Jäsenkirje IV/2015 Hyvä Etelän- SYLIn jäsen, Tuu SYLIIN. Tuu SYLIIN slogan kehitettiin Syömishäiriöliitto SYLI ryn ja sen jäsenyhdistysten jäsenhankintaa varten. Slogan on ainakin osalle tuttu esim pinsseistä tai jäseneksiliittymislomakkeesta. Tuu SYLIIN on kuitenkin enemmän kuin slogan. Meille jäsenhankintaa harjoittaville, se on hymy ja söpö kurtistus ihmisten kasvoilla, hellyyden tunteiden aiheuttama ele kehossa. Päätös kuulua johonkin järjestöön on hyvin henkilökohtainen valinta. Syitä päätösen takana on monia, samoin odotukset jäsenyyden tuomista eduista. Sinun valintasi olla Etelän- SYLI ryn jäsen on meille äärimmäisen tärkeä. Sinä olet meille tärkeä. Oletpa sitten aktiivinen toimintaan osallistuja tai vaikka toiminnasta eteenpäin tiedottaja, hiljaisen kannatuksen antaja tai rahallinen tukija, juuri sinun panoksesi on meille tärkeä. Järjestömaailma elää eräänlaista murrosvaihetta. Rahapelilaitosten fuusion kaikkia vaikutuksia avustuksiin ei vielä tiedetä. Samoin sote- uudistus haastaa niin kunnat kuin kolmannen sektorin toimijat. Muutos on kuitenkin aina mahdollisuus. Muuttuvassa maailmassa me tarvitsemme toisiamme, erilaisia toimijoita. Yhdessä saamme enemmän aikaan. Ja yhdessä, yhteisten tavoitteiden, tärkeäksi kokemiemme asioiden eteen toimimiseksi, me tarvitsemme resursseja aikaa, ihmisiä ja rahaa. Sinun jäsenyytesi on ääni yhdistyksen tekemän syömishäiriötyön tärkeydelle. Sinun jäsenyytesi on resurssi toiminnan jatkumiselle. Sinun jäsenyytesi on luottamuksen anto toiminnallemme. Lämmin kiitos! Joulu lähestyy ja toimintamme hiljenee pariksi viikoksi ajalle 24.12.- 3.1.Ryhmät aloittavat kokoontumiset heti tammikuun alussa. Vuoden ensimmäinen Kahvihetki on tuttuun tapaan maananantaina 4.1. klo 14-16. Koko kevään ohjelmaan pääset tutustumaan tässä kirjeessä. Huomaathan, että kursseille ilmoittautuminen on jo käynnissä, joten kannattaa varata oma paikka hyvissä ajoin. Etelän-SYLI ry Tallberginkatu 1 C 115, 00180 Helsinki info@ etelansyli.fi www.etelansyli.fi kotipaikka: Helsinki Y-tunnus: 1953728 9 1/6
2/6 Nyt tässä vaiheessa me Etelän- SYLI ryn työntekijät ja koko hallitus haluamme toivottaa sinulle ja läheisillesi ihanaa loppuvuotta, hyvää uutta vuotta, iloa, valoa ja joulun taikaa! Kuulemisiin ensi vuonna, Uura ja Kaisa KEVÄT 2016, ETELÄN- SYLI RY AVOIMET VERTAISTUKIRYHMÄT Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Espoo Paikka ilmoitetaan myöhemmin. Kerran kuussa keskiviikkoisin klo 17.30-19.00 13.1.,17.2., 16.3., 13.4., 18.5. Sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Helsinki Kaapelitehtaan toimitila (Tallberginkatu 1, B- rappu, 4. krs.) Joka toinen sunnuntai klo 17.00-18.30 10.1., 24.1., 7.2., 21.2., 6.3., 20.3., 3.4., 17.4., 8.5., 22.5. Ahmintatyyppisesti oireilevien avoin vertaistukiryhmä, Helsinki Kaapelitehtaan toimitila (Tallberginkatu 1, B- rappu, 4. krs.) Kerran kuussa maanantaisin klo 18-20 11.1., 8.2., 7.3., 11.4., 9.5. Lisäksi ma 22.2., 28.3. ja 23.5. klo 18-20 mukana ryhmää ohjaamassa Hyks Syömishäiriöklinikalta psykologi Katarina Meskanen. Teemallinen teehetki Kerran kuussa tiistaisin klo 17.00-19.00 12.1., 9.2., 8.3., 5.4., 10.5 Treenaajien teehetki Kerran kuussa sunnuntaisin (Huom! Ei maaliskuussa) klo 17-19 31.1., 28.2., 24.4., 29.5. Ruotsinkielinen sairastavien ja toipuvien avoin vertaistukiryhmä, Porvoo
3/6 Borgå folkakademi (Runeberginkatu 16, Porvoo), käynti sisäpihalta (ohjaajat ovella) Kerran kuussa torstaisin klo 17.30-19.00 Päivät ilmoitetaan myöhemmin Läheisten avoin vertaistukiryhmä, Helsinki Kaapelitehtaan toimitila (Tallberginkatu 1, B- rappu, 4 krs.) teemat ja alustajat ilmoitetaan myöhemmin Kerran kuussa torstaisin klo 18.00-20.00 21.1., 11.2.,17.3., 21.4.,12.5. Ruotsinkielinen läheisten avoin vertaistukiryhmä, Helsinki Kaapelitehtaan toimitila (Tallberginkatu 1, B- rappu, 4. krs.) Kerran kuussa torstaisin klo 18.30-20.00 28.1., 25.2., 31.3., 28.4., 26.5. Läheisten avoin vertaistukiryhmä, Järvenpää Rekikadun Yhteisökeskuksen tilat (Rekikatu 1 A, 04440 Järvenpää) Kerran kuussa torstaisin klo 18.00-19.30 14.1.,11.2.. 10.3., 7.4., 19.5. MUUT AVOIMET RYHMÄT Kahvihetket Kaapelitehtaan toimitila (Tallberginkatu 1, B- rappu, 4 krs.) Viikoittain maanantaisin ja torstaisin klo 14-16 Perjantailounas / tuetun syömisen ryhmä Viikoittain perjantaisin klo 11.30-12.30. Pitkään sairastaneiden ilta Kaapelitehtaan toimitila (Tallberginkatu 1, B- rappu, 4 krs.) klo 17.30-19.30 Ti 2.2. Ahminnan psyykkiset tekijät, alustajana syömishäiriöihin erikoistunut asiantuntija, psykoterapeutti ja psykiatrinen sairaanhoitaja Minna Vuorinen Ti 3.5. BED ja ravitsemus, alustajana ravitsemusasiantuntija Patrik Borg
4/6 Läheisten avoin keskusteluilta Paikka ilmoitetaan myöhemmin. Ti 1.3. klo 17.00-18.30 ja ti 7.6. klo 17.00-18.30 Peer support evening for people suffering from an eating disorder Cable Factory, Tallberginkatu 1B, 4 th floor, from 5 to 7pm Päivät ilmoitetaan myöhemmin. Huom! Kaikkiin avoimiin ryhmiin voit tulla ilman etukäteisilmoittautumista. LUENNOT JA KESKUSTELUILLAT Ilmoittautumiset kaisa(at)etelansyli.fi / uura- liina.lahti(at)etelansyli.fi 20.1. klo 17.30-19.30 Luento: Omannäköinen elämä, psykoterapeutti Henriika Maikku 23.2. klo 17.30-19.30 Luento: Syömishäiriöt ja masennus, psykologi Pia Charpentier 29.3. klo 17-19 Keskusteluilta: Puurtamista, pakkoa vai puhdasta liikunnan iloa? psykoterapeutti Gudrun Kristmannsdottir 6.4. klo 17.30-19.30 Luento: Syömishäiriöt ja hormonitoiminta, professori, tutkija Aila Rissanen KURSSIT Tarkemmat kurssikuvaukset: http://etelansyli.fi/yhdistys/materiaalit/ Vartalonkuva- kurssi Maria Finni, taideterapeuttinen ryhmänohjaaja Vartalonkuva- kurssilla otetaan etäisyyttä, jotta voidaan katsella itseä lähemmin ja avoimemmin kuin ennen. Kurssilla oman vartalonkuvan tarkastelussa hyödynnetään ekspressiivistä taideterapiaa (kuva, kirjoitus, musiikki, liike, draama) ja valokuvausta, joiden avulla käsitellään asioita kuten mikä on kaunista, mikä rumaa sekä tehdään realistisia ja fantasiakuvia, joiden avulla käydään läpi omia arvoja ja tapoja katsoa itseä. Mukaan kurssille tarvitset kameran (kännykkäkamera tms. riittää).
5/6 Kurssi on intensiivinen ja edellyttää sitoutumista. Mikäli sinulla on lääkitys tai pohdit kurssille osallistumista, olethan yhteydessä kurssiohjaajaan Maria Finni p. 0505890970 / maria.finni(at)leikkiakatemia.fi Kurssi kokoontuu yhdistyksen toimitilassa Kaapelitehtaalla (Tallberginkatu 1, B- rappu, 4 krs.) klo 17.30-20.00 ma 1.2., ke 10.2., ma 15.2., ma 29.2., to 10.3., ma 14.3., ma 21.3., ma 4.4., ma 18.4., ma 25.4. Hinta jäseniltä 20, ei- jäseniltä 25. Ryhmään mahtuu 10 hlöä. Sitovat ilmoittautumiset 11.1.2016 mennessä kaisa.lehtonen(at)etelansyli.fi Kurssi läheisille: Kaipaatko tukea arjessa jaksamiseen? Anu Leinonen, kohtaamistaiteilija Kohtaamistaiteilija Anu Leinonen ohjaa syömishäiriötä sairastavan läheisille kuuden kerran kurssin, jossa saat pysähtyä hengähtämään ja keskittyä poikkeamaan arjesta turvallisesti. Tarkoitus on herätellä jokaista ottamaan vastaan sekä jakamaan hyväksynnän ja arvostuksen eheyttävää vaikutusta. Löytämään uusia näkökulmia ja vahvistamaan kokemusta siitä, että se mitä tunnet on ok. Kuvallinen tekeminen toimii välineenä matkalla, jossa edetään ohjatusti ikään kuin portaita pitkin. «Matkaopas» pitää huolen perille pääsystä ja sinä saat nauttia toiminnasta ilman suorittamista. Tärkeintä on olla ja tehdä yhdessä, jakaa kokemuksia sekä tarinoita, jotka voivat kannatella kaiken muun keskellä. Kurssi pidetään keskiviikkoisin 24.2., 2.3., 9.3., 16.3., 23.3. ja 30.3. klo 17.30-19.30. Kurssille otetaan 6 henkilöä ilmoittautumisjärjestyksessä. Hinta jäsenille 15 euroa, ei- jäsenille 20 euroa. Ilmoittautumiset: uura- liina.lahti(at)etelansyli.fi Tietoisen syömisen työpaja Anette Palssa, ravitsemusterapeutti, terveystieteiden maisteri Työpaja kokoontuu yhdistyksen toimitilassa Kaapelitehtaalla (Tallberginkatu 1, B- rappu, 4 krs.) to 18.2. ja to 3.3. klo 17.30-20.00.
6/6 Lisäksi työpajaan kuuluu kolmas tapaamiskerta, to 24.3. klo 17.30-19.30, johon ovat tervetulleita myös aikaisempana vuonna työpajaan osallistuneet henkilöt. Työpajan hinta on jäsenille 1o ja ei- jäsenille 15. Työpajaan mahtuu 10 hlöä. Sitovat ilmoittautumiset uura- liina.lahti(at)etelansyli.fi SÄHKÖPOSTITUKI Sairastaville ja toipuville vastaavat Sari (at)etelansyli.fi (myös englanniksi / also in English) Läheisille vastaavat Timi(at)etelansyli.fi Sari(at)etelansyli.fi (myös englanniksi / also in English) Tukihenkilöiden esittelyt: http://etelansyli.fi/sairastuneelle- toipuvalle/sahkopostituki/ MUUT TAPAHTUMAT - Yhdistyksen vuosikokous ti 22.3. klo 17.00 (Kaapelitehtaan toimitila, Tallberginkatu 1,B- rappu, 4 krs.) - Virkistysilta: teatteri (Aleksanterin teatteri): Kaikki äidit, kaikki tyttäreni su 7.2. klo 16-18.30. Varattuna 30 lippua. Hinta jäsenille 10 ja ei jäsenille 15 (TÄYNNÄ) - 6.5. Älä laihduta - päivä Muutokset ohjelmassa mahdollisia. Tarkistathan ryhmäajat verkosta ennen saapumista. Verkkosivuiltamme voit myös liittyä s- postitiedotuslistallemme, jolloin saat päivitetyimmän infon suoraan sähköpostiisi.