Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/ ( 12) Konsernijaosto

Samankaltaiset tiedostot
Tuusulan kunta Pöytäkirja 5/ ( 7) Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta

Järvenpää Pöytäkirja 1/ (7) Lasten ja nuorten lautakunta Yksilöasiainjaoston jäsenten valitseminen vuosiksi

Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ ( 8) Konsernijaosto

Järvenpää Pöytäkirja 2/ ( 8) Keskusvaalilautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Aika keskiviikkona klo Hansakallion koulu, opettajahuone

Järvenpää Pöytäkirja 5/ (12) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastus

3 Konsernijaoston pöytäkirjan tarkastaminen ja nähtävänä pitäminen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (12) Omistajaohjausjaosto

Todettiin kokous laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Valittiin pöytäkirjan tarkastajiksi Annika Pellonpää ja Timo Frangén.

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 11. Marjut Lindroos, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Jouko Pirttimäki Markus Soronen

Paula Turkkila, Tuomas Timonen, Anna Myllymäki, Tiina Kupila, Vesa Vuopala ja Eeva Hänninen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kaupunginhallitus (S) Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Keskusvaalilautakunta Sivu 1 / 11. Anja Kurki, puheenjohtaja René Blomster Heikki Leivonen Marjut Lindroos Jouko Pirttimäki

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 7/ ( 12) Henkilöstöjaosto

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Omistajaohjausjaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 3/2017

TAAVINKYLÄN KOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS

Anttoni Huhtala, Katja Keinänen, Markku Pehkonen, Timo Poutakari, Tiina Repo, Marita Ruoho ja Santosh- Saagar Silwal

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kulttuuri- ja liikuntalautakunta

PÖYTÄKIRJA 1 (9)

Hämeenkyrö Pöytäkirja 3/ ( 9) Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto

Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Järvenpää Pöytäkirja 3/ ( 7) Lupajaosto Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 1/2018

PÖYTÄKIRJA 2/ (6)

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 3/ (6)

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta

Pakankylän koulun opettajainhuone, Snettansintie 9, ESPOO

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

Niipperin koulun opettajainhuone, Niipperintie 29, ESPOO

Keskusvaalilautakunnan kokous pidettiin kunnanviraston hallinto-osastolla tiistaina kello

Paikka Kilonpuiston koulu, Kilonpuisto 5, PL

Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi (Espoon kaupungin hallintosääntö I osa 4 luku 4 ja II osa 3 ).

ESPOON YHTEISLYSEON KOULU JA LUKIO PÖYTÄKIRJA 3/2018

Paikka Lähderannan koulu, Lähdesuoni 4, PL 72305, ESPOON KAUPUNKI

PÖYTÄKIRJA 1 (8) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Merisaappaan koulu, Merisaapas 6, Espoo. Miia Loisa-Turunen Mari Silvennoinen. Mikael Oresmaa Antti Helin

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 6/ (11) Tiejaosto Vanha Kirkkotien yksityistien tiekunnan liikennemerkit

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

Olen tarkastanut pöytäkirjan ja todennut sen kokouksen kulun ja tehtyjen päätösten mukaan laadituksi...201_

PÖYTÄKIRJA 1 (6) Päätösesitys Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 2/ (12) Tiejaosto Luomanrannan tiekunnan ja Kehä III liittymän parantaminen

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (12) Omistajaohjausjaosto

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

Järvenpää Pöytäkirja 1/ (12) Järvenpään Veden johtokunta Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä pöytäkirjan tarkastaminen

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 6/ ( 11) Tarkastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 75

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

3 Adressi Mäntyharjun kunnalle koskien Toivolan koulun keittiötä Laskujen asiatarkastajat ja hyväksyjät 2017 / tukipalvelulautakunta

Jari Lappalainen, Elisa Eljendy, Katariina Pesonen, Maarie Kettunen, Tommi Keränen, Aada Ilvonen, Oskari Repo ja Heikki Pihkala

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Päätösesitys Esityslista hyväksyttäneen kokouksen työjärjestykseksi.

3 Perusturvalautakunnan järjestäytyminen ja kokoukset 2017

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Kaupunginvaltuusto

PÖYTÄKIRJA 1 (7) Johtokunta päätti todeta kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi.

Hyvinkään sairaala, Iso neuvotteluhuone Lasten yksikön alakerta. Asia Otsikko Sivu

LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu

Terho Kari Jäsen Lähti kokouksesta: 17:05

Paula Turkkila, Kaisa Alaviiri, Pirjo Ajeti, Petri Hokkanen, Elli Perklén, Petteri Tuomi, Tiina Kupila, Ilkka Niini

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (5) Ympärivuorokautiset palvelut

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA TARKALTK 1/2019. Tarkastuslautakunta Julkinen. Aika klo 17:00-17:30

Anna-Maija Jukkara. talousjohtaja, kokouksen sihteeri

Laihia Pöytäkirja 5/ (10) Tekninen lautakunta Oikaisuvaatimusohjeet, valitusosoitus ja kokouksen päättäminen

PÖYTÄKIRJA 1 (5)

Jouni Holopainen esittelijä ja sihteeri

JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Sivu 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4

PÖYTÄKIRJA 1 (5)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Minna Lindfors, puheenjohtaja, Jouni Hörkkö, sihteeri, Tiia Lampola, Samuli Hyyryläinen, Minna Myllylä, Jyrki Noponen ja Vesa-Pekka Takalo.

Miikka Ijäs, Katja Mölkänen, Eeva Oksanen, Santtu Sevón, Noora Vuorikallas Arja Pyykkö, siht.

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kirkkonummen kunta Pöytäkirja 3/ (13) Perusturvalautakunta

Järvenpää Ote pöytäkirjasta 6/ (6) Kaupunginvaltuusto

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Rautalammin kunta Pöytäkirja 1/ ( 12) Tarkastuslautakunta TIlintarkastajan väliraportti tilivuoden 2018 tilintarkastuksesta

MUUTOKSENHAKUOHJE. Muutoksenhakukielto :t 46, 47, 49-56, 59, Muutoksenhakukielto MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ ( 6) Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta

4 Vuolijoen aluelautakunnan pöytäkirjojen nähtävillä pito v Aluelautakunnan kannanotto diakonin virkaan Vuolijoen-Otanmäen alueella

Päätösesitys Kokous todettaneen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Pohjois-Savon pelastuslaitos Pöytäkirja 8/ (9) Pohjois-Savon aluepelastuslautakunta. Aluepelastuslautakunnan kokoushuone, Volttikatu 1 A, Kuopio

Mäntyharju Pöytäkirja 8/ (9) Rakennuslautakunta Aika , klo 16:55-17:26. Paikka Kirjasto, Lääkärinkuja 2.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (8) Kaupunkirakennelautakunta (S)

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (10) Maaninka-neuvottelukunta

Oulunkylän ala-asteen koulu, Teinintie 12, rehtorin huone

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhtymähallitus Yhtymävaltuuston kokouksen päätösten täytäntöönpano

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

ILOMANTSIN ORTODOKSINEN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2011 SEURAKUNNAN VALTUUSTO

PÖYTÄKIRJA 1 (6) Päätös Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

Järvenpää Pöytäkirja 5/ (9) Sivistys- ja vapaaaikalautakunta

Transkriptio:

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 1 ( 12) Aika 06.05.2019, klo 15:00-16:17 Paikka Tuusulan kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 29 Pöytäkirjan tarkastus 30 Talousarvio 2020 ja taloussuunnitelma 2020-2024 31 Pitkäaikaisen rahoituksen kilpailuttaminen 32 Ilmoitusasiat 33 Muut asiat Lisäpykälät 34 LISÄPYKÄLÄ: Eteva kuntayhtymä, yhtymäkokousedustajan valinta 23.5.2019 pidettävään kokoukseen

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 2 ( 12) Saapuvilla olleet jäsenet Arto Lindberg, puheenjohtaja Mika Mäki-Kuhna Annika Lappalainen Jussi Salonen, saapui 15:05 Pekka Heikkinen Sarianna Laitinen Satu Heikkilä Muut saapuvilla olleet Tuula Hyttinen, kunnansihteeri, sihteeri Harri Lipasti, kansliapäällikkö Markku Vehmas, talousjohtaja, esittelijä Allekirjoitukset Arto Lindberg Puheenjohtaja Tuula Hyttinen Sihteeri Pöytäkirjan tarkastus Pöytäkirja on tarkastettu ja hyväksytty 07.05.2019 07.05.2019 Satu Heikkilä Pekka Heikkinen Pöytäkirjan nähtävänäolo Julkaistu yleisessä tietoverkossa 8.5.2019

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 3 ( 12) 28 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Todetaan läsnäolijat. Ehdotus Esittelijä: Markku Vehmas, talousjohtaja Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 4 ( 12) 29 Pöytäkirjan tarkastus Ehdotus Esittelijä: Markku Vehmas, talousjohtaja Valitaan tämän kokouksen pöytäkirjantarkastajiksi jäsenet Jussi Salonen ja Satu Heikkilä. Päätös Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Satu Heikkilä ja Pekka Heikkinen.

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 5 ( 12) 30 Talousarvio 2020 ja taloussuunnitelma 2020-2024 TUUDno-2019-955 Valmistelija / lisätiedot: Markku Vehmas markku.vehmas@tuusula.fi talousjohtaja Liitteet 1 Talousarvio 2020. valmistelu ja aikataulu, konsj 6.5.2019 2 Talouden näkymät 2019 ja talousarvio 2020, konsernij 6.5.2019 Ehdotus Esittelijä: Markku Vehmas, talousjohtaja Konsernijaosto käy keskustelun talousarvion 2020 valmistelusta ja antaa tarvittavat ohjeet jatkovalmistelun pohjaksi. Päätös Käytiin keskustelua talousarvion 2020 jatkovalmistelun pohjaksi.

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 6 ( 12) 31 Pitkäaikaisen rahoituksen kilpailuttaminen TUUDno-2019-957 Valmistelija / lisätiedot: Markku Vehmas markku.vehmas@tuusula.fi talousjohtaja Liitteet 1 Pitkäaikainen rahoitus, konsj 6.5.2019 Tuusulan kunnan ulkoinen korollinen velka 107, 2 milj. euroa, koostuu tällä hetkellä 65 milj. euron pitkäaikaisista lainoista, tytäryhtiölainasta 1, 2 milj. euroa sekä lyhytaikaisista kuntatodistuksista 41 milj. euroa. Kuntatodistuksia on emittoitu pääsääntöisesti 2-8 viikon periodeissa. Lisäksi kunta käyttää irtaimen käyttöomaisuuden / kaluston hankinnoissa rahoitus- ja vuokraleasingia. Taloussuunnitelman mukaan kunnan lainamäärän nopea kasvu jatkuu vuosina 2019-2023, koska tulorahoituksella ei pystytä kattamaan ajanjaksolle suunniteltuja, noin 200 milj. euron investointeja. Kunnan rahoitus- sijoitus- ja takaustoiminnan periaatteissa on linjattu tavoitteeksi, että kunnan kiinteäkorkoisten tai korkoriskiltä suojattujen luottojen osuus olisi vähintään 50 % lainasalkusta (nyt 60, 6 %) kunnan lainasalkun keskimääräinen laina- aika ja lainakannan tavoitejakauma, jonka mukaan vähintään 50 % kokonaislainamäärästä olisi lainoja, jotka erääntyvät maksettaviksi yli viiden vuoden päästä (nyt 37, 3 %) ja vähintään 20 % erääntyisi yli seitsemän vuoden päästä (nyt 37, 3 %) kunnan tavoiteltu lainasalkun keskimääräinen laina- aika on 3-8 vuotta (nyt noin 4, 5 vuotta; oletuksena kuntatodistusten juoksuaika 2 kk) kunnan lainasalkun suojausaste (pitkäaikaisten kiinteäkorkoisten luottojen ja/tai korkosuojausten osuus) on vähintään 50 % (nyt 60, 6 %). Lisäksi kunnan lainasalkun rakenteen arviointia ja uuden pitkäaikaisen, kiinteäkorkoisen rahoituksen nostamista puoltavat seuraavat seikat: Kunnan rahoitusaseman vahvistaminen ja tuleviin investointeihin varautuminen Pitkien korkojen matalan korkotason hyödyntäminen; korkotason ennakoidaan nousevan ennen pitkää euroalueen talouskasvun vauhdittuessa ja EKP:n korkoelvytyksen supistuessa. Kunnan korollisen velan määrän ennakoidaan asettuvan 2018 lopussa noin 125 milj. euroon. Uusi 15 milj. euron pitkäaikainen laina nostaisi pitkäaikaisten, kiinteäkorkoisten / korkosuojattujen lainan määrän osuuden lainasalkusta noin 64 %: iin (56 %:iin, jos kesällä 2020 erääntyvä 10 milj. euron lainan lasketaan lyhytaikaisiin lainoihin). Lähtökohtana on, että kunta maksaa nostettavalla pitkäaikaisella

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 7 ( 12) rahoituslainalla pois kuntatodistuksia 10 milj. euron edestä. Esityksen lähtökohtana on, että Tuusulan kunta kilpailuttaa rahalaitoksia koskien 10-15 milj. euron pitkäaikaista rahoituslainaa (laina- aika 5-15 vuotta). Ehdotus Esittelijä: Markku Vehmas, talousjohtaja Konsernijaosto päättää linjata, että Tuusulan kunta kilpailuttaa kesä- elokuun 2019 aikana rahoitusjärjestelyn: lainamäärä 10-15 milj. euroa, laina- aika 5-15 vuotta, kiinteä tai vaihtuva korko rahoitus nostetaan syksyn 2019 aikana. Päätös Konsernijaosto päätti linjata, että Tuusulan kunta kilpailuttaa kesä- elokuun 2019 aikana rahoitusjärjestelyn: lainamäärä 10-20 milj. euroa, laina- aika 5-20 vuotta, kiinteä tai vaihtuva korko rahoitus nostetaan syksyn 2019 aikana. Tiedoksi talousjohtaja, rahoitussuunnittelija

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 8 ( 12) 32 Ilmoitusasiat Konsernijaoston tietoon saatetaan seuraavat ilmoitusluontoiset asiat: Kokouskutsuja Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskus, yhtiökokous 16.4.2019 Kiinteistö Oy Tuusulan Lahelankankaan toimitalo, yhtiökokous 15.4.2019 Kiinteistö Oy Tuusulan vanha kunnantalo, yhtiökokous 15.4.2019 Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy, yhtiökokous 10.4.2019 Tuusulan Tenniskeskus Oy, yhtiökokous 7.5.2019 Päätös Merkittiin tiedoksi.

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 9 ( 12) 33 Muut asiat Ei ollut muita asioita.

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 10 ( 12) 34 LISÄPYKÄLÄ: Eteva kuntayhtymä, yhtymäkokousedustajan valinta 23.5.2019 pidettävään kokoukseen TUUDno-2019-985 Valmistelija / lisätiedot: Markku Vehmas markku.vehmas@tuusula.fi talousjohtaja Eteva kuntayhtymän yhtymäkokous pidetään 23.5.2019. Yhtymäkokouksessa käsitellään v. 2018 toimintakertomus ja tilinpäätös sekä henkilöstökertomus. Kuntalain 60 2 momentin mukaan yhtymäkokousedustajan kuhunkin kokoukseen erikseen valitsee jäsenkunnan kunnanhallitus tai jäsenkunnan valtuuston päättämä kunnan muu toimielin. Ehdotus Esittelijä: Markku Vehmas, talousjohtaja Konsernijaosto päättää valita yhtymäkokousedustajan Eteva kuntayhtymän 23.5.2019 pidettävään yhtymäkokoukseen. Päätös Konsernijaosto päätti valita yhtymäkokousedustajaksi Eteva kuntayhtymän 23.5.2019 pidettävään yhtymäkokoukseen Arto Lindbergin. Tiedoksi valittu, Eteva kuntayhtymä, talousjohtaja, henkilöstöasiantuntija

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 11 ( 12) Muutoksenhakukielto 28, 29, 30, 31, 32, 33 Muutoksenhakukielto Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Tuusulan kunta Pöytäkirja 4/2019 12 ( 12) Oikaisuvaatimus 34 Oikaisuvaatimusohje Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Tiedoksisaanti Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan. Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - muutoksenhakijan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa. Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja. Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa. Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä. Oikaisuvaatimuksen toimittaminen Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka- aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä postitse, sähköpostilla tai telefaxilla, käyttäen alla olevia yhteystietoja: Tuusulan kunta, kirjaamo Osoite: Hyryläntie 16, PL 60, 04301 Tuusula Sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi Puh. vaihde: 09 87 181