Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(7) SALOMO ON DAAVIDIN SEURAAJA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Daavidin kaupungissa (Jerusalemissa). b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Salomosta tuli kuningas n. vuonna 970 ekr. (ja Salomo hallitsi Jerusalemissa koko Israelia neljäkymmentä vuotta. 2 Aik. 9:30) c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Salomo, Daavidin ja Batseban poika, jonka syntymästä meille kerrottiin: Batseba synnytti pojan, ja hän antoi tälle nimen Salomo, ja Herra rakasti häntä. Daavid laittoi hänet profeetta Naatanin hoitoon, ja tämä kutsui häntä Jedidjaksi (Herran lemmikki) Herran tähden.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 2(7) Adonia, oli nyt Daavidin vanhin poika, kun Absalom oli surmauttanut Amnonin ja Absalom itse kuoli vallankaappausyrityksessään. Jooab, Daavidin sisaren, Serujan poika ja Daavidin sotapäällikkö. Jooab oli surmannut Absalomin. Pappi Ebjatar oli ainoa, joka oli säästynyt verilöylyssä, kun Saul surmautti 85 pappia. Jooab ja Ebjatar olivat molemmat olleet Daavidin kannattajia, mutta nyt he kannattivat Adonian valitsemista kuninkaaksi. Pappi, Saadok, ja profeetta, Naatan, olivat Salomon kannattajia. d) Vieraat termit Alttarin sarvet, turvapaikka, johon saattoi paeta rangaistusta. 2. Itse kertomus Raamatusta 1 Kun. 1. luku Kun kuningas Daavid oli käynyt vanhaksi ja iäkkääksi, ei hän enää voinut pysyä lämpimänä, vaikka häntä peitettiin peitteillä. Silloin hänen palvelijansa sanoivat hänelle: "Etsittäköön herralleni, kuninkaalle, tyttö, neitsyt, palvelemaan kuningasta ja olemaan hänen hoitajattarenaan. Jos hän makaa sinun sylissäsi, niin herrani, kuningas, pysyy lämpimänä." He etsivät koko Israelin alueelta kaunista tyttöä ja löysivät suunemilaisen Abisagin ja veivät hänet kuninkaan tykö. Hän oli hyvin kaunis tyttö ja tuli kuninkaan hoitajattareksi ja palveli häntä. Mutta kuningas ei yhtynyt häneen. Adonia ja hänen kannattajansa Mutta Adonia, Haggitin poika, korotti itsensä ja sanoi: "Minä tahdon tulla kuninkaaksi." Hän hankki itselleen sotavaunuja ja ratsumiehiä ja viisikymmentä miestä, jotka juoksivat hänen edellään. Hänen isänsä ei koskaan elämässään ollut pahoittanut hänen mieltään sanomalla: "Kuinka sinä noin teet?" Hän oli myös hyvin kaunis mies; ja äiti oli synnyttänyt hänet Absalomin jälkeen. Adonia neuvotteli Jooabin ja pappi Ebjatarin kanssa; ja he kannattivat Adonian puoluetta. Salomon kannattajat Mutta pappi Saadok ja Benaja, Joojadan poika, sekä profeetta Naatan, Siimei, Rei ja Daavidin urhot eivät olleet Adonian puolella.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 3(7) Adonia julistautuu kuninkaaksi Adonia teurasti lampaita, raavaita ja juottovasikoita Soohelet-kiven luona, joka on Roogelin lähteen ääressä. Adonia kutsui kaikki veljensä, kuninkaan pojat, ja kaikki Juudan miehet, kuninkaan palvelijat; mutta profeetta Naatanin, Benajan, urhot ja veljensä Salomon hän jätti kutsumatta. Profeetta, Naatan, puuttuu peliin Silloin Naatan sanoi Batseballe, Salomon äidille, näin: "Etkö ole kuullut, että Adonia, Haggitin poika, on tullut kuninkaaksi, herramme Daavidin siitä mitään tietämättä? Niin tule nyt, minä annan sinulle neuvon, että pelastat oman henkesi ja poikasi Salomon hengen. Mene kuningas Daavidin tykö ja sano hänelle: Herrani, kuningas, etkö sinä itse ole vannonut palvelijattarellesi ja sanonut: Sinun poikasi Salomo on tuleva kuninkaaksi minun jälkeeni; hän on istuva minun valtaistuimellani? Miksi siis Adonia on tullut kuninkaaksi? Sinun vielä puhutellessasi kuningasta siellä, tulen minä sinun jälkeesi sisään ja vahvistan sinun sanasi." Suunnitelma toteutetaan Niin Batseba meni kuninkaan tykö makuuhuoneeseen. Kuningas oli hyvin vanha; ja suunemilainen Abisag palveli kuningasta. Batseba kumarsi ja osoitti kuninkaalle kunnioitusta. Kuningas sanoi: "Mikä sinun on?" Batseba vastasi: "Herrani, sinä olet itse vannonut palvelijattarellesi Herran, Jumalasi, kautta: 'Sinun poikasi Salomo on tuleva kuninkaaksi minun jälkeeni; hän on istuva minun valtaistuimellani.' Mutta katso, nyt on Adonia tullut kuninkaaksi, ja sinä, herrani, kuningas, et tiedä siitä mitään. Hän on teurastanut paljon härkiä, juottovasikoita ja lampaita ja kutsunut kaikki kuninkaan pojat, pappi Ebjatarin ja sotapäällikkö Jooabin; mutta palvelijasi Salomon hän on jättänyt kutsumatta. Sinua kohti, herrani, kuningas, ovat nyt koko Israelin silmät tähdätyt, että ilmoittaisit heille, kuka on istuva herrani, kuninkaan, valtaistuimella hänen jälkeensä. Muuten käy niin, että kun herrani, kuningas, on mennyt lepoon isiensä tykö, minua ja minun poikaani Salomoa pidetään rikollisina." Hänen vielä puhutellessaan kuningasta tuli profeetta Naatan. Kuninkaalle ilmoitettiin: "Profeetta Naatan on täällä." Tämä tuli kuninkaan eteen ja kumartui kasvoillensa maahan kuninkaan eteen. Naatan sanoi: "Herrani, kuningas, sinäkö olet sanonut: 'Adonia on tuleva kuninkaaksi minun jälkeeni; hän on istuva minun valtaistuimellani'? Sillä hän on tänä päivänä mennyt ja teurastanut paljon härkiä, juottovasikoita ja lampaita ja kutsunut kaikki kuninkaan pojat, sotapäälliköt ja pappi Ebjatarin; ja he syövät
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 4(7) ja juovat hänen edessään, ja he huutavat: 'Eläköön kuningas Adonia!' Mutta minut, sinun palvelijasi, pappi Saadokin, Benajan, Joojadan pojan, ja sinun palvelijasi Salomon hän on jättänyt kutsumatta. Onko tämä lähtenyt herrastani, kuninkaasta, sinun antamatta palvelijasi tietää, kuka on istuva herrani, kuninkaan, valtaistuimella hänen jälkeensä?" Kuningas Daavid vastasi: "Kutsukaa minun luokseni Batseba." Kun Batseba tuli kuninkaan eteen ja seisoi kuninkaan edessä, vannoi kuningas ja sanoi: "Niin totta kuin Herra elää, joka on pelastanut minut kaikesta hädästä: niin kuin minä vannoin sinulle Herran, Israelin Jumalan, kautta ja sanoin: 'Sinun poikasi Salomo on tuleva kuninkaaksi minun jälkeeni, hän on istuva minun valtaistuimellani minun sijassani', niin minä tänä päivänä teen." Silloin Batseba kumartui kasvoillensa maahan ja osoitti kuninkaalle kunnioitusta ja sanoi: "Herrani, kuningas Daavid, eläköön iankaikkisesti!" Daavid valitsee seuraajansa Kuningas Daavid sanoi: "Kutsukaa minun luokseni pappi Saadok, profeetta Naatan ja Benaja, Joojadan poika." Niin he tulivat kuninkaan eteen. Kuningas sanoi heille: "Ottakaa mukaanne herranne palvelijat ja pankaa poikani Salomo minun oman muulini selkään ja viekää hänet alas Giihonille. Siellä pappi Saadok ja profeetta Naatan voidelkoot hänet Israelin kuninkaaksi. Puhaltakaa pasunaan ja huutakaa: 'Eläköön kuningas Salomo!' Seuratkaa sitten häntä tänne, että hän tulisi ja istuisi minun valtaistuimelleni ja olisi kuninkaana minun sijassani. Sillä hänet minä olen määrännyt Israelin ja Juudan ruhtinaaksi." Silloin Benaja vastasi kuninkaalle ja sanoi: "Amen! Niin sanokoon Herra, minun herrani, kuninkaan, Jumala. Niin kuin Herra on ollut minun herrani, kuninkaan, kanssa, niin olkoon hän Salomon kanssa ja tehköön hänen valtaistuimensa vielä suuremmaksi kuin on herrani, kuningas Daavidin, valtaistuin." Salomosta tulee kuningas Niin pappi Saadok, profeetta Naatan ja Benaja, Joojadan poika, sekä kreetit ja pleetit menivät sinne. He panivat Salomon kuningas Daavidin muulin selkään ja saattoivat hänet Giihonille. Pappi Saadok otti öljysarven majasta ja voiteli Salomon. He puhalsivat pasunaan, ja kaikki kansa huusi: "Eläköön kuningas Salomo!" Kaikki kansa seurasi häntä, ja kansa soitti huiluilla ja ratkesi niin suureen riemuun, että maa oli haljeta heidän huudostansa.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 5(7) Adonia ja hänen vieraansa saavat kuulla Salomon valinnasta Mutta Adonia ja kaikki kutsuvieraat, jotka olivat hänen kanssaan, kuulivat sen, juuri kun olivat lopettaneet syöntinsä. Kun Jooab kuuli pasunan äänen, sanoi hän: "Mitä tuo huuto ja pauhu kaupungissa tietää?" Hänen vielä puhuessaan tuli Joonatan, pappi Ebjatarin poika; ja Adonia sanoi: "Tule tänne, sillä sinä olet kunnon mies ja tuot hyviä sanomia." Joonatan vastasi ja sanoi Adonialle: "Päinvastoin! Herramme, kuningas Daavid, on tehnyt Salomon kuninkaaksi. Kuningas lähetti hänen kanssaan pappi Saadokin, profeetta Naatanin ja Benajan sekä kreetit ja pleetit, ja he panivat hänet kuninkaan muulin selkään. Pappi Saadok ja profeetta Naatan voitelivat hänet Giihonilla kuninkaaksi, ja he tulivat sieltä riemuiten, ja koko kaupunki joutui liikkeelle. Sitä oli se huuto, jonka te kuulitte. Onpa Salomo jo istunut kuninkaan valtaistuimellakin. ja kuninkaan palvelijat ovat tulleet onnittelemaan meidän herraamme, kuningas Daavidia, ja sanoneet: 'Antakoon sinun Jumalasi Salomon nimen tulla vielä maineikkaammaksi kuin sinun nimesi ja tehköön hänen valtaistuimensa vielä suuremmaksi kuin on sinun valtaistuimesi.' Kuningas on rukoillut vuoteessansa. Vielä on kuningas puhunut näin: 'Kiitetty olkoon Herra, Israelin Jumala, joka tänä päivänä on asettanut jälkeläisen istumaan minun valtaistuimellani, niin että minä olen sen omin silmin nähnyt.'" Silloin kaikki Adonian kutsuvieraat joutuivat kauhun valtaan ja nousivat ja menivät kukin tiehensä. Mutta Adonia pelkäsi Salomoa, nousi, meni ja tarttui alttarin sarviin. Salomolle ilmoitettiin: "Katso, Adonia on peläten kuningas Salomoa tarttunut alttarin sarviin ja sanonut: 'Kuningas Salomo vannokoon minulle tänä päivänä, ettei hän miekalla surmaa palvelijaansa'." Silloin Salomo sanoi: "Jos hän osoittautuu kunnon mieheksi, ei hiuskarvaakaan hänen päästään ole putoava maahan; mutta jos hänessä huomataan jotakin pahaa, on hänen kuoltava." Kuningas Salomo lähetti tuomaan hänet pois alttarilta; niin hän tuli ja kumarsi kuningas Salomoa. Salomo sanoi hänelle: "Mene kotiisi." 3. Kertomuksen keskeinen opetus Sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään." Luuk.14:11. 4. Muita vastaavia kertomuksia Raamatussa Jeesus ratsasti aasilla Jerusalemiin kansan hurratessa. UT1_40. Katso myös teksti UT3_9 Kuka on suurin
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 6(7) 5. Opeteltava Raamatun lause Joka teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, se olkoon teidän palvelijanne. Matt. 20:26. 6. Lauluehdotus Hoosianna Daavidin poika kiitetty olkoon Hän. Kiitetty Daavidin poika, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna, hoosianna, hoosianna, hoosianna! Kiitetty Daavidin poika, joka tulee Herran nimeen. 7. Tehtäviä / kysymyksiä 8. Muuta huomioon otettavaa Vaikka Salomo säästikin tässä kertomuksessa velipuolensa, Adonian hengen, Salomo surmautti hänet myöhemmin, kun hän oli alkanut uudelleen juonitella. (Lue 1 Kun. 2:13-25.)
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 7(7)