18 2016 Kesiviio 4.5.2016 Kromin iiltoa, aurinoa ja juhlamieltä» Upeat autot ja aunis ilma ruunasivat vapunvieton Sastamalan Vammalassa. Nilssonit tulivat paraatiin Ruotsista asti. Minna Isotalo minna.isotalo@alueviesti.fi Vapunpäivää vietettiin Sastamalassa perinteisesti museo- ja harrasteajoneuvojen paraatin mereissä. Aurinoinen ja lämmin sää suosi tapahtumaa, ja ihmiset olivat lähteneet runsain jouoin vappua juhlistamaan. Vammalan tori, Puistoatu ja paraatireitin varret täyttyivät muavasti yleisöstä. Paraatin puuhamies, Martti Lehtinen oli syystäin tyytyväinen. "Yleisö sen tapahtuman teee. Ihmiset olivat hyväntuulisina, iloisella mielellä liienteessä. Luulenpa, että tapahtumassa oettiin yleisöennätys. Taraa ävijöiden luumäärää on mahdoton arvioida, mutta useampia tuhansia veiaisin." Maria, Olivia ja Patri Nilsson seä Chevrolet Bel Air Donna. SANA OMAPERÄISESTÄ ja hausasta tapahtumasta oli iirinyt Pohjanlahden taase sillä seuraamusella, että Nilssonin perhe Ruotsin Stallarholmenista paasi lauunsa ja matasi silmäteränsä, Don- na-nimisen vuoden 1959 Chevrolet Bel Airin era Vammalaan."Äitini on täältä otoisin, ja hän vinasi meille tapahtumasta. Taidamme olla yllytyshulluja", Maria Nilsson naureseli. "Ihana ilma, upeita autoja ja idyllinen pieni aupuni. Kannatti ehdottomasti lähteä", jutteli Patri Nilsson. "Tämä on ollut niin iva päivä, että tulemme toistein", Nilssonit vauuttivat. JÄRJESTYKSESSÄÄN 19. vappuparaatiin osallistui 195 menopeliä. Tänäin vuonna paraatin auneimmat ja omeimmat veheet arvioi olmiheninen raati. Autotalo Pelttarin toimitusjohtaja Jua Pelttari, vanhoja autoja harrastava entinen apulaisaupunginjohtaja Jaao Erjo seä Yle TV2:n entinen uuluttaja, nyyisin Uusi Päivä-sarjassa vaiuttava Johanna Pirttilahti-Mattila jaoivat mainetta ja unniaa neljässä eri ategoriassa. Rasaamman alustoluoan yösesi raati valitsi Veio Syrjän BUssing Emmelmanin vuosimallia 1961. Olavi Mäinen huristeli moottoripyörien sarjassa piiipaialle vuoden 1940 NSU tyyppi 251:llä. Tratoreissa voitto tuli Lasse Ojalan Zetor 25A Specialille. Kyseinen säsätin on vuoden 1956 peruja. Henilöautoissa näyttävimmäsi valittiin Tapio Niemen vaalea aunotar, vuoden 1960 Buic Electra. Yleisö sai tuttuun tapaan äänestää oman suosiinsa. Eniten ääniä ropisi Maru Aaltosen vuoden 1957 Chevrolet Bel Air 4D:lle. Chevrolet Bel Air 4D vuosimallia 1957 oli yleisön suosii. Hulinaa Vammalan torilla. M.O.P tarjosi muutain viihdyettä uin vuoden 1974 Plymouth Valiantin. Teuvo Suoniemen Opel Commodore vuosimallia 1967.
2 Kesiviio 4.5.2016 SEAT Leon ST -ffarmari al. 20 404 LISÄKSI TARJOAMME RAHOITUKSEN NYT 1,0 % KOROLLA + KULUT. GRILLIMAKKARAA TARJOLLA PERJANTAINA 6.5. KLO 18 20 TECHNOLOGY TO ENJOY Tarjoamme rajoitetun ajan sasalaista tenologiaa viiden vuoden tai 100 000 ilometrin tauulla*. Jos aipaat lisää syitä autonvalintaan, tässä niitä on: yli 100 testivoittoa, 4Drive-nelivetomallisto, täydet viisi tähteä törmäystestissä, tehoaat ja taloudelliset TDI- ja TSI-moottorit seä maailman-luoan ajo-ominaisuudet suomalaiselle lompaolle sopivaan hintaan. Kaien lisäsi saat nyt 1,0 % rahoitusoron aiiin SEAT-malleihin. Tervetuloa oeajolle. Leon ST 1.2 TSI 86 Reference alaen 20 404,07, autoveroton hinta 16 240, arvioitu autovero 3 564,07 CO2-päästöllä 119 g/m. Yhdistelmäulutus 5,1 l/100 m. Hinta sisältää toimitusulut 600. *Tarjous osee 1.4. 30.6.2016 tehtyjä uusia SEAT-asiaastilausia. Kuvan auto erioisvarustein. Esim. Leon ST 1,4 TSI Style 24 238,65, äsiraha/vaihtoauto 2 000, luotonperustamisulu 195, rahoitettava osuus 22 433,65, oro 1,0 %, sopimusaia 60, uuausierä 319,68, viimeinen suurempi erä 4 847,73. Käsittelypalio 10 /. Luottoustannuset yhteensä 1 480,47, luottohinta 25 719,12 ja todellinen vuosioro 2,18 %. Hinta sisältää toimitusulut. Edellyttää hyväsytyn luottopäätösen ja asovauutusen. Rahoitusen myöntää Pohjola Pani Oyj, Teollisuusatu 1 B, 00510 Helsini. Rahoitustarjous on voimassa 31.5.2016 asti tehtyihin ysityishenilöiden uusiin tilaussopimusiin. HULLUYÖ PERJANTAINA 6.5. VAIHTOAUTOIHIN RAHOITUSTARJOUS VAIN 0,95 % KOROLLA. *Esim. Jetta Comfortline 1,4 TSI 20 975, äsiraha/vaihtoauto 1 000, rahoitettava osuus 19 975, sopimusaia 72, uuausierä 297,37. K-erä sisältää oron 0,95 %, luotonperustamismasun 199 ja äsittelymasun 9 /. Luottoustannuset yhteensä 1 435,43, luottohinta 22 410,43 ja todellinen vuosioro 2,33 %. Edellyttää hyväsytyn luottopäätösen ja asovauutusen. Rahoitusen myöntää Pohjola Pani Oyj, Teollisuusatu 1 B, 00510 Helsini. Tarjous voimassa rajoitetun ajan uusiin tilaussopimusiin. Huittisten Laatuauto Oy Koreaosentie 75, Huittinen, vaihde 02-5601 670 02-5601 680: ma pe 9 18, la 10 14 ZZZ KXLWWLVWHQODDWXDXWR À Ville Leianen 02-5601 683 Terhi Niemenmaa 02-5601 684 Maro Solinen 02-5601 685 Mia Säviranta 02-5601 690 Hulluyö perjantaina 6.5. avoinna lo 21 asti. Tououun huoltottarjou set. Varmista DSG-vaihteiston toiminta. Van of the Year 2016 6. starjous u it o h a r t Ny rolla 1,95 % o swagenoo Vol llistoon. a m o t u a y hyöt Aito, aluperäinen jo 6. suupolvessa. Uusi Volswagen Transporter. Uusi Transporter on unnianosoitus aiansa edistysellisimmälle teniialle ja ajomuavuudelle. Transporterin ainutlaatuinen tarina perustuu innovatiiviseen suunnitteluun ja huolelliseen valmistuseen läpi vuosiymmenten. Jo vuodesta 1949 alaen Transporter on tarjonnut ominaisuusia, jota ovat toimineet esiuvina aiille hyötyautoille. Uuden aidon ja aluperäisen Transporterin tunnistaa jälleen erran edelläävijäsi. Hinta al. 34 126 tai esim. 477 /* Hinta CO₂-päästöllä 176 g/m, yhdistetty EU-ulutus 6,7 l/100 m. Hinta sisältää toimitusulut 600. Kuvan auto erioisvarustein. DSG-vaihteiston öljynvaihto Volswagen- ja Seat-henilöautoihin määräaiaishuollon yhteydessä Kesä tulee taas ja helteet lähestyvät. Ilmastointilaitteen huolto määräaiaishuollon yhteydessä 59 Volswagen Economy -tarjouset Yli 5-vuotiaille 4-sylinterisille Volswagen-henilöautoille Economy-huolto 190 Economy-huolto sisältää huolto-ohjelman muaiset tarastuset, moottoriöljyn ja -suodattimen vaihdon seä Volswagen Liiumisturvan. Liiumisturvan voimassaolo saattaa edellyttää lisätöitä, jota veloitetaan eriseen. Jaohihnan vaihto yli 5-vuotiaille Volswagen-henilöautoille, 4-sylinterisiin bensiinimoottoreihin *Esim. Transporter 2,0 TDI 62 W toimitusuluineen 34 125,47, äsiraha/vaihtoauto 6 825,09, luotonperustamismasu 185, rahoitettava osuus 27 485,38, sopimusaia 48, uuausierä 476,26, viimeinen suurempi erä 6 825,09. K-erä sisältää oron 1,95 % ja äsittelymasun 8 /. Luottoustannuset yhteensä 1 916,71, luottohinta 36 042,18 ja todellinen vuosioro 2,82 %. Edellyttää hyväsytyn luottopäätösen ja asovauutusen. Rahoitusen myöntää Pohjola Pani Oyj, Teollisuusatu 1 B, 00510 Helsini. Tarjous voimassa rajoitetun ajan uusiin tilaussopimusiin. 249 550 Tarjouset ovat voimassa 31.5.2016 asti tai niin auan uin tavaraa riittää. Tervetuloa ystävälliseen Volswagen-huoltoon. Huittisten Laatuauto Oy Koreaosentie 75, Huittinen, vaihde 02-5601 670 : ma pe 9 18, la 10 14 www.huittistenlaatuauto.fi Ville Leianen Terhi Niemenmaa Maro Solinen Mia Säviranta 02-5601 680 02-5601 683 02-5601 684 02-5601 685 02-5601 690 Volswagen- ja Seat-huolto ja -varaosat palvelevat ar. 8.00-16.30, huolto 02-5601 674, varaosat 02-5601 676, oriorjaamo 02-5601 675 Varaa huoltoaia netissä huittistenlaatuauto.fi
Kesiviio 4.5.2016 3 Parasta grilliesää! Mustang Montana aasugrilli aupan päälle! Kuusi poltinta, ovh. 489 euroa! Etu voimassa yli 5.000 euron vaihtoautoihin. Levorannasta LAAJA KASKO 150 ensimmäisesi vuodesi, un otat liiennevauutusen Fenniasta. Tarjous on voimassa henilöasiaaille 22. 5. asti. Varmista viihtyisät esäajelut! Turha aurata esärenaita pilalle. NELIPYÖRÄSUUNTAUS Ovh. 140 e, TARJOUS NYT 99 89 Ford määräaiaishuollon yhteydessä ILMASTOINTIHUOLTO Kiras tuulilasi on turvallisuusasia! Meiltä tuulilasivaihdot ja orjauset aiiin autoihin Huoltolasun voit masaa meillä myös osamasulla. Huolto Sastamala p. 03-512 7720 9HOVP[\Z QpYQLZ[`` QVWH PSTHU RpZPYHOHH @30 =(0/;6(<;6( Uuden Fordin auppa lentää, huippuvalioima tuoreita vaihdoeja! Ford Galaxy 2,0 TDCi 140 hv Trend 7 h -12 31.890 382 / Ford Mondeo 1,6 TDCi 115hv ECOnetic Ford Mondeo 2,0 EcoBoost 203hv PowerShift Titanium A6 Wagon -11 22.890 Start/Stop Edition 5-ov -14 25.890 Hurjan halpa rahoitus 0,99% + ulut! Ford Grand C-Max 2,0 TDCi 140 hv Power Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 Shift autom. Trend A6 7 h -13 20.890 hv Trend X 5 d -14 19.890 254 / 277 / 312 / 9HOVP[\Z QpYQLZ[`` QVWH RR THRZ\HQHSSH 242 / Ford Focus 1,0 EcoBoost 100 hv Ford Fiesta 1,0 EcoBoost 100hv Start/Stop Trend 5 d -13 15.390 Start/Stop Titanium 5 d -13 14.890 190 / 184 / Täällä on tilaa! Massiivinen matustusmua- Huippuvarustein, vähänaj., 1 om., Webasto, 203 hv uljettaa isonin poruan vaivatta ja aiissa Juuri huollettu, vaihteistoöljy vaihdettu! Istui- Vähänajettu, upea Candy Red erioisväri, 1 om., Uudempi malli, palitulla EcoBoost -moottoril- Juuri huollettu, täydellisellä huoltoirjalla ja hyvuus isolle perheelle! 1 om., autom.ilmast., We- navigointi, aut.ilm., 2xalut, merih-irja, per. tilanteissa! Aut.vaiht., aut.ilmast., 2xalut, irr.veto., met 7:lle, autom.vaiht., ilmast., webasto ellolla, autom.ilmast., 2xalut, lämm.tuulilasi, lohol. ja la, 1 om., ilmastointi, 2xren., va.nop.,v eto., västä pidosta! Aut.ilmast., 2xalut, merih-irbasto ellolla, 2xalut, va.nop., h-irja, 52 tm tutat, Xenon, Bluetooth, lämm.tuulilasi, 52 tm lohol. ja sisäp., lämm.tuulil., ats. 11/15, 95 tm 2xren., alut, veto., va.nop., lämm.tuulil., 102tm sisäp., Bluetooth, merihuoltoirja, 27 tm merihuoltoirja, ats. 12/2015, 103 tm ja, erioisväri Candy Blue, ats. 1/2016, 52 tm Kova paetti äidille ja oo perheelle! Rahoitus järjestyy, jopa ilman äsirahaa ja 72 masuajalla! Toyota Avensis 1,8 Valvematic Linea Sol Wagon Multidrive S -13 25.490 Soda Yeti 1,6 TDI Ambition DSG Autom. -14 23.890 Volvo V70 D5 Summum aut -08 19.890 Peugeot 207 SW VTi 120-10 10.490 Soda Roomster 1,6 16V Scout 107tm -07 9.890 307 / 289 / 242 / 133 / 126 / Saab 9-3 Sport Combi 1,8t Vector Business A5-07 9.890 126 / Audi A4 Avant 2,0 130 hv Multitronic-aut. -04 8.890 115 / Tuttuna ja turvallisena arvostettu! 1 om., aut. Ysi parhaista moniäyttömalleista, vaaa maantiellä, Isojen farmariautojen peruspilari! Aut.vaiht., aut. Iso lasiatto antaa mahtavasti avaruutta! Il- Istut oreammalla, erinomainen näyvyys ja Hyvin pidetty, huollettu, siisti Suomi-auto, Audi-laadun äyntiortti! Autom.vaiht., aut.ilvaiht., aut.ilm., 2xalut, navigointi, va.nop., per. ei tarvitse varoa iviä möitiellä, etterä äsitellä, au- ilmast., 2xalut, veto., lisälämmitin ajastimella, mastointi, 2xren., lohol. ja sisäp., huolto- tila-auton moniäyttöisyys! Ilmast., 2xalut, ve- autom.vaiht., autom.ilmast., 2xren., alut, mast., 2xalut, lohol., CD-vaihtaja,a jaohihamera, radio/cd, Bluetooth, ats. 1/2016, 67 tm tomaatin ja dieselin taloudellinen yhdistelmä, 39 tm nahaverh., Xenon, va.nop., huollettu, 164 tm irja, nätti auto, huomaa ajomäärä, 70 tm to., va.nop., lohol. ja sisäp., h-irja, 107 tm veto., va.nop., lohol. ja sisäp., 201 tm na vaihdettu 170 tm, ats. 12/2015, 187 tm Uudella autolla iloisesti ohti esää! VW Sharan Comfortline 2,0 TDI 140 hv BlueMotion Tech 7 h -14 37.490 477 / Meiltä myös näitä, valinnanvaraa Polosta Passattiin. VW Passat Sedan Highline 1,4 TSI Volswagen Passat CC 1,8 TSI 17.890 160 hv DSG-autom. -14 28.890 160 hv -08 27 7 / VW Passat Variant Luxline 1,9 TDI Volswagen Scirocco 1,4 TSI PowerDiesel 77 W -09 14.890 122 hv Sportline -10 14.890 219 / 184 / 184 / Volswagen Polo Trendline 1,2 VW Transporter 2,0 TDI 115 hv TDI 75 hv 4-ov. -11 11.790 BlueMotion pitä -13 28.890 148 / 277 / Matusta aina VIP-luoassa, isot tilat seitsemäl- Kaiilla varusteilla paattu, vähänajettu ajonautinto! Meneväsi muotoiltu tyyliniea CC-Passat, Suo- Harvinaisen vähän ajettu, juuri huollettu ja atsas- Menevä muotoilu miellyttää silmää! Suomi- Hieno ja näppärä, taloudellista ajoa. Ilmas- Alvillinen pitä malli, 1-om., ilmastointi, 2xren., le! 1 om., autom.vaiht., autom.ilmast., Bi-Xenon, 1 om., Suomi-auto, aut.vaiht., aut.ilmast., 2xalut, mi-auto, 1 om., autom.ilmast., 2xalut, per.tutat, tettu, jaohihna vaihdettu 114 tm, aut.ilmast., va. auto, ilmastointi, 2xalut, va.nop., lohol., tointi, 2xren., lohol., huoltoirja, ats. veto., lohol., Webasto ellolla, vaner.tavaratila, va.nop., ats. 2/2016, huomaa ajomäärä, 46 tm va.nop., pysä.avustin, erittäin siisti, 42 tm nahaverhoilu, navigointi, va.nop., Xenon, 26 tm va.nop., merihuoltoirja, metalliväri, 154 tm nop., 2xren., lohol. ja sisäp., met.väri, 144 tm merihuoltoirja, ats. 1/2016, 158 tm 12/2015, 82 tm Valtavasti valinnanvaraa, unnon autoja ohtuurahalla! Citroen Grand c4 Picasso 2,0i 16v Confort 7 h -07 8.890 115 / Peugeot 1007 Trendy 1,4-06 5.890 8 114//4 Me arvostamme hyvää autoasi vaihdossa, tervetuloa oeajolle! Opel Vectra Wagon 1,8 Ecotec Ford Galaxy 2,3i 145hv Trend 122 hv Comfort -05 3.890 7p -03 3.490 Chevrolet Evanda 2,0 16V CDX 4d ECC AT -05 2.890 Chrysler Neon 2,0 A4 LE ABS A/C Autostic -04 2.890 /24 135 / /24 115 / /24 115 / 36 102// Fiat Stilo Multi Wagon 100 Actual -06 1.890 /18 104 / Tilavia ja toimivia rataisuja perheelliselle, Todellinen cityauto, sähötoimiset sivuliuuo- Kunnon uljetusvälineesi räätälöity, onstai- Naapurin musut muaan ja esällä Särännie- Aasialaisen maailmanatsomusen edustusauto, Juuri atsastettu soma automaatti! Jao- Farmari-Stilo on tunnettu tilavasta taaluuuusautom.vaiht., autom.ilmast., 2xren., lohol., vet, aut.ilmast, 2 x ren., huollettu, jaohihna lemattoman omea farmari! Autom.ilmast., meen! Autom.ilmast., 2xren., veto., lohol. ja jenitunnelma otoisin GM:ltä! Aut.vaiht., aut.ilm., hihna vaihdettu, ilmastointi, lohol., au- taan! Ilmastointi, 2xren., lohol., jaohihna sisäp., va.nop., h-irja, ats. 26. 4. 2016, 284 tm 2xalut, nahaverh., va.nop., ats. 2/2016, 209 tm os.esusl., huoltoirja, 190 tm va.nop., h-irja, ats. 11/2015, 151 tm vaihdettu 12/2015, atsastettu 3/2016, 79 tm 2xren., lohol. va.nop., h-irja, 222 tm vaihdettu 152 tm, atsastettu 1/2016, 196 tm... ja yli 400 muuta vaihtoautoa, aii ostettavissa Sastamalasta ar. 10-18,30, la 10-15. P. 03-512 7710 Levoranta rahoitusella säästät! Kiinteä oro 0,99 %, luoton perustamisulu 195e, äsittelymasu 9e/. Rahoitusesimerit lasettu 20% jäännösarvon ja 72 muaan, ellei toisin mainittu. SPORTTINEN ST/RS-KIERTUE SASTAMALAN LEVORANNASSA PE 13.5. MERKKAA PÄIVÄ KALENTERIISI.
4 Vammalan Autoesus Oy Kesiviio 4.5.2016 Itsenäisyydentie 5, 010 422 1960 automyynti Pertti Järvinen 0500 634 319 Juha Rani 0500 618 073, Arto Vuorenniemi 0400 126 289 UUSIA MENEE - HYVIÄ VAIHTOAUTOJA TULEE - TULE SINÄKIN! Rahoitusesimeri: Auton hanintahinta 15.000, Vaihtoauto/äsiraha 2.500, asiaasoro 1,95%, laina-aia 60, luoton per.masu 190, äsittelymasu/ 9, -erä 231,15, todell. OSAMAKSULLA EDULLISESTI RAHOITUSKORKO VAIN 17.500 26.500 PEUGEOT 308 SW Active Pure Tech 130 Autom. es.auto, 230 m, ilmastointi/2-alue-autom., vaionop.säädin/nop.rajoitin, per.tuta näytöllä, 2-renaat/mol. aluvanteet ym. TERVETULOA KOEAJAMAAN!... -16 vuosioro 4,25 %, orot 629,42, luottohinta 13.868,99. 23.900 PEUGEOT 208 Active VTI82 ETG-automaatti, es.auto, 350 m, ilmastointi, vaionop.säädin/ nop. rajoitin, sumuvalot, 2-renaat/mol. aluvanteet, iso ajotietoonenäyttö ym. TOSI MUKAVA PIKKU-AUTOMAATTI.. -15/16 12.500 NISSAN JUKE DIG-T 115 Acenta Tech Pac + Color Pac, es.auto, 34 m, navigointi, per.amera, autom.ilmast./2 alueinen. va. nop.säädin, Safety Shield-tenologiat ym. TYYLIKÄS SPORTTINEN NISSAN... -14/15 NISSAN QASHQAI+2 2.0 Acenta 6-vaiht., 222 tm, ats. 2.2.16, ilmastointi/2-alue-autom., va.nop.säädin, 2-renaat, veto., mlämm. + sisäp., attoaiteet, peruutustuta. ISO 7-HENGEN QASHQAI!... -09 AUTOM. 22.500 NISSAN QASHQAI DIG-T 163 Acenta Safety Pac/Connect, es.auto, 750 m, navigointi, per.amera, aistanvahti, paritutat ed. ja taana, hätäjarrutus, liiennemerihavainnin, 2-renaat/aluvant., ym. HUIPPU-QASHQAI SOPIVASTI!... -15/16 4-VETO 13.500 PEUGEOT RCZ THP 156 1 om. 43 tm, Ilmast/2alue autom.säät, vaionop.säädin/nop.raj, 2-renaat/erioisaluvanteilla, Webasto/ello, moott.lämm, radio/cd-ajotieto, uin uusi! HUIPPUTYYLIKÄS - HIENO AJAA... -12 29.000 23.900 NISSAN PULSAR DIG-T 115 Acenta, es.auto, 1200 m, Design Pac, ilmast./2-alueinen, va.nop.säädin, radio/cd-ajotietoone, peruutustuta, 2-ren./aluvant. 16, Xenonvalot ym. TOSI TYYLIKÄS - ERITTÄIN TILAVA!... -15/16 PEUGEOT 5008 SPORT HDI 163 AUT. 314 tm, ilmast/2-alue-autom., va.nop.säädin, etäisyysvaroitin, Head-up display -näyttö, nahaverh., sähösäät. etuist., lasiatto, 2 ren., täyshuollettu-tauu, ats.10.3.15 HUIPPUVARARUSTELTU 7-HLÖ TILA-AUTO.. -10 6.500 PEUGEOT 407 2.0 Confort, 214 tm, ilmast./2 alue-autom., va.nop.säädin, radio/cd-ajotietoone, sumuvalot, m-lämmitin + sisäpistoe, atsastettu 5/16. HUIPPUKYYTIÄ JA TYYLIÄ EDULLISESTI! -05 8.950 15.900 CITROEN C5 HDI 136 Confort Tourer Autom, 341 tm, puolinahaverh., Webasto, veto, 2-ren/aluv., aasunestejousitus,lämpöp aetti, radio/cd+mp3/bluetooth, autom. ilmast./2-alue, 7xAirbag, ynnä paljon muuta! LOISTOFARKKU EDULLISESTI!... -09 NISSAN X-TRAIL 2.0 D XE 4x4 150 hv 1.om. 250 tm, Ilmastointi/autom.säät, vaionop. säädin, veto, 2-renaat/aluv, ruostesuojattu -14, moott.lämm, täydell.huolto, ats. 18.5.15 HUIPPUKUNTOINEN TILAVA NELIVETO! -07 6.700 NISSAN MICRA 1.2 Visia 5-ov., 104 tm, ilmastointi, radio/cd, 2-renaat-hyvät, moott. lämm. + sisäpistoe, ats. 12.3.2015. NYT NÄTTI MICRA TARJOLLA!... -07 AUTOM. 13.500 PEUGEOT 308 SW Active e-hdi 112 FAP Autom. Autom.ilmast/2 alueinen, va.nop. säädin/nop.raj, veto, m-lämm+sisäp, radio/cd-ajotieto, 2-ren/mol.aluv, sumuvalot, ym. TILAVA - KULUTUS 4 L/100 m... -11 17.500 7.500 7.900 PEUGEOT 407 SW HDI 110 FAP Olympia 1. om. 184 tm, ilmast./atom. säätö, vaionop. säädin, 2-ren, veto, WEBASTO/ello, sumuvalot, radio/cd-ajotieto, huollot o. HIENO DIESELFARKKU SOPUHINTAAN!...-07 9.900 HYUNDAI i30 Wagon 1.4, 6-vaiht., 1 om., vain 26 tm, ilmast., radio/cd, 2-renaat/esäp. aluvant., ajotietoone, m-lämm. + sisähaara. KUIN UUSI - HIENO AJAA!...-14 13.500 FORD FOCUS 1.6 105 hv Trend 5-ov. 94 tm Ilmastointi, radio/cd-ajotietoone, ESP/ABS, -ohj.es.luitus, 2-renaat ym HIENO -MERKKIHUOLLETTU!... -11 CITROEN C4 VTI 120 Edition Autom., vain 60 tm, ilmast./autom.säät., vaionop.säädin, radio/cd-ajotietoone, 2-ren., ats. 19.4.16. TYYLIKÄS - VÄHÄN AJETTU AUTOMAATTI!... -10 5.950 RENAULT MEGANE SCENIC 1.6 16V, 1 om., 150 tm, ilmast., vaionop.säädin, 2-renaat, radio/cd, -ohj. es.luitus, asiosainen lasiatto, ats. 23.12.15. TILAA JA MUKAVUUTTA TOSI EDULLISESTI... -07 4.700 PEUGEOT 407 SW 2.0 Olympia, 170 tm, ilmast./autom.säät., vaionop.säädin, veto., m-lämm.+sisäp., 2-ren./aluvantein, ats. 7.10.15. JUURI TÄYSHUOLLETTU - LASIKATTOINEN!... -06 PEUGEOT 307 1.6 XR 5-ov., 275 tm, ilmastointi, radio/cd-ajotietoone, 2-renaat, mlämm. + sisäp., -ohj. es.luo, sumuvalot, 6xAirbag, täyd. huoltoirja, ats. 18.2.16. HYVÄKUNTOINEN - JUURI HUOLLETTU! -04 7.950 5.950 RENAULT GRAND SCENIC 2.0 Expression ilmast./autom.säät., vaionop.säädin/nop.rajoitin, radio/cd-ajotietoone, ESP/ASR-ajova. hallinta, 2-ren.,/mol. aluvant., veto. 6xAirbag ym. ats. 11/15 TOSI TILAVA - AJOSSA HILJAINEN!... -08 4.950 FORD FOCUS 1.6 Centennial-Juhlamalli 5-ov. 243 tm, ilmastointi, radio/cd-integr., 2-ren., esäp. aluvant., -ohj.es.luo, ats. 1.10.15. TOSI TYYLIKÄS FOCUS!... -04 PEUGEOT 406 Grand Wagon 2.0 Executive 167 tm, ilmastointi,/autom.säät., Webasto, veto., radio/cd, 2-renaat/mol. aluvant., ats. 11/15. TILAA JA MUKAVUUTTA SOPUHINNALLA!... -04 1.590 13.900 TOYOTA COROLLA 1.4 D-4D DPF Linea Terra 1 om., 95 tm, ilmast., Webasto ellolla, 2-renaat, radio/cd-ajotietoone, TRC-luistonesto, VSC-ajonvaaus, 7xAirnag, ats. 10/15 KULUTUS MAANTIELLÄ 4,2 L/100 KM.. -10 3.850 CITROEN C3 1.4 SX 5-ov. vain 112 tm, ilmastointi, radio/cd, 2-renaat/uudet esäp., m-lämmitin + sisäp., esusluitus, ats. 29.12.15. TOSI NÄTTI - EI RUOSTETTA!... 03 7.500 6.750 MB B180 CDI Farmari, 257 tm, ilmast./autom. säät., vaionop. säädin, 2-ren./aluvant., ESP/ABS, 6 x Airbag, navigointi, radio/cd-ajotietoone, ats. 4.9.15. HUIPPUVARUSTELTU - TILAVA!... -05 FORD FOCUS STW 1.6 Trend X, 164 tm, 2-ren./aluvant., radio/cd, sumuvalot, mlämmitin + sisäp., ilmastointi, älyavain ym. SUOSIKKIFARKKU SOPIVASTI!... -06 990 799,- FIAT PUNTO 1.2 ELX 80, 157 tm, ilmastointi, 2-ren., moott.lämmitin, esusluitus, sähölasit, ohjaustehostin, ats. 29.12.15. TOSI HYVÄKUNTOINEN - HALPAA AJOA! -01 RENAULT 19 RN 1.4, 5-ov., 270 tm, 2-renaat, m-lämm. + sisähaara, ats. 15.4.16. AUTOILUN EI TARVITSE OLLA KALLISTA! -96 VOLVO 850 Farmari 2.4 Automaatti, 490 tm, radio/cd-aux, m-lämmitin, veto., aluvanteet, eri. tummennetut taasivulasit, ats. 19.3.16. VOLVO ON IKILIIKKUJA!... -95 Palvelemme ma-pe 9-18, la 10 14. Tervetuloa auempaain reiluille autoaupoille! 4-VETO 13.900 HONDA CR-V 4x4 2.2 i-ctdi LS BUSINESS 282 tm, Vaihtomoottori, josta täyd.lasut/asenn. 7/15 aj. 93 tm, 2-ren/mol aluv, m-lämm+sisäp, autom.ilmast, va.nop.säädin, radio/cd, ats. 30.6.15 HYVÄ NELIVETO EDULLISESTI!.. -07 2.950 CITROEN C5 1.8i 16V Brea, 268 tm, 2-alue autom. ilmastointi, va.nop.säädin, radio/cdajotietoone, veto., moott.lämmitin + sisäp., ats. 30.11.15. TOSI HIENO - LOISTAVA AJAA!... -03 1.790 OPEL ASTRA 1.6 16V Club Caravan, 380 tm, 2-renaat, radio/cd, veto., m-lämm. + sisäp., jaop. remontti 11/15. ats. 4.4.16. HYVIN PIDETTY, NÄTTI FARKKU!...-99 69 vuotta autoauppaa Vammalassa Itsenäisyydentie 5. 010 422 1960 Pertti Järvinen 0500 634 319 Juha Rani 0500 618 073, Arto Vuorenniemi 0400 126 289 Puheluhinnat: Matapuhelimesta soittaessa 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min (alv 24%). Lanapuhelimesta soittaessa 8,28 snt/puh + 5,95 snt/min (alv 24%) Lisää uvallisia vaihtoautoja netissä: www.vammalanautoesus.fi
Kesiviio 4.5.2016 5 Autooululiitto huolissaan opetuslupaopetusen laadusta Alueviesti toimitus@alueviesti.fi Autooululiitto on huolissaan opetuslupaopetusen huonosta laadusta ja sen seurausista liienneturvallisuuteen. Liitto onin aloittamassa Opetuslupa By Autooulu-haneen, jolla pyritään yhdistämään opetuslupaopetusen ja autoouluopetusen parhaat puolet. Opetuslupien suosio on hienoisessa asvussa. Vaia jouossa on erinomaisia opettajavanhempia, niin laajasti tarasteltuna opetuslupaopetusessa on puutteita. Esimerisi viihteellisessä Äidin ja isän autooulu ohjelmassa todellisetin heioudet tulivat esiin. Vaaratilanteita uitataan olanohautusilla ja jopa naureselulla, sanoo Autooululiiton puheenjohtaja Jarmo Joilampi. AUTOKOULUT JA Autooululiitto annustavat vastuulliseen opetuslupaopettamiseen: lähes aii autooulut tarjoavat palvelujaan myös opetuslupalaisille, ja niistä saadaan jatuvasti positiivista palautetta niin opetuslupaopettajilta uin -oppilailtain. Vuoden 2013 alussa opetuslupaan määrättiin paollisesi autoouluissa äytävä lisäopetus, mutta myönteisistä oemusista huolimatta lai oli voimassa vain vuoden. Autooulualan pouoileva lainsäädäntö onin ysi syy, misi Autooululiitto on halunnut itse tarjota myös opetuslupapalveluja liienneturvallisuuden parantamisesi. Opetuslupa By Autooulu -onseptissa autooulut tarjoavat opetuslupalaisille räätälöidyn tuotevalioiman, josta opetuslupaopettaja ja -oppilas voivat valita juuri heille parhaiten soveltuvia palveluja. Autooulut ympäri maan ovat ilmoittautuneet projetiin muaan, ja ne tarjoavat palvelujaan opetuslupalaisille entistä näyvämmin. Kysytyimmät palvelut ovat myös sellaisia, joita on vaieaa opettaa opetusluvalla: niitä ovat esimerisi pimeän ajon ja liuaan radan urssit, joissa yhdistetään seä teoria- että ajo-opetusta. AUTOKOULULIITTO TOI- VOO, että opetuslupalaiset ottaisivat matalalla ynnysellä yhteyttä autoouluihin ja liienneopettajiin, ja äyttäisivät hyödyseen ammattilaisen osaamista. Siten päästään tehoaasti parhaimpiin mahdollisiin oppimistulosiin, joilla taataan se aiein tärein: oppilaiden eli useimmiten omien lasten turvallisuus. Liienneturvallisuuden edistäminen ja vastuullisten uljettajien ouluttaminen on meidän aiien yhteinen tehtävä, Joilampi painottaa. Kolumni Jaro Selus Autoilijan parantuneet palvelut Autoilijalle tarjottavat palvelut ovat parantuneet merittävästi viimeisten vuosien aiana. Aioinaan voimaan astunut ryhmäpoieusasetus äynnisti alalla meloisen muutosen. Tällä hetellä meriorjaamot ja autoaupoista riippumattomat jälimarinaorjaamot, seä niiden varaosapalvelut ovat lähentyneet toisiaan tarjoten autoilijalle merittäviä etuusia. Kuluttajan ei tarvitse enää pelätä, sillä uudenin auton meritauu säilyy myös jälimarinaorjaamossa. Määräaiaishuollot, orjauset ja unnostuset tehdään valmistajan huolto-ohjeiden muaisesti attavalla tauulla ja ammattitaidolla. Erityisen muutosen ovat oeneet asiaaspalvelu ja autoilijan liitännäispalvelut. Monessa varaosaliieessä, orjaamossa ml merihuollot on asiaaspalvelua hiottu viimeiseen asti. Enää asiaaan ei tarvitse odotella nuhruisissa tiloissa huollon/orjausen valmistumista. Asiaaspalvelijoiden taitoja on artutettu vastaamaan tämän päivän vaatimustasoa, pro atiiviseen suuntaan. Autoilijalle on täreää se mitä palveluita hänelle on tarjolla. Korjaamo ja varaosaauppaan on tullut pysyvästi erämasutavat. Autoillessa voi sattua aiea yllättävää ja seurausena saattaa olla allisin lasu uluttajalle. Jos juuri sillä hetellä ei satu olemaan tarvittavaa summaa äytettävissä, niin lasun voi monesti masaa mainitulla erämasulla, osissa jopa ilman oroa. Opetuslupien suosio on hienoisessa asvussa. Vaia jouossa on erinomaisia opettajavanhempia, niin laajasti tarasteltuna opetuslupaopetusessa on puutteita", muistuttaa Autooululiiton puheenjohtaja Jarmo Joilampi. Kuvitusuva. Ono sinulla päätä äyttää?» Liienneturva annustaa evään ampanjalla pyöräilyypärän äyttöön. Alueviesti toimitus@alueviesti.fi Kypärä on niin pienen uin isonin pyöräilijän paras averi. Kuvitusuva. Hieman yli 40 prosenttia suomalaisista äyttää pyöräilyypärää pyöräillessään. Useimmin ypärä on päässä Etelä-Suomessa. Liienneturvan evään ampanja Päätä äyttää annustaa turvalliseen pyöräilyyn. Liienneturvan seurantojen muaan 43 prosenttia pyöräilevistä äytti ypärää vuonna 2015. Pyöräilyypärästä onin tullut osa monen atiivisesti pyöräilevän perusvarustusta. Etenin paljon pyöräilevät uten työmatapyöräilijät äyttävät ypärää säännöllisesti. Kun hanii ypärän, joa sopii ja jona malli miellyttää silmää, tulee sitä myös helpommin äytettyä, Liienneturvan suunnittelija Lena von Knorring vinaa. Hänen muaansa mieliuva uumasta ja rumasta potasta elää vahvana, vaia nyyään valioimasta löytyy mitä mieliuvitusellisempia ysilöitä. "Myös ypärän alle litistyvä tua voi olla monelle syy jättää ypärä otiin, vaia periaatteessa ypärän äyttöä annattaain." Liienneturva ampanjoi eväällä pyöräilyypärän äytön puolesta. Päätä äyttää -ampanja esittelee erilaisia malleja ja orostaa, että sopivan ooinen ja päähän hyvin istuva ypärä suojaa parhaiten. Kypärää haniessa täreää on varmistaa sopivuus omaan päähän. Kypärässä on oltava myös CE-merintä. Kypärän tulee peittää myös otsa ja hihnan tulee olla riittävän napaasti iinni. Autoilijalle marinoidaan myös monelta taholta ajoturvaa. Kiinteällä uuausimasulla voi taata itselleen matan jatumisen ja tarvittaessa hinausen orjaamolle. Parhaimmillaan nämä palvelut taaavat edullisen sijaisauton, yöpymisen hotellissa, pienorjausen tienpäällä, tasimatan ja aien uurasi nämä ovat voimassa aiissa EU- maissa. Autoauppiaista riippumattoman varaosaaupan tauuajat ovat parantuneet merittävästi. Parhaimmillaan tauuaia on 3 vuotta tai 100 000 m. Tämä edellyttää uitenin sen, että asennus o n tehty orjaamolla, jolla on riittävät välineet ja ammattitaito orjausen suorittamisesi. Hyvin varustetuissa varaosaliieissä ja meriliieiden varaosapalveluissa on asiaaalle tarjolla myös economy tason varaosa alliimman merivaraosan rinnalla. Asiaa voi verrata lääeisiin ja apteeiin otetaano vaivaan lääärin määräämää vai apteeissa tarjottua halvempaa samaan taroituseen. Tällöin päätös varaosasta jää uluttajalle. Laadullisesti nämä economy osat ovat vertailun estäviä. Korjaamopalvelut ovat ehittyneet huimasti. Kuluttaja saa lähes aii autoiluun tarvitsevansa saman aton alta; Huollot, orjauset, unnostuset, orityöt, maalauset, pesut, vahauset ja atsastuspalvelut. Listaa voisi jataa loputtomiin. Korjaamo- ja varaosapalveluita etsivän uluttajan annattaa tutustua liieiden tarjoamiin palveluihin ja löytää itselleen sopiva rataisu. Helppoja ja turvallisia ajoilometrejä toivottaen!
6 Kesiviio 4.5.2016 PELISSÄ MUKANA SUURELLA SYDÄMELLÄ UUSI ŠKODA FABIA ICEHEARTS Toimi nopeasti! Etu voimassa rajoitetun ajan. Maahantuonti: HELKAMA Vuoraus: AVIS ETUSI JOPA 2 000 * Kattavasti varustellut ŠKODA Fabia hatchbac ja Combi 1.2 TSI 90 Icehearts -erioismallit ovat myynnissä rajoitetun ajan. Joaisesta myydystä ŠKODA Fabia Icehearts -mallista lahjoitamme 100 euroa puolestasi Suomen Icehearts ry:lle. Lue lisää Fabia Icehearts erioismalleista ja Icehearts-yhteistyöstämme: soda.fi ŠKODA Fabia HB 1.2 TSI 90 Icehearts al. 17 438,95. autoveroton SVH al. 14 215, arvioitu autovero al. 2 623,95 CO 2-päästöllä 107 g/m, yhdistetty ulutus 4,7 l/100 m. ŠKODA Fabia Combi 1.2 TSI 90 Icehearts al. 18 228,95. autoveroton SVH al. 14 880, arvioitu autovero al. 2 748,95 CO 2-päästöllä 107 g/m, yhdistetty ulutus 4,7 l/100 m. Hinnat sisältävät toimitusulut 600. Kuvan auto erioisvarustein. *Suurin etu verrattuna 1.2 TSI 90 Ambition-malliin. Kysy myös ŠKODA Huolenpitosopimusesta ŠKODA-jälleenmyyjältäsi tai lue lisää: soda.fi/huolenpitosopimus Tutustu taremmin soda.fi Lamminatu 7 Lamminatu 39 040 530 1744 040 450 7016 0500 457 045 www.loimaanlaatuauto.fi 040 517 3617 Meiltä uusiin Ford-, Soda- ja Nissan autoihin aii ampanjatarjouset! Ostamme ja vaihdamme halvempaan - myös asuntoautot ja moottoripyörät. Joustava rahoitus, jopa ilman äsirahaa ja oroa! Ensimmäinen erä vaia elouussa HENKILÖAUTOT Audi A3 Sportbac Business 1,4 TFSI 90 W 36tm...-13 26.890 Audi A4 Avant 2,0 TDI (DPF) 125 W quattro S-Line 224tm...-07 14.990 Audi A4 Avant 2,0 TDI (DPF) multitronic Business 310tm...-09 12.890 Audi A4 Sedan 1,8 TFSI 118 W quattro Alpine Pro 86tm...-11 24.990 Audi A6 Sedan 3,0 V6 TDI 150 W quattro S tronic Start-Sto 300tm...-12 25.990 Audi A6 Sedan Business 2,0 TDI 130 W multitronic Start-St 98tm...-12 29.890 Audi A8 Sedan 3,0 TDI (DPF) quattro tiptronic-aut. 171 W 148tm...-07 27.990 Audi Q5 2,0 TDI (DPF) quattro S tronic Business 125tm...-11 34.990 Audi Tt Roadster 2,0 Turbo FSI 147 W 89tm...-07 22.990 BMW 325 i Sedan 198tm...-05 12.980 BMW 325 xia Sedan 215tm...-06 14.990 BMW 525 da E61 Touring Sport 141tm...-09 24.990 Chrysler Grand voyager 2,8 CRD A6 LX 148tm...-09 23.890 Ford C-max 1,8 125hv Trend M5 5-ovinen 74tm...-09 13.990 Ford Fiesta 1,0 80hv Start/Stop M5 Titanium 5-ovinen 1tm...-15 16.890 Ford Fiesta 1,0 EcoBoost 100hv PowerShift Titanium A6 5-ov 9tm...-14 19.890 Ford Fiesta 1,25 82 hv Titanium M5 5-ov 67tm...-12 12.890 Ford Fiesta 1,6 TDCi 95 hv DPF Titanium M5 5-ovinen 73tm...-11 12.980 Ford Focus 1,0 EcoBoost 100 hv Start/Stop Titanium M5 5-ov 127tm...-12 14.890 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv Start/Stop M6 Trend 5-ovinen 18tm...-15 19.890 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv Start/Stop M6 Trend Wagon 12tm...-15 22.890 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv Start/Stop Titanium M6 Wagon 121tm...-13 15.990 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv Start/Stop Trend M6 5-ov 56tm...-12 15.490 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv Trend X M6 5-ovinen 100tm...-13 15.490 Ford Focus 1,0 EcoBoost 125 hv Trend X M6 Wagon 85tm...-13 16.980 Ford Focus 1,6 100 hv Trend Design M5 Wagon 62tm...-11 14.490 Ford Focus 1,6 105 hv Titanium M5 5-ovinen 59tm...-11 16.990 Ford Focus 1,6 105 hv Trend M5 4-ovinen 73tm...-12 16.770 Ford Focus 1,6 125 hv Trend M5 Wagon 102tm...-11 15.980 Ford Focus 1,6 EcoBoost 150 hv Start/Stop Trend M6 4-ovinen 52tm...-13 18.880 Ford Focus 1,6 EcoBoost 182 hv Start/Stop Titanium M6 5-ov 84tm...-12 19.890 Ford Focus 1,6 TDCi 95 hv Start/Stop Trend M6 Wagon 116tm...-12 14.990 Ford Focus 1,8 TDCi 115hv Ghia M5 Wagon 159tm...-08 14.980 Ford Focus 1,8 TDCi 115hv Titanium M5 Wagon 90tm...-09 12.980 Ford Focus 2,5 ST 225hv M6 5-ovinen 179tm...-07 13.890 Ford Galaxy 2,0 TDCi 140 hv PowerShift Edition A6 5-ov 201tm...-14 34.890 Ford Mondeo 1,6 125hv Trend Design M5 5-ovinen 179tm...-09 11.990 Ford Mondeo 2,0 145hv Flexifuel Trend Design M5 5-ovinen 76tm...-10 15.890 Ford Mondeo 2,0 145hv Trend Design M5 5-ovinen 100tm...-09 14.980 Ford Mondeo 2,0 TDCi 115hv DPF ECOnetic+ M6 Wagon 222tm...-10 12.890 Ford Mondeo 2,0 TDCi 115hv Trend M6 5-ov 224tm...-11 14.890 Ford Mondeo 2,0 TDCi 140hv PowerShift Titanium Business A6 5-o 102tm...-11 19.890 Ford Mondeo 2,0 TDCi 140hv PowerShift Titanium Business A6 Wag 180tm...-13 22.890 Ford Mondeo 2,0 TDCi 150hv PowerShift Titanium Business Wagon 75tm...-15 36.890 Honda Civic 4D 1,8i Comfort AT 112tm...-07 10.990 Honda Civic 5D 1,8i Sport 60tm...-11 15.990 Hyundai Ix35 4wd 2,0 CRDi-R 135W 6AT Style 119tm...-11 24.990 Infiniti G 37 s 3,7 V6 Autom. 69tm...-10 41.990 Kia Ceed 1,4 ISG LX 5D EcoDynamics 79tm...-11 12.990 Kia Soul 1,6 Shine 65tm...-11 14.990 Lincoln Towncar 4,6 Autom. 135tm...-06 19.990 Mazda 5 MPV 1,6TD Dynamic Business 7 HLÖ 105tm...-11 17.990 Mazda 5 MPV 2,0 Touring 7 HLÖ 114tm...-08 12.880 Mazda 6 Sport Wagon 2,0 Elegance Activematic 5ov WD3 153tm...-09 13.990 Mercedes-Benz A 160 BE 5D Business 135tm...-11 13.990 Mercedes-Benz Cls 320 CDI 224tm...-06 22.990 Mercedes-Benz Cls 350 Autom. 177tm...-05 22.990 Mercedes-Benz E 220 CDI BE A Premium Business 1tm...-16 54.990 Mercedes-Benz E 250 CDI 4matic Premium business STV 38tm...-14 54.990 Mercedes-Benz E 350 CGI A 32tm...-08 44.990 Mercedes-Benz S 420 CDI L 208tm...-07 39.990 Mercedes-Benz S 500 4Matic Autom. 279tm...-07 34.990 Mercedes-Benz Vito 115CDI AUTOM Bussi 99tm...-09 29.890 Mitsubishi Pajero Wagon 2,5 Inform TD IC 179tm...-05 17.990 Nissan Jue 1,6L Pure Drive Acenta 2WD 5MT Elegance Alloys Con 52tm...-11 14.990 Nissan Micra ELLE 1,2 DIG-S 98hp 5M/T 26tm...-13 13.990 Nissan Primastar 2,0 dci 115 DPF Comf 9 HLÖ 54tm...-12 26.990 Nissan Qashqai 1,6 Visia 5 MT 2 WD APR09 73tm...-10 15.990 Nissan Qashqai 1,6dCi DPF Stop / Start System Acenta 2WD 6M/T Con 149tm...-12 17.890 Nissan Qashqai 1,6L Stop / Start System Acenta 2WD 5M/T Connect M 117tm...-11 15.990 Nissan Qashqai 1,6L Stop / Start System Tena 2WD 5M/T 17 MY11 126tm...-12 16.990 Nissan Qashqai 1,6L Stop / Start System Visia 2WD 5M/T Cruise MY1 70tm...-12 16.990 Nissan Qashqai 1,6L Stop / Start System Visia 2WD 5M/T Select 32tm...-13 18.990 Nissan Qashqai 1,6L Visia 2WD 5MT MY10 37tm...-10 15.990 Nissan Qashqai dci 110 Visia 2WD 6M/T E6 1tm...-16 25.900 Nissan Qashqai DIG-T 115 Tena 2WD 6M/T Driver Asst 37tm...-14 26.990 Nissan Qashqai+2 1,6dCi DPF Stop / Start System Acenta 2WD 6M/T Con 85tm...-13 23.990 Opel Astra Wagon Ultimate 1,7 CDTI Sport Tourer 170tm...-12 12.990 Opel Corsa 5-ov Enjoy 1,2 ecoflex Start/Stop 63W M/T5 49tm...-13 10.990 Opel Corsa 5-ov Enjoy 1,2 ecoflex Start/Stop 63W M/T5 41tm...-13 11.990 Peugeot 308 Active HDi 92 FAP 35tm...-14 19.990 Seat Leon st 1,4 TSI 140 Style 50tm...-14 21.980 Soda Fabia 1,2 TSI 110 Style 26tm...-15 18.980 Soda Fabia 1,4 TSI RS DSG Autom. 118tm...-10 13.990 Soda Fabia 1,6 TDI 90 Ambiente 42tm...-12 14.890 Soda Fabia Combi 1,6 TDI 90 Ambiente 127tm...-13 13.890 Soda Octavia 1,2 TSI Elegance 35tm...-12 17.890 Soda Octavia 1,4 TSI Elegance 45tm...-11 16.890 Soda Octavia 1,4 TSI Elegance 78tm...-13 21.890 Soda Octavia 1,6 TDI Experience DSG Autom. 53tm...-12 18.890 Soda Octavia 2,0 TDI 140 Elegance DSG Autom. 119tm...-11 16.890 Soda Octavia 2,0 TDI 140 Elegance Webasto 141tm...-11 16.990 Soda Octavia Combi 1,4 TSI Ambiente DSG Autom. 78tm...-12 16.990 Soda Octavia Combi 1,6 TDI CR DPF Ambiente 167tm...-10 12.890 Soda Octavia Combi 1,6 TDI Elegance DSG Autom. 99tm...-13 23.890 Soda Octavia Combi 1,6 TDI Elegance Green tec 155tm...-11 14.890 Soda Octavia Combi 1,9 TDI Ambiente 190tm...-08 10.980 Soda Octavia Combi 2,0 TDI 140 4x4 Scout DSG Autom. 139tm...-12 24.890 Soda Octavia Combi 2,0 TDI 184 4x4 Elegance DSG Autom. 47tm...-15 36.890 Soda Octavia Combi 2,0 TDI DPF 4X4 Scout 186tm...-08 14.990 Soda Octavia Combi 2,0 TDI RS DSG Autom. 65tm...-14 29.990 Soda Roomster 1,2 TSI 85 Experience 12tm...-14 17.890 Soda Superb 1,9 TDI DPF GreenLine 230tm...-09 11.990 Soda Superb Combi 1,4 TSI Comfort Green tec 32tm...-13 22.980 Soda Superb Combi 2,0 TDI 140 Ambition Business Green tec 66tm...-12 24.890 Soda Superb Combi 2,0 TDI 140 Ambition DSG Autom. 195tm...-11 16.890 Soda Superb Combi 2.0 TDI Ambition GSG 154tm...-13 21.890 Soda Yeti 1,2 TSI Elegance DSG Autom. 24tm...-14 24.990 Soda Yeti 1,4 TSI Adventure 91tm...-11 16.980 Soda Yeti 2,0 TDI 140 4x4 Experience 235tm...-11 15.990 Soda Yeti 2,0 TDI CR 140 4x4 Experience 127tm...-10 21.890 Subaru Outbac 2,0 TD UA 6MT 148tm...-10 19.890 Toyota Auris 1,6 Dual VVT-i Linea Terra 5ov 74tm...-08 11.990 Toyota Auris 1,8 HSD Linea Sol 5ov 120tm...-11 17.490 Toyota Avensis 1,6 Valvematic Linea Terra 4ov 83tm...-09 15.990 Toyota Avensis 2,2 D-4D 150 Clean Power Linea Sol Technical Wagon 185tm...-09 12.890 Toyota Yaris 1,33 Dual VVT-i Stop & Start Edition 2011 5ov 72tm...-11 11.990 Volswagen Beetle 1,2 TSI 77 W (105 hv) 78tm...-12 17.890 Volswagen Golf GT 1,4 125 W TSI 4d 132tm...-06 10.890 Volswagen Golf Highline 2,0 TDI 110 W (150 hv) BlueMotion Techno 81tm...-13 25.990 Volswagen Golf Variant Trendline 1,2 TSI 63 W (85 hv) BlueMotion 39tm...-13 16.890 Volswagen Golf Variant Trendline 1,6 TDI 66 W (90 hv) BlueMotion 54tm...-15 24.990 Volswagen Golf plus Highline Life 1,2 TSI 77 W (105 hv) DSG-automaatt 36tm...-14 22.980 Volswagen Golf sportsvan Comfortline 1,0 TSI 85 W (115 hv) BLUEMOTION DSG- 2tm -16 29.990 Volswagen Multivan Comfortline 2,5 TDI 96W 7Hlö 0...-03 16.990 Volswagen New beetle Limited edition 1,6 75 W 86tm...-07 10.990 Volswagen Passat Variant Comfortline 1,6 TDI 88 W (120 hv) 7tm...-16 33.990 Volvo S60 2,4 (170) Platinum aut 18tm...-08 20.990 Volvo S60 D3 Momentum aut 33tm...-14 34.890 Volvo S80 2,4D Momentum aut 194tm...-07 16.790 Volvo V60 D3 Summum 165tm...-11 21.890 Volvo V60 D5 AWD Summum aut 278tm...-13 24.990 Volvo V70 D4 AWD Business Summum Edition aut 74tm...-14 44.890 GRILLIMAKKARA- TARJOILU pe 6.5. lo 11-17 ja la 7.5. lo 11-14 PAKUT+MAASTURIT YM. Fiat Ducato 17 2,3 Multijet (H1L2) 10 m3, pa 184tm...-08 11.990 Ford Ranger Pic-Up Super Cab Limited 2,5 TDCi 4x4 200tm...-08 18.980 Ford Transit 300M 2,2TDCi 115 N1 Van Trend FWD 4,36 Matala 134tm...-11 20.990 Ford Transit 300M 2,2TDCi 85 N1 Van Trend FWD 4,23 Puoliorea 201tm...-09 13.990 Ford Transit 300S 2,2TDCi 100 hv Trend N1 Van FWD 4,36 Matala 104tm...-12 21.980 Ford Transit 300S 2,2TDCi 85 Van KYLMÄLAITTEET 87tm...-10 24.990 Ford Transit Van etuveto 260S 2,0TDI 75 av.2933 140tm...-03 10.990 Ford Transit custom 310 2,2TDCi 125 hv Trend M6 Van N1 L2H1 FWD 4,19 126tm...-13 25.980 Ford Transit custom 310 2,2TDCi 125 hv Trend M6 Van N1 L2H1 FWD 4,19 79tm...-13 27.980 Ford Transit custom 310 2,2TDCi 125 hv Trend M6 Van N1 L2H1 FWD 4,19 110tm...-13 25.980 Hyundai Ix55 3,0 CRDi V6 4wd 7-P 6AT 193tm...-11 27.990 Mercedes-Benz Ml 320 CDI 4Matic Sport 179tm...-07 26.990 Mercedes-Benz Sprinter 215CDI-3,0/37 Kasten AT Classic 105tm...-09 27.990 Mercedes-Benz Vito 115CDI esipitä A2 ALV-väh 135tm...-07 18.890 Mercedes-Benz Vito 115CDI-2,7/32KB normaali A 138tm...-04 12.990 Nissan Primastar 2,5 dci 146 Van 2.9 t L2H1 6MT 240tm...-07 11.990 Nissan Primastar L2H1 M9R-O 2,0 dci 115 DPF 6MT Glazed FD Blind SSD 63tm...-14 24.990 Nissan Primastar Van L2H1 2,0 dci 115 DPF 6M/T, Comfort 202tm...-11 14.990 Nissan Qashqai+2 1,6dCi Stop / Start System Acenta 4WD 6M/T 114tm...-13 24.990 Nissan X-trail 2,0 SE CVT 4x4 252tm...-10 13.990 Nissan X-trail dci 130 Business 360 2WD Xtronic 7 Seats 33tm...-15 36.990 Porsche Cayenne Tiptronic Suomiauto 175tm...-06 29.990 Renault Master 2,3 dci 125hv 6MT L2H2 10,8m3 58tm...-12 24.990 Renault Master L3H2 T35 FWD 2,3 dci 146hv 256tm...-10 14.890 Toyota Hiace 2,5 D-4D 95 4ov pitä 122tm...-09 17.890 Toyota Hiace 2,5 D-4D 95 4ov pitä 85tm...-10 21.980 Toyota Proace L2H1 2,0 D163 Active 14tm...-14 25.990 Volswagen Transporter umpipaettiauto 2,0 TDI 103 W DSG 146tm...-11 26.990 Volswagen Transporter umpipaettiauto 2,0 TDI 62 W 117tm...-10 17.990 MOOTTORIPYÖRÄT+MOPOT BMW K 1600 GTL 38tm...-12 23.990 Harley davidson Softail fxcwc Rocer C 28tm...-10 22.990 Jdm Xheos Must 550 28tm...-13 10.990 Microcar F500 Fun 4tm...-14 10.990 Suzui Intruder M 1500 7tm...-12 13.990 Yamaha Fjr 1300 ABS 64tm...-10 11.990 Yamaha Xjr 1300 1tm...-15 12.990 AS.AUTOT JA -VAUNUT Adria Adora 552 PK 0...-11 19.990 Adria Sun living Flexo V1 2,3 60tm...-10 38.990 Burstner Fiat Brevio Perform T605 15tm...-14 56.990 Burstner Viseo 720 Fiat 150hv 2,3JTD Prinsessa vuode! 16tm...-15 74.990 Cabby Cisium 61 f3 Sport Edition 0...-03 13.990 Dethleffs Camper 450 FL 0...-13 21.990 Elnagh Prince 520 l 3,0 Multijet 160hv 39tm...-09 36.990 Eura mobil Profila pt 680 QB Saareevuode 1tm...-15 64.990 Fiat Ducato Arto 59G Automaatti 126tm...-05 29.990 Fiat Hobby Tosana 615 63tm...-08 29.990 Fiat-burstner Viseo I 726 Saareevuode 36tm...-12 59.990 Fiat-dethleffs Ducato 2,5 TD I 6842 162tm...-96 14.990 Fiat-dethleffs Ducato 2,8 JTD Globetrotter T5801 110tm...-02 21.990 Fiat-dethleffs Ducato 2,8 JTD Premium Class I 5836 116tm...-00 19.990 Fiat-elnagh Due 450L 50tm...-09 35.990 Fiat-elnagh Super d 115 103tm...-06 26.990 Fiat-hymer B 588 2,3 150Hv 3tm...-16 99.990 Fiat-hymer Solifer mobile 544 2,0 JTD 97tm...-04 19.990 Fiat-lmc I 595 1tm...-16 74.990 Fiat-lmc Liberty 590 2,3 147tm...-03 19.990 Ford Transit 300S 2,2TDCi 85 Trend 3+3 hlö FWD Puoliorea 166tm...-11 19.990 Ford-hymer Exsis 572 Erillisvuoteilla 96tm...-09 46.990 Ford-armann Transit Dexter 2tm...-16 64.990 Kabe Smaragd GLE KS Erillisvuoteet 0...-08 22.990 Knaus Eifeland holiday 495 TF 0...-08 12.990 Knaus Eurostar 650tf/490+67 Asuntovaunu 0...-01 11.990 Knaus Südwind 590 FUS 0...-13 24.990 Yli 300 vaihtoautoa Lamminatu 39
Kesiviio 4.5.2016 una Hull ö y nä! htuu p ta a AUTOTALO PELTTARI ESITTELEE UUTUUKSIA A AUTOURHEILUOSASTON LÄHEISYYDESSÄ SEURAHUONEEN PIHASSA 7 Monen merin autotalo Rehellinen auto. TERVETULOA TUTUSTUMAAN MONIIN TARJOUKSIIMME! UUSI SUZUKI VITARA Uusi Renault TALISMAN Ota tie haltuun. 27 890 S ltää Sisä tää ä ttoi oi o mituus su sul ulut ut. KKuva uvaan auto vaaio io ova varu vvar aarust sstei teiin. te n Aina oiea neliveto. Boosterjet-turbo al. Al Al. Rehellinen järimaasturi rehelliselle ansalle. Dacia Duster. Suomalainen tietää, mitä haluaa ja teee omat valintansa itse. Bisnoden Loyalty Awards 2015 tutimusessa Dacia sijoittui jälleen upeasti ollen vetovoimaisin automeri seä meriusollisuudessain sijalla 3. Dacian menestys ertoo, että yhä useampi haluaa auton, joa teee mitä lupaa ja tarjoaa rehellistä rahanvastinetta. Dacia Duster on auto suomalaisiin olosuhteisiin. Se tarjoaa etenemisyyä ja ominaisuusia hinnalla, jolla sille ei ysinertaisesti ole ilpailijoita. Samalla se osoittaa, että järjen äyttäminen ei ole välttämättä tylsää. Koeaja tehoas Boosterjet-turbo. 1,4-litraisessa Boosterjet-suoraruisutusturbomoottorissa on tehoa 140 hv ja vääntöä hulppeat 220 Nm. Se reagoi aasupolimen painalluseen voimalla. Vaiona mm. muautuva vaionopeudensäädin, 7 osetusnäyttö peruutusameralla, automaatti-ilmastointi, moanahaverhoilu. Neliveto Vitara S Boosterjet saatavana manuaali- tai automaattivaihteistolla. VITARA 1,4 Boosterjet 4WD S 6MTT alaen 27 890 (autoveroton hinta 21 916,41 + arvioitu autovero 5 373,59 + t 600 ). EU-yhd. ulutus 5,4 l/100 m, CO2-päästöt 127 g/m. VITARA 1,4 Boosterjet 4WD S 6AT alaen 30 490 (autoveroton hinta 23 942,22 + arvioitu autovero 5 947,78 + t 600 ). EU-yhd. ulutus 5,5 l/100 m, CO2-päästöt 128 g/m. 17 599 9 Alaen 29.290 Sedan dci 110 Life Tauu 3 v tai 100 000 m www.suzui.fi Duster 1.6 16V S&S 4x2 Ambiance, al. hinta 13 023,09 + arvioitu autovero 3 975,91 + t 600 = 17 599. CO2-päästöt 145 g/m, EU-yhd. 6,4 l/100 m. www.dacia.fi Kuvan auto lisävarustein. Talisman Sedan dci 110 Life, 29 290 (autoveroton hinta 24 791,07 + arvioitu autovero 3 898,93 + toimitusulut 600 ). Kulutus 3,6 l/100 m, CO2 95 g/m. Kuvan auto erioisvarustein. 3 VUODEN TAKUU TAI 100 000 KM SISÄLTÄÄ 24 h TIEPALVELUN Loimijoentie 55, HUITTINEN, puh. 02-560 5300 www.autotalopelttari.fi AVOINNA ARK. 9-17,30, LA 10-14 HUOLTO JA VARAOSAT ARK. 8-16.30 Pea Heinonen Henry Santaoja Juha-Pea Myrä Tura Hirvineva 044 560 1262 044 560 1254 044 560 1263 044 560 1264 VAIN ELOKUVATEATTEREISSA CITROËN ANGRY BIRDS -ELOKUVA Reilusti urheilumielt䟒 Hyundai GO! erioismallit Fair Play -hintaan! NYT KOKO HENKILÖAUTOMALLISTOON /citroen Koeaja Citroën lähimmällä jälleenmyyjällä. Saat veieän pariieon. on. Lisäsi saat Määristä herullisen ateriaedun. Lue lisää ja varaa oeajo: citroen.fi/angrybirdselouva @citroensuomi citroen.fi * Tarjous voimassa 31.8.2016 asti. Ei voi yhdistää muihin tarjousiin. Kuvan autot erioisvarustein. TARKASTETTUJA VAIHTOAUTOJA, JA AJAMINEN MAISTUU! Onnenpotu ahdelle jalapallon EM-otteluun! Tule oeajolle - osallistut arvontaan, jossa voit voittaa matan ahdelle jalapallon EM-ilpailuun Pariisissa, Ransassa. Hyundai i20- ja i30-mallit saivat nyt upean GO!-erioisvarustelun, joa on tarjolla vain nopeille. Tule ja tutustu. Sporttisen ja nuoreaan tyylin luovat verhoilu sinivaloisin tiausin, musta attoverhoilu, tummennetut taalasit ja evytmetallivanteet. Tee pelisi rataisu ja tule oeajolle! Ja muistathan ett䟒 Hyundain tauu on Suomen paras: 5 vuotta ilman ilometrirajaa. Hyundai - Official Partner of UEFA EURO 2016. www.hyundai.fi 2016 Rovio McDonald s 2016 METALLIVÄRI 0 & RAHOITUSKORKO 1 % * i20 5d 1,0 T-GDI 5 MT ISG GO! autoveroton hinta 14 139,74 + arvioitu autovero 2 350,26 = 16 490 + t 600 = 17 090 䩉. EU-yhd. ulutus 4,3 l/100 m, CO2 99 g/m. i30 5d 1,6 6MT ISG GO! autoveroton hinta 17 049,51 + arvioitu autovero 3 940,49 = 20 990 + t 600 = 21 590 䩉. EU-yhd. ulutus 5,3 l/100 m, CO2 123 g/m. CITROËN-TAKUU 3 v/100 000 m i30 Wagon 1,6 6MT ISG GO! autoveroton hinta 17 712,41 + arvioitu autovero 4 677,81 = 22 390 + t 600 = 22 990 䩉. EU-yhd. ulutus 5,9 l/100 m, CO2 133 g/m. Kuvan autot eriosvarustein. GO!-mallit myynniss䟒 vain rajoitetun ajan. Renault GRAND SCENIC 2.0-16 Confort Dynamique 5d -04 172tm... 3.750 Fiat ALBEA 1.4 Sedan -07 98tm... 3.940 VW POLO 1.4 Comfortline 5d Kats 3/16-04 141tm... 5.940 Citroen C3 1.4i Exclusive 5d -07 72tm... 6.640 Honda STREAM 1.7i LS 5d 6 Hengen -04 179tm... 6.940 BMW 316 1.8i Touring -04 192tm... 7.440 Toyota AVENSIS 1.6 VVT-i Sol Technical 4d -06 260tm... 7.450 Citroen C4 VTi 120 Edition Berline -10 120tm... 8.500 Peugeot 406 ST 2.0 GrW 5h 5d -98 268tm... 1.450 C4 PICASSO 1.8i 16v Confort 5d -08 115tm... 8.940 Toyota AVENSIS 1.6 Terra 5d a/c Kats 4/16-99 279tm... 1.640 Ford FOCUS 1.8 TDCi Collection 4d -07 116tm... 8.940 Citroen C5 2.0i-16 SX Brea 5d A -03 270tm... 2.450 Toyota AVENSIS 2.0 D-4D DPF Linea Sol Wagon -09 326tm... 8.940 Hyundai TUCSON 2.0 GLS AC 4WD -06 156tm... 9.340 Citroen C3 1,4i Confort -10 78tm... 9.440 Chrysler SEBRING 2.0 Touring -08 96tm... 9.490 Toyota COROLLA 1.4 D4D Linea Sol 4ov -09 158tm... 9.940 Citroen C3 PICASSO VTi 120 Exclusive -10 89tm... 10.940 Mercedes-Benz E 200 CDI Classic 4d Autom -08 296tm... 10.940 Soda OCTAVIA Combi 2.0 TDI Ambiente Aut -08 184tm... 10.940 Citroen GRAND C4 PICASSO e-hdi 112 Confort -13 235tm...11.500 Citroen C5 HDi 136 Confort Sedan Autom -08 126tm... 11.940 Toyota YARIS 1,4 D-4D DPF Sol Edition 5ov -10 48tm... 11.940 Citroen BERLINGO 1.6i 16v 110 XTR 5-ov -09 79tm... 12.940 Hyundai I30 5d 1,6 CRDi 66w ISG Classic -11 53tm... 12.940 Toyota COROLLA VERSO 1.8 VVT-i Linea Sol 7p -07 87tm... 14.840 Toyota YARIS 1,33 Dual VVT-i Active 5ov -13 55tm... 15.350 Citroen C3 PICASSO e-hdi 92 Exclusive -13 34tm... 15.940 Toyota RAV4 2.0 VVT-i 4wd Luxury Autom -06 144tm... 16.890 Citroen C4 CACTUS VTi 82 Feel -14 9tm... 17.940 Honda CR-V 2.0i Elegance 4wd A -09 173tm... 17.940 Toyota VERSO-S 1,33 Dual VVT-i S & S Linea Sol (MY13) -13 18tm... 17.940 Toyota AURIS 1,6 Valvematic Active 5ov -13 34tm... 19.940 BMW 316 i A TwinPwr Tbo F30 Bsn Autom Edit -13 91tm... 26.940 Loimijoentie 55, HUITTINEN, puh. 02-560 5300 www.autotalopelttari.fi AVOINNA ARK. 9-17,30, LA 10-14 HUOLTO JA VARAOSAT ARK. 8-16.30 Henry Santaoja Tomi Kiuru Maru Sundell Tura Hirvineva Varaosamyynti Huoltomyynti 044 560 1254 044 560 1256 044 560 1266 044 560 1264
8 Kesiviio 4.5.2016 Alueesi AD-autoorjaamot yhteistyössä - Sastamala - Huittinen Täyden palvelun AD-Autoorjaamot hoitavat ammattitaidolla aii huollot ja orjaustyöt autosi meristä tai iästä riippumatta Vanaa asiantuntemusta seä aluperäisiä varaosia äyttämällä uudenin autosi tauu säilyy sen lisäsi AD-Autoorjaamot tarjoaa oman 24 uuauden ansainvälisen lisäturvan varaosille ja työsuoritteille. Lisäturva attaa aii meillä tehdyt työt ja asennetut varaosat työvirheiden tai valmistusviojen osalta - aina automaattisesti ja veloitusetta! AD-Autoorjaamo Velj. Mäelä AD-Autoorjaamo AD-Auto- ja oneorjaamo Rauno Leppä Metsämäi AD-Korjaamo ABP Service Tyrväänylän AD-Autoorjaamo AD-Autoorjaamo Kiviniitty Vammalan AD-Autohuolto Hallitie 6, 32700 Huittinen 02 566663 veljesetmaela.fi Korvenyläntie 547 32700 Huittinen 040 565 8292 ma-pe 8:00-20:00 metsamai.com Matusjoentie 190 32610 Vampula 0500 537 250 oneorjaamoleppa.fi Kierläntie 246, 38300 Sastamala 040 1522 220 abp-service.fi Sariantie 422 38200 Sastamala 050 437 5544 050 565 1507 Kivisenojanatu 7 38200 Sastamala 0207 4310 62 ma-pe 8:00-16:30 iviniitty.net Harjuatu 2 38200 Sastamala 0500 333 107 vammalanautohuolto.com m Meillä hoituu Saabit! 3D-pyöränsuuntauslaitteella suuntaus huipputarasti! Korjaamollemme voit ajaa isollain autolla. Rasaanaluston orjauset vetäjästä perävaunuun. Meillä voit hoitaa autosi atsastusen joo autosi huollon tai orjausen yhteydessä. Tai tulla muuten vaan atsastuseen. Autosi hinauset hoituvat auttamme Meiltä löytyvät meritesterit VW:n, Volvojen, Audien ja Seatin huoltoihin. Sähöiset huoltoirjat MB, BMW, Mazda ja Soda. Myös tuulilasien vaihdot onnistuvat meillä Autojen orjausten lisäsi meillä onnistuu tilaustöinä Käytössämme on attava, lähes oo maailman autoannan tunteva, bosch Meriosaamista Mercedes-Benz, Honda ja Volvo -mereihin. Automaattivaihteistojen huuhteluhuollot ja ilmastointihuollot. Hinauspalvelut ja vuora-autot meiltä! Nopeudenrajoittimen testauset, OBD-mittauset, Paoaasumittaus, Meillä saat huoltoajan useimmiten vain muutaman päivän varoitusajalla - josus jopa samalle PAAS POIKETEN METSÄMÄESSÄ! - Korjaamopalveluita ammattitaidolla - YHOMHNVHWPDNHOD À automaalauset seä tauumaalauset. Rengasmyynti ja rengastyöt hoituvat auttamme! diagnoositesteri. Kahvilassamme nautit tuoreen ahvin ja leivonnaisen tai uuman höyrymaaran VAIN PARASTA AUTOLLESI! AD-AUTOKORJAAMO METSÄMÄKI atsastus - peltityöt-orjaamo maalaamo - 24/7 hinauset ABP päivälle tyrväänylän AD-autoorjaamo ja ahvila service PALVELEVA VARAOSALIIKE! 1-AKSELINEN, JARRUTON, RUOSTUMATON PERÄ PE RÄVA VAUN UNU U KU KUOM OMUL ULLA LA EURO UROGLO LOBE BE PIEN PIE IEN NKONEAKKU KONE KO NE EAK AKKU KU 2 24 4A P326 x L150 x K35 cm uomu 100 cm oonaismassa 825 g lehtijouset, aasujousi evennetty ippi aisa ja aseli hitsattu ja uumasinitty astamalla vesitiiviit WAP-aselinavat reisteröity ja atsastettu valmistettu Suomessa 24A 24A au au lleiureihin ei iur urei eihi hinn ja pienoneisiin UOMU KUO A NA! UN U TU T ETT ENNET ASEN 2190 000 3900 IKH6001 TPV5032RK IKH60 1805-12N24- JARRUPUHDISTAJA AG PESUPAKETTI A KIILLOTUSPAKETTI CHA HAIIN SPR HAIN PR RAY AY O-R AY R 750 ml poistaa rasvan, öljyn ja muut epäpuhtaudet Bodywor autoshampoo 1l Super resin polish autovaha 325 ml Interior shampoo sisäpesuaine 500 ml 2 pl p mirouitupyyhe, 2 pl iillotuslaia, Polarshine 10 iillotusaine 250 ml, Polaarshine Liquid nano vaha 500 ml tä täys yyssy synt ynteeettinen OO- ja X-e X eetjuille 0 9 990 37 790 36 690 13 360 KIILLOTUSKONE E KUIVA-/MÄRKÄIMURI PAINEPESURI MP-S MP SUO ODA DATTIMET TT TIM IMET ET 950 W, 180 mm laia sis. hiomatyynyn pohja, iillotusvilla, levitystyyny ja lisäahva 20l RST säiliö ilmamäärä 70 l/s lattiasuulae, raosuulae 2,2 W / 230V max. paine 150 bar, 400 l/h Champion öljynsuodatti öljynsuodat attitimia imia att a attavasti ttav avas astiti vvarastostamme aras ar asto tost stam amme me 5900 11900 L LL PL 3P TIP90514 PESUPKT AWD180 LAV10B MIR100AUTO 155C95 24900 LAV71A 24/7 HUITTINEN AUTOPESULA JA SISÄPESU MAINIO LAHJAIDEA! SARJAKORTTI ÄITIENPÄIVÄKSI! WWW.KIVINIITTY.NET/CARWASH - WWW.PESUTILI.FI WWW.KIVINIITTY.NET Sastamala, 0207 431 060 Huittinen, 0207 431 065 ar. 7.00-18.00 la 9.00-15.00 ar. 7.00-19.00 la 9.00-15.00 KIVINIITYN AUTO- JA MAATALOUSKONEHUOLTO OY - KIVISENOJANKATU 7, 38200 SASTAMALA - OSTOSKATU 2, 32700 HUITTINEN - PUHELUN HINTA LANKAPUHELIMESTA 8,28 SNT/PUHELU + 8,76 SNT/MIN, MATKAPUHELIMESTA 8,28 SNT/PUHELU + 23,10 SNT/MIN