haarikan kuvaa kuin oli tarjottu. Piirros sai olla paikallaan koko talven todistuksena talon vieraanvaraisuudesta (Kustaa Vilkuna, Vuotuinen ajantieto) PeKKa SärKiö Kirjoitus pohjautuu esitelmään Lahden historiallisessa museossa 27.11.2010 9

PyhänseutuSeurakuntien tilaisuudet ajalla 6.1. 19.1. Asikkala LOPPIAINEN 6.1. klo 10 messu Vääksyn srk-keskuksessa, Anja Saraja ja Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen. SU 9.1. klo 10 messu Vääksyn srkkeskuksessa. Anja Saraja, Heikki Heinola, Pirjo-Riitta Marjamäki- Rantanen. Messun yhteydessä uusi kirkkovaltuusto siunataan tehtäväänsä. SU 16.1. klo 10 messu Vääksyn srkkeskuksessa.erkki Suhonen, Anja Saraja ja Pirjo-Riitta Marjamäki- Rantanen. Maijan kammari YKSI SYDÄN - RUKOUS- JA YLISTYSILTA ma 10.1. klo 18.30. LÄHETYKSEN TYÖPIIRI ma 17.1 klo 12-15. LENKKIPORUKKA ti 18.1. klo 12. DIAKONIARUOKAILU ti 18.1. klo 13-14. LÄHETYSPIIRI ke 19.1 klo 12.30-14. VIRO-ILTA ti 18.1. klo 18. Kairit Mäeorgin opastamana tutustutaan virolaiseen elämänmenoon. LÄHIMMÄISEN KAMMARI to 13.1. klo 12 Toiveita. 20.1. Vieraita pankista. TAUKOPAIKKA pe 14.1. klo 9-12. MIESTEN RAAMATTUPIIRI pe 21.1. klo 18. Aihe 1.Ms 6. Perhekerhot KE 12.1. JA 19.1. Vesivehmaan perhekerho klo 9-11 Vesivehmaan rukoushuoneella. Yht.henk. Tenna/ 0447766210 PE 14.1. JA 21.1. Kivirinteen perhekerho klo 9.30-12. Yht. henk. Anneli Pekkala/ 0408337924 Sanan ja rukouksen ilta SU 9.1. klo 18 Vääksyn srk-keskuksessa. Heikki Heinola ja ylistyskuoro. Rukoillaan yhdessä! Esirukouspyyntöjä voi lähettää esirukoustukea@gmail.com sähköpostiin. Majakka SU 16.1. klo 16 Vääksyn srk-keskus. Majakassa on tekemistä ja ohjelmaa koko perheelle. Lauluja, rukousta, ehtoollinen, opetusta aikuisille, varhaisnuorille ja lapsille. Tilaisuuden loppupuolella esirukouspalvelu sekä iltapalaa. Kevään opetukset Psalmin 119:105 mukaisesti Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni, se on valo minun matkallani. Tammikuun opetus Erkki Suhonen. Raamatturyhmä MA 17.1. klo 18 srk-keskuksen toimituskeskusteluhuone. Luetaan Jeremiaan kirjaa ja perehdytään sen sanomaan. Tiedustelut Aili Muranen 766 2711 tai Paavo Lounela 787 5957. Kirkkovaltuuston kokous Ke 19.1. klo 18 Vääksyn srk-keskuksessa. Yhteinen usko, leipä ja rukous KRISTITTYJEN YHTEISET ILLAT KE 19.1. klo 19 Vääksyn Helluntaitemppelissä Huoltorinne 1, to 20.1. klo 18.30 Vuoksenlaakson metodistikirkossa Vesivehmaalla, alkaa tarjoilulla, pe 21.1.klo 18 Asikkala rukoilee teeman merkeissä Vapaaseurakunnan Varustamossa Vääksyntie 4 ja su 23.1. klo 18 Vääksyn srk-keskuksessa. Jokaisessa illassa puheita ja musiikkia eri seurakunnista. Heinola LOPPIAINEN 6.1. klo 10 messu Heinolan kirkossa. Minna Rikkinen, Sirpa Kaukinen. Eero Kettunen. LOPPIAINEN 6.1. klo 10 messu Heinolan pitäjänkirkossa. Pia Särkelä, Maarit Kihlström. Jukka Tabell. SU 9.1. klo 10 messu Heinolan kirkossa. Sirpa Kaukinen, Simo-Pekka Rantala. Jukka Tabell. Kirkkokahvila srk-keskuksessa. SU 9.1. klo 10 sanajumalanpalvelus Heinolan pitäjänkirkossa. Jouko Lehtonen. Ville-Paavali Hyvönen. SU 16.1. klo 10 messu Heinolan kirkossa. Maarit Kihlström, Pia Särkelä. Eero Kettunen. Gideonit. Kirkkokahvila srk-keskuksessa. SU 16.1. klo 10 messu Heinolan pitäjänkirkossa. Jouko Lehtonen, Minna Rikkinen. Jukka Tabell. Gideonit. Kauneimmat joululaulut VIELÄ KERRAN LOPPIAISENA 6.1. klo 14 Paistjärvellä Leena Aholalla, Pirtinlahdentie 124. Ahti Peltonen. Soiva joulukortti -kahvikonsertti 6.1. klo 17 srk-keskus. Henri Hersta, Sirkku Hilanko, Eija Kananen, Henna Ahonen, Lukkarin Laulajat, Sini Laine, Juhana Salminen, Katriina Salminen, Toini Seppälä, Nita Järvinen, Roosa Mikkola, Lotta Määttä, Ilona Määttä, Pipsa Lunkka. Hartaus Jouko Lehtonen. Tuotto lähetystyöhön Etu-Aasiassa. Konserttikortteja ovelta 8. Viikkomessu KE 12.1. klo 12 Heinolan kirkko. Sirpa Kaukinen. Israel-ilta TO 13.1. klo 18 srk-keskus. Risto Santala: Mitä aikaa elämme?! Keskustelupiiri TO 13.1. klo 18 srk-keskus, musiikkisali. Uusi piiri, joka on tarkoitettu sinulle, joka kaipaat keskustelua uskosta, elämästä ja ajan ilmiöistä. Pia Särkelä. Siioninvirsiseurat TO 20.1. klo 18 Vanha pappila. Pia Särkelä. Kinkerit alkavat IMJÄRVI-HOTTOLA TO 13.1. klo 10 Marttusella Merjeslampi, Roni 26. PAASO SU 16.1. klo 13 Honkala, Marita ja Pauli Karppinen, Honkalanniemi 2 B. TUUSJÄRVI TI 18.1. klo 10 Vanha- Tuusjärven palvelukoti, Viikinäistentie 35. MYLLYKYLÄ KE 19.1. klo 18 Leena Kemppinen, Karjalantie 95. PÄÄSINNIEMI-LAUHJOKI TO 27.1. klo 10 Pajula, Katri Tupala, Jousantie 128 A. VIERUMÄKI SU 30.1. klo 18 Vierumäen srk-talo, Kievarintie 1. Martat. TAIPALE-RIHU KE 2.2. klo 18 Eero Tähkänen, Rihuntie 707. LUSI TO 3.2. klo 10 Lusin koulu. MARJONIEMI KE 9.2. klo 18 Kylätalo, Onalintie 11. PAISTJÄRVI TO 10.2. klo 11 (huom. aika!) Reino Piira, Vuolintie 191. IMJÄRVI-LIPPOLA SU 13.2. klo 13 Koivisto, Oiva Miettinen, Sonnasentie 165. VAIPPILA-ONALI TO 17.2. klo 10 Salmi, Sakari Saarelma, Salmentie 78. HUJANSALO SU 20.2. klo 13 Laveamäki, Olavi ja Minttu Lavemäki. Kinkereillä on virsiopetusta ja käsitellään Isä meidän -rukousta. Virsikirja ja katekismus toivotaan otettavaksi mukaan. Hiihtomatka Muotkan Majalle, Saariselkä-Kiilopää 2.-9.4. Opastetut hiihtoretket kaikenkuntoisille. Ohjelmaa ja bussiretkiä lähialueelle. Täysihoito majoituksen tasosta riippuen 569-669. Lapset lisävuoteella 200. Ilm. Marjaleena Kemppainen p. 0400 143 710 tai Tuulikki Ihalainen 03 859 2529 tai sähköpostilla etunimi.sukunimi@evl.fi Järjestää Heinolan rovastikunnan lähetysja evankelioimistyön toimikunta Lähetyssoppi KE 12.1. alkaen klo 13-16 srk-keskuksen alakerta. Piirakkapäivä ke 12.1. Pyhäkoulu 14.1. ALKAEN JOKA PE klo 18.30 Rajakatu 5. Diakoniaryhmät MIESTEN SAUNAILTA joka to klo 20 srk-keskus. LÄMMIN RUOKA joka parillisen viikon to klo 12 srk-keskus. MIELENTERVEYSKUNTOUTU- JIEN HENGELLINEN PIIRI joka pe klo 10 Vanha pappila. KANERVALA-PIIRI ma 17.1. klo 13 Kanervalan palvelukeskus. TIISTAIRUOKAILU ti 18.1. alkaen joka ti klo 12 srk-keskus. Hinta 5. Lähetyspiirit HANNA-PIIRI ke 12.1. klo 18 srkkeskuksen alakerta. INKERINLÄHETYSPIIRI to 13.1. klo 14 Vanha pappila. Mukana Markku Niemelä. AFRIKKAPIIRI to 13.1. klo 18 Vanha pappila. TANSANIAPIIRI su 16.1. klo 15 Vanha pappila. LÄHETYSTYÖPIIRI ma 17.1. klo 13 srk-keskuksen alakerta. TOMMOLAN LÄHETYSPIIRI ti 18.1. klo 13 Vanha pappila. KYLVÄJÄN ETIOPIAPIIRI ke 19.1. klo 18.30 Tölöillä, Roopenkatu 5. Raamattupiirit TOMMOLAN PIIRI ma 10.1. klo 15 Tommolank. 19. RAAMATTUILTA joka ma klo 18 srk-keskus. EPISTOLAPIIRI ma 10.1. klo 18.30 kirkonkylän pappila. NAISTEN PIIRI ti 11.1. klo 18 srkkeskuksen alakerta. RAAMATTUPIIRI joka ke klo 11.30 Vanha pappila. MIESTEN PIIRI ke 19.1. klo 18 srk-keskus. www.heinolanseurakunta.fi Hollola TO 6.1. klo 10 Hollolan kirkossa. Hanna-Leena Penttilä, Maritta Viitanen, Maarit Peltomaa. TO 6.1. klo 10 Sovituksenkirkossa. Salamat Masih, Arja Asikainen radiolähetysjärjestö Sanansaattajista, Vesa Koskimaa. SU 9.1. klo 10 Hollolan kirkossa. Salamat Masih, Piltti Lännenpää, Vesa Koskimaa. SU 9.1. klo 10 Sovituksenkirkossa. Maritta Viitanen, Hanna-Leena Penttilä, Maarit Peltomaa. SU 9.1. klo 18 mutkaton messu Sovituksenkirkossa. Hanna-Leena Penttilä, Vesa Koskimaa. SU 16.1. klo 10 Hollolan kirkossa. Maritta Viitanen, Eero Pitkäranta, Sinikka Pitkänen. SU 16.1. klo 10 Sovituksenkirkossa. Marjo Kortelainen, Salamat Masih, Vesa Koskimaa. Sovituksenkirkon toimintaa Keskuskatu 2 p. (03) 524 6600. PÄIVYSTÄVÄ PAPPI ma-pe klo 10-13 puh. (03) 524 6611. Mahdollisuus rippiin ja sielunhoitoon. AAMURUKOUSHETKI Andreaksen kappelissa keskiviikkoisin klo 8. TYÖIKÄISTEN NAISTEN AAMIAI- NEN 8.1. la klo 9-10.30 LÄHETYSPIIRI kokoontuu keskiviikkoisin 12.1. alkaen Martta-salissa klo 12. KAIKILLE AVOIN RUKOUSPIIRI Hiljaisessa huoneessa (pohjakerros) klo 18.30: 17.1., 14.2., 14.3., 11.4., 9.5. NAISTEN TAKKAILTA takkahuoneessa joka kuukauden viimeinen torstai. Keskustelua, kahvit ja makkaranpaistoa. MIESTENPIIRI torstaisin klo 18.30 Sovituksenkirkossa, käynti takakautta,...kolkuttavalle avataan.. Luuk 11:10. Lisätietoja: 040 763 2195. Kaiken kansan kammari Kauppakuja 6. Kammarin joulutauko päättyy 9.1. Raamattupiirejä vuonna 2011 Sovituksenkirkon neuvotteluhuoneessa, 1. krs.(kulku alapihan kautta) JOKA TOINEN VIIKKO TIISTAISIN klo 18-20.30 alkaen 11.1.2011 LAUANTAISIN alkaen 8.1.2011 klo 13 (29.1., 19.2., 12.3., 2.4., 16.4., 7.5., 28.5., 18.6.) Lisätietoja Anneli Helminen p. 040 725 4624. Hengellinen laulupiiri Laulamisen ilo jatkuu Hengellisessä laulupiirissä JOKA TOINEN TOR- STAI, alkaen TAMMIKUUN 13. päivä kello 14 Sovituksenkirkon musiikkihuoneessa. Kevätkauden muut päivämäärät ovat 27.1., 10.2., 24.2., 10.3., 24.3., 7.4., (kiirastorstaina ei ), 5.5. JA 19.5. Laulupiirissä voi ylläpitää lauluääntään ilman kuoroille ominaista esiintymisen stressiä. Tai voi tulla mukaan ihan ilman minkäänlaista laulutaitoa. Laulellaan yhdessä tuttuja ja vähemmän tuttuja virsiä ja muita hengellisiä lauluja. Välillä venytellään ja tehdään ääniharjoituksia - leppoisasti. Laulattajana Sinikka-kanttori. Kirkkokuoro 120 VUOTTA tänä vuonna täyttävä Kirkkokuoro (4-ääninen sekakuoro) jatkaa toimintaansa torstai-iltaisin myös Sovituksenkirkon musiikkihuoneessa klo 18.00 alkaen tammikuun 13. päivä. Harjoitukset ovat joka viikko. Valmistellaan musiikkia seurakunnan tilaisuuksiin sekä valmentaudutaan toukokuun lopussa oleville Hartolan kirkkolaulujuhlille. Synttärijuhlat pidetään syksyllä lokakuussa konsertin merkeissä. Nyt on hyvä hetki uusien laulajien tulla mukaan valmistelemaan Hartolan ja 120-vuotissynttäreiden ohjelmistoa. Tervetuloa! Tulossa: SU 23.1. sanan ja sävelen ilta Sovituksenkirkossa. Sari ja Leo Louhivaara. Diakoniatyön päivystys SOVITUKSEN KIRKKO, Keskuskatu 2: TIISTAINA JA TORSTAINA klo 11-12 Anitta Vuorikoski, p. 044 524 6212 Virve Valkeavuori-Kovanen, p. 040 829 7580 KESKIVIIKKONA klo 11-12 Anne-Mari Andersson, p. 044 524 6211, Pia Rantatupa, p. 044 524 6187 VESIKANSAN SRK-KOTI, Paimelantie 51, Kalliola: TIISTAINA klo 11-12 Eila Virtanen p. 040 762 6874 www.hollolanseurakunta.fi Muuta toimintaa TO 6.1. klo 13 Etu-Porvolan kinkerit Unto ja Arja Inkiläisellä, Huhdintie 106 TO 6.1. klo 18 Kaunkorpi Melkkalan kinkerit Leena ja Tuomo Nikkarilla Heikkiläntie 67. Su 9.1. klo 13 Pätilä Toijalan kinkerit Seija Passilalla Toijalantie 474. SU 9.1. klo 18 Hankala Töykkylä - Leiniälän kinkerit Urpo ja Satu Ruususella Pellavakuja 55. MA 10.1. klo 15 hartaus vanhusten rivitalolla. TO 13.1. klo 13.45 hoivakotihartaus. TO 13.1. klo 14 vanhainkotihartaus, kahvitusvuorossa Hankala Töykkylä Leiniälä. PE 14.1. klo 19 raamattuluento Tuvalla Toijalantie 11, rovasti Pekka Es- Hämeenkoski TO 6.1. klo 10 Loppiaisen perhemessu Hämeenkosken kirkossa. Marjo Kortelainen, lsmo Lehmusto, Tuvalla kirkkokahvit. Seimieläimet pääsevät kotihoitoon. SU 9.1. klo 10 sanajumalanpalvelus Hämeenkosken kirkossa. Pentti Pohto, Ismo Lehmusto. SU 16.1. klo 10 messu Hämeenkosken kirkossa. Erkki Lehtonen, Ismo Lehmusto. Ystävänkulmassa tapahtuu MA 10.1. klo 10 kevätkauden toiminta alkaa. TO 13.1. klo 12 Ystävänkulman piiri kokoontuu, Anni Siivonen Palvelevasta Puhelimesta kertoo aiheesta Vanhuudessa koettu yksinäisyys. TO 20.1. klo 12 Ystävänkulman piiri, aiheena perinnekäsityöt, Eija Seppä. 10 Kirkonseutu n:o 1 5.1.2011

Pyhänseutu kelisen aiheena Evankeliumi juutalaisille ja kreikkalaisille, Ap.t. 13-14. TO 20.1. klo 18 kuorojen kevätkausi alkaa Tuvalla, Kirkkokuoro klo 18 ja Mieskuoro klo 19.30. Tervetuloa entiset ja uudet laulajat mukaan! www.hollolanseurakunta. fi/hameenkoski Kärkölä SU 9.1. klo 10 Messu Kärkölän kirkossa, Katja-Margit Takatalo, Taisto Häkli. SU 16.1. klo 10 Messu Kärkölän kirkossa, rippikoululaisten päivä, Timo Huttunen, Susanna Mutanen, nuoret, bändi VIA, Vesa Koskimaa. Tilaisuuksia ja tapahtumia KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS seurakuntakeskuksessa to 13.1. klo 18.30. Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät ja piiritoiminta PERHEKERHO seurakuntakeskuksessa ti 11.1. ja 18.1. klo 9.30. PALVELUPÄIVÄ seurakuntakeskuksessa ti 11.1. klo 10 Raamattutunti, Timo Huttunen, ti 18.1. klo 10 Muutoksia bensiinissä, Sirpa Kaalikoski. RUSKAKERHO Kahvila Tähkässä ke 19.1. klo 12 omaa ohjelmaa. LAULUTUOKIO seurakuntakeskuksessa mummonkammarissa to 13.1. ja 20.1. klo 10. TYÖTTÖMIEN LOUNAS seurakuntakeskuksessa ke 12.1. ja 19.1. klo 11. DIAKONIAN PERJANTAIPUURO Aurinkokulmassa pe 14.1. ja 21.1.klo 9.30. DIAKONISSAN VASTAANOTTO Järvelässä diakoniatoimistossa ti klo 9.30-11.30. Jos sinulla on tarpeettomia lankoja tai purettavia villavaatteita jotka voisit lahjoittaa äiti Teresa-piirille, niin ota yhteyttä Pirkko Haapakkaan p. 050-505 5350 tai (03) 871 5815. TALVEN VIIMEINEN AVANTO- UINTI Oriharossa Kalliopirtin rannassa ma 10.1. klo 16-20. Nuoret ILTARIPPIKOULU seurakuntakeskuksessa ti 11.1. ja 18.1. klo 17-19. NUORTEN SÄHLY Opintien koululla to 13.1. ja 20.1. klo 17-18. NUORTEN LEIRI Kalliopirtillä 14.-16.1. ISOSKOULUTUS Aurinkokulmassa ke 19.1. klo 18-20. Kärkölän seurakunnan kaikki toimipisteet on suljettu ke 12.1., to 13.1. ja ke 19.1. koulutuspäivien vuoksi. Nastola SU 9.1. klo 10 messu kirkossa, lähetyspyhä, seurakunnan luottamushenkilöiden tehtäviinsä siunaus, Marjatta Mäkinen, Anne-Maria Rämö, Sannamaria Salli SU 16.1. klo 10 messu kirkossa, Juha Sahamies, Hanna Suominen, Markus Tikkanen Tapahtumia: SU 9.1. klo 11.30 lähetysjuhla seurakuntatalossa TI 11.1. klo 17 Siionin virsien veisuut seurakuntatalossa TI 11.1. klo 18 Luterilainen puolituntien seurakuntatalossa, Pyhä kaste ja kasteen lahja (kohdat 34 ja 35) TI 11.1. klo 18 Avoin raamattupiiri Bedan pirtillä, tutkitan Jesajan kirjaa, piirin vetäjänä Kai Mäkelä TO 13.1. klo 18.30 Sanan ja rukouksen ilta seurakuntatalossa klo 18.30, Israel - miksi? Mukana Erja Kalpio Karmel -yhdistyksestä MA 17.1. klo 18 Siionin virsiseurat Kärkkäällä, Linniläntie 119, Uusikylä Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät ja toiminta JOKA SUNNUNTAI klo 19 Avoin rukouspiiri seurakuntatalon Ankkurissa JOKA MAANANTAI klo 10 talkoot Missiokaupassa JOKA KESKIVIIKKO klo 10-13 Bedan pirtillä avoimet ovet, tuolijumppa klo 11-11.30, hartaushetki klo 12.30 JOKA KESKIVIIKKO klo 17.30 Miesten saunailta Luomaniemessä JOKA PERJANTAI klo 12-15 Bedan pirtillä avoimet ovet Diakonia TI 11.1. klo 10.30 kehitysvammaisten Kämmenkerho seurakuntatalon Ankkurissa TI 11.1. klo 11.30 eläkeläisten palvelupäivä seurakuntatalossa, inkeriläisyys, lounas broileripihvi KE 12.1. klo 13 Emäntäpalaveri Bedan pirtillä TO 13.1. klo 16.30 Hoivasoittorenkaan palaveri seurakuntatalossa MA 17.1. klo 10 päihdetyön Ristiryhmä seurakuntatalon Ankkurissa KE 19.1. klo 10-10.45 Bedan pirtillä verensokerin mittausta Lähetys KE 12.1. karjanpiirakkatalkoot seurakuntatalossa klo 8 TI 18.1. klo 18 Raamatun lukupiiri Bedan pirtillä, Apostolien teot Perhekerhot Kerhot kokoontuvat klo 9.30-11.15, kerhopäivien ohjelmassa: alkuhartaus, kahvi (2 /perhe), tietoa ja tarinoita. Aikuiset ja lapset toimivat yhdessä ja erikseen tarpeen mukaan. KIRKONKYLÄN PERHEKERHO JOKA TIISTAI JA TORSTAI seurakuntatalossa, Immiläntie 2 11.1. ja 13.1. Vuosi alkaa - yhteiset pelisäännöt 18.1. ja 20.1 VILLÄHTEEN PERHEKERHO JOKA TIISTAI JA TORSTAI Suppalan seurakuntakodissa, Suppalantie 6 11.1. ja 13.1. Vuosi alkaa - yhteiset pelisäännöt 18.1. ja 20.1 Kuorot harjoittelevat KIRKKOKUORO klo 17 seurakuntatalossa joka keskiviikko KAMARIKUORO klo 18 seurakuntatalossa joka tiistai Nuoret KESKIVIIKKOISIN klo 19 Raamis seurakuntatalon Akvaariossa PERJANTAISIN klo 19 Oloilta Alirannassa klo 19 LAUANTAISIN klo 19 Nuortenilta seurakuntatalon Akvaariossa Katso tarkemmat tiedot: www.nastanuoret.net Padasjoki TO 6.1. klo 10 Messu Padasjoen kirkossa, Jarmo Happonen, Anna- Maija Virtanen SU 9.1. klo 10 Messu Padasjoen kirkossa, Jarmo Happonen, Anna- Maija Virtanen SU 16.1. klo 10 Messu Padasjoen kirkossa, Tapio Mattila, Jarmo Happonen, Juha Nurmi Loppiaisseurat TO 6.1. klo 13 Auttoisilla Timo Rouvilalla Ilta kirkossa SU 16.1. klo 18 vieraana Matti Vanhanen Lahdesta ja musiikkiryhmä Nuori seurakunta PE 14.1. klo 17 Isoiskoulutus Nuorkkarilla PE 14.1. klo 19 Nuortenilta Nuorkkarilla LA 15.1. klo 9-15 Rippikoulun aloituspäivä srk.kodissa. Toimintaa Lahdessa MIESTEN SIIKANIEMI-ILTA ti 11.1. klo 18.30-21. Opetus Liikunnan merkitys mielenterveyteen. Kimppakyydit kirkoilta klo 17.30. TULE VIRKISTÄYTYMÄÄN KEVÄISEEN SIIKANIEMEEN 7.-8.2. lähetys- ja virkistysleirille. Kts. erillisilmoitus. Keski- Lahti LOPPIAINEN 6.1. klo 10 messu Ristinkirkossa Maija Orsila, Pekka Särkiö, Pauli Pietiläinen, Aurora Ikävalko, kirkkokahvit. LOPPIAINEN 6.1. klo 10 messu Mukkulan kirkossa Jukka Immeli, Marjukka Liimatainen, Mukkulan kirkkokuoro. SU 9.1. klo 10 messu Ristinkirkossa Jukka Immeli, Juha Pessi, Pauli Pietiläinen, Aurora Ikävalko. SU 9.1. klo 10 messu Mukkulan kirkossa Leena Hokka, Marjukka Liimatainen. SU 16.1. klo 10 messu Ristinkirkossa Hannu Lehdeskoski, Raimo Ylä- Soininmäki, Pauli Pietiläinen, Satu Ilmoniemi, kirkkokahvit. SU 16.1. klo 10 messu Mukkulan kirkossa Juha Pessi, Marjukka Liimatainen. Viikkomessu KESKIVIIKKOISIN klo 11.15 Ristinkirkossa. * 12.1. Miika Hämäläinen, Pauli Pietiläinen * 19.1. Hannu Lehdeskoski, Olavi Anttila Sanan äärellä JOKA MA klo 13.30 Kirkkok. 5:n, 2. krs., alkaen 10.1. Tied. Maria Helin puh. 050 380 3970. Laune LOPPIAINEN 6.1. klo 10 messu, Suomen Pipliaseuran kirkkopyhä Launeen kirkossa Martti Asikainen, Ville Hakulinen, Johanna Huovinen. Messun jälk. kirkkokahvit, kerrotaan Intian raamattutyöstä. SU 9.1. klo 10 messu Launeen kirkossa Heikki Pelkonen, Kari Eskelinen, Anne Käki-Kuorikoski, kirkkokahvit. SU 9.1. klo 10 messu Liipolan seurakuntakeskuksessa Riitta Särkiö, Johanna Huovinen. SU 16.1. klo 10 messu Launeen kirkossa Anu Toivonen, Heikki Pelkonen, Pia Ylitalo-Maunula, kappalainen Anu Toivosen virkaan asettaminen ja nuorisotyönohjaaja Tytti Jäppisen ja Jukka Järvisen virkaan siunaaminen, kirkkokahvit. SU 16.1. ei messua Liipolan seurakuntakeskuksessa. Suomen Pipliaseuran kirkkopyhä LOPPIAISENA 6.1. klo 10 Launeen kirkko. Saarnaa apulaispääsihteeri Martti Asikainen Suomen Pipliaseurasta. Kirkkokahvit. Kirkkokahvien jälk. lähetystilaisuudessa kuulemme Intiassa tehtävästä raamattutyöstä. Ideapiiri kerran kuukaudessa keskiviikkoisin klo 13 Launeen kirkko, Pippo, seuraavasti: KE 26.1., 23.2., 23.3., 27.4., 25.5. Ideoimme ja askartelemme tuotteita Missiokauppaan myytäväksi lähetystyön hyväksi. Tied. Teija Kuuppo, puh. 044 719 1413. Lähetys- ja raamattupiiri kerran kuukaudessa tiistaisin klo 18 Launeen kirkko, Pippo, seuraavasti: TI 25.1., 22.2., 29.3., 19.4., 17.5. Tied. Teija Kuuppo, puh. 044 719 1413. Avoin rukousryhmä ti klo 18 Launeen kirkko, Lähde-sali, seuraavasti: 11.1., 15.2., 15.3., 12.4., 10.5. Tied. Teija Kuuppo, puh. 044 719 1413. Sanan ja rukouksen ilta KE 12.1. klo 18 Launeen kirkko. Raamattuopetus, Heikki Pelkonen Usko Jeesukseen!?, Kari Eskelinen, Johanna Huovinen. Esirukousta ja laulua. Paluumuuttajavanhusten ryhmä ALKAA 12.1. klo 9.30. Kokoontumiset joka toinen ke Launeen kirkko, kerhohuone Pippo. Tied. Eija Paulamäki puh. 044 719 1471 tai Katri Tatti puh. 044 719 1487. Rauhantuvan omaishoidettavien ryhmässä on tilaa uusille jäsenille. Ryhmä kokoontuu Launeen kirkolla to klo 9 15. Päivän hinta on 7,50 e ja sis. lounaan ja kahvin. Tied. ja ilm. Eija Paulamäki puh. 044 719 1471. Eläkeläisten päivätoimintaryhmät alkavat: - VALKOVUOKOT, Launeen kirkko 12.1. klo 11 13.15 - TORSTAIKERHO, Liipolan srkkeskus 13.1. klo 11 13.15. Ryhmät kokoontuvat joka toinen viikko, lounas 4,50 e. Tied. Eija Paulamäki puh. 044 719 1471. Naiset Lähteellä ryhmä JOKA TOINEN TO (parilliset viikot) klo 14 15.30 Liipolan srk-keskus, Ostosk. 7, alkaen 13.1. Ryhmässä keskustellaan elämää koskettavista eri aiheista. Kaikki naiset ovat tervetulleita! Tied. diakonissa Tarja Vilkman, puh. 044 719 1451 ja lähetyssihteeri Teija Kuuppo, puh. 044 7191 413. Palveluryhmä Laune eli Parla järjestää KESKIVIIKKOISIN lounaan Liipolan srk-keskuksessa klo 12. Aterian hinta on työttömiltä ja eläkeläisiltä 3,50 e, lapsilta 2 e ja muilta 6 e. Kevään ensimmäinen ruokailu 12.1. Tied. diakonissa Tarja Vilkman, puh. 044 719 1451. Naisten ryhmä JOKA TOINEN TI klo 13 (parittomat viikot) Launeen kirkko, kokoushuone Hennala, alkaen 18.1. Ryhmässä hiljennytään yhdessä ja keskustellaan naisille tärkeistä aiheista. Kaikenikäiset naiset ovat tervetulleita. Tied. Elisa Linkola, puh. 044 719 1447. Mummomuskari Kevään ensimmäinen muskari ALKAA 19.1. klo 11 Launeen kirkko, Laune-sali. Tervetuloa, kaikki joukolla mukaan laulamaan, soittamaan ja liikkumaan, jokainen omien kykyjen mukaan. Tied. Satu Lång puh. 041 775 1116. Kevään Taizé-messut LIIPOLAN SRK-KESKUKSESSA vietetään Taizé-messua su 20.2., 27.3. ja 1.5. klo 10. LAUNEEN KIRKOSSA on Taizémessu su 15.5. klo 10. Jos haluat tulla mukaan Taizé-musiikkiryhmään, ota yhteyttä kanttori Pia Ylitalo-Maunulaan puh. 044 719 1524, pia.ylitalo-maunula@evl.fi. Jos haluat tulla Taizé-messutyöryhmään, ota yhteys pastori Leena Kukkoseen 044 719 1407, leena.kukkonen@evl.fi. Virsilauluilta SU 20.2. klo 17 Launeen kirkossa. Tule toivomaan ja laulamaan lempivirsiäsi! Miestenpiiri JOKA TOINEN MA klo 18-20 Launeen kirkon Laune-sali parillisilla viikoilla 10.1.-18.4. Tied. Jorma Matikainen puh. 050 490 9775 tai Heikki Laine puh. 0400 949 697. Ks. myös www.miestapahtuma.fi. Miehet lähteellä LA 12.3. klo 14-20 Liipolan srk-keskus. Mukana Pekka Maaranen, Kimmo Janas ja Petri Välimäki. Tied. Jorma Matikainen puh. 050 490 9775. Nuorten työikäisten naisten raamattu- ja rukouspiiri JOKA TOINEN MA klo 18-20 Launeen kirkon Hennala-kokoushuone Kirkonseutu n:o 1 5.1.2011 11

parittomilla viikoilla 17.1.-23.5., paitsi 25.4., ohjaaja Soile Sillman. Tied. pastori Leena Kukkonen puh. 044 719 1407, leena.kukkonen@evl.fi. Työikäisten naisten piiri JOKA TOINEN TO klo 18-20 Launeen kirkon Laune-sali parillisilla viikoilla 13.1.-5.5. Piiri on uusi. Tied. Leena Kukkonen puh. 044 719 1407, leena.kukkonen@evl.fi. Ks. erillisilmoitus. Naistenpäivä MARIANPÄIVÄNÄ 27.3. klo 10-14 Liipolan srk-keskus. Taizé-messu, lounas/kirkkokahvi ja päiväjuhla. Tied. Leena Kukkonen puh. 044 719 1407, leena.kukkonen@evl.fi. Nuttujuttu JOKA TOINEN SU klo 16-18 on uusi käsityö- ja keskustelupiiri naisille Launeen kirkon Hennala-kokoushuone 9.1.-1.5. Ryhmää luotsaa Tiina Wilkman. Tied. Leena Kukkonen puh. 044 719 1407, leena. kukkonen@evl.fi. Ks. erillisilmoitus. "Pysähdytään, anna kätesi -keskustelupiiri JOKA TOINEN TI klo 15.30-17.30 Launeen kirkon Hennala-sali parittomilla viikoilla 4.1.-10.5. Piirissä jaamme arjen ilot ja surut ja etsimme yhdessä voimaa tähän päivään ja huomiseen kristillisen maailmakatsomuksen ja uskon perusteista. Tied. Maarit Härkönen puh. 044 082 6500, maarit.harkonen@hotmail. com. (Ryhmän nimi Helinä Siikalan runokirjasta kirjailijan luvalla). Raamattupiiri JOKA TOINEN TI klo 18.30 Renkomäen srk-koti parittomilla viikoilla alk. 18.1. Tied. Päivi Lahti puh. 050 412 2210, paivi.lahti@phnet.fi. Raamattupiiri JOKA TOINEN TO klo 18-20 Launeen kirkon Hennala-sali alk.13.1. Tied. Maarit Härkönen puh. 044 082 6500. Raamattupiiri JOKA TOINEN TO klo 18 Patoseudun srk-koti parillisilla viikoilla alk. 13.1. Tied. Ahti Raimi puh. 050 544 2437. Raamattu- ja rukouspiiri JOKA TOINEN TI klo 18.30 Kunnaksilla, Kivikatu 6 B 27, parittomilla viikoilla alk. 18.1. Tied. Eila ja Aatos Kunnas puh. 03 752 3263. Naisten jumppa JOKA MA klo 18 Liipolan srkkeskus, alkaen 10.1. Ohjaajana Terttu Sopuli. Joutjärvi LOPPIAINEN 6.1. klo 10 messu, Lähetyspyhä Joutjärven kirkossa Kia Sammalkorpi, Seppo Hämäläinen, Miia Kettunen, kirkkokahvit. SU 9.1. klo 10 messu Joutjärven kirkossa Ilmo Leinonen, Tuukka Hämäläinen, Miia Kettunen. SU 16.1. klo 10 messu Joutjärven kirkossa Hannes Wallin, Ilmo Leinonen, Miia Kettunen. Pyhäkoulu. SU 16.1. klo 18 Taize-messu -kutsu hiljaisuuteen Ahtialan srk-keskuksessa Tuukka Hämäläinen, Kia Sammalkorpi, Lauri Töldsepp. Rukousta, laulua, raamatuntekstejä, hiljaisuutta ja ehtoollinen. Messun jälk. teetarjoilu. Kohtaamispaikka SU 9.1. klo 16 Joutjärven kirkko. Hartaus TO 13.1. klo 13.30 Ystäväpirtti, Hirsimetsänt. 64, ehtoollinen, kahvitarjoilu. Seuraavat kerrat: 3.2., 3.3. ehtoollinen, 7.4., 5.5. ehtoollinen. Eläkeläistoimintaa - TIISTAITUPA - ikäihmisten kohtaamispaikka joka toinen ti klo 13-14.30 AHTIALAN SRK-KESKUS, alkaen 11.1. - ELÄKELÄISTEN PÄIVÄTOIMIN- TARYHMÄT: Ryhmät kokoontuvat joka toinen viikko klo 11 13.15 seuraavasti: Pajunkissat Joutjärven kirkon tarjoilusali ke 19.1. alkaen; Iltatähdet Kunnaksen srk-koti to 20.1. alkaen. Tied. Vaula Vesenterä, puh. 044 719 1480. Naisten lentopalloa JOKA TI klo 16.30-18, alkaen 11.1 ja JOKA TO klo 18-19.30, alkaen 13.1. Joutjärven kirkon voimistelusali. Naisten voimisteluryhmät JOKA TI klo 18 ja 19 Joutjärven kirkon voimistelusali. Naisten raamattupiiri ALKAA TO 20.1. klo 18 Joutjärven kirkon päiväkerhotila (käynti Ilmarisentien puolelta). Salpausselkä LOPPIAINEN 6.1. klo 10 messu Salpausselän kirkossa Hanna Suominen, Johnny Sabbah, Johanna Torikka, Artturi Winstén klarinetti. Messun jälk. lähetystilaisuus Leena Kaartinen. SU 9.1. klo 10 messu Salpausselän kirkossa Antti Kettunen, Raimo Luukkanen, Marjaana Turunen. SU 9.1. klo 18 messu Jalkarannan seurakuntakodissa Johnny Sabbah, Marjaana Turunen. SU 16.1. klo 10 radiojumalanpalvelus Salpausselän kirkossa Pentti Keisanen, Päivi Airas, Johanna Torikka, Kirkon kuoro. (Seurakuntalaisia pyydetään saapumaan klo 9.45.) SU 16.1. klo 18 messu Jalkarannan seurakuntakodissa Raimo Luukkanen, Johanna Torikka. Mahdollisuus rippiin ja sielunhoitoon JOKA LA klo 16-18 Salpausselän kirkko, 8.1. Antti Kettunen, 15.1. Hanna Suominen. Diakonian käsityöpiiri JOKA TOINEN TO klo 13-15, alkaen 20.1. parittomilla viikoilla Salpausselän kirkko. Päiväkahvit, käsitöitä, yhdessäoloa ja hartaus. Tied. Marja-Liisa Sipi 044 719 1495 tai Päivi Airas 044 719 1417. Salpausselän kirkko TOIVON SILTA to 20.1. klo 18.30. RUKOUKSEN TALO - AAMURU- KOUSPIIRI ti 11.1. klo 10, edell. joka ti kirkon sakastissa. LANKAKERÄ - LÄHETYKSEN KÄSITYÖPIIRI ke 19.1. klo 14, edell. joka toinen ke parittomilla viikoilla. HERRAN KUKKAROSSA -PIIRI ma 10.1. klo 13, edell. joka toinen ma parillisilla viikoilla MIESTEN RAAMATTUPIIRI ma 10.1. klo 18, edell. joka toinen ma parillisilla viikoilla. JUURRU SANAAN, RAAMATTU- JA KESKUSTELUPIIRI ti 11.1. klo 14, edell. joka toinen ti parillisilla viikoilla. KULMAKIVI, RAAMATTU- JA KESKUSTELUPIIRI ma 10.1. klo 18, edell. joka toinen ma parillisilla viikoilla. KYSYMYKSIÄ JA LÖYTÖJÄ RAAMATUSTA ma 17.1. klo 18, edell. joka toinen ma parittomilla viikoilla. Jalkarannan seurakuntakoti OLONEUVOSTEN ILTAPÄIVÄ ke 12.1. klo 15, edell. joka toinen ke parillisilla viikoilla. Jalkarannan seurakuntakoti, Peräkammari ENGLISH BIBLE STUDY ma 10.1. klo 19 englanninkielinen raamattupiiri, edell. joka toinen ma parillisilla viikoilla. UUSI ALKU -RAAMATTUPIIRI ti 18.1. klo 19, edell. joka toinen ti parittomilla viikoilla. EVÄSTÄ ELÄMÄÄN RAAMATUS- TA ma 17.1. klo 14, edell. joka toinen ma parittomilla viikoilla NAISTEN RAAMATTUPIIRI ma 17.1. klo 19, edell. joka toinen ma parittomilla viikoilla. KULMAKIVI 2 ke 12.1. klo 18.30. edell. joka toinen ke parillisilla viikoilla TILKKUTÄKKI ti 18.10. klo 14, edell. joka toinen ti parittomilla viikoilla. MIESTEN LENKKI-SAUNAPIIRI ke 12.1., edell. joka ke. Lähtö Jalkarannan seurakuntakodilta klo 18, sauna n. 18.45. Voit tulla myös vain saunaan. APOSTOLIN KYYDILLÄ ti 11.1. Naisten lenkki joka säällä joka toinen ti. Lähtö Jalkarannan srk.kodilta klo 18.30, sauna klo 19.30, iltahartaus n. klo 20. Riihelän seurakuntakoti RIIHELÄN NAISTEN RAAMATTU- PIIRI ti 18.1. klo 18, edell. joka kolmas ti. MIESTEN AVOIN RAAMATTU- PIIRI ma 17.10. klo 18.30, edell. joka toinen ma RIIHELÄN TARINATUPA Torstaisin klo 17-19, alk. 13.1. Harjunalusta KUTOMO JA TYÖTUPA ti 18.1. klo 10 työtuvan kuukausikokous. Kodeissa ILTALÄHETYSPIIRI Keskiviikkoisin klo 19 parittomilla viikoilla, alk. 19.1. Savolaisilla, Vuohtiankatu 43. Siikaniemi TI 11.1. klo 18.30 Siikaniemi-ilta miehille. Kahvitarjoilu, mahdollisuus saunomiseen. Lähtö klo 17.30 Salpausselän kirkolta. Kirkolliset järjestöt ESIKOISLESTADIOLAISET: Kuuntelemme Tampereen loppiaisseuroja puhelinkuunteluna seuraavasti: la 8.1. klo 12 ja 18, su 9.1. klo 13 ja 18 sekä ma 10.1. klo 12 ja 18. Su 16.1. seurat Lahdessa Tapparakatu 20, Heinolassa Rajakatu 5 ja Padasjoella Kellosalmentie 21 klo 14. Tervetuloa kuulemaan elävää Jumalan Sanaa! EVANKELIUMIYHDISTYKSEN LUTHERIN KIRKKO, Vuorikatu 37: Loppiaisena 6.1. klo 18 iltamessu Markku Niemelä, Klaus Hildén. Messu su 9.1. klo 12 Paavo Heikkinen, Markku Niemelä, Klaus Hildén, lauletaan Siionin kannelta. Messu su 16.1. klo 12 Markku Niemelä, Paavo Heikkinen, Klaus Hildén. Viikkotoiminta: Inkerin kerho ma 10.1. klo 15 kahviossa. Naistenpiiri ma 10.1. klo 17.30 kahviossa. Miestenpiiri ma 10.1. klo 18 kerhotilassa (sauna klo 16.30-18). Lähetyspiiri ti 11.1. klo 13 Markku Niemelä, Paavo Heikkinen. Raamattupiiri ti 18.1. klo 13. Työikäisten raamattupiiri ke 12.1. klo 18 kirkolla. PÄIJÄT-HÄMEEN EV.LUT. KAN- SANLÄHETYS: LÄHETYSKOTI, Saimaankatu 5 B, LAHTI ma - to klo 10-13 päiväkahvit, klo 12 päivähartaus. Ma 10.1. klo 13 päiväpiiri; klo 18 miesten poppoo. Ti 11.1. klo 18 Uskossa eteenpäin -kurssi kristinopista aiheena "Pyhitys", opettajana Keijo Vikman. Su 16.1. klo 15 sunnuntaiseurat, Keijo Vikman. Ma 17.1. klo 18 nuorten aikuisten ilta. JOUTJÄRVI Su 9.1. klo 16 Kohtaamispaikka kirkossa. Ke 12.1. klo 18 Youth Action Night kirkolla. HEINOLA Joka ma klo 18 raamattuilta srk-keskuksen rippikoululuokassa. LAHDEN SEUDUN RAUHANYH- DISTYS, Porvoonjoentie 1, Lahti. (Kuuntele: www.lahdenrauhanyhdistys.fi.) Seuroja rauhanyhdistyksellä: la 8.1. klo 18.30, su 9.1. klo 16, su 16.1. klo 13. Tilaisuuksia seurakuntakeskuksissa ja kirkoissa: ke 12.1. klo 18.30 seurat Ristinkirkon kahviossa, to 13.1. klo 18.30 seurat Orimattilan srk-talon alasalissa, pe 14.1. klo 18.30 seurat srk-sali Nuotassa, Sysmässä, la 15.1. klo 18.30 seurat Renkomäen srk-kodissa, puhujina Jorma Majuri ja Antti Lukkarila; ke 19.1. klo 18.30 seurat Launeen kirkossa, puhujana Arto Kotajärvi. Tervetuloa! KANSAN RAAMATTUSEURA YSTÄVÄKOTI, Kirkkokatu 3 D 68, sähköposti: krs-lahti@sana.fi Ystäväkodissa kokoontuvat kaikille avoimet piirit: ti 11.1. klo 17 naisten raamattupiiri, to 13.1. klo 12.15 rukouspiiri. Perhekerhot keväällä 2011 SOVITUKSENKIRKKO Keskuskatu 2 tiistaina klo 9.30-11, Margit Ruohisto-Mäkelä, Riitta Käppi, Anneli Lindroos. Tammikuu: 18. 25. Helmikuu: 1. 8. 15. 22. Maaliskuu: 8. 15. 22. 29. Huhtikuu: 5. 12. 19! 26. Toukokuu: 3. 10. SOVITUKSENKIRKKO Keskuskatu 2 torstaina klo 9.30-11. Anneli Lindroos, Margit Ruohisto- Mäkelä, Eila Purolinna. Tammikuu: 13. 20. 27. Helmikuu: 3. 10. 17. 24. Maaliskuu: 10. 17. 24. 31. Huhtikuu: 7. 14. 21! 28. Toukokuu: 5. 12. NOSTAVAN koulu Nostavantie 382, asuntopääty. maanantaina klo 9.30-11. Eila Purolinna, Satu Vesa. Tammikuu: 24. Helmikuu: 7. 21. Maaliskuu: 14. 28. Huhtikuu: 11. Toukokuu: 2. 9. HEDELMÄTARHAN seurakuntakoti, Hedelmätarhantie 9 perjantaina klo 9.30-11. Marja Liukkonen, Margit Ruohisto-Mäkelä. Tammikuu: 14. 21. 28. Helmikuu: 4. 11. 18. 25. Maaliskuu: 11. 18. 25. Huhtikuu: 1. 8. 15. 29. Toukokuu: 6. 13. HERRALAN seurakuntakoti, Takkumäentie 3 keskiviikkona klo 9.30-11.00 Margit Ruohisto-Mäkelä, Kati Klinga Tammikuu: 19. Helmikuu: 2. 16. Maaliskuu: 9. 23. Huhtikuu: 6. 20. Toukokuu: 4. MIEKKIÖN koulu Miekkiöntie 516 tiistaina klo 14-15.30 Riitta Käppi, Paula Koskimaa Tammikuu: 18. Helmikuu: 1. 15. Maaliskuu: 8. 22. Huhtikuu: 5. 19. Toukokuu: 3. VANHA PAPPILA Särkäntie 1, Hollola kk keskiviikkona klo 9.30-11 Margit Ruohisto-Mäkelä, Kati Klinga Tammikuu: 12. 26. Helmikuu: 9. 23. Maaliskuu: 16. 30. Huhtikuu: 13. 27. VESIKANSAN seurakuntakoti Paimelantie 51 torstaina klo 9.30-11. Paula Koskimaa, Marja Liukkonen Tammikuu: 13. 20. 27. Helmikuu: 3. 10. 17. 24. Maaliskuu: 10. 17. 24. 31. Huhtikuu: 7. 14. 28. Toukokuu: 5. 12. HÄMEENKOSKEN Tupa, Toijalantie 11 maanantaina klo 9.30-11. Riitta Käppi, Eila Purolinna Tammikuu: 17. 31. Helmikuu: 14. Maaliskuu: 7. 21. Huhtikuu: 4.18. Toukokuu: 9. Lisätietoja torstaisin klo 14-16 Satu Vesa p. 044 524 6206. HOLLOLAN SEURAKUNTA 12 Kirkonseutu n:o 1 5.1.2011

Olet menettänyt läheisesi kutsumme sinut sururyhmään Siellä voit jakaa tunteesi samassa elämäntilanteessa olevien kanssa. Ryhmä kokoontuu seitsemän kertaa. Ensimmäinen kokoontuminen maanantaina 07.2.2011 klo 17-18.30, vääksyn seurakuntakeskuksessa. Seuraavat 14.2, 21.2, 28.2, 14.3, 28.3, 11,4. Rinnalla kulkemassa diakoniatyöntekijät Jaana Huumo ja Päivi Salojärvi. Ryhmään on ilmoittautuminen, puh.044-7766207/jaana Konsertti Nastolan kirkossa 9.1.2011 klo 18 Alona Lavrenchuk Anastasia Lavrenchuk Vsevolod Lavrenchuk Svetlana Lavrenchuk Igor Lavrenchuk Ohjelma ovelta 5 Lahti 106,4 MHz Luterilaisten seurakuntien tuottama Toivon päivä maanantaista perjantaihin klo 14.03-17. Radio Dein koko viikko-ohjelma osoitteessa www.radiodei.fi Maksuton Netti Radio sähköpostiosoitteen kautta. laulu laulu trumpetti piano harmonikka Nastolan seurakunta RYHDY ARKIENKELIKSI Tarvitsemme yhteisvastuukerääjiä Hollolassa. Hanna Ekolan konsertti su 23.1. klo 16 Heinolan kirkko. Ohjelma 10. Toisenlainen koulutus-, kokousja leiripaikka luonnonkauniilla paikalla Vesijärven rannalla. Hollolan seurakunnan Parinpellon leiri- ja kurssikeskus Parinpellontie 173 16710 Hollola kk Varaukset: puh. 03 524 6663 Katso lisää Hollolan seurakunnan verkkosivuilta www.hollolanseurakunta.fi Ryhdy oman asuinalueesi kerääjäksi. Autat auttamaan nuoria ja lapsiperheitä. Keräysaika on 6.2. - 30.4.2011. Ilmoittaudu ensitilassa: keräyssihteeri Anitta Vuorikoski p. 044 524 6212. HOLLOLAN SEURAKUNTA TERVETULOA PYHÄKOULUUN -lasten omaan kirkkoon * Sovituksenkirkko Joka sunnuntai klo 10 * Vesikansan seurakuntakodilla Joka toinen torstai klo 18 13.1. / 27.1. / 10.2. / 24.2. / 10.3. / 24.3. / 7.4. / 21.4. ja 5.5. * Hälvälän koululla Joka toinen maanantai klo 18 10.1. / 24.1. / 7.2. / 21.2. / 7.3. / 21.3. / 4.4. / 18.4. ja 2.5. * Hollolan kirkolla: Vanhan pappilan yläkerrassa Joka toinen sunnuntai klo 10 9.1. / 23.1. / 6.2. / 20.2. / 6.3. / 20.3. / 3.4. / 17.4. ja 1.5. * Hedelmätarhan seurakuntakodilla Joka toinen sunnuntai klo 11 9.1. / 23.1. / 6.2. / 20.2. / 6.3. / 20.3. / 3.4. / 17.4. / 1.5. VAPAAEHTOISTYÖSTÄ KIINNOSTUNUT Sinua tarvitaan myös kesällä! Tule mukaan vapaaehtoistyöhön Hollolan seurakuntaan, jos sinulla on mahdollisuus sitoutua 1-2 kertaa kuukaudessa. Seurakunta järjestää koulutusta ja tukea vapaaehtoisille. Voit toimia: - ystävänä ja tukihenkilönä eri ikäisille ihmisille - olla emäntänä/isäntänä Kaiken kansan kammarissa - avustaa eri tilaisuuksien järjestämisessä jne. - varamummona tai -ukkina www.hollolanseurakunta.fi/vapaaehtoistyota Tiedustelut, Eila Virtanen p. 040 762 6874. * Miekkiön koululla Joka toinen sunnuntai klo 11 9.1. / 23.1. / 6.2. / 20.2. / 6.3. / 20.3. / 3.4. / 17.4. ja 1.5. * Kotipyhäkoulu koululaisille (9-14-v.) Pationpolku 7,Okeroinen, perjantaina klo 18 28.1. / 18.2. / 11..3. / 1.4. / 15.4 / 6.5. ja 27.5. * Herralan seurakuntakodilla Godly-play pyhäkoulu, keskiviikko klo 17.30 26.1. / 23.2. / 23.3. / 17.4. Huom! ja 4.5. TULE MUKAAN! Lisätietoja: pyhäkoulusihteeri Satu Vesa p. 044 524 6206 HOLLOLAN SEURAKUNTA HOLLOLAN SEURAKUNTA DIAKONIATYÖN KEVÄT 2011 PÄIVYSTYS HOLLOLASSA Diakoniatyö on seurakunnan tarjoamaa palvelua: henkistä, hengellistä ja aineellista apua elämän kriisitilanteissa. Voitte ottaa yhteyttä, kun tarvitsette luottamuksellista keskusteluapua tai tukea, soittamalla oman alueen diakoniatyöntekijälle ja sopimalla henkilökohtaisen tapaamisajan: Sovituksenkirkko, Keskuskatu 2: * Tiilijärvi, Kankaantila, Salpakankaan teollisuusalue, Yli-Kartano Anitta Vuorikoski, p. 044 524 6212, päivystys tiistaina ja torstaina klo 11-12 * Kuntakeskus, Soramäki, Vanhatalo Virve Valkeavuori-Kovanen, p. 040 829 7580, päivystys tiistaina ja torstaina klo 11-12 * Kartano, Tiilikangas, Työtjärvi, Nostava, Miekkiö Anne-Mari Andersson, p. 044 524 6211, päivystys keskiviikkona klo 11-12 * Vesala, Herrala, Korpikylä, Kukonkoivu, Tennilä, Sairakkala, Kirkonseutu, Pyhäniemi, Pia Rantatupa, p. 044 524 6187, päivystys keskiviikkona klo 11-12 Vesikansan srk-koti, Paimelantie 51, Kalliola: * Vesikansa, Eila Virtanen, p. 040 762 6874, päivystys tiistaina klo 11-12 TOIMINTAA HOLLOLASSA Eläkeikäisten kerhot: * Vesikansan srk.koti ti 11.1. klo 13.00, Riitta Ahonen * Salpatie 3:n kerhohuone ti 18.1. klo 13.30, Pirkko Kurhila, Annikki Rautio * Heinäsuon suojapirtti ke 12.1. klo 11.00, Ritva Lahtimo * Sovituksenkirkko ti 11.1.klo 13.00, Maija Yli-Kujala * Hedelmätarhan seurakuntakoti ti 25.1.klo 13.00, Riitta Käppi * Laitiala ma 10.1. klo 13.00, Pirkko Karhulan luona Viitailassa, Pia Rantatupa 044 524 6187 * Huilissa la 15.1. klo 15.00, Leila Marttila * Aamuvirkun kerhohuone ke 12.1. klo 10.00, Helena Hämäläinen, Tuire Nurminen Tiedustelut: Diakoniatyöntekijä Anne-Mari Andersson 044 524 6211 Tammikuu 13.1. alkaen joka torstai klo 14.30 Hyvän mielen kahvila diakoniatyön perheille Kammarilla. Haku ja tiedustelut 044-524 6212 18.1. klo 16-18 Kuntakeskuksen yhteisvastuulistojen ja lippaiden jako diakoniatoimistossa 20.1. klo 13 Diakoniatyön yhteistyötahojen vuoden alun siunaustilaisuus ja päiväkahvit Sovituksenkirkossa Helmikuu 2.2. klo 15-19 Päihdetyön päivä Parinpellossa 6.2. klo 10 Yhteisvastuun avausmessu ja diakoniatyöntekijän virkaansiunaaminen Hollolan kirkossa ja kahvitilaisuus Vanhassa pappilassa 6.2. klo 16 Yhteisvastuu- ja laulutilaisuus Heinäsuon Suojapirtillä 9.2. klo 18 Yhteisvastuu- ja laulutilaisuus Herralan seurakuntakodilla 10.2. klo 18 Yhteisvastuu- ja laulutilaisuus Tennilän koululla 12.2. klo 9-18 Arkienkelit liikkeellä, yhteisvastuun lipastempauspäivä Hollolan kuntakeskuksessa ja kirkonkylällä 13.2. klo 14 Yhteisvastuu- ja laulutilaisuus Miekkiön Kisalassa 13.2. klo 12-15 Paimelan talvitapahtuma yhteisvastuun hyväksi 14.2. klo 18 Yhteisvastuukonsertti Sovituksenkirkossa 17.2. klo 18. Yhteisvastuu- ja laulutilaisuus Toivolan nuorisoseurantalolla 17. ja 24.2. Hyvän mielen yhteisvastuulaulut nimikkotaloissa 22.-24.2. Kehitysvammaisten talvileiri Parinpellossa Maaliskuu 9.3. klo 12-18 Päihdetyön talvipäivä Parinpellossa, lähtö Sovituksenkirkolta klo 11.30 9.3. klo 18 Yhteisvastuu- ja laulutilaisuus Korpikylän koululla 10.3., 16.3. ja 23.3. Hyvän mielen yhteisvastuulaulut nimikkotaloissa 13.3. klo 14 Yhteisvastuu- ja laulutilaisuus Vanhassa pappilassa 17.3. klo 18 Vesikansan kyläilta 20.3. klo 14 Yhteisvastuu- ja laulutilaisuus Heinlammin kyläntalolla aika avoin, yhteisvastuu- ja laulutilaisuus Vesikansan seurakuntakodilla 30.3. klo 16-18 Kuntakeskuksen yhteisvastuukerääjien listojen ja lippaiden vastaanotto Sovituksenkirkossa Huhtikuu 6.4. klo 15-19 Päihdetyön päivä Parinpellossa 12.4. Mielenterveyskuntoutujien leiripäivä (Oiva), Parinpellon leirikeskuksessa 13.4. klo 16-18 Yhteisvastuutapahtuma Sovituksenkirkon mäellä ja Hyvän mielen konsertti kirkkosalissa Toukokuu 1.5. klo 10 Yhteisvastuun kiitosmessu Hollolan kirkossa ja kiitoskahvit Vanhassa pappilassa 2.5. klo 10-15 Omaishoitajien virkistyspäivä (P-H muistiyhdistys), Parinpellon leirikeskuksessa 4.5. klo 15-19 Päihdetyön päivä Parinpellossa 6.5. klo 10-15 Omaishoitajien virkistyspäivä (Oiva), Parinpellon leirikeskuksessa Tiedustelut toiminnasta: johtava diakoniatyöntekijä Virve Valkeavuori-Kovanen 040 829 7580 PÄIVYSTYS HÄMEENKOSKELLA Diakoniapäivystys pääsääntöisesti maanantaisin klo 10-12 seurakuntatoimiston tiloissa. Parhaiten työntekijän tavoittaa sopimalla tapaamisen puhelimitse p. 040 587 7614 TOIMINTAA HÄMEENKOSKELLA Vapaaehtoisten koulutus ystävänkulmassa ystävänkulman piirin yhteydessä seuraavina torstaipäivinä klo 12-13.30 13.1. Palvelevan puhelimen toiminnanohjaaja Anni Siivonen vanhusten kokema yksinäisyys 27.1. Kehitysvammatyön pastori Irja Piispanen: Ihmisten erilaisuus 10.2. Muistiyhdistyksen työntekijä : Muistisairaan kohtaaminen 17.3. Vanhustyön esimies Aune Suomalainen Ikäihmisten palvelut Hämeenkoskella. 14.4. Hollolan seurakunnan pastori Marjo Kortelainen surevan ihmisen kohtaaminen Muuta: 6.3. Laskiaisen perhetapahtuma yhteisvastuun hyväksi 27.3. Perhemessu ja rippikoululaisten yhteisvastuukeräys kirkonkylällä Tiedustelut toiminnasta: diakoniatyöntekijä Eila Kamppinen 040 587 7614 HOLLOLAN SEURAKUNTA Kirkonseutu n:o 1 5.1.2011 13

Nyt alkaa Nuttujuttu! Tule tekemään nuttuja ja puhumaan naisten juttuja Launeen kirkon Hennala-saliin su 9.1.2011 klo 16-18. Piiri kokoontuu joka toinen sunnuntai. Kudomme vauvannuttuja Etiopian äideille ja teemme muita käsitöitä erilaisiin avustustarkoituksiin. Talo tarjoaa tarvikkeet, myös omat puikot ja langat voi ottaa mukaan. Ryhmää ohjaa Tiina Wilkman. Tied. past. Leena Kukkonen 044 719 1407 tai leena.kukkonen@evl.fi. Osaajat ja vasta-alkajat, tervetuloa! Järj. Launeen seurakunta/naistyö Tervetuloa pyhäkouluun! Pyhäkoulu on kaikenikäisille lapsille tarkoitettua seurakunnan toimintaa. Kertomukset Lapsen raamatusta, laulut, leikit ja askartelut kuuluvat pyhäkouluun. Pyhäkouluihin ei tarvitse ilmoittautua ja toiminta on maksutonta. Pyhäkoulut Lahdessa Keski-Lahden seurakunta Ankkuri * Ankkurin srk.koti, Laiturikatu 1 to klo 17.00 18.00 (alkaen 27.1.) Keskusta * Ristinkirkko, Kirkkokatu 4 Pikkutuomas Tuomasmessun yhteydessä Metsäpelto * Metsäpellon srk.koti, Mäntyrinteenkatu 3, askartelu- ja pelipyhäkoulu ti klo 17.00 18.30 (alkaen 25.1.) Mukkula * Timonkatu 5 B, kerhohuone, Pyhät eväät ke klo 18.00 19.00 (alkaen 26.1.) * Pilkotunmäenkatu 9 A, kerhohuone, Pyhät eväät to klo 17.00 19.00 (alkaen 27.1.) Lisätietoja Keski-Lahden pyhäkouluista * lapsityönohjaaja Kirsi Ristkari, puh. 044 719 1236, kirsi.ristkari@evl.fi * lastenohjaaja Paula Marila- Karvonen, puh. 044 719 1444, paula.marila-karvonen@evl.fi Launeen seurakunta Laune * Rukoushuone, Tapparakatu 20 ke klo 18.00 (alkaen 19.1.) * Launeen kirkko, Tapparakatu 22, lähdesali ja kirkkosali joka toinen ti klo 9.30 11.00 (parilliset viikot, alkaen 25.1.) Pyhäkoulu perhepäivähoitajille ja lapsille myös äidit, isät, mummot ja vaarit ovat tervetulleita lasten kanssa. Liipola * Liipolan srk.keskus, Ostoskatu 7, piharakennus su klo 17.00 18.00 (alkaen 16.1.) Tervetuloa myös vanhemmat ja isovanhemmat! Renkomäki * Kotipyhäkouluja joka toinen ke klo 18.00 (parilliset viikot, alkaen 26.1.) Tiedustelut Olli Rantala, puh. (03) 764 2373, olli.rantala@hiirieste.fi Lisätietoja Launeen pyhäkouluista * lapsityönohjaaja Lilja Sténholm, puh. 044 719 1252, lilja.stenholm@evl.fi * lastenohjaaja Katri Massinen, puh. 044 719 1310, katri.massinen@evl.fi Joutjärven seurakunta Ahtiala * Ahtialan srk.keskus, Alasenkatu 4, taidepyhäkoulu to klo 18.00 (alkaen 27.1.) Joutjärvi * Joutjärven kirkko, Ilmarisentie 1, lapsityönhuone, Kohtaamispaikan pyhäkoulu joka toinen su klo 16.00 (parittomat viikot, alkaen 9.1.) * Joutjärven kirkko, Ilmarisentie 1, lapsityönhuone jumalanpalveluksen aikana su klo 10.00 (alkaen 16.1.) * Joutjoentie 2, Särkiö, kotipyhäkoulu. joka toinen ma klo 18.30 (parilliset viikot, alkaen 24.1.) Karisto * Kariston srk.koti, Kanttorinkatu 4 G 2, kerhohuone joka toinen to klo 18.00 (parilliset viikot, alkaen 13.1.) Kunnas * Kunnaksen srk.koti, Opinkatu 2, perhepäivähoidon pyhäkoulu joka toinen ma klo 9.30 (parittomat viikot, alkaen 17.1.) Tonttila * Salonaukio 5, kerhohuone ti klo 18.00 (alkaen 18.1.) Lisätietoja Joutjärven pyhäkouluista * lapsityönohjaaja Suvi Hytti, puh. 044 719 1325, suvi.hytti@evl.fi * lastenohjaaja Terttu Ryytty, puh. 044 719 1465, terttu.ryytty@evl.fi Salpausselän seurakunta Metsäkangas * Salpausselän kirkko, Petsamonkatu 10, perhepäivähoitajien ja perheiden arkipyhäkoulu kerran kuukaudessa Tied. Raili Varpola, puh. 044 719 1479 Okeroinen Kasakkamäki * Okeroinen Kasakkamäki - alueen kotipyhäkoulu Tied. Pasi Korhonen, puh. 0400 895 704 Riihelä * Riihelän srk.koti, Uotilankatu 4, kerhopyhäkoulu to 10.2., 10.3., 7.4. ja 5.5. klo 18.00 19.30 Lisätietoja Salpausselän pyhäkouluista * lapsityönohjaaja Pirjo Kuikka, puh. 044 719 1253, pirjo.l.kuikka@evl.fi * lastenohjaaja Raili Varpola, puh. 044 719 1479, raili.varpola@evl.fi Vapaudenkatu 6 - Asiakaspalvelu: virkatodistukset, kuulutukset, vihkimiset, kasteet, hautausasiat ja hautojen hoidot ym. - Päivystävä pappi - Missiokauppa - Päijät-Hämeen keskusrekisteri - Perheneuvonta - Viestintätoimisto Kirkkokatu 5 - Kasvatustyön keskus - Hallintotoimisto - Taloustoimisto - Kiinteistötoimisto Puhelinvaihde 89 111 ma, ti, ke, pe klo 9-15, to klo 9-16 Tule päivystäjäksi Lahden alueen Palvelevaan puhelimeen Liity mukavien ihmisten joukkoon. Tarjoamme koulutuksen, työnohjauksen ja virkistystä. Lahden alueen Palveleva puhelin vastaa noin 3000 puheluun vuodessa. Tarvitsemme uusia päivystäjiä Lahden alueelle. Heiltä odotamme seuraavia ominaisuuksia: Olet ev. lut. kirkon jäsen, täyttänyt 25 vuotta ja sinulla on halua ja aikaa kulkea hetki toisen ihmisen rinnalla. Päivystys tapahtuu iltaisin klo 18-01 (3½ tuntia kerralla). Tehtävästä ei makseta palkkaa, mutta koulutus on ilmainen ja matkat korvataan. Koulutus alkaa lauantaina 12.2.2011 klo 10-15 ja jatkuu tiistaisin: 22.2., 1.3., 15.3., 22.3., 29.3. klo 17-20. Viimeinen koulutuspäivä on lauantai 9.4. klo 10-15. Ilmoittautumiset toiminnanjohtaja Anni Siivoselle puh. 044 7191299 tai anni.siivonen@evl.fi. Kaikki ilmoittautuneet haastatellaan. Lasten ja aikuisten yhteiset kerhot Lasten ja aikuisten yhteisiin kerhoihin kutsutaan kaikenikäisiä lapsia oman aikuisen kanssa tutustumaan toisiin lapsiin ja aikuisiin, toimimaan ja hiljentymään yhdessä. Ilmoittautua ei tarvitse. Kahvista/mehusta peritään pieni maksu. Avoimet päiväkerhot Kerhopäivä alkaa yhteisellä kirkkohetkellä, jonka jälkeen juodaan kirkkokahvit/mehut. Kerhossa on järjestetty mahdollisuus kädentöihin, askarteluun, piirtämiseen ja leikkiin. Lopuksi kokoonnutaan yhdessä leikkimään ja laulamaan. Keski-Lahti * Metsäpellon srk-koti, Mäntyrinteenkatu 3, to klo 9.30 11.00 * Mukkulan kirkko, Kilpiäistentie 1, pe klo 9.30 11.00 Laune * Liipolan srk-keskus, Ostoskatu 7, ti klo 9.30 11.00 * Renkomäen srk-koti, Orimattilankatu 114, to klo 9.30 11.00 * Launeen kirkko, Tapparakatu 22, pe klo 9.30 11.00 Joutjärvi * Ahtialan srk-keskus, Alasenkatu 4, to klo 9.30 11.00 * Joutjärven kirkko, Ilmarisentie 1, pe klo 9.30 11.00 Salpausselkä * Salpausselän kirkko, Petsamonkatu 10, ke klo 9.30 11.00 * Jalkarannan srk-koti, Sarvikatu 9, to klo 9.30 11.00 * Riihelän srk-koti, Uotilankatu 4, pe klo 9.30 11.00 Tiedustelut Lahden srk.yhtymän Kasvatustyön keskus, Kirkkokatu 5 * Keski-Lahti, Kirsi Ristkari, puh. 044 719 1236 * Laune, Lilja Sténholm, puh. 044 719 1252 * Joutjärvi, Suvi Hytti, puh. 044 719 1325 * Salpausselkä, Pirjo Kuikka, puh. 044 719 1253 Taize-messu - kutsu hiljaisuuteen sunnuntaina 16.1. klo 18 Ahtialan srk-keskuksessa. Mukana Tuukka Hämäläinen, Kia Sammalkorpi ja Lauri Töldsepp. Messussa rukousta, laulua, raamatuntekstejä, hiljaisuutta ja ehtoollinen. Messun jälkeen kahviossa tarjolla teetä ja korppua. Kaikenikäiset tervetuloa! Herännäistoimintaa * Veisuut su 16.1. klo 16 Vapaudenk. 6, aula, Liisa Pesonen, Jaakko Löytty. * Väsyneitten iltaseurat su 16.1. klo 18 Vapaudenk. 6, aula, Jaakko Löytty. * Herättäjän pyhä su 23.1. Launeen kirkossa, Tapparak. 22: klo 10 messu, saarnaa Jaakko Ripatti, kirkkokahvit, veisuuta ja esitelmä: Paavo Ruotsalaisen käsitys Raamatusta, kirkkoherra Pentti Simojoki. * Herännäisseurat su 6.2. klo 16 Diakonialaitos, Betel-sali, Sibeliuksenk. 6, Pekka Särkiö, Päivi Löytty, Mauri Malkavaara. * Veisuut su 20.2. klo 16 Vapaudenk. 6, aula, Liisa Pesonen, Mauno Nivala. Kerhot alkavat viikolla 3. Tervetuloa mukaan! Tule virkistäytymään keväiseen Siikaniemeen 7.-8.2. lähetys- ja virkistysleirille. Yhteislähtö Lahdesta ma 7.2. klo 10, paluu ti 8.2. n. klo 15. Ohjelmassa mm. ulkoilua, saunomista ja yhdessäoloa Sanan äärellä mm. Seppo Vänskän ja Tuula Fayen johdolla. Hinta 30 (sis. täysihoidon omin lakanoin ja kuljetuksen). Ilm. ja tied. lähetyssihteeri Teija Kuuppo, puh. 044 719 1413. Perhekerhot Kerhossa on ohjelmaa lapsille ja aikuisille yhdessä ja erikseen. Kerhon alussa hiljennytään yhteiseen hartaushetkeen ja juodaan kahvit/mehut. Lopuksi kokoonnutaan yhdessä leikkimään ja laulamaan. Kerhopaikkojen ovet aukeavat klo 9.00. Keski-Lahti * Seurakuntatalo, Kirkkokatu 5, 1. krs, ti klo 9.00 11.00 * Metsäpellon srk-koti, Mäntyrinteenkatu 3, ti klo 9.00 11.00 * Ankkurin srk-koti, Laiturikatu 1, ke klo 9.00 11.00 * Mukkulan kirkko, Kilpiäistentie 1, ke klo 9.00 11.00 Laune * Renkomäen srk-koti, Orimattilankatu 114, ma klo 9.00 11.00 * Nikkilän srk-koti, Orvokkitie 4, ti klo 9.00 11.00 * Launeen kirkko, Tapparakatu 22, kerhotila, ti klo 9.00 11.00 * Vauvaperhekerho (ensimmäisen lapsen perheille), Launeen kirkko, Tapparakatu 22, kerhotila, ke klo 9.00 11.00 * Saksalan kerhotila, Saarnikatu 5, ke klo 9.00 11.00 * Patoseudun srk-koti, Puotikatu 7, to klo 9.00 11.00 Joutjärvi * Ahtialan srk-keskus, Alasenkatu 4, ti klo 9.00 11.00 * Kariston srk-koti, Kanttorinkatu 4 G 2, ke klo 9.00 11.00 * Kunnaksen srk-koti, Opinkatu 2, ke klo 9.00 11.00 Salpausselkä * Iltaperhekerho, Salpausselän kirkko, Petsamonkatu 10, nuorisotila ti klo 17.30 19.00 * Kasakkamäen srk-koti, Saviruukinkatu 1, to klo 9.00 11.00 * Harjunalustan srk-koti, Okeroistentie 58, pe klo 9.00 11.00 14 Kirkonseutu n:o 1 5.1.2011

NÄIN MINÄ HALUAN HAUTAUSTESTAMENTTI Noutakaa meiltä veloituksetta tietopaketti hautausasioiden ennakkosuunnittelua varten. Seudun vanhin hautaustoimisto KALLIOINEN.hautaustoimistokallioinen. Hämeenkatu 11 Puh. (03) 752 0205 Hyvinvointia jonka huomaa. Hellää ja yksilöllistä PlusTerveyshuolenpitoa viihtyisällä perhevastaanotolla Jukka Rissanen Hammaslääkäri jukka.rissanen@plusterveys.fi Ajanvaraus: p. 877 860 Käyntiosoite: Rautatienkatu 14 B 8, Lahti K Kirkonseudun ILMOITUSMYYNTI Paula Kontio P. 041-5601138 03-7330377 Sähköposti: kontio.paula@phnet.fi LAKIASIAINTOIMISTO JUKKA TÖYRYLÄ Mariankatu 6 B, 15110 Lahti Puh. (03) 752 7062 Perunkirjoitukset, testamentit, ositukset, yms. lakiasiat Perukirjat, jakokirjat, testamentit yms. Sinitilit, Sinikka Tuominen, Aleksanterink.16, p. (03) 881 8011 tai 0400 845 024 Laadukkaat ja yksilölliset HAUTAKIVET Edullisesti suoraan valmistajalta Myös kaiverrukset ja kunnostukset Orimattilan Kivi Oy Vesijärvenkatu 10, Lahti, (03) 752 2815 Tehdas Vaakatie 5, Orimattila, (03) 777 2597 www rimattilan ivi K KODINOMAISTA PALVELUASUMISTA KAUNIISSA KARTANOYMPÄRISTÖSSÄ HEINOLAN LÄHELLÄ PALVELUKOTI VANHA-TUUSJÄRVI Vanhat Kaivot Auki Pastorit: Timo Pokki, Petri Välimäki, Jari Laulainen, Petri Kortelahti Dila Diakonialaitos Lahti Raamatun vastauksia polttaviin kysymyksiimme - opetussarja Dilan Betel-salissa, os. Sibeliuksenkatu 6 B ke 19.1. klo 18-19:30 Kyllä Jumala voi! - ilta umpikujassa oleville ke 16.2. klo 18-19:30 Uskonsankareita? - ilta itseensä pettyneille ke 16.3. klo 18-19:30 Kristitty tappiokierteessä - ilta kiusatuille ke 13.4. klo 18-19:30 Perustus, joka kestää! - ilta turvattomille ke 11.5. klo 18-19:30 Rakastatko minua? - ilta haavoitetuille hyvän elämän puolesta K asikkalanseurakunta.fi heinolanseurakunta.fi hollolanseurakunta.fi evl.fi/srk/karkola lahdenseurakuntayhtyma.fi nastolan.seurakunta.net evl.fi/srk/padasjoki/ Seurakuntalehti jokaiseen kotiin Asikkalassa, Heinolassa, Hollolassa, Kärkölässä, Lahdessa, Nastolassa ja Padasjoella 7. vuosikerta ISSN 1459-2363 Äänite 1237-9697 Kustantaja Painoyhtymä Oy puh. (019) 517 170 Julkaisija: Asikkalan seurakunta, puh. (03) 876 6200 Heinolan seurakunta, puh. (03) 859 250 Hollolan seurakunta, puh. (03) 524 6600 Kärkölän seurakunta, uh. (03) 871 580 Lahden seurakuntayhtymä, puh. (03) 891 11 Nastolan seurakunta, puh. 020 787 1220 Padasjoen seurakunta, puh. (03) 552 7200 Päätoimittaja Markku Jalava puh. (03) 891 250 gsm 044 719 1250 markku.jalava@evl.fi Toimitussihteeri Laura Visapää puh. (03) 891 293 gsm 044 719 1293 laura.visapaa@evl.fi Toimitus Vapaudenkatu 6, PL 84, 15111 Lahti, kirkonseutu@evl.f Lahden seurakuntayhtymän ilmoitukset puh. (03) 891 304 fax (03) 783 0891 taina.kautonen@evl.fi Seuraava lehti ilmestyy 19.1. Ilmoitusaineistot toimitettava 10.1. klo 12 mennessä Ilmoitusmyynti: Birgitta Laitinen puh. (09) 7599 6217 gsm 044 517 2136 fax (09) 7599 6230 birgitta.laitinen@omnipress.fi Taitto: Omnipress Oy Painopaikka Painoyhtymä Oy, Porvoo Painosmäärä 93 600 kpl Jakelu: Lahden Jakelut Oy, puh. 872 130 Itella Oyj Jakelumuistutukset: lehtitilaukset@ painoyhtyma.fi puh. vaihde (019) 517 170 Kirkonseutu n:o 1 5.1.2011 15

Uusi keskustelupiiri aloittaa Heinolassa Moni varsinkin äskettäin Heinolaan muuttanut on kysellyt paikkaa, jossa voisi keskustella, tutustua ihmisiin ja seurakunnan toimintaan. Tämän innoittamana Heinolan seurakunnassa alkaa uusi piiri, jossa keskustellaan uskosta, elämästä ja ajan ilmiöistä. Kyseessä ei ole varsinainen raamattupiiri, vaikka asioita peilataan myös Raamatun valossa, vaan enemmänkin keskustelupiiri. Aiheet nousevat ajankohtaisista asioista ja osallistujien omasta kiinnostuksesta. Piiri ei sovi sellaisille, joilla on jo valmis vastaus kaikkeen. Erilaisille mielipiteille on tilaa. Keskustelua vetää pastori Pia Särkelä. Piiri kokoontuu ensimmäisen kerran torstaina 13.1. kello 18 seurakuntakeskuksen musiikkisalissa, Harjukatu 9. Tuomo Lukkarin Requiem Vapari6 Galleriassa Vapari6 Gallerian seinät leiskuvat vahvoja värejä ja suuria siveltimenvetoja taidemaalari Tuomo Lukkarin Requiem-näyttelyssä. Raamattu, virsikirja, Harry Martinssonin Aniara ja Danten Jumalainen näytelmä muun muassa ovat vaikuttavien teosten viitteinä. Teosten taustalla on myös Liisa Niilolan novelli Välipuheita siitä, miten vaikea on sanoa rakastan sinua. Novelli päättyy Tiberiaanjärven rannalle Jeesuksen kysymykseen: Simon Johanneksenpoika, rakastatko minua? Ja Pietari vastaa: Rakastan Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas. Niin yksinkertaisin ja vähin sanoin voi rakkautensa ilmaista. Requim, sielunmessu, sisältää kuusitoista suurikokoista akryyli- ja öljyvärimaalausta. Vapaudenkadun galleriaan on mahtunut mukaan kymmenkunta työtä. Lukkarin Requiemissa kuljetaan ensimmäisen joulun tapahtumista elämän loppuun kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole. Requiem-teoksista on julkaista myös kirja, jossa Lukkari pohtii kunkin taulun syntyä oman henkilöhistoriansa kautta. Esimerkiksi usko on ollut koko elämän pituista etsimistä ja sisäistä kamppailua. Riittävää varmuutta antavaa uskoa ei ole löytynyt, mutta toivo elää edes kipinänä. requiem Tuomo Lukkari, akryyli- ja öljyvärimaalauksia Vapari6 Galleria, Vapaudenkatu 6, Lahti näyttely on avoinna arkisin 22.12.2010 14.1.2011 ma-pe klo 9-17 Tuomo Lukkari; Rakkaus, öljyväri kankaalle, 130x117 cm, v. 2008 Seurakuntavaalien analyysi: Myönteinen suhtautuminen seurakunnan toimintaan sai äänestämään Marraskuussa 2010 pidetyissä seurakuntavaaleissa tärkeimmät äänestämissyyt olivat myönteinen suhtautuminen seurakunnan toimintaan, halu vaikuttaa seurakunnan asioihin sekä äänestyspaikan sopivuus. Äänestämisintoa lisäsivät myös äänestämisen kokeminen kansalaisvelvollisuudeksi sekä ehdokkaan tunteminen. Tiedot käyvät ilmi Taloustutkimuksen Kirkon tutkimuskeskuksen toimeksiannosta suorittamasta tutkimuksesta. Tutkimukseen haastateltiin 1501 henkilöä välittömästi seurakuntavaalien jälkeen. Seurakuntavaalien äänestysprosentti Salpausselän seurakunta toi moneen perheeseen helpotusta, kun seurakunta tarjosi 1-6 -luokkalaisille joulunalusviikolla kolmeksi päiväksi päiväleiritoimintaa. Lapsilla on kolme viikkoa joululomaa kouluista, ja ajattelimme omalta osaltamme täyttää tyhjiä päiviä ennen joulua. Harvalla vanhemmalla on pitkää lomaa talvella, joten seurakunta tarjosi muutamaksi päiväksi apua lapsenhoitoon, sanoo vs. nuorisotyönohjaaja Anne Granlund. Joulualushoitoa tarjottiin nyt ensimmäistä kertaa, ja leiriläisiä tuli liki 30. Valtaosa lapsista oli mukana kaikkina kolmena päivänä. Mitä nuoremmasta äänestäjäryhmästä oli kysymys, sitä tärkeämmäksi äänestämissyyksi nousi mahdollisuus käyttää vaalikonetta. nousi neljänsissä vaaleissa peräkkäin. Äänestysprosentti oli 17, kun se edellisissä vaaleissa vuonna 2006 oli 14,5. Harjualustan seurakuntakodin isolla pihalla laskettiin mäkeä ja pelattiin palloa. Joulua odoteltiin päiväleirillä leikkien Vanhemmat olivat tyytyväisiä, koska lapset olisivat muutoin olleet yksin kotona. Leiripäivät koostuivat joulun touhuista, ulkoilusta, askartelusta sekä pelailusta ja leikeistä. Välillä tankattiin lämpimällä ruualla, ja välipalaksi valmistettiin yhteistuumin sämpylöitä, pullia ja pipareita. Harjunalustan seurakuntakoti on Salpausselän seurakunnassa lasten, varhaisnuorten ja nuorten kotipesä. Tiloissa kokoontuvat myös partiolaiset. Seurakuntakodin sijainti on oikein hyvä. Talo onkin ahkerassa käytössä eikä vapaita iltoja juuri ole, kertoo nuorisotyönohjaaja Tiina Virkkunen. Äänioikeuttaan käytti lähes 580 000 seurakuntalaista, mikä on 100 000 äänestäjään enemmän kuin edellisissä vaaleissa. Näissä vaaleissa äänestäjät pystyivät käyttämään vaalikonetta ensimmäistä kertaa valtakunnallisesti. Tutkimuksessa todettiin, että mitä nuoremmasta äänestäjäryhmästä oli kysymys, sitä tärkeämmäksi äänestämissyyksi nousi mahdollisuus käyttää vaalikonetta. Enemmistö 16 24-vuotiaista piti vaalikoneen käyttömahdollisuutta tärkeänä äänestämissyynä, kun kaikista äänestäjistä tämä oli tärkeä syy joka neljännelle. Vaaleissa 16-vuotiaat saivat äänioikeuden ensimmäisen kerran. 16 17-vuotiaiden. (KT) Perhepyhis kutsuu iloon ja lepoon Heinolan kirkonkylän pappilantuvassa kuukausittain kokoontuva perhepyhäkoulu on koko perheen yhteinen pyhäpäivän tapahtuma. Pienimmät saavat leikkiä tai askarrella, koululaisille on tarjolla vaativampia kädentöitä, draamaa tai muuta mielekästä tekemistä päivän teemaan liittyen. Aikuisilla on mahdollisuus kohdata muita äitejä, isiä tai muita huoltajia. Yhteinen rukous on tärkeä osa jokaista tapaamista. Niin aikuiset kuin lapsetkin saavat tuoda omia aiheitaan yhteiseen rukoukseen tai jättää niitä Taivaan Isälle rukouslaatikkoon. Lapset ja vanhemmat hiljentyvät pyhäpäivään yhteisessä kynttilähetkessä, jossa keskeisiä ovat Raamatun kertomukset, laulut ja rukous. Tämän kevään teemoina ovat kymmenen käskyä ja oikea ja väärä. Kynttilähetken jälkeen aikuisille on tarjolla mahdollisuus hiljentymishetkeen pappilan kirjastossa, jossa on tarvittaessa myös mahdollisuus keskustella ja saada tarvittaessa esirukouspalvelua seurakunnan vapaaehtoisilta, joilla on sielunhoitokoulutus. Hiljentymishetken aikana voi halutessaan jättää omia rukousaiheitaan kirjaston rukousalttarilla olevaan rukouslaatikkoon. Rukousaiheiden puolesta rukoillaan keskiviikkoisin kokoontuvassa kirkonkylän pappilan rukouspiirissä. Perhepyhis päätetään kaikkien yhteiseen mehu- ja kahvihetkeen, josta kaikki saavat lähteä siunattuina. Seuraava perhepyhis kokoontuu sunnuntaina 30.1. kirkonkylän pappilantuvassa. 16 Kirkonseutu n:o 1 5.1.2010