1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 27.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html Helsingin Suomalaisen Klubin jäsenkysely 2015 Teemme Klubin jäsenille kyselyn kartoittaaksemme klubiveljien tyytyväisyyttä Klubin toimintaan ja palveluihin sekä selvittääksemme niiden kehityskohteita ja uudistustarpeita. Kyselylinkki lähetetään ensi viikolla sähköpostilla (tai paperilomakkeena niille jäsenille, joilla ei ole sähköpostiosoitetta). Kyselyn toteuttaa Taloustutkimus Oy. Kaikki vastaukset käsitellään ehdottoman luottamuksellisesti. Toivomme jäseniltä aktiivista panosta Klubin toiminnan kehittämiseen! Klubiterveisin Matti Viljanen Klubin puheenjohtaja VUODEN KLUBITEKO Johtokunta voi harkintansa mukaan palkita vuosittain vuoden klubiteon tekijän. Palkinnon saaja on Klubin jäsen, joka nimeämisvuotta edeltävänä vuonna on erityisen ansiokkaasti edistänyt Klubin toimintaa tai on erityisen aktiivisesti osallistunut klubihengen kohottamiseen. Esityksiä vuoden klubiteoksi ja sen palkinnon saajaksi voivat tehdä kaikki Klubin jäsenet. Esitykset perusteluineen tulee toimittaa kirjallisesti tai sähköpostilla Klubin toiminnanjohtajalle viimeistään 15.12.2015 mennessä palkitsemistoimikunnan käsittelyä varten.
2 JOULUKUUN TAIDETEOS ESILLÄ PÄÄSALISSA Klubin joulukuun taideteos on Jorma Wartiovaaran Metsän ruhtinas. Klubiveli Jorma on eläköitynyt lääkäri ja professori Helsingin yliopiston Elektronimikroskopian laitokselta. Metsän ruhtinas (2015, akryyli) liikkuu konkretian ja abstraktin välimaastossa. Maalauksen keskustassa voi hahmottaa miehisen, sarvekkaan hirvimäisen pään. Kuva muuntuu myyttiseksi suomalaisen metsän valtiaaksi, Tapioksi, riistan hallitsijaksi ja metsästysonnen tuojaksi. ENSI VIIKOLLA 30.11. 6.12. maanantai 30.11. klo 19.00 Kirjan ilta (avec) Matti Rönkä kertoo kirjastaan "Eino". Isäntänä Jukka-Pekka Pietiäinen. Iltapala 17.30-19.00, 19 euroa. Ruokailijoilta edellytetään ilmoittautumista.
3 tiistai 01.12. klo 15.00 Iltapäivämatinea (avec ja ystävät) Klubin Happy Go Lucky yhtye soittaa ja houkuttelee myös parketille tanssimaan. tiistai 1.12. klo 19.00 Miten kartellit Suomessa todetaan ja minkälaisia vahinkoja niistä aiheutuu? Oikeuspolitiikan ilta. Asiantuntijana oikeustieteen tohtori Antti Aine. Isäntänä Timo J. Ojala. keskiviikko 2.12. klo 16.00 Biljardin tasoituksellinen kuukausikilpailu Tilaisuus on tarkoitettu kaikille jäsenille. sunnuntai 6.12. klo 19.00 Itsenäisyyspäivän juhla (avec) Juhlapuhe TM, klubiveli Tapani Ruokanen. Klubin puhallinorkesteri ja kuoro esiintyvät. Tanssimusiikista vastaa Klubin Happy Go Lucky yhtye. MENU: Lasillinen talon kuohuviiniä Graavisiikaa ja punajuurta Kokonaisena paistettua härän sisäfileetä 58*, kukkakaali-peruna-tryffelipyreetä sekä tummaa tattikastiketta Mustikkajäädyke Kahvia tai haudutettua teetä 69 euroa / henkilö Ilmoittautuminen Klubin ilmoittautumisjärjestelmän kautta viimeistään 2.12. Sen jälkeen tiedustelut suoraan ravintolasta soittamalla lounasajan ulkopuolella - 09-5868 8344.
4
5 VUOKRALLE TARJOTAAN Klubirakennuksessa, Kansakoulukuja 3 katutasossa liiketilaa 307 m2. Soveltuu toimistoksi, näyttely- ja/tai koulutustilaksi. Lisätietoja toiminnanjohtajalta toiminnanjohtaja@klubi.fi. ILMOITTAUTUMINEN TILAISUUKSIIN ilmoittautumisjärjestelmän kautta Ilmoittautumisten peruutukset Klubin sihteerille sihteeri@klubi.fi. Tämän vuoden alussa otettiin käyttöön 5 :n peruutusmaksu pankki- ja hallintokulujen kattamiseksi. JOULUTAUKO Klubi sulkeutuu joulutauolle perjantaina 18.12. klo 15.00 ja avataan jälleen maanantaina 11.1.2016. YHTEYSTIEDOT Klubilehden päätoimittaja Pertti Hyvärinen paatoimittaja@klubi.fi Internet - sivut Veikko Hannula verkkovastaava@klubi.fi Yhteystietojen muutokset ja muut jäsenasiat sihteeri Inkeri Lohivesi sihteeri@klubi.fi Klubiterveisin ja valoisaa 1. adventtia! Inkeri Lohivesi Klubin sihteeri sihteeri@klubi.fi puh. 040-756 9665