Lakisääteinen työntekijäin ryhmähenkivakuutus -turvaa toimeentuloa puolison tai lasten huoltajan kuoleman jälkeen Työntekijäin ryhmähenkivakuutuksen tarkoituksena on turvata perheen välitön toimeentulo puolison tai lasten huoltajan kuoleman jälkeen. Vakuutuksen on velvollinen ottamaan työnantaja, jonka alalla olevassa yleisessä työehtosopimuksessa on ryhmähenkivakuutusta koskevat määräykset. Työntekijäin ryhmähenkivakuutusta hoitaa vakuutusyhtiöiden perustama pooli, joka toimii Henkivakuutusosakeyhtiö Retron yhteydessä. Ryhmähenkivakuutuskorvauksia jää paljon hakematta, koska sitä ei tarpeeksi hyvin tunneta kaikilta osin. Vakuutuskorvausta saa nimittäin jopa 5 vuoden kuluttua siitä, kun työsuhde on päättynyt. Vakuutetut Työntekijä tulee vakuutetuksi, kun työsuhde on jatkunut vähintään yhden kuukauden ja hänen tästä työsuhteesta saamansa työansio on vähintään 252,34 tai hänelle on viimeisen työsuhteen päättymistä edeltäneen kuuden kuukauden aikana kertynyt työansioita vähintään 754,02 ( Summat perustuvat työntekijän eläkelain 141 :ssä tarkoitettuun työansioon ) Työntekijä lakkaa olemasta vakuutettu, kun on kulunut kolme vuotta siitä, kun hänen työ- tai virkasuhteensa päättyi. Jos työntekijä jää työkyvyttömyyseläkkeelle on vakuutus voimassa viisi vuotta työsuhteen päättymisestä. Työntekijä ei ole myöskään vakuutettu, jos hän alkaa saada vanhuuseläkettä. Ketkä ovat edunsaajia? Kuolemantapauskorvauksen edunsaajia ovat vainajan puoliso ( myös rekisteröidyssä parisuhteessa ) sekä alle 22-vuotiaat lapset. Jos vainajalla ei ole kyseisiä edunsaajia, kuolemantapauskorvausta ei makseta. Vakuutusturvan suuruus riippuu kuolleen työntekijän iästä ja huollettavien lasten lukumäärästä. Vakuutus on voimassa työntekijän työ- ja vapaa-aikana. Puolisolla tarkoitetaan lakisääteisessä ryhmähenkivakuutuksessa myös henkilöä, jonka kanssa vakuutettu eli jatkuvasti yhteisessä taloudessa avioliitonomaisissa olosuhteissa ja jonka kanssa vakuutetulla oli tai oli ollut yhteinen lapsi. Vakuutetun lapsella tarkoitetaan
1. vakuutetun omaa lasta; 2. vakuutetun ottolasta; 3. aviopuolison lasta, jonka huoltaja mainittu aviopuoliso on; 4. avioliiton ulkopuolella syntynyttä lasta, johon nähden vakuutetun elatusvelvollisuus on oikeuden päätöksellä tai sopimuksella vahvistettu; ja 5. lasta, jonka elatuksesta vakuutettu on omassa kodissaan tai muutoin huolehtinut. Vakuutussumman jakaminen Vakuutussumma maksetaan edunsaajille: vakuutetun puolisolle ja kullekin lapselle. Jos edunsaajina on vain lapsia, koko vakuutussumma jaetaan lasten kesken tasan. Korvaussummat vuonna 2013 Korvaussumma riippuu vakuutetun iästä seuraavasti: Vakuutetun ikä kuolinhetkellä Vakuutettu kuollut vuonna 2013-49 16 210 50 15 140 51 14 070 52 12 950 53 11 890 54 10 840 55 9 760 56 8 680 57 7 660 58 6 530 59 5 460 60-4 500 Lapsikorotus on 7 300. Tapaturmakorotus on 50 % perussumman ja lapsikorotuksen yhteismäärästä. Hakeminen
Vakuutussumman suorittamista varten on vakuutuksenantajalle toimitettava hakemus. Siihen on liitettävä virkatodistukset, joista käyvät ilmi vakuutetun nimi, syntymä- ja kuolinpäivä sekä edunsaajien nimet ja syntymäajat sekä sukulaisuussuhde vakuutuksenottajaan. Perunkirjoitusta varten tarvitaan samat tiedot, joten yleensä riittää perunkirjoitusta varten hankituista virkatodistuksista kopiot. Jos kyseessä on tapaturma, tarvitaan tapaturmakorotuksen suorittamista varten kuolintodistus, joka osoittaa kuoleman tapaturmaksi, sekä joskus myös poliisitutkintapöytäkirja. Jos korvausta hakee muu kuin aviopuoliso, on hakemukseen liitettävä kotipaikkatodistus, josta käy ilmi yhdessä asuminen. Jos korvaukseen oikeutettu lapsi ei näy virkatodistuksessa, on liitettävä mukaan selvitys, joka osoittaa lapsena pitämisen edellytykset. Hakemus on 2-osainen, joista toisen täyttää vakuutuksenottaja eli työnantaja ja toisen edunsaaja/edunsaajat. Lomake täyttöohjeineen on myös saatavissa netissä www.trhv.fi.