RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V. 2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013



Samankaltaiset tiedostot
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V. 2015

RUOVEDEN METSÄSTYSSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS V TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

Ruoveden Metsästysseura ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017

Ruoveden Metsästysseura ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS

Outokummussa oli yksi ilveksen pyyntilupa ja se käytettiin heti jahdin alussa. Jahti toteutui yhteisjahtina kaikkien metsästys-seurojen kanssa

TANIN SEUROJEN TUKI RY JA TANIN ERÄNKÄVIJÄT RY JÄRJESTI YLEISET KAIKEN KALAN PILKKIKILPAILUT HUMALJÄRVELLÄ.

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

KÄRKÖLÄN PITÄJÄNKISAT

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa

SVA Riistamaali mestaruuskilpailu Sipoossa 2017 Perjantai

SVA Riistamaalimestaruuskilpailu 2017 Sipoo

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, LUODIKKO, M

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS

Pm-pilkki henkilökohtaiset tulokset

Liikkuva maali SM-kilpailu Kuopio

SVA Riistamaali mestaruuskilpailu Sipoossa 2017 Perjantai

päivitetty klo 20.30

HIRVI. SML hirvi (4+6 laukausta 100m) Yleinen, naiset, nuoret, ikämiehet, tervaskannot

Kilpailut hirvenjuoksu-cupin osakilpailut ovat Rahkeella 28.5, 11.6, 2.7, ja Ahvenisella 21.5, 4.6, 25.6, 9.7. Osallistumismaksu 5 /kilpailu.

TULOKSET SM-PILKKI Voionmaan opisto

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS

Keski-Suomen vapaa-ajan kalastajapiirin pilkkimestaruus kilpailut Äänekoski, Mämmen SEO-asema Kaloja sarjassa yhteensä 272,72 kg

2 Kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin Janne Halunen ja sihteeriksi Henri Kinnunen.

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Kokonaistilanne. Page 1

SVA:n mestaruuskilpailut riistamaalilajeissa

Liikkuva maali SM-kilpailu Kuopio

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

Nimi Seura Ikäl. Tulos Ratko

TULOKSET 10 m liikkuva maali Suomen mestaruuskilpailu,

N50 N

SVA:n Kevätkisa. Kymppi-64 Kangasala m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y45

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Kauko Harjula ja kokouksen sihteeriksi valittiin Kalevi Korhonen.

Liikkuva maali SM-kilpailu Kuopio

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

TOIMINTAKERTOMUS 2012

50m liikkuvan maalin SM 2011 ikämiehet

TULOKSET. ISM 2018 ja SM esikisa Kuopio HIRVI 100M

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

SM-kilpailut Putoavat taulut Kangasala

Liikkuvan maalin SM-kilpailut Jurvassa 24. ja Sija Nimi Seura Hitaat Nopeat Yhteensä SK

50-100m liikkuvanmaalin SM2011 ikämiehet Kosken Erämaja

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

Hirvenhiihdon ISM-kilpailut 2016

StoraEnso OYJ VIRMUTJOKI METSÄSTYSAMMUNNAN KESÄLAJIEN MESTARUUSKILPAILUT

ERÄLUETTELO RATA 1 KLO 10.00

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari Miehet H21

Suomen veteraaniampujien mestaruuskilpailut Jurvassa Liikkuva maali 10m Normaalijuoksut

RHY:n kilpailu - Tuloskooste

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 22 Jäsentä

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

EKL MIKKELIN PIIRIN PILKKIMESTARUUSKISAT OTAVASSA

RUOVEDEN RIISTANHOITOYHDISTYKSEN TOIMINTAKERTOMUS

TOIMINTAKERTOMUS 2006

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

Kokonaistilanne. Page 1

HRK.fi uistelu Petäys Resort

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

JESSE- uistelu

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Piirin rantaonki Rantasalmi

LM 10m SM 2018 Turku. Turku m Liikkuvamaali, sarja M

HRK- uistelu

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

SVA: MESTARUUSKILPAILU 10 M LIIKKUVA MAALI

Linkopallo Ikäsarjat Naiset 0,7 kg. 1 N17 Heidi Korkalainen PieSa 41, Leppävirta. 1 N30 Piia Aaltokoski LepU 38,

Pm-hirvenjuoksu, avoin

Reserviläisliiton ampumamestaruus Tiivistelmä

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).

Motocrossin Suomenmestarit

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

UAY:n KESÄMESTARUUSKILPAILUT 2014

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

Alavuden metsästysseura ry Kesäkokous klo 18:00 Alavuden metsästysseura ry:n majalla Läsnä 18 Jäsentä

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Linkopallo Naiset 0,7 kg 1 Pirjo Saukkonen LepU 45, Leppävirta 2 Tuija Salonen Ronttoset 44, Leppävirta 3 Heidi Korkalainen

Kansallinen 25 tikkaa tikkaa Järjestäjä Jämsän Seudun Tikka ry

Linkopallo 2017 Naiset. pvm. Linkopallo 2017 Miehet

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki,

Suomi - Viro maaottelu 30-30

PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS Yhdistyksen puheenjohtaja Sirkka Kyrö avasi kokouksen klo 19.06

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

Pm-hirvenjuoksut Pohjois-Savo

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64

PÄIJÄNTEEN KUHA-CUP 2011

PM-LAITURIPILKKIKILPAILUN TULOKSET NUMMELAN VENERANTA

SML:N KYMEN PIIRIN MESTARUUSAMMUNNAT JOUTSENOSSA TRAPIN HENKILÖKOHTAISET TULOKSET JA JOUKKUETULOKSET

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki

Transkriptio:

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Ruoveden metsästysseurassa oli vuoden lopussa 106 varsinaista maksanutta jäsentä, joista 13 oli vapaajäsentä. Johtokunnan puheenjohtajana toimi Juhani Sillanpää varapuheenjohtajana Samppa Keskinen. Seuraan liittyi 2013 vuoden aikana yksi uusi jäsen. Seuran jäsenet viettivät merkkipäiviä liitteen mukaisesti. Viirillä ja muistoesineellä muistetaan Vesa Leinonen ja Pertti Moskari. Sihteerinä toimi Aira Aaltonen ja rahastonhoitajana Antti Moksunen. Muina johtokunnan jäseninä Pekka Leinonen, Samppa Keskinen, Miika Kojola, Timo Ruokkeinen, Hannu Peltonen ja Eero Asunta. Jaostojen vetäjinä toimivat seuraavat henkilöt: hirvijaosto Marko Aaltonen maanvuokrajaosto Miika Kojola ja Antti Moksunen, kenneljaosto Eero Asunta ja Hannu Peltonen, riistanhoitojaosto Samppa Keskinen sekä kilpailujaosto Juhani Sillanpää ja Mikko Virkajärvi. Seuran talonmiehinä toimivat Timo Ruokkeinen ja Matti Pulakka. Hirvipeijaiset pidettiin Urheilutalolla 23.11. ja niihin osallistui aiempien vuosien mukainen määrä väkeä. Peijaiset olivat samalla seura 60-vuotisjuhlat. Alueen seurat muistivat eri tavoin juhlijaa ja Riistanhoitoyhdistys sekä Riistakeskus palkitsivat seuran jäseniä. Palkittujen nimiluettelo on liitteenä. Seura muisti tilaisuudessa kukkasin rouvia. Ilta kului perinteisesti naisjaoston järjestämällä tarjoilulla. Naisjaosto osallistui urheilutalolla pidettäviin joulumyyjäisiin. Naisjaosto lahjoitti seuralle 600 euroa käytettäväksi hankintoihin. Toiminnantarkastajina toimivat Aimo Vottonen ja Jorma Vierula. varalla Juha Kekki. Seuran varsinaisia kokouksia oli kaksi, vuosikokous, jossa oli 20 osallistujaa sekä kesäkokous, jossa oli 22 osallistujaa. Kesäkokouksen yhteydessä pidettiin polttopuiden siirtotalkoot. Osallistujamäärät olivat varsin kiitettävällä tasolla.. Varsinainen johtokunta kokoontui 5 kertaa, minkä lisäksi asioita hoidettiin puhelimitse sekä sähköpostien avulla. Seuralle hankittu uusi kotisivu Optinet Oy konseptin pohjalla ja se on ollut aktiivisessa käytössä.. Kotisivuilla kävijöiden huippumäärä oli koiranäyttelyn yhteydessä 1736 käyntiä. Kaikkiaan käyntejä on ollut aikavälillä 1.1.- 31.12.2013 yhteensä 32046 kpl. Seuralle hankittiin rahastonhoitajan käyttöön kirjanpito-ohjelma, jonka takia ostopalvelu kirjanpidosta päättyi ABC-laskennasta vuoden 2013 alusta alkaen. ABC-laskenta toimittaa sähköisen tiliotteen rahastonhoitajalle. Seura liittyi perustettuun ilveksen yhteislupa-alueeseen, joka käsittää Ruoveden RHY:n alueen lähes kokonaan. Yhteislupaan liittyviä asioita hoiti Juha Asunta. Seura liittyi mukaan RHY:n johtamaan ilveksen jälkien talvilaskentaan, jota ei pystytty toteuttamaan lumen puutteen vuoksi. Seura osallistui Yhteisvastuu-ammuntaan seurakunnan diakonia-toiminnan tukemiseksi 26.5.2013. Piirinmestaruus hirvenhaukkukokeet järjestettiin syksyllä. Voittaja oli norjanharmaa Kallionkaiun Leidi, omistaja Ari Tammilehto. Tulostaso oli hyvä. Ruoveden RHY ja Riistakeskus palkitsivat seuran jäseniä liitteen mukaisesti. Seura muisti peijaisissa kukkasin ahkeria rouvia. Perinteiset pilkkikilpailut pidettiin Kalettomalla 30.3.2013 runsaan oasanottajajoukon kera. Tulokset ovat liitteenä. Seuran jäsenistölle järjestettiin avoin haulikkokisa RHY:n ampumaradalla Ruovedellä. Samoin järjestettiin hirvikiväärikilpailu RHY:n radalla. Tulokset ovat liitteenä. Seuran toimesta järjestettiin nuorten ulkoilu ja hirvijahtipäivä 1-5 vuosiluokkien oppilaille 25.10.2013. Osanottajia oli 24 lasta ja noin 10 lasten vanhempaa. Naiset hoitivat tarjoilun.

Seura muisti riistastipendeillä Yhteiskoulun eri kouluasteita yhdellä stipendillä. Juhlavuoden kunniaksi jaettiin myös juhlastipendi.. - Alakoulu: Sulo-Pekka Simonen - Yläkoulu: Sami Ruuska - Lukio: Mikko Kulju - Juhla: Eetu Nurmi Vuoden metsästäjäksi valittiin Seuran jäseniä osallistui kiitettävästi ampumaradan siivoustalkoisiin 3.6.2013. Seura hoiti taas tänäkin vuonna hirviammunnan ampumakokeet ja sitä edeltävän harjoittelun. Harjoittelijoita oli kokonaisuutena vähänlaisesti. Seuran talous pysyi kuluneella tilikaudella vakaana. Tilinpäätös osoittaa 238,51 euron tulosta. Hirvijaoston toiminta. Hirvilupia haettiin ja myönnettiin 7 kpl. Ampumatta jäi 2 aikuista hirveä. Saaliina oli 3 aikuista hirveä ja 4 vasaa. Peurajahti jatkuu vuoden vaihteen yli. Kauris oli rauhoitettu. Maanvuokrausjaosto. Vuokrasopimuksia uusittiin läpi vuoden ja tarvittaessa. Vuokrasopimusten uusimisessa hyödynnettiin Metsäkeskuksen tietokantaa. Miika Kojola on valmistellut toimivan ohjelmiston vuokrasopimusten tekemiseen. Seuran alueesta saatiin tehtyä uusi kartta Miika Kojolan toimesta. Rauhoitusalue: Koipijärven maa, pois lukien vahinkoeläimet, hirvenmetsästys sallittu. Lisäksi hirven haukutuskielto viikkoa ennen hirvestyksen alkua. Perälän maa vain hirvi ja pienpedot. Huomioidaan lisäksi vuokrasopimusten ehdot. Rauhoitusalueeksi Tiihalasta Selviikin jätepisteelle johtavan sähkölinjan ja Kurun tien pururadan välinen alue rauhoitettiin pienriistalta. Pienpetojen loukkupyynti sallittu kaikilla seuran rauhoitusalueilla. Ilmakiväärirata on ollut jäsenistön käytössä, mutta sen käyttö on ollut vähäistä. Jaostot antavat toiminnoistaan yksityiskohtaisemmat kertomukset, jotka liitetään ja talletetaan tämän kertomuksen yhteyteen. Johtokunta

Merkkipäivät v. 2013 Paananen Eino Pappilankulmantie 8 Ruovesi 24.2. 85 1928 Hautanen Olli 21.6.1933 80 Kauppinen Kalervo 4.3.1933 80 Hirvas Heikki Poukantie 69 RUOVESI 2.8.1943 70 Kekki Taisto Kekintie 102 RUOVESI 12.10.194 3 70 Häkli Touko Ruutanantie 930 TAMPERE 3.6.1953 60 Ruokkeinen Timo Vainiontie 6 RUOVESI 26.2.1953 60 Leinonen Vesa Kekintie 11 MUSTAJÄRVI 18.11.196 50 3 Moskari Pertti Sointulantie 2 C 8 RUOVESI 29.1.1963 50 Salonen Hannu Raatihuoneenkatu 20 A36 Pietarsaari 13.5.1963 50 Seuran jäseniä palkittiin vuoden aikana (RMS 60 vuotta): Riistanhoidon kunniakirja Samppa Keskinen Riistanhoidon ansiomerkki (teeri merkki) Arvo Harjajärvi, Heikki Juvonen, Miika Kojola, Pekka Leinonen, Antti Moksunen, Timo Ruokkeinen, Heikki Selkee, Pauli Tanneraho, Aimo Vottonen Pronssinen ansiomerkki Aira Aaltonen, Marko Aaltonen, Eero Asunta, Juha Asunta, Heikki Hirvas, Kalervo Kauppinen, Pekka Moskari, Hannu Peltonen, Matti Pulakka, Risto Rikala, Matti Seppänen Hopeinen ansiomerkki Juhani Sillanpää Kukkasin muistetut rouvat Aira Aaltonen, Sisko Ahola, Pirjo Heinonen, Terttu Juvonen, Marja Kekki, Mirja Leinonen, Aila Moskari, Sirkka Pulakka, Tuula Rikala ja Pirkko Seppänen Kukkasin muistetut metsästäjät Sulo Ahola, Erkki Viiki

Kilpailujen tulokset: Pilkkikilpailut Sarja Nuoret Nimi Kaloja 1. Niko Järvenpää 7 2. Tomi Viiki 3 Sarja Naiset 1. Irene Siitonen 21 2. Marja Paloviita 4 3. Pirjo Heinonen 1 Sarja Maanvuokraajat 1. Erkki Siitonen 23 2. Kari Paloviita 8 Sarja RMS jäsenet 1. Jari Lepoaho 41 2. Risto Rikala 34 Hannu Peltonen 34 4. Jani Keskinen 27 5. Eero Mikkola 21 6 Samppa Keskinen 17 Lasse Vilmunen 17 8. Jari Heininen 12 9. Lasse Koivunen 11 Matti Seppänen 11 11. Heikki Korpela 8 Erkki Viiki 8 13. Reino Palmroth 4 Juhani Sillanpää 4 15. Juha Kekki 3 Taisto Kekki 3 Pekka Moskari 3 Timo Ruokkeinen 3 19. Marko Aaltonen 2 20. Matti Pulakka 1 Kiertopalkinnot: Suurin kala Lasse Koivunen Nuoret Niko Järvenpää

Hirvikilpailu Sarja Y 60 1. Pentti Nurminen 95 2. Heikki Juvonen 92 Sarja Y 1. Pekka Aalto 92 2. Kari Viikki 86 3. Miika Kojola 78 4. Pekka Kojola 70 5. Pertti Häyrinen 69 6. Janne Seppälä 63 Haulikko Y-sarja 1. Jukka Utunen 13 2. Juha Kekki 7 Sarja Y-60 1. Lasse Koivunen 16 2. Risto Rikala 12 3. Hannu Hautanen 9 4. Taisto Kekki 5