ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE 1.11.2000 klo 9.00 1(8) ASPO-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2000 Aspon liikevaihto kasvoi 31 % 77,4 milj. euroon. Kauden liikevoitto oli 3,7 milj. euroa (0,8 MEUR), voitto ennen satunnaiseriä ja veroja 3,1 milj. euroa (0,7 MEUR) ja tulos/osake 0,25 euroa (0,10 euroa). Loppuvuoden aikana liikevaihdon kasvun ja kannattavuuden odotetaan pysyvän alkuvuoden tasolla. LIIKEVAIHTO JA TULOS Aspo-konsernin liikevaihto 1.1. 30.9.2000 oli 77,4 milj. euroa, kun se viime vuonna (pro forma) vastaavalla jaksolla oli 59,3 milj. euroa. Kaikki liiketoimintaryhmät kasvattivat liikevaihtoaan. Chemicals-toimialan tulos oli viimevuotista jonkin verran heikompi ja Systems-toimialan selvästi heikompi. Shipping-toimiala paransi tulostaan. Liikevaihto yhtiöittäin ja liikevoitto liiketoimintaryhmittäin on esitetty erikseen taulukossa. Konsernin liikevoitto oli 3,7 milj. euroa eli 4,8 % liikevaihdosta (0,8 milj. euroa; 1,3 % 1999). Suunnitelman mukaiset poistot pienenivät 0,8 milj. eurolla 5,2 milj. euroon. Nettorahoituskulut olivat 0,7 milj. euroa (0,1). Voitto ennen satunnaiseriä ja veroja oli 3,1 milj. euroa (0,7 milj. euroa). Voitto ennen veroja oli 2,8 milj. euroa (0,7 milj. euroa). Tulos osaketta kohden oli 0,25 euroa (0,10 euroa). Osakekohtaiset tunnusluvut on laskettu rahastoannin jälkeisellä osakemäärällä. Satunnaisiin kuluihin sisältyy Aspoyhtymän Eläkesäätiön vakuutuskannan siirtoon liittyvän vakuutusmaksun loppuosan suoritus. RAHOITUS JA INVESTOINNIT Rahoitustilanne on säilynyt tyydyttävänä. Konsernin likvidit varat olivat katsauskauden lopussa 5,4 milj. euroa. Investoinnit olivat yhteensä 5,5 milj. euroa, joista merkittävin oli ESL Shipping Oy:n ennakkomaksu uudesta, vuoden 2001 alussa toimitettavasta laivasta. Konsernituloslaskelman nettorahoituskulut olivat 0,8 % liikevaihdosta (0,2). Konsernin omavaraisuusaste oli 51,7 % (51,7 %). Vuodenvaihteessa omavaraisuusaste oli 53,2 %. OSAKEPÄÄOMA JA OSAKKEET Yhtiön osakepääoma 30.9.2000 oli 17 540 832 euroa ja osakkeiden lukumäärä 8 770 416. Osakkeen kirjanpidollinen vasta-arvo on 2 euroa. Aspo Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti 13.4.2000 korottaa yhtiön osakepääomaa rahastoannilla 8 770 416 eurosta
2(8) 17 540 832 euroon siirtämällä vapaasta omasta pääomasta 8 770 416 euroa osakepääomaan. Osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin 18.4.2000. Rahastoannissa annetut uudet osakkeet on noteerattu Helsingin Pörssissä 19.4.2000 alkaen samanlajisina yhdessä vanhojen osakkeiden kanssa. Uudet osakkeet tuottavat osakasoikeudet rekisteröintipäivästä alkaen. Aspo Oyj:n osakkeen vaihto Helsingin Pörssissä oli tammi-syyskuussa yhteensä 13 637 971 euroa ja 1 681 081 osaketta. Ulkomaalaisomistus 30.9.2000 oli 4,2 %. Osakkeen alin kaupantekokurssi tammi-syyskuussa oli 4,50 euroa ja ylin osakeantioikaistu 11,20 euroa. Otto Henrik Bernhard Nyberg ilmoitti 5.5.2000, että hänen osuutensa Aspo Oyj:n osake- ja äänimäärästä on noussut yli 10 %:n. European Strategic Investors Holdings NV ilmoitti 18.5.2000, että sen osuus on alittanut 5 % Aspo Oyj:n osakkeista ja äänistä. Aatos Ensio Vehmas ilmoitti 8.8.2000, että hänen osuutensa yhtiön osakeja äänimäärästä on ylittänyt 5 %. Aspo Oyj:n hallitus päätti 29.5.2000 yhtiökokoukselta saamansa valtuutuksen nojalla hankkia markkinahintaan Helsingin Pörssin julkisessa kaupankäynnissä enintään 219 260 yhtiön omaa osaketta, mikä vastaa noin 2,5 % yhtiön koko osakemäärästä. Osakkeet hankitaan yhtiölle käytettäväksi vastikkeena, kun yhtiö hankkii liiketoimintaansa kuuluvaa omaisuutta sekä vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa yritysjärjestelyissä taikka pääomarakenteen järjestelyissä taikka edelleen luovutettavaksi hallituksen päättämällä tavalla ja laajuudessa. Hallitus voi myös esittää omien osakkeiden mitätöimisen yhtiökokouksen päätettäväksi. Yhtiökokouksen antama valtuutus on voimassa 13.4.2001 saakka. Aspo Oyj on ostanut 7.6.-30.9.2000 Helsingin Pörssistä yhteensä 143 234 yhtiön omaa osaketta 5,57 euron keskihintaan. Ostettujen osakkeiden yhteenlaskettu hankintahinta, 797 558 euroa, on vähennetty konsernin vapaasta omasta pääomasta. Yhtiön hallussa olevat omat osakkeet, 143 234 kappaletta per 1.11.2000, edustavat 1,6 % osakkeiden ja äänten kokonaismäärästä. Hallituksella on valtuudet myös yhtiölle hankittavien omien osakkeiden luovuttamiseen osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen. Lisäksi hallituksella on valtuutus päättää osakepääoman korotta-misesta uusmerkinnällä ja/tai vaihtovelkakirjalainan ottamisesta ja/tai optio-oikeuksien antamisesta niin, että uusmerkinnässä sekä vaihtovelkakirjojen että optiotodistusten perusteella osakepääomaa voidaan korottaa enintään 1 315 562 eurolla antamalla merkittäväksi enintään 657 781 uutta osaketta. Valtuutus sisältää oikeuden poiketa osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta. Valtuutukset ovat voimassa 13.4.2001 asti.
ESL SHIPPING OY:N OSAKKEIDEN LUNASTUS 3(8) Aspo Oyj:n hallitus on päättänyt käyttää OYL 14 luvun 19 :n mukaista oikeuttaan lunastaa kaikki tytäryhtiö ESL Shipping Oy:n osakkeet. Lunastuksen tuloksena Aspo Oyj:n osuus ESL Shipping Oy:n osakkeista ja äänistä on noussut noin 99,9 %:iin. Asiaa käsitellään lunastushinnan osalta välimiesoikeudessa. Aspo Oyj:n tavoitteena on saada sataprosenttinen omistusosuus ESL Shipping Oy:ssä ennen vuodenvaihdetta. OIKEUSASIAT Jakautumissuunnitelmassa yhtiön vastattavaksi siirtynyt verovuotta 1994 koskeva verovalitusasia on Uudenmaan lääninoikeuden 15.10. 1999 antamalla päätöksellä palautettu Uudenmaan verovirastolle. Yhtiö on hakenut valituslupaa korkeimmalta hallintooikeudelta siltä osin kuin lääninoikeus on palautuspäätöksessään ottanut kantaa asiaratkaisuihin. Asiaa on tarkemmin selostettu yhtiön pörssitiedotteissa 23.12.1999 ja 3.3.2000. HENKILÖSTÖ Aspo-konsernin henkilöstön keskimäärä 1.1.-30.9.2000 oli 378, viime vuonna vastaavalla jaksolla 295 ja 300 koko tilivuonna 1999. NÄKYMÄT VUODELLE 2000 Konsernin vuoden 2000 liikevaihdon ja liikevoiton odotetaan kasvavan huomattavasti viimevuotisesta. Näkemys perustuu tarkasteluhetken arvioon markkinatilanteesta. Loppuvuonna kaikkien liiketoimintaryhmien liikevaihdon odotetaan kasvavan, Systemsin suhteellisesti eniten. Shipping-toimialan ennustettavuus on melko hyvä ja se perustuu olemassa olevaan tilauskantaan. Chemicals- ja Systems- toimialojen tilauskannat ovat lyhyemmät, mutta markkinatilanteeseen ei odoteta nopeita muutoksia. Tuloksen osalta Shippingin kannattavuuden ennakoidaan parantuvan. Chemicalsin odotetaan yltävän samantasoiseen tulokseen kuin viime vuonna. Systems-toimiala tulee jäämään viimevuotisesta tuloksestaan. LIIKETOIMINTARYHMÄT CHEMICALS Aspon Chemicals-liiketoiminnan muodostaa Aspokem Oy tytäryhtiöineen. Ne tuovat maahan, varastoivat ja markkinoivat kemikaaleja, muoviraaka-aineita ja kiinteitä polttoaineita. Lisäksi Aspokem Oy harjoittaa kemikaalien itä-länsi-tradingtoimintaa. Aspokem Oy:llä
4(8) on tytäryhtiöt Virossa, Latviassa ja Liettuassa sekä myyntikonttorit Moskovassa ja Pietarissa. Liikevaihto, MEUR 40,5 32,9 45,5 Liikevoitto, MEUR 1,4 1,7 2,1 Henkilöstö 60 58 58 Kotimaan toiminnassa teollisuuskemikaalit sekä muovit kasvattivat liikevaihtoaan. Autokemikaalien liikevaihto sen sijaan kehittyi epätyydyttävästi. Ulkomaisten tytäryhtiöiden liikevaihto yli kaksinkertaistui viime vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Myös tradingtoiminnan liikevaihto jatkoi voimakasta kasvuaan. Autokemikaalien kannattavuus oli epätyydyttävä. Teollisuuskemikaalien ja muovien kannattavuus oli jonkin verran heikompi kuin viime vuonna. Tradingtoiminta sekä ulkomaiset tytäryhtiöt vahvistivat tulosta. Loppuvuoden aikana Chemicals-liiketoiminnan tuloksen odotetaan parantuvan jonkin verran ja yltävän viimevuotiselle tasolle. Koko vuoden liikevaihdon odotetaan kasvavan selvästi viimevuotiseen verrattuna. SHIPPING Aspon Shipping-liiketoimintaan kuuluvat ESL Shipping Oy sekä sen kokonaan omistamat tytäryhtiöt Oy Bomanship Ab ja O.Y. Näppärä. Liikevaihto, MEUR 24,9 19,7 27,5 Liikevoitto, MEUR 4,2 1,1 2,4 Henkilöstö 160 159 158 Varustamon pääosin Itämerellä ja Pohjan merellä liikennöivien viiden aluksen kysyntä pysyi vakaana. Vähäinen telakointitarve ja korkealla pysynyt dollari vaikuttivat varustamon liikevaihtoon ja tulokseen myönteisesti. Kuljetetuista lasteista pääosa oli kivihiiltä ja rautamalmia. Kivihiilen käyttö kasvoi edelleen viimevuotisesta. Loppuvuoden kehitys näyttäisi olevan alkuvuoden mukainen sekä liikevaihdon että tuloksen osalta.
SYSTEMS 5(8) Aspon Systems-toimialaan kuuluvat Aspo Systems Oy tytäryhtiöineen sekä Navintra Oy. Aspo Systems Oy on maan johtava polttoaineiden maksuautomatiikan valmistaja. Navintra Oy keskittyy merenkulun navigointijärjestelmiin ja laitteisiin. Liikevaihto, MEUR 12,0 6,7 10,5 Liikevoitto, MEUR -0,2 0,2 0,5 Henkilöstö 147 60 67 Aspo Systems Oy jatkoi kauden aikana viime vuonna ostetun liiketoiminnan yhdistämistä. Tampereen yksikkö muutti kolmannen vuosineljänneksen aikana uusiin toimitiloihin ja uusi tiedonhallintajärjestelmänsä. Toiminta oli tappiollista. Liikevaihto kasvoi yrityskaupan ansiosta voimakkaasti. Myös vienti kasvatti liikevaihtoa. Navintra Oy:n toiminta alkoi 1.3.2000. Sen myynti on kehittynyt odotetusti eikä myynnin kehityksessä odoteta suuria muutoksia loppuvuoden aikana alkuvuoteen verrattuna. Aspo Systems Oy:n liikevaihdon odotetaan pysyvän alkuvuoden tasolla myös loppuvuonna. Tulos jää kuitenkin viimevuotista selvästi heikommaksi. Kokonaisuutena Systems-toimialan vuoden 2000 liikevaihto kasvaa merkittävästi. Tuloksen ennakoidaan muodostuvan edellisvuotista heikommaksi. ASPO-KONSERNIN TULOSLASKELMA MEUR % MEUR % MEUR % LIIKEVAIHTO 77,4 100,0 59,3 100,0 83,5 100,0 Liiketoiminnan muut tuotot 1,7 2,2 0,9 1,5 1,2 1,4 Poistot ja arvonalentumiset 5,2 6,7 6,0 10,1 7,6 9,1 LIIKEVOITTO 3,7 4,8 0,8 1,3 1,6 1,9 Rahoitustuotot ja -kulut -0,7-0,8-0,1-0,2-0,2-0,2 VOITTO ENNEN SATUNNAISIA ERIÄ JA VEROJA 3,1 4,0 0,7 1,2 1,4 1,7
6(8) Satunnaiset tuotot 0,2 0,1 - - 7,3 8,8 Satunnaiset kulut 0,4 - - - 1,8 - VOITTO ENNEN VEROJA JA VÄHEMMISTÖOSUUTTA 2,8 3,7 0,7 1,2 6,9 8,3 KATSAUSKAUDEN VOITTO 2,0 2,6 0,4 0,7 6,2 7,4 TULOS / OSAKE, e 0,25 0,10 0,13 Luvut ovat tilintarkastamattomia. Vertailujakson ja vuoden 1999 tiedot ovat pro forma -lukuja. Osakekohtaiset tunnusluvut on laskettu rahastoannin jälkeisellä osakemäärällä. Verot on laskettu voimassa olevan verokannan mukaisina katsauskauden tuloksesta ja niihin on sisällytetty myös aikaisempiin tilikausiin kohdistuva osuus. Tulos/osake -tunnuslukua laskettaessa satunnaisiin eriin kohdistuvaa veroa ei ole otettu mukaan. ASPO-KONSERNIN TASE 9/00 9/99 Muutos 12/99 MEUR MEUR % MEUR Käyttöomaisuus ja muut pitkäaikaiset sijoitukset 86,8 85,9 1,0 86,1 Vaihto-omaisuus 11,4 7,6 49,6 9,8 Saamiset 19,0 9,7 96,3 31,8 Rahat ja pankkisaamiset 1,1 21,6-94,9 1,5 VASTAAVAA YHTEENSÄ 118,3 124,7-5,2 129,2 Oma pääoma 61,8 62,6-1,3 68,5 Vähemmistöosuus 0,2 1,7-87,1 0,2 Pakolliset varaukset 0,9-0,7 Pitkäaikainen vieras pääoma 34,8 48,2-27,8 39,7 Lyhytaikainen vieras pääoma 20,6 12,2 69,0 20,1 VASTATTAVAA YHTEENSÄ 118,3 124,7-5,2 129,2 OMA PÄÄOMA / OSAKE, e 7,06 7,14 7,81 OMAVARAISUUSASTE, % 51,7 51,7 53,2 Luvut ovat tilintarkastamattomia. Vertailujakson tiedot ovat pro forma -lukuja. Osakekohtaiset tunnusluvut on laskettu rahastoannin jälkeisellä osakemäärällä.
7(8) Kertynyt poistoero ja vapaaehtoiset varaukset 39,8 milj. euroa on taseessa jaettu omaksi pääomaksi, laskennalliseksi verovelaksi ja osaksi vähemmistöosuutta. ASPO-KONSERNIN VASTUUSITOUMUKSET 9/00 12/99 MEUR MEUR Velan vakuudeksi annetut kiinnitykset 37,8 37,8 LIIKEVAIHTO LIIKETOIMINTARYHMITTÄIN MEUR MEUR MEUR CHEMICALS Aspokem Oy 38,3 32,3 44,2 Aspokem Eesti AS 2,4 1,4 2,4 Aspokem Latvia SIA 1,4 0,5 1,1 UAB Aspokemlit 0,7 0,3 0,6 Sisäinen liikevaihto -2,4-1,6-2,8 YHTEENSÄ 40,5 32,9 45,5 SHIPPING ESL Shipping Oy 24,9 19,7 27,4 Oy Bomanship Ab 0,1 0,1 0,2 Sisäinen liikevaihto -0,1-0,1-0,1 YHTEENSÄ 24,9 19,7 27,5 SYSTEMS Aspo Systems Oy 9,0 6,7 10,5 Aspo Systems Eesti Ou 0,6 - - Aspo Systems Ceska s.r.o. 0,05 - - Navintra Oy 2,8 - - Sisäinen liikevaihto -0,4 - - YHTEENSÄ 12,0 6,7 10,5 LIIKEVAIHTO YHTEENSÄ 77,4 59,3 83,5 LIIKEVOITTO LIIKETOIMINTARYHMITTÄIN MEUR MEUR MEUR Chemicals 1,4 1,7 2,1 Shipping 4,2 1,1 2,4 Systems -0,2 0,2 0,5 Konsernihallinto -1,7-2,3-3,4 YHTEENSÄ 3,7 0,8 1,6
8(8) INVESTOINNIT LIIKETOIMINTARYHMITTÄIN MEUR MEUR MEUR Chemicals 0,5 0,4 0,5 Shipping 4,6 4,5 4,6 Systems 0,3 0,3 2,9 Konsernihallinto 0,1 0,4 1,4 YHTEENSÄ 5,5 5,6 9,4 HENKILÖSTÖN KESKIMÄÄRÄ LIIKETOIMINTARYHMITTÄIN Chemicals 60 58 58 Shipping 160 159 158 Systems 147 60 67 Konsernihallinto 11 18 17 YHTEENSÄ 378 295 300 Helsinki, 1.11.2000 ASPO Oyj Hallitus Lisätietoja: Toimitusjohtaja Gustav Nyberg, 09-7595 256, 040 503 6420 ASPO Oyj Gustav Nyberg toimitusjohtaja JAKELU: Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet