Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 2 Töölön tornien toiminnan aloittaminen, Pohjoinen Hesperiankatu 23 A HEL 2016-014169 T 11 02 02 01 Päätös Ilmoitus Ilmoituksen tekijä päätti hyväksyä Helsingin yliopiston terveydensuojelulain 13 :n mukaisen ilmoituksen, joka koskee Töölön tornien toiminnan aloittamista alla esitetyn mukaisesti. Helsingin yliopisto, PL 3, 00014 Helsinki Y-tunnus: 0313471-7 Toimipaikan nimi ja osoite Töölön tornit, Pohjoinen Hesperiankatu 23 A, 00260 Helsinki Ilmoitusvelvollisuus ja toimivaltainen viranomainen Asian vireilletulo Ilmoitus koskee majoitushuoneiston Töölön tornit toiminnan aloittamista. Toiminta on ilmoitusvelvollista terveydensuojelulain 13 :n mukaan ja ilmoituksen käsittelee kunnan terveydensuojeluviranomainen. Ympäristölautakunta on 10.12.2013 siirtänyt päätösvaltansa kyseisten ilmoitusten käsittelyssä ympäristöterveyspäällikölle. Ilmoitus on saapunut ympäristökeskukseen 19.12.2016. Ilmoituksen sisältö ja toimipaikan perustiedot Kiinteistössä toimii tutkijahotelli pääsääntöisesti Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston kansainvälisille vieraille. Majoitustilat koostuvat kahdesta erillisestä tornista (A ja B). Hotellissa on yhteensä 178 majoitushuonetta, joista 99 on yhden hengen huoneita, 65 kahden hengen huoneita ja loput muita majoitushuoneita. Yhtäaikainen asiakasmäärä hotellissa on 279 henkilöä. Hotellin toiminta on alkanut 1.9.2010. Ilmoituksen mukaan huoneiston kokonaispinta-ala on 8491 m², josta majoitushuoneiden pinta-alaa on 8169 m². Oheistiloina hotellissa on molemmissa torneissa sijaitsevat saunatilat miehille ja naisille, A-tornin kerroksissa 2-10 sijaitsevat keittiö- ja oleskelutilat sekä asiakaspesulat.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (7) Ilmoituksen käsittely Ratkaisu Huoneistossa on koneellinen tulo- ja poistoilmanvaihto ja riittävä valaistus. Pintamateriaalit ovat helposti puhtaana pidettävät. Kiinteistössä on toimintaan nähden riittävästi asianmukaisia säilytys- ja varastotiloja. Siivousvälineille on varattu asianmukaiset säilytystilat molempien tornien kellareissa. Lisäksi jokaisessa majoituskerroksessa on kerroshoitohuoneet. Siivouksesta vastaa ulkopuolinen taho. Tekstiilit pesetetään pesulassa. Muut luvat ja ilmoitukset Tarkastus Päätöksen perustelut Henkilökuntaa varten on varattu tarkoituksenmukaiset sosiaalitilat. Keittiön osalta valvonta kuuluu ympäristökeskuksen elintarviketurvallisuusosastolle. Töölön tornien tilat on tarkastettu 19.12.2016 terveydensuojelun valvontasuunnitelman mukaisessa tarkastuksessa. Tarkastukseen osallistuivat palvelupäällikkö Helena Sopen-Luoma, kohde-esimies Elina Pietala ja vs. terveystarkastaja Lotta Partanen. Tarkastukseen sisältyi ilmoitusasiakirjojen ja piirustusten tarkastus sekä tilojen ja toiminnan terveydellisten olosuhteiden aistinvarainen arviointi. Tarkastushetkellä todettiin puutteita tilojen siisteystasossa ja pintamateriaalien kunnossa. Toiminnanharjoittaja on ilmoittanut korjaavansa havaitut puutteet 28.2.2017 mennessä. Vireilläolosta ilmoittaminen ja kuuleminen Perustelut Ilmoituksen vireilläolosta ei ole ilmoitettu eikä asianosaisia ole kuultu, koska toiminta on järjestetty asianmukaisesti ja toiminnanharjoittaja on ilmoittanut korjaavansa havaitut puutteet 28.2.2017 mennessä. on tarkastanut Helsingin yliopiston terveydensuojelulain 13 :n mukaisen ilmoituksen, joka koskee Töölön tornien toiminnan aloittamista, ja on päättänyt hyväksyä sen. Ilmoituksen ja huoneistossa tehdyn tarkastuksen perusteella toiminnan edellytykset on järjestetty siten, että ne täyttävät terveydensuojelulain
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3 (7) ja -asetuksen vaatimukset sen jälkeen, kun tarkastuksessa todetut puutteet on korjattu. Lisäksi ympäristöterveyspäällikkö toteaa, että Helsingin yliopisto ei ole noudattanut terveydensuojelulain 13.1 :n säännöstä ilmoituksen tekemisestä viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista. Päätöksen voimassaolo Päätös on voimassa toistaiseksi. Toiminnan muuttuminen tai loppuminen Toiminnan olennaisesta muuttamisesta, toiminnanharjoittajan vaihtumisesta tai toiminnan loppumisesta on ilmoitettava Helsingin kaupungin ympäristökeskukselle. Toiminnan suunnitelmallinen valvonta Majoitushuoneistoihin tehdään suunnitelmallisia tarkastuksia toiminnan riskiluokituksen mukaisessa aikataulussa. Suunnitelmalliset tarkastukset ovat maksullisia. Ilmoituksen käsittelymaksu Sovelletut säännökset Ympäristölautakunnan vahvistaman ympäristöterveydenhuollon taksan (ympäristölautakunta 13.12.2016, 370 ) perusteella ilmoituksen käsittelystä peritään 535 euron maksu. Tarkastusmaksu peritään 50 % pienempänä, koska ilmoituksen käsittely on vaatinut poikkeuksellisen pientä työmäärää (ympäristöterveydenhuollon taksa 1.1.2017 alkaen, 8 ). Laskun toimittaa Helsingin kaupungin Taloushallintopalvelu liikelaitos. (Laskutusosoite: PL 7138, 01051 LASKUT.) Terveydensuojelulaki (763/1994) 13, 15, 50 ja 56 Terveydensuojeluasetus (1280/1994) 4, 5 ja 6 Sosiaali- ja terveysministeriön asetus eräistä terveydensuojelulaissa tarkoitetuista huoneistoista tai laitoksista sekä ilmoituksesta liikkuvasta ajoneuvosta tai laitteesta (167/2003) 1 Lisätiedot Lotta Partanen, vs. terveystarkastaja, puhelin: +358 9 310 32085 lotta.partanen(a)hel.fi Liitteet 1 Terveydensuojelulain 13 :n mukainen ilmoitus, Töölön tornit, Pohjoi-
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4 (7) Muutoksenhaku Otteet nen Hesperiankatu 23 A 2 Liite 5, Töölön tornit, Pohjoinen Hesperiankatu 23 A 3 Pohjapiirustukset, Töölön tornit, Pohjoinen Hesperiankatu 23 A Oikaisuvaatimus, terveydensuojelulain mukainen päätös Ote Asianosainen Otteen liitteet Oikaisuvaatimus, terveydensuojelulain mukainen päätös Tiedoksi Elintarviketurvallisuusosasto Pelastuslaitos Poliisi
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5 (7) MUUTOKSENHAKUOHJEET 1 OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Pöytäkirjan 2. Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen). Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianomaiselle tai hänen lailliselle edustajalle. Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä. Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä päätöksestä katsotaan asianomaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana. Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. Oikaisuvaatimusviranomainen Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin ympäristölautakunta.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6 (7) Ympäristölautakunnan asiointiosoite on seuraava: Sähköpostiosoite: Postiosoite: helsinki.kirjaamo@hel.fi Ympäristölautakunta Helsingin kaupungin kirjaamo PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Faksinumero: (09) 655 783 Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi 11 13 Puhelinnumero: (09) 310 13700 Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15 16.00. Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu miten päätöstä halutaan oikaistavaksi millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi oikaisuvaatimuksen tekijä millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot Pöytäkirja Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7 (7) Pertti Forss ympäristöterveyspäällikkö Päätös on sähköisesti allekirjoitettu. Pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävänä Helsingin kaupungin kirjaamossa (Pohjoisesplanadi 11-13) 09.01.2017.