12.04.2005 SAK. SAK tänään ja huomenna



Samankaltaiset tiedostot
Transkriptio:

SAK tänään ja huomenna

Työmarkkinaosapuolet SAK Jäsenliitot EK STTK Jäsenliitot Kunta Valtio Valtio AKAVA Jäsenliitot Kirkko

Mikä on SAK?! Jäsenliittojen tavoitteita ja toimintaa yhteen sovittava ja kehittävä etujärjestö " Työn perustana on jäsenten ja luottamushenkilöiden osallistuminen ja yhteisöllisyys! Työelämän ja työmarkkinoiden asiantuntija! Yhteiskunnallinen uudistaja! Luotettava sopimus- ja yhteistyökumppani

Mikä SAK on?! Muuttuvassa kansallisessa ja kansainvälisessä toimintaympäristössä SAK takaa: # jäsenliitoille mahdollisuuden huolehtia jäsenten sopimuspohjaisista vähimmäistyöehdoista # perusoikeudet ja turvan työelämässä # palkkaperusteisen sosiaaliturvan # väylän vaikuttaa työelämään ja yhteiskuntaan

Visio SAK:sta vuonna 2010! SAK on uudistuskykyinen työntekijöiden ja toimihenkilöiden keskusjärjestö sekä arvostettu yhteiskunta- ja työmarkkinapolitiikan suunnannäyttäjä.! SAK:n vaikutusvalta perustuu korkeaan järjestäytymisasteeseen jäsenliittojen hyvään yhteistyöhön tulokselliseen edunvalvontaan jäsenistön tukeen ja aktiivisuuteen työpaikoilla vahvaan kansainväliseen yhteistoimintaan kykyyn neuvotella, sopia ja tarvittaessa toteuttaa järjestöllisiä toimia vahvaan ja luotettavaan maineeseen kykyyn tuottaa perustaa Suomen menestykselle

Visio Suomesta vuonna 2010! Tasa-arvoinen, demokraattinen ja vauras hyvinvointiyhteiskunta! Kulmakiviä # täystyöllisyys # kunnolliset työsuhteet # oikeudenmukaisuus työelämässä, palkkauksessa ja tulonjaossa! Yhteistyö kilpailukyvyn tukena

SAK on liittojen liitto Teollisuusliitot Kemianliitto Metallityöväen Liitto Paperiliitto Puu- ja erityisalojen liitto Rakennusliitto Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL Sähköalojen ammattiliitto Viestintäalan ammattiliitto Julkisten alojen liitot Kunta-alan ammattiliitto KTV Valtion yhteisjärjestö VTY (Vty:n jäsenliitot: Merivartioliitto, Tulliliitto, Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ja Vankilavirkailijain liitto VVL. Lisäksi myös KTV, Metallityöväen Liitto, Suomen Merimies- Unioni SM-U ja Suomen Muusikkojen Liitto valtion palveluksessa olevien jäsentensä osalta.) Yksityisten palvelualojen liitot Kaupanalan Esimiesliitto KEY * Palvelualojen ammattiliitto PAM Suomen Muusikkojen Liitto Kuljetusalojen liitot Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT Ilmailualan Unioni IAU Postiliitto Postin toimihenkilöliitto PVL Rautatieläisten Liitto Rautatievirkamiesliitto RVL Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY Suomen Merimies-Unioni Veturimiesten Liitto Lehtimiesliitot Suomen Sos.Dem.Sanomalehtimiesliitto SSSL Yleinen Lehtimiesliitto * vain Palvelualan Unionin PaU:n jäsen

SAK on liittojen liitto yht. % Miehiä Naisia % Teollisuusliitot 488 566 75 25 Kemianliitto, Metallityöväen Liitto, Paperiliitto, Puu- ja erityisalojen liitto, Rakennusliitto, Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL, Sähköalojen ammattiliitto, Viestintäalan ammattiliitto Julkisten alojen liitot 235 089 30 70 Kunta-alan ammattiliitto KTV, Valtion yhteisjärjestö VTY (VTY:n jäsenliitot: Merivartioliitto, Tulliliitto, Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ja Vankilavirkailijain liitto VVL. Lisäksi myös KTV, Metallityöväen Liitto, Suomen Merimies-Unioni SM-U ja Suomen Muusikkojen Liitto valtion palveluksessa olevien jäsentensä osalta.) Yksityisten palvelualojen liitot 210 714 21 79 Kaupanalan Esimiesliitto KEY*, Palvelualojen ammattiliitto PAM, Suomen Muusikkojen Liitto Kuljetusalojen liitot 117 473 74 26 Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Ilmailualan Unioni IAU, Postiliitto, Postin toimihenkilöliitto PVL, Rautatieläisten Liitto, Rautatievirkamiesliitto RVL, Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY, Suomen Merimies-Unioni, Veturimiesten Liitto Lehtimiesliitot 497 67 33 Suomen Sos.Dem.Sanomalehtimiesliitto SSSL, Yleinen Lehtimiesliitto Kaikki yhteensä 1 052 339 54 46 * vain Palvelualan Unionin PaU:n jäsen

SAK on liittojen liitto Liitto yht. Teollisuusliitot 488 566 Kemianliitto 48 761 Metallityöväen Liitto 167 387 Paperiliitto 47 870 Puu- ja erityisalojen liitto 47 234 Rakennusliitto 80 659 Suomen Elintarviketyöläisten 39 143 Liitto SEL Sähköalojen ammattiliitto 31 301 Viestintäalan ammattiliitto 26 211

SAK on liittojen liitto Liitto yht. Julkisten alojen liitot 235 089 Kunta-alan ammattiliitto KTV 201 749 Valtion yhteisjärjestö VTY 33 340 (VTY:n jäsenliitot: Merivartioliitto, Tulliliitto, Valtion ja erityispalvelujen ammattiliitto VAL ja Vankilavirkailijain liitto VVL. Lisäksi myös KTV, Metallityöväen Liitto, Suomen Merimies-Unioni SM-U ja Suomen Muusikkojen Liitto valtion palveluksessa olevien jäsentensä osalta.) Yksityisten palvelualojen liitot 210 714 Kaupanalan Esimiesliitto KEY * 6 142 Palvelualojen ammattiliitto PAM 201 593 Suomen Muusikkojen Liitto 2 979 * vain Palvelualan Unionin PaU:n jäsen

Liitto SAK on liittojen liitto yht. Kuljetusalojen liitot 117 473 Auto- ja Kuljetusalan 51 789 Työntekijäliitto AKT Ilmailualan Unioni IAU 3 553 Postiliitto 26 349 Postin Toimihenkilöliitto PVL 3 397 Rautatieläisten Liitto 14 822 Rautatievirkamiesliitto RVL 1 739 Suomen Lentoemäntä- ja 1 797 Stuerttiyhdistys SLSY Suomen Merimies-Unioni 11 158 Veturimiesten Liitto 2 869 Lehtimiesliitot 497 Suomen Sos.Dem. 308 Sanomalehtimiesliitto SSSL Yleinen Lehtimiesliitto 189

Miljoonan ihmisen SAK! 1 050 000 SAK:laista! 100 000 aktiivia! 23 jäsenliittoa! n. 4 000 ammattiosastoa! n. 130 paikallisjärjestöä! 14 aluepalvelukeskusta Suomessa, infopiste Tallinnassa! liittojen ja SAK:n työntekijöitä yhteensä 1 700! 130 SAK:n työntekijää

AMMATTILIITOT EDUSTAJAKOKOUS SAK:n organisaatio Teollisuusalojen neuvottelukunta VALTUUSTO Palvelualojen neuvottelukunta HALLITUS Julkisen alan neuvottelukunta Kuljetusalojen Neuvottelukunta Johtoryhmä Työvaliokunta Kokonaistoimintojen johto Asiantuntijavaliokunnat Työympäristöosasto Yhteiskuntapoliittinen osasto Jäsenpalveluosasto Kansainvälinen osasto Talous- ja sisäisten palvelujen osasto talouspolitiikka sosiaalipolitiikka palkkapolitiikka koulutuspolitiikka työvoimapolitiikka budjettipolitiikka tutkimus- ja selvitystyö työelämän kehittäminen keskusjärjestösopimukset työlait työsuojelu teknologia ja tuottavuus osallistumisjärjestelmät tasa-arvo työelämän tutkimus integraatiopolitiikka kv-suhteet lähialueyhteistyö solidaarisuustyö viestintä järjestötyö alueyhteistyö ja aluepalvelukeskukset ay-koulutus/ kehittämiskeskus järjestötutkimus lehdet tietopalvelu talous sisäiset palvelut kiinteistöpalvelu tietohallinto ay-arkisto

SAK:n organisaatio AMMATTILIITOT EDUSTAJAKOKOUS Teollisuusalojen neuvottelukunta VALTUUSTO Palvelualojen neuvottelukunta HALLITUS Julkisen alan neuvottelukunta Työvaliokunta Asiantuntijavaliokunnat Kuljetusalojen neuvottelukunta SAK:n toimisto

SAK:n toimisto-organisaatio Johtoryhmä Lauri Ihalainen, Matti Huutola, Eija Hietanen, Lauri Lyly, Mikko Paiho, Pertti Parmanne, Matti Tukiainen, Marjaana Valkonen Kokonaistoimintojen johto puheenjohtaja Lauri Ihalainen, hallituksen varapj. Matti Huutola, kehittämisjohtaja Eija Hietanen Yhteiskuntapoliittinen osasto Työympäristöosasto Kansainvälinen osasto Jäsenpalveluosasto Talous- ja sisäisten palvelujen osasto Johtaja Pertti Parmanne Edunvalvontalinja (johtajan sijainen) Matti Viialainen Toimeenpanolinja Sinikka Näätsaari Johtaja Lauri Lyly Oikeudellinen linja Jorma Rusanen Työelämälinja (johtajan sijainen) Ari Seger Johtaja Marjaana Valkonen Johtajan sijainen Turo Bergman Johtaja Matti Tukiainen Järjestölinja Pertti T. Hyvönen Koulutuslinja (johtajan sijainen) Markku Liljeström Viestintälinja Sari Aalto-Matturi Lehtilinja Eero Kosonen Johtaja, Talouslinja Mikko Paiho Palvelulinja (sis. ay-arkisto) (johtajan sijainen) Tarja Majamäki Tietohallintolinja Mikko Paiho / Maija Karimaa

Alueiden SAK $ Ahvenanmaan aluepalvelukeskus, Maarianhamina $ Etelä-Savon aluepalvelukeskus, Mikkeli $ Hämeen aluepalvelukeskus, Lahti $ Keski-Suomen aluepalvelukeskus, Jyväskylä $ Kymen aluepalvelukeskus, Lappeenranta $ Lapin aluepalvelukeskus, Rovaniemi $ Oulun aluepalvelukeskus, Oulu $ Pirkanmaan aluepalvelukeskus, Tampere $ Pohjanmaan aluepalvelukeskus, Vaasa $ Pohjois-Karjalan aluepalvelukeskus, Joensuu $ Pohjois-Savon aluepalvelukeskus, Kuopio $ Satakunnan aluepalvelukeskus, Pori $ Uudenmaan aluepalvelutoimisto, Helsinki $ Varsinais-Suomen aluepalvelukeskus,turku % Soome Tööturu Infokeskus Suomen työelämän infopiste,tallinna

SAK:n toiminta-alueet! SAK työmarkkinasopijana! SAK yhteiskuntavaikuttajana! SAK jäsenliittojensa yhteistyöjärjestönä! KV-edunvalvonta

SAK:laisen ay-liikkeen rakenne SAK Edustajakokous 1 edustaja kutakin alkavaa 3 000 henkilöjäsentä kohti Valtuusto 122 työpaikkojen edustajaa Hallitus 23 liittojen edustajaa ja 2 SAK:n johdosta Neuvottelu - ja valiokunnat hallituksen apuelimiä Ammattiliitot (23) Liittojen piirit / alueet SAK:n alueorganisaatio maakuntaryhmät (20) aluepalvelukeskukset (14) Ammattiosastot (n. 4000) Työpaikat Luottamushenkilöt (Yht. n. 100 000) SAK:n paikallisjärjestöt (130) Jäseninä ammattiosastot

Sopimusneuvottelujen kulku Tupo- tai keskusjärjestötason neuvottelut Liittokohtaiset neuvottelut Tupo tai keskitetty ratkaisu, jäsenliitoilla oikeus irtautua Työehtosopimus Työtaistelu-uhka Työtaistelu Sovittelumenettely

Kuka on SAK:lainen? SAK:laisia on yhteensä 1,05 miljoonaa Tärkein syy ammattiliiton jäsenyydelle teollisuudessa 493 000 (47%) yksityisillä palvelualoilla 206 000 (20%) julkisella sektorilla 234 000 (22%) kuljetusaloilla 116 000 (11%) 200 000 alle 30-vuotiasta 480 000 naista ja 560 000 miestä palkka- ja työsuhdeturva (49%) työttömyysturva (24%) SAK:laiset miehet ja naiset miehet naiset yksityisillä palvelualoilla 20% 80% teollisuudessa 74% 26% julkisella sektorilla 30% 70% kuljetusaloilla 73% 27% keskiansio (e/kk) 2200 1840

1907 Suomen Ammattijärjestö perustetaan SAK 1907- poimintoja historian varrelta 1917 Suomen itsenäistyminen, 8 tunnin työaikalaki 1922 Työsopimuslaki, vuosiloma 4-7 päivää 30-luku 40-luku 50-luku SAK perustetaan, kansaneläkelaki, vuosiloma 5-12 päivää Tammikuun kihlaus, työehtosopimusjärjestelmä, luottamusmiesjärjestelmä, työtuomioistuin, vuosiloma 12-14 päivää, lapsilisä Yleislakko, 45 tunnin työviikko 60-luku TEL ja LEL järjestelmät, vuosiloma 18-24 päivää, sairausvakuutuslaki, siirtyminen 40- tuntiseen ja 5-päiväiseen viikkoon alkoi, irtisanomissuojasopimus, lomapalkkasopimus, ensimmäinen tupo: Liinamaa I 70-luku 80-luku 90-luku Neljän viikon vuosiloma, vähimmäispalkka, lomaltapaluuraha, äitiysloma 7 kuukautta, talviloma, työterveyshuoltolaki, YT-laki Opintovapaalaki, tasa-arvolaki, vanhempainloma ja hoitovapaa, liukuva työaika Pätkätyöläisten aseman parantaminen, ammattikoulutusraha, koulutusvakuutus, vuosiloman säästämisjärjestelmä, vuorotteluvapaa, työaikalaki 2000- Muutosturva, työttömyysturvan parantaminen, neljän tunnin vähimmäistyöaika, uusi työsopimuslaki, eläkeuudistus, tasa-arvolain uudistus

Keskeisiä kysymyksiä! työllisyys tärkein tavoite! valtakunnalliset työehtosopimukset kulmakivi! tulosopimukset osana tehokasta talouspolitiikkaa! työelämän kehittäminen! työttömien toimeentulon turvaaminen! eläkepolitiikan haasteet! pätkätyöt ja työvoiman käytön periaatteet! naisten, nuorten ja ikääntyvien tasapuolinen kohtelu! paikalliselle sopimiselle toimivat pelisäännöt! työkyvyn ylläpito

Kansainvälinen SAK! tavoitteena työelämän perusoikeuksien turvaaminen kaikissa olosuhteissa ja maissa! mukana kansainvälisessä ay-liikkeessä alusta asti! EU-tasoiset, työelämää koskevat sopimukset! kotimainen EU-asioiden valmistelu KEY- FINLAND SAK:n, STTK:n ja AKAVAN yhteinen edustusto Brysselissä SASK PAY EAY VAKL TUAC Suomen Ammatiliittojen Solidarisuuskeskus Pohjolan Ammatillinen Yhteisjärjestö Euroopan Ammatillinen Yhteisjärjestö Vapaiden Ammattiyhdistysten Kansainvälinen Liitto Trade Union Advisory Committee, OECD:n neuvoa-antava komitea

Järjestäytyminen ja työehtosopimusten peitto eri maissa Ruotsi 81 / 93 Suomi 76 / 93 Tanska 74 / 83 Belgia 56 / 93 Norja 54 / 73 Itävalta 37 / 98 Italia 35 / 83 Iso-Britannia 31 / 33 Saksa 25 / 68 Portugali 24 / 83 Hollanti 23 / 83 Japani 22 / 18 Sveitsi 18 / 43 Espanja 15 / 83 USA 13 / 14 Ranska 10 / 93 Järjestäytymisaste % Työssä olevat ay-jäsenet/ kaikki palkansaajat Sopimusten kattavuus % Työehtosopimusten piirissä olevat/kaikki palkansaajat Lähde: OECD Employment Outlook, July 2004

SAK ja nuoret! 200 000 alle 30-vuotiasta jäsentä! 100 000 alle 25-vuotiasta jäsentä! Nuorisovaliokunta Tarkoituksena koordinoida liittojen tekemää nuorisotyötä, ottaa kantaa ja valmistella erityisesti nuoria koskettavia asioita! Nuorten oma lehti Arvo! Nuorten toimintaryhmät! Nuorisopoliittinen ohjelma 2003

SAK kansalaisjärjestönä! Suomen suurin naisjärjestö! Suomen suurin maahanmuuttajajärjestö! Suomen suurin nuorisojärjestö

Kiitos!