Kerralla enemmän Tuoteluettelo Pakkausmateriaalit Pakkauskoneet Merkintälaiteet Leipomokoneet Palvelut
Ratkaisu on käsissäsi Jo yli 50 vuotta kaupankäyntimme lähtökohtana on ollut asiakkaiden palveleminen. Haluamme kuunnella ja innostaa asiakkaitamme uusiutumaan tarjoamalla juuri heille sopivia ratkaisuja mahdollisimman kokonaisvaltaisesti. Pystymme tarjoamaan alan johtavaa osaamista ja huipputekniikkaa sekä vahvan teknisen tuen. Tuotevalikoimassa huomioidaan tuotteen koko elinkaaren ympäristövaikutus ja suositaan kestäviä merkkituotteita. Kanssamme voit rakentaa huolettoman, nopean ja ennen kaikkea luotettavan pakkaamisen kokonaisuuden vastaamaan juuri oman yrityksesi toimintaa ja tarpeita. Tarjontamme monipuolisuus saattaa jopa yllättää ja tutustumalla uudistettuun tuoteluetteloomme on helppo huomata, että valikoima pitää sisällään pakkaamisen lisäksi myös paljon muuta. Tuoteluettelossa olemme pyrkineet huomioimaan asiakaskuntaamme ja tarjoamaan työvälineen valintojen helpottamiseksi. Valitessasi Cortexin valitset kumppanin, jonka kanssa toimintaa voit kehittää jatkuvasti. Ratkaisu on käsissäsi. Ilolla palveluksessasi Tove Seppelin-Högnabba Toimitusjohtaja 4-2 22-39 40-44 45-4 Sisällysluettelo: Materiaalit Kalvot ja kiristeet...4 8 Vanteet, nauhat, lukot...9 Paperisuljenta, teipit, liimat, niitit...2 4 Pussinsuljenta...5 Pussit, säkit, kassit... Lähettämötuotteet... 8 Kulmasuojat, pehmusteet...8 Korroosiosuojaus...9 Pahvi- ja paperituotteet...20 2 Pakkauskoneet Pysty- ja vaakapakkaaminen...22 24 Annostelijat...25 Kutiste-, vakuumi- ja rasiapakkaaminen...2 28 Pussipakkaaminen...29-32 Tarkistuslaitteet...33 Laatikkopakkaaminen...34 Kiristekäärintä...35-37 Vanteutus...38-39 Merkintälaitteet Suoramerkintä... 40 4 Tulostus ja tarroitus... 42 43 Muu merkintä ja merkintätarvikkeet... 44 Leipomokoneet... 45 4 Palvelut... 47 47 cortex@cortex.fi
Materiaalit KUTISTEKALVOT Polyolefiinikalvot Polyolefiinikalvo rakentuu eri kerroksista, jotka ovat biaksiaalisesti orientoidut ja kutistettavia. Suositellaan yleisesti tuotteiden käärintään. Kalvot ovat erittäin käytännöllisiä varsinkin kohteissa, joissa kalvon repäisylujuus on tärkeä. Ne toimivat manuaalisissa, puoliautomaattisissa sekä automaattisissa koneissa. Kalvon erittäin tasaisen laadun merkitys korostuu erityisesti täysautomaattisissa, nopeissa pakkauskoneissa. Kalvo antaa luotettavan, korroosiovapaan saumauksen erilaisilla koneilla ja tuotantonopeuksilla. Polyolefiinikalvot tarjoavat korkean prosentuaalisen kutistuvuuden,kohtuullisen alhaisella lämpötilalla ja niillä on erinomainen muovautuvuus myös vaikeamuotoisiin tuotteisiin. Valmistustekniikka ja kalvorakenne takaavat erinomaisen puhkaisulujuuden sekä poikkeuksellisen kestävyyden myös alhaisilla lämpötiloilla, mikä on välttämätöntä pakastetuotteissa. Kalvot täyttävät kaikki elintarvikkeiden pakkaamisen vaatimukset ja niitä voidaankin käyttää suoraan elintarviketuotteen käärimiseen. Elintarviketeollisuuden tuotteet: Hedelmät, vihannekset, leivät ja leivonnaiset Pizzat, meren antimet, pakastetut tuotteet Graafinen teollisuus: Kirjat, muistikirjat, lahjapaperit, valokuva-albumit Ääni ja kuva: DVD-levyt, kasetit, tietokonepelit, CD-levyt Yleiset: Lelut, pelit, urheilutarvikkeet Muut sovellukset: Tekstiilit, lääketuotteet, tuoteryhmät Saatavilla, 2,5, 5, 9 ja 25 mikronin paksuisena tasokalvona tai taittokalvona. Polyeteenikalvot LDPE-kutistekalvoja käytetään yleisimmin tuotteiden suojaamisessa. LDPE-kutistekalvo on edullinen ratkaisu ja sitä on saatavilla erittäin laaja valikoima eri leveyksiä ja paksuuksia, eri ominaisuuksilla, kuten mikrorei illä, UV-suojattuna, antistaattisena tai värjättynä/painettuna. Saatavilla myös elintarvikekelpoisena. Kutistekalvoja on saatavilla taitto-, taso- sekä letkukalvoina. Yleisesti kutistuvuus on 80/20, mutta kalvoja on saatavilla eri kutistuvuuksilla tarpeiden mukaan. Tuote PE-kutistekalvo PE-kutistekalvo PE-kutistekalvo PE-kutistekalvo PE-kutistekalvo PE-taittokutistekalvo PE-taittokutistekalvo PE-taittokutistekalvo Mitat 30 my x 250 550 mm 40 my x 250 550 mm 50 my x 250 750 mm 0 my x 250 750 mm 80 my x 250 500 mm 40 my x 500/000 mm 50 my x 000/2000 mm 50 my x 500/3000 mm POLYPROPEENIKALVOT KIRISTEKALVOT Polypropeeni (PP) muistuttaa ominaisuuksiltaan polyeteeniä (PE), mutta on kirkkaampaa ja rapisevaa kalvoa. Polypropeeni on jäykempää ja mekaanisesti että kemiallisesti kestävämpää kuin PE ja sillä on hyvä rasvojen ja orgaanisten liuottimien kestävyys. Toisaalta polypropeeni on kylmänkestävyydeltään polyeteeniä heikompaa. Polypropeenikalvoa käytetään runsaasti erilaisissa elintarvikepakkauksissa kuten esimerkiksi makeis- ja leipäpakkauksissa, paperipussien ikkunoissa, perunalastupusseissa jne. Orientoidussa polypropeenissa (OPP) on samat ominaisuudet kuin normaalissakin polypropyleenissa, mutta vähäisemmän raaka-ainemäärän myötä se on ohuempaa. OPP on hyvin kestävä, monipuolinen ja kustannustehokas materiaali. OPP-kalvojen käyttöalueita ovat mm. leipomotuotteiden sekä erityyppisten vihannesten ja yrttien pakkaaminen. Polypropeenikalvot täyttävät kaikki elintarvikkeiden pakkaamiselle asetetut vaatimukset sallien näin suoran kosketuksen itse tuotteeseen. Kalvoja on saatavana 7, 20, 25, 30, 35 ja 40 mikronin paksuisina taitto- ja tasokalvoina. Tavallisimmat leveydet ovat 80 800 mm. Myös valkoisia ja metalloituja kalvoja on saatavilla. Kiristekalvo on venyvää, ohutta muovikalvoa, jossa on tartuntapinta. Kalvoissa tartuntapinta voi olla molemminpuolinen tai se voi olla toiselta puoleltaan liukas. Liukkaus minimoi lavojen toisiinsa takertumisen riskiä ja helpottaa mm. kuormaamisessa, varastoinnissa ja kuljetuksessa. Kiristekalvo kääritään tuotteiden ympärille tueksi, kun ne pakataan kuormalavoille kuljetusta tai varastointia varten. Käärintä voidaan tehdä niin käsin kuin koneellisestikin ja kalvoja on saatavana eri mitoilla, vahvuuksilla, ominaisuuksilla sekä väreillä. Käsikiristekalvot Käsikiristekalvot ovat tyypillisesti 450 tai 500 mm leveitä rullia ja rullassa on 300 metriä kalvoa. Käsiteltävyyden helpottamiseksi niiden paino on vain n. 2,0 kg. Muovisella kahvalla varustetut, 00 mm leveät minikalvot ovat puolestaan erittäin miellyttäviä ja käteviä käyttää pitkien tuotteiden niputtamisessa. Käsikiristekalvoa on saatavilla eri paksuuksilla ja ominaisuuksilla sekä myös eri väreinä. Tuote / mitat rll / ltk ltk / lava Mini käsikiristekalvo 00 mm x 50 m x 7 my, kirkas 48 48 Mini käsikiristekalvo 00 mm x 50 m x 23 my, kirkas 48 42 Mini käsikiristekalvo 00 mm x 50 m x 23 my, musta 48 42 Mini käsikiristekalvo 00 mm x 20 m x 35 my, kirkas 30 54 Tuote / mitat rll / ltk rll / lava Käsikiristekalvo 450 mm x 00 m x 8 my, kirkas 420 Käsikiristekalvo 450 mm x 300 m x 3 my, kirkas 240 Käsikiristekalvo 450 mm x 300 m x 5 my, kirkas 240 Käsikiristekalvo 450 mm x 300 m x 7 my, kirkas 80 Käsikiristekalvo 450 mm x 300 m x 20 my, kirkas 80 Käsikiristekalvo 450 mm x 300 m x 20 my, musta 80 Käsikiristekalvo 500 mm x 300 m x 20 my, kirkas 80 Käsikiristekalvo 450 mm x 300 m x 23 my, kirkas 80 Käsikiristekalvo 450 mm x 20 m x 23 my, valkoinen 80 Käsikiristekalvolaitteet Käsikiristelaite on edullinen ja työtä helpottava apuvälinen manuaalikäärintään. Se vähentää selkään kohdistuvaa rasitusta ja nopeuttaa sekä helpottaa käärimistä. Valikoimastamme löytyvät laitteet niin 00 mm minikalvolle kuin 450-500 mm levyiselle käsikiristekalvolle. Tuotteet Käsikiristelaite 450-500 mm kalvolle Varaholkit kiristelaitteeseen Rullain 00 mm minikalvolle 4 I Materiaalit Materiaalit I 5
KONEKIRISTEKALVOT Koneelliseen käärintään tarkoitetut kiristekalvot ovat yleensä 500 mm leveitä ja rullat painoltaan 5 8 kg. Konekiristekalvoja on saatavana eri vahvuuksilla, ominaisuuksilla sekä väreillä ja ne voivat olla esikiristettyjä tai esikiristämättömiä. Kalvon ominaisuus vaatimukset (mm. vahvuus, venyvyys, puhkaisulujuus sekä rakenne) vaihtelevat käyttötarkoituksen, pakattavan tuotteen sekä käyttöolosuhteen mukaan. Kalvoihin voidaan lisätä tarvittaessa esimerkiksi, 2 tai 24 kuukauden UV-suojaus. STANDARDI-laatu Konekiristekalvojen Standardi-laatu on tarkoitettu puoliautomaattikoneille eli ns. tolppakoneille sekä automaattikoneille, joissa käärittävät tuotelavat eivät vaadi kalvolta erityisominaisuuksia tai korkeaa esikiristysprosenttia. Standardi-konekiristekalvomme kestävät yleisesti n. max.50 % esikiristyksen. Varastovalikoimassamme on kalvoa eri vahvuuksilla sekä mitoilla ja väreillä. Tilauksesta pystymme toimittamaan myös muita mittoja, värejä sekä vahvuuksia HIGH POWER -laatu Konekiristekalvojen HIGH POWER -laadut ovat valmistettu erittäin vaativiin käärintäkohteisiin. Kalvot kestävät esikiristystä yli 300 %:iin asti, säilyttäen silti ominaisuutensa. Soveltuu puoliautomaatti- sekä automaattikoneisiin, joissa käärintänopeuson erittäin korkea tai esikiristys on todella korkea. Varastovalikoimassamme on kalvoa eri vahvuuksilla sekä mitoilla ja väreillä. Tilauksesta pystymme toimittamaan myös muita mittoja, värejä sekä vahvuuksia. Tuote / mitat kg / rll rll / lava Konekiristekalvo 7 my x 500 mm x 90 m 4 Konekiristekalvo 20 my x 500 mm x 20 m 4 Konekiristekalvo 23 my x 500 mm x 40 m 4 Konekiristekalvo 23 my x 500 mm x 550 m UV-suojaus 7,5 3 Konekiristekalvo 20 my x 250 mm x Puhallettu 30 20 Konekiristekalvo 2 my x 500 mm x 750 mm Puhallettu 7,8 30 Konekiristekalvo 25 my x 500 mm Puhallettu Musta 8 30 KAIKISTA KALVOISTA SAATAVANA MYÖS MUITA MITTOJA, VÄREJÄ TAI VAHVUUKSIA Tuote / mitat kg / rll rll / lava Konekiristekalvo 0 my x 500 mm x 300 m 7,7 40 Konekiristekalvo 3 my x 500 mm x 2475 m 4 Konekiristekalvo 5 my x 500 mm x 250 m 4 Konekiristekalvo 7 my x 500 mm x 90 m 4 Konekiristekalvo 20 my x 500 mm x 20 m 4 Konekiristekalvo 23 my x 500 mm x 40 m 4 Konekiristekalvo 35 my x 500 mm x 930 m 4 Tuote / mitat kg / rll rll / lava Konekiristekalvo 23 my x 50 mm x 000 m 3, 232 Konekiristekalvo 23 my x 250 mm x 40 m 8 92 Konekiristekalvo 23 my x 300 mm x 40 m 9, 9 Konekiristekalvo 23 my x 500 mm x 40 m Valkoinen 4 Konekiristekalvo 23 my x 500 mm x 40 m UV-suojaus 4 Konekiristekalvo 23 my x 000 mm x 500 m 35 Konekiristekalvo 23 my x 750 mm x 470 m 25,7 3 Konekiristekalvo 35 my x 250 mm x 930 m 8 92 Konekiristekalvo 35 my x 000 mm x 020 m UV-suojaus 35 5 POWER-laatu Konekiristekalvojen POWER -laadulla voidaan kääriä vaativimpia tuotelavoja tai käärintäkoneilla, joissa on korkeampi esikiristys. Power kalvojen esikiristys kesto on n. 50 250% riippuen kalvon paksuudesta sekä laadusta. Ominaisuuskalvoissa on myös usein muita hyödyllisiä ominaisuuksia, kuten liukas ulkopinta, erinomainen puhkaisulujuus ja korkea tarttuvuus sisäpuolella. Tuote / mitat kg / rll rll / lava Konekiristekalvo 2 my x 500 mm x 3000 m 7,3 30 Konekiristekalvo 5 my x 500 mm x 2400 m 7,3 30 Konekiristekalvo 7 my x 500 mm x 90 m 4 Konekiristekalvo 20 my x 500 mm x 20 m 4 Konekiristekalvo 23 my x 500 mm x 40 m 4 PÄÄLLIKALVOT Päällikalvot / rakennuskalvot / suojauskalvot / PE-kalvot: Valikoimastamme löytyy lukuisia eri vaihtoehtoja eri tuotteiden suojaamiseen. PE-kalvoja löytyy tasokalvona, taitettuna, perforoituina arkkeina, neitseellisestä raaka-aineesta, uusioraaka-aineesta, kirkkaana, harmaana, mustana, mustavalkoisena ja tietysti eri leveyksillä ja vahvuuksilla. Kalvoissa kierrätysmerkki. Tuote / mitat kg / rll rll / lava Arkkirulla 300 x 700 mm x 35 my x 200 arkkia/rulla 4, 25 Arkkirulla 300 x 700 mm x 35 my x 250 arkkia/rulla, antis./uusio 9 28 Arkkirulla 300 x 700 mm x 50 my x 30 arkkia/rulla 3, 28 Arkkirulla 300 x 700 mm x 50 my x 30 arkkia/rulla, musta 3, 28 Arkkirulla 300 x 700 mm x 50 my x 30 arkkia/rulla, valkoinen 3, 28 Arkkirulla 500 x 700 mm x 50 my x 200 arkkia/rulla 23 30 Arkkirulla 800 x 700 mm x 50 my x 200 arkkia/rulla, UV-suojattu 28 24 Tuote / mitat kg / rll rll / lava PE-kalvo 00 mm x 50 my, kirkas 37 20 PE-kalvo 00 mm x 50 my, UV-suojaus, valkoinen 37 20 PE-kalvo 400 mm x 70 my, kirkas 25 30 PE-kalvo 00 mm x 70 my, kirkas 29 5 PE-kalvo 800 mm x 70 my, kirkas 25 30 PE-kalvo 450 mm x 50 my, kirkas 25 30 Tuote / mitat kg / rll rll / lava PE-taittokalvo 500/3000 mm x 70 my, kirkas 25 30 PE-taittokalvo 000/2000 mm x 90 my, kirkas 25 30 PE-taittokalvo 500/3000 mm x 90 my, kirkas 25 30 PE-taittokalvo 500/3000 mm x 90 my, musta 25 30 PE-taittokalvo 500/3000 mm x 90 my, valkoinen, UV-suojaus 25 30 PE-taittokalvo 00/2200 mm x 20 my, musta/valkoinen UV-suojaus 25 30 PE-taittokalvo 500/3000 mm x 50 my, kirkas 25 30 PE-taittokalvo 500/3000 mm x 200 my, kirkas 25 30 I Materiaalit Materiaalit I 7
MUUT PAKKAUSKALVOT Ei kutistuvat pakkauskalvot Yleisin muovityyppi, polyeteeni (PE) on myös pakkauksissa käytetyin muovilaatu. Pakkauksissa käytettävistä polyeteenikalvolaaduista pienitiheyksistä (PE-LD) ja lineaaripienitiheyksistä (PE-LLD) käytetään suuritiheyksistä (PE-HD) yleisemmin. PE-LD - ja PE-LLD -muoveista valmistetaan yleisimmin pakkauskalvoja, joita käytetään teollisuus-, elintarvike- jakuluttajatuotepakkauksissa sekä maataloudessa. PE-LD on eniten käytetty muovimateriaali päivittäistavarakaupan ruoka- ja tuotepakkauksissa ja muovikassi lieneekin tunnetuin PE-LD:stä valmistettu tuote. PE-LD:tä käytetään myös mm. liha- ja juustotuotepakkauksien yhdistelmäkalvoissa sekä muiden pakkausmateriaalien päällystyksessä ns. ekstruusiopäällysteinä (mm. maitopurkit). PE-HD:stä puolestaan valmistetaan esimerkiksi olutkoreja, kontteja sekä pieniä pakkauspulloja mm. pesuaineille, mehuille, jogurttijuomille, sinapeille ja voiteille. Myös kaupan rapisevat ja sameat vihannespussit ovat PE-HD-muovia. Laminaattikalvot Tarjoamme yhdessä kansainvälisten yhteistyökumppaneiden kanssa laajan valikoiman laminaatteja tuotepakkaamiseen. Laminaatit voivat olla kirkkaita tai moniväripainettuja, yksi- tai monikerroksisia sekä eri ominaisuuksilla varustettuja. Erityyppisiä laminaattien ominaisuuksia voivat esimerkiksi olla: Paperilaminaatti, jossa kustomoitu ikkuna Eri materiaalien yhdistäminen samassa tuotteessa esim. PLA/paperiraidoilla Näkymättömällä venttiilillä varustettu laminaatti, joka kontrolloidusti poistaa pakkauksesta kaasuja Mikroaaltouuniin soveltuvat laminaatit Lisäksi valikoimassamme ovat myös laminaatit, joissa on valmiina uudelleen suljennan mahdollistava Smile Sys - etikettiratkaisu, jolla tuotteet pysyvät tuoreena pidempään. Venyvät kalvot PVC-muovista valmistettavien venyvien kalvojen tuotanto on tiukkojen laatumääräysten alaista, koska kalvoja käytetään pakkaamiseen missä ne ovat suorassa kosketuksessa elintarvikkeisiin. Varastoimme kalvoja 4,5 my paksuuksina useina eri leveyksinä. 4,5 my paksuinen kalvo on tarkoitettu koneelliseen käärintään (rullapituus on 500 m) ja ohuemmat käsinkäärintään. Kirkasta ja läpinäkyvää LINalta on helppo käyttää ja näin ihanteellinen kalvon manuaalikäärintään. Optimoitu venyminen ja vaivaton rullan avautuminen takaavat hyvän tuottavuuden minimoiden jätekalvon määrän. Zenium kalvot ovat luotettavin valinta käärittäessä proteiinipitoisia tuotteita. Tämän läpinäkyvän, ohuen ja erittäin kirkkaan kalvon huurtumisesto-ominaisuuksien myötä tuotteiden tuoreus ja raikkaus säilyvät samalla tasolla kuin niitä käärittäessä. Vahva kaksikerrosrakenne takaa hyvän puhkaisulujuuden eivätkä esimerkiksi luut puhkaise kalvoa ja jätekalvon määrä pystytään minimoimaan. Vahvuudet 0 my OH my CE 4,5 my KO Arkeiksi perforoituja venyviä kalvoja on saatavilla myös rullina. Arkin koko m / rulla Arkkia / rulla 30 x 30 cm 500 5 40 x 40 cm 500 250 Vahvuus 0 my. Riittoisuus noin 80 m²/kg. Laatu VANTEET, NAUHAT, LUKOT Teräsvanteet Tarjontamme kattaa korkeatasoiset teräsvanteet niin automaatti- kuin käsikäyttöönkin. Teräsvanteet on tarkoitettu suurten ja raskaiden kuormien sitomiseen. Vanteita on saatavilla 3 32 mm levyisinä ja 0,5 0,8 mm paksuisina, kiekko- tai ristiinpuolattuina. Rullapaino on n. 50 kg ja lavakoot ovat 3 9 mm vanteilla n. 00 kg ja 25 32 mm vanteilla n. 900 kg. Vanteiden pintakäsittelyvaihtoehtoja ovat mustalakkaus, sinkkipölymaalaus ja sinistys. Kauttamme on saatavissa myös HT-vanteet sekä asiakaskohtaiset superjumbokelat (250 000 kg). Teräsvanne 3 x 0,5 mm, musta Teräsvanne x 0,5 mm, musta Teräsvanne x 0, mm, musta Teräsvanne 9 x 0,5 mm, musta Teräsvanne 9 x 0, mm, musta Teräsvanne 25 x 0,8 mm, musta Teräsvanne 32 x 0,8 mm, musta Teräsvanne x 0,5 mm, sinkitty Teräsvanne 9 x 0,5 mm, sinkitty Teräsvanne 9 x 0, mm, sinkitty Teräsvanne 9 x 0,8 mm, sinkitty Teräsvanne 32 x 0,8 mm, sinkitty PET-vanteet PET -vanteilla (polyeteenitereftalaatti) voidaan monessa tapauksessa korvata teräsvanteet. Perinteiseen teräsvanteeseen verrattuna etuja ovat mm. vetolujuus ja shokkivaikutuksen kesto varastoinnin ja kuljetusten aikana. Lisäksi PET-vanteilla on hyvä UV -valon ja vaihtuvien sääolojen kesto ja ne ovat täysin korroosiovapaita. Keveys tuo säästöä kuljetuskustannuksissa ja helpottaa käsittelyä. PET -vanteet ovat 00 % kierrätettävissä ja ne voidaan hävittää energiajätteenä. Vanteita on saatavissa varastotoimituksina 9 mm levyisinä ja 0,.27 paksuisina vaihtoehtoina käyttökohteesta riippuen. Rullan halkaisija on 40 mm. Toimitamme myös leveät 25 mm ja 32 mm vanteet sekä jumborullat. PET -vanne, keskiö 40 mm Mitta (mm) Väri m / rll rll / lava x 0,0 Vihreä 2500 48 2 x 0,0 Vihreä 3000 48 5,5 x 0,0 Vihreä 2000 48 5,5 x 0,70 Vihreä 750 48 x 0,80 Vihreä 200 48 9 x 0,80 Vihreä 000 48 9 x,00 Vihreä 000 48 9 x,27 Vihreä 750 48 PP-vanteet Polypropeenivanteet soveltuvat edullisuutensa puolesta kevyehköön pakkaamiseen, kuten kevyiden lavojen, pahvilaatikoiden ja pienten nippujen vanteutukseen. Vanteet soveltuvat käsi- ja automaattikäyttöön. Valikoimassamme olevat leveydet ovat 5 mm ja paksuudet 0,4 0,8 mm. PP -vanteiden hylsykoot ovat 200 mm tai 40 mm. Kauttamme on saatavissa myös asiakaslogolla painetut sekä erikoisväriset vanteet. PP -vanne, pahvinen kantolaukku Mitta Väri m / rll rll / ltk rll / lava 2 x 0,50 musta 000 00 PP -vanne, keskiö 200 mm Mitta Väri m / rll rll / ltk rll / lava 5 x 0,47 valkoinen 8000 2 48 8 x 0,45 valkoinen 4500 2 0 9 x 0,55 sininen 4000 2 0 9 x 0,55 valkoinen 4000 2 0 9 x 0,3 sininen 4000 2 48 2 x 0,55 sininen 3000 2 0 2 x 0,55 valkoinen 3000 2 0 2 x 0,3 sininen 3000 2 0 2 x 0,5 musta 2700 2 0 8 I Materiaalit Materiaalit I 9
PP -vanne, keskiö 40 mm Mitta Väri m / rll rll / ltk rll / lava 2 x 0,55 musta 3000 48 2 x 0,73 musta 2000 2 48 2 x 0,80 musta 2000 48 x 0,73 musta 2000 48 x 0,90 musta 500 40 PAKKAUSNAUHAT Korkeatasoiset polyesterikuiduista valmistetut pakkausnauhat soveltuvat pehmeytensä ja joustavuutensa ansiosta sellaisiin kohteisiin, joissa vanteita ei voida käyttää. Nauhojen valmistuksessa käytetty liima ei liukene veteen, joten nauha soveltuu myös ulkokäyttöön. Pakkausnauhaa on saatavissa myös ns. minirullana, jota voidaan käyttää esimerkiksi jätepuristimissa sekä raskaaseen sidontaan tarkoitetut HD-nauhat, joita saatavissa leveyksillä 9 mm ja 35 mm. Nauhoihin on saatavissa erilaisia lukkoja käyttökohteesta riippuen sekä vannekelateline. Pakkausnauha /minirulla Leveys Väri m / rll rll / ltk 3 mm Valkoinen 250 8 Pakkausnauhat / isorulla Leveys Väri m / rll rll / ltk 9 mm Valkoinen 00 2 3 mm Valkoinen 200 2 mm Valkoinen 000 2 9 mm HD Valkoinen 50 7 35 mm HD Valkoinen 50 7 BANDEROLLINAUHAT Banderollinauhat soveltuvat pakkausnauhojen tapaan sitomaan ja niputtamaan tuotteita yhteen korvaten näin vanteutusta. Banderollinauhojen leveys voi olla jopa 00 mm ja niitä on saatavana korkeatasoisella esipainatuksella varustettuna, joten ne voivat toimia suljennan lisäksi oivallisena markkinointivälineenä kuluttajatuotteissa. Nauhoja saa paperisina sekä erityyppisinä muovinauhoina ja nauhan kiinnihitsaus voi tapahtua lämmöllä tai ultraäänellä. Lämpöhitsaus Tuote / mitat Akebono Paperi 29 mm x 80 m, ruskea 40 Akebono Paperi 29 mm x 80 m, valkoinen 40 Akebono Paperi 29 mm x 000 m, valkoinen 0 Akebono Paperi 48 mm x 800 m, ruskea Akebono Muovi 0 my, 29 mm x 200 m, kirkas 40 Akebono Muovi 0 my, 29 mm x 500 m, kirkas 7 Akebono Muovi 0 my, 29 mm x 000 m, kirkas 0 Akebono Muovi 0 my, 48 mm x 200 m, kirkas 24 ATS Paperi 70g/m 2, 30 mm x 50m, ruskea, hylsy 50 mm 50 ATS Paperi 80g/m 2, 30 mm x 50m, valkoinen, hylsy 50 mm 50 ATS Muovi 90 my, 30 mm x 50m, kirkas, hylsy 50 mm 50 ATS Muovi 0 my, 30 mm x 300m, kirkas, hylsy 50 mm 50 Ultraäänihitsaus Tuote / mitat ATS Paperi 90 g/m 2, 30 mm x 800m, ruskea, 2-puoleinen, hylsy 7 mm 0 ATS Paperi 90 g/m 2, 50 mm x 800m, ruskea, 2-puoleinen, hylsy 7 mm ATS Muovi 25 my, 30 mm x 850m, valkoinen, hylsy 7 mm 0 ATS Muovi 25 my, 50 mm x 850m, valkoinen, hylsy 7 mm ATS Muovi 25 my, 30 mm x 750m, kirkas, hylsy 7 mm 0 ATS Muovi 35 my, 50 mm x 750m, kirkas, hylsy 7 mm rll / ltk rll / ltk VANNETARVIKKEET Lukot, soljet, kelavaunut ja vannetuskoneet. Vannelukkoja käytetään manuaalisten ja paineilmakäyttöisten vannekoneiden sekä ilman konetta tehtävän sidonnan yhteydessä. Lukkoja valmistetaan sekä metallista että muovista. Vannetarvikkeisiimme kuuluvat myös vannekelavaunut, jotka helpottavat käsin tai manuaalikäyttöisellä vannetuskoneella tehtävässä sidonnassa. Lukot ja soljet Lukkoja valittaessa on otettava huomioon käyttökohteen ja käytettävien koneiden asettamat vaatimukset. Lukkomallit ovat teräsvanteisiin avo-, makasiini- ja työntölukko. Myös muovivanteille löytyvät niille tarkoitetut lukot ja soljet. Toimitamme myös maalattuja - ja asiakkaan logolla varustettuja lukkoja. Lisäksi pakkaustarvikkeisiin kuuluvat etiketin ripustuslenkit, joihin voidaan kiinnittää esimerkiksi metalliset tai muoviset osoitelaput. Metalliset muovivannelukot PP- ja PET-vanteille Vanneleveys Tuote Lukkomalli kpl / ltk 2 mm KO-3 Suljettu/Hammastettu 000 mm KO- Suljettu/Hammastettu 000 Muoviset muovivannesoljet PP- ja PET-vanteille Vanneleveys Tuote Lukkomalli kpl / ltk 2 mm KO-3 Muovisolki 000 Metalliset muovivannesoljet PP- ja PET-vanteille Vanneleveys Tuote Lukkomalli kpl / ltk 9 mm SM-9 Metallisolki 000 3 mm SM-3 Metallisolki 000 mm SM- Metallisolki 000 9 mm SM-9 Metallisolki 000 35 mm SM-35 Metallisolki 250 Metalliset lukot teräsvanteille Vanne Mitat Väri Lukkomalli kpl / ltk mm x 22 x 0, mm Kirkas Työntölukko 2000 9 mm 9 x 22 x 0, mm Kirkas Työntölukko 2000 9 mm 9 x 45 x 0, mm Kirkas Työntölukko 000 32 mm 32 x 45 x 0,9 mm Kirkas Työntölukko 000 32 mm 9 x 57 x 0,9 mm Kirkas Työntölukko 000 Metalliset lukot teräsvanteille Tuote Mitat kpl / ltk Etikettilenkki 55 mm 000 Kelavaunut Vaunuissa pyörät sekä lukko- ja työkalulaatikko H-83 kelavaunu, muovivanteelle sekä WG nauhalle, rullakeskiö 200 tai 280 mm H-84 kelavaunu, teräs-, PP- ja PET -vanteille, rullakeskiö 40 mm OP-8 Combi kelavaunu, teräs-, PP- ja PET -vanteille, rullakeskiö 400 40 mm 0 I Materiaalit Materiaalit I
PAPERISULJENTA Liitospaperit Liitospaperissa oleva liimapinta kostutetaan joko käsikäyttöisellä tai automaattisella kostuttimella ja näin aikaansaadaan teipin kaltainen suljentanauha. Tuote / mitat rll / ltk ltk / lava Liitospaperi 90 g/m 2, 5 mm x 200 m, ruskea, liima sisäpuolella 2 54 Liitospaperi 90 g/m 2, 5 mm x 200 m, valkoinen, liima sisäpuolella 2 54 Liitospaperi 30 g/m 2, 70 mm x 00 m, lasikuituvahv. liima ulkopuolella 2 32 TEIPIT Teippisuljennalla tarkoitetaan joko käsin tai koneella tehtävää laatikoiden suljentaa pakkausteipin avulla. Yleisimmin käytettävän pakkausteipin kalvomateriaali on polypropyleeniä ja liimat vesiohenteista akryyliliimaa, hotmelt- tai solvent-liimaa. Näillä kaikilla on omat käyttötarkoituksensa sekä ominaisuutensa. PP-PAKKAUSTEIPIT PP-pakkausteippi akryyliliimalla Akryyli on Suomessa yleisimmin käytettävä liimalaatu pakkausteipeissä. Akryyliliima on vesipohjainen liima, jonka kelautuvuus on yleisesti hiljainen. Juuri tämän hiljaisen kelautumisen ansiosta teippiä on mukavampi käyttää ja akryyliliima on saavuttanut suosionsa käyttäjien keskuudessa. Tuote / mitat rll / ltk ltk / lava PP-teippi akryyliliimalla 25 mm x m, 32 my kirkas tai ruskea 72 PP-teippi akryyliliimalla 38 mm x m, 28 my kirkas tai ruskea 48 72 PP-teippi akryyliliimalla 38 mm x m, 32 my kirkas tai ruskea 48 72 PP-teippi akryyliliimalla 48 mm x m, 28 my kirkas tai ruskea 3 72 PP-teippi akryyliliimalla 48 mm x m, 32 my kirkas tai ruskea 3 72 PP-teippi akryyli High-Tack liimalla 48 mm x m, 32 my kirkas 3 PP-teippi akryyliliimalla 50 mm x m, 28 my kirkas tai ruskea 3 PP-teippi akryyliliimalla 50 mm x m, 32 my kirkas tai ruskea 3 PP-teippi akryyliliimalla 50 mm x m, 32 my punainen tai valkoinen 3 PP-teippi akryyliliimalla 75 mm x m, 28 my kirkas tai ruskea 24 0 PP-teippi akryyliliimalla 50 mm x 000m, 32 my kirkas 0 PP-teippi akryyliliimalla 75 mm x 000m, 28 my kirkas 4 0 PP-pakkausteippi hotmelt-liimalla Hotmelt-liima on Euroopassa eniten käytetty pakkausteippiliima. Hotmelt-liimassa on paljon hyviä ominaisuuksia, joiden ansiosta se on saavuttanut suosion käyttäjien keskuudessa. Hotmelt-liima on edullinen vaihtoehto, mutta myös erittäin hyvä eri käyttökohteissa. Hotmelt-liiman heti - tarttuvuus on hyvä, liima kestää pakkasta ja rullalta kelautuvuus on erinomainen jonka ansiosta Hotmelt-teippi on myös koneellisessa teippisuljennassa ensimmäinen vaihtoehto. Tuote / mitat rll / ltk ltk / lava PP-teippi hotmelt-liimalla 38mm x m, 25 my kirkas tai ruskea 48 PP-teippi hotmelt-liimalla 38mm x m, 28 my kirkas tai ruskea 48 PP-teippi hotmelt-liimalla 48mm x m, 25 my kirkas tai ruskea 3 PP-teippi hotmelt-liimalla 50mm x m, 28 my kirkas tai ruskea 3 PP-pakkausteippi solvent-liimalla Solvent eli luonnonkumiliima antaa ominaisuuksillaan teipille erinomaisia etuja. Solvent-liimaa voidaan käyttää kylmissä olosuhteissa ja teippi kestää tuotteessa jopa -40 asteen pakkasessa. Solvent-liima ei jätä niin helposti liimajälkiä tuotteisiin kuin muut pakkausteippien liimat. Myös tarttuvuus vaikeampiinkin pintoihin voidaan usein ratkaista solvent-liimalla Tuote / mitat rll / ltk ltk / lava PP-teippi solvent-liimalla 38 mm x m, 25 my kirkas tai ruskea 48 PP-teippi solvent-liimalla 50 mm x m, 28 my kirkas tai ruskea 3 PP-teippi solvent-liimalla 50 mm x 990 m, 28 my Kirka 0 KÄSITEIPPIKONEET Kädessä pidettävällä käsiteippikoneella teippi saadaan helposti vedettyä rullalta, kiinnitettyä pakkaukseen ja katkaistua sopivasta kohdasta. Käsiteippikoneiden mallivalikoima on varsin laaja. PAINETUT TEIPIT Painettu pakkausteippi on mitä mainioin ja vieläpä edullinen markkinointiväline tuotteelle tai yritykselle. Painatuksissa voi nykyisin käyttää jopa valokuvalaatua, mutta useimmat painetut teipit ovat -2-värisiä tekstillä ja/tai logolla varustettuja teippejä. Näin yrityksen nimi tai tuotemerkki tulee selkeästi esille missä ikinä teipillä suljettu laatikko tai tuotelava sitten matkustaakin. Painetuissa teipeissä varastolaatujamme ovat mm. seuraavilla symboleilla tai teksteillä varustetut pakkausteipit; lämminvaunu, pikari, varovasti, sekalava, asiakaslava ja sateenvarjo. Teipin pohjaksi voi valita joko PP- tai PVC-teipin ja liimaksi akryylin, hotmeltin tai luonnonkumiliiman (solvent). Teippileveydet voivat olla 2 mm - 50 mm. Kysy tarjouksemme juuri teille räätälöidystä, edullisesta markkinointituotteesta eli painetusta teipistä. Tarkan tarjoushinnan laskentaperusteeksi tarvitsemme seuraavat tiedot: Värimäärä (mieluiten kuva painatuksesta) Positiivinen vai negatiivinen painatus Painettava rullamäärä (mitä enemmän, sitä edullisemmaksi rullat tulevat) Teipin sekä liiman laatu (esim. PP-teippi akryyliliimalla) Teippirullan mitat (leveys x pituus, käsiteipin yleinen pituus on m ja koneteippi 0-990 m) Teippien lisäksi kauttamme on saatavana myös painetut mainosnauhat sekä varoitusnauhat (liimattomat PE-nauhat). MUUT TEIPIT Monipuolisessa valikoimassamme on myös teippejä muihin käyttötarkoituksiin, kuten ilmastointiteipit eli kangasteipit, lavansidontateipit, merkkausteipit ja pussinsulkijateipit. Kysy lisää myyjiltämme, jos tarvitsemaanne teippiä ei kuvastostamme suoraan löydy, sillä valikoimamme kasvaa jatkuvasti. Tuote Mitat rll / ltk ltk / lava Hopeinen kangasteippi eli ilmastointiteippi 50 mm x 50 m, 0 my 24 48 Lavasidontateippi oranssi 2 mm x m, 50 my 44 0 Lavasidontateippi oranssi 9 mm x m, 50 my 9 0 Lavasidontateippi oranssi 25 mm x m, 50 my 72 0 Merkkausteippi 50 mm x 33 m, eri värejä 8 0 PP-teippi hotmelt-liimalla 48mm x 990m, 28 my kirkas PP-teippi hotmelt-liimalla 50mm x 0m, 28 my kirkas 0 PP-teippi hotmelt-liimalla 50mm x 000m, 28 my kirkas 0 2 I Materiaalit Materiaalit I 3
LIIMAT Pakkauslinjoilla olevien automaattisten liimakoneiden liimat ovat raemuodossa ja ne toimitetaan joko säkeissä tai uudelleen suljettavissa laatikoissa. Rakeet sulatetaan liimakoneen sulatusyksikössä juoksevaan muotoon ennen ruiskutusta liimattavaan pintaan. Liimoja on kahta tyyppiä: kuumaliimaa tai Cool -liimaa. Kuumaliimoja on saatavana erilaisille pinnoille sekä eri käyttöolosuhteisiin soveltuvina. Yhteistä kaikille näille liimoille on kuitenkin korkea sulatuslämpötila. Liimasauma on valmis, kun liima on jäähtynyt liimattavassa pinnassa. Cool liimojen huomattavasti alhaisempi sulatuslämpötila verrattuna kuumaliimoihin helpottaa mm. laitteiden kunnossapidossa sekä vähentää ympäristökuormitusta. Tuote Pakkaus (kg) Lava (kg) Instant Pak 2400 säkki 20 480 Instant Pak 2500 2,5 400 Instant Pak 2,5 400 Instaweld 74 2 384 Coolmelt 39 2,5 400 Ultramelt 20 2,5 400 Durotak 540 E,5 528 CM Ultra 90 2,5 400 CM Ultra 20 20 480 National 28 E 2 384 Adhesin A 75 30 30 Optal LG 4 30 30 Optal LP 8 30 30 Optal A 772 30 30 Tecnomelt Supra 00 25 75 Melto-Clean puhdistusaine Muita liimoja tehdastilauksena. NITOMANASTAT 0,5 l pullo PUSSINSULJENTA Twistband-nauhat ja -rullat Twistband-nauhoja sekä -rullia varastoimme pääasiassa punaisessa värissä, mutta tehdastoimituksena saatavilla lukuisia eri värivaihtoehtoja. HDPE-nauha on vahvistettu yhdellä rautalangalla. Tuote / mitat kpl / pussi pss / ltk Twistband-nauha, leveys 4 mm, pituus 00 mm, punainen 000 25 Twistband-nauha, leveys 4 mm, pituus 50 mm, punainen 000 25 Twistband-nauha, leveys 4 mm, pituus 200 mm, punainen 000 25 Tuote / mitat Twistband-rullat, leveys 4 mm, pituus 500 m, punainen 5 Twistband-rullat, leveys 4 mm, pituus 500 m, keltainen 5 Twistband-rullat, leveys 4 mm, pituus 500 m, valkoinen 0 Tuote / mitat rll / ltk ltk / lava Clipband-rulla, vahvuus 0, mm, pituus 00 m, valkoinen 25 rll / ltk Clipband-rullat Clipband -muovi sekä paperinauha ovat vahvistettu rautalangalla molemmista laidoista. Rullia voidaan käyttää puoliautomaattisissa sekä automaattisissa Clipsulkijakoneissa Clipband-rulla, vahvuus 0, mm, pituus 500 m, valkoinen 5 30 Clipband-rulla, vahvuus 0,7 mm, pituus 500 m, valkoinen 5 30 Clipband-rulla, vahvuus 0,7 mm, pituus 500 m, oranssi 5 30 Clipband-rulla, vahvuus 0,7 mm, pituus 500 m, punainen 5 30 Clipband-rulla, vahvuus 0,7 mm, pituus 500 m, sininen 5 30 Clipband-rulla, vahvuus 0,7 mm, pituus 500 m, vihreä 5 30 Clipband-rulla, vahvuus 0,7 mm, pituus 500 m, keltainen 5 30 Clipband-rulla, vahvuus 0,8 mm, pituus 500 m, valkoinen 5 30 Aaltopahvisuljennassa käytettävät nitomanastat. Tuote Mitat BL-58 syvyys mm, selän leveys 34 mm (50/5) KS-58 syvyys mm, selän leveys 3 mm (5/5) BL-4 syvyys 9 mm, selän leveys 34 mm (50/8) KS-34 syvyys 9 mm, selän leveys 3 mm (5/8) Kuljetuspakkauksessa 20000 / 25000 kpl Teippisuljenta Pussinsuljentateippi PVC, 9 mm x m, 30 my, eri värejä m/rll 92 rll/ltk Kwik Lok -sulkijat Kwik Lok sulkee muovipussit sekä myös osan paperipusseista. Jos pakkaatte tuotteenne muovipussiin, löydätte meiltä varmasti oikeanlaisen sulkijan tuotteellenne. Sulkijat voidaan kiinnittää käsin, puoliautomaattisesti tai automaattisesti. Sulkijaan voidaan merkitä päivämäärä, painattaa logoja/tekstiä tai niissä voi olla lisänä mainos/markkinointilehtinen. Mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja on lukuisia. Kysy lisää. Tuote kpl / ltk Kwik Lok -sulkija RJ-2, valkoinen 5000 Kwik Lok -sulkija RJ-3, valkoinen 5000 Kwik Lok -sulkija RLS GP-3, valkoinen 2500 Kwik Lok -sulkija RL GP-2, valkoinen 5000 Kwik Lok -sulkija RL GP-3, valkoinen 5000 Kwik Lok -sulkija NRP-J TGR-3, valkoinen 0000 Kwik Lok -sulkija NRP-J TGR-4, valkoinen 0000 Kwik Lok -sulkija NRP-JW TGR-3, valkoinen 32000 Kwik Lok -sulkija NRP-JW TGR-4, valkoinen 32000 4 I Materiaalit Materiaalit I 5
PUSSIT, SÄKIT, KASSIT Laaja valikoima sisältää erilaisia pusseja sekä säkkejä, tuotepakkaamisesta aina jätesäkkeihin asti. Tuotteet voivat olla kirkkaita, valkoisia, mustia tai omalla logolla painatettuja. Kauppapussit Erikokoisia ja erimallisia kauppapusseja on saatavilla joko blankoina tai painettuina. Jätesäkit Erivahvuisia ja -kokoisia jätesäkkejä löytyy valikoimastamme myös eri värivaihtoehtoina. Nimike koko mm kpl / rll rll / ltk ltk / lava rll / lava 75 l/40 my musta 390/20x900 20 2 48 57 75 l/40 my valkoinen 390/20x900 20 84 8 384 00 l/40 my musta 390/320x50 0 24 40 90 50 l/40 my musta 390/30x50 0 24 40 90 50 l/50 my musta 390/30x50 0 2 48 57 50 l/50 my valkoinen 390/30x50 25 48 288 50 l/0 my musta 390/30x50 0 2 48 57 200 l/40 my musta 390/30x400 0 20 40 800 200 l/0 my musta 390/30x400 0 2 40 480 240 l/0 my musta 500/400x200 0 5 35 525 240 l/0 my sinimusta 480/390x400 0 9 35 35 Erikoispussit Valikoimamme kattaa mm. toimittamiemme pussipakkauskoneiden asiakaskohtaiset sekä standardipussit, erikokoiset uudelleen suljettavat salpapussit sekä tyhjiöpakkaamisen vakuumipussit. Roskapussit Nimikekoko mm kpl / rll rll / ltk ltk / lava rll / lava LD/20 l/5 my sininen 20/0x520 50 20 48 90 LD/30 l/20 my musta 20/240x700 50 20 40 800 HD/20 l/sininen 20/0x500 50 25 48 200 HD/25 l/sininen 20/240x500 50 25 48 200 HD 30 l/valkoinen 270/250x570 00 0 5 50 HD 30 l/musta 20/240x700 50 20 48 90 LÄHETTÄMÖTUOTTEET Perinteinen kartonkikuori suojaa esim. tärkeitä papereita tai kirjoja taittumiselta sekä suojaa tuotetta lähetyksessä. Tarrasuljenta pitää kuoren tiukasti suljettuna lähetyksen ajan. Tuote / mitat kpl / ltk ltk / lava Kartonkikuori A5, 55 x 20 mm, valkoinen 250 54 Kartonkikuori A5+, 75 x 250 mm, valkoinen 250 40 Kartonkikuori A4, 230 x 325 mm, valkoinen 250 24 Kartonkikuori A4+, 250 x 355 mm, valkoinen 250 24 Kartonkikuori A3, 320 x 440 mm, valkoinen 250 2 Kartonkikuori, 370 x 520 mm, valkoinen 00 25 Kartonkikuori, 40 x 40 mm, valkoinen 50 2 Kartonkikuori, 540 x 730 mm, valkoinen 50 2 Kartonkikuori, 0 x 930 mm, valkoinen 20 22 Aaltopahvikuoret Kestävät aaltopahvikuoret suojaavat tuotetta lähetyksen aikana kolhuilta ja kovemmalta käsittelyltä. Tarrasuljenta pitää kuoren tiukasti suljettuna lähetyksen ajan. Tuote / mitat kpl / ltk ltk / lava AP-kuori A5+, 80 x 250 mm, ruskea 50 3 AP-kuori A4, 230 x 325 mm, ruskea 50 48 AP-kuori A4+, 250 x 355 mm, ruskea 50 48 AP-kuori A3, 320 x 440 mm, ruskea 50 25 AP-kuori, 370 x 520 mm, ruskea 50 5 AP-kuori, 40 x 40 mm, ruskea 50 0 AP-kuori, 540 x 730 mm, ruskea 50 0 Postituskotelot Postituskotelo on oiva ratkaisu pienten tavaroiden postitukseen ja suojaamiseen. Tuote soveltuu hyvin esimerkiksi verkkokaupoille tietokonepelien, CD-levyjen sekä kirjojen lähettämiseen. Valikoimastamme löytyy koteloita ruskeina sekä valkoisina ja haluttaessa omalla logolla/tekstillä painettuna. Tuote / mitat kpl / nippu nippua / lava Postituskotelo A 0 x 20 x 27 mm valkoinen tai ruskea 50 5 Postituskotelo A5 220 x 0 x 27 mm valkoinen tai ruskea 50 7 Postituskotelo A4 35 x 220 x 27 mm valkoinen tai ruskea 50 70 Postituskotelo A4 K. 35 x 220 x 50 mm ruskea 50 Postituskotelo B4 350 x 240 x 27 mm valkoinen 50 0 Postituskotelo B4 K. 350 x 250 x 80 mm valkoinen 50 Postituskotelo A3 440 x 35 x 27 mm valkoinen 50 24 Postituskotelo A3 K. 440 x 35 x 50 mm ruskea 50 Lähetyskotelot Lähetyskoteloissa saat toimitettua tuotteet kätevästi ja edullisesti perille. Kotelot suojaavat tuotetta hyvin ja kestävät kovempaakin käsittelyä. Vahva rakenne sallii myös terävämpien tai painavampien tuotteiden esim. ruuvien ja pulttien, säilytyksen sekä lähetyksen. Tuote / mitat kpl / nippu nippua / lava Lähetyskotelo Nr.0, 22 x 97 x 00 mm 50 24 Lähetyskotelo Nr.20, 55 x 0 x 2 mm 50 24 Lähetyskotelo Nr.30, 25 x 55 x 5 mm 50 24 Lähetyskotelo Nr.40, 25 x 70 x 55 mm 50 24 Kuplapussit Voimapaperista valmistettu pussi, jonka sisällä on PE-kuplamuovi. Vahva paperi ja sen sisällä oleva kuplamuovi suojaavat tehokkaasti tuotetta. Kuplapussia löytyy valikoimastamme valkoisena sekä ruskeana. Tuote / mitat kpl / ltk ltk / lava Kuplapussi A, 00 x 5 mm, ruskea 200 72 Kuplapussi B, 20 x 220 mm, ruskea 200 40 Kuplapussi C, 50 x 220 mm, ruskea 00 72 Kuplapussi CD, 80 x 5 mm, ruskea 200 3 Kuplapussi D, 80 x 20 mm, ruskea 00 48 Kuplapussi Dv, 80 x 20 mm, valkoinen 00 48 Kuplapussi E, 220 x 20 mm, ruskea 00 48 Kuplapussi F, 220 x 340 mm, ruskea 00 3 Kuplapussi Gv, 240 x 330 mm, valkoinen 50 24 Kuplapussi G, 230 x 340 mm, ruskea 00 3 Kuplapussi H, 270 x 30 mm, ruskea 00 20 Kuplapussi I, 300 x 320 mm, ruskea 50 28 Kuplapussi K, 350 x 470 mm, ruskea 50 28 Posti- ja rahtipussit Kestävä PE-postituspussi on edullinen ratkaisu tuotteiden lähettämiselle. Postituspussissa on liimasuljenta ja pussi ei aukea samasta kohtaan vaan se pitää repiä tai leikata auki, joten pussi toimii myös ns. sinettinä toimitukselle. Voimapaperisissa rahtipusseissa on Tuote / mitat kpl / nippu nippu / ltk PE-postituspussi 75 x 255 mm 00 0 PE-postituspussi 225 x 325 mm 00 0 PE-postituspussi 325 x 425 mm 00 0 PE-postituspussi 400 x 500 mm 00 0 PE-postituspussit Tuote / mitat kpl / nippu nippu / ltk Rahtipussi 250 x 40 x 25 mm, ruskea 00 28 Rahtipussi 280 x 440 x 80 mm, ruskea 00 48 Rahtipussi 250 x 40 x 0 mm, valkoinen 00 28 I Materiaalit Materiaalit I 7
Pakkauslistataskut Toimitamme pakkauslistataskuja joko esipainettuina tai blankoina. Kokovaihtoehtoja ovat C4, C5 sekä C. Painetuissa taskuissa on teksti sekä suomeksi että ruotsiksi. Postitusputket ja kannet Postitusputket taitto- tai suorapäisenä sekä kannet suorapäisille putkille. Postitusputkessa saat toimitettua tulosteet, julisteet tai vaikka isot valokuvat ehjänä ja suorana perille. Tuote / mitat kpl / ltk ltk / lava Postitusputki taittopäällä, Ø 70 mm, pituus 50 mm, ruskea 24 3 Postitusputki taittopäällä, Ø 70 mm, pituus 750 mm, ruskea 24 8 Postitusputki taittopäällä, Ø 70 mm, pituus 90 mm, ruskea 24 8 Postitusputki taittopäällä, Ø 00 mm, pituus 50 mm, ruskea 30 2 Postitusputki taittopäällä, Ø 00 mm, pituus 750 mm, ruskea 30 Postitusputki taittopäällä, Ø 00 mm, pituus 90 mm, ruskea 30 Postitusputki taittopäällä, Ø 00 mm, pituus 00 mm, ruskea 30 Postitusputki suora pää, Ø 0 mm, pituus 550 mm, ruskea 45 8 Postitusputki suora pää, Ø 0 mm, pituus 750 mm, ruskea 80 Postitusputki suora pää, Ø 00 mm, pituus 750 mm, ruskea 378 kpl/lava Postitusputki suora pää, Ø 00 mm, pituus 300 mm, ruskea 89 kpl/lava Postitusputken kansi, Ø 0 mm, valkoinen 2500 Postitusputken kansi, Ø 00 mm, valkoinen 800 SmartPOST yhteensopivat laatikot SmartPOST-pakettiautomaatti on kätevä tapa lähettää ja vastaanottaa paketteja. SmartPOST tarjoaa yrityksille edullisen ja nopean toimitusvaihtoehdon ja asiakkaalle vaivattoman paketin noudon. Tuote / mitat kpl / nippu nippua / lava S-koko, 580 x 340 x 00 mm 25 20 M-koko, 340 x 80 x 580/500 mm 25 L-koko, 30 x 240 x 580/420 mm 5 2 XL-koko, 580 x 340 x 580/420 mm 5 2 KULMASUOJAT, PEHMUSTEET Kulmasuojat Laminoidusta kartongista valmistetut kestävät kulmasuojat haluamissanne mitoissa. Kulmasuojia käytetään mm. kuormalavojen kulmissa vanteen painaumalta suojaamassa, pöytälevyjen ja ovien kulmien suojana sekä särkyvien tuotteiden, kuten lasin reunojen suojauksessa. Saatavana valkoisena, ruskeana tai painettuna. Valmistuksessa käytettävä kartonki on 00 % uusiopaperia. Kulmasuojia on laaja valikoima eri mitoilla, paksuudella, pinnoitteella sekä profiileina. Yleisimmin käytetään V- tai L-profiilia sekä pyöreissä tuotteissa W-profiilia, joka muotoutuu hyvin tuotteen mukaan. Saatavana myös U-, I- sekä R-profiilina. PE-pehmusteet PE-pehmusteilla voi suojata helposti naarmuuntuvat tai särkyvät tuotteet sekä estää tuotteita likaantumasta. Tyyppi m / rulla Leveys / mm m 2 c / rulla M0-0,8 mm 400 450,8 M0-0,8 mm 400 25 2,5 M0-0,8 mm 400 700 2,8 M0-0,8 mm 400 250 5,0 M0-2,0 mm 250 25,5 M0-2,0 mm 250 450 3,3 Ilmakuplakalvot Ilmakuplakalvo suojaa ja pehmustaa tuotteen lialta ja naarmuuntumiselta. Kalvo toimii myös lämpöeristeenä. Ilmakuplakalvoja on saatavana yksi- ja kaksipuoleisina. Kuplan halkaisija 0 mm, korkeus 4 mm, rullassa 00 m. Yksipuoleiset Leveys/mm m 2 c / rulla Tuotenumero Leveys / mm m 2 c / rulla 00 0, 020059 00 0, 000,0 02007 000,0 200,2 02007 200,2 KORROOSIOSUOJAUS VCI-korroosiosuojatuotteella tarkoitetaan pakkausmateriaalia, joka on käsitelty kemiallisesti siten, että se estää pakattavan tuotteen ruostumisen esim. merikuljetuksen aikana. VCI-tuotteet ovat ylivoimaisia korroosiosuojaajia verrattuna muihin käytettyihin menetelmiin kuten öljyäminen, rasvaus tai maalaus. Nova Protect suojaa korroosiota vastaan estämällä happojen ja kosteuden muodostumisen metallin pintaan. Pakkaamalla metallikappale ilmatiiviisti VCI-tuotteeseen kappaleen pinnalle muodostuu korroosiota estävä suojaava kerros. Kappale ei kuitenkaan saa olla enempää kuin 30 cm:n etäisyydellä suojatuotteesta. Kappaleen pinnalle syntyvä kerros suojaa kappaletta pitkään aiheuttamatta minkäänlaista jälkipuhdistuksen tarvetta. Nova Protect on täysin nitriittivapaatuote ja sitä löytyy niin paperista kuin muovistakin valmistetuista VCI-tuotteista. Muovituotteet Muovista valmistettuja korroosiosuojatuotteita on saatavana kalvoina, putkina sekä lavahuppuina. Paperituotteet Paperisia korroosiosuoja tuotteita löytyy niin arkkeina kuin rullinakin. Yleisimmät V-profiilin mitat (reunojen leveydet x paksuus). Pituudet valittavissa tarpeen mukaan n. 000 mm:iin asti 35 mm x 35 mm x 2 mm 50 mm x 50 mm x 2 mm 0 mm x 0 mm x 2 mm 35 mm x 35 mm x 3 mm 50 mm x 50 mm x 3 mm 0 mm x 0 mm x 3 mm 70 mm x 70 mm x 3 mm 75 mm x 75 mm x 3 mm 50 mm x 50 mm x 5 mm 0 mm x 0 mm x 5 mm 75 mm x 75 mm x 5 mm Kiristysliinasuojat Kiristysliinasuojalla tarkoitetaan muovista tai kartonkista, L:n muotoista palaa joka asetetaan vanteen tai kiritysliinan ja lavalla olevan tuotteen väliin tasaaman vanteen tai kiristysliinan aiheuttamaa painetta. Tuote / mitat kpl / ltk Muovinen kiristysliinasuoja 35 mm x 35 mm x 50 mm, max. 22 mm liinalle 3000 Kartonkinen kiristysliinasuoja 50 mm x 50 mm x 5 mm x 00 mm 000 Kartonkinen kiristysliinasuoja 50 mm x 50 mm x 5 mm x 00 mm tarralla 800 Kartonkinen kiristysliinasuoja 0 mm x 0 mm x 5 mm x 00 mm 000 Kartonkinen kiristysliinasuoja 80 mm x 80 mm x 3 mm x 00 mm 000 8 I Materiaalit Materiaalit I 9
PAHVI- JA PAPERITUOTTEET Kokonaan uusiutuvista raaka-aineista valmistettu aaltopahvi on nykyisellään erittäin monipuolinen, kestävä, ekologinen ja helposti kierrätettävä materiaali, josta valmistetaan laajasti erilaisia tuotteita. Peruspakkaamiseen kuuluvien aaltopahvilaatikoiden, -arkkien, -rullien sekä -lavojen lisäksi on saatavilla muitakin aaltopahvituotteita. Aaltopahvirullat Toimitamme aaltopahvia 750 mm, 000 mm, 200 mm, 500 mm sekä 2200 mm levyisinä rullina. Tuote / mitat kg / rll rll / lava -puolinen aaltopahvirulla 500 mm 7,8 -puolinen aaltopahvirulla 750 mm,7 2 -puolinen aaltopahvirulla 000 mm 5, 8 -puolinen aaltopahvirulla 200 mm 8,8 4 -puolinen aaltopahvirulla 500 mm 23,4 4 -puolinen aaltopahvirulla 2200 mm 34,4 4 Aaltopahvilaatikot Suoraan varastosta toimitettavia aaltopahvilaatikoita on saatavana useita eri kokoja. Tehdastoimituksina on myös mahdollista toimittaa laatikot asiakkaan toiveiden mukaan. Tuote / mitat ltk / nippu ltk / lava Aaltopahvilaatikko nr., 0 x 25 x 30 mm 20 3000 Aaltopahvilaatikko nr.2, 25 x 50 x 200/50 mm A5 20 000 Aaltopahvilaatikko nr.3, 250 x 50 x 200 mm 20 500 Aaltopahvilaatikko nr.4, 290 x 90 x 300/250 mm 20 000 Aaltopahvilaatikko nr.5, 30 x 25 x 00 mm A4 20 000 Aaltopahvilaatikko nr., 30 x 25 x 50 mm A4 20 000 Aaltopahvilaatikko nr.7, 30 x 25 x 200/25 mm A4 20 000 Aaltopahvilaatikko nr.8, 30 x 25 x 250/90 mm A4 20 000 Aaltopahvilaatikko nr.9, 350 x 250 x 270/80 mm 20 500 Aaltopahvilaatikko nr.0, 30 x 255 x 330 mm 0 500 Aaltopahvilaatikko nr., 390 x 90 x 280/200 mm 20 000 Aaltopahvilaatikko nr.2, 390 x 290 x 300/250 mm 20 500 Aaltopahvilaatikko nr.3, 400 x 400 x 400/300 mm 0 250 Aaltopahvilaatikko nr.4, 440 x 35 x 20/50 mm A3 20 500 Aaltopahvilaatikko nr.5, 440 x 35 x 320/20 mm A3 0 500 Aaltopahvilaatikko nr., 470 x 305 x 340/280 mm 0 500 Aaltopahvilaatikko nr.7, 470 x 305 x 500 mm 0 250 Aaltopahvilaatikko nr.8, 470 x 305 x 70 mm 0 250 Aaltopahvilaatikko nr.9, 500 x 500 x 400/300 mm 0 250 Aaltopahvilaatikko nr.20, 550 x 330 x 380/300 mm 0 250 Aaltopahvilaatikko nr.2, 550 x 330 x 570 mm 0 250 Aaltopahvilaatikko nr.22, 700 x 500 x 500 mm 0 250 Muuttolaatikko 50 x 330 x 40 mm 0 50 Muuttolaatikko 595 x 420 x 330 mm 5 80 Voima- ja käärepaperit, paperitelineet Tuotteiden käärimiseen sekä täytteeksi soveltuvat käärepaperit eli makulatuuripaperi sekä silkki/sulfiittipaperi. Paperitelineet helpottavat rullalla olevien tuotteiden käyttöä. Paperitelineet voidaan kiinnittää pöytään tai seinään. Tuote / mitat kg / rll kg / lava Sulfiittipaperi, rullan leveys n. 000 mm 0 500 Sulfiittipaperiarkki, 500 x 700 mm valkoinen 5 400 Sulfiittipaperiarkki, 700 x 000 mm valkoinen 0 400 Makulatuuripaperi, rullan leveydet 700 300 mm 0 Makulatuuripaperiarkki, 400 x 500 mm 5 00 Makulatuuripaperiarkki, 500 x 700 mm 5 450 Tuote / mitat Käärepaperiteline 570 mm Käärepaperiteline 750 mm Käärepaperiteline 000 mm Käärepaperiteline 250 mm Käärepaperiteline 500 mm Leivosrasiat Leipomoille, konditorioille sekä kahviloille käytännöllinen leivosrasia. Leivosrasiat ovat valkoisia ja saatavana myös tilauksesta PE-pinnoitettuina rasvaisemmille tuotteille tai pidempiaikaiseen säilytykseen. Tuote / mitat kpl / pkt kpl / lava Leivosrasia nr.0, 05 x 95 x 0 mm 250 0.000 Leivosrasia nr., 45 x 5 x 0 mm 250 0.000 Leivosrasia nr.2, 205 x 45 x 0 mm 250 0.000 Leivosrasia nr.3, 250 x 45 x 0 mm 250 0.000 Leivosrasia nr.4, 225 x 95 x 0 mm 250.000 Leivosrasia nr.5, 25 x 95 x 0 mm 250.000 Aaltopahvikontit Vahvarakenteiset aaltopahvikontit ja lavat mm. FIN, EURO ja ½ EURO kokoisina. Pahviarkit Pahviset alus-, väli- ja päälliarkit soveltuvat tuotelavojen stabilointiin sekä suojaamiseen. Varsinkin kevyet tuotteet vaativat usein välipahvin, jotta tuotteita voidaan lavata useampi kerros päällekkäin. Tuote / mitat kpl / pkt kpl / lava EUR-lavalle 800 x 200 mm, harmaa pahviarkki, 35g/m 2, 0, mm 00 2000 FIN-lavalle 000 x 200 mm, harmaa pahviarkki, 35g/m 2, 0, mm 00 2000 Aaltopahviarkki 50 x 750 mm, ruskea, 3 mm 00 00 Aaltopahviarkki 50 x 950 mm, ruskea, 3 mm 00 00 Tuoretavaralaatikot Tukevasti päällekkäin pinottavat tuoretavaralaatikot soveltuvat mm. vihannesten pakkaamiseen myymälöihin. Tuote / mitat kpl / pkt Tuoretavaralaatikko, musta, 39 x 289 x 50 mm 50 Tuoretavaralaatikko, musta, 587 x 39 x 50 mm 50 20 I Materiaalit Materiaalit I 2
Pakkauskoneet PFM ZC ZC- yhdistää Zenithin pakkauskoneen ja C-monipäävaa an kompaktiksi kokonaisuudeksi. Laite soveltuu snackseille ja kuiville tuotteille. PFM Azimuth 7 Azimuth on synonyymi korkealle laadulle. Se kykenee tuottamaan PYSTYPAKKAUS Puoliautomaattiset VAAKAPAKKAUS Flowpack Puoliautomaattisilla koneilla pystytään muodostamaan pusseja PE-sukasta. Sukka asetetaan syöttöputken päälle, jota pitkin tuotteet annostellaan pakkaukseen. Nämä pystypakkauskoneet soveltuvat pieneen ja keskisuureen pakkaustarpeeseen. AUDION SPEEDPACK HYBRIDE Aivan uudenlaista ajattelutapaa käyttävä, kompakti pussin muodostus-, täyttö- ja saumauskone, jossa voidaan käyttää PE-sukkaa (muodostaa pussin putkimallisesta muovisukasta) tai rullalle käärittyjä valmiita pusseja. Kone muodostaa pussin putkimallisesta muovisukasta ennen pussin täyttöä ja saumausta tai käyttää valmista pussit rullassa materiaalia jolloin kone avaa pussin ja saumaa sen täytön jälkeen. Tuotteet annostellaan pakkauskoneen kuljettimelle niille varattuihin paikkoihin joko sellaisenaan tai alustalle asettaen. Tuotteet siirtyvät eteenpäin ja rullalta tuleva kalvo ohjataan tuotteen päälle. Kalvon reunat taittuvat tuotteen alapuolelle ja ne lämpösaumataan. Joissain konemalleissa tuote voidaan ohjata myös kalvon päälle ja pitkittäissauma tehdään tällöin yläpuolelle. Saumausleuat sulkevat pakkauksen päät. PFM Swift 8 Swift on mekaaninen vaakapakkauskone, joka on hinnaltaan edullinen ja soveltuu monenlaisten tuotteiden pakkaamiseen. Swift on helppo käyttää ja huoltaa. PFM ZC Audion speedpack hybride 2 Audion pandymatic AUDION PANDYMATIC 2 Pandymatic on joustava ja edullinen pakkauskone, joka muodostaa pakkauksen putkimallisesta muovisukasta. Helppokäyttöisyys ja selkeät toiminnot tekevät Pandymaticista ihanteellisen pystypakkauskoneen hieman suuremmillekin tuotantomäärille. AUDION SPEEDPACK / PANDYNO / PANDYAIR 3 Speedpack on manuaalinen pussin muodostus-, täyttö- ja saumauskone. Täyttösuppilon ympärille rullatusta PE-sukasta muodostuu pussi kun tuote syötetään suppiloa pitkin päästä saumattuun muovisukkaan. Tuotteen syötön jälkeen pussin toinen pää saumataan vetämällä koneen saumauskahvasta. Saumausaika on säädettävissä. Koneen kahden saumausleuan välissä on käsin käytettävä pussileikkuri. Säädettävä pussituki helpottaa pussien pituuden määrittelyä. PFM Pearl 9 Servokäyttöinen Pearl on moderni niin teknisesti kuin muotoilultaankin. Kompakti koko ja käyttäjäystävällinen ohjauspaneeli tekevät siitä oivallisen ratkaisun erilaisille tuotteille. PFM Hurricane 0 Hurricane tarjoaa mallivalikoiman josta löytyy niin elektroninen, servoohjattu kuin erikoisleveäkin malli. Laitteessa yhdistyvät luotettavuus, joustavuus ja tuotantonopeus. jopa 00 huippulaadukasta pakkausta minuutissa ja laitetta on saatavana niin pneumaattisena kuin servoohjattunakin. Laitteen rakenne mahdollistaa helpon puhdistuksen. 7 PFM Azimuth Pandyno toimii täysin samalla periaatteella kuin Speedpack, mutta siinä pussien leikkuu tapahtuu saumauslangan avulla. Tästä syystä Pandynolla ei ole mahdollista tehdä ketjupussia. Koneessa on kahden erillisen saumausvastuksen sijaan yksi 5 mm leveä saumausvastus ja jäähdytysajan säätö. Saumauksen aikana saumausleuat pysyvät kiinni magneetin pitämänä. Pandyair toimii puolestaan samoin kuin Pandyno, mutta saumaus tapahtuu paineilman avulla kun käyttäjä antaa käskyn jalkapolkimella. Tämä ansiosta käyttäjän kädet jäävät vapaaksi mahdollistaen paremman tuotteen hallinnan sekä nopeamman tuotannon. 3 Audion speedpack 8 PFM Swift 9 PFM Pearl PYSTYPAKKAUS Flowpack Pystypakkauksessa käytettävillä flowpack-koneilla pakkaus muodostetaan kalvosta, joka ohjataan muotoilukauluksella annosteluputken päälle, josta tuotteet tulevat pakkaukseen. Pakkaus suljetaan lämpösaumaamalla. 4 PFM Vetta PFM Vetta 4 Vetta soveltuu monenlaisten tuotteiden pakkaamiseen. Kääntyvillä saumausleuoilla saadaan jopa 30 erilaista pakkaustyyliä tarpeen mukaan. Kone on saatavilla myös ultraäänisaumauksella. PFM Zenith Zenithin malliversioista löytyy ratkaisu todella monentyyppisille tuotteille aina jauhemaisista tuotteista leipomotuotteisiin ja juustoraasteeseen. Edullinen ratkaisu monenlaiseen pakkaamiseen. 5 5 PFM Zenith 0 PFM Hurricane 22 I Pakkauskoneet Pakkauskoneet I 23
PFM Falcon Falcon on todellinen monitoimilaite, sillä siitä on saatavilla peräti yhdeksän erilaista versiota käyttötarpeesta, nopeudesta, materiaalista ja tuotteista riippuen. PFM Tornado 2 Tornado on suojakaasupakkaamiseen suunniteltu laite, jossa on kiinnitetty erityistä huomiota puhdistukseen. Long Dwell-saumaus mahdollistaa pitävät saumat. Laitetta on saatavana sekä ylä- että alapuolisella kalvonsyötöllä sekä automaattisella pituuden mittauksella PFM Scirocco 3 Scirocco tuottaa jopa hermeettisesti suljettuja pakkauksia ja se on suunniteltu tuotteille, joiden yhteydessä käytetään suojakaasua. Juusto, makkara, liha ja monet muut tuotteet sopivat Sciroccolle. ANNOSTELIJAT Monipäävaa at Tuotteiden annosteluun käytetään tyypillisesti painoon tai määrään perustuvia laitteita. Erilaiset kuppiannostelijat, ruuviannostelijat ja laskurit ovat yleisesti käytettyjä. Valikoimaamme kuuluvissa monipäävaaoissa kupit (8-24 kpl) voivat olla ympyrämuodossa tai vierekkäin. Tuotteesta riippuen kuppien koko, kulma ja pinnoitteet vaihtelevat. MBP C-sarja 5 C on hintatasoltaan edullinen monipäävaaka, jossa kuitenkin nopeuden ja tarkkuuden suhde on erinomainen. MBP C2-sarja C2 edustaa monipäävaakojen aatelia. Se on erittäin tarkka myös todella nopeassa tuotannossa ja se soveltuu hyvin erilaisille tuotteille. 5 MBP C-sarja PFM Falcon 2 PFM Tornado MBP C3-sarja 7 C3:lla on mahdollista tehdä 2 8 tuotteen sekoituksia. Laite on omiaan tuotannossa, missä käsiteltävien tuotteiden painot eroavat toisistaan ja missä vaaditaan tarkkuuden lisäksi myös nopeutta. C3- vaa alla voi syöttää myös kahta pakkauskonetta. MBP C4-sarja 8 C4 on lineaarinen monipäävaaka, joka on suunniteltu erityisesti herkkien tuotteiden käsittelyyn. Tuotteet pudotetaan alas kuljettimelle varovasti kupista toiseen, jolloin pudotusmatka jää pieneksi eivätkä tuotteet kärsi. MBP C2-sarja 3 PFM Scirocco VAAKAPAKKAUS Moduulikoneet Moduulikoneissa yhdistyvät flowpack-pussipakkaaminen, automaattinen täyttö ja jälkikäsittely samassa koneessa. PFM D-sarja 4 PFM D-sarja on ainutlaatuinen kokonaisuus nesteiden, jauheiden, tahnojen ja rakeisten tuotteiden pakkaamiseen. Laite muodostaa pakkauksen, täyttää sen ja siirtää tuotteet hihnalla jälkikäsittelyyn. Laitteella voidaan pakata erityyppisiä seisovia pakkauksia. 7 MBP C3-sarja 8 MBP C4-sarja ANNOSTELIJAT Ruuviannostelijat Ruuviannostelijoissa annostelu perustuu laitteen sisällä olevan ruuvin kiertymisen tuottamaan tuottoon. Laitteilla annostellaan jauhemaisia tuotteita. PFM AF5000 AF5000 on moderni ja tarkka ruuviannostelija erityyppisten jauheiden annosteluun. Annostelijan pyörimisnopeutta voidaan säätää ja muuttaa milloin tahansa, myös käytön aikana, joten se soveltuu vaihteleviin tarpeisiin ja erityyppisten tuotteiden annosteluun. Kaikki asetetut arvot voidaan tallentaa ja niitä on tarvittaessa helppo muuttaa. 4 PFM D 320 24 I Pakkauskoneet Pakkauskoneet I 25
KUTISTEPAKKAUS Kulmasaumaajat Kulmasaumaajat ovat peruslaitteita kun puhutaan pakkaamisesta. Niissä taittokalvosta muodostuva pakkaus suljetaan lämpösaumauksella. Laitteita löytyy käsikäyttöisistä aina täysautomaattisiin pakkauslinjoihin saakka. Kutistetunneleissa kulmasaumatut pakkaukset kutistetaan tuotteen pintaa myötäileväksi kiinteäksi kalvoksi. SMIPACK SL-sarja SL sarja käsittää kaksi manuaalista mallia (SL45, SL55), jotka voidaan säätää pakkauksen koon mukaan. Pakkaustapoina pelkkä saumaus tai saumaus ja kutistus yhdessä. Kapasiteetti on n. 50 200 pakkausta tunnissa. VAKUUMIPAKKAUS Vakuumipussissa oleva tuote asetetaan vakuumikammioon. Pussista ja kammiosta imetään ilma pois vakuumipumpun avulla, minkä jälkeen pussi lämpösaumataan kiinni. Laitemallista riippuen suojakaasun käyttö on mahdollista. AUDIOVAC VMS-sarja Audiovac VMS-sarja käsittää laajan valikoiman eri kammiokoolla ja pumpputehoilla varustettuja pöytäkoneita. Mallistosta löytyy myös pystykammiolla varustetut koneet. VMS-sarjan yksikammiokoneet ovat puolestaan lattialla, omilla pyörillä seisovia malleja ja niiden pumpputehot ovat pöytäkoneita suurempia. Myös niiden käytettävyys on pöytämalleja sujuvampaa. SMIPACK S-sarja 2 S-sarjan manuaaliset koneet voidaan säätää pakkauksen koon mukaan ja saumaus tai saumaus/kutistus tapahtuu magneetilla suljetun kannen alla. Mallisarjassa on viisi laitetta, joiden kapasiteetit ovat 300 900 pakkausta/ tunti. SMIPACK FP-sarja 3 FP-sarjan puoliautomaattiset saumaajat tarjoavat erinomaisen hinta/laatusuhteen ja ne voidaan varustaa automaattisten tunneleiden lailla erillisellä kutisteyksiköllä. Kapasiteetit 800 500 pakkausta tunnissa. FP-sarjan automaattisten saumaajien mallistosta löytyy laajasti erilaisille tuotteille ja tuotantomäärille (jopa 3000 pakkausta tunnissa) soveltuvia laitteita, joiden perään voidaan liittää erilaisia T-sarjan kutistetunneleita sekä erityyppisiä kuljetinratkaisuja. Elintarvikepakkaamiseen FP-sarjasta löytyy omat laitemallit. SMIPACK T-sarjan kutistetunnelit 4 T-sarjan kutistetunnelit on varustettu silikonipäällysteisillä kuljetinpuolilla korkean lämmönkeston varmistamiseksi. Mallistosta löytyy yhden ja kahden kammion versioita ja niihin voidaan asettaa jopa 0 tuoteohjelmaa. 2 SMIPACK SL-sarja SMIPACK S-sarja WEBOMATIC E- ja C sarja 7 Webomaticin easypack ja E-sarja tarjoavat erittäin korkeatasoisen valikoiman vakuumipöytäkoneita vaativaankin käyttöön myös suojakaasulla. Laadukkaat komponentit ja hyvä ohjauselektroniikka ovat Webomaticin tavaramerkki. Webomatic C-sarjan yksikammiokoneet tarjoavat pöytäkoneita joustavamman ja tehokkaamman työskentelyn. Monipuoliset ominaisuudet tekevät käytön miellyttäväksi ja vankka rakenne huoltotarpeen erittäin vähäiseksi. WEBOMATIC Duomat ja PNC 8 Webomatic Duomat ja PNC ovat kaksoiskammiokoneita. Laitteissa on kaksi vakuumikammiota ja kun toista kammiota pakataan, voidaan toiseen kammioon samanaikaisesti asettaa tuotetta. Kun pakkaus on valmis, laite aukaisee kannen automaattisesti, jonka jälkeen kansi voidaan kääntää toisen kammion päälle. WEBOMATIC vakuumilinjat 9 Webomatic WBM 350 on linjavakuumikone, jossa kuljetinhihna siirtää pakattavat tuotteet automaattisesti vakuumikammioon ja sieltä edelleen jatkokäsittelyyn. Jatkona voi olla esimerkiksi STCWkutisteyksikkö ja DU-kuivausyksikkö. AudiovacVMS 53 SMIPACK BP-sarjan kutistekäärintäkoneet 5 BP-sarjan koneet ovat polyeteenikalvotuskoneita, jotka kutistavat kalvon tuotteen ympärille pakkausosaan kiinteästi rakennetussa kutistetunnelissa. Koneissa on motorisoidut kalvon syötöt, joista yläkalvon syöttö sekä molemmat kuljettimet ovat invertteriohjattuja. Valittavissa ovat automaattinen, puoliautomaattinen tai läpiajotoiminto. 7 Webomatic E30 3 SMIPACK FP-sarja 8 Webomatic duomat 9 Webomatic WBM 350 linja 4 SMIPACK T-sarjan 5 SMIPACK BP-sarjan kutistetunnelit kutistekäärintäkoneet 2 I Pakkauskoneet Pakkauskoneet I 27
RASIAPAKKAUS PUSSIPAKKAUS Rasiapakkauskoneissa valmiit rasiat asetetaan pakkauskoneeseen joko käsin tai automaattisesti, tuotteet annostellaan rasioihin ja pakkauskone sulkee rasian rullasta tulevalla muovikalvolla. Suljenta-asemassa rasiat joko vain suljetaan, tyhjiöpakataan tai täytetään suojakaasulla. Webomatic TL 300 TL 300 on puoliautomaattinen rasiapakkauskone, joka on tehokas ja helppokäyttöinen ratkaisu silloin kun pakattavat määrät ovat pieniä tai keskisuuria. Laitteeseen on saatavilla useita eri muotteja vakiona ja se voidaan ohjelmoida tuotekohtaisesti. Webomatic TL 500/TL 500 DUO 2 Täysautomaattinen TL 500 soveltuu myös vaativiin kohteisiin. Rasiakoosta riippuen TL500:n syklitahti on jopa 2 kertaa minuutissa suojakaasulla ja 5 kertaa minuutissa pelkästään suljennassa 20 mm rasiasyvyydellä. Webomatic TL 300 Pussipakkauksessa olennaista itse pussin lisäksi on se miten pussi suljetaan. Tuotteesta ja pussimateriaalista riippuen suljenta voidaan tehdä saumaajalla tai pussinsulkijalla. Saumaajalla pussi hitsataan kiinni ja sulkijalaitteella taas kasaan rutistettu pussin suu lukitaan sulkijalla. Pussituskoneissa pussit kulkevat ketjumaisesti kantoradalla ja ne avataan automaattisesti täyttökohdassa. Täytön jälkeen pussit ohjataan saumaajaan ja kantorata leikataan pois, jolloin pussit irtoavat toisistaan. IMPULSSISAUMAAJAT Impulssisaumaajissa saumausleuoille tulevan jännitteen aikaa voidaan säätää tarpeen mukaan ja näin saumausleukojen ollessa auki ne ovat kylmänä. Nämä käyttäjäystävälliset ja turvalliset koneet ovat ihanteellisia pienten ja keskikokoisten sarjojen pakkaamiseen. Koneissa voidaan käyttää valmiita pusseja tai putkimaista kalvoa. Valmiit pussit tai eripituiset kalvoputket voidaan leikata integroidulla katkaisulaitteella. 4 AUDION Super Poly AUDION Super Poly 4 Super Poly on kädessä pidettävä impulssitoiminen saumauspihti, jossa molemmissa leuoissa on 3 mm leveät saumausvastukset. Saumausaika on säädettävissä. Laite soveltuu polyetyleenikalvon sekä useimpien laminaattien saumaamiseen. LÄMPÖMUOVATUT PAKKAUKSET 2 Webomatic TL 500/TL 500 DUO Lämpömuovatut pakkaukset tehdään pakkausvaiheessa rullakalvosta. Nämä syvävetokoneet muotoilevat tästä alakalvosta rasian, johon tuotteet asetetaan joko manuaalisesti tai automaattisesti. Kuljetin vie rasian suljentakammioon, jossa päällikalvo kiinnitetään. Tämän jälkeen poikittais- ja pitkittäisleikkurit leikkaavat pakkaukset erilleen. Webomatic ML-C 200/300/500, APS ML 700 3 Webomaticin syvävetokonemallisto on erittäin monipuolinen ja kattava. ML-C 200 on erinomainen ratkaisu pienille ja keskisuurille yrityksille kun APS ML 700 on teolliseen sarjatuotantoon suunniteltu tehokas malli. AUDION Sealkid / Sealboy / Sealboy Magneta Sealkid on edullinen pienille ja keskisuurille tuotteille tarkoitettu perussaumauslaite, joka on varustettu leikkauslaitteella. Sealboy ja Sealboy Magneta ovat pihtimallisia, saumausajan säädöllä varustettuja pöytäimpulssisaumaajia. Sealboy Magnetassa on magneetti, joka pitää pihtiä suljettuna säädetyn saumausajan. Molempiin on saatavana lisävarusteena työpöytä, rullateline sekä koodisaumausvastus ja ne soveltuvat PE-, PP- ja PVC-kalvoille sekä ohuille laminaateille. AUDION Magneta Magneta on pöytämallinen impulssisaumaaja, joka on varustettu sähköisellä jalkapolkimella ja pussileikkurilla. Saumaus tapahtuu jalkapoljinta painamalla, jolloin sähkömoottori sulkee saumausleuan. Saumauksen jälkeen moottori palauttaa saumausleuan takaisin alkuasentoon. Koneessa on saumausajan sekä jäähdytysajan säätö. Lisävarusteena saatavissa: työpöytä, rullateline sekä lattiatelineet laitteelle ja rullalle. Kone soveltuu PE-, PP- ja PVC-kalvoille sekä ohuille laminaateille. 5 5 AUDION Sealboy magenta AUDION Magneta AUDION Power Sealers 7 Ruostumattomasta teräksestä valmistetut, pöytämalliset Power Sealers impulssisaumaajat soveltuvat laajasti erilaisille muovi- ja laminaattimateriaaleille. Saumaukselle ja jäähdytykselle on omat säätönsä, minkä lisäksi laitteissa on saumausvastukset niin ylhäällä kuin alhaallakin. Yläpuolisen saumausvastuksen voi kytkeä pois päältä ohuita laminaatteja saumattaessa. Monipuolisten ominaisuuksien ansiosta laite soveltuu vaativiinkin kohteisiin. 3 Webomatic ML-C 200/300/500 7 AUDION Power Sealers 28 I Pakkauskoneet Pakkauskoneet I 29
LÄMPÖSAUMAAJAT Jatkuvalämmitteiset saumaajat soveltuvat PE- tai PP -kalvoista ja laminaatista valmistettujen pussien suljentaan AUDION Futura Portable / Super Cello Futura Portable ja Super Cello ovat kädessä pidettäviä jatkuvalämmitteisiä saumauspihtejä, jossa molemmissa leuoissa on 3 mm leveät saumausvastukset. Saumausaika on säädettävissä. Laite soveltuu polyetyleenikalvon sekä useimpien laminaattien saumaamiseen. AUDION Futura Junior 2 Pihtimallinen pöytäsaumaaja, jossa kolmiasentoinen lämpötilansäädin. Lisävarusteena Futura Junioriin on saatavissa työpöytä (OT 235 SMB). Laite soveltuu käytettäväksi PE-, PP- ja PVC-kalvojen sekä ohuiden laminaattien saumaamiseen. AUDION Lamino 3 Lamino-lämpösaumainta käytetään jalkapolkimella, jolloin molemmat kädet jäävät vapaaksi tuotteen käsittelyyn. Tuotekohdistimella varustetut, profiloidut saumausleuat takaavat korkean paineen ja mahdollistavat laminaattien hyvän saumautuvuuden ja suorat saumat. Soveltuu sellofaanin, vahapaperin, alumiinilaminaatin sekä muiden laminaattien saumaamiseen. Koneessa on elektroninen lämpötilan säädin, jossa on automaattinen testaustoiminto sekä automaattinen parametrien asetus. Konetta voidaan käyttää myös ajastetulla automaattitoiminnolla jalkapolkimen sijaan. 2 AUDION Futura Portable AUDION D 555 PUSSITUSKONEET Pussituskoneissa pussit kulkevat ketjumaisesti kantoradalla ja ne avataan automaattisesti täyttökohdassa. Täytön jälkeen pussit ohjataan saumaajaan ja kantorata leikataan pois, jolloin pussit irtoavat toisistaan. Joissakin malleissa saumauksen yhteydessä pussiin voidaan kiinnittää pahvikaulus, josta valmis tuote voidaan ripustaa myymälätelineeseen. PRONOVA 505 Pronova 505 on suunniteltu niille, jotka ovat juuri aloittamassa automaattista pakkaamista. 505 on helppokäyttöinen ja kooltaan kompakti pussituskone, johon voidaan helposti liittää erilaisia täyttölaitteita tarpeiden kasvaessa. 7 PRONOVA 50 Pronova 50 on ehkä koko Pronova -malliston joustavin kone. Se on pääasiassa suunniteltu manuaaliseen täyttöön, mutta se voidaan erittäin helposti integroida osaksi tuotannon pakkauslinjaa ja varustaa automaattisilla täyttölaitteilla. PRONOVA 520 8 Pronova 520 on pakkauskone, joka kiinnittää automaattisesti pussiin pahvisen kauluksen ilman niittejä. Lämpösuljettu kaulus viimeistelee pakkauksen tyylikkäästi ja tarjoaa tukevan ripustimen tuotteelle kaupan esittelytelineessä. PRONOVA 505 NAUHASAUMAAJAT Nauhasaumaajat saumaavat pussin kahden PTFE-hihnan välissä samalla kun kone kuljetetaan pussin koneen läpi. Mallista riippuen suljettava pussi voi olla pysty- tai vaakaasennossa. AUDION D 555 NH / D 555 NVT 4 Molemmat laitteet ovat teflonnauhasaumaimia. D 555 NH on vaakamallinen saumain, jossa on kuljetinpöytä tuotteen tukemiseksi saumauksen aikana. Pöytää voi säätää korkeussuunnassa ja se on vedettävissä ulospäin, jos tuotteet ovat 70 mm suurempia. D 555 NVT on pystysaumain, jossa on kuljetinpöytä tuotteen tukemiseksi saumauksen aikana. Kone soveltuu hyvin nesteja jauhepussien saumaukseen ja siinä on korkeussuunnassa säädettävä kuljetinpöytä. Molemmissa koneissa kaikki tarvittavat säädöt tehdään digitaalipaneelista. Teflonnauhojen ansiosta koneella voidaan saumata PE- ja PP-kalvoja, sellofaania sekä erilaisia laminaatteja. 4 3 AUDION D 555 AUDION D 555 9 PRONOVA 525 Pronova 525 on kokonsa ja erityisen vankan rakenteen ansiosta oivallinen ratkaisu kun pussitus integroidaan osaksi pakkauslinjaa. Muihin malleihin verrattuna 525:ssä on pitempi suljentaja jäähdytysyksikkö, joka merkitsee suurempaa pakkaustehoa. Käännettävä käyttöpaneeli helpottaa käyttöä ja raskaita tuotteita varten laite voidaan varustaa alakuljettimella. 7 PRONOVA 50 AUDION D 552 AH / D 552 AVT 5 D 552 AH on vaakamallinen saumain, joka on omiaan sovelluksissa missä tarvitaan nopeutta ja käytön mukavuutta. Kuljetinta voidaan säätää korkeussuunnassa ja se on vedettävissä ulospäin, jos tuotteet ovat 70 mm suurempia. Kuljetinhihnaa voidaan myös kallistaa 30o tarvittaessa. D 552 AVT on pystysaumain, joka on suunniteltu suurien pussien sulkemiseen pystyasennossa. Kone soveltuu hyvin neste- ja jauhepussien saumaukseen ja siinä on korkeussuunnassa säädettävä kuljetinpöytä. Myös suljentapäätä voidaan kääntää 90o pystyasennosta vaakaan. 8 PRONOVA 520 9 PRONOVA 525 5 AUDION D 552 30 I Pakkauskoneet Pakkauskoneet I 3
PUSSINSULKIJAKONEET Pussinsulkijoita käytetään muovi- tai paperipussien suljentaan, joko käsin tai automaattisesti pakkauslinjoihin integroituina. Sulkijatyyppejä on useita erilaisia teipeistä klipseihin. TEIPPIKONE Teippikone kiinnittää kapean teippinauhan pussin ympärille. Laite on helppokäyttöinen ja edullinen ratkaisu niin paperikuin muovipusseillekin. TIE-MATIC Tie-Matic on erittäin vankkarakenteinen ja toimintavarma laite pussien suljentaan ja tuotteiden yhteen niputtamiseen. 30 kappaleen minuuttivauhdilla suljenta on kymmenen kertaa käsin tehtävää suljentaa nopeampaa. TARKISTUSVAA AT TELTEK C20 5 Teltek C20 tarkistusvaaka on helppokäyttöinen peruslaite sovelluksiin, joissa statistiikan ja lisätoimintojen tarve on vähäinen. TELTEK C0 Teltek C0 on teknisesti erittäin kehittynyt tarkistusvaaka ja se soveltuu kohteisiin, joissa vaaditaan erityistä tarkkuutta, luotettavuutta sekä hyvää liitettävyyttä muihin järjestelmiin. TELTEK C80 Teltek C80 on PC-pohjainen Windows-käyttöjärjestelmällä varustettu tarkistusvaaka, jossa 5 kosketusnäyttö tekee operoinnin erittäin helpoksi ja joustavaksi. KWIK LOK KONEET Täysin muovista valmistettujen Kwik Lok -suljentaklipsien kiinnittämiseen löytyy eri laitevaihtoehtoja manuaaliseen sekä automaattiseen suljentaan. Teippikone RÖNTGENLAITTEET 5 TELTEK C20 KWIK LOK 002 FP 2 Helppokäyttöinen Kwik Lok 002 FP -pussinsuljentakone voidaan varustaa leimasimella, jolla voidaan tulostaa hinta, päivämäärä tai kooditieto RL- (keskivahva) tai SL (vahva) Striplok -sulkijoihin (ilman tulostusta R- ja S sulkijat). Laitteen nopeus on jopa 30 pussia minuutissa. TELTEK G sarja 7 Teltek G-sarjan Inspection Systems käyttää kehittynyttä lineaarista tekniikkaa, joka tarjoaa vertaansa vailla olevan herkkyyden, nopeuden ja tarkkuuden. KWIK LOK 088 APR 3 Kwik Lokin 088 AP -puoliautomaattisessa pussinsuljentakoneessa voidaan käyttää perussulkijoita sekä etiketillä varustettuja värikkäitä ja myyviä erikoissulkijoita. Suljentanopeus laitteella on jopa 50 pussia minuutissa ja siihen voidaan liittää tulostin. KWIK LOK 85 A 4 Automaattinen pussinsuljentakone, Kwik Lok 85 A, asennetaan linjalle ja pussit ohjataan suljentapäähän. Laitteessa voidaan käyttää monipuolisesti erityyppisiä Kwik Lok -sulkijoita ja siihen on saatavilla runsaasti erilaisia lisävarusteita (kirjoittimet, telineet, kuljettimet jne.). Suljentanopeus on jopa 80 pussia minuutissa. 2 Kwik Lok 002EP METALLINPALJASTIMET MESUTRONIC 8 Mesutronic tarjoaa erittäin monipuolisen ja kattavan valikoima metallinpaljastimia erityyppisten ja eri olomuodossa olevien tuotteiden tarkastamiseen. TELTEK C80 7 TELTEK G sarja G20 8 MESUTRONIC ALUSCAN 3 KWIK LOK 088 APR 4 KWIK LOK 85 A 32 I Pakkauskoneet Pakkauskoneet I 33
LAATIKKOPAKKAUS KIRISTEKÄÄRINTÄ Aaltopahvilaatikot muodostetaan laatikonmuodostajilla ja suljentaan teippaamalla, niittaamalla tai liitospaperilla. Teippikoneita löytyy käsikäyttöisistä teippareista automaattisiin teippikoneisiin. Niittikoneita on käsikäyttöisten lisäksi myös paineilmakäyttöisinä ja liitospaperikostuttimia manuaalisista laitteista automaattisiin koneisiin. Kiristekäärintäkoneet voivat olla vaaka- tai pystykoneita. Vaakakoneissa tuotteet kulkevat käärintälaitteen läpi kuljettimella. Pystykoneissa käärintäyksikkö kiertää tuotetta ja tätä yksikköä liikutetaan käärinnän edetessä ylös tai alas. Vaakakoneet on tarkoitettu tuotepakkaamiseen ja pystykoneet lavakäärintään. KIRISTEKÄÄRINTÄKONEET Puoliautomaattiset Puoliautomaattisissa käärintäkoneissa käyttäjä käynnistää koneen käsin ja lastaa lavan käärintäkoneelle joko trukilla tai pumppukärryillä. Käsiteippikoneet Käsiteippikoneet ovat manuaaliseen laatikonsuljentaan suunniteltuja laitteita, joita on saatavilla varsin monenlaisia erilaisiin käyttötarpeisiin. Puoliautomaattiset teippikoneet Puoliautomaattisten koneiden helppo käytettävyys ja nopea säädettävyys merkitsevät säästöä työajassa. Kone taittaa laatikon yläläpät kiinni kun laatikko työnnetään teippikoneeseen. Automaattiset teippikoneet 2 Pakkaa tuotteet laatikkoon, siirrä teippauslinjalle ja automatiikka hoitaa laatikon suljennan. Nopea, helppo ja toimintaa tehostava ratkaisu. Nitomakoneet 3 Nitomakoneilla suljetaan aaltopahvilaatikoita. Yleisin nastakoko on leveydeltään 3 mm ja nastoja on saatavana eripituisilla piikeillä varustettuna sen mukaan miten paksua aaltopahvia nidotaan. Laatikon sulkeminen tehdään kaksivaiheisena. Ensin laatikon pohja suljetaan jalka- tai paineilmakäyttöisellä pohjanitomakoneella. Kun laatikko on täytetty, nidotaan laatikon kansi joko käsi- tai paineilmakäyttöisellä kansinitomakoneella. Liitospaperikoneet 4 Liitospaperi annostellaan ja kostutetaan joko käsikäyttöisellä Hade Matic 80 Plus -kostuttimella tai sähkökäyttöisellä Selectronic Hade Vario 755 kostuttimella. Koneet kastelevat paperin liimapinnan harjojen avulla ja katkaisevat paperin leikkuuterällä. Liitospaperin maksimileveys 75 mm. 2 Puoliautomaattiset teippikoneet Automaattiset teippikoneet ROBOPAC Robot 5 Käärintä ei ole enää sidottu yhteen käärintäpaikkaan eivätkä tuotteen pituus, leveys tai paino ole rajoitteita robottikäärinnässä. Kone kiertää tuotetta automaattisesti sen äärimitat tunnistaen ja valokennon tunnistaessa käärintäkorkeuden. Maksimi käärintäkorkeus voidaan myös asettaa tiettyyn korkeuteen. Akkukäyttöisessä koneessa on sisäänrakennettu laturi ja akun varaustilan näyttö. Robot Master Robot S FRD FR PPS FRD FR PDS PVS Kalvon kiristys mekaanisella jarrulla Kalvon kiristys elektromagn. jarrulla Esikiristys 250 % Malli M0 Esikiristys 400 % Kaksi 2V 75 Ah (C5) AGV-akkua Kaksi 2V 0 Ah (C5) lead-acid-akkua Malli M0 Käärittäviä lavoja yhdellä latauksella (kpl) 50 50 250 (M0) 250 250 250 250 Maksimi käärintäkorkeus (mm) 2200 2200 2200 3000 3000 3000 3000 ROBOPAC Ecowrap Ecowrap on puoliautomaattinen käärintäkone, jossa kampi kierää käärittävää lavaa. Tällä koneella on mahdollista kääriä epävakaita lavoja sekä painavia lavoja, koska lava pysyy paikallaan koko käärinnän ajan. Ecowrap säästää tilaa, koska koneessa ei tarvita ramppia vaan käärittävä lava ajetaan koneen eteen lattialle. Kalvon kiristys Maksimi kalvorullan paino Käärintävarren nopeus Tuotantonopeus Maksimi lavakoko Maksimi käärintäkorkeus Mekaaninen jarru kg 7 rpm 30 lavaa tunnissa 000 x 200 mm 2000 mm 3 Nitomakoneet 4 Liitospaperikoneet 5 ROBOPAC Robot ROBOPAC Ecowrap 34 I Pakkauskoneet Pakkauskoneet I 35
ROBOPAC Ecoplat / Ecoplat TP Puoliautomaattinen kiristekäärintäkone, jonka voi jättää käärimään lavaa itsekseen, kun kalvo on kiinnitetty ja kone käynnistetty. Ecoplat-mallistossa käyttö ja rakenne on viety uudella tekniikalla mahdollisimman yksinkertaiseksi ja edulliseksi. Kaikissa malleissa käyttöliittymän helppous ja koneen toimintavarmuus ovat huippuluokkaa, mikä tuo käyttäjälle etua käyttökustannuksissa ja antaa mahdollisuuden lavakäärinnän koneistamiselle pienelläkin budjetilla. ROBOPAC Rotoplat / Rotoplat TP Rotoplat on käyttöominaisuuksiltaan Ecoplatia monipuolisempi, puoliautomaattinen käärintäkone. Mallista riippuen kalvon esikiristys voi olla jopa 400 %. Siirrettävyyttä helpottamassa on koneen takaosassa aukot trukinsarville. Helppokäyttöisyys ja luotettavuus ovat Robopacin korkeaa tasoa. Ecoplat Rotoplat Base FRD PPS FRD FR PDS PVS KIRISTEKÄÄRINTÄKONEET Linjat Linjalle asennettavissa käärintäkoneissa lavat tulevat käärintään kuljetinta pitkin ja käärintätoiminto tapahtuu täysin automaattisesti, jonka jälkeen kääritty lava jatkaa matkaansa kuljettimella. ROBOPAC Technoplat 3000 5 Technoplat 3000 on linjalle asennettava käärintäasema, jonka suunnittelussa, materiaaleissa ja ohjelmistoissa on otettu huomioon juuri linjakäärinnän vaatimukset. Technoplat 3000 täyttää korkeimmat vaatimukset laadussa sekä turvallisuudessa. 5 ROBOPAC Technoplat 3000 Kalvon kiristys mekaanisella jarrulla Kalvon kiristys elektromagn. jarrulla Esikiristys 250 % Esikiristys 400 % Pyöritystason halkaisija 500 mm tai 50 mm 50 mm, tilauksesta 800 mm Maksimi käärintäkorkeus 2200 mm tai 2400 mm 2400 mm, tilauksesta 2200, 2800 tai 3000 mm Maksimi lavapaino 200 kg tai 2000 kg 2000 kg TP- mallit = Lautasessa on pumppukärryä varten kolo, joten lavaa ei tarvitse työntää ramppia pitkin lautaselle. TP-mallien maksimi lavapaino on 200 kg. Tuote / mitat 3000 PGS 3000 PVS Esikiristys mekaanisesti rattailla 250 % automaattisesti 0-400 % Kuljetinleveys 00 mm 00 mm Kuljettimen korkeus lattiasta 400 mm 400 mm Maksimi lavakoko 200 x 000 mm 200 x 000 mm Pyöritystason nopeus 4 5 rpm 4 5 rpm Maksimi käärintäkorkeus 2200 mm 2200 mm Maksimi lavapaino 500 kg 500 kg ROBOPAC Rotoplat DW 2 Rotoplat DW on suunniteltu erityisesti ovien, ikkunoiden ja muiden samantyyppisten tuotteiden käärintään. Halkaisijaltaan 800 mm:n pyöritystaso ja 2800 mm:n käärintäkorkeus mahdollistavat varsin suurten kappaleiden käärinnän. KIRISTEKÄÄRINTÄKONEET Automaattiset Automaattisissa käärintäkoneissa itse käärintä tapahtuu automaattisesti, mutta lava tuodaan käärintäkoneen pyöritystasolle trukilla tai pumppukärryillä. MESSERSI Saturno Saturno on kehäkäärintäkone, jossa on mekaanisesti ohjattu, laitteen käyttöpaneelista säädettävissä oleva kalvon esikiristys. Laite kykenee käärimään jopa 40 lavaa tunnissa ja rakenteensa ansiosta sillä voidaan kääriä erikokoisia lavoja. Kalvon esikiristys, leikkaus ja suljenta on sovitettu rakenteeseen siten, että ne ovat erillään pyörivästä kehästä. Optiona Saturnoon voidaan asentaa myös lavan päällikalvon syöttölaite. Käärintäkorkeus 2200 mm ja kuljetinkorkeus 500 mm. MESSERSI Saturno ROBOPAC Technoplat CS/CW 3 Automaattinen kiristekäärintäkone, jossa käyttäjä, laskettuaan lavan pyöritystasolle, voi käynnistää käärinnän kaukoohjaimesta. Käärintä hoituu itsekseen samoin kuin käärinnän jälkeinen kalvon katkaisu. Innovatiivisen teknologian ansiosta Technoplatin käyttömukavuus ja toimintavarmuus ovat huippuluokkaa. KIRISTEKÄÄRINTÄKONEET Vaakataso ROBOPAC Vaaka 4 Ecoplat-, Rotoplat- ja Technoplat CS/CW-kiristekäärintäkoneiden alle asennettava vaakalaitteisto, jossa on näyttöpaneeli lavapainolle. Helppo, selkeä ja edullinen tapa päivittää kiristekäärintäkone punnitsevaksi malliksi. Omat mallit 500, 50 ja 800 mm:n pyöritystasoille. ROBOPAC Compacta/Compacta S 7 Compacta-mallistosta löytyvät niin manuaaliset kuin automaattisetkin vaakatason kiristekäärintäkoneet. Tuotteen koko ja muoto vaikuttavat ratkaisevasti mallin valintaan, joten kannattaa ottaa yhteyttä meihin jo pakkauspisteen tai -linjan suunnitteluvaiheessa. Laitteiden käyttö on helppoa ja niiden rakenteessa on kiinnitetty erityistä huomiota toimintavarmuuteen ja kestävyyteen. 7 ROBOPAC Compacta Huputuskoneet 8 ROBOPAC Ecoplat 2 ROBOPAC Rotoplat DW 3 ROBOPAC Technoplat 4 ROBOPAC Vaaka Messersì tarjoaa erinomaiset ratkaisut lavojen pakkaamisen niin kutistekalvoon kuin kutistehuppuunkin. Vakioratkaisujen lisäksi Messersì valmistaa laite- ja linjaratkaisuja usein asiakaskohtaisesti tilojen ja tarpeiden mukaan. Yhdessä vannehtimiskoneiden ja käärintäkoneiden kanssa Messersìn valikoima kattaa lavapakkauslinjaratkaisut täydellisesti. 8 MESSERSI-huputuskoneet 3 I Pakkauskoneet Pakkauskoneet I 37
VANTEUTUS Vannekoneilla muovi- tai teräsvanne kiristetään pakkauksen ympärille tukemaan pakkausta. Käsikäyttöiset mallit voivat olla mekaanisesti toimivia tai muovivanteilla myös akkukäyttöisiä laitteita. Automaattisissa vannekoneissa tuote kulkee vanteutuksen läpi kuljettimella, ja kääntyvällä kuljettimella varustettuna niillä voidaan tehdä myös ristikkäistä sidontaa. KÄSIVANNEKONEET Teräsvanteelle BO-5 KÄSIVANNEKONEET Muovivanteelle BO-7 Swing Vanneleveydet 3,, 9 mm 3 20 mm Vannepaksuudet 0,5 ja 0, mm 0,4 0,8 mm Toiminnot Kiristys, katkaisu, lukitus Kiristys, katkaisu, lukitus Lukitustapa Lävistys Rullaava lävistys 2 KÄSIVANNEKONEET Teräsvanteelle VANNEHTIMISRATKAISUT MESSERSI TL5 8 Vertikaalinen ja automaattinen, sivulta vanteen kiristävä ja hitsaava TL5 soveltuu kaikenkokoisille lavoille. PP- ja PET-vanteita käyttävä laite on varustettu patentoidulla M300-vanteutuspäällä. Vanteen leveys voi olla 8 9 mm ja paksuus 0,5,27 mm. MESSERSI VR80 9 Päältä vanteen kiristävä ja hitsaava VR80 on vertikaalinen ja automaattinen laite, joka soveltuu mainiosti erityyppisiin vannehtimistarpeisiin. Laite on varustettu patentoidulla M300-vanteutuspäällä ja PP- tai PET-vanteiden leveys voi olla 8 9 mm ja paksuus 0,,20 mm. MESSERSI OR0 0 Automaattinen, vaakatasossa kiristävä ja hitsaava OR0 on suunniteltu vakauttamaan lavalla olevat tuotteet vaakasuunnassa. Laite on varustettu muiden vannekoneiden tapaan patentoidulla M300-vanteutuspäällä. PP- sekä PET-vanteiden leveys voi olla 8 9 mm ja paksuus 0,,20 mm. STC 30 STC 3 Hercules H-44.2 Hercules H-44. Vanneleveydet 2 mm mm 2 mm mm Toiminnot Kiristys, katkaisu, lukitus AKKUKONEET Muovivanteelle Kiristys, katkaisu, lukitus Kiristys, katkaisu, lukitus Lukitustapa Lukko Lukko Lukko Lukko Lukkotyyppi KO-3 KO- KO-3 KO- 3 Kiristys, katkaisu, lukitus Helios H-45L STB 0 STB 70 STB 80 Vanneleveydet 2 tai mm 9-9 mm 2 mm 5-9 mm Vannepaksuus 0,4,05 mm 0,5,0 mm 0,5,0 mm 0,8,3 mm Kiristys säätö, autom. manuaalinen säätö, autom. säätö, autom. Paino 4,3 kg 4,0 kg 3,9 kg 4,2 kg 2 KÄSIVANNEKONEET Muovivanteelle 3 AKKUKONEET Muovivanteelle 4 TRANSPAK TP-50 BANDEROLLIKONEET Banderollikoneilla kiedotaan paperinen tai muovinen nauha tuotteen tai tuotenipun ympärille tukemaan pakkausta. Esipainettu banderolli viimeistelee tuotepakkauksen näyttävästi toimien näin tehokkaana markkinointi- ja kampanjavälineenä. Paperiset tai muoviset banderollinauhat voivat olla 20 00 mm leveitä. Banderollin kiinnihitsaus tapahtuu laitemallista riippuen joko lämmöllä tai ultraäänellä. ATS-US 2000 AD US-2000 AD on liikuteltava, kompaktinkokoinen automaattinen banderollikone, joka on varustettu ultraäänihitsauksella. Koneen digitaalisesta käyttöpaneelista voidaan säätää tuotekohtaiset arvot banderollille. US- 2000:n vakionauhaleveydet voivat olla 20, 30 tai 50 mm. Laajan nauharaamivalikoiman ansiosta laite soveltuu erittäin hyvin erikokoisten tuotteiden pakkaamiseen. ATS-MS 420 S 2 MS-420 S on pöydälle asetettava, helppokäyttöinen banderollikone, jossa on lämpöhitsaussuljenta. Koneella voidaan niputtaa maksimissaan A3-kokoisia arkkeja, mutta etureunastaan lyhyen tason ansiosta se soveltuu myös pienikokoisten tuotteiden pakkaamiseen. Saatavana nauhaleveyksille 20, 30 ja 50 mm. Nopeus 2 sidontaa minuutissa. VANNEKONEET TRANSPAK TP-50 4 Käyttäjä asettaa vanteen tuotteen tai lavan ympärille ja syöttää vanteen vanneohjuriin. Kone käynnistyy automaattisesti ja se kiristää, saumaa ja katkaisee vanteen sekä työntää esiin uuden vanteen seuraavaa vannehdintaa varten. Vanteen liitos tapahtuu lämpö- tai kitkasaumaajalla.sidontaa. ATS-MSX 420 3 MSX-420 on pöydälle asetettava, lämpöhitsauksella varustettu banderollikone. Tässä pienikokoisessa, mutta tehokkaassa koneessa voidaan käyttää sekä paperisia että muovisia (max. 0 my) 30 mm leveitä banderollinauhoja. MSX-420:llä tekee jopa 33 sidontaa minuutissa.paperiset tai muoviset banderollinauhat voivat olla 20 00 mm leveitä. Banderollin kiinnihitsaus tapahtuu laitemallista riippuen joko lämmöllä tai ultraäänellä. TRANSPAK TP-0D 5 Koneessa on automaattinen vanteen syöttö. Mikäli koneella vannehditaan ilman tuotetta, poistuu ylimääräinen vannelenkki automaattisesti. Vannekelan tyhjentyessä poistuu loppuvanne koneesta automaattisesti. Vannehdinta voidaan tehdä jalkapolkimella, käyttönapilla tai valokennotunnistuksella. 5 TRANSPAK TP-0D TRANSPAK TP-702 5 vannetta minuutissa sekä monipuoliset valokennosäädöt tekevät tästä koneesta todella suositun ja helppokäyttöisen vannekoneen. Ei enää kumartelua sillä vannerullan vaihto ja vanteen syöttö koneeseen tapahtuvat lantion korkeudelta. Ristisidos sekä muut sidontatavat onnistuvat helposti käyttäjän haluamalla tavalla. Koneen nopeus mahdollistaa sujuvan tuotannon. TRANSPAK TP-702 8 Messersi TL5 9 Messersi VR80 0 Messersi OR0 TRANSPAK TP-702B 7 Kuljetushihnoilla varustetun TP-702B:n kapasiteetti on 35 vannetta minuutissa. Sen monipuoliset säädöt ja toiminnalliset ominaisuudet takaavat helppokäyttöisyyden ja toiminnan sujuvuuden. Kuljettimen korkeus säädettävissä 880 970 mm. 7 TRANSPAK TP-702B ATS-US 2000 2 ATS-MS 420S 3 ATS-MSX 420 38 I Pakkauskoneet Pakkauskoneet I 39