Kainuun Rastiviikko 3.-8.7.2016 Puolangan Luhtakankaalla

Samankaltaiset tiedostot
Kainuun Rastiviikko MM-näyttökilpailut ja Suunnistuksen Huippuliigan 4. ja 5. osakilpailut ja KILPAILUOHJEET

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä

Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet

KUKKOSUUNNISTUS

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Lopullinen kilpailuohje on nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla kilpailupäivänä. Ohje on päivitetty

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta

Kettumetsän rastipäivät

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita.

Kilpailuohjeet kansalliset Tunturimäen valloitus

Alustavat kilpailuohjeet (pvm )

Alustavat KILPAILUOHJEET

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

XIII Pohjantähtirastit

Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Ratamestarit: Leena Kukkonen aikuisten radat, Lassi Väänänen lasten radat.

KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

12. VS Junnusuunnistus

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus

KILPAILUOHJEET. Sunnuntai SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00

Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus

Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo)

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13.

Kilpailukeskus on Elämyspuistossa Sara Hildénin taidemuseon piha-alueella, jonne on opastus alaportilta.

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus

Valio Play -suunnistus Kyröskoskella KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

KILPAILUOHJEET (alustavat ) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka

Kilpailuohjeet Suunnistuksen SM-erikoispitkä Hyvinkäällä

Kilpailuohjeet Kansallinen keskimatka lauantaina

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Kilpailuohjeet Seikkailujen Yö 2018

Kilpailussa noudatetaan suunnistuksen lajisääntöjä ja näitä järjestäjän antamia ohjeita.

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup alustavat kilpailuohjeet

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina klo 11 ja 13.30

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET AOK, ALUEEN ORAVAPOLKUKILPAILUT

Tämä kilpailuohje on alustava (versio , klo 19:55). Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita.

Tampere-suunnistuksen sprintti Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

KuUS-rastit on avoin kansallinen, kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu.

Alustavat kilpailuohjeet

35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä

Serlachius Museot -rastit , Mäntän Seudun Eräpirkat r.y.

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä

Kilpailuohjeet. Etelä-Pohjanmaan AM-viestit. Sunnuntaina Kauhavan Koivikossa

Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa.

Alueen oravapolkukilpailu

Sprinttisuunnistuksen nuorten MM-katsastus ja avoin Hervanta-sprintti Tampereen Hervannassa keskiviikkona KILPAILUOHJEET

Hämeen oravapolkuviesti HOV Tiistaina klo 18:00

SM-VIESTI, RYHMÄ 2 KILPAILUOHJEET

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU

Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita.

KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA

Tampereen Pyrinnön Kolmepäiväiset Tampere Games -suunnistuskilpailut

KILPAILUOHJEET. Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita.

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut Oulussa

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet

KILPAILUOHJEET. Pihkarastit Säännöt. Toimihenkilöt. - lopulliset ohjeet kilpailukeskuksessa

51. Kainuun Rastiviikko, , Kajaani, Finland KILPAILUKUTSU

Kilpailuohjeet. Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä Tuusulan Voima-Veikot ry. Suunnistus

KANSALLISET HIIHTOSUUNNISTUSKILPAILUT Pikku-Syöte Hisu KESKIMATKA JA PITKÄMATKA

Kansallinen suunnistuskilpailu Väinänperän keskimatka Kilpailuohjeet

V-S RASTIPÄIVÄT PAIMIOSSA KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET

Lopullinen kilpailuohje on nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla kilpailupäivänä. Ohje on päivitetty

KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön juhlakansalliset Piikkiössä

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto

Rakas-rastit ja Kaakon AM-sprintti, sunnuntaina Savitaipaleella ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Huippuliigan finaali ja Kapinarastit

KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset suunnistuskilpailut Piikkiön Suopohjassa

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014

Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjien ohjeita.

52. Kainuun Rastiviikko, , Tipasoja, Sotkamo, Finland KILPAILUKUTSU

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013

Kansalliset Rakas-rastit ja Kaakon aluemestaruuskeskimatka Taipalsaaren Vehkataipaleella.

Alustava Kilpailuohje

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo ja keskimatkalla klo 13.00

SUUNNISTUKSEN PITKÄN MATKAN SUOMENMESTARUUSKILPAILU R2

LAPIN LUMIRASTIT 2013 KILPAILUOHJEET

Transkriptio:

Kainuun Rastiviikko 3.-8.7.2016 Puolangan Luhtakankaalla KILPAILUOHJEET (päivitetty 26.5.2016) Kilpailusäännöt Kilpailuissa noudatetaan IOF:n ja SSL:n sääntöjä sekä järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailukeskus ja kilpailumaasto Kilpailukeskus Luhtakangas: Kainuun Rastiviikon kaikki osakilpailut suunnistetaan yhdestä kilpailukeskuksesta. Kilpailukeskuksessa on mm. ravintola- ja kahvilapalvelut, suunnistus- ja urheilutarvikemyyjiä muksula ja koiraparkki. Pesupaikalla on suihkut ja lämmin vesi. Kilpailukeskuksen navigointiosoite on Kuirivaarantie 1, Puolanka. Luhtakankaan-Äikänvaaran maastoissa on suunnistettu aiemmin vuosina 1985 ja 2000. Maasto on suunnistuksellisesti ehdottomasti yksi Kainuun parhaimmista ja monipuolisimmista. Luhtakangas on mäntykangasvaltaista suppamaastoa, jonka kruunaa Pyssykuljun ja Kuirivaaran rinteet, Äikänvaarassa maasto on pääosin vanhaa ja jylhää kuusikko- ja jyrkännerinnettä. Kilpailukeskuksen lähialueet ovat nopeakulkuista kangasmaastoa. Oman erityispiirteensä tuo vaaran päällä sijaitseva vanhojen metsien suojelualue (Natura 2000-verkostoa), jossa liikkuminen tarjoaa elämyksiä kaikenkuntoisille suunnistajille. Maaston käytössä ja ratasuunnittelussa on pyritty erityisesti huomioimaan, että kaikki sarjat pääsevät hyödyntämään parhaimmat ja suunnistuksellisemmat alueet. Kartat ja rastinmääritteet Kainuun Rastiviikolla on käytössä aikuisten sarjoille neljä eri karttalehteä sekä omia karttoja kunto- ja lasten sarjoille. Mittakaava 1:10 000,värituloste 6/2016. Kartan koko A3, 4.lähtö A4, TR/RR-sarjat A5. Kartat ovat muovisuojuksessa. Kartoitus: Mapline Oy / Rauno Asikainen, Teemu Köngäs, Pasi Jokelainen ja Pekka Hiltunen Rastinmääritteet on painettu karttoihin. Irrallisia rastinmääritteitä ei ole tarjolla. Rastin järjestysnumero ja rastitunnus on painettu karttaan rastiympyrän viereen. Kilpailukarttoja ei kerätä maalissa pois. Kilpailijoiden tulee muistaa lajisääntöjen edellyttämä rehellinen toiminta ennen ja jälkeen kilpailusuorituksen. Suoritustaan odottavat kilpailijat eivät saa tutustua etukäteen ratoihin. Kartan erikoismerkit: Vihreä ympyrä = suuri yksittäinen puu tai puuryhmä Vihreä ruksi (X) = huomattava juurakko Rastit ja leimaus-järjestelmä Mallirasti on kilpailukeskuksen opaspaalun läheisyydessä. Kaikissa sarjoissa on Emitleimaus. Radat Ratapituudet löytyvät erillisestä taulukosta. Rasteja on maastossa lähekkäin, joten rastikoodi on syytä tarkistaa huolella.

Kilpailumateriaali Kaikki kilpailijat käyttävät kilpailunumeroa. Se noudetaan itse KRV-infon läheisyydessä olevalta narulta. Kilpailunumeron kiinnittämistä varten kilpailijoiden täytyy tuoda mukanaan omat hakaneulat. Osallistujat käyttävät samaa kilpailunumeroa koko viikon ajan lukuun ottamatta Eliittisarjoja (H/D16-21E), joissa kilpailijat saavat takaa-ajolähtöön uuden lähtöjärjestyksenmukaisen numeron viimeisenä kilpailupäivänä lähtöpaikalta. Kadonneen kilpailunumeron tilalle voi KRV-infosta lunastaa uuden 2 euron hintaan. Kilpasarjojen osallistujille etukäteen varatut Emit-kortit voi noutaa KRV-infosta ja tarvittaessa maksaa vuokra paikan päällä, hinta 15 /vko tai 5 /pv. Palauttamattomasta Emit-kortista veloitamme 80. Emit-kortin kunnon voi tarkistaa mallirastin luona. MUISTA TARKISTAA LÄHTÖLUETTELOSTA Emit-KORTIN NUMERO JA ILMOITA INFOON MAHDOLLISET MUUTOKSET! Kilpailija on itse vastuussa elektronisen kilpailukorttinsa toimivuudesta ja siitä että käyttää lähtöluettelossa mainittua kilpailukorttia. Kilpailun järjestäjä ei tule tarkistamaan/varmistamaan kilpailijan kilpailukortin oikeellisuutta ennen lähtöä. Jos kilpailija käyttää muuta kuin järjestäjälle ilmoitettua elektronista kilpailukorttia, suoritus hylätään (Suunnistuksen lajisääntö 11.518). Emit-tarkistusliuskat ovat lähtöpaikoilla. Suunnistusvarusteet Piikkareiden käyttö on kielletty Kainuun Rastiviikolla. Lähdöt Opastukset lähtöihin alkavat kilpailukeskuksen opaspaalulta. Jokainen sarja käyttää jokaisessa osakilpailussa samaa lähtöä. Lähtöpaikkojen numerot, kumppanit ja lähtöviitoitusten tiedot selviävät alla olevasta taulukosta. Matkat lähtöihin sekä WC- ja juomapisteet lähtöviitoitusten varrella löytyvät käsiohjelman erillisestä lähtöpaikat-opaskartasta. Opastukset lähtöpaikoille Lähtö Kumppani Viitoitusnauha 1 Noname Nonamen viitoitusnauha 2 Metsähallitus Metsähallituksen viitoitusnauha 3 Ilm myöh. Ilm. myöh. 4 Puolangan Puolangan Osuuspankin viitoitusnauha 5 Kuntolähtö Osuuspankki Puolangan kunta Puolangan viitoitusnauha Toiminta lähtöpaikalla (lähdöt 1-3) 4 min Kilpailijat kutsutaan lähtöön lukemalla kilpailijan nimi kuuluvalla äänellä. Samalla tarkistetaan kilpailunumero ja lähtöaika. 3 min Emit-korttien nollaus. 2 min Kilpailukartta on nähtävillä.

1 min Kilpailija saa siirtyä karttatelineen viereen. Kartan saa ottaa laatikosta vasta lähtöhetkellä. Kilpailija vastaa oikean kartan ottamisesta karttalaatikosta (Suunnistuksen lajisääntö 3.78). Karttalaatikkoon on merkitty sarjan tunnus (esim. D35A). K-piste on lähtöpisteessä (lähtöpaikalla). Myöhästyneet kilpailijat ilmoittautuvat lähdön henkilöstölle, jotka tarkastavat kilpailijan tiedot ja nollaavat Emit-kortin sekä antavat kilpailijalle lähtöluvan. Eliittisarjoissa on viimeisessä osakilpailussa takaa-ajolähtö. Takaa-ajolähtöä varten on oma lähtökarsina, johon kilpailijat kutsutaan 4 minuuttia ennen lähtöä. Kilpailija saa lähtöluvan lähtöhenkilöstöltä. Takaa-ajolähdön lähtöajat Eliittisarjojen takaa-ajolähdöissä kilpailijan lähtöaika on sama kuin aikaero johtavaan kilpailijaan kolmen osakilpailun yhteistuloksissa. Jos aikaero on suurempi kuin 45 minuuttia, lähtö jatkuu väliaikalähtönä yhden minuutin välein tasaminuuteilla. Takaaajosarjojen lähtöajat ovat seuraavat: Sarja Lähtöaika D20E 10.00 H20E 10.00 D16E 10.30 H16E 10.45 H18E 11.00 D18E 11.15 D21E 11.30 H21E 12.00 Toiminta lähtöpaikalla 4 5 min Kilpailijat kutsutaan lähtöön lukemalla lähtöaika ja kilpailijan nimi kuuluvalla äänellä. Sarjoissa H/D8-10RR ja H/D12TR suunnistaja saa tutustua karttaan minuutin ajan. Kartassa on kunkin sarjan ratapainatus. Myös muut lasten sarjat saavat tutustua karttaan minuutin ajan, mutta näihin mallikarttoihin on merkitty vain K-piste. Veteraanisarjoilla ei ole karttaa nähtävillä. 4 min Tarkastetaan kilpailunumero. 3 min Emit-korttien nollaus. 2 min RR- ja TR-radan suunnistajat saavat kartan 2 min ennen lähtöä ja halutessaan myös opastusta. Muilla lasten sarjoilla on nähtävillä kartta, johon on merkitty K-piste. K-piste on lähtöpisteessä (lähtöpaikalla). Veteraanisarjoilla nähtävillä puhdas mallikartta. 1 min RR- ja TR-radan suunnistajat saavat tutkia karttaa. Muut lasten sarjat saavat oman karttansa ja voivat tutustua siihen minuutin ajan. Veteraanisarjat saavat ottaa kartan karttatelineestä vasta lähtöhetkellä. HUOM! Katso lähdön 4 lähtökaavio kilpailuohjeiden lopusta.

Rastireittisuunnistus (RR) Käytössä on kaksi eri rastireittirataa, jotka lähtevät lähtöpaikoilta eri suuntiin. RR-radat kulkevat alkumatkan erillään ja yhtyvät kolmannella (RR3) rastilla. RR3-rastilla on opashenkilö ohjaamassa maalin suuntaan. Loppumatka molemmilla RR-radoilla on sama. RR-ratojen viitoitus on merkitty maastoon yhtenäisellä muovinauhalla. Sarjojen H/D8RR ja Perhe-RR sarjan muovinauha on koko matkan ajan VALKOINEN. Sarjoilla H/D9RR ja H/D10RR muovinauhan väri on alkumatkan KELTAINEN ja loppumatkasta, kun reitit kulkevat yhdessä, on väri VALKOINEN. Karttaan RR-radan viitoitus on merkitty oranssilla läpikuultavalla viivalla. Viitoitus, jonka varrella oman sarjan rastit sijaitsevat, on kuvattu yhtenäisellä viivalla ja alkumatkan toisen sarjan käyttämä viitoitus katkoviivalla. RR-sarjojen rasteilla on järjestysnumeron mukainen RR-tunnus (RR1,RR2, jne.) RRsarjojen suoritusta ei hylätä puuttuvan rastileimauksen takia, vaan kilpailija saa 10 minuutin lisäajan puuttuvasta rastista. Tukireittisuunnistus (TR) Tukireittirata käyttää molempien rastireittiratojen viitoituksia. Viitoitukset on merkitty maastoon VALKOISELLA ja KELTAISELLA muovinauhalla. Karttaan viitoitukset on merkitty oranssilla läpikuultavalla yhtenäisellä viivalla. Sarjoissa H/D12, H/D13 14 B ja H/D13A lähtötoiminnot ovat muuten samat kuin sarjoissa H/D12TR, mutta 5 min ja 2 min ennen lähtöä näytettävään karttaan on ratapainatuksista esitetty ainoastaan K-piste. Nämä sarjat saavat ottaa kartan 1 min ennen lähtöä. Toiminta sarjojen H/D14A lähdöissä LÄHTÖPAIKALLA 3 Sarjoissa H/D14 A lähtötoiminnot ovat poikkeuksellisesti samat kuin aikuisten sarjoissa. Kunto- ja perhesarjat Kuntosarjoihin voi ilmoittautua etukäteen IRMA-palvelussa (12.6. asti) ja näin nopeuttaa ja helpottaa omaa metsään lähtemistään, mutta myös paikan päällä ilmoittautuminen on mahdollista. Perhesarjoihin (Kunto-RR/Perhe-RR) ilmoittaudutaan kilpailukeskuksen kuntoinfossa. Katso tarkemmat kuntosuunnistusohjeet kilpailuohjeiden lopusta. Ensiapu Ensiapupiste sijaitsee maalin välittömässä läheisyydessä. Ensiapuryhmä päivystää kilpailukeskuksessa jokaisena kilpailupäivänä. Juomapisteet ja ensiapu maastossa 1., 2., ja 4. osakilpailuissa on juomarasteja. 3. osakilpailussa juomarasteja ei ole. Juomarastien paikat on merkitty karttaan. Juomarasteilta on puhelinyhteys kilpailukeskuksen ensiapuryhmään. Tarvittaessa loukkaantunut kilpailija voidaan noutaa juomarastilta. Kainuun Rastiviikon virallinen urheilujuoma on FAST. Maali Kaikki Kainuun Rastiviikon suunnistajat juoksevat oman lähtöpaikan numeron mukaiseen maalikarsinaan.

Maali suljetaan seuraavasti: su 3.7. klo 19.00 ti 5.7. klo 17.00 to 7.7. klo 17.00 pe 8.7. klo 17.00 Eliittisarjojen takaa-ajolähdöissä viimeisenä kilpailupäivänä maalituomari ratkaisee sijoituksen maaliviivalla ennen maalileimausta. Maaliviiva sijaitsee 10 m ennen maalileimausta. Keskeyttäneet Keskeyttäneet tulevat normaalisti maaliin ja ilmoittavat Emit-tarkistuspisteessä keskeyttämisestään. Tulokset ja rastiväliajat Tulokset ovat nähtävänä kilpailukeskuksen tulostaululla sekä Internetissä Kainuun Rastiviikon tulossivuilla www.rastiviikko.fi Tulokset. Kilpailupäivän jälkeen tulokset ovat nähtävissä myös kisakylässä. Rastiväliajat ovat nähtävissä Internetissä. Rastiväliaikojen tulostus on mahdollista kilpailukeskuksessa välittömästi maaliintulon jälkeen. Palkinnot Muistopalkinto Rastiviikon muistopalkinto jaetaan kaikille osallistujille maalissa sunnuntaina 3.7. Kuntosarjoissa (maali 5) on oma muistopalkinto. Kilpasarjoissa (maalit 1-4) on eri muistopalkinto kuin kuntosarjoissa. Lisäksi 8-10 RR ja Perhe-RR -sarjoissa on oma muistopalkinto, joka jaetaan sunnuntaina kilpailukeskuksessa maalin läheisyydessä. Ne suunnistajat, jotka kilpailevat vain 2, 3, tai 4. osakilpailussa, saavat muistopalkintonsa KRV-infosta. Osakilpailuvoittajien palkinnot Kilpasarjojen osakilpailuvoittajien palkinnot jaetaan Puolangan keskustan torilla (Ouluntie 9, Puolanka). 1.-2. osakilpailut: tiistaina 5.7. klo 18.00 3. osakilpailu: torstaina 7.7. klo 18.00 Hakematta jääneet palkinnot voi noutaa KRV-infosta. Kokonaiskilpailun parhaiden palkitseminen Rastiviikon yhteistulosten mukaan H/D16-21E-sarjojen sekä kaikki lasten ja nuorten sarjojen H/D8RR - H/D17-20 parhaat palkitaan perjantaina tulosten selvittyä kilpailukeskuksen palkintojenjakolavalla. H/D21E sarjoissa Kainuun Rastiviikon kokonaiskilpailun kolme parasta saavat stipendit. Stipendien arvot ovat seuraavat: H21E 1. 2000 2. 1000 3. 500 D21E 1. 2000 2. 1000 3. 500 Kaikkien muiden sarjojen parhaat voivat noutaa palkinnot suoraan palkintojenjakolavan vieressä olevasta teltasta, välittömästi sarjojen tulosten selvittyä. Palkittavien määrä selviää erillisestä taulukosta. Hakematta jääneet palkinnot voi noutaa KRV-infosta.

Lasten sarjojen palkinnot Kaikki H/D8-10RR ja perhesarjalaiset palkitaan omalla muistopalkinnolla (KRV2016- pupumyssy) sunnuntaina 3.7. maaliintulon jälkeen maalin läheisyydessä. Kunto- ja perhesarjojen palkinnot Kaikkien kunto- ja perhesarjoihin osallistuvien kesken arvotaan jokaisena kilpailupäivänä palkintoja, jotka jaetaan kuntoinfosta. Juhlamitalit 20-, 30- ja 40-vuotisjuhlamitalit jaetaan torstaina 7.7. osakilpailuiden voittajien palkintojenjakotilaisuuden yhteydessä Puolangan keskustassa. WC WC:t sijaitsevat kilpailukeskuksessa. Lähtöviitoituksien varrella on myös WC-pisteitä (ks. lähtöpaikkojen opaskartta). Peseytyminen Pesupaikka sijaitsee kilpailukeskuksen itäpuolella noin 100m päässä Pyssylammen eteläpäädyssä. HUOM! Herkästä maaperästä johtuen pesupaikalla ei saa käyttää mitään pesuaineita ja peseytyminen suoritetaan vain vedellä. Pesupaikalla on lämmin vesi. Muksula Muksula sijaitsee kilpailukeskuksen pohjoisosassa. Rastirallin lähtö ja viitoitus lähtöön on Muksulan vierestä. Muksula tarjoaa ohjattua ja monipuolista toimintaa alle kouluikäisille lapsille kaikkina kilpailupäivinä vanhempien suunnistussuorituksen ja valmistautumisen ajan. Joka päivä voi esim. keinua, leikkiä hiekkalaatikolla, piirtää, lukea kirjoja, pelailla lautapelejä ja askarrella. Muksulassa tarjotaan ilman lisämaksua lapsille kevyt välipala (mehu, vesi ja hedelmä/pieni purtava). Tämän lisäksi lapsille, erityisesti allergikoille, kannattaa varata mukaan lisäjuotavaa ja evästä. Lapsen mukaan tulee pakata myös säästä riippuen lämmintä tai sateen pitävää vaatetta, aurinkorasvaa, hattu sekä mahdollisesti tarvittavat lääkkeet ja hoito-ohjeet. Lasten vaatteet ja tavarat kannattaa nimikoida etukäteen. Ennakkoilmoittautumisen yhteydessä muksulaan tuleville lapsille on mahdollista varata lisämaksusta ruokaisampi välipala hintaan 5,50 (sisältö: sämpylä, maito tai pillimehu, hedelmä ja jugurtti) Muksulaan ilmoittautuminen ja hinnat: Muksulaan tulee ilmoittautua ennakkoon 26.6.2016 -mennessä osoitteeseen muksula@rastiviikko.fi Paikan päällä ilmoittautumisia otetaan vain hoitajatilanteen salliessa. Ilmoittautumisessa tarvittavat tiedot voi tarkastaa muksukortista www.rastiviikko.fi 2016 Kilpailukeskus Muksula. Hinnat ovat seuraavat: Ennakkoon ilmoittautuen 26.6.2016 mennessä: 5 / päivä / lapsi - Muksulan perusmaksuun sisältyy kevyt välipala (mehu, vesi ja hedelmä/pieni purtava) - Ennakkoilmoittautumisen yhteydessä voi erikseen varata ruokaisan välipalan hintaan 5,50.

- ennakkoilmoittautuminen on maksettava etukäteen Kainuun Rastiviikon tilille (ks. muksukortti) Paikan päällä ilmoittautuminen: 10 / päivä / lapsi - Muksulan perusmaksuun sisältyy kevyt välipala (mehu, vesi ja hedelmä/pieni purtava) - Paikan päällä ilmoittautumisen yhteydessä voi kysyä onko mahdollista saada myös maksullinen ruokaisa välipala hoitopäivän ajaksi (ks. muksukortti). Paikan päällä maksu maksetaan käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautumiseen ja maksamiseen kannattaa varata riittävästi aikaa, varsinkin sunnuntaina saattaa olla ruuhkaa. Muksulan yhteydessä järjestetään myös rastiralli. Rastirallin hinnat ovat seuraavat: 4 / päivä, 12 / viikko Muksulan yhteyshenkilö: Anu Manninen, muksula@rastiviikko.fi, 050-3280348 Joka päivä tulee ilmoittautua Muksulan ilmoittautumispisteessä Muksulaan saapuessa ja Muksulasta poistuessa. Aukioloajat: su 3.7. klo 12 18 ti 5.7. klo 9 16 to 7.7. klo 9 16 pe 8.7. klo 9 16 Koiraparkki Rastiviikon koiraparkissa pidetään huolta koirastasi suunnistusviikon ajan. Aukioloajat: su 3.7. klo 12 18 ti 5.7. klo 9 16 to 7.7. klo 9 16 pe 8.7. klo 9 16 Ennakkoilmoittautuneiden hinta (26.6. mennessä): 8 /päivä 20 /viikko Paikan päällä (vain käteinen): 12 /päivä 25 /viikko Yhteyshenkilö: Pirjo Kemppainen, +358 40 730 5209, pirjomtkemppainen@gmail.com Koiraparkkiin ilmoittautumiseen tarvittavat tiedot voi tarkastaa koiraparkin ilmoittautumislomakkeesta www.rastiviikko.fi 2016 Kilpailukeskus Koiraparkki. Ravintola- ja kahvilapalvelut Lounasravintola: Rastiravintolassa tarjotaan lounasruokaa koko viikon ajan. Soppatykki myyntipiste: Soppatykin äärellä savuaa ja pääset nauttimaan kesäkuumaan keliin tehtyä kevyttä keittoruoka-annostasi. Grillistä: Perinteisen grillimakkaran voi korvata makkara-aterialla, jossa tarjolla makkaran lisäksi ranskalaisia perunoita ja majoneesipohjaista salaattia. Kasvisruoan ystäville tarjoamme grillivartaita, joissa paprikaa porkkanaa, kesäkurpitsaa, lanttua. Kasvisvarras sopii hyvin myös makkaran rinnalle annokseen.

Herkkupisteemme tarjoaa: Vohvelit mansikkahillolla ja kermavaahdolla sekä muita makeita herkkuja. Rasticafé: Kotoisassa pullantuoksuissa kahviossa tuoreen pullan lisäksi herkutellaan vadelmaleivoksilla, raparperi-karviaismarja sekä kuningatar- ja omenapiirakoilla. Kahviossa tarjolla myös hedelmiä, jugurttia sekä virvoitus- ja mehujuomia. Seurateltat Seuratelttojen pystytys on mahdollista la 2.7. klo 15.00 alkaen. Seurateltta-alue sijaitsee kilpailukeskuksen maalisuoran molemmilla puolilla. Seurateltta-alue on rajattu kilpailualueeseen kielletyn alueen nauhalla erikseen. Harjoitusmahdollisuus Harjoittelu on mahdollista useilla eri kartoilla (Puolanka, Hyrynsalmi, Suomussalmi, Vuokatti, Kajaani). Harjoituskarttoja voi ostaa KRV-infosta. Valokuvaus Kaikki suunnistajat kuvataan 1. osakilpailussa maalisuoralla. Kuvat ovat lunastettavissa kilpailukeskuksessa tiistaina 5.7. alkaen. Lisäksi tapahtuman tiedotus- ja sometiimi ottaa kuvia ja videoita jokaisessa osakilpailussa, ja niitä julkaistaan www.rastiviikko.fi -verkkosivujen kuvagalleriassa, facebook-sivustolla, twitter-sivustolla, instagram-sivustolla sekä youtube-kanavalla. Järjestäjä pidättää oikeuden käyttää tapahtuman osallistujista (suunnistajat, yleisö jne.) otettuja kuvia tapahtuman markkinoinnissa. Kisatuotteet Kisatuotteiden myynti tapahtuu kisakylän ja kilpailukeskuksen KRV-infossa. Myytävänä on mm. Nonamen KRV-paitoja ja KRV-putkihuiveja. Opastus, liikenne ja pysäköinti Kilpailukeskukseen saapuminen Huomio! Kaikkina kilpailupäivinä Kainuun Rastiviikon kilpailukeskukseen saavutaan Hyrynsalmentietä (891) pitkin VAIN LÄNNESTÄ PÄIN (eli Puolangalta päin). Varatkaa riittävästi aikaa kilpailukeskukseen saapumiseen vaikka P-alueilta matka kilpailukeskukseen ei ole kuin 300-1000m. Hyrynsalmelta ja Suomussalmelta päin saapuvat ohjataan Rasinkylän kohdalta kiertämään kilpailukeskukseen seuraavaa reittiä pitkin Pettäväntie-Hoikanvaarantie-Paltamontie- Hyrynsalmentie. Idästä Hyrynsalmentietä (tie 891) tulevien matka-aika pitenee kiertoreitin takia noin 20 minuuttia. Suomussalmelta tuleville suositellaan saapumista Kyröntie (tie 892)-Puolangantie (891)- Hallanmaantie-Hoikanvaarantie-Paltamontie-Hyrynsalmentie kautta. Ukkohallasta suositellaan saapumista Hallanmaantie-Hoikanvaarantie-Paltamontie- Hyrynsalmentie kautta. Paljakasta suositellaan saapumista Ristijärventie-Paltamontie-Hyrynsalmentie kautta.

Opastus Tapahtumaan tulijat opastetaan kisakylään ja kilpailukeskukseen kolmesta eri suunnasta. 1) Etelästä: Paltamontietä (78) saavuttaessa. Opastus alkaa noin 15km ennen Puolankaa. 2) Pohjoisesta/lännestä: Tiellä 78 opastus alkaa noin 1km ennen Puolangan keskustaa. 3) Idästä: Hyrynsalmentietä (891) saavuttaessa. Opastus alkaa Rasinkylän kohdalta. Kisakylän ja kilpailukeskuksen navigointiosoitteet: Kisakylä: Koulukatu 2, Puolanka Kilpailukeskus: Kuirivaarantie 1, Puolanka Bussikuljetukset Kisabussi kulkee kilpailupäivinä tunnin välein kisakylästä kilpailukeskukseen ja takaisin. Tarkemmat aikataulut ja reitit julkaistaan www.rastiviikko.fi 2016 Saapuminen Kisabussi. Lisäksi Kainuun Rastiviikon toimesta selvitetään, että voidaanko toteuttaa kisabussikuljetus välille Ukkohalla-Paljakka-Kisakeskus joka palvelisi eritoten Ukkohallassa ja Paljakassa majoittuvia osallistujia. Kuljetus toteutetaan mikäli paikkavarauksia koko viikolle tulee riittävästi 12.6. mennessä. Tähän kisabussiin voit varata paikan www.rastiviiikko.fi 2016 Saapuminen Kisabussi Ukkohalla-Paljakka- Kisakeskus -sivulta. Tältä sivulta löytyy myös tarkemmat tiedot bussin aikatauluista ja reiteistä. Varatut paikat laskutetaan 12.6. jälkeen ja bussiliput lähetetään paikan varanneille ja sen maksaneille. Seurabussit Pysäköidään kilpailukeskukseen järjestäjän ohjeiden mukaisesti. Moottoripyörät ja mopot Moottoripyörille ja mopoille ei ole erillistä pysäköintialuetta vaan ne voi jättää pysäköintialueiden reunoille. Moottoripyöristä ja mopoista ei tarvitse maksaa pysäköintimaksua. Pysäköinti Kilpailukeskukseen ja pysäköintialueille on tieopasteet. Pysäköintialueilla liikenteenohjaajat ohjaavat autot pysäköintipaikoille kulkuoikeuksien mukaisesti. Pysäköintilippuja myydään kisakylän KRV-infosta, kilpailukeskuksen KRV-infosta ja pysäköintialueelta poistuttaessa. Suosittelemme ostamaan pysäköintilipun etukäteen esimerkiksi kisakylän KRV-infosta tai viimeistään kilpailukeskuksen KRV-infosta. Näin pysäköintialueilta poistuminen sujuu vaivattomammin. Pysäköintiliput Myynti: Kisakylän KRV-info Kilpailukeskuksen KRV-info (kilpailupäivinä) Pysäköintialueelta poistuttaessa (maksu vain käteisellä) Hinnat: Henkilöautot ja asuntoautot ja -vaunut 25 /viikko, 7 /päivä Linja-autot/seurabussit 50 /viikko, 15 /päivä Maksutavat Kainuun Rastiviikolla Osassa Kainuun Rastiviikon myyntipisteitä (mm. ravintola, kahvila, KRV-info ja kuntoinfo) voi maksaa debit ja credit-sirukorteilla (Visa, Visa Electron, MasterCard, Maestro), mutta

alueella on myös myyntipisteitä, joissa käy ainoastaan käteismaksu. Tästä johtuen kannattaa kilpailualueelle varata mukaan myös käteistä rahaa. Kainuun Rastiviikon kuntosuunnistuksen voi maksaa kuntoinfossa myös seuraavilla seteleillä: kulttuuri- ja liikuntasetelit, virikesetelit ja tyky-seteli. Pankkiautomaatti on Puolangan keskustassa. Kisakylä Kisakylä sijaitsee Puolangan keskustan koululla osoitteessa Koulukatu 2, Puolanka. Kisakylässä on seuraavat palvelut: - KRV-info (KRV tuotteet, bussiliput, parkkiliput, ruokaliput) - Esittelypisteet - KRV-koulumajoitus: Koulumajoitukseen sisään kirjautuminen ja infopiste. Koulumajoitusvastaavan yhteystiedot löytyvät kilpailuohjeiden lopusta. - KRV-majoitusvälityksen toimisto: Mökki- ja asuntomajoituksen varaaminen ei enää paikan päällä ole mahdollista. KRV-info Rastiviikon ajan kilpailutoimisto palvelee kisakylässä seuraavan aukioloaikataulun mukaisesti. Aukioloajat kisakylässä (Puolangan keskuskoulu, Koulukatu 2): Perjantai 1.7.2016: 08.00 20.00 Lauantai 2.7.2016: 08.00 21.00 Sunnuntai 3.7.2016: 08.00 10.00, 18.00 21.00 Maanantai 4.7.2016: 08.00 16.00 Tiistai 5.7.2016: 18.00 21.00 Keskiviikko 6.7.2016: 08.00 16.00 Torstai 7.7.2016: 18.00 21.00 Perjantai 8.7.2016: 07.00 10.00 Aukioloajat kilpailukeskuksessa (Luhtakangas, Kuirivaarantie 1): Sunnuntai 3.7.2016: 10.00 18.00 Maanantai 4.7.2016: Ei avoinna Tiistai 5.7.2016: 08.00 18.00 Keskiviikko 6.7.2016: Ei avoinna Torstai 7.7.2016: 08.00 18.00 Perjantai 8.7.2016: 08.00 16.00 HUOM! Aukioloaikojen mahdollisista muutoksista ilmoitetaan KRV-infon ilmoitustaululla kisaviikon aikana. Katso yhteystiedot kilpailuohjeiden lopusta. Turvallisuus Kilpailukeskuksen alueella on tulenteko ja tupakanpoltto ehdottomasti kielletty! Toiminta hätätilanteessa ohjeet löytyvät käsiohjelman loppuosasta. Yleinen hätänumero on 112.

Kilpailun johto Kilpailunjohtaja: Martti Köngäs, martti.kongas@gmail.com, +358 50 5720152 Pääsihteeri: Jukka Liuha, jukka.liuha@rastiviikko.fi, +358 44 7679 533 Tiedottaja (2.7.2016 asti): Jukka Liuha Tiedottaja (3.-8.7.2016): Heidi Lehikoinen, heidi@viestintapalveluheidi.fi, +358 40 664 3093 Ratamestarit: Teemu Köngäs ja Lasse Köngäs. Tulospalvelu: Tmi Kokkens, Timo Kokko Kilpailunvalvoja (TA): Risto Vairinen, SSL / KontU Ratavalvojat: Keijo Parkkinen ja Petri Karjalainen Maalituomari: ilm.myöh. Tuomarineuvosto pj. ilm.myöh. Jäsen, ilm.myöh. Jäsen, ilm.myöh. Järjestäjä: Puolangan Ryhti ry Ks. koko kilpailuorganisaatio käsiohjelman alusta KRV-info / kilpailutoimisto Lauri Jansson, +358 44 512 3517, info@rastiviikko.fi Kilpailutoimiston postiosoite Kajaanissa (27.6.2016 asti) Kisatie 28, 87250 Kajaani Kilpailutoimiston postiosoite Puolangalla (28.6.2016 alkaen) Koulukatu 2, 89200 Puolanka Koulumajoitus (kisakylässä, Koulukatu 2, 89200 Puolanka) Anneli Karjalainen +358 44 269 6777 info@rastiviikko.fi Majoitustoimisto (yksityiset mökit ja asunnot) +358 44 761 3886 majoitus@rastiviikko.fi, accommodation@rastiviikko.fi HUOM! Yksityisten mökkien / asuntojen majoituksien varaaminen ei ole mahdollista enää paikan päällä! Verkkosivut: www.rastiviikko.fi Sosiaalinen media: www.facebook.com/kainuuorienteeringweek www.twitter.com/rastiviikko www.instagram.com/kainuuorienteeringweek/ www.youtube.com/channel/ucfq0zt2nrxgcfndf_xndidq Sosiaalisen median hashtagit: #rastiviikko, #kainuunrastiviikko, #krv, #krv2016, #kainuuoweek, #kainuuorienteeringweek, #endurancekainuu

TOIMINTAOHJEET KUNTOSUUNNISTUKSEEN, PERHESARJAAN JA RASTIRALLIIN Jokaisena Kainuun Rastiviikon kilpailupäivänä on mahdollista osallistua kuntosuunnistukseen, perhesarjaan (Kunto-RR/Perhe-RR) ja rastiralliin. Näissä sarjoissa osallistujille otetaan aika, mutta yhteistuloksia ei lasketa eikä sijoituspalkintoja jaeta. Rastiralli on erilaisia tehtäviä sisältävä suunnistusrata, jolla ei ole ajanottoa. Ilmoittautuminen kunto- ja perhesarjaan Kuntosuunnistukseen ja perhesarjaan ilmoittaudutaan kuntoinfossa täyttämällä ilmoittautumislomake ja maksamalla osallistumismaksu. Osallistumismaksun voi maksaa käteisellä, credit/debit-korteilla, Smartumin liikunta- ja kulttuuriseteleillä, Virike-seteleillä tai Tyky-seteleillä. Emit-kortin voi tarvittaessa vuokrata kuntoinfosta. Ilmoittautumisen jälkeen kuntosuunnistaja saa kilpailunumeron jota käytetään koko viikon ajan. HUOM! Samaa numeroa käytetään, vaikka maksaisit osallistumisen erikseen esimerkiksi 1. ja 3. kilpailupäivänä, joten älä hävitä kilpailunumeroa. Ilmoittautuessa koko viikolle kerralla saat yhdellä kertaa kaikki maksut hoidettua, jolloin vältät muina päivinä jonotuksen kuntoinfossa. Rastiralli Rastiralli on suunnattu lapsille, jotka eivät vielä osallistu varsinaiseen suunnistukseen. Rastirallireitin siimarin varrella on luonto- ja suunnistusaiheisia sekä toiminnallisia tehtäviä. Mukaan pikkusuunnistaja tarvitsee lukutaitoisen kaverin. Rastirallin lähtö ja maali sijaitsevat samassa paikassa. Lähdössä lähtijä saa kartan ja tarvittavan ohjeistuksen. Osallistumismaksu maksetaan lähtöpisteessä käteisellä. Osallistumismaksut /päivä /viikko Kuntosuunnistus (A,B,C) 13 50 Perhesarja* ja kuntosuunnistus lapset alle 14 v. 8 30 *(sisältää RR-kartat koko osallistuvalle perheelle ja yhden Emit-kortin) Rastiralli 4 12 Emit-kortin vuokra 5 15 Sarjat Kuntosuunnistuksessa on valittavana jokaisessa osakilpailussa kahdeksan eripituista ja eritasoista rataa, joista Perhesarja suunnistetaan rastireittinä (RR). Kartat ja radat ovat nähtävissä etukäteen kuntoinfossa. Toiminta lähtöpaikalla Kuntosuunnistus (A, B ja C) Toimitsijat kirjaavat kuntosuunnistajat (A, B ja C) lähdössä 5. Suunnistajalla tulee olla mukana Emit-kortti ja kuntoinfosta saatu numero. Lähtöpaikalla valitaan oikea kartta. Lähtö tapahtuu nollaamalla Emit-kortti. Perhesarja (Kunto-RR/Perhe-RR) Toimitsijat kirjaavat perhesarjan suunnistajat lähdössä 5. Suunnistajalla tulee olla mukana Emit-kortti ja kuntoinfosta saatu numero. Kirjauksen jälkeen perhesarjan suunnistajat ohjataan viitoitettua reittiä pitkin lähtöpaikalle, joka sijaitsee lähdön 4 vieressä.

Lähtöpaikalla toimitsija antaa kartan/kartat ja lähtö tapahtuu nollaamalla Emit-kortti. Kaikki kuntosarjat ja perhesarjan suunnistajat saapuvat maaliin 5 (Puolangan kunta). Kunto- ja perhesarjoissa ei ole etukäteen arvottuja lähtöaikoja. Kuntoinfo auki Maastoon pääsee: Maali suljetaan: su 3.7. klo 10.00-19.00 klo 13.00-16.30 19.00 ti 5.7. klo 08.00-17.00 klo 10.00-13.30 17.00 to 7.7. klo 08.00-17.00 klo 10.00-13.30 17.00 pe 8.7. klo 08.00-17.00 klo 10.00-13.30 17.00 HUOM! Kaikkien kuntosuunnistajien on ilmoittauduttava maalissa!! Lisäohjeita Kaikissa osakilpailuissa käytetään samaa kilpailunumeroa. Säilytä kilpailunumerosi siis koko viikon ajan! Mikäli suunnistaja muuttaa sarjaa kuntoinfoon ilmoittautumisen jälkeen, on tästä kerrottava lähtöpaikalla. Samaa Emit-korttia EI VOI käyttää sekä kunto- että kilpasarjassa. Kuntosuunnistuksessa eri henkilöt voivat käyttää keskenään samaa Emit-korttia myös samassa osakilpailuissa. Perhesarjassa koko ryhmällä on yksi yhteinen kilpailunumero ja Emit-kortti, jotka luetaan lähdössä ja maalissa. Arvontapalkinnot Kaikkien kunto- ja perhesarjoihin osallistuvien kesken arvotaan jokaisena kilpailupäivänä palkintoja, jotka jaetaan kuntoinfosta.