1 Viestiupseeriyhdistyksen matka 26.09. - 1.10.2008 (Viini- ja kulttuuriretki Saale-Unstrutin ja Sachsen- Elbtalin viinialueille) Kulttuuria, historiaa ja viininmaistajaisia entisen Itä-Saksan alueella Wittenberg-Merseburg- Freyburg-Naumburg- Meißen-Dresden-Potsdam 26.09.08/ Perjantai Lähtö Helsingistä Berliiniin Finnairin lennolla AY911/ 09.40 10.35 Saapuminen Berliinin-Tegelin lentokentälle aamukoneella. Tasokas turistibussi ja sagatravelin matkanjohtaja ovat ryhmää vastaanottamassa. Jatkamme välittömasti Sachsen-Anhaltin osavaltion alueelle ja siellä kohteemme on Lutherstadt Wittenberg, ajomatka on 120 km. Ajomatkan aikana omatoiminen lounastauko huoltoasemalla. Kiertokävely Wittenbergissä matkanjohtajamme opastuksella. Kiertokävelyn aikana Wittenbergin vanhassakaupungissa tutustumiskohteina mm. Kaupunginkirkko, Martti Lutherin saarnakirkko ja siellä varsinkin uskonpuhdistuksen taidemaalarin Lucas Cranachin alttaritaulu. Vierailemme myös Linnankirkossa, jonka oveen Lutherin kerrotaan naulanneen v. 1517 kuuluisat 95 teesiään. Merkittävä vierailukohde on myös UNESCON maailman kultturiperintölistalle kuuluva " Lutherhaus ", joka on uskonpuhdistajan elämäntyötä ja vaikutusta käsittelevä museo sekä Lutherin perheen entinen koti. Myöhemmin iltapäivällä jatkamme matkaa kohti Merseburgin pikkukaupunkia, ajomatka on 98 km. Merseburgin historiallinen pikkukaupunki sijaitsee Saale- joen varrella ja se on tyypillinen esimerkki näiden alueiden asuttamisesta varhaiskeskiajalla, jolloin turvalinnan ja sen yhteyteen rakennetun kirkkorakennuksen ympärille kaupunkiasutus syntyi. Majoittuminen hyvätasoiseen, linnamäellä ja linnan puutarhaa vastapäätä sijaitsevaan hotelliin ****. Hotellissa on 132 hyvinvarustettua huonetta, joissa on minibaari, safe, kaapeli-tv, puhelin. Kylpyhuoneissa on suihku, tukankuivaaja ja WC. Hotellissa on 2 ravintolaa ja baari. Yhteinen illallinen hotellissa ja yöpyminen Merseburgissa. 27.09.08/ Lauantai Maittavan hotelliaamiaisen jälkeen lähdemme tutustumaan Saale-Unstruutin viininviljelyyn. Viiniä on täällä viljelty varhaiselta keskiajalta lähtien. Ilmasto on kuiva, maaperä on hedelmällistä ja jokivarsien jyrkät rinteet keräävät auringon lämpöä ja kaiken lisäksi maisemat ovat erittäin viehättäviä. Nykyään Saale-Unstrutin viininviljelyalue on n. 450 hehtaarin suuruinen. Ensimmäinen kohteemme on Freyburgin 5000 asukkaan pikkukaupunki. Ajomatka Merseburg- Freyburg on 26 km. Kaupunki on alueen keskus ja sen nimi yhdistetään mm. yhteen tämänpäivän Saksan tunnetuimmista kuohuviineistä, nimeltä " Rotkäppchen ". Tutustumme kierroksella kuohuviinien valmistukseen sekä yrityksen historiaan ja kierroksen jälkeen saamme maistella erilaisia kuohuviinejä. Tämän jälkeen on ohjelmassa yhteinen lounas paikallisessa ravintolassa ja lounaan jälkeen matka jatkuu historialliseen Naumburgin kaupunkiin, ajomatka on 11 km.
2 Saale-ja Unstrut-jokien yhtymäkohdassa sijaitseva tuhannen vuoden ikäinen Naumburg on yllätysten pikkukaupunki. Siellä vieraillaan paitsi viinin myös taiteen ja arkkitehtuurin tähden. Naumburgin kauniit vanhat kadut ja aukiot ympäröivät arkkitehtonista aarretta, mahtavaa Pietarin ja Paavalin tuomiokirkkoa; sisällä kirkossa voidaan mm. ihailla poikkeuksellisen hienoja veistoksia. Naumburgissa teemme tutustumiskierroksen museoraitiovaunulla paikallisen oppaan johdolla, mikäli ryhmän koko on 20 henkilöä. Jos ryhmän koko on suurempi on tutustumiskierros kävellen. Täältä jatkamme paikalliselle viinitilalle, joka sijaitsee n. 7 km Naumburgista, idyllisten viinirinteiden keskellä. Tilalla tuotetaan erinomaisia Saale- Unstrutin seudun viinejä ja saammekin sitten maistaa 8 tilan viiniä leivän ja juuston kera. Paluu hotelliimme Merseburgissa, missä yöpyminen. Ajomatka on 38 km. Ilta vapaa yhteisestä ohjelmasta. 28.09.08/ Sunnuntai Nautittuamme aamiaisen, luovutamme huoneet ja lähdemme kohti Saksin osavaltiota ja siellä ensimmäinen kohteemme on Meißenin pikkukaupunki, ajomatka on 150 km. Meissenin kaupunki on yli tuhat vuotta vanha ja se on erikoisesti tunnettu viinistään sekä vuodesta 1710 lähtien posliinistaan ja useimmat vierailijat tulevatkin kaupunkiin juuri posliiniteollisuuden perinteiden vuoksi. Korkealla mäellä, historiallisen keskustan yläpuolella kohoavat Meißenin tunnusmerkit, Albrechtsburgin linna ja goottilaistyylinen tuomiokirkko. Linnavuoren alla avautuva keskiaikainen kaupunkikuva kapeine kujineen ja katuineen koki perusteellisen restauroinnin heti Saksojen yhdistymisen jälkeen. Nyt on syyskuu ja parhainta viininkorjuun ja viinijuhlien aikaa. Niinpä Meißenissakin vietetään parhaillaan viinijuhlia. Historiallinen keskusta on täynnä lukuisia myyntikojuja; alueen viinitarjonta on niissä todella runsasta ja ruokatarjonnasta ei ole myöskään puutetta.- Menoa juhla-alueella voi verrata esim. saksalaisiin joulumarkkinoihin. Saavuttuamme Meißeniin katselemme ensin yhdessä jokavuotista juhlakulkuetta ja tämän jälkeen voi sitten omatoimisesti viettää aikaa maistellen viinejä ja erilaisia paikallisia herkkuja tai vaikkapa vain katsella ihmisten hyörinää. Kaupungin linnavuorellekin kannattaa nousta upeita maisemia ihailemaan. Myöhemmin iltapäivällä lähdemme sitten tutustumaan Meißenin toiseen " luksustuotteeseen ". Vierailemme kuuluisassa posliinitehtaassa. Manufaktuurin näytöshallissa tutustumme yhä käsityönä tehtävien posliinituotteiden eri valmistusvaiheisiin. Museossa taas voi ihailla Meissenin posliinituotteita manufaktuurin alkuvaiheista nykypäivään. Ostoksia tai ainakin " silmäostoksia " saa sitten tehdä tehtaan myymälässä. Seuraava kohteemme illan suussa on Dresden, ajomatka on 30 km. Majoitumme aivan uuteen keskustahotelliin***. ( Avataan keväällä 2008) Hotellissa on modernit hyvätasoiset huoneet, joissa on minibaari, safe, väritelevisio, puhelin,w-lan, ilmasointi, kylpyhuone, jossa suihku, WC, tukankuivaaja, kosmetiikkapeili. Hotellissa on ravintola. Ilta vapaa yhteisestä ohjelmasta. Yöpyminen Dresdenissä. 29.09.08/ Maanantai Hotelliaamiasen jälkeen aloitamme tutustumisen Dresdenin kulttuurihistoriallisiin nähtävyyksiin. Kun tänä päivänä mielipidetiedusteluissa kysytään Saksan kauneinta kaupunkia
3 on Dresden usein kärkisijoilla. Kaupungin historiallinen, kuuluisa barokkikeskusta tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa lähes kokonaan. Osittain jo DDR:n aikana ja varsinkin jo Saksojen yhdistymisen jälkeen ovat tunnetuimmat nähtävyydet on pystytty jälleenrakentamaan. Näistä mainittakoon. teatteriaukio, Semperoper, Zwinger (Saksin hovin juhlienpitopaikkaainutlaatuinen kulttuurihistoriallinen muistomerkki), hovikirkko, residenssilinna, Brühlin terassi, mahtava, rauhan ja sovinnon symboliksi jälleenrakennettukuulu Frauenkirche jne. Dresden on ollut jo vuosisatojen ajan kuuluisa vauraitten hallitsijoiden keräämistä ns. universaalikokoelmistaan; nykyään 12 erittäin tasokasta museota. Tunnetuimpia ovat taidegalleria " Alte Meister ", missä painopiste on renessanssin ja barokin ajan italialaisten, flaamilaisten ja hollantilaisten mestareiden töillä. Mutta kuuluisin teos on ehdottomasti Raffaelin "Sixtuksen Madonna ". Toinen, Euroopassa ainutlaatuisia kokoelmia edustava museo on aarrekammio, " Grünes Gewölbe ", sinne Wettinien hallitsijasuku keräsi vuosisatojen ajan tuhansia kalleuksia, www.skd-dresden.de Aloitamme kävelykierroksen vanhassakaupungissa tutustumalla ensin Frauenkircheen. Voidaan liioittelematta sanoa, että mikään muu rakennus ei ilmennä Dresdenin historiaa ja kaunetta niin koskettavasti kuin tämä kirkkorakennus. Katsomme filmin jälleenrakennusvaiheista ja näemme vaikuttavan kirkkorakennuksen sisältä ( sisäänpääsy varauksella, jos kirkossa on esim. vihkitilaisuus). Jatkamme vielä kiertokävelyä historiallisessa keskustassa ja vierailemme Dresdenin linnan historiallisessa tai vaihtoehtoiseti uudessa aarrekammiossa ( pääsyliput historialliseen aarrekammioon on varattava ajoissa! ). Nyt on aika pitää omatoiminen lounastauko, jonka jälkeen tutustumme vielä kuuluisan teatteriaukion rakennuksiin. Iltapäivällä lähdemme ajamaan Elben rantaa pitkin, Dresdenistä runsaat 30 kilometriä luoteeseen sijaitsevalle viinitilalle, mutta ensin käymme katsomassa Dresdenin Neustadtissa sijaitsevaa " maailman kauneinta maitokauppaa ", Pfund`s Molkerei. Elbe-joen rinteillä on viininviljelyä harjoitettu varhaiselta keskiajalta lähtien samoin kuin Saale-Unstrutinkin alueella. Saksin hallitsijoilla ja aatelissuvuillakin oli omat viinirinteensä, joiden keskelle usein rakennettiin ns. huvilinna. Tutustumiskohteemme on juuri tälläinen viinitila. Se on tullut taas Saksojen yhdistymisen jälkeen entisen aatelissuvun omistukseen ja tilan tuotteet ovat saaneet viime vuosina tunnustusta koko Saksassa. Tutustumme viininviljelyyn lyhyellä kierroksella linnan läheisyydessä sijaitsevilla viinirinteillä, jonka jälkeen saamme nauttia ns. kulinaarisesta viininmaistajaisista; sisältyy ruokailu ja 6 eri viinilajia. Saamme myös maistaa tilan omaa kuohuviiniä. Ohjelmakohta kestää n. 3 tuntia. Paluu illan suussa hotelliimme Dresdenissä, missä yöpyminen. 30.09.08/ tiistai Aamiaisen jälkeen teemme vielä lyhyen kiertoajelun Dresdenin keskustan ympäristöön ja sen jälkeen yhteisen tutustumiskierroksen taidegalleriassa " Alte Meister ", Tämän jälkeen alkaa lisämaksullinen valinnainen ohjelma halukkaille, muut matkalaiset voivat viettää päivän omatoimisesti. Valinnainen ohjelma: Puolelta päivin lähdemme höyrylaivaretkelle Elbeä pitkin. Laivamatkan aikana on mahdollisus nauttia kevyt lounas. Laivasta katselemme upeita Elben rannan kulttuurimaisemia ja nousemme pois laivasta Pillnitzin huvilinnan laivapysäkillä. Teemme tutustumiskierroksen linnan puutarhassa ja näemme mm. ulkoa ainutlaaituista arkkitehtuuria edustavat
4 Pillnitzin palatsirakennukset. Kuljemme samalla Saksin värikkäimmän hallitsijan " August Väkevän " jalanjäljillä, sillä hän rakennutti linnan v. 1720 ja ajeli sinne myös Elbeä pitkin, ei tosin höyrylaivalla. Pillnitzistä jatkamme sitten bussilla " Saksin Sveitsin " ( Sächsische Schweiz) upeisiin ylänkömaisemiin ja kohteemme on mahtava, 240 m Elben yläpuolella kohoava Königsteinin linnoitus. Linnoitus liittyy kiinteästi Saksin historiaan ja periaatteessa se on nykyään sotahistoriallinen ulkoilmamuseo. Lisäksi linnoituksen muurilta on upeat näkymät kaikkiin ilmansuuntiin. Päivän päätteeksi nautimme ns. elämysillallisen linnoituksen ravintolassa; 1900-luvun alun uniformuun pukeutunut linnoituksen päällikkö viihdyttää vieraita 5- ruokalajin illallisen yhteydessä. Paluu illan suussa Dresdenin hotelliimme, missä yöpyminen. 01.10.08/ keskiviikko Aamiaisen jälkeen luovutamme hotellihuoneet ja lähdemme Brandenburgin osvaltion pääkaupunkiin Potsdamiin, ajomatka on n. 200 km. Ajoaika on n. 3 tuntia yhdellä tauolla. Potsdam on ollut historiansa aikana Brandenburgin vaaliruhtinaiden, Preussin kuninkaiden ja Saksan keisareiden varuskunta-ja hallintokaupunki. Hohenzollerien hallitsijasuvun aikana, joista ehkä tunnetuimpia on " Fredrik Suuri ", arkkitehdit ja taiteilijat loivat Potsdamin ainutlaatuisten nähtävyyksien perustan. vuodesta 1990 kuuluvat Potsdamin linnat ja puutarhat UNESCON maailman kulttuuriperintölistalle. Savuuttuamme Potsdamiin nautimme ensin matkan päätöslounaan Cecillienhofin linnahotellin ravintolassa, jonka jälkeen tutustumme vielä Hohenzollereiden viimeiseksi rakennuttamaan linnaan, joka näytteli Euroopan historiassa 17.07.1945 merkittävää osaa. Tällöin liittoutuneiden päämiehet Churchill, Trumann ja Stalin tapasivat Cecilienhofissa ja siellä pidettiin ns. Potsdamin konferennsi. Lopputuloksena oli Euroopan poliittinen jakautuminen. Potsdamista lähdemme Berlin- Tegelin lentokentälle, ajomatka on 40 km. Iltalento Helsinkiin AY918/ 19.10 22.00 ====================================================================== Hintalaskelma: ryhmän koko vähintään 20 henkilöä, enintään 25 Matkan kesto 6 päivää ja 5 yötä Hinta: edestakaiset lennot 340 + matkaohjelma 746, yhteensä Eur 1.086,00 per hlö kahden hengen huoneessa Yhden hengen huonelisä Eur 125,00 ( 5 yötä) Hintaan sisältyy - 5 x yöpyminen hyvätasoisessa **** ja *** hotellissa inkl.aamiainen - 1 x illallinen hotellissa - 2 x lounas ohjelman mukaan - 1 x kuohuviininmaistajaiset Freyburg/ 27.09. - 1 x Saale-Unstrutin viinitila/ 27.09. - 1 x kulinaariset viininmaistajaiset/ 29.09.
5 - sagatravelin matkanjohtajan opastukset matkan aikana alk. Berliini ja päät. Berliini - paikalliset opastukset, Naumburg, Cecilienhof, viininmaistajaiset/ matkanjohtaja kääntää - sisäänpääsymaksut valittuihin kohteisiin - bussitransferit ohjelman mukaan alk. Berliini ja päät. Berliini. - matkanjohtajan yöpymiset ja ruokailut ryhmän mukana (yöpymistä ei Dresdenissä) - kuljettajan ruokailut ryhmän mukana - alv 19% Yhteisen ohjelman sisäänpääsyt: - Wittenbergin kirkot+ Lutherhaus - Frauenkirche/ filmiesitys - Dresdenissä taidegalleria " Alte Meister " - Cecilienhof/ Potsdam Hintaan ei sisälly: ruokajuomat ja juomarahat - hintaan ei myöskään sisälly Dresdenin historiallinen aarrekammio tai uusi aarrekammio - liput historiallinen aarrekammio á Eur 15,00 ( varattava ajoissa)- opastus vain audioguide Valinnainen ohjelma: 30.09.08/ toteutumiseen vähintään 10 henkilön osanotto Hinta: Eur 153 per hlö Hintaan sisältyy: - höyrylaivaretki ja lounas - Königsteinin linnoituksen sisäänpääsy - oppaan palvelut ja ohjelman transferit - elämysillallinen Königsteinin linnoituksen holviravintolassa - 19% alv. Matkaohjelman hinnat perustuvat vuoden 2007 ja kevään 2008 hintoihin. Mikäli hintoihin tulee muutoksia 60 päivää ennen 28.09.2008 sagatravelista riippumattomista syistä, niin sagatravel Reise -Agentur GmbH pidättää oikeuden antaa hintojen muutokset asiakkaalle eteenpäin. Lentomatkan järjestämisestä vastaa VL-Matkat ==================================================================== Ilmoittautumiset matkalle Pirkko Kinnuselle puh. 050-511 3792 tai pirkko.kinnunen@elisa.fi 1.3.2008 mennessä. Ilmoittautuessa tarvitaan seuraavat tiedot - nimi - osoite - puhelinnumero - syntymäaika - osallistuminen seuraaville maksullisille retkille: historiallinen aarrekammio 15 kyllä/ ei sekä valinnainen ohjelma 153 kyllä/ei - tiedot ruoka-allergioista ja höyhentyynyjen allergioista Varausmaksu 110 euroa/henkilö on maksettava 1.3.2008 mennessä Viestiupseeriyhdistyksen tilille Sampo 800018-615958. Ilmoittautumisen yhteydessä Pirkko Kinnunen antaa viitenumeron. Matka varataan ilmoittautumisjärjestyksessä. Suositellaan sellaisen matkavakuutuksen hankkimista, joka sisältää myös peruutusturvan.