Taito Pirkanmaa ry:n asiakaslehti Kevät 2016 1
VALTAKUNNALLINEN GREEN CRAFT - NEULEKERÄYSKAMPANJA 1.-14.2.2016 Tuo vanhat, rikkinäiset ja kuluneet neulevaatteesi lähimpään Taitoyhdistykseen helmikuussa 2016. Hyödynnämme villapaidat, parittomat villasukat, lapaset, myssyt ja muut villaneuleet uusiksi tuotteiksi. Materiaalit, joita emme pysty hyödyntämään käsityöhön sellaisenaan, matkaavat suomalaisen perheyrityksen tehtaille Jyväskylään ja Turenkiin. Siellä Dafecor Oy muokkaa neuleet uudelleen kuiduksi, josta jalostetaan materiaaleja käsityökäyttöön sekä tuotteita, jotka suojaavat ympäristöä, kuten öljynimeytysmatot. Näin saamme pelastettua etenkin villamateriaaleja, jotka uuden jätelain myötä useimmiten toimitetaan poltettavaksi. Jätelakki kieltää tekstiilin toimittamisen kaatopaikalle vuoden 2016 alusta. Osallistu valtakunnalliseen neulekeräyskampanjaan 1. 14.2.2016 ja haasta myös naapurisi, työkaverisi tai perheenjäsenesi kaappien siivoustalkoisiin, joissa tehdään samalla hyvää luonnolle. Pääset myös tutustumaan taitokeskusten monipuoliseen kurssitarjontaan ja toimintaan. Tietoa kampanjasta saa vapaasti jakaa eteenpäin ja haastaa tuttaviaan mukaan neulekeräykseen. Taito Pirkanmaan yhteystiedot löytyvät sivustolta www.taitopirkanmaa.fi. Keräyspaikat Pirkanmaalla ovat: Taitokeskus Epilä, Hervanta, Verkaranta Tampereella, Kangasala, Lempäälä, Mänttä-Vilppula, Orivesi, Pirkkala, Vesilahti, Virrat ja Ylöjärvi sekä Akaassa, Nokialla ja Tampereen Peltokadun Näpsä-käsityökoulut ja Taito Shop, joista tarkemmat osoitetiedot ovat sivulla 13. 1 Kevät 2016 Julkaisija Taito Pirkanmaa ry Taitto Sanna Isosomppi Painopaikka Sata-Pirkan Painotalo Oy
Aloita mukava harrastus Näpsässä HAKU KÄSITYÖ- JA MUOTOILUKOULU NÄPSÄÄN 31.5.2016 mennessä Näpsä toimii Akaassa, Kangasalla, Lempäälässä, Mäntässä, Nokialla, Orivedellä, Pirkkalassa, Vesilahdella, Virroilla ja Ylöjärvellä sekä Tampereella, jossa ovat Tammelan, Epilän, Hervannan ja Verkarannan toimipisteet. Osoitteet ovat tämän lehden yhteystietosivulla. Ryhmiä on neljävuotiaista aikuisten ryhmiin. Lisätietoja ja sähköinen haku löytyvät osoitteesta https://napsa.starsoft.fi ja www. taitopirkanmaa.fi. Palkinto Näpsälle Näpsä-käsityökoulu sai syksyllä 2015 Tampereen kaupungin lasten ja nuorten palvelujen lautakunnalta ja Pirkanmaan Taikalamppu-lastenkulttuuriverkostolta vuoden 2015 Lampun henki palkinnon. Palkinnon myöntämisen perustelut: Näpsä-käsityökoulu tarjoaa onnistumisen kokemuksia laajalle joukolle pirkanmaalaisia lapsia, nuoria ja aikuisia, erityistä tukea tarvitsevia unohtamatta. Jatkuva kehittäminen, uusien toimintatapojen etsiminen ja korkeaan laatuun pyrkiminen on ominaista Näpsäkäsityökoulun toiminnalle. Tärkeintä kuitenkin on se, että kaiken keskiössä on lapsi yksilöllisine ominaisuuksineen ja taitoineen. Näillä periaatteilla on hyvä jatkaa tänäkin vuonna kaikissa Näpsän toimipisteissä. Aikaisempien vuosien näyttelyiden kuvakoosteet ovat Näpsän facebook-sivuilla. Kuvia myös Instagramissa ja napsa.wordpress.com blogissa. Tule tutustumaan toimintaan avoimien ovien -viikolla 8.-11.2.2016 klo 11-17 ja iltaopetusten aikana kaikkiin Näpsä-käsityökoulun toimipisteisiin! Maalissa-näyttelyssä pelataan ja seikkaillaan Näyttely Lastenkulttuurikeskus Rullassa 9.1. 13.3.2016 Näpsän Maalissa-näyttely haastaa pohtimaan sanan moninaisia merkityksiä: Kuka on maalissa? Missä se maali on? Milloin ollaan maalissa? Mitä se maali on? Lukuvuoden teemana on muotoilu, joka ilmentyy mm. pelimuotoiluna. Näyttelykävijät houkutellaan osallistumaan. Pelimaton ja laudan yhdessä muodostama pelin juoni ja säännöt johdattavat näyttelykävijän pelaamisen maailmoihin. Martta Tikan 11 v. runo HEI OHIKULKIJA! Tyynyjä oppilaamme tehneet ovat ja panokset ovatkin kovat. Kolmioita, neliöitä, ympyrää ovat tyynyjemme lähtökohdat nää. Tyynyjä näitä ei ostaa voi, mutta idea siitä, hei Ohoi! En koe tätä kovin vaikeaksi, mitä jos tekisit kaksi! Kaunis tyyny puolelleen huomiot voittaa, mikset voisi nyt jo aloittaa? Ota kynä, paperi ja suunnittele, kangas, neula ja lankaa, pelkistele. Muista, on rajana vain mielikuvitus ja mielen, ystävän huvitus. Näpsä-käsityökoulu, Epilän toimipiste 2
KESÄ KÄSILLÄ 2016 koululaisten käsityöleirit Tule mukaan taitokeskuksen ja Näpsä-käsityökoulun kesäleirille! Käsityöleirit on tarkoitettu 7 16-vuotiaille kädentaidoista innostuneille tytöille ja pojille. Teemallisilla käsityöleireillä kokeillaan, keksitään ja riemuitaan tekemisen ilosta. Tarkemman leiriohjelman saat paikkakuntasi taitokeskuksesta. Leirit kestävät taitokeskuksesta riippuen 3-4 päivää. 4 pv leiri 105 + materiaalimaksu 15 3 pv leiri 82 + materiaalimaksu 10 Leireille ilmoittaudutaan sähköisesti www.taitopirkanmaa.fi viimeistään 20.5.2016 Tampere: Taito käsityö- ja muotoilukoulu Näpsä, Tammela 1. leiri, 6.6. 9.6. ma to klo 10 14 2. leiri, 13.6. 16.6. ma to klo 10 14 3. leiri, 20.6. 23.6. ma to klo 10 14 4. leiri, 8.8. 10.8. ma ke klo 10 14 Taitokeskus Epilä 5. leiri, 6.-9.6. ma-to klo 10-14 6. leiri, 1.-4.8. ma-to klo 10-14 7. leiri, 8.-10.8. ma-ke klo 10-14 Taitokeskus Hervanta 8. leiri, 6.6. 9.6. ma to klo 10 14 Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta 9. leiri, 6.6. 9.6. ma to klo 10 14 10. leiri, 8.-10.8. ma-ke klo 10-14 Taitokeskus Kangasala 7.6. 9.6. ti to klo 10 14 14.6. 16.6. ti to klo 10 14 Taitokeskus Lempäälä 6.6. 9.6. ma to klo 10 14 13.6. 16.6. ma to klo 10 14 Taitokeskus Orivesi 6.6. 8.6. klo 10 14 Taitokeskus Mänttä 6.6. 8.6. ma ke klo 10 14 Taitokeskus Vesilahti 7.6. 9.6. ti to klo 10 14 14.6. 16.6. ti to klo 10 14 Taitokeskus Ylöjärvi 7. 10.6. ti pe klo 11 15 14. 17.6. ti pe klo 11 15 3
Tervetuloa taitokeskukseen aloita uusi harrastus Kevät on sisustamisen ja uuden aloittamisen aikaa. Taitokeskuksessa voit kutoa kangaspuilla mattoja, seinätekstiileitä ja muita sisustustuotteita ammattitaitoisen ohjaajan avustuksella oman aikataulusi puitteissa. Kymmenen euron päivämaksulla saat kangaspuut käyttösi varaamaksesi ajaksi ja neuvontaa tarpeen mukaan, lisäksi maksat vain käytetyistä materiaaleista. Käsin tekeminen antaa uutta intoa ja onnistumisen kokemuksia. Taitokeskukset järjestävät myös taitoklubeja ja kursseja. Voit osallistua johonkin kiinnostavaan aiheeseen tai hankkia taitokortin, joka mahdollistaa edullisemman osallistumisen kahdeksaan vapaavalintaiseen kurssiin/taitoklubikertaan missä tahansa taitokeskuksessamme. Klubi- ja kurssitarjonnan löydät tästä lehdestä tai nettisivuiltamme. Tule rohkeasti mukaan! Kysy myös uusille asiakkaille tarkoitettuja startti-iltoja. Taitokeskukset järjestävät niitä kysynnän mukaan. Taitokeskuksen toimintaan voit tutustua myös taitokauden avaustapahtumissa ja avointen ovien päivinä tai milloin tahansa sinulla on aikaa poiketa. Kerromme mielellämme lisää. Palveluhinnasto PÄIVÄMAKSU 10 /päivä, sisältää kangaspuiden vuokran, ompelukoneen käytön, viimeistelyohjeet ja neuvonnan. Päivämaksu menee niiltä päiviltä, kun työ on keskeneräisenä kangaspuissa tai työskentelet taitokeskuksessa. KUDONTA-KORTTI aktiiviselle kutojalle 70 /kausi (tammi-kesäkuu /heinä-joulukuu), 120 /vuosi. Vapauttaa päivämaksuista, mutta saa tarpeen mukaan neuvonta-apua. Kustannuksena tämän jälkeen loimimaksu ja mahdollisesti hankittavat materiaalit. KLUBI-KORTTI hinta 99 /kausi (tammi-kesä / heinä-joulu). Sisältää 8 kauden aikana järjestettävää klubikertaa tai voi vaihtoehtoisesti osallistua kahdeksalle 19 arvoiselle lyhytkurssille kauden aikana. Etusi yli 50. TAITO-KORTTI 200, on voimassa kokonaisen vuoden! Vapauttaa päivämaksuista, mutta oikeuttaa ohjaajien neuvontaapuun ja lisäksi pääsee osallistumaan klubikertoihin tai lyhytkursseille 8 kertaa vuoden aikana. Huoletonta harrastamista! Kortit ovat voimassa kaikissa Taito Pirkanmaa ry:n taitokeskuksissa. Meillä käy Taidon ja käsityön viikko 11. 16.4.2016 Taidon ja käsityön teemaviikkoa vietetään vuosittain huhtikuussa Taidon päivänä 14.4. Vuoden 2016 viikon teemana on mosaiikki Mosaiikkitekniikkaa voi toteuttaa perinteisenä lasi-, kivi- tai keramiikkapaloista tehtynä pintana eri tuotteisiin, esim pöytiin, tarjottimiin, kulhoihin ja lyhtyihin. Mosaiikin voi ajatella myös erilaisten palojen yhdistämisen kuvioksi. Rohkeasti kokeilemaan ja tutustumaan tekniikkaan taitokeskuksissa. Taidon ja käsityön viikkoon voivat osallistua kaikki. Viikon tarkoituksena on nostaa käsityön arvostusta ja innostaa ihmisiä itse tekemiseen. Jokainen taitokeskus rakentaa näköisensä Taidonja käsityön teemaviikon. Paikkakuntasi ohjelman löydät tämän lehden tapahtumakalenterista ja netistä www.taitopirkanmaa.fi. Taitojärjestö, Tekstiiliopettajaliitto TOL ja Teknisten aineiden opettajat TAO tuovat käsityötä esiin teemaviikolla omissa toiminnoissaan. 4
Makramee-seinätekstiili Lehvä-kesätossut, Huvila-ovistoppari ja Jäätikkö-matto 5
Floora-sarja, kirjo ja maalaa kauniit kasviaiheet. Sammutuspeitteen suojuksessa, tauluissa ja tyynyissä voi kuvion valita kolmesta vaihtoehdosta. Työt on kirjottu Merinohuopakankaalle. Keittiöpyyhkeet ovat maalattu pellavakankaalle. 6
Kipsiset sisustusmunat Virkatut ja värjätyt Meri-korit 7
Neulo kaunis pintaneulepipo talven pakkasiin FRONTSIDE-PIPO Malli: Pirkanmaan Kotityö Oy, Minna Ahonen Valmis koko: M, 22 cm ilman tupsua Tarvikkeet: Pirkanmaan Kotityö Oy:n paksu Pirkka-lanka tex 285 x 2 (100 % villa, vyyhti 100 g= 170 m, kerä 50 g= 85 m) - valkoinen (101) 100 g - vaaleanharmaa (200) 50 g Tee tupsu: Leikkaa tupsujen valmistamista varten tukevasta pahvista kaksi kuvan mukaista ympyrää ø 10 cm, reikä keskelle. Kierrä lankaa neulan avulla pahvin ympärille niin paljon kuin mahtuu. Leikkaa terävillä saksilla langat auki pahvien välistä. Sido kaksinkertaisella langalla tiukasti pahvien välistä ja poista pahvit. Kiinnitä tupsu. Hoito: Käsinpesu 30 vedessä villapesuaineella. Muotoile kosteana oikeaan muotoon. Kuivaa tasaisella alustalla ilmavassa paikassa. MALLIN KOPIOINTI JA KAUPALLINEN VALMISTUS ON KIELLETTY. Sukkapuikot no 4½ Poimusilmukka: Pistä oikean puikon kärki etukautta 6. ja 7. silmukan väliin ja ota lanka puikolle, vedä lanka lenkiksi. Pidä lenkki melko tiukkana, siirrä se vasemmalle puikolle ja neulo oikein yhteen vasemman puikon ensimmäisen silmukan kanssa. Työohje: Luo 128 s silmukkaa valkoisella ja neulo työ suljettuna neuleena. Neulo 1 o, 1 n joustinneuletta 10 krs. **Neulo 4 krs 2 o, 2 n joustinta. Seuraavalla (5.) kerroksella neulo, *poimusilmukka, 1 o, 2 n, 2 o, 2 n*, toista*-*. Neulo 4 krs (6.-9.krs) 2 o, 2 n joustinta. Seuraavalla (10.) kerroksella neulo poimusilmukat edellisten kanssa lomittain: 2 o, 2 n *poimusilmukka, 1 o, 2 n, 2 o, 2 n * toista*-*. Lopuksi 2 o, 2 n, poimusilmukka, johon mukaan otetaan kerroksen ensimmäiset silmukat. Toista **-** väliä Kun olet neulonut 4 poimusilmukka kerrosta ja 2 krs joustinta (28 krs aloituksesta), vaihda vaaleanharmaaseen väriin. Jatka muuten samoin. Neulo vaaleanharmaalla 4 poimusilmukkakerrosta ja aloita kaventaminen. Jatka kuviota niin pitkälle kuin mahdollista kavennusten aikanakin. (43. krs.) Kavenna joustimesta joka toinen nurja s pois. (2 o, 2 n, 2 o, 1 n) 44-47. krs. Neulo ilman kavennuksia 4 krs. 48. krs. Kavenna joka toinen nurja s pois. (2 o, 1 n, 2 o, 1 n) 49. krs. Neulo 1 krs ilman kavennuksia. 50. krs. Kavenna joustimesta joka toinen nurja s pois. (4 o, 1 n) 51. krs. Neulo 1 krs ilman kavennuksia. 52. krs. Kavenna loput nurjat silmukat pois (jää 64 s). 53. krs. Neulo 1 krs ilman kavennuksia. 54. krs. Neulo *2 o, 2 o yhteen* *-* toista (jää 48 s) 55. krs. Neulo 1 krs ilman kavennuksia. 56. krs. Neulo *2 o yhteen, 1 o* (jää 32 s). 57. Neulo 1 krs ilman kavennuksia. 58. krs. Kavenna lopuksi 2o s yhteen, jää 16s jotka päätä vetämällä suppuun ja päätä. KOKOUSKUTSU Taito Pirkanmaa ry:n varsinainen kokous jäsenistölle on torstaina 31.3.2016 klo 17.00 Käsi- ja taideteollisuuskeskus Verkaranta Vuolteentori 2, Tampere. Verkarannassa uusia tuulia. Tule kuuntelemaan! Ilmoittautumiset 29.3. mennessä p. 050 680 18 virve.pajunen@taitopirkanmaa.fi TERVETULOA! 8 Taito Pirkanmaa ry on kaikille avoin yhdistys. Jäseneksi voi ilmoittautua osoitteessa www.taitopirkanmaa.fi.
TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2016 www.taitopirkanmaa.fi Järjestämme tilauksesta käsityökursseja ja tykytoimintaa työporukoille, koulu-, päiväkoti- ja kaveriryhmille. Käsityösynttäreitä tilauksesta kaiken ikäisille. Tiedustele paikkakuntasi taitokeskuksesta! Taitoklubikortti 99 /kausi, sisältää 8 kertaa á 3 t. Yksittäinen klubikerta maksaa 19 /3 t tai 35 /6 t. Taitoklubikortilla voit osallistua minkä tahansa taitokeskuksen kolmen tunnin taitoklubiin tai kurssille. Taitoklubeihin ja kursseille ilmoittautumiset viimeistään viikkoa aikaisemmin. Ilmoittautua voit myös netissä www.taitopirkanmaa.fi. Muutokset mahdollisia EPILÄ HERVANTA KANGASALA Taitoklubit lauantaisin 6.2. klo 11 16 Makrame-seinätekstiili, 5 t, 29 + materiaalit 20.2. klo 10 13 Green Craft -työpaja 20.2. klo 14 17 Värjätty koppa 25.2. to klo 17.30-20.30 Paperinarukranssi 12.3. klo 10 13 Pääsiäismunien koristelu 12.3. klo 14 17 Sisustusmunat 9.4. klo 10 13 Värjätty puuhelmipannunalunen 9.4. klo 14 17 Tuunattu jakkara, 1. kerta 7.5. klo 10 13 Istutuslaatikko puutarhaan 7.5. klo 14 17 Tuunattu jakkara, 2. kerta 6.-9.6. ma to klo 10 14, leiri 5. Kesä käsillä -koululaisten käsityöleiri 105 + materiaalit 15 1.-4.8 ma to klo 10 14 Kesä käsillä 6. 105 + materiaalit 15 8.-10.8. ma ke klo 10 14 Kesä käsillä 7. 82 + materiaalit 10 Tapahtumat 30.1. klo 12 16, Taitokauden avaus, tule tutustumaan kevään toimintaan, uuteen Taitotilaan ja valmistamaan puuhelmet 1.-14.2. Neulekeräyskampanja 14.4. to klo 12 15 Taidon päivä, mosaiikkipaja 23. 24.4. la su, Epilän Näpsä tempaisee 20.5. pe, Asiakasretki Näyttelyt 11.1. 29.2. Ideoita ja kurssitarjontaa kevääseen 1.3. 31.3. Väri-ilottelua 1.4. 31.3. Näpsän kevätnäyttely Kevään aikana Epilässä käynnistyy Vauvojen värikylvyt sekä lasten teemalliset synttärit. Seuraa mainontaa tai kysy lisää taitokeskuksesta. Keramiikkapaja Omatoimisille osaajille. Tila on käytössä vapaaaikakeskuksen aukioloaikoina. Syksyn kausikortti 88 + materiaali- ja polttomaksu. Perjantaisin klo 9-14 keramiikkatila on varattavissa ohjattuun työpajatyöskentelyyn 3 t, 19 /kerta + materiaali- ja polttomaksu. 18.2., 25.2. to klo 17.30 20.30 ja la 27.2. klo 10 15 Keramiikan peruskurssi, opetellaan käsin rakennuksen perustekniikat, 12 t, 62 + materiaalit 9.2., 15.2. ja 23.2. ti klo 17.30 20.30 Metallilangasta sisustustuotteeksi, valmistetaan metallilangasta mm. koreja, vateja ja naulakoita. 9 t, 45 + materiaalit 6.6. 9.6 ma to klo 10 14, leiri 8. Kesä käsillä -koululaisten käsityöleiri, 105 + materiaalit 15 Taitoklubit tiistaisin klo 13 16 9.2. Makramee-seinätekstiili 16.2. Opettele kirjovirkkausta: Ovistoppari 23.2. Kehrä-seinäkoriste paperinarusta 8.3. Opettele kirjontaa: Kasvitaulut ja sammutuspeitteen suojus huovalle 15.3. Pääsiäispaja: Kulhoja eri tekniikoilla 22.3. Pääsiäispaja: Koristeita muniin eri tekniikoilla 12.4. Taidon päivä: Mosaiikkia 19.4. Green Craft -työpaja: kassi, kori tai pannumyssy 26.4. Keittiöpyyhkeitä maalaten tai painaen 10.5. Kesäkeramiikkaa: Ovikylttejä ja puutarhakoristeita Tapahtumat ja näyttelyt 11.1. 25.1. Pirkanmaan paikkakuntalapaset-näyttely. 4.2. to klo 11 14 Taitokauden avaus. Tutustu kevään mallistoon ja työpajoihin. 1.2. 14.2. Neulekeräyskampanja 8.2. 11.2. Avoimet ovet Näpsä-käsityökoulussa 9.5. 13.5. Maalissa Näpsä-käsityökoulun kevätnäyttely Hervannan kirjastossa kirjaston aukioloaikoina Taidekaruselli on sulavaa pyörähtelyä taiteenalasta toiseen. Karuselli on suunnattu 5-9 -vuotiaille. Syksyn haut 31.5.2016 mennessä. Karuselli pyörii mm. Taitokeskus Epilässä. 9 19.1. alkaen joka toinen viikko ti klo 15.30 17.00, Taitojuniorit 6 8-vuotiaat, 80 sis. materiaalit 19.1. 3.5. ti klo 17.30 20.30 Aikuisten Näpsä-käsityökoulu 8.3. 3.5. ti klo 17.30 20.30 Kankaanpainannan perusteet, suora- ja reservipainomenelmiä hyödyntäen valmistetaan oma sisustustekstiili, 115 + materiaalit 7.6. 9.6 ti to klo 10 14 Kesä käsillä -koululaisten kesäleiri, 82 + materiaalit 10 14.6. 16.6. ti to klo 10 14 Kesä käsillä -koululaisten kesäleiri, 82 + materiaalit 10 Taitoklubit 17.2. ja 24.2. ke klo 13 16 Kasviaiheiset kirjotut taulut ja sammutuspeiton suojus, 6 t 18.2. to klo 13 16 Ovistoppari tai virkattu kulho 24.2. ke klo 17 20 Keväiset keittiöpyyhkeet maalaten 10.3. to klo 13 16 Kipsistä kulhoja 16.3. ja 23.3. ke klo 17 20 Makrameeseinätekstiili, 6 t 30.3. ja 6.4. ke klo 17 20 Green Craft -työpaja: pannunalunen/kaitaliina/punottu kori, 6 t 11.5. ke klo 17 20 Lusikoista koruiksi 25.5. ke klo 17 20 Betonia puutarhaan Tapahtumat ja näyttelyt 27.1. ke klo 18 20 Kudonnan startti-ilta, vapaa pääsy 3.2. ke klo 14 19 Taitokauden avaus, esillä kevään taitoklubi- ja kudontamallisto 8.2. ma klo 15.30 18.30 Näpsä-käsityökoulun avoimet ovet, lasten ryhmät 9.2. ti klo 17.30 19.00 Näpsä-käsityökoulun avoimet ovet, aikuisten ryhmä 1.2. 14.2. Neulekeräyskampanja 23.2. 7.3. Pirkanmaan paikkakuntalapaset -näyttely Pälkäneen kirjastossa 11.4. 15.4. Taidon ja käsityön viikko teemana mosaiikki, Näpsän kaveriviikko 25.4. 13.5. Näpsä-käsityökoulun kevätnäyttely Kangasalan kirjaston Terra-taidetilassa 28.5. 28.8. Kädentaitajien kesäpuoti Lepokodilla 7.6. 9.6 ti to klo 10 14 Kesä käsillä -koululaisten kesäleirit, 82 + materiaalit 10 14.6. 16.6. ti to klo 10 14 Kesä käsillä -koululaisten kesäleirit, 82 + materiaalit 10 6.7. 7.7. ke to klo 10 16 Löytöretkipäivät, nonstop-pajat
LEMPÄÄLÄ ORIVESI MÄNTTÄ torstaisin klo 9.30 11.45 Taitopiiri, yli 65-vuotiaat lempääläiset tervetuloa! 12.3. la klo 10 14 Hopeasavikorut, peruskurssi, toinen kerta sopimuksen mukaan, 35 + materiaalit 19.1. 10.5. klo 10 13 Taito-Pirkot, parittomien viikkojen tiistaisin, 93 + materiaalit 20.1. 11.5. ke klo 17.30 20.30 Aiku-Näpsä -käsityökoulu aikuisille, 150 + materiaalit 7.3. 2.5. ma klo 17 20 Sisustuskankaita värjäystekniikoin, 115 + materiaalit 9.3. 27.4. ke klo 17.30 20.30 Metallilanka-veistos, 115 + materiaalit 6.6. 9.6. ma to klo 10 14 Kesä käsillä -koululaisten käsityöleiri, 105 + materiaalit 13. 16.6. ma to klo 10 14 Kesä käsillä -koululaisten käsityöleiri, 105 + materiaalit Taitoklubit ke/la klo 10 13 20. ja 30.1. Makramee-seinätekstiili 3. ja 13.2. Virkattu ja värjätty kori 17. ja 27.2. Green Craft työpaja: tuotteita kierrätyshuovasta 9.3. Virkattu ovistoppari 19.3. Kipsimunat 23.3. Maalatut munat 2. ja 6.4. Kirjotut kasviaiheet 16.4. Mosaiikkia monin tavoin 20. ja 27.4. Maalatut keittiöpyyhkeet Tapahtumat 1.2. 14.2. Neulekeräyskampanja 6.2. la klo 10 15 Taitokauden avaus 11. 15.4. Taidon ja käsityön viikko teemana mosaiikki 23. 24.4. la su klo 11 17 Pirkanmaan Taidesuunnistus 14.5. Kevätretki Pohjanmaalle Näyttelyt 25.1. 6.2. Pirkanmaan paikkakuntalapaset 15.2. 11.3. Lotta Svärd -järjestö 95 vuotta 21.3. 24.4. Mandalan maailmat taiteilija Anneli Heikkinen 2.5. 31.5. Näpsä-käsityökoulun kevätnäyttely Vuokraamme näyttely- ja juhlatilaa. 12.1. alkaen joka toinen ti klo 15 16.30 Taito-Pirpanat, kädentaitoryhmä 5 7-vuotiaille, 80 sis. materiaalit 19.1. joka toinen ti klo 11 13 Taito-Pirkot (vapaita paikkoja), 93 + materiaalit 26.1. ti klo 18 20 Kudonnan startti-ilta, vapaa pääsy 10.3. 12.5. to klo 16.45 19.15 Mosaiikin maailma, tutustutaan mosaiikkiin ja valmistetaan mosaiikkia esim. rasian, kukkaruukun tai pienen pöytälevyn pintaan. 115 + materiaalit 9.3. 4.5. ke klo 18-21 Keramiikan työpaja, keramiikan perusteita ja erilaisia käsirakentamisen tekniikoita. Kurssilla tehdään muutama pieni harjoitustyö sekä yksi isompi työ, ruukku tai vaasi. 115 + materiaalit 6.6. 8.6. ma ke klo 10 14 Kesä käsillä -koululaisten kesäleiri, 82 + materiaalit 10 Taitoklubit tiistaisin 2.2. klo 17 20, Orivesi-lapanen 23.2. klo 17 20, Green Craft -työpaja 8.3. klo 17 20, Kipsistä kulhoja 22.3. klo 17 20, Munan maalaus 5.4. klo 17 20, Kirjottu sammutuspeiton päällinen, toinen kerta sop. mukaan 16.4. la klo 10 13, Mosaiikkivati, toinen kerta sop. mukaan 26.4. klo 17 20, Maalatut keittiöpyyhkeet 3.5. klo 17 20, Kesätossut, 2. kerta sop. mukaan Tapahtumat 19.1. ti klo 18 20 Kurkistus kevääseen - kanta-asiakasilta 1. 14.2. Neulekeräyskampanja 2.2. ti klo 10 18 Taitokauden avaus, avoimet ovet 9. 11.2. Hippulat vinkuu: Näpsän ja Taitopirpanoiden avoimet ovet 4. 8.4. Näpsän kaveriviikko 11. 16.4. Taidon ja käsityön viikko teemana mosaiikki Toukokuu, asiakasretki 12.5. to klo 18 Näpsä-käsityökoulun kevätnäyttelyn avajaiset Näyttelyt 4. 23.1. Pirkanmaan Kotityön ryijyt 25.1. 8.2. Pirkanmaan paikkakuntalapaset 29.3. 9.4. Oskon kevätkirmaus 13. 30.4. Näpsän aikuisopiskelijoiden portfolionäyttely 13. 28.5. Maalissa Näpsä-käsityökoulun kevätnäyttely 13.6. 20.8. Luonnollisesti käsin tehty! kesänäyttely Vuokraamme näyttely- ja kokoustilaa. lauantaisin 21.1. to klo 17 20 Kudonnan startti-ilta, vapaa pääsy 30.1. klo 9 13 Kuvio-virkkaus, 13.2. klo 9 13 Lilli-punoksesta korit, 20.2. klo 9 13 Green Craft työpaja: huopaa moneksi, 27.2. klo 9 13 Makramee-seinätekstiili, 12.3. klo 9 13 Kesätossut, 19.3. klo 9 13 Pääsiäismunien maalaus, 9.4. klo 9 13 Kesäkeittiöön pyyhkeet maalaten 16.4. klo 9 13 Mosaiikki-perhonen, 23.4. klo 9 13 Kurki rautalangasta puutarhaan, 30.4. klo 9 13 Kulhot kipsimassasta, 6.6. 8.6. ma ke klo 10 14 Kesä käsillä -koululaisten kesäleiri, 82 + materiaalit 10 Taitoklubi 26.1. alkaen ti klo 10 13, kokoontuu kauden aikana 8 kertaa. Aiheet valitsemme ensimmäisellä kokoontumiskerralla. Tapahtumat 23.1. la klo 10 14 Taitokauden avaus ja malliston esittely 6.2. ja 13.2. klo 11 Lasten Pirkkaset kulttuurikuukauden satuhetket, luetaan kirjaa Myrsky Huuhkajavuorella 4.4. 8.4. Näpsä-käsityökoulun kaveriviikko 11.4. 16.4. Taidon ja käsityön viikko teemana mosaiikki 14.4. to klo 17 19 Naistenilta Helmat heiluen kevääseen 21.5. Asiakasretki 25.8. 28.8. Designtori Serlachius museot Gösta Näyttelyt 1.1. 24.1. Pirkanmaan paikkakuntalapaset 1.2. 29.2. Pirkkaset - lasten kulttuurikuukauden näyttely. Pohjautuu Erkki Evert Koipijärven kirjoittamaan ja Päivi Kinttu Koipijärven kuvittamaan kirjaan Myrsky Huuhkajavuorella. 4.3. 9.4. Mosaiikki-näyttely 14.4. 7.5. Anneli Keinonen ja Satu Ossberg 12.5. 31.5. Näpsä-käsityökoulun kevätnäyttely 10.6. 31.8. Kesänäyttely Vuokraamme näyttely- ja kokoustilaa. Green Craft koreja Mosaiikkivati 10
TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2016 www.taitopirkanmaa.fi www.taitopirkanmaa.fi PIRKKALA VESILAHTI VIRRAT Taitoklubi / kurssit 17.2. ja 24.2. ke klo 12 15 Green Craft -työpaja: pannunmyssy 20.2. la klo 9 15 Rukkaset ystävälle! Vanhasta villapaidasta lämpimät rukkaset. 26.2. pe klo 12-15 ja 9.3. ke klo 12 15 Makramee-seinätekstiili 12.3. la klo 9 12 tai 18.3. pe klo 12 15 Pääsiäismunien koristelu 13.4. ke klo klo 9-12 tai klo 17 20 Maalatut keittiöpyyhkeet Kirjontapiiri perjantaisin klo 9 12, viikoilla 1, 2, 3, 6, 7, 8, 11, 14, 15. Torstaisin klo 9 12, viikoilla 10 ja12 Oman kirjontatyön valmistamista. Tapahtumat ja näyttelyt 2. 13.2. Neulekeräyskampanja, vanhojen neulevaatteiden keruu Taitokeskuksessa 8. 11.2. ma to, Näpsä-käsityökoulun avoimet ovet Nuolialan koululla opetustuntien aikana 10.2. ke klo 10 17 Avoimet ovet Taitokeskuksessa. Esillä kurssien ja kudonnan kevään mallistoa. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! 15.2. 17.3. Hyllyjen tyhjennysmyynti: lankaa, käyttö- ja koriste-esineitä 4. 7.4. ma to, Näpsässä kaveriviikko 4. 21.4. Näpsä-käsityökoulun kevätnäyttely 11. 15.4. Taidon ja käsityön viikko, tule tekemään lasimosaiikkikukka yhteiseen kukkaketoon 20.5. Kevätretki Kouvolan suuntaan (mm. Novitan tehdas) torstaisin klo 18 21 11.2. 18.2. Kirjotaan taulu ja sammutuspeite, 6 t, 35 + materiaalit 25.2. ja 10.3. Makramee-seinätekstiili, 6 t, 35 + materiaalit 17.3. Kipsistä kulhoja ja pääsiäismunia, 19 + materiaalit 7.4. Pannumyssyjä kesäterassille, 19 + materiaalit 14. 21.4. Mosaiikkivati, 6 t, 35 + materiaalit 28.4. Ovistoppari kirjovirkaten, 19 + materiaalit 12. 26.5. Kesätossut, 9 t, 47 + materiaalit 7. 9.6. ti to 10 14 Kesä käsillä -koululaisten kesäleiri, 82 + materiaalit 14. 16.6. ti to 10 14 Kesä käsillä -koululaisten kesäleiri, 82 + materiaalit 11.1. 2.5. joka toinen ma klo 10-13 Taitopiiri yli 65-vuotiaille, 35 + materiaalit Näyttelyt ja tapahtumat 1. 14.2. Neulekeräyskampanja 5.2. pe klo 11 18 Taitokauden avaus 8. 11.2. Avoimet ovet Näpsä-käsityökoulussa 8.2. 22.2. Pirkanmaan paikkakuntalapaset näyttely 8. 18.3. Keväisiä töitä paperilangasta 4. 7.4. Kaveriviikko Näpsä-käsityökoulussa 4.-29.4. Kastemekko näyttely 12. 31.5. Näpsä-käsityökoulun kevätnäyttely Taitokeskuksessa on myynnissä paikallisten kädentaitajien tuotteita! 14.1. 21.4. to klo 18 21 Aikuisten Näpsäkäsityökoulu 23.1. la klo 10 13 Perhekurssi mosaiikki, 19 + materiaalit 20.2. la klo 10 14 Makramee-seinätekstiili, 1. 4.3. ti to klo 10 14 Hiihtoloman käsityöleiri lapsille, 90 sis. materiaalit 12.3. la klo 10 14 Pisanka- ja mosaiikkimunia, 19.3. la klo 10 13 Pääsiäisen perhekurssi, 19 + materiaalit 9.4. la klo 10 14 Tee lahjaksi hopeasavikoruja, viimeistely sop. mukaan, 6 t, 35 + materiaalit Tapahtumat 1. 14.2. Neulekeräyskampanja 12.4. 16.4. Taidon ja käsityön viikko teemana mosaiikki Kesäretki käsityökohteisiin Pohjois-Karjalassa kesäkuussa (la su) Veranta-pannumyssy Green Craft-kierrätyshuovasta Järjestämme tilauksesta käsityökursseja ja tykytoimintaa työporukoille, koulu-, päiväkoti- ja kaveriryhmille. Käsityösynttäreitä tilauksesta kaiken ikäisille. Tiedustele paikkakuntasi taitokeskuksesta! Taitoklubikortti 99 /kausi, sisältää 8 kertaa á 3 t. Yksittäinen klubikerta maksaa 19 /3 t tai 35 /6 t. Taitoklubikortilla voit osallistua minkä tahansa taitokeskuksen kolmen tunnin taitoklubiin tai kurssille. Taitoklubeihin ja kursseille ilmoittautumiset viimeistään viikkoa aikaisemmin. Ilmoittautua voit myös netissä www.taitopirkanmaa.fi. 11
www.taitopirkanmaa.fi TAPAHTUMAKALENTERI KEVÄT 2016 YLÖJÄRVI 23.2. ti klo 11 15 Makramee-seinätekstiilejä, viimeistely sopimuksen mukaan, 1.3. ti klo 11 14 Pääsiäismunien maalaus, 19 + materiaalit 9.3. ke klo 11 14 Pääsiäiskulhoja kipsistä, 19 + materiaalit 6.4. ke klo 11 14 Vanutetuista villapaidoista uutta, 19 + materiaalit 13.4. ke klo 11 14 Mosaiikkia lasista, 19 + materiaalit 14.4. to klo 11 14 Green Craft -työpaja: pannumyssy kierrätyshuovasta, viimeistely sopimuksen mukaan, 19 + materiaalit 20.4. ke klo 11 14 Kesätossut, viimeistely sopimuksen mukaan, 19 + materiaalit 7. 10.6. ti pe klo 11 15 Kesä käsillä - koululaisten kesäleiri: värjäystä ja kankaanpainoa, 105 + materiaalit 15 14. 17.6. ti pe klo 11 15 Kesä käsillä -koululaisten kesäleiri, 105 + materiaalit 15 Tapahtumat ja näyttelyt 26.1. ti klo 12 18 Taitokauden avaus 11. 17.4. Taidon ja käsityön viikko teemana mosaiikki sekä Näpsän kaveriviikko Rantakallio-matto KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSKESKUS VERKARANTA Taitoklubit tiistaisin klo 12 15 2., 9. ja 16.2. Green Craft -työpaja: kierrätyshuovasta punoen ja ommellen 8. ja 15.3. Kipsistä munia ja kulhoja sekä maalatut pääsisäismunat 12.4. Mosaiikkitöitä 19.4. ja 26.4. Virkatut kulhot, ovistoppari ja palopeiton suojus 3., 10., 17 ja 24.5. Kirjoen ja maalaten kasviaiheiset taulut ja pyyhkeet 6.2. la klo 10 15 Lusikkakorut. Taivuta vanhat alpakka- ja hopea-aterimet koruiksi. Ota omat aterimet mukaan. 12.3. la klo 11 14 Makramee-seinätekstiili 10. 24.5. ti klo 17 19 Kesätossut, kurssilla värjätään tossukangas ja ommellaan uniikit kesätossut 6. 9.6. ma to klo 10 14, leiri 9. Kesä käsillä -koululaisten käsityöleiri, 105 + materiaalimaksu 15 8.-10.8. ma-ke klo 10-14, Kesä käsillä 10. 105 + materiaalimaksu 15 Vauvojen värikylvyt 28.1. 18.02. to klo 15.30 16.30 Nuppuset 4 12 kk, 50 13.2. klo 10 11 tutustumislauantai, Nuppuset 4 12 kk, 15 /kerta 13.2. klo 12.30 13.30 tutustumislauantai, Naperot 13 24 kk, 15 /kerta Värikylpyjen ryhmäkoko on 6 8 lasta vanhempansa kanssa. Vauvojen värikylpyihin voi osallistua molemmat vanhemmat, sisarus 5 / kerta. Ilmoittautumiset vain sähköisesti www. taitopirkanmaa.fi. Tapahtumat 25.1. ma klo 17 19 Kudonnan startti-ilta 30.1. klo 12 15 Avoimet ovet. Tule tutustumaan toimintaan ja kevään mallistoon. 1. 14.2. Neulekeräyskampanja 11. 17.4. Taitoviikko teemana mosaiikki 14.5. Kevätretki asiakkaille TAITO KÄSITYÖ- JA MUOTOILUKOULU NÄPSÄ Näpsäkurssit nuorille ja aikuisille 40 t, osa on itsenäistä työskentelyä. 115 + materiaalit 8.3. 3.5. ti klo 17.15 20.15 Keramiikkatyöpaja, saven muotoilua perustyötavat osaaville. Kurssilla harjoitellaan esim. dreijausta ja tehdään astiasarja. 8.3. 3.5. ti klo 17.15 20.15 Lasinsulatustyöpaja, harjoitellaan lasinleikkausta ja kokeillaan lasinsulatuksen työtapoja. Kokeilujen pohjalta tehdään korusarja, lautanen ja/tai tasotyö. 8.3. 3.5. ti klo 17.15 20.15 Nikkaroi, kunnosta, entisöi -työpaja, kurssilla nikkaroidaan käyttöesineitä, kunnostetaan ja korjataan pieniä huonekaluja tai muita puisia käyttö- ja koriste-esineitä. 10.3. 5.5. to klo 17.15 20.15 Väri Tekstiili Valo -työpaja, valmistetaan valotekstiili. Tekniikoina käytetään mm. solmu- ja vahabatiikkia sekä reaktiivi- ja pigmenttivärejä. Näyttelyt ja tapahtumat 9.1. 13.3. Maalissa Näpsän näyttely lastenkulttuurikeskus Rullassa 3.4. Herra Heinämäki ja TPO:n konsertti, Tampere-talo 17.4. QR-koodi -kaupunkisuunnistus koko perheelle 23.4. Lasten ja nuorten kulttuurifestari Spark, Tampere Tossu Green Craft-kierrätyshuovasta Näyttelyt 14.1. 16.2. KädenTAITOa Pirkanmaalta 21.2. 19.3. Elämää minikoossa, Nukkekotiyhdistyksen 25-vuotisjuhlanäyttely 14.1. 20.3.. Taito-poisto PopUp, Artenet-sali Näyttely ja näyttelymyymälä avoinna: ma pe 10 18, la su 11 16 Näyttelyihin vapaa pääsy. Muutokset mahdollisia. 12
YHTEYSTIEDOT www.taitopirkanmaa.fi TAITOKESKUS EPILÄ Pispalan valtatie 133, 33270 Tampere 03 225 1450, 050 409 3760 epila@taitopirkanmaa.fi Facebook/TaitokeskusEpilä ma 9 15, ti 12 14 (7.3. alkaen 9 16), ke 9 16, to 9-15, pe sopimuksen mukaan Talviloma 29.2. 4.3 Itsenäinen kudontamahdollisuus ma pe klo 9 21, sovittaessa viikonloppuisin klo 10-18. Näpsä-käsityökoulu ti, ke ja to TAITOKESKUS HERVANTA Lindforsinkatu 5, Vapaa-aikakeskus, 33720 Tampere 03 225 1451, 050 414 6658 hervanta@taitopirkanmaa.fi ma 9 14, ti 9 17, ke 9 14, to 10 14 pe 9 15 Talviloma 29.2. 4.3. Itsenäinen kudontamahdollisuus ma pe 9 21 ja sopimuksesta la su 10.00 16.30. Näpsä-käsityökoulu ma, ke ja to TAITOKESKUS KANGASALA Ainontie 6, 36200 Kangasala 03 225 1452, 050 527 3125 kangasala@taitopirkanmaa.fi ma ti 9 15, ke 11 17, to 9 17 muulloin ohjaus sopimuksen mukaan ja itsenäinen kudontamahdollisuus talviloma 29.2. 4.3. hopeasavikorujen polttopalvelu Näpsä-käsityökoulu - Kirkonkylän koululla lapset ja nuoret ke 15.30 17.00 ja 17.15 19.30 - Taitokeskuksessa lapset ma 15.30 17.00 ja 17.15 19.30, aikuiset ti 17.30 20.30 TAITOKESKUS LEMPÄÄLÄ Wanha Asema, Asematie 6 37500 Lempäälä 03 225 1453, 050 414 6756 lempaala@taitopirkanmaa.fi Facebook/TaitokeskusLempäälä ma 12 17, ti ke 9 17, to pe 9 15 6.6. 19.8. ma 12 17, ti to 9 17, pe 9 15 muina aikoina itsenäinen kudontamahdollisuus SÄÄKSJÄRVEN käsityöpiste Kehätie 3, Kurjentörmän kerhohuone Avoinna sopimuksen mukaan. TAITOKESKUS MÄNTTÄ ja TAITO SHOP Itätorikatu 4, 35800 Mänttä 03 225 1454, 050 592 9039 mantta@taitopirkanmaa.fi Taitokeskus ja Taito Shop ma pe 9 17, la 9 14, muuna aikana sopimuksesta Näpsä-käsityökoulu lasten ja aikuisten taiteen perusopetus ma-ti 16.00 18.15, ke 15.30 17.45 ja 18 21 TAITOKESKUS ORIVESI ja TAITOKAUPPA Keskustie 37, 35300 Orivesi 03 225 1455, 050 433 8681 orivesi@taitopirkanmaa.fi Facebook/TaitokeskusOrivesi ma pe 9 17, la 10 14 Näpsä-käsityökoulu ke 15 21, to 15 19.15 TAITOKESKUS PIRKKALA Suupantie 2, 33960 Pirkkala 03 225 1456, 050 433 9124 pirkkala@taitopirkanmaa.fi ma 12 14, ti ke 9-17, to 11 14, (pe 9 15 mahdollisuuksien mukaan) muina aikoina mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn muutokset aukioloaikoihin mahdollisia talviloma 29.2. 4.3. Näpsä-käsityökoulu 050 325 4250 opetustuntien aikana - lasten ryhmät Nuolialan koululla ma 15.00 17.15, ti 15.15 19.15, to 15.00 17.15 - aikuisten ryhmä Nuolialan koululla ma 17.30 20.30 TAITOKESKUS VESILAHTI Tapolantie 1B, 37470 Vesilahti 03 225 1457, 050 342 2508 vesilahti@taitopirkanmaa.fi ma, ti, pe 9 13, ke 11 18, to 17 21 muina aikoina itsenäinen kudontamahdollisuus Näpsä-käsityökoulu - Ylämäen koulu ma 14.30 16.00 - Narvan koulu ti 15.15 16.45 - Tapola ke 14.30 18.30, to 14.45 17.00 TAITOKESKUS VIRRAT ja TAITOKAUPPA Mäkitie 24, 34800 Virrat 03 225 1458, 050 527 3120 virrat@taitopirkanmaa.fi 12.1. 30.4. ti ke 10 17, to 12 18, pe sopimuksesta, la 10 14, ma sulj. muina aikoina itsenäinen kudontamahdollisuus Näpsä-käsityökoulu lasten ryhmät ti ke klo 16 18.15 aikuisten ryhmä to klo 18 21 PERINNEKYLÄN TAITOKAUPPA JA RIIHIGALLERIAN KESÄNÄYTTELY Virtain Perinnekylä, Herrasentie 16 050 527 3120 3.6.-7.8. päivittäin klo 10 17, heinäkuussa klo 10 18 TAITOKESKUS YLÖJÄRVI Krankkula, Suojastentie 10, 33480 Ylöjärvi 03 225 1459, 050 593 9622, Näpsä 050 347 2095 ylojarvi@taitopirkanmaa.fi ma pe 10 15 Talviloma 29.2.-6.3. muutokset aukioloaikoihin mahdollisia. ohjausta myös sopimuksen mukaan sekä mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn. Näpsä-käsityökoulu ke to 14.30 16.00, 16.00 18.15 ja 18.15 20.30, pe 13.45 16.00 KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSKESKUS VERKARANTA Vuolteentori 2, 33100 Tampere 03 225 1419, 050 496 1121 verkaranta@taitopirkanmaa.fi facebook/verkaranta ma, ke, pe 9 16, ti, to 9 17 mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn arkisin klo 18:aan ja la su klo 11 16, 20.3. asti Näyttely ja näyttelymyymälä avoinna: ma pe 10 18, la su 11 16 KÄSITYÖ- JA MUOTOILUKOULU NÄPSÄ Peltokatu 16 C, 33100 Tampere 03 225 1417, 050 560 6332 napsa@taitopirkanmaa.fi facebook/napsa napsa.wordpress.com instagram 13
1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 14 1. -2. Kukkapuu- ja Ajattomuus-ryijyt ovat Minna Ahosen suunittelemia. 3.-4. Kurre-orava löytyy 2-osaisena heijastimena ja pehmoeläimenä, joka käy myös tyynynä. Kirjotun Käpy-koristeen voi laittaa vaikka ikkunaan. 5. Miau-katti on pyyhe, josta voi leikata katin irti ja ommella pehmoeläimeksi. 6. Jukka Vesterinen on suunnitellut uniikkiryijyn Aurinkoiseni Lahdensivun kotiin, jossa se ilahduttaa asukkaita. 7. Metsä-sisustusvalo on neulottu paperista ja antaa kauniin tunnelmavalon.
Suomalaisia, laadukkaita, käsintehtyjä käyttötuotteita arkeen ja juhlaan. www.taitopirkanmaa.fi Meiltä Ebba Masalinin kasvitaulu aiheiset tuotteet, kuten julisteet, keittiöpyyhkeet ja kortit. Taito Shop Tampere Hatanpään valtatie 4, 33100 Tampere, 03 2251 415, taito.shop@taitopirkanmaa.fi ma-pe 10-18 la 10-15 Taito Shop Mänttä Itätorikatu 4, 35800 Mänttä, 03 2251 454, mantta@taitopirkanmaa.fi ma pe 9 17, la 9 14 Taitokauppa Orivesi Keskustie 37, 35300 Orivesi 03 2251 455, orivesi@taitopirkanmaa.fi ma pe 9 17, la 10 14 Taitokauppa Virrat Mäkitie 24, 34800 Virrat, ti ke 10 17, to 12 18, la 10 14 050 527 3120, virrat@taitopirkanmaa.fi 3.6.-7.8. Virtain Perinnekylä, ma-su klo 10 17, heinäkuussa klo 10 18