Oppisopimus ON HYVÄ DIILI Ammatilliset näyttötutkinnot
MITÄ OPPISOPIMUSKOULUTUS ON? Oppisopimuskoulutuksella tarkoitetaan työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestettäviä opintoja, joita täydennetään tietopuolisilla opinnoilla. Pääpaino oppisopimuskoulutuksessa on työssä oppimisella, mutta koulutukseen kuuluu myös tietopuolisia opintoja jossain oppilaitoksessa. Oppisopimuskoulutusta järjestetään nuorten ja aikuisten ammatillisena peruskoulutuksena ja lisäkoulutuksena. Tutkintotavoitteinen koulutus suoritetaan valtakunnallisen näyttötutkinnon perusteiden mukaan. NÄYTTÖTUTKINNOT Näyttötutkinto on erityisesti aikuisväestöä varten suunniteltu joustava tutkinnon suorittamistapa. Ammattitaito osoitetaan näyttämällä se tavallisissa käytännön työtehtävissä. Opetushallitus vahvistaa viralliset näyttötutkinnon perusteet, joissa määritellään miltä osa-alueelta näyttö annetaan. 2
TUTKINTOJEN KOLME ERI TASOA PERUSTUTKINTO (pt) Suorittaminen oppisopimuskoulutuksena kestää 2-3 vuotta. Tavoitteena on antaa ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeelliset tiedot ja taidot sekä valmiuksia itsenäiseen ammatin harjoittamiseen. Tutkinto suoritetaan valtakunnallisen näyttötutkinnon perusteiden mukaan. Perustutkinto voi jakautua useampan eri suuntautumisvaihtoehtoon. AMMATTITUTKINTO (at) Suorittaminen oppisopimuskoulutuksella kestää 1-1,5 vuotta. Useimpiin tutkintoihin vaaditaan alan peruskoulutus, mutta poikkeuksiakin on. Tutkinnossa osoitetaan alan ammattityöntekijältä edellytetty ammattitaito. Ammattitaitovaatimukset tutkinnossa on määritelty siten, että niiden saavuttaminen edellyttää alan peruskoulutuksen jälkeen täydentäviä ja syventäviä opintoja sekä vähintään kolmen vuoden työkokemusta. Tutkinto suoritetaan valtakunnallisen näyttötutkinnon perusteiden mukaan. ERIKOISAMMATTITUTKINTO (eat) Suorittaminen oppisopimuskoulutuksena kestää 1-1,5 vuotta. Tutkinnossa osoitetaan alan vaativimpien työtehtävien hallintaa. Tutkinnon ammattitaitovaatimukset määritellään niin että niiden saavuttaminen edellyttää alan peruskoulutuksen jälkeen täydentäviä ja syventäviä opintoja sekä vähintään viiden vuoden työkokemuksen. Tämä opas sisältää luettelon ammatillisista näyttötutkinnoista koulutusaloittain ryhmiteltynä. Tarkemmat kuvaukset tutkinnoista sekä näyttötutkintojen perusteet: www.oph.fi/nayttotutkinnot osaamisen kartoitus: www.osaan.fi 3
SISÄLLYS Ajoneuvo- ja kuljetustekniikka...10 Arkkitehtuuri ja rakentaminen...7 Elintarvikeala ja biotekniikka...9 Farmasia ja muu lääkehuolto...13 Graafinen ja viestintätekniikka...8 Hammaslääketiede ja muu hammashuolto...13 Kalatalous...11 Kauneudenhoitoala...13 Kielitieteet...5 Kone-, metalli- ja energiatekniikka...7 Kotitalous- ja kuluttajapalvelut...13 Kuntoutus ja liikunta...13 Käsi- ja taideteollisuusala...5 Liiketalous ja kauppa...6 Luonto- ja ympäristöala...12 Maatilatalous...11 Majoitus- ja ravitsemisala...13 Matkailuala...13 Metsätalous...11 Musiikki...6 Muu humanistisen ja kasvatusalan koulutus...5 Muu luonnonvara- ja ympäristöalan koulutus...12 Muu tekniikan ja liikenteen alan koulutus...10 Opetus- ja kasvatustyö...5 Prosessi,- kemia- Ja materiaalitekniikka...9 Puhdistuspalvelut...14 Puutarhatalous...11 Sirkusala...6 Sosiaali- ja terveysalojen yhteiset...12 Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala...12 Sähkö- ja automaatiotekniikka...8 Teatteri ja tanssi...6 Tekniset terveyspalvelut...13 Tekstiili- ja vaatetustekniikka...9 Terveysala...12 Tieto- ja tietoliikennetekniikka...8 Tietojenkäsittely...7 Vapaa-aika ja nuorisotyö...5 Viestintä- ja informaatiotieteet...6 4
HUMANISTINEN JA KASVATUSALA VAPAA-AIKA JA NUORISOTYÖ Nuoriso- ja vapaa-ajan ohjauksen pt - nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja Lasten ja nuorten erityisohjaajan at KIELITIETEET Viittomakielisen ohjauksen pt - viittomakielen ohjaaja Asioimistulkin at ERIKOIS Oikeustulkin eat OPETUS- JA KASVATUSTYÖ Lapsi- ja perhetyön pt, lastenohjaaja Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen at ERIKOIS Koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjauksen eat MUU HUMANISTISEN JA KASVATUSALAN KOULUTUS Romanikulttuurin ohjaajan at Suntion at ERIKOIS Romanikulttuurin ohjaajan eat KULTTUURIALA KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSALA Käsi- ja taideteollisuuden pt, artesaani - tuotteen suunnittelu ja valmistus - ympäristön suunnittelu ja rakentaminen Aseseppäkisällin at Hopeasepän at Kaivertajan at Keramiikkakisällin at Kiviseppäkisällin at Kultaajakisällin at Kultasepän at Käsityöntekijän at Lasinpuhaltajakisällin at Luonnontieteellisen alan konservoinnin at Maalarin at Mallinrakentajakisällin at Puusepänalan at Restaurointikisällin at Saamenkäsityökisällin at Seppäkisällin at Sisustusalan at Soitinrakentajakisällin at Tekstiilialan at Vaatetusalan at Veneenrakentajan at Verhoilijan ammattitutkinto ERIKOIS Aseseppämestarin eat Hopeaseppämestarin eat Kaivertajamestarin eat Keramiikkamestarin eat Kiviseppämestarin eat Kultaajamestarin eat Kultaseppämestarin eat Käsityömestarin eat Lasinpuhaltajamestarin eat 5
Maalarimestarin eat Mallinrakentajamestarin eat Puusepänalan eat Restaurointimestarin eat Saamenkäsityömestarin eat Seppämestarin eat Sisustusalan eat Soitinrakentajamestarin eat Tekstiilialan eat Vaatetusalan eat Venemestarin eat Verhoilijamestarin eat VIESTINTÄ- JA INFORMAATIOTIETEET Audiovisuaalisen viestinnän pt, mediaassistentti Kuvallisen ilmaisun pt, kuva-artesaani - graafinen suunnittelu - kuva- ja mediataide - valokuvaus Audiovisuaalisen viestinnän at Tieto- ja kirjastopalvelujen at Valokuvaajan at ERIKOIS Audiovisuaalisen viestinnän eat Valokuvaajan eat TEATTERI JA TANSSI Tanssialan pt, tanssija Teatterialan at ERIKOIS Teatterialan eat MUSIIKKI Musiikkialan pt - muusikko - musiikkiteknologia - pianonvirittäjä Rytmimusiikkituotannon at SIRKUSALA Sirkusalan pt, sirkusartisti YHTEISKUNTATIETEIDEN, LIIKETALOUDEN JA HALLINNON ALA LIIKETALOUS JA KAUPPA Liiketalouden pt, merkonomi - asiakaspalvelu ja myynti - talous- ja toimistopalvelut - tieto- ja kirjastopalvelut Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen at Isännöinnin at Kiinteistövälitysalan at Markkinointiviestinnän at Myynnin at Rahoitus- ja vakuutusalan at Sihteerin at Taloushallinnon at Tullialan at Ulkomaankaupan at Viestinvälitys- ja logistiikkapalvelujen at Virastomestarin at Yrittäjän at ERIKOIS Johtamisen eat Kaupan esimiehen eat Markkinointiviestinnän eat Taloushallinnon eat Ulkomaankaupan eat Viestinvälitys ja logistiikkapalv. eat 6
Yritysjohtamisen eat Yritysneuvojan eat LUONNONTIETEIDEN ALA TIETOJENKÄSITTELY Tieto- ja viestintätekniikan pt, datanomi - käytön tuki - ohjelmistotuotanto Tieto- ja viestintätekniikan at ERIKOIS Tieto- ja viestintätekniikan eat TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA ARKKITEHTUURI JA RAKENTAMINEN Kiinteistöpalvelujen pt - kiinteistönhoitaja - toimitilahuoltaja Maanmittausalan pt - kartoittaja Rakennusalan pt - kivirakentaja - maarakentaja - maarakennuskoneen kuljettaja - talonrakentaja Talotekniikan pt - ilmanvaihtoasentaja - kylmäasentaja - lämmityslaiteasentaja - putkiasentaja - rakennuspeltiseppä - tekninen eristäjä Ammattisukeltajan at, Ilmastointiasentajan at Ilmastointijärjestelmän puhdistajan at Kaukolämpöasentajan at Kiinteistöpalvelujen at Kylmäasentajan at Lattianpäällystäjän at Lämmityslaiteasentajan at Maanmittausalan at Maarakennusalan at Putkiasentajan at Rakennuspeltisepän at Rakennustuotannon at Rakennustuotealan at Talonrakennusalan at Teknisen eristäjän at Vesihuoltoalan at ERIKOIS Ilmastointiasentajan eat Kaukolämpöyliasentajan eat Kiinteistöpalvelujen eat Kylmämestarin eat Lattiamestarin eat Maarakennusalan eat Putkiasentajan eat Rakennusalan työmaapäällikön eat Rakennuspeltiseppämestarin eat Talonrakennusalan eat KONE-, METALLI- JA ENERGIATEKNIIKKA Kaivosalan pt - kaivosmies - rikastaja Kone- ja metallialan pt - automaatioasentaja - hienomekaanikko - koneenasentaja - koneistaja - kunnossapitoasentaja - levyseppähitsaaja - työvälinevalmistaja - valaja - valumallinvalmistaja 7
Hissiasentajan at Hitsaajan at Kaivosalan at Koneenasentajan at Koneistajan at Laivanrakentajan at Levytekniikan at Metallien jalostuksen at Teollisuusputkiasentajan at Työvälinevalmistajan at Valajan at Valumallin valmistajan at ERIKOIS Hitsaajamestarin eat Koneenasentajamestarin eat Koneistajamestarin eat Laivanrakennusalan eat Levytyömestarin eat Työvälinemestarin eat Valajamestarin eat Valumallimestarin eat SÄHKÖ- JA AUTOMAATIOTEKNIIKKA Sähkö- ja automaatiotekniikan pt - automaatioasentaja - sähköasentaja Automaatioasentajan at Kiskoliikenteen turvalaiteasentajan at Kotitalouskoneasentajan at Sähköasentajan at Sähköteollisuuden at Sähköverkkoasentajan at Tuulivoima-asentajan at, 1.8.2014 alkaen Voimalaitoksen käyttäjän at ERIKOIS Automaatioyliasentajan eat Sähköverkkoalan eat Sähköyliasentajan eat TIETO- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKKA Tieto- ja tietoliikennetekniikan pt - elektroniikka-asentaja - ICT-asentaja Elektroniikka-asentajan at Tieto- ja tietoliikennetekniikan at Tietokoneasentajan at Tietoliikenneasentajan at ERIKOIS Elektroniikkayliasentajan eat Tieto- ja tietoliikennetekniikan eat Tietokoneyliasentajan eat Tietoliikenneyliasentajan eat GRAAFINEN JA VIESTINTÄTEKNIIKKA Painoviestinnän pt, painotuotantoassistentti - ulkoasuntoteuttaja - painotekniikka Digitaalipainajan at Jälkikäsittelykoneenhoitajan at Kirjansitojan at Painajan at Painopinnanvalmistajan at ERIKOIS Faktorin eat Kirjansitojamestarin eat Konesitojamestarin eat Painajamestarin eat Rotaatiomestarin eat Sivunvalmistajamestarin eat 8
ELINTARVIKEALA JA BIOTEKNIIKKA Elintarvikealan perustutkinto - elintarvikkeiden valmistaja - leipuri-kondiittori - lihatuotteiden valmistaja - meijeristi Elintarvikejalostajan at Elintarviketeollisuuden at Kondiittorin at Leipomoteollisuuden at Leipurin at Lihanjalostajan at Lihantarkastuksen at Lihateollisuuden at Maidonjalostajan at Meijeriteollisuuden at ERIKOIS Elintarviketekniikan eat Kondiittorimestarin eat Leipurimestarin eat PROSESSI,- KEMIA- JA MATERIAALITEKNIIKKA Laboratorioalan pt, laborantti Muovi- ja kumitekniikan pt - kumituotevalmistaja - muovituotevalmistaja Pintakäsittelyalan pt - lattianpäällystäjä - maalari - pintakäsittelijä, puu- tai metalliteoll. Prosessiteollisuuden pt, prosessinhoitaja - levyteollisuus - sahateollisuus - kemiantekniikka - biotekniikka - paperiteollisuus Puualan pt, puuseppä Veneenrakennuksen pt, veneenrakentaja Verhoilu- ja sisustusalan pt - verhoilija - sisustaja Kemianteollisuuden at Korroosionestomaalarin at Kumialan at Lasikeraamisen alan at Levyalan at Maalarin at Muovimekaanikon at Paperiteollisuuden at Puusepän alan at Saha-alan at Teollisen pintakäsittelijän at Veneenrakentajan at ERIKOIS Kemianteollisuuden eat Levymestarin eat Maalarimestarin eat Muovitekniikan eat Paperiteollisuuden eat Pintakäsittelymestarin eat Puusepänalan eat Sahamestarin eat Venemestarin eat TEKSTIILI- JA VAATETUSTEKNIIKKA Tekstiili ja vaatetusalan pt - modisti - tekstiilinvalmistaja - sisustusompelija - suutari - tekstiilinhuoltaja - vaatetusompelija - vaatturi Jalkinealan at Laukku- ja nahka-alan at 9
Nahanvalmistajan at Tekstiilialan at Tekstiilihuollon at Turkkurin at Vaatetusalan at ERIKOIS Jalkinealan eat Laukku- ja nahkamestarin eat Nahanvalmistajamestarin eat Tekstiilialan eat Turkkurimestarin eat Vaatetusalan eat AJONEUVO- JA KULJETUSTEKNIIKKA Autoalan pt - ajoneuvoasentaja - autokorinkorjaaja - automaalari - automyyjä - pienkonekorjaaja - varaosamyyjä Logistiikan pt - autonkuljettaja - lentoasemahuoltaja - linja-autonkuljettaja - varastonhoitaja - yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Lentokoneasennuksen pt - lentokoneasentaja - avioniikka-asentaja Lennonjohdon pt - lennonjohtaja Merenkulkualan pt - korjaaja - laivasähköasentaja - vahtikonemestari - vahtiperämies Ajoneuvonosturinkuljettajan at Autokorimekaanikon at Automaalarin at Automyyjän at Henkilöautomekaanikon at Lastinkäsittelyalan at Lentoasemapalvelujen at Lentokonetekniikan at, 1.9.2014 alkaen Linja-autonkuljettajan at Metsäkoneasentajan at Pienkonemekaanikon at Puutavaran autokuljetuksen at Raskaskalustomekaanikon at Rengasalan at Varaosamyyjän at Varastoalan at Yhdistelmäajoneuvonkuljettajan at ERIKOIS Autoalan myyjän eat Autoalan työnjohdon eat Autokorimestarin eat Automaalarimestarin eat Automekaanikon eat Laivasähkömestarin eat Lastinkäsittelyalan eat Lentokonetekniikan eat Liikenne-esimiehen eat Liikenneopettajan eat Varastoalan eat MUU TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALAN KOULUTUS Kello- ja mikromekaniikan pt - kelloseppä - mikromekaanikko Suunnitteluassistentin pt - suunnitteluassistentti Turvallisuusalan pt, turvallisuusvalvoja Kivimiehen at Kunnossapidon at (yhteinen eri teollisuusaloille) Lukkosepän at 10
Mittaajan ja kalibroijan at Nuohoojan at Rautatiekaluston kunnossapidon at Sisustusalan at Suunnitteluassistentin at Tuulivoima-asentajan at Vartijan at Ympäristöhuollon at ERIKOIS Kunnossapidon eat Lukkoseppämestarin eat Nuohoojamestarin eat Sisustusalan eat Tekniikan eat Tuotekehittäjän eat Turvallisuusvalvojan eat Ympäristöalan eat LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA MAATILATALOUS Hevostalouden pt - hevostenhoitaja - ratsastuksenohjaaja Maatalousalan pt - eläintenhoitaja - maaseutuyrittäjä - turkistarhaaja Hevostenvalmentajan at Kengityssepän at Maatalouskoneasentajan at Mehiläistarhaajan at Ratsastuksenopettajan at Seminologin at Tuotantoeläinten hoidon ja hyvinvoinnin at Viljelijän at ERIKOISAMMATTTUTKINNOT Maaseudun vesitalouden eat Ratsastuksenopettajan eat Tallimestarin eat Tarhaajamestarin eat PUUTARHATALOUS PERUSTUTKINTO Puutarhatalouden pt, puutarhuri - puutarhatuotanto - viherala - kukka- ja puutarhakauppa Arboristin at Floristin at Puistopuutarhurin at Vihersisustajan at Viinintuotannon at Viljelypuutarhurin at ERIKOIS Floristimestarin eat Puistomestarin eat KALATALOUS PERUSTUTKINTO Kalatalouden pt - kalanjalostaja - kalanviljelijä - kalastaja - kalastuksenohjaaja Kalanjalostajan at Kalanviljelijän at Kalastusoppaan at METSÄTALOUS Metsäalan pt - metsuri-metsäpalvelujen tuottaja - metsäkoneenkuljettaja - metsäenergian tuottaja - metsäkonenasentaja 11
Bioenergia-alan at Metsäkoneenkuljettajan at Metsätalousyrittäjän at, (osan tutkinnosta muodostaa yrittäjän at) ERIKOIS Metsämestarin eat Puunkorjuun eat LUONTO- JA YMPÄRISTÖALA PERUSTUTKINTO Luonto- ja ympäristöalan pt - luonnonvaratuottaja - luonto-ohjaaja - luonto- ja ympäristöneuvoja - poronhoitaja - ympäristönhoitaja Erä- ja luonto-oppaan at Luonnontuotealan at Porotalouden at ERIKOIS Luonnontuotealan eat Luontokartoittajan eat Riistamestarin eat MUU LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALAN KOULUTUS Eläintenhoitajan at Golfkentänhoitajan at ERIKOIS Golfkenttämestarin eat Koe-eläintenhoitajan eat Maaseudun kehittäjän eat SOSIAALI-, TERVEYS- JA LIIKUNTA-ALA SOSIAALIALA Perhepäivähoitajan at TERVEYSALA Jalkojenhoidon at Kipsausalan at Obduktiopreparaattorin at ERIKOIS Kipsimestarin eat Psykiatrisen hoidon eat SOSIAALI- JA TERVEYSALOJEN YHTEISET PERUSTUTKINTO Sosiaali- ja terveysalan pt, lähihoitaja - asiakaspalvelu ja tietohallinta - ensihoito - jalkojenhoito - kuntoutus - lasten ja nuorten hoito ja kasvatus - mielenterveys- ja päihdetyö - sairaanhoito ja huolenpito - suun terveydenhoito - vammaistyö - vanhustyö Kehitysvamma-alan at Päihdetyön at ERIKOIS Kehitysvamma-alan eat Näkövammaistaitojen ohjaajan eat Puhevammaisten tulkin eat Työvalmennuksen eat Vanhustyön eat 12
HAMMASLÄÄKETIEDE JA MUU HAMMASHUOLTO Hammastekniikan pt, hammaslaborantti KUNTOUTUS JA LIIKUNTA Liikunnanohjauksen pt, liikuntaneuvoja Hierojan at Liikunnan at Liikuntapaikkojenhoitajan at Valmentajan at ERIKOIS Hierojan eat Liikuntapaikkamestarin eat Valmentajan eat TEKNISET TERVEYSPALVELUT Optiikkahiojan at Välinehuoltajan at ERIKOIS Välinehuoltajan eat FARMASIA JA MUU LÄÄKEHUOLTO Lääkealan pt - farmanomi - lääketeknikko KAUNEUDENHOITOALA Hiusalan pt, parturi-kampaaja Kauneudenhoitoalan pt - kosmetologi - kosmetiikkaneuvoja Hiusalan at ERIKOIS Hiusalan eat Kauneudenhoitoalan eat 13 MATKAILU-, RAVITSEMIS- JA TALOUSALA MATKAILUALA PERUSTUTKINTO Matkailualan pt - matkailupalvelujen tuottaja - matkailuvirkailija Maaseutumatkailun at Matkailun ohjelmapalvelujen at Matkaoppaan at Matkatoimistovirkailijan at MAJOITUS- JA RAVITSEMISALA Hotelli-, ravintola- ja cateringalan pt - kokki - tarjoilija - vastaanottovirkailija Hotellivirkailijan at Ravintolakokin at Suurtalouskokin at Tarjoilijan at ERIKOIS Baarimestarin eat Dieettikokin eat Majoitus- ja ravitsemisalan esimiehen eat Ruokamestarin eat KOTITALOUS- JA KULUTTAJAPALVELUT PERUSTUTKINTO Kotityö- ja puhdistuspalvelujen pt - kodinhuoltaja - toimitilahuoltaja Kotityöpalvelujen at
PUHDISTUSPALVELUT Laitoshuoltajan at ERIKOIS Siivousteknikon eat Siivoustyönohjaajan eat 14
15
Lapin oppisopimuskeskus Toripuistikko 5-7, 4.krs 96200 Rovaniemi p. 020 798 4191 www.lapinoppisopimus.fi info@lapinoppisopimus.fi Päivitetty 14.7.2014