SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 288. Otsikko Sivu



Samankaltaiset tiedostot
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Vuoden 2009 talousarvion muutosten hyväksyminen

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

VALITUSOSOITUS Kunnallisvalitus. Valitusoikeus ja valitusperusteet

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

Johtokunnan kokous Kokouskutsu ja esityslista

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

Valitusasiakirjojen toimittaminen valitusviranomaiselle

Suoritemaksu on 85 (lasku suoritemaksusta postitetaan myöhemmin).

1. Päätös on lähetetty asianosaiselle kirjeitse ja annettu postin kuljetettavaksi

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 4/

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELLON KUNTA 1/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2014 1

MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1

PELLON KUNTA 8/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

Kuopion yliopistollinen sairaala, kokoushuone 40 (rak. 4, 0. krs)

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

Pellon terveyskeskus, Ahjotie 4-6, kokousta jatketaan klo Pellon kunnanvirastolla valtuustosalissa.

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54

PELLON KUNTA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Ruokolahden kunta Pöytäkirja 4/ Otsikko Sivu

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2017 1

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 13/

Aksels Tuulikki Jäsen

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 10/

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/

M/S Mariella, konferenssikansi, kabinetti C41 (Tukholman satama)

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Ympäristö- ja rakennuslautakunta Asianro 822/ /2013

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone


JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 13/

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, Rakennuslautakunnan katselmus taajama-alueella (ml Urmaslahti)

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 6/

Aika ja paikka: Kaupungintalo, Ohjaamo klo

Kirkonkylän palo- ja pelastusasema

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/

Jari Vanha Antero Hyvärinen NN puheenjohtaja sihteeri sihteeri 43

SAVUKOSKEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 19 Kokouksen avaus sekä laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/


Perjantai klo

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 5/

Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tapio Suokas ja Jarkko Hirvikallio. Sivu 39 KM Anssi Salosen virkavapaushakemus 84

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

Kokousasian otsikko Sivu 44 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 45 Pöytäkirjantarkastajat 4 46 Lipertek Oy omavelkainen takaus 5

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus. Porvoon kaupunki. Hallitus / lautakunta Kaupunginhallitus

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2016 1

Kunnantoimisto Kemiö,

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

Johtokunnan kokous Pöytäkirja

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

Pyhtään kunnanvirasto klo

KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4

Keskiviikko klo 12.00

KÄRSÄMÄEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 6/

Transkriptio:

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 288 Kunnanhallitus 16.06.2009 ASIAT Otsikko Sivu 159 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 290 160 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen 291 161 Anni-Inkeri Törmäsen ym. aloite Kainuusta lasten ja 292 lapsiperheiden maakunta 162 Naapurinvaaran kyläyhdistyksen aloite yleisötilaisuudesta 293 163 Jukka ja Raija Arffmanin esitys Koskelon tasoristeyksen 294 säilyttämiseksi 164 Lausunto Pirttisuon valtaushakemuksesta 296 165 Entisen maantiealueen liittäminen Talvivaara Projekti Oy:n 298 omistamaan Ruusunmaa -nimiseen kiinteistöön Talvivaaran kaivoksen tehdasalueella 166 2.000.000 euron määräisen pitkäaikaisen lainan ottaminen 299 investointien rahoittamiseen 167 Työntekijöiden vakinaistaminen päivähoitoon 1.8.2009 alkaen 301 168 Vuoden 2009 talousarvion tarkastelu 303 169 Kontinjoen päiväkodin laajennus- ja peruskorjaustöiden sekä 306 koulun teknisten työtilojen peruskorjauksen aloittaminen 170 Ympäristö- ja teknisen lautakunnan yksityisteiden avustusten 309 jakamista koskevan päätöksen ottaminen kunnanhallituksen käsiteltäväksi 171 Ilmoitusasiat 312 172 Pyyntö Kuikkalammentien itäpuolisen alueen 313 asemakaavoituksen lykkäämisestä 173 Raviradan vuokraoikeuden purkaminen / Sotkamon Hevosystäväin Seura ry. 315

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 289 AIKA 16.06.2009 klo 17:00-20:40 PAIKKA Kunnanviraston kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Nimi Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Korhonen Aimo khall. puh.joht. Kauppinen Tuomo khall. varapuhjoht. Hyvönen Timo khall.jäsen Kemppainen Helmi khall. jäsen Korhonen Marja-Leena khall. jäsen Korhonen Päivi khall. jäsen Mustonen Juha khall. jäsen Niskanen Marko khall. jäsen Okkonen Mirja khall. jäsen Polvinen Osmo khall. jäsen Toppinen Irene kunnankamreeri/asinat. ennen varsinaisia kokousasioita Piirainen Pentti tekninenjoht/asiantuntija ennen varsinaisia kokousasioita POISSA Laaksopuro Arja khall. jäsen Korhonen Jouko kvalt. I varapuheenjoht. MUU Lukkari Anne kvalt. puheenjohtaja Sirviö Kari kvalt. II varapuheenjoht. Kauppinen Petri Kunnanjohtaja/esittelijä Pieniniemi Juhani hallintojohtaja/pöyt.kirj. pit. ALLEKIRJOITUKSET Aimo Korhonen Juhani Pieniniemi puheenjohtaja pöytäkirjanpitäjä KÄSITELLYT ASIAT 159-173 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18.6.2009 Marja-Leena Korhonen Mirja Okkonen Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 22.6.2009 kunnanviraston keskustoimistossa, PÖYTÄKIRJA YLEI- SESTI NÄHTÄVILLÄ todistaa hallintojohtaja/pöytäkirjanpitäjä Juhani Pieniniemi

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 290 Kunnanhallitus 159 16.06.2009 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus KHALL 159 Hallintojohtaja Kunnanjohtaja Ehdotus Kunnanhallitus Kutsu tähän kokoukseen liitteenään esityslista on toimitettu kunnanhallituksen jäsenille ja muille vastaanottajille 10.6.2009. Kunnanhallitus toteaa kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Todettiin.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 291 Kunnanhallitus 160 16.06.2009 Pöytäkirjantarkastajien valitseminen KHALL 160 Hallintojohtaja Pöytäkirjan kirjoittaa puheenjohtajan johdolla pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirjan allekirjoittaa puheenjohtaja ja varmentaa pöytäkirjanpitäjä. Pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla. Pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä toimielimen päättämänä aikana ja paikassa siten kuin siitä vähintään yhtä päivää aiemmin on ilmoitettu. Kunnanjohtaja Ehdotus Kunnanhallituksen pöytäkirja allekirjoitetaan ja sen tarkastavat kaksi tehtävään kulloinkin valittavaa kunnanhallituksen jäsentä ennen kuin pöytäkirja asetetaan nähtäväksi. Pöytäkirja allekirjoitetaan ja tarkastetaan 18.6.2009 klo 14:00 ja pidetään ylei sesti nähtävänä 22.6.2009 kunnanviraston keskustoimistossa. Kunnanhallitus Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Marja-Leena Korhonen ja Mirja Okkonen. Pöytäkirja allekirjoitetaan ja tarkastetaan 18.6.2009 klo 14:00 ja pidetään yleisesti nähtävänä 22.6.2009 kunnanviraston keskustoimistossa.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 292 Kunnanhallitus 161 16.06.2009 Anni-Inkeri Törmäsen ym. aloite Kainuusta lasten ja lapsiperheiden maakunta KHALL 161 Hallintojohtaja Valtuutettu Anni-Inkeri Törmänen ym. ovat tehneet 25.5.2009 valtuustoaloitteen, jonka aiheena on aikaansaada Kainuusta lasten ja lap si per hei den maa kun ta. Samassa yhteydessä valtuusto hyväksyi, että Pirjo Ritakallion aiemmin jättämä Sotkamo -lisää koskeva aloite ote taan vastaavalla tavalla käsittelyyn. Molempien aloitteet esityslistan liitteenä. Pirjo Ritakallion aloite on käsitelty sivistystoimen lautakunnassa 5.10.2006, kunnanhallituksessa 7.11.2006 ja kunnanvaltuustossa 14.11.2006. Kunnanjohtaja Ehdotus Kunnanhallitus Kunnanhallitus päättää pyytää Anni-Inkeri Törmäsen ym. aloitteesta ja samalla Pirjo Ritakallion aiemmin jättämästä Sotkamo -lisää koskevasta aloitteesta varhaiskasvatuksen esimiehen lausunnon. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. Otteet vs. varhaiskasvatuksen esimies Heikki Niskanen 23.6.2009 Anni-Inkeri törmänen, Teerivaarantie2, 88670 Juurikkalahti 23.6.2009

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 293 Kunnanhallitus 162 16.06.2009 Naapurinvaaran kyläyhdistyksen aloite yleisötilaisuudesta 89/1/162/2009 KHALL 162 Hallintojohtaja Naapurinvaaran kyläyhdistys on tehnyt aloitteen yleisötilaisuuden järjestämisestä Naapurinvaaran kaivoshankkeesta. Aloite on kokonaisuudessaan seuraava; "Voisiko Sotkamon kunta järjestää yleisötilaisuuden Naapurinvaaran kaivos hankkeesta. Vaikka Naapurinvaaran valtaushakemuksesta on annettu runsaasti hyviä lausuntoja, on silti paineita järjestää asiasta yleisötilaisuus. Yleisötilaisuudessa Magnus Mine ralsin edustajat voisivat kertoa hankkeen taustoista. Erityisen tärkeää olisi, että kaivosylitarkastaja Pekka Suomela olisi paikalla kertomassa hakemus prosessista. Yleisötilaisuus voisi olla Naapurinvaaran Huvikeskuksessa. Terveisin Hannu Koski Naapurinvaaran kyläyhdistys" Magnus Minerals Oy:n hallituksen puheenjohtaja Alf Björklund on hyvin kiin nostunut yleisötilaisuuden järjestämisestä. Myös yhtiön ulkomaiset osak kaat tulisivat tilaisuuteen. Kunnanjohtaja Ehdotus Kunnanhallitus Kunnanhallitus päättää, että Sotkamon kunta yhdessä Magnus Minerals Oy:n edustajien ja ao.viranomaistahojen kanssa yhteistyössä järjestää Naapurin vaaran kyläyhdistyksen toivoman yleisötilaisuuden. Sopiva ajankohta on tä män vuoden syys-lokakuussa. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. Otteet Naapurinvaaran kyläyhdistys, Hannu Koski Vaarantie 28, 88610 Vuokatti 23.6.2009 _

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 294 Kunnanhallitus 163 16.06.2009 Jukka ja Raija Arffmanin esitys Koskelon tasoristeyksen säilyttämiseksi 83/1/162/2009 KHALL 163 Hallintojohtaja Jukka ja Raija Arffman ovat lähestyneet Sotkamon kuntaa 26.5.2009 kirjeel lä, kos kien Koskelon tasoristeyksen säilyttämistä Juurikkalahdessa Porokylä - Vuokatti -radan peruskorjauksen yhteydessä. Jukka ja Raija Arffman pyytävät Sotkamon kunnanhallitukselta puoltavaa lausuntoa Ratahallintokeskukselle siinä, että Koskelon lakkautettava tasoristeys säilytetään kuitenkin kevyenliikenteen tasoristeyksenä. Sotkamon kunnanhallitus on käsitellyt Etelä-Vuokatin kylät -yhdistyksen esitystä kokouksessaan 14.4.2009 113. Samassa yhteydessä Jukka ja Raija Arffman 3.4.2009 lähettämä lausuntopyyntö merkittiin kunnanhallitukselle tiedoksi. Kunnanhallitus päätti tuolloin seuraavaa; Kunnanhallitus päätti hakea Ratahallintokeskukselta autoliikenteen tasoylikäytävän rakentamislu van tilalle Rautatiealue RN:o 29:10. Tasoylikäytävä pyritään toteuttamaan ilman puomeja tekemällä riittävät näkemäraivaukset. Tasoylikäytävän kaut ta voidaan liikennöidä vuokratulle uimaranta-alueelle, rantayleiskaavassa varatulle ohjeelliselle venevalkama tai veneidenpitopaikalle, sekä ranta yleiskaavassa varatulle Ratahallintokeskuksen omistamalle lomarakennus paikalle. Mikäli haettu tasoylikäytävän rakentamislupa saadaan, kunta pyrkii vuokraamaan venerannan rakentamiseksi tarvittavat alueet, sekä toteuttamaan venerannan rakentamisen yhdessä Kainuun ympäristökeskuksen kanssa. Mikäli haettua autoliikenteen tasoylikäytävän lupaa ei saada niin 23.4.1985 tehdyn vuokrasopimuksen mukainen kevyen liikenteen tasoylikäytävän paikka sovitaan kyläyhdistyksen kanssa ja vahvistetaan Ratahallintokeskuksen hakemassa yksityistietoimituksessa, jonka aloituskokous on 8.5.2009 Sotkamon kunnanvirastolla. Yksityistietoimitukseen kunnan edustajaksi määrätään suunnitteluinsinööri Erkki Tervo. Kunnanjohtaja Ehdotus Kunnanhallitus toteaa, että Jukka ja Raija Arffmanilla on mahdollisuus hakea Ratahallintokeskukselta lupaa käyttää Koskelon tasoristeystä kevyenliikenteen tasoristeyksenä. Kunnanhallitus pitää tälläistä ratkaisua tarkoituksenmukaisena Koskelon tilan toiminnan kannalta. Kunnanhallitus

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 295 Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. _ Otteet Jukka ja Raija Arffman, Pohjakoskentie 4, 88670 Juurikkalahti 23.6.2009 _

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 296 Kunnanhallitus 164 16.06.2009 Lausunto Pirttisuon valtaushakemuksesta KHALL 164 Kaavoittaja Työ- ja elinkeinoministeriö pyytää Sotkamon kunnan lausuntoa Magnus Minerals Oy:n Pirttisuon valtaushakemuksesta. Pirttisuon valtausalue sijoittuu Parkuan kylälle n. 1,5 kilometriä vanhasta kansakoulusta pohjoiseen. Kunnanhallitus on antanut valtausta koskevan esteettömyystodistuksen 1.4.2009 (kh 102), ja todennut, ettei Pirttisuon valtausalueella ole saatujen selvitysten perusteella kaivoslain 6 :n kohtien 3-9 mukaisia esteitä. Lausunnossaan kuntaa pyydetään erityisesti ottamaan kantaa kaivoslain 6 :n 1 momentin 8 kohtaan: 1. Sijoittuuko Pirttisuon valtausalue asemakaavan tai oikeusvaikutteisen yleiskaavan alueelle? Mikäli kunta vastustaa asemakaavan tai oikeusvaikutteisen yleiskaavan alueella valtausta, kuntaa pyydetään yksilöimään ja perustelemaan alueiden käyttöön liittyvä pätevä syy. 1. Kauppa- ja teollisuusministeriö varaa kunnalle tilaisuuden antaa hakemuksen johdosta lausuntonsa, jossa tuodaan esille muita asian selvittämiseen liittyviä seikkoja, esimerkiksi onko valtausalueella rakenteilla olevia rakennuksia tms. Valtausalueella ei ole voimassa olevaa asemakaavaa tai oikeusvaikutteista yleiskaavaa, eikä alueella ole vireillä kuntatason kaavahankkeita. Rakennus lupatietojen mukaan valtausalueella ei myöskään ole valmiita tai rakenteilla olevia rakennuksia. Valtausalueen välittömässä läheisyydessä on kaksi taloa, joista toinen on vakituisesti asuttu. Parkuan kyläkeskus sijaitsee n. kilometrin päässä valtausalueesta. Asiapaperit ovat nähtävänä kunnan keskustoimistossa. Kunnanjohtaja Ehdotus Kunnanhallitus Valtausalueilla ei ole kunnan tiedossa olevia Kaivoslain 6 :n 1 momentin mu kaisia valtauksen esteitä. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 297 Otteet Työ- ja elinkeinoministeriö, PL 32, 00023 Valtioneuvosto 23.6.2009 Kaavoittaja Juha Kaaresvirta 23.6.2009 _

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 298 Kunnanhallitus 165 16.06.2009 Entisen maantiealueen liittäminen Talvivaara Projekti Oy:n omistamaan Ruusunmaa -nimiseen kiinteistöön Talvivaaran kaivoksen tehdasalueella 88/1/172/2009 KHALL 165 Kaavoittaja Oulun tiepiiri on hakenut maantietoimitusta liittyen Lehtovaara-Viinamäki maantien 8714 parantamiseen. Kyseisen maantien parantaminen ja siitä johtuvat tielinjan muutokset suoritetaan lähes kokonaan Talvivaaran omistamien maiden alueella. Toimituskokouksessa on käynyt ilmi, että syrjään jäävä entinen maantiealue siirtyisi lähtökohtaisesti tehdasalueen asemakaava-alueella Sotkamon kunnan omistukseen ja muualla viereisiin kiinteistöihin eli kaivospiirin alueella Talvivaaran omistamiin kiinteistöihin. Asemakaava-alueella sijaitseva syrjään jäävä tiealue on pinta-alaltaan n. 3,2 hehtaaria. Talvivaara Projekti Oy pyytää, että Sotkamon kunta myöntäisi suostumuksensa siihen, että kyseinen asemakaava-alueella sijaitseva syrjään jäävä entinen maantiealue saataisiin liittää ilman erillistä korvausta viereiseen Talvivaara Projekti Oy:n omistamaan Ruusunmaa nimiseen kiinteistöön käynnissä olevan maantietoimituksen yhteydessä. Lakkautettava maantiealue kulkee Talvivaaran tehdasalueen halki n. 16 metrin levyisenä. Lakkautettava maantie kuuluu Talvivaaran asemakaavan mukaiseen teollisuus- ja varastorakennusten korttelialueeseen (T) ja on osa kaavassa osoitettua Talvivaaran tehdasalueen rakennuspaikkaa. Alue siirtyy kunnalle korvauksetta. Talvivaara Projekti Oy:n lähettämä kirje on esityslistan liitteenä Kunnanjohtaja Ehdotus Kunnanhallitus Sotkamon kunnanhallitus antaa suostumuksen siihen, että Talvivaaran asemakaava-alueella sijaitseva lakkautettava maantiealue voidaan liittää ilman erillistä korvausta viereiseen Talvivaara Projekti Oy:n omistamaan Ruusunmaa nimiseen kiinteistöön (765-402-60-18) käynnissä olevan maantietoimituksen yhteydessä. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. Talvivaara Projekti Oy, Lahnasjärventie 73, 88120 Tuhkakylä 23.6.2009 Kaavoittaja Juha Kaaresvirta 23.6.2009

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 299 Kunnanhallitus 166 16.06.2009 2.000.000 euron määräisen pitkäaikaisen lainan ottaminen investointien rahoittamiseen KHALL 166 Kunnankamreeri Kuluvan vuoden talousarvioon on merkitty otettavaksi 3.000.000 euroa pitkäaikaista lainaa investointien (kunnallistekniikka, hiekkatekonurmi, ylävesisäiliö, talonrakennus) rahoittamiseen. Kuluvana vuonna ei ole vielä ole nostettu talousarviolainaa. Kunnan maksuvalmiuden säilyttämiseksi on pyydetty luottolaitoksilta 2.000.000 euron lainatarjous seuraavilla ehdoilla: " lainamäärä : 2.000.000 euroa " laina-aika: 10 vuotta " lainan lyhennykset: puolivuosittain koron maksun yhteydessä jälkikäteen, ei vapaavuosia " lainan korko sidottu: 6 kk:n euriboriin, korkopäivät tod./360 tai " vaihtoehtoisesti 3 tai 5 vuoden kiinteä korko, korkoindikaatio ajankohta 3.6.2009 klo 14.00 " korkosidonnaisuuden vaihtamismahdollisuuden hinta/kerta vaihtuvakorkoisessa lainassa " tarjoukseen mahdolliset lainannostokulut, järjestelypalkkiot ja suoraveloituskustannukset " lainan nostaminen tapahtuu 18.6.2009 " mahdolliset sanktiot ja kulut lainan ennenaikaisen takaisin maksun yhtey dessä Tarjousten jättöaika on päättynyt 5.6.2009 klo 15.00. Tarjouksen ovat jättäneet Sotkamon Osuuspank ki, Sampo Pankki Oyj, Nordea Pankki Oyj, Kuntarahoitus Oyj ja Kuntien Eläkevakuutus. Yhteenveto tarjouksista esitellään kokouksessa. Kunnanjohtaja Ehdotus Kunnanhallitus päättää ottaa 2.000.000,00 euron Kuntarahoitus Oy:ltä seuraavin ehdoin: - laina-aika on 10 vuotta, ei vapaavuosia - lainan lyhennykset puolivuosittain koron maksun yhteydessä jälkikäteen - lainan korko sidottu 6 kk:n euriboriin + 0,600 % - yksikön marginaali, korkopäivät tod/360 - ei lainannosto- tai muita kuluja' - luoton ennenaikainen takaisinmaksu, korkosidonnaisuuden vaihto tai ylimääräinen lyhennys on mahdollista kronmääräytymisjaksson vaihtumispäivänä kuluitta - lainan nostaminen tapahtuu 25.6.2009 Kunnanhallitus

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 300 Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. Merkittiin, että Mirja Okkonen ilmoitti olevansa esteellinen eikä osallistunut asiankäsittelyyn ja päätöksentekoon, ja poistui kokouksesta tämän pykälän ajaksi. Otteet Sampo Pankki Oyj, Kainuuntie 26, 88600 Sotkamo 23.6.2009 Nordea Pankki Oyj, Kainuuntie 16 A, 88600 Sotlkamo 23.6.2009 Sotkamon Osuuspankki, Kainuuntie 22, 88600 Sotkamo 23.6.2009 Kuntien eläkevakuutus, Lainaryhmä, PL 425, 00101 Helsinki 23.6.2009 Kuntarahoitus Oyj, PL 744, 00101 Helsinki 23.6.2009 Kunnankamreeri Irene Toppinen 23.6.2009 Pääkirjanpitäjä Eija Sirviö 23.6.2009 _

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 301 Kunnanhallitus 167 16.06.2009 Työntekijöiden vakinaistaminen päivähoitoon 1.8.2009 alkaen KHALL 167 vs. varhaiskasvatuksen esimies Päivähoidon (työssä olevien) työntekijöiden lukumäärä 31.5.2009 oli 92. Päiväkodeissa työskentelee 65 työntekijää, joista määräaikaisessa työsuhteessa 21 ja perhepäivähoidossa 27 työntekijää, joista määräaikaisessa työsuhteessa 8. Yhteensä päivähoidossa määräaikaisessa työsuhteessa työskenteleviä työntekijöitä (lukuun ei sisälly sijaiset) on 29 eli 31,5 % kaikista päivähoidon työntekijöistä. Määräaikaisten työntekijöiden suhde vakituiseen henkilökuntaan nähden on liian suuri. Kunnan päivähoito joutuu kilpailemaan osaavasta ja koulutetusta työvoimasta yhä ankarammin ja työntekijän sitouttaminen kunnan työntekijäksi määräaikaisin työsopimuksin on kovin epävarmaa. Kunta on satsannut määräaikaisiinkin työntekijöihin rahaa ja työaikaa kustantamalla mm. heidän täydennyskoulutuksiaan. Osa määräaikaisista työntekijöistä on hoitanut tehtäviään jo useamman vuoden ajan, joten määräaikai suudelle ei löydy enää perusteltua syytä. Työsopimusten ketjuttaminen an taa jo sinällään oikeuden paikan vakinaistamiselle, mikäli määräaikaisuu delle ei löydy kunnon perusteita. Nyt vakinaistettavaksi esitettävien työnte kijöiden kohdalla tällaista perustetta ei ole. Työntekijöiden palvelusuhteiden kesto: - lto Laura Heikkinen vuodesta 2001, yhtäjaksoisesti 1.8.2006 alkaen - lto Liisa Suutarinen vuodesta 2006, yhtäjaksoisesti 23.6.2008 alkaen - lh Maarit Komulainen vuodesta 2001, yhtäjaksoisesti 6.8.2007 alkaen - pk-apul. Tuulikki Moilanen vuodesta 2004, yhtäjaksoisesti 1.8.2004 alkaen - pph Sirpa Malinen yhtäjaksoisesti 16.10.2006 alkaen Lastentarhanopettajien koulutuksen päättyminen Oulun yliopiston Kajaanin opettajankoulutuslaitok sessa vähentää alalle töihin tulevien varhaiskasvatuksen ammattilaisten määrää. Lastentarhanopettajan tehtävään vakinaistettavista Liisa Suutarinen on koulutukseltaan lastentarhanopettaja/ luokanopettaja ja Laura Heikkinen sosionomi. Eläkkeelle jäävien perhepäivähoitajien tilalle on vaikeaa saada uusia työntekijöitä, koska kotona tapah tuva lastenhoitotyö ei houkuttele alalle. Uusien perhepäivähoitajien rekry tointi huhtikuussa ei tuonut juuri lainkaan helpotusta päivähoitopaikkatilan teeseen. Kunnan tavoitteena on ollut jo pitkään perhepäivähoitajien määrän säilyttäminen vähintään nykyisellä tasolla, mieluummin jopa hieman kas vattaa sitä. Viiden vuoden sisällä nykyisistä 19 vakinaisesta perhepäivähoi tajasta jää eläkkeelle 8. Ikääntyvien perhepäivä-

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 302 hoitajien odotettavissa olevat pitkät sairauspoissaolot lisäävät paineita uusien päivähoitopaikkojen järjes tämiseksi. Mikäli uusia koulutettuja perhepäivähoitajia vain on saatavilla, heidät olisi pystyttävä ottamaan vakituiseen työsuhteeseen palvelualuejohta jan päätöksellä ilman erillistä käsittelyprosessia kunnanhallituksessa. Syntyvyys tullee pysymään lähivuodet nykyisellä tasolla (n. 93-105 lasta/v). Lapsia päivähoidossa 29.5.2009 oli 435. Hoidettavien lasten lukumäärä ensi toimikaudelle on tässä vaiheessa jo 400 lasta ja luku tulee vielä kasvamaan syksyn kuluessa. Päivähoitohenkilöstön tarve tulee pysymään lähivuodet kutakuinkin nykyi sellä tasolla. Subjektiivinen oikeus päivähoitoon antaa vanhemmille mah dollisuuden pitää lapsiaan hoidossa, vaikka toinen tai molemmat vanhem mat olisivat kotona työttömyyden, lomautusten tai perhevapaiden vuoksi, mitä mahdollisuutta vanhemmat enenevässä määrin nykyään myöskin käyt tävät. Tämän vuoksi myöskään taloussuhdanteiden heilahtelut eivät näy ra dikaalina päivähoidon tarpeen vähenemisenä. Kunnanjohtaja Ehdotus Kunnanhallitus antaa luvan vakinaistaa seuraavat varhaiskasvatuksen työntekijät: - Lastentarhanopettajan tehtävään Laura Heikkinen (pk Satuvakka) - Lastentarhanopettaja tehtävään Liisa Suutarinen (Tiilikankaan pk) - Lastenhoitajan tehtävään Maarit Komulainen (Leivolan pk) - Päiväkotiapulaisen tehtävään Tuulikki Moilanen (pk Satuvakka) - Perhepäivähoitajan tehtävään Sirpa Malinen (Perhepäivähoito/hoitajan omassa kodissa tapahtuva hoito) Lisäksi kunnanhallitus päättää, että palvelualuejohtaja saa ottaa ilman kunnanhallituksen erillistä lupaa vakinaiseen palvelussuhteeseen perhepäivähoitajia, jotka hoitavat omassa kodissaan lapsia. Kunnanhallitus Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan ehdotuksen. Otteet vs. varhaiskasvatuksen esimies Heikki Niskanen 23.6.2009

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 303 Kunnanhallitus 168 16.06.2009 Vuoden 2009 talousarvion tarkastelu KHALL 168 Kunnankamreeri Kunnanvaltuusto on 22.12.2008 hyväksynyt talousarvion vuodelle 2009. Talousarvio osoittaa vuosikatteeltaan - 2,5 milj. euroa ja on poistojen jälkeen alijäämäinen 4,8 milj. euroa. Hyväksymisen jälkeen on Suomen yleisessä taloudellisessa tilanteessa tapahtunut merkittäviä muutoksia. Viime vuonna alkanut kansantalouden kasvuvauhdin hiipuminen on johtanut talouden jyrkkään alamäkeen. Myös vuodelle 2010 on esitetty miinusmerkkisiä lukuja, mikä merkitsee kokonaistuotannon supistumista vuosina 2009 ja 2010 yhteensä 7-8 prosenttia. Kuntataloudessa muutokset näkyvät rajuimmin verotulojen vähenemisenä. Sen johdosta kunnat ovat joutuneet muuttamaan kuluvalle vuodelle laadittuja verotuloarvioita sitä mukaa, kun on saatu yhä heikkeneviä arvioita kokonaistaloudellisesta kehi tyksestä. Kuntaliiton uusimman kuntataloustiedotteen verotuloarvio perus tuu valtiovarainministeriön suhdanne-ennusteessa esitettyyn kokonaistalou delliseen kehitykseen ja huhtikuussa käytettävissä oleviin tietoihin. mm. ve rotulojen tilityksistä. Uusimman verotuloarvion mukaan kunnan kuluvan vuoden talousarvioon merkitty kunnallisveron tuotto 24.200.000 euroa on mahdollista kertyä, samoin kiinteistövero 1.680.000 euroa. Sen sijaan yhteisöverotulo jää runsaat 0,5 milj. euroa alle arvion. Sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuspäätös on 79.330 euroa vä hemmän kuin talousarviossa, mutta yleisen valtionosuuden yhteydessä mak settava verovähennysten kompensaatio 168.380 euroa puuttuu talousarvios ta. OPM:n valtionosuuspäätös on 0,35 milj. euroa enemmän kuin talousar viossa. Talousarvion lukema on oikeampi ja siltä osin valtionosuuden en nakko tulee kuukausittain liian suurena. Kainuun Energia Oy:n osinko on tullut 265.000 euroa ennakoitua suurempana. Käyttöomaisuuden myyntivoittoja, joita ei budjetoida, on kertynyt 5.6.2009 mennessä 131.193 euroa. Loppukertymä lienee hieman yli 200.000 euroa. Valtionosuuksien, osinkotulon ja myyntivoittojen lisätuloilla saataneen korvatuksi yhteisöve ron vajaus. Budjettiin merkityt 121.000 euron korkotuotot jäävät alle arvion, koska tuottoja kertyy vain lunastetta vien hallien pääomista, ei pankkitileiltä tai talletuksista. Vastaavasti korko menot saattavat ylittyä, koska alkuvuoden on ollut käytössä luotollinen sek kitili Nordea Pankissa. Luottolimiittiä joudutaan käyttämään jatkossakin 25.6.2009 nostettavasta 2 milj. euron lainasta huolimatta. Kainuun maakunta -kuntayhtymän kuluvan vuoden lopullisen laskun ennakkoarvio saadaan heinäkuun alussa, kun vuoden 2008 verotuksen ennakkotiedot tulevat julki. Lopullinen laskun määrä on selvillä verotuksen val-

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 304 mistuttua lokakuun lopussa. Jos käyttötalous toteutuu muutoin talousarvion mukaisena ilman määrärahamuutoksia, tilinpäätös on 3-4 miljoonaa alijäämäinen. Bruttoinvestointien määrä on talousarviossa 3.751.800 euroa ja nettoinvestoinnitkin 3.277.700 euroa. Vuoden 2009 talouden osalta Johtoryhmä on palvelualueittain käynyt läpi mahdollisia toiminnallisia valintoja ja näiden vaikutuksia vuoden 2009 ennustettuun taloudelliseen tu lokseen. Kunnanjohtaja on evästänyt erikseen palvelualueet budjettikuriin kirjeellä 7.1.2009 ja useissa keskusteluissa kevään aikana on painotettu ta loudellisen tilanteen tiukkenemista. Tavoitteena palvelualueilla on ollut oman toiminnan ja käyttösuunnitelman osalta hakea sellaiset harkinnanva raiset ja muuten sitomattomat kohteet, joista tälle vuodelle säästöä olisi saa tavissa. Liitteenä ovat palvelualuejohtajien esitykset säästökohteista ja talouden tasapainottamistoimenpiteiden käynnistämisestä vuoden 2009 osalta. Yhteenveto näistä on seuraava: Palvelualue Esitetyt säästöt 2009 Hallintopalvelut 50.000 Tekniset palvelut 155.000 Sivistyspalvelut 106.000 Yhteensä 311.000 Bruttoinvestointien määrä talousarviossa on 3.751.800 euroa ja nettoinvestointien määrä 3.277.700 eu roa. Investointiohjelmaan on tehty erillisten kohteiden osalta tarkennuseh dotuksia siten, että nettosummaksi tulisi 2.791.000 euroa. Investointiohjel man tarkennukset ovat pääasiassa kohteiden siirtämisiä tuonnemmaksi. In vestointiohjelman tarkennuksilla tavoitellaan lainanottotarpeen minimoi mista vuodelle 2009. Lisäksi on tarkasteltu erillisiä käyttöomaisuuserien myyntimahdollisuuksia yhteensä 1.860.000 euron arvosta. Henkilöstön osalta säästöt vuonna 2009 ja tulevina vuosina pyritään kohdentamaan palvelujen raken nemuutokseen perustuen luontaiseen poistumaan (kts. erillinen liite). Sopimusperusteiset käyttötalouden kuluerät ovat pääasiassa vuoden 2009 osalta jo sidottuja ja tällais ten tasapainottamistoimenpiteiden vaikutukset tulevat voimaan pääasiassa suunnittelukauden vuosina 2010-2012. Neuvottelut näiden osalta eri osa puolten kesken ovat käynnissä. Asiaa selvitetään tarkemmin kokouksessa.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 305 Kunnanjohtaja Ehdotus kokouksessa Palvelualueiden esitykset tuodaan kunnanhallitukselle tiedoksi ja sitomattomat, harkinnanvaraiset menot ja kohteet jäädytetään heinäkuussa pidettävään kunnanhallituksen kokoukseen saakka. Myytävien kohteiden listan valmistelua jatketaan ja ryhdytään myyntitoimenpiteisiin. Kunnanhallitus Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan kokouksessa tekemän ehdotuksen. _ Otteet Sivistyspalvelujen palvelualue 23.6.2009 Tekninen palvelualue 23.6.2009 Hallintopalvelujen palvelualue 23.6.2009 _

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 306 Kunnanhallitus 155 02.06.2009 Kunnanhallitus 169 16.06.2009 Kontinjoen päiväkodin laajennus- ja peruskorjaustöiden sekä koulun teknisten työtilojen peruskorjauksen aloittaminen KHALL 155 Tekninen palvelut Palvelualuejohtaja Kontinjoen päiväkodin laajennus- ja peruskorjaus sekä teknis ten työtilojen ja piha-alueitten suunnitelmat on laadittu yhdessä toimitilojen tarvitsijoiden ja teknisen henkilöstön kanssa. Pääsuunnittelijana on ollut ark kitehti Si mo Kar jalainen Kajaa nista. Kontinjoen päiväkotitilat on suunniteltu noin 20 lap sen ryhmälle. Sa massa yhteydessä kunnos te taan myös kou lun tekniset työtilat ja pi ha-alueen tur valli suutta pa ran ne taan uusilla pihajärjestelyillä. Lisäksi terveystarkastajan anta ma lausunto päiväko din puutteista on ollut suunnittelun lähtöaineistoa. Suunnitelmat käsittävät päiväkotitilojen laajennusta 54,5 m² ja pe rus korjaamista 89,5 m² lisäksi koulun teknisten työtiloja kunnostetaan 73,7 m². Rakennuksen talotekniikka jou du taan uu si maan ko ko naan il man vaih don ja sähkön osalta sekä myös jätevesipuhdistamo uusitaan. Hankkeesta pyydettiin urakkatarjoukset, siten että I-vaiheen rakentaminen tapahtuisi tänä vuonna päiväkotitilojen osalta ja II-vaiheessa vuonna 2010 rakennettaisiin tek ni set työtilat ja pihajärjestelyt. Saadut halvimmat urakkatarjoukset jakautuvat seuraavasti: 1-vaihe (alv 0 %) II-vaihe (alv 0 %) Yhteensä Rakennusurakka 141.616,00 54.914,00 196.530,00 Sähköurakka 19.900,00 15.300,00 35.200,00 LVI-urakka 84.974,96 25.925,04 110.900,00 Yhteensä 246.490,96 96.139,04 342.630,00 Vaihtoehtoja hankeen eteenpäin viemiseksi ovat esimerkiksi: 1. Hankkeelle annetaan tämän vuoden I-vaiheen toteutukseen 280.000 euron rahoi tus, joka sisältää rakentamisen lisäksi lisä- ja muutostyövaraukset se kä suunnit telupalkkiot. Vuonna 2010 toteutetaan II-vaihe, jonka kustannukset ovat noin 115.000 euroa muutos- ja lisätyövarauksina sekä valvontatyökustannuksineen. Hankkeelle tulisi saada lupa aloittaa työt heti, koska ra kentamis ohjelman mukaan päiväkotiti lat tulee olla valmiina elokuun loppuun men nessä. 2. Hankkeen tarpeellisuus arvioidaan syksyllä laadittaessa vuoden 2010 ta-

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 307 lousarviota. Urakoille jätetään mahdollisuus hankeen toteuttamiseen 2010 tarkastamalla annetut tarjoukset rakennuskustannusindeksillä. 3. Tänä vuonna toteutetaan ainoastaan pakolliset terveysviranomaisten mää räämät toimenpiteet. Tämän vuoden talousarvioon hankkeelle on varattu rahaa 130.000 euroa. Syksyllä asian valmisteluvaiheessa ei ollut tarkkoja lähtötietoja hankkeen laajuudesta, joten kustannusarviointi oli hankalaa. Jatkossa suun nit te lulle tulisi varata riittävästi aikaa, jotta saataisiin kustannuslaskelmat suo rittaa riittävän lähde aineiston pohjalta. Lisätietoja asiasta antaa palvelualuejohtaja Pentti Piirainen, puh. 08-6802 137, 044-7502 138 tai pentti.piirainen@sotkamo.fi. Kunnanjohtaja Ehdotus Kunnanhallitus Kunnanhallitus päättää, että terveysviranomaisten korjausehdotusten tekemiseen haetaan jatkoaikaa 31.10.2010 saakka ja että laajennus- ja peruskorjaustöiden sisältö tässä vaiheessa arvioidaan uudelleen. Käydyn keskustelun jälkeen kunnanhallitus puheenjohtajan ehdotuksesta yksimielisesti päätti jättää asian pöydälle seuraavaan kokoukseen saakka. Otteet Tekninen johtaja Pentti Piirainen 9.6.2009 KHALL 169 Hallintojohtaja Kunnanjohtaja Ehdotus kokouksessa Kunnanhallitus Tekninen johtaja Pentti Piirainen saapuu asiantuntijana kokoukseen se lostamaan laajennus- ja peruskorjaushanketta. Kokouksessa esitellään myös terveysviranomaisten asiaa koskeva lausunto. Kunnanhallitus päättää, että investointia lykätään vuoteen 2010 kunnan talouden tasapainottamiseen tarvittavien toimenpiteiden perusteella. Ympäristöterveydenhuolto on antanut luvan jatkaa toimintaa 31.10.2010 saakka. Kunnanhallitus hyväksyi kunnanjohtajan kokouksessa tekemän ehdotuksen.

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 308 Otteet Ympäristö- ja tekninen lautakunta 23.6.2009 vs. varhaiskasvatuksen esimies Heikki Niskanen 23.6.2009

SOTKAMON KUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2009 309 Kunnanhallitus 170 16.06.2009 Ympäristö- ja teknisen lautakunnan yksityisteiden avustusten jakamista koskevan päätöksen ottaminen kunnanhallituksen käsiteltäväksi KHALL 170 Hallintojohtaja Otto-oikeuden käyttäminen seuraavasta ympäristö- ja teknisen lautakunnan päätöksestä: YMPTEKLT 83 Yksityisteiden avustusten jakaminen vuodelle 2009 Suunnitteluinsinööri Kuluvan vuoden talousarviossa on varattu yksi tyisteiden avustamiseen yhteensä 621.000. Avustussummasta 210.500 on varattu perusparannuskohteisiin. Tulopuolelle on varattu 203.850, jo ka koostuu arvioiduista perusparannuskohteiden valtion avustuksista 154.000 ja tiekuntien maksuosuuksista 25.700. Lisäksi on arvioitu jul kisyhteisöjen kunnossapidon maksuosuuksiksi 22.600, sekä muut liike toiminnan tuotot 1.550. Tieavustuksiin on nettona 417.150. Perusparannuskohteista kuluvalle vuodelle on saatu myönteinen päätös Mustinniemen ja Ylipuron yksityisteiden parantamiseen. Hankkeiden veroton kustannusarvio on yhteensä 145.082. Tuloiksi on arvioitu valtion avustukset yht. 106.200 ja tiekuntien maksut yht. 17.700. Muiden kohteiden avustamisesta ei tällä hetkellä ole varmuutta. Vuoden 2008 hoitokulujen mukaan toteutuneet yhteisöjen maksamat kunnossapidon maksuosuudet ovat 28.730,23. Tieavustukset on laskettu siten, että alle kilometrin ja vuoden 2005 alusta avustuksen piiriin otettujen teiden avustus on 200 /km. Tiekuntien hoidossa oleville teille tilityksen mukaan tai kohtuulliseksi katsottavat hoitokulut. Tiekuntien hoitamien teiden avustuksesta on vähennetty yhteisöjen maksuosuus yksikköjaon mukaisesti. Yksityisteiden perusparannukseen 210.500 ja Kainuun yksityistieverkon kehittämishankkeeseen 1.675,00, loppuosa määrärahasta kunnan hoidossa oleville teille. Kuluvan vuoden yksityisteiden avustukset on laskettu seuraavasti: - Kainuun yksityistieverkon kehittämishanke 1.675,00 - Yksityisteiden parantaminen 210.500,00 - km-perusteinen avustus 145,04 km x 200 /km 29.014,00 - tilitykset 35,660 km x 505,75 /km 18.034,90 - kunnan hoidossa olevat tiet