METSÄSTYSSEURA KERÄ RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013



Samankaltaiset tiedostot
METSÄSTYSSEURA KERÄ RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

METSÄSTYSSEURA KERÄ RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 METSÄSTYSSEURA KERÄ RY: N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

METSÄSTYSSEURA KERÄ RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen.

TOIMINTAKERTOMUS 2012 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

Toimintakertomus Värriön yhteismetsä. TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

Yhteensä 46 osanottajaa, liitteenä osanottajaluettelo

Outokummussa oli yksi ilveksen pyyntilupa ja se käytettiin heti jahdin alussa. Jahti toteutui yhteisjahtina kaikkien metsästys-seurojen kanssa

Veteraani CUP v. 2010

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

TOIMINTASUUNNITELMA vuodelle 2019

TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ.

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

Länsi-Suomen Lääninmestaruuskilpailut

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

Suomen Metsästäjäliitto - FinlandsJägarförbund. Kansainvälisten lajien SM-kilpailut Sotkan Ampumarata, KAUHAJOKI

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU RISSALA. Korjatut tulokset HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

Alavuden metsästysseura ry Vuosikokous klo 17:00 Läsnä 18 jäsentä

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2016 MIEHET YLEINEN. Kilpnro: Nimi: Seura: Paino / g

Alueelliset metsäsertifiointitoimikunnat Eteläinen metsäsertifiointitoimikunta

PVM KLO LAJI SUKUP. PITUUS PAINO RASVAEVÄ VIKA SAANTIPAIKKA VIEHE KALASTAJA(T)

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

SALLAN 213 RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS. Toimintavuodelta Riistanhoitoyhdistyksen alue käsittää n ha Sallan kunnassa.

SIJ Sukunimi Etunimi Seura Sarja La Su Yht R

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen.

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2016 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2010 (numerotiedot liitteenä, sivu 4)

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

RHY:n kilpailu - Tuloskooste

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla Lehtimäellä , tulosluettelo:

Pm-pilkki henkilökohtaiset tulokset

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

SM Pystykorva H Sarja Tulokset

Joukkuekuva

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

Värriön yhteismetsä TOIMINTAKERTOMUS Tilikaudelta

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Virtain Soutu T U L O K S E T Virtain Urheilijat :29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Jyväskiepin luistelu km Myl

Lopputulokset Perinnekivääri 300m makuu lks. RESUL:n avoimet "Pystykorva" - perinneaseen SM-kilpailut. Kilpailutoimisto.

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki,

Poliisien sm-hiihdot sprintti

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai klo Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Hirvenjuoksun ISM-kisa

51 kg 67 kg 1. Jouni Järvinen Turun Teräs 1. Kalevi Kosunen Oulun Tarmo 2. Matti Rissanen Kemin Into 2. Arto Varinen Kuopion Riento

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Syysilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

Hirrensyöksy ranking 2014 Hirrensyöksy Naiset 15 kg

LAHDEN AHKERAN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Aikuisurheilijoiden SM viesti kauhajoella

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy Pinja Kilpeläinen

Nuoret 12v 1. Tuomas Jäntti PK 3955 g 2. Roni Miilumäki PK 2520 g 3. Valtteri Haapala MB-Eräkerho 1085 g 4. Oskari Haapala MB-Eräkerho 1010 g

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki

Compak Sporting SM Nokian ampumarata Kilpailujen järjestäjänä toimi Nokian Seudun Ampujat TULOKSET SARJA Y Sijoitus Nro Nimi Seura 1.

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

Pääsiäiscup Kajaani kilpailu 1

Sporting sarja N AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro. Sporting sarja Y

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015

Kansallinen 25 ja 125 tikkaa Hämeenlinna/Lammi Järjestäjä Lammin Tikka

Toimitsijalista SM Pitkä R SYÖTE sivu 1 Tehtävä

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

TOIMINTAKERTOMUS vuodelta 2015

Venekuntakilpailu Vanniemi

SM SPORTING OULAINEN TULOKSET

Oulun piirin avoimet mestaruuskilpailut

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t

Linkopallo 2019 Naiset

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

RHY:n hirvenhiihtokisa

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1 /2015 1/9 KIRKKOVALTUUSTO

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Kouvolan Pallonlyöjät per

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

RHY:n hirvenhiihtokisa

RHY:n hirvenhiihtokisa

Kollajanniemen MS:n vuosikokous taukotuvalla

Transkriptio:

METSÄSTYSSEURA KERÄ RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 98920 Kelloselkä 24.1.2014 METSÄSTYSSEURA KERÄ RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. METSÄSTYSALUEET Seuralla on metsästysalueita Sallan kunnan alueella yhteensä 25 567 hehtaaria, jotka jakautuvat seuraavasti: hirvi 25 493 ha pienriista 24 401 ha suurpedot 25 089 ha rauhoitusalueet 0 ha Maanvuokrasopimuksia on tehty 217 henkilön, yhtymän tai yrityksen kanssa. Sopimusten päivittäminen ja tarkastaminen on aloitettu vuoden 2009 toukokuussa ja se on edelleen kesken. Päivittämistä jatketaan edelleen vuoden 2014 aikana. Päivitystä hidastaa ympäri Suomea asuvat maanomistajat. Uusia sopimuksia vuoden aikana tehtiin 11 kappaletta. Huhtikuussa jatkettiin sopimusta Sallan Eränkävijöiden kanssa, joka koski hirvien ja suurpetojen yhteispyyntialueita. Sopimus koski noin 700 hehtaarin alueita, joilla hirvenmetsästys oli mahdollista. Pohjois-Sallan Erän kanssa on sovittu hirvenpyyntialueista Tuohikylän alueella. Huhtikuussa jatkettiin Sallan Erä- ja Kalamiesten kanssa tehtyä metsästysalueiden vaihtosopimusta. Alueet sijaitsevat Vaadinselän tiehaaran ja Sarviselän alueilla. Sopimuksessa vaihdetaan noin 250 hehtaarin alueet. Kesäkokouksessa metsästysseuran rauhoitusalueeksi hyväksyttiin alue, joka käsittää Kovelinlehontie kelkkareitti - Aatsinginjoki- rautatien sisään jäävän alue koskien pienriistaa. Toinen rauhoitusalue on Aatsinkijärven alue. 2. HALLINTO JA JÄSENET Hallitus Puheenjohtaja: Ari Kellokumpu Varapuheenjohtaja: Hannu T. Virkkula 2013 2015 Jäsenet: Ilkka Kellokumpu 2013 2015 Heikki Kairala 2012 2014 Eija Kellokumpu 2012 2014 Juho Kellokumpu 2011 2013 Petri Mikkola 2011 2013 Sihteeri: Kalevi Korhonen Rahastonhoitaja: Tarja Heikkilä (Sallaiset tilit) Toiminnan tarkastajat Varalla: Anneli Kellokumpu Arto Tuuha Olavi Peltonen Martti Järvelä

Hallitus piti vuoden aikana kymmenen kokousta. Seuran vuosikokous pidettiin metsästysmajalla 17.2.2013. Kokoukseen osallistui yhteensä 67 seuran jäsentä. Kesäkokous pidettiin 11.8.2013 ja kokoukseen osallistui 94 jäsentä. Hirviseurueen kokoukseen 8.9.2013 osallistui 94 hirviseurueen jäsentä. Valtakirjalla oli edustettuna 28 jäsentä. Seuran uudet säännöt hyväksyttiin vuosikokouksessa. Patentti- ja rekisterihallituksen tarkastuksessa sääntöihin piti tehdä muutama muutos. Korjatut säännöt hyväksyttiin lopullisesti seuran kokouksessa 24.10.2013. Seuran jäsen Tapio Kellokumpu on jatkanut edelleen Sallan riistahoitoyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana. Hänen toimikautensa on 2012 2015. Seuran hallituksen jäsen Heikki Kairala valittiin Sallan RHY:n kokouksessa Sallan yhdistyksen hallitukseen kaudelle 2013 2016 ja hänen henkilökohtaiseksi varahenkilöksi valittiin Martti Järvelä. Seuran jäsen Erkki Lehtomäki on edelleen maanomistajien varaedustaja hallituksessa. Sallan RHY:n toiminnantarkastajiksi valittiin Mauri Vaarala ja Kalevi Korhonen. Hannu T. Virkkula on ollut Sallan riistanhoitoyhdistyksen petoyhdysmiehenä. Jäsenet Seuran oli jäseniä vuoden vaihteessa yhteensä 420. Jäsenmäärästä vapaakorttilaisia on 208 ja jäsenmaksun maksavia jäseniä oli yhteensä 212. Vuoden aikana seuraan on hyväksytty seuraavat henkilöt (23 henkilöä): Nimi Asuinpaikka Peruste Heikonen, Lasse Kelloselkä Varsinainen jäsen Heikkilä, Pasi Mäntsälä Maanomistajan perheenjäsen Veteläinen Markus Kuusamo Maanomistajan perheenjäsen Saariniemi, Ari Riivikonneva Varsinainen jäsen Määttä, Ari Sarviselkä Varsinainen jäsen Karuranta, Ulla Sarviselkä Varsinainen jäsen Hänninen, Ari Tuohikylä Maanomistajan perheenjäsen Kairala, Eero Salla Metsästäjäjäsen Kauhanen, Reijo Leppävirta Maanvuokraajajäsen Saariniemi Veli-Matti Forssa Maanvuokraajajäsen Hänninen-Hakkarainen Helena Salla Metsästäjäjäsen Haavikko Heikki Helsinki Maanvuokraajajäsen Hautajärvi Tapani Salla Maanomistajan perheenjäsen Hautajärvi Matias Salla Maanomistajan perheenjäsen Hautajärvi Johannes Salla Maanomistajan perheenjäsen Hautajärvi Salla Salla Maanomistajan perheenjäsen Sova Johanna Oulu Maanomistajan perheenjäsen Viitala Marko Kuusamo Maanvuokraajajäsen Viitala Markus Salla Maanvuokraajajäsen Iivari Veikko Kemijärvi Maanvuokraajajäsen Niemi Lasse Kemijärvi Metsästäjäjäsen Väisänen Jouni Salla Maanvuokraajajäsen Juntunen Markku Iisalmi Maanvuokraajajäsen Seurasta erosi tai erotettiin vuoden aikana yhteensä viisi henkilöä. Syynä olivat maksamattomat jäsenmaksut.

3. RIISTANHOITO Riistanhoitojaoston puheenjohtajana on toiminut Raimo Mikkonen. Jäseninä jaostoon kuuluivat: Raimo Sova, Kimmo Kellokumpu, Erkki Lehtomäki, Ilkka Kellokumpu, Vesa Tuutijärvi ja Erkki Alatalo Seuran alueella on 11 riistapeltoa, joiden yhteisala on noin 3,3 hehtaaria. Peltoihin kylvettiin naattinaurista, rehukaalia, raiheinää sekä kauraa. Vesilintujen ruokintapaikkoja oli yksi, jossa kului noin 1000 kg ohraa. Ruokintapaikka oli tosi tarpeellinen ja siellä vieraili runsaasti vesilintuja. Maastoon vietiin hirville nuolukiviä noin 60 kappaletta. Lintupönttöjä ovat jäsenet laittaneet omatoimisesti ja niiden lukumäärää on vaikea arvioida. Ennen hirvenmetsästystä korjattiin vanhoja hirvitorneja sekä rakennettiin uusia. Vesakon raivauksia tehtiin neljänä päivänä. Riistanhoidon talkoopäiviä tehtiin vuoden aikana yhteensä 92. Seuran alueella asustelee noin kymmenen kaurista ja niille on perustettu ruokintapaikka. Riistanhoidon suoritteet ovat LIITTEESSÄ 1. 4. RIISTAKANNAT JA RIISTALASKENNAT Metsästäjien riistahavainnot ja riistakolmiolaskennat ja saalistilastot ovat osoittaneet, että metsäkanalintukanta on heikentynyt edellisestä vuodesta. Metsästyskauden (10.9. 31.10.2013) jälkeen jäi kohtalainen riistakanta. Riistakolmiolaskennat suoritettiin Oiva Heikkilän johdolla elokuussa. Laskentaan osallistui yhteensä seitsemän henkilöä. 5. METSÄSTYS Pienriistanmetsästys Pienriistakanta seuran ja Sallan kunnan alueella on huonontunut edellisistä vuosista. Kanalintujen metsästysaika oli 10.9 31.10.2013. Kokonaan rauhoitettuja riistalajeja ei ollut. Metsähanhen metsästys sallittiin poikkeuksellisesti vasta 10.9.2013 lähtien. Jäniskanta seuran alueella oli edelleen heikko. Vieraslupia pienriistan metsästykseen myyntiin 1 085,00 eurolla. Pienpetojenmetsästys Pienpetokanta on vähentynyt. Supikoirat ovat levinneet myös seuran alueelle. Tämä laji on otettu korvattavien pienpetojen piiriin. Pienpetokorvauksia maksettiin seuran alueelta pyydetyistä eläimistä 1090,00 euroa (60 pienpetoa). Suurpetojenmetsästys Seuran alueella karhuja on edelleen runsaasti. Metsästyskauden aikana seuran alueelta ei kaadettu suurpetoja. Karhunmetsästykseen myytiin vieraslupia 190,00 eurolla. Saalistilastot ovat LIITTEESSÄ 2. Hirvenmetsästys Hirvikanta seuran alueella on vähentynyt huippuvuosiin verrattuna. Kaatolupien määrä kuitenkin lisääntyi hieman edelliseen vuoteen verrattuna.

Seuralle myönnettiin yhteensä 47 hirvenkaatolupaa, joista aikuisen hirven kaatolupia oli 36 ja vasan kaatolupia oli 22 kappaletta. Valtion maille myönnettiin yhteensä 14 aikuisen ja 9 vasan kaatolupaa. Sallan Eräkävijöille myönnettiin kahden aikuisen ja kahden vasan kaatoluvat. Sallan Eränkävijät saivat kaadettua kaikki hirvet. Hirven metsästykseen osallistui yhteensä 124 seuran jäsentä. Hirviseurueen johtajaksi valittiin Petri Mikkola. Yhteispyyntipäiviä järjestettiin kolmena viikonloppuna. Hirven metsästys sujui tänäkin vuonna erittäin hyvin ja kaikki hirvet saatiin kaadettua. Viimeisien kaatolupa käytettiin 13.12.2013. Hirviä kaadettiin seuraavasti: Alue Aikuinen (U) Aikuinen (N) Vasa (U) Vasa (N) Seuran alue 13 10 7 11 Suoltijoki 1 Vilma 5 2 2 2 Palo-Koutelo 2 2 1 3 Yhteensä 20 15 10 16 Kaatoprosentti oli kaikkien hirvien osalta 100. Kahden aikuisen hirven kaatoluvalla ammuttiin neljä vasaa. Hirvilaskenta suoritettiin tammikuussa 2013. Jäävä kanta oli laskennan perusteella 142 yksilöä. Lokakuussa järjestettiin vierasjahti. Metsästyksen valvonta Seuran jäsenet valvoivat metsästystä omatoimisesti kauden aikana. Luvattomia metsästäjiä ei ole tavattu. Viranomaisten järjestämiin valvontatapahtumiin ei ole metsästyskauden aikana osallistuttu. 6. KIINTEISÖT Metsästysmaja Metsästysmajan kämppäisäntänä on ollut edelleen Veli-Erkki Heikkilän ja hänen apunaan on ollut Matti Kumpare. He vastasivat majan ylläpidosta, kalustosta sekä vuokraustoiminnasta. Majaa on vuokrattu jäsenille sekä myös ulkopuolisille henkilöille. Majan vuokrausaste on parantanut selvästi edellisiin vuosiin verrattuna. Metsästysmajalle hankittiin yhdessä Kelloselän alueen kylätoimikunnan kanssa valokuituyhteys Soneralta. Nylkyvaja Nylkyvajalla tehtiin vuoden aikana perushuollot. Joulukuussa nylkyvajassa tapahtui vesivahinko, jonka jäljet korjataan keväällä. 7. AMPUMATOIMINTA Ampumajaoston puheenjohtajana on toiminut Hannu T. Virkkula. Jäseninä jaostoon kuuluivat: Heikki Kairala, Erkki Lehtomäki, Sakari Virkkula, Matti Kumpare ja Hannu S. Virkkula. Seuran ampumamestaruuskilpailut pidettiin 10. 11.8. 2013. Kilpailuissa tehtiin yhteensä 111 ampumasuoritusta kolmessa eri lajissa. Palkinnot jaettiin hirvikokouksen yhteydessä.

Seuran ensimmäisen puheenjohtajan Tapio Kiviniemen lahjoittaman kiertopalkinnon (kullattu tykinhylsy) luovutettiin parhaalle kivääriampujalle, joka oli tänä vuonna Pauli Harjula. Kiertopalkinto kiertää ikuisesti ja sitä säilytetään majalla. Seuran jäsenet osallistuivat harjoitusammuntoihin. Kilpailujen tulokset ovat LIITTEESSÄ 3. 8. NAISJAOSTO Naisjaoston puheenjohtajana on toiminut Eila Hautaniemi. Jäseninä jaostoon kuuluivat: Raija Jänkälä, Elsa Vaarala, Helena Jänkälä, Helena Mikkonen, Aini Järvelä, Saija Pääkkönen, Eija Kellokumpu, Anniina Kämäräinen ja Raisa Korpela Naisjaosto on edelleen jatkanut aktiivista toimintaa vuoden aikana. Jaosto on järjestänyt tarjoilut mm. pilkkikilpailuihin. Suurin ponnistus oli jälleen hirvipeijaiset, johon osallistui 223 maanvuokraajaa ja seuran jäsentä perheineen. Naisjaosto suoritti toukokuussa majalla perinteisen kevätsiivouksen. Lokakuussa naisjaosto hoiti Ilmarisen vierasjahdin ruokailut ammattitaidolla. 9. KENNELTOIMINTA Seurassa toimii aktiivinen kenneljaosto. Kenneljaostoon kuuluvat Juha Tuutijärvi (puheenjohtaja), Petri Mikkola, Juho Kellokumpu, Ilkka Kellokumpu, Vesa Tuutijärvi ja Tommi Pennanen. Kenneljaoston tarkoituksena on kehittää koiratoimintaa, etenkin hirvenmetsästyksessä järjestämällä haukkukokeita ja osallistumalla haukkukokeisiin. Kenneljaosto järjesti syksyn aikana kaksi hirvenhaukkukoetta. Elokuun lopun haukkukoe oli tyypillinen alkukaudenkoe. Marraskuun haukkukoe oli kelin puolesta vaativa. Marraskuun kokeessa tulostaso muodostui hyväksi hirvi kantaan nähden, kun jokaisella osallistuvalla koiralla oli mahdollisuus hirvityöskentelyyn. Kokeiden järjestelyt onnistuivat todella hyvin. Seuran jäsenten koirat osallistuivat lukuisiin haukkukokeisiin. Jäsenten omistuksessa olevista koirista parhaiten menestyi Petri Mikkolan, Tommi Pennasen ja Tero Ailasmäen omistama Jpu Sarvilehdon Rokka, joka voitti Salla cupin pääpalkinnon. Seuran alueelle järjestettiin myös ns. pitkiä kokeita, jonka ajankohdan saa koiran omistaja itse päättää. Kokeen tuli suorittaa 20.8-31.2013 välisenä aikana. 10. KOULUTUS JA NEUVONTA Ei tapahtumia. 11. TIEDOTUSTOIMINTA JA YHTEISTOIMINTA Seuran hirvipeijaiset järjestettiin Kelloselän koululla 10.11.2013 perinteisen naistoimikunnan johdolla. Tapahtumaan osallistui 223 henkilöä. Peijaisten päätteeksi tarjottiin majalla kahvit sekä pidettiin hirvenlihahuutokauppa. Pilkkikilpailut pidettiin 1.4.2013 Aatsinkijärvellä. Osallistujia oli yhteensä 138 kolmessa eri sarjassa. Yhteistyö Kelloselän kylätoimikunnan kanssa on ollut edelleen tiivistä ja sen lisääntynyt entisestään majan laajennusprojektin yhteydessä. Seuralla on käytössä Internet-sivut, jota ylläpitää Kalevi Korhonen. Sivuilla ylläpidetään kalenteria ja sieltä löytyvät seuran tärkeimmät tapahtumat.

Seuran kotisivuilla oli kävijöitä hieman enemmän kuin edellisenä vuonna. Kävijöiden määrästä voidaan todeta, että Internet-sivut ovat hyvä väline tiedottamiseen. Seura uudisti Internet-sivut joulukuussa 2012. Sivut toimitti Mainos Anttila. Uusien sivujen päivittäminen ja materiaalin tuottaminen on helpompaa. Lisäksi sivuille saadaan paljon toivottu kuvagalleria. Myös metsästysmajan varauskalenteri on sivuilla, joten varaaminen tapahtuu sähköisesti. Seuran tapahtumat laitetaan tapahtumakalenteriin, jonne voidaan lisätä myös nylkyvajan varaustilanne. Seuran kotisivut ovat osoitteessa: http://www.mskera.com/ Tiedotustoimintaa on tehostettu myös lukuisin sähköpostiviestein. Vuoden aikana kiinnitettiin huomio jäsenten tiedottamiseen. 12. HUOMIONOSOITUKSET 13. MUUTA Sallan kunta palkitsi Matti Kumpareen nuorten ammuntaharrastuksen valmennustyöstä. Vuoden aikana seuran nuoria jäseniä on menestynyt hyvin SM-tason kilpailussa. Veera Virkkula voitti pronssia ilmakiväärin joukkuekilpailussa ja Tuomas Harjula on saavuttanut useita mitaleita ikäluokkansa ampumahiihto ja ampumajuoksukilpailuissa. Hallitus päätti palkita molemmat urheilijat Stick On KY:n lahjakortilla. Seuran majalle hankittiin yhteistoiminnassa Kelloselän alueen kylätoimikunnan kanssa valokuituyhteys. Talkootoiminta seurassa on ollut erittäin aktiivista. Varsinaisia talkoopäiviä toimintavuonna kirjattiin yhteensä 578. Kooste talkootoiminnasta on LIITTEESÄ 4. Jäsenten keskuudessa on tullut esille eräkämppähanke. Joulukuussa hallituksen kokouksessa asiaa käsiteltiin ensimmäistä kertaa virallisesti. Hallitus päätti tehdä kyselyn seuran jäsenille seuran Internet-sivuilla, tarvitaanko eräkämppää ja minne se tulisi mahdollisesti rakentaa. Rakennushanketta tullaan käsittelemään seuran kokouksissa vuonna 2014. Metsästysseura KERÄ:n toimintavuosi on ollut jälleen erittäin vilkas ja toiminnallinen. Metsästysseuratoiminta yhdistää nykyiset ja entiset kelloselkäläiset aktiiviseen yhteistoimintaan. Hallitus kiittää kaikkia jäseniä, maanvuokraajia sekä muita tukijoita, jotka ovat toiminnallaan edesauttaneet Metsästysseura KERÄ:n aktiivista toimintaa. Kelloselässä tammikuussa 2014 Hallitus LIITTEET: Liite 1 Liite 2 Liite 3 Liite 4 Riistanhoidon suoritteet Saalistilastot Kilpailujen tulokset Kooste talkootoiminnasta

Liite 1 Metsästysseura KERÄ ry Taulukko riistapelloista ja riistanhoitosuoritteista 2013 Paikka pinta-ala Raiheinä (kg) 1. Kimmo Kellokummun pelto 0,5 12,5 2. Esa Särkelän pelto 0,3 3. Sajinojan pelto 0,2 4. Martti Järvelän pelto 0,1 5. Ari Saariniemen pelto 0,5 6. Kalle ja Paavo Aatsingin pelto 0,2 7. Erkki Alatalon pelto 0,3 8. Kauko Aatsingin pelto 0,2 9. Erkki Lehtomäen pelto 0,3 10. Pekka Heikkilän pelto 0,3 11. Juha Tuutijärvi, Pitkälampi 30:6 0,4 12. 13. 14. 15. 14. 15. 16. 17. 18. 19. Kaura (kg) Naattinauris+rehukaali Muuta yhteensä Kylvetty yhteensä Raiheinä Naattinauris+rehukaali Nuolukivet 3,3 ha 12,5 kg 4 kg 60 kpl Naattinauriin ja rehukaalin siemenet jaettu kourakaupalla ko. pellon tekijöille

Liite 2 Saalistilastot 2013 Suurpedot Pienpedot Pienriista Vesilinnut Kettu 43 kpl Supi 4 kpl Näätä 12 kpl Minkki 1 kpl Metso 11 kpl Koppelo 12 kpl Teeri 32 kpl Riekko 32 kpl Pyy 26 kpl Haapana 1 kpl Heinäsorsa 1 kpl Tavi 1 kpl Telkkä 2 kpl

Pilkkikilpailut Aatsinkijärvellä 1.4.2013 Liite 3 Tulokset Miehet Saalis 1. Tuutijärvi Vesa 1706 g 2. Lehtomäki Erkki 944 g 3. Tuomas Lars 560 g 4. Rossi Markku 496 g 5. Mikkola Petri 450 g 6. Kellokumpu Juho 442 g 7. Harju Teemu 434 g 8. Kellokumpu Seppo 376 g 9. Kellokumpu Sami 290 g 10. Nietula Heikki 248 g 11. Schroderus Jouko 234 g 12. Vaarala Mauri 216 g 13. Virkkula Pasi 206 g 14. Virkkula Seppo 174 g 15. Laitila Aki 140 g 16. Heikkilä Markku 132 g 17. Kumpare Matti 122 g 18. Aatsinki Lasse 104 g 19. Veteläinen Markus 96 g 20. Kellokumpu Tapio 86 g 21. Roininen Lauri 66 g 22. Palosaari Marko 52 g 23. Kairala Eero 40 g Osallistujia 81 Naiset Saalis 1. Kellokumpu Anneli 648 g 2. Vaarala Elsa 336 g 3. Virkkula Ulla 160 g 4. Pääkkönen Saija 150 g 5. Keisanen Helena 132 g 6. Jänkälä Helena 82 g 7. Mäkitalo Heli 32 g Osallistujia 28 Nuoret Saalis 1. Tuomas Niila 802 g 2. Palosaari Aleksi 592 g 3. Aatsinki Hilla-Inkeri 302 g 4. Kellokumpu Jussi 250 g 5. Palosaari Miko 94 g 6. Aatsinki Vilma 54 g 7. Aatsinki Inka 34 g

Ampumamestaruuskilpailut 10.-11.8.2013 TULOKSET HAULIKKO NUORET 1. Joonas Tuutijärvi 5 2. Konsta Kellokumpu 2 NAISET 1. Saija Pääkkönen 10 2. Eija Kellokumpu 7 MIEHET 60 1. Erkki Lehtomäki 17 2. Jorma Korhonen 11 3. Olavi Airola 10 4. Kauko Harjula 8 MIEHET 50 1. Pauli Harjula 18 2. Ari Kellokumpu 16 3. Hannu Vaarala 12 4. Seppo Virkkula 9 5. Kari Hiltunen 9 6. Kyösti Pennanen 8 MIEHET YLEINEN 1. Hannu T. Virkkula 20 2. Heikki Lehtomäki 18 3. Keijo Niskala 18 4. Janne Vaarala 17 5. Timo Arola 17 6. Tero Ailasmäki 14 7. Kimmo Kellokumpu 11 8. Lasse Aatsinki 10 9. Aslak Valle 9 10. Henri Hiltunen 9 11. Juha-Pekka Mikkola 9 12. Vesa Tuutijärvi 9 13. Marko Katajisalo 9 14. Veli-Matti Mikkola 7 15. Paulus Valle 6 16. Marko Kivelä 3 17. Markku Niemelä 2

ISOHIRVI MIEHET YLEINEN 1. Keijo Niskala 73 2. Teemu Juujärvi 68 3. Timo Arola 51 4. Marko Kivelä 33 5. Aki Laitila 17 Konerikko NAISET YLEINEN 1. Eija Kellokumpu 17 MIEHET 50 1. Pasi Virkkula 67 2. Pauli Harjula 59 3. Ari Kellokumpu 53 4. Kyösti Pennanen 20 MIEHET 60 1. Heikki Kairala 34 2. Veikko Kivelä 25 3. Reijo Kellokumpu 15 MIEHET 70 1. Tapio Kiviniemi 70 2. Olavi Airola 26 METSO 1. Inka Aatsinki 59 2. Joonas Tuutijärvi 55 3. Tuomas Kellokumpu 54 4. Konsta Kellokumpu 49 MIEHET 70 1. Erkki Ailasmäki 37 MIEHET 60 1. Heikki Kairala 65 2. Matti Kumpare 42 3. Erkki Keisanen 34 4. Veikko Kivelä 21 MIEHET 50 1. Ari Kellokumpu 62 2. Pauli Harjula 47 3. Kalle Juujärvi 43 4. Kari Hiltunen 36 5. Seppo Virkkula 34

6. Teuvo Nousu 28 NAISET YLEINEN 1. Eija Kellokumpu 41 2. Raisa Korpela 19 MIEHET YLEINEN 1. Teemu Juujärvi 65 2. Marko Katajisalo 57 3. Kimmo Kellokumpu 56 4. Janne Vaarala 54 5. Markku Niemelä 54 6. Keijo Niskala 50 7. Tero Ailasmäki 47 8. Marko Kivelä 47 9. Aki Laitila 38 10. Timo Arola 38 11. Marko Palosaari 37 12. Heikki Lehtomäki 31 13. Harri Hiltunen 30 14. Henri Hiltunen 29 15. Aarne Aatsinki 22 16. Lasse Aatsinki 20 17. Juha-Pekka Mikkola 18 PIENOISHIRVI NUORET 1. Konsta Kellokumpu 41 NAISET 1. Eija Kellokumpu 55 2. Raisa Korpela 14 MIEHET 70 1. Tapio Kiviniemi 30 MIEHET 60 1. Heikki Kairala 71 2. Matti Kumpare 63 3. Jorma Korhonen 56 4. Veikko Kivelä 53 5. Erkki Keisanen 41 6. Reijo Kellokumpu 39 7. Jorma Kellokumpu 31

MIEHET 50 1. Pauli Harjula 80 2. Ari Kellokumpu 56 MIEHET YLEINEN 1. Heikki Lehtomäki 76 2. Marko Katajisalo 74 3. Veli-Matti Mikkola 74 4. Aki Laitila 73 5. Tero Ailasmäki 61 6. Marko Kivelä 60 7. Timo Arola 59 8. Henri Kellokumpu 59 9. Marko Palosaari 56 10. Juha-Pekka Mikkola 56 11. Lasse Aatsinki 46 12. Aarne Aatsinki 45 13. Janne Vaarala 44 14. Aslak Valle 42 15. Paulus Valle 37 16. Teemu Juujärvi 24 KIERTOPALKINTO 1. Pauli Harjula 186 2. Ari Kellokumpu 171

Metsästysseura KERÄ LIITE 4 Kooste talkoista vuosi 2013 Kenneltoiminnan tilaisuus 1 Kioski ampumarata 3 Munkinpaisto 3 Tien korjaus 3 Riistakolmiolaskenta 7 Nylkyvajan huolto 11 Majan siivous 12 Pilkkikilpailut toimitsija 14 Isohirvi 18 Hirvilaskenta 19 Riistapellon teko 27 Pienoishirvi 29 Haulikko 31 Hirvikoeammunta 2013 41 Tornien teko 51 Riistanhoito 65 Vuosikokous 2013 66 Pilkkikilpailut 85 Kesäkokous 2013 92 Yhteensä 578