1(12) TOIMINTAKERTOMUS 2012 PUHEENJOHTAJAN PUHEENVUORO Arvoisat yhdistyksemme jäsenet. Vuosi 2012 oli yhdistyksemme 63. toimintavuosi. Kaksi vuotta sitten tehdyn jäsenkyselyn tuloksien perusteella jäsenistö kaipasi muutoksia yhdistyksemme toimintoihin. Niiden tuloksena toimintojemme painopistealueet ovat HITSAUSTIETOUS ja VAIKUTTAMINEN sekä KOULUTUKSEN ORGANISOINTI. Hitsausalan informaatiossa olemme saavuttaneet uuden tason kun www-sivujemme ulkoasu ja sisältö ovat saaneet hyvän vastaanoton ja www-sivujen rooli tiedotuskanavana on löytänyt paikkansa niin pääyhdistyksen kuin paikallisosastojenkin toiminnassa. Myös toive aikaisempien vuosien Hitsaustekniikka-lehtien julkaisemisesta sähköisesti on nyt viimeinkin toteutunut. Sillä on myös suuri merkitys uusien henkilö- ja yritysjäsenten hankinnassa. Vaikuttamista ja julkisuuskuvan edistämistä ovat olleet osallistumiset omana osastona niin Alihankinta 2012- kuin Nordic Welding Expo 2012 -messuilla Tampereella. Orastava yhteistyö on aloitettu myös Teräsrakenneyhdistyksen kanssa. Koulutuksen organisoinnista on oma, laaja esityksensä jäljempänä. Henkilöjäsenten määrä oli vuoden 2012 lopussa 2782 sekä yritys- ja yhteisöjäsenten 142. Vastaavat luvut vuonna 2011 olivat 2957 ja 133. Uusia henkilöjäseniä liittyi yhdistykseemme 88, joista 3 oli nuorisojäseniä. Hitsaustekniikka-päivät ja vuosikokous järjestettiin 19.4.2012 Hotelli Ilveksessä Tampereella, liittyen Tampereen paikallisosaston 60-vuotisjuhlaan. Päivä-seminaarissa käsiteltiin laaja-alaisesti pääosin pirkanmaalaisten yritysten ja eksperttien näkemyksiä kilpailukyvyn säilyttämiseksi ja parantamiseksi. Illallinen järjestettiin perinteisesti Komediateatterin Juhlatalossa, johon paikallisosaston juhlatoimikunta oli saanut onnistuneesti esille historiakuvastoa vuosien varrelta lukuisten sponsoreiden lisäksi. Kiitokset aktiiviselle paikallisosastolle. Yhdistyksen vaalikokous pidettiin Lappeenrannassa Holiday Club Saimaassa 24.11.2012, jolloin Saimaan paikallisosasto vietti 50-vuotisjuhlaa seminaarin ja illallisen merkeissä. Hallituksen koostumus uusine jäsenineen on esitetty jäljempänä. Tilaisuudessa luovutettiin yhdistyksemme 14. kunniajäsenen arvo ja viiri emeritusprofessori Tapani Moisiolle hänen pitkäaikaisesta työstään hitsausteknologian parissa ja laserprosessien puolestapuhujana. Paikallisosastomme toimivat alueellisesti resurssiensa mukaan ja muutamat paransivatkin talouttaan paikallisiin tarpeisiin kohdennetuilla koulutustilaisuuksilla ja ekskursioilla. Paikallisosastojen puheenjohtajille ja sihteereille järjestetyssä vuosittaisessa yhteistapahtumassa 4.9.2012 VM Karting Centerissä Vantaalla oli päivän teemana yhdistyksen nykyinen toimintalinja ja tulevat tapahtumat. Paikalla oli edustajia 8:sta eri paikallisosastosta. SHY:n koordinoiman Suomen hitsaus- ja liittämisinstituutin Suunnittelu-, Tuotanto- ja Laserfoorumin vuosittainen yhteisfoorumi järjestettiin Nordic Welding Expon yhteydessä 25.10.2012 Tampereella. Klubeista ja komiteoista ovat Sädemenetelmät- ja EWQ-klubi toimineet maltillisesti kun taasen Senioriklubit sitäkin aktiivisemmin. IIW2015-projektin eli IIW General Assembly tapahtuman järjestelyvarauksista on tiedotettu IIW -sihteeristöä toimintaohjeen mukaisesti useammassakin yhteiskokouksessa. Kongressi järjestetään Helsingissä 28.6. 3.7.2015.
2(12) Aiemman koulutuspäällikkömme Esa Tikan aloittaessa yrittäjänä käynnistettiin uuden koulutuspäällikön rekrytointi, sillä koulutuksen koordinointi on yksi yhdistyksen painopistealueista ja merkittävä tulonlähde. Lisäksi IIW2015-projekti ja toimintamme varamiehitys vaativat lisäresursseja, joissa koulutuspäällikköä voidaan hyödyntää. Valituksi tuli dipl.ins. Juha Kauppila, joka aloitti tehtävässään vuoden 2013 alussa. Yhdistyksemme perustoimintojen kehittäminen on vaatinut sekä toiminnanjohtajaltamme Jouko Lassilalta että toimistosihteeriltämme Terttu Lindewaldilta merkittävää työpanosta, josta heille suuret kiitokset. Kiitokset myös Esa Tikalle monien vuosien aikaisesta yhteistyöstä. Toimintamme on vakaalla pohjalla, ja siitä kiitos kaikille yhdistyksen talkoohenkisille jäsenille sekä toimintaa tukeville yritys- / yhteisöjäsenille ja yhteistyökumppaneille. 25.3.2013 Tampereella Ismo Meuronen YHDISTYKSEN HALLINTO Hallitus kokoontui toimintavuoden aikana 6 kertaa. Hallituksen kokoonpano oli vuonna 2012 seuraava (jäljellä olevat toimintavuodet ovat suluissa): Puheenjohtajat: Puheenjohtaja DI Ismo Meuronen Meuro-Tech (2) 1. varapuheenjohtaja DI Christer Söderholm Oy AGA Ab (3) 2.varapuheenjohtaja IWE Kari Laiho STX Finland Oy (1) Jäsenet: IWE Kai Kasanen Savonlinna Works Oy (3) Ins.Tuomo Peltola Teknologiakeskus Ketek Oy (3) ins. Aila Tolppanen INSPECTA Oy (3) DI Jussi Halonen OY ESAB (2) TkT Petteri Jernström Kemppi Oy (2) IWE Antero Tanska Rannikon Konetekniikka Oy (2) IWE Ari Ahto Technip Offshore Finland Oy (1) Ins. Jorma Hietalahti STUK (1) IWE Erkki Veijalainen Lappeenrannan teknillinen yliopisto (1) Varajäsenet: IWE Mari Mikkonen Dekra Industrial Oy (3) IWE Jarmo Tossavainen Mantsinen Group Oy (3) Tj. Juha Lemponen Jucat Oy (2) DI Jyrki Lieto Sonar Oy (2) IWE Mika Sirén VTT (1) IWE Reetta Verho Amiedu (1) Tilintarkastajat: Varsinaisina tilintarkastajina toimivat Jukka Silvo HTM ja Jani Holm HTM sekä varatilintarkastajina Tarmo Haapasaari KHT ja Anne Kovanen HTM. Henkilökunta: Toiminnanjohtaja DI Jouko Lassila Koulutuspäällikkö IWE Esa Tikka 13.4.2012 asti Toimistonhoitaja/toimitussihteeri Terttu Lindewald
3(12) TALOUS SHY:n vuoden 2012 kirjanpito osoitti 20613,71 euroa ylijäämää. Yhdistyksen paikallisosastojen kirjanpito osoitti 320,91 euroa alijäämää. PAIKALLISOSASTOT Yhdistyksessä oli vuoden 2012 aikana 13 paikallisosastoa. Paikallisosastot ovat vastanneet alueellisesta toiminnasta yhdistyksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Paikallisosastojen toiminnasta on tehty oma toimintakertomus. Eri osastojen jäsenmäärät vuoden lopussa ja niiden muutokset olivat seuraavat: Helsinki 452 + 10-33 = 429 Jyväskylä 111 + 8-12 = 107 Kuopio 204 + 3-20 = 187 Lahti 178 + 6-11 = 173 Oulu 204 + 8-22 = 190 Pohjanmaa 314 + 7-29 = 292 Pohjois-Karjala 69 + 5-13 = 61 Raahen seutu 160 + 16-21 = 155 Saimaa 239 + 6-10 = 235 Satakunta 251 + 5-33 = 223 Savonlinna 52 + 1-2 = 51 Tampere 311 + 4-32 = 283 Turku 412 + 9-25 = 396 2957 88-263 = 2782 Vuoden 2012 aikana liittyi yhdistykseen 88 uutta henkilöjäsentä. Yritys- ja yhteisöjäseniä oli vuoden 2012 lopussa 142. Vuoden 2012 aikana liittyi 16 uutta yritys- ja yhteisöjäsentä: Amiedu, Helsinki; Ammattiopisto Lappia, Tornio; Ionix Oy, Hämeenlinna; IRS M. Kaasinen Oy, Lappeenranta; Kemi-Tornion ammattikorkeakoulu, tekniikka TKI; Kokkola LCC Oy; Majek Oy, Liminka; Masino Welding Oy, Vantaa; Pieksämäen Hitsaus ja koneistus Oy; Suomen Levyprofiili Oy, Joensuu; SVS Supervice Service Oy, Voikkaa; Tecalemit Industrial, Vantaa; Transtech Oy, Oulu; TWM-Tikka Welding Management, Leppävesi; YTT-Konepaja Oy, Oulu ja Zetanova Oy, Kangasniemi. Kuusi yritystä erosi jäsenyydestä: Suomen NDT-Expert Oy, Tûv-Nord Finland Oy, Levypyörä Oy, Laserplus Oy, Halikko Works Oy ja Vapor Oy. Eri paikallisosastojen puheenjohtajina ja sihteereinä toimivat vuonna 2012 seuraavat yhdistyksen jäsenet: Helsingin paikallisosasto Pj. IWE Eero Nykänen, Arctech Helsinki Shipyard Oy Siht. Ins. Martti Similä, Credeltco Konsultointi Oy Jyväskylän paikallisosasto Pj. DI Pertti Kaarre, Jyväskylän aikuisopisto Siht. DI Timo Kettunen, Högfors Steka Kuopion paikallisosasto Pj. IWE Jouko Keinänen, Inspecta Siht. ins. Ari Venäläinen, Ahlsell Oy
4(12) Lahden paikallisosasto Pj. DI Mikko Jauhiainen, Kemppi Oy Siht. Myyntiassistentti Kirsi Sillanpää, Kemppi Oy Oulun paikallisosasto Pj. ins. Jouko Jussila, Ammattiopisto Lappia Siht. ins. Esko Hildén, Ammattiopisto Lappia Pohjanmaan paikallisosasto Pj. Ins. Heikki Mäkelä, Sarmaplan Oy Siht. DI Jonne Näkki, Teknologiakeskus Ketek Oy Pohjois-Karjalan paikallisosasto Pj. DI Ari Pirhonen, Kesla Oy Siht. ins. Jarmo Tossavainen, Mantsinen Group Ltd Oy Raahen seudun paikallisosasto Pj. DI Martti Saarela, Steeldone Group Siht. ins. Jukka Haarala, Rautaruukki Oyj / Ruukki Metals Oy Saimaan paikallisosasto Pj. Prof. Jukka Martikainen, LUT Siht. DI Kari Juvonen, Inspecta Oy Satakunnan paikallisosasto Pj. IWE Timo Mielonen, Hollming Works Oy Siht. IWE Ari Ahto, Technip Offshore Finland Oy Savonlinnan paikallisosasto Pj. ja siht. Kai Kasanen, Savonlinna Works Oy Tampereen paikallisosasto Pj. IWT Hannu Kirveslahti, GaV Group Oy Sihteeri IWE Mari Mikkonen, Dekra Industrial Oy Turun paikallisosasto Pj. IWE Pasi Hiltunen, STX Finland Oy Siht. IWE Teemu Mäkinen, STX Finland Oy KOKOUS- JA KOULUTUSTILAISUUDET VUOSIKOKOUS Yhdistyksen vuosikokous pidettiin 19.4.2012 Hotelli Ilveksessä Tampereella ja siihen osallistui 17 jäsentä. Päivän päätteeksi juhlittiin Tampereen paikallisosaston 60-vuotista taivalta yli 90 hengen voimin. Juhlan yhteydessä jaettiin ansiomerkit seuraaville ansioituneille jäsenille: Kultainen ansiomerkki: Hannu Tani, Kauko Lehtonen ja Aarne Pajunen. Hopeinen ansiomerkki: Antti Lehtimäki, Mari Mikkonen, Pekka Kuparinen, Simo Lustig, Olavi Ahlstedt, Jarkko Lehtinen, Risto Nieminen ja Seppo Saarela. HITSAUSTEKNIIKKA-PÄIVÄT Tampereen paikallisosaston ansiokkaasti järjestämässä Hitsaustekniikka - päivän seminaarissa kuultiin monta mielenkiintoista esitelmää. Seminaaripäivään Hotelli Ilveksessä osallistui 64 henkilöä. Seuraavana päivänä vierailtiin opastetulla kierroksella Museokeskus Vapriikissa. Hitsaustekniikka-päivistä on Juha Lukkarin artikkeli Hitsaustekniikka-lehdessä 3/2012.
5(12) VAALIKOKOUS Saimaan paikallisosasto järjesti 24.11.2012 seminaarin ja yhdistyksen vaalikokouksen Lappeenrannassa. Seminaariin osallistui 30 henkilöä ja vaalikokoukseen 33 henkilöä. Samana iltana vietettiin Saimaan paikallisosaston 50-vuotisjuhlaa. Emeritusprofessori Tapani Moisiolle luovutettiin tilaisuudessa yhdistyksen 14 kunniajäsenen arvo ja viiri. Seuraaville paikallisosaston ansioituneille jäsenille jaettiin hopeinen ansiomerkki: Harri Rötkö, Kari Ruoppa, Petri Toikka, Esa Hiltunen, Markku Hostikka, Raimo Suoranta, Antti Kähkönen, Antti Heikkinen ja Mikka Karhu. Seuraavana päivänä tutustuttiin Imatralla Rämö Oy:n konepajaan ja teräsverkkotehtaaseen. Vaalikokouspäivästä on Juha Lukkarin artikkeli Hitsaustekniikka-lehdessä 1/2013. Vaalikokouksessa hallituksen kokoonpano vuodeksi 2013 muodostui seuraavaksi, (suluissa jäljellä oleva toimiaika). Puheenjohtajat: Puheenjohtaja DI Ismo Meuronen (1) 1. varapuheenjohtaja DI Christer Söderholm (2) 2. varapuheenjohtaja TKT Petteri Jernström (3) Jäsenet: IWE Ari Ahto (3) IWE Hiltunen Pasi (3) IWE Erkki Veijalainen (3) IWE Mika Sirén (2) IWE Reetta Verho (2) IWE Kai Kasanen (2) DI Jussi Halonen (1) IWE Antero Tanska (1) IWE Esa Tikka (1) Varajäsenet: IWE Jarkko Kröger (3) TKT Jukka Kömi (3) IWE Mari Mikkonen (2) IWE Jarmo Tossavainen (2) DI Jyrki Lieto (1) Tj. Juha Lemponen (1) SUOMEN HITSAUS- JA LIITTÄMISINSTITUUTTI Instituutin foorumit jatkoivat toimintaansa laadittujen toimintasuunnitelmien mukaisesti. Foorumeiden yhteisiä asioita koordinoivan johtokunnan puheenjohtaja toimi TkT Risto Laitinen, Rautaruukki. Se kokoontui 21.2.2012 Vantaalla. Toiminnan painopiste oli yksittäisten foorumien toiminnassa sekä syksyllä järjestetyssä yhteisfoorumissa. Foorumeiden vetäjinä toimivat vuoden 2012 aikana: HRO-suunnittelufoorumi, professori Timo Björk, LUT Tuotanto- ja Materiaalifoorumi, erikoistutkija Kalervo Leino, VTT Laserfoorumi, professori Veli Kujanpää, VTT Yhteisfoorumi Vuosittainen yhteisfoorumi järjestettiin Nordic Welding Expon yhteydessä 25.10.2012 Tampereella. Sen teemana oli Suurlujuusteräkset, materiaalit, hitsaus, suunnittelu. Yhteisfoorumi oli messuvieraille avoin ja se sisälsi kahdeksan korkealuokkaista seminaariesitystä. HRO Suunnittelufoorumi HRO Suunnittelufoorumi on perustettu vuonna 1992 Lappeenrannan teknillisen korkeakoulun teräsrakennelaboratoriossa kohtauspaikaksi hitsattujen rakenteiden suunnittelijoille ja tutkijoille.
6(12) Suunnittelufoorumiin kuuluu yli kolmekymmentä työkoneita, kuljetusvälineitä ja vaativia rakenteita valmistavaa tai näihin materiaalia toimittavaa yritystä sekä hitsattujen ja vaativien teräsrakenteiden suunnittelua ja lujuuslaskentaa suorittavia insinööritoimistoja. Foorumilla ja sen sidosryhmillä on merkittävä rooli alan jatko- ja aikuiskoulutuksessa Suomessa. HRO Suunnittelufoorumin teemapäivät ja johtoryhmän kokous järjestettiin 29.-30.8.2012 Imatran Valtionhotellissa. Teemapäivät ovat konferenssi kaikille foorumin aihepiiristä kiinnostuneille. Tilaisuudessa esiteltiin vaativien metallirakenteiden sekä -materiaalien suunnitteluun, valmistukseen ja kehittämiseen liittyviä viimeaikaisia tutkimustuloksia. Vierailevan luennoitsijana toimi professori Károly Jármai Miskolc:n yliopistosta Unkarista. Hänen tutkimuksensa kohdistuvat erityisesti rakenteiden optimointiin. Foorumi käynnisti vuoden 2012 lopulla kahta diplomityötä: S960-lujuusluokan teräksestä valmistetun palkin mitoittaminen FEA -menetelmällä sekä rinnakkaishanke, jossa saman palkin kestävyyttä tarkastellaan EC3:n mukaisesti ja tehdään vertailevia laboratoriokokeita. FEA -osuudessa ideana on ohjeistaa verkotusta eri vauriokriteereitä analysoitaessa (stabiilius, plastinen rajakuorma, haurasmurtuma, eri väsymistarkastelut, etc.) HRO Suunnittelufoorumi ja siinä mukana olevat tutkimuslaitokset jatkavat erityisesti lujista rakenneteräksistä tehtyjen liitosten ja rakenteiden väsymiskestävyyden tutkimista. Materiaali- ja Tuotantofoorumi Materiaali- ja Tuotantofoorumille kartoitettiin uusia toimintaideoita foorumin kokouksissa 21.2.2012. Työtä jatkettiin Hitsaustekniikkapäivien yhteydessä Tampereella 20.4.2012 järjestetyssä toiminnan suunnittelukokouksessa. Foorumin toiminnan painopisteeksi on muodostumassa teema lujat teräkset. Laserfoorumi Laserfoorumi perustettiin vuoden 2005 lopulla. Mukana on 12 jäsentä, joista 10 yritystä. Vuoden ensimmäinen kokous pidettiin 24.4.2012 Lappeenrannassa. Samalla vierailtiin VTT:llä ja Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa ja tutustuttiin laserlaboratorioiden aktiviteetteihin. Lisäksi osallistuttiin Hitsaustekniikkapäivään 19.4.2012 Tampereella ja Nordic Welding Expoon 23. 25.10.2012. Tässä yhteydessä olleessa yhteisfoorumissa pidettiin Laserfoorumin puolesta kaksi esitystä. Vuoden toinen kokous pidettiin messujen yhteydessä 25.10.2012 Tampereella. HITSAUSTIETOUS JA VAIKUTTAMINEN HITSAUSTEKNIIKKA-LEHTI Yhdistys julkaisi vuonna 2012 kuutena numerona Hitsaustekniikka - lehteä, joka toimii sekä yhdistyksen jäsenlehtenä että korkeatasoisena hitsausalan ammattilehtenä. Lehden kokonaissivumäärä oli 345 sivua plus kannet. Lehden tilaushinta oli 55 euroa. Vuonna 2012 lehden teemoina olivat: 1. Eri aiheita 2. Hitsauksen standardit 3. HT-päivät, T&K, Koulutus 4. Laatu ja NDT 5. NWE 2012 Messuopas, Laser 6. Messukatsaus, Alumiini Hitsaustekniikka - lehden päätoimittajana toimi DI Juha Lukkari, Oy Esab ja toimitussihteerinä Terttu Lindewald, SHY. Lehden toimitusneuvostoon kuuluivat: IWE Jyrki Honkanen, Oy AGA Ab; IWE Olli Kortelainen, Neste Jacobs Oy; tj, DI Jouko Lassila SHY, IWT Jukka Setälä, Retco Oy; IWE Mika Sirén VTT; DI Juha Lukkari, Oy Esab, IWE Esa Tikka, SHY/TWM - Tikka Welding Management; IWE Jyri Uusitalo, Kemppi Oy, IWE Reetta Verho Amiedu, IWE Eero Nykänen, Arctech Helsinki Shipyard Oy ja Terttu Lindewald, SHY. Hitsaustekniikka - lehden ilmoitusten myyntiä on hoitanut Elina Tenhunen, JPM-Info Oy. MUUT JULKAISUT Kansainvälisen hitsaajakoulutuksen (IW) aineisto uusittiin ja julkaistiin kahtena CD levynä nimiltään PowerPoint opetusaineisto ja Kirjallinen koulutusaineisto.
Vuonna 2011 julkaistua hitsaustaloutta, hitsauskustannuksia ja hitsaustuotannon tehostamistoimenpiteitä käsittelevää Hitsaustalous ja Tuottavuus -kirjaa markkinoitiin hitsaustekniikka lehdessä ja messuilla. Sen tarkoitus on laajentaa insinöörin tietämystä hitsauksen taloudesta. Alun perin vuonna 2004 julkaistun Hitsauksen materiaalioppi -kirjan uusinta painosta markkinoitiin alan messuilla ja alan kurssien materiaaliksi. Kirja sisältää kansainvälisten hitsaushenkilöstön koulutusohjelmien (IWE, IWS, jne) sisällön mukaan laaditun "Materiaalit ja niiden käyttäytyminen hitsauksessa" -aihealueen oppimateriaalin. ALIHANKINTA 2012 -MESSUT Yhdistys osallistui 18. - 20.9.2012 jo kymmenennen kerran Alihankinta - messuille Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Tapahtumaan osallistui 890 näytteilleasettajaa 17 maasta ja 15 742 messuvierasta. 7(12) NORDIC WELDING EXPO 2012 -MESSUT Pohjoismaiden suurimmat hitsauksen, liittämisen ja leikkaamisen Nordic Welding Expo -messut järjestettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 23. - 25.10.2012. Messuilla nostettiin 80 näytteilleasettajan voimin esille hitsauksen keskeinen ja merkittävä rooli yhteiskunnassamme. Tuotteiden, palvelujen ja uusimpien ratkaisujen lisäksi messuilla ja seminaareissa esiteltiin laajasti alan tuoreinta tietoa sekä keskusteltiin tulevaisuuden näkymistä. Näytteilleasettajamaita olivat Suomen lisäksi Hollanti, Ruotsi, Saksa ja Viro. Samaan aikaan NWE-messujen kanssa pidettiin Energia 12 -messut ja EnergiaForum 12 -tapahtumakokonaisuus. Kolmen päivän yhteiskävijämäärä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa järjestetyissä tapahtumissa oli 8975, joista ensisijaisesti NWE-messuihin rekisteröityi 2826 kävijää. NWE-messutoimikunnan muodostivat Jouko Lassila, SHY (pj); Raimo Pylvänäinen, TM (siht.); Ismo Meuronen, Meuro-Tech; Pekka Yrjölä, Teräsrakenneyhdistys; Jukka Niemi, Fastems Oy Ab; Jyrki Latokartano, TTY; Seppo Paloluoma, SHY ja Hannu Vähätalo, TM. Toimikunta kokoontui vuoden 2012 aikana kuusi kertaa. Messuista on Juha Lukkarin artikkeli Hitsaustekniikka-lehdessä 6/2012. METALLITEOLLISUUDEN STANDARDISOINTIYHDISTYS r.y Yhdistyksen edustajana on Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistyksen hallituksessa toiminut hallituksen jäsen Jorma Hietalahti, sekä toiminnanjohtaja Jouko Lassila. KOMITEAT JA KLUBIT PÄTEVÖITYSKOULUTUSKOMITEA Komitean kokoonpano: IWE Reijo Pettinen, puheenjohtaja IWE Ari Ahto IWE Jyrki Honkanen IWE Timo Kettunen IWE Mikko Mutanen IWE Ari Numminen IWE Eero Nykänen IWE Mika Sirén IWE Esa Tikka, sihteeri Lappeenrannan teknillinen yliopisto Technip Offshore Finland Oy Oy AGA Ab Högfors Steka Oy Itä - Suomen Hitsaustaito Oy Q-Test Oy Arctech Helsinki Shipyard Oy VTT SHY/TWM - Tikka Welding Management Pätevöityskoulutus oli vuoden 2012 aikana aktiivista edellisten vuosien 2010 ja 2011 tapaan. Todistuksia myönnettiin kaikkiaan 592 kappaletta. Niistä 142 oli hitsauskoordinoijille (IWE, IWT, IWS) ja 416 IW hitsaajille. Suomi oli edelleen erittäin aktiivisesti mukana IAB:n ja EWF:n alaisessa toiminnassa. Suomi veti kahta IAB:n alaisen ohjelman kehittämistä: IWSD (International Welded Structure Designer) ja International Mechanized, Orbital and Robot Welding Personnel sekä yhtä EWF:n koulutusohjelmaa: European Laser Processing Personnel. Laserohjelma hyväksyttiin ja seuraavat Suomen laserkurssit ovat täysin sen mukaisia. Loppuvuodesta 2012 saatiin valmiiksi ensimmäinen revisio Mec/Orb/Rob - ohjelmasta ja se hyväksyttiin IAB:n kokouksessa Pariisissa tammikuussa 2013. Lisäksi Suomi oli aktiivisesti mukana IWE/IWT/IWS/IWP - ja IW - ohjelman kehittämisessä. Nämä molempien ohjelmien uudet revisiot saatiin valmiiksi vuoden 2011 aikana ja ne otettiin käyttöön syksyllä 2012 alkaneissa IWE/IWT - ja IWS - kursseissa. Syksyllä siirryttiin myös uudistetun IW - ohjelman käyttöön.
8(12) Koulutuksen kehittämiseen panostettiin voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Keväällä 2012 saatiin valmiiksi sekä uuden IWE/IWT/IWS/IWP - että uuden IW - ohjelman suomennokset ja ohjelmat otettiin käyttöön syksyllä 2012. Jo aiemmin käyttöön otettuja sekä oppilaan että opettajien opetusaineistoa päivitettiin vastaamaan uusia ohjelmia että standardeja. IWS tenteissä otettiin käyttöön esseekysymykset monivalintakysymysten rinnalla. Uudet IW - kysymykset otettiin käyttöön 1.10.2012. Niiden voidaan todeta olevan täysin harmonisoituja kaikissa IIW/IAB:n maissa, joissa IW ohjelma on otettu käyttöön. Kysymykset ovat täysin samat kaikilla eri kielillä. Pätevöityskoulutuskomitea kokoontui vuoden 2012 aikana kolme kertaa. Eri tutkintolautakunnat ja auditointiryhmä kokoontuivat tarpeen mukaan. Vuoden 2012 aikana EWF/IIW - tutkintoja suoritettiin Suomessa seuraavasti: IWE 23, IWT 4, IWI 22, IWS 115, IWSD 12 ja IW 416 kappaletta. Hyväksyttyjä koulutuksen järjestäjiä ylimpiin tutkintoihin oli vuoden 2012 lopussa seuraavasti: IWE, IWT: LUT IWIP: AEL IWSD: LUT ETSS ja ETS: TUT (koulutuksessa on pidetty taukoa) Erikoiskurssit: Laserhitsausasiantuntija: LUT Robottihitsausasiantuntija: LUT Betoniterästen hitsausasiantuntija, WINNOVA Rauma Laitila Hitsausliitosten lämpökäsittely (esioikeudet pilottikurssille) Lisäksi 20 koulutuksen järjestäjällä oli IWS ja IWP - koulutusoikeudet sekä 57:llä IW - koulutusoikeudet. Näistä 24 on toisen asteen kouluttajia. Touko-kesäkuussa 2012 aikana valmisteltiin EWF:n erikoiskurssin: Hitsausliitosten lämpökäsittely käynnistämistä. Suomelle (PKK) myönnettiin esioikeudet ja pilottikurssi käynnistettiin marraskuussa AEL:n ja Heatmastersin yhteistyönä. Esa Tikka toimi IIW/EWF koulutusvastaavana 2012. Hän oli 13.4.2012 saakka SHY:n palveluksessa ja 14.4.2012 alkaen hän on vastannut toiminnasta SHY:n ja TWM Tikka Welding Management välisen sopimuksen mukaisesti. NDT-KOMITEA Komitean kokoonpano oli: DI Juha Sillanpää, pj DI Juha Toivonen DI Jorma Harjula Toim.joht. Pentti Kopiloff DI Jukka Härkölä Ins. Jari Salmi TkL Jorma Pitkänen TkT Thomas Åström DI Jyrki Lieto, siht. Inspecta Sertifiointi Oy Dekra Industrial Oy Konecranes Finland Oy Tapex-QC Oy STUK STX Finland Oy, Turku Posiva Oy Pohjola - yhtiöt Sonar Oy NDT-komitea järjesti NDT-päivät 20. 21.03.2012 Viking Linen laivalla reitillä Helsinki - Tukholma. Päiville osallistui 46 alan asiantuntijaa. Toim.joht. Pentti Kopiloff osallistui Denverissä pidettyyn IIW:n kokoukseen ja komitean V työskentelyyn.
9(12) SÄDEMENETELMÄTKLUBI (High Energy Density Processing Club) Klubin yhteyshenkilöinä toimivat: Prof. Antti Salminen (pj.) LUT Laser DI Ismo Meuronen (varapj.) Meuro-Tech IWE Timo Kankala (siht.) Koneteknologiakeskus Turku Oy EWQ-KLUBI (European/International Welding Qualified) Klubin hallituksen kokoonpano oli: IWE Sauli Suoniemi (klubimestari) Teollisuuden Voima Oy EWT Jari Suominen Innova EWE Kalevi Sulonen Teollisuuden Voima Oy EWE Teppo Vihervä (klubisihteeri) DEKRA Industrial Oy EWE Mark Cederberg STUK EWQ - klubiin kuuluvat kaikki ne SHY:n jäsenet, jotka ovat suorittaneet EWE/IWE (hitsausinsinöörin), EWT/IWT (hitsausteknikon) tai EWS/IWS (hitsausneuvojan) pätevyyden. Klubi jatkoi toimintaansa tavoitteena edistää jäsentensä yhteydenpitoa sekä keskenään että muihin hitsauksen ammattilaisiin. Lisäksi klubi pyrkii pitämään yllä ja lisäämään jäsentensä osaamista ja tietämystä alan asioista. SENIORIKLUBIT Sääntömääräisten kokousten lisäksi Senioriklubien toimintaan on kuulunut matkoja, yritysvierailuja, lounaita ym. Useisiin tilaisuuksiin ovat myös seuralaiset olleet tervetulleita. Klubien jäsenet ovat lisäksi vierailleet toistensa järjestämissä tilaisuuksissa. Senioriklubien klubimestareina ja sihteereinä ovat vuonna 2012 toimineet: Helsingin senioriklubi klubimestari Seppo Tuominen, sihteeri Kaj Bjugg Lahden senioriklubi klubimestari Antero Pokkinen, sihteeri Erkki Petlin Tampereen senioriklubi klubimestari Jarkko Lehtinen, sihteeri Olavi Ahlstedt Turun Senioriklubi klubimestari Olli Rönnemaa, sihteeri Pentti Virtanen Senioriklubien toimintakertomukset julkaistaan omana koosteena. KANSAINVÄLINEN TOIMINTA TOIMINTA IIW:ssä ja EWF:ssä International Institute of Welding in 65. vuosikokous järjestettiin Yhdysvaltain Denverissä 8.-13.7.2012. Komiteoiden ja työryhmien kokouksiin sekä kansainväliseen konferenssiin ja oheistapahtumiin osallistui yhteensä 800 henkeä edustaen 49 eri maan hitsausteknisiä yhdistyksiä. Suomen delegaation koko oli yli 20 henkeä. Kokouksen yhteydessä järjestetyn kansainvälisen konferenssin aiheena oli Welding for Repair and Life Extension of Plants and Infrastructure. Tapahtumasta on artikkelit Hitsaustekniikka lehdissä: 4/2012, Pentti Kopiloff ja 1/2013, Jouko Lassila. Vuonna 2012 Suomella oli IIW:n eri elimissä seuraava SHY:n valitsema edustus: HALLINTO Board of Directors (IIW:n hallitus) jäsen Prof. Gary Marquis, Aalto Yliopisto General Assembly (Yleiskokous) edustajat Ismo Meuronen ja Jouko Lassila, SHY
10(12) KOMITEAT (Commissions): I Thermal Cutting and Surfacing (Terminen leikkaus ja pintakäsittely), edustaja ja komitean pj. Prof. Veli Kujanpää, VTT. II Arc Welding and Filler Metals (Kaarihitsaus ja lisäaineet), edustajat IWE Mika Sirén, VTT ja Juha Lukkari, Oy ESAB. III Resistance Welding, Solid State Welding and Allied Joining Processes (Vastushitsaus, kiinteän olomuodon hitsaus ja vastaavat prosessit), edustaja DI Ari Minkkinen, Ruukki Metals Oy. IV Power Beam Processes (Korkean energiatiheyden prosessit), edustajat Prof. Veli Kujanpää, VTT ja Antti Salminen, LUT. V NDT and Quality Assurance of Welded Products (NDT ja hitsattujen tuotteiden laadunvarmistus), edustaja toim.joht. Pentti Kopiloff, Tapex-QC Oy. VI Terminology (Terminologia), edustaja. IWE Carl-Gustaf Lindewald, Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys r.y. VIII Health, Safety and Environment (Työterveys, turvallisuus ja ympäristö), edustaja Tom Johnsson, Työterveyslaitos. IX Behaviour of Metals Subjected to Welding (Metallien hitsattavuus), edustajat TkT Pekka Nevasmaa, VTT ja Juha Lukkari, Oy ESAB. X Structural Performances of Welded Joints - Fracture Avoidance (Hitsausliitosten rakenteellinen käyttäytyminen - murtumien välttäminen), edustaja TkT Pekka Nevasmaa, VTT. XI Pressure Vessels, Boilers and Pipelines (Paineastiat, kattilat ja putkistot), edustaja IWE Olli Kortelainen, Neste Jacobs Oyj. XII Arc Welding Processes and Production Systems (Kaarihitsausprosessit ja tuotantojärjestelmät), edustaja IWE Mika Sirén, VTT. XIII Fatigue of Welded Components and Structures (Hitsattujen komponenttien ja rakenteiden väsyminen) edustaja ja komitean pj. Prof Gary Marquis, Aalto Yliopisto. XIV Education and Training (Opetus ja koulutus), edustajat IWE Esa Tikka, SHY ja IWE Reijo Pettinen, LUT. XV Design, Analysis and Fabrication of Welded Structures (Hitsattujen rakenteiden suunnittelu, analysointi ja valmistus), edustaja Prof. Timo Björk, LUT.
11(12) XVI Polymer Joining and Adhesive Technology (Muovien liittäminen ja liimausteknologia), DI Susanna Hurme, Aalto Yliopisto. XVII Brazing, Soldering, and Diffusion Bonding (Juottaminen ja diffuusioliittäminen) TYÖRYHMÄT (Study Groups, Select Comities, Working Groups etc.) SG-RES Welding Research Strategy and Collaboration (Hitsaustutkimuksen strategia ja yhteistyö), edustaja Prof. Veli Kujanpää, VTT. SC-QUAL Quality Management in Welding and Allied Processes (Hitsaus- ja siihen liittyvien prosessien laatujohtaminen), edustajat Prof. Jukka Martikainen, LUT ja IWE Carl-Gustaf Lindewald, Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys r.y. SC-SHIP Shipbuilding (Laivanrakennus), edustajat TkT Heikki Remes, Aalto Yliopisto ja Prof. Veli Kujanpää, VTT. TMB Technical Management Board (IIW:n johdon tekninen tukiryhmä), komitean pj. Prof. Gary Marquis, Aalto Yliopisto. WG-RA Regional Activities (Alueeeliset toiminnot), edustajat Ismo Meuronen ja Jouko Lassila, SHY. WG-STAND Standardization (Standardisointi), edustaja IWE Carl-Gustaf Lindewald, Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys r.y. IAB International Authorisation Board IAB/A: Education, Training and Qualification (koulutusohjelmat), edustaja IWE Esa Tikka, SHY. IAB/B: Implementation and Authorisation (hallinto ja ohjeistus), edustaja IWE Esa Tikka, SHY. IAB/WG A#2a: Existing Engineer, Technologist, Specialist and Practitioner Guideline, edustaja, IWE Reijo Pettinen, LUT, edustaja IWE Esa Tikka, SHY. IAB/WG A#3a: Welder Guideline (IW- koulutusohjelma), edustaja IWE Carl-Gustaf Lindewald, Metalliteollisuuden Standardisointiyhdistys r.y. IAB/WG A#3b: Inspection Personnel Guideline, edustaja, IWE Juha Sillanpää, SFS-Inspecta Sertifiointi. IAB/WG A#6a: Distance Learning Activities, edustaja, IWE Reijo Pettinen, LUT. IAB/WG A#7a:Welding Designer Guideline, edustaja ja työryhmän puheenjohtaja, IWE Esa Tikka, SHY. edustaja Reijo Pettinen, LUT. IAB/WG A#9a: Mechanized, Orbital and Robot Welding, edustaja ja työryhmän puheenjohtaja, IWE Esa Tikka, SHY, edustaja Reijo Pettinen, LUT. EWF European Welding Federation EWF:n yleiskokoukset ja tekninen komitea, edustaja IWE Esa Tikka, SHY. European Laser Processing ohjelma, edustajat Reijo Pettinen LUT, Prof. Veli Kujanpää VTT/LUT ja Esa Tikka SHY. EWF:n ja IAB:n kokoukset Esa Tikka osallistui SHY:n edustajana IIW:n ja EWF:n yhteisorganisaation IAB:n (International Authorisation Board) pääryhmien A ja B kokouksiin, jotka pidettiin Pariisissa ja Denverissä. Reijo Pettinen osallistui IAB:n pääryhmän A kokouksiin Pariisissa ja Denverissä. Esa Tikka osallistui IAB Board WG kokoukseen Genovassa kesäkuussa.
Esa Tikka ja Reijo Pettinen osallistuivat EWF:n yleis- ja teknisen komitean kokouksiin marraskuussa Lissabonissa. Carl-Gustaf Lindewald, Reijo Pettinen, Juha Sillanpää ja Esa Tikka ovat osallistuneet omien ryhmiensä työskentelyyn myös sähköpostitse. 12(12) POHJOISMAINEN YHTEISTYÖ EBW FORUM AG 53 Ruotsin Svetskommissionen järjesti Pohjoismaisen EBW FORUMIN kokouksen ja seminaaritilaisuuden 24.4.2012 KTH:lla Tukholmassa. Samassa yhteydessä siitä muodostettiin Svetskommissionin työryhmä AG 53. Suomea tilaisuudessa edustivat Ismo Meuronen ja Jouko Lassila, SHY. NORDIC WELDING CONFERENCE Norsk Sveiseteknisk Forbund järjesti pohjoismaisen hitsauskonferenssin Oslon Holmenkollenilla 3.- 5.10.2012. Samalla vietettiin Norjan hitsausteknillisen yhdistyksen 80 -vuotisjuhlaa. Suomea tilaisuudessa edusti Ismo Meuronen, SHY. FORSKNINGSSEMINARIUM Svetskommission järjesti pohjoismaisen tutkimusseminaarin Tukholmassa 10.10 2012. Suomen hitsausteknisestä tutkimuksesta tilaisuudessa esitelmöi Jouko Lassila, SHY.