Viikko-ohjelmaa 14-21/2016

Samankaltaiset tiedostot
Syysohjelmaa 2015 LOHJAN KANTASEURAKUNTA JUMALANPALVELUKSET

lapset - nuoret perheet

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Toimintaa toukokuussa 2019

lapset - nuoret perheet

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

lapset - nuoret perheet

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

Riistaveden alueseurakunta

Kaavi JOULUNAIKA 2015

lapset - nuoret perheet

Tikkurilan seurakunnassa

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Neulekahvila. Ovi on auki kaikille! -majataloillat Nokian kirkossa klo 18

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

lapset - nuoret perheet

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo ja klo seurakuntatalossa.

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

lapset - nuoret - perheet

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2018

JUMALANPALVELUKSET VÄHÄNKYRÖN KIRKOSSA klo 10.00

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Adventin- ja joulunaika

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

MARTINSEURAKUNNAN KEVÄT Hiljainen viikko, pääsiäinen sekä kevään ja alkukesän tilaisuudet


Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Kuukausitiedote huhtikuu Turuntie 12

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

Maarian seurakunnan kevät helmi toukokuu

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu

Jumalanpalvelukset Hauhon kirkossa klo 10

Varhaiskasvatus ja perhetyö Kevät 2017

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Kallion musiikkikoulu

Töölön seurakunta tammikuu 2014

Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta.

Töölön seurakunta kesä 2014

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNNASSA TAPAHTUU SYKSY 2015:

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet

OLD CHURCH. VANHA KIRKKO Lönnrotinkatu 6. Syyskuu MESSU su klo 10

Martinseurakunta. Kevätesite

VARHAISKASVATUS ja PERHETYÖ KEVÄT 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

HAUHON SEURAKUNTA SYKSY

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

S I L T A M Ä E N S E U R A K U N T A K O T I. Syksy 2015

Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

lapset - nuoret perheet

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

AIKUISTEN SYKSY Launeen seurakunnassa 2015

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

lapset - nuoret perheet

AIKUISTEN KEVÄT Launeen seurakunnassa 2015

su klo adventtisunnuntain messu. ma klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

toimisto gsm gsm

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

Varhaiskasvatus ja perhetyö syksy 2016

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa


LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT Raahen nuorisotoimi

28.9. Samassa veneessä Tunteet ja tarpeet tunnetko mut? Aaallokko paattia keinuttaa Parisuhdetta kuormittavat

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Varhaiskasvatus ja perhetyö SYKSY 2017

Hämeenlinnan seudulla toimiva Hyvän Tahdon ruokajakelun verkosto järjestää ruokailuja ja ruokajakelua vähävaraisille.

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

Kallaveden seurakunnan toimintaa LAPSILLE JA PERHEILLE

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

Transkriptio:

Viikko-ohjelmaa 14-21/2016 päivitetty 8.4.2016 LOHJAN KANTASEURAKUNTA Jumalanpalvelukset Su 10.4. klo 10 Pyhän Laurin kirkko, messu, Linnavirta, Taivainen, urut Kerko, Collegium Musicum-orkesteri, jp. radioidaan Radio Dei`n (Lohja) taajuudella 107,2 MHz. Kirkkokahvit messun jälkeen seurakuntakeskuksessa. Su 10.4. klo 16 Virkkalan kirkko, Pyhän Ristin kappeli, messu, Taivainen, Saario. To 14.4. klo 19 lastenkappeli Pikku Lauri, nuorten messu, Miettinen. Su 17.4. klo 10 Pyhän Laurin kirkko, messu, Miettinen, Stick, urut Rajalin-Tymura, jp. radioidaan Radio Dei`n (Lohja) taajuudella 107,2 MHz. Kirkkokahvit messun jälkeen seurakuntakeskuksessa. Su 17.4. klo 16 Virkkalan kirkko, Pyhän Ristin kappeli, messu, Olli Luoma, urut Kerko. Su 24.4. klo 10 Pyhän Laurin kirkko, messu, Lakomaa, Stick, Saario & Lohjan kirkkokuoro, jp. radioidaan Radio Dei`n (Lohja) taajuudella 107,2 MHz. Kirkkokahvit messun jälkeen seurakuntakeskuksessa. Nimikkolähettien Aitamäkien vierailu. Su 24.4. klo 12 lastenkappeli Pikku Lauri, perhekirkko. Alle tunnin mittaisen perhekirkon aikana lauletaan lasten virsiä sekä kierrellään lapsia varten tehtyjä rukousalttareita. Pikku Laurin oven vieressä olevista koreista voi tullessaan lainata pehmoisen kirkkokaverin tai kirjan jumalanpalveluksen ajaksi. Kirkon jälkeen on tarjolla keittolounas, vapaaehtoinen maksu. Su 24.4. klo 16 Virkkalan kirkko, Pyhän Ristin kappeli, Yhteyden ilta, järj. Veljespiiri. Ke 27.4. klo 18 Pyhän Laurin kirkko, iltakirkko, Linnavirta, urut Kerko. Su 1.5. klo 10 Pyhän Laurin kirkko, messu,linnavirta, Pesola, urut Kerko, jp. radioidaan Radio Dei`n (Lohja) taajuudella 107,2 MHz. Kirkkokahvit messun jälkeen seurakuntakeskuksessa. Su 1.5. klo 16 Virkkalan kirkko, Pyhän Ristin kappeli, ei messua. To 5.5. klo 10 Pyhän Laurin kirkko, messu, helatorstai, Korte, Rantanen, Saario & Lohjan kirkkokuoro, 70-vuotiaiden syntymäpäiväjuhla, kirkkokahvit srk-keskuksessa messun jälkeen. Su 8.5. klo 10 Pyhän Laurin kirkko, messu,linnavirta, Gripentrog, urut kerko, jp. radioidaan Radio Dei`n (Lohja) taajuudella 107,2 MHz. Kirkkokahvit messun jälkeen seurakuntakeskuksessa.

Tervetuloa mukaan toimintaamme! Su 8.5. klo 16 Virkkalan kirkko, Pyhän Ristin kappeli messu, Kiviranta, Niemelä, Puumala, järj. Sley. Su 15.5. klo 10 Pyhän Laurin kirkko, messu, helluntaipäivä, Pesola, Lakomaa urut Rajalin-Tymura, kaatuneitten musitopäivä. Ennen jumalanpalvelusta klo 9.30 seppeleen lasku Karjalaan jääneiden ja vakaumuksensa puolesta kaatuneitten haudalle. Messun jälkeen seppeleen lasku sankarihaudalle. jp. radioidaan Radio Dei`n (Lohja) taajuudella 107,2 MHz. Kirkkokahvit messun jälkeen seurakuntakeskuksessa. Su 15.5. klo 11 Virkkalan kirkko, Pyhän Ristin kappeli kaatuneitten muistopäivän kaksikielinen jumalanpalvelus, Kuismanen, Taivainen, Saario, Lohja-Brass. Messun jälkeen seppeleen lasku sankarihaudalle, jonka jälkeen kirkossa kahvitilaisuus. To 19.5. klo 19 lastenkappeli Pikku Lauri, nuorten messu, Paula Miettinen. Su 22.5. klo 10 Pyhän Laurin kirkko, messu, Mäkelä, Miettinen, urut Saario, messussa isosten siunaaminen, jp. radioidaan Radio Dei`n (Lohja) taajuudella 107,2 MHz. Kirkkokahvit messun jälkeen seurakuntakeskuksessa. Ke 25.5. klo 18 Lohjan Pyhän Laurin kirkko, iltakirkko, Mäkelä, Kerko. Su 22.5. klo 16 Virkkalan kirkko, Pyhän Ristin kappeli Yhteyden ilta, järj. Veljespiiri Su 29.5. klo 10 Pyhän Laurin kirkko, messu, jp. radioidaan Radio Dei`n (Lohja) taajuudella 107,2 MHz. Kirkkokahvit messun jälkeen seurakuntakeskuksessa. Su 29.5. klo 11 Kansanlaulukirkko Virkkalan torilla, Taivainen, Saario, Laurin Laulajat TAPAHTUMIA Virkkalassa tuulee Majataloilta Virkkalan kirkolla lauantaina 9.4. klo 18. Lämminhenkisen illan musiikkivieraana on laulaja-lauluntekijä Rosa Nyman säestäjänään Matteus Mykkänen. Puhujavieraana on rovasti Hannu Nyman ja illan isäntänä Erkki Taivainen. Majataloillan päätteeksi on tarjolla teetä ja kahvia. Tervetuloa. PIENRYHMÄT/KURSSIT Lepopaikka -illat Mäntynummen seurakuntatalolla (Mäntynummentie 17) ke klo 18: 20.4 ja 25.5.Illat ovat jatkoa Irti masennuksesta -illoille ja niissä käsitellään psyykkistä, hengellistä ja fyysistä hyvinvointia edistäviä aiheita.kevään aiheita ovat mm. omien rajojen puolustaminen, uneen liittyvät kysymykset ja liikunnan vaikutus hyvinvointiin. Illoissa on opetusta, musiikkia, ohjatut pienryhmät ja mahdollisuus rukouspalveluun.opetuksesta vastaa sielunhoitoterapeutti Leena Junnila ja pienryhmiä vetävät koulutetut ohjaajat. Ei ennakkoilmoittautumista. Tervetuloa mukaan levähtämään hetkeksi. Järj.

diakoniatyö, lisätietoja diakoni Krista Kallio p. 050-554 8835. Järjestää Lohjan seurakunta, Lisätietoja: Arja Penttinen, 050539 0123 Ke 20.4.,18.5., 7.9., 19.10., 23.11. klo 18-19 Pyhän sylissä Pyhän Laurin kirkossa. Illan ohjaa Anna Kivinen, mukana muusikkoja ja Arja Penttinen. Atte Urama, sello. Emma Tennosmaa, huilu. Kirkossa voi levätä hiljaisuudessa, vaikka nukahtaa kirkonpenkkiin. Hiljaisuus ja huilun sekä sellon ääni vuorottelevat johdattaen kuulijan levolliseen mielentilaan. Hengelliset tekstit ja luenta antavat ajatuksille polun, jolla kulkea. Oma tyyny mukaan ja pehmyt alusta. Yhteyshenkilö pastori Arja Penttinen, puh. 050 539 0123, arja. penttinen@evl.fi Laurin Sisarukset- avoin tanssiryhmä harjoittelee Raamatun maiden tansseja Wim van der Kooij`n johdolla 17.4. klo 18-20 Mäntynummen srk-talossa. Tied. nuorisotyönohjaaja Marita Laaksoselta p. 050 572 1579. Teologinen opintopiiri, srk-keskus, kahvitarjoilu kello 17.30 alkaen, klo 18 aluustupuheenvuoro Moniääninen kirkko jatkuu: 14.4. klo 18 Lestadiolaisuus, Tuomas Palola, tutkija 12.5. klo 18 Juutalaisuuden maailmakuva, Juha-Pekka Rissanen, kappalainen, rovasti, Leppävaaran seurakunta. 17.5. klo 17 (huom. kellonaika) Retki juutalaiseen Synagogaan Helsinkiin, Rabbiini Simon Livson klo 18.30 Tervetuloa klo 17.30 kahvihetkeen, jossa voimme jakaa ajatuksia. Seurakuntakeskus, Sibeliuksenkatu 2. Bocchia-peli-ilta torstaisin klo 16.3018.30 Mäntynummen srk-talossa. MUSIIKKITOIMINTAA Markku Luolajan-Mikkola Pyhiinvaellus konserttikiertueella Lohjan Pyhän Laurin kirkossa 8.5.2016 klo 18. Vapaa pääsy, ohjelma 5. Tervetuloa! Ti 10.5. klo 19 Pyhän Laurin kirkko: Kevätlaulajaiset, Laurin Laulajat, Kirkkosällit sekä Timo Saario laulavat ja laulattavat keväisiä lauluja. Vapaa pääsy, ilmainen laululehtinen.

Tervetuloa mukaan toimintaamme! Ma 16.5. klo 18 Pyhän Laurin kirkko: Chorus Cantorum Finlandae:n LUX AETERNA konsertti To 26.5. klo 18 Pyhän Laurin kirkko: Collegium Musicumin, Janne Lehtisen ja Inka Kinnusen konsertti- Ti 31.5. klo 18 Kesäkimara srkkeskuksen salissa, Sibeliuksenkatu 2. Laurin Laulajat, Laurin Miehet, Kirkkosällit ja Timo Saario viihteellisissä tunnelmissa. Vapaa pääsy ja maksuton laululehtinen. RAAMATTUA JA RUKOUSTA Maanantaisin klo 18 miestenpiiri seurakuntakeskuksessa ryhmähuoneessa. Keskiviikkoisin klo 11 rukoushetki Pyhän Laurin kirkossa. Keskiviikkoisin klo 18 Veljespiiri miehille, paikka: puutarhurien tilat, srk-keskus, Sibeliuksenk. 2, yhteyshlö Eetu Saarni p. 050 434 6947. Ke parilliset vkot klo 18.30 Yhteisen jakamisen ilta Virkkalan kirkossa. To 14.4., 12.5.,15.9., 13.10., 10.11., 8.12. klo 18 19.30 Sanan ja rukouksen ilta Pyhän Laurin kirkossa. Rukousta, esirukousta, hiljentymistä, yhteislauluja, Heikki Linnavirta & rukous- ja vapaaehtoistiimi. To 5.5. klo 18.30 Sanan ääressä -ilta seurakuntakeskuksessa Sibeliuksenk. 2, järj. Uudenmaan Kansanlähetys. LÄHETYS Keskustan alueen lähetyspiiri joka kk.n viimeinen ti klo 13-15 seurakuntakeskuksen (Sibeliuksenk. 2) takkahuone/kõbaniatupa. Ohjelmassa hartaus ja keskustelua lähetystyön kuulumisista, unohtamatta kahvittelua. Lämpimästi tervetuloa joukkoomme! Hanna-piiri to klo 18.30 parilliset viikot Ojamon srk-kodissa. Piirissä paneudutaan kulloinkin tulevan pyhän raamatunteksteihin sekä rukoillaan Medialähetys Sanansaattajien Hannatyön rukouskalenterin pohjalta. Tule ja ota muita Hannoja sekä Raamattusi mukaan! Yhteyshenkilö Outi Nikkilä 040 501 4559 Ojamon raamattu- ja lähetyspiiri parillisten viikkojen perjantaisin klo 14-15.30 seurakuntakodissa. Piirissä pohditaan tulevan pyhän raamatuntekstiä sekä keskustellaan lähetysaiheisista asioista. Yhteyshenkilö Pirjo Riikonen p. 050 358 9943. LAPSET JA PERHEET Lapsikuoro Laurinsäde to klo 17 lastenkappeli Pikku Laurissa 7-13-vuotiaille tytöille ja pojille, kuoroa johtaa kanttori Pirjo Rajalin- Tymura, p. 050 593 0765. Avoin perhemuskari 0-3 vuotiaille yhdessä vanhemman kanssa 114.4., 21.4. ja 12.5. klo 16.-16.45 lastenkappeli Pikku Laurissa ja 21.4.

ja 12.5. klo 10.-10.45 Virkkalan kirkossa. Ti klo 17.45 arkipyhäkoulu Roution srk-kodissa, Kalliomäent. 2. Perheilta ma 25.4.klo 17.30-19.30 lasten kappeli Pikku Laurissa. Perheillat ovat avoimia kaikille, kaikenikäisille lapsille ja aikuisille. Tervetuloa mukaan viettämään yhteistä aikaa! Avoimet perhekerhot: Pyhäkoulut Virkkalassa joka 2. su klo 11 (parittomat vkot) sekä Vivamossa sunnuntaisin klo 11. Yhteistyössä Lohjan Rauhanyhdistyksen kanssa Metsolan (Puistok. 11-13) ja Lohjanportin srk-kodeissa (Hammarint. 4) 10.4. ja 1.5. klo 11.30. Lasten virsi-ilta Pusulan kirkossa ke 11.5.2016 klo 19 Pusulan alueseurakunnan ja Lohjan kantaseurakunnan lapsikuorot esiintyvät Päivikki Jurmun ja Pirjo Rajalin-Tymuran johdolla Pusulan kirkossa. Yhteislaulua, mehua, kahvia ja pullaa pikkukirkossa. Sydämellisesti tervetuloa! maanantaisin Ojamolla klo 9-11.30 tiistaisin Routiolla ja Virkkalassa klo 9-11.30 keskiviikkoisin Metsolassa, Muijalassa ja Mäntynummessa klo 9-11.30 KOULULAISET JA NUORET Kesäleirejä 1.-6.-luokkalaisille: 13.16.6. Bergvik ja 14.-15.6. Saarikko. Leirien hinnat Bergvik 40 ja Saarikko 20. Tule pelaamaan, askartelemaan, viettämään hauskaa aikaa leirille! Ilm. ja tied. 2.5. klo 8 alk. anneli.kytola@evl.fi Keskiviikkokahvila KeKa avoinna ke 16.30-18 Ojamon seurakuntakodissa, Kartanonk. 1. Nuorten illat to Telakka ja la Varustamo klo 18 Lindkullassa, Karstunraitti 4. Huom. to 14.4. ja 19.5. messu klo 19 Pikku Laurissa. PUSULAN ALUESEURAKUNTA

Tervetuloa mukaan toimintaamme! ISKO-leiri kaikille kesän isosille Saarikossa 7.-8.5. Ilmoittautumiset www.facebook.fi/lindkulla ja www. lohjanseurakunta.fi/nuoret SENIORIT Kevään Kaksvarttiset ti 19.4. ja 24.5. klo 13-13.30. Tule kuulemaan Päivän tunnussana ja laulamaan muutama viisu yhdessä tai vaikka kuuntelemaan muiden laulua Roution seurakuntatalossa, Kalliomäentie 2 (päiväkerhon tila). Vetäjänä diakoniatyöntekijä Päivi Nieminen. Ma klo 13 virkistyspiiri Virkkalan kirkko, parilliset vkot. Ma klo 13-14.30 Ystävän Kammari, srk-keskus takkahuone. Ti klo 13-14.30 Mäntynummen päiväpiiri, srk-talossa, Mäntynumment. 17, parilliset vkot. Ke klo 14-15.30 Ojamon- Voudinpuiston eläkeläiskerho srkkodissa Kartanonkuja 1, parittomat viikot. Ke klo 12.30 Solmut silmukoiksi -käsityökerho srk-keskus takkahuone, parilliset vkot. Torstaisin klo 12 torstaikerho, srkkeskus. 21.4. klo 13 Seniorifoorum. To klo 13 Roution päiväpiiri, srkkoti, Kalliomäent. 2, parilliset vkot. 21.4. ei piiriä, 28.4. klo 12.30, lähdemme Sammatin kultaisen iän kerhoon vieraiksi. Paluulähtö Sammatista klo 15. Roution ja Mäntynummen päiväpiirien yhteinen kevätjuhla ti 10.5. klo 12-14. Lähtö routiolaisilta Roution seurakuntatalolta klo 11.30 ja paluulähtö klo 14. Roution ja Mäntynummen päiväpiirien yhteinen kevätretki ke 18.5. Torstaisin klo 12 diakoniapiiri (käsityöpiiri) Virkkalan kirkossa.

DIAKONIARUOKAILUT ma klo 12 Mannaa, srk-talo Mäntynumment. 17 ti klo 11 Evästä päivään, srkkeskus, Sibeliuksenk. 2 ke klo 12 Elämän leipää, Virkkalan kirkko, Virkkalant. 1. Hinta 4, kausilippuja tarvittaessa diakoniatoimistoista. Kevään soppatykkihartaus Routiolla la 14.5. klo 10 alk. Roution liikekeskuksen edessä Routio-päivän yhteydessä. SVENSKVERKSAMHET Sö 10.4. kl 12 familjegudstjänst i Lojo, Lilla Lars. Mat och kyrktaxi. Sö 24.4. kl. 13 högmässa i Virkby kyrka. Kyrkkaffe och kyrktaxi. Sö 1.5. kl 13 högmässa i Lojo kyrka. Kyrkkaffe och kyrktaxi. Ti 3.5. kl. 13.30 svenska kretsen samlas i Virkby kyrka. Sö 15.5. kl 11 de stupades minnesdag. 2-språkig gudstjänst i Virkby kyrka. Ti 22.5. kl 13 treenighetsdagens högmässa i Virkby kyrka. Kyrkkaffe och kyrktaxi. Sommarutfärd under maj månaden. Mera info senare. Sö 5.6. kl 13 högmässa, meddelas senare, följ annonsering Sö 12.6. kl 14 konfirmationmässa i Lojo kyrka. Diakoniatoimistot, ajanvaraukset kantaseurakunta Nummentausta, Metsolan srkkoti, Puistokatu 11-13, ajanvaraus tiistaisin klo 10-11, Katja Itämäki puh. 044 328 4301, katja.itamaki@ evl.fi, johtava diakoniatyöntekijä keskusta, seurakuntakeskus, Sibeliuksenkatu 2, ajanvaraus tiistaisin klo 9-10, Leena Syvälahti puh. 044 328 4300, leena.syvalahti@evl.fi Ojamo, Ojamon seurakuntakoti, Kartanonkuja 1 ajanvaraukset tiistaisin klo 9-11, Eija Alatalo puh. 050 3777394, eija.alatalo@evl.fi Virkkala, Virkkalan kirkko, Virkkalantie 1, ajanvaraus tiistaisin klo 9-10, Jonna Seppälä puh. 044 328 4320, jonna.seppala@evl.fi Routio, srk-koti, Kalliomäent. 2, ajanvaraus tiistaisin klo 10-11, Päivi Nieminen, puh. 050 538 8113, paivi.nieminen@evl.fi Mäntynummi, Mäntynummen seurakuntatalo, Mäntynummentie 17, ajanvaraus tiistaisin klo 9-11, Krista Kallio puh. 050 554 8835, krista.kallio@evl.fi, Muijala, tapaamiset tarvittaessa myös Lohjanportin seurakuntakodissa.

Länsi-Uudenmaan seurakuntien Perheasiain neuvottelukeskus, Sepänkatu 3-5 A1, ajanvaraus puhelimitse (019) 328 4260 ark. ma, ti, to ja pe klo 9-11 sekä ke klo 12 14. Lohjan kirkkoherranvirasto, Laurinkatu 40, palvelemme arkisin ma-pe 8.30 14.30, p. 019 328 41. Kantaseurakunnan yhteystiedot sekä tapahtumat Internetissä Yhteisvastuu 2016 torjuu nuorten syrjäytymistä Suomessa ja Ugandassa. Tule mukaan, juuri sinua tarvitaan! Suomessa yhteistyökumppanina toimivat Suomen Partiolaiset ja Ugandaan avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu. Suomessa syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria etsitään ja ohjataan partion pariin muun muassa tukemalla köyhistä perheistä tulevien lasten ja nuorten partioharrastusta. Ugandassa yhteisvastuuvaroin tuetaan nuorten ammattikoulutusta ja toimeentuloa Länsi-Ugandassa sijaitsevalla Rwamwanjan pakolaisleirillä. Lue lisää www.yhteisvastuu.fi Lohjan seurakunnan alueella keräystilin numero on: FI2240061050000011. Tilille annetuista lahjoituksista kymmenen prosenttia kohdentuu hyväntekeväisyyteen Lohjan alueelle. ISÄNMAAN TOIVO Tulevaisuus on näissä kasvavissa ihmisissä. Kun tuemme heitä oikealla hetkellä ja oikeassa paikassa, kaikki on mahdollista. Ihan kaikki. SOITA JA LAHJOITA 0600 1 7010 (10,26 / PUH+PVM/MPM) Keräyslupa POL-2015-6344, voimassa 1.9.2015 31.8.2016, Manner-Suomi, myöntänyt Poliisihallitus 7.8.2015. Keräyslupa ÅLR 2015/6345, voimassa 1.9.2015 31.8.2016, Ahvenanmaa, myöntänyt Ålands landskapsregering 10.6.2015.