TSanomat 3.. Tapion Sulka ry:n jäsenlehti 6/ Fair Play -henkeä Juniori GP:ssä Onko sinussa tuomari- tai ohjaaja-ainesta? Katso takasivulta seuraavat kurssit!
Syyskilpailukauden Tunnelmia ja odotuksia Syyskausi alkoi perinteiseen tapaan ESB:n kisoilla Matinkylän hallissa. Seuramme huippupelaajista mukana olivat kaikki kynnelle kykenevät, mutta esimerkiksi Viivi Brandt on ainakin koko syyskauden poissa kilpakentiltä polven ristisiteen katkettua Tanskan harjoitusleirillä. Sekanelinpelin hallitseva Suomen mestaripari Nina Sarnesto/Tuomas Karhulakin aloittaa kilpailukautensa vasta Driven kisoissa 5.-7.., sillä Tuomaksen olkapää leikattiin kesän alussa. Nina kuitenkin kävi hakemassa jo ESB:stä kultaa nelinpelistä parinaan Leena Löytömäki. Markus Rouvinen sekä Maria ja Elina Väisänen hakevat menestystä Euroopasta Huippupelaajistamme eritoten Markus Rouvinen ja Väisäsen siskokset hakevat kokemusta ja menestystä tällä kaudella ulkomailtakin. Rouvisen kilpailukalenteri rakentuukin oikeastaan EBU:n (European Badminton Circuit) kisojen ympärille. Markuksen kalenterissa on kotimaan kisojen lisäksi neljä EBU-kisaa, joista ensimmäinen pelattiin jo viime viikonloppuna Sveitsissä. Maailmanlistalla sadan paikkeilla kieppuva Rouvinen pääsi suoraan pääkisaan, joten voimia pitäisi olla säästössä vaikka finaalipeleihinkin. Kisan tulokset löytynevät jo osoitteesta http://isuisse.ifrance.com/ bcchauxdefonds/ebu/. Myös Elina ja Maria Väisänen tulevat pelaamaan Euroopan kentillä. Elina nähdään Markuksen tavoin EBUkisoissa ja vielä junioriluokassa pelaava Maria kiertää pääasiassa juniorikisoja. Joukkueiden SM-kisat 6.-8.. Seurallemme perinteisesti tärkeät joukkueiden SM-kisat pelataan 6.- 8.. Hallitsevana mestariseurana tavoitteemme on tietysti voiton uusiminen; vierailu Eurooppa Cupissa antoikin lisäpotkua tavoitteelle. Ilari Laukkanen kirjoittaa tuosta kisasta toisaalla tässä lehdessä, mutta selvää on, että hyvät kansainväliset pelit nostavat jokaisen pelaajan sekä koko joukkueen fiilistä ja itseluottamusta. Kotimaan muut kilpailut Eliittisarjaa pelataan syyskaudella neljän kisan verran, mutta sulkapallotapahtumia riittää toki jokaiselle viikolle. Tapion Sulka ehti jo järjestää kauden ensimmäiset junioreiden GP-kilpailut ja tämä sarja jatkuu myös neljän osakilpailun verran. Alla seuraavien viikkojen kotimaiset kilpailut sekä pelaajiemme kansainvälisiä kisoja. TSanomat 6/
ESB:n Eliitti - Tuloksia MK välierä: Antti Viitikko (ÖIF) - Markus Rouvinen (TS) 3-7, 3-7, 7-, 7-, 7- MK loppuottelu: Viitikko - Johan Uddfolk (ParBa) 7-5, 7-, 7-5 MK välierä: Kati Tolmoff (Viro) - Maria Väisänen (TS) 7-, 8-7, 7-5 NK finaali: Tolmoff - Elina väisänen (TS) 7-, 7-4, 4-7, -7, 7- MN finaali: Viitikko/Petri Hyyryläinen (ÖIF) - Timo Eskelinen/Janne Syysjoki (Sulkaset) 7-, 7-6, 6-8, 7-3 NN finaali: Leena Löytömäki/Nina Sarnesto (TS) - Kathrine Rasmussen/ Emmi Heikkinen TuSu/Sulkaset 7-,7-,7- SN finaali: Ilkka Nyqvist/Saara Hynninen (Drive) - Janne Syysjoki/Emmi Heikkinen (Sulkaset) 5-7, 8-6, 7-4, 7-3 MN-A: Kari-Pekka Järvinen/Aku Helminen (TS/KouSS) - Pekka Ryhänen/Sami Turunen (VipSu/ TuSu) 5-7, -7, 7-5, 7-4, 7-3 NN-A: Johanne Kovanen/Lene Bache (TuSu) - Jenna Gestranius/Tiina Lehtonen (ParBa/TS) 7-3, 7-, 7-5 SN B: Janne Korhonen/Johanna Tusa (L-S) - Matti Mäenpää/ Anu Mäenpää (TS) 7-4,7-4,8-6 NK-C: Raija Vilppunen(L-S) - Ulla Toivonen (TS) 7-, 7-, 7- TAPION SULKA RY Postiosoite: Hakarinne 6 G 98, Espoo Puhelin: (9) 85586 (ma & to klo - ja la klo 9-) Fax: (9) 46 Toimisto suljettu.-8.. Web-sivut: Sähköposti: http://www.tapionsulka.fi office@tapionsulka.fi Hallitus: puheenjohtaja Jonne Löytömäki 694 93 varapuheenjohtaja Mikko Franssila 5-483767 tiedotus jäsenet Sari Grönbärj 4-83 867 Lasse Lindelöf 4-9 876 välineistö Leena Löytömäki 4-589 55 talous Jan Tois 45 97 kilpailu Tiina Tuppurainen 4-86 7687 koulutus www.tapionsulka.fi 3
Tulevia kilpailuja: 5..-7.. Drive, Helsinki Eliitti : V, A, B, C, D 3..-4.. TuPy, Turku B, C, D, 9, 7, 5, 3,..-.. Bisku, Vantaa B, C, D, 35, 45, 5..-.. KauWi, Kauhava MK-MN-A-B-C-D-35-45, NK-NN-B-C-D, MK-NK-7-5-3 7..-8.. KouSS, Kouvola JGP 3: 9, 7, 5, 3/A+B,, 9/minisulkis MN-4 7..-8.. Vipsu, Kerava B, C, D, 35, 45 7..-8.. SaSu, Kuopio A, B, C, MK-NK-D, MK-NK-35-45..-4.. HBC, Helsinki Eliitti 3: Helsinki Open, V, A, B, C..-.. L-S/ HoSu, A, B, C, D, 7, 3, 4 Lahti/Hollola..-.. KajSu, Kajaani A, B, C, D, MK-NK-35-45-7-5-3-6..-8.. SSuL/ HSjr, Joukkue SM, Helsinki 7..-8.. JySS, Jyväskylä A, B, C, MK-NK-D, MK-MN-35-45 7..-8.. ILSU, Ilomantsi A, B, C, D, NK-35, MK-NK-45-5-7-5-3- TS:n huippujen ulkomaan kilpailukalenteri: 7.-3.9. International Metropole Horlogere (EBU A), La Chaux de Fonds, Sveitsi Markus Rouvinen 9.-3.9. Danish Elite U-9, Broby, Tanska Maria Väisänen.-4.. Slovak International (EBU A), Presov, Slovakia Elina Väisänen 4.-8.. Bugarian Open, Sofia, Bulgaria Markus Rouvinen 8.-.. Norwegian International (EBU A), Sandefjord, Norja Elina Väisänen, Maria Väisänen.-5.. Scottish International (EBU A), Glasgow, Skotlanti Markus Rouvinen 6.-9.. Irish International (EBU A), Lisburn, Irlanti Markus Rouvinen 6.-3.. Kembit International Youth Tournament, Hoensbroek, Hollanti Maria Väisänen 4 TSanomat 6/
Tapion Sulka JGP 5.-6.9. Reilumielisiä sirkushuveja? Mitä olisikaan syyskausi ilman Tapion Sulan junnukisoja? Junior Grand Prix -sarja käynnistyi jälleen Esport Centerissä syyskuussa. Perinteitään kunnioittaen kisa ei jättänyt katsojiaan kylmäksi: junioriskaboille tyypillinen vauhdikas, hurmioitunut ja fair play -henkinen kisailu viihdytti kuin sirkuksessa ikään. Monet seurat ovat viisaasti ymmärtäneet juniorityöhön panostamisen tärkeyden. Kilpailunälkäisille junnuille luotu GPkiertue antaa jokaiselle mahdollisuuden taitojensa ylärajojen kokeiluun. Viime aikoina ehkä jo kliseeksikin muodostunut "tärkeintä ei ole voitto" - motto kuvastaa kuitenkin mainiosti junnupelien toimintaa. Tervehenkinen urheilu ei koskaan ole pahitteeksi. Yleensä pienemmät juniorit ovat olleet innokkaimpia GP-kiertäjiä. TS:n kisajärjestäjät saivat kuitenkin ilokseen todeta, että jo junioriuransa viimeisiä vuosia vietteleviä iäkkäämpiä pelureita oli myös innostunut mukaan leikkiin. Taitavat tytöt Tapion Sulan tyttöjen vahva rintama näytti taas iskukykynsä. Esimerkiksi läpi Elvi Väisänen palkintokorokkeella kisojen mainiosti taistellut 3-luokan Elvi Väisänen ylsi kaksinpelissä aina loppuotteluun saakka. Finaalissa pidemmän korren tällä kertaa veti kuitenkin Turun Sulan Sanni Gustafsson. TuSun juniorityö näyttääkin kantaneen hedelmää, sillä seura vei nimiinsä myös tyttöjen 3- luokan nelinpelin. Loppuotteluun asettuivat vastakkain kaksinpelin finalistit. Yhdessä parinsa Sirkku Turusen kanssa Sanni päihitti Elvin ja tämän kanssa pelanneen seurakaverin Marjatta Kuisman. Loistava esitys kuitenkin Tapion Sulan tytöiltä! Enteilevätkö tulokset kenties tulevaisuudelle mielenkiintoista taisteluasetelmaa TuSu vastaan TS? www.tapionsulka.fi 5
Hurmioitunutta taistelutahtoa Sulkapallo tunnetaan yleisesti fyysisenä vauhtilajina. Myös junnukisoissa nopeat liikkeet ja nautittavan pitkät pallorallit tarjoavat tavanomaiseen penkkiurheiluun kyllästyneille mahdollisuuden vaihtoehtoisen sunnuntaipäivän viettämiseen pelejä seuraamalla. Vanhin ikäluokka, 9, on luokista kenties kovatasoisin, mutta toisaalta pienemmät pelurit osoittavat useammin hurmioitunutta taistelutahtoa. Joonas Karhula taistellen 7Aluokkaan Juniorikilpailuissa pelataan useimmiten kaikissa ikäluokissa (, 3, 5, 7, 9) sekä A että B-sarja. Systeemillä pyritään antamaan jokaiselle pelurille suunnilleen samantasoisia vastustajia. B-sarjasta pelajaalla on mahdollisuus nousta ikäluokkansa A-sarjaan. Nousuun vaaditaan joko B-sarjan kisavoitto tai kaksi saavutettua finaalipaikkaa. Oikeutetun paikkansa A- sarjaan omassa luokassaan lunasti muun muassa seuramme kasvatti Joonas Karhula. 7B-luokassa pelannut Joonas kukisti vaiheikkaan kilpailunsa loppuottelussa ÖIF:n Jukka Sjöholmin. Tiukka viidennen erän voitto antoi Joonakselle varmasti peli-intoa tuleviin A-sarjan kamppailuihin. Tänä vuonna poikien 9-luokan kaksinpelin korjasi nimiinsä ehkä odotetustikin ÖIF:n Ville Lång. Finaalissa kaatui hyvään esitykseen turnauksessa yltänyt Tampereen Sulkasetin Tuomas Isoaho. Tyttöjen puolella 9-luokkaa ei valitettavasti järjestetty lainkaan. Näin ollen tapionsulkalaiset tytöt saivat säästää taitojensa esittelyn tuonnemmaksi. Poikien nelinpelissä pääsi TS kuitenkin jälleen mitalien makuun, kun seuramme Kari-Pekka Järvinen ja parinsa Kouvolan Sulkapalloseuran Aku 6 TSanomat 6/
Helminen rikastuttivat itseään hopeisilla mitaleilla. Loppuottelu oli uusinta taannoisten ikäluokkamestaruuskilpailujen finaalista, sillä pari Ville Lång/Pekka Ryhänen (ÖIF/Vipsu) kruunattiin jälleen kirkkaimmilla mitaleilla. Ilo on kuitenkin todeta, että myös nelinpeli on omaksuttu seurassamme varteenottettavaksi pelimuodoksi. Nuorempi herra Lindelöf tyytyi kisajärjestelijän rooliin kun alle -vuotiaiden luokkaa ei pelattu, seurassa Michael Bailey. Pelkät pelaajat eivät kuitenkaan riitä kilpailutunnelman luomiseen. Kiitos kuuluu jälleen omistautuneille järjestäjille, jotka ennen kaikkea pitivät huolen siitä, että pelit pysyivät aikataulussa. Myös joskus jopa hermoja raastavaan pisteidennäyttöön löytyi aina väkeä. Näin järjestäjät huolehtivat matematiikasta, ja pelaajat saivat keskittyä siihen, mitä he tekevät parhaiten, itse pelaamiseen. Kisojen tulokset löytyvät Tapion Sulan Internet-sivuilta osoitteesta www.tapionsulka.fi. Virallisten tulosten lisäksi kilpailussa jaettiin kaksi Tsemppari-palkintoa, jotka saivat Santeri Laine (ÖIF) ja Elvi Väisänen (TS) Vielä viime keväänä juniorikisoja kiertänyt Tuomas Karhulakin kävi verestämässä muistojaan - tällä kertaa tuomarina. Teksti: Jussi Palmén Kuvat: Hannu Brandt www.tapionsulka.fi 7
ranking Ranking-kisat lauantaina 6.. klo (ilm. klo 9.4) Tapion Sulan ranking-kilpailu on avoin kaikille seuran jäsenille, ikään ja taitotasoon katsomatta. Siellä pelaavat niin aloittelevat harrastelijat kuin luokitellut kilpapelaajatkin. Jokainen pääsee pelaamaan tasoaan vastaavassa poolissa ja saa kolme kovaa ottelua samaan pooliin kuuluvien kanssa. Tämä on erinomaisen hauska tapa hankkia pelikokemusta ja nauttia liikunnasta. Pelipaikkana toimii Espoonlahden urheiluhalli (Rehtorintie ). Ennakkoilmoittautumista ei vaadita, vaan riittää, että tulet paikalle kertomaan osallistumisestasi minuuttia ennen pelien alkua. Ilmoittaudu pelaamaan joko kaksin- tai nelinpeliä (et voi osallistua molempiin). On tärkeää saapua ajoissa,jotta pelaajat pääsevät vähän lämmittelemään ja toimitsijat ehtivät saada osallistujalistat valmiiksi. Tapahtuma kestää noin 3-4 tuntia, joten hieman evästä kannattaa varata mukaan. Sijoitus listalla muuttuu sen mukaan, miten pelit sujuvat. Kolmen perättäisen poissaolon jälkeen pelaaja poistetaan listalta. Syksyn loput Ranking-tapahtumat ovat.. ja.... 3. 4. 5. 6. 7. 8. Nimi: Jonne Löytömäki/Erkki Sarkkinen Leena Löytömäki/Jan Tois Ari Iivari/Olli Strömberg Mikko Verkkala/Pasi Sorsa Ralf Grönberg/Arto Kangas Jouni Väisänen/Jouni Paavonen Michael Bailey/Eino Väisänen Veli-Matti Heikkinen/Ossi Kankkunen Nelinpelilista.9. 9.... 3. 4. 5. Nimi: Petteri Lappalainen/Jari Loponen Ossi Kankkunen/Jorma Sonninen Harri Järvinen/Santtu Saari Susanna Ahovaara/Veli-Matti Heikkinen Anna Laine/Kimmo Tykkälä Jessica Frick/Jennifer Joutsi Maila Lingman/Riitta Rossi 8 TSanomat 6/
.. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9.... 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9.... 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. 3. 3. 3. 33. 34. Kaksinpelilista.9. Nimi: Poissa: Nimi: Poissa: Mikko Franssila 35. Kimmo Tykkälä Christopher Bailey 36. Fredrik Salenius Jonne Löytömäki 37. Max Niemelä Jukka Anttila 38. Pekka korhonen Kari-Pekka Järvinen 39. Kim Mantere Olli Strömberg 4. Pekka Korhonen Ari Iivari 4. Petri Pyykkö Leena Löytömäki 4. Elvi Väisänen Tero Merenheimo 43. Timo Pohjanpalo Jouni Paavonen 44. Henri Huuskonen Ossi Kankkonen 45. Ilari Aula Arto Kangas 46. Laura Soikkeli Ralph Grönberg 47. Jukka Kuusela Jouni Väisänen 48. Antti Räisänen Kari Oksanen 49. Olli Hyytiäinen Michael Ristaniemi 5. Päivi Nevalainen Pasi Sorsa 5. Roope Pettersson Arno Illukka 5. Joonas Laine Michael Bailey 53. Juho Hassi Veli-Matti Heikkinen 54. Paavo Rautio Tero Tuohioja 55. Tuomas Salolahti Jarmo Väisänen 56. Joni Puranen Santtu Saari 57. Topias Muroke Timo Salmi 58. Max Rantakallio Jorma Sonninen 59. Juhani Nuppola Harri Järvinen 6. Henri Kuusela Petri Niemenpalo 6. Joel Lingman Hanna Kokko 6. Laura Nuppola Tony Niemi 63. Janina Aarts Mika Vartö 64. Arttu Kaukonen Santtu Laivuori 65. Joonas Javanainen Kristian Stoor 66. Jim Lindgren Anna Laine 67. Kasper Dienel Heta Väisänen 68. Linnea Eerola 69. Reetta Heiskanen www.tapionsulka.fi 9
Eurooppa Cupissa suuret tasoerot TS osallistui 5.- 9.9. Upsalassa järjestettyyn seurajoukkueiden Euroopan mestaruuskilpailuun joukkueella Kati Tenhola, Elina & Maria Väisänen, Markus Heikkinen, Ilari Laukkanen, Lasse Lindelöf ja Markus Rouvinen. Tuloksena oli viimevuotiseen tapaan lohkon kolmossija. Tällä kertaa harmitus ei kuitenkaan ollut viime vuoden kaltainen, koska todellisia jatkomahdollisuuksia ei ollut. Ennakkoarviot vastustajajoukkueiden tasosta pitivät melko hyvin paikkaansa: Saksa ja Puola olivat odotetun pahoja ja Latvia yhtä lailla odotetun heikko. Sitä vastoin Skotlannin mestarin heikko taso yllätti negatiivisesti. Yleisestikin seurajoukkueiden Euroopan mestaruuskilpailussa pelaajien tasoerot ovat valtavat: osallistujien joukossa löytyy pelaajia aivan maailman huipulta ja toisaalta osa osallistujista on korkeintaan Suomen B-luokan tasoa. Näin ollen uudella pisteenlaskutavalla osa otteluista oli ohi alle kymmenessä minuutissa. Hytit myytiin alta Reissumme alkoi tiistaina 4.9. melko sekavissa merkeissä, mutta taistelutahtoinen joukkueemme osasi suhtautua kömmähdyksiin huumorilla. Laivamatkan aluksi meille kerrottiin, että useita hyttejä oli myyty kahteen kertaan. Hyttimme olivat yllättäen kahdesti myytyjen joukossa ja huomasimme olevamme laivalla ilman yösijaa. Pitkien neuvottelujen jälkeen saimme järjestettyä itsellemme patjat konferenssihuoneen lattialle. Toinen tiistai-illan ikävistä uutisista oli konkarimme Lassen viimeistelyharjoituksissa maanantaina kipeytynyt polvi, joka loppujen lopuksi ei kestänyt pelaamista lainkaan. Näin Lassesta tulikin täysiaikainen joukkueenjohtaja ja valmentaja, jonka neuvoista toki oli joukkueellemme suurta apua. Saksa ja Puola liian kovia... Keskiviikkoaamuna saavuimme Tukholmaan kukonlaulun aikaan 6.3 ja suuntasimme junalla kohti Upsalaa. Upsalassa vietimme aamupäivän Kasperi "Kapu" Salon luona; osa kulutti aikaa pleikkaria pelaillen ja osa nukkuen. Iltapäivällä päästiin sitten tositoimiin. Vastassa oli Saksa vai pitäisiköhän sanoa Ruotsi, sillä joukkueen rungon muodostivat entiset Ruotsin maajoukkuepelaajat. Tässä ottelussa tuli takkiin selkeästi 7- ja kokonaissaldoksi jäi kaksi erävoittoa miesten kaksinpeleistä. Joukkueemme kunniaksi täytyy sanoa, että koko porukka taisteli hyvin, vastus vain oli yksinkertaisesti aivan liian kova. Torstaiaamuna vastaamme asettui Puolan joukkue. Joukkueemme vaikutti aamupalalla hyvin latautuneelta ja pelaajat tihkuivat peli-intoa. Saimmekin TSanomat 6/
otteluun hyvä alun, kun ensimmäisen kolmen pelin jälkeen olimme koko yleisön ihmetykseksi johdossa -. Avausmixtin tappion jälkeen Markus Rouvinen nosti koko joukkueen taistelutahtoa lyömällä Puolan kakkosen Jacek Niedzwiedzkin hienon esityksen jälkeen erin 3-. Erityisesti Markuksen hurjat iskuluönnit aivan viivojen tuntumaan ja tarkka verkkopeli olivat hienoa katseltavaa. Miesten toisessa kaksinpelissä Ilari Laukkanen voitti Kamil Turonekin samoin eräluvuin 3-. Seuraavissa naisten kaksinpeleissä Väisäsen sisarukset taistelivat hienosti, mutta vielä tällä kertaa voimat eivät riittäneet fyysisesti vahvempia puolattaria vastaan. Nelinpeleissä olimme sitten täysin vailla mahdollisuuksia, mutta vastuskin oli kyllä erittäin kovaa luokkaa. Jälleen 5- -tappiosta huolimatta hyvä esitys koko joukkueelta. Latvia ja Skotlanti taasen suupaloja Illalla kohtasimme sitten Latvian ja otimme helpon 7- voiton. Peleistä ei tässä yhteydessä viitsi paljoakaan kertoa, sillä sen verran heikkoja vastustajamme olivat. Perjantaiaamuna olimmekin lepovuorossa, ja hyvin nukutun yön jälkeen suuntasimme Upsalan keskustaan shoppailemaan ja katselemaan kaupunkia. Kaupunkivierailu olikin piristävää ajanvietettä ja illalla olimme hyvin levänneinä ja pirteinä valmiita kohtaamaan lohkon viimeisessä ottelussa Skotlannin. Etukäteen olimme odotelleet tiukkaa vääntöä, mutta toisin kävi. Ottelu oli neljän kaksinpelin jälkeen ratkennut reilusti alle tunnissa, kun olimme siirtyneet tavoittamattomaan 4--johtoon. Nelinpeleissä skotit olivat hieman parempia, mutta emme antaneet vastustajan yllättää yhdessäkään osaottelussa. Näin hoidimme homman kunnialla loppuun ja 7--voiton jälkeen suuntasimme kisabankettiin viettämään iltaa. Suomalaiset eivät kisoissa jääneet kuitenkaan ilman menestystä, vaikka TS ei alkulohkosta jatkoon päässytkään. Kisojen loppuottelussa kohtasivat nimittäin viimevuotiseen tapaan Tanskan ja Ruotsin mestarit. Tanskan joukkueessa pelasivat Anu Weckström ja Ville Kinnunen, kun taas Ruotsin mestarijoukkuetta edusti Kasperi Salo. Tanskalaiset veivät tänäkin vuonna voiton, mutta tällä kertaa ruotsalaiset panivat kovasti hanttiin ja ratkaisu siirtyi aina viimeiseen otteluun, jossa Tanskan maailmanluokan mixtipari oli kuitenkin omaa luokkaansa. Näin ollen finaalin voitto Tanskaan luvuin 4-3. Reissu oli kaikin puolin onnistunut ja pelillisestikin kahdesta ensimmäisestä ottelusta kertyi tärkeää kokemusta tulevaisuutta ajatellen. Harmi vain että kaksi jälkimmäistä vastustajajoukkuetta olivat niin huonoja, että näistä otteluista ei voi sanoa juuri arvokasta pelikokemusta karttuneen. Teksti: Ilari Laukkanen www.tapionsulka.fi
Tuomarikoulutusta Mikäli olet kiinnostunut tuomaritoimminnasta, niin osallistu Suomen Sulkapalloliiton ja Sulkapallotuomarit ry:n järjestämälle liittotuomarikurssille, joka järjestetään Campo SportCenterissä (Rajakylä, Vantaa) 3.-4... Tapion Sulka kustantaa tuomaritoimminnasta kiinnostuneiden jäsentensä kurssin. Lisätietoja http://www.sulkapallo.org/liiton_toimisto.htm tai Eeva Raula (9) 348 87. Ohjaajakoulutusta Suomen Sulkapalloliitto järjestää säännöllisesti ohjaajakoulutusta. Mikäli omaat sulkapallon perustaidot ja olet kiinnostunut nuorten ohjaamisesta, osallistu kursseille. Lisätietoja http://www.sulkapallo.org/koulutus/ koulutus_t.htm Tapion Sulka maksaa ohjaajatoiminnasta kiinnostuneiden jäsentensä kurssit. Seuraavat kurssit ovat Tekniikan ja taktiikan harjoittelu (..) ja Sulkapallon ohjauksen perusteet I (..). TSanomat Julkaisija: Tapion Sulka ry Toimitus: Mikko Franssila, 5-483767 mikko.franssila@iki.fi Anna Laine, 4-588653 anna.laine@iki.fi Lauri Räty, 5-3687 lauri@rdx.net Jussi Palmén, 5-5378 jusupof@yahoo.com Painosmäärä: Ilmestyminen: 6 kappaletta 8 kertaa vuodessa 7/ 6.. 8/ 7..