Kutsu Amer Sports Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Samankaltaiset tiedostot
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan

6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Kokouksen jälkeen on kahvitilaisuus, jossa osakkeenomistajilla on mahdollisuus tavata Revenio - konsernin toimitusjohtajaa sekä johtoryhmän jäseniä.

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan klo

Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu

Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, klo 16.30

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

6. Tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen esittäminen päättyneeltä tilikaudelta

KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

Kutsu Fiskarsin yhtiökokoukseen

ASPON YHTIÖKOKOUSKUTSU

VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT

KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00

klo Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

(6) Vuoden 2018 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2011 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

6. Vuoden 2017 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Kutsu Detection Technology Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Kutsu Remedy Entertainment Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) klo 14.30

YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Johdanto

6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

KUTSU FARON PHARMACEUTICALS OY:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

Vaisala Oyj Pörssitiedote klo 15:00


6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE

Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous

4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä läsnäolijoiden toteaminen. 9 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

KUTSU ORION OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

INNOFACTOR OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU

YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN

6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen

KUTSU ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen


6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen

6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsaus

KUTSU EVLI PANKKI OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN

6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

Kutsu postitettiin arvoosuusjärjestelmän

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen

3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen

Kutsu Detection Technology Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

8. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, sisältäen konsernitilinpäätöksen, sekä toimintakertomuksen esittäminen

6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus

Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen

KUTSU TALENOM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN; HALLITUKSEN EHDOTUKSET

Kutsu Sanoma Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen

Transkriptio:

1 (5) Amer Sports Oyj PÖRSSITIEDOTE 28.1.2014 klo 13.10 Kutsu Amer Sports Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Amer Sports Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 6.3.2014 klo 14.00 alkaen Helsingin Messukeskuksessa, Messuaukio 1, Helsinki, Holiday Inn Helsinki Messukeskus hotellin sisäänkäynti. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan klo 13.00. A. YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT JA NIIDEN KÄSITTELYJÄRJESTYS 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen 4. Kokouksen laillisuuden toteaminen 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelo 6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsaus 7. Tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen vahvistaminen 8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2013 päättyneeltä tilikaudelta vahvistettavan taseen perusteella osinkoa jaetaan 0,40 euroa osakkeelta. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka osingonmaksun täsmäytyspäivänä 11.3.2014 on merkittynä osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään Yhtiön osakasluetteloon. Osinko maksetaan 3.4.2014. 9. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle 10. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen Hallituksen nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että toimikaudeksi, joka päättyy vuoden 2015 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä, valittaville hallituksen jäsenille maksetaan samansuuruinen vuosipalkkio kuin vuonna 2013 seuraavasti: hallituksen puheenjohtajalle 100 000 euroa, varapuheenjohtajalle 60 000 euroa ja jäsenille 50 000 euroa vuodessa kullekin. Kokouksista ja valiokuntatyöskentelystä ei makseta lisäpalkkioita. 40 % hallituksen palkkioista maksetaan Yhtiön osakkeina ja 60 % maksetaan rahana. Hallituksen jäsen ei saa myydä eikä luovuttaa osakkeita hallitusjäsenyytensä aikana. Myynti- ja luovutusrajoitus on kuitenkin voimassa enintään viisi vuotta osakkeiden hankinnasta. 11. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen Hallituksen nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten lukumääräksi vahvistetaan seitsemän (7).

2 (5) 12. Hallituksen jäsenten valitseminen Hallituksen nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäseniksi valitaan uudelleen hallituksen nykyiset jäsenet Ilkka Brotherus, Martin Burkhalter, Christian Fischer, Hannu Ryöppönen, Bruno Sälzer, Anssi Vanjoki ja Indra Åsander. Valittavan hallituksen toimikausi päättyy vuoden 2015 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. 13. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilintarkastajan palkkio maksetaan laskun mukaisesti. 14. Tilintarkastajan valitseminen Hallituksen tarkastusvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että tilintarkastajaksi valitaan KHTyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy. PricewaterhouseCoopers Oy on ilmoittanut nimeävänsä Yhtiön päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT Jouko Malisen. 15. Yhtiöjärjestyksen muuttaminen Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että yhtiöjärjestyksen 4 :ää muutetaan siten, että hallituksen jäsenten maksimilukumäärä nousisi seitsemästä kahdeksaan. Muutoksen jälkeen 4 kuuluu seuraavasti: 4 Hallitus Yhtiön hallinnosta ja toiminnan asianmukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon kuuluu vähintään viisi (5) ja enintään kahdeksan (8) jäsentä. Hallituksen tulee erityisesti 1. ohjata yhtiön ja sen tytäryhteisöjen toimintaa, 2. nimittää toimitusjohtaja ja määrätä hänen palkkaedustaan, 3. vahvistaa toimitusjohtajan välittömien alaisten sekä tytäryhteisöjen toimitusjohtajien valinta ja palkkaedut, 4. antaa ja peruuttaa oikeus edustaa yhtiötä, 5. päättää prokuroiden antamisesta, 6. laatia yhtiön toimintakertomus ja tilinpäätös ja allekirjoittaa taseet sekä 7. huolehtia yhtiökokousten päätösten täytäntöönpanosta. Hallituksen jäsenten toimikausi päättyy vaalia seuraavan ensimmäisen varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallituksen jäseneksi ei voida valita henkilöä, joka on täyttänyt 66 vuotta. Hallitus valitsee keskuudestaan hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallitus on päätösvaltainen, kun saapuvilla on enemmän kuin puolet hallituksen jäsenistä, joista yhden tulee olla puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja. Hallituksen päätökseksi tulee se mielipide, jota enemmän kuin puolet läsnäolevista on kannattanut tai, äänten mennessä tasan, johon puheenjohtaja yhtyy. Puheenjohtajaa valittaessa ja äänten mennessä tasan ratkaisee arpa. Milloin kokouksessa on läsnä päätösvaltaisuuteen tarvittava vähimmäismäärä, on päätösten kuitenkin oltava yksimielisiä. 16. Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään enintään 10 000 000 Yhtiön oman osakkeen hankkimisesta ( Hankkimisvaltuutus ).

3 (5) Yhtiön omat osakkeet hankitaan muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa Yhtiön vapaalla omalla pääomalla osakkeiden hankintahetken markkinahintaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n säännellyllä markkinalla järjestämässä kaupankäynnissä. Osakkeet hankitaan ja maksetaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjen mukaisesti. Hankkimisvaltuutus on voimassa kahdeksantoista (18) kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. 17. Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallitus valtuutetaan päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja/tai Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta seuraavin ehdoin: Hallitus on valtuutuksen nojalla oikeutettu päättämään uusien osakkeiden antamisesta ja/tai Yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta siten, että annettavien ja/tai luovutettavien osakkeiden määrä on yhteensä enintään 10 000 000 kappaletta. Hallitus päättää kaikista osakeannin ehdoista. Osakkeita voidaan antaa tai luovuttaa osakkeenomistajien etuoikeudesta poiketen (suunnattu anti). Valtuutus sisältää mahdollisuuden päättää maksuttomasta osakeannista Yhtiölle itselleen. Valtuutus on voimassa kaksi (2) vuotta yhtiökokouksen päätöksestä lukien sillä rajoituksella, että valtuutus uusien osakkeiden antamiseen ja/tai omien osakkeiden luovuttamiseen muihin tarkoituksiin kuin Yhtiön bonusohjelmiin on voimassa neljätoista (14) kuukautta yhtiökokouksen päätöksestä lukien. 18. Kokouksen päättäminen B. OHJEITA KOKOUKSEEN OSALLISTUJILLE 1. Yhtiökokousasiakirjat Edellä mainitut varsinaisen yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.amersports.com tämän yhtiökokouskutsun päivämäärästä lähtien. Amer Sports Oyj:n tilinpäätös, toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus ovat saatavilla mainituilla verkkosivuilla viimeistään 13.2.2014. Päätösehdotukset ja muut edellä mainitut asiakirjat ovat myös saatavilla varsinaisessa yhtiökokouksessa. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla verkkosivuilla viimeistään 20.3.2014 alkaen.

4 (5) 2. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja Oikeus osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on varsinaisen yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä, 24.2.2014, rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään Yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity Yhtiön osakasluetteloon. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua yhtiökokoukseen. Ilmoittautua voi: - Yhtiön verkkosivuilla osoitteessa www.amersports.com, alkaen 13.2.2014 klo 9.00; - puhelimitse numeroon 020 770 6871, 13.2. 3.3.2014 klo 9.00 16.00 (arkipäivisin) - tai kirjeitse osoitteeseen Amer Sports Oyj, Lakiosasto, PL 130, 00601 Helsinki. Ilmoittautuminen varsinaiseen yhtiökokoukseen päättyy 3.3.2014 klo 16.00. Ilmoittautumisen on oltava perillä ennen ilmoittautumisajan päättymistä. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilötunnus/y-tunnus, osoite, puhelinnumero sekä mahdollisen avustajan, valtuutetun asiamiehen tai lakimääräisen edustajan nimi sekä valtuutetun asiamiehen tai lakimääräisen edustajan henkilötunnus. Osakkeenomistajien Yhtiölle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä. 3. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja Hallintarekisteröityjen osakkeiden omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään Yhtiön osakasluetteloon yhtiökokouksen täsmäytyspäivänä 24.2.2014. Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon viimeistään 3.3.2014 klo 10.00 mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajan tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti Yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä. 4. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat Osakkeenomistaja saa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa yhtiökokouksessa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä, jotka edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä Yhtiön edellä mainittuun osoitteeseen ilmoittautumisajan kuluessa.

5 (5) 5. Muut ohjeet/tiedot Varsinaisessa yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on osakeyhtiölain 5 luvun 25 :n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista. Yhtiöllä on yhtiökokouskutsun päivänä 28.1.2014 yhteensä 118 517 285 osaketta, jotka edustavat yhtä monta ääntä. Helsinki 28.1.2014 AMER SPORTS OYJ Hallitus Lisätietoja: Viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja Samppa Seppälä, puh. (09) 7257 8233 JAKELU: NASDAQ OMX Helsinki Keskeiset tiedotusvälineet www.amersports.com AMER SPORTS Amer Sports (www.amersports.com) on urheilualan yhtiö, jonka kansainvälisesti tunnettuja tuotemerkkejä ovat Salomon, Wilson, Atomic, Arc teryx, Mavic, Suunto ja Precor. Amer Sports tarjoaa teknisesti edistyksellisiä urheiluvälineitä, jalkineita ja asusteita, jotka parantavat urheilusuoritusta ja lisäävät urheilusta ja ulkoilusta saatavaa nautintoa. Yrityksen toimintaa tasapainottavat monipuolinen laji- ja tuotevalikoima sekä läsnäolo kaikilla tärkeillä markkinoilla. Amer Sportsin osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsingissä (AMEAS).