Terveydensuojeluohjelma terveydensuojelu kaikissa politiikoissa



Samankaltaiset tiedostot
Transkriptio:

Terveydensuojeluohjelma terveydensuojelu kaikissa politiikoissa Johtaja Jari Keinänen Sosiaali- ja terveysministeriö Eduskunta 29.2.2012

Tausta ja tarve VN:n päätös valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista 13.11.2008 Alueiden käytössä kiinnitetään erityistä huomiota ihmisten terveydelle aiheutuvien haittojen ja riskien ennalta ehkäisemiseen ja olemassa olevien haittojen poistamiseen YVA lainsäädännön toimivuusarviointi 2010 Ihmisiin ja yhteisöihin kohdistuvat vaikutukset osataan huonommin, jolloin ne jäävät myös vähemmälle selvittämiselle Kaavamenettely terveyshaittojen arvioinnin osaamisen kehittäminen Eduskunta 29.2.2012

Eduskunta 29.2.2012

Hallitusohjelma ja ympäristöterveys Ympäristöstä aiheutuvien terveyshaittojen arviointi otetaan osaksi kaikkea suunnittelua ja päätöksentekoa. Laaditaan kansallinen terveydensuojeluohjelma, jonka tavoitteena on ympäristöterveyshaittojen arviointi ja vähentäminen. Sosiaali- ja terveysministeriön johdolla laaditaan kansallinen talousveden turvallisuussuunnitelma, jonka tavoitteena on turvallisen talousveden varmistaminen kaikissa tilanteissa. Parannetaan viranomaisten toimintakykyä elintarvike- ja vesivälitteisten epidemioiden sekä mikrobilääkeresistenssin torjumiseksi. Jatketaan kansallisen kemikaaliohjelman toimeenpanoa. Arvioidaan nykyisten toimien riittävyys kansainvälisen tavoitteen saavuttamiseksi kemikaalien terveys- ja ympäristöriskien minimoimisessa vuoteen 2020 mennessä. Arvioidaan uusien esille nousseiden aiheiden, kuten nanomateriaalien, hormoni-toimintaa häiritsevien aineiden ja kemikaalien yhteisvaikutusten edellyttämien lisätoimien tarve. Jatketaan kosteus- ja hometalkoita Eduskunta 29.2.2012

YMPÄRISTÖTERVEYSHAITTOJEN ARVIOINTI OSAKSI KAIKKEA SUUNNITTELUA JA PÄÄTÖKSENTEKOA Terveydensuojeluohjelm a kansallinen ympäristöterveyshaittojen arviointi kansallinen ympäristöterveyshaittojen vertailu ympäristöterveyshaittojen priorisointi Toimenpiteiden identifiointi Terveyshaittojen arviointi osana päätöksentekoprosessia päätöksentekoprosessien arviointi päätöksenteon ideaalimalli PILOT-projekti päätöksenteon menettelyiden parantamiseksi rakennusvalvonnan ja terveydensuojelun yhteistyön kehittäminen Lainsäädännön toimeenpanon kehittäminen Alueiden käyttöä koskevan lainsäädännön sisällön arviointi ympäristönsuojelulainsäädännön uudistaminen (YM) ympäristölupamenettelyn kehittäminen (YM) maankäyttö- ja rakennuslain kokonaisarviointi (YM) Ympäristöterveyshaittojen arviointi nykyistä kiinteämmin osa kaikkea päätöksentekoa Eduskunta 29.2.2012

VIEMÄRÖINTI JA VEDEN PUHDISTUS Maankäyttö ja kaavoitus Vesivarojen suojelu käsittely ja johtaminen Rakentaminen ja saneeraus VEDENHANKINTA, KÄSITTELY JA JOHTAMINEN

Verification & Upgrading WSP Valumaalue käsittely johtaminen käyttäjät Vaarojen tunnistaminen Riskien arviointi Kriittiset hallintapisteet SSP Verification & Upgrading

Supporting Programs & Management Procedures Kunnan valmiussuunnitelma Varautumissuunnitelma erityistilanteisiin Erityistilannesuunnitelma Valvontatutkimusohjelma Käyttötarkkailusuunnitelma & Verification & Upgrading WSP Vaarojen tunnistaminen Riskien arviointi Kriittiset hallintapisteet Valumaalue käsittely johtaminen käyttäjät SSP Verification & Upgrading Rakennustuoteasetus Rakentamismääräyskokoelma Luonnonvarastrategia Vesienhoidon toteutusohjelmat Maakuntakaava, alueiden käytön suunnitelmat Vesihuollon kehittämissuunnitelma Pohjavesien suojelusuunnitelma

Eduskunta 29.2.2012

Selvitysten ja suunnitelmien perusteella vuoden 2013 alussa ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueita on 64 kappaletta, Eduskunta 29.2.2012