Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot



Samankaltaiset tiedostot
Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntien vuoden 2015 veroprosentit Liite 3.

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

Julkaistu Helsingissä 6 päivänä marraskuuta /2013 Verohallinnon päätös. metsän keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

alk. Ortokuvat. Ortobilder. Verollinen Inkl. moms. (24 %) Veroton Exkl. moms. Kunta

TOIMIPISTEET - PAKETTIPALVELUT

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

LUETTELO kuntien ja seurakuntien tuloveroprosenteista vuonna 2013

Vammaisten tulkkauspalvelun tilastot vuodelta 2012

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä marraskuuta /2012 Verohallinnon päätös. pellon keskimääräisestä vuotuisesta tuotosta ja salaojituslisästä

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Maatalous- ja puutarhayritysten työvoima 2010

Kuntatalouden tunnusluvut

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Kunnan kuuluminen Risen yks-toimiston ja arviointikeskuksen toimialueeseen

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Tulonsaajien keskitulo ja tuloluokat suurimmissa kaupungeissa, koko maassa, Päijät-Hämeen kunnissa sekä Lahdessa alueittain 2014

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Lausuntopyyntö STM 2015

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

Puoluetta edustavat yhdistykset kunnissa

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

Julkaistu Helsingissä 26 päivänä lokakuuta /2011 Oikeusministeriön asetus

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Uppföljning av behandlingstiderna för utkomststöd

287 Kristiinan- Kristinestad

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

287 Kristiinan- Kristinestad

Lausuntopyyntö STM 2015

~ 3 oo tc&.9c(ji( Helsingissä 20. joulukuuta Hallinto- ja kuntaministeri

Päätös PÄÄTÖS KUNNAN PERUSPALVELUJEN VALTIONOSUUDEN KERTALUONTEISESTA LISÄYKSESTÄ VUODELLE 2011

Kotikuntaluettelo 2014 Sisältää Manner-Suomen kunnat ja 999 = Kotikunta muu tai tuntematon

Lausuntopyyntö STM 2015

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2019

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat

Perustoimeentulotuessa hyväksyttävien vuokramenojen kuntakohtaiset rajat 2018

AVI Hakija Vaikutusalue Myönnetty Etelä-Suomen AVI Asikkalan kunta Asikkala Etelä-Suomen AVI Askolan kunta Askola Etelä-Suomen AVI Espoon

THL: HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN MAANTIEDE KUNNITTAIN Kaikki luvut ovat vuosien keskiarvoja, ikävakioitu

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Muistio Nykyinen aluejako: 2 Hallituksen päätös rakennepoliittisen ohjelman toimeenpanosta


Kaupunginhallituslkunnanhallitus

Lausuntopyyntö STM 2015

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Kunta MTV3:n näkyvyysalue

Eläkkeelle numeroina 2013

SISÄLLYS. N:o Työministeriön asetus. työvoimapoliittisen lausunnon antamisesta ja lausuntoon merkittävistä asioista

terveydenhuollon nettomenot Kunta Väkiluku 1000 /as /as. /as. /as.

VM/KAO, maks 323 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -638 Vuoden 2014 tasolla mediaani -56

Kouluterveyskyselyn perusopetuksen 4.-5 luokkien ja luokkien vastaajamäärä ja aineiston kattavuus kunnittain 2017.

VM/KAO Saaristo-osakuntalisät ja niiden rahoitus koulutustaustalisästä v ALUSTAVA TIETO

Laskelma kuntien valtionosuusrahoituksesta ja sen yhteydessä maksettavista muista eristä vuonna 2013

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2018

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KT KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2016

VM/KAO/vs, maks 340 ESITYS, vos-muutokset kunnittain min -592 Vuoden 2014 tasolla mediaani -42

VM/KAO/vs, maks ESITYS, vos-muutokset kunnittain min

Åldersgrupper som får screeningskallelse enligt kommun 2010 Kommuner

KELPO-hankkeeseen osallistuvat kunnat ja niiden koordinaattorit (syksy 2009)

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2014

Naapurit-pelin voittokooste

TILASTOKESKUS - Kuntien ja kuntayhtymien talous- ja toimintatilasto 2013

KUNTIEN LOPULLISET MAKSUOSUUDET KUNTATYÖNANTAJILLE VUONNA 2015

Sivu TA VAPAUTUVAT ARAVUOKRA-ASUNNOT VUOSINA - 2 Varsinais-Suomi 00 Laitila Lieto Loimaa 0 Marttila 1 Masku 03 Mynämäki 2 Naantali 3 Nousiainen

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet lukien

Ajoneuvokanta, mukana vain liikennekäytössä olevat ajoneuvot

Manner-Suomi

Faba edustajistovaali 2015 Maidontuotanto-vaalipiirin vaalialueet

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kaksiot (2h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, yksiöt (1h)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, vapaarahoitteiset vanhat ja uudet sopimukset, kolmiot ja isommat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, kolmioissa ja isommissa asuvat (3h+)

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, yksiöissä (1h) asuvat

LTH-tutkimukseen osallistuneet perheet, terveydenhoitajien ja vanhempien vastaukset sekä niiden kattavuus kunnittain 2018

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

- Kymenlaakson sairaanhoito ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä, SOSIAALIPALVELUJEN VASTUUALUE

,67 28, ,40 27,90 KUNNITTAIN:

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain (Tiedot on laskettu vuoden kuntien perusteella. Kuntaliitokset on huomioitu)

ARA-vuokra-asuntokanta kunnittain

Lausuntopyyntö STM. 1. Vastaajatahon virallinen nimi. 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi. 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

KOKO MAA ,1 0,6 1,47 Kuntien välinen lasten 0-15 nettomuutto , %

Ajoneuvokanta, kaikki rekisterissä olevat ajoneuvot Taulu 1. Rekisterisssä olevat ajoneuvot haltijan kotikunnan mukaan

Päätukihaun sähköisten hakemusten osuus 455-lomakkeen jättäneistä tiloista

Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2013 kunnittain. Kuntia 320

Eläkkeelle numeroina 2012

Two-person household, EUR per month

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta /2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Kunnat ja suuralueet. 020 Akaa 3 Länsi-Suomi. 005 Alajärvi 3 Länsi-Suomi. 009 Alavieska 4 Pohjois- ja Itä-Suomi. 010 Alavus 3 Länsi-Suomi

Camera obscura -toiminta Toiminnan kohdennus. 1 Päivitetty Suomen NMKY:n liitto. CAM Toteutuksen suunnittelun lähtökohta

Transkriptio:

Lausuntopyyntö STM 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Lapinlahden kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Anja Mähönen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa Matkapuhelin Sähköposti Marko Korhonen Kunnanjohtaja 040 4883 011 marko.korhonen@lapinlahti.fi 4. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä 29.09.2014 5. Toimielimen nimi Nimi - Kunnanhallitus 6. Onko vastaaja kunta kuntayhtymä valtion viranomainen järjestö ei mikään edellä mainituista

7. Kunta numero tilastokeskuksen luokituksessa Kunta numero tilastokeskuksen luokituksessa 005 Alajärvi 0 020 Akaa 0 005 Alajärvi 0 009 Alavieska 0 010 Alavus 0 016 Asikkala 0 018 Askola 0 019 Aura 0 035 Brändö 0 043 Eckerö 0 046 Enonkoski 0 047 Enontekiö 0 049 Espoo 0 050 Eura 0 051 Eurajoki 0 052 Evijärvi 0 060 Finström 0 061 Forssa 0 062 Föglö 0 065 Geta 0 069 Haapajärvi 0 071 Haapavesi 0 072 Hailuoto 0 074 Halsua 0 075 Hamina 0 076 Hammarland 0 077 Hankasalmi 0 078 Hanko 0 079 Harjavalta 0 081 Hartola 0 082 Hattula 0 086 Hausjärvi 0 111 Heinola 0 090 Heinävesi 0 091 Helsinki 0 097 Hirvensalmi 0 098 Hollola 0 099 Honkajoki 0 102 Huittinen 0 103 Humppila 0 105 Hyrynsalmi 0 106 Hyvinkää 0 283 Hämeenkoski 0 108 Hämeenkyrö 0 109 Hämeenlinna 0 109 Hämeenlinna 0 139 Ii 0

140 Iisalmi 0 142 Iitti 0 143 Ikaalinen 0 145 Ilmajoki 0 146 Ilomantsi 0 153 Imatra 0 148 Inari 0 149 Inkoo 0 151 Isojoki 0 152 Isokyrö 0 164 Jalasjärvi 0 165 Janakkala 0 167 Joensuu 0 169 Jokioinen 0 170 Jomala 0 171 Joroinen 0 172 Joutsa 0 174 Juankoski 0 176 Juuka 0 177 Juupajoki 0 178 Juva 0 179 Jyväskylä 0 181 Jämijärvi 0 182 Jämsä 0 186 Järvenpää 0 202 Kaarina 0 204 Kaavi 0 205 Kajaani 0 208 Kalajoki 0 211 Kangasala 0 213 Kangasniemi 0 214 Kankaanpää 0 216 Kannonkoski 0 217 Kannus 0 218 Karijoki 0 224 Karkkila 0 226 Karstula 0 230 Karvia 0 231 Kaskinen 0 232 Kauhajoki 0 233 Kauhava 0 235 Kauniainen 0 236 Kaustinen 0 239 Keitele 0 240 Kemi 0 320 Kemijärvi 0 241 Keminmaa 0 322 Kemiönsaari 0 244 Kempele 0 245 Kerava 0 249 Keuruu 0

250 Kihniö 0 256 Kinnula 0 257 Kirkkonummi 0 260 Kitee 0 261 Kittilä 0 263 Kiuruvesi 0 265 Kivijärvi 0 272 Kokkola 0 271 Kokemäki 0 272 Kokkola 0 273 Kolari 0 275 Konnevesi 0 276 Kontiolahti 0 280 Korsnäs 0 284 Koski Tl 0 285 Kotka 0 286 Kouvola 0 286 Kouvola 0 287 Kristiinankaupunki 0 288 Kruunupyy 0 290 Kuhmo 0 291 Kuhmoinen 0 295 Kumlinge 0 297 Kuopio 0 300 Kuortane 0 301 Kurikka 0 301 Kurikka 0 304 Kustavi 0 305 Kuusamo 0 312 Kyyjärvi 0 316 Kärkölä 0 317 Kärsämäki 0 318 Kökar 0 319 Köyliö 0 398 Lahti 0 399 Laihia 0 400 Laitila 0 407 Lapinjärvi 0 402 Lapinlahti 1 403 Lappajärvi 0 405 Lappeenranta 0 405 Lappeenranta 0 408 Lapua 0 410 Laukaa 0 413 Lavia 0 416 Lemi 0 417 Lemland 0 418 Lempäälä 0 420 Leppävirta 0 421 Lestijärvi 0 422 Lieksa 0

423 Lieto 0 425 Liminka 0 426 Liperi 0 444 Lohja 0 430 Loimaa 0 430 Loimaa 0 433 Loppi 0 434 Loviisa 0 435 Luhanka 0 436 Lumijoki 0 438 Lumparland 0 440 Luoto 0 441 Luumäki 0 442 Luvia 0 475 Maalahti 0 476 Maaninka 0 444 Lohja 0 478 Maarianhamina 0 480 Marttila 0 481 Masku 0 483 Merijärvi 0 484 Merikarvia 0 489 Miehikkälä 0 481 Masku 0 491 Mikkeli 0 494 Muhos 0 495 Multia 0 498 Muonio 0 499 Mustasaari 0 500 Muurame 0 503 Mynämäki 0 504 Myrskylä 0 505 Mäntsälä 0 508 Mänttä-Vilppula 0 507 Mäntyharju 0 529 Naantali 0 531 Nakkila 0 532 Nastola 0 508 Mänttä-Vilppula 0 529 Naantali 0 535 Nivala 0 536 Nokia 0 538 Nousiainen 0 541 Nurmes 0 543 Nurmijärvi 0 545 Närpiö 0 560 Orimattila 0 561 Oripää 0 562 Orivesi 0 563 Oulainen 0 564 Oulu 0

309 Outokumpu 0 576 Padasjoki 0 577 Paimio 0 564 Oulu 0 578 Paltamo 0 445 Parainen 0 580 Parikkala 0 581 Parkano 0 599 Pedersören kunta 0 583 Pelkosenniemi 0 854 Pello 0 584 Perho 0 588 Pertunmaa 0 592 Petäjävesi 0 593 Pieksämäki 0 595 Pielavesi 0 598 Pietarsaari 0 601 Pihtipudas 0 604 Pirkkala 0 607 Polvijärvi 0 608 Pomarkku 0 609 Pori 0 611 Pornainen 0 638 Porvoo 0 614 Posio 0 615 Pudasjärvi 0 616 Pukkila 0 619 Punkalaidun 0 620 Puolanka 0 623 Puumala 0 624 Pyhtää 0 625 Pyhäjoki 0 626 Pyhäjärvi 0 630 Pyhäntä 0 631 Pyhäranta 0 635 Pälkäne 0 636 Pöytyä 0 636 Pöytyä 0 678 Raahe 0 710 Raasepori 0 680 Raisio 0 681 Rantasalmi 0 683 Ranua 0 684 Rauma 0 684 Rauma 0 686 Rautalampi 0 687 Rautavaara 0 689 Rautjärvi 0 691 Reisjärvi 0 694 Riihimäki 0 697 Ristijärvi 0

698 Rovaniemi 0 700 Ruokolahti 0 702 Ruovesi 0 704 Rusko 0 704 Rusko 0 707 Rääkkylä 0 729 Saarijärvi 0 732 Salla 0 734 Salo 0 736 Saltvik 0 790 Sastamala 0 738 Sauvo 0 739 Savitaipale 0 740 Savonlinna 0 740 Savonlinna 0 742 Savukoski 0 743 Seinäjoki 0 743 Seinäjoki 0 746 Sievi 0 747 Siikainen 0 748 Siikajoki 0 791 Siikalatva 0 749 Siilinjärvi 0 751 Simo 0 753 Sipoo 0 755 Siuntio 0 758 Sodankylä 0 759 Soini 0 761 Somero 0 762 Sonkajärvi 0 765 Sotkamo 0 766 Sottunga 0 768 Sulkava 0 771 Sund 0 777 Suomussalmi 0 778 Suonenjoki 0 781 Sysmä 0 783 Säkylä 0 831 Taipalsaari 0 832 Taivalkoski 0 833 Taivassalo 0 834 Tammela 0 837 Tampere 0 838 Tarvasjoki 0 844 Tervo 0 845 Tervola 0 846 Teuva 0 848 Tohmajärvi 0 849 Toholampi 0 850 Toivakka 0 851 Tornio 0

853 Turku 0 857 Tuusniemi 0 858 Tuusula 0 859 Tyrnävä 0 886 Ulvila 0 887 Urjala 0 889 Utajärvi 0 890 Utsjoki 0 892 Uurainen 0 893 Uusikaarlepyy 0 895 Uusikaupunki 0 785 Vaala 0 905 Vaasa 0 908 Valkeakoski 0 911 Valtimo 0 092 Vantaa 0 915 Varkaus 0 918 Vehmaa 0 921 Vesanto 0 922 Vesilahti 0 924 Veteli 0 925 Vieremä 0 927 Vihti 0 931 Viitasaari 0 934 Vimpeli 0 935 Virolahti 0 936 Virrat 0 941 Vårdö 0 946 Vöyri 0 976 Ylitornio 0 977 Ylivieska 0 980 Ylöjärvi 0 981 Ypäjä 0 989 Ähtäri 0 992 Äänekoski 0 8. 5 :ssä säädetään palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta. Säännöksen mukaan palvelut on toteutettava väestön tarpeet huomioon ottaen lähellä palvelujen käyttäjiä, mutta säännöksen mukaisten edellytysten täyttyessä palveluja voidaan keskittää. Onko säännös tarkoituksenmukainen?

kantaa Avoimet vastaukset: 9. 7 :ssä säädetään palvelujen kielestä. Turvaako säännös asianmukaisesti palvelujen käyttäjien kielelliset oikeudet? kantaa Avoimet vastaukset: 10. 8 ja 9 :ssä säädetään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä kuuluu ensisijaisesti kunnille. Sote-alueen ja tuottamisvastuussa olevan kunnan ja kuntayhtymän on otettava päätöksissään huomioon niiden vaikutukset väestön hyvinvointiin ja terveyteen sekä annettava kunnille asiantuntija-apua. Onko säännösten mukainen työnjako tarkoituksenmukainen? kantaa Avoimet vastaukset:

11. Muita huomioita 1 luvun säännöksistä. - Pidämme hyvänä sitä, että lakiehdotuksen 5 :n mukaan palvelut on toteutettava väestön tarpeet huomioon ottaen lähellä palveluiden käyttäjiä. Vakavana puutteena pidämme kuitenkin sitä, että lähipalveluita ei määritellä lakiehdotuksessa. Lähipalveluiden määritteleminen negaation kautta (säännös siitä milloin palveluita saa keskittää) johtaa lähipalveluiden käsitteen rapautumiseen ja erilaisiin tulkintoihin koko maan mittakaavassa. Tämä on vakava uhka palveluiden yhdenvertaisuudelle. Kuntalaisen näkökulmasta lakiehdotus jättää auki sen keskeisen kysymyksen, mitä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita kunnasta saa tulevaisuudessa. 12. 11 :ssä säädetään järjestämisvastuusta. Onko säännöksen mukainen järjestämisvastuun sisältö mielestänne tarkoituksenmukainen? kantaa Avoimet vastaukset: 13. 12 :ssä säädetään järjestämispäätöksestä. Järjestämispäätöksen tarkoituksena on määritellä, miten sote-alue huolehtii järjestämisvastuun toteuttamisesta. Sote-alue päättää järjestämispäätöksen sisällön sote-alueen sekä tuottamisvastuussa olevien kuntien ja kuntayhtymien välisten neuvottelujen perusteella. Onko järjestämispäätöksen laatimismenettely tarkoituksenmukainen? kantaa Avoimet vastaukset:

14. Pidättekö tarkoituksenmukaisena, että järjestämispäätöksessä määritellään kaikki säännöksen mukaiset asiat (kohdat 1 13)? kantaa Avoimet vastaukset:

15. Mikäli vastasitte edelliseen kysymykseen ei, valitkaa listasta ne säännöksen kohdat, joita ei mielestänne tulisi määritellä järjestämispäätöksessä: vastauksia. 16. Pitäisikö järjestämispäätöksessä päättää jostain muusta kuin säännöksen mukaisista asioista? kantaa Avoimet vastaukset: 17. 13 :ssa säädetään sote-alueen muista kuin järjestämispäätöksen mukaisista tehtävistä, joiden tarkoituksena on erityisesti antaa sote-alueelle toimivalta säännöksessä mainittujen toimintojen suunnitteluun, yhteensovittamiseen ja kehittämiseen. Pidättekö tarkoituksenmukaisena, että sote-alueella on kaikki säännöksen mukaiset tehtävät? kantaa Avoimet vastaukset:

18. Mikäli vastasitte edelliseen kysymykseen ei, valitkaa listasta ne säännöksen mukaiset tehtävät, joita sote-alueella ei mielestänne tulisi olla. vastauksia. 19. Muita huomioita luvusta 2. - Lakiehdotuksen mukainen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen johtaa erittäin suureen keskittymiseen ja valtion ohjausvallan merkittävään lisääntymiseen. Näemme tässä useita ongelmia, niin periaatteellisia kuin käytännön toimintaan liittyviä. Vakavimpana periaatteellisena puutteena näemme lakiehdotuksen useat perustuslailliset ongelmat. Päätösvallan keskittäminen sosiaali- ja terveydenhuollon palveluissa suuralueelle tarkoittaa käytännössä merkittävää kuntien päätösvallan menetystä. Koska sote-palveluiden osuus kunnan taloudesta on tyypillisesti 50 % - 70 %, niin päätösvallan menettäminen kaventaa oleellisesti kunnallista itsehallintoa. Perustuslakivaliokunnan vakiintuneen käytännön pohjalta on muodostunut selkeä linja kunnallisen itsehallinnon keskeisistä ominaispiirteistä. Yksi näistä ominaispiirteistä on se, että valtuustolla on yleinen toimivalta päättää kuntalaisten yhteisistä asioista. Lakiehdotuksen mukainen päätösvallan siirto sote-alueelle tarkoittaa merkittävää puuttumista kunnallisen itsehallinnon ydinalueelle. Lakiehdotuksen mukaisen sote-palveluiden järjestäjän ja tuottajan toimintaan on kuntalaisen miltei mahdoton vaikuttaa. Kansanvaltaisuuden tavoite karkaa tosiasiallisesti kauemmaksi kuin koskaan. Lakiehdotus jättää avoimeksi sen, miten kaikki kunnat saavat äänensä kuuluville isolla sote-alueella ja myös tuottamisvastuussa olevissa kuntayhtymissä. Koska sote-palveluiden tuottamisoikeuden poistaminen kunnilta rajoittaa selkeäsi kunnallista itsehallintoa, niin katsomme, että mikäli lopullisessa laissa säilytetään myös sote-palveluiden tuottamisen keskittäminen, niin lakiin tulee kirjata selkeästi, millä perusteella tuottamisvastuussa olevat kuntayhtymät muodostetaan. Esitetty säännös on epämääräinen ja koska kyseessä on perustuslain takaaman itsehallinnon rajoittaminen, niin rajoittaminen tulee tehdä tarkkarajaisesti. Perustuslailliseksi ongelmaksi näemme myös sote-alueen järjestämispäätökset. Sote-alueiden järjestämispäätöksillä on tarkoitus ottaa kunnilta pois niiden keskeisiä tehtäviä ja antaa niitä kuntayhtymille. Perustuslain mukaan kuntien tehtävistä on säädettävä lailla, mutta lakiehdotuksen mukaan sote-palveluista on tulevaisuudessa tarkoitus sopia järjestämispäätöksillä. Lisäksi on otettava huomioon valtion kasvavan ohjausvallan merkitys, esimerkiksi järjestämispäätöksen hyväksymisen yhteydessä. Valtion näin merkittävä ohjausvallan lisääminen on huonosti sovitettavissa yhteen kuntalaisten itsehallinnon periaatteen kanssa. Valtion ohjausvallan ylemmyys suhteessa kunnalliseen itsehallintoon tulee myös esille lain yleisissä perusteluissa, joissa todetaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus on yksi keskeisistä keinoista poistaa julkisen talouden kestävyysvaje. Erityisesti tästä syystä valtion ohjausta sosiaali- ja terveyspalveluissa ehdotetaan vahvistettavan. Pidämme väitettä erittäin erikoisena, koska se asettaa selkeästi valtuustot alisteiseen asemaan suhteessa valtionhallintoon. Väite on myös vastoin perustuslakivaliokunnan tulkintakäytäntöä, jonka mukaan kunnilla on itsenäinen taloudellinen päätösvalta. Lakiehdotuksen perusteluosan lausumaa on myös pidettävä epätarkoituksenmukaisena, koska se ei pohjaudu tutkimustietoon. Nähdäksemme julkisen talouden kestävyysvajeen ratkaisussa valtion ohjauksen vahvistaminen ei johda toivottuun lopputulokseen. Katsomme, että mikäli laki säädetään nyt esitetyssä muodossa, niin laki on säädettävä perustuslainsäätämisjärjestyksessä. Lakiehdotuksen käytännön ongelmat johtuvat siitä, että siinä tavoitteena on täydellinen integraatio sosiaalihuollon, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon välillä. Järjestelmä vahvistuu erikoistuneet palvelut ja professio edellä, vaikka suurin osa sote-palveluista on arkista ja käytännönläheistä peruspalvelua.

Järjestelmää ollaan rakentamassa kaikista vaikeimman ja moniongelmaisen asiakkaan hoitoketjusta lähtien. Tämän asiakkaan saumattoman palveluketjun turvaamisen hintana voi olla muiden hyvinvointia edistävien elämänalojen ja palveluiden integraation katkeaminen. Tulee muistaa, että kunnissa on luotu hyviä käytänteitä ja yhteistyötä, jotka lakiehdotuksen mukainen sote-palveluiden järjestäminen tulee romuttamaan. Tällöin ongelmaksi muodostuvat uudet rajapinnat entisten tilalle ja näistä aiheutuvia ongelmia ei tule aliarvioida. Lakiehdotuksen mukaiset suuret tuottajaorganisaatiot ovat epäsymmetrisiä rakenteeltaan ja vaikeasti hallittavia. Lakiehdotus romuttaa lähi- ja peruspalveluissa nykyisenkaltaisen kunnallisten toimijoiden monituottajuuden ja asiakkaan valinnanvapauden. Uudistuksen taloudelliset vaikutukset ovat myös vaikeasti arvioitavissa. Aikaisemman kokemuksen perusteella voidaan sanoa, että on olemassa vaara suurten monopolien tehottomuudesta ja hallinnon paisumisesta. Katsomme, että laissa tulisi säilyttää peruskunnan järjestämis- ja tuottamisvastuu peruspalveluiden osalta, jotka tulee määritellä laissa selkeästi. Näitä peruspalveluita ovat esimerkiksi terveyskeskustasoinen lääkärinvastaanotto, vanhusten hoivapalvelut ja sosiaalihuollon peruspalvelut. Tämä turvaisi esitettyä paremmin elintärkeän integraation kunnan muiden hyvinvointitehtävien kanssa, joita ovat mm. asumisen, varhaiskasvatuksen, peruskoulutuksen, kulttuurin ja vapaa-ajan, työllistämisen sekä elinkeinojen kehittämisen tehtävät. Erikoissairaanhoito ja vaativat sosiaalihuollon palvelut voidaan keskittää maakunnalliselle palveluiden tuottajalle tai jopa suurempaan kokonaisuuteen. Sen sijaan peruspalveluiden osalta niiden tuottamisessa miljoonan ihmisen väestöpohja ei tuo mitään lisäarvoa. Esittämällämme mallilla lakiehdotuksen keskeiset perustuslailliset ongelmat vähenisivät oleellisesti. Mikäli laki kuitenkin hyväksytään esitetyssä muodossa, niin nähdäksemme Pohjois-Savon tai muunkaan keskisuuren maakunnan, pilkkominen pienempiin minierikoissairaanhoidon alueisiin on tarpeetonta. Pilkkominen on ongelma hallinnon, yhdenvertaisuuden ja kustannusten näkökulmasta. Erityisesti se on ongelma yhteisesti maksetulle kapitaatioperiaatteelle eli miten kaikilta nuppiluvun mukaan kerätty raha jaetaan eri palvelutason alueille. Korvausperiaatteet on oltava samat kaikilla tuotantoaluilla. Erikoissairaanhoito on perusteltua keskittää Pohjois-Savossa yliopistosairaalaan, sillä sen on ylläpidettävä nykyisen tasoinen kapasiteettivaraus joka tapauksessa koulutustehtävän vuoksi. 20. 14 :ssä säädetään kunnallisesta tuottamisvastuusta. Säännöksen mukaan sote-alue päättää tuottamisvastuun antamisesta kunnalle ja kuntayhtymälle, jolla on sosiaali- ja terveydenhuollon tuottamisvastuun edellyttämä oma henkilöstö ja muut voimavarat. Velvoite omasta henkilökunnasta ei kuitenkaan koske sitä osaa toiminnasta, joka toteutetaan esimerkiksi ostopalveluna. Onko tuottamisvastuusta säädetty tarkoituksenmukaisesti? kantaa Avoimet vastaukset:

21. 15 :ssä säädetään sote-alueen tuottamisvastuusta. Sote-alueella on tuottamisvastuu järjestämispäätöksessä määritellyistä tukipalveluista, joita voivat olla esimerkiksi tietohallintoon liittyvät tehtävät. Onko tarkoituksenmukaista, että sote-alue voi säännöksen mukaisesti päättää ottaa tukipalveluja koskevan tuottamisvastuun itselleen? kantaa Avoimet vastaukset: 22. Muita huomioita luvusta 3. - Viittaamme tältä osin kohdassa 18 esitettyihin huomioihin. Lisäksi toteamme vielä, että vaikka järjestämisvastuu keskitetään, niin esitettyä mallia parempana pidämme tuottamisvastuun porrastamista. Lähipalveluita voisivat tuottaa kaikki kunnat yksityisten toimijoiden rinnalla. 23. 19 :n mukaan sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymään ja sen hallintoon sovelletaan mitä kuntalain 10 luvussa säädetään kuntayhtymästä, jollei lailla toisin säädetä. Onko tämä tarkoituksenmukaista? kantaa Avoimet vastaukset:

24. 23 :ssä säädetään päätöksenteosta kuntayhtymän toimielimissä. Säännöksen mukaan kuntien äänimäärä perustuu kunnan asukaslukuun. Mikäli kunnat eivät ole toisin sopineet, käytössä on äänileikkuri, jonka perusteella mikään kunta ei voi saada yli puolta kuntayhtymän äänistä. Onko tämä hyväksyttävää? kantaa Avoimet vastaukset: 25. Muita huomioita luvusta 4. - Äänileikkuri voi tuoda ongelmia siinä tapauksessa, että kuntakenttä keskittyy. Tällöin voi erityisesti tuottajaorganisaatioissa tulla esiin käytännön ongelmia, esimerkiksi siinä tapauksessa, että kuntayhtymän muodostaa kaksi erikokoista kuntaa. 26. 28 :ssä säädetään sosiaali- ja terveysministeriön sekä sote-alueen välisestä neuvottelumenettelystä. Neuvottelujen tarkoituksena on ohjata sosiaali- ja terveysalueen toimintaa palvelurakenteen kehittämisessä sekä edistää ministeriön ja sote-alueen välistä yhteistyötä. Pidättekö säännöksen mukaista neuvottelumenettelyä tarkoituksenmukaisena? kantaa Avoimet vastaukset:

27. 29 :ssä säädetään sote-alueen ja tuottamisvastuussa olevan kunnan tai kuntayhtymän välisestä tulosohjauksesta. Pidättekö tarkoituksenmukaisena, että sote-alueen ja tuotantovastuussa olevan alueen välillä sovelletaan tulosohjausta? kantaa Avoimet vastaukset: 28. Turvaako 30 asianmukaisesti asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuudet palvelujen järjestämiseen liittyvään valmisteluun ja päätöksentekoon? kantaa Avoimet vastaukset:

29. Muita huomioita luvusta 5. - Neuvottelumenettely on lakiesityksessä kuvattu epämääräisesti. Esimerkiksi lakiesityksen 12 3 mom mukaisesti Sosiaali- ja terveysministeriö hyväksyy järjestämispäätöksen osaltaan neuvottelumenettelyssä. Neuvottelumenettelyä koskevassa säännöksessä ei ole kuitenkaan yksityiskohtaista säännöstä järjestämispäätöksen hyväksymisestä. Erityisesti tämä on ongelma niissä tilanteissa, joissa sote-palveluiden järjestäjän ja ministeriön näkemykset järjestämispäätöksestä eroavat. Lakiehdotus ei ota kantaa siihen, miten mahdollisissa erimielisyystilanteissa on toimittava. Kunnan asukkaiden osallistumis- ja vaikutusmahdollisuuksien osalta viittaamme aikaisempiin vastauksiin. Kootusti toteamme, että lakiehdotus ei edistä kansanvaltaisuuden toteutumista. 30. 33 :ssä säädetään sote-alueen rahoituksesta ja kustannusten jakautumisesta. Säännöksen mukaan kuntien maksuosuus perustuu asukasmäärään, jota on painotettu valtionosuuslaskennassa käytettävillä iällä ja sairastavuudella. Kunnat voivat sopia sote-alueen perustamissopimuksessa myös muiden valtionosuuslaskentaperusteiden huomioimisesta. Pidättekö tarkoituksenmukaisena, että kunnilla on säännöksen mukainen päätösvalta? kantaa Avoimet vastaukset: 31. 34 :ssä säädetään tuottamisvastuussa olevan kunnan ja kuntayhtymän rahoituksesta. Järjestämispäätöksessä määritellään kaikille tuottamisalueille yhdenmukaisista korvausperusteista. Tuotantoalueen rahoituksessa on kuitenkin huomioitava järjestämispäätöksessä määritellyt palveluntuotannon vaikuttavuus- ja tehokkuusvaatimukset jolloin korvausperusteet voivat vaihdella tuotantoalueittain. Pidättekö tätä tarkoituksenmukaisena? kantaa

Avoimet vastaukset: 32. 36 :ssä säädetään hoidon ja kustannusten korvaamisesta eräissä tilanteissa. Onko säännöksen mukainen kustannusten korvaamisperiaate tarkoituksenmukainen? kantaa Avoimet vastaukset: 33. 37 39 :ssä säädetään valtion koulutuskorvauksista. Koulutuskorvausten maksuedellytykset säilyvät säännösten perusteella nykyisellään. Ovatko säännökset tarkoituksenmukaisia? kantaa Avoimet vastaukset: 34. 40 46 :ssä säädetään valtion korvauksista tutkimustoimintaan. Tutkimusrahoituksen kohdentamisperusteet säilyvät säännösten perusteella nykyisellään. Ovatko säännökset tarkoituksenmukaisia?

kantaa Avoimet vastaukset: 35. Muita huomioita luvusta 6. - Lakiehdotuksen 34 mukainen tuottamispalveluiden rahoitus tulee täsmentää. On selvää, että esimerkiksi harvaanasutulla maaseutualueella kotipalveluiden tuottaminen on kalliimpaa kuin kaupungeissa, mikä tulee huomioida rahoituksessa, jos tuottajaorganisaatioiden välillä on tältä osin eroa. Sen sijaan tilanne on kokonaan toinen erikoissairaanhoidossa, esimerkiksi lonkkaleikkauksen hintaan ei voi vaikuttaa se, missä sairaalassa se tehdään. Esitetyn kaltainen rahoitus voi johtaa erikoissairaanhoidossa siihen, että ylikapasiteetin johdosta hinnat eri tuotantoaluilla muodostuvat varsin erilaisiksi, mikä ei kannusta ylikapasiteetin purkamiseen. 36. Huomioita 7 luvun säännöksistä. - Viittaamme tältä osin aikaisempiin kohtiin. Lisäksi tuomme esiin sen, että lakiehdotuksen mukainen järjestelmä lisää julkista hallintoa ja on mahdollista, että se johtaa tehottomuuteen hallinnossa. 37. Huomioita 8 luvun säännöksistä. vastauksia. 38. Kysymys vain kuntien valtuustoille: Voimaanpanolain 3 :ssä on tarkoitus säätää sote-alueen kuntayhtymiin kuuluvista kunnista. Jokaisen kunnan on kuuluttava yhteen viidestä sote-alueen kuntayhtymästä. Eduskuntapuolueiden puheenjohtajien 23.3.2014 tekemän sopimuksen perusteella muodostettavat sote-alueet rakentuvat nykyisten erityisvastuualueiden pohjalta. Mikäli sote-alue muodostetaan nykyiseen erityisvastuualueeseen kuuluvista kunnista, kuuluuko kuntanne palvelujen järjestämisen kannalta perusteltuun sote-alueeseen? (Liite: Erityisvastuualueisiin kuuluvat kunnat.) vastauksia.

39. Kysymys vain kuntien valtuustoille: Mikäli kuntanne ei katso perustelluksi kuulua nykyisen erityisvastuualueen perusteella muodostettavaan sote-alueeseen, minkä erityisvastuualueen pohjalta muodostettavaan sote-alueeseen kuntanne katsoo perustelluksi kuulua? vastauksia. 40. 8 :ssä säädetään henkilöstön asemasta. Pykälään ei sisälly kuntarakennelain mukaista viiden vuoden irtisanomissuojaa henkilöstölle. Onko henkilöstön asemasta säädetty asianmukaisesti? kantaa Avoimet vastaukset: 41. 9 :ssä säädetään omaisuusjärjestelyistä. Onko omaisuusjärjestelyistä säädetty asianmukaisesti? kantaa Avoimet vastaukset: 42. 11 :ssä säädetään sosiaali- ja terveysalueen rahoituksen siirtymäjärjestelystä. Säännökseen on säädetty kunnan rahoitusosuutta koskeva kolmen vuoden siirtymäaika, mikäli kunnan rahoitusosuus muuttuu nykyisestä. Onko rahoitusosuutta koskeva kolmen vuoden siirtymäaika riittävä?

kantaa Avoimet vastaukset: 43. 12 :ssä säädetään kunnille ja kuntayhtymille myönnettävästä muutostuesta. Onko säännöksen mukainen muutostuki riittävä? kantaa Avoimet vastaukset: 44. Muita huomioita voimaanpanolaista. - Lakiesityksen mukainen sote-palveluiden uudistaminen tarkoittaa ennen näkemättömän suurta uudistusta. Tästä näkökulmasta voimaanpanolain mukainen aikataulu on käytännössä mahdoton sekä järjestämisen, että tuottamisen näkökulmasta. Esimerkiksi Pohjois-Savossa ei ole tällä hetkellä valmiina organisaatiota, joka täyttäisi lain määritelmän tuottajaorganisaatiosta. Esitetty aikataulu voi johtaa kiireelliseen ja huonoon valmistautumiseen, mikä näkyy kustannusten kasvuna sote-palveluissa. Voimaanpanolain 12 :n mukaan sote-alueille osoitetaan kullekin vuosittain viiden henkilön palkkarahat vuosille 2015-2017. Kunnan näkökulmasta sote-alueiden sekä sote-tuottajien perustaminen on kunnille uusi velvoite. Vuoteen 2017 asti kunnissa on nykyiset sote-palvelut, näin ollen uusien toimijoiden perustaminen tuo kunnille lisäkustannuksia vuosina 16-17. Hallitus on sitoutunut siihen, että mikäli se asettaa kunnille uusia velvoitteita, niin ne kompensoidaan täysimääräisesti. Katsomme, että sote-alueiden ja sote-tuottajien perustaminen on tällainen uusi velvoite, joka tulee kompensoida kunnille täysimääräisesti.

45. Onko varainsiirtoverolain väliaikaisesta muuttamisesta säädetty mielestänne tarkoituksenmukaisesti? kantaa Avoimet vastaukset: 46. Mitä uudistuksen toimeenpanossa tulee erityisesti huomioida? vastauksia. 47. Voitte lopuksi tuoda esiin yleisiä näkökulmia hallituksen esitysluonnokseen liittyen. Listatkaa alkuun mielestänne kolme tärkeintä näkökulmaa. vastauksia.