su 15.3.2015 klo 12-20 Leppävaaran kirkossa.

Samankaltaiset tiedostot
Hetki aikaa SYYSeSite 2013

Hetki aikaa kevätesite 2013

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme:

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

lapset - nuoret perheet

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

SISÄLLYSLUETTELO SANAT JA TEOT

Riistaveden alueseurakunta

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

lapset - nuoret perheet

Tikkurilan seurakunnassa

KIRKKO ESPOOSSA Leppävaaran seurakunta

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Adventin- ja joulunaika

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Kouvolan seurakunta Lapset ja perheet

SYKSY JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

Kaavi JOULUNAIKA 2015

lapset - nuoret perheet

espoon seurakuntien näkövammaiset syksy 2013

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

toimisto gsm gsm

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Toimintaa toukokuussa 2019

Kallion musiikkikoulu

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret - perheet

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISET

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

laukaan seurakunta tervetuloa 2015!

Ehkäisevä perhetyö ja lapsiperheiden kotipalvelu Heinolassa

KEHITYSVAMMAISTEN OHJELMA

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Espoon seurakuntayhtymä Kehitysvammaisten ohjelma 2015

-Heinolassa 50 vuotta-

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Tervetuloa rippikouluun!

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

lapset - nuoret perheet

TERVETULOA RIPPIKOULUUN!

TUUSNIEMEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2016

lapsi- ja perhetyön kevät 2012

lapset - nuoret perheet

Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh , riku@missio.info ruut@missio.info

lapset - nuoret perheet

PÖYTÄKIRJA 2/

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

laukaan seurakunta tervetuloa 2014!

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Virkatodistukset seurakuntien keskusrekisteristä, p

SYKSYLLÄ SAA HARRASTAA,

Leppävaaran seurakunta Syksy 2019

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät lapyska hertsikansrk

Lapset ja perheet Syksy 2018

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

LAPSI ON OSALLINEN. Kirkon varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Tervetuloa rakentamaan omaa seurakuntaasi ja Kristuksen kirkkoa!

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Vartiokylän seurakunnan syksy 2014

Akaan srk:n riparivuosi 2017

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

AKAAN SRK:N RIPARI- VUOSI 2018

PISPAN PALVELUKESKUKSESSA tapahtuu tammikuulla 2018

Rippikoulujen yhteisiä menoja Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

AAMURUSKO Ruskon seurakunnan tiedotuslehti Marras- ja joulukuu

Lapset ja perheet Syksy 2019

Näkövammaistyö Kevät

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo ja klo seurakuntatalossa.

Päiväkerhot ma. klo ja Voit kysyä vapaita paikkoja lastenohjaajalta.

HAUHON SEURAKUNTA. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

lapset - nuoret perheet

Olemme tavattavissa 3. Virkatodistuksen tilaaminen 3. Jumalanpalveluselämää 4. Kannelmäen kirkolla ja seurakuntakeskuksessa tapahtuu 6

LAMMIN SEURAKUNTA A DV E N T T I - JA J O U LU N A I K A

Olemme tavattavissa. Sisältö. Virkatodistuksen tilaaminen

Mitä Jumala voi tehdä. yhden papin kautta. kun seurakuntalaisten ideat ja lahjat vapautetaan Jumalan käyttöön?

Seurakuntaan Kirkkovaltuusto Kirkkoneuvosto Menot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

PÖYTÄKIRJA 2/

KOULULAISILLE! syksy kevät 2016

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

espoon seurakuntien näkövammaiset kevät 2014

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

Transkriptio:

SYKSY KEVÄT 2014 2015

kastepäivämainos KASTEPÄIVÄN TAI JUHLAVUODEN MAINOS Koottu vain osa toiminnasta käy kurkkaamassa verkkosivuilla! su 15.3.2015 klo 12-20 Leppävaaran kirkossa. TAITTO JA TEKSTIT: Laura Vähäsarja. VALOKUVAT: Jani Laukkanen, seurakunnan kuva-arkisto. PAINETTU Erwekossa 1/2014. Ilmoittautuminen 13.1.-3.3. www.kasteenvuosi.fi. SISÄLLYS: SEURAKUNTA PALVELEE...4 5 ESIPUHE...5 LAPSET JA PERHEET...6 9 KOULULAISET...10 11 NUORET...12 13 MESSUT JA HARTAUDET...14 17 SEURAKUNTAVAALIT...18 19 SYKSYN KALENTERI...20 23 MUSIIKKI...24 27 KOHTAAMISIA...28 29 PIENRYHMÄT...30 35 KANSAINVÄLISYYS...36 39 KEVÄÄN KALENTERI...40 42 YHTEYSTIEDOT...43 47 TAITTO JA TEKSTIT: Laura Vähäsarja. VALOKUVAT: Jani Laukkanen ja Elina Orpana. Kansi: Maija Saari. PAINETTU Kyriirissä 8/2014. HALUATKO TIETOA SEURAKUNNAN TOIMINNASTA? Kotiinjaettavien esitteiden lisäksi tapahtumista ilmoitellaan Esse-lehdessä ja verkossa www.espoonseurakunnat.fi ja www.lenu.fi HALUATKO - aikuisrippikoulu LIITTYÄ KIRKKOON? Kirkkoon - liity kirkkoon liittyminen tapahtuu henkilökohtaisella käynnillä Espoon seurakuntien palvelukeskuksessa, Kirkkokatu 1. tai verkkolomakkeella www.liitykirkkoon.fi. Jos olet aikaisemmin ollut kastettu, rippikoulun käynyt ja konfirmoitu kirkon jäsen, kirkkoon liittyminen tulee voimaan, kun asia on käsitelty ja saat vahvistuksen seurakunnasta. Voit lähettää kirkkoon liittymislomakkeen, vaikka sinua ei olisi kastettu tai konfirmoitu. Aikuisrippikoulusta ja/ tai kasteesta saa lisätietoja esimerkiksi palvelukeskuksen päivystävältä papilta. 3 Ulkoasu ja taitto: Laura Vähäsarja. Kuvat: Jani Laukkanen. Painettu 8/2014.

SINUA PALVELLAAN LEPPÄVAARAN SEURAKUNTA ma pe klo 9 15 (09) 8050 5000 leppavaaranseurakunta@evl.fi www.espoonseurakunnat.fi fax: 09 8531083 Leppävaaran seurakunta on myös Facebookissa! LEPPÄVAARAN KIRKKO Veräjäkallionkatu 2, 02650 Espoo ma pe klo 10 18 (09) 8050 5531 PAPIN PUHELIN ma pe klo 12 21 (09) 8050 5562 DIAKONIAN PALVELUAIKA Joka maanantai klo 10 12 diakoniatoimistossa Alberganesplanadi 1, (09) 8050 5522 ja 050 432 9318. Tykkää! Seurakunta seurassasi myös Facebookissa! Leppävaaran seurakunta & uoreimmat tiedot ESPOON SEURAKUNTIEN PALVELUKESKUS ma pe klo 8 15 Kirkkokatu 1, 02770 Espoo / PL 200, 02771 Espoo VARAUSPALVELUT (kaste, vihkiminen ja hautaan siunaaminen): (09) 8050 2601 palvelukeskus.espoo@evl.fi HAUTAPALVELUT: (09) 8050 2200, fax 09 256 7212, hautatoimisto.espoo@evl.fi Espoon seurakunnat PÄIVYSTÄVÄ PAPPI: (09) 8050 2602 REKISTERIPALVELUT (virkatodistukset ja sukuselvitykset): (09) 8050 2600 palvelukeskus.espoo@evl.fi DIAKONIALOUNAS 21.1. 20.5. Ti klo 11.30 12.30 Leppävaaran USKO HYVÄN TEKEMISEEN kirkolla. Hinta 3. VARTTUNEEN VÄEN LOUNAS Yllättäen yksinhuoltajaksi jäänyt isä saa henkistä 16.1. 22.5. ja taloudellista tukea diakonilta. Koulussa syrjään jäänyt tyttö löytää kavereita To klo 11.30 12.30 seurakunnan Leppävaaran kerhosta. Maahanmuuttaja opettelee suomen kieltä ja kirkolla. kulttuuria Hinta seurakunnan 3. monikulttuurisessa piirissä. Kirkko tekee hyvää pyrkii saamaan aikaan mahdollisimman paljon hyvää mahdollisimman monelle ihmiselle. Hyvän tekeminen seurakunnassa on niin pieniä arjen auttavia kohtaamisia kuin akuuttia henkistä huoltoa kriisitilanteissa. Jokainen seurakuntalainen tekee hyvää myös omassa lähipiirissään huolehtimalla perheestään ja ystävistään. Kirkon tärkeä tehtävä on antaa kristilliseen rakkauteen perustuvaa apua erityisesti niille, joiden hätä on suurin ja joita ei muulla tavoin auteta. Tänä syksynä 16 vuotta täyttäneet Leppävaaran seurakunnan jäsenet valitsevat seurakuntaneuvoston ja edustajansa yhteiseen kirkkovaltuustoon. Nyt on aika vaikuttaa oman kirkkosi asioihin joko asettumalla ehdolle tai äänestämällä. Vaalien teemana on usko hyvän tekemiseen. Kalervo Salo 4 kirkkoherra Kalervo Salo 57

LAPSET JA PERHEET UUTTA! Vauvakerho kaikille niin esikoisten kuin kuopusten äideille ja tuttisuille. Ti klo 13 15 Karakappelissa. 19.8. 9.12. 13.1. 12.5. Vauvat ja taaperot, te olette seurakunnan aarteita. Tervetuloa kirkkoon! PERHEKAHVILASSA on mahdollisuus istahtaa hetkeksi kahvittelemaan, tavata tuttuja ja löytää uusia tuttavuuksia niin perheen pienille kuin isoille. Ma klo 9 11.30 Arkissa. To klo 9 11.30 Uutussa. Pe klo 9 11.30 Uutussa. 18.8. 11.12., 12.1. 11.5. Kaikissa kerhoissa on hartaus ja tarjolla pientä purtavaa. VAUVAKERHOSSA ensimmäisen lapsensa saaneet tapaavat toisiaan vauva kainalossa. Ma klo klo 13 15 Arkissa. Ti klo 12.30 14 kirkossa. 18.8. 9.12., 12.1. 12.5. PERHEKERHOSSA lapset saavat leikkiä lastenohjaajien hoidossa ja vanhemmat jutella keskenään perheen arjen ja pyhän tärkeistä asioista. Hartaushetki noin klo 9.30. Ti klo 9 11 kirkossa. Ke klo 9 11 Karakappelissa. To klo 9 11 KilonRistissä. 19.8. 10.12., 13.1. 13.5. varhaiskasvatuksen pastori 6 Hanni Raiskio 7

ARKIN PAJA on lempeä tapa aloittaa lapsiperheen lauantai. Tarjolla sopivassa suhteessa hartautta ja yhdessä tekemistä. Makea välipala. Hartaus noin klo 11.30. La klo 10 13 Arkissa. 30.8. 13.12., 17.1 9.5. Tiedätkö missä on Espoon ainoa lapsille suunniteltu kappeli? Se on ihan Sellon vieressä kerrostalon 3. kerroksessa. Katso vain Ratsutorilla ylös, niin näet Arkin enkelin! PÄIVÄKERHO on kirkon perinteistä varhaiskasvatusta 3 5-vuotiaille. Kerhot kokoontuvat aamupäivisin 1 3 kertaa viikossa. Vapaita paikkoja voi kysyä kauden aikana kerhopisteistä. Kerhoihin ilmoittaudutaan aina huhtikuussa www.espoonseurakunnat.fi. Tykkää ja pysy menossa mukana! Leppävaaran seurakunnan lapset ja perheet uoreimmat tiedot Tutustu lasten musiikkiryhmiin s. 26 ja kirkkoihin s. 17. YKSIN- JA YHTEISHUOLTAJIEN OLOHUONE antaa tilaisuuden hengähtää ja kokea vertaustukea arjen haasteissa. Iltapala. Mukana lastenhoitaja. Lopuksi hartaus. Kerran kuukaudessa to klo 17.30 19 Leppävaaran kirkon Olotilassa. Ohjaaja diakoni Harriet Lohikari. 21.8., 25.9., 23.10., 27.11., 18.12., 19.2., 19.3., VIITTOMAKIELINEN PERHEKERHO on avoin perhekerho viittomakielisille perheille. Joka toinen pe klo 9.30 12 Lasten kappeli Arkissa. Kuurojen diakoni Helena Rakemaa, 040 531 1002. 22.8., 12.9., 26.9., 10.10., 24.10., 14.11., 28.11., 9.1., 23.1., 13.2., 27.2., 13.3., 27.3., 10.4., 24.4., 22.5. 21.5. 8 lastenohjaaja Seija Hatakka 9

KOULULAISET Parkeissa ja leireillä nähdään! Ilmoittaudu harrastekerhoihin 25.8. 7.9. www.lenu.fi. SIIPISOPPI Avoimet ovet 5. 7. -luokkalaisille. Pe klo 15 18 Siivessä. 15.8. 19.12., 9.1. 29.5. TYTTÖJEN JA POIKIEN PARKIT Iltapäivätoimintaa 2. 6. -luokkalaisille. Yhteistä tekemistä, välipalaa ja hartaus. Ti klo 13 16 Uutussa. Ke klo 13 16 KilonRistissä. To klo 13 16 Siivessä. 14.8. 4.12., 20.1. 29.4. Leirien hinta 35 sisältää yhteiskuljetuksen ja täysihoidon. Ilm. www.lenu.fi/lapset. LEIRIT 2014 2015 1. 3. -luokkalaisille 17. 19.10.2014 Hilan leirikeskuksessa. Ilm. viim. 14.9. 27. 28.3.2015. Hilan leirikeskuksessa. Ilm. viim. 22.2. 4. 6. -luokkalaisille 10. 12.10.2014 Velskolan kartanossa. Ilm. viim. 7.9. 6. 8.3.2015 Velskolan Väentuvassa. Ilm. viim. 8.2. NIPPANAPPA Kerho alakouluikäisille autismin kirjon lapsille yhteistyössä Espoon Autismi- ja Aspergeryhdistyksen kanssa. Kerran kuussa su klo 13.30 15.30 Leppävaaran kirkon takkahuoneessa. Tied. Meri Saloila. 17.8., 7.9., 5.10., 26.10., 16.11., 14.12., 18.1., 8.2., 1.3., 22.3., 12.4., 10.5. 10 tyttöjen ja poikien työntekijä Maria Tapionlinna 11

NUORET Instagram lenusiipi / Twitter @LeNuSiipi/ Facebook LeNuNuoret Kuka voittaa biliksessä? Tule ja haasta meidät seitsemän nuorisotyönohjaajaa! RIPPIKOULU Rippikoulukutsu vuoden 2015 rippikouluikäisille lähetetään koteihin syyskuun 2014 lopussa. Rippikouluun ilmoittaudutaan 3. 31.10.2014 www.espoonriparit.fi. Talven rippikouluihin osallistuvat saavat valintakirjeet marraskuun lopussa ja kesän leiriläiset joulukuun alussa. AVOIN NUORTEN ILTA Tule viettämään iltaa muiden nuorten kanssa! Pelailua, oleilua ja kavereiden tapaamista. Ti klo 18 21 Siivessä. Pe klo 18 23 Siivessä. 12.8. 19.12., 9.1. 29.5. Nettisaapas päivystää joka ke klo 18 21 Suomi24.fi:ssa. UNELMAPANTTERIT Lievästi kehitysvammaisten 12 16-vuotiaiden nuorten ryhmä. Kerran kuukaudessa to klo 17 19 Siivessä. Tied. Meri Saloila. 21.8., 18.9., 23.10., 13.11., 11.12., 29.1., 26.2., 19.3., 23.4., 21.5. Tuoreimmat tiedot nuorten toiminnasta löydät kalenterista www.lenu.fi 12 nuorisotyönohjaaja Pasi Härkönen 13

MESSUT JA HARTAUS Tule Perkkaan kappelille! Siellä alkaa messu, jonka kulkuun sinä voit vaikuttaa. MESSU JA KIRKKOKAHVIT Joka su klo 10 Leppävaaran kirkossa. Parillisten viikkojen su klo 12 Karakappelissa. PERKKAAN MESSU UUTTA! Kolmen vartin iltamessu parittomien viikkojen su klo 17 Perkkaan kappelissa. Klo 15 kaikille avoimet messuetkot. Tervetuloa ideoimaan ja valmistamaan yhdessä messua. Valitsemme messuun virret, laulut ja ideoimme saarnaa ja esirukousta. Voit olla mukana suunnittelussa ja/ tai toteutuksessa esa sen verran kuin itse haluat. Klo 16 välipala. Välipalalle voi tulla myös ilman suunnitteluun tai messuun osallistumista. 14.9. 21.12., 4.1. 24.5. HILJAINEN RUKOUSAAMU Joka pe klo 7.45 8.45 KilonRistissä. Alkaa 20 minuutin hiljaisuudella, klo 8.05 ohjattu osuus, päättyy 20 minuutin hiljaisuuteen. Mukaan voi tulla ja poistua hiljakseen itselle sopivaan aikaan. Ehtoollinen joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina. HENGÄHDÄ HETKI -HARTAUS Joka ti klo 12.30 Leppävaaran kirkossa. Ohjattu rukoushetki, joka sisältää raamatuntekstejä, laulua, rukousta ja hiljaisuutta. LECTIO DIVINA - RAAMATTUMIETISKELY Parittomien viikkojen ke klo 10 12 Karakappelissa. Aamupäivän hetki Raamatun äärellä: Sanalle avautumista, hiljaista rukousta ja jakamista evankeliumitekstin äärellä. Klo 11.30 kahvi- ja voileipätarjoilu. Eero Voutilainen, 040 041 9636. 28.8. 18.12., 15.1. 21.5. 16 pastori Timo Salo 15

TUOMASMESSU JA ILTATEE 14.9. ja 23.11. klo 17 Perkkaan kappelissa. Tuomasmessu toteutetaan monen vapaaehtoisen voimin. Aija Pöyri, 050 438 0162. Kevään tuomasmessuista ilmoitellaan myöhemmin. VARTTUNEEN VÄEN MESSU To 11.9., 11.12. ja 15.1., 21.5. klo 12 Leppävaaran kirkossa. Varttuneen väen messut aloittavat ja päättävät varttuneen väen toiminnan kerhoineen. Messun jälkeen yhteinen lounas (3 ) seurakuntasalissa. VAUVAKIRKKO Su 28.9. ja 22.3. klo 16 Lasten kappeli Arkissa. TAAPEROKIRKKO Joka kuukauden ensimmäinen pe klo 10 Lasten kappeli Arkissa. PERHEMESSUT Mikkelinpäivän perhemessu 5.10 klo 10 Leppävaaran kirkossa. Lasten Hoosianna-kirkko 30.11. klo 16 Leppävaaran kirkossa. Kynttilänpäivän perhemessu su 8.2. klo 10 Leppävaaran kirkossa. Perhemessu ja kirkkolounas su 19.4. klo 10 Leppävaaran kirkossa. ARJEN ADVENTTIMESSU Ti 16.12. klo 11.30 Leppävaaran kirkossa. Messun jälkeen joulupuuro. ARJENMESSU JA DIAKONIALOUNAS Ti 26.5. klo 11.30 Leppävaaran kirkossa. Diakonialounaat jäävät tästä kesätauolle ja alkavat jälleen ti 20.8. 16 18 17 19

Asetu ehdolle ja tee kirkosta näköisesi. Mihin hyvään sinä uskot? Asetu ehdolle ja tee kirkosta näköisesi. Ehdokasasettelu päättyy Ennakkoäänestys SELLOSSA TAPAHTUU! Ennakkoäänestys 27. 31.10. ma pe klo 10 20 Sellossa. Äänestyksen lisäksi luvassa ohjelmaa kaikenikäisille komiikasta lauluhetkiin. Vaalipäivä EHDOKKAAKSI KAIVATAAN JUURI SINUA! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia, naisia ja miehiä. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää 18 vuotta viimeistään 9.11.2014 on seurakunnan jäsen viimeistään 15.9.2014 antaa kirjallisen suostumuksen ehdokkaaksi asettumisesta. Ehdolle voi asettua oman seurakunnan seurakuntaneuvostoon ja/tai Espoon seurakuntayhtymän yhteiseen kirkkovaltuustoon. MITEN ASETUT EHDOLLE? Ehdokkaaksi pääset joko asettumalla valmiille ehdokaslistalle tai perustamalla oman. Katso lisätiedot www.espoonseurakunnat.fi/vaalit. MIHIN HYVÄÄN SINÄ USKOT? Ryhdy ehdokkaaksi, kun haluat todella vaikuttaa siihen, mihin hyvään kirkko rahoja ohjaa. Seurakuntavaaleilla valitut luottamushenkilöt ovat seurakuntalaisten edustajia ja seurakunnan työntekijöiden kumppaneita. He ovat mukana päättämässä, vaikuttamassa, ideoimassa ja kehittämässä seurakunnan toimintaa seurakuntaneuvostossa. Avioliitto kaikille vai avoliitto toisille? Millaiseen avioliittoon sinä uskot? Hae luottamushenkilöksi ja tee kirkosta näköisesi. Riisiapua vai kriisiapua? Ihmettelimme lasten kanssa, miten pienen pieni muurahainen jaksaa kantaa paljon isompaa keppiä kuin hän itse on! Tiina Hänninen, lastenohjaaja Leppävaaran seurakunta Mitä hyvää sinä tänään teit? Tutustu tarinoihin ja tule mukaan www.espoonseurakunnat.fi/vaalit.

ELOKUU LEPUSKI-MESSU su 24.8. klo 17 Perkkaan kappeli. Tule voimaantumaan virsistä, nuorten veisuista ja Sanasta. Messua toteuttamassa isosnuoret ja Lepuski-bändi. RAITTIKARNEVAALIT la 30.8. klo 11 18 Viaporin tori. Seurakunta mukana 50-vuotisjuhlavuoden kisailuin ja leikein. Espoopäivän piste myös Karakappelissa klo 10 15. PERKKAAN KAPPELIN KÄYTTÖÖNOTTOMESSU su 31.8. klo 12 yhdessä Esbo Svenskan kanssa. Koe restauroitu kappeli ja matkaa ajassa 50 vuotta taaksepäin perinteikkäässä messussa. Peruskorjattuun kappeliin voi tutustua myös messun jälkeen klo 18 asti. SYYSKUU SIIONINVIRSISEURAT ma 1.9. klo 19 kirkon takkahuone. Sanaa, siioninvirsiä ja hyvää seuraa. Kahvihetki klo 18.30. Isäntänä Anssi Siukosaari. Tule joukkoon ja tuo ystäväsikin! TAAPEROKIRKKO pe 5.9. klo 10 Arkki. Kirkkomehut ja -kahvit. NUORTENTILA SIIVEN 1-VUOTISSYNTTÄRIT pe 5.9. klo 18 Siipi. Bändimusiikkia, yhdessäoloa ja pientä purtavaa. KUKA ON LÄHIMMÄISENI? - MESSU JA KIRKKOKAHVIT su 14.9. klo 10 kirkko. Vapaaehtoisten siunaaminen. 5 5 ELÄMYKSIÄ RAAMATUSTA: ELÄMÄNI RAAMIT to 18.9. klo 18.30 kirkko. Etsitkö uutta ja raikasta näkökulmaa Raamattuun? Tule kokemaan elämys niin silmille, korville kuin sydämellekin. Teologian maisteri Marianne Jansson Akasia-säätiöstä johdattaa elämänläheisesti Raamatun maailmaan. Kirjapöytä ja kahvitarjoilu. SÄVELEN JA RUKOUKSEN ILTA pe 26.9. klo 17.30 kirkko. Leppoisa ilta rukouksen, musiikin, puheenvuorojen ja pienen purtavan äärellä. Paikallinen helluntaiseurakunta mukana. MESSU JA KIRKKOKAHVIT su 28.9. klo 10 kirkko. Uusien työntekijöiden siunaaminen. VAUVAKIRKKO su 28.9. klo 16 Arkki. Kirkkososeet ja -kahvit. PIRKKO VESAVAARAN ILOSANOMAILTAPÄIVÄ su 28.9. klo 15 Karakappeli. ILTASOITTO SUOMALAISTA SELLOLLA su 28.9. klo 18 kirkko. LOKAKUU TAAPEROKIRKKO pe 3.10. klo 10 Arkki. Kirkkomehut ja -kahvit. MIKKELINPÄIVÄN PERHEMESSU JA KIRKKOKAHVIT ENKELIEN SUNNUNTAI su 5.10 klo 10 kirkko. SIIONINVIRSISEURAT ma 6.10. klo 19 kirkon takkahuone. Sanaa, siioninvirsiä ja hyvää seuraa. Kahvihetki klo 18.30. Isäntänä Anssi Siukosaari. Tule joukkoon ja tuo ystäväsikin! 20 21

ASUNNOTTOMIEN YÖ pe 17.10. klo 18 Sellon Ratsutori. Musiikkia, purtavaa ja seurakunnnan työntekijöitä tavattavissa. TURVALLISESTI PARISUHTEESSA: RAKKAUTTA ON - ASIAT HALLUSSA? ti 21.10. klo 18 kirkko. Vierailijana perheneuvoja Eila-Kaarina Immonen sekä toim.joht. Ahti Hurmalainen. Lastenhoito järjestetty. Tarjoilua. LASTENLAULUKINKERIT su 26.10. klo 16 Arkki. Lystikäs lasten laulujuhla tuttujen ja uusien laulujen ja lorujen parissa. ILTASOITTO TALVISODAN VIRSIKIRJA 75 VUOTTA su 26.10. klo 18 kirkko. SEURAKUNTAVAALIEN ENNAKKOÄÄNESTYS ma pe 27. 31.10. klo 10 20 kauppakeskus Sellossa. Luvassa äänestyksen lisäksi monenlaista ohjelmaa! MARRASKUU PYHÄINPÄIVÄ la 1.11. Messu ja kirkkokahvit klo 10 kirkko. Pyhäinpäivän kynttiläkirkko ja iltatee la 1.11. klo 18 kirkko. Kynttiläkirkossa muistetaan kaikkia vuoden aikana kuolleita seurakuntalaisia sytyttämällä heille kynttilät. LYYRINEN ILTAPÄIVÄ VALOA IHMEELLISTÄ su 2.11. klo 15 Karakappeli. Iltapäivä Aale Tynnin runojen ja runokahvien äärellä. Runoryhmä, soivat kulhot ja musiikkia. SIIONINVIRSISEURAT ma 3.11. klo klo 19 kirkon takkahuone. Tule virkistymään Sanasta ja siioninvirsistä. Seurat alkavat kahvihetkellä klo 18.30. MUSIIKKIA KYNTTILÄN VALOSSA marraskuun joka ti klo 19 kirkossa. Ks. s. 25. ESPOON KIRKKOMUSIIKKIVIIKKO 23. 30.11. TAAPEROKIRKKO pe 7.11. klo 10 Arkki. Kirkkomehut ja -kahvit. SEURAKUNTAVAALIEN ÄÄNESTYSPÄIVÄ, ISÄNPÄIVÄ su 9.11. Sanajumalanpalvelus klo 10 kirkko. Äänestys jumalanpalveluksen jälkeen klo 11 20 Leppävaaran kirkolla. Messu klo 17 Perkkaan kappeli. SÄVELEN JA RUKOUKSEN ILTA pe 21.11. klo 17.30 kirkko. Hengellisen musiikin lomassa lyhyitä puheenvuoroja, esirukousta ja tilaa hiljaiselle rukoukselle. Seurakunnan työntekijät esirukoilijoina. Pientä purtavaa. HELMIHETKI pe 28.11. klo 19 kirkko. Espoon seurakuntien nuorten ja nuorten aikuisten kuorojen konsertti. Osa Espoon kirkkomusiikkiviikon ohjelmaa. ENSIMMÄINEN ADVENTTI Hoosianna-kirkot su 30.11. klo 10 ja klo 16 (perheille) kirkko ja klo 12 Karakappeli. ILTASOITTO RENESANSSISÄVELIÄ su 30.11. klo 18 kirkko. Joulunajan tarkemmat tiedot adventin alla kotiinjaettavassa jouluesitteessä. 22 23

Espoon kirkkomusiikkiviikko Kohtaamisia 23. 30.11. www.espoonseurakunnat.fi/kirkko MUSIIKKIA 28.9. SUOMALAISTA SELLOLLA Tapani Heikinheimo, sello, Soile Pohjasniemi, piano. 26.10. TALVISODAN VIRSIKIRJA 75 VUOTTA Kanttorit laulattavat virsiä talvisodan ajoilta, juonto Pekka Kivekäs. 30.11. RENESANSSISÄVELIÄ Vanhan musiikin yhtye Cappella Tibia esittää maallista ja hengellistä renessanssimusiikkia 1400 1650- luvuilta. Kevään Iltasoitot: 25.1., 22.2., 29.3, 26.4., ja 31.5. Tarkempi ohjelma varmistuu myöhemmin. Seuraa ilmoittelua Essessä ja www.espoonseurakunnat.fi ILTASOITTO Joka kuun viimeinen sunnuntai klo 18 Leppävaaran kirkossa. Kirkolla ja kappeleilla soi monenlainen musiikki! MUSIIKKIA KYNTTILÄN VALOSSA Tunnelmallinen konserttihetki marraskuun tiistaisin klo 19 Leppävaaran kirkossa. Musiikkia kynttilän valossa konsertteihin on vapaa pääsy, ohjelma 10 euroa. 4.11. SIBELIUKSEN LAULUJA Aarne Pelkonen, laulu, Juho Alakärppä, piano. 11.11. WEINEN, KLAGEN, SORGEN, ZAGEN" Bachin kantaatti sekä Lisztin urkuteos samasta teemasta. Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro ja soitinyhtye, joht. Kullervo Latvanen, solistit, Pauliina Hyry, urut. Hyryn tuoretta urkulevyä "Via Lucis - Valon tie" voi ostaa konsertin jälkeen. 18.11. "SELLO JA HARPPU" Seeli Toivio, sello, Lily-Marlene Puusepp, harppu. 25.11. KAMARIKUORO GLORIA joht. Timo Nuoranne. 24 kanttori Outi Noponen 27

KUOROT JA MUSKARIT *-merkittyihin kuoroihin liitytään koelaulun kautta. MUSIIKKILEIKKIKOULU Vauvamuskarit (0 1-v.), sisarusryhmät (0 4-v.) ja leikkiryhmät (3 6-v.) kokoontuvat kerran viikossa Leppävaaran kirkolla, KilonRistissä ja Lasten kappeli Arkissa. Vapaita paikkoja voi kysellä muskariope Essi Nyyssöseltä, 040 559 1489. Muskareihin ilmoittaudutaan toukokuusssa www.espoonseurakunnat.fi. UUTTA! Muskarikuoro 5 7-vuotiaat Lapsikuoro 2.-4.-luokkalaiset klo 16.45 17.30 Lasten kappeli Arkissa. Kuorot esiintyvät säännöllisesti seurakunnan messuissa ja erilaisissa konserteissa. Monipuolinen musisointi, mukavat kuorokaverit ja monenlaiset laulut odottavat sinua! Essi Nyyssönen. Alk. 3.9. Ilm. ajoissa www.lenu.fi. Nuorten kuoro 5.-luokkalaisille ja sitä vanhemmille nuorille. Ke klo 16.30 17.30 Lasten kappeli Arkissa. Reipasta menoa ja iloista oppimista, laulutaidon kehittymistä, stemmalaulantaa, mukavia kuorokavereita ja hienoja esiintymisiä! Outi Noponen. Alk. 3.9. Ilm. ajoissa www.lenu.fi. Lepuski-bändi* 15 25-vuotiaille soittajille ja laulajille tarkoitettu bändi harjoittelee messuja ja muita nuorten tapahtumia varten to klo 18.30 Leppävaaran kirkon bändikämpällä. Joonas Nurmela, joonas.nurmela@ me.com, 050 406 4146. Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro* To klo 18 21 Leppävaaran kirkolla. Kullervo Latvanen. Kirkkokuoro To klo 10 12 Leppävaaran kirkolla. Kullervo Latvanen. Alk. 4.9. Lauluyhtye Kuiske* Kaksi kertaa kuukaudessa ti klo 18 20.30 tai la klo 10 13 Karakappelissa. Laulamme kevyempää popahtavaa hengellistä musiikkia. Outi Noponen. Kuoro kaikille Parillisten viikkojen ke klo 18.30 19.45 Leppävaaran kirkolla. Kaikenikäisten kuoro, jossa ei laulutaitovaatimuksia, sitoutumiseikä esiintymispakkoa! Outi Noponen. Alk. 3.9. Mattanja-kuoro Parillisten viikkojen ma klo 18.30 Lasten kappeli Arkissa. Ritva Oksanen, 040 556 2826. Alk. 29.9. Lauluyhtye Messu Ensemble* Kaksi kertaa kuukaudessa pe klo 17 19 Leppävaaran kirkossa. Yhtye laulaa monipuolisesti erilaista messumusiikkia. Outi Noponen. Musaryhmä Parittomien viikkojen ke klo 18.30 KilonRistissä. Vapaamuotoista musisointia eri instrumenteilla ilman esiintymispaineita. Juha-Pekka Rissanen. 10.9. 3.12. 14.1. 20.5. Virsiä ukulelella UUTTA! Su 14.9. klo 11.30 15 (alkeiskurssi) ja klo 15.30 19 (jatkokurssi) nuortentila Siivessä. Hinta 25. Ilm. ja tied. aija.poyri@ evl.fi, 050 438 0162. 26 Musiikkileikkikoulun opettaja Essi Nyyssönen 29

RYHMIÄ KOHTAAMISIA DIAKONIALOUNAS Ti klo 11.30-12.30 Leppävaaran kirkolla. Hinta 3. 2.9. 9.12. 13.1. 19.5. VARTTUNEEN VÄEN LOUNAS To klo 11.30-12.30 Leppävaaran kirkolla. Hinta 3. 4.9. 4.12. 22.1. 28.5. OLOTILAN KOHTAAMISPAIKKA JA KIRPPUTORI 2.9. 16.12. 13.1. 19.5. Ti ja to klo 11 14 Leppävaaran kirkon Olotilassa. Olotilaan voit poiketa kahville tai tekemään kirpparilöytöjä. Samalla tapaat mukavia ihmisiä ja saat vaihtaa päivän kuulumisia. Myynnin tuotto menee lähetystyöhön tyttöjen kouluttamiseen ja seurakuntamme ikäihmisille. Älä syö yksin! Kirkolla joka tiistai ja torstai lounas huokeaan 3 euron hintaan. OLOTILAN KÄSITYÖPIIRI 4.9. 11.12., 8.1. 28.5. Parillisten viikkojen to klo 14 16 Leppävaaran kirkon Olotilassa. Tule tekemään käsityöitä yhdessä mukavaan seuraan. Voit tehdä käsitöitä omaan tarpeeseen tai yhteisiä myyjäisiä varten. Tai tuunata vanhasta uutta. Kirpputorilta saat materiaalin. Riitta Türkmen, 040 546 5198. Jokainen meistä tarvitsee joskus toisen ihmisen apua ja kuuntelijaa. Me diakoniatyöntekijät olemme sitä varten. LEIRIT, RETKET JA RETRIITIT OMAISHOITAJIEN JA LÄHEISTEN VIRKISTYSPÄIVÄ Ma 22.9. klo 9 16 Hvittorpissa. Hinta 12. Ilm. viim. 12.9. Eveliina Kauppila, 040 518 1387. HILJAISUUDEN RETRIITTI Pe 5.9. su 7.9, Hilan leirikeskuksessa. Tied. ja ilm. viim. 20.8. Aija Pöyri, aija.poyri@evl.fi, 050 438 0162. HILJAISUUDEN RETRIITTI Pe 14.11. su 16.11. Hilan leirikeskuksessa. Tied. ja ilm. 1. 24.10. Maija Saario, maija.saario@evl.fi, 050 347 2548. Retriittien hinnat: 75 espoolaisille, muille 120. Kevään retriiteistä ilmoitellaan myöhemmin Essessä. DIAKONIAN PALVELUAIKA Joka maanantai klo 10 12 diakoniatoimistossa Alberganesplanadi 1, (09) 8050 5522 ja 050 432 9318. Tutustu diakoniatyön palveluihin www.espoonseurakunnat.fi/tukea. 20 emäntä Heli Kuutti diakonissa Eveliina Kauppila 21

PIENRYHMÄT 30 31

Tutustu Olotilan emäntä tehtäviin Ryhmänohjaaja Messuavustaja Kerhonohjaaja Kuorolainen Kirkkoväärti Parkkimummi- ja vaari Kädentaitaja Arkin Pajalainen Saapasvapaaehtoinen Vapaaehtoiset ovat seurakunnan voimavara! Mitä hyvää sinä haluaisit tehdä? vapaaehtoistyön www.espoonseurakunnat.fi/web/ vapaaehtoistyo/ leppavaara LIIKETTÄ JA LUOVUUTTA RUNORYHMÄ Parillisten viikkojen ti klo 18 Karakappelissa. Ryhmässä keskustellaan runojen herättämistä tunteista ja ajatuksista. Lahja-Marjatta Korhonen, 044 523 6574. 16.9. 9.12., 13.1. 19.5. KIRJALLISUUSPIIRI NAISTEN PANKIN HYVÄKSI Kerran kuukaudessa ti klo 18 Leppävaaran kirkon Olotilassa. Harriet Lohikari, 040 531 1057. 2.9., 30.9. 28.10., 25.11., 20.1., 17.2., 17.3., 14.4., 12.5. Hinta on 15 / kerta, sis. materiaalit ja välineet. Ilm. joka maalauskertaan erikseen viim. viikkoa ennen Inkeri Juvela, 040 531 1059 tai inkeri. juvela@evl.fi. HEPREALAISET TANSSIT Parittomien viikkojen to klo 18 Perkkaan kappelissa. Tule pyörähtelemään herkkien ja vauhdikkaiden heprealaisten sävelten tahdissa! Ohjaajana Joel Yliluoma. Maksu n. 3 /kerta. Marja-Terttu Dubrovin, 050 368 0863. 25.9. 4.12. RAAMATTUA JA RUKOUSTA vapaaehtoistyönohjaaja Heli Siltakorpi VASEMMAN (TAI OIKEAN) KÄDEN MAALARIT Kolmena lauantaina (13.9, 18.10. ja 15.11.) klo 12 17 KilonRistissä. Ryhmässä työskennellään varta vasten väärällä kädellä. Maalaustaitoja ei tarvita, vaan kukin voi rohkeasti antaa tilaa luovuudelle. Maalaamisen kautta annetaan erilaisille tunteille ja ajatuksille ilmaisu. Ryhmään mahtuu kahdeksan henkilöä kerrallaan. Ohjaajana toimii Raija Järvimäki. RAAMATTUPIIRI Ma klo 18.15 Leppävaaran kirkon Olotilassa. Raamattupiirii sinulle, joka etsit omaa paikkaasi pienryhmässä. Irma Kallamäki, 045 638 2274. 8.9 15.12., 12.1. 25.5. NUORTEN AIKUISTEN RAAMATTU-PIIRI Ma klo 18.30 KilonRistissä. Elisa Simonen, 044 578 5662. 8.9. 15.12., 12.1. 15.6. 33

UUTUN RAAMATTUPIIRIT Ma klo 18.15 20 Uutussa. Tule löytöretkelle Raamatun ihmeelliseen maailmaan! Aloitamme illan yhteisellä tee- ja lauluhetkellä, jonka jälkeen jakaannumme ryhmiin. Helvi Hynninen, 050 343 1625 tai Tuomas Valmari, 040 547 2016. 8.9. 15.12., 12.1. 25.5. RUKOUS- JA KESKUSTELUPIIRI Ti klo 18.30 Perkkaan seurakuntatalolla. Anni Katajisto, 040 566 0963. 2.9. 16.12.,13.1. 26.5. RAAMATTU-, RUKOUS- JA YLISTYSRYHMÄ Ke klo 18.30 Karakappelissa. Maria Savolainen, (09) 592 172 tai Irmeli Vaittinen, (09) 596 225. 3.9. 17.12., 14.1. 20.5. NAISTEN KESKEN -RYHMÄ kerran kuussa ke klo 18 Uutussa. Pohdimme elämää naisten kesken ja ammennamme evästä Raamatusta. Eija Ala-Venna, 045 675 5321. 1.10., 3.9., 3.10., 5.11.,3.12., 14.1, 4.2, 4.3, 8.4, 6.5. PÄIVÄRAAMIS To klo 14 15.30 Karakappelissa. Päiväraamiksessa otetaan rohkeasti käsiin ja pohdittavaksi värikäs ja vaikeakin Hesekielin kirja. Karita Salminen, 040 536 7066. 11.9. 11.12, 8.1. 7.5. ISRAEL-RAAMATTUPIIRI Parillisten viikkojen to klo 18 KilonRistissä. Piirissä tutkitaan yhdessä Israelin ajatonta merkitystä Jumalan suunnitelmissa Raamatun pohjalta. Juha-Pekka Rissanen, 040 531 1055. 2.10. 27.11., 22.1. 28.5. VARTTUNEELLE VÄELLE VARTTUNEEN VÄEN KERHOT Ma klo 13 14.30 kirkko. Ti klo 12 13.30 Karakappeli. To klo 13 14.30 Perkkaan kappeli. Yhteyttä ikäihmisten parissa, kiinnostavia alustuksia sekä hengen ravintoa. Diakonissa Eveliina Kauppila, 040 518 1387. 15.9. 4.12. 19.1. 12.5. MUUTA ALFA-KURSSI 2.9. 3.12. Ke klo 18.15 20.15 Leppävaaran kirkko. Mikä on elämän tarkoitus? Haluatko tutustua kristinuskoon tai syventää uskoasi? Haluatko tulla mukaan seurakunnan toimintaan? Alfa-illat alkavat yhteisellä aterialla. Sen jälkeen kuullaan johdatus tapaamisen aiheeseen ja siitä keskustellaan yhdessä pienryhmissä. Kurssi-illat ovat ilmaisia. Ruokailusta voi antaa pienen vapaaehtoisen lahjoituksen. Viikonloppuleiristä 1. 2.11. peritään 30 maksu. Tied. ja ilm. Markku Sivonen, 040 708 0544, Kirsi Armanto, 045 131 7927 tai alfa.leppavaaranseurakunta@ gmail.com. Ilmoittautuessasi anna nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja mahd. erikoisruokavalio. HYVÄ OLO 26.8. 2.12., 27.1. 19.5. Parittomien viikkojen ti klo 14.30 15.30 Leppävaaran kirkon Olotilassa. Avoin mielenterveyskuntoutuijien keskusteluryhmä. Harriet Lohikari, 040 531 1057. LUKUPIIRI KIERKEGAARDIN TEOKSISTA 9.9., 7.10. ja 4.11. ti klo 18 Karakappelissa. Tervetuloa pohtimaan yhdessä Kierkegaardin antoisaa tekstiä. Aloitamme kirjasta Kedon kukka ja taivaan lintu. Mukana tutkija Janne Kylliäinen, joka on perehtynyt Kierkegaardin ajatuksiin. Lahja-Marjatta Korhonen, 044 523 6574. SUOMEN SAIRAANHOITAJAIN KRISTILLINEN SEURA, ESPOON ALAOSASTO Kerran kuukaudessa ti klo 18 20 Karakappelissa. Terveydenhuoltoväen pyörittämä kaikille kiinnostuneille avoin piiri, jossa keskustellaan hoitotyöhön ja hengellisyyteen liittyvistä aiheista. Lahja-Marjatta Korhonen, 044 523 6574. 23.9., 21.10., 18.11., 2.12. 20.1., 17.2., 17.3., 28.4., 26.5. 34 35

KANSAINVÄLISYYS 36 19 37

LÄHETYSPIIRI Parillisten viikkojen ti klo 13 15 Leppävaaran kirkon rippikoulusalissa. Sukella lähetyksen maailmaan! Kuulet nimikkolähettiemme tuoreimmat kuulumiset. Aili Tyrylahti, 041 503 5085. 2.9. 9.12., 20.1. 12..5. JAPANI -KENIA -LÄHETYSPIIRI Kerran kuukaudessa ke klo 14 Leppävaaran kirkon rippikoulusalissa. 3.9., 1.10., 5.11., 3.12., 14.1., 11.2., 11.3, 8.4., 6.5. KILON TIISTAIPIIRI Ti klo 13 14.30 KilonRistissä. Viihdytään yhdessä Itä-Karjalan työn lähetyksen merkeissä Raamatun, virsien, rukouksen ja kahvikupposen äärellä. Hillevi Byman, 045 119 0515. 9.9.. 16.12., 13.1. 12.5. Jumalan radikaali rakkaus muuttaa maailmaa! ÄITI TERESA -PIIRI To klo 11 13 Karakappelissa. Avoimessa ryhmässä valmistetaan villalangoista peittoja Teresa-sisarten työhön Intiaan. 28.8. 18.12., 8.1. 28.5. RUSSIAN EVENINGS Once a month on Friday at 6 pm Leppävaara church. Vadim ja Eveliina Roznovski, 041 518 1244. 19.9., 24.10., 21.11. ja 12.12. CHINESE YOUNG FAMILY FELLOWSHIP Each months 2nd and 4th Friday at 6 pm at Uuttu. Kenny Ding, kenny.ding@gmail.com. 22.8. 26.12., 9.1. 22.5. INTERNATIONAL PRAYER Meeting every Tuesday morning at 7 8.30 am at Siipi. Stein Rudvin, rudvin_s@hotmail.com. 3.9. 16.12., 7.1.-27.5. MULTICULTURAL CLUB FOR IMMIGRANTS NEW! Once a month on Monday at 1 3 pm Leppävaara church. We get to know church by conversation, baking and eating together. We talk in finnish and english. Contact Martta Nurmi, 040 599 1487 and Heli Taina-Rantakaulio. 25.8. 29.9. 27.10. 24.11. ja 15.12. INKERILÄISTEN KOHTAAMIS- PAIKKA UUTTA! Keskusteluryhmä inkerinsuomalaisille paluumuuttajille kerran kuukaudessa ti klo 13 15 Lasten kappeli Arkissa. Ensimmäisellä kerralla kuunnellaan ryhmäläisten kesäkuulumisia ja toiveita ryhmän syysohjelmasta. Ryhmä on avoin eikä vaadi ennakkoilmoittautumista. Diakonit Riitta Türkmen ja Heli Taina-Rantakaulio. 12.8., 9.9., 14.10., 11.11. ja 9.12. More information on multicultural work you can find: www.espoonseurakunnat.fi/web/maailmanlaaja-kirkko/monikulttuurinen-tyo kansainvälisen työn ja lähetystyön sihteeri Martta Nurmi 39

TAMMIKUU SIIONINVIRSISEURAT ma 5.1. klo 19 kirkon takkahuone. Kahvihetki klo 18.30. LOPPIAINEN ti 6.1. Maailman valo Messu ja kirkkokahvit klo 10 kirkko. Jerusalemista Tallinnaan -lähetysiltapäivä klo 16 kirkko. Mitä kuuluu seurakuntamme lähetyskohteisiin lähelle ja kauas? ILTASOITTO su 25.1. klo 18 kirkko. ELÄMYKSIÄ RAAMATUSTA: ELÄMÄN SIRPALEISTA UUTEEN TOIVOON to 29.1. klo 18.30 kirkko. Etsitkö uutta ja raikasta näkökulmaa Raamattuun? Tule kokemaan elämys niin silmille, korville kuin sydämellekin. Teologian maisteri Marianne Jansson Akasia-säätiöstä johdattaa elämänläheisesti Raamatun maailmaan. Kirjapöytä ja kahvitarjoilu. HELMIKUU YHTEISVASTUU 2015 tukee vapaaehtoistyötä ja lasten koulutusta. Yhteisvastuumessu ja kirkkokahvit su 1.2. klo 10 kirkko ja klo 17 Perkkaan kappeli. Yhteisvastuumessu ja kirkkokahvit su 8.2. klo 12 Karakappeli. Kaikissa messuissa on keräyksen teemojen esittelyä ja tuotemyyntiä. Voit myös ottaa mukaan keräyslistan tai ilmoittautua lipaskerääjäksi. SÄVELEN JA RUKOUKSEN ILTA pe 6.2. klo 17.30 kirkko. Leppoisa ilta rukouksen, musiikin, puheenvuorojen ja pienen purtavan äärellä. YHTEISVASTUUN LIPASKERÄYS pe 6.2., 13.2., 27.2. ja 6.3. klo 15 18 kauppakeskus Sellossa. Ilm. Petri Lehtisalo tai Heli Taina-Rantakaulio tai saavu suoraan Sellon 2. kerrokseen. TAAPEROKIRKKO pe 6.2. klo 10 Arkki. Kirkkomehut ja -kahvit. KYNTTILÄNPÄIVÄN PERHEMESSU JA KIRKKOKAHVIT su 8.2. klo 10 kirkko. ILTASOITTO su 22.2. klo 18 kirkko. MAALISKUU SIIONINVIRSISEURAT ma 2.3. klo 19 kirkon takkahuone. Kahvihetki klo 18.30. TAAPEROKIRKKO pe 6.3. klo 10 Arkki. Kirkkomehut- ja kahvit. NAISTENPÄIVÄ la 7.3. klo 9 17 kirkko. Vietä ikimuistoinen naistenpäivä! Päivän ohjelmasta ilmoitetaan myöhemmin Essessä. KASTEPÄIVÄ su 15.3. klo 12--20 kirkko. Rennot ristiäiset. Kastepäivä sinulle, joka haluat tulla itse tai tuoda lapsesi vaivattomasti kastettavaksi. Kastepäivänä kaikki on valmista kastemekosta kakkukahveihin. Ilmoittautuminen alkaa 13.1.2015 www.kasteenvuosi.fi. SIIONINVIRSISEURAT ma 2.2. klo 19 kirkon takkahuone. Kahvihetki klo 18.30. 40 41

TYÖNTEKIJÄT sähköposti etunimi.sukunimi@evl.fi TURVALLISESTI PARISUHTEESSA: PARISUHDE - HIIPUVA HIILLOSKO? ti 17.3. klo 18 kirkko. Mukana kirkon perheneuvoja ja seurakunnan aikuistyöntekijöitä. Lastenhoito järjestetty. Tarjoilua. MARIANPÄIVÄN VAUVAKIRKKO su 22.3. klo 16 Arkki. PALMUSUNNUNTAI su 29.3. Messu ja lähetysmyyjäiset klo 10 14 kirkko. Iltasoitto klo 18 kirkko. Pääsiäisajan esite jaetaan koteihin palmusunnuntain alla. HUHTI TOUKOKUU Kirkkoherra Pastori Pastori Pastori Pastori Kalervo Salo Inkeri Juvela Aija Pöyri Hanni Raiskio Jukka Raunu 050 594 1712 040 531 1059 050 438 0162 040 563 2322 040 524 3057 SIIONINVIRSISEURAT ma 6.4. klo 19 kirkon takkahuone. Kahvihetki klo 18.30. PERHEMESSU JA KIRKKOLOUNAS su 19.4. klo 10 kirkko. SÄVELEN JA RUKOUKSEN ILTA pe 24.4. klo 17.30 kirkko. ILTASOITTO su 26.4. klo 18 kirkko. KAIKEN WÄEN WAPPU to 30.4. klo 15 18 kirkon pihalla. Kappalainen Kappalainen Pastori Pastori Kappalainen Juha-Pekka Rissanen Timo Salo Maija Saario Arto Vallivirta Kaisa Yletyinen 040 531 1055 040 576 0181 050 347 2548 040 760 6898 050 434 1085 SIIONINVIRSISEURAT ma 4.5. klo 19 kirkon takkahuone. Kahvihetki klo 18.30. TAAPEROKIRKKO pe 8.5. klo 10 Arkki. Kirkkomehut ja -kahvit. ARJEN MESSU JA DIAKONIALOUNAS ti 26.5. klo 11.30 kirkko. ILTASOITTO su 31.5. klo 18 kirkko. 42 Pastori Hallintoassistentti Taloussihteeri Toimistosihteeri Tiedottaja Merja Alanne 1.1.-> Tiina Jurvanen Ani Voutilainen Tarja Iisaho Laura Vähäsarja 050 347 2548 040 724 4968 040 041 8177 (09) 8050 5000 040 733 9878 43

Johtava diakoni Diakonissa Diakonissa Diakoni Diakoni Petri Lehtisalo Sari Aroheikki Eveliina Kauppila Harriet Lohikari Heli Taina-Rantakaulio 040 546 5191 040 539 7191 040 518 1387 040 531 1057 040 513 0867 Lastenohjaaja Lastenohjaaja Lastenohjaaja Lastenohjaaja Lastenohjaaja Eira Salakka Sari Mustonen Krista Untinen Marika Laakkonen Marja-Leena Pesonen 041 518 7920 041 534 1707 041 534 1707 041 518 1268 050 432 7506 Diakoni Johtava kanttori Kanttori Kanttori Musiikkileikkikoulun Riitta Türkmen Pauliina Hyry Kullervo Latvanen Outi Noponen opettaja Essi Nyyssönen 040 546 5198 040 513 0866 040 571 5568 040 513 0869 040 559 1489 Johtava nuorisotyön ohj. Nuorisotyön ohjaaja Varhaisnuorisotyön ohjaaja Varhaisnuorisotyön ohj. Erityisnuorisotyönohjaaja Pasi Härkönen Johanna Paloposki Maria Tapionlinna Daniela Saba Meri Saloila 040 742 8119 040 513 0826 050 432 7504 040 532 6770 040 724 1120 Vapaaehtoistyön ohjaaja Kansainvälisen työn siht. Varhaiskasvatuksen Lastenohjaaja Heli Siltakorpi Martta Nurmi ohjaaja Merja Saravuo Seija Hatakka 040 537 6876 040 559 1487 040 513 0865 050 434 1066 44 Erityisnuorisotyön ohj. Ylivahtimestari Emäntä Vahtimestari Vahtimestari Toni Majola Erityisnuorisotyönohj. Timo Ylivahtimestari Korhonen Heli Kuutti Emäntä Anitta Vahtimestari Kultanen Ilari Torsti Vahtimestari 040 559 Toni 1736 Majola 040 547 Timo Korhonen 050 511 Heli 0622 Kuutti Karakappeli Anitta 050 Kultanen 434 1062 Kirkko Ilari 040 Torsti 826 9646 040 559 1736 040 547 1853 050 511 0622 Leppävaaran kirkko (09) 8050 5531 45

TOIMIPISTEET LEPPÄVAARAN KIRKKO Veräjäkallionkatu 2 (09) 8050 5531. KARAKAPPELI Karakalliontie 12 (09) 8050 5905 Vahtimestari Vahtimestari Vahtimestari Vahtimestari Vahtimestari Timo Lahtimo Maarit Vesterinen Taina Röpelinen Mirja Hellgrén Helena Frangen Kirkko 040 826 9646 Leppäsiipi 041 539 8811 Karakappeli 050 434 1002 Kilonristi 050 432 7508 Uuttu 040547 1849 TOIMIPAIKAT KILONRISTI Vanharaide 1 (09) 8050 5904 LASTEN KAPPELI ARKKI Sello, Leppävaarankatu 7 B, 3. krs (09) 8050 5542 UUTTU Lintukulma 2 (09) 8050 5519 PERKKAAN KAPPELI Perkkaan kappeli on peruskorjattu ja käyttöönottomessua vietetään LEPPÄSIIPI/SIIPI Upseerinkatu 5, sunnuntaina 31.8.2014 klo 12. Avoimet ovet klo 18 asti. Alberganesplanadi 1, (09) 8050 5514 (09) 8050 5000 39

Hei, me mennään naimisiin viikon päästä lauantaina! MAINOS KASTEPÄIVÄSTÄ? TAHDON Mitä? Missä? Milloin? 10.201 Kaikki tapahtumat lisätietoineen ajantasalla verkossa. 4. 4 www.espoonseurakunnat.fi PIENET HÄÄT PERKKAALLA LA 4.10.2014 KLO 8 21 PERKKAAN KAPPELISSA Ilmoittautuminen 1.8. 21.9. www.tahdon041014.fi Järjestää Leppävaaran seurakunta