Suuri Jordanian ja Israelin kiertomatka Tämä matka ei juuri nyt ole ohjelmistossamme. Tutustu muihin Lähiidän matkoihimme! Amman 2 yötä Petra 2 yötä Wadi Rum retki Kuollutmeri 2 yötä Tiberias 2 yötä Safed retki Nasaret retki Haifa 2 yötä Tel Aviv ja Jaffa retki Jerusalem 3 yötä Tallennettu 18.07.2019 1
Kun Olympia aloitti toimintansa 1950luvulla, ensimmäisiä suosikkikohteita oli Pyhä maa, Israel. Myös Jordaniassa vierailtiin, jopa edesmenneen kuningas Husseinin kruunajaisissa. Suurella kiertomatkallamme palaammekin jälleen näihin alkuaikojen suosikkikohteisiin. Jordania on valtiona nuori, mutta sen historia alkaa jo Mooseksesta ja tämän veljestä Aaronista. Modernin pääkaupungin Ammanin vanhat osat ovat peräisin roomalaisajoilta asti. Vuorten suojiin nabatealaisten rakentama ruusunpunainen Petra kallioon louhittuine hautoineen ja palatseineen kuuluu eittämättä maailman kiinnostavimpien ja kauneimpien muinaismuistojen joukkoon. Kuolleessameressä on uiminen mahdotonta kelluminen sen sijaan onnistuu hyvin. Israelin puolelle siirrymme ylittämällä Jordanjoen. Joen toisella puolella Qumranin luolista löydetyt ns. Kuolleenmeren kääröt kuuluvat viime vuosisadan merkittävimpiin arkeologisiin löytöihin. Raamatun tarinat alkavat elää Genesaretinjärvellä, Pietarin kotiseudulla Kapernaumissa ja Nasaretissa, Jeesuksen vanhempien kotikaupungissa. Tuhat vuotta sitten ristiretkeläisten ja heidän johtavan Temppeliherrain ritarikuntansa tärkeimpiä tukikohtia oli Haifan kupeessa sijaitseva Akko. Golanin kukkulat taas muistuttavat historian tuoreemmista tapahtumista. Matka huipentuu juutalaisten, kristittyjen ja muslimien pyhään kaupunkiin Jerusalemiin, jossa sinne tuhansien vuosien aikana latautunut henkisyys ja hengellisyys ovat voimakkaasti aistittavissa. ReijaLiisa Ruotsalainen Tallennettu 18.07.2019 2
on matkailun pitkän linjan ammattilainen yli 40 vuoden kokemuksella. Yli 10 vuoden aikana ReijaLiisa on vienyt Olympian ryhmiä moniin maihin viidellä mantereella. Lähiidän kulttuurit ja kansat ovat erityisesti lähellä hänen sydäntään. Vietettyään elämästään 5 vuotta Israelissa ReijaLiisa toteaakin, että jos ihminen voisi tehdä vain yhden matkan, niin sen tulisi suuntautua Israeliin. Huom. Varaamme oikeuden käyttää toista kuin nimettyä matkanjohtajaa pakottavassa tilanteessa, esim. nimetyn matkanjohtajan ollessa estyneenä sairastumisen tai muun vakavan syyn johdosta. Nimetyn matkanjohtajan vaihtuminen toiseen ammattitaitoiseen Olympiamatkanjohtajaan ei ole valmismatkan virhe eikä sen nojalla synny oikeutta hinnanalennukseen tai matkan peruutumiseen kuluitta. Tallennettu 18.07.2019 3
HINTAMME SISÄLTÄÄ ENEMMÄN reittilennot turistiluokassa lentokenttäkuljetukset matkakohteissa majoitus kahden hengen huoneissa ohjelmassa mainituissa tai vastaavissa hotelleissa puolihoito, 2 päivänä täysihoito ohjelmassa mainitut kuljetukset ja retket pääsymaksuineen palvelupalkkiot ja kantajamaksut hotelleissa lento ja turistiverot sekä muut viranomaismaksut ja viisumikulut 255 e juomarahat paikallisoppaille ja bussinkuljettajille suomalainen matkanjohto Matkapäivät Tallennettu 18.07.2019 4
SUURI JORDANIAN JA ISRAELIN KIERTOMATKA: MATKAOHJELMA Vuoden 2018 matka A=aamiainen, L=lounas, P=päivällinen (joka päivä vähintään puolihoito) Helsinki Amman 1. päivä, sunnuntai 18.11. Lähtö Helsingistä (Turkish Airlines) klo 12.25 Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Ammaniin, jonne saavumme klo 23.55. Majoitumme 2 yöksi ensimmäisen luokan Landmarkhotelliin (HHHHH). Amman ja Jerash 2. päivä, maanantai 19.11. Jordanian pääkaupunki Amman on ilmapiiriltään arabimaailman länsimaisimpia kaupunkeja. Keskiiältään nuori väestö ja melko vapaamielinen yhteiskunta ovat muovanneet siitä dynaamisen bisneskaupungin. Ammanin historia ulottuu yli 3000 vuoden taakse. Alun perin seitsemälle kukkulalle rakennettu kaupunki on nykyisin levinnyt jo parillekymmenelle kukkulalle. Ajamme ensin Ammanista pohjoiseen noin 50 kilometrin päähän Jerashiin, joka oli yksi Rooman valtakunnan itäreunalla sijainneen Dekapoliksen kymmenestä kaupungista. Jerash on Lähiidän parhaiten säilynyt roomalaiskaupunki ja Petran jälkeen Jordanian tärkein historiallinen nähtävyys. Kävely kierrok sellamme näemme muinaisen kaupungin mahtavat pylväsrivistöt, temppelit ja amfiteatterit. Lounaan jälkeen palaamme Ammaniin ja käymme mm. Citadelkukkulalla katsomassa näköaloja. Täällä ovat myös roomalaisaikaiset Herkuleksen temppelin rauniot. Illalla syömme tervetulopäivällisen. (A, L, P) Amman Petra 3. päivä, tiistai 20.11. Aamulla aloitamme bussimatkan (n. 300 km) kohti Petraa. Ensimmäinen pysäh dyksemme on Nebovuorella, mistä avautuu maisema Jordanjoen laaksoon ja pyhälle maalle. Vanhan testamentin mukaan Mooses kuoli täällä 120 vuoden iässä johdettuaan israelilaisia 40 vuoden ajan autio maassa kohti luvattua maata. Matka jatkuu Madabaan, jossa Pyhän Yrjön kirkon lattiamosaiikissa on vanhin tunnettu pyhän maan kartta. Syömme lounaan matkalla ja myöhään iltapäivällä majoitumme Petrassa 2 yöksi ensimmäisen luokan Mövenpick Resort hotelliin (HHHHH). (A, L) Petra 4. päivä, keskiviikko 21.11. Petra on Jordanian tunnetuin historiallinen nähtävyys ja itseoikeutetusti Unescon maailmanperintökohde. 100luvulla ekr. nabatealaiset asettuivat tänne suojaisaan laaksoon, jonne johtaa yli kilometrin pituinen kapea ja jyrkkäseinäinen kalliosola. Nabatealaisille elävien ja kuolleiden välinen yhteys oli tärkeä, joten kallioiden upeat hautaholvit rakennettiin normaalin kaupunki elämän välittömään läheisyyteen. Vuosisatojen kuluessa valloittajat tulivat ja menivät, kunnes Petra hylättiin lopullisesti arabivalloituksen yhteydessä 660 luvulla. Länsimaiden tietoisuuteen Petran toi sveitsiläinen orientalisti Jean Louis Burckhardt vuonna 1812. Aamiaisen jälkeen tutustumme Petraan. Kävelyä kertyy useita kilometrejä, jos ei halua vuokrata hevoskärryjä, aasikyytiä tai kamelikuljetusta. Lounaan syömme Petran pohjukassa sijaitsevassa ravintolassa, jonne retken alkupisteestä on matkaa noin 4 kilometriä. Lounaan jälkeen voi jatkaa alueeseen tutustumista itsenäisesti ja palata hotellille omaan tahtiin. (A, L) Petra Wadi Rum Kuollutmeri 5. päivä, torstai 22.11. Aamiaisen jälkeen lähdemme bussilla kohti etelää ja Wadi Rumin laaksoa, joka on myös Unescon maailmanperintökohde. Hiekan punaiset sävyt ja eroosion kuluttamat kalliomuodostelmat ovat miljoonien vuosien kuluessa muokanneet tämän karun kauniin maiseman. Laaksossa on ollut asutusta esihistorialliselta ajalta asti; nykyään alueella asuu beduiiniheimoja. Wadi Rum tunnetaan myös britti upseeri T.E. Lawrencesta, josta kertoo tunnettu elokuva Arabian Lawrence. Tutustumme tähän hämmästyttävään alueeseen avolavajeepeillä aamupäivän aikana. Lounaan syömme Aqabassa ja sen jälkeen lähdemme kohti Kuolluttamerta. Pitkän päivän päätteeksi majoitumme rannalla sijaitsevaan ensimmäisen luokan Kempinski Ishtar Dead Sea hotelliin (HHHHH). (A, L, P) Kuollutmeri 6. päivä, perjantai 23.11. Lähes 430 metriä Välimeren Tallennettu 18.07.2019 5
pintaa alempana sijaitseva Kuollutmeri on matalin kohta maailmassa. Pidämme vapaapäivän nauttiaksemme ensimmäisen luokan hotellistamme ja Kuolleenmeren terveydelle myönteisistä vaikutuksista. Suuren suolapitoisuuden aiheuttama noste kelluttaa niin, että sanomalehden lukeminen onnistuu Kuolleessameressä lähes istualtaan. (A, P) Kuollutmeri Qumran Tiberias 7. päivä, lauantai 24.11. Aamiaisen jälkeen ajamme Allenbyn sillalle ja ylitämme Jordanjoen Israelin puolelle. Rajanylityksessä tarvitaan usein kärsivällisyyttä mahdollisten jonojen ja maahantulomuodollisuuksien vuoksi. Joudumme itse kantamaan laukkumme rajan yli israelilaiseen bussiin. Muodollisuuksien jälkeen jatkamme matkaa Kuolleenmeren luoteiskolkassa ylätasangolla sijaitsevaan Qumraniin. Vuosien 1947 ja 1956 välillä luolastosta löydettiin satoja ajanlaskumme alun aikaisia kirjoituskääröjä. Tutustumme kävellen Qumraniin, jota pidetään yhtenä viime vuosisadan merkittävimmistä arkeologisista löydöistä. Myöhemmin jatkamme Jordanjoen laaksoa pitkin pohjoiseen Genesaretinjärvelle Tiberiaksen kaupunkiin, jossa majoitumme 2 yöksi järven rannalla sijaitsevaan ensimmäisen luokan Rimonim Galei Kinnereth hotelliin (HHHHH). Huoneet saamme käyttöömme vasta illalla, koska hotelleissa noudatetaan yleisesti juutalaisuuden periaatteita. Niiden mukaan mm. monenlaisen työnteon kieltävä sapatti päättyy vajaa tunti lauantain auringonlaskusta. Jos huoneet eivät ole valmiina saapuessamme, syömme ensin päivällisen. (A, P) Tiberias ja Golanin kukkulat 8. päivä, sunnuntai 25.11. Vietämme koko päivän retkeillen Genesaretinjärvellä ja lähialueilla. Näemme Nof Ginosarin kibbutsin museossa noin 2000 vuotta vanhan veneen, joka tunnetaan Jeesuksen veneenä. Jatkamme matkaa uudemmalla veneellä aamuista järvenselkää pitkin. Käymme raamatun historiallisissa paikoissa, kuten apostoli Pietarin kotikaupungissa Kapernaumissa sekä läheisessä Tabghassa, jota pidetään Jeesuksen tekemän ruokkimisihmeen tapahtumapaikkana. Autuuksien eli vuorisaarnan vuorelta ihailemme kaunista kukkuloiden ympäröimää Genesaretinjärveä. Lounaan jälkeen ajamme Golanin kukkuloille, missä on otolliset olosuhteet viininviljelylle. Israelin arvostus viinimaana on kovassa nosteessa. Käymme Golan Heights viinitilalla, jossa meillä on myös maistiaiset. Hämärtyvässä alkuillassa palaamme takaisin Tiberiakseen tuhatvuotisia maisemia ihaillen. (A, L) Tiberias Safed Nasaret Haifa 9. päivä, maanantai 26.11. Aamiaisen jälkeen jatkamme Safediin (Tzfat), joka Hebronin, Jerusalemin ja Tiberiaksen ohella on yksi juutalaisten neljästä pyhästä kaupungista. Safedissa on myös elinvoimainen kabbalayhteisö. Juutalaisuuden ja Tooran mystistä tulkintaa edustavasta kabbalauskonnosta on tullut viime vuosina jonkinlainen superjulkkisten muotiilmiö. Safed on myös taiteilijoiden kaupunki gallerioineen sekä koruja taidekauppoineen. Safedista matkamme jatkuu Nasaretiin, joka on Lähiidän uskontojen kohtaamispaikka. Käymme mahtavassa ilmestyskirkossa, joka on rakennettu Neitsyt Marian kodin paikalle. Täällä arkkienkeli Gabriel ilmoitti Marialle tulevasta Jeesuksen syntymästä. Ilmestyskirkko on kristittyjen pyhiinvaelluskohde. Nasaret on myös Israelin suurin arabikaupunki. Myöhemmin majoitumme satama kaupunki Haifassa 2 yöksi Karmelvuoren laella sijaitsevaan ensimmäisen luokan Dan Carmel hotelliin (HHHHH). (A, L) Akko 10. päivä, tiistai 27.11. Hotellimme alapuolella vuoren rinteessä on Unescon maailmanperintökohteisiin kuuluva Bahaiuskonnon keskus, jota ympäröi symmetrisen kaunis ja hyvin hoidettu puutarha. Emme vieraile alueella, mutta meillä on hieno näköala puutarhaan yläpuoliselta tasanteelta. Lähdemme aamulla Peki inin kylään, jossa aika tuntuu pysähtyneen. Kylässä asuu druuseja, jotka harjoittavat omaa, alun perin islamista eriytynyttä erillistä uskontoaan. Myöhemmin jatkamme Haifan lahden pohjoisrannalla sijaitsevaan Akkoon, joka oli ristiretkeläisten tärkeimpiä tukikohtia Lähiidässä. Myös Tallennettu 18.07.2019 6
Akko on Unescon maailmanperintökohde, ja sen arkkitehtuuri on oiva esimerkki muinaisen Jerusalemin kuningaskunnan kaupunkisuunnittelusta. Erikoisuuksiin kuuluu muun muassa maanalainen tunneli, joka johtaa Temppeliherrain ritarikunnan linnoitukseen. Temppeliherrat liitettiin moniin myytteihin, legendoihin, noituuteen ja väitettiinpä heillä olleen myös tieto ns. viisasten kivestä. Haifaan palaamme illansuussa. (A, L) Haifa Tel Aviv ja Jaffa Jerusalem 11. päivä, keskiviikko 28.11. Lähdemme aamulla merenrantaa myötäillen kohti Tel Avivia ja Jaffaa, jotka muodostavat yhdessä kaksoiskaupungin. Tel Avivin suurmetropolin alueella asuu yli 2 miljoonaa asukasta. Kaupungin vanhin osa Jaffa on ollut tärkeä satama jo paljon ennen ajanlaskumme alkua. Käymme Jaffan kukkulalla katsomassa merimaisemia ja Tel Avivin tornitalojen siluettia. Jatkamme sisämaahan Israelin pääkaupunkiin Jerusalemiin (ei tunnustettu kansainvälisesti). Kansallismuseon pihalla näemme pienoismallin, joka esittää Jeesuksen aikaista kaupunkia. Museon pyhäkössä on osa ns. Kuolleenmeren kääröistä, jotka löydettiin matkan alussa näkemästämme Qumranista. Käymme holokaustin uhreille pyhitetyssä Yad Vashem museossa, joka lienee Jerusalemin koskettavimpia paikkoja. Holokaustin uhrit lasketaan miljoonissa ja suurin osa heistä oli juutalaisia. Illansuussa majoitumme 3 yöksi ensimmäisen luokan Inbalhotelliin (HHHHH). (A, L) Jerusalem ja Betlehem 12. 13. päivä, to pe 29. 30.11. Jerusalem on pyhä niin juutalaisille, kristityille kuin muslimeillekin. Täällä eletään yhdessä ja samassa kaupungissa, mutta kulttuurimuurien erottamana. Kun aikaa mitataan kristittyjen, koptien, juutalaisten ja muslimien monilla kalentereilla, niin pyhäpäiviä ja juhlia on usein. Jerusalemissa käynti onkin monille syvästi hengellinen, myyttinen tai muuten voimakas kokemus. Torstaina käymme Öljymäellä, josta on parhaat näköalat muurien ympäröimään vanhaankaupunkiin ja Temppelivuoren Kalliomoskeijalle. Sen kullattu kupoli osoittaa paikan, josta maailman luominen juutalaisen, kristillisen ja islamin uskon mukaan alkoi. Käymme myös Getsemanen puutarhassa Kaikkien kansojen kirkossa. Vanhassakaupungissa kävelemme Pyhän haudan kirkkoon päättyvää kärsimysten tietä, Via Dolorosaa, jota Jeesus kulki ristiä kantaen. Näemme myös Länsi eli Itkumuurin, joka on ainut jäljellä oleva osa hävitetystä Jerusalemin toisesta temppelistä. Lounaan jälkeen ajamme Betlehemiin, joka sijaitsee länsirannan palestiinalaisalueella. Käymme Jeesuksen syntymäkirkossa, joka on yksi maailman vanhimmista toimivista kristillisistä kirkoista. Illalla näemme vielä Jerusalemin historiasta kertovan uskomattoman hienon ääni ja valoesityksen (huom. säävaraus). Perjantaina on vapaaaikaa, mutta illan vietämme tutustuen perinteiseen juutalaisten perjantaiillanviettoon, joka aloittaa sapatin. Illan kruunaa runsas sapattipäivällinen juutalaiskodissa. (2xA, 1xL, 1xP) 14. päivä, lauantai 1.12. Aamulla on kuljetus kentälle. Lentomme (Turkish Airlines) lähtee klo 8.55 Istanbulin kautta (Turkish Airlines) Helsinkiin, jonne saavumme klo 17.20. (A) Mikäli hotellilla on virallinen paikallinen tähtiluokitus, olemme maininneet sen hotellin nimen perässä. Huomioittehan, että paikalliset tähtiluokitukset eivät ole yhteismitallisia maailman eri kolkissa ja antavat usein liian hyvän kuvan hotellista. Tallennettu 18.07.2019 7
MATKA JA PERUUTUSEHDOT Lisämaksu yhden hengen huoneesta 1.140 e Jordaniaan tarvitaan viisumi, joka saadaan maahan tultaessa. Passin tulee olla voimassa vielä 6 kuukautta matkan jälkeen. Tarkistakaa passinne voimassaolo ja kunto jo matkaa varatessanne ja hankkikaa tarvittaessa uusi hyvissä ajoin. Matkalla kävellään paljon. Matkustajilta edellytetään hyvää liikuntakykyä. Matka ei sovellu liikuntarajoitteisille. Ryhmän minimikoko 15. Ennakkomaksu 350 e/hlö. Peruutusehdot B: Mikäli matkustaja peruuttaa matkansa viimeistään 91 vrk ennen matkan alkua, pidätetään toimistokuluina 100 e/henkilö 90 61 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 250 e/henkilö 60 35 vrk ennen matkan alkua, pidätetään matkan ennakkomaksu 34 7 vrk ennen matkan alkua, pidätetään 50 % matkan hinnasta myöhemmin kuin 7 vrk ennen matkaa, ei suoriteta mitään takaisinmaksua Matkan hinta annetaan sitoumuksetta ja se perustuu 19.12.2017 voimassa olleisiin tariffeihin ja valuuttakursseihin. Kuluttajaasiamiehen antamien ohjeiden mukaisesti matkan lopullinen hinta määritellään niiden valuuttakurssien ja tariffien mukaisesti, jotka ovat voimassa 6 viikkoa ennen matkan alkua. Vastuullinen matkanjärjestäjä on Olympia Kaukomatkatoimisto, joka on asettanut vakuuden Suomen Kilpailu ja Kuluttajavirastoon (KKV). Matkoja on myynnissä rajoitettu määrä. Tässä ilmoitetut matkan tiedot ja hinta perustuvat tämän päivän tilanteeseen ja voivat muuttua. Matkan ajantasaiset tiedot, hinta ja saatavuus ovat aina saatavissa olympia.fi verkkopalvelusta tai toimistostamme. Matkan varaushetkellä vallitseva matkan sisältö, hinta ja matkaehdot muodostuvat Tallennettu 18.07.2019 8
osaksi matkasopimusta, joten kehotamme tutustumaan niihin huolellisesti. Annamme mielellämme lisätietoja. Matkaan sovelletaan matkan varaushetkellä voimassa olevia Yleisiä Valmismatkaehtoja ja Olympian lisä ja erityisehtoja. Olympian matkaehdot Tallennettu 18.07.2019 9
SUURI JORDANIAN JA ISRAELIN KIERTOMATKA: VINKKEJÄ JA SUOSITUKSIA Linkkejä Unescon maailmanperintökohteisiin: Jordania Um errasas (Kastrom Mefa'a) Petra Wadi Rum Protected Area Israel Old City of Jerusalem and its Walls Kaikki Lähiidän matkat Tallennettu 18.07.2019 10