Valuutta Summat julkistetaan euroissa. Jos etuudet on maksettu muussa valuutassa, niin ne on muunnettu euroiksi maksuajankohdan kurssin mukaan.



Samankaltaiset tiedostot
LEO PHARMA OY TALOUDELLINEN YHTEISTYÖ TERVEYDENHUOLLON ASIANTUNTIJOIDEN KANSSA 2016

Lääkeyritysten ja terveydenhuollon ammattilaisten/organisaatioiden välisten taloudellisten suhteiden julkistaminen. Eettiset ohjeet 2014 LT ry

JULKISTAMISEN MALLIPOHJA 2018 LEO Pharma Oy

Rahoitus tulee julkiseksi lisää avoimuutta vai lisää kysymyksiä?

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

Muistio taloudellisten etuuksien tunnistamisessa käytetyistä menetelmistä

Lääketeollisuus ry:n taloudellisten suhteiden julkistamista koskevien sääntöjen soveltamismenettely

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo ( )

EFPIA:n ja Lääketeollisuus ry:n sääntöjen mukainen taloudellisten etuuksien julkistaminen. vuosi 2015

KALLIO VESA TAMPERE POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y.

Taloudellisten etuuksien tunnistamisessa käytetyt menetelmät 2016 Algol Pharma Oy

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

Osallistujat, enorssi seminaari , Helsinki ver

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

Valtuuskunnan vaali vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet

Julkistamisajankohta:

Lihavalmistealan ehdokkaat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

1 (5) Vuonna 2014 myönnetyt apteekkiluvat. Myönnetyt luvat Kokkolan 3. apteekki apteekkari Birgitta Karita Måsabacka

Rauman enorssi-seminaariin ilmoittautuneet (tilanne )

Hiippakuntavaltuusto maallikot 2016

Kirkolliskokous maallikot 2016

Novartis menetelmiä koskeva muistio

Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

Teht. Pist. Ikä Hyv.

Jaettu asiantuntijuus tulevaisuuden opettajankoulutuksen voimavarana enorssin kevätseminaari Turussa

Servier Finland Oy. Taloudellisten etuuksien julkistamista koskeva muistio

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty Sivu 1/5

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Y-tunnus Siltakatu 4, Joensuu

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Liite S1. Hankkeeseen osallistuvien tahojen yhteystiedot Etelä-Suomen vakuutusalue. Terveydenhuolto

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/ Toimittanut eduskuntatiedotus

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Toimialakohtaisten työryhmien ja alaryhmien jäsenet

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Servier Finland Oy. Taloudellisten etuuksien julkistamista koskeva muistio

Ahonkylän koulun johtokunta

Seniori Cup 2018 Seniori 2 vakiot

MUISTIO TALOUDELLISTEN ETUUKSIEN JULKISTAMISESTA

50m kiväärin SM-kilpailu Y ja N sarjat 2013

Julkistamisajankohta:

Bussiin nousulista ==============

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset

Kaikkien aikojen parhaat tulokset

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen Sorsakoski 22, Kangaslampi 2 Eemi Saukkonen Heinävesi 22, Kangaslampi 3 Seppo Julkunen

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Esivalintakurssit 2015 Liite 3

Lypsyjakkara Miehet 1 Kari Markkanen LepU 22, Eemi Saukkonen LepU 22, Seppo Julkunen LepU 22,

Julkistettavat tiedot Oy Eli Lilly Finland Ab

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ LOHKO 2 LOHKO 2

Kauden parhaat kotimaa Naiset 100 m

JULKISTAMISEN MALLIPOHJA Julkistamisajankohta: 07/06/2019 Transparency Report 2018 AbbVie

TOHOLAMMIN KUNNANVALTUUSTO Harju Ulla-Riitta (sdp) Hirvikoski Ville (kesk)

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open

Kuhmolainen Maraton 2015

yleisurheilu_saappaanheitto_tulokset

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

RANKING Miehet ranking hokei

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea :24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

Veteraani CUP v. 2010

Esivalintakurssit 2014 Liite 3

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

Nimi Seura Sarja Painoluokka Riitta Evisalmi kiilat hockey LC 16 kg -63 kg Riikka Viiala K4 Center LC 16 kg -63 kg Ida Maasalo Ryhti LC 16 kg -63 kg

NIMI SEURA JÄRVENPÄÄ-CUP LAHTI-CUP STADI-CUP

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

Sairaala Golf

Duodecim - Valtuuskunnan vaalit Tulos vertailulukujärjestyksessä Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA

Terveydenhuolto- alan organisaatioiden tai kolmansien osapuolten kautta

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

MK - A MN - A NK - A (5) Oskari Saarinen, Eve. Oskari Saarinen 15-9,15-3. Petri Turunen, TuSu. Oskari Saarinen Kari Ritolehto, LoisKis 15-12,4-15,15-3

Esivalintakurssit 2015 Liite 3

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

Suomen Kivuntutkimusyhdistyksen pj, hallitus ja toimikunnat 2018

EFPIA:n ja Lääketeollisuus ry:n sääntöjen mukainen taloudellisten etuuksien julkistaminen. vuosi 2018

TULOSPALVELU. Lions SM-pilkki

Puolen Tonnin Uinti Tuusulan uimahalli

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

ESPORT WOMEN'S CUP NETISSÄ SIVU 1 LOHKO 1 LOHKO 1 * VOIN PELATA PÄIVISIN VIIMEINEN PELIPÄIVÄ LOHKO 2 LOHKO 2

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Pori Lapua

ESPORT WOMEN'S CUP LOHKO 1 LOHKO 1 VIIMEINEN PELIPÄIVÄ LOHKO 2 LOHKO 2

NAISTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

EL Pm 2017 ei rekisteröidyt

Transkriptio:

MUISTIO vuoden 2015 etuuksien julkistamisesta Tämä muistio kattaa ohjeet, kuinka lukea Roche Oy:n julkaisemaa taulukkoa. Muistiossa on myös selvennetty käytetyt lyhenteet sekä Roche Oy:n linjauksia eri tilanteissa. Käytetyt lyhenteet HCP Healthcare Professional Terveydenhuollon ammattilainen HCO Healthcare Organization Terveydenhuollon organisaatio EFPIA European Federation of Pharmaceutical Industries and Associations Euroopan lääketeollisuuden kattojärjestö FMV Fair Market Value Käypä markkinahinta CRM Customer Relations Management Asiakkuuksienhallintajärjestelmä Mitä taulukossa raportoidaan? Rochen ja terveydenhuollon ammattilaisten (Healthcare Professional, HCP) ja organisaatioiden (Healthcare Organization, HCO) väliseen yhteistyöhön liittyvät taloudelliset etuudet. Terveydenhuollon ammattilaiseksi luokitellaan lääkkeiden määräämiseen ja toimittamiseen oikeutetut henkilöt sekä sairaanhoitajat. Terveydenhuollon organisaatioita ovat mm. laitokset, järjestöt tai yhdistykset, joiden tarkoituksena on terveydenhoidon tukeminen ja/tai joiden jäsenistö koostuu terveydenhuoltohenkilöstöstä ja/tai jotka tarjoavat terveydenhoitoa. Mikä on taloudellinen etuus? Etuus voi olla palkkio tai muu korvaus tehdystä työstä, esimerkiksi asiantuntijana tai luennoitsijana toimiminen tilaisuuksissa, tai työstä aiheutuvista kuluista (matkat, majoitus, rekisteröintimaksut). Lahjoitukset ja tuet terveydenhuollon organisaatioille (HCO) kuuluvat myös julkistamisen piiriin. Milloin tiedot julkistetaan? Roche Oy julkistaa edeltävän vuoden raportin 6 kuukauden kuluessa kyseisen kalenterivuoden päättymisestä. Vuoden 2015 osalta tiedot julkistetaan Roche Oy:n julkisella internetsivulla www.roche.fi 31.5.2016. Valuutta Summat julkistetaan euroissa. Jos etuudet on maksettu muussa valuutassa, niin ne on muunnettu euroiksi maksuajankohdan kurssin mukaan. Selvitys monivuotisten sopimusten huomioimisesta sekä arvonlisävero- ja muut verotusasiat Julkistettavat summat ovat Roche Oy:n kirjapidossa olevia kuluja, jotka julkistetaan maksuvuoden perusteella. Esimerkiksi vuoden 2015 puolella maksetut vuoden 2016 kulut ovat vuoden 2015 raportilla. Kirjanpitosäännöksiä noudattaen kuluista on voitu vähentää arvonlisävero. Verokortilla maksetut palkkiot julkistetaan sopimuksen mukaisilla summilla ilman ennakonpidätystä.

Kilpailulainsäädäntö tai muu pakottava lainsäädäntö Tietoja julkistaessa tulee varmistua, ettei rikota kilpailulainsäädäntöä tai muuta pakottavaa sääntelyä. Jos tiedon julkistaminen yksilötasolla johtaisi liiketoiminnan kannalta liikesalaisuuksien paljastumiseen, on tiedot julkaistu yhteenvetomuotoisena. Esimerkiksi tutkimukseen tai tuotekehitykseen liittyvät tiedot julkistetaan yhteenvetomuotoisena. Palvelu- ja konsulttipalkkiot palkka, palkkio ja kulut Yhteistyö ja siihen liittyvä etuus Roche Oy:n ja terveydenhuollon ammattilaisten tai organisaatioiden välillä on määritelty ja kuvattu niitä koskevissa sopimuksissa. Etuuden arvo noudattaa käypää markkinahintaa (Fair Market Value, FMV) ja kohdennetaan sopimuksen tehneelle taholle (terveydenhuollon ammattilainen tai organisaatio). Jos sopimukseen on sisältynyt palkkioita tai muita kuluja, kuten matka- ja majoituskustannuksia, ne julkistetaan eriteltyinä asiaankuuluvissa luokissaan. Palkkioista, jotka on maksettu palkan muodossa, julkistetaan bruttopalkka ilman sosiaalikuluja. EFPIA:n ohjeiden mukaisesti esimerkiksi alla luetellut etuudet voivat liittyä konsultaationa raportoitavina taloudellisina etuuksina: Palkkiot puhujille Lääketieteelliset kirjoitukset Data-analyysi Koulutusmateriaalien suunnittelu ja tuottaminen Yleinen asiantuntijakonsultointi Mitä kohdan Terveydenhuollon ammattilaiset (HCP) alla julkistetaan? Etuudet, jotka maksetaan yksittäiselle henkilölle tai jonka eduksi ne maksetaan, julkistetaan henkilön nimellä erillisen henkilöltä itseltään pyydetyn suostumuksen mukaisesti. Mitä kohdan Terveydenhuollon organisaatiot (HCO) alla julkistetaan? Palkkiot ja kulut, jotka maksetaan toiminimelle, osakeyhtiölle tai kommandiittiyhtiölle, julkistetaan HCO:n alla. Lahjoitukset ja tuet terveydenhuollon organisaatioille julkistetaan myös HCO:n alla. Roche Oy julkistaa ns. yhden miehen yrityksille maksetut palkkiot ja kulut henkilön nimellä (kohdassa terveydenhuollon ammattilaiset) erillisen suostumuksen mukaisesti. Mitä kohta Yhteenvetomuotoinen julkistaminen sisältää? Palkkioiden ja yksityiselle ammatinharjoittajalle tehtyjen maksujen julkistamiseen henkilön nimellä tarvitaan henkilön suostumus. Mikäli terveydenhuollon ammattilainen ei anna suostumustaan etuudet julkistetaan, mutta ne julkistetaan tällöin kokonaissummina kategorioittain "Yhteenvetomuotoinen julkistaminen " kohdassa. Kohdassa julkistetaan myös niiden henkilöiden määrä (kpl), jotka eivät ole antaneet suostumustaan sekä heidän osuutensa (%) etuuksien saajien kokonaismäärästä. Mitä kohdan Tapahtumakustannuksiin osallistumisen alla julkistetaan? Tapahtumakustannuksiin osallistumisella tarkoitetaan taloudellista tai muuta tukea esim. koulutustilaisuuden järjestämiseksi, jonka vastineeksi Roche Oy on saanut mahdollisuuden markkinoida valmisteitaan/yritystä esim. näyttelypaikan tai muun tapahtumaan liittyvän markkinoinnin muodossa. Yritykset voivat tarjota taloudellista tukea terveydenhuollon

ammattilaisille tai organisaatioille kattamaan todellisia, dokumentoituja, kohtuullisia ja suoria kuluja. Näitä ovat esimerkiksi: Näyttelypaikkavuokrat Mainostilan ostaminen Satelliittisymposiumin järjestäminen Puhujien tai suunnitteluun osallistuvien asiantuntijoiden palkkioihin liittyvä tuki Mitä T&K kohdan alla julkistetaan (kokonaissumma)? Tutkimukseen ja tuotekehitykseen liittyvän yhteistyön taloudelliset etuudet, esimerkiksi tutkimustyöstä aiheutuvat kustannukset, tutkijoiden ja tutkimushoitajien palkkiot sekä laboratoriomaksut, raportoidaan kokonaissummana. Suostumusten pyytäminen Alkuvuodesta 2016 jokaiselta terveydenhuollon ammattilaiselta on pyydetty henkilökohtainen kirjallinen suostumus käyttäen Lääketeollisuus ry:n mallipohjaa. Suostumuksen pyytämisen yhteydessä jokaiselle terveydenhuollon ammattilaiselle on annettu yksityiskohtainen tieto kaikista hänelle tai hänen puolestaan maksetuista kustannuksista/etuuksista vuonna 2015. Tieto Roche Oy:n julkistamisvelvoitteesta on informoitu terveydenhuollon ammattilaiselle etukäteen joko tilaisuuksien kutsuissa, sopimuksissa tai muussa dokumentaatiossa. Tietojen koonti ja järjestäminen julkistettavaksi Roche Oy:llä on tietojen keräämiseen ja raporttien tuottamiseen oma järjestelmä johon tiedot siirtyvät joko automaattisesti toiminnanohjausjärjestelmästä tai lataustiedoistoilla Talous- / Henkilöstö-osaston toimesta. Suostumukset asiakastietojen tallettamiseen Henkilöiden nimi- ja osoitetietojen tallentamiseen Asiakkuuksienhallintajärjestelmään (CRM) jota Roche Oy käyttää, on suostumuksen pyytänyt CRM-järjestelmäpalvelun tarjoaja.

(Sukunimi, etunimi) Koko nimi Pääasiallinen toimipaikka ja/tai rekisteröintipaikka: Kaupunki Pääasiallinen toimipaikka ja/tai rekisteröintipaikka: Maa Pääasiallinen toimipaikka ja/tai rekisteröintipaikka: Osoite Unique identifier: Ei käytössä Suomessa EFPIA Report Lahjoitukset ja apurahat terveydenhuollon organisaatioille Julkistamisajankohta: Tapahtumakustannuksiin osallistuminen Palvelu -ja konsulttipalkkiot Palvelu- ja Terveydenhuoltoalan konsulttisopimuksiin organisaatioiden tai Rekisteröintikulut Matka- ja majoituskulut Palkkiot liittyvät muut kulut, kolmansien osapuolten mukaan lukien matka- ja kautta majoituskulut 27.5.2016 YHTEENSÄ YKSILÖTASOINEN JULKISTAMINEN - yksi rivi/terveydenhuollon ammattilainen (t.s. kaikki taloudelliset etuudet yhden vuoden aikana yhdelle vastaanottajataholle summataan; yksilöidyt euromääräiset summat voidaan pyynnöstä esittää vastaanottajalle ja/tai viranomaiselle) Aki Similä TURKU FINLAND Maistraatinpolku 2 N/A N/A 145,00 145,00 Alexandra Häme HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 887,00 2 946,00 3 833,00 Andrey Bykachev KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 579,00 579,00 Andrus Mullamaa LAPPEENRANTA FINLAND Valto Käkelän katu 1 N/A N/A 316,00 316,00 Anna Karjalainen OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 342,00 342,00 Anna Lepistö HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 1 000,00 159,00 1 159,00 Anna Salmela VAASA FINLAND Hietalahdenkatu 2-4 N/A N/A 1 016,00 1 869,00 2 885,00 Anna Sutela KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 506,00 506,00 Anna-Leena Haataja ROVANIEMI FINLAND Ounasrinteentie 22 N/A N/A 441,00 441,00 Anna-Maija Kanerva HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 2 N/A N/A 475,00 475,00 Annamari Rouhos HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 850,00 39,00 889,00 Anne Keinonen HUS FINLAND PL 160 N/A N/A 491,00 491,00 Anne Lumiaho KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 1 122,00 3 349,00 800,00 319,00 5 590,00 Anne Ollikainen ROVANIEMI FINLAND Ounasrinteentie 22 N/A N/A 221,00 221,00 Anne Putto-Laurila TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 2 820,00 198,00 3 018,00 Anne Räisänen-Sokolowski HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 3 N/A N/A 800,00 800,00 Anne Saari TURKU FINLAND PL 52 N/A N/A 13,00 13,00 Anne Sajanti SEINÄJOKI FINLAND Hanneksenrinne 7 N/A N/A 126,00 126,00 Anneli Sainast HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 212,00 212,00 Annette Beule HELSINKI FINLAND Lapinlahdenkatu 16 N/A N/A 800,00 295,00 1 095,00 Annika Auranen TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 595,00 3 141,00 1 500,00 81,00 5 317,00 Annika Riska HELSINKI FINLAND Raumantie 1a N/A N/A 437,00 437,00 Annikki Aromaa-Häyhä KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 976,00 1 363,00 2 339,00 Antti Puolitaival KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 145,00 145,00 Anu Carpelan TURKU FINLAND PL 52 N/A N/A 300,00 300,00 Anu Kojo HÄMEENLINNA FINLAND Ahvenistontie 20 N/A N/A 607,00 1 897,00 2 504,00 Arja Jukkola-Vuorinen OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 850,00 1 644,00 2 650,00 309,00 5 453,00 Arno Hänninen TURKU FINLAND Humalistonkatu 9-11 N/A N/A 800,00 143,00 943,00 Arvo Koistinen JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 350,00 1 316,00 1 666,00 Aulikki Kononoff KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 887,00 3 587,00 4 474,00 Christa Ehnlund HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 200,00 200,00 Christian Bergman MARIEHAMN FINLAND Doktorsvägen 1 N/A N/A 239,00 239,00 Dan Nordström HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 1 150,00 177,00 1 327,00 Edmond Nushi VAASA FINLAND Hietalahdenkatu 2-4 N/A N/A 349,00 349,00 Eero Hartikka HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 300,00 300,00 Eeva Alasaarela NIVALA FINLAND Pappilantie 1 N/A N/A 122,00 122,00 Eeva Rahko OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 800,00 71,00 871,00 Eija-Riitta Salomaa TURKU FINLAND Humalistonkatu 9-11 N/A N/A 191,00 191,00 Eila Lantto HELSINKI FINLAND Lapinlahdenkatu 16 N/A N/A 1 500,00 245,00 1 745,00 Eira Poikonen VANTAA FINLAND Sairaalakatu 1 N/A N/A 1 200,00 1 200,00 Elina Haalisto PORI FINLAND Sairaalantie 3 N/A N/A 143,00 143,00 Elina Nieminen JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 201,00 201,00 Elina Savolainen KUOPIO FINLAND Kaartokatu 9 A N/A N/A 145,00 145,00 Elisa Lappi-Blanco Sequeiros OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 607,00 1 981,00 850,00 27,00 3 465,00 Esa Rouhe SEINÄJOKI FINLAND Hanneksenrinne 7 N/A N/A 107,00 107,00 Ester Jääskeläinen KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 750,00 15,00 765,00 Eva Puck TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 607,00 1 821,00 2 428,00 Hanna Hisinger-Mölkänen HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 313,00 313,00 Hanna Sallinen KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 1 753,00 1 753,00 Hanna Säilä JOENSUU FINLAND Kauppakatu 21 N/A N/A 145,00 2 800,00 77,00 3 022,00 Hanna Tapanainen HYVINKÄÄ FINLAND Sairaalankatu 1 N/A N/A 391,00 391,00 Hanna-Kaisa Ollikainen PORI FINLAND Sairaalantie 3 N/A N/A 1 390,00 2 813,00 800,00 460,00 5 463,00 Hanna-Liisa Malmi SEINÄJOKI FINLAND Hanneksenrinne 7 N/A N/A 82,00 82,00 Hanne Kuitunen OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 304,00 800,00 177,00 1 281,00 Hannu Tiri OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 197,00 1 400,00 384,00 1 981,00 Hannu Wallinheimo ESPOO FINLAND Länsituulentie 1 A N/A N/A 78,00 78,00 Hannu-Pekka Kettunen KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 345,00 800,00 114,00 1 259,00 Heidi Grönroos-Granlund VAASA FINLAND Hietalahdenkatu 2-4 N/A N/A 16,00 16,00 Heidi Mäkinen TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 887,00 3 130,00 4 017,00 Heikki Minn TURKU FINLAND PL 52 N/A N/A 115,00 1 300,00 102,00 1 517,00 Heikki Valleala HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 8 455,00 296,00 8 751,00 Heini Lassus HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 2 N/A N/A 475,00 915,00 1 390,00 Helena Malinen JOENSUU FINLAND Tikkamäentie 16 N/A N/A 253,00 253,00 Heli Aaku VALKEAKOSKI FINLAND Salonkatu 24 N/A N/A 47,00 47,00 Heli Uotinen HÄMEENLINNA FINLAND Ahvenistontie 20 N/A N/A 976,00 1 284,00 2 260,00 Henna Kärkkäinen KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 935,00 1 063,00 750,00 2 748,00 Ilja Nystrand KEMIÖ FINLAND Vårdbackantie 4-6 N/A N/A 89,00 89,00 Ilkka Helanterä HELSINKI FINLAND Kasarmikatu 11-13 N/A N/A 5 800,00 5 800,00 Ilkka Kantola TURKU FINLAND Humalistonkatu 9-11 N/A N/A 300,00 300,00 Ilkka Koskivuo TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 232,00 1 400,00 307,00 1 939,00 Ilkka Nordman HÄMEENLINNA FINLAND Ahvenistontie 20 N/A N/A 248,00 248,00 Ismo Jantunen JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 1 140,00 1 500,00 2 640,00 Ismo Strander TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 466,00 648,00 1 114,00 Jaakko Antonen TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 1 015,00 1 281,00 1 000,00 398,00 3 694,00

Terveydenhuollon ammattilaiset Jaana Mälkiä HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 800,00 102,00 902,00 Jan Kosonen TURKU FINLAND PL 52 N/A N/A 250,00 250,00 Jani Ahvonen LAHTI FINLAND Keskussairaalankatu 7 N/A N/A 350,00 1 172,00 1 522,00 Janita Palmu KAARINA FINLAND Kiesikatu 4 N/A N/A 89,00 89,00 Janna Saarela HELSINKI FINLAND Mannerheimintie 166 N/A N/A 800,00 38,00 838,00 Jarkko Mäntylä HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 36,00 36,00 Jelena Borodina JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 235,00 235,00 Jenni Tahkola OULAINEN FINLAND Oulaistenkatu 5 N/A N/A 607,00 1 841,00 2 448,00 Jenni Yletyinen KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 584,00 584,00 Johanna Huhtakangas OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 229,00 229,00 Johanna Hynninen TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 1 399,00 1 399,00 Johanna Illman PORVOO FINLAND Tarkkistentie 42 N/A N/A 1 390,00 2 851,00 4 241,00 Johanna Mattson HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 177,00 3 800,00 199,00 4 176,00 Johanna Palmroth JOENSUU FINLAND Tikkamäentie 16 N/A N/A 0,00 1 855,00 1 855,00 Johanna Ruohola TURKU FINLAND PL 52 N/A N/A 800,00 38,00 838,00 Johanna Sinkko LAPPEENRANTA FINLAND Valto Käkelän katu 1 N/A N/A 445,00 1 421,00 1 866,00 Jonathan Bergkulla HIITTINEN FINLAND Stormnäsvägen 20 N/A N/A 157,00 157,00 Jori Ruuskanen TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 470,00 2 035,00 900,00 3 405,00 Jorma Isola TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 1 000,00 1 000,00 Jorma Opas SEINÄJOKI FINLAND Hanneksenrinne 7 N/A N/A 2 643,00 2 643,00 Juha Jaakkola PIETARSAARI FINLAND PL 111 N/A N/A 286,00 286,00 Juha Multanen JYVÄSKYLÄ FINLAND Matarankatu 4 N/A N/A 470,00 1 278,00 1 748,00 Juhani Koski MIKKELI FINLAND Porrassalmenkatu 35-37 N/A N/A 1 500,00 130,00 1 630,00 Jukka Lojander HUS FINLAND PL 806 N/A N/A 44,00 44,00 Jukka Sauranen TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 1 015,00 1 248,00 2 263,00 Jukka Tuominiemi TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 615,00 2 274,00 500,00 3 389,00 Julia Barantseva KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 306,00 306,00 Jussi Koivunen OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 699,00 2 288,00 3 600,00 455,00 7 042,00 Jussi Männistö KOTKA FINLAND Kotkantie 41 N/A N/A 166,00 166,00 Kadri Jaama KOTKA FINLAND Kotkantie 41 N/A N/A 71,00 71,00 Kai Immonen JOENSUU FINLAND Tikkamäentie 16 N/A N/A 406,00 406,00 Kai Rönnholm HELSINKI FINLAND Stenbäckinkatu 11 N/A N/A 495,00 1 418,00 1 913,00 Kaija Vasala JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 976,00 2 042,00 800,00 232,00 4 050,00 Kaisa Hirvonen HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 300,00 26,00 326,00 Kaisa Sunela TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 2 924,00 52,00 2 976,00 Kaj Metsärinne TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 158,00 500,00 658,00 Kalle Aaltonen HELSINKI FINLAND Tukholmankatu 8 C N/A N/A 4 650,00 4 650,00 Kalle Mattila TURKU FINLAND PL 52 N/A N/A 85,00 700,00 146,00 931,00 Kari Eklund HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 1 400,00 1 400,00 Kari Möykkynen LAPPEENRANTA FINLAND Valto Käkelän katu 1 N/A N/A 222,00 222,00 Kari Puolakka LAPPEENRANTA FINLAND Valto Käkelän katu 1 N/A N/A 74,00 1 550,00 101,00 1 725,00 Kari Saarinen LAHTI FINLAND Keskussairaalankatu 7 N/A N/A 700,00 105,00 805,00 Karoliina Rasi OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 347,00 347,00 Katariina Suontama-Uusitalo VAASA FINLAND Hietalahdenkatu 2-4 N/A N/A 152,00 152,00 Kati Vääräniemi JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 1 122,00 3 390,00 4 512,00 Katja Korkatti KOKKOLA FINLAND Mariankatu 16-20 N/A N/A 765,00 2 551,00 3 316,00 Katja Marin KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 615,00 2 417,00 800,00 332,00 4 164,00 Katja Uljas TAMPERE FINLAND Teiskontie 35 N/A N/A 841,00 841,00 Katri Salin HÄMEENLINNA FINLAND Ahvenistontie 20 N/A N/A 17,00 17,00 Keijo Koivisto SEINÄJOKI FINLAND Kauppakatu 23 N/A N/A 800,00 447,00 1 247,00 Kirsi Juurinen JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 89,00 89,00 Kirsi Paalanen JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 60,00 60,00 Kirsi Taimen TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 223,00 223,00 Kirsti Jääskeläinen JOENSUU FINLAND Tikkamäentie 16 N/A N/A 350,00 1 384,00 1 734,00 Krista Vidqvist TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 1 500,00 22,00 1 522,00 Kristiina Kananen KAJAANI FINLAND Sotkamontie 13 N/A N/A 563,00 563,00 Lasse Ågren JOENSUU FINLAND Tikkamäentie 16 N/A N/A 455,00 1 656,00 2 111,00 Laura Pirilä TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 49,00 850,00 49,00 948,00 Laura Pusa KOTKA FINLAND Kotkantie 41 N/A N/A 298,00 298,00 Lea Yliherva KEMI FINLAND Kauppakatu 25 N/A N/A 516,00 516,00 Leena Paimela HELSINKI FINLAND Tenholantie 10 N/A N/A 765,00 1 943,00 850,00 76,00 3 634,00 Leena Tuomisto SEINÄJOKI FINLAND Hanneksenrinne 7 N/A N/A 253,00 253,00 Liisa Kröger KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 765,00 3 628,00 1 700,00 113,00 6 206,00 Louise Aaltonen TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 1 110,00 3 754,00 4 864,00 Maarit Turpeinen HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 400,00 149,00 549,00 Maarit Varis MIKKELI FINLAND Porrassalmenkatu 35-37 N/A N/A 200,00 200,00 Maarit Vuento TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 1 480,00 1 480,00 Maarit Wuorela TURKU FINLAND Maistraatinpolku 2 N/A N/A 600,00 63,00 663,00 Maija Eskola HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 350,00 1 207,00 1 557,00 Maija Mikkola LAHTI FINLAND Keskussairaalankatu 7 N/A N/A 976,00 1 227,00 2 203,00 Maija Peippo KOTKA FINLAND Kotkantie 41 N/A N/A 89,00 89,00 Maija Puurtinen-Vilkki TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 160,00 160,00 Maija-Liisa Krogerus OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 145,00 145,00 Mari Salmivuori LAHTI FINLAND Keskussairaalankatu 7 N/A N/A 575,00 1 060,00 1 635,00 Maria Huttunen JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 500,00 500,00 Maria Lapela TURKU FINLAND PL 52 N/A N/A 800,00 265,00 1 065,00 Maria Tengström KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 296,00 1 000,00 45,00 1 341,00 Marika Orava HÄMEENLINNA FINLAND Ahvenistontie 20 N/A N/A 1 050,00 14,00 1 064,00 Maris Keldrima MIKKELI FINLAND Vuorikatu 2 A 38 N/A N/A 135,00 135,00 Marita Nurmi JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 1 390,00 2 986,00 4 376,00 Maritsa Vesalainen LAHTI FINLAND Keskussairaalankatu 7 N/A N/A 54,00 54,00 Marja Hyöty TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 99,00 700,00 51,00 850,00 Marja Lindqvist JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 197,00 197,00

Marja Miettinen JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 500,00 110,00 610,00 Marja Pyörälä KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 455,00 1 656,00 2 111,00 Marja-Leena Keränen OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 765,00 2 685,00 3 450,00 Marja-Liisa Eloranta KUOPIO FINLAND Ajurinkatu 16 N/A N/A 1 172,00 1 172,00 Marja-Liisa Karjalainen-Lindsberg HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 3 N/A N/A 976,00 1 548,00 2 524,00 Marjatta Leirisalo-Repo HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 1 500,00 69,00 1 569,00 Marjukka Myllärniemi HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 2 650,00 501,00 3 151,00 Marjut Kauppila TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 455,00 1 691,00 2 146,00 Marjut Leidenius HELSINKI FINLAND Kasarmikatu 11-13 N/A N/A 1 600,00 161,00 1 761,00 Marjut Rintala TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 478,00 478,00 Markku Korpela TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 765,00 2 590,00 850,00 163,00 4 368,00 Markku Mali TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 765,00 2 310,00 3 075,00 Marko Lempinen HELSINKI FINLAND Kasarmikatu 11-13 N/A N/A 800,00 26,00 826,00 Marko Pesu JOENSUU FINLAND Kauppakatu 21 N/A N/A 800,00 155,00 955,00 Marko Vesanen TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 1 390,00 3 319,00 4 709,00 Markus Mäkinen OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 615,00 2 516,00 1 400,00 486,00 5 017,00 Matti Pietiläinen PORI FINLAND Sairaalantie 3 N/A N/A 7 850,00 457,00 8 307,00 Matti Rekiaro SEINÄJOKI FINLAND Kaivokatu 2 A 21 N/A N/A 139,00 139,00 Meri Övermark HUS FINLAND PL 160 N/A N/A 341,00 341,00 Merja Malin TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 1 200,00 1 200,00 Mervi Grip OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 217,00 217,00 Mervi Haapala LOHJA FINLAND Sairaalatie 8 N/A N/A 350,00 1 172,00 1 522,00 Mervi Jumppanen SEINÄJOKI FINLAND Hanneksenrinne 7 N/A N/A 158,00 158,00 Mervi Siekkinen TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 700,00 700,00 Micaela Hernberg HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 450,00 1 060,00 4 300,00 148,00 5 958,00 Miia Kallio HYVINKÄÄ FINLAND Sairaalankatu 1 N/A N/A 59,00 59,00 Miia Kärkkäinen KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 607,00 2 187,00 2 794,00 Mika Helste JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 1 070,00 2 051,00 3 121,00 Mikko Haapio HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 1 105,00 3 267,00 4 372,00 Mikko Loukovaara HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 2 N/A N/A 595,00 1 008,00 1 603,00 Mikko Vasala KAJAANI FINLAND Sotkamontie 13 N/A N/A 145,00 145,00 Minna Kyllönen OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 542,00 542,00 Minna Mononen JOENSUU FINLAND Tikkamäentie 16 N/A N/A 607,00 1 934,00 2 541,00 Minna Nyypyy PORI FINLAND Sairaalantie 3 N/A N/A 2 582,00 2 582,00 Minna Purokivi KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 800,00 536,00 1 336,00 Minna-Maija Grönlund TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 73,00 850,00 58,00 981,00 Nadezda Ivanova SEINÄJOKI FINLAND Hanneksenrinne 7 N/A N/A 698,00 698,00 Niina Paunu TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 615,00 2 361,00 700,00 3 676,00 Nina Huttunen JOENSUU FINLAND Tikkamäentie 16 N/A N/A 470,00 2 943,00 3 413,00 Nina Mattsson HÄMEENLINNA FINLAND Ahvenistontie 20 N/A N/A 475,00 892,00 1 367,00 Norbert Zavilla KOTKA FINLAND Kotkantie 41 N/A N/A 28,00 28,00 Olga Marjoniemi KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 765,00 2 610,00 3 375,00 Olga Maslennikova TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 89,00 89,00 Olga Veijalainen VAASA FINLAND Hietalahdenkatu 2-4 N/A N/A 475,00 475,00 Olli Carpen KAARINA FINLAND Kiesikatu 4 N/A N/A 922,00 2 559,00 3 481,00 Olli-Pekka Seppälä TURKU FINLAND PL 52 N/A N/A 626,00 626,00 Outi Kuittinen OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 304,00 800,00 177,00 1 281,00 Outi Reunanen TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 900,00 160,00 1 060,00 Paul Nyandoto TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 159,00 159,00 Paula Halonen TURKU FINLAND PL 52 N/A N/A 13,00 13,00 Paula Vähäsalo OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 604,00 425,00 41,00 1 070,00 Pauli Karhapää KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 350,00 1 383,00 1 733,00 Peeter Karihtala OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 962,00 3 800,00 110,00 4 872,00 Pekka Hannonen JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 177,00 11 450,00 1 448,00 13 075,00 Pekka Vuotikka SALO FINLAND PL 86 N/A N/A 887,00 3 074,00 3 961,00 Petri Nokisalmi TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 699,00 1 798,00 2 497,00 Petri Reinikainen TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 699,00 1 885,00 2 584,00 Petteri Arstila HELSINKI FINLAND Tukholmankatu 8 C N/A N/A 600,00 600,00 Pia Isomäki TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 77,00 3 500,00 125,00 3 702,00 Pirjo Honkanen TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 137,00 137,00 Pirjo Marjamäki LOIMAA FINLAND PL 17 N/A N/A 71,00 71,00 Pirjo Murto HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 600,00 600,00 Pirkko Kellokumpu-Lehtinen TAMPERE FINLAND Biokatu 6 N/A N/A 470,00 6 732,00 1 000,00 728,00 8 930,00 Päivi Auvinen KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 439,00 439,00 Päivi Pakarinen HELSINKI FINLAND Laivurinkatu 29 N/A N/A 1 095,00 1 095,00 Päivi Rautava TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 300,00 18,00 318,00 Päivi Schenk KOTKA FINLAND Kotkantie 41 N/A N/A 350,00 1 366,00 1 716,00 Raija Kallio OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 850,00 1 378,00 3 550,00 638,00 6 416,00 Reetta Arima OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 475,00 475,00 Reetta Piili TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 89,00 89,00 Reino Raninen ÄHTÄRI FINLAND Sairaalantie 4 E N/A N/A 437,00 437,00 Reita Nyberg TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 475,00 475,00 Riikka Huuhtanen HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 455,00 1 595,00 2 050,00 Riikka Nevala HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 800,00 800,00 Riina Sonkkila TURKU FINLAND PL 52 N/A N/A 286,00 286,00 Riitta Heikkilä LOHJA FINLAND Sairaalatie 8 N/A N/A 765,00 2 143,00 2 908,00 Riitta Kokko HÄMEENLINNA FINLAND Ahvenistontie 20 N/A N/A 83,00 83,00 Riitta Komulainen RIIHIMÄKI FINLAND Kontiontie 77 N/A N/A 887,00 2 934,00 3 821,00 Riitta Kurttila VAASA FINLAND Hietalahdenkatu 6 N/A N/A 145,00 145,00 Riitta Merilahti-Palo TURKU FINLAND Olavintie 2 N/A N/A 145,00 145,00 Riitta Mäkitaro OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 347,00 700,00 326,00 1 373,00 Riitta Niittyvuopio HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 455,00 1 513,00 1 968,00

Risto Tertti TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 200,00 1 260,00 1 460,00 Rita Janes HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 800,00 800,00 Saku Luukkainen HAUKIPUDAS FINLAND Simppulantie 15 N/A N/A 449,00 449,00 Samuli Saarni HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 300,00 300,00 Sari Pitkänen HUS FINLAND PL 160 N/A N/A 575,00 1 100,00 1 400,00 37,00 3 112,00 Sari Suvanto TURKU FINLAND PL 52 N/A N/A 865,00 865,00 Sari Åman OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 794,00 794,00 Satu Mäkelä TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 500,00 181,00 681,00 Satu Tiainen KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 246,00 246,00 Seija Grenman TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 726,00 1 101,00 1 827,00 Seija Mansikkamäki SEINÄJOKI FINLAND Hanneksenrinne 7 N/A N/A 1 255,00 3 453,00 4 708,00 Seppo Ojanen LAHTI FINLAND Keskussairaalankatu 7 N/A N/A 1 110,00 3 667,00 4 777,00 Shirley Johnson OULU FINLAND Kajaanintie 50 N/A N/A 466,00 834,00 1 300,00 Sirkku Jyrkkiö TURKU FINLAND PL 52 N/A N/A 976,00 1 542,00 1 600,00 118,00 4 236,00 Sirkku Sartoneva TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 600,00 101,00 701,00 Sirpa Leppä HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 976,00 1 548,00 5 850,00 329,00 8 703,00 Sirpa Salomaa ROVANIEMI FINLAND Ounasrinteentie 22 N/A N/A 463,00 463,00 Siru Mäkelä HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 1 850,00 15,00 1 865,00 Soile Salomäki TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 800,00 11,00 811,00 Sonja Aho TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 89,00 500,00 589,00 Susanna Grönroos TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 N/A N/A 2 100,00 115,00 2 215,00 Susanna Mannisto HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 2 500,00 26,00 2 526,00 Susanna Sihvonen TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 68,00 68,00 Suvi Ilmonen HELSINKI FINLAND Topeliuksenkatu 5 N/A N/A 700,00 21,00 721,00 Synnöve Staff TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 475,00 858,00 1 333,00 Taneli Saariaho TURKU FINLAND PL 52 N/A N/A 850,00 161,00 1 011,00 Tanja Länsman ROVANIEMI FINLAND Ounasrinteentie 22 N/A N/A 475,00 1 244,00 1 719,00 Taru Kuittinen KUOPIO FINLAND Microkatu 1 N/A N/A 2 250,00 2 250,00 Taru Rautiainen KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 277,00 277,00 Tea Heiskanen SAVONLINNA FINLAND PL 111 N/A N/A 58,00 58,00 Terhi Remes-Pakarinen KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 765,00 2 730,00 3 495,00 Tiina Julin TURKU FINLAND Kaskenkatu 13 N/A N/A 30,00 30,00 Tiina Raivio TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 976,00 1 671,00 2 647,00 Tiina Tuomisto-Huttunen KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 699,00 1 941,00 2 640,00 Timo Malmi SEINÄJOKI FINLAND Hanneksenrinne 7 N/A N/A 240,00 240,00 Timo Möttönen TURKU FINLAND Yliopistonkatu 20 N/A N/A 146,00 9 300,00 1 498,00 10 944,00 Timo Pietiläinen JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 262,00 262,00 Timo Timonen JOENSUU FINLAND Kauppakatu 21 N/A N/A 89,00 89,00 Toini Uutela ROVANIEMI FINLAND Ounasrinteentie 22 N/A N/A 324,00 324,00 Tom Kaunismaa MARIEHAMN FINLAND Doktorsvägen 1 N/A N/A 1 612,00 6 962,00 8 574,00 Tom Pettersson HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 1 015,00 1 324,00 700,00 3 039,00 Tuomas Rannio JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 N/A N/A 557,00 557,00 Tuomas Rosberg HÄMEENLINNA FINLAND Ahvenistontie 20 N/A N/A 34,00 34,00 Tuomo Rantanen KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 N/A N/A 715,00 2 455,00 3 170,00 Tuomo Valdemar Alanko HELSINKI FINLAND Saukonpaadenranta 2 N/A N/A 600,00 600,00 Tuula Lehtinen TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 1 390,00 3 202,00 4 592,00 Tytti Ahola HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 470,00 2 780,00 3 250,00 Ulla Karhunen-Enckell TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 700,00 41,00 741,00 Ulpu Tervashonka ROVANIEMI FINLAND Ounasrinteentie 22 N/A N/A 378,00 378,00 Veli-Jukka Anttila HELSINKI FINLAND Tynnyrintekijänkatu 1C N/A N/A 500,00 500,00 Veli-Matti Kähäri TURKU FINLAND PL 52 N/A N/A 232,00 700,00 932,00 Vesa Lindström HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 895,00 1 898,00 2 793,00 Ville Artto HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 N/A N/A 470,00 1 821,00 2 291,00 Ville Varmavuo KOTKA FINLAND Kotkantie 41 N/A N/A 800,00 115,00 915,00 Vladlena Vinograi TAMPERE FINLAND PL 2000 N/A N/A 145,00 145,00 YHTEENVETOMUOTOINEN JULKISTAMINEN - (kun tietoja ei juridisista syistä voida julkistaa yksilötasolla) Vastaanottajien taloudellisten etuuksien kokonaissumma N/A N/A 22 708,00 88 098,00 121 965,00 12 206,00 244 977,00 Vastaanottajien lukumäärä N/A N/A 27 83 48 38 Montako prosenttia kaikista vastaanottajista ei antanut suostumustaan julkistamiselle? N/A N/A 21,60 % 26,95 % 30,00 % 31,67 % N/A YKSILÖTASOINEN JULKISTAMINEN - yksi rivi/terveydenhuollon organisaatio (t.s. kaikki taloudelliset etuudet yhden vuoden aikana yhdelle vastaanottajataholle summataan; yksilöidyt euromääräiset summat voidaan pyynnöstä esittää vastaanottajalle ja/tai viranomaiselle) Auria Biopankki TURKU FINLAND Kiinanmyllynkatu 8 20 000,00 20 000,00 Etelä-Karjalan ks Syöpätaudit LAPPEENRANTA FINLAND Valto Käkelän katu 1 570,00 570,00 Gynekologisen kirurgian seura ry VANTAA FINLAND Kilterinkulma 2 3 000,00 3 000,00 HYKS Elinsiirto-ja maksakirurgi HELSINKI FINLAND Kasarmikatu 11-13 10 000,00 6 038,00 16 038,00 HYKS Meilahden Kolmiosa Dialyys HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 768,00 768,00 HYKS Meilahden Kolmiosa HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 12 812,00 12 812,00 Hematol HYKS Meilahden Kolmiosa HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 704,00 704,00 Reumapk HYKS naistentaudit ja synnytys HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 2 1 137,00 1 137,00 Hyks Sydän- ja keuhkokeskus HELSINKI FINLAND Tynnyrintekijänkatu 1C 2 480,00 2 480,00 HYKS Syöpäkeskus HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 10 782,00 10 782,00 HYKS-Instituutti HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 8 268,00 89 548,00 89 816,00 Hyvinkään sairaala HYVINKÄÄ FINLAND Sairaalankatu 1 943,00 943,00 IAP International Academy of HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 3 C 900,00 900,00 Pathology Iisalmen sairaala IISALMI FINLAND PL 131 823,00 823,00 Kanta-Hämeen ks Hml Onkologia HÄMEENLINNA FINLAND Ahvenistontie 20 1 424,00 1 424,00 Keski-Pohjanmaan ks Sisätaudit KOKKOLA FINLAND Mariankatu 16-20 605,00 605,00 Keski-Pohjanmaan shp KOKKOLA FINLAND Mariankatu 16-20 682,00 682,00 Keski-Suomen ks Naistentaudit ja JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 4 543,00 4 543,00 synnyty

Keski-Suomen ks Reumataudit JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 2 780,00 2 780,00 Keski-Suomen ks Silmätaudit JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 345,00 345,00 Keski-Suomen ks Sisätautien os JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 1 736,00 1 736,00 Keski-Suomen ks Syöpätaudit JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 2 354,00 2 354,00 Keski-Suomen shp JYVÄSKYLÄ FINLAND Keskussairaalantie 19 180,00 180,00 Kymenlaakson ks Syöpätaudit KOTKA FINLAND Kotkantie 41 586,00 586,00 KYS Dialyysiosasto KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 786,00 786,00 KYS Keuhkosairaudet KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 41 997,00 41 997,00 KYS Reumapkl KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 377,00 377,00 KYS Sydänkeskus KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 913,00 913,00 KYS Syöpätaudit KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 5 661,00 5 661,00 Lapin keskussairaala ROVANIEMI FINLAND Ounasrinteentie 22 2 719,00 2 719,00 Lapin ks Keuhkosairaudet ROVANIEMI FINLAND Ounasrinteentie 22 709,00 709,00 Lapin ks Naistentaudit ja synny ROVANIEMI FINLAND Ounasrinteentie 22 1 228,00 1 228,00 Lohjan sairaala LOHJA FINLAND Sairaalatie 8 1 896,00 1 896,00 LOUNAIS-SUOMEN TAMPERE FINLAND Hämeenkatu 5 A 744,00 744,00 SYÖPÄYHDISTYS Terveydenhuollon organisaatiot Meilahden sa nefrologian klinkka HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 4 006,00 4 006,00 MUSA ry TAMPERE PL 2000 1 080,00 1 080,00 Nordic Lymphoma Group TURKU FINLAND Hämeentie 11 3 743,00 3 743,00 OYS Keuhkosairaudet OULU FINLAND Kajaanintie 50 932,00 932,00 OYS Munuaispkl OULU FINLAND Kajaanintie 50 2 177,00 2 177,00 OYS naistentaudit OULU FINLAND Kajaanintie 50 2 225,00 2 225,00 OYS Synnytys ja naistentaudit OULU FINLAND Kajaanintie 50 654,00 654,00 Pirkanmaan shp TAMPERE FINLAND PL 2000 1 500,00 1 500,00 Pohjois-Karjalan ks Reumatologia JOENSUU FINLAND Tikkamäentie 16 500,00 500,00 Pohjois-Karjalan ks Sisätaudit JOENSUU FINLAND Tikkamäentie 16 219,00 219,00 1 1 Pohjois-Pohjanmaan shp OULU FINLAND PL 10 1 334,00 1 334,00 Pohjois-Savon shp KUOPIO FINLAND Puijonlaaksontie 2 253,00 253,00 Pohjois-Suomen terveydenhuollon PIEKSÄMÄKI FINLAND Myllykatu 12 25 000,00 25 000,00 tukisäätiö Satakunnan ks Naistentaudit PORI FINLAND Sairaalantie 3 940,00 940,00 Suomen Gynekologiyhdistys SGY TURKU FINLAND PL 52 000,00 000,00 2 2 Suomen Hematologiset hoitajat ry TURKU FINLAND Yrityksentie 6 2 400,00 2 400,00 Suomen Hematologiyhdistys HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 400,00 4 400,00 4 Suomen Ihotautilääkäriyhdistys HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 17 456,00 17 456,00 Suomen lymfoomaryhmä HELSINKI FINLAND Haartmaninkatu 4 793,00 793,00 Suomen Melanoomaryhmä ry HUS FINLAND PL 180 3 000,00 3 000,00 Suomen MS-Hoitajat ry MASKU PL 15 6 000,00 6 000,00 Suomen Nefrologiyhdistys HUS FINLAND PL 263 2 000,00 2 000,00 Suomen Neurologinen Yhdistys KUOPIO FINLAND PL 1777 10 400,00 10 400,00 Suomen Onkologiayhdistys ry HUS FINLAND PL 180 17 855,00 17 855,00 Suomen Plastiikkakirurgiayhdistys HELSINKI PL 41 2 000,00 2 000,00 Suomen Reumahoitajayhdistys ry HEINOLA FINLAND Ilmarinkatu 12 1 600,00 1 600,00 Suomen Reumatologinen yhd TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 6 943,00 7 943,00 4-8 4-8 PL 52 1 000,00 Suomen Rintasyöpäryhmä ry TAMPERE FINLAND Torpparintie 9 1 000,00 5 400,00 6 400,00 Suomen Sisätautilääkärien OULU FINLAND PL 20 10 000,00 10 000,00 yhdistys Suomen Suolistosyöpäyhdistys TAMPERE FINLAND Hämeenkatu 5 A 3 000,00 3 000,00 Suomen Syöpäpotilaat TAMPERE FINLAND Hämeenkatu 5 A 10 000,00 10 000,00 Suomen Syöpäsairaanhoitajat ry TURKU FINLAND Papinsaarenkatu 3 10 136,00 10 136,00 TAYS Syöpätaudit TAMPERE FINLAND PL 2000 2 609,00 2 609,00 Turun Naistenklinikan Tuki ry TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 2-4 2 000,00 2 000,00 TYKS Gastrokirurgia ja Urologia TURKU FINLAND PL 52 1 543,00 1 543,00 TYKS Hematologia TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 4 722,00 4 722,00 TYKS Naistenklinikka TURKU FINLAND Kiinamyllynkatu 4-8 5 242,00 5 242,00 TYKS Paimion sairaala TURKU FINLAND Kiinanmyllynkatu 4-8 1 368,00 1 368,00 TYKS T-sairaala Syöpäklinikka TURKU FINLAND PL 52 6 200,00 10 754,00 16 954,00 Vaasan ks Onkologia VAASA FINLAND Hietalahdenkatu 2-4 1 205,00 1 205,00 YHTEENVETOMUOTOINEN JULKISTAMINEN - (kun tietoja ei juridisista syistä voida julkistaa yksilötasolla) Vastaanottajien taloudellisten etuuksien kokonaissumma 2 190,00 2 190,00 Vastaanottajien lukumäärä 1 Montako prosenttia kaikista vastaanottajista ei antanut suostumustaan julkistamiselle? 0,00 % 0,00 % 100,00 % N/A T&K YHTEENVETOMUOTOINEN JULKISTAMINEN Tutkimukseen ja tuotekehitykseen liittyvät taloudelliset etuudet tulee julkistaa yhteenvetomuotoisesti kokonaissummina 1 897 119,00 3 079 670,00