ENNAKKO-OHJE Aaltojen Ahti sudenpentukilpailu lauantaina 4.5.2013 Jyväskylä Kilpailun järjestäjä Pentueenne on ilmoittautunut Aaltojen Ahti sudenpentukisaan 4.5.2013! Kisapäivä vietetään tutustumalla Ahdin valtakuntaan - sekä tekemällä myös muutamia maallisempiakin juttuja. Kilpailun järjestää Muuratpartio ry. Säännöt ja määräykset Kilpailuissa noudatetaan Järvi-Suomen Partiolaiset ry:n sudenpentu- ja seikkailijasarjan kilpailumääräyksiä ja ohjeita. Saattajan on tutustuttava Suomen Partiolaiset ry:n turvallisuusohjeisiin. Vakuutus Pentueet kilpailevat omalla vastuullaan. Kilpailijat on vakuutettu SP:n jäsenmaksuun sisältyvällä tapaturma- ja vastuuvakuutuksella. Kilpailijoiden tulee olla SP:n jäsenmaksun maksaneita. Yhteyshenkilö KilpailunjohtajaPasi Bom p. 050-5528091 pasi.bom@gmail.com Kilpailukeskus ja ajo-ohjeet Kilpailukeskuksena on Keljonkankaan koulu. Kilpailukeskus sijaitsee Jyväskylän eteläpuolella osoitteessa Aapistie 2, 40530 Jyväskylä. Ajo-ohjeen kilpailukeskukseen löydät oheisesta linkistä: http://goo.gl/maps/1739n. Kilpailukeskus on avoinna lauantaina 4.5. klo 7 20. Autoja ei saa jättää kisakeskuksen alueelle vaan ne viedään välittömästi henkilöiden jättämisen jälkeen parkkiin Sovella oy:n pihaan osoitteeseen Sohlberginkatu 10, http://kartta.jkl.fi/web/default.aspx?mid=55n3d. Parkkialueella käytetään ensisijaisesti tolpattomia paikkoja ja toissijaisesti tolppapaikkoja, jossa Sovella oy:n tarra. Liikuntakeskus Linean paikkoja ei saa käyttää! Myös linja-autot voivat parkkeerata samalle parkkialueelle. Parkkialueelta on viitoitettu opastus kisakeskukseen (matka n. 200 m).
Ilmoittautuminen Pentueet ilmoittautuvat liitteenä olevalla ilmoittautumislomakkeella heti saavuttuaan kilpailukeskukseen. Ilmoittautuessa täytyy esittää kaikkien pentueen jäsenten vuoden 2013 SP:n jäsenkortit tai muut todistus maksetusta jäsenmaksusta vuodelle 2013. Jos vartio peruu osallistumisensa, voi lippukunta osoittaa tilalle uuden kisavartion. Perumistapauksissa kisamaksua ei palauteta. Perumiset on ilmoitettava sekä kilpailunjohtajalle että Jyväskylän Partiotoimistolle osoitteeseen satu.salojouppila@partio.fi. Muutokset tehtävä-ja pisteluetteloon Aikataulu Ei ole. Lauantai 4.5.2013 7:45-8:30 Ilmoittautuminen kilpailukeskuksessa 8:45 Avajaiset 9:00 Lähtö 13:00 Ensimmäinen pentue maalissa 15:00 Viimeinen pentue maalissa 16:00 Päättäjäiset, kunniakirjojen / palkintojen jako Ruokailu Kilpailijoille tarjotaan lämmin ateria maaliin tulon jälkeen. Erityisruokavalioiden mukaisia ruokia on varattu ainoastaan ennakkoon ilmoitettujen tarpeiden mukaan. Ruokailua varten tarvitaan omat ruokailuvälineet (syvä lautanen, lusikka, muki). Peseytyminen ja vaihtovarusteet Löytötavarat Kilpailun jälkeen on peseytymismahdollisuus kilpailukeskuksessa. Peseytymisvälineet ja vaihtovaatteet voi jättää ennen kilpailua säilytykseen lähtöpaikalla. Kilpailupaikalle jätettävät tavarat pakataan jätesäkkiin tai kassiin pentueittain ja ne nimikoidaan pentueen nimen ja numeron mukaisesti. Löytötavaroita säilytetään kilpailun ajan kisakeskuksen infopisteessä. Kilpailun jälkeen niitä voi kysellä Jyväskylän partiotoimistolta, puh. 050 363 6021.
Kilpailunumerot Pentue tuo mukanaan pentueen numerolla varustetun numerolapun, joka kiinnitetään yhteen pentueen jäseneen kilpailun ajaksi. Numerot näkyvät seuraavan sivun listassa: Kilpailunro Pentueen nimi Lippukunta 101 Hainhampaat Keuruunseudun Partiolaiset ry 102 Salamat Palokan Partiolaiset ry 103 AnVi 1 Anttolan Viiriäiset 104 Aavikkoketut Jyväskylän Versot ry 105 Ahmat Metsän Siskot ry 106 Huuhkajat 2 Kuuvalon Vaeltajat ry 107 Vihreät Kotkat Mäkipartio ry 108 Vahvat Sudet Mäntyharjun Partiolaiset ry 109 Pikkuilvekset Palokan Partiolaiset ry 110 Leppäkertut 1 Muuratpartio ry 111 Pikkupandat Jyväskylän Versot ry 112 Ulvovat sudet Muuratpartio ry 113 Karhunpennut Toivakan Lepinkäiset ry 114 Ketut Muuratpartio ry 115 Haukat Saarijärven Saloveikot ry 116 Metsot Vaajan Valppaat ry 117 Järvitaimenet Vaajan Valppaat ry 118 Sudet Metsän Siskot ry 119 Kakarat Mäkipartio ry 120 AnVi 2 Anttolan Viiriäiset 121 Kätevät Kurret Tikkakosken Partiolaiset ry 122 Taitavat Oravat Tikkakosken Partiolaiset ry 123 Huuhkajat 1 Kuuvalon Vaeltajat ry 124 Korppi Reippaat Pojat ry 125 Ketunpojat Mäntyharjun Partiolaiset ry 126 Pyörremyrskyt 1 Kuuvalon Vaeltajat ry 127 Dioriitit Vaajan Valppaat ry 128 Leppäkertut 2 Keuruunseudun Partiolaiset ry 129 Pöllöt Vaajan Valppaat ry
Kilpailunro Pentueen nimi Lippukunta 130 Huuhkajat Vaajan Valppaat ry 131 Pyörremyrskyt 2 Kuuvalon Vaeltajat ry 132 Kotkat Sokkalan Sissit ry 133 Koiranpennut Mäkipartio ry 134 Kilpikonnat Kuokkalan Vetehiset ry 135 Merikotkat Jyväskylän Versot ry 136 Lepakot Reippaat Pojat ry 137 Pantterit Palokan Partiolaiset ry 138 Hepokatit Puula-Partio ry Pakolliset varusteet Henkilökohtaiset varusteet puukko ensiside tai vastaava tulitikut kynä partiohuivi heijastin valaisin valmiiksi täytetty juomapullo ja eväät kello vuoden 2013 jäsenkortti (ei metsään) peseytymisvälineet ja vaihtovaatteet (ei metsään) syvä lautanen, lusikka, muki (ei metsään) Pentueen varusteet käsisaha (esim. timpurin saha) 2 kpl vasara sakset hiomapaperia mitta vedenkestävä tussi kompassi numerolappu, johon merkittynä pentueen kisanumero 1 nimilappu, jossa on pentueen nimi ja numero ensiapupakkaus (1 leveä sideharsorulla, idealside, laastaria sekä sidetaitoksia) karttasuojus (karttamuovi, -laukku tai vastaava)
Tehtävä- ja pisteluettelo Tehtävä Pisteet Ahdilla kylässä 3 Ahdin ja Vellamon näköispatsaat 6 Karttamerkit 6 Järvikalat 6 Ahdin voileipä 6 Esineet hukassa 4 Kalastaja 6 Pohjoinen tähtitaivas 5 Veden varassa 6 Saimaannorppa 6 Maahisen muisti 6 Yhteensä 60 Kilpailumaasto Kilpailuradat ja kartat Kilpailu käydään taajama-alueen lähellä olevilla metsäalueilla. Pentue liikkuu maastossa jalan. Pentue ei saa jakaantua kilpailun aikana. Kilpailun radan pituus: 4.5 km (helppoa suunnistusta polkuja pitkin) Karttana käytetään suunnistuskarttaa 1:10000 Tehtävärastit on merkitty numeroilla. Rastit Tehtävärastit on merkitty maastoon järjestäjän lähtöpaikalla kertomalla tavoin. Tehtävärasteille saavuttaessa pentueen tulee ilmoittautua tekemällä partiotervehdys ja sanomalla selvästi pentueen nimi ja numero. Esimerkiksi: "Silakat, numero 29, vahvuus 1+5, ilmoittautuu rastille 1." Ennen rastilta poistumista pentueen tulee saada siihen lupa suorituspaikan rastihenkilöltä tai erillisen poistumispisteen valvojalta. Saattaja Pentueella on oltava mukana vähintään 15-vuotias saattaja, joka kulkee pentueen mukana koko kilpailun läpi, mutta ei osallistu tehtävien suorittamiseen ellei sitä
erikseen mainita. Saattaja voi auttaa pentuetta tehtäväkäskyn lukemisessa ja vastausten kirjoittamisessa, mutta hän ei saa neuvoa tehtävän suorituksessa. Kiellot, määräykset ja rajoitukset Tulenteko ja puiden tai polttopuiden kerääminen on kielletty koko kilpailun ajan. Talojen pihojen läpi kulkeminen on kielletty. Luonnonsuojelualueilla saa liikkua vain polkuja pitkin. Pentue huolehtii omista roskistaan koko kilpailun ajan. Kätevyystehtävien yhteydessä järjestäjille voi jättää tehtävän tekemisessä syntyneet roskat roskapussissa. Kilpailupentueen mukanaan tuomat roskat (mm. eväiden pakkaukset ja ongelmajätteet kuten paristot) pentue kuljettaa itse mukanaan pois kilpailumaastosta ja huolehtii niiden asianmukaisesta loppusijoituksesta. Eksyminen ja keskeyttäminen Lääkintähuolto Mikäli pentueenne eksyy, muistakaa pysyä rauhallisina! Jos huomaatte olevanne eksyksissä, pysähtykää selvittämään sijaintianne. Selvittäkää ensin, missä paikassa tiesitte viimeisen kerran sijaintinne tarkasti. Selvittäkää tämän jälkeen kuljettu reitti ja paikantakaa näkyvien maastonkohtien perusteella sijaintinne. Tehtävärastien väliin jättäminen tulkitaan kilpailun keskeyttämiseksi. Jos pentue päättää keskeyttää suorituksensa, sen tulee ilmoittautua lähimmällä rastilla, jotta järjestäjät saavat tiedon keskeytyksestä. Tämän jälkeen pentue siirtyy itse kilpailukeskukseen, jossa sen tulee ilmoittautua uudelleen. Loukkaantumistilanteissa kilpailun järjestäjä kuljettaa loukkaantuneet pentueen jäsenet kilpailukeskukseen tai tarvittaessa jatkohoitoon. Mikäli joku pentueen jäsenistä joutuu jättämään kilpailun kesken sairastumisen tai loukkaantumisen takia, se ei automaattisesti sulje koko pentuetta kilpailun ulkopuolelle. Päätöksen tällaisissa tapauksissa tekee kilpailun johto. Pentueet ovat varustautuneet pieniä tapaturmia varten omilla ensiapuvälineillä. Kilpailun ensiapu päivystää lauantaina kilpailun ajan. Ensiapuryhmään saa yhteyden rastihenkilökunnan tai toimitsijoiden välityksellä tai kilpailukeskuksesta tai soittamalla ensiapuvastaava Joonas Kiilille numeroon 044 0488832. Hätätilanteen sattuessa muulloin kuin rastin läheisyydessä on pyrittävä lähimpään puhelimeen tai rastille. Yleinen hätänumero on 112. Tulokset Kilpailun tulostaulu sijaitsee kilpailukeskuksessa. Kilpailun lopulliset tulokset postitetaan tai lähetetään sähköpostilla viikon kuluessa kilpailusta.
Maali Kilpailun maali sijaitsee samassa paikassa kuin lähtöpaikka. Huomioitavaa Kaksi viikko ennen kisaa kisapolut olivat vielä hiihtolatujen peitossa, joten kumisaappaat ovat erittäin suositellut jalkineet. TERVETULOA KISAAMAAN!
ILMOITTAUTUMISLOMAKE (Palautetaan kilpailukeskukseen ilmoittautumisen yhteydessä) Pentueen nimi ja numero Lippukunta Pentueen jäsenet Nimi Syntymäaika 1) 2) 3) 4) 5) 6) Saattaja Saattajan puhelinnumero Ilmoittajan allekirjoitus Nimen selvennys Järvi-Suomen Partiolaiset ry, Yliopistonkatu 26 A, 40100 Jyväskylä, puh. 0503636021