JPK STARS 07 TURNAUS 2.4.2016 ALAJÄRVI
HEI JA TERVETULOA ALAJÄRVELLE Tervetuloa järjestyksessä kolmanteen JPK Stars - turnaukseen. Alajärven jäähalli on ollut pystyssä vuodesta 2013 ja hallissa on ehtinyt olla jo monenlaista tapahtumaa. Turnauksia seuran joukkueet ovat järjestäneet monissa ikäluokassa. Huutokauppaa on pidetty Huutokauppakeisari Aki Palsanmäen johdolla, ja on ollut LAN tapahtuma verkkopelaamisesta kiinnostuneille. Perinteitä kunnioittaen JPK 06-07 järjestää kolmannen Stars-turnauksen. Uskon ja toivon, että taas viikonlopun jälkeen tapahtumaan osallistuneet pelaajat, valmentajat, toimitsijat, tuomarit, vanhemmat ja katsojat ovat saaneet nauttia jääkiekon hienoista elämyksistä. Tähän me kaikki tapahtumaan osallistuvat voimme vaikuttaa omalta osaltamme kunnioittaen kaikkia eri rooleissa toimivia. Tehdään turnauksesta positiivinen tapahtuma, jossa on tilaa onnistumisille ja epäonnistumisille. Nautitaan hyvistä peleistä ja pelataan kovaa, mutta reilusti. Kiekkoterveisin Nuorisovalmennuspäällikkö Siren Ismo
OHJEITA JOUKKUEILLE Viikonloppuna pelataan kaksi erillistä turnausta lauantaina 07- ja sunnuntaina 06-turnaus. Molemmat turnaukset ovat yksipäiväisiä Joukkueenjohtajat ilmoittautukaa turnaustoimistoon niin saapuessanne kuin lähtiessänne turnauksesta. Turnaustoimisto turnaustoimisto sijaitsee jäähalliin toisessa kerroksessa, kahviossa heti tiskin jälkeen vasemmalla turnaustoimisto auki lauantaina klo 08:00 19;00 Turnausaikataulu Turnauksen aikataulu on tiukka ja on erittäin tärkeää, että turnaukset suoritetaan aikataulussa. Turnauskahvio Turnauskioski palvelee jäähallin toisessa kerroksessa Makkaroita saatavilla alakerrassa katsomon vieressä Ensiapupiste sijaitsee Ensiapupiste sijaitsee turnaustoimistossa Kilpailutoimiston henkilökunta turnauspäällikkö: Juha Särkijärvi 040 70 837 92 turnaustoimisto palvelee koko turnauksen ajan kaikissa turnaukseen liittyvissä asioissa Pukuhuoneet turnauksen aikana pukuhuoneisiin sijoittelu nähtävissä ilmoitustauluilla jäähalliin tultaessa vasemmalla seinustalla turnaustoimisto opastaa tarvittaessa pukuhuoneisiin Ruokailu jäähallilla ei ole ruokailua suosittelemme teitä käyttämään läheistä ABC-ravintolaa ks. erillinen esite Turnausta voi seurata sähköisestä tulospalvelusta http://gameresultsonline.com/jpk
JPK STARS 07 OTTELUOHJELMA LA 2.4.2016 A-lohko B-Lohko C-lohko Jpk Musta He-Ki Torpedos He-Ki Rockets JyKi1 Jpk Punainen Hermes JYP Valkoinen JyKi2 Jyp Punainen S-Kiekko Sininen JYP Musta S-Kiekko Musta Alku Loppu Kenttä 1 Kenttä 2 9:00 9:20 He-Ki Rockets - Hermes Jyp Punainen - S-Kiekko Musta 9:25 9:45 JPK Musta - JyKI 1 JYP Valkoinen - S-Kiekko Sininen 9:50 10:10 S-Kiekko Musta - He-Ki Rockets Hermes - Jyp Punainen JÄÄDYTYS 10:30 10:50 JPK Punainen- He-Ki Torpedos Jyki2 - JYP Musta 10:55 11:15 Jyki1 - JYP Valkoinen S-Kiekko Sininen - JPK Musta 11:20 11:40 He-Ki Rockets - Jyp Punainen S-Kiekko Musta -Hermes JÄÄDYTYS - Ruokailu - KIEKONHEITTO 12:20 12:40 JYP Musta - JPK Punainen Jyki2 - He-Ki Torpedos 12:45 13:05 JPK Musta - JYP Valkoinen JyKi 1 - S-Kiekko Sininen 13:10 13:30 JyKi2 - JPK Punainen He-Ki Torpedos- JYP Musta JÄÄDYTYS 13:45 14:05 Jatkosarja F: A3-C3 Jatkosarja G: A4-C4 14:10 14:30 Jatkosarja D: C1-B2 Jatkosarja E: A2-C2 14:35 14:55 Jatkosarja F: C3-B4 Jatkosaja: G: B3-C4 15:10 15:30 Jatkosarja D: A1 -B2 Jatkosarja G: A4-B3 15:35 15:55 Jatkosarja F: A3-B4 Jatkosarja E: B1 - A2 JÄÄDYTYS 16:10 16:30 Jatkosarja D: C1-A1 Jatkosarja E: B1-C2 JÄÄDYTYS 16:45 17:05 Sijat 9-10 (F2-G2) Sijat 11-12 (G3-F3) 17:15 17:35 Sijat 5-6 (D3-E3) Sijat 7-8 (F1 - G1) 17:40 18:00 Semifinaali 1 (D1-E2) Semifinaali 2 (E1-D2) JÄÄDYTYS 18:15 18:35 Loppuottelu Pronssiottelu
JOUKKUEET LAUANTAI JPK MUSTA Ruokaulutauko klo 11:15 12:45 8 Kantanen Eevertti 17 Järvinen Joonas 19 Siikala Niko (Y) 24 Mäntyniemi Jesse 38 Herrala Ohto 41 Kivinen Santtu MV 48 Rintala Julius 61 Toppinen Ilpo JPK PUNAINEN Ruokaulutauko klo 10:50 12:20 32 Niemenaho Verneri MV 2 Seppälä Jonatan 11 Rintala Lauri 18 Kytölä Elias 27 Kari Sofia 37 Herrala Jussi 46 Lammi Jere 50 Niukkanen Nooa (Y) 51 Nieminen Lennu (YY)
S-KIEKKO MUSTA Ruokaulutauko klo 11:40 alkaen 2 Saku Ylinen 9 Miska Ranta 11 Jimi Keisala mv 12 Peetu Mattila 15 Samuli Haapala 18 Jooel Vinni 20 Lauri Hermans 23 Heta Yli-Luukko 30 Väinö Rantakömi 61 Leevi Viitamäki Lenni Malkola S-KIEKKO SININEN Ruokaulutauko klo 11:15 12:45 1 Valtteri Keinänen MV 4 Nenna Kantoniemi 6 Nuutti Karling 13 Aleksi peltokangas 17 Konsta Kantoniemi 21 Rony Mäki-Jussila 22 Waltteri Takala 24 Akseli Mäkinen 27 Huuko Palonen 32 Venneri Aro 37 Jussi Sepponen
HERMES Ruokaulutauko klo 11:40 alkaen 31 Saastamoinen Annika MV 42 Hakamäki Leevi 47 Elo Aapo 50 Virkkala Lauri 52 Salmi Oliver 55 Kotajärvi Jesper 56 Kivinen Miro 57 Vuorinen Onni 62 Purontaka Peetu 64 Runnakko Taavi JYP PUNAINEN Ruokaulutauko klo 11:40 alkaen 17 Kauno Otso 22 Lautala Aleksi 26 Mikkola Samuli 14 Paksuniemi Valtteri 28 Pitkänen Kasper 18 Pitkänen Tuuka 5 Ronkainen Markus 51 Toikkanen Veeti 25 Tuomaala Kaapo 24 Åkerman Aapo
JYP MUSTA Ruokaulutauko klo 10:50 12:20 46 Antila Leevi 59 Kytölä Kalle 41 Manninen Janus 3 Määttä Lenni 65 Olli Kasper 23 Polas Verneri 51 Rautiainen Aleksi 36 Seppänen Juhana 64 Syvänperä Alpo 29 Vertamo Tuukka JYP VALKOINEN Ruokaulutauko klo 11:15-12:45 34 Jolanki Luka 20 Jääskeläinen Leo 5 Karhu Atte 31 Kokkonen Leevi 52 Laitinen Arttu 4 Pappinen Ilmari 27 Saari Eemil 54 Tiainen Toivo 63 Toivanen Taavi 62 Turpeinen Veeti
HE-KI ROCKETS Ruokaulutauko klo 11:40 alkaen 40 Mikael Luoma (Y) MV 6 Lenni-Samuli Harri 16 Iikka Raninen 22 Aku Rajamäki 24 Samuli Sulkakoski 34 Aliisa Sarkaranta 50 Aatu Rintala 64 Niko Tuuri 87 Ilmari Annala 88 Samu Kankaanpää 89 Reese Patmore (Y) HE-KI TORPEDOS Ruokaulutauko klo 10:50 12:20 99 Viljami Kukkola MV 15 Milla Annala 10 Mikael Salomaa 11 Eero Kalliokoski (YY) 13 Eero Koivumäki 23 Urho Kangas (Y) 33 Elmeri Luoma 38 Alvar Autio 56 Luukas Mäki 86 Eljas Hovila
JYKI 1 Ruokaulutauko klo 11:15-12:45 49 Kerttu Kuja-Halkola MV 6 Lauri Laukkanen 13 Veeti Hurskainen 42 Miro Korhonen 43 Joonatan Jakola (Y) 56 Miska Lamberg 61 Eetu Saramäki 84 Paavo Lamberg JYKI 2 Ruokaulutauko klo 10:50 12:20 48 Kasper Hirvonen MV 4 Venni Hietala 5 Lauri Tourunen 11 Joona Ukkonen 36 Veeti Ikonen 43 Mikko Tikka 54 Jere Inkinen 60 Aaro Kuorelahti
TURNAUKSEN SÄÄNNÖT Puolikas kenttä Peliaika Pelit pelataan puolikkaalla kentällä Peliaika 20min. Kahden minuutin vaihdot Katkon jälkeen peli aloitetaan tuomarin toimesta keskeltä Kotijoukkue Kotijoukkue on otteluohjelmaan merkitty otteluparin ensiksi mainittu joukkue. Koti- ja vierasjoukkueiden vaihtoautiot on merkattu. Tuomarointi Tuomareina toimivat seuran nuoret, vanhemmat tai jääkiekkoa harrastaneet. Tuomarilla on oikeus tiputtaa kiekko aloitusympyrään jos hän katsoo joukkueen viivyttelevän tarkoituksella. (esim. pelin viimeiset minuutit, kokonaisajan täyttyminen) Aikalisän käyttö ei ole sallittua Maalivahdin voi ottaa halutessaan pois ja laittaa viidennen kenttäpelaajan jäälle. Alkulohkojen ja jatkolohkojen sijoituksen ratkaisee: 1. pisteet 2. keskinäinen ottelu 3. tehdyt maalit 4. jos tämäkin tasan ratkaisee arpa. Näissä peleissä voitosta saa 2 pistettä ja tasapelistä yhden pisteen. Turnauksen pelit Joukkueita kaikkiaan kaksitoista - Pelataan kolmessa alkusarjassa - Sen jälkeen kaksi parasta pääsevät kahteen ylempään jatkolohkoon - Kaksi alkusarjojen heikointa kahteen alempaan jatkosarjalohkoon - Kahdesta ylemmästä jatkosarjalohkosta kaksi parasta pelaa ristiin semifinaalin E1 F2 ja F1 ja E2. Sen lisäksi kulta ja pronssiottelu - Alemmat jatkosarjat pelaavat suoraan sijoituksesta
Rangaistuslaukaukset Y-pelaajat Jos sijoituspeli, semifinaali, pronssiottelu tai kultaottelu on tasan, ratkotaan voittaja kolmella rangaistuslaukauksella per joukkue. Samaa laukaisijaa ei saa käyttää kuin kerran. Jos tilanne on tasan kolmen laukaisijan jälkeen, jatketaan yksittäin kunnes eroa saadaan Joukkueessa voi olla kaksi Y- pelaajaa (s. 01.10 31.12.2006). Lisäksi yksi Y-pelaaja (s. 2006), joka on korkeintaan joukkueen keskitasoa. Y-pelaajat ilmoitettava etukäteen kaikille joukkueille Muilta osin noudatetaan Suomen Jääkiekkoliiton F-juniorisääntöjä Jury ja vastalauseet Vastuut Palkinnot Turnauksen juryn muodostavat turnauspäällikkö Juha Särkijärvi ja ottelun tuominneet tuomarit. Vastalausemaksu on 100eur. Vastalauseet on toimitettava turnauspäällikölle kirjallisena viimeistään 10 min ottelun päätyttyä. Vastalausemaksua palautetaan ainoastaan jos turnauksen jury hyväksyy vastalauseen. Turnausjärjestäjä ei vastaa osallistuvien joukkueiden mahdollisista tapaturmista tai muista vahingoista. Kolme parasta joukkuetta palkitaan pokaalein. Pokaalit turnaukseen on lahjoittanut: Turnauspalvelu Turnauksessa on käytössä sähköinen tulospalvelu http://gameresultsonline.com/jpk joka sisältää mm. joukkueiden pelaajalistat ja otteluohjelman. Turnauksen kulkua voi seurata kyseisiltä sivuilta. Kiitos kaikille osallistuneille joukkueille!
KIEKONHEITTO Kiekonheittokisa käydään lauantaina 2.4.2016 klo 11.40. Numeroituja kiekkoja voi ostaa jäähallin kahviosta. Yksi kiekko maksaa 2, 3 kiekkoa yhteensä 5. Palkintoja kisassa voittavat ne, jotka heittävät kiekkonsa lähimmäksi keskiympyrää. Heittäminen tapahtuu vaihtoaitiosta kuuluttajan ja järjestäjien ohjauksen mukaan. Palkintona Warriorin Junior maila. Nähtävänä turnaustoimistossa
JÄÄHALLIN KARTTA Jäähallin osoite: Järviseudun Jäähalli, Kurejoentie 2, 62900 Alajärvi VARUSTETILA 1 2 3 4 PUKUKOPIT Hermes 1 Jyp 4 S-kiekko 2 He-Ki Urheilukenttä, pukutila 1 Jyki 3 JPK Urheilukenttä. pukutila 2
RUOKAILUPAIKKA