SISÄLLYS. N:o 1115. Laki. kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2010



Samankaltaiset tiedostot
Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta /2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Kuntatalouden tunnusluvut

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta /2011 Oikeusministeriön asetus

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

~ 3 oo tc&.9c(ji( Helsingissä 20. joulukuuta Hallinto- ja kuntaministeri

Päätös PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN VALTIONOSUUDEN KERTALUONTEISESTA LISÄYKSESTÄ VUODELLE 2011

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

Lausuntopyyntö STM 2015

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd

287 Kristiinan- Kristinestad

287 Kristiinan- Kristinestad

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

Eläkkeelle numeroina 2013

Åldersgrupper som får screeningskallelse enligt kommun 2010 Kommuner

SISÄLLYS. N:o Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista

Eläkkeelle numeroina 2012

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

Muistio Nykyinen aluejako: 2 Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

Lausuntopyyntö STM 2015

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola Etelä-Suomen AVI Espoon

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kaupunginhallituslkunnanhallitus

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Lausuntopyyntö STM 2015

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kouluterveyskyselyn perusopetuksen 4.-5 luokkien ja luokkien vastaajamäärä ja aineiston kattavuus kunnittain 2017.

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

Yli 75-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä Maakunnittain

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

Naapurit-pelin voittokooste

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Manner-Suomi

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä tammikuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

Yleistä asumistukea saavien ruokakuntien vuokrat elokuussa 2011

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

Two-person household, EUR per month

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2017

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Päätukihaun sähköisten hakemusten osuus 455-lomakkeen jättäneistä tiloista

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Kemera -työmäärät 2016 Toteutusilmoituksen saapumispäivä

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

Sivu Uusimaa. Tietohallinto / ELV

Transkriptio:

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2010 Julkaistu Helsingissä 20 päivänä joulukuuta 2010 N:o 1115 1122 SISÄLLYS N:o Sivu 1115 Laki kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta... 3505 1116 Laki apteekkimaksusta annetun lain 2 ja 6 :n muuttamisesta... 3507 1117 Laki yliopistolain 75 ja 92 a :n muuttamisesta... 3508 1118 Valtioneuvoston asetus ulkoasiainhallinnosta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta. 3509 1119 Valtioneuvoston asetus valtion liikelaitoksen lainanoton rajoista ja ehdoista... 3510 1120 Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta. 3511 1121 Sisäasianministeriön asetus vartijan voimankäyttökoulutuksesta ja voimankäyttökouluttajan koulutuksesta... 3513 1122 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2011... 3517 N:o 1115 Laki kasvinterveyden suojelemisesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2010 Eduskunnan päätöksen mukaisesti lisätään kasvinterveyden suojelemisesta annettuun lakiin (702/2003) uusi 4 a luku seuraavasti: 4 a luku Laboratoriot 15a Tutkimuslaboratoriot Tämän lain ja sen nojalla annettujen säännösten edellyttämät näytteiden käsittelytehtävät ja tutkimukset tulee tehdä Elintarviketurvallisuusvirastossa, Elintarviketurvallisuusviraston hyväksymässä valtuutetussa laboratoriossa tai Euroopan unionin jäsenvaltion hyväksymässä laboratoriossa. 15b Valtuutetun laboratorion hyväksyminen Valtuutetun laboratorion tulee olla toiminnallisesti ja taloudellisesti riippumaton. Sillä tulee olla käytössään riittävästi ammattitaitoista henkilöstöä ja toiminnan edellyttämät tekniset valmiudet. Laboratoriolla tulee olla kirjallinen laatujärjestelmä ja sen on pystyttävä osoittamaan tekemiensä määritysten luotettavuus. Elintarviketurvallisuusvirasto hyväksyy laboratorion hakemuksesta valtuutetuksi laboratorioksi määräajaksi tai toistaiseksi. Hyväk- HE 115/2010 MmVM 14/2010 EV 147/2010 Neuvoston direktiivi 2009/143/EY (32009L0143); EUVL N:o L 318, 4.12.2009, s. 23 153 2010

3506 N:o 1115 symisen edellytyksenä on, että laboratorio täyttää 1 momentissa säädetyt vaatimukset. Valtuutetun laboratorion on viipymättä ilmoitettava Elintarviketurvallisuusvirastolle toimintansa sellaisista muutoksista, jotka vaikuttavat laboratorion hyväksymisedellytyksiin. Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella voidaan antaa tarkempia säännöksiä laboratorion hyväksymisen edellytyksistä. 15c Valtuutetun laboratorion valvonta Elintarviketurvallisuusvirasto valvoo, että valtuutettu laboratorio noudattaa tätä lakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä tämän lain mukaista tehtävää suorittaessaan. Jos laboratorio ei enää täytä 15 b :ssä säädettyjä hyväksymisen edellytyksiä tai sen toiminnassa muutoin esiintyy vakavia puutteita, Elintarviketurvallisuusviraston on kehotettava laboratoriota korjaamaan puutteet määräajassa. Elintarviketurvallisuusviraston on peruutettava antamansa hyväksyntä, jos laboratorio ei ole korjannut epäkohtaa annetussa määräajassa. Elintarviketurvallisuusvirasto ylläpitää 1 momentissa tarkoitettua valvontaa varten rekisteriä hyväksytyistä laboratorioista. Rekisteriin merkitään hyväksytyn laboratorion nimi, yhteystiedot, siirretyt tehtävät ja laboratoriossa tutkimuksista vastaavan henkilön nimi. Henkilötietojen keräämiseen ja tallettamiseen sekä rekisteriin talletettujen tietojen käyttämiseen sovelletaan, mitä maaseutuelinkeinohallinnon tietojärjestelmästä annetussa laissa (284/2008) säädetään. Valtuutetun laboratorion on tässä laissa tarkoitettuja tehtäviä hoitaessaan noudatettava, mitä hallintolaissa (434/2003), kielilaissa (423/2003), viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa ja sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) säädetään. Valtuutetun laboratorion henkilöstöön sovelletaan rikosoikeudellista virkavastuuta koskevia säännöksiä sen hoitaessa tässä laissa tarkoitettuja tehtäviä. Vahingonkorvausvastuusta säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974). Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011. Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2010 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila

3507 N:o 1116 Laki apteekkimaksusta annetun lain 2 ja 6 :n muuttamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2010 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan apteekkimaksusta annetun lain (148/1946) 2 ja 6, sellaisina kuin ne ovat, 2 laissa 854/2009 ja 6 laissa 1536/2009, seuraavasti: 2 Apteekkimaksu määrätään liikevaihtoryhmittäin seuraavasti: Apteekin liikevaihto Apteekkimaksu liikevaihdon alarajan kohdalla Maksuprosentti alarajan yli menevästä liikevaihdosta 850 140 991 356 0 6,00 % 991 356 1 274 739 8 473 7,00 % 1 274 739 1 557 804 28 310 8,00 % 1 557 804 1 983 973 50 955 9,00 % 1 983 973 2 549 475 89 310 9,50 % 2 549 475 3 116 550 143 033 10,00 % 3 116 550 3 683 311 199 740 10,25 % 3 683 311 4 675 613 257 833 10,50 % 4 675 613 6 091 568 362 025 10,75 % 6 091 568 514 240 11 % Apteekkimaksu määrätään täysin euroin. Apteekkimaksua, joka on kymmentä euroa pienempi, ei peritä. 6 Apteekkimaksu suoritetaan tilisiirrolla aluehallintovirastolle yhdessä tai useammassa erässä siten kuin Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus määrää. Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskuksen tulee ennen elokuun alkua sen vuoden jälkeisenä vuonna, jolta maksu on määrätty, lähettää aluehallintovirastolle luettelo aluehallintoviraston toimialueella suoritettavista apteekkimaksuista. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011. Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran apteekkimaksuun, joka määrätään apteekkiliikkeen vuoden 2010 liikevaihdon perusteella. Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2010 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula HE 244/2010 StVM 32/2010 EV 206/2010

3508 N:o 1117 Laki yliopistolain 75 ja 92 a :n muuttamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2010 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan yliopistolain (558/2009) 75 ja 92 a, sellaisina kuin ne ovat, 75 osaksi laissa 416/2010 ja 92 a laissa 416/2010, seuraavasti: 75 Helsingin yliopiston oikeudet ja omaisuus Helsingin yliopistolla on oikeus yhden apteekin pitämiseen Helsingin kaupungissa. Yliopistolla on edelleen myös ne muut oikeudet, etuudet ja vapaudet sekä se omaisuus ja ne tulot, jotka sillä on tämän lain voimaan tullessa. Yliopiston 1 momentissa tarkoitettuja varoja sekä lahjoitus- ja testamenttivaroja hoidetaan erillään yliopiston muusta kirjanpidosta. Varojen hoidosta päättää hallitus. Valtio korvaa vuosittain yliopistolle määrän, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeen harjoittamisesta saadun elinkeinotulon perusteella maksettua yhteisöveroa. Valtio korvaa lisäksi vuosittain yliopistolle määrän, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeestä suoritettua apteekkimaksua. 92 a Itä-Suomen yliopiston apteekkiliikkeen elinkeinotulosta maksetun veron sekä apteekkimaksun korvaaminen Valtio korvaa vuosittain Itä-Suomen yliopistolle määrän, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeen harjoittamisesta saadun elinkeinotulon perusteella maksettua yhteisöveroa. Valtio korvaa lisäksi vuosittain yliopistolle määrän, joka vastaa yliopiston apteekkiliikkeestä suoritettua apteekkimaksua. Tämä laki tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011. Lakia sovelletaan ensimmäisen kerran apteekkimaksuun, joka määrätään apteekkiliikkeen vuoden 2010 liikevaihdon perusteella. Helsingissä 10 päivänä joulukuuta 2010 Tasavallan Presidentti TARJA HALONEN Sosiaali- ja terveysministeri Juha Rehula HE 244/2010 StVM 32/2010 EV 206/2010

3509 N:o 1118 Valtioneuvoston asetus ulkoasiainhallinnosta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2010 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty ulkoasiainministeriön esittelystä, kumotaan ulkoasiainhallinnosta annetun valtioneuvoston asetuksen (256/2000) 7 ja 8, sellaisina kuin ne ovat asetuksessa 64/2009, sekä muutetaan 2 :n 2 momentti, 4 ja 6 :n 1 momentti, sellaisina kuin niistä ovat 2 :n 2 momentti asetuksessa 172/2010, 4 asetuksessa 1053/2003 ja 6 :n 1 momentti asetuksessa 64/2009, seuraavasti: 2 Ulkoasiainhallinnon virkaan nimittävä viranomainen Valtioneuvosto nimittää virkaan ulkoasiainneuvoksen muissa kuin ulkoasiainhallintolain 15 :n 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa. Valtioneuvosto nimittää myös hallintojohtajan, viestintäjohtajan, talousjohtajan, kiinteistöjohtajan, tietohallintojohtajan, lähetystöneuvoksen, lainsäädäntöneuvoksen, neuvottelevan virkamiehen ja kaupallisen neuvoksen. 4 Virkojen täyttäminen haettavaksi julistamatta Ulkoasianhallinnon yleisvirat ja erityisviroista valtiosihteerin kansliapäällikkönä ja alivaltiosihteerin virat täytetään niitä haettavaksi julistamatta. 6 Kielitaitoa koskevat kelpoisuusvaatimukset Edellä 5 :n 1 momentin 1, 2, 4 7, 11, 13 ja 14 kohdassa tarkoitetuilta virkamiehiltä vaaditaan suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Muilta 5 :n 1 momentissa mainituilta virkamiehiltä, toimistosihteeriltä ja osastosihteeriltä vaaditaan suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito sekä ruotsin kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011. Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä sen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin. Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2010 Ulkoasiainministeri Alexander Stubb Hallintojohtaja Ari Rouhe

3510 N:o 1119 Valtioneuvoston asetus valtion liikelaitoksen lainanoton rajoista ja ehdoista Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2010 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiovarainministeriön esittelystä, säädetään valtion liikelaitoksista annetun lain (1062/2010) 5 :n 3 ja 4 momentin nojalla: 1 Tätä asetusta sovelletaan lainanottoon niissä valtion liikelaitoksissa, joihin sovelletaan valtion liikelaitoksista annettua lakia (1062/2010). 2 Liikelaitos saa ottaa lainaa valtion liikelaitoksista annetun lain 5 :n 1 momentin mukaisesti seuraavin ehdoin ja rajoituksin: 1) lyhytaikaista lainaa saa yleensä käyttää vain maksuvalmiuden hoitoon; 2) ilman erityistä syytä lyhytaikaista lainaa ei tule käyttää sellaisen käyttöomaisuuden hankkimisen rahoittamiseen, jonka taloudellinen käyttöaika on vähintään kolme vuotta, tai muihin tähän verrattaviin pitkävaikutteisiin menoihin; 3) pitkäaikaista lainaa saa ottaa vain investointeja ja muita pitkävaikutteisia menoja varten sekä käyttöpääoman pysyvän lisätarpeen rahoittamiseksi; 4) ulkomaanrahan määräistä lainaa saa ottaa vain valtiovarainministeriön suostumuksella; 5) lainaa ei saa ottaa suoraan yleisöltä joukkovelkakirjoilla. 3 Liikelaitoksen ottamista pitkäaikaisista lainoista ja sen antamista pitkäaikaisista takauksista peritään valtiolle takausmaksu valtion takauksista perittävistä maksuista annetun valtioneuvoston asetuksen (20/2003) mukaisesti. 4 Liikelaitoksen tulee toimittaa lainanotostaan ja veloistaan sekä myöntämistään takauksista Valtiokonttorille sen tarvitsemat tiedot. 5 Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2011. Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2010 Hallinto- ja kuntaministeri Tapani Tölli Finanssineuvos Arto Eno

3511 N:o 1120 Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2010 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty sosiaali- ja terveysministeriön esittelystä, muutetaan terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen (564/1994) 2, sellaisena kuin se on osaksi muutettuna asetuksessa 1338/2007, ja lisätään asetukseen uusi 2 a ja 2 b seuraavasti: 2 Koulutetun hierojan ammattinimikkeen käyttöoikeuteen johtava koulutus Koulutetun hierojan nimikesuojatun ammattinimikkeen käyttämisen edellytyksenä on, että asianomainen henkilö on suorittanut ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa (631/1998) tarkoitetun näyttötutkinnon. 2a Psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeuteen johtava koulutus Psykoterapeutin nimikesuojatun ammattinimikkeen käyttämisen edellytyksenä on, että asianomainen henkilö on suorittanut yliopiston tai yliopiston yhdessä muun kouluttajaorganisaation kanssa järjestämän psykoterapeuttikoulutuksen. Järjestävällä yliopistolla tulee olla psykologian tai lääketieteellisen alan koulutusvastuu. Yliopisto ottaa opiskelijat psykoterapeuttikoulutukseen. Psykoterapeuttina toimimisen edellyttämä osaaminen hankitaan vähintään 60 opintopisteen laajuisilla opinnoilla, jotka koostuvat teoriaopintojen, työnohjauksessa tapahtuvan psykoterapeuttisen potilastyön, koulutuspsykoterapian ja opinnäytetyön opintokokonaisuuksista. Osaaminen osoitetaan näytöllä. Ammattinimikkeen käyttöönoton edellytyksenä on vähintään kahden vuoden työkokemus mielenterveyspalveluissa tai sitä vastaavassa tehtävässä ja että ennen psykoterapeuttikoulutusta on suoritettu: 1) soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinto; tutkintoon tulee sisältyä tai sen lisäksi olla suoritettuna yhteensä 30 opintopisteen psykologian tai psykiatrian opinnot; 2) sairaanhoitajan opintoasteen tutkinto ja tutkinnon lisäksi erikoistuminen psykiatriaan, jos tutkintoon ei ole sisältynyt psykiatrisia opintoja; tai 3) muu 1 ja 2 kohtaa vastaava ulkomailla suoritettu koulutus. Yliopisto antaa opiskelijalle todistuksen koulutuksen suorittamisesta. Todistukseen merkitään koulutuksen ajankohta, laajuus, opintokokonaisuudet ja osaamisesta annettu näyttö.

3512 N:o 1120 2b Eräiden muiden nimikesuojattujen ammattihenkilöiden ammattinimikkeen käyttöoikeuteen johtava koulutus Kiropraktikon, naprapaatin, osteopaatin, sairaalafyysikon, sairaalageneetikon, sairaalakemistin, sairaalamikrobiologin tai sairaalasolubiologin ammattiin johtavalla koulutuksella tarkoitetaan Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston hyväksymää vähintään neljävuotista yhtenäistä koulutusta. Tämä asetus tulee voimaan 31 päivänä joulukuuta 2011. Ennen tämän asetuksen voimaantuloa aloitetun koulutuksen perusteella psykoterapeutin nimikesuojattua ammattinimikettä on haettava Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastolta viimeistään 30 päivänä kesäkuuta 2017. Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2010 Peruspalveluministeri Paula Risikko Hallitusneuvos Päivi Kaartamo

3513 N:o 1121 Sisäasianministeriön asetus vartijan voimankäyttökoulutuksesta ja voimankäyttökouluttajan koulutuksesta Annettu Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2010 Sisäasiainministeriön päätöksen mukaisesti säädetään yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain (282/2002) 23 a :n 5 momentin sekä 61 :n 2 momentin 1 ja 2 kohdan nojalla, sellaisena kuin niistä on 23 a :n 5 momentti ja 61 :n 2 momentin 2 kohta laissa 725/2010: Vartijan voimankäyttökoulutus 1 Koulutuksen rakenne Vartijan voimankäyttökoulutus muodostuu yleisestä osasta ja voimankäyttövälineitä koskevista erityisistä osista. Yleiseen osaan kuuluu tietopuolisen koulutuksen lisäksi käsirautoja ja enintään 70 cm:n pituista patukkaa koskeva koulutus. Yleinen osa on suoritettava hyväksytysti ennen teleskooppipatukkaa, kaasusumutinta, pistoolia, pienoispistoolia, revolveria tai pienoisrevolveria koskevan erityisen osan suorittamista. Yleinen osa voidaan suorittaa osana yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 25 :ssä tarkoitettua väliaikaisen vartijan koulutusta taikka voimankäyttövälineitä koskevien erityisten osien yhteydessä. Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 29 :n 2 momentissa tarkoitettu voimankäyttövälineiden kertauskoulutus muodostuu 1 momentissa tarkoitetun yleisen osan sekä teleskooppipatukkaa, kaasusumutinta, pistoolia, pienoispistoolia, revolveria tai pienoisrevolveria koskevien erityisten osien kertauksesta. 2 Koulutuksen tavoite Koulutuksen tavoitteena on, että koulutuksen hyväksytysti suorittanut osaa vartijan voimankäyttöä sekä hätävarjelua, pakkotilaa ja muita voimankäyttövaltuuksia koskevan lainsäädännön ja niiden soveltamista koskevat periaatteet. Lisäksi koulutuksen hyväksytysti suorittaneen on tunnettava voimakeinojen käytön todennäköiset vaikutukset ja seuraukset niiden kohteena olevaan henkilöön ja erityisesti sivullisten turvallisuuteen. 3 Koulutuksen pituus Koulutuksen yleisen osan pituus on vähintään 6 oppituntia. Teleskooppipatukkaa tai 2 /153

3514 N:o 1121 kaasusumutinta koskevan erityisen osan pituus on vähintään 5 oppituntia. Pistoolia, pienoispistoolia, revolveria tai pienoisrevolveria koskevan erityisen osan pituus on vähintään 24 oppituntia. Voimankäyttövälineiden kertauskoulutuksen pituus on vähintään 8 oppituntia. Yhden oppitunnin pituus on vähintään 45 minuuttia. 4 Koulutuksen sisältö Voimankäyttökoulutuksen sisältö ja vaadittavat suoritukset määritellään tarkemmin Poliisihallituksen vahvistamassa opetussuunnitelmassa. 5 Kouluttajat Koulutuksen järjestäjän tulee nimetä Poliisihallituksen hyväksymä voimankäyttökouluttaja, joka vastaa koulutuksen opetussuunnitelman mukaisesta ja turvallisesta toteuttamisesta. Koulutukseen kuuluvissa harjoituksissa ja voimankäyttövälineen käyttötaitoa mittaavassa kokeessa pitää olla jatkuvasti läsnä vähintään yksi Poliisihallituksen hyväksymä voimankäyttökouluttaja kahtakymmentä koulutettavaa kohden. 6 Koulutustilat ja -välineet Koulutukseen käytettävien tilojen on oltava asianmukaisia ja turvalliseen harjoitteluun soveltuvia. Koulutuksessa käytettävät voimankäyttövälineet tarkastaa voimankäyttökouluttaja. Voimankäyttövälineiden kertauskoulutuksen toteuttamisessa on käytettävä Poliisihallituksen hyväksymää koulutusaineistoa. 7 Koulutuskieli Koulutus annetaan suomen tai ruotsin kielellä. 8 Koulutuksen jaksottaminen Koulutusta saa antaa koulutettavalle enintään 8 oppituntia päivässä. Koulutusta saa yhtäjaksoisesti antaa enintään 2 oppituntia kerrallaan, minkä jälkeen on pidettävä vähintään 15 minuutin tauko. 9 Koulutukseen osallistuminen Koulutettavan on henkilökohtaisesti osallistuttava koulutukseen eikä koulutuksen vähimmäispituuteen kuuluvia oppitunteja saa korvata etäopetuksella tai itseopiskelulla. 10 Todistus koulutuksen suorittamisesta Voimankäyttökouluttajan on viipymättä annettava yleisen osan tai voimankäyttövälinettä koskevan erityisen osan hyväksytysti suorittaneelle Poliisihallituksen vahvistaman kaavan mukainen todistus. Voimankäyttökouluttajan on viipymättä annettava voimankäyttövälineen kertauskoulutuksen hyväksytysti suorittaneelle Poliisihallituksen vahvistaman kaavan mukainen todistus sekä toimitettava todistuksesta jäljennös sille vartioimisliikkeelle, jonka palveluksessa koulutuksen suorittanut on. Voimankäyttökouluttajan tai koulutuksen järjestäjän tulee säilyttää koulutuksiin sisältyviin kokeisiin osallistuneiden vastausasiakirjoja tai näyttöjä ja koulutuksesta annettuja palautteita kuusi kuukautta kokeen suorittamispäivästä lukien, jonka jälkeen ne on hävitettävä. Voimankäyttökouluttajan koulutus 11 Voimankäytön kouluttajakoulutus Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 23 a :n 1 momentissa tarkoitetun

N:o 1121 3515 voimankäytön kouluttajakoulutuksen järjestää Poliisiammattikorkeakoulu. Voimankäytön kouluttajakoulutuksen pituus on vähintään 40 oppituntia. Voimankäytön kouluttajakoulutukseen kuuluu tietopuolisen opetuksen lisäksi fyysistä voimankäyttöä, teleskooppipatukkaa ja kaasusumutinta koskevat osat. Fyysisen voimankäytön koulutus sisältää myös käsirautoja ja enintään 70 cm:n pituista patukkaa koskevan osan. Koulutukseen voidaan ottaa 18 vuotta täyttänyt rehelliseksi ja luotettavaksi tunnettu henkilö. 12 Asekouluttajakoulutus Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 23 a :n 2 momentissa tarkoitetun asekouluttajakoulutuksen järjestää Poliisiammattikorkeakoulu. Asekouluttajakoulutuksen pituus on vähintään 80 oppituntia. Koulutukseen voidaan ottaa rehelliseksi ja luotettavaksi tunnettu henkilö, joka on ennen koulutuksen alkua suorittanut hyväksytysti 11 :ssä tarkoitetun voimankäytön kouluttajakoulutuksen tai tätä aikaisemmin vastanneen vartijan voimankäyttökouluttajan yleisen osan. 13 Kouluttajan kertauskoulutus Yksityisistä turvallisuuspalveluista annetun lain 23 a :n 3 momentissa tarkoitetun kertauskoulutuksen järjestää Poliisiammattikorkeakoulu. Kertauskoulutus muodostuu: 1) vartijan voimankäyttökoulutusta tai tätä aikaisemmin vastanneen vartijan voimankäyttökouluttajan yleistä osaa kertaavasta vähintään 16 oppitunnin pituisesta osasta; tai 2) asekouluttajan tai tätä aikaisemmin vastanneen vartijan voimankäyttökouluttajan ampuma-asetta koskevaa osaa kertaavasta vähintään 24 oppitunnin pituisesta osasta. Kertauskoulutuksen osat voidaan suorittaa erillisinä. Kertauskoulutukseen voidaan ottaa rehelliseksi ja luotettavaksi tunnettu henkilö, joka on aikaisintaan 1 päivänä lokakuuta 2002 tai sen jälkeen hyväksytysti suorittanut 2 momentissa tarkoitetun koulutuksen. 14 Opetussuunnitelmat Poliisiammattikorkeakoulu vahvistaa voimankäytön kouluttajakoulutuksen, asekouluttajakoulutuksen ja kouluttajan kertauskoulutuksen opetussuunnitelmat, joissa määritellään koulutuksen sisältö, vaadittavat suoritukset ja mahdolliset korvaavat suoritukset. 15 Koulutukseen hakeminen Voimankäytön kouluttajakoulutukseen, asekouluttajakoulutukseen ja kouluttajan kertauskoulutukseen haetaan Poliisiammattikorkeakoulun vahvistamalla lomakkeella. Hakemukseen on liitettävä suostumus suppean turvallisuusselvityksen tekemiseen. 16 Todistus koulutuksen suorittamisesta Poliisiammattikorkeakoulu antaa todistuksen voimankäytön kouluttajakoulutuksen, asekouluttajakoulutuksen tai kertauskoulutuksen osan hyväksytysti suorittaneelle. Voimaantulo ja kumottavat säännökset 17 Voimaantulo Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2011. Ennen asetuksen voimaantuloa voidaan ryhtyä asetuksen täytäntöönpanon edellyttämiin toimenpiteisiin.

3516 N:o 1121 18 Kumottavat säännökset Tällä asetuksella kumotaan vartijan erityisestä voimankäyttökoulutuksesta annettu sisäasiainministeriön asetus (781/2002). Helsingissä 15 päivänä joulukuuta 2010 Sisäasiainministeri Anne Holmlund Lainsäädäntöneuvos Pertti Normia

3517 N:o 1122 LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2011 Annettu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta 2010 Verohallinto on verotusmenettelystä 18 päivänä joulukuuta 1995 annetun lain (1558/1995) 91 a :n 3 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 520/2010, antanut seuraavan luettelon varainhoitovuodeksi 2011 vahvistetuista kuntien, evankelisluterilaisen kirkon ja ortodoksisen kirkkokunnan tuloveroprosenteista. Kunta Kunnan Evank.lut. Ortodoks. AKAA 19,75 1,50 2,00 ALAJÄRVI 20,50 1,75 2,00 ALAVIESKA 21,00 1,80 2,00 ALAVUS 19,75 1,75 2,00 ASIKKALA 20,00 1,65 1,85 ASKOLA 19,00 1,75 1,60 AURA 20,25 1,50 1,75 BRÄNDÖ 17,00 2,00 1,75 ECKERÖ 18,00 2,00 1,75 ENONKOSKI 19,75 1,75 1,95 ENONTEKIÖ 20,50 1,65 2,00 ESPOO 17,75 1,00 1,60 EURA 19,50 1,50 1,75 EURAJOKI 18,00 1,60 1,75 EVIJÄRVI 21,00 1,75 2,00 FINSTRÖM 19,50 1,95 1,75 FORSSA 19,50 1,40 1,75 FÖGLÖ 17,25 2,00 1,75 GETA 17,75 1,95 1,75 HAAPAJÄRVI 21,00 1,75 1,95 HAAPAVESI 20,75 1,80 1,95 HAILUOTO 19,25 1,65 2,00 HALSUA 20,50 1,90 2,00 HAMINA 20,00 1,50 1,75 HAMMARLAND 16,50 1,80 1,75 HANKASALMI 20,00 1,85 2,00 HANKO 20,75 1,45 1,60 HARJAVALTA 18,75 1,50 1,75 HARTOLA 20,50 1,75 2,00 HATTULA 19,25 1,25 1,75 HAUKIPUDAS 19,75 1,50 2,00 HAUSJÄRVI 20,00 1,60 1,85 HEINOLA 20,50 1,50 1,85 HEINÄVESI 20,50 1,75 1,95 Kunta Kunnan Evank.lut. Ortodoks. HELSINKI 18,50 1,00 1,60 HIRVENSALMI 19,50 1,75 2,00 HOLLOLA 19,75 1,75 1,85 HONKAJOKI 20,25 1,75 2,00 HUITTINEN 19,75 1,50 1,75 HUMPPILA 20,50 1,60 1,75 HYRYNSALMI 20,25 1,75 1,50 HYVINKÄÄ 19,25 1,15 1,85 HÄMEENKOSKI 20,50 1,75 1,85 HÄMEENKYRÖ 20,00 1,50 2,00 HÄMEENLINNA 19,00 1,15 1,75 II 20,50 1,50 2,00 IISALMI 19,50 1,50 1,95 IITTI 18,50 1,65 1,85 IKAALINEN 19,75 1,70 2,00 ILMAJOKI 19,50 1,75 2,00 ILOMANTSI 19,75 1,60 1,90 IMATRA 19,50 1,50 1,85 INARI 19,00 1,65 2,00 INKOO 20,75 1,50 1,60 ISOJOKI 20,50 1,75 2,00 ISOKYRÖ 20,25 1,75 2,00 JALASJÄRVI 20,50 1,75 2,00 JANAKKALA 19,50 1,35 1,75 JOENSUU 19,50 1,45 1,65 JOKIOINEN 20,50 1,50 1,75 JOMALA 17,00 1,50 1,75 JOROINEN 19,25 1,60 1,95 JOUTSA 19,50 1,75 2,00 JUANKOSKI 21,00 1,50 2,00 JUUKA 19,75 1,50 1,85 JUUPAJOKI 19,00 1,65 2,00 JUVA 19,75 1,50 2,00 JYVÄSKYLÄ 19,00 1,35 1,95

3518 N:o 1122 Kunta Kunnan Evank.lut. Ortodoks. JÄMIJÄRVI 19,75 1,75 2,00 JÄMSÄ 21,00 1,50 2,00 JÄRVENPÄÄ 19,00 1,25 1,60 KAARINA 18,50 1,00 1,75 KAAVI 20,00 1,50 2,00 KAJAANI 20,00 1,50 1,50 KALAJOKI 19,00 1,60 2,00 KANGASALA 20,00 1,35 2,00 KANGASNIEMI 19,50 1,55 2,00 KANKAANPÄÄ 20,00 1,50 2,00 KANNONKOSKI 19,50 1,50 1,95 KANNUS 19,50 1,55 2,00 KARIJOKI 20,00 2,00 2,00 KARJALOHJA 19,75 1,95 1,60 KARKKILA 20,25 1,35 1,60 KARSTULA 18,50 1,75 1,95 KARVIA 19,00 1,75 2,00 KASKINEN 20,00 1,85 2,00 KAUHAJOKI 21,00 1,75 2,00 KAUHAVA 19,75 1,75 2,00 KAUNIAINEN 16,50 1,00 1,60 KAUSTINEN 20,50 1,50 2,00 KEITELE 18,50 1,75 2,00 KEMI 20,75 1,25 2,00 KEMIJÄRVI 20,00 1,65 2,00 KEMINMAA 20,50 1,25 2,00 KEMIÖNSAARI 19,75 1,75 1,75 KEMPELE 19,50 1,45 2,00 KERAVA 18,75 1,25 1,60 KERIMÄKI 21,00 1,75 1,95 KESÄLAHTI 21,00 1,65 1,65 KEURUU 19,75 1,40 1,95 KIHNIÖ 19,75 1,85 2,00 KIIKOINEN 19,00 1,90 2,00 KIIMINKI 20,00 1,50 2,00 KINNULA 19,50 1,60 1,95 KIRKKONUMMI 19,00 1,25 1,60 KITEE 21,25 1,50 1,65 KITTILÄ 19,00 1,50 2,00 KIURUVESI 19,75 1,50 1,95 KIVIJÄRVI 19,50 1,50 1,95 KOKEMÄKI 19,75 1,75 1,75 KOKKOLA 19,75 1,50 2,00 KOLARI 20,00 1,50 2,00 KONNEVESI 19,50 2,00 2,00 KONTIOLAHTI 19,25 1,50 1,65 KORSNÄS 19,75 1,85 2,00 KOSKI TL 19,00 1,70 1,75 KOTKA 19,50 1,50 1,75 KOUVOLA 20,00 1,50 1,75 KRISTIINANKAUPUNKI 20,00 2,00 2,00 KRUUNUPYY 19,50 2,00 2,00 KUHMO 20,25 1,75 1,50 Kunta Kunnan Evank.lut. Ortodoks. KUHMOINEN 19,75 1,50 2,00 KUMLINGE 18,50 2,00 1,75 KUOPIO 19,50 1,50 2,00 KUORTANE 19,50 1,75 2,00 KURIKKA 18,00 1,75 2,00 KUSTAVI 19,25 1,85 1,75 KUUSAMO 19,50 1,50 2,00 KYYJÄRVI 19,00 1,75 1,95 KÄRKÖLÄ 20,25 1,80 1,85 KÄRSÄMÄKI 20,75 1,75 1,95 KÖKAR 18,50 2,00 1,75 KÖYLIÖ 20,00 1,50 1,75 LAHTI 19,50 1,50 1,85 LAIHIA 19,50 1,50 2,00 LAITILA 19,75 1,60 1,75 LAPINJÄRVI 19,00 1,85 1,75 LAPINLAHTI 18,50 1,50 1,95 LAPPAJÄRVI 20,00 1,75 2,00 LAPPEENRANTA 19,50 1,35 1,85 LAPUA 19,50 1,75 2,00 LAUKAA 20,00 1,65 1,95 LAVIA 21,00 1,90 2,00 LEMI 19,50 1,75 1,85 LEMLAND 16,50 1,70 1,75 LEMPÄÄLÄ 20,00 1,45 2,00 LEPPÄVIRTA 19,00 1,50 1,95 LESTIJÄRVI 20,00 1,75 2,00 LIEKSA 19,50 1,50 1,90 LIETO 18,50 1,20 1,75 LIMINKA 19,50 1,75 2,00 LIPERI 20,00 1,60 1,75 LOHJA 19,50 1,20 1,60 LOIMAA 20,50 1,40 1,75 LOPPI 20,00 1,55 1,75 LOVIISA 19,75 1,60 1,75 LUHANKA 19,00 1,75 2,00 LUMIJOKI 20,50 1,75 2,00 LUMPARLAND 18,50 1,70 1,75 LUOTO 18,50 1,90 2,00 LUUMÄKI 18,00 1,50 1,75 LUVIA 19,00 1,75 2,00 LÄNSI-TURUNMAA 19,25 1,40 1,75 MAALAHTI 19,75 1,90 2,00 MAANINKA 19,50 1,70 2,00 MAARIANHAMINA 16,50 1,45 1,75 MARTTILA 19,25 1,75 1,75 MASKU 17,50 1,50 1,75 MERIJÄRVI 20,00 1,75 2,00 MERIKARVIA 19,50 1,75 2,00 MIEHIKKÄLÄ 19,50 1,50 1,75 MIKKELI 19,50 1,40 2,00 MUHOS 20,00 1,50 2,00 MULTIA 19,75 1,75 1,95

N:o 1122 3519 Kunta Kunnan Evank.lut. Ortodoks. MUONIO 20,50 1,65 2,00 MUSTASAARI 19,75 1,85 2,00 MUURAME 19,50 1,50 1,95 MYNÄMÄKI 19,00 1,75 1,75 MYRSKYLÄ 20,00 1,70 1,75 MÄNTSÄLÄ 19,75 1,25 1,85 MÄNTTÄ-VILPPULA 20,50 1,50 2,00 MÄNTYHARJU 19,00 1,50 2,00 NAANTALI 17,25 1,25 1,75 NAKKILA 19,75 1,60 2,00 NASTOLA 20,50 1,45 1,85 NILSIÄ 20,00 1,65 2,00 NIVALA 20,50 1,75 1,95 NOKIA 19,75 1,50 2,00 NOUSIAINEN 19,50 1,55 1,75 NUMMI-PUSULA 20,50 1,75 1,60 NURMES 20,00 1,65 1,85 NURMIJÄRVI 19,00 1,50 1,60 NÄRPIÖ 20,00 1,50 2,00 ORIMATTILA 19,75 1,70 1,85 ORIPÄÄ 19,00 1,75 1,75 ORIVESI 20,00 1,65 2,00 OULAINEN 21,00 1,75 2,00 OULU 19,00 1,25 2,00 OULUNSALO 20,50 1,45 2,00 OUTOKUMPU 20,50 1,50 1,75 PADASJOKI 19,75 1,80 1,85 PAIMIO 19,50 1,30 1,75 PALTAMO 20,50 1,75 1,50 PARIKKALA 18,50 1,75 1,85 PARKANO 20,50 1,60 2,00 PEDERSÖREN KUNTA 19,50 1,80 2,00 PELKOSENNIEMI 20,50 1,60 2,00 PELLO 20,25 1,60 2,00 PERHO 20,00 1,75 2,00 PERTUNMAA 20,00 1,75 2,00 PETÄJÄVESI 20,00 1,90 1,95 PIEKSÄMÄKI 19,75 1,50 2,00 PIELAVESI 19,75 1,50 2,00 PIETARSAARI 20,25 1,80 2,00 PIHTIPUDAS 19,50 1,65 1,95 PIRKKALA 20,00 1,40 2,00 POLVIJÄRVI 19,00 1,65 1,75 POMARKKU 19,75 1,90 2,00 PORI 18,75 1,40 2,00 PORNAINEN 19,50 1,75 1,60 PORVOO 19,25 1,45 1,60 POSIO 20,50 1,65 2,00 PUDASJÄRVI 20,50 1,50 2,00 PUKKILA 19,50 1,70 1,60 PUNKAHARJU 20,25 1,75 1,95 PUNKALAIDUN 19,50 1,50 1,75 PUOLANKA 20,00 1,65 1,50 Kunta Kunnan Evank.lut. Ortodoks. PUUMALA 21,00 1,75 1,95 PYHTÄÄ 19,75 1,60 1,75 PYHÄJOKI 19,75 1,75 2,00 PYHÄJÄRVI 19,75 1,75 1,95 PYHÄNTÄ 19,75 1,75 1,95 PYHÄRANTA 19,50 1,75 1,75 PÄLKÄNE 20,00 1,70 2,00 PÖYTYÄ 19,50 1,75 1,75 RAAHE 20,00 1,50 2,00 RAASEPORI 21,00 1,45 1,60 RAISIO 17,50 1,15 1,75 RANTASALMI 19,50 1,75 1,95 RANUA 19,25 1,50 2,00 RAUMA 18,00 1,25 1,75 RAUTALAMPI 20,50 1,75 2,00 RAUTAVAARA 20,00 1,75 1,85 RAUTJÄRVI 19,00 1,75 1,85 REISJÄRVI 21,00 1,75 1,95 RIIHIMÄKI 19,75 1,15 1,85 RISTIINA 20,00 1,50 2,00 RISTIJÄRVI 19,75 2,00 1,50 ROVANIEMI 20,00 1,25 2,00 RUOKOLAHTI 18,50 1,50 1,85 RUOVESI 20,50 1,80 2,00 RUSKO 18,25 1,45 1,75 RÄÄKKYLÄ 21,00 1,75 1,65 SAARIJÄRVI 20,00 1,50 1,95 SALLA 19,50 1,65 2,00 SALO 18,75 1,20 1,75 SALTVIK 16,25 1,75 1,75 SASTAMALA 20,00 1,65 2,00 SAUVO 19,50 1,70 1,75 SAVITAIPALE 20,00 1,75 1,85 SAVONLINNA 20,50 1,50 1,95 SAVUKOSKI 20,25 1,60 2,00 SEINÄJOKI 19,25 1,65 2,00 SIEVI 21,00 1,60 1,95 SIIKAINEN 20,00 1,75 2,00 SIIKAJOKI 20,00 1,85 2,00 SIIKALATVA 21,00 1,75 2,00 SIILINJÄRVI 19,50 1,25 2,00 SIMO 20,75 1,50 2,00 SIPOO 19,25 1,35 1,60 SIUNTIO 21,00 1,50 1,60 SODANKYLÄ 19,50 1,40 2,00 SOINI 20,75 1,75 2,00 SOMERO 18,50 1,65 1,75 SONKAJÄRVI 19,75 1,50 1,95 SOTKAMO 19,75 1,65 1,50 SOTTUNGA 18,00 2,00 1,75 SULKAVA 20,50 1,75 1,95 SUND 18,50 2,00 1,75 SUOMENNIEMI 19,50 1,75 2,00

3520 SDK/SÄHKÖINEN PAINOS N:o 1122 Kunta Kunnan Evank.lut. Ortodoks. SUOMUSSALMI 19,50 1,50 1,50 SUONENJOKI 19,50 1,50 2,00 SYSMÄ 19,00 1,75 2,00 SÄKYLÄ 20,00 1,50 1,75 TAIPALSAARI 19,75 1,50 1,85 TAIVALKOSKI 19,75 1,65 2,00 TAIVASSALO 20,00 1,75 1,75 TAMMELA 18,50 1,60 1,75 TAMPERE 19,00 1,25 2,00 TARVASJOKI 21,00 1,75 1,75 TERVO 19,75 1,75 2,00 TERVOLA 19,50 1,75 2,00 TEUVA 20,50 1,50 2,00 TOHMAJÄRVI 21,50 1,70 1,65 TOHOLAMPI 20,00 1,75 2,00 TOIVAKKA 20,50 1,85 1,95 TORNIO 20,00 1,50 2,00 TURKU 18,75 1,00 1,75 TUUSNIEMI 19,75 1,50 2,00 TUUSULA 18,25 1,35 1,60 TYRNÄVÄ 20,50 1,75 2,00 TÖYSÄ 20,25 1,75 2,00 ULVILA 19,50 1,50 2,00 URJALA 21,00 1,75 1,75 UTAJÄRVI 19,50 1,95 2,00 UTSJOKI 20,75 1,65 2,00 UURAINEN 19,50 1,85 1,95 UUSIKAARLEPYY 19,75 1,90 2,00 Kunta Kunnan Evank.lut. Ortodoks. UUSIKAUPUNKI 20,25 1,50 1,75 VAALA 21,00 1,70 1,50 VAASA 19,50 1,25 2,00 VALKEAKOSKI 18,75 1,50 2,00 VALTIMO 18,25 1,75 1,85 VANTAA 19,00 1,00 1,60 VARKAUS 20,00 1,35 1,95 VEHMAA 20,50 1,65 1,75 VESANTO 20,00 1,75 2,00 VESILAHTI 20,50 1,75 2,00 VETELI 20,75 1,75 2,00 VIEREMÄ 19,75 1,65 1,95 VIHANTI 21,50 1,85 2,00 VIHTI 19,50 1,25 1,60 VIITASAARI 19,50 1,40 1,95 VIMPELI 19,75 1,75 2,00 VIROLAHTI 20,00 1,50 1,75 VIRRAT 19,75 1,70 2,00 VÅRDÖ 17,50 2,00 1,75 VÄHÄKYRÖ 21,00 1,50 2,00 VÖYRI 19,00 1,85 2,00 YLI-II 20,00 1,25 2,00 YLITORNIO 19,25 1,50 2,00 YLIVIESKA 21,00 1,75 1,95 YLÖJÄRVI 19,75 1,70 2,00 YPÄJÄ 19,50 1,70 1,75 ÄHTÄRI 20,75 1,70 2,00 ÄÄNEKOSKI 20,50 1,55 1,95 Suomen saksalaisen evankelisluterilaisen on 1,00. Rikssvenska Olaus Petri- församlingen n on 1,00. Rajoitetusti verovelvollisen tulon verottamisesta annetun lain (627/1978) 15 :ssä tarkoitettu kuntien keskimääräinen on 19,25. Helsingissä 29 päivänä marraskuuta 2010 Pääjohtaja Mirjami Laitinen JULKAISIJA: OIKEUSMINISTERIÖ N:o 1115 1122, 2 arkkia Johtava lakimies Matti Merisalo EDITA PRIMA OY, HELSINKI 2010 EDITA PUBLISHING OY, PÄÄTOIMITTAJA JARI LINHALA ISSN 1455-8904