s. 1 (2) UUDENKAUPUNGIN HÄPÖNNIEMEN JÄTEVEDENPUHDISTAMO Tutkimus: 8/2015, 11.8.2015 (uki8). Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tarkistanut 21.11.2012 päätöksellä nro 186/2012/1 (Dnro ESAVI/15/04.08/2010) Häpönniemen jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan määräykset. Päätökseen haettiin muutosta purkuputken siirtämistä koskettavan velvoitteen osalta. Vaasan hallinto-oikeuden 4.6.2015 antaman päätöksen nro 15/0151/2 myötä luvasta tuli lainvoimainen ja puhdistustulosta verrataan voimaan astuneen uuden ympäristöluvan raja-arvoihin. Puhdistamo toimi tarkkailun aikana melko hyvin. Puhdistustulos täytti ympäristöluvan mukaiset puhdistusvaatimukset CODCr:n, BOD7ATU:n, fosforin ja kiintoaineen pitoisuuksien sekä puhdistustehojen osalta. Myös BOD7ATU:n puhdistustehon tavoitearvo 95 % saavutettiin. Kokonaistypen puhdistustehovaatimusta ei saavutettu. Puhdistamo ei nitrifioinut. Puhdistamo saavutti yhdyskuntajätevesiä koskevan VN asetuksen 888/2006 puhdistusvaatimukset CODCr:n, BOD7ATU:n ja kiintoaineen osalta tarkkailukerralla (ks. tavoitearvot -sarake). Kokonaistypen ja fosforin osalta puhdistustulos tulee täyttää vuosikeskiarvoina laskettuna. Puhdistamolle tuli tarkkailun aikana melko suuri orgaaninen kuormitus. Tuleva jätevesi (N1) vastasi CODCr:n ja kiintoaineen osalta väkevää ja muilta osin keskimääräistä puhdistamatonta yhdyskuntajätevettä. Tulokuorma (N1) oli CODCr:n osalta 90%, BOD7ATU:n osalta noin 80%, fosforin osalta 92%, typen osalta 91% ja kiintoaineen osalta 106% puhdistamon mitoitusarvoihin nähden (Mitoitusarvot: mitoitusvirtaama 9600 m3/d, CODCr-kuorma 4730 kg/d, BOD7ATU-kuorma 2170 kg/d, fosforikuorma 61 kg/d, typpikuorma 340 kg/d, kiintoainekuorma 2280 kg/d). Tarkkailun aikana puhdistamolle tuotiin 10 m3/d sakokaivolietteitä. Esiselkeytyksestä nitrifikaatiosoluille menevä typpikuorma (N2) oli 108 % mitoitusarvoon nähden. Nitrifikaatiosolujen mitoitusarvot, Kruger 2003: CODCrkuorma1500 kg/d (max), BOD7ATU-kuorma 600 kg/d (750 kg max), fosforikuorma 9 kg/d (20 kg/d max), typpikuorma 250 kg/d (300 kg/d max), kiintoainekuorma 350 kg/d (750 kg/d max). Puhdistamon tehostamis/laajentamissuunnitelma valmistui alkukesästä 2015. Seuraavassa vaiheessa alkaa laajennuksen toteutussuunnittelu. Tulostaulukossa näkyvä prosessilämpötila 15,8 C on puhdistamon oma mittaus nitrifikaatiosoluille tulevasta jätevedestä. Nina Leino prosessi-insinööri Katuosoite Postiosoite Puhelin Telekopio/Sähköposti Alv.rek. Telekatu 16 Telekatu 16 (02) 238 1838 Y 1564941-9 20360 TURKU 20360 TURKU *(02) 274 0200 nina.leino@lsvsy.fi Krnro 774822
s. 2 (2) LIITTEET Kuormituslaskelma, liite 1 Prosessitiedot, liite 2 Näytepäiväkirjatiedot, liite 3 JAKELU Uudenkaupungin kaupunki/uudenkaupungin Vesi/Vesihuoltopäällikkö Kyösti Hallikainen Uudenkaupungin kaupunki/ympäristö- ja lupalautakunta Uudenkaupungin kaupunki/keskuspuhdistamo/matti Piiroinen Uudenkaupungin Vesi/Vakka-Suomen Vesi/uv.kayttopaivystaja@uusikaupunki.fi Varsinais-Suomen ELY-keskus/heikki.elomaa@ely-keskus.fi Varsinais-Suomen ELY-keskus/marja-riitta.koivisto@ely-keskus.fi Varsinais-Suomen ELY-keskus/kirjaamo.varsinais-suomi@ely-keskus.fi
Liite 1 s. 1 (2) PUHDISTAMO: Uudenkaupungin Häpönniemen jätevedenpuhdistamo Kunta: 895 Uusikaupunki Hoitaja: Keskuspuhdistamo Ympäristökeskus: 20 Varsinais-Suomen ELY-keskus LUPAPÄÄTÖS: ESAVI 21.11.2012, VHO 4.6.15, tavoite VN 888/2006 TUTKIMUS: 8/2015, 11.8.2015 (uki8). Näytteet kerätty: 11.7. klo 8-12.8. klo 8 Puhdistamokäynti: 8/2015, 12.8. klo 10 Näytt.kerääjä: Juha Andersson Näytt.ottaja: LSvyt Oy Jani Hannula VESIMÄÄRÄT Käsitelty m³/d 5608 (Tuleva 5608 m³/d) Ohitukset m³/d 0,0 Vesistöön m³/d 5608 NÄYTTEET / SELITE Tunnus N1 N2 N3 N4 Näytteen nimi / Näytteen keräystapa tuleva jv / automaatt. koko vuorok. ajan virtaamapainoitteis. esiselkeytetty jv / automaattisesti koko vuorok. ajan aikaohjatusti nitrifikaatiosoluilta läht. jv / automaattisesti koko vuorok. ajan aikaohjatusti lähtevä jv / automaattisesti koko vuorok. ajan aikaohjatusti Käsit. = Käsitelty, Käs/vesist. = Käsitelty = Vesistöön johdettu, Käs.teho = Käsittelyteho, Kok.teho = Kokonaisteho. PITOISUUDET Määritys Yksikkö N1 N2 N3 N4 Raja Tavoite Tuleva vl/puhd Käs/vesist. prosessilämpötila (puhd.mitt.) C 15,8 alkaliteetti mmol/l 5,0 3,8 3,6 3,8 sähkönjohtavuus ms/m 94 100 ph 7,1 7,2 7,5 7,5 CODCr mg/l 760 230 66 53 75 125 BOD7ATU mg/l 310 52 11 9,7 13 30 kokonaisfosfori mg/l 10 1,1 0,42 0,11 0,3 2 liukoinen fosfori mg/l 0,13 0,092 0,072 kokonaistyppi mg/l 55 48 39 39 15 ammoniumtyppi mg/l 35 36 nitriittityppi mg/l 0,24 0,052 nitraattityppi mg/l 1,5 0,20 kiintoaine mg/l 430 51 12 3,0 15 35 liukoinen alumiini, Al mg/l 0,085 TEHOT Määritys Yksikkö N1 N2 N3 Kok.teho Raja Tavoite vs. vs. vs. N2 N3 N4 CODCr % 70 71 20 93 85 75 BOD7ATU % 83 79 12 97 93 70 kokonaisfosfori % 89 62 74 99 95 80 kokonaistyppi % 13 19 0,0 29 70 70 ammoniumtyppi % -2,9 nitriittityppi % 78 nitraattityppi % 87 kiintoaine % 88 76 75 99 95 90 Nitrifikaatioaste % 35
Liite 1 s. 2 (2) KUORMITUKSET Määritys Yksikkö N1 N2 N3 N4 Raja Tavoite Tuleva vl Käs/vesist. CODCr kg/d 4260 1290 370 300 BOD7ATU kg/d 1740 290 62 54 kokonaisfosfori kg/d 56 6,2 2,4 0,62 kokonaistyppi kg/d 310 270 220 220 ammoniumtyppi kg/d 200 200 nitriittityppi kg/d 1,3 0,29 nitraattityppi kg/d 8,4 1,1 kiintoaine kg/d 2410 290 67 17
Liite 2 s. 1 (1) PUHDISTAMO: Uudenkaupungin Häpönniemen jätevedenpuhdistamo TUTKIMUS: 8/2015, 11.8.2015 (uki8). Käsitelty jätevesi: 5608 m³/d, näytt.keräysaikana: 5608 m³. KEMIKAALIEN KÄYTTÖ Rautapit. alumiinisulf. rae (ALF-30): 868 kg/d = 155 g/m³. metanoli (Metanoli): 27 kg/d = 4,81 g/m³. polyalumiinikloridi (Kemwater PAX-XL100): 169 kg/d = 30,1 g/m³. LIETETIEDOT Lietteen poisto: Palautusliete: m³/d Ylijäämäliete: m³/d Palautussuhde: % Lieteikä: d Hiekanerotus Linja-1 Käytössä (K/E) K Lämpötila (C-ast) 16 esi-ilmastusallas Linja-1 Linja-2 Linja-3 Linja-4 Käytössä (K/E) K K K K Tilakuormitus 5,4 5,4 5,4 5,4 esiselkeytys Linja-1 Linja-2 Käytössä (K/E) K K Näkösyvyys (cm) 20 25 Pintakuorma (m/h) 0,36 0,36 biologinen suodatin (nitrif.) Solu-1 Solu-2 Solu-3 Solu-4 Solu-5 Solu-6 Käytössä (K/E) K K K K K K ph 7,1 Lämpötila (C-ast) 15,8 Happipit. (mg/l) 6,6 Pintakuorma (m/h) 1,4 1,4 1,4 1,4 1,4 1,4 biologinen suodatin (denit.) Solu-1 Solu-2 Solu-3 Solu-4 Solu-5 Solu-6 Käytössä (K/E) K K K K K K Lämpötila (C-ast) 16,3 NH4-typpi (mg N/l) 17,5 Pintakuorma (m/h) 2,9 2,9 2,9 2,9 2,9 2,9
Liite 3.