TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 1. Yleistä Vuosi 2014 oli Husaariratsastajat ry:n 43. toimintavuosi ja Husaarien Nuorten kerhon 38. toimintavuosi. Seuran jäsenmäärä oli yhteensä 322 jäsentä, joista senioreita oli 220 ja junioreita 102. Menneenä vuonna seura on toiminut ansiokkaasti vuonna 1993 myönnetyn Nuori Suomi Sinettiseura-arvon mukaisesti. Husaariratsastajat ry. on urheiluseura, joka toimii saumattomassa yhteistyössä Savijärven Kartanon ratsastuskoulun kanssa. 2. Hallinto 2.1. Sääntömääräiset kokoukset Sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 1.3.2014 Savijärven kartanon ratsastuskoululla ja syyskokous 29.11.2014 seuran joulujuhlan yhteydessä Savijärven kartanon päärakennuksessa. 2.2. Seuran hallitus Seuran hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana kymmenen kertaa. Puheenjohtajana toimi Marit Laurinkoski. Hallituksen varsinaisia jäseniä olivat Ben Simonsén (varapj.), Leena Niemistö ja Kia Jyränkö, sekä varajäseniä Frank Ahrenberg, Anne-Brita Lindblom, Anne Viitala ja Niina Tahvanainen mainitussa järjestyksessä. Seuran sihteerinä toimi Essi Forssell, rahastonhoitajana Tuija Lindblad ja jäsensihteerinä Leena Niemistö. Hallituksessa Nuorten kerhoa edustivat Ida Törnroos (NK pj.), Tove Ljunqvist ja Tiia Lempinen. 1
2.3. Nuorten Kerhon hallitus 3. Koulutus Husaarien Nuorten kerhon hallitus kokoontui kuluneen vuoden aikana 11 kertaa. Hallituksen kokoonpano oli seuraava: puheenjohtaja Ida Törnroos, varapuheenjohtaja Janina Jyränkö, sihteeri Jessica Jyränkö, rahastonhoitaja Miia Multanen, jäsenet; Camilla Simonsén, Tiia Lempinen, Elisa Aroniitty ja Emilia Westerlund. varajäseninä: Tove Ljungqvist ja Jenny Laurinkoski. 3.1. Seuran sisäinen koulutus Nuorten kerhon hevoskerhot kokoontuivat kevätkaudella 5, kesällä 1 ja syyskaudella 3 eri kerhossa säännöllisesti kerran viikossa. Kerhoja ohjasivat 6 koulutettua hevoskerhonvetäjää. Nuorten Kerhon järjestämät kerhot, opetuksen aiheet ja osallistujat ovat lueteltu Nuorten Kerhon toimintakertomuksessa (liite 1). Hevoskerhoissa suoritettiin Suomen Ratsastajainliiton (SRL) hevostaitomerkkejä yhteensä 44 kpl. Perusmerkin suoritti 10, Hoito I-merkin 17, Grundskötsel-märke 7, Skötsel I 7 ja Ruokinta-merkin 3 kerholaista. Seuran senioreille tarkoitettu sennukerho kokoontui vuoden 2014 aikana 4 kertaa keväällä ja 3 kertaa syksyllä. 8.2 järjestettiin kisainfo ja aluelupakoe-tilaisuus, osallistujia yhteensä n. 25 29.3-30.3 järjestettiin EAI-kurssi Savijärvellä. Vetäjänä SPR:n hyväksymä kouluttaja Arja Parikka ja mukana 17 husaaria. 15.-16.11 järjestettiin EAII-kurssi Savijärvellä. Vetäjänä Arja Parikka ja mukana 17 husaaria. 3.2. Seuran ulkopuolinen koulutus 21.1 ESLU:n (Etelä-Suomen liikunta ja urheilu) järjestämä Tietosuojaluento, Leena Niemistö ja Kia Jyränkö osallistuivat. 2
25.-26.1 Valjakkokomitean järjestämä valjakkoseminaari, mukana 5 husaaria 1.-2.3 EsRan (Etelä- Suomen alueen ratsastusjaosto) järjestämä Kilpailujärjestäjä-koulutus (Equipe, Kipa-ohjelmat) Riihimäellä. Ida Törnroos ja Janina Jyränkö osallistuivat. 1.11 Anne Viitala osallistui EsRa:n turvallisuuspäällikkö-koulutukseen. 8.-9.11 Jemina Niemistö osallistui EsRa:n järjestämään estetuomarikoulutukseen Riihimäellä 22.11 Leena Niemistö osallistui jäsensihteeritapaamiseen 4. Kilpailutoiminta Seura on myöntänyt kilpailulupia vuonna 2014 seuraavasti: Aluekilpailulupia 22 kpl, kansallisia B-lupia 5 kpl ja kansallisia A-lupia 2 kpl. 7.6 järjestettiin harjoitusvaljakkoajokilpailut Savijärven kartanolla. Lähtöjä 8 kpl. 19.7 Seuratason kouluratsastuskilpailut ja 20.7 seuratason esteratsastuskilpailut. Kilpailut olivat avoimet ja paikalla oli koko viikonlopun aikana yhteensä 212 ratsukkoa. 1.-3.8 Kansalliset valjakkoajokilpailut Savijärven kartanolla. Kilpailuissa ratkottiin SM-mestaruudet. Kisoissa starttasi 34 valjakkoa. Nuorten kerhon järjestämät seurakilpailut: 16.3 Hevoshullu-estekisat, lähtöjä 25 kpl 20.4 seurakoulukilpailut, lähtöjä 73 kpl 5. avoimet estekilpailut, lähtöjä 41 kpl 21.9 Pay & Jump, lähtöjä 15 kpl 28.9 seurakoulukisat, lähtöjä 25 kpl 3
4.1. Valjakkoajo SM-kilpailut 1.-3.8 järjestettiin valjakkoajon SM-kisat Savijärven kartanolla. Kisaamassa olivat Ben Simonsén hevosella SG Felice, Leena Vähä-Erkkilä ponilla SW Summer s Dream Prince ja Jarmo Tauriainen hevosilla YK Dark Henk, YK Dark Pierro ja Dark Ulkje (parivaljakoissa SM-kultaa). Ben Simonsén kilpaili myös noviisiluokassa nelivaljakolla (hevoset Artemis, Kidi, SG Hard Rock ja SG Hopp Scotch) ja teki samalla suomalaista historiaa ollen ensimmäinen suomalainen, joka sai tuloksen nelivaljakolla kokonaiskilpailusta. Muut valjakkoajokilpailut: 26.-27.4 kansalliset valjakkoajokilpailut Ypäjällä, Ben Simonsén ja Leena Vähä-Erkkilä osallistuivat 24.-25.5 Loimaan kansalliset valjakkokisat, Ben Simonsén osallistui 11.-13.7 kansalliset valjakkokisat; Teerisalo Driving, Leena Vähä-Erkkilä ja Ben Simonsén osallistuivat 12.-14.9 Loimaan kansalliset valjakkokisat, Ben Simonsén osallistui Lisäksi seuraa edustivat kansainvälisellä tasolla Leena Vähä-Erkkilä sekä Jarmo Tauriainen, joka sijoittui monessa kansainvälisessä kilpailussa v. 2014 aikana. Jarmo Tauriainen sijoittui 2.sijalle parivaljakoiden maailmanlistalla eli Top Drivers Award: issa. 2.. Esteratsastus Esteratsastuksessa seuraa edusti aluetasolla Axel Lindberg ja Nelli Oinio. 4.3. Kouluratsastus Kouluratsastuksessa seuraa edustivat aluetasolla Kristiina Riekkinen, Kaisu Simonsén, Fanny Peltonen, Pia Sandström ja Linda Ström. 4
4. Kenttäratsastus 5. Vikellys Kenttäratsastuksessa seuraa edusti aluetasolla Axel Lindberg. Vikellyksessä seuraa edusti alue ja kansallisella tasolla Sofia Wrede af Elimä. 5. Valmennustoiminta Seuran valjakkokuskit valmentautuivat säännöllisesti maajoukkuevalmennuksissa seuraavasti: 23.-24.1 Valjakkoajon maajoukkuevalmennus Ypäjällä. Ben Simonsén, Sanna Tirkkonen ja Jarmo Tauriainen osallistuivat. 22.-23.2 Valjakkoajon maajoukkuevalmennus Ypäjällä, Ben Simonsén ja Jarmo Tauriainen osallistuivat 15.-16.2 valjakkoajon maajoukkuevalmennus Ypäjällä, mukana Leena Vähä-Erkkilä. 20.-21.3 Valjakkoajon maajoukkuevalmennus Ypäjällä, Ben Simonsén ja Jarmo Tauriainen osallistuivat 5.-6.4 valjakkoajon maajoukkuevalmennus Ypäjällä. Leena Vähä-Erkkilä osallistui. 18.-19.4 Valjakkoajon maajoukkuevalmennus Ypäjällä. Ben Simonsén ja Sanna Tirkkonen osallistuivat. 24.-25.7 Valjakkoajon maajoukkuevalmennus Savijärvellä. Leena Vähä- Erkkilä, Ben Simonsén ja Jarmo Tauriainen osallistuivat. 15.-16.11 Valjakkoajon maajoukkuevalmennus Ypäjällä. Leena Vähä- Erkkilä osallistui. Muu valmennus: 2.-4.5 ruotsalainen Andreas Hesse valmensi Savijärvellä ratsukoita ja valjakoita 26.-27.7 Andreas Hesse valmensi Savijärvellä ratsukoita ja valjakoita 10.-11.5 Ben Simonsén valmensi valjakoita Savijärvellä järjestetyssä aluevalmennuksessa. 5
6. Muu toiminta ja tapahtumat Perustettiin kisakomitea, joka kokoontui vuonna 2014 aikana 4 kertaa Horsebic-jumppatuokioita järjestettiin 4.1, 15.2, 22.2 ja 1.3. Ohjaajana Leena Niemistö. 4.1 Non Fighting Generation Arvokas kasvatus -hankepalaveri. Ida Törnroos, Janina Jyränkö ja Camilla Simonsén osallistuivat. Nuorten kerho testasi kevään aikana erilaisia pelejä kerhoissa liittyen hankkeeseen 12.1 pidettiin vanhan ja uuden HusR-hallituksen tapaaminen Savijärven kartanolla. Läsnä yhteensä 18 henkilöä. 15.2 järjestettiin Nuorten kerhon vuosikokous 8.-9.3 Helsinki Horse Fair tapahtuma Messukeskuksessa, valjakkonäytöksessä esiintymässä husaarivaljakot Leena Vähä-Erkkilä, Jarmo Tauriainen ja Ben Simonsén, Husaariratsastajat olivat myös näytillä tapahtumassa yhdessä Savijärven kartanon kanssa. 1.3 järjestettiin seuran sääntömääräinen vuosikokous 5.4 Sinettiseuratapaaminen Tampereella Hevoset 2014-messujen yhteydessä. Marit Laurinkoski, Kia Jyränkö, Ida Törnroos ja Jessica Jyränkö osallistuivat. Messuilla oli esiintymässä valjakkonäytöksessä husaarivaljakot Ben Simonsén ja Jarmo Tauriainen. 13.4 järjestettiin seuran toimihenkilötapahtuma, jossa esiteltiin eri lajeja ja toimihenkilötehtäviä, läsnä 35 husaaria. 11.-13.4 Nuorten kerhon viikonloppuleiri kartanolla. Mukana 17 lasta ja 5 ohjaajaa. 19.4, 3.5, 17.5, 17.-18.7 sekä 28.-30.7 järjestettiin erilaisia pihansiivous, kunnostus ym. talkoita 18.5 RJL -päivä, este-ja kouluratsastuskilpailut sekä Match show järjestettiin yhteistyössä Ratsujalostusliiton kanssa, lähtöjä yhteensä 112 kpl v.2014 HusR Cupin kokonaiskilpailun voitti Axel Lindberg, kouluratsastuksessa jaettu 1.sija Linda Ström ja Eva Andström, esteratsastuksessa voiton vei Axel Lindberg. 17.5. Valtakunnalliset hevostaitomestaruudet Järvenpäässä, 5 kerholaista osallistui 24.5 järjestettiin hevostaitomerkkien suoritustilaisuus. Hevostaitomerkkien suorittajia oli sekä suomen- että ruotsinkielisistä kerhoista. 6
29.5.2013 Järjestettiin Savijärvellä shetlanninponi näyttely yhteistyössä Suomen Shetlanninponiyhdistyksen kanssa. Husaariratsastajat hoitivat kilpailujen buffetin. Nuorten kerho aloitti kesäkerho-toiminnan seuratuen avulla, kesäkuun ajan, joka keskiviikko alkaen 4.6 6.8 husaareja Nelosen uuden viihdeohjelman; Vino Show : n kuvauksissa. 16.8 Santahamina Horse Show, Ben Simonsén ja Artemis esiintymässä 4.9 järjestettiin erityisryhmän ensimmäinen Hubertus-ratsastus, ketunhännän löysi Olivia Autto 20.9 valjakkoajon kilpailujärjestäjien palaveri Loimaalla, pj. Marit Laurinkoski osallistui 29.-30.9 Hippoksen järjestämä tamma-ja varsanäyttely Savijärvellä. Husaariratsastajat pitivät buffaa. 5.10 Järjestettiin Hubertus-ratsastus, yhteinen sennuille ja junnuille, Nuorten kerho tarjosi metsästyslounaan, osallistujia 17 kpl. Ketunhännät löysivät Marja Pelli ja Essi Forssell. 11.-12.10 Leena Niemistö osallistui Ypäjällä järjestettyihin vammaisratsastuksen päiviin. 23.-26.10 Helsinki International Horse Show. Tapahtumassa mukana lukuisia Husaariratsastajia vapaaehtoistyössä. Samaan aikaan järjestettyyn seurojen puheenjohtajien tapaamiseen osallistui pj. Marit Laurinkoski. 15.-16.11 Ida Törnroos ja Jessica Jyränkö osallistuvat valtakunnalliseen sinettiseuraseminaariin ja esittelivät HusR-nuorisotoimintaa. 8.11 järjestettiin Nuorten kerhon syyskokous ja vanhempainpäivä, osallistujia 20 kpl. 13.12 Nuorten kerhon puurojuhla ja varsojen ristiäiset, läsnä noin 60 henkilöä. 22.11 Anna Bardy-Markkon (ensihoitaja-opiskelija) vetämä tapahtuma, jossa harjoiteltiin pelastamista/taktikointia erilaisissa ratsastusonnettomuuksissa. Osallistujia 12 kpl. 29.11 Husaariratsastajien sääntömääräinen syyskokous ja joulujuhla Savijärven kartanolla, läsnä 48 husaaria. rakennettiin uusi hiekkakenttä sekä uusi kulkuväylä parkkialueelta kilpailualueelle yhteistyössä Savijärven kartanon kanssa. Uuden hiekkakentän avajaisia vietettiin 7.9 Nouse Ratsaille-päivän yhteydessä. Läsnä noin 40 henkilöä. perustettiin seuran uudet www-sivut haettiin ja saatiin järjestettäväksi vuoden 2015 valjakkoajon SM-kisat, jotka ovat samalla myös CAI2*-kilpailut. Aloitettiin markkinointi ja 7
sponsoreiden hankinta. Järjestettiin jäsenistölle nimikilpailu, jonka tuloksena ensi vuoden kansainvälisten valjakkoajokilpailuiden uusi nimi on Savijärvi Top Driving. 7. Muuta Suomen Ratsastajainliitto palkitsi Husaariratsastajat ry:n vuoden 2013 parhaana ratsastusseurana, samoin Etelä-Suomen parhaana ratsastusseurana. Palkinto jaettiin 26.4 SRL:n kevätgaalassa Vanajanlinnassa. Palkinnon olivat vastaanottamassa vuoden 2013 pj. Sari Silander sekä vuoden 2014 pj. Marit Laurinkoski. Järjestettiin kakkukahvit 10.5 koko jäsenistölle. Savijärven kartano luovutti tilaisuudessa seuralle uuden kiertopalkinnon, joka jaetaan vuosittain toimihenkilölle. Ben Simonsén oli jäsenenä Suomen Ratsastajainliiton HUJO:ssa (Huippuurheilun johtoryhmä) ja KUJO:ssa (Kansallisen urheilun johtoryhmä). SRL:n Valjakkokomiteassa toimivat Ben Simonsén (talous-ja virkistysvastaava) ja Leena Vähä-Erkkilä (nuorisovastaava). Ratsujalostusliiton (RJL) hallituksessa toimi Camilla Simonsén. Tapani Peltonen toimi KUJO:n puheenjohtajana sekä Hevosopisto Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Rolf Simonsén on SRL:n kunniajäsen. Husaariratsastajien kunniajäseniä ovat Rolf Simonsén, Aarre ja Rea Vainio, Olavi Laine sekä Tapani ja Margareta Peltonen. 8. Varainhankinta ja julkaisut Seurakisaviikonlopun ja valjakkokisojen ohjelmalehtiseen myytiin mainoksia, sekä mainostilaa valjakkokisojen maratonesteisiin. Kisojen kilpailuluokkiin hankittiin sponsoreita. Myytiin 100 kpl v. 2015 HusR-seinäkalentereita. Aktia-pankki myönsi Husaariratsastajille stipendin. 9. Tiedotustoiminta 8
Jäsenistölle on lähetetty 10 jäsentiedotetta sähköpostitse, ja tiedotteet on julkaistu myös seuran www-sivuilla. Husaariratsastajien Facebook sivustoilla julkaistaan myös ajankohtaisia tiedotteita (epävirallinen tiedotuskanava). Sipoossa 7.3.2015 9