SuSen Loikka - Löytöretki 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 3.10.2015 Länsi-Vantaalla
2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa lentokoneessa tai labyrintissakaan. Kartalla on vielä muutama merkitsemätön valtio, joiden alueelle Elokivi ei ole vielä koskaan suunnannut, mutta hän suunnittelee korjaavansa tilanteen tällä uudella reissulla. Elokivi on päättänyt ottaa mukaansa nokkelia ja käsistään käteviä partiolaisia, jotka toivottavasti pystyvät auttamaan hänet läpi uusista ja omituisista tilanteista, joita erilaisten kulttuurien myötä tullaan näkemään. YLEISET TIEDOT Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestävät Koskenhaltijat, Timanttipartio, Kartanopartio ja Vantaan Metsänkävijät Lisätietoja kilpailuista löytyy Internet-sivuilta: http://www.partiokannus.fi/home/toiminta/sudenpennut-ja-seikkailijat Kilpailukeskus / Lähtö ja maali Kilpailun lähtö ja maali sijaitsevat Myyrmäessä, Raappavuorenpuiston matonpesupaikan välittömässä läheisyydessä, osoitteessa Uomatie 25, Vantaa. Paikalle on kävelymatka Louhelan juna-asemalta ja lähistöllä on useita bussipysäkkejä. Autoille on hyvin pysäköintitilaa esimerkiksi Myyrmäen urheilupuiston parkkipaikalla.
3 KILPAILU Ilmoittautuminen Joukkueet ilmoittautuvat liitteenä olevalla ilmoittautumislomakkeella heti kilpailukeskukseen saavuttuaan. Ilmoittautuessa ryhmän saattaja esittää kaikken jäsenten vuoden 2015 jäsenkortin tai vastaavan todisteen Suomen Partiolaisten jäsenyydestä. Yleisaikataulu Lauantai 3.10.2015 09:00 Kilpailukeskus aukeaa ja ilmoittautuminen alkaa 10:00 Ilmoittautuminen päättyy Kilpailuun lähdetään saapumisjärjestyksessä n.5-15min ilmoittautumisesta. n.14:00 Ensimmäinen joukkue maalissa 16:00 Viimeinen joukkue maalissa / Rastit sulkeutuvat 16:15 Kilpailukeskus suljetaan Vakuutus Joukkueet kilpailevat omalla vastuullaan. Kilpailijat on vakuutettu Suomen Partiolaisten jäsenmaksuun sisältyvällä tapaturma- ja vastuuvakuutuksella (partiovakuutus). Kaikkien kilpailijoiden (myös kilpailun ulkopuolella) tulee olla Suomen Partiolaisten voimassaolevan jäsenmaksun maksaneita (vuoden 2015 jäsenmaksu). Säännöt ja määräykset Joukkueen koko on 4-8 sudenpentua tai seikkailijaa. Joukkueen mukana kulkee saattaja, joka on vähintään 15-vuotias. Jokaisella kilpailijalla on oltava partiohuivi kaulassaan koko kilpailun ajan. Kilpailussa noudatetaan voimassaolevia Päpan sudenpentu- ja seikkailijakilpailujen sääntöjä. Joukkueiden on hyvä etukäteen tutustua SP:n Turvallisuusohjeisiin. Toimitsijoiden, tehtäväkäskyjen tai kilpailun ohjeiden turvallisuusmääräysten tai -varusteiden laiminlyönti suorituksissa johtaa ko. tehtäväsuorituksen hylkäämiseen. Turvallisuusmääräyksiä rikkova tai laiminlyövä joukkue voidaan poistaa kilpailusta. Joukkue on velvollinen itse merkitsemään vastauslomakkeisiin, kilpailukortteihin ja suorituksiin oman nimensä ja numeronsa. Saattaja voi tarvittaessa auttaa joukkuetta lukemisessa ja kirjoittamisessa. Kilpailuvarusteet on kuljetettava lähdöstä maaliin. Kilpailujoukkue ei saa jakaantua kilpailun aikana. Rastit on kierrettävä lähdössä ilmoitettavassa järjestyksessä Käyttäytyminen Kilpailussa on noudatettava rehdin partio- ja kilpailuhengen mukaista käytöstä.
4 TEHTÄVÄLUETTELO Supe Seik Auringon vaarat 5 5 Avaruusvisa 5 5 Basaari 5 5 Kaiken maailman kummajaiset 4 4 Labyrintti 5 5 Vatsa kurnii 5 5 Puhallusputki 4 4 Pukineet 4 4 Rytmeissä 6 6 Sudoku 4 4 Syötävät kasvit 6 5 Tarkasti tarkkaillen 5 5 58 57 VARUSTEET Henkilökohtaiset varusteet - puukko - ensiside tai vastaava - kello - kynä - istuinalusta - partiohuivi - heijastin - valaisin - valmiiksi täytetty juomapullo, vähintään 0,5L - ruokailuvälineet - vuoden 2015 jäsenkortti tai tosite Suomen Partiolaisten jäsenyydestä Ruokailu / eväät Kisailijat valmistavat lämpimän ruoan kisan aikana. Lisäksi jokainen voi ottaa mukaan omia eväitä, kuten leipiä ja hedelmiä, jotta jaksetaan kilpailla koko päivän. Järjestäjä tarjoaa kilpailijoille mahdollisuuden täydentää juomavesivarastoaan ruokarastilla, joten juotavaa on otettava tarpeeksi mukaan. Ryhmäkohtaiset varusteet - ensiapupakkaus (1 leveä sideharsorulla, idealside, laastaria, sidetaitoksia, kyypakkaus) - karttasuojus (karttamuovi, -laukku tai vastaava) - 4 joukkueen nimellä varustettua lappua kiinnitysnauhalla - retkikeitin (2 kattilaa) (yksi kattila per 4 henkilöä) - polttonestettä turvapullossa - tulitikut - ruoanlaittovälineet (veitsi, kauha ja leikkuulauta) - 1 täysi rulla maalarinteippiä - 2 vasaraa
5-1-2 sahaa - 2 sivuleikkuripihtiä - 1-2 rullamittaa - hiomapaperia - kompassi Huomautus matkapuhelimista Joukkueille ja saattajille muistutetaan, että kaikenlaisten radiopuhelimien, matkapuhelimien ja muiden vastaavien matkaviestimien käyttö partiotaitokilpailussa on kielletty. Puhelin saa olla mukana hätätilanteita varten. Sitä ei saa käyttää muuten kisan aikana ja se säilytetään poissa näkyvistä. Puhelin on mukana omalla vastuulla. LISÄOHJEITA Juomavesi ja ruokahuolto Joukkue vastaa itse tarvitsemastaan juomavedestä ja kantaa sen mukanaan kilpailun aikana. Järjestäjä tarjoaa kilpailijoille mahdollisuuden täydentää juomavesivarastoaan ruokarastilla. Kilpailun osanottomaksuun sisältyy lämmin ateria, joka valmistetaan kilpailun aikana. Kilpailijoilla tulee olla omat ruoanvalmistus- sekä ruokailuvälineet tätä ateriaa varten. Ruokarasti on auki klo 11-13 (rastille tulee saapua klo 13 mennessä). Kilpailumaasto Kilpailu käydään taajama-alueen lähellä olevilla metsäalueilla Kilpailukartat ja radat Kilpailuradan pituus noin 4-5 km (helppoa suunnistusta polkuja pitkin) Tehtävärastit on merkitty sekä karttaan että maastoon numeroilla. Rastit Tehtävärastit on merkitty maastoon oranssi-valkoisin rastilipuin sekä rastin numerolla. Tehtävärasteille saavuttaessa joukkueen tulee ilmoittautua tekemällä partiotervehdys ja sanomalla selvästi joukkueen nimi. Esimerkiksi: "Punapäänarskut, vahvuus 1+5, ilmoittautuu rastille 7." Ennen rastilta poistumista ryhmän tulee saada siihen lupa suorituspaikan rastihenkilöltä tai erillisen poistumispisteen valvojalta. Kiellot, määräykset ja rajoitukset Tulenteko ja puiden tai polttopuiden kerääminen on kielletty koko kilpailun ajan. Talojen pihojen ja peltojen läpi kulkeminen on kielletty. Kilpailujoukkue huolehtii omista roskistaan koko kilpailun ajan. Kilpailujoukkueen mukanaan tuomat roskat (mm. eväiden pakkaukset ja ongelmajätteet, kuten paristot) ryhmä kuljettaa itse mukanaan pois kilpailumaastosta ja huolehtii niiden asianmukaisesta loppusijoituksesta.
6 Eksyminen ja keskeyttäminen Mikäli ryhmä eksyy, muistakaa pysyä rauhallisina! Jos huomaatte olevanne eksyksissä, pysähtykää selvittämään sijaintianne. Selvittäkää ensin, missä paikassa tiesitte viimeisen kerran sijaintinne tarkasti. Selvittäkää tämän jälkeen kuljettu reitti ja paikantakaa näkyvien maastonkohtien perusteella sijaintinne. Jos joukkue päättää keskeyttää suorituksensa, sen tulee ilmoittautua lähimmällä rastilla, jotta järjestäjät saavat tiedon keskeytyksestä. Tämän jälkeen joukkue siirtyy itse kilpailukeskukseen, jossa sen tulee ilmoittautua uudelleen. Loukkaantumistilanteissa kilpailun järjestäjä kuljettaa loukkaantuneet ryhmän jäsenet kilpailukeskukseen tai tarvittaessa jatkohoitoon. Mikäli joku joukkueen jäsenistä joutuu jättämään kilpailun kesken sairastumisen tai loukkaantumisen takia, se ei automaattisesti sulje koko ryhmää kilpailun ulkopuolelle. Päätöksen tällaisissa tapauksissa tekee kilpailun johtaja. Lääkintähuolto Kilpailujoukkueet ovat varustautuneet pieniä tapaturmia varten omilla ensiapuvälineillä. Vakavammissa tapauksissa ryhmän tulee ottaa yhteys lähimpään rastiin ja sen henkilökuntaan. Tulokset Kilpailun lopulliset tulokset postitetaan kilpailujoukkueille viikon kuluessa kilpailusta. Tulokset julkaistaan myös Partiokannuksen Internet- ja Facebook-sivulla. Maali Maali sijaitsee samassa paikassa kuin lähtökin. Kilpailun palkinnot lähetetään postitse. Löytötavarat Kaikkiin tarvikkeisiin tulee kirjoittaa omistajan nimi ja lippukunta, jolloin tavarat palautuvat omistajalleen. Kisojen jälkeen löytötavarat toimitetaan piiritoimistoon.
7 ILMOITTAUTUMISLOMAKE Palautetaan kilpailukeskukseen ilmoittautumisen yhteydessä. Yhteydessä esitetään kaikkien kilpailijoiden vuoden 2015 jäsenkortit tai tositteet Suomen Partiolaisten jäsenyydestä. Joukkueen nimi Lippukunta Joukkueen jäsenet Nimi Syntymäaika 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) Saattaja + puhelinro. Ilmoittajan allekirjoitus Nimen selvennys