SISÄLLYS. N:o Laki. Suomenlinnan hoitokunnasta annetun lain 3 :n muuttamisesta. Annettu Helsingissä 23 päivänä marraskuuta 2001



Samankaltaiset tiedostot
Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

SISÄLLYS. N:o Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta /2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

Kouluterveyskyselyn perusopetuksen 4.-5 luokkien ja luokkien vastaajamäärä ja aineiston kattavuus kunnittain 2017.

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

Naapurit-pelin voittokooste

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat kunnittain Uudenmaan ympäristökeskuksen alueella

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

Manner-Suomi

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Two-person household, EUR per month

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Päätukihaun sähköisten hakemusten osuus 455-lomakkeen jättäneistä tiloista

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä Maakunnittain

Saariluettelo maakunnittain ja kunnittainselvitys vapaa-ajan asumissaarista - TEM LIITE 51 (7)

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

Kunnat ja suuralueet. 020 Akaa 3 Länsi-Suomi. 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi. 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi. 010 Alavus 3 Länsi-Suomi

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

Sivu Uusimaa. Tietohallinto / ELV

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset

Lainakanta 2010 Milj. Euroa/ euroa asukas. Koko maa , , , ,66 0,41 44,

Sairaanhoitokorvausten saajat ja maksetut korvaukset

Toimeentulotuen menot

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain


THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

Kaikki kunnat, tilitetty määrä, 2012 heinäkuu, kumulatiivinen

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

Summaarisessa riita-asiassa toimivaltainen käräjäoikeus kunnittain

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

Sote-järjestämislain, vos-uudistuksen ja -leikkausten yhteisvaikutukset kuntiin

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat elokuussa Sivu 1 (10)

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1a. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

kuntia kpl /kk /m2/kk m2 kuntia kpl /kk /m2/kk m2 Yhteensä: Manner-Suomi ,24 10, ,56 11,16 49,2 46,9 %

Taulu 2 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilastorekisterilasto, tuensaajat tammikuussa Sivu 1 (10)

'015 ARTJÄRVI X X X X X X X '009 ALAVIESKA X X X X X X X '071 HAAPAVESI X X X X X X X X '078 HANKO X X X X X X X

METSÄKANALINTUJEN METSÄSTYSAJAT

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

Henkilöasiakkaiden lainat paikkakunnittain 2018

Ajoneuvokanta, mukana kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1b. Kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2014 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Koko maa ,74 0,36 0,94 0,02 0,43 0,02 1,05 0,02 Manner-Suomi ,75 0,36 0,94 0,02 0,44 0,02 1,05 0,02

Syyttäjälaitoksen rakenne- ja resurssityöryhmä Liite 4. SYYTTÄJÄNVIRASTOT JA NIIDEN PAIKALLISTOIMISTOT (vuoden 2005 resurssein)

Selvitysperusteiden tarkastelua maakunnittain päivitys

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2015 kunnittain. Syntymävuosi X X

Kohdunkaulansyöpää ehkäisevään seulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012

Kelan korvaamien taksimatkojen tilausnumerot kunnittain

Sivu 1 (10) VÄESTÖ- JA ASUNTOMARKKINATIETOJA 2011 KUNNITTAIN

Kuntien vuoden 2012 veroprosentit

Työllistymistä edistävässä palvelussa tai muussa toiminnassa. Työ- tai yritystoiminnan tuloa

KUNTIEN TOIMINTAMENOJEN SUHDE VERONALAISIIN ANSIOTULOIHIN VUOSINA

Valtionosuusuudistus: Esityksen vaikutus kuntien valtionosuuteen vuoden 2014 tasossa sekä vuosien siirtymätasaus Lähde: VM/KAO 9.4.

Transkriptio:

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta 2001 N:o 1079 1083 SISÄLLYS N:o Sivu 1079 Laki Suomenlinnan hoitokunnasta annetun lain 3 :n muuttamisesta... 3101 1080 Laki museovirastosta annetun lain 3 :n muuttamisesta... 3102 1081 Valtioneuvoston asetus porotaloudesta saatujen tulojen verotuksessa noudatettavista tuottoperusteista... 3103 1082 Valtioneuvoston asetus metsätaloudesta saatujen tulojen verotuksessa noudatettavista tuottoperusteista... 3105 1083 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen maksullisista suoritteista... 3112 N:o 1079 Laki Suomenlinnan hoitokunnasta annetun lain 3 :n muuttamisesta Annettu Helsingissä 23 päivänä marraskuuta 2001 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan Suomenlinnan hoitokunnasta 23 päivänä joulukuuta 1988 annetun lain (1145/1988) 3 seuraavasti: 3 Suomenlinnan hoitokunnalla on oikeus periä tuottamistaan suoritteista maksuja, joiden suuruutta määrättäessä noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) ja sen nojalla annetussa opetusministeriön asetuksessa säädetään. Poiketen siitä, mitä valtion maksuperustelaissa säädetään, liiketaloudellisin perustein hinnoiteltavien asuin- ja toimitilojen vuokria voidaan kulttuuripoliittisista syistä alentaa siten, että tiloista peritään kulloinkin käyvän hintatason mukainen vuokra. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002. Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Helsingissä 23 päivänä marraskuuta 2001 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Kulttuuriministeri Suvi Lindén HE 121/2001 SiVM 7/2001 EV 125/2001 148 2001 410301

3102 N:o 1080 Laki museovirastosta annetun lain 3 :n muuttamisesta Annettu Helsingissä 23 päivänä marraskuuta 2001 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan museovirastosta 14 päivänä tammikuuta 1972 annetun lain (31/1972) 3 seuraavasti: 3 Museovirasto voi periä tuottamistaan suoritteista maksuja, joiden suuruutta määrättäessä noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) ja sen nojalla annetussa opetusministeriön asetuksessa säädetään. Poiketen siitä, mitä valtion maksuperustelaissa säädetään, maksuja pääsystä museoviraston alaisiin museoihin, näyttelyihin ja muihin yleisölle tarkoitettuihin tilaisuuksiin ja esittelyihin voidaan alentaa tai jättää maksu kokonaan perimättä silloin, kun se on opetuksen, tieteen tai muuten yleisen edun kannalta tarkoituksenmukaista. Poiketen siitä, mitä valtion maksuperustelaissa säädetään, liiketaloudellisin perustein hinnoiteltavien kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten ja niissä sijaitsevien tilojen vuokria voidaan kulttuuripoliittisista syistä alentaa siten, että tiloista peritään kulloinkin käyvän hintatason mukainen vuokra tai, kun sitä on pidettävä valtion edun mukaisena, vuokra saa olla käypää alempi tai sen perimisestä voidaan luopua. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002. Ennen lain voimaantuloa voidaan ryhtyä lain täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Helsingissä 23 päivänä marraskuuta 2001 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Kulttuuriministeri Suvi Lindén HE 121/2001 SiVM 7/2001 EV 125/2001

3103 N:o 1081 Valtioneuvoston asetus porotaloudesta saatujen tulojen verotuksessa noudatettavista tuottoperusteista Annettu Helsingissä 22 päivänä marraskuuta 2001 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiovarainministeriön esittelystä, säädetään 30 päivänä joulukuuta 1992 annetun tuloverolain (1535/1992) 44 :n 4 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 1565/1995: 1 Puhtaan tuoton raha-arvot vuotta vanhempaa poroa kohti ovat seuraavat: Paliskunta Oulun lääni Puhtaan tuoton raha-arvo vuotta vanhempaa poroa kohti, mk Alakitka... 116, Halla... Hossa-Irni... 30, 224, Ikonen... 84, Jokijärvi... Kallioluoma... 10, 151, Kiiminki-Kollaja... 85, Näljänkä... Oijärvi... 105, 120, Oivanki... 70, Pintamo... Pudasjärven Livo... 57, 128, Pudasjärvi... 15, Taivalkoski... 145, Lapin lääni Akanlahti... 136, Alakylä... 10, Hammastunturi... Hirvasniemi... 122, 126, Isosydänmaa... 98, Ivalo... Jääskö... 163, 134, Kaldoaivi... 99, Kemin-Sompio... 148, Paliskunta Puhtaan tuoton raha-arvo vuotta vanhempaa poroa kohti, mk Kolari... 22, Kuivasalmi... Kuukas... 10, 234, Kyrö... 10, Käsivarsi... Lappi... 10, 40, Lohijärvi... 94, Muddusjärvi... Muonio... 178, 10, Muotkatunturi... 135, Mäntyjärvi... Narkaus... 53, 178, Niemelä... 123, Näkkälä... Näätämö... 10, 64, Orajärvi... 99, Oraniemi... Paatsjoki... 10, 166, Paistunturi... 60, Palojärvi... Pohjois-Salla... 85, 177, Poikajärvi... 91, Posion Livo... Pyhä-Kallio... 148, 10, Salla... 19, Sallivaara... Sattasniemi... 96, 72, Syväjärvi... 49, Timisjärvi... Tolva... 133, 33, Vanttaus... 38, Vätsäri... 88,

3104 N:o 1081 2 Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002, ja sitä sovelletaan vuodelta 2001 toimitettavassa verotuksessa. Helsingissä 22 päivänä marraskuuta 2001 Ministeri Suvi-Anne Siimes Hallitusneuvos Maija-Leena Sarkko

3105 N:o 1082 Valtioneuvoston asetus metsätaloudesta saatujen tulojen verotuksessa noudatettavista tuottoperusteista Annettu Helsingissä 22 päivänä marraskuuta 2001 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiovarainministeriön esittelystä, säädetään verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun lain (1558/1995) 96 :n 1 momentin 2 kohdan ja 12 päivänä joulukuuta 1958 annetun verotuslain (482/1958) 68 a :n 1 momentin nojalla, sellaisena kuin viimeksi mainittu lainkohta on laissa 1251/1988: 1 keskimääräiset raha-arvot ovat seuraavat: Etelä-Suomen lääni Anjalankoski... 145,30 Artjärvi... 157,60 Asikkala... 160,70 Askola... 148,30 Elimäki... 150,30 Espoo... 112,10 100,90 Forssa... 146,60 Hamina... 138,80 Hanko... 87,80 74,60 Hartola... 154,50 Hattula... 149,80 Hauho... 148,00 Hausjärvi... 159,70 Heinola... 152,90 Helsinki... 119,90 106,70 Hollola... 155,60 Humppila... 145,90 Hyvinkää... 144,20 Hämeenkoski... 164,40 Hämeenlinna... 141,90 Iitti... 146,50 Imatra... 141,00 Inkoo... 121,90 102,40 Jaala... 153,90 Janakkala... 158,20 Jokioinen... 145,00 Joutseno... 140,30 Järvenpää... 149,20 Kalvola... 146,50 Karjaa... 126,50 Karjalohja... 142,40 Karkkila... 149,60 Kauniainen... 112,10 Kerava... 149,20 Kirkkonummi... 115,90 102,00 Kotka... 131,90 114,70 Kouvola... 144,80 Kuusankoski... 150,90 Kärkölä... 170,30 Lahti... 157,90 Lammi... 150,20 Lapinjärvi... 128,80 Lappeenranta... 145,00 Lemi... 138,90 Liljendal... 126,30 Lohja... 142,70 Loppi... 135,30 Loviisa... 124,70 108,50 Luumäki... 147,70 Miehikkälä... 140,00

3106 N:o 1082 Myrskylä... 152,30 Mäntsälä... 158,50 Nastola... 163,70 Nummi-Pusula... 144,70 Nurmijärvi... 155,10 Orimattila... 161,60 Padasjoki... 156,00 Parikkala... 143,80 Pernaja... 125,30 107,80 Pohja... 116,80 Pornainen... 145,80 Porvoo... 128,30 115,50 Pukkila... 156,10 Pyhtää... 124,40 113,20 Rautjärvi... 134,60 Renko... 152,10 Riihimäki... 148,50 Ruokolahti... 135,10 Ruotsinpyhtää... 125,80 112,00 Saari... 143,30 Sammatti... 145,60 Savitaipale... 145,60 Sipoo... 124,20 105,60 Siuntio... 125,80 108,20 Suomenniemi... 156,00 Sysmä... 158,90 Taipalsaari... 139,00 Tammela... 148,10 Tammisaari... 110,00 94,60 Tuulos... 154,70 Tuusula... 154,00 Uukuniemi... 150,30 Valkeala... 144,80 Vantaa... 119,90 Vehkalahti... 138,80 129,10 Vihti... 141,80 Virolahti... 130,20 115,80 Ylämaa... 141,10 Ypäjä... 148,00 Länsi-Suomen lääni Alahärmä... 115,10 Alajärvi... 120,30 Alastaro... 143,20 Alavus... 121,90 Askainen... 112,70 101,40 Aura... 135,30 Dragsfjärd... 115,20 88,70 Eura... 129,30 Eurajoki... 125,70 114,30 Evijärvi... 112,80 Halikko... 109,90 100,00 Halsua... 85,10 Hankasalmi... 160,30 Harjavalta... 137,30 Himanka... 98,80 90,90 Honkajoki... 101,60 Houtskari... 85,00 75,60 Huittinen... 147,80 Hämeenkyrö... 145,50 Ikaalinen... 134,10 127,40 Ilmajoki... 128,30 Iniö... 75,60 Isojoki... 110,80 Isokyrö... 122,20 Jalasjärvi... 125,70 Joutsa... 161,90 Jurva... 119,70 Juupajoki... 163,80 Jyväskylä... 159,70 Jyväskylän mlk... 159,70 Jämijärvi... 129,20 Jämsä... 158,20 Jämsänkoski... 163,30 Kaarina... 116,60 Kangasala... 149,10 Kankaanpää... 126,10 Kannonkoski... 139,70

N:o 1082 3107 Kannus... 84,40 Karijoki... 113,00 Karinainen... 125,30 Karstula... 128,50 Karvia... 117,20 Kaskinen... 105,50 100,20 Kauhajoki... 117,20 Kauhava... 121,80 Kaustinen... 106,30 Kemiö... 112,00 101,90 Keuruu... 156,10 Kihniö... 120,80 Kiikala... 142,10 Kiikoinen... 140,00 Kinnula... 124,90 Kisko... 134,30 Kiukainen... 130,20 Kivijärvi... 138,00 Kodisjoki... 130,10 Kokemäki... 142,20 Kokkola... 109,00 100,30 Konnevesi... 158,00 Korpilahti... 164,90 Korppoo... 85,00 74,80 Korsnäs... 99,40 91,40 Kortesjärvi... 119,40 Koski Tl.... 135,80 Kristiinankaupunki... 105,10 94,60 Kruunupyy... 112,40 Kuhmalahti... 155,30 Kuhmoinen... 162,80 Kullaa... 142,50 Kuortane... 126,70 Kurikka... 127,90 Kuru... 130,60 Kustavi... 107,50 97,80 Kuusjoki... 143,50 Kylmäkoski... 140,60 Kyyjärvi... 111,40 Kälviä... 99,80 91,80 Köyliö... 139,30 Laihia... 123,30 Laitila... 126,80 Lappajärvi... 112,30 Lappi... 132,60 Lapua... 117,80 Laukaa... 166,70 Lavia... 140,70 Lehtimäki... 113,20 Leivonmäki... 166,30 Lempäälä... 143,90 Lemu... 114,80 104,40 Lestijärvi... 93,30 Lieto... 119,50 Lohtaja... 98,80 89,90 Loimaa... 142,50 Loimaan kunta... 142,50 Luhanka... 164,80 Luopioinen... 148,20 Luoto... 107,20 104,00 Luvia... 128,40 116,80 Längelmäki... 155,30 Maalahti... 105,10 97,70 Maksamaa... 108,70 102,10 Marttila... 140,60 Masku... 113,70 103,50 Mellilä... 140,40 Merikarvia... 125,30 114,00 Merimasku... 115,30 104,90 Mietoinen... 125,00 Mouhijärvi... 138,60 Multia... 143,00 Mustasaari... 108,40 106,30 Muurame... 163,80 Muurla... 136,50 Mynämäki... 126,00 Mänttä... 155,20 Naantali... 113,60 101,10 Nakkila... 137,10

3108 N:o 1082 Nauvo... 85,90 71,30 Nokia... 137,10 Noormarkku... 141,10 Nousiainen... 118,20 Nurmo... 121,10 Närpiö... 105,50 93,90 Oravainen... 106,40 101,10 Oripää... 136,70 Orivesi... 149,50 Paimio... 118,60 Parainen... 97,60 69,50 Parkano... 130,60 Pedersöre... 110,00 100,10 Perho... 96,70 Perniö... 124,90 Pertteli... 142,00 Peräseinäjoki... 119,50 Petäjävesi... 156,40 Pietarsaari... 109,10 Pihtipudas... 133,80 Piikkiö... 116,70 Pirkkala... 137,50 Pomarkku... 139,50 Pori... 128,80 117,20 Punkalaidun... 148,10 Pyhäranta... 118,90 108,20 Pylkönmäki... 136,20 Pälkäne... 152,20 Pöytyä... 137,20 Raisio... 112,40 Rauma... 122,20 108,80 Ruovesi... 157,90 Rusko... 120,00 Rymättylä... 116,40 95,10 Saarijärvi... 140,80 Sahalahti... 153,10 Salo... 131,40 Sauvo... 109,30 90,70 Seinäjoki... 121,60 Siikainen... 126,00 Soini... 114,50 Somero... 145,00 Sumiainen... 156,70 Suodenniemi... 143,40 Suolahti... 153,90 Suomusjärvi... 137,70 Säkylä... 135,20 Särkisalo... 118,20 100,50 Taivassalo... 109,50 98,50 Tampere... 138,20 Tarvasjoki... 123,50 Teuva... 116,60 Toholampi... 100,10 Toijala... 142,10 Toivakka... 155,60 Turku... 116,60 Töysä... 119,50 Ullava... 102,30 Ulvila... 142,30 Urjala... 141,30 Uurainen... 152,70 Uusikaarlepyy... 98,60 89,70 Uusikaupunki... 111,50 94,20 Vaasa... 107,20 97,60 Vahto... 120,40 Valkeakoski... 140,40 Vammala... 146,80 Vampula... 146,40 Vehmaa... 118,70 Velkua... 104,60 99,40 Vesilahti... 144,30 Veteli... 99,00 Viiala... 142,10 Viitasaari... 143,50 Viljakkala... 145,00 Vilppula... 154,80 Vimpeli... 116,50 Virrat... 135,90 Vähäkyrö... 125,20 Västanfjärd... 109,90 93,40

N:o 1082 3109 Vöyri... 106,80 Ylihärmä... 125,10 Ylistaro... 120,20 Yläne... 130,00 Ylöjärvi... 140,00 Äetsä... 144,30 Ähtäri... 130,60 Äänekoski... 150,50 Itä-Suomen lääni Eno... 132,50 Enonkoski... 150,70 Haukivuori... 157,60 Heinävesi... 153,90 Hirvensalmi... 155,80 Iisalmi... 142,40 Ilomantsi... 117,00 Joensuu... 123,80 Joroinen... 156,90 Juankoski... 136,10 Juuka... 127,50 118,60 Juva... 154,70 Jäppilä... 157,00 Kaavi... 135,70 Kangaslampi... 144,70 Kangasniemi... 165,20 Karttula... 157,60 Keitele... 144,30 Kerimäki... 146,70 Kesälahti... 139,80 Kiihtelysvaara... 130,20 Kitee... 134,10 Kiuruvesi... 120,20 Kontiolahti... 134,20 Kuopio... 158,60 Lapinlahti... 148,70 Leppävirta... 153,50 Lieksa... 121,70 119,30 99,60 Liperi... 125,60 Maaninka... 162,70 Mikkeli... 155,80 Mäntyharju... 151,20 Nilsiä... 132,40 Nurmes... 120,20 108,20 90,90 Outokumpu... 129,00 Pertunmaa... 150,00 Pieksämäen mlk... 156,70 Pieksämäki... 156,70 Pielavesi... 146,40 Polvijärvi... 123,00 Punkaharju... 149,80 Puumala... 144,50 Pyhäselkä... 121,30 Rantasalmi... 155,20 Rautalampi... 156,70 Rautavaara... 113,30 Ristiina... 150,60 Rääkkylä... 124,70 Savonlinna... 149,10 Savonranta... 148,80 Siilinjärvi... 156,40 Sonkajärvi... 126,80 Sulkava... 151,60 Suonenjoki... 157,10 Tervo... 155,10 Tohmajärvi... 126,50 Tuupovaara... 129,80 Tuusniemi... 144,40 Valtimo... 121,80 95,40 Varkaus... 154,10 Varpaisjärvi... 132,20 Vehmersalmi... 156,30 Vesanto... 146,70 Vieremä... 123,60 Virtasalmi... 157,50 Värtsilä... 122,40

3110 N:o 1082 Oulun lääni Alavieska... 89,00 Haapajärvi... 90,80 Haapavesi... 88,70 Hailuoto... 90,60 Haukipudas... 85,30 Hyrynsalmi... 104,90 Ii... 76,40 Kajaani... 103,50 Kalajoki... 82,80 Kempele... 78,30 Kestilä... 74,50 Kiiminki... 80,50 Kuhmo... 115,10 115,10 Kuivaniemi... 77,00 Kuusamo... 76,70 76,70 69,80 Kärsämäki... 87,60 Liminka... 75,20 Lumijoki... 79,50 Merijärvi... 89,80 Muhos... 84,60 Nivala... 99,10 Oulainen... 92,70 Oulu... 77,60 Oulunsalo... 78,30 Paltamo... 106,90 Pattijoki... 79,50 Piippola... 82,30 Pudasjärvi... 84,20 75,80 Pulkkila... 78,70 Puolanka... 102,70 Pyhäjoki... 91,80 Pyhäjärvi... 100,20 Pyhäntä... 83,70 Raahe... 80,10 Rantsila... 80,40 Reisjärvi... 98,80 Ristijärvi... 107,80 Ruukki... 84,40 Sievi... 106,50 Siikajoki... 74,60 Sotkamo... 100,50 Suomussalmi... 110,10 103,50 Taivalkoski... 86,40 Tyrnävä... 73,60 Utajärvi... 80,00 77,60 Vaala... 93,40 Vihanti... 85,00 Vuolijoki... 99,60 Yli-Ii... 74,30 Ylikiiminki... 81,70 Ylivieska... 92,80 Lapin lääni Enontekiö... 47,00 0,00 Inari... 63,10 61,20 0,00 Kemi... 73,50 Kemijärvi... 79,30 Keminmaa... 73,50 Kittilä... 53,60 50,90 43,40 Kolari... 77,90 Muonio... 65,70 57,80 Pelkosenniemi... 68,00 Pello... 88,40 88,40 Posio... 76,40 Ranua... 75,20 67,60 Rovaniemen mlk... 78,30 67,00 Rovaniemi... 78,30 Salla... 76,30 Savukoski... 66,00 Simo... 68,80 Sodankylä... 70,50 Tervola... 71,80 Tornio... 74,30 Utsjoki... 0,00 Ylitornio... 85,90

N:o 1082 3111 Ahvenanmaan maakunta Brändö... 37,40 28,10 18,70 Eckerö... 77,00 69,30 Finström... 77,00 Föglö... 64,40 51,50 41,80 Geta... 77,00 69,30 Hammarland... 77,00 69,30 Jomala... 77,00 Kumlinge... 51,80 38,80 25,90 2 Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002, ja sitä sovelletaan vuodelta Kökar... 8,70 Lemland... 77,00 69,30 Lumparland... 77,00 69,30 Maarianhamina... 77,00 Saltvik... 77,00 69,30 57,70 Sottunga... 48,20 36,20 24,10 Sund... 77,00 69,30 Vårdö... 64,40 51,50 41,80 2001 toimitettavassa tulo- ja varallisuusverotuksessa. Helsingissä 22 päivänä marraskuuta 2001 Ministeri Suvi-Anne Siimes Hallitusneuvos Maija-Leena Sarkko

3112 N:o 1083 Maa- ja metsätalousministeriön asetus Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen maksullisista suoritteista Annettu Helsingissä 21 päivänä marraskuuta 2001 Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 21 päivänä helmikuuta 1992 annetun valtion maksuperustelain (150/1992) 8 :n nojalla, sellaisena kun se on laissa 384/1994: 1 Soveltamisala Tämä asetus koskee kasvinsuojelulain (1203/1994), taimiaineistolain (1205/1994), siemenkauppalain (728/2000), rehulain (396/1998), eläintautilain (55/1980), luonnonmukaisesta maataloustuotannosta sekä luonnonmukaisesti tuotettujen maataloustuotteiden, elintarvikkeiden ja alkoholijuomien valvonnan järjestämisestä annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (346/2000), kasvisten laatuluokituksen valvonnan järjestämisestä annetun maa- ja metsätalousministeriön päätöksen (maa- ja metsätalousministeriön määräyskokoelma 4/1995), kuivattujen hedelmä- ja vihannestuotteiden laatuluokituksen valvonnan järjestämisestä annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (maa- ja metsätalousministeriön määräyskokoelma 80/2000), alkuperäislajikkeen rekisteröinnistä annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (437/2001) ja asetuksen (EY) n:o 1255/1999 soveltamista koskevista yksityiskohtaisista säännöistä eläinten rehuksi tarkoitetun rasvattoman maidon ja rasvattoman maitojauheen tuen ja mainitun rasvattoman maitojauheen osalta annetun komission asetuksen (EY) N:o 2799/1999 nojalla Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen toimesta tai toimeksiannosta tehtyjen suoritteiden maksullisuutta ja maksujen suuruutta sekä Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen liiketaloudellisin perustein laskutettavia suoritteita. Tämä asetus koskee lisäksi tiettyjä torjuntaainelain (327/1969), neuvoston direktiivin 91/414/ETY 8 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun työohjelman toisen ja kolmannen vaiheen täytäntöönpanoa koskevista yksityiskohtaisista säännöistä annetun komission asetuksen (EY) N:o 451/2000 ja kasvinsuojeluaineiden markkinoille saattamisesta annetun neuvoston direktiivin 91/414/ETY nojalla Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen toimesta tai toimeksiannosta tehtyjen suoritteiden maksullisuutta ja maksujen suuruutta. 2 Maksuttomat suoritteet Maksuttomia suoritteita ovat: 1) edellä 1 :ssä mainittujen säädösten nojalla suoritettava markkinavalvonta, sen suunnittelu ja ohjaus; 2) luonnonmukaisesti tuotettujen maataloustuotteiden ja elintarvikkeiden tuotannon, valmistuksen ja maahantuonnin valvonnan sekä rehuvalvonnan suunnittelu ja ohjaus; 3) alle 0,15 ha:n suuruisten 4H-kerholaisten palstojen merkitseminen luonnonmukai-

N:o 1083 3113 sen tuotannon rekisteriin ja näiltä palstoilta peräisin olevien luonnonmukaisesti tuotettujen maataloustuotteiden tuotannon valvonta; 4) maatilalla tapahtuva luonnonmukaisen tuotannon yhteydessä harjoitettava pääosin omalta tilalta peräisin olevia raaka-aineita käyttävän luonnonmukaisen elintarviketuotannon valvonta; 5) kasvinsuojelurekisterin ylläpito ja rekisteriin merkitseminen; ja 6) rehulain nojalla tehtävät analyysit koskien patogeenisia mikro-organismeja sekä haitallisia aineita ja tuotteita. 3 Julkisoikeudelliset suoritteet Maksullisia julkisoikeudellisia suoritteita ovat: 1) kasvinsuojelulain ja taimiaineistolain mukaiset tarkastukset, mukaan lukien kasvinterveystodistuksen antaminen, kasvipassin käyttöoikeuden myöntäminen, taimiaineistolain edellyttämä toiminnanharjoittajan hyväksyminen ja todistusten sekä lupien antaminen; 2) kasvisten laatuluokituksen omavalvonnan hyväksyminen, laaduntarkastustodistuksen antaminen ja tuote-erän laatuluokituksen tarkastaminen; 3) siemenkauppalaissa tarkoitettu siementavaran sertifioiminen, siemenpakkaamon ja maahantuojan merkitseminen rekisteriin, maahantuontilupa, muut luvat ja todistukset sekä alkuperäislajikkeen rekisteröinnistä annetun maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (437/2001) mukaiset alkuperäislajikkeeseen liittyvät tarkastukset, tutkimukset ja rekisteröinti; 4) rehulaissa tarkoitettu rehuvalmisteiden tarkastustoiminta, eräiden toiminnanharjoittajien hyväksyminen ja rekisteröiminen, rehuvalmistajien omavalvonnan valvonta ja hyväksyminen, irtorehua varastoivien toiminnanharjoittajien omavalvonnan valvonta ja hyväksyminen, irtorehua kuljettavien toiminnanharjoittajien omavalvonnan valvonta, muu rehuvalmistuksen valvonta ja Suomen kautta Euroopan yhteisölle lähetettävien rehuvalmisteiden hyväksymishakemusten tarkastaminen ja siihen liittyvät asiantuntijalausunnot, tuoreen rehukasvin säilöntäainehakemuksen ja säilöntätulosten arviointi ja siihen liittyvät asiantuntijalausunnot, valvontaviranomaisille tehtävien ilmoitusten käsittely sekä rehua tai rehun raaka-ainetta valmistavien eläimistä peräisin olevaa jätettä käsittelevien laitosten eläintautilain mukainen valvonta; 5) luonnonmukaisesti tuotettujen maataloustuotteiden tuotannon ja maatilalla tapahtuvan vähäisen valmistuksen valvonta, toiminnanharjoittajan rekisteröiminen, luonnonmukaiseen tuotantoon ja valmistukseen liittyvät luvat sekä yksityisten tuotantoehtojen ja tuotannon valvontajärjestelmän hyväksyminen; 6) kasvinsuojeluaineiden testauksia suorittavan laitoksen virallista hyväksymistä varten annettava lausunto ja virallisesti hyväksytyn laitoksen valvontatarkastukset sekä tiettyjen torjunta-aineiden käyttöön oikeuttava erityistutkinto; 7) komission asetuksessa (EY) N:o 451/2000 tarkoitettu vanhan tehoaineen arviointi ja käsittely sekä neuvoston direktiivissä 91/414/ETY tarkoitettu uuden tehoaineen arviointi ja käsittely; 8) Suomessa kuivattujen hedelmä- ja vihannestuotteiden laatuvaatimusten mukaisuuden valvominen, Suomesta vientiin menevien kuivattujen hedelmä- ja vihannestuotteiden laatuvaatimusten mukaisuuden valvominen ja laatutodistuksen antaminen; 9) komission asetuksen (EY) n:o 2799/1999 valvonnasta aiheutuneet analyysikulut. Edellä 1 momentissa mainituista suoritteista peritään suoritteen omakustannusarvoa vastaava maksu. Tietyiltä suoritteilta maksut peritään kuitenkin tämän asetuksen liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti. Varmennetun taimiaineiston tuotannon valvonnassa maksut voidaan periä suoritteen omakustannusarvoa alempana siten, että perusaineiston ja muun tuotannon sertifiointikustannuksista katetaan vähintään 25 prosenttia Ṙehuvalvonnassa ja komission asetuksen (EY) n:o 2799/1999 mukaisessa valvonnassa maksu voidaan periä suoritteen omakustannusarvoa alempana siten, että valvonta-analyyseistä johtuvista kokonaiskustannuksista katetaan 70 prosenttia ja että rehulain ja eläintautilain perusteella tapahtuvista hygie-

3114 N:o 1083 niaan liittyvän omavalvonnan tarkastuksista valtiolle aiheutuvista kokonaiskustannuksista katetaan 70 prosenttia. Perittävät maksut suhteutetaan valmistajan toiminnan laatuun, tuen suuruuteen ja volyymiin. 4 Liiketaloudellisin perustein hinnoiteltavat suoritteet Kasvintuotannon tarkastuskeskus hinnoittelee liiketaloudellisin perustein seuraavat suoritteet: 1) koulutus-, konsultointi- ja asiantuntijatehtävät; 2) julkaisut, luettelot, oppaat, kopiot ja jäljennökset; 3) toimitilojen ja laitteiden käyttö; 4) muiden kuin 2 ja 3 :ssä tarkoitettujen suoritteiden lähettämis- ja postituspalvelut; ja 5) muut tilaukseen tai toimeksiantoon perustuvat palvelut ja suoritteet. Kasvintuotannon tarkastuskeskuksen hyväksymän rehuvalmistajan omavalvontaan kuuluvan tuotannon valvontanäytteiden laboratoriotarkastusten sekä lannoite- ja torjuntaaineanalyysien maksuista tarkastuskeskus saa myöntää hinnan alennusta, jos se on liiketaloudellisesti perusteltua ja siihen on osoitettu valtion talousarviossa määräraha. 5 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2002 ja se on voimassa 31 päivään joulukuuta 2003. Suoritteesta, jota koskeva asia on tullut vireille ennen tämän asetuksen voimaantuloa, peritään maksu ennen tämän asetuksen voimaantuloa voimassa olleiden säännösten mukaisesti. Tämän asetuksen mukaiset suoritteet voidaan vuoden 2002 helmikuun loppuun asti maksaa myös käyttäen maksuvälineenä markkamääräisiä seteleitä ja metallirahoja. Tällöin euromääräinen hinta muutetaan markkamääräiseksi kertomalla se luvulla 5,94573 sekä pyöristämällä loppusumma lähimpään penniin. Ennen tämän asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöön panemiseksi tarvittaviin toimenpiteisiin. Helsingissä 21 päivänä marraskuuta 2001 Maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilä Hallitussihteeri Timo Rämänen

N:o 1083 3115 Liite MAKSUTAULUKKO 1. Kasvinsuojelu ja taimiaineisto Kansainvälisen terveys- tai jälleenvientitodistuksen antaminen - KTTK:n täyttämänä 24 e - viejän esitäyttämänä 12 e Muu pyynnöstä annettu todistus 24 e Lupa poiketa eräistä kielloista ja rajoituksista 50 e Muut luvat 50 e 2. Kasvisten laatuluokitus Kasvisten laaduntarkastustodistuksen (vienti) ja laatutodistuksen (kuivatut hedelmä- ja vihannestuotteet) antaminen - KTTK:n täyttämänä 24 e - viejän esitäyttämänä 12 e 3. Luonnonmukainen tuotanto Toimijan merkitseminen rekisteriin Luonnonmukaisen tuotannon valvonnan perusmaksu (kiinteä osa) 4. Siemenkauppa Siemenpakkaamolupa Pakkausluvan laajennus tai muutos Maahantuontilupa Muut luvat Kansainvälisen tarkastustodistuksen antaminen Sertifiointipäätös Viljelystarkastuspäätös Siemenerän hyväksymispäätös 84 e 50 e 118 e 50 e 47 e 47 e 23 e 15 e 15 e 10 e 5. Alkuperäislajikkeet Alkuperäislajikkeen rekisteröinti - vanha kauppalajike 15 e - maatiaiskanta tai vanhan kauppalajikkeen muuttunut kanta 67 e Päätös ylläpitosopimuksen vahvistamisesta 41 e Maatiaislajikkeen kuvaustutkimus 336 e 6. Torjunta-aineet Tiettyjen torjunta-aineiden käyttöön oikeuttava erityistutkinto 17 e Biologisen tehoaineen hyväksymishakemuksen käsittely ja arviointi (14,5 htkk) 1) 100 913 e - hakemuksen jättämisen yhteydessä perittävä ennakkomaksu 35 319 e

3116 SDK/SÄHKÖINEN PAINOS N:o 1083 - peruutetusta tai muuten rauenneesta hakemuksesta perittävä maksu (5 htkk) 2) 35 319 e Kemiallisen tehoaineen hyväksymishakemuksen käsittely ja arviointi (29 htkk) 1) 201 826 e - hakemuksen jättämisen yhteydessä perittävä ennakkomaksu 70 639 e - peruutetusta tai muuten rauenneesta hakemuksesta perittävä maksu (10 htkk) 2) 70 639 e 1) Tehoainetta koskeva maksu peritään 25 prosenttia taulukon mukaista maksua alempana, jos käsittelyn vaatima työmäärä alittaa vähintään 25 prosentilla taulukossa mainitun työmäärän, ja 25 prosenttia korkeampana, jos työmäärä ylittää vähintään 25 prosentilla taulukossa mainitun työmäärän. 2) Peruutetusta tai muuten rauenneesta hakemuksesta perittävä maksu peritään 25 prosenttia taulukon mukaista maksua korkeampana, jos työmäärä ylittää vähintään 25 prosentilla taulukossa mainitun työmäärän. N:o 1079 1083, 2 arkkia EDITA OYJ, HELSINKI 2001 PÄÄTOIMITTAJA JARI LINHALA ISSN 1455-8904