Hetki aikaa SYYSesite 2013
sisällys: esipuhe...3 seurakunta palvelee...6 7 lapset ja perheet...10 11 koululaiset ja nuoret..12 13 messut ja hartaudet...16 17 musiikki...18 19 pienryhmät...22 26 vapaaehtoistyö...27 diakonia...30 31 tapahtumakalenteri...32 35 toimipisteet...36 37 Yhteystiedot...38 39 Mitä? Missä? Milloin? Ajantasaiset tiedot seurakunnan toiminnasta löydät tapahtumakalenterista www.espoonseurakunnat.fi Koottu vain osa sekä viikoittain kotiinjaetusta toiminnasta essestä. käy kurkkaamassa verkkosivuilla! TAITTO JA TEKSTIT: Laura Vähäsarja. VALOKUVAT: s. 3 Satu Nyström, seurakunnan kuva-arkisto, Vastavalo ja Rodeo. PAINETTU Erwekossa 8/2013. jäsenten jäseniä Jalat tömisyttävät lattiaa, kädet hivelevät virsikirjaa ja kirkonpenkin puista pintaa. Sormilla tekisi mieli mennä painelemaan urkujen koskettimia. Kun lapsi tulee kirkkoon, hän tulee sinne koko kropalla. Kun me aikuiset valumme kirkkoon tai muihin tilaisuuksiin, välillä tuntuu, että vain pää tulee mukana. Meidät on kuitenkin kutsuttu kirkkoon ihan kokonaisina. Apostoli Paavali opettaa sen, minkä lapset oivaltavat ilman opetustakin. Hän kutsuu meidät koko keholla palvelemaan Jumalaa. Paavali sanoo, että me, seurakunta, olemme jo itsessämme ruumis, Kristuksen ruumis. Vertauskuva seurakunnasta Kristuksen ruumiina pitää sisällään suuren arvostuksen kehoa ja sen eri jäseniä kohtaan. Mitä kaikkea keho voikaan omilla jäsenillään tehdä. Jokaisella ruumiinjäsenellä on oma paikkansa ja tärkeä tehtävä koko kehon eli seurakunnan hyväksi. Milloin sinä viimeksi katsoit itseäsi peilistä iloiten omasta kehostasi? Käsistä, jotka ovat tehneet paljon? Silmistä, jotka ovat nähneet ja valvoneet? Jaloista, jotka ovat vieneet ja tuoneet? Sinä olet lahja! Seurakunnassa on sinulle paikka. Pohjimmiltaan kristinusko suhtautuu myönteisesti kehoomme. Niin myönteisesti, että Jumala tuli yhdeksi meistä, ruumiillistui keskellemme. Kyllä Jeesus tietää, miltä tuntuu olla ihminen. Miltä tuntuu olla äidin sylissä, muiden pilkattavana, yksin tai muiden ympäröimänä. Tämän Kristuksen ruumiin, seurakunnan yhteyteen sinut on kasteessa otettu. Nuorena ja vanhana, väsyneenä ja virkeänä, sairaana ja terveenä sinun kehosi on lahja. Se on sinun lahjasi ja se on Jumalan lahja! Laura Vähäsarja, Leppävaaran seurakunnan tiedottaja 2 3
Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi. 1. Moos 1:27 5
seurakunta palvelee ALUSTA LOPPUUN Leppävaaran seurakunta haluaa kulkea sinun ja läheistesi rinnalla elämän arjessa ja juhlassa: lapsen syntyessä, naimisiin mennessä ja läheisen kuoleman kohdatessa. Tämän vuoden alusta Espoon seurakuntien palvelukeskus on hoitanut kirkollisten toimitusten varauksia ja järjestelyjä. Kun siis suunnittelet perheen juhlia: häitä, ristiäisiä tai hautajaisia, ota yhteyttä palvelukeskukseen. Palvelukeskuksessa päivystää pappi joka arkipäivä. Kun toivot oman seurakunnan pappia tai muuta työntekijää käymään kotonasi, osallistumaan syntymäpäiväjuhlaasi tai siunaamaan uuden kotisi, ota yhteyttä suoraan Leppävaaran seurakunnan omaan palvelunumeroon: 09 8050 5000. Espoon seurakuntien palvelukeskus ma pe klo 8 15 Kirkkokatu 1, 02770 Espoo / PL 200, 02771 Espoo varauspalvelut (kaste, vihkiminen ja hautaan siunaaminen): (09) 8050 2601 palvelukeskus.espoo@evl.fi hautapalvelut: (09) 8050 2200, fax 09 256 7212, hautatoimisto.espoo@evl.fi päivystävä pappi: 09 8050 2602 Rekisteripalvelut (virkatodistukset ja sukuselvitykset): (09) 8050 2600 palvelukeskus.espoo@evl.fi Leppävaaran seurakunta ma pe klo 9 15 (09) 8050 5000 leppavaaranseurakunta@evl.fi www.espoonseurakunnat.fi fax: 09 8531083 Leppävaaran seurakunta on myös Facebookissa! Leppävaaran kirkko Veräjäkallionkatu 2, 02650 Espoo ma pe klo 10 18 (09) 8050 5531 papin puhelin ma pe klo 12 21 (09) 8050 5562 pappi sellossa pe klo 15 17 Diakonian palveluaika ma klo 10 12 (09) 8050 5522 ja 050 432 9318 os. Alberganesplanadi 1. 6 7
-- mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen. Ps. 8:5 8
lapset ja perheet Leppävaaran seurakunta on lapsirikas. Vuosittain kasteen saa noin 400 lasta. Myös seurakunnan lasten ja perheiden toiminta on vilkasta. Uutun perhekahviloissa käy parhaimmillaan 80 aikuista ja lasta viikoittain. Valinnanvaraa perheille on niin Yksin- ja yhteishuoltajien olkkarista muskariin ja vanhemmuuden tukiryhmään. Tutustu ja tule mukaan! VAUVAKERHOSSA ensimmäisen lapsensa saaneet vanhemmat voivat tavatava toisiaan vauva kainalossa. Keskustelua vanhemmuudesta ja vauvan kasvusta. Tarjolla pieni suolainen välipala. Arkissa ma klo 13 15. Alk. 19.8. Leppävaaran kirkolla ti klo 12 14. Alk. 20.8. PERHEKERHOSSA lapset saavat leikkiä lastenohjaajien hoidossa ja vanhemmat jutella keskenään perheen arjen ja pyhän tärkeistä asioista. Hartaushetki noin klo 9.30. Ti klo 9 11 Leppävaaran kirkolla. Alk. 20.8. Ke klo 9 11 Karakappelissa. Alk. 21.8. To klo 9 11 KilonRistissä. Alk. 22.8. PERHEKAHVILAAN voi piipahtaa oman aikataulun mukaan. Siellä on mahdollisuus istahtaa hetkeksi kahvittelemaan, tavata tuttuja ja löytää uusia tuttavuuksia niin perheen pienille kuin isoille. Ma klo 9 11.30 Arkissa. Alk. 19.8. To klo 9 11.30 Uutussa. Alk 22.8. Pe klo 9 11.30 Uutussa. Alk. 23.8. ARKIN PAJA on lempeä tapa aloittaa lapsiperheen lauantai. Tarjolla sopivassa suhteessa hartautta ja yhdessä tekemistä. Makea välipala. Hartaus noin klo 11.30. La klo 10 13 Arkissa. Alk. 7.9. YKSIN- JA YHTEISHUOLTAJIEN OLOHUONE katkaisee arkiviikon ja antaa tilaisuuden hengähtää ja nauraa yhdessä muiden samanlaisessa elämäntilanteessa olevien kesken. Iltapala. Mukana lastenhoitaja. Lopuksi hartaus. Kerran kuukaudessa to klo 17.30 19 Leppävaaran kirkon Olotilassa. Ohjaaja diakoni Harriet Lohikari. (22.8., 19.9., 17.10., 7.11. ja 12.12.) PÄIVÄKERHO on kirkon perinteistä varhaiskasvatusta 3 5-vuotiaille. Kerhot kokoontuvat aamupäivisin 1 3 kertaa viikossa 2 3 tuntia kerrallaan. Vapaita paikkoja voi kysyä kauden aikana kerhopisteistä. MUSIIKKILEIKKIKOULU Vauvamuskarit (0 1-v.), sisarusryhmät (0 4-v.) ja leikkiryhmät (3 6-v.) kokoontuvat kerran viikossa Leppävaaran kirkolla, KilonRistissä ja Lasten kappeli Arkissa. Vapaita paikkoja voi kysellä muskariope Essi Nyyssöseltä, 040 559 1489. VIITTOMAKIELINEN PERHEKERHO on avoin perhekerho viittomakielisille perheille. Parillisten viikkojen pe klo 9.30 12 Lasten kappeli Arkissa. Kuurojen diakoni Helena Rakemaa, 040 531 1002. Alk. 9.8. VANHEMMUUDEN HAASTEISSA -RYHMÄ Vanhemmuuden haasteissa -vertaistukiryhmä kokoontuu kahdeksan kertaa. Ryhmässä käytetään työvälineenä Vanhemmuuden palikoita. Tied. ja ilm. diakonissa Sari Aroheikki, 040 539 7191 tai sari.aroheikki@ evl.fi. Ti klo 18 KilonRistissä. Alk. 27.8. Isä-lapsi leiri 1. 3.11. Hilan leirikeskuksessa. Tied. ja ilm. nuorisotyönohjaaja Pasi Härkönen, 040 742 8119. 10 11
TÄHÄN TULEE KUVA NUORISTA! koululaiset ja nuoret Varhaisnuoret lapsille ja perheille ja nuoret Tyttöjen ja poikien parkit Iltapäivätoimintaa 2. 6.-luokkalaisille. Yhteistä tekemistä, välipalaa ja Leppävaaran seurakunnan koululaiset ja nuoret saavat elokuussa hartaus. uuden nuortentila Siiven Sellon Ti klo 13 16 Uutussa. (10.9. 3.12.) kupeeseen entiseen kirkkoherranvirastoon, Alberganesplanadi 1. To klo 13 16 Siivessä. (12.9. Ke klo 13-16 Kilonristissä. (11.9. 4.12.) 5.12.) Piispa Tapio Luoma siunaa nuorten Siiveksi ristimän tilan käyttöön ke 21.8. Siiven avajaisviikkoja vietetään 19.8. 23.8. Ks. ohjelma viereiseltä sivulta. Leppävaaran seurakunnan nuorisotyön sydän sykkii jatkossa Siivessä. Siiven yläkerrasta 2. kerroksesta tavoitat myös seurakunnan nuorisotyöntekijät. Erilaisia koululaisten kerhoja ja iltapäiväparkkeja järjestetään edelleen myös muissa seurakunnan toimipisteissä. Niihin ja koko koululaisten ja nuorten toimintaan voit tutustua tarkemmin osoitteessa www.lenu.fi. tyttöjen ja poikien syysleirit 4. 6. -luokkalaisille 20. 22.9. Velskolan kartanossa. Ilm. viim. 1.9. www.lenu.fi/lapset. 1. 3. -luokkalaisille 18. 20.10. Velskolan Väentuvassa. Ilm. viim. 29.9. www.lenu.fi/lapset. Leirien hinta 35 sisältää yhteiskuljetuksen ja täysihoidon. AVOIN NUORTEN ILTA Pelailua, oleilua ja kavereiden tapaamista. Ti klo 18 21 Siivessä. Alk. 27.8. Pe klo 18 23 Siivessä. Alk. 30.8. SAAPAS jalkautuu kadulle perjantaiiltaisin. Nettisaapas päivystää joka ke klo 18 21 Suomi24.fi:ssa. LEPUSKI-BÄNDI Alk. 29.8. 15 25 -vuotiaille soittajille ja laulajille tarkoitettu bändi harjoittelee messuja ja muita nuorten tapahtumia varten to klo 18.30 Leppävaaran kirkon bändikämpällä. Tied. Outi Noponen. UNELMAPANTTERIT Lievästi kehitysvammaisten 12 16-vuotiaiden nuorten ryhmä. Kerran kuukaudessa to klo 17 19 Siivessä. Tied. Meri Saarinen. NIPPANAPPA kerho alakouluikäisille autismin kirjon lapsille. Su klo 13.30 15.30 Leppävaaran kirkon takkahuoneessa. (8.9., 29.9., 20.10., 10.11., 24.11. ja 15.12.) SIIPI AUKEAA! SIUNAUSTA JA KOMIIKKAA Ke 21.8. klo 17 19. Koomikko Mikko Vaismaa ja piispa Tapio Luoma. TYTTÖJEN JA POIKIEN PARKKI 2. 6. -luokkalaisille to 22.8. klo 13 16. PERJANTAIBILEET Pe 23.8. klo 15 23. Hengailua, rap-yhtye Pastorit ja house band. 12 13
Sävelhetki Minun ruumiin Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu. 15
messut ja hartaudet Seurakunta on olemassa, jotta voisimme kohdata Jumalan ja toinen toisemme. Jokaviikkoiset jumalanpalvelukset ovat pyhitettyjä tälle kohtaamiselle. Niissä Jumala hoitaa meitä salatatulla tavallaan. Ehtoollisella Jeesus antaa leivässä ja viinissä meille itsensä kokonaan ja yhdistää meidät toinen toisiimme. Messussa me saamme sitä, mitä kipeimmin tarvitsemme: anteeksiantoa ja armoa elämäämme. Rukouksessa me voimme kohdata Jumalan mistä tahansa elämäntilanteesta käsin: kiittäen, pyytäen, kysyen, uhmaten tai surren. SUNNUNTAIN MESSU ja kirkkokahvit Joka su klo 10 Leppävaaran kirkossa. Parillisten viikkojen su klo 12 Karakappelissa. tuomasmessu ja iltatee Su 22.9. ja 17.11. klo 17 Leppävaaran kirkossa. Tuomasmessu toteutetaan monen vapaaehtoisen voimin. Tied. Merja Alanne, 050 347 2548. hiljainen aamurukous Pe klo 7.45 8.45 KilonRistissä. Hiljainen aamurukous on vapaaehtoisten järjestämä hartaushetki. Tarjolla aamukahvi tai -tee. Ehtoollinen kerran kuukaudessa. varttuneen väen messu To 12.9. ja to 12.2. klo 12 Leppävaaran kirkossa. Varttuneen väen messut aloittavat ja päättävät varttuneen väen toiminnan kerhoineen. Jokaisen messun jälkeen nautitaan yhteinen lounas (3 ) seurakuntasalissa. Ehtookellot-messu Parittomien viikkojen la klo 18 Karakappelissa. Hiljaista rukousta, Taizé-lauluja ja ehtoollinen. Kappeli auki hiljentymistä varten ja pappi paikalla klo 17. Alk. 28.9. Jeesuksen Kristuksen ruumis, sinun puolestasi annettu. Hän liittää yhteen koko ruumiin ja pitää sitä koossa kaikkien jänteiden avulla, kunkin jäsenen toimiessa oman tehtävänsä mukaan ja näin ruumis kasvaa ja rakentuu rakkaudessa. Ef 4:16 Lectio divina -raamattumietiskely Parittomien viikkojen ke klo 10 12 Karakappelissa. Hiljaisuutta, rukousta, oman itsen kohtaamista sekä evankeliumitekstin hiljaista mietiskelyä. Ohjaajat Eero Voutilainen ja Merja Alanne. (11.9 4.12.) 16 17
diakonia musiikkia Leppävaaran seurakunnassa voit kokea musiikin koko kirjon. Konsertit kutsuvat sinua kuulemaan ja nauttimaan. Kuoroissa voit löytää musisoinnin ja laulamisen ilon. KUOROT aloittavat toimintansa viikolla 36. Kuoro kaikille Parillisten viikkojen ke klo 18.30 19.45 Leppävaaran kirkolla. Kaiken-ikäisten kuoro, jossa ei laulutaitovaatimuksia, sitoutumiseikä esiintymispakkoa! Outi Noponen. Kirkkokuoro To klo 10 12 Leppävaaran kirkolla. Kuoro avustaa säännöllisesti messuissa ja esiintyy myös seurakunnan muissa tilaisuuksissa. Kullervo Latvanen. Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro To klo 18 21 Leppävaaran kirkolla. Kuoro konsertoi säännöllisesti ja osallistuu seurakunnan jumalanpalveluselämään. Kullervo Latvanen. Lauluyhtye Vielä nimetön naislauluyhtye aloittaa toimintansa syksyllä. Olisitko sinä kiinnostunut tuoreesta ja raikkaasta musiikista stemmoissa laulettuna? Outi Noponen. Iltasoitto: Laulajien ilta Su 27.10. Musiikkiopisto Juvenalian laulumusiikin opiskelijat, Tuuli Takkala, piano. Avonia -musiikkiopiston oppilaskonsertti Su 24.11. MUSIIKKIA KYNTTILÄN VALOSSA -KONSERTTISARJA Marraskuun tiistai-iltoina klo 19 Leppävaaran kirkossa. PanChromatics Ti 5.11. PanChromatics -soitinyhtye. Joht. Stefan Stanciu, panhuilu. Lapsikuorot Ke klo 15.45 16.30 7 10 -vuotiaat ja klo 16.30 17.30 11-vuotiaat ja sitä vanhemmat Lasten kappeli Arkissa. Outi Noponen. ILTASOITTO Joka kuun viimeinen sunnuntai klo 18 Leppävaaran kirkossa. Osmo palmu, kitara Su 29.9. Sibeliuksen helmiä Ti 12.11. Jussi Makkonen, sello, Nazig Azezian, piano. Leppävaaran Kirkon Kamarikuoron 20-vuotisjuhlakonsertti Ti 19.11. Johtaa Kullervo Latvanen. J.S.Bachin motetit Puro-Ensemble Ti 26.11. 32 18 19
KORVAA KOKO KROPPA KUVALLA ILOINEN KUVA OLEMME KAIKKI YHDESSÄ! ERIKOKOISET JA ERI IKÄISET ERI IKÄISET YHDESSÄÄ!!!!!! Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen. 1 Kor. 12:27 20
ryhmiä Pienryhmät Leppävaaran seurakunta on keskisuuri seurakunta. Seurakuntaamme kuuluu noin 26 000 jäsentä. Yksi hyvä tapa löytää paikkansa näin isossa yhteisössä on osallistua sen pienryhmiin. Seurakunnassamme toimii parikymmentä erilaista aikuisten pienryhmää. Ryhmiä vetävät sekä vapaaehtoiset että seurakunnan työntekijät. Olet tervetullut tutustumaan ryhmiin milloin tahansa kauden aikana. Monelle omasta pienryhmästä on tullut tuttu ja rakas paikka, joka on kulkenut mukana elämässä vuosia. Ryhmät eivät kuitenkaan vaadi sitoutumista. Mukaan voi tulla itselleen sopivalla tapaamistiheydellä. Osa ryhmistä on myös kestoltaan rajattuja esimerkiksi yhden kerran tai kauden mittaisia. LIIKETTÄ JA LUOVUUTTA HEPREALAISET TANSSIT Alk. 26.9. Parittomien viikkojen to klo 18 19.30 KilonRistissä. Opettajana toimii Joel Yliluoma. Ensimmäinen kerta 2. Kurssin kokonaishinta noin 20 riippuen osallistujamäärästä. Maksetaan toisella harjoituskerralla. Kurssimaksuilla tuetaan yhteisesti valittavaa lähetyskohdetta. Tied. ja ilm. viim. 20.9. Else Leino, 040 023 5944, else-maj.leino@luukku.com. RUNORYHMÄ Alk. 3.9. Parillisten viikkojen ti klo 18 20 Karakappelissa. Runo tuo elämään iloa! Ryhmässä keskustellaan runojen herättämistä tunteista ja ajatuksista. Lahja-Marjatta Korhonen, 044 523 6574. KIRJALLISUUSPIIRI NAISTEN PANKIN HYVÄKSI Kerran kuukaudessa ti klo 18 Leppävaaran kirkon Olotilassa. Harriet Lohikari, 040 531 1057. (13.8., 10.9, 8.10, 5.11. ja 3.12.) VASEMMAN (TAI OIKEAN) KÄDEN MAALARIT Kolmena lauantaina (14.9., 12.10., ja 16.11.) klo 12 17 KilonRistissä. Ryhmään mahtuu kahdeksan henkilöä kerrallaan. Ryhmässä työskennellään varta vasten väärällä kädellä. Maalaustaitoja ei tarvita, vaan kukin voi rohkeasti antaa tilaa luovuudelle. Maalaamisen kautta annetaan erilaisille tunteille ja ajatuksille ilmaisu. Ohjaajana toimii Raija Järvimäki. Hinta on 15 / kerta, sis. materiaalit ja välineet. Ilm. joka maalauskertaan erikseen. viim. viikkoa ennen toivomaasi viikonloppua Inkeri Juvela, 040 531 1059 tai inkeri.juvela@ evl.fi. ARKIN OMPELUSEURA Kerran kuukaudessa ti klo 14 15.45 Lasten kappeli Arkissa. Käsitöiden tekemistä kahvikupposen äärellä. (10.9, 8.10., 12.11. ja 10.12.) Mattanja-kuoro Alk. 16.9. Parillisten viikkojen ma klo 18.30 Lasten kappeli Arkissa. Ohjaaja Ritva Oksanen, 040 556 2826. Musaryhmä Alk. 11.9. Parittomien viikkojen ke klo 18.30 KilonRistissä. Tule soittelemaan mielisoitintasi yhdessä toisten harrastajasoittajien kanssa. Juha-Pekka- Rissanen, 040 531 1055. RAAMATTUA JA RUKOUSTA RAAMATTU- JA RUKOUSRYHMÄ Alk. 2.9. Ma klo 18 20 Leppävaaran kirkolla. Isa Sundholm, 050 376 6042. UUTUN RAAMATTUPIIRIT Alk. 2.9. Ma klo 18.15 20 Uutussa. Tule löytöretkelle Raamatun ihmeelliseen maailmaan! Aloitamme illan yhteisellä tee- ja lauluhetkellä, jonka jälkeen jakaannumme ryhmiin. Helvi Hynninen, 050 343 1625 tai Tuomas Valmari, 040 547 2016. NUORTEN AIKUISTEN RAAMATTU-PIIRI Alk. 2.9. Ma klo 18.30 20 KilonRistissä. Elisa Simonen, 044 578 5662. 22 23
RUKOUS- JA KESKUSTELUPIIRI Alk. 3.9. Ti klo 18.30 Perkkaan seurakuntatalolla. Luemme yhdessä Raamattua ja rukoilemme kulloinkin ajankohtaisten aiheiden puolesta. Anni Katajisto, 040 566 0963. RAAMATTU-, RUKOUS- JA YLISTYSRYHMÄ Alk. 4.9. Ke klo 18.30 21 Karakappelissa. Rukoilemme, luemme Raamattua ja laulamme mm. hengellisiä ylistyslauluja toinen toistamme rohkaisten. Maria Savolainen, (09) 592 172 tai Irmeli Vaittinen, (09) 596 225. NAISTEN KESKEN -RYHMÄ Ke 4.9 klo 18 Uutussa. Pohdimme elämää naisten kesken ja ammennamme evästä Raamatusta. Ensimmäisessä kokoontumisessa päätämme muut kokoontumiskerrat. Eija Ala-Venna, 045 675 5321. PÄIVÄRAAMIS Alk. 12.9. To klo 14 15.30 Karakappelissa. Ryhmä sinulle, joka haluat tutkia Raamattua ja pohtia sen merkitystä yhdessä muiden kanssa. Syksyllä avaamme Raamatun Markuksen evankeliumin kohdalta. Karita Salminen, 040 536 7066. ISRAEL-RAAMATTUPIIRI Alk. 5.9. Parillisten viikkojen to klo 18 KilonRistissä. Piirissä tutkitaan yhdessä Israelin ajatonta merkitystä Jumalan suunnitelmissa Raamatun pohjalta. Juha-Pekka Rissanen, 040 531 1055. VARTTUNEELLE VÄELLE VARTTUNEEN VÄEN KERHOT Ma klo 13 14.30 Leppävaaran kirkko. Alk. 16.9. Ti klo 12 13.30 Karakappeli. Alk. 17.9. To klo 13 14.30 Lasten kappeli Arkki. Alk. 19.9. Tule kokemaan yhteyttä ikäihmisten parissa, kuuntelemaan kiinnostavia alustuksia sekä nauttimaan hengen ravintoa. Kerhot alkavat hartaudella ja päiväkahvilla. Diakonissa Eveliina Kauppila, 040 518 1387. KANSAINVÄLISYYTTÄ JA LÄHETYSTYÖTÄ LÄHETYSPIIRI Alk. 17.9. Parillisten viikkojen ti klo 13 15 Leppävaaran kirkon rippikoulusalissa. Aili Tyrylahti, 041 503 5085. JAPANI-KENIA LÄHETYSPIIRI Kerran kuukaudessa ke klo 14 Leppävaaran kirkon rippikoulusalissa. Piirissä lauletaan, luetaan Raamattua ja keskustellaan lähetystyön ajankohtaisista aiheista. Vuokko Alanne, 040 559 1487. (11.9, 9.10., 13.11. ja 11.12) RAAMATTU- JA LÄHETYSPIIRI Alk. 12.9. To klo 13 KilonRistissä. Piirissä keskustellaan ajankohtaisista asioista ja tutkitaan yhdessä raamattua. Hillevi Byman, (09) 541 8596. ÄITI TERESA -PIIRI Alk. 29.8. To klo 11 13 Karakappelissa. Avoimessa ryhmässä valmistetaan villalangoista peittoja Teresa-sisarten työhön Intiassa. VENÄLÄISET ILLAT kerran kuukaudessa pe klo 18 21 Leppävaaran kirkon takkahuoneessa. Vadim ja Eveliina Roznovski, 041 518 1244. (20.9., 25.10., 22.11., 20.12.) Chinese Young Family Fellowship at Uuttu 2nd and 4th Friday of each month, 18 starting 9th Aug. Kenny Ding, kenny.ding@gmail.com. International Prayer Meeting at Siipi every Tuesday morning 7.00-8.30, starting 3rd Sept. Stein Rudvin, rudvin_s@hotmail.com. Music and Mission -leiri 13. 15.9. Velskolan kartanossa. Hinta 30. Tied. ja ilm viim. 30.8. Vuokko Alanne, 040 559 1487. 24 25
ERITYISESTI UUSILLE MUUTA diakonia vapaaehtoistyötä ja kohtaamisia ALFA-KURSSI Ke klo 18-20.15 Leppävaaran kirkko (18.9. 27.11.) Poikkeuksena yksi kerta to 21.11. Tässäkö tämä elämä on? Tule Alfakurssille pohtimaan kristinuskon perusasioita. Kurssi-illat ovat ilmaisia. Alfa-kurssi koostuu yhteisistä aterioista, alustuksista ja keskusteluista ryhmissä sekä yhdestä viikonlopusta seurakunnan leirikeskuksessa. Ruokailusta voi antaa pienen vapaaehtoisen lahjoituksen. Myös viikonloppuleiristä seurakunnan leirikeskuksessa peritään pieni maksu. Tied. ja ilm. viim. 11.9. Rauni Virtanen, 040 523 3380, Markku Kojo, 040 747 1494 tai alfa.leppavaaranseurakunta@ gmail.com. Ilmoittautuessasi anna seuraavat tiedot: nimi, puhelinnumero, sähköpostiosoite ja mahdollinen erikoisruoka-valio. SUOMEN SAIRAANHOITAJAIN KRISTILLINEN SEURA, ESPOON ALAOSASTO Kerran kuukaudessa ti klo 18 20 Karakappelissa. Terveydenhuoltoväen pyörittämä kaikille kiinnostuneille avoin piiri, jossa keskustellaan hoitotyöhön ja hengellisyyteen liittyvistä aiheista. Lahja-Marjatta Korhonen, 044 523 6574. 10.9. Itkuvirret voimana, sosionomi Jaana Luomajoki 8.10. Armolla vai tarmolla? Uskon pitäisi tuoda elämään iloa ja rauhaa. Miksi se toisinaan ajaa ihmismielen ahtaalle? Riitta Lemmetyinen, entinen nunna, TM, kouluttaja Akasia säätiöstä. 12.11. Ihmisarvo, eutanasia ja sen vaihtoehdot? Tiina Tasmuth, HUSSin palliatiivisen osaston ylilääkäri. 3.12. Martat ja Mariat joulun odotuksessa Tuomarilan Martat vieraina. Leppävaaran seurakunnassa toimii erilaisissa vapaaehtoistehtävissä yhteensä noin 400 henkilöä. Kirkkoa ei olisi olemassa ilman seurakuntalaisia, jotka antavat itsensä ja omat lahjansa yhteiseen käyttöön. Vapaaehtoistehtäviä on joka lähtöön. Käy tutustumassa erilaisiin vapaaehtoistyön muotoihin www.espoonseurakunnat. fi tai ota suoraan yhteyttä vapaaehtoistyön ohjaaja Heli Siltakorpeen, 040 537 6876. Olotilan kirpputori Alk. 20.8. Ma ja to klo 11 14 Leppävaaran kirkon Olotilassa. Kirpputorilta voi tulla tekemään löytöjä tai muuten vaan kahville juttelemaan päivän polttavista asioista. Tuotto menee lähetystyön hyväksi tyttöjen koulutukseen Mauritaniaan. Jos haluat mukaan vapaaehtoistoimintaan, soita Riitta Türkmen, 040 546 5198. Olotilan käsityöpiiri Alk. 22.8. Joka toinen torstai klo 14 16 Leppävaaran kirkon Olotilassa. Tuvassa voi tuumailla ja tuunailla vanhasta uutta, tehdä omia käsitöitä tai askarrella iloisessa seurassa. Voit tuoda omia ideoita mukanasi jakoon tai löytää uusia ideoita. Myytäväksi tehdyt tuotteet myydään lähetystyön hyväksi (kts. kirpputori). Riitta Türkmen, 040 546 5198. Hiljaisuuden retriitti pe 8.11. su 10.11. Velskolan kartanossa. Katkaise arki, koe hiljaisuus retriitissä. Mukaan mahtuu 10 henkeä. Ohjaajina ovat Merja Alanne ja Marja-Liisa Hietanen. Hinta 75 Espoon seurakuntien jäsenille, 110 muille. Tied. ja ilm. viim. 13.10. Merja Alanne, 050 347 2548, merja.alanne@evl.fi. 26 27 Haluatko liittyä kirkkoon? www.liitykirkkoon.fi Tai käydä aikuisrippikoulun? Ilmoittautumiset sähköpostitse aikuisrippikoulu.espoo@evl.fi.
Eihän kukaan vihaa omaa ruumistaan, vaan jokainen ravitsee ja vaalii sitä. Juuri niin hoitaa Kristuskin seurakuntaansa... Ef. 5:29 29
diakonia lepohetki diakoniaa JA VIRKISTYSTÄ Jokainen meistä tarvitsee joskus apua ja tukea. Seurakunnan diakoniatyö on tarkoitettu kaikille. Diakonia on kristityn tapa elää todeksi uskoaan. Tule auttamaan ja tule autetuksi. Diakoniatyö järjestää viikoittaista ryhmätoimintaa ja lounaita. Olet tervetullut virkistymään myös erilaille retkille ja leireille. Tiedäthän, että voit olla myös aina suoraan yhteydessä kotiseurakuntasi diakoniatyöntekijöihin. diakonian palveluaika Joka maanantai klo 10 12 diakoniatoimistossa Alberganesplanadi 1, (09) 8050 5522 ja 050 432 9318. DIAKONIALOUNAS Alk. 20.8. Ti klo 11.30-12.30 Leppävaaran kirkolla. Tilaisuus alkaa hartaudella. Hinta 3. VARTTUNEEN VÄEN LOUNAS Alk. 22.8. To klo 11.30-12.30 Leppävaaran kirkolla. Tilaisuus alkaa hartaudella. Hinta 3. Omaishoitajien ja läheisten virkistyspäivä Ti 23.9. klo 10 16.30 järjestetään retki omaishoitajille ja heidän läheisilleen Hvittorppiin (myös heille, jotka eivät saa omaishoitajan tukea.) Luvassa iloista yhdessäoloa, vertaistukea ja virkistystä. Retken hinta 10. Ilm. viim. 2.9. Eveliina Kauppila, 040 5181387 tai Riitta Türkmen, 040 546 5198. Kaamosmasennus-ryhmä (29.10. 10.12.) Ti klo 14 15.30 KilonRistissä. Ryhmä on vertaistukiryhmä sinulle, jonka mieliala laskee pimeän ja kylmän tullen etkä jaksaisi nousta sängystä. Ryhmä kokoontuu 8 kertaa. Sari Aroheikki, 040 539 7191. HYVÄ OLO (20.8. 10.12.) Parillisten viikkojen ti klo 14.30 15.30 Leppävaaran kirkon Olotilassa. Avoin mielenterveyskuntoutuijien keskusteluryhmä. Harriet Lohikari, 040 531 1057. Onko elämä solmussa? Leppävaarassa alkaa syyskuussa 2013 kaksi uutta ryhmäpsykoterapiaryhmää. Ryhmiä vetävät ryhmäpsykoterapeuttiopiskelijat. Ryhmäpsykoterapia on hoitomuoto, jossa voi tutkia oman elämän ydinkysymyksiä, omaa menneisyyttään ja jakaa vaikeisiin elämäntilanteisiin tai ihmissuhteisiin liittyviä tunteita yhdessä muiden kanssa. Omien lähisuhteiden tutkimisen lisäksi se soveltuu useimpien psyykkisten vaikeuksien hoitoon. Psykoterapiaryhmään hakeutuminen: Ryhmiin otetaan haastattelujen perusteella 6-8 henkilöä. Ryhmät kokoontuvat viikoittain kahden vuoden ajan ja maksavat 20 /kerta. Lis.tied. ja ilm.: Ti klo 17.30 19.00 Sellon kirjastolla kokoontuvan ryhmä. Alk. 3.9. Joonas Tast (040 095 2201, joonas.tast@espoo.fi.) kasvatustieteiden maisteri, erityisluokanopettaja To klo 17.30 19.00 kirkon perheasiaineuvottelukeskuksen Leppävaaran toimipisteessä kokoontuva ryhmä. Alk. 5.9. Camilla Sundell (045 857 6450, camilla.sundell@evl.fi) teologian maisteri, pastori, psykologian opettaja 30 31
elokuu Ekaluokkalaisten siunaaminen koulutielle ma 12.8. klo 18 Leppävaaran kirkossa. Lapset siunataan ja he saavat Lapsen Raamatun. Tarjoilut kirkon pihalla sään salliessa. Uuden nuorisotila siiven ajavaisviikko ma 19.8. pe 23.8. Ks. tarkempi ohjelma s. 13 tai www.lenu.fi. LEPPÄVAARAN SEURAKUNTA RAITTIKARNEVAALEILLA la 31.8. klo 11 18 Sellon Viaporintorilla. Tule moikkaamaan, haukkaamaan pikkupurtavaa ja nappaamaan esitteitä mukaasi! Ohjelmassa muun muassa pientä kisailua koko perheelle. Tänä vuonna seurakuntamme aiheena on ehtoollinen. syyskuu Luomakunnan sunnuntain messu ja kirkkokahvit su 1.9. klo 10 Leppävaaran kirkossa. Vapaaehtoisten tehtävään siunaaminen. siioninvirsiseurat ma 2.9. klo 18.30 Leppävaaran kirkossa. Kahvitarjoilu. Yhteisvastuun lipaskeräys Vermon raviradalla ke 4.9. klo 18. Tervetuloa mukaan kerääjäksi. Tied. diakoni Petri Lehtisalo, 040 546 5191. Mustarastaan 20-vuotiskonsertti ti 17.9. klo 19 Leppävaaran kirkossa. Yhtyettä johtaa Kari Haapala. messu ja kirkkokahvit su 22.9. klo 12 Karakappelissa. Mukana messua toteuttamassa nuoret ja nuorten Lepuski-bändi. Mikkelinpäivän perhemessu ja kirkkokahvit su 29.9. klo 10 Leppävaaran kirkossa. Mukana seurakunnan lapsikuoro. Iltasoitto: Osmo palmu, kitara su 29.9. klo 18 Leppävaaran kirkossa. lokakuu Juvenalia-kuoron konsertti ti 1.10. klo 19 Leppävaaran kirkossa. Taaperokirkko pe 4.10. klo 10 Lasten kappeli Arkissa. Kirkkomehut ja -kahvit. siioninvirsiseurat ma 7.10. klo 18.30 Leppävaaran kirkossa. Kahvitarjoilu. Vauvakirkko su 13.10. klo 16 Lasten kappeli Arkissa. Kirkkososeet ja -kahvit. messu ja kirkkokahvit su 13.10. klo 10 Leppävaaran kirkossa. Mukana nuorten Lepuski-bändi. elämä kantaa -ilta su 20.10. klo 17 Leppävaaran kirkossa. Musiikki: Hanna Ekola ja Virpi Lahti. Puhe: Teuvo V. Riikonen. Iltasoitto: Laulajien ilta su 27.10. klo 18 Leppävaaran kirkossa. Musiikkiopisto Juvenalian laulumusiikin opiskelijat, Tuuli Takkala, piano. 32 33
marraskuu Iltasoitto: Musiikkiopisto Avonian muusikot su 24.11. klo 18 Leppävaaran kirkossa. Taaperokirkko pe 1.11. klo 10 Lasten kappeli Arkissa. Kirkkomehut ja -kahvit. Musiikkia kynttilän valossa -konsertit marraskuussa joka ti klo 19 Leppävaaran kirkossa. Ks. s. 19. Petri laaksosen adventtikonsertti la 30.11. klo 19 Leppävaaran kirkossa. joulukuu Pyhäinpäivä la 2.11. Messu klo 10 Leppävaaran kirkossa. Iltakirkko klo 18 Leppävaaran kirkossa. Tilaisuudessa luetaan vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet ja sytytetään kynttilä heidän muistokseen Maurice Durufle: Requiem klo 20 Leppävaaran kirkossa. Leppävaaran kirkon kamarikuoro, Kullervo Latvanen. Pauliina Hyry, urut, Jaakko Kortekangas, baritoni, Outi Noponen, sopraano. Lyyrinen iltapäivä Kirkas, hämärä, kirkas... su 3.11. klo 13 Karakappelissa. Eeva-Liisa Mannerin runojen äärellä. siioninvirsiseurat ma 4.11. klo 18.30 Leppävaaran kirkossa. Kahvitarjoilu. Valvomisen sunnuntain perhemessu ja kirkkokahvit su 17.11. klo 10 Leppävaaran kirkossa. Mukana nuorten Lepuski-bändi. Seurakunnan 50-vuotisJUHLAVUOSI ALKAA adventtisunnuntaina 1.12. 50-vuotisjuhlamessu ja kakkukahvit klo 10 Leppävaaran kirkossa. Liturgia, kirkkoherra Kalervo Salo. Saarna, piispa Tapio Luoma. Jyrki Linjaman tilaussävellys Adventtimusiikkia. Hoosiannaperhemessu ja juhlakahvit klo 16 Leppävaaran kirkossa. siioninvirsiseurat ma 2.12. klo 18.30 Leppävaaran kirkossa. Kahvitarjoilu. Leppävaaran seurakunnan joulunajan esite jaetaan koteihin myöhemmin adventin 2013 alla. Musiikkia kynttilän valossa: Leppävaaran Kirkon Kamarikuoron 20-vuotisjuhlakonsertti ti 19.11. klo 19 Leppävaaran kirkossa. Johtaa Kullervo Latvanen. Omaishoitajien pyhän messu ja kirkkokahvit su 24.11. klo 10 Leppävaaran kirkossa. 34 35
diakonia TOIMIPISTEET Leppävaaran kirkko Veräjäkallionkatu 2 ma pe klo 10 18 (09) 8050 5531. KARAKAPPELI Karakalliontie 12 (09) 8050 5905 LASTEN KAPPELI ARKKI Sello, Leppävaarankatu 7 B, 3. krs (09) 8050 5542 KILONRISTI Vanharaide 1 (09) 8050 5904. LEPPÄSIIPI/SIIPI Alberganesplanadi 1, (09) 8050 5000 UUTTU Lintukulma 2 (09) 8050 5519. Perkkaan 36 kappeli 09 8050 5514, perkkaan KAPPELI on suljettu 1.8.2013 alkaen noin vuoden peruskorjauksen vuoksi. 37
työntekijät sähköpostiosoitteet: etunimi.sukunimi@evl.fi Papit Kirkkoherra Kalervo Salo (09) 8050 5570, 050 594 1712 Papit Merja Alanne 050 347 2548 Inkeri Juvela 040 531 1059 Kirsti Koskela 040 760 6898 Tatu Kotilainen 040 576 0604 Tiina Palmu 050 434 1085 Aija Pöyri 050 438 0162 Hanni Raiskio 040 563 2322 Jukka Raunu 040 524 3057 Juha-Pekka Rissanen 040 531 1055 Timo Salo 040 576 0181 seurakuntatyön tukipalvelut Hallintosihteeri Tiina Jurvanen (09) 8050 5566, 040 724 4968 Taloussihteeri Anita Voutilainen (09) 8050 5564, 0400 418 177 Toimistosihteeri Tarja Iisaho (09) 8050 5000 viestintä Tiedottaja Laura Vähäsarja 040 733 9878 (ma-to) Diakoniatyöntekijät Johtava diakoniatyöntekijä Petri Lehtisalo 040 546 5191 Diakoniatyöntekijät Sari Aroheikki (perhetyö) 040 539 7191 Eveliina Kauppila (varttunut väki) 040 518 1387 Harriet Lohikari (mielenterveys) 040 531 1057 Nataša Stambej (monikulttuurisuus) 040 513 0867 Riitta Türkmen (vapaaehtoistyö, lähimmäispalvelu) 040 546 5198 Musiikkityö Johtava kanttori Pauliina Hyry 040 513 0866 Kanttorit Kullervo Latvanen 040 571 5568 Outi Noponen 040 513 0869 Musiikkileikkikoulunopettaja Eeva-Maria Nyyssönen 040 559 1489 aikuistyö Vapaaehtoistyönohjaaja Heli Siltakorpi 040 537 6876 Aikuis- ja lähetystyön sihteeri Vuokko Alanne 040 559 1487 Lapsi- ja perhetyö Varhaiskasvatuksen ohjaaja Merja Saravuo 040 513 0865 Lastenohjaajat: Lasten kappeli Arkki (09) 8050 5542, 050 434 1066 Seija Hatakka Karakappeli (09) 8050 5901, 040 560 0496 Tiina Hänninen, Tuikki Enlund KilonRisti (09) 8050 5903, 041 534 1707 Sari Veszpremi, Anni Katajisto, Krista Hotti Leppävaaran kirkko (09) 8050 5540 Marja-Leena Pesonen 050 432 7506 Eira Salakka 041 518 7920 Marika Laakkonen 041 518 1268 Uuttu (09) 8050 5518, 041 534 1708 Kaarina Pulkkinen Nuorisotyö Johtava nuorisotyönohjaaja Pasi Härkönen 040 742 8119 Nuorisotyönohjaajat Martiina Lahti 040 835 1615 Elina Törrönen 040 513 0826 Varhaisnuorisotyönohjaajat Maria Andersson 050 432 7504 Laura Markkanen 040 532 6770 Erityisnuorisotyönohjaajat Toni Majola 040 559 1736 Meri Saarinen 040 724 1120 Kirkonpalveluskunta Ylivahtimestari Timo Korhonen 040 547 1853 Emäntä Heli Kuutti (09) 8050 5554, 050 511 0622 Toimipisteiden vahtimestarit: Leppävaaran kirkko (09) 8050 5531 Anitta Kultanen, Seija Konttinen ja Ilari Torsti Karakappeli (09) 8050 5905 Päivi Hokkanen, Taina Röpelinen KilonRisti (09) 8050 5904, Mirja Hellgrén Uuttu (09) 8050 5519, Helena Frangén 38 39
Siunausta ja komiikkaa Leppävaaran seurakunnan uuden nuortentila Siiven takasivuavajaisilta ke 21.8. klo 17 19 Siiven siunaa PIISPA TAPIO LUOMA & komiikasta vastaa MIKKO VAISMAA. TERVETULOA! WWW.ESPOONSEURAKUNNAT.FI WWW. LENU.FI WWW.ESSE.FI